amsterdam on alankomaiden pääkaupunki amsterdam on väkiluvultaan alankomaiden suurin kaupunki huhtikuun alussa siellä asui asukasta eli noin joka hollantilainen asuu amsterdamissa yhteensä amsterdamissa ja sitä ympäröivällä kaupunkialueella asuu noin ihmistä eli vajaa kymmenesosa alankomaiden asukkaista vaikka amsterdam on alankomaiden perustuslain mukaan maan pääkaupunki sijaitsevat niin kuningashuone hallitus parlamentti kuin korkein oikeuskin sekä ulkomaiden diplomaattiset edustustot haagissa amstel joen suistoon luvulta alkaen rakennettu ja luvulta alkaen nopeasti kasvanut amsterdam tunnetaan vanhoista taloistaan ja kauniista kanaaleistaan keskustan vanhat puupaalujen varaan rakennetut rakennukset on suojeltu aikoinaan kaupungilla on ollut merkittävä rooli itämeren pohjanmeren ja välimeren välisessä kaupankäynnissä noin seitsemän metriä merenpinnan alapuolella sijaitseva amsterdamin lentokenttä schiphol on merkittävä tavaraliikenteen keskus ja liikennemäärältään euroopan toiseksi suurin amsterdam on kuuluisa suvaitsevaisuudestaan ja kaupungista onkin muodostunut eurooppalaisen vapaamielisyyden vertauskuva punaisten lyhtyjen alue kannabistuotteita myyvät coffee shopit ja monipuolinen yöelämä vetävät yhdessä kauniin arkkitehtuurin kanssa puoleensa runsaasti turisteja amsterdam sijaitsee amstelin suistossa ijsselmeerin rannalla alankomaiden pohjois hollannin provinssissa kaupunki on tasaisella alankoalueella ja osa siitä on merenpinnan tason alapuolella kaupunki on ijsselmeeriin kuuluvan ij n etelärannalla amsteljoki virtaa kaupungin läpi amsterdamissa vallitsee lauhkea meri ilmasto sen läheisyys pohjanmereen vaikuttaa voimakkaasti säätiloihin talvet ovat leutoja lämpötila laskee yhä harvemmin pakkasen puolelle kesät ovat yleensä lämpimiä harvoin kuumia syksyt ovat sateisia amsterdamin paikalle rakennettiin ensimmäiset puutalot luvun alkupuolella kaupunki linnoitettiin suojaksi vihollisilta amstel joki padottiin nykyisen damin aukion kohdalta padon avulla pystyttiin säätelemään veden korkeuden lisäksi myös kauppaa sillä se esti merikelpoisia aluksia purjehtimasta yläjuoksulle siksi rahti jouduttiinkin siirtämään paikallisiin aluksiin jatkokuljetusta varten näin asukkaat saivat tästä koituneet tulot itselleen vuonna amsterdam sai hollannin kreiviltä oikeuden kuljettaa rahtia amstel joella ilman tulleja ja sen seurauksena kyseisen joen kauppa monopolisoitui amsterdamin mahti kaupankäynnissä vain kasvoi kun se pystyi viemään yhä useampaa tuotetta muualle eurooppaan vapaasti esimerkiksi olutta kauppa laajeni ja ja luvuilla kaupungin asukasluku kasvoi nopeasti se kuitenkin kärsi tuhoisista tulipaloista vuosina ja jotka hävittivät suuren osan kaupunkia sen seurauksena puurakentaminen kiellettiin ja ensisijaiseksi rakennusmateriaaliksi tuli tiili luvulla hallitsijasukujen väliset avioliitot johtivat siihen että valtaan tuli maassa espanjan kaarle v joka hallitsi myös itävaltaa espanjan hallinta aika oli erittäin julmaa tärkeänä kauppasatamana amsterdam kuitenkin säästyi pahimmalta sorrolta ja väkivallalta sen väkiluku kolminkertaistui kun sinne muutti pakolaisia muualta valtakunnasta myös juutalaisia portugalista jean calvinin oppien juurruttua maahan espanja alkoi kurittaa harhaoppisia damin aukiolla taas järjestettiin paavin vastaisia mielenosoituksia katoliset espanjan johtajat kielsivät lopulta kalvinismin ja protestanttien vainoaminen jatkui vuonna amsterdamilaiset ryhtyivät kapinaan ja häätivät paavin kannattajat pois kaupungista katolisia kirkkoja hävitettiin ja katolisia käännytettiin protestanteiksi espanjan vallan loputtua amsterdamissa alkoivat paremmat ajat kaupankäynti laajentui jatkuvasti ja siitä seurannutta kukoistusaikaa kutsutaan alankomaiden kulta ajaksi amsterdamin elinkeinoelämän mahdollisuudet houkuttelivat kaupunkiin paljon uusia asukkaita vanha keskiaikainen kaupunki jäi liian pieneksi ja uusia kanavia alettiin rakentaa luvulla kaupungin reunamille muodostui kolmen kanavan kanavakehä grachtengordel joka on vuodesta ollut unescon maailmanperintöluettelossa kanavat herengraht keizersgracht ja prinsengracht rakentuivat täyteen toinen toistaan komeampia päätykolmiotaloja vauraus johti myös taiteen ja luonnontieteen kehitykseen rembrandt frans hals vermeer ja paulus potter vaikuttivat siihen aikaan ja heidän työnsä olivat erittäin kysyttyjä vauraamman väestönosan keskuudessa alankomaat pysyi ensimmäisen maailmansodan puolueettomana luvun alussa ponnistelut keskittyivät lähinnä maankuivaukseen jolla pyrittiin lisäämään maataloutta ja elintilaa toisessa maailmansodassa maa kuitenkin vallattiin vuonna ja amsterdamin juutalaisia vietiin keskitysleireihin joista he eivät ikinä palanneet väestö alkoi nähdä nälkää kun elintarvikkeiden ja polttoaineen jakelu lopetettiin maa vapautettiin vasta vuonna toisen maailmansodan jälkeen amsterdamin suvaitsevaisuus houkutteli paljon hippejä ja muita vaihtoehtokulttuurien edustajia kun kaupungin vanhoja rakennuksia oltiin purkamassa aiheutti tämä suuren vastalausemyrskyn näin ollen esimerkiksi jordaanin alue säästyi sittemmin amsterdamista on kehittynyt yksi maailman suosituimmista kaupunkimatkakohteista johtuen varmasti historiallisesta keskustasta ja ainutlaatuisesta taidehistoriasta nykypäivänä amsterdamilaisten huolenaiheena on ilmaston lämpenemisestä johtuva vedenpinnan nousu joka uhkaa nousta kriittiselle tasolle alankomaissa on tehtävä paljon töitä sen eteen amsterdamia johtaa muiden alankomaiden kuntien tapaan valtuusto amsterdamin kaupunginvaltuustoon valitaan edustajat neljän vuoden välein siihen kuuluu jäsentä valtuusto puolestaan valitsee keskuudestaan raatimiestä raatimieskollegioon joka esittelee ja toimeenpanee valtuuston päätökset valtuusto voi kuitenkin myös hylätä kollegion päätökset pormestari on sekä kaupunginvaltuuston että raatimieskollegion puheenjohtaja mutta hänellä ei ole äänioikeutta valtuustossa amsterdam on jaettu seitsemään hallinnolliseen alueeseen niin sanottuihin kaupunginosalautakuntiin niille on siirretty jonkun verran sitä valtaa jota yleensä on kunnilla ne valvovat alueellaan kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanoa ja viestivät alueen asioista kaupunginvaltuustolle kaupunginosien määrää on amsterdamissa vähennetty luvun lopulta alkaen vielä vuonna niitä oli mutta vuoden liitoksen jälkeen enää seitsemän viimeisimpänä asukasluvultaan pieni westpoort siirrettiin suoraan keskushallinnon alaisuuteen amsterdamin kaupunginosat ovat amsterdamin talous perustuu palveluihin ja vain kymmenesosa työskentelee valmistusteollisuudesta kaikista työpaikoista noin viidennes on kiinni kansainvälisessä kaupassa ja liikenteessä muita merkittäviä palvelualoja ovat pankki ja vakuutusala terveys kulttuuri ja yhteiskunnalliset palvelut sekä matkailu amsterdam on kansainvälisen rahatalouden keskus ja kaupungissa on muun muassa pörssi ja useiden kansainvälisten pankkien toimistoja amsterdamin teollisuuslaitokset ovat monipuolisia vaikka niiden osuus taloudesta on pienentynyt koko ajan amsterdamissa on muun muassa laivanrakennusta öljynjalostusta ruoan jalostusta ja timanttien hiontaa amsterdam on yksi pyöräily ystävällisimmistä suurkaupungeista koko maailmassa ja se on pyöräilykulttuurin keskus vuonna amsterdamissa oli arviolta yli polkupyörää pyörävarkaudet ovat yleisiä amsterdamissa varastettiin vuonna noin polkupyörää laajan pyörätieverkon ja kaupungin pienen koon takia pyöräily on suurimmalle osalle kaupunkilaisista helpoin tapa liikkua paikasta toiseen asukkaiden ajamat pyöräilykilometrit ylittävätkin autoilukilometrit keskustan km h n nopeusrajoitus suosii pyöräilyä kilometrin matkalla teistä kaupungissa on kahdeksan valvottua ilmaista pyöräparkkia kaupungin keskustassa autolla ajamista ei suositella autojen parkkimaksut kerätään parkkirahastoon ja kunnan liikennerahastoon joita käytetään autoilun vähentämiseen ja autoilun päästöjen vähentämiseen julkinen liikenne amsterdamissa koostuu lähinnä bussi ja raitiovaunuverkosta tällä hetkellä amsterdamissa on raitiovaunulinjaa kaupungissa on myös neljä metrolinjaa ja viides on rakenteilla amsterdamista on hyvät junayhteydet muualle eurooppaan kaupungin kanavia pitkin voi kulkea erilaisilla vesibusseilla jotkut vesikulkuneuvot ovat myös vuokrattavissa kaupungissa on myös useita ilmaisia lauttayhteyksiä amstel joen yli vajaan kilometrin etäisyydellä amsterdamista sijaitsee schipholin lentoasema se on hollannin suurin ja matkustajamäärillä mitattuna euroopan viidenneksi suurin lentoasema sen kautta kulki vuonna yli miljoonaa matkustajaa lentoasema on kotikenttä lentokenttä on seitsemän metriä merenpinnan alapuolella vuonna amsterdamissa oli alankomaiden tilastokeskuksen mukaan asukasta suurkaupunkialueella asui ihmistä kaupungin väkiluku on ollut kasvussa luvun alun jälkeen vuonna amsterdamissa asui noin ihmistä sitä ennen väkimäärä oli kuitenkin laskenut usean vuosikymmenen ajan sillä vuonna kaupungissa asui noin ihmistä amsterdamin väestönkasvu on seurausta syntyvyydestä ja maahanmuuttajista noin puolet kaupungin asukkaista on syntyperäisiä alankomaalaisia puolella amsterdamin nuorista asukkaista on tausta muualla kuin euroopassa kaupunkiin on tullut paljon siirtolaisia alankomaiden entisistä siirtomaista kuten indonesiasta surinamista ja entisen alankomaiden antillien saarilta lisäksi kaupungissa on paljon vierastyöläisiä sekä turvapaikanhakijoita asukkaista kolmasosa on tullut euroopan ulkopuolelta amsterdam on pienuudestaan huolimatta merkittävä kulttuurikaupunki arkkitehtuuri on kaupungissa ainutlaatuista kanaalien hallitessa kaupunkikuvaa kaupungissa on useita merkittäviä museoita muun muassa useita rembrandtin töitä sisältävä valtionmuseo rijksmuseum vincent van goghin tuotantoon keskittyvä van gogh museum sekä juutalaisvainojen ajoista kertova anne frankin talo kaupungissa toimii yksi maailman kuuluisimmista orkestereista concertgebouw orkesteri joka esiintyy museumpleinin kupeessa sijaitsevassa concertgebouw konserttitalossa bimhuis lähellä keskusrautatieasemaa keskittyy jazz sekä improvisoituun musiikkiin leidseplein on yksi yöelämän keskuksista ja sen ympäristössä sijaitsevat melkweg ja paradiso ovat areenoita monien eri alojen esiintyjille kaupunki on kuuluisa monia vuosisatoja vanhasta suvaitsevaisuuden perinteestä ja siitä onkin muodostunut eurooppalaisen vapaamielisyyden vertauskuva prostituutio on laillista ja punaisten lyhtyjen alue kannabistuotteita myyvät coffee shopit ja monipuolinen yöelämä baareja ja kahviloita yhteensä noin houkuttelevat runsaasti turisteja alankomaat on kuitenkin päättänyt rajoittaa kannabiksen käyttöä kahviloiden ottaessa käyttöön niin sanotut klubikortit joita voidaan myöntää vain täysi ikäisille hollantilaisille provinssit saavat itsenäisesti päättää rajoittavatko myyntiä vain paikallisille eikä lakia ole otettu käyttöön amsterdamissa amsterdamin maaperä on huokoista suota kovaa hiekkamaata on vasta noin metrin syvyydessä luvulta alkaen talot tuettiin paaluttamalla niiden perustukset hiekkamaahan asti osa näistä puisista paaluista on mädäntynyt jolloin talo saattaa vähitellen vajota turistikin havaitsee että vanhat talot voivat olla hiukan vinossa vinouden syyksi on esitetty myös tahallista vinoon rakentamista sillä kanavaan päin kaltevaan taloon voitiin nostaa tavaraa vinssillä helpommin tähän viittaa se että vuonna määrättiin että talojen kaltevuus saa olla enintään merkittäviä rakennuksia ja monumentteja amsterdamissa pidettiin kesäolympialaiset nykyään amsterdamissa järjestetään vuosittain amsterdamin maraton kaupungissa järjestetään myös useita rullalautailukilpailuja kaupungin tunnetuin jalkapalloseura on afc ajax amsterdamissa on myös muun muassa jääkiekko ja baseballjoukkueet lisäksi kaupungissa on kolme maahockeyseuraa aikido suom harmonisen voiman tie on nykyaikainen japanilainen bud laji jonka kehitti morihei ueshiba luvun alkupuolella teknisesti tärkein vaikuttaja aikidolle on ollut dait ry aiki jjutsu aikidolle ominaista on hyökkääjän voimaan ja liikkeeseen mukautuminen ja sen hyväksikäyttö johdattamalla ueshiba painotti opetuksessaan myös lajin henkisiä puolia ja pyrkimystä rauhaan harjoittelussa tämä näkyy tekniikoiden pehmeydessä aikidossa vastustajaa ei pyritä vahingoittamaan morihei ueshiban kuoltua dshun asema siirtyi hänen pojalleen kisshmaru ueshiballe ja edelleen morihei ueshiban pojanpojalle moriteru ueshiballe joka tällä hetkellä johtaa kansainvälistä aikikai kattojärjestöä sekä järjestön pääpaikkaa aikikai honbudjta aikikaista on vuosien aikana eriytynyt erilaisia tyylisuuntia joita ovat mm shinshin titsu aikid eli ki aikid yshinkai yseikan bud tomiki aikido tendkan aikid ja keijutsukai aikid näistä tomiki tyyli sisältää jopa kilpailutoimintaa sana aikid muodostuu kolmesta kanji merkistä aikido on useissa yhteyksissä käännetty suomeksi harmonisen voiman tieksi aikido sopii kaikenikäisille ja harjoittelijat ovat sekä miehiä että naisia harjoittelun päämääränä on kehittyä fyysisesti ja henkisesti hyvässä ilmapiirissä lajin perustaja morihei ueshiba korosti erityisesti vilpittömän tahdon aikidon hengen merkitystä harjoittelussa aikidotekniikat perustuvat vastustajan voiman hyväksikäyttöön tekniikoiden tavoitteena ei ole vastustajan voittaminen vaan hänen hyökkäystahtonsa nujertaminen aikidon harrastaja pukeutuu valkoiseen bud pukuun keikogi joka vahvistustensa ansiosta kestää hyvin tarttumiset ja lattialla pyörähtelyt edistyneemmät harjoittelijat käyttävät lisäksi mustia leveälahkeisia housuja eli hakamaa tekniikoita harjoitellaan pareittain aluksi opettaja esittää harjoiteltavan tekniikan minkä jälkeen oppilaat kumartavat opettajalle ja valitsevat harjoitusparinsa kumartamalla hänelle ja sanomalla onegaishimasu tämän jälkeen pari harjoittelee näytettyä tekniikkaa kunnes opettaja taputtaa tekniikan vaihtumisen merkiksi tavallisesti kumpikin harjoittelija harjoittelee tekniikkaa toimien vuorollaan sekä nagena eli tekniikan tekijänä puolustautuja että ukena eli tekniikan vastaanottajana hyökkääjä aikidon tekniikat voidaan jakaa heittoihin nagewaza sidontoihin katamewaza sekä asetekniikkaan tekniikat voidaan tehdä joko uken hyökkääjä etupuolelle omote tai taakse ura harjoittelu voi tapahtua joko tavalliseen tapaan seisaaltaan tachiwaza tai siten että joko molemmat sekä hyökkääjä että puolustautuja ovat perinteisessä japanilaisessa polviasennossa suwariwaza tai hyökkääjä on seisaaltaan ja puolustautuja polviasennossa hanmihandachiwaza edistyneempään harjoitteluun kuuluvat vapaa harjoittelu jiywaza toiminta useampaa samanaikaista hyökkääjää vastaan randori sekä vastatekniikat kaeshiwaza aseina aikidossa toimivat n cm pitkä puinen keppi j puinen harjoitusmiekka bokken sekä puinen tai kuminen harjoituspuukko tant tantta ei tavallisesti käytetä kuin hyökkäyksissä aseetonta nagea vastaan mutta jta ja bokkenia käytetään sekä keskenään että aseetonta nagea vastaan aikidon tekniikoiden muodot mahdollistavat myös hyvin jon tai bokkenin käytön apuna vartalotekniikkaa tehtäessä aikidossa harjoitellaan myös aikijksi kutsuttuja j tekniikoita aikidossa käytetään monesta muusta bud lajista poiketen pääasiallisesti vain kahta vyön väriä valkoista ja mustaa edistyneemmillä harjoittelijoilla ky on monissa maissa oikeus käyttää japanilaisia hakama housuja japanissa näin on vasta mustan vyön kanssa samoin ruskeaa vyötä voi käyttää mutta se on varsin harvinaista ensimmäinen suoritettava vyöarvo on ky eli oppilasaste ky arvot etenevät pienentyen kysta aina kyhun joka on korkein oppilasaste kaikki oppilasasteen kokeet suoritettuaan harjoittelija voi suorittaa danin eli asteen mustan vyön arvoja voi suorittaa aina daniin asti minkä jälkeen korkeammat arvot myönnetään vain suosituksesta teoriassa korkein mahdollinen dan arvo on vyöarvoja suoritetaan graduointitilaisuuksissa usein leirien yhteydessä aikidon harjoittelussa on lajin valtavirtaa edustavan aikikai aikidon ohella useita erilaisia tyylejä jotka voidaan erottaa toisistaan monenlaisin perustein aikikai aikidon katsotaan olevan aikidon perustajan morihei ueshiban ja hänen poikiensa edustamaa aikidoa jotkut ueshiban lähioppilaat ja muutamat muut aikidoa harjoittaneet ovat muokanneet aikikai aikidosta jossakin määrin eroavia tyylisuuntia suurimmilla tyylisuunnilla on oma pääkonttori japanissa ja tyylisuuntaa seuraavia harjoittelijoita ympäri maailmaa pienempien tyylisuuntien harjoittelu on useimmiten hyvin paikallista aikidon tyylisuunnat voidaan erotella esimerkiksi historiallisin perustein seuraavasti ennen morihei ueshiban kuolemaa aikikai aikidosta eronneet aikidotyylit morihei ueshiban kuoleman jälkeen aikikai aikidsta eronneet aikidotyylit seuraavien lajien nimessä on aikido mutta kyseisillä lajeilla ei ole yhteyttä ueshiban kehittämään aikidoon aikidon harjoittelu suomessa alkoi vuonna jolloin toshikazu ichimura tuli esittelemään aikidoa suomeen ensimmäinen alkeiskurssi järjestettiin meido kanissa jossa alkoivat ensimmäisenä myös säännölliset harjoitukset aikidon harrastajia on nykyään noin joista noin kolmasosa on naisia aikidoliittoon rekisteröityneitä seuroja on v alussa varsinaisia mustan vyön aikido opettajia oli hyvin vähän ja seuran opettaja saattoi usein olla amatööri ja esimerkiksi kyn haltija nykyisin löytyy useita danin ja danin miehiä sekä naisia ja monien seurojen opetus on erittäin korkeatasoista kiitos kiinteiden japanin yhteyksien algebrallinen luku tarkoittaa sellaista reaali tai kompleksilukua joka on kokonaislukukertoimisen polynomin nollakohta eli toteuttaa yhtälön polynomin aste tulee olla positiivinen jolloin vähintään yksi kertoimista poikkeaa nollasta jos vain poikkeaa nollasta on kyseessä vakiofunktio joka ei täytä edellä mainittua ehtoa yleensä algebrallinen luku on kompleksinen mutta tietyillä ehdoilla se voi olla myös reaalinen rationaalinen tai kokonainen polynomia jonka korkeimman asteen termin kerroin on ja muut kertoimet ovat kokonaislukuja kutsutaan pääpolynomiksi pääpolynomin nollakohtaa kutsutaan algebralliseksi kokonaisluvuksi tai kokonaiseksi algebralliseksi luvuksi määritelmästä seuraa algebran peruslauseen mukaisesti että polynomin nollakohdan avulla voidaan päätellä sen yhden tekijän olevan binomi algebralliseen lukuun voidaan liittää useita polynomeja joissa on tämä tekijä sitä polynomia jonka aste on matalin kutsutaan minimaalipolynomiksi minimaalipolynomin aste on samalla algebrallisen luvun aste voidaan todistaa että algebrallisen luvun minimaalipolynomi on yksikäsitteinen ja että minimaalipolynomi on aina tekijänä muissa luvun polynomeissa lisäksi minimipolynomi on aina jaoton samaan polynomiin liittyvät algebralliset luvut ovat toistensa konjugaatteja algebrallisten lukujen joukkoa merkitään joskus tai niitä kompleksilukuja jotka eivät ole algebrallisia lukuja eli kutsutaan transkendenttiluvuiksi algebrallisen yhtälön juuret ovat algebrallisia lukuja algebrallinen yhtälö muodostetaan laskettaessa polynomin nollakohtia missä joskus yhtälön ensimmäisen termin kerroin jaetaan molemmista puolista pois jolloin saadaan pääpolynomin yhtälö ja jonka kertoimet ovat rationaalilukuja koska yhtälön molemmat puolet voi kertoa luvulla voidaan algebrallisen yhtälön kertoimiksi sallia myös rationaaliluvut luvun voi todeta algebralliseksi jos keksii sille rationaalilukukertoimisen polynomiyhtälön jonka juuri luku on luvun asteen voi päätellä retusoimalla polynomin tekijöitä seuraavassa on joitakin esimerkkejä lukuisasta soveltamiskentästä jos polynomi kerroin saadaan pääpolynomi tämän polynomin algebralliset luvut ovat kokonaislukuja joiden aste on tällöin voidaan merkitä kaikki rationaaliluvut ovat algebrallisia lukuja jotka toteuttavat asteen polynomiyhtälön tästä nähdään että erilaisia esimerkkejä alkuluku on lukua suurempi luonnollinen luku joka ei ole jaollinen muilla positiivisilla kokonaisluvuilla kuin yhdellä ja itsellään alkulukujen joukkoa merkitään kirjaimella p pienimmät kymmenen alkulukua ovat alkulukuja on ääretön määrä lukua suurempaa kokonaislukua joka ei ole alkuluku sanotaan yhdistetyksi luvuksi lukua ei lueta alkuluvuksi vaikka se onkin jaoton luku jotta alkulukuja koskevien matemaattisten lauseiden muotoilu olisi yksinkertaisempaa alkulukujen laskemiseksi on olemassa useita algoritmeja yksi yksinkertaisimmista algoritmeista on eratostheneen seula joskin se on työläs ja hidas suurten alkulukujen etsimiseen kaksi lukua ovat alkulukuja toistensa suhteen eli keskenään jaottomia jos niillä ei ole ykköstä suurempia yhteisiä tekijöitä ja päätteli virheellisesti että kaikki näin saadut luvut olisivat alkulukuja jokainen luonnollinen luku paitsi voidaan jakaa alkulukutekijöihin eli kirjoittaa alkulukujen tulona voidaan osoittaa että tämä tekijöihin jako on yksikäsitteinen lukuun ottamatta tekijöiden järjestystä aritmetiikan peruslause voidaan esimerkiksi kirjoittaa tekijöihinjakoa jossa alkulukutekijät ovat suuruusjärjestyksessä kutsutaan kanoniseksi alkulukuhajotelmaksi eukleides antoi vanhimman tunnetun todistuksen alkulukujen määrän äärettömyydelle todistus on lyhyesti seuraava alkuluvuille on olemassa laskufunktio merkintä tarkoittaa lukua n pienempien alkulukujen määrää alkulukujen tiheys on laskeva alkulukulause antaa asymptoottisen arvion funktion käyttäytymiselle sen nojalla tämä merkintä ei tarkoita sitä että näiden funktioiden arvojen erotus lähestyy nollaa kun x lähestyy ääretöntä vaan sitä että niiden arvojen osamäärä lähestyy yhtä kun x lähestyy ääretöntä arvion antama virhe voi siis olla suurikin mutta suhteutettuna x ään se on tarpeeksi pieni jotta arvio on hyödyllinen alkulukuteoreeman esitti ensimmäisen kerran gauss konjektuurina luvulla sen todistivat toisistaan riippumatta hadamard ja de la valle poussin vuonna seuraava funktio tuottaa luonnollisen luvun eri arvoilla kaikki alkuluvut ja vain ne tämän lausekkeen arvo on jos tämä on alkuluku muussa tapauksessa luvun arvoilla lauseke saa arvot ja kaavan hyöty on kuitenkin lähinnä teoreettinen koska kertoman laskeminen on erittäin työlästä tietokoneillekin esimerkiksi alkulukua varten täytyy laskea luvun kertoma joka on ohjelman pseudokoodi define factorial n if n or n return else return n factorial n k read integer for n in to k c factorial n prime c mod n if prime not in seen primes seen primes insert prime print prime suurin tunnettu alkuluku on tässä luvussa on numeroa se on tunnettu mersennen alkuluku toiseksi suurin tunnettu alkuluku on tässä luvussa on numeroa se on tunnettu mersennen alkuluku kolmanneksi suurin tunnettu alkuluku on tässä luvussa on numeroa se on tunnettu mersennen alkuluku alkuluvun löysi tammikuuta gimps projektissa mukana ollut tietokone neljänneksi suurin tunnettu alkuluku on tässä luvussa on noin miljoonaa numeroa se on tunnettu mersennen alkuluku alkuluvun löysi tammikuuta central missourin yliopiston professori curtis cooperin tietokone joka osallistui gimps projektiin viidenneksi suurin tunnettu alkuluku on tässä luvussa on numeroa se on tunnettu mersennen alkuluku alkuluvun löysi elokuuta university of california los angelesin matematiikan osaston tietokone joka osallistui gimps projektiin kuudenneksi suurin tunnettu alkuluku on tässä luvussa on numeroa se on tunnettu mersennen alkuluku alkuluvun löysi kesäkuuta odd magnar strindmo joka osallistui gimps projektiin seitsemänneksi suurin tunnettu alkuluku on tässä luvussa on numeroa se on tunnettu mersennen alkuluku alkuluvun löysi syyskuuta hans michael elvenich saksan langenfeldistä joka osallistui gimps projektiin tämä oli ensimmäinen epäjärjestyksessä löytynyt mersennen alkuluku sitten vuoden suurin tunnettu alkuluku joka ei ole mersennen alkuluku on siinä on numeroa se löydettiin seventeen or bust projektin avulla matematiikassa on monia alkulukuja koskevia avoimia kysymyksiä joista varmastikin tunnetuin on riemannin hypoteesi alla on lueteltu muita tunnettuja avoimia kysymyksiä alankomaat eli hollanti on valtio yhdessä curaaon sint maartenin ja aruban kanssa se muodostaa alankomaiden kuningaskunnan pääosa alankomaista sijaitsee läntisessä euroopassa pohjanmerellä euroopan alankomaiden lisäksi karibianmeressä on kolme alankomaihin kuuluvaa saarta bonaire saba ja sint eustatius maa on yksi euroopan unionin perustajavaltioista belgian ja luxemburgin kanssa se muodostaa niin sanotun benelux maiden alueen euroopan alankomaat rajoittuu idässä saksaan etelässä belgiaan ja pohjoisessa sekä lännessä pohjanmereen valtion pinta ala on väkiluku oli vuoden lopussa miljoonaa alankomaiden pääkaupunki on amsterdam mutta valtionhallinto sijaitsee haagissa joka on asukasluvultaan maan kolmanneksi suurin kaupunki maan toiseksi suurimmassa kaupungissa rotterdamissa on euroopan suurin satama maan neljänneksi suurin kaupunki on utrecht maan tiheimmin asuttua aluetta amsterdamin rotterdamin haagin ja utrechtin kaupungit sekä niiden ympäristö kutsutaan randstadiksi maantieteellisesti alankomaat on ainutlaatuinen valtio maailmassa sillä suuri osa siitä sijaitsee merenpinnan tason alapuolella maapinta alasta noin prosenttia sijaitsee ja prosenttia väestöstä asuu merenpinnan tason alapuolella noin prosenttia maapinta alasta sijaitsee enintään metrin merenpinnan tason yläpuolella alankomaita kutsutaan myös usein nimellä hollanti joka tarkasti ottaen tarkoittaa kahta hollannin maakuntaa etelä ja pohjois hollandia jotka kuuluvat maan kahteentoista maakuntaan kotimaisten kielten keskuksen ohjeiden mukaan hollanti on suomen kielessä käytössä oleva nimitys samaan tapaan kuin alankomaat alankomaiden kansalaista kutsutaan kotimaisten kielten keskuksen mukaan nimellä alankomaalainen tai hollantilainen alankomaat on pieni ja alava maa jolla on pitkä rantaviiva pohjanmereen laajat alueet maan etelä ja pohjoisosissa ovat meren pinnan alapuolella ja suuri osa maasta on vain metriä merenpinnan yläpuolella esimerkiksi koko flevolandin provinssi jossa on myös maailman suurin tekosaari on muodostettu valtaamalla alaa patoamalla merestä ja kuivattamalla näin syntynyt polderi kuivattamisen apuna on käytetty maavalleja ja kanavia sekä tuulimyllyjen pyörittämiä pumppuja pumppaamaan vettä pois maavallien rajaamilta alueilta jotka ovatkin nyt merenpinnan alapuolella maan korkein kohta vaalserberg maan kaakkoisimmassa pisteessä on metriä merenpinnan yläpuolella ja se kuuluu ardennien vuoristoon pohjanmeren vuoden tulvakatastrofin jälkeen kehitettiin mittava patoamissuunnitelma deltawerken zeelandin suistoalueen tulvariskin vähentämiseksi työt käynnistettiin ja ne saatiin valtaosin valmiiksi vuonna uloimpia ensisijaisia penkereitä korotettiin sekä toissijaisia matkalta uusien riskinhallintamenetelmien kehittämisen jälkeen on penkereitä vahvistettu vielä lisää deltawerken on yksi suurimmista ihmiskunnan tekemistä rakennelmista maan jakaa kahteen pääosaan kolme jokea rein waal ja maas alankomaiden lounaisosa on itse asiassa yksi iso jokien suistoalue alankomaiden vanhimmat kivet ovat peräisin kivihiilikaudelta slochterenin alueella kivihiilikauden kerrostuman pintakerros on hiekkakiveä alue tunnetaan maakaasuesiintymistään permikauden loppupuolella alankomaiden pohjoisosiin muodostui suuria vuorisuolaesiintymiä triaskauden jälkeen alkoi miljoonaa vuotta kestänyt vaihe jolloin syntyi sedimenttikiviä osa niistä sisältää öljyä ja tällöin syntyivät öljykentät pohjanmeren alle liitukaudella nykyinen alankomaiden alue oli kokonaan meren alla kenotsooisella kaudella syntyneitä savikerrostumia kaivetaan nykyisin ylös tiilien tekemistä varten jääkaudet muuttivat maisemaa rajusti kerrostaen alueelle moreenia ja savea ne toivat myös suuria siirtolohkareita veiksel jääkauden jäätikkö ei ulottunut alankomaihin mutta sen aikana alueelle tuli paljon hiekkaa jääkausien jälkeen maisemaa on muovannut merenpinnan nousu ajan savea kerrostui aikaisempien turvemaiden päälle dyynit ovat alle vanhoja myös drenthen ja groningenin alueen laajat turvemaat ovat muodostuneet vasta jääkausien jälkeen alankomaita hallitsee meri ilmasto maa on enimmäkseen tasaista ja joet ja kanavat tuovat kosteutta ja tasaavat lämpötiloja niinpä ilmastolliset erot ovat pieniä rannikolla on leudompaa kuin sisämaassa esimerkiksi vlissingenissä vuoden kylmimmän kuukauden helmikuun keskimääräinen alin lämpötila on astetta ja lämpimimmän kuukauden elokuun keskimääräinen ylin astetta sadetta saadaan kuukausittain millimetriä mutta kesällä sadepäiviä on vähemmän ja sade silloin rankempaa sisämaata edustavassa de biltissä on helmikuun keskimääräinen alin lämpötila ja lämpimimmän kuukauden elokuun keskimääräinen ylin astetta sadetilastot ovat samansuuntaiset kuin rannikollakin sää vaihtelee päivästä ja vuodesta toiseen suuresti talvella sattuu kylmiä kausia jotka kestävät viikosta kahteen kuukauteen ja niiden aikana kanavat saattavat jäätyä jolloin niillä voi luistella joinakin talvina jäätä ei tule lainkaan alankomaat kuuluu lauhkeaan lehtimetsävyöhykkeeseen alkuperäinen kasvillisuus on ollut pyökkivaltaista lehtimetsää mikä on tyypillinen metsätyyppi pohjanmeren etelärannikoilla euroopassa seassa kasvavat myös tammi talvitammi ja saarni metsä peittää kymmenen prosenttia maa alasta lähes puolet metsistä on gelderlandin ja pohjois brabantin maakunnissa valtion politiikkaan kuuluu edistää metsien monimuotoista käyttöä talouden virkistyksen ympäristönsuojelun ja biodiversiteetin näkökulmista vuonna havumetsää oli noin lehtimetsää havumetsä ei ole alankomaiden luonnollista kasvillisuutta vaan se on istutusmetsää yleisin havupuulaji on mänty yleisimmät lehtipuut pyökki ja tammi lähes kaikki metsät ovat istutettuja useimmat vuosina ja yli satavuotiaat metsät ovat hyvin harvinaisia alankomaiden luonto kuuluu maailman tarkimmin tutkittuihin kattava lajiluettelo on julkaistu internetissä osana encyclopedia of life hanketta maaliskuussa luettelossa oli yli eläin ja sienilajia alankomaissa on kaksikymmentä kansallispuistoa niistä kaksi vanhinta hoge veluwe ja veluwezoom syntyivät yksityisestä aloitteesta ja valtio on perustanut muuta luvun puolivälin jälkeen määritelmän mukaan puiston pinta alan pitää olla ainakin tuhat hehtaaria ja sillä pitää olla poikkeuksellisia luonnonarvoja hoge veluwessa tavataan saksanhirviä metsäkauriita mufloneita ja villisikoja varhaiselle uudelle ajalle saakka alankomailla tarkoitettiin paljon nykyistä valtiota laajempaa aluetta joka käsitti myös belgian luxemburgin sekä osia nykyisestä ranskasta ja saksasta alue oli aiemmin kelttien asuttama mutta luvulla eaa he joutuivat väistymään germaanikansojen friisit bataavit tieltä alue liitettiin luvulla eaa rooman valtakuntaan ja kansainvaellusten myötä se tuli frankkien hallintaan frankkien valtakunnan vuonna tapahtuneen jaon jälkeen alue pirstoutui vähitellen pieniksi ruhtinaskunniksi jotka myöhemmin joutuivat burgundin alaisuuteen ja tulivat avioliiton myötä vuonna habsburgien omistukseen kaarle v antoi alueen perintönä espanjan kuningas jonka uskonnollisesti jyrkkä politiikka uskonvainoineen johti vapaussotaan reformoidun opin omaksuneissa alankomaiden pohjoisissa maakunnissa ne julistautuivat itsenäisiksi alankomaiden tasavallaksi yhdistyneet provinssit vuonna kun taas eteläiset maakunnat nykyinen belgia jäivät espanjan yhteyteen saksa ja espanja tunnustivat alankomaat itsenäiseksi valtioksi westfalenin rauhassa vuonna rauhansopimus päätti kolmikymmenvuotisen sodan samalla päättyi myös espanjan ja alankomaiden kahdeksankymmenvuotinen sota alankomaat oli vallannut jo vapaussodan aikana siirtomaa alueita itä intiassa ja laajensi myöhemmin siirtomaitaan muun muassa etelä afrikassa samalla alankomaista tuli tärkeä merenkulku ja kauppavaltio se puolusti asemaansa kahdessa sodassa englantia vastaan ja ja ranskaa vastaan vallankumoussodissa ranskalaiset kuitenkin valtasivat alankomaat josta tuli ranskan alainen batavian tasavalta vuonna se muutettiin napoleonin veljen ludvigin hallitsemaksi hollannin kuningaskunnaksi ja viimein liitettiin kokonaan ranskan toiseen keisarikuntaan wienin kongressissa muodostettiin alankomaiden kuningaskunta jonka hallitsijaksi tuli orania nassaun suvun vilhelm i kuningaskuntaan liitettiin myös nykyinen belgia joka kuitenkin irrottautui itsenäiseksi kuningaskunnaksi vilhelm i luopui kruunusta poikansa hyväksi tämän seuraajaksi tuli vilhelm iii jonka jälkeen valtaistuimelle nousi täysi ikäiseksi tultuaan kuningatar vilhelmiina kuningas vilhem iii n kuoltua vilhelmiina peri muun maan mutta luxemburg erosi itsenäiseksi entisen nassaun herttua aadolfin johtamaksi suurherttuakunnaksi alankomaat pysyi puolueettomana ensimmäisessä maailmansodassa ja julistautui puolueettomaksi myös toisen maailmansodan puhjetessa saksalaiset kuitenkin miehittivät maan jolloin kuningasperhe ja hallitus pakenivat lontooseen alankomaat vapautettiin vasta vuonna sodan päätyttyä kuningatar vilhelmiina palasi takaisin ja luopui kruunusta tyttärensä julianan hyväksi tämä puolestaan luovutti valtaistuimen tyttärelleen beatrix lle vuonna beatrix luopui vallasta poikansa willem alexanderin hyväksi toisen maailmansodan jälkeen alankomaat on tukeutunut länteen alankomaat liittyi natoon ja oli euroopan unionin edeltäjän euroopan hiili ja teräsyhteisön perustajajäseniä siirtomaista on enää jäljellä aruba curaao ja sint maarten kun indonesia itsenäistyi ja suriname alankomaat on ollut perustuslaillinen monarkia vuodesta monarkki nimittää hallituksen jota johtaa pääministeri holl minister president hallitukset ovat rakentuneet vuoroin keskustan ja vasemmiston vuoroin keskustan ja oikeiston yhteistyölle äänioikeuden saa vuoden iässä alankomaiden parlamentti yleinen säätyjen kokous on kaksikamarinen ja koostuu alahuoneesta eli toisesta kamarista tweede kamer ja ylähuoneesta eli ensimmäisestä kamarista eerste kamer toisessa kamarissa on jäsentä jotka valitaan yleisillä vaaleilla joka neljäs vuosi ensimmäisessä kamarissa jolla on vähemmän vaikutusvaltaa kuin toisella kamarilla on jäsentä sen valitsevat ja nimittävät provinssien parlamentit provinssi parlamenttivaalien jälkeen nelivuotiskaudelle vuoden vaalien jälkeen toisessa kamarissa ovat edustettuina kristillisdemokraattis konservatiivinen kristillisdemokraattinen puolue sosiaalidemokraattinen työväenpuolue vasemmistolainen sosialistinen puolue liberaali vapauden ja demokratian kansanpuolue vvd äärioikeistolainen vapauspuolue pvv punavihreä groenlinks neljä paikkaa protestanttien christenunie viisi paikkaa sosiaaliliberaali demokraatit ja muut kymmenen paikkaa vuoden parlamenttivaaleissa oli ennakoitu oikeistopopulistisen vapauspuolueen voittoa mutta sen paikkamäärä jäi kuitenkin een ja istuvan pääministerin mark rutten puolueen vvd n paikkamääräksi tuli kristillisdemokraattien cda puolue ja liberaali d puolue saavat kumpikin paikkaa ja sosialistit ja vihervasemmisto groenlinks saavat kumpikin paikkaa monella taholla tulosta luonnehdittiin torjuntavoitoksi jolla populismin eteneminen pysähtyi alankomaiden pääministerinä on ollut vuodesta lähtien liberaalipuolue vvd n johtaja mark rutte joka on muodostanut vaihtelevia hallituskoalitioita vuoden vaaleissa vvd tuli maan parlamentin suurimmaksi ryhmäksi alankomaiden euroopassa oleva osa on jaettu kahteentoista provinssiin provincie vuoden lopussa karibialla olevien osien hallintoa muutettiin siten että alankomaiden antillit hajotettiin curaaosta ja sint maartenista tuli autonomisia alueita ja niiden lisäksi muodostettiin kolme erityisasemassa olevaa kuntaa bonaire st eustatius ja saba taulukon lähteet provinssit alankomaissa kunnat ja itsehallintoalueet alankomaissa puhutaan pääosin hollantia mutta maan pohjoisosassa on friisinkielinen ja eteläisimmässä osassa limburginkielinen vähemmistö itärajan tuntumassa puhutaan myös saksaa noin prosenttia väestöstä puhuu vieraana kielenä englantia prosenttia saksaa ja prosenttia ranskaa vuonna kolmasosalla amsterdamin rotterdamin ja haagin asukkaista sukujuuret olivat muualla kuin euroopassa puolella alankomaiden suurten kaupunkien nuorista asukkaista on tausta muualla kuin euroopassa kaiken kaikkiaan noin prosentilla alankomaiden asukkaista on juuret muualla kuin euroopassa vuonna arvioitiin että prosenttia alankomaalaisista oli hollantilaisia ja friisejä prosenttia oli indonesialaisia prosenttia saksalaisia prosenttia turkkilaisia kaksi prosenttia surinamelaisia prosenttia marokkolaisia ja muita väestöryhmiä oli prosenttia vuonna alankomaiden väestöstä enemmistö prosenttia on uskontokuntiin kuulumattomia katoliseen kirkkoon kuuluu prosenttia hollannin protestanttiseen kirkkoon pkn kuuluu prosenttia ja muita protestantteja on prosenttia muslimeja on prosenttia hinduja prosenttia buddhalaisia prosenttia ja juutalaisia prosenttia muita uskontoja edustaa prosenttia väestöstä vuoden eurobarometrissä prosenttia hollantilaisista kielsi uskovansa minkäänlaiseen jumalaan ja synovaten vuonna teettämän tutkimuksen mukaan joka viides uskoi jumalan luoneen maailman kuudessa päivässä alankomaat lähti toisen maailmansodan jälkeen euroopan yhdentymisen edelläkävijäksi se oli mukana muun muassa euroopan hiili ja teräsyhteisössä alankomaiden merkittävimmät luonnonvarat ovat pohjanmeren maakaasu ja öljy sekä hedelmällinen maaperä merkittävimmät vientituotteet ovat elintarvikkeet koneet ja kulkuneuvot alankomaat on ollut elektroniikkateollisuuden edelläkävijä philipsin johdolla muun muassa cd levy on philipsin lanseeraama alankomaiden luvulta asti menestyksellinen lentokonetehdas fokker meni konkurssiin vuonna kilpailijoiden etenkin brasilialaisen embraer yhtiön vallatessa sen markkinat vuonna palvelusektori tuotti prosenttia maan bruttokansantuotteesta teollisuus prosenttia ja maatalous prosenttia tärkeimpiä maatalouden tuotteita ovat viljat perunat sokerijuurikas hedelmät vihannekset ja karja rotterdamin syväsatama europoort vilkastuttaa talouselämää se työllistää suoraan noin ja sen kautta kulkee vuosittain noin miljoonaa tonnia rahtia alankomaissa on yhteensä lentokenttää joista kahdella on yli kolmen kilometrin pituinen kiitotie schipholin kansainvälinen lentoasema oli vuonna euroopan viidenneksi ja maailman matkustajamäärillä mitattuna toiseksi suurin eindhovenin lentoasema palvelee sekä siviili että sotilasliikennettä rautatietä on lähes ja moottoritietä maantietä yhteensä sellaisia vesireittejä joita pitkin laivat mahtuvat liikkumaan on satamia ovat amsterdam ijmuiden moerdijk rotterdam terneuzen ja vlissingen europoort rotterdamissa maasjoen suulla on yksi maailman rahtimäärältään suurimmista ja nykyaikaisimmista satamista kanavien verkoston ansiosta alankomaissa on euroopan tihein sisämaan vesiväylien verkosto kanavia pitkin pääsee kaupungista toiseen ja niillä liikkuu kesäisin paljon huvialuksia vuonna arvioitiin että kolmannes alankomaiden sisällä liikkuvasta rahdista viedään vesireittejä pitkin vesireitit jatkuvat myös saksaan ja ranskaan reiniä pitkin ja belgiaan ja ranskaan mausea pitkin alankomaiden kulttuuria leimaa kaksi jakolinjaa jako urbaaniin randstadin kulttuuriin ja maaseudun kulttuuriin sekä maaseudun jakaantuminen reinjokea pitkin protestanttiseen pohjoiseen ja katoliseen etelään kulttuurin kehittymiseen on vaikuttanut voimallisesti myös kalvinismi kohtuullisuuden vaatimattomuuden ja yhdenvertaisuuden ihanteineen niinpä varakkaat kauppiaatkin rakennuttivat varsin vaatimattomia kaupunkitaloja kanaalien varrelle ranskalaisten ja brittien suosimien kartanoiden ja linnojen sijasta siisteys ja järjestys ovat arkkitehtuurin ja kodinsisustuksen tavoitteina myös ruokaa on pidetty välttämättömyytenä enemmän kuin ylellisyytenä alankomaalaisen keittiön perinneruokiin kuuluvat hernekeitto kaalipata ranskanperunat majoneesin kanssa ja silli vain lähimpiä ystäviä kutsutaan päivälliselle mutta kahvittelu on yleinen sosiaalisen kanssakäymisen muoto niin kodeissa kuin työpaikoillakin kahvin kanssa tarjotaan tavallisesti yksi keksi ei seitsemän sortin kakkuvalikoimia alankomaiden perinnemaisemissa laiduntaa lypsykarjaa ja maitotuotteet voi ja juusto ovat perinteisiä maataloustuotteita juustoa tuotetaan paljon vientiin prosenttia vientijuustosta on goudaa kakkossijalla on edam alankomaiden maalaustaiteen varhaisvuosien suuria nimiä olivat pieter brueghel vanhempi ja hieronymus bosch kultakaudelta tunnetaan ennen kaikkea rubens ja rembrandt mutta myös johannes vermeer ja frans hals luvulla oli vähemmän menestystä kunnes vuosisadan loppupuolella nousi vincent van gogh luvulla piet mondrian oli de stijl liikkeen kärkinimiä unescon maailmanperintöluettelossa on alankomaista kahdeksan kohdetta niistä yksi vattimeri on saksan kanssa jaettu luontokohde kulttuurikohteita ovat amsterdamin puolustusrintama droogmakerij de beemster beemsterin polderi ir d f woudagemaal d f woudan höyrypumppaamo kinderdijk elshoutin myllyverkosto rietveld schröder talo schokland ympäristöineen ja grachtengordelin kanava alue amsterdamissa vaikka alankomaat on euroopan unionin jäsenvaltio se kuitenkin poikkeaa näkyvästi muista maista joissain vapaa ajan viettoon liittyvissä asioissa alankomaat on muun muassa ainoa euroopan maa jossa kannabistuotteiden myynti on sallittua kuitenkin vain erikoisissa coffee shopeissa lisäksi se on yksi harvoista eu maista joissa bordellit ovat sallittuja jalkapallo on alankomaiden suosituin urheilulaji ja sitä pelaa lähes kaksi miljoonaa ihmistä maan miesten maajoukkue on saanut hopeaa kolmesti mm turnauksessa vuosina ja toukokuussa se oli fifa rankingissa sijalla mutta parhaimmillaan joukkue on ollut peräti sijalla kaksi maan kolme suurta jalkapallojoukkuetta ovat afc ajax feyenoord rotterdam ja psv eindhoven ja legendaarisia pelaajia johan cruijff marco van basten frank rijkaard ja ruud gullit alankomaiden pääsarjaa eredivisieta seurasi kaudella paikan päällä keskimäärin ottelua kohden alankomaat on osallistunut olympialaisiin vuodesta alkaen se isännöi amsterdamissa pidettyjä vuoden kesäkisoja eniten mitaleita maa on saanut pikaluistelussa uinnissa ja pyöräilyssä alankomaiden menestynein olympiaurheilija mitalien määrässä on anky van grunsven jolla on yhdeksän mitalia retkiluistelu on suosittu ja perinteikäs harrastus alankomaissa on luisteltu kanavia pitkin yli ja kun vuonna kanavat jäätyivät pitkästä aikaa peräti miljoonaa alankomaalaista lähti kanaville luistelemaan kuuluisin luistelutapahtuma kaupunkia kiertävä elfstedentocht on yritetty järjestää vuodesta mutta se on onnistunut vasta kertaa ilmastonmuutoksen myötä tapahtuman ennustetaan muuttuvan yhä harvinaisemmaksi hollantilaisten aloitteesta vastaavaa kilpailua alettiin järjestää kuopion seudulla kallavedellä luvulla alankomaat on menestynyt pikaluistelumaa ja laji on myös hyvin suosittu siellä maa on olympialaisten toiseksi menestynein pikaluistelumaa yhdessä norjan kanssa tunnettuja alankomaalaisia pikaluistelijoita ovat muun muassa miesten maailmanennätystä hallussaan pitävä sven kramer ja naisten matkoilla menestynyt ireen wst myös uinti on tärkeää alankomaalaisille alankomaalaisista lapsista prosenttia osaa uida ja maa on saanut olympialaisista mitalia alankomaat on hallinnut varsinkin naisten uintia jossa se on saanut muun muassa olympiamitalia vapaauinnista ja yhdeksän mitalia sadan metrin vapaauinnin henkilökohtaisesta kilpailusta judo on myös suosittua alankomaissa tunnettuja judokoita ovat muun muassa edith bosch henk grol dex elmont guillaume elmont sekä mark huizinga alankomaat on näkyvillä potkunyrkkeilyssä ja alankomaalainen potkunyrkkeily on käytännössä tyylisuuntaus potkunyrkkeilyssä alankomaalainen potkunyrkkeily on aggressiivista ja lyönnit ovat tärkeässä osassa alkuaine määritellään aineeksi jonka atomien ytimissä on tietty määrä protoneja alkuaineita ei myöskään voida jakaa tai muuttaa toiseksi aineeksi kemiallisessa prosessissa alkuaineet koostuvat atomeista joiden ytimissä on protoneja joita kiertää yhtäläinen määrä elektroneja protonien lukumäärä määrää alkuaineen järjestysluvun eli niin kutsutun atomiluvun saman alkuaineen atomeilla on siten sama atomiluku esimerkiksi atomit joiden ytimessä on kuusi protonia ovat hiiliatomeja ytimessä voi olla vaihteleva määrä neutroneja tällaisia saman alkuaineen erilaisia ytimiä kutsutaan alkuaineen isotoopeiksi alkuaineet voivat muodostua joko ioni tai molekyyliyhdisteeksi ja ne jakautuvat kahdeksi pääryhmäksi metalleiksi ja epämetalleiksi kemiallisten ominaisuuksiensa suhteen jos alkuaineella on sekä metallien että epämetallien ominaisuuksia sitä kutsutaan puolimetalliksi alkuaineet on ryhmitelty tarkemmin rakenteensa perusteella jaksolliseen järjestelmään minkä avulla voi myös ennustaa alkuaineiden kemiallisia ominaisuuksia virallisesti varmennettuja alkuaineita tunnetaan nykyään erilaista joista esiintyy luonnossa ja loput on valmistettu keinotekoisesti ydinreaktioiden avulla alkuaine käsitteellä on pitkä historia esimerkiksi thales piti vettä alkuaineena josta kaikki muut aineet olisivat syntyneet myöhemmin eräät muut filosofit pitivät sellaisena ilmaa tai tulta myöhemmin tuli yleisesti hyväksytyksi alkujaan empedokleen esittämä ja myös aristoteleen kannattama käsitys että oli olemassa neljä alkuainetta maa vesi ilma ja tuli näitä kutsutaan usein klassisiksi alkuaineiksi kuitenkin jo vanhoista ajoista oli tunnettu useita sellaisiakin aineita hiili rikki ja joukko metalleja joiden nykyisin tiedetään olevan alkuaineita mutta yksikään niistä ei ollut sellaiseksi tunnistettu nykyinen käsitys alkuaineista on muodostunut vasta luvuilla happi on yleisin alkuaine maankuoressa ja pii toiseksi yleisin massan perusteella koko maapallon yleisin on rautapitoisen ytimen vuoksi rauta hapen ollessa toiseksi yleisin kymmenen maailmankaikkeuden yleisintä alkuainetta esitettynä miljoonasosina parts per million alkuaineita voidaan valmistaa laboratorio olosuhteissa tällaisia keinotekoisia alkuaineita ovat mm livermorium einsteinium ja seaborgium kokeellisesti tuotetuille aineille annetaan ensin väliaikainen nimi joka muodostuu kolmesta peräkkäisestä lukusanaa ilmaisevasta latinalais tai kreikkalaisperäisestä tavusta kuten yksi yksi yksi un un un ium unununium alkuaine riippuen aineen järjestysluvusta alkuaineen nimen perään lisätään myös liite ium aineen päätymisestä virallisesti alkuaineiden listaan päättää iupac avaruussukkula on uudelleen käytettävä miehitetty avaruusalus avaruussukkuloilla voidaan kuljettaa satelliitteja ja muuta rahtia sekä maan matalalle kiertoradalle että takaisin maahan toistaiseksi vain nasa on ottanut avaruussukkulan käyttöön vuoden lopusta nasa on käyttänyt avaruussukkuloitaan ennen kaikkea kansainvälisen avaruusaseman iss rakennustöissä ja miehistön kuljetuksessa viimeinen nasan avaruussukkulalento sts laukaistiin atlantis avaruussukkulalla iss avaruusasemalle heinäkuuta vuotta kestänyt nasan avaruussukkulaohjelma päättyi atlantiksen laskeuduttua kennedyn avaruuskeskukseen floridaan heinäkuuta kello suomen aikaa ainoat käytössä olleet avaruussukkulat olivat yhdysvaltain ilmailu ja avaruushallinto nasan omistuksessa nasa rakensi viisi avaruuslentoihin soveltuvaa sukkulaa kuudes sukkula testisukkulana käytetty enterprise ei soveltunut avaruuslentoihin joista kaksi tuhoutui onnettomuuksissa sukkulaohjelma maksoi nasalle vuosina miljardia dollaria eli miljardia dollaria per lento nasan lisäksi neuvostoliitto lähetti täysimittaisen mutta miehittämättömän buran sukkulan avaruuteen koelennolle vuonna lento kuitenkin jäi neuvostoliittolaisen sukkulan ainoaksi lisäksi sukkulatyyppisiä avaruusaluksia on suunnitellut esa sekä muutamat länsi euroopan maat yhteistyössä keskenään avaruussukkulat ovat monimutkaisimpia ihmisen rakentamia kulkuneuvoja nasan avaruuslennosta kaksi päättyi onnettomuuteen noin lennoista alun perin sukkuloista suunniteltiin helppokäyttöisiä ja turvallisia mutta sukkulat eivät täysin vastanneet näitä suunnitelmia alkujaan suunniteltiin myös että juuri lennolta laskeutunut sukkula voisi lähteä uudelleen matkaan jo viikon sisällä mutta todellisuudessa aikaa saattaa kulua vähintään muutamia kuukausia nasan avaruussukkula on viralliselta nimeltään space transportation system sts mutta käyttöön on vakiintunut termi shuttle eli sukkula ensimmäisenä sukkula ajatusta kehitteli itävaltalainen eugen sänger luvulla nasan avaruussukkuloiden kehittely alkoi tammikuussa jolloin yhdysvaltain silloinen presidentti richard nixon ilmoitti halvan ja uudelleenkäytettävän avaruusaluksen kehitystyön aloittamisesta kehittelyn alussa yhden lennon keskihinnaksi arvioitiin miljoonaa yhdysvaltain dollaria laskelmat osoittautuivat kuitenkin vääriksi sillä vuoden arvion mukaan sukkulaohjelma on tullut maksamaan nasalle kaikkiaan miljardia dollaria kaavailtujen miljoonan dollarin laukaisukulujen todelliseksi hinnaksi tuli keskimäärin noin miljoonaa dollaria nasan ensimmäinen avaruussukkula eli enterprise ov valmistui syyskuuta muttei koskaan lentänyt avaruuteen asti enterprise oli alkujaan suunniteltu lentämään avaruuteen mutta myöhemmin challengerin muuttaminen avaruuslentoihin soveltuvaksi tuli halvemmaksi ja enterprise jäi maan pinnalle enterprisella tehtiin kuitenkin muutamia lentoja ilmakehässä vuonna vähäisistä lennoista huolimatta enterprisesta tehtiin kaikkien muiden nasan avaruussukkuloiden perusmalli myös nyt jo tuhoutunut challenger sukkula oli alkujaan tarkoitettu vain testikäyttöön mutta nasan insinöörit muuttivat sen avaruuskelpoiseksi luvun alussa ensimmäinen avaruuteen lentänyt sukkula oli vuonna tuhoutunut columbia sukkula sukkulan suunnittelusta ja rakentamisesta vastasi nykyään boeing yhtiöön kuuluva rockwell valmis sukkula toimitettiin kennedyn avaruuskeskukseen maaliskuussa ja se lähti neitsytlennolleen sts huhtikuuta mukanaan kaksi astronauttia vuonna yhdysvaltain presidentti ronald reagan ehdotti space station freedom nimisen avaruusaseman rakentamista avaruussukkulat olivat projektissa hyvin tärkeässä osassa sillä niiden lisäksi vain jo käytöstä poistetuilla saturn v raketeilla pystyttiin viemään avaruusaseman suurimmat osat paikoilleen myöhemmin projekti nimettiin space station alphaksi ja hankkeeseen tuli kansainvälisiä kumppaneita nykyään asema tunnetaan nimellä kansainvälinen avaruusasema iss avaruussukkulat olivat projektissa tärkeässä osassa ensimmäinen avaruussukkulalento iss avaruusasemalle oli sts joulukuussa vuonna tapahtuneen challenger sukkulan onnettomuuden jälkeen suuri yleisö alkoi menettää kiinnostustaan avaruusmatkailuun ja nasa joutui rahoitusvaikeuksiin kestikin kaksi vuotta ennen kuin seuraava sukkula laukaistiin matkaan koska sukkulaan tehtyjen turvallisuusparannusten toteuttaminen vei aikaa nasa on tehnyt avaruuslentoa challengerin onnettomuuden jälkeen sukkulalennot keskeytettiin toistamiseen columbian tuhoutumisen jälkeen tämän onnettomuuden jälkeen sukkulalennot jäädytettiin tilapäisesti aina heinäkuuhun saakka kunnes nasa päätti laukaista discovery sukkulan avaruuteen columbian onnettomuuden jälkeen astronautit ovat tarkastaneet jokaisen avaruussukkulan lennon aikana ulkopuolelta ennen laskeutumista normaalisti tarkastus suoritetaan robottikäsivarren jatkeella heti laukaisun jälkeen ja vielä toisen kerran ennen maahan paluuta myös kansainväliseltä avaruusasemalta kuvataan sukkulan lämpökilpi ennen telakoitumista toukokuuta laukaistulla hubble teleskoopin huoltolennolla sts astronautit käyttivät pelkästään aluksen canadarm robottikäsivarteen kiinnitettyä kameraa tarkastaakseen aluksen alapuolella sijaitsevat lämpötiilet avaruussukkula endeavour sts oli myös lähtövalmiina laukaisualustalla pelastaakseen atlantiksen miehistön mikäli alus olisi vaurioitunut laukaisun aikana eikä turvallinen paluu ilmakehään olisi mahdollista sukkula ei pysty saavuttamaan sekä hubblea että iss ää samalla lennolla sts oli suunnitelmien mukaan atlantiksen viimeinen lento nasa uskoi pystyvänsä suorittamaan loput suunnitellut avaruusaseman kokoonpanolennot discoveryllä ja endeavourilla suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja kevään tilanne on se että kaikki jäljellä olevat sukkulat lentävät vuorotellen jäljellä olevat lennot loppuun asti sukkuloiden seuraajia on orion avaruusalus jonka ensilento tapahtuu kuitenkin vasta seuraaja on kuitenkin osa obaman hallinnon keskeytettäväksi kaavailemaa ohjelmaa ja on epäselvää jatkuuko orionin kehitystyö republikaanipoliitikot sellaisista osavaltioista joissa on paljon nasan keskusten työntekijöitä työllistettyinä mm sukkula ohjelmassa esittivät maaliskuussa sukkulan käytön jatkamista ainakin vuoden lopulle mikä ei sitten toteutunut kokeneiden työntekijöiden tietotaidon menetyksen on nähty heikentävän yhdysvaltain asemaa avaruustoiminnassa nasa pyrkii siirtämään avaruustoimintoja kaupallisille yrityksille nasan avaruussukkula koostuu neljästä osasta kahdesta kiinteän ajoaineen moottorista ajoainetankista ja itse avaruuteen matkaavasta sukkulasta se laukaistaan avaruuteen pystysuorassa kolmen perärungossa sijaitsevan päämoottorin ja kahden kiinteää ajoainetta polttavan apurakettimoottorin avulla sukkulan ainoa kertakäyttöinen osa on sen päämoottorin ajoainetankki lyhenne et päämoottorit käyttävät nestemäisiä polttoaineita vetyä ja happea tankki painaa tyhjänä noin tonnia ja sisältää m nestemäistä happea ja m nestemäistä vetyä täysi tankki painaa tonnia ja siihen mahtuu noin kaksi miljoonaa litraa polttoainetta sukkulan apurakettimoottorit srb solid rocket booster tuottavat lentoonlähdössä työntövoimasta mn ajoaineena on ammoniumperkloraatti nhclo jota on massasta ja jota käytetään hapettimena sekä alumiini jota on ja jota apurakettimoottorit käyttävät itse polttoaineenaan polymeerimatriisissa on myös rautaa joka toimii palamisreaktion katalysaattorina kukin kolmesta sukkulan päärakettimoottorista tuottaa mn työntövoiman ja polttoaineena käytettävä nestehappi ja vety tuottavat palaessaan noin celsiusasteen lämpötilan päämoottorien lisäksi sukkulassa on kaksi pienempää hydratsiinilla nh toimivaa moottoria joiden työntövoima on kn ja joita käytetään laukaisuvaiheessa apurakettien irrotuksen jälkeen suorituskykyä parantamaan sekä polttoainesäiliön irrotuksen jälkeen ratamuutoksien tekemiseen kiertoradalle nousussa moottorien yhteisteho on mn kaikkiaan sukkulassa on yli rakettimoottoria joista pääosaa käytetään sukkulan asennonsäätämiseen avaruudessa vaikka avaruussukkula on monimutkaisin ihmisen rakentama laitese voidaan laukaista täysin automaattisesti miehistöä tarvitaan kiertoradalla avaruuskävelyllä laskeutumisessa ja mahdollisissa hätätilanteissa avaruussukkulaa voidaan kiertoradalla ohjata pienten ulkoisten moottorien avulla rcs reaction control system ja rataa voidaan muuttaa em hydratsiinimoottoreilla laskeutumiseen käytetään sukkulan siipien ohjainpintoja lentokoneen tavoin avaruussukkulan laukaisu suoritetaan automaattisesti irrotettavat kiinteäajoainemoottorit lyhennettynä srb palavat muutaman minuutin ajan ne irrotetaan sukkulan ollessa km n korkeudessa polttoainetankki irrotetaan minuutin kuluttua laukaisusta jolloin sukkula on suunnilleen km n korkeudessa tässä vaiheessa hapen lämpötila on minus c jolloin tankin ulkopintaan muodostuu jäätä ilman kosteuden härmistyessä kylmään pintaan sukkula pystyy nostamaan kiertoradalle tonnia lastia miehistönä voi olla astronauttia mutta suurin miehistön määrä oli kahdeksan henkeä pisin lento sts marraskuussa kesti ja puoli vuorokautta avaruussukkula aloittaa laskeutumisensa ollessaan noin kilometrin korkeudessa laskeutumisessa sukkula liikkuu nokka noin astetta ylöspäin nopeudella mach mikä on suunnilleen kilometriä sekunnissa myöhemmässä vaiheessa sukkula on pudottanut vauhtinsa nopeuteen mach laskeutumisen viimeisten vaiheiden alkaessa sukkulan nopeus on laskenut jo alle äänennopeuden mutta laskeutuminen tapahtuu yli kahdensadan kilometrin tuntinopeudessa sukkula ov laskeutuu liitolennossa ilmakehään paluu aiheuttaa hyvin suuria lämpökuormia sukkulan nokkaan ja sen siipien etureunaan sekä aluksen alapintaan alumiinista valmistettu sukkulan runkorakenne on eristetty kuumasta rajakerroksesta rakenteen pinnalle liimattujen lämpöeristetiilien avulla sukkulan lämpösuojausta on parannettu useita kertoja painon säästämiseksi ja työmäärän vähentämiseksi lämpötiilien sääsuojaus tuhoutuu sukkulan palatessa ilmakehään joten se joudutaan uusimaan ennen jokaista laukaisua sukkula voi laskeutua vain hyvällä säällä sillä vesipisaroita sisältävien pilvien läpi lentäminen kastelisi tiilet läpimäräksi ja pisaroiden osumat kuluttaisivat niitä samoin irrotettavan polttoainetankin massaa on vähennetty viisi tonnia ohjelman aikana alkuaikojen valkoisen pintamaalin pois jättämisellä lämpöeristetiilet on tehty eri materiaaleista riippuen niiden sijainnista tiiliä on seitsemää mallia rcc hrsi frci fib lrsi tufi ja frsi rcc on käytössä korkeimpien lämpötilojen alueella ja frsi alhaisimpien lämpötilojen alueella tilanteesta riippuen avaruussukkulalento voidaan hätätilanteessa keskeyttää viidellä eri tavalla lennonjohto valitsee tarvittaessa kaikkien nopeimman jos esimerkiksi ohjaushytti vuotaa tai kaikkein turvallisimman tavan jos esimerkiksi yksi moottoreista lakkaa toimimasta ato on hidas mutta turvallinen vaihtoehto jos sukkula ei jostain syystä pysty saavuttamaan tavoitekiertorataansa tällöin sukkula ohjataan matalalle tilapäiskiertoradalle josta maahan paluu tehdään samalla tavalla kuin normaalin lennon loppuvaiheessa aoa on toinen hidas mutta turvallinen keskeytyskeino siinä sukkula ikään kuin pysyttelee yläilmakehässä ja laskeutuu lähtöpaikalleen yhden kierroksen jälkeen aoa ta käytetään jos sukkula ei voi saavuttaa ato n vaatimaa matalaa kiertorataa tal on laskeutuminen jollekin euroopan tai pohjois afrikan hätälaskeutumispaikoista se aloitetaan pian apurakettien irrotuksen jälkeen ja sukkulan päämoottorien voima käytetään kurssimuutokseen kun ulkoisen polttoainetankin polttoaine loppuu se irrotetaan tällöin se putoaa vähän aikaa sukkulan vieressä kunnes putoaa atlantin valtamereen sukkula pystyy siipiensä avulla liitämään jollekin laskeutumispaikoista joita on muun muassa espanjassa ja afrikan länsirannikolla lennonjohto valitsee laskeutumispaikaksi kentän jonka säätila ei ole vaaraksi sen lisäksi tarvitaan usa n hallituksen hyväksyntä mahdollisten poliittisten syiden vuoksi rtls on sananmukaisesti nopea paluu laukaisupaikalle rtls pitää aloittaa heti apurakettien irrottua autopilotti laskee milloin jäljellä oleva suorituskyky riittää kääntämään sukkulan suunnan takaisin laukaisupaikalle niin että laskeutuminen on turvallista ja kääntää sukkulan sitten perä menosuuntaan päin polttoainetankki irrotetaan vasta kun päämoottoreiden poltto on loppunut ja sukkula on tulossa takaisin laukaisupaikalle tarvittaessa rcs moottorit aloittavat polttoaineen tyhjentämisen jotta sukkulan liito ominaisuudet paranisivat massan vähetessä laskeutuminen tapahtuu samalla tavalla kuin normaalin lennon loppuvaiheessa kriittistä rtls tapauksessa on se että irrottautuminen polttoainetankista on vaikeaa silloin kun sukkula on jo tulossa takaisin laukaisupaikalle irrottautuminen vaatii juuri oikean lentokulman alaspäin ja tämän jälkeen sukkulan on vielä kyettävä erottautumaan tankista turvallisesti pahimmassa tapauksessa sukkula joudutaan hylkäämään miehistön pelastamiseksi sukkula ohjataan syöksymään kohti vesistöä jos mahdollista ja eräänlainen tanko syöksyy ulos samalla kun ohjaamon ovi avataan miehistö kiinnittäytyy metallirenkaalla tankoon ja liukuu tangon päähän ja pudottautuu laskuvarjoilla tangon tehtävä on estää hyppäävien ihmisten törmääminen aluksen vasempaan siipeen yhdysvaltojen lisäksi moni muukin valtio on ollut kiinnostunut omasta avaruussukkulastaan neuvostoliitto kehitti omaa buran sukkulaansa luvulta alkaen vuonna miehittämätön buran laukaistiin yhden kerran energija kantoraketilla maan kiertoradalle läntinen eurooppa yritti kehittää omia avaruussukkuloitaan luvun lopulla esa otti kehitysohjelmaansa ranskan herms sukkulan se käytti ariane kantorakettia voimalaitteenaan saksa kehitti sänger sukkulaa ja englanti hotol sukkulaa jotka olivat lentokoneen kaltaisesti lentoon lähteviä sängerissä oli kaksi lentolaitetta kantoalus ja siitä laukaistava sukkula hotolissa kantoalusta ei ollut myös nämä päättyivät rahoitusvajeisiin paljon ennen prototyypin rakentamista euroopan avaruusjärjestöllä esa on edelleen oma sukkulaohjelma phoenix tavoitteena on saada sukkula käyttöön noin ndash esa teki toukokuussa kiirunassa sukkulan pienoismallilla koelennon jolla testattiin onnistuneesti automaattista laskeutumista venäjän avaruusjärjestö ja esa kehittävät yhdessä kliper sukkulaa englannin kielessä käytetään joskus ulkoasua clipper joka on nostava runko tyyppinen avaruusalus se olisi burania ja yhdysvaltain avaruussukkulaa halvempi ja kevyempi kliperin on suunniteltu tekevän muun muassa ratamuutoksia satelliitteihin hinaamalla niitä monilla valtioilla on suunnitelmat avaruussukkuloista paperilla mutta itse sukkulan rakentaminen on aivan eri asia teknisten ongelmien lisäksi projektit ovat hyvin kalliita suurin osa projekteista kaatuu rahoitusvaikeuksiin ja osa teknisiin vain harvalla valtiolla on sekä taloudellista että teknistä osaamista sukkulan rakentamiseen venäjän ja muutamien euroopan valtioiden lisäksi myös japani on ilmaissut halunsa saada oma avaruussukkula japanin avaruusjärjestö jaxa kehitti luvulta vuoteen asti hope sukkulaa mutta projekti peruttiin vuoden alussa japani ilmoitti olevansa jälleen kiinnostunut oman avaruussukkulansa rakentamisesta aleksis kivi oik alexis stenvall lokakuuta nurmijärvi joulukuuta tuusula oli suomalainen kirjailija kivi kirjoitti kansallisromaanin aseman saavuttaneen romaanin seitsemän veljestä näytelmiä kuten nummisuutarit ja runoja kiven teksteissä on sekä romanttisia että realistisia piirteitä kivi kykeni luomaan usealla kirjallisuuden alalla korkeatasoisen tuotannon aikana jolloin suomenkielisen kirjallisuuden perinnettä kansanrunoutta lukuun ottamatta ei ollut olemassa kivi oli ensimmäinen suomalainen ammattikirjailija luvun alun kivi renessanssista alkaen hän on ollut suomen kansalliskirjailija useita aleksis kiven runoja ja teoksiin sisältyviä laulutekstejä on sävelletty lauluiksi näitä ovat muun muassa onnelliset keinu metsämiehen laulu oravan laulu sydämeni laulu seitsemän miehen voima ja mitä minä huolin kiven isoisän isällä johan stenvallilla oli ollut nurmijärven palojoella sotilastorppa vuodesta vanhimmat tunnetut esivanhemmat ovat yrjö blomstedtin mukaan janakkalasta äidinisä antti hamberg eli seppänä tuusulan nahkelassa aleksis kiven isänisä anders johan stenvall oli merimies kirjailijan oma isä erik stenvall oli asunut lapsuutensa helsingissä lukuisat henkilöt ja tahot ovat varsinkin kiven kuoleman jälkeen esittäneet että kiven isä olisi ollut adlercreutzin aatelissuvun avioton poika näin esitti esimerkiksi taidehistorioitsija jaakko puokka vuonna kirjassaan paloon stenvallit teemu keskisarja pohti asiaa vielä vuonna kivi elämäkerrassaan saapasnahka torni vaikka tutkijat olivat jo aiemmin kyseenalaistaneet kiven sukulaisuuden adlercreutzeihin vuonna y kromosomiin eli isälinjaan perustuva dna testi osoitti viimein että kiven veljen jälkeläiset ovat samaa isälinjaa kuin kiven isoisän veljen jälkeläisten isälinja samassa yhteydessä tutkittiin myös adlercreutzin suvun edustajan dna ja se edusti aivan eri haploryhmää aleksis stenvall syntyi vuonna nurmijärvellä palojoen kylässä räätäli erik johan stenvallin ja anna kristiina hambergin perheeseen perheessä oli ennestään kolme poikaa johannes emanuel ja albert aleksilla oli myös sisar agnes joka kuoli vuonna vain vuotiaana kirjallisia taipumuksia aleksis osoitti ilmeisen varhain uhotessaan kotiväelle rupeavansa runebergiksi aleksis stenvall kirjoitti etunimensä muodossa alexis ja esiintyi läpi elämänsä stenvallina kivi oli lähinnä kirjailijanimi kiven äidinkieli oli suomi mutta hänen vanhempansa osasivat myös ruotsia aleksis kivi hankki ruotsin kirjakielen taidon muutettuaan vuotiaana helsinkiin kouluun mikä oli edellytys ylioppilaaksi ja edelleen papiksi lukemiselle äiti toivoi aleksiksesta pappia varojen puute pakotti kiven keskeyttämään säännöllisen koulunkäynnin ja eroamaan kolmannelta luokalta sen jälkeen hän jatkoi lukujaan yksityisesti ja pääsi ylioppilaaksi vuotiaana syksyllä vuosina kirjoitti ylioppilaaksi vain seitsemän nurmijärveläispoikaa näistä seitsemästä aleksis oli ainoa tavallisen kansan lapsi kaikki muut olivat säätyläislapsia ylioppilasvuotenaan kivi päätti luopua pappishaaveista ja ryhtyä suomenkieliseksi kirjailijaksi yliopisto opintojen jälkeen kivi muutti siuntioon ensin vuokra asumukseen mutta hän löysi sittemmin hyväntekijän parikymmentä vuotta vanhemmasta charlotta lönnvististä joka antoi kiven asua täysihoidossa käytännöllisesti katsoen vastikkeetta myöhemmät tutkijat ovat väitelleet siitä oliko kiven ja lönnvistin välinen suhde eroottinen vai ei kiven merkittävin tukija oli fredrik cygnaeus jolle kivi suoritti ylioppilastutkinnon cygnaeus asetti toistuvasti koko asiantuntemuksensa ja arvovaltansa kiven kirjailijanuran tueksi taloudellista tukea kivi sai myös julius krohnilta ja tämän isältä kiven parhaita ystäviä oli joukko j v snellmanin suomalaismielisiä kasvatteja pohjalaisesta osakunnasta jaakko forsman johan calamnius ja c g swan muita kiven tärkeitä ystäviä olivat robert svanström adolf theodor forssell ernst albert forssell emil nervander thiodolf rein ja viktor löfgren lounasmaa vuoden lea näytelmän esityksestä lähtien kiven näytelmiä tutuksi tehnyt teatterinjohtaja kaarlo bergbom oli kiven ystävä vuodesta parhaaksi ystäväkseen hän on kirjeissään maininnut edellä mainitun koulu ja opiskelutoverinsa metsänhoitaja robert svanströmin aleksis kivellä ei ollut lainkaan säännöllisiä tuloja kivi kärsi elämänsä viimeisinä vuosina unettomuudesta ja pahenevasta alkoholismista rahapula velat kirjojen heikko menekki professori august ahlvistin ainainen kritiikki ja pakollinen maaseudulla asuminen masensivat kiveä aleksis kivi oli kärsinyt koko ikänsä kivuista ja ruumiillisesta heikkoudesta ja hän sairasti lisäksi lavantaudin useampaan otteeseen kiven kunnossa tapahtui selvä käänne huonompaan keväästä alkaen ja hän alkoi kärsiä muun muassa kovasta päänsärystä sydänoireista pahoinvointikohtauksista ja lämmönsäätelyn häiriöistä kiven romaani seitsemän veljestä julkaistiin ensin novelli kirjaston vihkosina ahlvistin kritiikin jälkeen kustantaja keskeytti vihkojen myynnin syynä oli se että helsingin yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden professori august ahlvist joka oli teilannut kaikki kiven aiemmatkin teokset kirjoitti heti romaanin ilmestyttyä finlands allmänna tidningissä julkaistun murhaavan arvostelun lukuisat ihmiset yhtyivät ahlvistin moitteisiin ilman että kukaan olisi noussut puolustamaan romaania kivi alkoi saada syksyllä ohimeneviä mielenhäiriökohtauksia ja hänet toimitettiin keväällä helsingin uuteen klinikkaan josta hänet lähetettiin edelleen lapinlahden mielisairaalaan lapinlahdessa kiven sairaus diagnosoitiin krooniseksi melankoliaksi jonka arveltiin johtuvan verenvähyydestä juoppoudesta ja loukatusta kirjailijakunniasta hoitoina käytettiin kiniiniä ulostus ja yskänlääkkeitä sekä morfiinia kivi oli puhekykyinen vielä kesäkuussa sairaalaan joutuessaan mutta menetti syksyn aikana puhe ja liikuntakykynsä eikä tunnistanut lopulta edes veljeään kivi kotiutettiin helmikuussa lääkäreiden havaittua ettei hoidoilla ollut suotuista vaikutusta potilaan kuntoon alpertti veli otti hänet tuolloin asumaan luokseen tuusulan syvälahteen jossa hän kuoli vain vuotiaana joulukuussa kiven todellisesta sairaudesta ja kuolinsyystä on esitetty erilaisia näkemyksiä psykiatri lauri saarnion mukaan kiven oireet viittasivat johonkin elimelliseen aivosairauteen luvulla esitettiin että kiven oireet ja kuolema olisivat johtuneet borrelia bakteerin aiheuttamasta aivotulehduksesta tai alzheimerin taudista vuonna kiven sairaushistoriaa tutkinut ja aiheesta kirjan julkaissut psykiatri raimo k r salokangas päätteli muut vaihtoehdot poissulkien kiven sairastaneen neurosyfilistä aleksis kiven hauta on tuusulan kirkon hautausmaalla kiven kuoleman jälkeen ahlvist kirjoitti häpäisyrunon joka ilmesyi kokoelmassa säkeniä sanottiin skakespeariksi werraksi wäinön väitettiin muut en mä ollut kuitenkaan kuin taitamatoin tahruri ja hullu viinan juoja vaan kiven kirjallisen kehityksen alkuvaiheita leimasi romantiikka mutta hänen varsinaiset taipumuksensa viittasivat selvästi realismiin aleksis kivi jota nimeä hän käytti kirjailijanimenä ensi kerran kullervon käsikirjoituksen yhteydessä ei taloudellisten syiden vuoksi voinut lähteä ulkomaille mutta turussa hän sentään kävi hänen lukeneisuutensa piiri ulottui kuitenkin koulu ja yliopistokirjoista maailmankirjallisuuteen kivi luki kaikkea heldin ja corvinin maailmanhistoriasta kemian analyyseja käsitteleviin teoksiin sanomalehtiin erik stagneliuksen ja william shakespearen näytelmiin kirjallisia vaikutteita hän sai etenkin shakespearelta miguel de cervantesilta ja ludvig holbergilta kiven merkittävimmän kirjallisen tuotannon voi katsoa alkaneen sittemmin kadonneesta ruotsinkielisestä näytelmästä bröllopsdansen vuonna kivi voitti kullervo näytelmällä suomalaisen kirjallisuuden seurassa järjestetyn kilpailun bröllopsdansenin suomenkielisen version tuloksena syntynyt nummisuutarit sai vuonna valtionpalkinnon palkinto jaettiin tuolloin ensimmäistä kertaa ja siitä kilpaili muun muassa aikansa johtava kirjailija johan ludvig runeberg nummisuutarit on yhä esitetyin kotimainen puhenäytelmä vuonna ilmestyivät näytelmät karkurit kihlaus ja olviretki schleusingenissä sekä kiven itse kustantama runokokoelma kanervala seuraavana vuonna ilmestyivät näytelmät leo ja liina yö ja päivä sankarteos lea ja canzio kiven kaikkiaan viidestätoista näytelmästä esitettiin hänen elinaikanaan vain lea jonka ensiesityksestä lasketaan suomalaisen teatterin saaneen alkunsa kansallisromaanin aseman saavuttanut seitsemän veljestä julkaistiin novelli kirjaston vihkosina suomalaisen kirjallisuuden seuran tutkijakunta antoi romaanista kiittävän lausunnon ja puolusti kirjailijaa seuran kokouksessa august ahlvistin murskakritiikin jälkeen myöhempiä lukijoita ovat puhutelleet muun muassa romaanin luonnekuvaus huumori ja rikas kieli kiven näytelmissä ja romaanissa yhdistyvät realismi ja huumori yhdistelmä on vieläkin suomalaisen kirjallisuuden leimallisimpia piirteitä myös luonnonläheisyys ja sopeutumattomien yksilöiden kansanihmisten ymmärtävä kuvaaminen ovat olleen noista ajoista alkaen keskeisiä suomalaisen kirjallisuuden teemoja kivestä tuli kansalliskirjailija hän oli ensimmäinen suomeksi julkaissut ammattikirjailija hän osoitti työllään että suomeksi voi kirjoittaa runoja ja näytelmiä jopa romaanin kivi täytti snellmanin kansalliskirjallisuudelle esittämät tavoitteet paremmin kuin kansallisromantiikan ajan kirjailijat hän kirjoitti suomeksi ja kertoi omasta ajastaan parhaat kiven näytelmät ovat kuuluneet suomalaisen teatterin vakinaiseen ohjelmistoon elokuvasovituksiakin on tehty nummisuutareista seitsemästä veljeksestä kihlauksesta ja kiven elämästä hänen teoksiaan on käännetty arviolta kielelle muun muassa seitsemän veljestä yli kielelle ja kullervo näytelmä on käännetty kiinaksi kiven valittuja teoksia on ilmestynyt useina laitoksina ensimmäisen kerran vuosina otava julkaisi vuonna erkki tantun kuvittaman kolminiteisen valikoiman aleksis kiven mestariteokset kiven teoksista alettiin vuonna julkaista tekstikriittisiä editioita suomalaisen kirjallisuuden seuran kustantamina editiot perustuvat käsikirjoitusten ja ensipainosten ja muun alkuperäisaineiston tutkimukseen tekstin liitteenä ovat esittely ja laaja kommentaariosio toistaiseksi on julkaistu jyrki nummen johdolla kirjevalikoima sekä näytelmät nummisuutarit ja kullervo suuret suomalaiset kilpailussa kivi äänestettiin yhdeksännelle sijalle aleksis kivestä ei tiettävästi ole säilynyt yhtään valokuvaa käsitys kiven ulkonäöstä perustuu yhteen hänen kuolemansa jälkeen tehtyyn piirrokseen kiven ystävä ernst albert forssell piirsi kiven tämän hautajaisissa arkun ollessa avoimena kirkon pihalla taiteilija albert edelfelt joka ei ollut koskaan tavannut kiveä teki forssellin piirroksen pohjalta pariisissa tarkemman piirroksen joka julkaistiin suomen kuvalehdessä toukokuussa ja johon kaikki myöhemmät kiveä esittävät maalaukset ja veistokset perustuvat forssellin alkuperäinen piirros on kadonnut forssell piirsi vuotta myöhemmin ulkomuistista kivestä hieman toisennäköisen kuvan joka on säilynyt mutta vähemmän tunnettu lisäksi on olemassa kiven albert veljen vuonna yrjö weilinille myymä pelkistetty siluettikuva jonka on väitetysti tehnyt kiven koulutoveri lindfors vuonna nykyään kansallisteatterin aulassa olevan kuvanveistäjä erland stenbergin luvun lopulla veistämän kiven marmorisen rintakuvan on myös väitetty perustuneen henkilökohtaisiin muistikuviin kirjailijan ulkonäöstä sillä on olemassa usean henkilön kautta kulkenut muistitieto jonka mukaan stenberg ja kivi olisivat tunteneet toisensa toisten tietojen mukaan stenberg olisi perustanut veistoksen mainittuun forssellin piirrokseen kivestä aleksis kiven päivää vietetään hänen syntymäpäivänään lokakuuta joka on myös suomalaisen kirjallisuuden päivä ja liputuspäivä myös helsingin yliopiston eteläsuomalainen osakunta viettää tuolloin vuosipäiväänsä luvulle saakka päivä oli suomen kouluissa yleisesti vapaapäivä seitsemällä veljeksellä on ollut vahva asema suomalaisessa kouluopetuksessa kirjailijan ja runoilijan muistoksi on perustettu aleksis kiven seura vuonna turussa on vuodesta toiminut turun aleksis kivi kerho hänen syntymäkotinsa nurmijärven palojoella on entistetty ja järjestetty museoksi aleksis kiven kuolinmökki jonka helsingin yliopiston ylioppilaskunta osti albert stenvallilta vuonna on nähtävillä tuusulassa mökissä on nähtävillä kiven raamattu ja kuolinsänky kirjailijan asuinpaikkoja merkitseviä muistolaattoja on helsingin katajanokalla forumin liikekeskuksessa tapaninkylässä ja kaartinkaupungissa venäläiset purkivat vuokra aikanaan siuntiossa sijaitsevan fanjunkarsin torpan jossa kivi kirjoitti pääosan tuotannostaan uusi fanjunkars vihittiin kulttuuritaloksi vuodesta lähtien aleksis kiven synnyinseudulla nurmijärven palojoella on järjestetty kesäisin kivi juhlat teatteritapahtuma jossa esitetään kiven tuotantoa esityspaikka on kiven lapsuuden leikkipaikka aleksis kiven katu löytyy useista suomen kaupungeista muun muassa helsingin alppiharjusta ja tampereen keskustasta helsingin alppiharjuun kiven syntymän vuotisjuhlavuonna valmistunut suomen silloin suurin kansakoulu nimettiin aleksis kiven kouluksi nykyisin se on yhtenäinen vuosiluokkien peruskoulu kiven elämästä on tehty seuraavat elokuvat harri saksala on säveltänyt ja levyttänyt kiven runoja albumillisen yksitoista teosta sisältävä aleksis kivi levy ilmestyi vuonna einojuhani rautavaara on säveltänyt aleksis kivi oopperan joka kertoo tyylitellysti kiven elämästä oopperassa käytetään runsaasti sekä kiven omia että hänen vastustajansa august ahlvistin tekstejä aleksis kivestä on yhteensä patsasta ja muistomerkkiä helsingin rautatientorilla kansallisteatterin edessä on vuonna pystytetty wäinö aaltosen veistämä aleksis kiven patsas nurmijärven kirjaston edessä olevassa puistikossa on aukusti veuron vuonna veistämä patsas kiven rintakuvat ovat nurmijärven yhteiskoulun juhlasalissa ja erland stenbergin veistämä kansallisteatterissa stenberg suunnitteli myös kirjailijan hautapatsaan tampereella kirjastonpuistossa on wäinö aaltosen veistämä vuonna paljastettu veistos runoilija ja muusa turun yliopiston silloisen päärakennuksen entisen hotelli phoenixin edustalla paljastettiin vuonna wäinö aaltosen aleksis kiven patsas joka pystytettiin uudelleen vuonna teatteritalon edustalle myös mäntän keskustorilla on wäinö aaltosen aleksis kiven muistopatsas tuusulan hyrylässä jääkärin puistossa on alpo ja nina sailon veistämä aleksis kiven patsas metsän poika anna leena mirjami härkönen s huhtikuuta liminka on suomalainen kirjailija näyttelijä ja käsikirjoittaja joka alkujaan tuli tunnetuksi esikoisromaanistaan häräntappoase härkönen sai paljon julkisuutta jo esikoisromaanillaan häräntappoase joka ilmestyi vuonna hänen ollessaan kempeleen lukion toisella luokalla kirja palkittiin samana vuonna j h erkon esikoispalkinnolla härkönen kirjoitti ylioppilaaksi vuonna häräntappoaseesta on tehty myös kaksi televisiosarjaa ja sekä teatterisovitus härkönen on kirjoittanut pitkään kolumneja muun muassa anna ja image lehtiin ne käsittelevät usein nuorten kaupunkilaisten elämänpiiriä heidän parisuhteitaan tai miesten ja naisten välisiä eroja naisena olemista härkönen kuvaa kolumneissaan itseironisesti ja kärjistetysti mukana on myös huvittavia arkielämän sattumuksia härkönen on kirjoittanut myös omaelämäkerrallisia teoksia vuonna julkaistiin äitiydestä kertova heikosti positiivinen ja vuonna loppuunkäsitelty joka käsittelee härkösen sisaren killin itsemurhaa vuonna julkaistiin kirjakauppaliiton kustantama kampanjateos takana puhumisen taito jota oli saatavilla vain kansainvälisenä kirjan ja ruusun päivänä huhtikuuta sekä kaksi päivää sen jälkeen härkönen opiskeli näyttelijäksi teatterikorkeakoulussa ja tampereen yliopiston näyttelijätyön laitoksella hän valmistui teatteritaiteen kandidaatiksi vuonna näyttelijänä härkönen nousi julkisuuteen mikko niskasen elokuvan mona ja palavan rakkauden aika kautta siinä hän näytteli nuorta lukiolaistyttöä joka löytää jeesuksen vuonna härkönen näytteli nimiosan minna canthin näytelmään anna liisa perustuvassa tuija maija niskasen ohjaamassa televisioelokuvassa härkönen tunnetaan myös liisa metsolan roolistaan televisiosarjassa metsolat härkönen on käsikirjoittanut niin televisiosarjoja kuin elokuviakin pääosan esittäjän lisäksi härkönen oli käsikirjoitusryhmän jäsen ensimmäisessä elokuvassaan mona ja palavan rakkauden aika vuonna esitettiin härkösen ja pekka milonoffin käsikirjoittama osainen televisiosarja vuoroin vieraissa joka oli huumorilla höystetty tarina pettämisestä härkönen käsikirjoitti myös televisioelokuvan tähtikeinu joka kertoo eino leinon ja l onervan suhteesta leinoa näytteli vesa matti loiri ja l onervaa härkönen itse hän käsikirjoitti myös claes olssonin ohjaaman ihmissuhde elokuvan onnen varjot muita härkösen käsikirjoituksia ovat tv elokuva pullahiiri tv sarja kuumia aaltoja sekä näytelmä naisten juomaa vuonna härkönen käsikirjoitti vuotiaana kuvauksen perheensä joulunvietosta kempeleessä tästä on olemassa tv ohjelma anna leenan jouluaatto härkönen on tehnyt myös lauluntekstejä monille eri artisteille esimerkiksi petri laaksoselle essi wuorelalle ja laura närhelle lisäksi hän on vieraillut kahdella levyllä hullut mielenterveyden puolesta ja omin päin laulajana ja sanoittajana sävelletyistä laulunteksteistä osa on julkaistu kirjoissa jos joku kysyis multa ja vääränlainen mies härkönen ja olli turunen erosivat vuonna syyskuussa hän meni naimisiin kirjailija riku korhosen kanssa härkönen ja korhonen erosivat maaliskuussa andy mccoy oikealta nimeltään antti hulkko s lokakuuta pelkosenniemi on suomalainen rock muusikko hän oli hanoi rocks yhtyeen kitaristi taustalaulaja ja pääasiallinen lauluntekijä lisäksi mccoy tunnetaan muun muassa ensimmäisen suomalaisen levyttäneen punkyhtyeen briardin ja ensimmäisen kokoonpanon kitaristina mccoy on myös tunnettu värikkäänä elämäntaparokkarina antti hulkko syntyi pelkosenniemellä perheeseen kuuluivat isän ja äidin ja antin lisäksi ilkka isoveli ja vuonna syntynyt sisko he asuivat pelkosenniemellä kemijärven tohmossa ja oulussa myöhemmin perhe muutti tukholmaan isän työn vuoksi hulkko on itse kertonut käyttäneensä alkoholia ja kannabista jo vuotiaana ja raakaoopiumia vuotiaana andy mccoyn synnyinkunta pelkosenniemi paljasti patsaan pojalleen heinäkuussa mäntypuisen patsaan veisti mccoyn setä matti hulkko antti hulkon serkku on lähes saman ikäinen maavoimien komentaja kenraaliluutnantti petri hulkko hulkko oli kiinnostunut etenkin piirtämisestä mutta tukholmassa musiikki sai yhä suuremman merkityksen hulkon perheen naapurissa asui ruotsalainen naisjuristi jonka mies oli jamaikalainen näiden pojalta hulkko oppi englannin kielen hulkko oppi pian myös ruotsin kielen ja kitaran soiton hulkko alkoi tukholmassa käyttää etunimenään andy näitä nimiä jaettiin sittemmin hanoi rocksin jäsenten kesken vuonna risto hulkko sai työpaikan helsingissä ja perhe muutti takaisin suomeen syksyllä hulkko aloitti opintonsa helsingissä botby högstadieskolanissa ent östra svenska läroverket jossa hän pian tutustui vuotiaaseen kitaristiin jan stenforsiin hulkko on itse väittänyt että hänelle paluumuutto suomeen oli kulttuurishokki eikä hän enää kunnolla osannut suomen kieltä ongelma oli sekin että koulussa hän puhui riikinruotsia kun taas muut puhuivat suomenruotsia hulkko harrasti jalkapalloa jonka harrastuksen hän oli aloittanut jo tukholmassa hulkko ei menestynyt koulussa kovin hyvin hän oli suomen kielen tukiopetuksessa eivätkä häntä kiinnostaneet kuin taideaineet ja englanti koulu jäi yhä enemmän sivulle kun hulkko ja stenfors olivat muodostaneet kitaraduon ja soittelivat koulun juhlissa ja tapahtumissa samoihin aikoihin matti fagerholm hulkko ja jesu hämäläinen ja joku muu muodostivat yhtyeen nimeltä bolin vuonna andy hulkon veli ilkka hulkko perusti pete räkä malmin kanssa punk yhtyeen briard malmi sai järjestettyä briardin linnanmäen vuoden kesäkauden päättäjäisjuhlien esiintyjäksi lle ihmiselle konsertin jälkeen finnlevyn robbie lindberg tuli tarjoamaan leyvytyssopimusta hulkko oli tällöin vasta vuotias briardista tuli suomen ensimmäinen levyttänyt punk yhtye singlellään i really hate ya i want you back briardin alkuaikoina hulkko käytti taiteilijanimeä andy von hulkko kun hulkko oli tukholmassa ensimmäisen briard singlen julkaisun aikaan levy yhtiön edustajat helsingissä kysyivät pete malmilta soolokitaristin nimeä pete malmi vastasi tällöin real mccoy se on se mitä se on se on ehtaa kamaa se jäbä kun hulkko tuli takaisin tukholmasta helsinkiin briardin ensimmäiseen singleen oli jo painettu nimi andy mccoy pete malmin keksimää ja painattamaa nimeä ei enää lähdetty muuttamaan hulkko sai suoritettua peruskoulunsa mutta ei jatkanut lukioon hän meni koulun jälkeen töihin erääseen siivousyhtiöön ja kävi pari kuukautta vapaata taidekoulua vuonna mccoyta pyydettiin kahteen yhtyeeseen pave maijasen mistakesiin ja pelle miljoonan juuri kokoamaan mccoy päätyi jälkimmäiseen johannan johtajan atte blomin vihjattua pelle miljoonan tekevän pian läpimurron blom oli oikeassa ja mccoy sai jo vuotiaana ensimmäisen kultalevynsä pelle miljoona oy n suomirockin menestysalbumista moottoritie on kuuma vuonna mccoyn lähdettyä briardista pelle miljoona oy hyn hänen tilalleen kitaristiksi tuli jan stenfors vuosina fagerholm ja mccoy tekivät yhteistyötä maukka perusjätkän ja ralf örnin hankkeissa musiikkivideoilla säpinää ja vaatteet on mun aatteet näkyvät fagerholm soittamassa saksofonia ja mccoy kitaraa fagerholm stenfors ja mccoy viettivät vuosina aikaa punkkareiden ja rokkareiden suosimassa kill cityssä vuonna matti fagerholm oli koonnut mccoyn vaikutuksella yhtyeen hanoi rocks yhtyeessä soitti jo mccoyn ystävä stenfors alkuvuonna andy mccoy muutti taiteilijanimekseen andy suicide ja antoi hanoi rocksissa soittavalle jan stenforsille taiteilijanimen nasty mccoy ensimmäisen hanoi rocksin kokoonpano ei ollut pitkäikäinen ja hulkko eli suicide oli vain sen taustavaikuttaja hulkko oli keksinyt yhtyeen nimen monroen kanssa vuotiaana yhdistämällä johnny thundersin kappaleen chinese rocks heroiinia tarkoittavan nimen ja pinkkiä vietnamissa jalostettua heroiinia tarkoittavan ilmaisun hanoi rocks hulkko ja fagerholm päättivät elokuun tienoilla koota kesällä hajonneen hanoi rocksin uudella kokoonpanolla andy mccoy erosi juuri ennen syksyn kiertuetta erittäin suositusta pelle miljoona oy stä ja muutti stenforsin ja fagerholmin kanssa tukholmaan hulkko otti uudelleen nimekseen andy mccoy ja stenfors sai nimen nasty suicide samoihin aikoihin fagerholm otti nimekseen michael monroe jonka sukunimi oli aiemmin ollut hulkon käytössä kun mccoy kadotti basistiksi kaavaillun ruotsalaisen björne fröbergin puhelinnumeron mccoy pyysi pelle miljoona oy n sami takamäkeä yhtyeeseen mccoy nimesi sami takamäen sam yaffaksi koska tämä näytti hänen mielestään appelsiinilta rumpaliksi löydettiin michael monroen ja mccoyn vanha tukholmalainen ystävä jesper sporre joka sai taiteilijanimekseen gyp casino hanoi rocksin ensimmäinen single vuodelta i want you kill city kills oli alun perin suunniteltu mccoyn ensimmäiseksi soololevyksi suuren osan hanoi rocksin alkuaikojen kappaleista mccoy oli säveltänyt ja sanoittanut jo ennen kyseistä yhtyettä mccoysta tulikin yhtyeen pääasiallinen sanoittaja ja laulujen tekijä tosin mccoylla oli tapana ottaa kaikki hanoi rocksin kappaleet omiin nimiinsä vaikka ne olisivatkin olleet bändin yhdessä hiomia tai pääasiassa esimerkiksi michael monroen tekemiä andy mccoy asui vuodet yhdessä muun yhtyeen kanssa tukholmassa josta muutti kesäkuussa lontooseen vuosina mccoy kiersi yhä suurempaa suosiota saavuttaneen hanoi rocksin kanssa kolmella mantereella elokuussa hanoi rocksin viimeinen kokoonpano andy mccoy nasty suicide timo kaltio terry chimes perusti mccoyn ja suiciden johdolla cherry bombzin jonka laulajaksi otettiin toto coelo yhtyeessä vaikuttanut anita chellamah glam rock ja glam punk linjalla jatkanut cherry bombz sai huomiota hanoi rocksin perijänä cherry bombz esitti monia hanoi rocksin kappaleita joita ei oltu ehditty levyttää hanoi rocks albumeille ensimmäinen kokoonpano ehti levyttää britanniassa alun perin julkaistun singlen hot girls in love feline feeling ja japanissa sekä yhdysvalloissa julkaistun ep n hot girls in love degrees in the shade feline feeling oil gasoline lisäksi yhtyeen piti levyttää kokonainen lp mutta rahat eivät riittäneet kuin mini lp hen eli käytännössä ep hen the cherry bombz joka sisälsi samat kappaleet kuin aiemmin julkaistu ep lisättynä vain kappale pin up boy loppuvuoden yhtyeessä jäsenenä ehtinyt olla timo kaltio korvattiin vuoden alusta lähtien dave tregunnalla lords of the new church sham tämä kokoonpano ehti julkaista singlen house of ecstasy declaration ep n house of ecstasy declaration countryfield inner city blues running back to your lover ja live lp n coming down slow joka julkaistiin vuonna yhtyeen jo hajottua lisäksi syntyivät vielä keikkavideot hot girls in love ja live at the maruee ja kokoelmakasetti degrees in the shade yhtye ehti kiertää yhdysvalloissakin mutta syksyllä yhtye hajosi kun mccoy antoi chellamahille potkut yhtye oli jo kauan ollut tyytymätön laulajattareensa andy mccoy ja nasty suicide julkaisivat kesällä the suicide twins nimisenä duona akustisen albumin silver missiles and nightingales jo ennen cherry bombzin house of ecstasy singlejä syksyllä cherry bombzin hajottua the suicide twins teki muutamia kiertueita suomessa kunnes duo hajosi vuoden lopussa duon aikana ja albumilla suicide käytti taiteilijanimenään nasty superstar andy mccoy oli the suicide twinsin hajoamisen jälkeen aivan kadoksissa vuonna oli ilmestynyt mccoyn muistelmat andy mccoy hanoista ikuisuuteen mutta ei mitään muuta vuonna mccoy asui suomessa jossa hän nauhoitti ensimmäisen sooloalbuminsa too much ain t enough muun muassa keimo hirvosen ja jone takamäen avulla levy ei ollut kovin suuri menestys koska siltä löytyi vain muutama kelvollinen kappale joista tunnetuin ja melodisin lienee i will follow tähän syynä oli se että mccoyn heroiinin käyttö oli riistäytynyt hanoi rocksin jälkeen täysin käsistä mccoy teki yksin myös muutamia akustisia keikkoja ja flamencokeikan jukka tolosen kanssa myöhemmin vuonna mccoy muutti perheineen lontooseen ja sieltä los angelesiin jossa mccoy solmi bmg virginin kanssa levytyssopimuksen samana vuonna mccoy sai ensimmäisenä suomalaisena kultalevyn yhdysvalloista kun samantha fox levytti cover version mccoyn alun perin silver missiles and nightingales albumille säveltämästä kappaleesta the best is yet to come los angelesissa sex pistolsin steve jones esitteli mccoyn iggy popille instinct kiertuekitaristiksi koska ei itse päässyt kiertueelle aiemmin jonkin aikaa pimennossa ollut mccoy sai jälleen maailmalla paljon huomiota mccoyn puuhailut pääsivät kiertuebasisti alvin gibbsin kirjaan neighbourhood thread on tour with iggy pop useat kappaleet joissa mccoy soitti pääsivät myöhemmin eri live albumeille vuonna mccoy vieraili vielä uk subsin killing time albumilla kuukautta kestäneen kiertueen jälkeen mccoy ja hänen ensimmäinen vaimonsa anastasia stacy maisonneuve m erosivat maisonneuve kuoli muutamien kuukausien kuluttua vuosina mccoy teki yhteistyötä useiden eri muusikoiden kanssa muun muassa skid row n sebastian bachin kanssa nimellä bach mccoy tämä yhteistyö poiki neljä koskaan julkaisematonta kappaletta keväällä andy ja angela mccoy muuttivat helsinkiin kesällä mccoy kokosi shooting galleryn uudelleen muun muassa hanoi rocksin rumpalin gyp casinon kanssa kokoonpano teki muutamia kesäkeikkoja suomessa samoihin aikoihin mccoy keikkaili muutamia kertoja remu aaltosen kanssa andy mccoyta pidettiin suomalaisen shooting gallery versionsa jälkeen menetettynä tapauksena mutta alennustilassa ollut mccoy ryhdistäytyi ja vuonna syntyi toinen sooloalbumi building on tradition joka on mccoyn menestynein julkaisu hanoi rocksin jälkeen albumi nauhoitettiin tukholmassa mccoyn tuottamana albumin suurin hitti oli strung out joka sai paljon soittoaikaa suomen radioissa strung out oli alun perin shooting gallery kappale mutta oli jäänyt pois itse yhtyeen albumilta levyllä kuultiin myös ensimmäistä kertaa mccoyn vaimon angela nicolettin ääntä albumin jälkeisille kiertueille mccoy kasasi yhtyeen live ammo johon kuuluivat mccoyn kitara laulu lisäksi angela nicoletti laulu dan lagerstedt kitara laulu andy christell basso gyp casino rummut ja christian andr kosketinsoittimet yhtye piti osittain kotipaikkanaan tukholmaa christellin kotipuolessa tapahtuneen onnettomuuden takia lagerstedt siirtyi bassoon myöhemmin myös andr jätettiin pois yhtyeestä live ammon kehitys ja suosio oli noususuhdanteista mutta lopulta kahden suomen kiertueen jälkeen yhtye hajosi vuonna mccoy soitti the eyesin kanssa kappaleessa vietnamese baby ja albumilla savage garden kappaleessa wild talk jonka demon mccoy oli säveltänyt pari vuotta aiemmin mccoy keskittyi tämän jälkeen nuoruuden harrastukseensa maalaamiseen vuonna mccoy ja pete malmi päättivät perustaa briardin uudelleen vuoden jälkeen kokoonpanoon tuli the eyesin jäseniä ja angela mccoy kokoonpano esitti vanhoja ja uusia briard kappaleita uusi briard teki albumin briard ja sen kappale river of dreams menestyi samana vuonna mccoy soitti singlellä taas mennään samana vuonna pekka lehto alkoi kuvata elokuvaa the real mccoy jossa yhdistettiin fiktiota ja andy mccoyn elämää joulukuuta dave lindholm andy mccoy ja pelle miljoona tekivät akustisen kiertueen vuonna the real mccoy valmistui ja mccoy voitti marraskuuta jyrkin parhaan elokuvaan liittyvän musiikkivideon palkinnon elokuvansa kappaleella mind over matter the real mccoy ensiesitettiin tammikuuta göteborgin elokuvafestivaaleilla samoihin aikoihin ilmestyi elokuvan soundtrack elokuvan suomen ensi ilta oli elokuussa kuvausten aikana mccoy loukkaantui ja katkaisi jalkansa pudottuaan kerrostalon kolmannesta kerroksesta onnettomuus muutti elokuvan juonta oleellisesti michael monroen ja andy mccoyn välit lämpenivät uuden hanoi rocks cd boksin julkistamistilaisuuden jälkeen mccoy teki mm yllätysvierailun monroen esiintyessä turussa hellacoptersin lämmittelijäbändi crystal extasyn kanssa monroe ja mccoy kävivät myös maaliskuussa studiossa äänittämässä toistaiseksi julkaisemattoman kappaleen best of both worlds keväällä monroe ja mccoy ilmoittivat esiintyvänsä yhdessä nimellä hanoi revisited samana vuonna ilmestyi mccoyn elämäkerta sheriffi mccoy hanoi revisited esiintyi ruisrockissa michael monroen taustabändin toimiessa taustalla tammikuussa yhtye esiintyi ranskassa cannesin midem musiikkimessuilla tällöin taustalla oli lontoolainen kustannusyhtiö rock hard publishing sekä suomalainen rlf music joiden taustavaikuttajina toimivat muun muassa herman rarebell scorpionsin entinen rumpali tatu huhanantti juha palotie ilkka hulkko ja marco tikkanen hanoi rocksin toinen tuleminen oli alkanut music televisionin tositelevisiosarjan the osbournes menestyksen jälkeen mtv tuotti suomessa samantapaisen sarjan andy mccoysta ja hänen vaimostaan angelasta vuonna esitetyn ohjelman nimi oli the mccoys show andy mccoy astui jälleen julkisuuteen ja kertoi perustavansa uuden yhtyeen nimeksi tuli the real mccoy band andy mccoy laulaja kitaristina foo fightersin kitaristi chris shiflett hanoi rocksin entinen rumpali george atlagic basistina dan lagerstead ja kosketinsoittaja laulajana andyn vaimo angela mccoy yhtyeen kappalelistaksi suunniteltiin hanoi rocksin ja foo fightersin hittejä sekä mccoyn uusia sävellyksiä yhtye aloitti suomen kiertueella mutta ehti soittaa kuitenkin vain kolme keikkaa ennen kuin hajosi andy meni helmikuussa mukaan pelle miljoonan yhtyeeseen jossa hän soitti kesän ja moottoritie on kuuma albumin levytyssessiossa esiintymiset kuuluvat albumiklassikot konserttisarjaan marraskuussa julkaistiin suomalaisen rock yhtye ember s flamen debyyttialbumi rock this andy mccoy toimi albumin tuottajana andy mccoy soitti myös loppuvuodesta ensimmäisen levynsä julkaisseessa grease helmet yhtyeessä syyskuussa andy osallistui julkkis big brother ohjelmaan jo syyskuuta yhdeksäntenä päivänä talossa hän ilmoitti luovuttavansa kilpailun vedoten tulevaan taidenäyttelyynsä mccoy on soittanut paluukeikoilla vuosina ja lisäksi hän soitta yhtyeen uudella anna soihtusi palaa ep llä joka julkaistiin vuonna ep n hei hei hei kappale on mccoyn säveltämä marraskuussa julkaistiin myös hänen uusi soolo ep nsä soul satisfaction syyskuussa julkaistiin mccoyn uusi sooloalbumi st century rocks edellisen sooloalbumin building on traditionin julkaisusta oli tuolloin kulunut vuotta st century rocksin julkaisua juhlittiin loppuunmyydyllä levynjulkaisukeikalla suvilahti tba klubilla helsingissä mccoylla on sebastian niminen poika s avioliitostaan anastasia stacy maisonneuven kanssa maisonneuve kuoli pian eron jälkeen mccoy meni uusiin naimisiin angela nicolettin kanssa vuonna aurinko symboli on tähti jota maa kiertää auringon ympärille syntyneet planeetat ja muut kappaleet muodostavat aurinkokunnan aurinko kiertää muiden linnunrataan kuuluvien tähtien tavoin galaksin keskipistettä aurinko muodostui vajaa viisi miljardia vuotta sitten ja energiaa se alkoi tuottaa noin miljardia vuotta sitten nykyvaiheessaan aurinko on suhteellisen kirkas tähti sen aktiivisuus vaihtelee noin vuoden sykleissä viiden miljardin vuoden kuluttua aurinko on kuluttanut loppuun vetynsä ja se alkaa muuttua punaiseksi jättiläiseksi auringon säteily on maapallon merkittävin energianlähde ja maapallon eliöille aurinko on välttämätön entisaikoina aurinkoa on monessa kulttuurissa palvottu jumalana sana aurinko kirjoitetaan isolla alkukirjaimella silloin kun sanaa käytetään taivaankappaleen erisnimenä kun sanaa käytetään kiintotähdistä yleisesti tai jotenkin muuten kuin tähtieteellisenä nimenä esimerkiksi huomenna paistaa aurinko sana kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella auringon perinteisiä suomalaisia nimiä ovat myös päivä päivyt ja päivänkehrä aurinko muodostui vajaa viisi miljardia vuotta sitten tähtienvälisestä kaasusta joka romahti palloksi oman painonsa vetämänä auringon ytimessä alkoi noin miljardia vuotta sitten vetyfuusio ja se alkoi tuottaa energiaa sytyttyään aurinko puhalsi ympärilleen tiivistyneestä kiekosta pois irtokaasun jolloin jäljelle aurinkokuntaan jäivät vain kiinteät kappaleet ja kaasuplaneetat aurinko kirkastuu hiljalleen ikääntyessään kun sen ydinosien alkuainekoostumus muuttuu fuusion kuluttaessa vetyvarantoa aurinko säteilee nykyisin jo noin prosenttia voimakkaammin kuin miljardia vuotta sitten kirkastumisen jatkuessa maapallo kuumenee niin paljon että miljardin vuoden kuluttua meret höyrystyvät kasvihuoneilmiö kiihtyy ja maa muuttuu elinkelvottomaksi viiden miljardin vuoden kuluttua vety loppuu auringon keskustasta ja se alkaa hitaasti laajentua ja muuttua punaiseksi vähitellen auringosta tulee punainen jättiläinen joka nielaisee sisemmät planeetat merkuriuksen ja venuksen maapallo sulaa laavapalloksi ja osa sen kivikehästä höyrystyy avaruuteen samalla aurinko puhaltaa uloimmat kerroksensa planetaariseksi sumuksi jolloin keskustassa oleva tiivis ydin paljastuu ja muuttuu myöhemmin valkoiseksi kääpiöksi jäljelle jäänyt auringon ydin jäähtyy hitaasti valkoisesta kääpiöstä mustaksi kääpiöksi aurinko on g tyypin pääsarjan tähti jonka spektriluokka on gv vaikka auringon tähtiluokkaa kutsutaankin keltaisiksi kääpiöiksi todelliselta väriltään aurinko on valkoinen aurinko on kirkkaampi kuin prosenttia linnunradan muista tähdistä auringolla ei ole kaksostähteä kuten useimmilla muilla tähdillä aurinko näkyisi paljain silmin suunnilleen valovuoden etäisyydelle auringon tärkeimpiä ominaisuuksia auringon massaa sädettä ja valovoimaa käytetään yleisesti yksikkönä muiden tähtien säteitä massoja ja valovoimia käsiteltäessä auringossa vallitsee niin korkea lämpötila että aineet eivät esiinny kiinteässä nestemäisessä tai kaasumaisessa olomuodossa vaan kaikki aine on niin sanotussa neljännessä olomuodossa plasmana aurinko saa säteilemänsä energian siten että vety muuttuu heliumiksi auringon ytimessä tapahtuvassa fuusioreaktiossa tämä energia siirtyy ensin lyhytaaltoisena röntgensäteilynä ja edelleen pidempiaaltoisempana röntgensäteilynä ja lopuksi konvektiovirtauksena lämpösiirtymisenä auringon pinnalle ydin on auringon sisin osa jossa auringon energian tuottavat fuusioreaktiot tapahtuvat sen läpimitta on noin kilometriä siis noin neljännes auringon koko läpimitasta ytimen tiheys on korkeimmillaan kg m eli noin kertaa veden tiheys paine on miljardia ilmakehää lämpötila on noin kelviniä eli se on huomattavasti lämpimämpi kuin auringon pinta jossa lämpötila on kelviniä soho luotaimen mittaustulokset viittaavat ytimen pyörivän pintaa nopeammin lukuun ottamatta auringon eliniän loppuvaiheita miltei kaikki auringon energia syntyy ytimen fuusioreaktioissa joissa vety ytimet eli protonit yhdistyvät heliumytimiksi vapauttaen suuria määriä energiaa joka sekunti noin miljoonaa tonnia vetyä fuusioituu miljoonaksi tonniksi heliumia suhteellisuusteorian mukaisesti sekunnissa noin miljoonaa tonnia ainetta muuttuu energiaksi auringon luminositeetti on noin jottawattia sekunnissa silti auringon ytimen tehotiheys on vain noin wattia kuutiometrissä sillä yksittäinen atomi törmää toiseen atomiin keskimäärin vain kerran viidessä miljardissa vuodessa syntyneen energian täytyy kulkeutua auringon ylempien kerrosten halki ennen vapautumista auringonvalona tai aurinkotuulen mukana arviot energian kulkeutumisajasta pintaan vaihtelevat vuodesta vuoteen auringon ydintä ympäröi säteilyvyöhyke jossa ydinreaktioita ei enää tapahdu sen halki ytimestä tuleva energia siirtyy pinnalle absorboitumalla ja emittoitumalla nousten säteilyvyöhykkeen pintaa kohden joka on noin auringon säteen kohdalla konvektiovyöhykkeessä energia siirtyy pääosin aineen konvektiovirtauksena pinnalle vyöhykkeen aine virtaa kohti auringon pintaa pinnalla aine jäähtyy ja muuttuu täten tiheämmäksi ja vajoaa takaisin kohti auringon ydintä auringon pintakerroksista fotosfääristä energiaa säteilee valonnopeudella ympäröivään avaruuteen sähkömagneettisen säteilyn kaikilla aallonpituuksilla pääasiassa näkyvänä valona ja infrapunasäteilynä jonkin verran myös ultraviolettisäteilynä fotosfäärin keskimääräinen lämpötila on noin k fotosfääri näyttää rakeiselta siinä on kirkkaampia ja hieman tummempia kohtia tämä johtuu syvemmältä tulevista konvektiovirtauksista kilometriä paksussa fotosfäärissä esiintyy myös auringonpilkkuja joiden kohdalla lämpötila on huomattavasti alhaisempi auringonpilkut muistuttavat epätasaisia reikiä auringonpilkun keskellä on tummin alue ja sen ympärillä vaaleampi alue muuta pintaa tummempi väri johtuu siitä että auringonpilkun kohdalla pintalämpötila on noin k mikä on noin astetta viileämpi kuin muualla alemman pintalämpötilan aiheuttaa magneettikenttä joka estää konvektion tyypillisen auringonpilkun läpimitta on noin kilometriä ja elinaika muutamasta päivästä kuukausiin kaasukehä jakautuu suhteellisen ohueen sisempään värikehään eli kromosfääriin ja kauas ulottuvaan koronaan koko kaasukehä on sen verran harvaa ettei se ole nähtävissä paljain silmin muulloin kuin auringonpimennyksien yhteydessä jolloin kromosfääri näyttäytyy ohuena punaisena renkaana auringon ympärillä kromosfäärin paksuus on noin km ja sen lämpötila noin kelviniä kaasukehän ulointa osaa kutsutaan koronaksi se muodostuu vielä harvemmasta mutta hyvin kuumasta plasmasta jonka lämpötila osittain on yli miljoona astetta ja se ulottuu monen auringon säteen verran siitä ulospäin etenkin sen ollessa aktiivisimmillaan auringon magneettiset roihupurkaukset irrottavat koronasta ainetta mm protuberansseista massapurkauksina joissa plasmaa sinkoutuu avaruuteen satojen kilometrien sekuntinopeudella varautuneiden hiukkasten törmätessä muutamaa päivää myöhemmin maan magneettikenttään syntyy revontulia koronan plasmasta irtoavia varautuneita hiukkasia pääasiassa elektroneja ja protoneja liikkuu siitä poispäin avaruuteen jopa km s nopeudella tämä aurinkotuuleksi kutsuttu ilmiö ulottuu koko aurinkokunnan läpi sen hiukkasten ja magneettikentän vaikutuspiirissä olevaa avaruuden osaa sanotaan heliosfääriksi jonka rajoilta noin au n etäisyydeltä olevasta heliopaussista katsotaan tähtienvälisen avaruuden alkavan auringon aktiivisuus vaihtelee keskimäärin vuoden sykleissä vuonna ilmeisesti lopuillaan oleva sykli alkoi joulukuussa aktiivisuussyklin lopussa aktiivisuusminimin aikana auringonpilkkuja ei esiinny juuri lainkaan auringonpilkuissa esiintyy jopa teslan magneettikenttiä magneettikentän voimaviivat tekevät kahden auringonpilkun kohdalla silmukan auringon pinnan ulkopuolella muita pinnalla tapahtuvia ilmiöitä ovat flaret eli roihupurkaukset protuberanssit granulat ja niin kutsutut auringonjäristykset joita muun muassa soho avaruusluotain havaitsi aurinko myös virittää maan lähiavaruuteen niin kutsutun avaruussään auringon aktiivisuuden huippukausina esiintyy niin kutsuttuja aurinkomyrskyjä jotka näkyvät maassa muun muassa voimakkaina ja laaja alaisina revontulina ja esimerkiksi kanadan ja yhdysvaltain itärannikon pitkien sähkön siirtolinjojen jakeluhäiriöinä auringon säteilemä valo sisältää kaikki tunnetut värit avaruudesta katseltaessa aurinko näyttäisikin valkoiselta maasta aurinko kuitenkin näyttää usein keltaiselta koska ilmakehä pysäyttää osan auringon säteilemistä fotoneista auringossa syntyy näkyvän valon ja infrapunasäteilyn lisäksi jonkin verran ultraviolettisäteilyä sekä pieniä määriä radiosäteilyä röntgensäteilyä ja gammasäteilyä radiosäteily tulee pääasiassa atmosfäärin ylimmistä kerroksista sillä säteily ei juuri pääse ulos auringon sisäkerroksista röntgensäteily tulee yleensä koronasta aurinko on maapallon merkittävin energianlähde joka kasveissa tapahtuvan yhteyttämisen kautta tuottaa melkein kaiken eliökunnan kuluttamasta energiasta myös ihmisten fyysinen käyttövoima on auringosta lähtöisin sillä kaikki ravinto alkaen kasvikunnasta päättyen ravintoketjun ylimpiin lenkkeihin edustaa varastoitunutta aurinkoenergiaa ydinvoimaa sekä geotermistä ja vuorovesienergiaa lukuun ottamatta kaikki ihmiskunnan kuluttama energia on peräisin auringon fuusioreaktioista eri väylien kautta auringon säteily on merkittävä d vitamiinin lähde etenkin pienillä leveysasteilla auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen voimakkaalle ja pitkäaikaiselle auringonpaisteelle altistuminen voi polttaa ihon mikä lisää melanooman riskiä toisaalta joissain tutkimuksissa on havaittu että melanoomasta selviävät todennäköisimmin ne potilaat jotka ovat saaneet elämänsä aikana eniten auringonvaloa tämä viittaa siihen että auringolla on myös syövältä suojaavaa vaikutusta auringolta voi suojata ihonsa välttämällä keskipäivän aurinkoa pukeutumalla peittävästi tai käyttämällä aurinkovoidetta auringon katsominen paljain silmin on vaarallista silmille aurinkoa voidaan havaita turvallisesti esimerkiksi pimennyslaseilla tai käyttämällä suodinkalvoa kaukoputken tai kiikarien kanssa aurinkoa tutkitaan tieteellisesti hyvin monenlaisilla laitteilla kaukoputkilla ja teleskoopeilla havaitaan näkyvän valon infrapunasäteilyn ja radiosäteilyn aallonpituuksia spektrografilla auringon valo voidaan hajottaa eri aallonpituuksiin mikä paljastaa esimerkiksi auringon kaasun kemiallisen koostumuksen koronagrafilla tutkitaan auringon koronaa aurinkoluotaimet tutkivat aurinkoa lähietäisyydeltä lähimmäksi aurinkoa on lähetetty nasan parker solar probe luotain joka ohitti huhtikuussa auringon miljoonan kilometrin päästä aurinkoa tutkivia avaruusluotaimia ovat mm aurinkoa on monessa kulttuurissa palvottu jumalana joko sellaisenaan tai ihmisen tai jonkin eläimen hahmoisena auringon katsottiin olevan läheisissä tekemisissä arkielämän kanssa ja vaikuttavan ihmisten elämään aurinkoa palvottiin suurena isänä samalla kun kuuta palvottiin suurena äitinä muun muassa lähi idässä aurinkoa palvottiin entisaikaan yleisesti ja muinaisen egyptin uskonnossa auringon palvonta oli keskipisteessä muinaissuomalaisilla ei ollut auringonjumalaa mutta lappalaiset uhrasivat auringolle jotta se paistaisi jo muinaisten aikojen ihmiset ovat havainnoineet auringon nousu ja laskukohtia taivaanrannassa sekä päiviä jolloin aurinko on ollut keskipäivällä korkeimmillaan tai matalimmillaan vuoden aikana joitain muinaisia temppeleitä ja muita rakennuksia kuten karnakin temppeli ja stonehenge on suunnattu tarkasti joihinkin näistä pisteistä noin puolessa suomalaisista jätinkirkoista on aurinkosuuntauksia muinaiset kulttuurit keksivät auringonpimennyksille erilaisia syitä kuten lohikäärmeen tai vihaisten jumalten hyökkäys muinaisskandinaaveilla maailmanloppu ragnarök alkoi auringonpimennyksellä koska ilmiötä ei ymmärretty sitä usein pelättiin ascii on bittinen eli merkkipaikan laajuinen tietokoneiden merkistö joka sisältää ensisijaisesti amerikanenglannissa tarvittavat kirjaimet numerot väli ja erikoismerkkejä sekä eräitä ohjauskoodeja lähes kaikkien nykyisin yleisessä käytössä olevien tietokonemerkistöjen ensimmäistä merkkiä ovat samat kuin ascii ssa joten ne voidaan luokitella ascii n laajennuksiksi unicode merkistön yhteydessä tätä ensimmäistä lohkoa kutsutaan latinalaiseksi perusosaksi joskus kuulee virheellisesti puhuttavan bittisestä ascii sta tai high ascii sta jonka merkkipaikkojen määrä olisi kaksinkertaistettu een ottamalla käyttöön ascii ssa ylimääräiseksi jäänyt tavun kahdeksas bitti tällaisia merkistöjä on ascii n pohjalta kuitenkin kehitetty useita eikä niistä yhteenkään ole asianmukaista viitata nimellä ascii koska bittiseenkään merkistöön eivät mahdu edes kaikkien latinalaisin aakkosin kirjoitettavien kielten kirjaimet alueittain on pitänyt kehittää keskenään yhteensopimattomia laajennusversioita joista länsieurooppalaisittain ja suomalaisittain tärkein on iso eli niin sanottu latin merkistö lisäksi esimerkiksi ms dos järjestelmän käyttämien ascii pohjaisten merkistöjen laajennusosat poikkeavat täysin windowsin merkistöistä jotka ovat iso standardien muunnelmia ascii kehitettiin luvulla paperille tulostavien kaukokirjoitinlaitteiden ja tietokonepäätteiden merkistöksi ja ohjauskoodistoksi aikaisemmat laitteet käyttivät yleensä bittistä baudot koodia ascii n kehitti ja julkaisi american standards association nykyiseltä nimeltään american national standards institute kehitystyöhön osallistuneista huomattavimpiin kuuluu bob bemer merkkivalikoima perustuu lähinnä yhdysvaltojen tarpeisiin tämä on aiheuttanut jatkuvia ongelmia ei englanninkielisen tekstin käsittelyssä esimerkiksi suomen kielen aakkosista kirjaimet a z sisältyvät kaikkiin ascii merkistön muunnoksiin ja näkyvät siis käytännössä aina oikein mutta niin sanotut ääkköset ä ö aiheuttavat yllättävän usein yhteensopivuusongelmia vielä nykyäänkin ascii määritys julkaistiin yhdysvalloissa asax standardina alun perin vuonna hieman myöhemmin sitä täydennettiin pienaakkosilla ja symboleilla yhdysvaltain ascii standardista käytetään myös nimitystä us ascii joka tarkoittaa täsmälleen samaa kuin ascii sen nykyinen versio on määritelty standardissa ansi x ascii merkistö määrittää merkkipaikkaa joihin kuuluvat amerikanenglannin isot ja pienet kirjaimet a z numerot välilyönti sekä väli ja erikoismerkit iso standardi merkistöstä tuli vuonna kansainvälinen iso irv international reference version määritys erosi ascii merkistöstä sikäli että dollarin merkin tilalla oli valuuttamerkki ja aaltoviivan tilalla oli yläviiva vuonna kansainvälinen versio mukautettiin vallitsevaan käytäntöön korvaamalla valuuttamerkki dollarin merkillä se on nykyään aivan samanlainen kuin yhdysvaltalainen versio iso us eli us ascii ascii ei sisällä ä ja ö kirjainten kaltaisia tarkkeellisia kirjaimia joita tarvitaan muissa kuin englannin kielessä monet kansalliset kirjaimet sai kuitenkin paperipäätteillä ja kirjoittimilla aikaiseksi tulostamalla kaksi merkkiä päällekkäin esimerkiksi ä a ajapystylainausmerkki ja n njatilde eräät ascii merkit nimittäin tilde ja sirkumfleksi tarkoitettiinkin alun perin nimenomaan tarkkeiksi kansallisten kirjainten muodostusta varten alaviiva puolestaan tarkoitettiin alleviivausten tuottamiseen usean merkin tulostaminen samaan kohtaan ei kuitenkaan ollut mahdollista näytöllä näyttöjen yleistyessä piti kansalliset kirjaimet viimeistään saada osaksi varsinaista merkistöä euroopan maissa kansalliset merkit saatiin käyttöön korvaamalla niillä osa erikoismerkeistä esimerkiksi ascii merkistön suomalainen versio iso fi korvasi merkit merkeillä äö ja merkit merkeillä äö korvattiin llä tämä merkistö tunnetaan myös suomalaisella nimellä sf monilla muillakin euroopan mailla oli oma kansallinen standardinsa ratkaisu oli kömpelö etenkin jos merkistöä käytettiin ohjelmointiin tällöin oli usein tehtävä valinta ääkkösten ja ohjelmoinnissa välttämättömien hakasulkujen välillä tällaiset merkistöt olivat kuitenkin yleisiä vielä luvulla kun käytössä oli paljon järjestelmiä joiden merkistökoodauksen leveys rajoittui bittiin merkkikoodit heksadesimaalisina avoin joukko on topologian keskeisin peruskäsite avoimien joukkojen avulla voidaan suoraan määritellä muun muassa topologian keskeiset käsitteet raja arvo jatkuvuus ja yhtenäisyys avoimen joukon käsite on eräänlainen reaalilukujen joukossa määritellyn avoimen välin käsitteen yleistys metrisessä avaruudessa avoin joukko määritellään sen metriikan avulla tietyt ehdot toteuttavaksi avaruuden osajoukoksi yleisessä topologiassa sen sijaan topologinen avaruus määritellään valitsemalla perusjoukosta kokoelma sen osajoukkoja joita sanotaan avoimiksi joukoiksi ja jotka yhdessä määrittelevät avaruuden topologian metrisessä avaruudessa avaruuden osajoukko a on avoin jonka jokaisella pisteellä x on ympäristö u x joka kokonaisuudessaan sisältyy joukkoon a toisin sanoen jokaista joukon a pistettä x kohti voidaan valita sellainen positiivinen luku että kaikki pisteet joiden etäisyys x stä on pienempi kuin kuuluvat myös joukkoon a yhtäpitävästi voitaisiin määritellä että joukko a on avoin jos mikään sen reunapiste ei kuulu joukkoon a esimerkiksi reaalilukujen joukossa avoimia joukkoja ovat avoimet välit avoimia välejä yhdistämällä saadut joukot muotoa a infin tai minus infin a olevat avoimet puolisuorat itse sekä tyhjä joukko jokaisessa metrisessä avaruudessa pätee avoimien joukkojen leikkaus jossa on mukana äärettömän monta joukkoa ei välttämättä ole avoin esimerkiksi reaalilukujen joukossa kaikkien avoimien välien a a leikkaus kun saa kaikki reaalilukuarvot käsittää vain pisteen a eikä se ole avoin annetun metrisen avaruuden a kaikki avoimet joukot muodostavat kokoelman jota sanotaan avaruuden topologiaksi jo metrisissä avaruuksissa avoimen joukon käsitteen avulla voidaan karakterisoisa monia topologisia käsitteitä kuten raja arvo ja jatkuvuus näiden käsitteiden kannalta metriikka sinänsä kuitenkin on epäoleellinen merkitystä on vain sillä mitkä joukot ovat avoimia tämä on antanut aiheen määritellä yleisempi topologisen avaruuden käsite topologinen avaruus määritellään valitsemalla annetusta joukosta x kokoelma sen osajoukkoja joita nimetään avoimiksi tämä kokoelma on valittava niin että se toteuttaa edellä todetut jo metrisissä avaruuksissa pätevät tulokset tätä avoimien joukkojen kokoelmaa sanotaan joukon x topologiaksi samallekin joukolle voidaan määritellä avointen joukkojen kokoelma ja siten sen topologia monella eri tavalla kunhan se vain täyttää edellä annetut ehdot esimerkiksi missä tahansa joukossa voidaan valita sellainenkin topologia diskreetti topologia jossa kaikki avaruuden osajoukot ovat avoimia tai toisaalta myös sellainen minitopologia jossa vain avaruus itse ja tyhjä joukko ovat avoimia olkoon topologinen avaruus tällöin joukko on siis avoin jos ja vain jos toisin sanoen topologisen avaruuden topologian alkioita kutsutaan avoimiksi joukoiksi avoimiin joukkoihin liittyy oleellisesti ympäristön käsite jos ja on olemassa avoin joukko jolla niin joukkoa u kutsutaan pisteen x ympäristöksi avoin joukko voidaan karakterisoida myös ympäristöjen avulla voidaan nimittäin osoittaa että joukko u on avoin jos ja vain jos jokaisella joukon u pisteellä on olemassa ympäristö joka sisältyy joukkoon u ympäristöjen ja avoimien joukkojen avulla voidaan helposti määritellä keskeisiä topologian käsitteitä algebra on geometrian ja analyysin ohella yksi matematiikan päähaaroista algebrassa tutkimuskohteina ovat laskutoimitusten yleiset ominaisuudet jossakin perusjoukossa jossa ne on määritelty tällaisia laskutoimituksia voivat olla esimerkiksi yhteen ja kertolasku laskutoimitusten määritteleminen joukkoon tuottaa algebran perusrakenteet ryhmän renkaan ja kunnan esimerkiksi vektorit muodostavat ryhmän kokonaisluvut renkaan rationaaliluvut ja reaaliluvut kunnan eri yhteyksissä algebralla voidaan tarkoittaa seuraavia alkeisalgebrassa jota opetetaan peruskoulun yläasteella ja lukiossa otetaan käyttöön muuttujat lausekkeissa joissa niitä esiintyy käytetään rationaali tai reaalilukujen laskutoimituksia algebra nykyaikaisen matematiikan haarana on paljon laajempi kuin alkeisalgebra se tutkii paitsi tavallisia lukuja myös mitä tahansa joukkoa jossa alkioiden välille voidaan määritellä laskutoimituksia sen mukaan mitkä laskutoimitukset joukossa on määritelty ja mitä ominaisuuksia niillä on puhutaan erilaisista algebrallisista struktuureista joista tärkeimpiä ovat algebra on yksi puhtaan matematiikan päähaaroista geometrian analyysin topologian kombinatoriikan ja lukuteorian ohella algebran kehityksen voidaan katsoa alkaneen muinaisessa babyloniassa jossa kehitettiin aritmeettinen järjestelmä jolla voitiin suorittaa laskutoimituksia algoritmisesti babylonialaiset keksivät kaavoja joilla voitiin ratkaista probleemoja jotka nykyisin ratkaistaisiin ensimmäisen tai toisen asteen yhtälön avulla sitä vastoin useimmat saman aikakauden egyptiläiset samoin kuin antiikin kreikkalaiset matemaatikot yleensä ratkaisivat yhtälöitä geometristen menetelmien avulla joita on kuvattu esimerkiksi rhindin papyruksessa sekä myöhemmin eukleideen elementassa kreikkalaisten geometrian tietämys joka tyypillisimmillään esiintyy elementassa tarjosi lähtökohdan jolla voitiin paitsi ratkaista tiettyjä yhtälöitä myös kehittää yleisempiä menetelmiä yhtälöiden laatimiseksi ja ratkaisemiseksi joskin tämän toteuttivat vasta keskiajan islamilaiset matemaatikot platonin aikaan mennessä kreikkalainen matematiikka oli suuresti muuttunut antiikin kreikkalaiset laativat geometrisen algebran jossa suureita kuvattiin geometrisilla kohteilla yleensä janoilla joita merkittiin kirjaimilla ajanlaskumme kolmannella vuosisadalla aleksandrialainen matemaatikko diofantos jota joskus sanotaan algebran isäksi laati arithmetica nimisen kirjasarjan nämä kirjat käsittelevät algebrallisten yhtälöiden ratkaisemista sana algebra on peräisin arabian kielestä al jabr tarkoittaa palauttamista etenkin negatiivisten lukujen muuttamista positiivisiksi siten että ne siirrettiin yhtälön toiselle puolelle käsitettä käytti persialainen matemaatikko al khwarizmi noin hän kirjoitti teoksen hindunumeroitten avulla laskeminen jossa algebraa käsitellään aritmetiikasta ja geometriasta riippumatta hellenistiset matemaatikot heron aleksandrialainen ja diofantos samoin kuin intialaiset kuten brahmagupta kehittivät egyptistä ja babyloniasta perittyä matematiikkaa heidän teoksistaan huomattavimmat ovat diofantoksen arithmetica ja brahmaguptan brahmasphutasiddhanta esimerkiksi varhaisin täydellinen toisen asteen yhtälön ratkaisu jossa myös nolla ja negatiiviset luvut on otettu huomioon on peräisin brahmaguptalta myöhemmin arabialaiset matemaatikot kehittivät algebralliset menetelmät paljon korkeammalle tasolle sen sijaan että diofantos ja babylonialaiset matemaatikot käyttivät enimmäkseen erilaisia ad hoc menetelmiä yhtälöiden ratkaisemiseksi al khwarizmi kehitti yleisempiä menetelmiä hän ratkaisi ensimmäisen ja toisen asteen yhtälöitä käyttämättä kuitenkaan algebrallisia symboleja negatiivisia lukuja tai nollaa ja sen vuoksi hän erotti useita eri yhtälötyyppejä klassisen algebran kehitys alkoi franois viten töistä luvun lopulla vuonna ren descartes julkaisi teoksen la gomtrie jossa hän esitteli keksimänsä analyyttisen geometrian ja otti käyttöön algebran nykyiset merkintätavat tärkeitä edistysaskelia olivat myös kolmannen ja neljännen asteen yhtälön ratkaisukaavojen keksiminen luvun puolivälissä determinantin idean esitti ensimmäisenä japanilainen kowa seki luvulla ja hänestä riippumatta gottfried leibniz kymmenen vuotta myöhemmin ratkaistaakseen lineaarisen yhtälöryhmän matriisien avulla myös gabriel cramer tutki matriiseja ja determinantteja luvulla permutaatioita tutki joseph lagrange vuonna artikkelissaan rflexions sur la rsolution algbriue des uations paolo ruffini esitti ensimmäisenä permutaatioryhmän käsitteen edeltäjiensä tavoin algebrallisten yhtälöiden ratkaisemisen yhteydessä abstrakti algebra kehitettiin luvulla myös sen lähtökohtana oli yhtälöiden ratkaiseminen ja alkuvaiheessa keskeisiä tutkimuskohteita olivat galois n teoria ja kysymys lukujen konstruoituvuudesta alan huomattavimpia tutkijoita olivat variste galois richard dedekind ja leopold kronecker aurinkokunta on auringon ja kaikkien aurinkoa kiertävien kappaleiden kuten planeettojen kuiden kääpiöplaneettojen asteroidien meteoroidien komeettojen ja transneptunisten kohteiden muodostama järjestelmä aurinkokunnan planeetat ovat auringosta poispäin lukien merkurius venus maa mars jupiter saturnus uranus ja neptunus neljä sisintä planeettaa ovat kiviplaneettoja neljä ulointa kaasuplaneettoja aurinkokunnan iäksi on arvioitu noin miljardia vuotta myös muilla tähdillä on havaittu omia eksoplaneettojen muodostamia planeettakuntia aurinkokunta sijaitsee noin valovuoden päässä kotigalaksimme linnunradan keskustasta orionin haarassa joka on yksi linnunradan pienistä sivuhaaroista aurinkokunta kiertää linnunradan keskustaa kilometrin sekuntivauhdilla ja yksi kierros eli galaktinen vuosi kestää miljoonaa vuotta aurinkokunnan ympyränmuotoinen kiertorata linnunradan keskuksen ympäri on poikkeuksellinen ja teorian mukaan hyödyllinen elämän kannalta koska aurinkokunnan ratanopeus vastaa linnunradan kierteishaarat muodostavan tiheysaallon nopeutta aurinkokunta on pysynyt spiraalihaarojen ulkopuolella ja välttynyt supernovien säteilyltä jota tiheämmissä kierteishaaroissa tapahtuu useammin ja joka estää muun kuin pienimuotoisen elämän synnyn planeetoilla myös aurinkokunnan etäisyys linnunradan keskustasta on riittävä jotta painovoima ja säteily eivät nouse vaaralliselle tasolle aurinkokunta on miljardin vuoden ikäinen se muodostui kun suuri tähtienvälinen kaasupilvi luhistui ja tiivistyi tähdiksi kuten oma aurinkomme auringon ympärille muodostui kiekko joka koostui kaasupilven materiaalista vety ja heliumkaasusta sekä raskaammista alkuaineista kuten hapesta hiilestä ja typestä prosentti kiekon aineesta oli erilaisista yhdisteistä muodostunutta pölyä pölyhiukkasten yhdistyessä muodostui suuria kiinteitä kappaleita ja niistä muodostuivat miljoonien vuosien kuluessa aurinkokunnan planeetat niistä ensin syntyivät kaukana niin sanotun jäärajan takana sijaitsevat suuret kaasuplaneetat jupiter saturnus neptunus ja uranus ne muodostuivat jäätyneistä kaasuista jotka kaasuuntuivat planeetan pinnalla uudelleen jäärajan sisäpuoliset kiviplaneetat merkurius venus maa ja mars muodostuivat pääasiassa pölystä niistä vain maalla ja venuksella on merkittävän paksut kaasukehät aurinko kasvoi imettyään itseensä lisää materiaalia sitä ympäröivästä kiekosta kunnes se lopulta alkoi muuttaa ytimessään vetyä heliumiksi aurinko myös puhalsi aurinkotuulen avulla kiekon ympäriltään niin että vain planeetat jäivät jäljelle viiden miljardin vuoden kuluttua vety loppuu auringon keskustasta ja se alkaa hitaasti laajentua ja muuttua punaiseksi vähitellen auringosta tulee punainen jättiläinen joka nielaisee merkuriuksen ja venuksen maapallo sulaa laavapalloksi ja osa sen kivikehästä höyrystyy avaruuteen aurinko muuttuu myöhemmin valkoiseksi kääpiöksi ja jäljelle jäänyt auringon ydin jäähtyy hitaasti mustaksi kääpiöksi eräs määritelmä aurinkokunnan ulkorajaksi on se etäisyys missä aurinkotuuli törmää tähtienväliseen aineeseen tätä rajaa kutsutaan heliopaussiksi ja sen rajaama alue on heliosfääri heliosfääri ulottuu päähän auringosta toisen päämääritelmän mukaan aurinkokunnan alueella kappaleet ovat auringon painovoimavaikutuksen piirissä ja pystyvät kiertämään sitä tämän alueen raja on arviolta kertaa kauempana kuin heliopaussi aurinkokunnan vaikutusalue ei ole symmetrinen pallo vaan epäsymmetrinen kananmuna joka on toiselta reunalta hieman litistynyt teorian mukaan syynä muotoon saattaa olla aurinkotuulen törmäily tähtienväliseen aineeseen aurinkokunnan massasta prosenttia on auringossa jonka massa on lähes tonnia jos halutaan havainnollistaa aurinkokunnan mittasuhteita vertaamalla maan kokoa pienen nuppineulan päähän mm olisi aurinko lähinnä verrattavissa koripalloon jos aurinkoa kuvataan vertaamalla sitä senttimetrin läpimittaiseen appelsiiniin olisi tällöin maa tylsähköllä lyijykynällä tehdyn pisteen kokoinen mm joka kiertää appelsiinia metrin etäisyydellä kuiperin vyöhykkeellä sijaitseva kääpiöplaneetta pluto kiertäisi appelsiini aurinkoa keskimäärin yli metrin etäisyydellä ja vyöhykkeen alueelta elliptisellä radalla välillä kauemmas etääntyvän kääpiöplaneetta eriksen kiertoradan keskietäisyys olisi yli metrin päässä appelsiinista hyvin soikealla radalla kiertävän kaukaisen kohteen sednan keskietäisyys olisi tässä mittakaavassa jo melkein km ja oortin pilven kohteiden kiertoratojen etäisyys olisi jopa km appelsiinista aurinkokunnan keskuskappale on aurinko se on tähti joka koostuu pääasiassa ionisoituneesta vety ja heliumkaasusta eli plasmasta auringon ytimessä plasman paine on korkeimmillaan ja lämpötila lähes miljoonaa celsiusastetta näin korkeassa lämpötilassa tapahtuu fuusiota jossa vety muuttuu heliumiksi tuottaen energiaa joka säteilee auringon pinnasta avaruuteen pääasiassa näkyvänä valona infrapunasäteilynä ja ultraviolettisäteilynä aurinko vaikuttaa planeettoihin energiansa lisäksi myös magneettisen aktiivisuutensa kautta aurinkokunnan planeetat ovat sisimmästä uloimpaan merkurius venus maa mars jupiter saturnus uranus ja neptunus näistä neljä sisintä ovat kiviplaneettoja ja neljä ulointa kaasuplaneettoja suurin planeetta on jupiter ja pienin merkurius planeetan pinnan kuumuus riippuu sen läheisyydestä aurinkoon kiviplaneetoista vain maalla ja venuksella on merkittävän paksut kaasukehät kaasuplaneettojen kaasukehät koostuvat pääosin kevyistä alkuaineista kaasuplaneetoilla on voimakkaat sisäiset magneettikentät mutta kiviplaneetoista ainoastaan maalla on voimakas sisäsyntyinen magneettikenttä planeettojen etäisyydet noudattavat suurin piirtein titiuksen boden lakia merkurius on aurinkokunnan pienin planeetta vain hiukan kuuta suurempi sen pinta on voimakkaasti kraatteroitunut sillä ei ole kaasukehää ja sen magneettikenttä on hyvin heikko merkuriuksella arvioidaan olevan hyvin suuri ja metallinen ydin sillä se on painava tilavuuteensa nähden venus on hiukan pienempi kuin maa myös venuksessa arvellaan olleen joskus vettä jonka haihtumisen seurauksena planeetalla on hyvin paksu kaasukehä joka koostuu lähes kokonaan hiilidioksidista pilvikerros peittää planeetan pinnan kokonaan näkyvistä kaasukehän vaikutuksesta venuksen pintalämpötila on noin celsiusastetta mikä on jopa enemmän kuin aurinkoa lähempänä olevalla merkuriuksella venuksen pinnalla on myös peräti maan ilmakehän paine venuksen pinta on geologisesti varsin nuorta ja sitä täplittävät tulivuoret ja vanhat laavavirrat aktiivista tulivuoritoimintaa ei kuitenkaan ole havaittu maa eli maapallo on aurinkokunnan kiviplaneetoista suurin se on ainoa paikka maailmankaikkeudessa jossa elämää tiedetään kehittyneen ja ainoa paikka aurinkokunnassa jossa on varmuudella havaittu juoksevaa vettä maa ja sen kiertolainen kuu ovat ainoat taivaankappaleet joilla ihminen on käynyt mars on neljästä kiviplaneetasta ulommaisin se on maata pienempi halkaisijaltaan ja tiheydeltään marsilla on ohut kaasukehä eikä magneettikenttää navoilla on vesijäätä ja muitakin merkkejä vedestä on löydetty marsin pyörimisakselin kallistus sekä vuodenajat ovat samantyyppiset kuin maassa ja myös marsilla on navoillaan jäätä varhaisessa historiassaan marsin pinnalla oli todennäköisesti virtaavaa vettä ja myös kaasukehä ja magneettikenttä olivat nykyistä suuremmat miehitetty lento marsiin ja siirtokunnan perustaminen sinne ovat mahdollisia mutta toistaiseksi vain puheiden ja suunnitelmien asteella joidenkin arvioiden mukaan marsista saattaisi löytyä mikroskooppista elämää tai ainakin jälkiä muinaisesta elämästä jupiter on sisin kaasuplaneetta ja aurinkokunnan suurin planeetta halkaisijaltaan yli kymmenen kertaa maan kokoinen jupiter painaa kaksi ja puoli kertaa niin paljon kuin aurinkokunnan kaikki muut planeetat yhteensä kaasuplaneettana jupiterilla ei ole kiinteää pintaa mutta sen ytimen uskotaan olevan kiinteää kiveä magneettikenttä on voimakas planeetan nestekerrosta ympäröi noin tuhat kilometriä paksu kaasukerros sen yläosaa peittää paksu pilvikerros jossa on raitoja ja pyörremyrsky nimeltä suuri punainen pilkku jupiterilla on heikosti maahan näkyvät renkaat saturnus kiertää aurinkoa kaksi kertaa kauempana kuin jupiter se on vain vähän jupiteria pienempi mutta paljon sitä kevyempi saturnuksen tiheys onkin pienempi kuin veden muutoin se muistuttanee sisäiseltä rakenteeltaan jupiteria saturnuksella on näyttävät renkaat jotka koostuvat vesijäästä renkaiden leveys on jopa kertaa itse planeetan halkaisijaa suurempi joskin uloimmat renkaat ovat hyvin himmeät renkaat lienevät itse planeettaa nuorempi väliaikainen ilmiö ja ne tulevat katoamaan suhteellisen läheisessä tulevaisuudessa uranus on niin sanottu jääjättiläinen joka on kertaa kauempana auringosta kuin maa se löydettiin vasta kaukoputken avulla uranuksessa on enemmän vettä ammoniakkia ja metaania kuin saturnuksessa ja jupiterissa ne ovat planeetan sisäisen lämmön ja paineen vuoksi nestemäisessä tai kaasumaisessa olomuodossa uranuksen pinta on turkoosi ja piirteetön sen pohjois ja etelänapa osoittavat suoraan sivulle eli se ikään kuin kierii kyljellään pitkin rataansa tämä saattaa johtua varhaisesta törmäyksestä jonkin suuren kappaleen kanssa neptunus on aurinkokunnan uloin planeetta ja kertaa kauempana auringosta kuin maa sen kierto auringon ympäri kestää vuotta ja se löydettiin planeetoista viimeisenä neptunus on jääjättiläinen jonka koostumus muistuttaa uranuksen koostumusta se säteilee avaruuteen enemmän lämpöä kuin saa auringosta ylimääräisen lämmön lähdettä ei varmuudella tunneta neptunuksen pinnalla näkyy pilviä sekä pyörremyrskyjä tummina pilkkuina neptunuksella on heikot renkaat kuut ovat kappaleita jotka kiertävät jotakin aurinkoa kiertävää kappaletta kuudella kahdeksasta planeetasta on ainakin yksi kuu ja myös joillain kääpiöplaneetoilla ja asteroideilla on kuunsa aurinkokunnan planeetoilla on lokakuun tiedon mukaan seuraava määrä kuita saturnus jupiter uranus neptunus mars ja maa venuksella ja merkuriuksella ei ole yhtään kuuta maan kiertolainen kuu on kuuksi suhteellisen suuri se on aurinkokunnan viidenneksi suurin kuu marsin kuut phobos ja deimos ovat pieniä ja muodoltaan epäsäännöllisiä ne lienevät marsin painovoiman kaappaamia asteroideja jupiterin suurimmat kuut ovat io europa ganymedes ja kallisto näistä ganymedes on aurinkokunnan suurin kuu ja myös io ja kallisto ovat maan kuuta suurempia io on aurinkokunnan geologisesti aktiivisin kappale ja sen pinnalla on yli aktiivista tulivuorta europan pinnan alla uskotaan olevan suolaisesta vedestä koostuva meri ja sitä pidetään marsin ohella aurinkokunnan lupaavimpana paikkana etsiä maan ulkopuolista elämää saturnuksen suurin kuu titan on aurinkokunnan toiseksi suurin kuu sillä on maan lisäksi aurinkokunnan ainoana kappaleena paksu kaasukehä ja pinnalla vapaasti virtaavaa nestettä uranuksen suurten kuiden radat ja pyörimisliikkeet ovat kallistuneet samaan tapaan kuin itse planeettakin eli niiden kiertoradat ovat lähes kohtisuorassa planeettojen ratatasoon nähden uranuksen kuut on tapana nimetä alexander popen ja william shakespearen hahmojen mukaan neptunuksen suurin kuu triton on samalla aurinkokunnan suurin kuu jonka kiertosuunta on planeetan pyörimisliikkeeseen nähden päinvastainen kyseessä on luultavasti neptunuksen painovoiman kaappaama planetesimaali tai pikkuplaneetta kääpiöplaneetoiksi määritellään kappaleet jotka ovat riittävän isoja muotoutumaan pallomaisiksi mutta eivät riittävän massiivisia hallitsemaan painovoimallaan koko kiertoratansa ympäristöä tunnetuimpia kääpiöplaneettoja ovat ceres ja pluto ceresiä lukuun ottamatta kaikki kääpiöplaneetat kiertävät ulommassa aurinkokunnassa neptunuksen radan ulkopuolella asteroidit eli pikkuplaneetat ovat epäsäännöllisen muotoisia kappaleita jotka kiertävät usein soikeammilla radoilla kuin planeetat asteroideja törmäilee joskus planeettoihin marsin ja jupiterin välissä olevalla asteroidivyöhykkeellä on arvioitu olevan miljoonaa yli kilometrin kokoista asteroidia asteroidivyöhykkeen suurin kappale on ceres joka luokitellaan asteroidiksi ja kääpiöplaneetaksi ceresin jälkeen asteroidivyöhykkeen suurimmat asteroidit ovat vesta pallas ja hygiea asteroideja on myös maan radalla komeetat eli pyrstötähdet ovat aurinkokunnan ulko osista tulleita kappaleita jotka sisältävät tyypillisesti kiviainesta ja jäätä lähestyessään aurinkoa ne lämpenevät ja saavat taakseen näyttävän pyrstön päävyöhykkeen komeetoiksi kutsutaan asteroidivyöhykkeellä sijaitsevia kappaleita joilla on komeetan piirteitä neptunuksen takaa alkaa kuiperin vyöhyke joka koostuu pääasiassa jäisistä kappaleista kuiperin vyöhyke on kertaa leveämpi ja kertaa massiivisempi kuin asteroidivyöhyke sen tunnetuin kappale on pluto jota pidettiin planeettana vuoteen asti kunnes se luokiteltiin kääpiöplaneetaksi kuiperin vyöhykkeen takana alkaa trumpettimaisesti leviävä hajanainen kiekko joka sisältää samanlaisia jäisiä kappaleita kuin kuiperin vyöhyke toistaiseksi tilanne etäisin havaittu kappale aurinkokunnassa on miljardin kilometrin päässä auringosta oleva kilometrin halkaisijainen kappale v sen kiertorata ei ole toistaiseksi selvillä aurinkokuntaa ympäröi luultavasti noin etäisyydellä pallonkuorimainen pilvi komeetanytimiä jota kutsutaan oortin pilveksi muita aurinkokunnan pieniä kappaleita ovat asteroidikuut ja meteoroidit planeettoja kiertää lisäksi pölyä ja muuta pientä materiaalia josta kaasuplaneettojen renkaatkin muodostuvat planeettainvälinen pöly näkyy eläinratavalona planeetat kiertävät aurinkoa lähes ympyränmuotoisilla radoilla radat ovat melkein samassa tasossa joka on suunnilleen auringon ekvaattorin tasossa planeetat liikkuvat radoillaan samaan suuntaan ja useimmat myös pyörivät samansuuntaisesti mukaan lukien aurinko myös suurin osa asteroideista liikkuu lähellä samaa tasoa planeettojen kanssa komeettojen radat voivat sen sijaan olla missä tahansa asennossa paljain silmin maan pinnalta aurinkokunnan kohteista voidaan havaita kuu ja aurinko sekä planeetat merkurius venus mars jupiter ja saturnus kaikki nämä kohteet onkin tunnettu jo vuosituhansien ajan kiikarilla voidaan havaita myös uranus ja neptunus jupiterin neljä suurinta kuuta saturnuksen suurin kuu ja muutama kirkkain asteroidi kirkkaimpia komeettoja voidaan havaita silloin kun ne tulevat auringon lähelle planeettojen paikat tähtitaivaalla muuttuvat jatkuvasti koska ne kiertävät aurinkoa toisin kuin tähdet planeettojen liikkeet tähtien suhteen ovat melko mutkikkaita koska maakin liikkuu auringon ympäri aurinkokeskistä maailmankuvaa esitti jo antiikin kreikassa aristarkhos puolalainen tähtitieteilijä nikolaus kopernikus esitti vuonna julkaistussa teoksessaan että planeetat kiertävät kehää auringon ympäri hänen jälkeensä johannes kepler esitti että planeettojen radat ovatkin elliptisiä kaukoputkea käyttänyt galileo galilei todisti luvun alussa aurinkokeskisen maailmankuvan paikkaansapitäväksi havaitessaan venuksen vaiheet giovanni domenico cassini laski maan radan halkaisijan ja koko aurinkokunnan koon isaac newton selitti ensimmäisenä planeettojen liikkeet fysiikan kaavojen pohjalta komeettojen osan järjestelmässä oivalsi ensimmäisenä edmond halley kaikki kahdeksan planeettaa oli löydetty vuoteen mennessä kun neptunus löytyi pluto löytyi myöhemmin mutta sitä ei enää pidetä planeettana oortin pilven löysi vuonna jan oort ihminen on käynyt aurinkokunnan kappaleista maan lisäksi vain kuussa jossa käytiin useita kertoja vuosina moni valtio suunnittelee uusia miehitettyjä kuulentoja ja myös pysyvän tukikohdan rakentamisesta kuuhun on puhuttu luotaimet ovat lentäneet planeettojen ohi ja laskeutuneetkin niille voyager luotain ylitti heliopaussin vuonna ja jatkaa matkaansa aurinkokunnasta poispäin avaruus on tähtitieteessä pääosin tyhjiön muodostama osa maailmankaikkeutta maan ilmakehän ulkopuolella tarkkaa rajaa maapallon ilmakehän loppumisen ja avaruuden alkamisen välille ei voida asettaa koska ilmakehän tiheys alenee maapallon painovoimakentän heikentyessä maasta loitonnuttaessa eikä ole olemassa selkeää rajaa mutta avaruuden voidaan katsoa alkavan kilometrin korkeudella sijaitsevasta krmnin rajasta tällä korkeudella ilmakehän tiheys on enää vain noin maanpinnan ilmakehän tiheydestä avaruus on lähes yksinomaan tyhjiö tyhjiötä täyttävä massa on pimeässä aineessa tähdissä ja planeetoissa tähtienvälisessä avaruudessa leijuu silti erittäin pienitiheyksisiä vetypilviä tiheys on suuruusluokkaa yksi atomi kuutiosenttimetrissä sekä fotoneita neutriinoita ja muita alkeishiukkasia osa tähtienvälisestä aineesta on molekyyleinä molekyylipilvet sekä pölyhiukkasina joiden arvellaan koostuvan etupäässä grafiitista ja silikaateista suurin osa avaruuden massasta on nykytiedon mukaan niin sanottua pimeää ainetta pimeän aineen koostumusta ei tiedetä tarkasti mutta on arveltu että se voisi koostua esimerkiksi neutriinoista pienistä mustista aukoista tai toistaiseksi tuntemattomista alkeishiukkasista maan ilmakehä ohenee ylöspäin mennessä eikä ilmakehän ja avaruuden välillä siksi ole selkeää rajaa muinaisessa kiinassakin oli monenlaisia erilaisia teorioita avaruudesta jotka muistuttavat paljon nykyisiä ymmärryksiä luvulla tähtitieteilijä zhang heng oli vakuuttunut että avaruus on loputon ja jatkuu kauas oman aurinkokuntamme ulkopuolelle säilyneet kirjat hsan yeh koulusta muinaisesta kiinasta sanoivat että taivas on rajaton tyhjä ja vailla ainetta lisäksi aurinko ja kuu tähdet seuranaan kelluvat tyhjässä avaruudessa liikkuen tai paikoillaan italialainen tieteilijä galileo galilei tiesi että ilmalla on massaa ja painovoima pystyy vaikuttamaan siihen vuonna hän osoitti että vakaa voima vastustaa tyhjiön muodostumista hänen oppilaansa evangelista torricelli pystyi vuonna valmistamaan koneen joka pystyi luomaan tyhjiön tämä kokeilu antoi alun ensimmäiselle elohopea ilmapuntarille joka oli vallankumouksellinen keksintö euroopassa ranskalainen filosofi blaise pascal väitti että jos elohopeapylväs olisi tuettu ilmalla niin pylvään pitäisi olla lyhyempi korkealla jossa ilmanpaine on matalampi vuonna hänen lankonsa florin prier kokeili laitetta puy de dme vuorella keski ranskassa ja totesi että elohopeapylväs oli noin kahdeksan senttiä lyhyempi tämä muutos ilmanpaineessa havaittiin myös kun puoliksi täynnä oleva ilmapallo kannettiin vuorenhuipulle ja sen huomattiin laajentuvan noustessa vuonna saksalainen tieteilijä otto von guericke rakensi ensimmäisen tyhjiöpumpun tämä oli laite joka todistaisi aristoteleen teorian horror vacuin vääräksi hän myös arveli että ilmakehä ympäröi maapalloa kuin kuori ja että ilman tiheys vähenee noustessa ylöspäin hän myös totesi että maapallon ja kuun välissä on pakko olla tyhjiö teoria universumista täynnä valoeetteriä pysyi suosiossa joidenkin tieteilijöiden kesken vielä luvulle asti valoeetterin nähtiin olevan aine jonka läpi valo pystyisi leviämään vuonna michelsonin morleyn koe yritti havaita maan liikkeitä valoeetterin avulla etsien muutoksia valonnopeudessa riippuen maan liikesuunnasta tulokseton koe osoitti että teoriassa on jotakin vikaa joten konsepti valoeetteristä hylättiin konsepti korvattiin einsteinin suhteellisuusteorialla joka sanoo että valonnopeus tyhjiössä on muuttumaton anneli tuulikki jäätteenmäki s helmikuuta lapua on suomalainen keskustaa edustava poliitikko ja entinen suomen pääministeri hän on ollut euroopan parlamentin jäsen vuosina ja euroopan parlamentin varapuheenjohtaja vuosina jäätteenmäki oli keskustan puheenjohtaja vuosina ja suomen pääministeri huhtikuuta kesäkuuta päivää hän oli ensimmäinen tehtävään valittu nainen suomessa vuosina hän oli ahon hallituksen oikeusministeri kansanedustajana jäätteenmäki oli vuosina koulutukseltaan jäätteenmäki on juristi jäätteenmäki vietti lapsuutensa kuopuksena kolmilapsisessa viljelijäperheessä lapualla hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna hän valmistui oikeustieteen kandidaatiksi ja samana vuonna hänestä tuli varatuomari hän toimi myös yhdistyksessä suomen demokraattiset lakimiehet nykyinen demla ry työuransa alkuvaiheissa jäätteenmäki toimi ensin vuoden verran työmarkkinajuristina kunnallisessa sopimusvaltuuskunnassa sen jälkeen hän kävi ulkoministeriön diplomaattikurssin ja hänet sijoitettiin ministeriön protokollaosastolle vuonna jäätteenmäki sai vakinaisen viran lapuan kaupungin lakimiehenä vuonna sosiaali ja terveysministeri eeva kuuskoski pyysi jäätteenmäkeä avustajakseen joten hän jäi virkavapaalle lapualta jäätteenmäki toimi myös keskustapuolueen eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerinä vuonna eduskuntaan jäätteenmäki valittiin ensimmäisen kerran vuoden vaaleissa yli äänellä hän toimi oikeusministerinä ahon hallituksessa vuosina presidentinvaalit hävinneen esko ahon lähdettyä vuonna virkavapaalle harvardin yliopistoon jäätteenmäki toimi hänen sijaisenaan keskustan puheenjohtajana ahon jätettyä puheenjohtajan paikan lopullisesti vuonna jäätteenmäki valittiin hänen seuraajakseen hän johdatti puolueen vaalivoittoon eduskuntavaaleissa vaalien jälkeen hänet nimitettiin pääministeriksi ensimmäisenä naisena suomessa tilanne oli myös historiallinen sillä sekä tasavallan presidentti että pääministeri olivat naisia jäätteenmäki toimi eduskunnan puhemiehenä maaliskuuta huhtikuuta suomen kuvalehden politiikan toimittaja tuomo lappalaisen mukaan jäätteenmäen nousu puheenjohtajaksi ja pääministeriksi johtui sanomalehti keskisuomalaisen päätoimittaja erkki laatikaisen ja sanomalehti ilkan kari hokkasen lehdillään harjoittamasta voimakkaasta agitoinnista jäätteenmäen pääministerikausi jäi lyhyeksi jo päivän kuluttua nimityksestä hän päätyi eroamaan virastaan ja eduskunta valitsi hänen seuraajakseen matti vanhasen samasta puolueesta jäätteenmäki jätti myös keskustan puheenjohtajan paikan lokakuussa ennen eduskuntavaaleja jäätteenmäki oli tuonut julkisuuteen katkelmia ulkoasiainministeriössä salaisiksi luokiteltujen asiakirjojen sisällöistä pääministeri paavo lipposen sd keskusteluista yhdysvaltain presidentin george w bushin kanssa washingtonissa joulukuuta nämä keskustelut liittyivät valmisteluihin suomen osallistumiseksi yhdysvaltain johtamaan vapaaehtoisten koalitioon irakin sotaa koskien jäätteenmäki syytti lipposta suomen liittämisestä maan linjausten vastaisesti yhdysvaltojen irakin miehitystä kannattaneiden valtioiden koalitioon väitteet perustuivat jäätteenmäen hallussa olleisiin asiapapereihin muun muassa wasb vaalit hävinneen sdp n syytöksiä seuranneessa kohussa selvisi että jäätteenmäki oli saanut asiapaperit haltuunsa presidentin neuvonantajalta martti manniselta jäätteenmäki kielsi tämän toistuvasti huolimatta päivittäin keräytyvistä todisteista jäätteenmäen valehtelu johti hänen eroonsa tapauksessa tuli kuuluisaksi hänen lausahduksensa puhun niin totta kuin osaan syntyi luottamuspula jäätteenmäkeä kohtaan eduskuntaryhmän puheenjohtaja jouni backman toimitti sdp n eduskuntaryhmän kantana keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja timo kallille paperilapun jonka mukaan sdp edellytti että vain pääministeri vaihdetaan ei muita muutoksia keskusta valitsi pääministeriksi seuraavaan hallitukseen ensimmäistä ministerikauttaan valtioneuvostossa hoitaneen puolustusministeri matti vanhasen asiassa nostettiin syyte jäätteenmäkeä sekä muistiot vuotanutta tasavallan presidentin neuvonantaja martti mannista vastaan mannista syytettiin virkasalaisuuden rikkomisesta ja jäätteenmäkeä yllytyksestä ja avunannosta käräjäoikeus katsoi mannisen syylliseksi mutta vapautti jäätteenmäen jäätteenmäki palasi irak aiheeseen vielä yli kolme ja puoli vuotta kohun jälkeen joulukuuta iltalehden haastattelussa ja väitti että kaiken takana oli tarkoitus palauttaa paavo lipponen pääministeriksi sdp n ryhmäjohtaja jouni backman kiisti jäätteenmäen väitteet stt lle antamassaan kommentissa tammikuuta kokoomuksen ville itälä ja irak skandaalin aikainen puoluesihteeri heikki a ollila vahvistivat kuitenkin iltalehden haastattelussa että sdp n tuolloinen puoluesihteeri eero heinäluoma yritti houkutella kokoomusta kaatamaan hallitusta välikysymyksen avulla itälä ei kuitenkaan halunnut omien sanojensa mukaan ryhtyä leikkiin mukaan jäätteenmäki valittiin ensimmäisen kerran euroopan parlamenttiin kesäkuuta lähes äänellä europarlamentissa hän kuuluu euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmään alde kesällä hänet valittiin kaksivuotiskaudeksi keskustanaisten puheenjohtajaksi hän jatkoi tehtävässä kolme kautta vuoteen vuoden eduskuntavaaleihin jäätteenmäkeä pyysivät ehdolle niin silloinen keskustan puheenjohtaja matti vanhanen kuin puoluesihteeri jarmo korhonenkin hän ilmoitti lokakuuta stt n mukaan ettei ryhdy kansanedustajaehdokkaaksi vuoden eduskuntavaaleissa vaan haluaisi jatkaa europarlamentissa hänet valittiin jatkokaudelle vuoden europarlamenttivaaleissa ville itälän jälkeen toiseksi suurimmalla äänimäärällä vappupuheessa matti vanhanen toivoi keskustan ehdokkaaksi naista vuoden presidentinvaaleihin jäätteenmäki oli hänen mielestään yksi mahdollisista ehdokkaista myös keskustan silloinen puoluesihteeri jarmo korhonen piti jäätteenmäkeä varteenotettavana presidenttiehdokkaana mikäli pääministeri matti vanhanen ei olisi käytettävissä jäätteenmäki kuitenkin kieltäytyi ehdokkuudesta koska ei tuntenut ehdokkuuteen vaadittavaa intoa vuoden europarlamenttivaaleissa jäätteenmäki valittiin jälleen jatkokaudelle keskustan kolmanneksi suurimmalla äänimäärällä vuodesta hän on ympäristön kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan envi jäsen varajäsen hän on ulkoasiainvaliokunnassa afet budjettivaliokunnassa budg ja turvallisuus ja puolustuspolitiikan alavaliokunnassa sede jäätteenmäki on painottanut kauden kärkiteemoinaan biotaloutta ja ruokaturvaa jäätteenmäki on vaikuttanut europarlamentissa myös sisämarkkina ja kuluttajansuojavaliokunnassa naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa arvon valiokunnassa ulkoasiainvaliokunnassa sekä suhteista yhdysvaltoihin vastaavassa valtuuskunnassa jäätteenmäki valittiin vuonna parlamentin varapuhemieheksi olli rehnin tilalle jäätteenmäki on ollut vuodesta naimisissa toimittaja jorma mellerin kanssa helmikuun alussa jäätteenmäellä havaittiin rintasyöpä joka leikattiin pian sen jälkeen nyttemmin hän on toipunut antti johannes satuli lokakuuta helsinki huhtikuuta inari oli oikeustieteen kandidaatti joka loi uransa suomen ulkoasiainministeriön palveluksessa hän oli suomen ensimmäinen suurlähettiläs ja pysyvä edustaja euroopan unionissa siihen liittymisen jälkeen vuonna hänet nimitettiin ulkoministeriön valtiosihteeriksi antti satulin vanhemmat olivat hallitusneuvos mauno satuli ja irma kajander satuli valmistui ylioppilaaksi helsingin ranskalais suomalaisesta koulusta vuonna oikeustieteen kandidaatiksi hän valmistui vuonna helsingin yliopistosta hänen sotilasarvonsa oli kapteeniluutnantti satuli avioitui vuonna marjatta anna liisa mattilan kanssa ja heillä oli kaksi lasta tiina johanna s ja henri johannes s antti satuli oli ulkoministeriön palveluksessa vuodesta kuolemaansa saakka satuli kuoli sairauskohtaukseen ollessaan hiihtomatkalla lapissa keväällä azerbaidanin tasavalta eli azerbaidan on sisämaavaltio kaukasiassa kaspianmeren rannalla naapurimaita ovat georgia luoteessa armenia lännessä venäjä pohjoisessa ja iran etelässä azerbaidanille kuuluva nahitevanin autonominen tasavalta sijaitsee erillään muusta maasta sen lounaispuolella iranin turkin ja armenian ympäröimänä azerbaidanin keskellä sijaitsee itsenäiseksi julistautunut kiistanalainen vuoristo karabahin alue azerbaidanin tasavalta on ollut euroopan neuvoston jäsen vuodesta maan lähes miljoonasta asukkaasta suurin osa on iiamuslimeita ja etnisesti azereita valtio on virallisesti demokraattinen mutta todellisuudessa autoritaarinen kaikkien maassa järjestettyjen vaalien vapautta on arvosteltu azerbaidanin nimen alkuperästä on kaksi teoriaa yhden teorian mukaan nimi tulee aleksanteri suuren aikana eläneen persialaisen ruhtinas atropatesin nimestä toisen mukaan nimi on johdettu persian kielen tulta tarkoittavasta sanasta azer jolla oli ehkäpä viitattu alueen zarathustralaisiin tulitemppeleihin historiallisesti nimeä azerbaidan on käytetty useammin nykyisen iranin azeriväestön asuttamista pohjoisosista kuin varsinaisesta nykyisen azerbaidanin alueesta ennen lukua ulkopuoliset viittasivat azereihin usein nimillä kaukasian tataarit turkkilaiset tai yksinkertaisesti muslimit azerbaidanin pinta ala on neliökilometriä joka vastaa neljännestä suomen pinta alasta alueesta lähes puolet on vuoristoa maan kaakkoisosan rannikon kukkuloilla on subtrooppinen ilmasto ja siellä kasvatetaan teetä sitruunoita ja appelsiineja laajimmat tasangot sijaitsevat maan keskiosassa sinne virtaa kaukasukselta kahdeksan suurta jokea kura arasin alanko on saanut nimensä kurajoen ja sen suurimman sivujoen arasin mukaan kura on padottu ja näin syntynyt mingetaurin tekoallas mingevirin tekoallas on maan suurin sisävesialue ja siitä saadaan vesivoimaa ja kasteluvettä azerbaidanin pienestä pinta alasta huolimatta siellä on monenlaisia ilmasto ja kasvillisuusvyöhykkeitä subtrooppisesta vuoristokasvillisuuteen ja tämä on johtanut etenkin lintulajiston monimuotoisuuteen siellä on havaittu noin lintulajia flamingoista ja kotkista mehiläissyöjiin harvinaisiin nisäkkäisiin kuuluvat kuhertajagaselli gazella subgutturosa ja kaukasianvuorikauris kaikkiaan maassa elää nisäkäslajia matelija ja sammakkoeläinlajia kalalajia ja yli tuhatta lajia selkärangattomia hirkanin kansallispuisto hirkan milli park on perustettu suojelemaan subtrooppista luontoa lankaran alangolla ja talyvuorilta siellä elää harvinaisia kasvi ja eläinlajeja irvanin kansallispuisto irvan m p irvanin alangolla on kuhertajagasellin ja vesilintujen lisääntymisaluetta agölin kansallispuisto agöl m p suojelee muuttolintujen talvehtimis ja levähdyspaikkoja kaikkiaan azerbaidanissa on kahdeksan kansallispuistoa luonnonpuistoa sekä monia muita luonnonsuojelualueita azerbaidanissa yhdistyvät muinaisten seldukkiturkkilaisten ja muinaisen persian sivilisaation perinteet se oli muinaisina aikoina myös zarathustralaisuuden keskus maasta ei tiedetä juurikaan mitään ennen arabien valloitusta vuonna jonka jälkeen se oli osana islamilaisten kalifaattia luvuilla maahan hyökkäsivät mongolit myöhemmin sitä hallitsivat paikalliset shirvanilaiset aahit ja persian safavidien dynastia euroopan ja keski aasian välisillä reiteillä ja kaspianmeren rannalla sijaitsevasta alueesta taistelivat osmanit venäjä ja persia vuosisatoja viimein persia ja venäjä jakoivat azerbaidanin keskenään vuonna turkmenchayn sopimuksella nykyisen azerbaidanin alue jäi venäjälle loput siitä on iranin itä ja länsi azerbaidanin maakuntia samalla päättyi paikallisten kaanien valtakausi azerbaidanista tuli yksi maailman ensimmäisistä öljyntuotantopaikoista kun siellä porattiin öljyä nobelin veljekset perustivat sinne öljyntuotantolaitokset samalla bakusta kasvoi merkittävä teollisuuskeskus venäjän keisarikunnan romahdettua ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa maan kansallinen puolue julisti itsenäisyyden epäonnistuneen transkaukasian federaation hajottua valtio käytti nimeä azerbaidanin demokraattinen tasavalta liittoutuneet ehtivät tunnustaa sen itsenäiseksi mutta jo huhtikuussa puna armeijan joukkojen saapumisen myötä itsenäisyys päättyi vuonna azerbaidan liitettiin transkaukasian sosialistiseen neuvostotasavaltaan ja tämän hajotessa azerbaidanista tuli neuvostotasavalta perestroika nosti pintaan myös neuvostoliiton kansojen väliset erimielisyydet vuonna armenialaiset alkoivat osoittaa mieltään azerivaltaa vastaan vuoristo karabahissa ja armeniassa vuoristo karabahin korkein neuvosto äänesti azerbaidanista eroamisen puolesta kostoksi armenialaisten separatismista ja azerien karkotuksista vuoristo karabahista azerinationalistit hyökkäsivät sumgaitissa armenialaisten koteihin murhasivat armenialaissiviilejä ja ajoivat näitä väkivalloin pois kaupungista sumgaitin raa oissa väkivaltaisuusksissa kuoli ainakin armeenia ja kuusi azeria vuoristo karabahin levottomuudet jatkuivat azerinationalistit kohdistivat bakussa armenialaisiin pogromin tammikuussa neuvostoarmeija kukisti azerien mellakoinnin kovaotteisesti ampuen nationalistimielenosoittajaa bakussa neuvostojohto julisti myös vuoristo karabahiin hätätilan ja lähetti sinne armeijan huhtikuussa vapaaehtoiset azerijoukot ja neuvostojoukot taistelivat armenialaisia vastaan vuoristo karabahissa moskova lähetti joukkoja myös jerevaniin neuvostoliiton hajotessa azerbaidan julistautui itsenäiseksi elokuuta jolloin presidentiksi valittiin entinen kommunistisen puolueen pääsihteeri ayaz mtllibov syyskuussa moskova ilmoitti ettei enää tukisi azerbaidania vuoristo karabahissa jolloin armenien joukot kiihdyttivät toimintaansa lokakuussa vuoristo karabahissa järjestetty kansanäänestys hyväksyi sen itsenäisyyden vuoden puolella tilanne puhkesi täydeksi sodaksi toukokuussa armenien ja karabahien joukot valtasivat vuoristo karabahin historiallisen pääasiassa azerien asuttaman pääkaupungin uan ja lanin joka yhdisti vuoristo karabahin armeniaan yk n turvallisuusneuvosto vaati lopettamaan kaikki vihollisuudet ja vaati armenian joukkojen poistumista alueelta taistelut jatkuivat kuitenkin toukokuuhun jolloin venäjän välityksellä saatiin aikaan tulitauko noin ehti kuolla sodassa armenien edetessä satoja tuhansia asukkaita pakeni toisiin osiin azerbaidania maaliskuussa azereita murhattiin khojalissa vuoristo karabahissa mtllibov jätti tämän johdosta eronpyyntönsä ja maa ajautui poliittisen epävakauden tilaan vanha kaarti palautti mtllibovin valtaan toukokuussa ja hän yritti peruuttaa presidentinvaalit ja kieltää kaiken poliittisen toiminnan jonka jälkeen opposition kansanrintamapuolue kaappasi vallan valtakautensa aikana kansanrintama hajotti kommunistien hallitseman korkeimman neuvoston siirsi sen vallan jäseniselle ylähuoneelle kansalliselle neuvostolle kesäkuussa kansanrintamana johtaja ablfaz elibay valittiin presidentiksi kansanrintamanpuolueen hallitsema hallitus osoittautui kykenemättömäksi hoitamaan vuoristo karabahin konfliktia tai taloutta ja monet sen viranomaisista olivat korruptoituneita kansanrintamahallituksessa oli mukana turkkilaisesta nationalismista vaikutteita saaneita henkilöitä jotka suunnittelivat azerbaidanista osaa turkista iraniin siperiaan intiaan ja kiinaan ulottuvaa suur turkin valtakuntaa ja uhkasivat armenia ydinaseiskulla kesäkuussa puhkesi kapina maan toiseksi suurimmassa kaupungissa gncssa ja kapinalliset etenivät ilman vastarintaa pääkaupunkiin josta presidentti elibay pakeni kotiseudulleen nahitevaniin kansallinen neuvosto siirsi presidentinvallan puhemiehelleen heydr liyeville ja elibay syrjäytettiin virallisesti elokuussa ja liyev valittiin viisivuotiskaudelle presidentiksi lokakuussa uusi jäseninen parlamentti valittiin ensimmäisen kerran vuonna vuoristo karabahissa solmittiin venäjän välityksellä aselepo jossa vuoristo karabah ja osa sitä ympäröiviä alueita jäi armenialaisten käsiin joulukuussa siellä järjestettiin neuvoa antava kansanäänestys perustuslaista jota azerbaidan ei hyväksynyt liyev valittiin uudelleen lokakuun vaaleissa presidentiksi valittiin liyevin poika ilham liyev ja isä kuoli saman vuoden joulukuussa ilham liyev valittiin toiselle kaudelle vuoden vaaleissa ja ulkomaisten tarkkailijoiden mukaan vaalit olivat aikaisempaa rehellisemmät mutta eivät silti demokratian vaatimusten mukaiset azerbaidan on presidentillinen tasavalta jossa on myös pääministerin virka azerbaidanin presidentti valitaan viiden vuoden välein kansanäänestyksellä azerbaidanin nykyinen presidentti on edellisen presidentin heydr liyevin poika ilham liyev hänet valittiin virkaansa vuonna ja on hallinnut maata siitä lähtien viimeisimmät presidentinvaalit hän voitti vuonna kannatuksella etyjin mukaan vaalit eivät täyttäneet kansainvälisiä standardeja maaliskuussa maassa järjestettiin kansanäänestys jossa poistettiin presidentinkausien rajoitukset azerbaidan on yhdistyneiden kansakuntien euroopan neuvoston euroopan turvallisuus ja yhteistyöjärjestön itsenäisten valtioiden yhteisön islamilaisen yhteistyöjärjestön mustanmeren talousjärjestön ja turkkilaisten maiden neuvoston jäsen azerbaidan jaetaan alueeseen rayonlar ja kaupunkiin hrlr joista aluetta ja yksi kaupunki sijaitsevat nahitevanin autonomisessa tasavallassa nahitevanin autonominen tasavalta sijaitsee eksklaavina muusta azerbaidanista erillään armenian turkin ja iranin ympäröimänä alle hengen väestöstä on azereita ja loput pääosin venäläisiä ja kurdeja maisemaltaan se on vuoristoista puoliaavikkoa nahitevanin autonominen tasavalta azerbaidan tuottaa muun muassa vehnää teetä hedelmiä tupakkaa tärkeintä viennin kannalta on öljy sekä vähäisemmässä määrin maakaasu myös joitain metalleja kuten rautaa kuparia ja kobolttia tuotetaan karabahin kiista heikentää maan taloutta kauppa entisten neuvostoliiton maiden kanssa on vähenemässä mutta samaan aikaan kauppa turkin ja länsimaiden kanssa kasvaa öljy ja kaasu muodostavat viennistä maassa on lentoasemaa joista viidellä on yli kolmen kilometrin kiitotie rautatieverkkoa on lähes kolmetuhatta kilometriä baku on ainoa satamakaupunki azerbaidanin väkiluku oli vuonna noin miljoonaa väestöstä on azereita prosenttia lezgejä prosenttia venäläisiä prosenttia armenialaisia lähes kaikki vuoristo karabahissa prosenttia ja muita prosenttia arvio azereita asuu iranissa lähteestä riippuen kaksin tai kolminkertainen määrä verrattuna azerbaidanin azereiden lukumäärään esimerkiksi ethnologue kirjan mukaan iranin azeria puhuu noin miljoonaa pohjoista azerbaidanin azeria noin seitsemän miljoonaa kielet poikkeavat toisistaan ääntämisen ja sanaston varsinkin lainasanojen osalta azerbaidanin valtauskonto on islam islaminuskoisia väestöstä on prosenttia venäjän ortodokseja prosenttia ja armenian ortodokseja vuoristo karabahissa prosenttia prosenttia väestöstä kuuluu muihin uskontokuntiin tai ei tunnusta uskontoa ollenkaan maan muslimeista noin on iialaisia ja loput sunnalaisia sunnalaiset ovat historiallisesti olleet maan enemmistö etenkin sen pohjoisosissa he olivat enemmistö vielä venäjän vallan alussa luvulla mutta lukuun mennessä tilanne muuttui kun suuri osa sunnalaisista pakeni maasta vuonna tehdyn nuorisolle suunnatun kyselyn mukaan vastanneista uskoi jumalaan ja neljäsosa hyväksyisi arialain käyttöönoton kuitenkin samaan aikaan vain ilmoitti harjoittavansa uskoaan säännöllisesti vuonna tekemän selvityksen mukaan azerbaidanissa käytettiin puhtaaksi alkoholiksi muunnettuna litraa aikuista kohti luku on samaa suuruusluokkaa kuin uruguayssa azerbaidanin kulttuuri on saanut vaikutteita persialaisesta turkkilaisesta arabialaisesta kaukasialaisesta ja venäläisestä kulttuurista maan klassinen musiikkiperinne mugam on saanut unesco n maailmanperintötunnustuksen mugam koostuu runoudesta ja musiikista ja siinä käytetään monenlaisia tekniikoita kuten kurkkulaulua uskonnolliset elementit etenkin suufilaisuudesta ovat olennainen osa mugamia lisäksi maan musiikkiperinteeseen kuuluu rap tyylinen meykhana musiikki joka kuitenkin on kehittynyt erillään afroamerikkalaisesta rap musiikista nimitys tulee turkin kielen sanasta meyhane joka tarkoittaa tavernaa neuvostoaikaan meykhana oli kielletty mutta nykyaikana perinne on taas voimissaan lisäksi azerbaidanin musiikkikulttuuriin kuuluu kiertävien saz luuttua soittavien ashik trubaduurien perinne azerbaidan osallistui ensimmäisen kerran eurovision laulukilpailuihin vuonna virallisia uskonnollisia juhlapäiviä ovat kaksi päivää kestävät urban uhrijuhla urban bayramja ja ramadan ramazan bayram niiden samoin kuin keväisen novruz vapaan ajankohta vahvistetaan edeltävänä vuotena urban osuu yleensä loka marraskuulle esimerkiksi vuonna urbania vietettiin lokakuun päivinä maan suosituin urheilulaji on jalkapallo ja maa kuuluu euroopan jalkapalloliittoon uefa an azerbaidanin jalkapallomaajoukkue ei ole koskaan selviytynyt arvokisojen lopputurnaukseen toukokuussa se oli fifan rankingissa sijalla maa on osallistunut olympialaisiin vuodesta sillä on ollut kesäkisoissa urheilijaa talvikisoissa painijat nami abdullayev rövn bayramov ja ampuja zemfira meftkhtddinova ovat saaneet kaksi mitalia olympialaisissa sekä judoka elnur mmmdli on voittanut olympiakultaa vaikka azerbaidanin hallinnon mukaan maassa onkin sananvapaus se on käytännössä estetty vuonna kun lehdistön ja median vapaus oli vähentynyt jo useiden vuosien ajan azerbaidanin hallitus piti kampanjan jonka tarkoitus oli hiljentää kaikki hallitukseen kohdistuva kritiikki ja vastustajat kampanja vei paikalliselta medialta nopeasti paljon jalansijaa on yleistä että toimittajiin kohdistuu väkivaltaa ja että heitä vastaan nostetaan tekaistuja syytteitä kaikki ulkomaalaiset lähetykset ovat maassa kiellettyjä freedom housen lehdistönvapautta koskevan vuoden freedom of the press raportin mukaan azerbaidanissa ei ole vapaa lehdistö ja se sijoittuu maan joukossa sijalle committee to protect journalists komitean mukaan azerbaidanissa oli vuonna eniten vangittuja toimittajia euroopassa ja keski aasiassa ja se oli maailman viidenneksi sensoroiduin maa amnesty internationalin tutkija toteaa lokakuussa julkaisemassaan raportissa azerbaidanissa viime vuosina tapahtunut ihmisoikeuksien raju huononeminen valitettavasti azerbaidanille on sallittu harjoittaa ennennäkemätöntä sortoa ja samalla lähes tuhota kansalaisyhteiskuntansa amnestyn azerbaidanin vuosiraportin mukaan poliittisten toisinajattelijoiden vainoaminen jatkui vuoden aikana eivätkä ihmisoikeusjärjestöt voineet päättää työtään maassa vuoden lopussa pidätettynä oli ainakin mielipidevankia kostoiskut itsenäisiä toimittajia ja aktivisteja sekä heidän perheitään kohtaan jatkuivat sekä maan sisällä että ulkomailla kansainväliset ihmisoikeusvalvojat kiellettiin ja karkotettiin maasta hallitus jatkoi vastustajiensa kidutusta ja muuta pahoinpitelyä maassa järjestetty vuoden eurovision laulukilpailu nosti azerbaidanin huonon ihmisoikeustilanteen esille kun media alkoi uutisoida valtion pakkolunastamista tonteista euroviisuja varten rakennetun kristallihallin ympäristössä human rights watchin mukaan asukkaiden pakkohäädöt olivat alkaneet jo vuonna mutta pahentuivat maan voitettua euroviisut vuonna euroviisujen alla valokeilaan nousivat myös poliittisesti kantaa ottavia kappaleita julkaisseiden muusikoiden pidätykset ja kidutukset ja hallitusta vastaan puhuneiden mielenosoittajien väkivaltainen kohtelu assam on intian osavaltio maan koillisosassa se sijaitsee himalajan juurella brahmaputran laaksossa osavaltion pääkaupunki dispur on alueen väkiluvultaan suurimman kaupungin guwahatin esikaupunki suurimmasta osasta assamia tuli osa intiaa intian jaon yhteydessä vuonna ja oma osavaltionsa siitä tehtiin vuonna osavaltion virallinen kieli on assami ja alueella on myös huomattava bengalinkielinen vähemmistö alueella on ollut jännitteitä paikallisten ja pääosin maahanmuuttajataustaisten bengalinkielisten välillä suurin osa assamilaisista on uskonnoltaan hindulaisia ja suurin osa assamilaisista asuu maaseudulla maatalous muodostaa alueen talouden kulmakiven assamin asukasluku oli vuoden väestönlaskennan mukaan assamin osavaltion pinta ala on km sen naapuriosavaltioita ovat arunachal pradesh pohjoisessa nagaland ja manipur idässä mizoram ja tripura etelässä sekä meghalaya ja länsi bengali lännessä osavaltiolla on myös raja bhutanin kanssa pohjoisessa ja bangladeshin kanssa lännessä assam voidaan jakaa kolmeen erilliseen maantieteelliseen alueeseen brahmaputrajoen laaksoon pohjoisessa barakjoen laaksoon etelässä ja kukkulaiseen alueeseen keskellä osavaltion eteläosaa brahmaputran laakso on kolemsta alueesta suurin joki virtaa osavaltioon koillisesta kulkien kohti länttä ja käänten lopulta kohti etelää bangladeshiin jokilaaksoa ympäröivät vuoret joilta jokeen laskee useita pienempiä virtoja assam käsittää vain osan barakjoen laaksosta mutta sen tasanko on tärkeää maatalousaluetta eteläosan kukkulat kuuluvat meghalayan ylänköön assamin alue on varsin altis maanjäristyksille assamin korkein keskilämpötila on c elokuussa ja alin c tammikuussa alueella ei esiinny suurelle osalle muuta intiaa tyypillistä kuumaa kuivaa kautta suurin osa alueen sateista saadaan monsuunikaudella kesäkuusta syyskuuhun jolloin alueella esiintyy myös tulvia vuosittainen sadanta on osavaltion länsiosissa mm ja itäosissa noin kolmasosa assamin alueesta on metsien peitossa alueella on useita luonnonsuojelualueita joista kazirangan kansallispuisto ja manasin kansallispuisto kuuluvat unescon maailmanperintöluetteloon alueen eläimistöön lukeutuvat esimerkiksi intiantiikeri leopardi intiansarvikuono aasiannorsu gauri sekä monet kädellislajit lintulajit ja matelijat assamin ensimmäiset asukkaat olivat mahdollisesti australideja jotka ovat kuitenkin sittemmin hävinneet alueelta omana ryhmänään heitä seuranneiden muuttoaaltojen seurauksena varhaisin tunnettu valtiomuodostelma nykyisen assamin alueella oli kamarupa jonka pääkaupunki oli nykyisen guwahatin paikalla sijainnut pragjyotishapura kamarapuran ydinalue käsitti brahmaputran laakson alueen mutta se käsitti myös osia bhutanista ja länsi bengalista valtion tunnetuimpia hallitsijoita olivat narakasura ja bhagadatta vuoden paikkeilla alueella liikkunut kiinalainen matkailija xuanzang kirjoitti nykyisen assamin alueesta mutta seuranneiden vuosisatojen ajasta tiedetään huomattavasti vähemmän ajasta tiedetään pääosin arkeologisten löydösten perusteella alueella vaikutti sittemmin useita eri hallitsijasukuja joita olivat esimerkiksi pala koch kachari ja chutiya dynastia ahomit valtasivat nykyisen assamin alueen vuonna he lienevät saapuneet alueelle nykyisestä myanmarista ja he kukistivat ensin assamin yläosien alueen useat eri paikalliset hallitsijat ja lopulta myös alaosien dynastiat assamin nykyinen nimi on johdettu jo hävinnen ahomin kielen sanasta asama joka vapaasti kääntäen tarkoittaa verratonta ahomien ehkä voimakkain hallitsija oli vuosina hallinnut rudra singh ahomien onnistui voittaa intian suurmogulien alueelle tekemät monet sotaretket mutta luvun loppupuolella heidän valtansa oli heikentynyt merkittävästi heikkenemiseen johti etenkin eri ruhtinaiden keskinäiset kiistat kuningas gaurinath singh yritti tukeutua kalkuttaa hallinneisiin britteihin jotka eivät kuitenkaan jääneet alueelle vielä pysyvästi vuonna assam päätyi kohti intiaa levittäytyvien burmalaisten hallintaan burmalaiset törmäsivät intiaan levittäytyessään britteihin britit ajoivat lopulta burmalaiset pos assamista vuonna vallanvaihdos vahvistui ensimmäisen anglo burmalaisen sodan jälkeen vuonna solmitulla yanbon sopimuksella vuonna assamista tehtiin hallinnollisesti osa brittiläisen intian bengalia vuonna vietiin läpi niin sanottu assam clearance act joka avasi suuret osat assamista teetä kasvattaville eurooppalaisille plantaasinomistajille seuranneiden vuosikymmenten aikana intiaan perustettiin satoja teeplantaaseja ja suurin osa niistä assamiin vuonna assam erotettiin hallinnollisesti bengalista ja sen pääkaupungiksi asetettiin shillong assam liitettiin vielä itä bengaliin bengalin jaon yhteydessä vuonna mutta assamissa liitosta vastustettiin hanakasti lopullisesti assamista tuli oma alueensa vuonna toisen maailmansodan aikana assam oli tärkeä huoltoreitti liittoutuneiden joukoille burmassa intian siirtomaavallan päättyessä vuonna ja intian jaon myötä suurimmasta osasta assamia tuli osa intiaa osa sylhetin alueesta liitettiin osaksi pakistania joka tuolloin hallitsi nykyisen bangladeshin aluetta vuonna assamista tuli yksi intian osavaltioista kiinan joukot etenivät osiin assamia kiinan intian sodan aikana vuonna mutta he vetäytyivät sodan päätteeksi assamista erotettiin sittemmin suuria alueita omiksi osavaltioikseen nagaland perustettiin vuonna meghalaya ja mizoram ja arunachal pradesh vuonna jännitteet assamissa kasvoivat etenkin luvun lopulta lähtien intian jaon vuonna ja bangladeshin itsenäisyyden vuonna jälkeen alueelle saapuneiden miljoonien bengalinkielisten ja paikallisen väestön välillä väkivaltaisuuksien kiihtyessä alueelle muodostui separatistijärjestöjä kuten united liberation front of assam ulfa ja polittinen prafulla kumar mahantan johtama all assam students union myös bodot ajoivat omaa valtiotaan vuonna mahanta oli mukana luomassa uutta poliittista puoluetta asom gana parishad assam people s council tai agp puolue voitti aluevaalit samana vuonna mutta osavaltion hallitus hajoitettiin vuonna agp n jäsenten ulfa n yhteyksien takia hajottamista seurasi ulfa n jäsenyyden kriminalisointi ja intian armeijan sotilasoperaatio vuosina agp vaikuttanut osavaltion politiikassa sittemmin vaatien laajempaa autonomiaa mutta tuomiten ulfa n toiminnan hallitus ja assamin aseelliset ryhmät pääsivät alustavaan rauhansopimukseen vuonna jännitteet paikallisen väestön ja bengalilaisten välillä eivät ole kuitenkaan kokonaan kadonneet maatalous muodostaa assamin talouden kulmakiven maatalous työllistää noin puolet osavaltion työvoimasta ja tuottaa noin kolmanneksen sen bruttokansantuotteesta viljelykasveista tärkein on riisi tärkeitä vientituotteita ovat juutti ja tee huomattava osa koko intian teestä kasvatetaan assamissa ja alueella kasvatetaan myös silkkiä hallitus on pyrkinyt kasvattamaan ja tukemaan karjataloutta mutta sen merkitys on edelleen vähäistä assamissa on myös huomattavia luonnonvaroja alueelta löytyy maaöljyä maakaasua hiiltä ja kalkkikiveä osavaltion teollisuussektori ei ole kovin kehittynyt alue on suhteellisen eristyksissä muusta intiasta liikenneverkko on huono ja paikallinen teollisuus palveleekin lähinnä paikallisen kysynnän tarpeita assamin asukasluku oli intian vuoden väestönlaskennan mukaan vuoden vastaavan laskennan asukasluku oli assamin väkiluku on kasvanut nopeasti luvun loppupuoliskolta lähtien ja väestö on keskittynyt suhteellisen pienelle maataloudelle suotuisalle alueelle jokilaaksoissa kukkulaiset ja metsäiset alueet ovat harvemmin asuttuja assamin asukkaat ovat pääasiassa aasialaiseen kansanosaan sekoittuneita indoiranilaisia kansoja alueen useat heimot eivät kuulu intian perinteiseen kastilaitokseen heimoista suurin ovat bodot vuonna suurin osa assamin asukkaista asui maaseudulla kaupungeissa asui väestöstä alueen neljä suurinta kaupunkia olivat guwahati silchar dibrugarh ja nagaon miehiä alueen asukkaista oli ja naisia väestöntiheys oli as km ja lukutaitoisuus assami on assamin osavaltion virallinen kieli vuonna sitä puhui äidinkielenään henkilöä muita suuria kieliä osavaltiossa olivat bengali hindi ja bodo assamin alueella puhutaan myös monia pienempiä kieliä joiden valtaosa kuuluu tiibettiläis burmalaisiin kieliin bihujuhlat ovat tyypillinen assamilaisen kulttuurin piirre bihut olivat alun perin maatalouteen ja esimerkiksi sadonkorjuuseen liittyneitä juhlia bohag bihu tai rangoli bihu on yleensä huhtikuun keskivaiheilla juhlittava kevätjuhla jonka juhlintaan liittyvät tanssit ja laulut magh bihu on puolestaan tammikuisin juhlittava sadonkorjuujuhla lokakuisin tai marraskuisin vietetään kati bihu juhlaa bihujuhliin on perintisesti osallistuttu uskontoon tai kastiin katsomatta bihujuhlien lisäksi assamissa seurataan muualla intiassa seurattavia intialaisia juhlapäiviä kudonnalla on tärkeä rooli perinteisessä assamilaisessa kulttuurissa kudontaa ovat tehneet etenkin naiset ja lähes jokaisessa assamilaisessa talossa on kangaspuut kanasta valmistetaan silkistä ja puuvillasta assamilaisen keittiön pääraaka aineita ovat riisi kala kasvikset ja hedelmät tyypillinen piirre assamilaiselle aterialle on ruokailun aluksi tarjottavat kitkerät ruokalajit khar ja lopuksi tarjoiltavat happamat ruokalajit tenga kitkerä maku voidaan saada aikaiseksi esimerkiksi banaaninlehtien tuhkasta ja kitkerä maku sarviapilan siemenillä ja sitruunamehulla argentiinan tasavalta eli argentiina ipa re pulika axen tina on valtio etelä amerikan eteläosassa atlantin länsirannikolla argentiina ulottuu trooppisesta pohjoisesta etelä amerikan antarktiseen eteläkärkeen sen naapurimaita ovat bolivia brasilia chile paraguay ja uruguay argentiina on pinta alaltaan maailman kahdeksanneksi suurin valtio ja se on brasilian jälkeen etelä amerikan toiseksi suurin se ulottuu tropiikista leveyspiirille ja sen maisemat vaihtelevat andien jäätiköistä pampan lakeuksille ja amazonin sademetsään maan eläinpopulaatioon kuuluu niin apinoita jaguaareja kuin pingviinejäkin argentiina on yk n perustajajäsen ja kuuluu g maihin argentiinasta brasiliasta ja chilestä on toisinaan käytetty yhteisnimitystä abc valtiot luvun alussa itsenäistyneen valtion johdossa ovat vuorotelleet niin sotilaat konservatiivit kuin vasemmistolaisetkin johtajat argentiina kuului luvun alussa maailman rikkaimpiin valtioihin mutta myöhemmin talous on muuttunut epävakaaksi ja maassa on ollut useita talouskriisejä argentiina muistuttaa muodoltaan pitkää ja kapeaa kolmiota maan pinta ala on neliökilometriä mihin ei ole laskettu mukaan argentiinan etelämantereelta itselleen vaatimaa osaa eikä argentiinan vaatimia falklandinsaaria valtio on leveimmältä kohdaltaan idästä länteen kilometriä ja pisimmillään pohjoisesta etelään kilometriä pohjoisin piste on leveyspiirillä s mikä lasketaan vielä tropiikkiin tulimaa ulottuu leveyspiirin s eteläpuolelle argentiina voidaan jakaa pinnanmuodoiltaan neljään alueeseen andeihin maan pohjoisosaan pampaan ja patagoniaan argentiinan luoteisosa kuuluu andien vuorijonoon joka kulkee koko maan halki ja muodostaa länsirajan chilen kanssa korkeimmat vuoret ovat alueen pohjoisosassa ja siellä on myös etelä amerikan korkeoin vuori metrin korkuinen aconcagua andien itäpuolella on monia matalampien vuori ja kukkulajonoja ilmasto on kuuma ja kuiva mutta vettä riittää maissin viljelyyn sen sijaan esimerkiksi mendozan viininviljely on paljolti keinokastelun varassa maan pohjoisalue voidaan jakaa kahteen osaan andien ja paranjoen väliseen kuivaan alankoon gran chacoon sekä parann ja uruguayjokien väliseen mesopotamiaan argentiinan keskiosassa on laaja tasankoalue pampa tuhat kilometriä pitkä alue sijaitsee leveyspiirin eteläpuolella graniittisen kallioperän päällä on hedelmällistä lössiä jopa satojen metrien paksuisena kerroksena patagonian aro puolestaan ulottuu coloradojoelta leveyspiiriltä etelään magalhesinsalmelle tuuli ja sateet kuluttavat sen pintamaata ja vain jokilaaksot soveltuvat lampaankasvatukseen magalhesinsalmelta pohjoiseen argentinojärvelle s maa on ollut mannerjään painamana ja kohoaa edelleen andien noustessa täällä on ollut vulkaanista toimintaa jäätiköt ja joet ovat luoneet paikoin reheviä metsämaisemia ja oivallisia laidunmaita andeilla on kaksi jäätikköaluetta eteläinen ja pohjoinen patagonian jäätikkö argentiinan suurin valuma alue on paraguay paran ro de la plata viimeksi mainittu on laaja parann ja uruguayn muodostama estuaari parann alueella on aaltoilevia kukkuloita ja tulvametsiä pohjoisrajalla on vaikuttavia jokilaaksoja kuten iguassun putouksilla brasilian rajalla parann vesistöalueen ulkopuolella argentiinan joet eivät ole kovinkaan suuria monet kulkevat läpi kuivien alueiden ja saattavat jopa olla kuivia osan vuodesta patagonian pohjoisosien colorado ja ro negro tulvivat kausittain kun ne saavat andien sulavesiä argentiinan kallioperä kuuluu etelä amerikan mannerlaattaan joka jatkuu merenpinnan alla mannerjalustana joka ulottuu yli tuhannen kilometrin päähän falklandinsaarille asti laatta on liikkunut kauemmas afrikan laatasta miljoonan vuoden ajan laattaliikunnot ovat aiheuttaneet erilaisia maastonmuotoja joista nykyisin näkyvin on andien vuoristo joka on kohonnut liitukaudelta alkaen kymmenentuhatta vuotta sitten jääkausi muovasi maisemaa suuresti laajimmillaan jäätikkö peitti kaiken metrin yläpuolella olevan maaston ja lisäksi suurimman osan patagoniasta jääkauden jäljiltä vuoristossa on järviä ja moreenia maaperän huomattavin piirre on pampan hienojakoinen hedelmällinen maaperä joka on syntynyt veden ja tuulen eroosiovaikutuksista argentiina sijaitsee melkein kokonaan lauhkeassa ilmastovyöhykkeessä maan eri osissa on silti suuria eroja itä ja keski argentiinan pampalla vuotuinen sademäärä on millimetriä pääosa sateista ajoittuu kesäpuolelle vuotta lämpötilat eivät ole kovin ääreviä pakkasta on lähes joka talvi mutta pakkaskausi ei ole pitkä buenos airesissa päivälämpötilat vaihtelevat kesä heinäkuun neljästätoista tammikuun asteeseen koillisosan gran chacolla vallitsee trooppinen tai melkein trooppinen ilmasto lämpötila on korkea ympäri vuoden maan länsiosa on kuivaa aluetta monin paikoin vuoden keskimääräinen sademäärä on alle millimetriä andeillakin lumisateet jäävät vähäisiksi andien itärinteet ja niiden juurella kohoavat kukkulat ovat puoliaavikkoa alankomaat aavikkoa maan eteläosassa patagoniassa vallitsee tyypillinen keskileveysasteiden ilmasto joka muistuttaa muuten länsi eurooppaa mutta on varsin kuiva argentiinassa metsäalueet ovat vähäisiä koska ihmiset ovat tuhonneet niitä maan kasvisto vaihtelee alueittain pensaikkoalueilla kasvaa vaivaispensaita sademetsissä taas jättiläissetrejä ja laakeripuita kukonkorallipuun kukka on argentiinan kansalliskukka maan pohjoisosassa gran chacolla kasvaa subtrooppista kasvillisuutta kuten nimellä uebracho kutsuttuja kovia puita brasilianpalisanteria ja sen sukulaisia sekä prosopis suvun puita pampa oli alkujaan puutonta mutta viljelijät ovat istuttaneet sinne eukalyptuksia ja muita ulkomaisia puita pampan ainoa luontainen puun kokoinen laji on phytolacca dioica niminen ikivihreä ruohovartinen kasvi suurin osa eteläisestä patagoniasta saa andien suojaavan vaikutuksen takia vain vähän sateita kasvillisuus on sopeutunut tähän kuivuuteen alueen länsiosassa ja tulimaassa kasvaa havumetsää argentiinan luoteisosassa kasvaa monenlaisia kaktuksia maan subtrooppisessa pohjoisosassa tavataan kissaeläimiä kuten puumia jaguaareja ja oselotteja apinoita ja todella suuria matelijoita kuten krokotiileja ja kaimaaneja sekä monenlaisia kilpikonnia muihin eläimiin kuuluvat kapybara eli vesisika tapiirit ja muurahaiskarhut ruohikkoalueella elävät pampakissa vyötiäiset ja nandut siellä tavataan myös monenlaisia lintuja lännen vuoristoalueella on oma eläimistönsä tyypillisiä eteläamerikkalaisia elämiä ovat laama guanako ja vikunja vuorilla elää myös amerikan suurin lintu andienkondori argentiinassa on kahdeksan unescon maailmanperintöluettelon kohdetta neljä on kulttuurikohteita crdoban jesuiittakortteli ja estanciat karjatilat cueva de las manos ro pinturas uebrada de humahuaca ja jesuiittojen guaranilähetysasemat ja neljä luontokohteita iguazn kansallispuisto iguassun putousten sijaintipaikka ischigualaston ja talampayan luonnonpuistot los glaciaresin kansallispuisto ja valdsin niemimaa argentiinassa on kansallispuistoa vanhin niistä on perustettu nahuel huapin kansallispuisto argentiinan asutushistoria alkoi jo eaa patagonian alueelta silloin seudulla liikkui metsästäjä keräilijäheimoja jotka saalistivat sittemmin sukupuuttoon kuolleiden eläinlajien kuten mammuttien ja jättiläislaiskiaisten suuria laumoja chilen rannikolla he harjoittivat myös kalastusta nykyisen koillis argentiinan alueella vaeltava elämäntapa keskeytyi ajoittain ja silloin viljeltiin maissia ja maniokkia keski andien alueella syntyi kulttuurien kohtaamispaikka jossa chilen chacon ja andien alueelle asettuneet kansat kohtasivat etelän metsästäjä keräilijöitä luolamaalauksista ja kivikaiverruksista löytyy merkkejä joiden symboliikkaa ei osata nykyisin tulkita väestö kasvoi liian suureksi elämään pelkällä keräilyllä ja maanviljelystä alettiin harjoittaa noin eaa viljelykasveina olivat peruna ja maissi ja myöhemmin alluviaalitasangoilla alettiin paimentaa laamalaumoja ajanlaskun alkaessa alueella kudottiin kangasta ja poltettiin tupakkaa suunnilleen vuosina alueelle tuli vaikutteita tiwanaku kulttuurista uudet viljelykasvit levisivät ja valmistettiin hienoja metalliesineitä muun muassa kullasta ja hopeasta vuosina jotkut ihmisryhmät rakensivat muurien suojaamia kaupunkimaisia asutuskeskuksia juomavesilähteiden lähelle he tekivät taidokasta keramiikkaa ja palvoivat maaäiti pachamamaa inkat saapuivat calchaun laaksoihin luvulla he rakensivat maantien tyynenmeren rannalle koko andien pituudelta siitä tuli vilkas kauppareitti joka yhdisti alueen inkojen pääkaupunkiin ketuasta tuli virallinen kieli mutta pachamaman palvonta sulautui inkojen uskontoon maan harvaan asutussa eteläosassa metsästys keräilykulttuuri säilyi pitempään vielä espanjalaisvalloituksen jälkeenkin tulimaassa ja patagonian eteläosassa eli neljä kansaa onat ja haushit pysyivät maalla metsästivät kettuja ja guanakoita ja rakensivat asumuksikseen jurtan tapaisia vuotatelttoja rannikolla elivät yaghanit ja alacalufit jotka kalastivat keihäillä metsästivät hylkeitä ja rakensivat kanootteja tätä elämäntapaa nuo kansat jatkoivat luvulle asti kun alueella alettiin harjoittaa lampaankasvatusta alkuperäiskansat katosivat vuodessa kenraaleiden jos de san martn ja simn bolvar johtamissa itsenäisyyssodissa espanjalaiset lyötiin ja argentiina itsenäistyi heinäkuuta tämän jälkeen vallasta kamppailivat keskusvaltaa kannattavat unitarios ja liittovaltiota kannattavat mazorueros bolivia erosi liitosta ja uruguay tämän ajan merkittävä hahmo oli kenraali juan manuel de rosas joka hallitsi yksinvaltiaana uruguayn ja brasilian tukemana kenraali justo jos de uruiza johti vallankumousta ja argentiina sai perustuslain vuosina argentiina brasilia ja uruguay sotivat kolmoisliiton sodan paraguayta vastaan konservatiivit hallitsivat vuoteen jolloin heidän perinteiset kilpailijansa rehellisiä vaaleja ja demokratiaa korostaneet radikaalit nousivat valtaan vuoden suuren laman ja maailmanlaajuisten talousvaikeuksien aikana argentiinan asevoimat syrjäyttivät vallasta presidentti hiplito yrigoyenin ja sen jälkeen seurasi vuosikymmen konservatiivien valtaa toisen maailmansodan puhjetessa argentiina julistautui puolueettomaksi ja kieltäytyi katkaisemasta suhteita saksaan ja japaniin myöskään vuonna akselivaltoja myötäilevä asevoimien juntta kaappasi vallan kenraali pedro pablo ramrezin johdolla yksi sen johtajista oli eversti juan domingo pern joka nousi hallituksen näkyvimmäksi hahmoksi työvoimaministerinä argentiina katkaisi suhteet akselivaltoihin ja julisti niille sodan viimein juan pern voitti presidentinvaalit sodan jälkeen hän lupasi työläisille korkeammat palkat ja sosiaaliturvaa pernin politiikassa ensisijalla oli työllisyyden ylläpito ja ammattiyhdistysten laajentaminen ensimmäinen viisivuotissuunnitelma vuonna perustui kansallistetun teollisuuden tuomaan kasvuun hänen vaimonsa eva pern sai vastuun suhteista työväkeen evita pernista tuli miltei pyhimys argentiinassa hän perusti useita köyhien avustusohjelmia ja työskenteli ahkerasti myös naisten aseman parantamiseksi argentiinan naiset saivat äänioikeuden vuonna useat kansallissosialistit pakenivat sodan päätyttyä pernin argentiinaan vuonna säädettiin uusi perustuslaki joka vahvisti presidentin valtaa pernin tukijoiden hallitsema kongressi sääti lain joka kielsi presidentin arvostelemisen vuonna pern valittiin uudelleen presidentiksi suurella äänten enemmistöllä hänen vaimonsa kuoli syöpään ja sen jälkeen pernin suosio alkoi hiipua kesäkuussa laivasto yritti vallankaappausta mutta uskollisina pysyneet maavoimat kukisti kaappausyrityksen syyskuussa kaikki puolustushaarat nousivat kuitenkin yhdessä kapinaan ja kolmipäiväisissä taisteluissa kuoli tuhansia pern pakeni paraguaylaisella sotalaivalla maasta ja asettui espanjaan vuoden yhdysvaltain perustuslain malliin perustuva perustuslaki palautettiin voimaan tuolloin jo iäkäs pern kuoli kesken kautensa heinäkuuta ja häntä seurasi hänen vaimonsa ja varapresidenttinsä isabelita pern maassa oli laajoja lakkoja ja poliittista terrorismia isabelita pern oli entinen kabareetanssija ja heikkotahtoinen valtionpäämies jolta asevoimien kaikkien puolustushaarojen muodostama juntta jorge rafael videlan johdolla otti vallan maaliskuuta ihmisoikeusloukkauksista tuli juntan valtakaudella arkipäivää sen valtakaudella surmattiin tai katosi arviolta argentiinalaista argentiinassa tätä vaihetta nimitetään likaiseksi sodaksi ja nimellä el proceso lyhennelmä juntan käyttämästä nimestä proceso de reorganizacin nacional kansallinen uudelleenjärjestyminen käytössä on myös nimitys la ltima junta militar viimeinen sotilasjuntta ihmisoikeusloukkaukset rasittivat maan kuvaa ulkomailla mutta juntta leimasi arvostelun argentiinan vastaiseksi kampanjaksi ulkopoliittisesti juntalla oli kiistoja chilen kanssa kolmesta asumattomasta saaresta amerikan eteläkärjessä beaglensalmessa ja vuonna kenraali augusto pinochetin presidenttinä johtama chile ja argentiina olivat lähellä avointa sotaa argentiina miehitti britannian falklandsaaret mikä johti falklandin sotaan huhtikuuta britit lähettivät paikalle vahvan laivasto osaston ja argentiinalaiset antautuivat taistelujen päätteeksi kesäkuuta sotilasjuntta kaatui ja argentiina palasi siviilihallintoon inflaatio oli vuonna yli ensimmäiseksi uudeksi presidentiksi valittiin lokakuuta pidetyissä vaaleissa unin cvica radicalin ral alfonsn seuraavien vuoden aikana järjestettiin kolmet vaalit ilman vallankaappauksia partido justicialistan carlos menem voitti kaksi kertaa ja fernando de la ra valittiin kerran presidentti ral alfonsnin hallitus aloitti tutkimuksen sotilasjuntan aikaisista ihmisoikeusloukkauksista ja järjesti asevoimat siviilien alaisuuteen talousvaikeuksien vuoksi alfonsn menetti luottamuksen ja luopui kuusivuotisesta kaudestaan puoli vuotta ennenaikaisesti häntä seurasi presidenttinä carlos menem vuosina presidentti carlos menem yritti leikata hyperinflaatiota liberaalilla talouspolitiikalla vuonna käyttöön otettu australin korvannut argentiinan peso sidottiin kiinteällä kurssilla yhdysvaltain dollariin valtionyrityksiä yksityistettiin sekä kaupan ja liiketoiminnan rajoituksia purettiin argentiina oli perustamassa mercosur tulliliittoa talouskasvu oli aluksi nopeaa side yhdysvaltain dollariin osoittautui lopulta vääräksi päätökseksi ja dollarin vahvistuminen tuhosi argentiinan vientikaupan menem palautti diplomaattiset suhteet britanniaan ja armahti sotilasjuntan edustajat hänet valittiin uudelle kaudelle jo syyskuussa talousvaikeudet johtivat yleislakkoon valtiovarainministeri domingo cavallo erosi kyllästyneenä valtion korruptioon ja laittomuuksiin vasemmistolaisen alianza puolueen ehdokas fernando de la ra valittiin presidentiksi ja hän toimi argentiinan presidenttinä joulukuuta joulukuuta hän peri miljardin dollarin valtionvelan suurin osa veloista oli aikaisempien diktaattorien yksityisten pankkien ja yritysten yksityistä lainaa jonka argentiinan valtio oli moraalittoman velan teorian mukaisesti ottanut maksettavakseen vuoden aasian talouskriisi johti valuuttapakoon ja nelivuotiseen taantumaan joka päättyi talouspaniikkiin marraskuussa vuoden suu ja sorkkatautiepidemia oli tuhonnut argentiinan maataloustuotteiden viennin kansainvälinen valuuttarahasto myönsi maalle miljardin lisälainan ministerien eroamisten vuoksi presidentti de la ra muodosti maaliskuussa kansallisen yhtenäisyyden hallituksen ja hallituksessa ehti olla kolmessa viikossa kolme eri henkilöä valtiovarainministerinä heinäkuussa koko maa pysähtyi yleislakkoon hallituksen leikkausten vuoksi opposition pernistit saivat haltuunsa kongressin molemmat kamarit joulukuuta valtiovarainministeri cavallo rajoitti rahan nostamista tileiltä valuuttapaon vuoksi corralitoksi kutsuttua päätöstä seurasi yleislakko ja väkivaltaisia mielenosoituksia de la ra erosi presidentin virasta joulukuuta vuoden lopussa väliaikainen presidentti adolfo rodrguez sa julisti maan maksukyvyttömäksi miljardin dollarin velkoihinsa seuraava väliaikainen presidentti eduardo duhalde katkaisi dollarin ja peson suhteen mikä johti valuutan devalvaatioon talousromahdus heikensi keskiluokan asemaa palkat pienenivät lähes puoleen ja pankkisäästöt haihtuivat olemattomiin maaliskuussa argentiina pääsi sopimukseen velkojiensa kanssa miljardin dollarin velkojensa uudelleenjärjestelystä joulukuussa maa ilmoitti maksavansa kansainväliselle valuuttarahastolle koko velkansa noin miljardia yhdysvaltain dollaria nstor kirchner ei pyrkinyt toiselle kaudelle vaan presidenttiehdokkaaksi asettui hänen vaimonsa cristina fernndez de kirchner joka on myös kokenut poliitikko hän voitti lokakuussa pidetyt vaalit ja vuonna hänet valittiin toiselle kaudelle hänen seuraajakseen tuli mauricio macri joka astui virkaan joulukuuta lokakuun presidentivaaleissa peronistit palasivat valtaan kun alberto fernndez voitti istuvan presidentin macrin fernndez astui virkaansa ja varapresidentiksi tuli entinen presidentti cristina fernndez de kirchner argentiina on presidenttijohtoinen demokraattinen tasavalta ja liittovaltio jossa presidentti on sekä valtionpäämies että hallituksen johdossa presidentti ja varapresidentti valitaan samalla äänestyslipulla nelivuotiskausille jotka on rajoitettu kahteen peräkkäiseen presidentti on myös asevoimien päällikkö ja nimittää monet virkamiehet lainsäädäntövalta on kaksikamarisella kansankongressilla congreso de la nacin johon kuuluu senaatti senado jossa on jäsentä ja edustajainhuone cmara de diputados jossa on jäsentä senaattoreista kolmasosa valitaan kerrallaan kuusivuotiskausiksi kahden vuoden välein ja edustajainhuoneen jäsenet nelivuosikausille suhteellisella vaalitavalla siten että puolet valitaan kahden vuoden välein äänioikeus on vuotta täyttäneillä ja äänestäminen on kansalaisvelvollisuus puolueiden asettamista ehdokkaista kolmasosan täytyy olla naisia argentiinan puoluekenttä on hajanainen ja monet puolueet ovat lyhytikäisiä perinteisesti puolueet on voinut jakaa peronisteihin ja radikaaleihin peronistinen partido justicialista joka hajosi kahdeksi puolueeksi ennen vuoden vaaleja oli kansallismielinen ja luvulla myös neoliberaalinen ja unin cvica radical keskusta vasemmistolainen vuoden vaalit jakoivat argentiinan puoluekentän uudestaan sillä vaalit voitti keskusta oikeistolainen cambiemos koalitio johon kuuluu unin cvica radical puolueen lisäksi propuesta republicana ja coalicin cvica ari oikeus on riippumaton lainsäädäntö ja toimeenpanovallasta mutta oikeuslaitosta on kritisoitu muun muassa tehottomuudesta ja siihen kohdistuneista poliittisista vaikutusyrityksistä pitkäaikaisia ongelmia ovat olleet esimerkiksi mielivaltaiset pidätykset pitkät tutkintavankeusajat ja vankiloiden karut olosuhteet korkeimmassa oikeudessa on viisi tuomaria ja presidentti nimittää heidät senaatin hyväksynnällä kaksi kolmasosaa senaatin jäsenistä pitää olla nimityksen kannalla tuomioistuimet toimivat sekä liittovaltion että maakuntien tasolla myös maakunnissa on korkein oikeus ja alempia tuomioistuimia argentiina on vuoden argentiinan brasilian integraatio ja yhteistyösopimuksesta alkunsa saaneen mercosur kauppasopimuksen jäsen se oli ainoa latinalaisen amerikan maa joka osallistui vuoden valtuuttamaan persianlahden sotaan ja vuoden haitin operaation joka vaiheeseen argentiina on lähettänyt rauhanturvaajia el salvador honduras nicaraguan operaatioon guatemalaan ecuadorin perun operaatioon länsi saharaan angolaan kuwaitiin kyprokselle kroatiaan kosovoon bosniaan ja itä timoriin tunnustuksena argentiinan ansioista kansainvälisen turvallisuuden alalla yhdysvaltain presidentti bill clinton nimitti argentiinan merkittäväksi nato kumppanuusliittolaiseksi vuosina argentiina oli vaihtuva jäsenmaa vuosina ja argentiinan edustajainhuone on vaatinut yhdysvaltoihin kuuluvan itsehallintoalueen karibianmeren saaren puerto ricon itsenäisyyttä marraskuuta mar del platassa järjestettiin neljäs amerikkojen huippukokous jota sävyttivät yhdysvaltain vastaiset mielenosoitukset nykyisin argentiina luottaa enemmän mercosuriin kansainvälisen suuntautumisen ensisijaisena kohteena kun vielä luvulla se luotti suhteissaan yhdysvaltoihin argentiina on pitkään vaatinut falklandsaaria eteläisiä shetlandsaaria ja etelä georgiaa sekä s eteläpuolista etelämannerta w ja w välillä argentiinalla on antarktiksella orcadasin joka on ollut miehitettynä vuodesta ja viisi muuta pysyvää tukikohtaa argentiinan ja perun välit rikkoutuivat vuonna puoleksitoista vuosikymmeneksi argentiinan myytyä salaa aseita ja ammuksia perun kanssa cenepan sotaa käyvälle ecuadorille tätä ennen peru oli ollut argentiinan liittolainen ja tukenut sitä luvulla falklandin sodassa argentiinan presidentti cristina fernndez teki ensimmäisen virallisen vierailun tapaamaan perun alan garcaa maaliskuussa edellinen valtiovierailu tapahtui argentiinan ja uruguayn välit ovat viilentyneet uruguayn fray bentosiin rakennettavan sellutehtaan vuoksi sillä argentiinalaiset uskovat tehtaan aiheuttavan ympäristöongelmia kirchnerin kaudella maa lähentyi etenkin boliviaa ja venezuelaa jolta se sai avokätisen lainan jolla se maksoi kansainvälisen valuuttarahaston saatavat ja pääsi näin pois sen holhouksesta rikollisuus argentiinassa lomittuu koko yhteiskuntaan eikä ole pelkästään marginaaliryhmien ongelma muun muassa presidentti carlos menem sotkeutui laittomaan asekauppaan ja joutui puoleksi vuodeksi kotiarestiin yllättäen maan korkein oikeus kuitenkin perui syytteet argentiina on huumeiden markkina aluetta ja välityskeskus muualle maailmaan rikollisuus murentaa valtion taloutta ja yhdeksi keinoksi kovien huumeiden aiheuttaman ongelman vähentämiseksi argentiinan korkein oikeus laillisti pienimuotoisen kannabiksen käytön jotta huomio kääntyisi kannabiksenkäyttäjistä huumekauppiaisiin päätökseen kohdistui arvostelua ja muun muassa buenos airesin yliopiston kriminologian professori elias neuman oli sitä mieltä että se on askel huumeidenkäytön yleiseen vapauttamiseen ja siten ongelman laajenemiseen kritiikkiä on tullut myös maassa vaikutusvaltaisen katolisen kirkon taholta ja huumeiden käyttäjien omaisten perheiltä vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan kuusi prosenttia vuotiaista oli käyttänyt kannabista osuus oli kolminkertaistunut vuodesta kun se oli aiemmin ollut laskusuunnassa argentiina jakaantuu maakuntaan provincias provincia ja buenos airesin autonomiseen kaupunkiin argentiinan paikallishallinto on monimutkainen koostumus sillä maakunnilla on oikeus päättää paikallishallinnonsa muodostamisesta maakunnat jakaantuvat edelleen departementteihin joiden tehtävä on neljää maakuntaa lukuun ottamatta lähinnä tilastollinen ja vaalijakoihin liittyvä vuonna departementteja oli kunnallishallinnollisia yksiköitä oli kuntien nimitykset vaihtelevat kuitenkin paljon maakunnasta riippuen argentiinan talouden vahvuuksia ovat rikkaat luonnonvarat hyvin koulutettu väestö vientipainotteinen maataloustuotanto sekä monipuolinen teollisuus argentiina kuului luvun alussa maailman rikkaimpiin valtioihin mutta se kamppaili lähes koko luvun toistuvissa talousvaikeuksissa jotka huipentuivat vuonna maan historian vakavimmaksi taloudelliseksi ja poliittiseksi kriisiksi seuraavina vuosina maan talous lähti uudestaan nousuun mutta rupesi hidastumaan vuonna alkaneen kansainvälisen taloustaantuman myötä maatalous tuottaa nykyään maan bruttokansantuotteesta ja työllistää viisi prosenttia työvoimasta maatalouden tuotteita ovat auringonkukansiemenet sitruunat soijapavut viinirypäleet maissi tupakka maapähkinät tee vehnä ja karjataloustuotteet karjatalous kärsi vuoden suu ja sorkkatautiepidemiasta teollisuussektori tuottaa bruttokansantuotteesta ja työllistää työvoimasta tärkeitä teollisuudenaloja ovat elintarviketeollisuus moottoriajoneuvot kulutustavarat tekstiilit kemikaalit petrokemian tuotteet painotuotteet metallurgia ja terästeollisuus vientituotteita ovat soija ja siitä jalostetut tuotteet öljy ja kaasu ajoneuvot maissi ja vehnä palvelusektori tuotti vuonna yhteensä prosenttia maan bruttokansantuotteesta argentiinasta on porattu öljyä yli sadan vuoden ajan mutta sieltä ei ole tehty samanlaisia suuria löytöjä kuin brasilian rannikoilta britannia poraa öljyä falklandinsaarten ympäriltä mutta argentiinan aluevesiltä ulkomaalaiset yritykset eivät etsi öljyä syynä saattaa olla pelko kansallistamisesta maan suurin lentoyhtiö kansallistettiin vuonna valtion velkaantumisen hillitsemiseksi vuonna argentiina oli etelä amerikan suurin viinintuottaja ja maailman viidenneksi suurin miljoonalla litralla vuodessa maan tärkeimmät viinintuotantoalueet ovat mendoza san juan la rioja rio negro catamarca salta ja neuguen suosituimmat lajikkeet ovat malbec bonarda cabernet sauvignon ja syrah vuonna argentiina sai miljardin dollarin lainan imf ltä valuutan vakauttamiseksi merkittävä osa argentiinalaisista on eurooppalaisten jälkeläisiä mestitsejä oli ja arabeja lisäksi alkuperäisväestöä on vain noin argentiinan virallinen kieli on espanja muita merkittäviä kieliä ovat italia noin miljoonaa puhujaa arabia n miljoonaa ketua n ja saksa n vuonna yhteensä argentiinalaisista asui kaupungeissa ja noin kolmannes maan väestöstä asuu yli miljoonan asukkaan buenos airesin kaupunkialueella suurin osa argentiinan eurooppalaisperäisen väestön esi isistä on tullut italiasta ja espanjasta muista maista suuria määriä tuli myös ranskasta saksasta sveitsistä isosta britanniasta sekä ruotsista arabeja on tullut useista eri maista mutta etenkin syyriasta ja libanonista vuoden latinobarometri kyselyssä maan väestöstä katolilaisia on protestantteja muita uskontoja ja uskonnottomia argentiinan buenos airesin juutalaisyhteisö on etelä amerikan suurin ja kaupungissa sijaitsee myös maanosan suurin moskeija vuoteen saakka argentiinan presidentin tuli perustuslain mukaan olla katolilainen vuonna argentiinalaisista oli lukutaitoisia oppivelvollisuus jatkuu vuoden ikään asti toisten lähteiden mukaan vuotiaaksi asti perusopetus on ilmaista keskiasteen opetus edullista ja opiskelu valtionyliopistoissa ilmaista lukutaitoisten ja koulutettujen osuudet ovat argentiinassa etelä amerikan korkeimpia yliopistotutkinnon suorittaneiden osuus on korkea myös koko maailman mittakaavassa argentiinassa on neljäkymmentä valtion ylläpitämää yliopistoa joita käy yhteensä miljoonaa perustutkinto opiskelijaa maan yksityisessä yliopistossa opiskelijoita on osa yksityisistä yliopistoista on uskonnollisten yhteisöjen lähinnä katolisen kirkon ylläpitämiä tanssilaji tango syntyi buenos airesissa luvulla se on jalkapallon ohella toinen argentiinan tärkeimmistä kulttuurillisista symboleista tangoa tanssitaan buenos airesin kadulla osittain turistien houkuttelemiseksi mutta maassa olevat pelkkään tangoon erikoistuneet radioasemat ja tanssiklubit joissa nuoret opiskelevat askelia todistavat tangon jatkuvasta suosiosta argentiinalaisten keskuudessa tangossa yhdistyy vaikutteita kuubassa muokkaantuneista englantilaisista maalaistansseista espanjalaisista opereteista mustien karnevaaleista ja argentiinan satamien alaluokan tansseista soittimeksi vakiintui alkuperäisten viulujen ja huilujen rinnalle saksasta tuotu näppäinharmonikka bandonen varhaisista tangolaulajista tunnetuimpia oli carlos gardel joka levytti satoja ja kirjoitti useita tangoja gardel oli lähtöisin vaatimattomista oloista mikä lisäsi hänen suosiotaan myös työväenluokan keskuudessa tangon lisäksi argentiinassa elävät monet muut gauchojen kansantanssit ja perinteiset musiikinlajit joita kutsutaan yleisnimellä folklore zamba on juhlallinen ja arvokas tanssi jossa heilutetaan nenäliinoja kun taas gato chacarera ja escondido ovat nopeampia ja niiden synkooppeja sisältävä rytmi muistuttaa laukkaavaa hevosta nykyajan argentiinassa lukutaitoisten osuus on suuri ja pienissäkin kaupungeissa on kirjakauppa koska luvulla kaupunkilaiset olivat enimmäkseen eurooppalaista alkuperää euroopan tuon ajan kirjailijoiden vaikutteet näkyvät argentiinan oman kirjallisuuden kehityksessä kaupunkien ulkopuolella kirjallinen perinne on siirtynyt tarinankertojien ja gauchojen eeppisten laulujen mukana sukupolvelta toiselle maailmalla tunnetuin argentiinalainen kirjailija lienee jorge luis borges muita arvostettuja kirjailijoita ovat roberto arlt ernesto sabato julio cortazar victoria ocampo leopoldo marechal jos hernndez domingo faustino sarmiento manuel puig luisa valenzuela ricardo piglia ja adolfo bioy casares argentiinan jokavuotisille kirjamessuille osallistuu yli miljoona kävijää argentiina oli ensimmäisiä maita jonne elokuva kotiutui maailman ensimmäiset pitkät animaatioelokuvat teki sarjakuvapiirtäjä uirino cristiani vuosina ja jo vuonna buenos airesissa oli miljoonaa elokuvakäyntiä vuodessa ja maahan rakennettiin yli elokuvateatteria vuoteen mennessä alkuaikoina niissä näytettiin pääasiassa hollywood elokuvia luvulla alkoi kehittyä maan oma riippumattomien elokuvien kulttuuri joka sai vaikutteita italialaisesta neorealismista leopoldo torre nilsson ja fernando birri olivat tuon ajan suuria nimiä pernin ja sotilasvallan aikana sensuuri oli tiukkaa ja monet tekijät lähtivät ulkomaille luvun alussa sensuuri hellitti asteittain ja maan elokuvateollisuus lähti uuteen nousuun argentiinalaisen luis puenzon elokuva la historia oficial sai parhaan ulkomaisen elokuvan oscar palkinnon ja juan jos campanellan ohjaama katseeseen kätketty sai oscarin vuonna luvulla on noussut uusi ohjaajasukupolvi johon kuuluvat lucrecia martel lisandro alonso ja pablo trapero nykyisin maassa tuotetaan noin elokuvaa vuodessa buenos airesissa järjestetään vuosittain riippumattoman elokuvan juhla buenos aires festival international de cine indpendiente bafici kun juhla vuonna järjestettiin kerran siihen osallistui noin neljännesmiljoona katsojaa joille järjestettiin yli tuhat elokuvanäytöstä argentiinan ruokakulttuurista tunnetaan etenkin pampalla kasvatettava pihviliha jota valmistetaan eri tavoin ja suurina annoksina naudanlihaa syödään maassa henkeä kohti vuodessa kg joka on maailman huippulukemia uruguayssa kg henkeä kohti eurooppalaisten maahanmuuton myötä ruokavaikutteita on tullut etenkin italiasta josta ovat peräisin pizza fain ja ouis pasta ja espanjasta josta ovat kotoisin churrot ensamada alfajor piiras ja tortilla argentiinalainen kotiruoka on monin tavoin välimerellisen jatkumo mutta ravintoloissa on enemmän vaikutteita keski amerikasta päivän pääateria on perinteisesti ollut lounas illallista syödään noin klo aamiainen on kevyt ja iltapäivällä nautitaan yleensä välipalaksi esimerkiksi kahvia ja kakkua espresson tai muiden kahvijuomien nauttiminen kahviloissa kuuluu sosiaaliseen elämään argentiina on etelä amerikan johtavia mediamaita siellä ilmestyy sanomalehteä ja toimii satoja radioasemia ja kymmeniä televisiokanavia kaapelitelevision katsojaluvut ovat maailman suurimpien joukossa maahan on muodostunut suuria mediakonserneja eikä valtion viestintätoiminnalla ole suurtakaan osuutta televisio on tärkein media ja suurimmat ilmaiset kanavat ovat telefe amrica canal canal ja canal joista vain canal on valtion omistama argentiinassa ilmestyi vuosisadan taitteen tienoilla päivälehteä joiden yhteislevikki oli miljoonaa argentiinassa luetaan suhteellisesti eniten lehtiä koko latinalaisessa amerikassa merkittävimmät ilmestyvät buenos airesissa esimerkiksi clarn perustettu arkilevikki joka on espanjankielisen latinalaisen amerikan luetuin lehti sen omistaa viestintäalan monialayhtymä sen toimituksellinen linja on maltillisen keskusta vasemmistolainen la nacin perustettu arkilevikki on maan historian vaikutusvaltaisimpia lehtiä sen linjaa luonnehditaan keskusta oikeistolaiseksi kevyiksi bulevardilehdiksi luonnehdittavia ovat diario popular ja crnica molempien levikki buenos airesissa ilmestyvä clarn gruppen julkaisema vasemmistolainen pgina perustettu levikki sisältää hyvin laajan kulttuuriosaston sen lukijakunta on leimallisesti älymystöä ja se on jatkuvasti arvostellut hallituksen politiikkaa viime vuosina ovat merkittäväksi muuttuneet ilmaislehdet joita jaetaan busseissa ja junissa esimerkiksi la razn ja el diario del bolsillo lisäksi maassa ilmestyy runsaasti aikakausjulkaisuja ja viikkolehtiä uutisviikkolehdistä tunnetuimpia ovat noticias joka on laajalevikkisin ja veintitres lisäksi maassa ilmestyy kansainvälisten lehtien paikallispainoksia kohtalaisen laaja levikki on kahdella vieraskielisellä lehdellä vuodesta on argentiinassa ilmestynyt englanninkielinen buenos aires herald levikki joka vastusti vallassa ollutta sotilashallintoa ja joutui sen vuoksi vaikeuksiin niin että päätoimittaja graham yoll joutui lähtemään maanpakoon vuonna buenos aires herald harvensi ensin ilmestymistään ja lakkautettiin sitten kokonaan maan saksalaisperäisen väestön vuoksi on buenos airesissa ilmestynyt vuodesta saksankielinen argentinisches tageblatt vuonna se ilmestyi päivälehtenä mutta taloudellisista syistä se on muuttunut viikkolehdeksi sen levikki on noin argentiinan kansallislaji on pato niminen pallopeli jalkapallo on kuitenkin maan suosituin urheilulaji maassa on jalkapalloseuraa ja rekisteröityä pelaajaa argentiina on voittanut jalkapallossa kahdesti maailmanmestaruuden ja ja olympiakultaa ja sekä etelä amerikan mestaruuden kertaa maa oli fifa rankingissa tammikuussa sijalla viisi useat eurooppaan lähteneet argentiinalaiset ammattilaisjalkapalloilijat pelaavat joko italian kaudella yhteensä pelaajaa tai espanjan primera divisinissa kaudella yhteensä pelaajaa argentiinan tunnetuimpia jalkapalloilijoita ovat alfredo di stfano diego maradona ja lionel messi olympialaisissa argentiina on saavuttanut yhteensä mitalia jotka kaikki ovat tulleet kesäolympialaisista parhaiten maa on pärjännyt nyrkkeilyssä jossa maa on saavuttanut yhteensä mitalia argentiina on menestynyt kansainvälisellä tasolla erinomaisesti myös lentopallossa ja koripallossa koripallossa maa voitti kultaa vuoden olympialaisissa ja pronssia vuoden olympialaisissa myös autourheilu oli varsinkin entisaikaan vahva laji juan manuel fangio on viisinkertainen f sarjan maailmanmestari f osakilpailu argentiinan grand prix ajettiin vuosina ja buenos airesissa naisten urheilussa argentiina on menestynyt erityisesti maahockeyssä jossa argentiinan naisten maajoukkue las leonas on tällä hetkellä maailman ranking listalla ensimmäisellä sijalla miesten maajoukkue on oman rankinglistansa sijalla ateismi eli jumalattomuus tarkoittaa käsitystä jonka mukaan jumalia tai jumalaa ei ole olemassa ateismin vastakohta on jumalausko eli teismi uskontokriittisenä käsityksenä ateismi voimistui länsimaissa vähitellen valistuksen johdosta uudella ajalla mutta saavutti merkittävän aseman vasta luvulla ajatuksenvapauden turvaavan lainsäädännön myötä ateismi voidaan käsittää joko väitelauseena joka ottaa kantaa kysymykseen jumalan olemassaolosta tai käsityksenä että jumalien olemassaolosta ei ole tietoa tietoteoreettisena käsityksenä ateismi voidaan jakaa positiiviseen ateismiin jossa otetaan jumalien olemassaolon vastainen kanta ja negatiiviseen ateismiin joka on uskon puutetta jumalien olemassaoloon ateismi voidaan määritellä kahdella tavalla ensiksi väitelauseena joka koskee sitä kuuluuko todellisuuteen jumala tai jumalia vai ei ontologisena eli olemassaoloa koskevana käsityksenä ateismi on väitelause jumalaa ei ole olemassa ateismi ja sen vastakohta teismi ovat tällöin ainoat mahdolliset kannat jumala on olemassa tai jumalaa ei ole olemassa toisessa määritelmässä ateismi on jonkin yksilön tiedollinen käsitys tällöin ateistit voidaan jakaa positiivisiin ateisteihin jotka ovat sitä mieltä ettei jumalia ole ja negatiivisiin ateisteihin joilta puuttuu usko jumalan olemassaoloon filosofi michael scriven on muotoillut taulukossa olevan ateismin tietoteoreettiseen määritelmän jossa käsitys tiedosta jumalien olemassaolosta määritellään asteikkona filosofi michael martin on muotoillut jaottelun positiiviseen ateismiin ja negatiivisen ateismiin negatiivisten ateistien mukaan jumalan olemassaolon puolesta ei ole esitetty mitään todisteita positiivisten ateistien mukaan jumalan olemassaoloa voidaan pitää todistettavasti epätotena filosofi julian baggini on kuvaillut ateismin luonnetta seuraavasti tavallisesti henkilöistä jotka eivät usko jonkin mielikuvitusolennon olemassaoloon ei käytetä mitään eritystä nimitystä oletetaan että niiden ihmisten määrä jotka uskovat tiettyyn taruolentoon alkaa kasvaa pian heitä aletaan kutsua erityisellä nimellä kuten teisteiksi eli jumalaan uskoviksi kun teistejä alkaa olla paljon teistejä aletaan pitää normaaleina vaikka jumalan olemassaolosta ei ole mitään näyttöä niitä jotka eivät ole teistejä aletaan kutsua ei teisteiksi eli ateisteiksi tavallisella ihmisellä on erilaisia todellisuutta koskevia käsityksiä teistit sanovat että tämän lisäksi todellisuuteen kuuluu jumala jos teistejä ei olisi olisi kuitenkin ateisteja mutta heitä ei kutsuttaisi ateisteiksi ateistien käsitys olisi sama vaikka teistejä ei olisi ollut koskaan olemassa käsitteet agnostisismi ja agnostikko keksi thomas henry huxley luvulla agnostikko ei välttämättä ole ateisti eli hän saattaa uskoa jumalan olemassaoloon vaikkei väitä sitä tiedoksi ateismin kannattajat ovat arvostelleet agnostikkoja siitä että agnostismin mukaan ei voitaisi todeta mitään tavallista väitelausetta koska mikään kokemustieto ei ole täysin varma ateististen arvostelijoiden mukaan agnostikot eivät välttämättä tunne ateismin määritelmää ja perusteluita agnostikko sanaa saatetaan myös käyttää peitekäsitteenä yhteisössä jossa ateisteihin suhtaudutaan kielteisesti ateismia on puolustettu esittämällä että jumalauskolle ei ole perusteita tätä on nimitetty negatiiviseksi ateismiksi väitettä että on perustellumpaa olla uskomatta jumalaan kuin uskoa on nimitetty positiiviseksi ateismiksi michael martin käy teoksessa läpi perinteisiä perusteluja jumalan olemassaolosta jotka martin arvioi kestämättömiksi martin katsoo osoittaneensa että negatiivinen ateismi on tosi martinin mukaan myös positiivinen ateismi on älyllisesti kestävä näkökanta martinin mukaan edes positiivinen ateismi ei vaadi täydellistä tietoa käsityksen puolustajien mukaan ateismissa esitetään vain että perustelut sille ettei jumalaa ole olemassa ovat vahvemmat kuin perustelut sille että jumala on olemassa tietoteoreettisesti positiivinen ateismi on kanta että todisteet jumalan olemassaoloa vastaan ovat riittävät sille että on oikeutettua olla uskomatta jumalaan joitakin itämaisia uskontoja kuten buddhalaisuuden tiettyjä suuntia joiden oppiin ei kuulu oletusta persoonallisesta jumalasta on toisinaan kutsuttu ateistisiksi intiassa vaikutti luvuilla eaa filosofinen koulukunta joka edusti aineellista todellisuuskäsitystä ja arvosteli hindulaisuutta harhaluuloiksi antiikin kreikan varhaisimpana tunnettuna ateistisena ajattelijana on mainittu ainakin diagoras luku eaa diogenes laertios kirjoitti theodoros kyreneläisestä noin eaa liikanimeltään theodoros jumalaton muun muassa theodoros hylkäsi kerta kaikkiaan jumalia koskevat uskomukset olen saanut käsiini hänen teoksensa jumalista eikä se ole millään muotoa vähäpätöinen kirja atomiopin kehittäjät leukippos ja demokritos laativat aineellisen todellisuuskäsityksen joka ei viitannut jumalaan tai yliluonnolliseen monissa ateismin historioissa ensimmäisten ateististen ajattelijoiden ja kirjailijoiden joukkoon luetaan myös epikuros ja lucretius joiden mielestä jumalat olivat olemassa mutta sanoivat että ne eivät vaikuta maailman tapahtumiin tai ihmisten asioihin lucretius kirjoitti noin vuonna eaa epikurolaisesta todellisuuskäsityksestä kertovan runoelman maailmankaikkeudesta lucretius tunsi myötätuntoa niitä ihmisiä kohtaan jotka eivät ymmärtäneet heidät synnyttäneen kaikkeuden toimintatapoja hän katsoi näiden tietämättömien ja kovaonnisten ihmisten tarvitsevan uskontoa selittämään alkuperänsä ja selittämään itselleen onnen ja onnettomuuden lucretius mainitsee ihmisten nähneen unissaan jumalia ja sillä perusteella uskoneen jumaliin toiseksi hän mainitsee että kun ihmiset eivät tunteneet ilmiöiden syitä he selittivät tapahtumia jumalilla kolmanneksi hän mainitsee eräiden luonnon ilmiöiden synnyttämän pelon kristinuskon hallitseman keskiajan jälkeen uskontoon kohdistunut arvostelu alkoi euroopassa lisääntyä ja luvuilla avoimen ateistiset ajattelijat ilmaantuivat valistuksen aikana luvulla kun suvaitsevuus erilaisia näkemyksiä kohtaan oli lisääntynyt ennen valistuksen aikaa ateismia pidettiin yleisesti tuomittavana erityisesti ranskalaisten valistusajattelijoiden yhteinen piirre oli kriittinen asenne uskontoa kohtaan he asettivat perinnettä vastaan järjen ja kokemuksen ja näkivät uskonnollisen ja poliittisen pakkovallan tukevan toisiaan näihin ajattelijoihin kuuluivat esimerkiksi la mettrie sekä encyclopdien päätoimittaja denis diderot paroni d holbach n teos systme de la nature tarkasteli ihmistä osana luontoa d holbach katsoi että jos ihmiset ymmärtävät itsensä oikein luonnon osana he voivat oppia että onnellisuus saavutetaan elämällä rauhassa toisten kanssa luonnontieteilijä charles darwin joka itse oli hylännyt kristinuskon julkaisi vuonna evoluutioteoriansa kehitysopin avulla jumalan luomistyötä todistava suunnitelmallisuus voitiin selittää satunnaisen muuntelun ja luonnonvalinnan periaatteiden avulla vetoamatta yliluonnollisiin tekijöihin auguste comten positivismi korosti tieteen tehtävää ilmiöiden kuvaajana ilman uskontoa darvinismin menestys yhdistyneenä positivismiin johti luvun viimeisinä vuosikymmeninä uskontokriittisiin naturalismin ohjelmiin friedrich nietzsche arvosteli voimakkaasti kristinuskoa valheellisena ja elämänvastaisena uskonnosta vapaata ajattelua joka suhtautuu arvostelevasti kirkkoon ja sen yhteiskunnalliseen vaikutukseen ja pyrkii täydelliseen uskonnon ja ateismin vapauteen on kutsuttu vapaa ajatteluksi vapaa ajattelua ovat edustaneet yleensä ateistit nimitys vapaa ajattelija alkoi levitä uudella ajalla vapaa ajattelijaliike järjestäytyi luvun loppupuolella britanniassa yhdysvalloissa saksassa ranskassa ja muualla länsi euroopassa vapaa ajattelijain maailmanliitto alkuaan kansainvälinen vapaa ajattelijaliitto perustettiin vuonna brysselissä liiton kongressien julkilausumien mukaan vapaa ajattelijat pyrkivät totuuteen tieteen hyvyyteen etiikan kauneuteen taiteen ja oikeudenmukaisuuteen yhteiskunnallisen työn avulla liikkeen kulta aikana toteutettiin kirkon ja valtion ero ranskassa uskonnottomien liikkeet käyttivät ateismin ja vapaa ajattelun lisäksi nimityksiä sekularismi rationalismi ja humanismi uskonnotonta humanismia kutsutaan sekulaariksi humanismiksi neuvostoliitossa ja muissa sosialistisissa maissa marxilainen ateismi oli osa kommunistista aatetta venäjän vuoden vallankumouksen jälkeen vladimir lenin erotti kirkon valtiosta ja koulun kirkosta perustuslaissa säädettiin että uskonnonvapauden lisäksi maassa vallitsee ateistisen propagandan vapaus vuoden jälkeen marxilainen versio ateismista sai käytännössä virallisen aseman neuvostoliitossa aluksi bolsevikit suhtautuivat uskontoon harmittomana taikauskona joka vähitellen tieteen edetessä tulisi häviämään vuonna puolue kuitenkin omaksui taistelevan ateismin periaatteen neuvostoliiton kommunistinen puolue perusti vuonna jumalattomien liiton myöhemmin taistelevien jumalattomien liitto joka suoritti ateismin levitystyötä vuoden väestönlaskennan tuloksien perusteella neuvostoliittolaisista kuitenkin edelleen luokitteli itsensä uskovaisiksi tuloksen johdosta stalin toimeenpani jumalattomien liitossa käyntiin laajat puhdistukset liian hitaan uskonnon hävittämisen vuoksi toisen maailmansodan aikana erityisesti ortodoksinen kirkko otettiin mukaan saksan vastaiseen sotaponnistukseen ja uskontojen vaino laimeni taistelevien jumalattomien liiton toiminta lopetettiin maailman ainoa virallisesti täysin ateistinen valtio oli kommunistinen albania jossa vuonna kiellettiin lainsäädännöllä kaikki uskonnonharjoittaminen kommunististen valtioiden uskonnonvastaiset toimet lisäsivät ateismin vastaisuutta erityisesti yhdysvalloissa missä ateismi ja kommunismi liitettiin usein toisiinsa suomessa naturalistinen evoluutioteoria innoitti luvulta lähtien muun muassa tutkija edvard westermarckia työväenliike omaksui suomessa marxilaisen ateismin ohjelman haasteena luterilaiselle valtionkirkolle suomen sosialidemokraattisen puolueen vuoden forssan ohjelmassa todettiin uskonto on julistettava yksityisasiaksi kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi jotka itse järjestävät sisälliset asiansa uskonnonopetus on poistettava kouluista ylioppilasyhdistys prometheuksen toimintaan osallistuivat muun muassa edvard westermarck rafael karsten rolf lagerborg wilhelm bolin viktor heikel ja ernst lampn yhdistys vaati kirkon ja valtion eroa sekä tunnustuksellisen uskonnonopetuksen poistamista kouluista uskonnonvapauslain säätämisen jälkeen kaikkien uskontokuntien ulkopuolelle jääminen oli suomessa sallittua vasta uskonnonvapauslaki antoi ateisteille täydet kansalaisoikeudet vaatimus täydellisestä valtion ja kirkon erottamisesta ei toteutunut vuonna uskonnottomien järjestöksi perustettiin vapaa ajattelijain liitto liiton puheenjohtajina ovat toimineet muun muassa v t aaltonen ja väinö voipio luvulla ja luvun alussa liiton pääsihteeri erkki hartikaisen tavoitteena oli saada suomen kouluihin oma oppiaine uskonnottomille hartikainen teki vuonna kantelun yhdistyneitten kansakuntien ihmisoikeuskomitealle peruskoulun opetussuunnitelmasta suomessa kantelu ratkesi ja suomeen saatiin elämänkatsomustieto kouluihin oppiaineeksi suomessa määriteltiin pitkään tietosanakirjoissa sekä koulujen uskonnonopetuksessa ateismi jumalan kieltämiseksi joissa jumala ja helvetti olivat yleisesti kapitaalilla aloitettuna islamilaisessa maailmassa ateismilla tai uskonnon arvostelulla ei ole ollut juuri mitään sijaa islamin nousu syyskuun päivän terroriteot sekä kristillisen oikeiston nousu kiihdyttivät luvun alussa keskustelua uskonnoista uhkana maailmanrauhalle uusateisteiksi kutsuttuja tunnettuja ateistisia uskontokriitikoita ovat muun muassa richard dawkins sam harris daniel dennett ja christopher hitchens ateismin näkyvyyteen vaikuttivat heidän teoksensa harrisin uskon loppu dawkinsin jumalharha dennettin lumous murtuu ja hitchensin jumala ei ole suuri ateistinen feminismi vastustaa uskontoa naisten alistamisen ja epätasa arvon lähteenä ateismi on yleisintä länsi euroopassa australiassa uudessa seelannissa kanadassa ja itä euroopassa eräiden arvioiden mukaan maailman ei uskonnollisen väestön määrä olisi noin miljoonaa itseään ateistiksi kutsuvien määrä tästä noin miljoonaa eli maailman väestöstä win gia n vuonna teettämän kyselytutkimuksen mukaan maailman väestöstä on ateisteja monet uskonnottomat ajattelijat ovat esittäneet että tiede ei jätä tilaa uskonnoille muuna kuin historiallisesti ja kulttuurisesti tärkeänä todellisuuspaon muotona ateististen arvostelijoiden mukaan uskonto on säilynyt yhteiskunnassa jäänteenä ajoilta jolloin ihmisten tieto todellisuudesta oli rajoittuneempaa esimerkiksi filosofi kai nielsenin mukaan on suorastaan uskomatonta että eräät oppineet ajattelijat saattavat kannattaa jumalauskoa nielsenin mielestä luontoon perustuvaan todellisuuskäsitykseen luontevasti liittyvä ateismi on nykyajan järkevän ihmisen valinta ja osa yleissivistystä kukaan järkevä ihminen ei yksinkertaisesti voi enää suhtautua jumalauskoon tosissaan nielsenin mukaan ateismia ei kuitenkaan pitäisi omaksua pelkkänä itsestäänselvyytenä vaan sen puolesta tulisi käydä kamppailuun älyllisesti vahingollisia uskonnollisia harhoja vastaan filosofi ilkka niiniluodon mielestä uskontojen pyhiin kirjoituksiin nojautuva käsitys todellisuutta koskevan tiedon hankkimisesta ja perustelemisesta on ristiriidassa tieteen menetelmän kanssa tiede pyrkii kertomaan millainen todellisuus on etsimään totuutta hankkimaan tietoa todellisuudesta tieteellinen menetelmä jossa tietoa tavoitellaan avoimesti arvostelevasti ja julkisesti koeteltavin havainnoin on tieteen puolestapuhujien mielestä tehokkain ja järkiperäisin käsitysten muodostamisen menetelmä esimerkiksi charles s peirce korosti itseäänkorjaavan tieteellisen menetelmän ylivertaisuutta itsepäisyyden arvovallan ja kokemuksesta riippumattoman käsitysten muodostamisen menetelmiin nähden ilkka niiniluodon mukaan käsitys todellisuudesta on uskonnollinen jos siihen sisältyy väitteitä joiden ainoana tukena on vetoaminen joihinkin uskonnollisiin arvovaltoihin esimerkiksi uskonnollisiin kirjoituksiin tai henkilökohtaisiin uskonnollisiin kokemuksiin vaikka tieteessä ei olekaan ehdottomia takeita totuudesta tieteellisten ja uskonnollisten väitteiden ristiriitatilanteessa on niiniluodon mukaan järkiperäisempää hyväksyä tieteen tulokset näin ei tule menetellä siksi että ne välttämättä olisivat tosia vaan siksi että ne on saavutettu kriittisen ja julkisesti valvottavissa olevan menetelmän avulla arvovaltoihin tai elämyksiin vetoavia perusteluja ei voi niiniluodon mukaan pitää todistusvoimaisina sillä ne rikkovat kriittisyyden ja puolueettomuuden menetelmällisiä vaatimuksia niiniluodon mukaan mikään arvovalta ei voi vaatia tieteessä itselleen ikuista asemaa vetoaminen uskonnollisiin arvovaltoihin sisältää lisäksi kehäpäätelmän yksityisten henkilöiden omat kokemukset ja elämykset eivät ole sisällöltään julkisesti koeteltavissa joten ne eivät kelpaa todistusaineistoksi niiden kohteen olemassaolosta nämä elämykset voidaan kyllä asettaa psykologian tutkimuskohteeksi ja niiden syntytavalle voidaan pyrkiä antamaan tieteellinen selitys uskontoa vastaan on esitetty arvostelua myös moraalisin perustein uskonnot saavat aikaan sotia tappamista ja kärsimystä uskonnottomat moraalifilosofit kuten mario bunge ovat esittäneet että monet uskonnolliset näkemykset uskonnon oppien mukaan elämisen palkitsemisesta ikuisessa elämässä edustavat itsekästä nautinnontavoittelua arvostelijoiden mukaan kyseenalaistamaton usko on johtanut liian usein kärsimykseen ja tappamiseen esitetyistä historiallisista esimerkeistä tunnetuimpia ovat ristiretket uskonnolliset sodat inkvisitio ja noitavainot uskontotieteilijä ilkka pyysiäisen mukaan uskonto on osa arkiajattelua joka on ristiriidassa tieteen kanssa pyysiäisen mukaan ihmislaji on kehittynyt ympäristössä joka ei ole suosinut nimenomaan tieteellisen ajattelun kehitystä monien ihmisten on edelleen helpompi uskoa esimerkiksi ihmeisiin kuin suhtautua kriittisesti omiin käsityksiinsä siksi uskonnottomat ovat monissa maissa vähemmistö nykyisin ihmisen ympäristö on kuitenkin erilainen kun tieteellinen tieto leviää hyvin laajalle ihmisten keskuuteen siitä tulee eräänlainen normi tietämättömien alkaa olla vaikeaa saada muiden luottamusta ja menestyä yhteisössä ateismin vastustajat voivat sanoa että jumalan olemassaolo on tarpeellinen selitysperuste kaikkeudelle ja sen ilmiöille tai että jumalan olemassaolo on todistettu ateismia on vastustettu myös esittämällä että jumalan olemassaolo on välttämätön oletus moraalin olemassaolon kannalta aksiooma on matematiikassa peruskäsitteiden epäsuora määritelmä jota käytetään päättelyssä muiden tulosten todistamiseen matematiikassa mikä tahansa ristiriidaton lausejoukko voidaan asettaa aksioomajärjestelmäksi toivottavaa on että aksioomia ei voida johtaa toisista aksioomista vaan että aksioomajoukko on pienin mahdollinen peruskäsitteiden määrittelemiseen riittävä lausejoukko toivottavaa on myös että aksioomista voidaan johtaa mahdollisimman paljon lauseita aksioomien lisäksi tarvitaan päättelysääntöjä matematiikassa päättelysääntöinä käytetään enimmäkseen logiikan päättelysääntöjä myös logiikka on aksiomatisoitu on myös eräitä yksinkertaisia logiikan järjestelmiä jotka tulevat toimeen pelkillä päättelysäännöillä suppesin kehittämä logiikka tunnettu ja matematiikan kehitykseen vaikuttanut aksiooma on euklidisen geometrian paralleeliaksiooma eli yhdensuuntaisuusaksiooma annetun pisteen kautta voidaan piirtää täsmälleen yksi annetun suoran suuntainen suora tämän aksiooman epäiltiin pitkään olevan seurausta muista geometrian aksioomista myöhemmin on todistettu ettei näin ole ja kehitetty geometrioita joissa paralleeliaksiooma ei ole voimassa tällainen epäeuklidinen geometria ei esimerkiksi sisällä lausetta kolmion kulmien summa on astetta aluetelevisio atv kanava oli vuodesta vuoden alkuun pääkaupunkiseudulla vaikuttanut päivittäistä katsojaa saavuttanut televisiokanava atv sta piti tulla ensin valtakunnallinen uutiskanava mutta telehallintokeskus hylkäsi analogiset kanavahankkeet näin atv jäi vaille valtakunnallista lähetyslupaa liiketoimintaprosessin jo käynnistyttyä atv päätti aloittaa toiminnan pääkaupunkiseudun kaapeliverkossa ohjelmissa nuoret lukiopohjalta ponnistaneet toimittajat kuvasivat jokapäiväisiä katukyselyitä kansalaisten arkielämään vaikuttavista aiheista sekä tallensivat ruohonjuuritason kulttuurielämää siellä missä tapahtui mukaan mahtui myös toimittajien teatraalisia alter egoja performanssitaidetta sekä johtavien poliitikkojen haastatteluita ja paikallishistoriallisia reportaaseja ohjelmatuotanto oli ajankohtaista ja hyvin nopeaa päivän ohjelmisto suunniteltiin kuvattiin editoitiin ja lähetettiin useimmiten heti samana päivänä arkipäivien ohjelma koostui kuudesta minuuttisesta ohjelmasta joiden välissä oli mainoksia viikonlopun ohjelma pyöri samoilla ohjelmilla perjantaista sunnuntaihin öisin kanavalla näytettiin kovaa pornoa asema oli mainosrahoitteinen eikä nauttinut minkäänlaisia tukia myös muut kanavat kärsivät lupa asioiden monimutkaisuudesta esimerkiksi mtv n suunnittelema city tv jäi odottamaan tulevia päätöksiä atv ta aikaisemmin suomessa toimi jo yksi vaihtoehtokanava moontv seuraavassa on kerrottu atv n toimihenkilöstöstä atv n omistajia olivat christian moustgaard dokumenttiohjaaja michael franck tv ja elokuvatuotantoyhtiö also starringin pitkäaikainen omistaja ja toimitusjohtaja juha julle salminen mainosmies juha louhivuori sekä henrik de la chapelle toimittajakunnan muodostivat alussa eetu moustgaard sekä untamo lehto myöhemmin taloon palkattiin käyttömestariksi jussi hakola editoijaksi mikko sippola sekä toimitussihteeriksi ja tuottajaksi petteri laine atv lla työskentelivät myös aki laakso ja jussi käkkis arhinmäki sekä myöhemmin valtakunnallisessa televisiossa esiintyneet jan erik blomberg ja päätoimittajaksi palkattu jussi halli eli kaarle kimpulainen toimituksen naisvoimaa edustivat linda melen ani jatta törmälä riikka huttunen sekä laura halminen atv lla esiintyi useita korvaamattomia freelancereita kuten naamioitunut ajankohtaiskommentaattori ämpäripää marko konitohtori utter vuoden valopilkku palkinnolla palkittu kanavan taidetoimittaja erkki pirtola herne maissi ja paprika orkesteri sekä beats and styles kaverit alimo ivo corda ja control atv n tyypillinen ohjelmarunko näytti seuraavalta arkeologia kreikk arkhaios muinainen logos tieto joskus myös muinaistutkimus tai muinaistiede on humanistinen tiede tai oikeammin joukko tieteitä jotka tutkivat ihmisen menneisyyttä analysoimalla muinaisjäännöksiä eli niitä jälkiä joita ihmisten toiminta on jättänyt maaperään tai vesistöjen pohjaan tällaisia ovat esimerkiksi vanhat rakennukset ja niiden perustukset esinelöydöt eli artefaktit ihmisten hyödykseen käyttämien eläinten ja kasvien jäännökset kuten makrofossiilit haudat ja ihmisten jäännökset laivanhylyt sekä ihmisen maisemassa aiheuttamat muutokset arkeologisen tutkimuksen lähdeaineisto saadaan useimmiten arkeologisista kaivauksista arkeologia voi tutkia lähihistoriaa ja siten täydentää historiantutkimusta joka perustuu kirjallisiin lähteisiin usein arkeologia tutkii kaukaista menneisyyttä varhais tai esihistoriaa josta ei ole kirjallisia lähteitä arkeologiaan erikoistunutta tutkijaa kutsutaan arkeologiksi arkeologisella tutkimuksella on neljä päätavoitetta löydettyjen artefaktien pohjalta konstruoidaan kulttuurihistoriaa luomalla kulttuureista ajallisia ja paikallisia yleiskuvia arkeologiassa kulttuuri tarkoittaa arkeologisen aineiston tyyppien avulla määriteltävää esihistoriallisen ajan kansaa arkeologi vere gordon childe määritteli arkeologisen kulttuurin tai kulttuuriryhmän monimutkaiseksi kokonaisuudeksi jossa esiintyy säännönmukaisesti yhdessä piirteitä kuten saviastioita työvälineitä koristeita hautausriittejä ja talon muotoja nämä piirteet esiintyvät yhdessä koska ne ovat yhden kansan luomuksia ja sen kollektiivisen kokemuksen avulla sopeutuneet ympäristöönsä arkeologisessa tutkimuksessa selvitetään myös muinaisten ihmisten elintapoja kuten elannon hankkimista yhteiskunnallista järjestystä ja uskonnollisia käsityksiä heidän käyttämiensä työkalujen ruukkujen aseiden talojen ja muiden jäännösten pohjalta tutkimus pyrkii myös selvittämään kulttuurista ja yhteiskunnallista muutosta tällaisia muutoksia ovat esimerkiksi siirtyminen maanviljelyyn tai suuren kulttuurin romahdus tutkimuksen neljäs päätavoite on menneisyyden aineellisten jäänteiden taltioiminen ja suojeleminen tulevia sukupolvia varten arkeologisen tutkimuksen tuloksia sovelletaan opetuksessa näyttelyissä ja muinaisjäännössuojelussa arkeologiaan kuuluu tieteidenvälisyys ja monitieteisyys ja siihen on omaksuttu muilta tieteenaloilta lukuisia tutkimusmenetelmiä käsitteitä ja teorioita luonnontieteet ovat vaikuttaneet arkeologian kaivaus ja ajoitusmenetelmiin sekä monenlaisiin analyysi ja rekonstruointimenetelmiin ihmiskulttuureja tutkivista tieteistä arkeologiaan on saatu käsityksiä ja teorioita siitä miten ihmiset ja ihmisyhteisöt toimivat keskenään sekä suhteessa ympäristöönsä lisäksi filosofiasta on saatu keinoja jäsentää tieteellistä tutkimusprosessia arkeologia tutkii menneisyyttä kuten historiankin tieteenala nämä erottaa toisistaan niiden lähdeaineistojen erilaisuus historia käyttää kirjallisia lähteitä ja arkeologia muinaisjäännöksiä tästä on seurannut molemmille omanlaiset tutkimusongelmat painopisteet ja tutkimustraditiot arkeologian voi katsoa jatkavan siitä mihin historialliset muistiinpanot loppuvat arkeologia voi tutkia myös kirjallisten yhteisöjen vaiheita jolloin sen antama kuva vahvistaa valaisee tai muuttaa yhteisöstä kirjallisen ja kuvallisen aineiston pohjalta muodostunutta kokonaiskuvaa yhdysvalloissa arkeologia on liittynyt eurooppaa enemmän antropologiaan amerikan eurooppalaisella väestöllä ei ollut menneisyyttä jota tutkia ja intiaanien kulttuureja ja niiden jatkumoa voitiin tutkia elävinä paikan päällä antropologisin tutkimusmenetelmin keskeistä arkeologiselle lähdeaineistolle on tieto sen kontekstista eli iästä löytöpaikasta ja tavasta jolla se on päätynyt tutkijoille sekä sen ominaisuuksista kuten materiaalista ja löytöpaikan maaperästä irtaimet muinaisesineet tai artefaktit ovat esimerkiksi esineistöä niiden valmistuksessa syntynyttä jätettä tai ravinnontähteitä ne otetaan maastosta talteen arkeologisissa kaivauksissa ja inventoinneissa ja ne sijoitetaan usein museoihin suomessa kaikki yli sata vuotta vanhat löydöt ovat valtion omaisuutta kiinteitä muinaisjäännöksiä ovat esimerkiksi haudat kalmistot asuinpaikat tai linnat kiinteän muinaisjäännöksen keskeisiä osia ovat rakenteet ja kulttuurikerrokset kulttuurikerros on maata johon ihmisen toiminta on vaikuttanut valtaosa kaikesta arkeologisesta löytöaineistosta on peräisin kulttuurikerroksista muut ovat niin sanottuja irtolöytöjä muita arkeologian lähdeaineistoja ovat esimerkiksi ilmakuvat kartta aineisto sekä maaperänäytteet ilmakuvien avulla arkeologit pystyivät havaitsemaan monia sellaisia arkeologisista kohteista kertovia maastomerkkejä joita maan pinnalta ei pysty havaitsemaan tällaisia ovat esimerkiksi kummut joiden varjot näkyvät hyvin kun aurinko on matalalla sekä kasvillisuuden vaihtelun muodostamat kuviot jotka kertovat alla olevista raunioista arkeologiassa käytetään monia tutkimusmenetelmiä niitä ovat erilaiset kenttätutkimusmenetelmät aineiston käsittelyssä ja luokittelussa käytettävät menetelmät sekä ajoittamiseen ilmiöiden sijaintiin paikkaan ja ymmärtämiseen liittyvät menetelmät tieteelliseen arkeologiaan kuuluu tieteellinen menetelmä arkeologisen datan huolellinen kerääminen sen objektiivinen tutkiminen säännönmukaisuuksien tunnistaminen syy ja seuraussuhteiden päätteleminen datan selitystapojen ehdottaminen sekä näiden hypoteesien testaaminen jos sen sijaan esitetään sellaisia ihmiskunnan menneisyyttä tai sen tutkimista koskevia näennäistieteellisiä väitteitä jotka eivät noudata tieteellistä menetelmää kyseessä on näennäisarkeologia kenttätutkimusmenetelmillä hankitaan valtaosa arkeologisesta lähdeaineistosta kenttätutkimukseen kuuluu kohteen etsiminen tutkiminen ja tallentaminen sekä näytteiden otto analyysejä varten arkeologinen inventointi on arkistoselvitystä ja maastotarkastusta siinä kerätään arkistotietoja tunnetuista kohteista tarkastetaan niitä maastosta ja etsitään tuntemattomia kohteita inventoinnin kohteena on tavallisimmin jokin alue joskus teema inventoinnin lähdemateriaalina käytetään tutkimusraportteja kirjallisia lähteitä vanhoja nimiä perimätietoa ja karttoja ennakkosuunnittelussa perehdytään tutkittavan alueen historiaan myös sen luonnonhistoriaan inventoinnin kenttätyössä tehdään silmämääräinen pintahavainnointi paikan päällä siinä muinaisjäännöksistä etsitään merkkejä lähinnä maan pinnalta tällaisia merkkejä ovat röykkiöt kummut kuopat ja painanteet joskus kaivetaan myös koekuoppia kohde sijoitetaan tarkasti peruskartalle siitä tehdään kuvaukset ja suojelua varten muinaisjäännös myös rajataan prospektointimenetelmillä kohteet etsitään ja paikallistetaan ennen kaivauksiin ryhtymistä menetelmät antavat viitteitä kohteen rakenteiden muodosta koosta tai kulttuurikerroksen syvyydestä prospektointimenetelmiin kuuluu erilaisia maaperäkemiallisia analyysejä tai sovelletun geofysiikan mittauksia mutta myös koekaivaus ja pintapoiminta eli irtaimien löytöjen etsiminen ja kerääminen maanpinnalta arkeologinen kaivaus on arkeologin tärkein lähdeaineiston hankintamenetelmä siinä maaperä poistetaan vähä vähältä ja löydöt sekä havaitut rakenteet dokumentoidaan arkeologisia kaivauksia ovat koekaivaus pelastuskaivaus ja tutkimuksellinen kaivaus pelastuskaivauksia suoritetaan sellaisissa kohteissa jotka tuhoutuvat rakennushankkeen alle siinä muinaisjäännös dokumentoidaan ennen tuhoutumista ja irtaimet löydöt otetaan talteen tutkimuksellisella kaivauksella voi olla monenlaisia tutkimuksellisia tavoitteita kaivausten päätarkoitus ei ole esineiden kerääminen näyttelytarkoituksiin vaan löytöjen kontekstin käyttötarkoituksen ja merkityksen selvittäminen yleisimpiä kaivausmenetelmiä ovat tasokaivaus profiilikaivaus ja yksikkökaivaus tasokaivauksessa laaja kaivausalue kaivetaan tasaisen paksuisena kerroksena minkä jälkeen pinta dokumentoidaan menetelmä soveltuu sellaisiin paikkoihin joiden maaperässä ei ole tapahtunut suuria mullistuksia profiilikaivauksessa kulttuurikerrosta dokumentoidaan pystysuunnassa siinä kaivetaan esimerkiksi syviä neliönmuotoisia kuoppia rinnakkain menetelmä soveltuu sellaisiin muinaisjäännöksiin joissa on paksulti päällekkäisiä kulttuurikerroksia yksikkökaivauksessa ihmisen toimista muodostuneet muinaisjäännökset yksilöidään ja kaivetaan erikseen nuorimmasta vanhimpaan menetelmää käytetään tyypillisesti klassillisessa arkeologiassa lähi idän asuinpaikoilla ja suomessa historiallisen ajan kaivauksilla kaivauksen aluksi pintamaa poistetaan varovasti sen jälkeen maata raaputetaan vähä vähältä pois löytöjen ympäriltä maa poistetaan hellävaroen sudeilla pensseleillä lusikoilla tai palettiveitsillä löytöjen löytökohdat ja asennot merkitään ylös ja ne otetaan talteen hauraimmat löydöt toimitetaan konservointiin kaivausta jatketaan kunnes saavutetaan koskematon pohjamaa sen jälkeen irtomaa palautetaan kaivaukseen ja se peitetään jotta se palautuisi mahdollisimman entiselleen kenttätutkimuksessa löydetty arkeologinen aineisto ryhmitellään erilaisten ominaisuuksien perusteella ryhmittelyn päämääriä ovat tyyppien ja löytöjen kuvailu esineiden tarkastelu suhteessa muihin samantyyppisiin esineisiin sekä esineiden analyyttinen tarkastelu eli esineistön piirteiden jakaminen pienimpiin mahdollisiin osiin ja esineiden vertailu toisiinsa ryhmittelyn käsitteitä ovat esimerkiksi typologia taksonomia tyyppi tyyli ja muoto typologiassa jokainen esine luokitellaan yhteen tyyppiin typologia perustuu erilaisten esineiden yhteisiin piirteisiin ja sen perusteella tapahtuvaan ryhmittelyyn typologian avulla esineiden absoluuttinen tai suhteellinen ikä voidaan määritellä ja sitä kautta esihistoriaa jaksottaa typologista tutkimusta tekevä arkeologi vertailee löytöjä aiempiin löytöihin ja luokittelee esineet samankaltaisten kanssa samoihin tyyppeihin seriaatio tarkoittaa aineistojen ryhmittämistä kronologisesti siinä esinetyypin elinkaari kuvataan sen ilmaantumisesta esineiden määrän lisääntymisen kautta esinetyypin katoamiseen taksonomia on järjestelmä jossa esineet luokitellaan monien yksittäisten piirteiden avulla hierarkkisesti moneen tasoon samantapaisesti kuin biologiassa numeerinen taksonomia on luonnontieteitä painottavan esinetutkimuksen käyttämä menetelmä siinä suurta muuttuja ja attribuuttijoukkoa käsitellään tilastollisin menetelmin kuten diagrammien avulla esineistä tilastoidaan esimerkiksi pituuksia ja niiden keskiarvoja ja keskihajontaa havaitut poikkeamat voivat viitata jonkin tradition muuttumiseen esineitä voidaan ryhmitellä myös niiden käyttötarkoituksen mukaan jos sellainen pystytään selvittämään arkeologia on tieteenä hyvin spatiaalinen eli ilmiöiden sijaintia käsittelevä kohteiden sijainti on yleensä hyvin tiedossa ja löytöjen levintää sekä asuinpaikkojen sijoittumista analysoimalla saadaan niistä arvokasta tietoa arkeologi hyödyntää spatiaalisia menetelmiä tunnistaakseen ilmiöihin niiden sijaintiin ja levintään liittyviä ominaisuuksia ja säännönmukaisuuksia hän yrittää myös ymmärtää mitkä tekijät ovat vaikuttaneet kohteen muotoutumiseen spatiaaliseen analyysiin kuuluvat erilaiset sijaintitietoa hyödyntävät analyysit kuten karttojen visuaalinen tarkastelu ja tilastollinen analyysi nykyisin siinä käytetään paikkatietojärjestelmiä spatiaalisiin analyyseihin liittyvät korologiset menetelmät ja kartografia ennallistaminen eli rekonstruointi on rikkoutuneen löydön korjaamista tai sellaisen ilmiön hahmottamista jota ei tunneta tai joka on jo hävinnyt rikkoutunut keramiikka astia voidaan koota ennalleen sirpaleista yhteisön talous sen rakenne ja toiminta asutusmalli ja uskonnolliset ilmiöt voidaan yrittää kuvata muinaisjäännösten pohjalta arkeologisen tutkimuksen lähdeaineisto täytyy ajoittaa aiheesta riippuen suhteellisesti tai absoluuttisesti joskus ajoitukseksi riittää periodi mutta joskus vaaditaan täsmällistä vuosilukua arkeologien käyttämiä iänmääritysmenetelmiä ovat ajoittamisen lisäksi muita arkeologian käyttämiä luonnontieteellisiä menetelmiä ovat esimerkiksi arkeologia ryhmitellään useimmin kronologisesti alueellisesti temaattisesti metodologisesti tai teorianmuodostuksellisesti koska arkeologian tutkimuskenttä on tavattoman laaja arkeologia on jakautunut suureksi joukoksi erilaisia tutkimussuuntauksia joilla on omat erilliset instituutionsa tutkimusperinteensä ja osittain oma metodiikkansakin arkeologian erilaisia osa alueita ovat esimerkiksi seuraavat arkeologia alkoi syntyä nykyaikaisena tieteenä renessanssin aikana kun matkailijat ryhtyivät keräilemään antiikin esineitä varhaista arkeologiaa kutsutaan antikvarismiksi ensimmäisenä arkeologina on pidetty cyriacus anconalaista aina luvun lopulle saakka arkeologiset kaivaukset olivat hyvin karkeita ja niukasti dokumentoituja jopa antikviteettien ryöstelyä eurooppalaiset olivat luvulla alkaneet erottaa maassa lojuneiden kivien joukosta kivisiä artefakteja kuten nuolenkärkiä aluksi niiden merkitystä ei ymmärretty vaan niiden uskottiin olevan keijukaisten tai myrskypilvien pudottamia kun amerikan löytäjät kertoivat intiaanien käyttämistä kivityökaluista ja aseista euroopassakin alettiin yleisesti uskoa paikallisten muinaisjäännösten olevan varhaisten ihmisten tekemiä vaikka kivityökalut olikin tunnustettu ihmisen tekemäksi niitä pidettiin yhä paljon todellista uudempina kivisten esineiden samoin kuin englannin stonehenge monumentinkin arveltiin olevan peräisin rooman valtakunnan ajoilta eurooppalaisten ainoat historianlähteet olivat raamattu ja antiikin kirjallisuus eikä niitä vanhemmista ajoista tiedetty mitään maailman uskottiinkin aina luvun puoliväliin saakka olevan vain vuoden ikäinen sen ajan tutkijat eivät nähneet työssään mitään mikä olisi ollut ristiriidassa raamatun kanssa ihmiskunnan todellisesta iästä päästiin selville vasta geologian kehittymisen ansiosta fossiileille annettiin pitkään erilaisia virheellisiä selityksiä robert hooke ja nicholas steno havaitsivat luvulla että erilaiset fossiilit esiintyivät eri kerroksissa mikä kertoi että ne olivat eläneet eri aikoina ja hyvinkin varhain samoihin aikoihin havaittiin että ihminenkin oli elänyt jo joidenkin sittemmin sukupuuttoon kuolleiden eläinten aikana joskin nämä löydöt selitettiin yhä usein väärin luvun alkupuolella havaittiin että maapallon täytyi olla hyvin vanha sillä sen kuoren oli täytynyt ehtiä jäähtyä tämän löydön myötä luomiskertomuksen tarkkuutta alettiin epäillä ja ranskalainen georges louis leclerc ehdotti että luomiskertomuksen päivät olivatkin pidempiä ajanjaksoja geologi james hutton kuvaili vuosina ja ilmestyneessä teoksessaan theory of earth kuinka valtavan kauan maan muodostuminen geologisten prosessien kautta on täytynyt kestää vuonna englantilainen john frere löysi kivisiä aseita ja niiden yläpuolelta maakerroksen jossa oli sukupuuttoon kuolleiden eläinten jäännöksiä hän päätteli tästä sen että ihminen oli ollut olemassa jo hyvin kauan aikaa freren teoriaan ei kuitenkaan kiinnitetty huomiota vuonna brittiläinen charles lyell osoitti niin sanotun katastrofiteorian virheelliseksi ja vahvisti aiemmin kehitetyn uniformitarianismin asemaa pian sen jälkeen hyväksyttiin jääkausiteoria joka selitti suurten siirtolohkareiden olemassaolon sekä muita euroopan geologisia piirteitä kohta jo yleisesti uskottiin ihmisen todellakin eläneen yhdessä muinaisten jääkautisten eläinlajien kuten mammuttien kanssa koska fossiileissa ei havaittu välimuotoja lajien uskottiin vielä luvun alkupuoliskolla olevan muuttumattomia ihmiskunnan esihistoriasta saatiin lisää käsitystä kun vuonna löydettiin kivikautisia työkaluja samoista maakerrostumista sukupuuttoon kuolleiden eläinlajien luiden kanssa esihistoriallisen arkeologian katsotaankin syntyneen tieteenä vuonna silloin ilmestyi charles darwinin lajien synty ja pian sen jälkeen evoluutioteoria hyväksyttiin ensimmäiset neandertalinihmisen jäänteet löydettiin ja cro magnonin ihmisen jäänteet näiden löytöjen ja darwinin teorian ansiosta käsitys primitiivisten ihmisten olemassaolosta hyväksyttiin saksalainen johann von eckart esitti luvun alussa ensimmäisenä arkeologisen luokittelun kolmeen kauteen kivikauteen pronssikauteen ja rautakauteen hän oli tutkinut muinaisten teutonien hautakumpuja ja havainnut ettei niissä ollut lainkaan rautaisia esineitä vaan joissain pronssisia ja toisissa ainoastaan kivisiä eckartin teoria ei kuitenkaan herättänyt huomiota ja se unohdettiin sadaksi vuodeksi vasta vuonna tanskan kansallismuseon kuraattoriksi nimitetty christian jrgensen thomsen kehitti ja toi yleiseen käyttöön nykyisen arkeologisen luokittelun kivikauteen pronssikauteen ja rautakauteen hän julkaisi luokittelunsa thomsenin jako ei ollut vain esineiden luokittelua vaan se selitti myös ihmisen teknologisen kehityksen vaiheet thomsenin oppilas jens worsaae hyödynsi thomsenin jakoa esihistoriallisten monumenttien ajoituksessa ja ihmisyhteisöjen liikkeiden ymmärtämisessä worsaae oli myös ensimmäinen joka piti arkeologian päätarkoituksena tiedon keräämistä ihmiskunnan historiasta ja kulttuurin kehityksestä hän korosti mitättömimpienkin esineiden merkitystä tiedon lähteenä ensimmäisen kronologisen luokittelun ihmisen paleoliittisesta kulttuurikehityksestä ja vanhemman kivikauden jaon epookkeihin teki vuonna ranskalainen gabriel de mortillet kivikautisten ihmisten uskottiin pitkään olleen apinankaltaisia primitiivisiä olentoja minkä vuoksi monet kiistivät luvulla löytyneiden taidokkaiden luukaiverrusten olleen kivikaudella tehtyjä vuonna espanjalainen marcelino sanz de sautuola kuitenkin löysi nuoren tyttärensä kanssa altamiralaisesta luolasta kalliomaalauksia löytöjen ei uskottu olleen kivikautisten ihmisten tekemiä ennen kuin vuonna ranskan la mouthesta löytyneet samankaltaiset maalaukset varmistivat asian ensimmäisen maailmansodan jälkeen arkeologit ottivat tavoitteekseen pyrkiä ymmärtämään eri alueiden historiaa järjestämällä löydöt merkityksellisiksi malleiksi arkeologisia kulttuureita ryhdyttiin määrittelemään ja niiden ajallista ja alueellista kasvua selittämään luvulla syntynyttä käsitystä ominaislaatuisten piirteidensä erottamista kulttuureista alettiin soveltaa myös arkeologiaan luvun taitteessa luvulla arkeologi alfred kidder loi lounaisen pohjois amerikan kulttuureille yhdeksänkohtaisen lajittelun ja jokaiselle kulttuurille neljä vaihetta kidderin luokittelu oli vielä alkeellinen ja koostui lähinnä keramiikka ja rakennustyyppien luettelointiin pian muutkin arkeologit alkoivat määritellä ja luokitella muiden alueiden kulttuureita niin amerikassa kuin vanhassakin maailmassa ja vuosien kuluessa kulttuurien kronologiat tarkentuivat ja niiden synnyn syistä alettiin päästä selville luvulla alettiin puhua lähi idän neoliittisesta vallankumouksesta joka loi edellytykset korkeakulttuurien synnylle alueella sekä niiden leviäminen eurooppaan arkeologit todistivat myös vääräksi yleisen uskomuksen siitä että kulttuurien kehitys olisi ollut yksisuuntaista esimerkiksi pohjois amerikan kummunrakentajien havaittiin olleen edistyneempiä kuin heidän seuraajansa yhdysvaltalainen walter w taylor kehitti arkeologian tavoitteita ja menetelmiä luvulla esittämällä että arkeologian tavoite ei ole pelkkä kronologioiden selvittäminen vaan siitä pitäisi seurata vertaileva tutkimus kulttuurin kaavojen toimintojen ja kehityksen piirteistä taylorin mukaan arkeologien pitäisi käyttää erilaisia tutkimusmenetelmiä arkeologisen datan analysoimisessa jotta esihistoriallisia kulttuureja voitaisiin ennallistaa taylorin ajatukset ottivat tulta ja luvulla kun lisääntynyt tieto teki kunnollisen ennallistamisen mahdolliseksi brittiläinen mortimer wheeler kehitti luvulla uudenlaisen kaivausmenetelmän joka perustui pystyreunaisten neliönmuotoisten kuoppien kaivamiseen menetelmää käytti etenkin brittiläinen kathleen kenyon jerikossa ja menetelmä tunnetaankin wheeler kenyonin menetelmänä ilmakuvaus tuli arkeologiassa käyttöön lentokoneiden kehityksen myötä ensimmäisen maailmansodan jälkeen toisen maailmansodan jälkeen arkeologiassa otettiin käyttöön infrapunakuvaus jonka avulla pystyttiin esimerkiksi löytämään satoja etruskihautoja luvulla otettiin käyttöön magnetometri puiden vuosirenkaisiin perustuva vuosirengasajoitus otettiin arkeologiassa käyttöön luvun jälkeen yhdysvalloissa sen avulla yhdysvaltain lounaisosista löytyneiden puuesineiden tekoajat pystyttiin selvittämään aina vuoden taakse radiohiiliajoituksen kehitti chicagon yliopiston willard libby luvun loppupuoliskolla ja menetelmä mullisti arkeologisen ajanlaskun luvulla sen ja samankaltaisten radioaktiivisten aineiden hajoamiseen perustuvien ajoitusmenetelmien avulla havaittiin että ihmislaji oli aiemmin luultua vanhempi jääkausi luultua myöhäisempi maanviljelys ja kaupungistuminen luultua varhaisempia ja stonehenge vanhempi kuin pyramidit muinaisen egyptin arkeologiset tutkimukset aloitettiin luvun taitteessa sitä ennen kyvyttömyys tulkita egyptiläisten kirjoitusta sekä muinaisen perinteen katkeaminen olivat estäneet historiallisesti todenmukaisen kuvan luomisen egyptistä tärkeässä osassa egyptologian synnyssä oli ranskan keisari napoleon bonaparten sotaretki egyptiin vuonna napoleon vei maahan suuren joukon tiedemiehiä jotka alkoivat tutkia egyptiläisiä monumentteja johdonmukaisesti luvulla ranskalainen jean franois champollion onnistui ratkaisemaan rosettan kiven avulla hieroglyfien arvoituksen kun egyptiläisten kirjoituksia pystyttiin näin lukemaan heräsi heidän historiansa ja kulttuurinsa jälleen eloon kiinnostus maan kulttuuriin kasvoi ja egyptin rakennelmia ja aarteita ostettiin ja ryövättiin lukemattomin määrin eri puolille maailmaa tai käytettiin rakennusmateriaaliksi vuonna brittiläinen egyptologi william flinders petrie kehitti egyptologisen tutkimuksen tieteellistä metodia minkä myötä egyptin historiaa pystyttiin ajoittamaan entistä tarkemmin ensimmäiset tieteelliset hautatutkimukset aloitettiin luvun lopulla ja merkittäviä löytöjä on tehty nykyaikaan saakka yksi tunnetuimpia löytöjä oli howard carterin vuonna löytämä tutankhamonin hauta mesopotamian anatolian syyrian palestiinan ja persian esihelleenisistä kulttuureista ei ollut jäänyt paljonkaan jälkiä toisin kuin egyptin sivilisaatiosta babylonia niniveä ja muiden entisajan suurkaupunkien raunioita peitti maa kun ranskalaiset alkoivat tutkia egyptiä luvun alussa myös muu lähi itä alkoi houkutella tutkijoita osa tuli paikalle selvittelemään raamatun tapahtumien todenperäisyyttä palestiinan ensimmäisiä tutkijoita luvun alussa olivat englantilainen edward daniel clarke ja hänen oppilaansa sveitsiläinen johann ludwig burckhardt burckhardt oli ensimmäinen eurooppalainen roomalaisten jälkeen joka kävi petrassa yhdysvaltalaisen edward robinsonin tutkimukset palestiinassa loivat perustan myöhemmälle raamatulliselle arkeologialle mesopotamialaista nuolenpääkirjoitusta opittiin tulkitsemaan luvun puoliväliin mennessä ranskalainen paul mile botta suoritti luvun alussa ensimmäiset kaivaukset ninivessä ja englantilainen austen henry layard vähän myöhemmin sen lähellä nimrudissa vuoden ja luvun alun välillä ranskalaiset ja yhdysvaltalaiset arkeologit löysivät sumerilaisten sivilisaation ensimmäiset merkit turkkilaisen boazkalen kylän läheltä löydetyt rauniot tunnistettiin luvun lopulla heettiläisten sivilisaation jäänteiksi luvun alussa lähi idän arkeologit oppivat käyttämään flinders petrien kehittämää ruukkujen ajoitusta apunaan koko alueen raunioiden ajoittamisessa saksalainen arkkitehti robert koldewey suoritti välillä huolellisia kaivauksia babylonissa ja löysi runsaasti polttamattomasta savitiilestä tehtyjen rakennusten jäänteitä jotka olivat aiemmilta kävijöiltä jääneet huomaamatta walter andrae löysi samoihin aikoihin assyrialaisten ensimmäisen pääkaupungin assurin klassisen kreikan arkeologia alkoi kehittyä luvulla lontoossa perustettiin society of dilettanti järjestö joka rahoitti ateenan monumenttien tutkimista johann joachim winckelmannin muinaisen taiteen historiikin myötä syntyi antiikin kreikan ja rooman muinaisesineiden arvostus historiallisesti tärkeinä yhteiskunnan ja kulttuurin muutoksen ilmentyminä luvulla moni kreikan muinaisesine päätyi vielä british museumin kokoelmiin kreikan itsenäistymisen jälkeen kreikkalaisetkin kiinnostuivat tutkimaan oman maansa historiaa ja kreikan arkeologinen seura perustettiin sen jälkeen kaikki kaivaukset maassa tapahtuivat hallituksen säätelyn alla saksalainen heinrich schliemann teki merkittäviä kaivauksia ja löytöjä luvulla troijassa ja mykenessä englantilainen arthur evans suoritti kaivauksia kreetan knossoksella mistä hän löysi esimykeneläisen minolaisen kulttuurin evans ei vain kaivanut knossoksen raunioita esiin vaan hän myös ennallisti ne muun muassa pystyttämällä muurit ja pylväät uudelleen ja maalauttamalla rapautuneet seinämaalaukset uudelleen rooman rapautuneet rauniot alkoivat herättää italiassa kiinnostusta renessanssin myötä luvulla myös etruskien menneisyydestä kiinnostuttiin vuonna aloitettiin kaivaukset herculaneumin kaupungissa ja pompejissa jotka olivat hautautuneet hyvin säilyneinä tuhkan alle vesuviuksen purkauksessa jaa italialainen arkeologia asetettiin valtion valvontaan vuoden jälkeen ja kaivaukset alkoivat suuntautua menneisyyden tutkimiseen taide esineiden keräilyn ja tutkimisen sijaan uudenaikaisen suhtautumistavan merkittävin seuraus oli vejin etruskikaupungin löytäminen ensimmäisen maailmansodan alla thomas jefferson suoritti vuonna virginian kummuilla kaivauksia ja teki stratigrafisia havaintoja luvulla aloitettiin mayojen korkeakulttuurin sekä pohjois amerikan pueblojen ja kummunrakentajien kulttuurien tutkiminen luvun merkittäviä löytöjä olivat jalostettujen viljojen alkuperän selvittäminen keski amerikassa ja olmeekkien sivilisaation löytäminen meksikossa arkeologiaa voi suomessa opiskella pääaineenaan helsingin turun ja oulun yliopistoissa arkeologia kuuluu humanistiseen koulutusalaan arkeologiaa opiskelleiden tyypillisiä työtehtäviä ovat tutkija tiedottaja arkistosihteeri ja amanuenssi arkkitehtuuri eli rakennustaide on taiteen ja tekniikan muoto jossa yhdyskuntia rakennuksia ja niihin liittyviä osia suunnitellaan useasta näkökulmasta arkkitehtuurissa täytyy aina huomioida monia keskenään ristiriitaisia näkökulmia arkkitehtonista teosta suunniteltaessa arkkitehdin täytyy yhteistyössä erityissuunnittelijoiden kanssa löytää hyväksyttävissä oleva tasapaino ainakin toiminnalliselta tekniseltä taloudelliselta esteettiseltä juridiselta ja yhteiskunnalliselta kannalta arkkitehtuuri poikkeaa useista muista taiteista muun muassa siksi että arkkitehtuurin toteuttamiseksi tarvitaan aina ryhmätyötä neuvottelua kompromisseja ja julkinen hyväksyntä rakennuslupa sekä viranomaisvalvontaa ennen kuin arkkitehtuuri esimerkiksi rakennus voidaan toteuttaa rakentaa jotta arkkitehtuuria voitaisiin teknisessä ja juridisessa mielessä rakentaa on suunnitelmien täytettävä muodon ja sisällön osalta rakentamista koskevan lainsäädännön määräysten ja ohjeiden sekä kuntien ja kaupunkien viranomaisten vaatimukset pienimuotoisimmillaan arkkitehtuuri voi olla ovenkahvan yksityiskohdan muotoilemista toisaalta se voi käsittää myös kokonaisen maiseman tai kaupungin suunnittelun metaforana arkkitehtuurin voidaan ymmärtää käsittelevän minkä tahansa systeemin rakennetta arkkitehtuuri on aina ilmentänyt aikakautensa tyyli ihanteita lisäksi kulloinkin suosiossa tai parhaiten saatavilla olleet materiaalit ovat ohjanneet sen muotokieltä vastaavasti arkkitehtuuri on luonut tietynlaisen ilmeen infrastruktuuriin arkkitehtuurin fysikaalinen perusta on statiikassa eli siinä miten eri elementit voivat tukea ja kannatella toisiaan eri voimien kohteina sana arkkitehtuuri on peräisin latinan termin architectus kautta kreikan kielen sanasta architkton se on yhdyssana joka koostuu etuliitteestä archi pää ja sanasta tkton rakentaja puuseppä arkkitehtuurin tarkka tai yksiselitteinen määritteleminen on mahdotonta vaikka kaikkea rakentamista ei voi pitää arkkitehtuurina rajanveto muun rakentamisen ja arkkitehtuurin välille on vaikeaa sillä muiden taiteiden tavoin myös rakennustaiteen arviointi perustuu pitkälti esteettisiin arvoihin hyvään arkkitehtuuriin voidaan ajatella liittyvän harkittu suunnittelu onnistunut muotoilu hienot näkymät tilalliset elämykset sekä paikan oma henki arkkitehtuurissa yhdistyvät sekä käytännölliset toiminnalliset vaatimukset että ekspressio esteettiset päämäärät näitä kahta puolta ei voi erottaa toisistaan mutta niiden suhteellinen painoarvo voi vaihdella tila ja paikka ovat arkkitehtuurille keskeisiä käsitteitä jotka ovat kytköksissä toisiinsa tila on fyysisesti rajattavissa oleva alueen osa arkkitehtuuri on etenkin tilojen suunnittelua niitä voivat olla kaupunki ja maisematilat sisä ja ulkotilat yksityiset ja julkiset tilat yksittäiset tilat ja tilasarjat arkkitehti suunnittelee tilojen ominaisuuksia ja tunnelmaa vaikuttamalla esimerkiksi niiden mittasuhteisiin muotoon materiaaleihin ja valaistukseen toisin kuin paikka tila voi olla olemassa ilman ihmisen läsnäoloa tilasta tulee paikka vasta silloin kun sillä on ihmiselle omiin kokemuksiin liittyviä merkityksiä paikan henkeen genius loci voivat vaikuttaa myös sosiaaliset historialliset tai symboliset ominaisuudet tilan kokemisessa oleellista on liike tilan tarkkailu kolmiulotteisesti eri suunnista ja siirtyminen tilasta toiseen sigfried giedion ehdotti että arkkitehtuuria voi pitää neliulotteisena sillä liikkeeseen kuluva aika on siinä yhtä merkityksellinen tekijä kuin kolme tilaulottuvuutta arkkitehtuurissa dialektiikkaa syntyy useiden erilaisten toisiinsa vaikuttavien vastaparien välille massa ja tyhjä tila valo ja varjo sisä ja ulkopuoli liike ja pysähtyminen niistä monet muodostavat jatkumoita kuten siirtymä läpinäkyvästä läpikuultavaan ja läpinäkymättömään ekspressio merkitsee arkkitehtuurissa rakennuksen toimintojen ja tekniikan tulkitsemista ja muuntamista taiteeksi ekspression selvästi toisistaan erotettavia muotoja tai kieliä kutsutaan tyyleiksi jotka voivat vaihdella esimerkiksi aikakauden maantieteellisen alueen vallitsevan uskonnon tai aatesuunnan mukaan tyylisuunnan syntyyn vaikuttavat sekä ulkoiset tekijät kuten perinne ja aiempi arkkitehtuuri että yksittäisen arkkitehdin luova panos ekspression voidaan nähdä koostuvan sisällöstä eli konkreettisista merkityksistä ja muodosta arkkitehtuurin ekspression sisältöä ovat merkitykset joiden avulla yhteiskunta tulkitsee rakennusten funktion ja rakentamisen tekniikan toisin sanoen rakennukset ja rakenteet kertovat olemuksellaan mikä on niiden tarkoitus arkkitehtuurin muodot voivat sisältää symbolisia merkityksiä jotka ymmärretään tietoisesti tai tiedostamattomasti esimerkiksi liittämällä tietynmuotoinen torni tiettyyn rakennustyyppiin kirkkoon modernissa arkkitehtuurissa muodon symboliikkaa on hyvin vähän esimerkiksi pohjapiirroksen muodon kannalta tärkeitä tekijöitä ovat symbolisten merkitysten sijaan massoittelu ja käytön asettamat vaatimukset toinen näkökulma sisältöön on kommunikaatio rakennusmateriaalien ja tekniikan kautta rakennustavasta kertovat materiaalien ominaisuudet kuten rakenteen tyyppi paino ja kestävyys sekä tapa jolla niitä on rakennuksessa käytetty kaikissa arkkitehtuurityyleissä tekniikan ekspressiota ei ole vaan rakenteelliset osat piilotetaan näkyvistä mutta luvun arkkitehtuurin teorialle se on ollut yksi keskeisimmistä kysmyksistä voidaan todeta että r akentaminen ei ole arkkitehtuuria jos siihen ei liity ihmisyksilön ja yhteisön luomia syvempiä merkityksiä arkkitehtuurin ekspression muodon peruselementtejä ovat tila ja massa joiden jäsentämistä kutsutaan sommitteluksi tai massoitteluksi niille ilmaisuvoimaa antavat mittakaava valo tekstuuri ja väri joissakin arkkitehtuurin tyyleissä massaa voi pitää tärkeämpänä kuin tilaa esimerkiksi antiikin kreikkalaisen temppelin sisätilalla on sen ulkopuolta pienempi merkitys kun taas joissakin tyyleissä yksinkertainen ulkokuori kätkee sisäänsä mielenkiintoisia sisätiloja modernissa arkkitehtuurissa on aiempaa enemmän mahdollisuuksia häivyttää sisä ja ulkotilan välistä rajaa ja siten tilan ja massan välistä kontrastia harmonisen sommittelun ja mittasuhteiden aikaansaamiseen on arkkitehtuurin historian aikana kehitetty erilaisia teorioita ja järjestelmiä arkkitehtonisen sommitelman suhdetta havainnoijaan kutsutaan mittakaavaksi suurikokoisissakin rakennuksissa mittakaavan auttaa pitämään ymmärrettävänä moduuliin kuten esimerkiksi tiileen tai kerrostason korkeuteen perustuva jäsentely valo on voimakas ekspession väline sillä se liikkuu ja muuttaa intensiteettiään valonlähteen mukana siten se tuo arkkitehtuuriin elävän luonnon ominaisuuksia valon laatu ja voimakkuus eri maantieteellisillä alueilla onkin tärkeä tekijä paikallisen arkkitehtuurin ominaispiirteissä sisätiloissa valoa on helpompi hallita kuin ulkotiloissa sillä arkkitehti voi päättää sen lähteen sijainnin muodon ja koon tekstuurit antavat valolle ja materiaalille erilaisia visuaalisia ja taktiilisia ominaisuuksia värit ovat arkkitehtuurin elementeistä väliaikaisimpia sillä ne voivat haalistua ja kulua ja niitä on myöhemmin helppo muuttaa ne tarjoavat kuitenkin muodosta ja materiaalista itsenäisen monipuolisen ilmaisukeinon arkkitehtuurin koristelusta voidaan erottaa kolme perustyyppiä mimeettinen koriste jolla on täsmällisiä tai symbolisia merkityksiä orgaaninen koriste ja puhtaasti dekoratiivinen koriste mimeettinen koristelu on ollut yleisintä primitiivisten kulttuurien antiikin ja aasian sivilisaatioiden arkkitehtuurissa se menettää usein alkuperäisen merkityksensä ja muuttuu dekoratiiviseksi kuten kreikkalaisiin pylväsjärjestelmiin liittyvät koristeet orgaaninen koristelu tarkoittaa koristelua joka perustuu suoraan rakennuksen luonteeseen ja siinä käytettyihin materiaaleihin tekninen tieto on olennainen osa kokonaisvaltaista arkkitehtonista ajattelua arkkitehtuurin rakennusoppi tutkii rakentamisessa käytettäviä materiaaleja ja niiden käyttötapoja sekä rakenteiden ja rakenneosien suunnittelua perimmäinen tarkoitus on vakaan tasapainoisen rakenteen suunnitteleminen kantaviin rakenteisiin vaikuttavat kuormitukset jotka vetävät ja työntävät rakenneosia eri suuntiin rakenteen oma paino ja sen kantama paino eli pääosin muiden rakenteiden aiheuttama kuorma mutta myös esimerkiksi ihmisten esineiden ja tuulen aiheuttamat kuormat rakenteisiin kohdistuvat voimat voivat olla puristavia venyttäviä tai kiertäviä jotkin materiaalit kestävät vain puristavia voimia kuten kivi ja tiili jotkin myös venyttäviä voimia kuten puu ja teräs yleisimmistä rakennusmateriaaleista monilla alueilla on etenkin monumentaaliarkkitehtuurissa suosittu kiveä koska se on kestävä materiaali jota voi veistää ja käyttää käsittelemättä sitä on kuitenkin vaikea louhia ja kuljettaa ja nykyään sen ovatkin korvanneet edullisemmat ja tehokkaammat vaihtoehdot sitä käytetään kuitenkin edelleen laajalti julkisivumateriaalina tiili on kestävä mutta kiveä helpompi materiaali tuottaa ja käyttää ja sen historia ulottuukin luvulle eaa saakka muita luonnonmateriaaleja joustavampi sekä helpommin saatavilla oleva ja työstettävä materiaali on puu joka on kuitenkin altis lahoamiselle ja tulipaloille puu on ollut suosittu materiaali etenkin itä aasiassa ja pohjoisten alueiden kansanomaisessa rakentamisessa ja sen käyttöä kehitetään edelleen merkittävin arkkitehtuurin innovaatio antiikin jälkeen oli rauta ja teräsrakenteiden kehittäminen sillä niiden avulla voidaan rakentaa huomattavasti korkeampia ja vahvempia rakenteita kuin muilla materiaaleilla teräsrakenteisen pilareihin ja palkkeihin perustuvan järjestelmän käyttöönotto luvulla mullisti arkkitehtuurin tekniikan perustavanlaatuisesti betonia vuorostaan käytettiin rakennusmateriaalina jo antiikin egyptissä ja roomassa mutta merkittävä vaihtoehto siitä tuli teräsbetonin keksimisen myötä luvulla teräksellä vahvistettu betoni on monikäyttöinen ja vahva sekä puristavia että venyttäviä voimia kestävä materiaali jota voidaan käyttää veistoksellisesti huomattavia arkkitehtuuri innovaatioita ovat mahdollistaneet keveät betonikuorirakenteet esivalmistetut betonielementit ja esijännitetyt rakenteet rakenteet voivat olla kantavia seiniä tai pilari palkkirakenteita joita on käytetty jo esihistoriallisista ajoista lähtien myös nykyrakentaminen perustuu pitkälti pilari palkkijärjestelmään jossa teräs ja betonirakenteet muodostavat kuitenkin yhtenäisenä rakenneosana toimivan jäykän kehikon tällainen runkorakenne voidaan tehdä materiaalista joka ottaa vastaan sekä työntäviä että venyttäviä voimia puisia runkorakenteita on perinteisesti käytetty itä aasiassa ja pohjois euroopassa historiallisesti kaarien holvien ja kupolien keksiminen ja niiden käyttöön liittyvät tekniset innovaatiot toivat muuraamalla rakennettuun arkkitehtuuriin monimuotoisuutta ja vapautta nykyaikaisen rakennetekniikan myötä ne voivat toimia itsessään jäykkinä rakenteellisina osina jotka eivät tarvitse ylimääräistä tukea tavallisesti arkkitehtisuunnittelu aloitetaan kun rakennushankkeen paikka tyyppi ja hinta on määritelty sen tavoitteena on näiden kolmen tekijän toisin sanoen ympäristön vaatimusten rakennuksen käytön ja taloudellisten seikkojen yhteensovittaminen käytännön suunnitteluratkaisuja kuten rakennuksen massoittelua ja tilojen sijoittelua käsitellään aina osana esteettisiä ekspressiivisiä kysymyksiä arkkitehtisuunnitteluun kompleksisuutta tuokin jatkuva tektonisten eli rakenteellisten kysymysten käytön ja paikan yhteensovittaminen toisiinsa liittyvien mutta vähittäisten päätösten kautta luonnonympäristö tuo suunnittelulle sekä rajoitteita että etuja huomioon on otettava auringon lämpötilan tuulen ja kosteuden aiheuttamat voimat sekä alueesta riippuen esimerkiksi maanjäristysten tai tulvien uhka sekä kaupunkiympäristössä melu ja saasteet rakennuksen muoto suunta tontilla ja eri tilojen sijainti määräävät kuinka paljon tilat saavat auringonvaloa niihin vaikuttavat vuorostaan ympäristön asettamat rajoitteet kuten puut maastonmuodot ja viereiset rakennukset sateelta ja auringolta suojaa antavat esimerkiksi räystäät katokset kuistit ja sisäpihat luonnonvalon saantia intensiteettiä suuntaa ja laatua säädellään ikkunoiden sijoittelun koon ja muodon avulla ikkunat tuovat lisäksi visuaalisen yhteyden rakennuksen sisä ja ulkotilan välille rakennusmateriaalien valinnassa on sovitettava yhteen materiaalin kestävyys sekä ihmisen toimintaan vaikuttavat ominaisuudet ja taloudelliset näkökohdat esimerkiksi lasi ja metalli ovat kestäviä mutta ne johtavat hyvin lämpöä historiallisesti rakennusten sisätilojen olosuhteiden säätelyyn oli vain rajallinen määrä keinoja ennen erilaisten mekaanisten ja sähköisten laitteiden käyttöönottoa luvulta alkaen lämpötilaa voitiin säädellä takoilla valaistusta kynttilöillä ja öljylampuilla nykyään arkkitehtisuunnitteluun tuovat vapautta tehokkaat lämmitys eritys ilmastointi valaistus ja akustiset ratkaisut rakennuksen käyttöä ja toimintoja varten on otettava huomioon liikkeen ja levon vuorottelu eri toiminnoille suunnitellaan niiden tarvitsemat erilliset tilat ja järjestetään niiden välinen rakennuksen sisäinen liikenne tilojen suunnittelussa otetaan huomioon esimerkiksi koko muoto ja sijoitus käytön asettamat vaatimukset kuten käyttäjien määrä ja tyyppi käytön kesto ja luonne sekä tarvittava sisustus yleensä rakennuksiin tarvitaan liikenteelle varattuja tiloja kuten käytäviä aulatiloja portaita luiskia ja hissejä tilojen suunnittelu perustuu ihmiskehon mittoihin ja liikkeisiin minkä ansiosta tilaelementtien mitoitukseen on kehitetty erilaisia standardeita lisäksi suunnittelussa on otettava huomioon taloudelliset seikat kustannusten jakautuminen ja niiden säätely rakennuksen kokonaiskustannukseen vaikuttavat maan hinta materiaalien hinta ja työvoiman hinta jotka kallistuvat tarjonnan laskiessa korkea maan hinta johtaa usein korkeampiin ja kapeampiin rakennuksiin kun rakennuksen vaatiman tilan suhteellinen kustannus nousee työvoiman kasvava hinta on johtanut rakennusmenetelmien yksinkertaistamiseen ja standardisoitujen ratkaisujen käyttöön käsityön sijaan arkkitehtuurin teoriaan voidaan lukea kaikki näkökulmat joiden perustella rakennettua ympäristöä voidaan arvioida tai toisaalta kaikki tietous jota arkkitehti käyttää työssään arkkitehtuurin teoria ja arkkitehtuurin filosofia voidaan nähdä joko osana laajempaa taiteen teoriaa tai siitä erillisenä ja itsenäisenä koska arkkitehtuurin teoriaa on vaikea johtaa rakennetusta ympäristöstä käytännössä se vastaa arkkitehtuuria käsitteleviä kirjoituksia arkkitehtuurin teoriaa on varsinaisen arkkitehtuuria käsittelevän kirjallisuuden lisäksi löydettävissä monenlaisista erityisesti taiteen teoriaa käsittelevistä teksteistä valtaosin sen tarkoituksena on ottaa huomioon sekä esteettiset sosiaaliset että käytännölliset näkökohdat mutta näkökulma voi olla teoreettinen tai käytännönläheinen esimerkiksi rakentamisen ohjekirja kuten suomen rakentamismääräyskokoelma arkkitehtuuria käsittelevät teoreettiset kirjoitukset ovat esimerkiksi luonnon tai yhteiskuntatieteistä poiketen usein vähemmän muodollisia yksittäisen arkkitehdin henkilökohtaisiin mielipiteisiin perustuvia kirjoituksia ne voidaan jakaa vähintään kolmeen eri aihepiiriin arkkitehtuurin teknologiaa käsittelevät teoriat historiaa käsittelevät teoriat ja suunnitteluperiaatteita käsittelevät teoriat historiallisesti arkkitehtuurin tutkimuksen merkittävin päämäärä onkin ollut suunnittelun ohjaaminen nämä suunnittelun teoriat voidaan jakaa teemallisiin eli analysoiviin teorioihin joiden päämäärä on jonkin yksittäisen suunnittelutavoitteen toteuttaminen ja synteesin teorioihin jotka tähtäävät kaikkien tiedossa olevien suunnittelutavoitteiden huomioon ottamiseen ensimmäisten voidaan ajatella tuottavan omaleimaisia mieleenpainuvia rakennuksia jälkimmäisten tavanomaista käytännöllisempää rakentamista historiallisesti arkkitehtuurin teorialla on ollut läheiset suhteet arkkitehtuurin historiaan taidehistoriaan ja renessanssista lähtien erityisesti arkeologiaan ennen lukua arkkitehtuurin historiaa ja teoriaa ei oppialoina erotettu toisistaan menneisyyden rakennuksista onkin mahdotonta keskustella mielekkäästi ottamatta huomioon kontekstia jossa ne on rakennettu oman aikansa arkkitehtuuri voidaan toisaalta ajoittain nähdä arkkitehtuurin teorian tuotoksena toisaalta teoria jo rakennettua ympäristöä pohtivana arkkitehdille teorian jonkinasteinen tuntemus on välttämätöntä etteivät suunnitteluvalinnat ole mielivaltaisia tai stereotyyppisiä vaikka arkkitehtuurin teoria ja käytäntö nähdään usein toisiaan täydentävinä on arkkitehtuurin teorialla pohjimmiltaan konkreettinen ja käytännöllinen rooli teoriat ovat läsnä jokapäiväisessä arkkitehtuurikeskustelussa ja niiden avulla arkkitehti voi puolustaa omia näkökantojaan ja arvovalintojaan rakennuksissa teoriat saavuttavat fyysisen muodon väärin painottuneet tai virheelliset teoriat voivat toteutuessaan johtaa huonoihin ratkaisuihin ja ajoittain arkkitehtuurin teoriaa ovat värittäneet erilaiset poliittiset ideologiat silti näissäkään tapauksissa teorian ja toteutuneen rakennetun ympäristön suhde ei ole suoraviivainen länsimaisen arkkitehtuurin teorian vaikutusvaltaisin varhaisin ja ainoa antiikin ajalta säilynyt arkkitehtuurin teoriaa käsittelevä teos on vitruviuksen ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua kirjoittama de architectura libri decem vitruvius määritteli arkkitehtuurille kolme päämäärää firmitas kestävyys utilitas käyttökelpoisuus ja venustas kauneus sen jälkeen arkkitehtuurin teoriaa ei julkaistu ennen leon battista albertin luvun lopulla kirjoittamaa teosta de re aedificatoria joka pohjautuu vitruviuksen työhön de architectura muodostikin perustan kaikelle arkkitehtuurin teoriaa käsittelevälle keskustelulle renessanssista lähtien vitruviaaninen ajattelu pylväsjärjestelmineen ja mittasuhteineen alkoi menettää merkitystään luvulla kun huomio keskittyi kertaustyylien myötä rakennuksen muotopiirteisiin ja historiallisuuteen modernismin myötä arkkitehtuuria ovat koskeneet esteettisten näkökohtien sijaan enenevässä määrin muut teknologiset ja sosiaaliset kysymykset ja vitruviuksen kolmen periaatteenkin käyttökelpoisuus on kyseenalaistettu eri näkökulmista arkkitehtuuri kuuluu taidehistorian alaan varsinainen arkkitehtuurin historia jakautuu ajallisiin ja paikallisiin tyyleihin asuntosuunnitteluun kuuluvat asuinrakennusten uudis ja korjausrakentaminen sekä sosiaali ja terveydenhuollon rakentaminen asuinarkkitehtuurin keskeisimpiä suunnittelukohteita ovat makuu ruoanvalmistus ruokailu ja työtilat asuinarkkitehtuuri tarjoaa suojaa ja turvaa yksilön ja perheen elämälle ja muille aktiviteeteille asuinarkkitehtuuri voi olla kansanomaista asuinrakentamista talojen suunnittelua pientaloista huvilohin ja palatseihin sekä useita asuntoja käsittävien kerrostalojen suunnittelua julkisia rakennustyyppejä on hyvin suuri kirjo aina pienimuotoisesta ja arkisesta rakentamisesta kuten päiväkodeista suurimittakaavaiseen ja monumentaaliseen rakentamiseen kuten konserttitaloihin saakka julkisten rakennusten suunnittelu onkin erityisen vaativaa ja niiden rakentaminen ja ylläpito vaativat usein suuria panostuksia muita julkisen rakentamisen suunnittelukohteita ovat hallinnon rakennukset jotka ovat saavuttaneet hyvin erityyppisiä typologioita hallinnon muodosta riippuen ja erilaiset vapaa ajan toiminnoille tarkoitetut rakennukset joiden typologiat ovat historiallisesti pysyneet yhdenmukaisempina niihin lukeutuvat pääosin passiivista osallistumista edellyttävät rakennukset kuten teatterit auditoriot ja urheilulle tarkoitetut areenat sekä aktiivista osallistumista vaativat tilat kuten museot ja kirjastot oman ryhmänsä muodostaa myös koulutuksen ja erilaisten julkisten palvelujen arkkitehtuuri esimerkiksi koulut sairaalat ja vankilat koulurakentamisen merkitys päiväkodeista yliopistoihin on kasvanut ja koulurakennuksille asetetut erityisvaatimukset tuottavat yhä monimuotoisempia typologisia ratkaisuja erityinen merkitys arkkitehtuurin historiassa on ollut sakraaliarkkitehtuurilla eli uskonnollisilla rakennuksilla kuten temppeleillä kirkoilla pyhäköillä ja moskeijoilla sillä ne ovat olleet yhteiskunnan kannalta keskeisimpiä ja pysyvimpiä rakennuksia joissa arkkitehtuuri on saavuttanut suurimman ilmaisuvoimansa sakraaliarkkitehtuurin typologiat ovat monimuotoisia sillä eri uskonnoilla on erilaisia tilavaatimuksia ja yhdenkin uskonnon piirissä harjoitetaan monia erilaisia toimintoja historiallisesti merkittävää on ollut myös hautausarkkitehtuuri jonka tuottamiin monumentteihin kuuluvat esimerkiksi egyptin pyramidit ja erilaiset mausoleumit kuten taj mahal teollisen vallankumouksen myötä taloudellinen toiminta siirtyi kodin ja yksilön piiristä koneiden ja prosessien hallitsemiin tiloihin jotka vaativat aiempaa erikoistuneempia arkkitehtonisia ratkaisuja tällaisia tiloja ovat esimerkiksi erilaiset vaihtokaupan tilat kuten toimistot pankit liiketilat ja näyttelytilat liikenteen tilat kuten rautatieasemat lentoasemat ja hotellit tiedonvälityksen vaatimat tilat sekä tuotannon tilat kuten tehtaat ja voimalat rakennukset joiden päätarkoitus on tarjota tiloja ihmisten toiminnalle ovat yleensä ekspressiivisempiä kuin lähinnä koneille tarkoitettu arkkitehtuuri jonka ratkaisut ovat usein puhtaan käytännöllisiä yksinkertaisia ja joustavia yhdyskuntasuunnittelu urban planning tai regional planning tarkoittaa muun muassa maa ja vesialueiden käytön sekä kaupungin eri toimintojen kuten palvelujen ja liikenteen suunnittelua asukkaiden lähiympäristön tasolla se on yleispiirteisempää suunnittelua jossa painotetaan monialaisuutta ja suunnittelun tiedeperustaa kaupunkisuunnittelu urban design on taas tarkempaa kaupunkien maankäytön ja rakennusten sijoittelun suunnittelua jossa painotetaan arkkitehtonista muodonantoa maisema arkkitehtuuri tarkoittaa erityyppisten ulkotilojen rakentamisen ja hoidon suunnittelua suunnittelukohteita ovat esimerkiksi julkiset puistot ja muut viheralueet asuin ja työpaikka alueiden ulkotilat sekä maiseman ja historiallisten ympäristöjen hoito kunnostaminen ja suojelu sisustusarkkitehtuuri on rakennusten sisätilojen ja niiden uudelleenkäytön suunnittelua siihen kuuluvat esimerkiksi tilojen materiaalien värien valaistuksen ja huonekalujen suunnittelu arkkitehtuurin ammattilaisia ovat arkkitehdit jotka suunnittelevat rakennuksia ja valvovat niiden rakennustöitä arkkitehti on monessa maassa suojattu ammattinimike jota voi käyttää vain tietyn koulutuksen ja työkokemuksen hankkinut viranomaiselle rekisteröitynyt henkilö kuten esimerkiksi yhdistyneessä kuningaskunnassa toisaalta monilla kuuluisimmistakaan modernismin ajan arkkitehdeista ei ole ollut arkkitehdin tutkintoa vaan he oppivat ammatin muuta kautta heihin kuuluvat esimerkiksi frank lloyd wright le corbusier mies van der rohe tadao and ja peter zumthor arkkitehdin työhön kuuluivat antiikissa ja keskiajalla myös rakennustöiden ohjaus ja rakennusten lujuusopillinen mitoitus renessanssin myötä arkkitehdit alkoivat kuitenkin keskittyä rakennusten ulkomuodon suunnitteluun ja syntyi vähitellen erillinen insinöörien ammattikunta sana on peräisin latinan nerouteen viittaavasta termistä ingenium jota oli jo aiemmin käytetty erityisen taitavista arkkitehdeista nykymerkityksessään sanan otti käyttöön vaubanin markiisi ranskassa luvun lopulla muodollinen arkkitehtikoulutus sai alkunsa luvun vaihteessa ranskan cole des beaux artsin yhteydessä arkkitehti nähtiin nyt mestarisuunnittelijana joka esitti suunnitelmansa paperilla abstraktissa muodossa koulu perustui työskentelyyn ateljeissa colen pedagogiikan haastoi ensimmäisen maailmansodan jälkeen saksan bauhaus jonka tavoitteena oli yhdistää rakennustaiteellinen kokonaissuunnittelu taiteeseen ja käsityöhön bauhausin malli otettiin laajalti käyttöön arkkitehtuuriopetuksessa erään luettelon mukaan maailman parhaimpiin arkkitehtuurikouluihin kuuluivat vuonna massachusetts institute of technology bartlett school of architecture delftin teknillinen yliopisto kalifornian yliopisto berkeley ja eth zrich suomessa arkkitehtikoulutus aloitettiin vuonna nykyään arkkitehtuuria voi opiskella kolmessa yliopistossa aalto yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa tampereen teknillisessä yliopistossa ja oulun yliopistossa arkkitehtien ammattijärjestöjen kansainvälisenä liittona toimii vuonna perustettu union internationale des architectes eli uia jonka päämaja sijaitsee pariisissa siihen kuuluvat arkkitehtiliitot yli sadasta maasta sen suomalainen jäsen on suomen arkkitehtiliitto eli safa joka toimii suomen arkkitehtien edunvalvojana sekä ammatillisena ja aatteellisena yhteisönä siihen kuuluu vajaat prosenttia suomen arkkitehdeista noin arkkitehtia arkkitehtuuripalkinnoista merkittävin on arkkitehtuurin nobeliksikin kutsuttu kansainvälinen pritzker palkinto joka jaetaan vuosittain erityisen ansioituneelle arkkitehdille palkinnon perusti chicagolainen pritzker suku vuonna ja palkintosumma on dollaria huomattava suomalainen arkkitehtuuripalkinto on kolmen vuoden välein jaettava alvar aalto mitali eri puolilla maailmaa sijaitsevat arkkitehtuurimuseot tallentavat ja levittävät tietoa arkkitehtuurista muun muassa järjestämällä arkkitehtuuriin liittyviä näyttelyitä tapahtumia ja harjoittamalla julkaisutoimintaa suomessa tehtävää hoitaa vuonna perustettu suomen arkkitehtuurimuseo jonka tehtävänä on toimia siltana arkkitehtuurin ja sen käyttäjien välillä ja toisaalta alan ammattilaisten yhdyssiteenä sekä kansallisessa että kansainvälisessä vuorovaikutuksessa arkkitehtuurimuseoiden kansainvälinen yhteistyöelin eli icam on perustettu vuonna ja siihen kuuluu runsaat sata yhteistyöjäsentä arkkitehtuurikilpailulla on ollut instituutiona jo luvulta saakka merkittävä asema paitsi ammattiaan harjoittavien arkkitehtien työssä myös arkkitehtuurikoulutuksessa kilpailusääntöjen käyttöönotto luvun vaihteessa tapahtui samaan aikaan kun arkkitehdit järjestäytyivät ammattiliittoihin kilpailujen kautta on löydetty uusia ajattelutapoja ja arkkitehtuurinäkemyksiä euroopan unionin lainsäädännön myötä luvulta lähtien kilpailuille on muodostunut kaksi roolia hyvien suunnitteluratkaisujen löytäminen arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun ongelmiin sekä muodollinen tapa hankkia suunnittelupalveluita julkisille rakennushankkeille kilpailut voivat olla avoimia kilpailuja tai suljettuja kutsukilpailuja suomessa arkkitehtuurikilpailuja on luvulta luvulle mennessä järjestetty noin ja niitä ovat järjestäneet paitsi julkiset tahot myös yksityiset rakennuttajat antropologia muinaiskreikan sanoista anthrpos ihminen ja logia oppi eli ihmistutkimus on ihmislajille homo suvun eläimet myös muut kuin homo sapiens ominaisia piirteitä ja ihmisen kulttuuria tutkivan tieteen yleisnimitys sana antropologia on viitannut eri aikoina moniin eri aloihin ja se on tiiviissä yhteydessä moneen muuhun tieteenlajiin kuten luonnontieteisiin kielitieteeseen ja arkeologiaan tässä artikkelissa tarkastellaan antropologiaa yhteiskuntatieteenä suomessa antropologian opetuksessa on painotettu kulttuurien vertailevaa tutkimusta biologinen eli fyysinen antropologia on nimike jota ovat käyttäneet pääasiassa yhdysvaltalaiset yliopistot näissä tutkimusyksiköissä on perinteisesti tutkittu ihmislajin biologisia ominaisuuksia kautta aikojen tutkimuksia on tehty esimerkiksi fossiilien perusteella eri kädellisten ja ihmislajien elintavoista ympäristöstä ja ravinnon käytöstä lisäksi on tehty ihmisen rotuja koskevia tutkimuksia ja karttoja biologisen antropologian nimen alla myös tehdään paljon tutkimusta jonka voisi luokitella myös vaikkapa evoluutiopsykologiaan arkeologiaan tai ekologiaan esimerkiksi h clark barrettin tutkimukset ecuadorin shuar intiaanien viljelystä tai robert boydin kulttuurin kehityksen teoriat tunnetumpia antropologian alan tutkijoita ovat olleet esimerkiksi paul broca joka kehitti kallonmittausmenetelmiä ja franz boas joka tutki muun muassa inuiiteiksi kutsumiensa ihmisten luita tunnettuihin nykyisiin tutkijoihin lukeutuu esimerkiksi robert a foley jonka tutkimusaiheita ovat olleet muun muassa ilmastonmuutoksen vaikutus ihmislajien sukupuuttoihin kivityökalujen kehitys ja modernin käyttäytymisen tutkimus kulttuurin symbolien ja merkityksien tutkimista psykologiaa kielitiedettä ja sosiologiaa yhdistellen kutsutaan kulttuuriantropologiaksi kulttuuriantropologit ovat usein tuottaneet etnografioita tutkimuksia joissa kuvaillaan omakohtaisesta kokemuksesta ja haastatteluihin perustuen jokin kulttuuri tai alakulttuuri kokonaisuudessaan kulttuuriantropologiassa on käytetty hyvin vähän jos laisinkaan kokeellisia menetelmiä vaan kuten historiassakin etnografia on vain yksi tulkinta tutkimuskohteesta ensimmäisenä kulttuuriantropologina on pidetty bernardino de sahagnia joka tutki luvulla asteekkien kulttuuria heidän pääkaupunkinsa tenochtitlnin tuhoamisen jälkeen evolutionismia ei tule sekoittaa biologiseen evoluutioteoriaan perustuvaan ihmistutkimukseen kuten evoluutiopsykologiaan ja siitä ammentaviin antropologisiin teorioihin vaan sillä viitataan kulttuuriantropologisiin teorioihin joissa ajateltiin kulttuurin kehittyvän kautta ihmishistorian primitiivisestä kehittyneempään evolutionismi eli kehitysoppi voidaan jakaa kolmeen eri kauteen varhaiseen toiseen varhaiseen ja uusevolutionismiin eteenpäin varhaiselle evolutionismille oli tyypillistä että vieraat ulkoeurooppalaiset kulttuurit nähtiin alkukantaisina ja kehittymättöminä ajateltiin että vain valkoinen eurooppalainen rotu oli saanut riittävät henkiset kyvyt korkeaan älyyn ja kulttuuriin toinen varhaisen evolutionismin kausi sai uusia näkökulmia darwinismista ajateltiin että kulttuurilla oli alku eli syntykehto jossa järjestyksen tulo eli kulttuurin kehittyminen on saanut alkunsa kulttuurin ajateltiin väistämättä liikkuvan kohti korkeimpana muotona pidettyä eurooppalaista kulttuuria toisen varhaisen evolutionismin kauden aikana esiteltiin muun muassa uskonnon synty ja kehitysteorioita ja yhteiskunnallisen järjestyksen muotojen kuten perheen ja avioliiton syntyteorioita uusevolutionismi on kehittynyt luvulta lähtien se tutkii ihmisen ja kulttuurin muutosta irtisanoutuen ja lukujen painolastista uusevolutionismissa ajatellaan että kehitys on välttämätön kaikissa yhteiskunnissa ja kaikkina aikoina vallitseva empiirisesti osoitettu tosiasia lääketieteellinen antropologia on varsin uusi antropologisen tutkimuksen ala lääketieteellisen antropologian tutkimuksellisia aloja ovat esimerkiksi elintapojen vaikutukset terveyteen sekä lääketieteellisen kansantiedon kerääminen ja tutkimus etnomedisiina lääketieteelliseen antropologian yksi alalaji on psykiatrinen antropologia joka on erikoistunut tutkimaan mentaalisten häiriöiden mielisairauksien huumeongelmien yms suhdetta kulttuuriin uskontoantropologia tutkii ihmistä uskonnollisen maailman jäsenenä uskonnollista käyttäytymistä se pyrkii selvittämään uskonnon kokemiseen ja ilmenemiseen ja muodostumiseen liittyviä tekijöitä tämän tutkimushaaran edustajia ovat muiden muassa lucien lvy bruhl paul radin ja mircea eliade lvy bruhl oli pariisilainen antropologi jonka pääteos les fonctions mentales dans les socits infrieures julkaistiin vuonna teoksessa pohditaan eroja länsimaisten kulttuurien ja primitiivisten kulttuurien välillä pääteemana on etteivät vähän kehittyneet kulttuurit osaa tehdä eroa todellisuuden ja taikauskon välillä mutta kehittyneiden maiden kulttuurit sen sijaan käyttävät logiikkaa ja järkevää pohdiskelua lvy bruhlin teoriaan kuului käsitys kaikkien kulttuurien kehityksestä vähitellen primitiivisestä läntiseen teos edustaa etnosentrismiä joka asettaa oman kulttuurin ja todellisuuskäsityksen ensisijaiseksi lingvistinen antropologia eli etnolingvistiikka tutkii puhetta ja kieltä niiden rakenteita ominaisuuksia ja sosiaalisia merkityksiä etnolingvistiikkaa laajempi kielen tutkimuksen alue on semiotiikka psykologinen antropologia etnopsykologia on tutkimusalue johon sisällytetään yleisesti myös kasvatusantropologia psykologinen antropologia tutkii ihmisen psyykkisiä ominaisuuksia aistimuksia ja ihmisen tiedollisia ominaisuuksia psykologinen antropologia on myös kartoittanut juuri ihmislajille tyypillisiä universaaleja psyykkisiä ominaisuuksia tätä tutkimushaaraa edustavat muiden muassa a i hallowell margaret mead francis hsu geoffrey gorer ruth benedict ja erik h erikson sosiaaliantropologia tutkii sosiaalisia verkostoja toisin sanoen ne antropologit jotka ovat painottaneet tutkimuksissaan esimerkiksi hierarkioita sukulaisuussuhteita yms on luokiteltu liittämällä liite sosiaali tieteenalan eteen tutkimushaaran edustajia ovat esimerkiksi a r radcliffe brown w h r rivers raymond firth ja e e evans pritchard evans pritchard tutki afrikassa britannian entisissä siirtomaissa asuvien heimojen välisiä voimarakenteita ja konflikteja tarkoituksenaan selvittää siirtomaaisännälle kuinka maata voi parhaiten hallita tutkimusta hän teki vuosina azandeista ja luvulla nuereista eräs hänen havainnoistaan oli se että keskenään riidoissa olevat heimot liittyivät usein yhteen suuremman ulkopuolisen uhan äärellä evans pritchardiin vaikutti teoreettisesti toinen englantilainen antropologi radcliffe brown jonka pääteokset the andaman islanders ja the social organization of australian tribes käsittelevät yhteiskuntarakenteita andamanien saarilla ja australiassa radcliffe browinia ja evans pritchardia pidetään keskeisimpinä funktionaalisen strukturalismin teorian kehittäjinä poliittinen antropologia on kiinnostunut valtarakenteista ja vallan ilmenemismuodoista kulttuurissa ja sosiaalispoliittisissa ympäristöissä poliittiseen antropologiaan liittyy myös lakia tutkiva oikeusetnologian haara sekä sotaa tutkiva antropologian haara poliittista antropologiaa edustavat esimerkiksi ronald cohen e adamson hoebel p j bohannan bohannan tutki tiv nimisiä ihmisiä nigeriassa hän arvaili kirjassaan tiv economy että yhteisössä oli mahdollisesti useampi eri vaihdon kehä sphere of exchange jotka sisälsivät keskenään vaihtokelpoisia esineitä esimerkiksi eräs kehä saattoi sisältää elintarvikkeita toinen maatalouseläimiä ja orjia ja kolmas naimakelpoisia naisia kehien sisällä olisi ollut moraalisesti sallittua vaihtaa esineitä mutta vaihtaminen kehästä toiseen oli mahdollisesti kiellettyä talousantropologia on erikoistunut tutkimaan talousjärjestelmiä se tutkii esimerkiksi talousjärjestelmien ja luonnon suhdetta tuotannon ja hyvinvoinnin jakautumista yhteisössä sekä tekniikkaa ja teknisen kehityksen vaikutuksia talouteen tämän tutkimushaaran edustajia ovat muiden muassa george dalton karl polanyi ja m herskowits herkovitsin kirja economic life of primitive people julkaistiin vuonna aac on lyhenne sanasta advanced audio coding kehittynyt äänen koodaus se käyttää häviöllistä tiedonpakkausta ja on tarkoitettu tietokoneiden äänitiedostoille aac suunniteltiin korvaamaan mp a se tarjoaa samalla bittinopeudella muun muassa paremman äänenlaadun kuin mp aac kuuluu kansainväliseen mpeg standardiin iso iec tämä standardi sisältää aikaisemman aac standardin huhtikuussa apple sai yleisen huomion kohdistumaan aac hen ilmoittamalla että sen ipod ja itunes tuotteet tulevat tukemaan aac muotoisia kappaleita tiedoston pääte ma ja että kuluttajat voisivat ladata musiikkia tässä muodossa internetin kautta myös nokian matkapuhelimissa on tuki aac standardiin ensimmäisissä nokian malleissa tuki rajoittui mpeg pohjaiseen aac standardiin ja vuoden jälkeen tuki kattoi myös mpeg pohjaisen aac standardin uudemmat nokian mallit esimerkiksi n tukevat myös tiedostomuotoja aac sekä eaac nokian lisäksi myös moni muu matkapuhelinvalmistaja on enenevissä määrin ryhtynyt tukemaan aac formaattia etenkin yhdysvaltalainen motorola sekä eteläkorealainen samsung ovat lisänneet aac tuella varustettujen puhelimiensa määrää huomattavasti viime vuosina aac formaattiin liittyy useita patentoituja keksintöjä patenttien lisensointi on keskitetty via licensing yhtiöön aac patenttisalkkuun sisältyy patentteja seuraavilta tahoilta atomi jakamaton on alkuaineen kemiallisesti pienin osa toisin kuin sanan alkuperäinen merkitys antaa ymmärtää nykyisin atomien katsotaan koostuvan pienemmistä osista atomi jaetaan ytimeen joka koostuu protoneista ja neutroneista ja ytimen ulkopuolella olevaan protoneihin nähden samaan määrään elektroneja elektronin todennäköistä sijaintia kuvataan teoreettisella todennäköisyysjakaumalla tätä aluetta missä elektroni voi teoreettisesti sijaita kutsutaan myös elektronipilveksi verhoksi tai kuoreksi protonit ja neutronit ovat massaltaan moninkertaisesti elektroneja suurempia ja atomin massa onkin pitkälti keskittynyt ytimeen ytimen ja elektronipilven väliin jää täysin tyhjää tilaa ja suurin osa atomin tilavuudesta onkin tyhjää atomin todellista rakennetta on hankala kuvata täsmällisesti ja atomia kuvatessa tyydytään suurpiirteiseen ja yksinkertaistettuun kuvaamiseen rutherfordin atomimallissa elektroni kuvataan kiertämään tiettyä usein pyöreää rataa vaikka todellisuudessa tarkkaa rataa ei voi laskea ytimen ja elektroniverhon välinen etäisyys joudutaan kuvaamaan hyvin yksinkertaisesti sillä jos atomin ydin olisi marmorikuulan kokoinen elektroni sijaitsisi metrin päässä atomin ydin sijaitsee keskellä atomia ja on varaukseltaan positiivinen ydin muodostuu nukleoneista positiivisesti varautuneista protoneista p ja varauksettomista neutroneista n eri alkuaineissa ytimessä on eri määrä nukleoneja ytimessä sijaitsevien hiukkasten lukumäärää sanotaan massaluvuksi protonin ja neutronin on todettu koostuvan vielä pienemmistä osasista kvarkeista protoni koostuu kahdesta ylös kvarkista ja yhdestä alas kvarkista neutroni vastaavasti kahdesta alas kvarkista ja yhdestä ylös kvarkista atomiytimen ympärillä sijaitsee protoneihin nähden sama määrä elektroneja eminus joiden todennäköistä sijaintia kuvastaa teoreettinen todennäköisyysjakauma elektronit eivät kulje ympyräradalla eivätkä edes jatkuvaa käyrää pitkin niillä ei ole määriteltyä kulmanopeutta eikä hetkellistä nopeutta elektroni ei sanan varsinaisessa merkityksessä siten liiku tai kierrä lainkaan vaan on olemassa tietyssä pisteessä tietyllä hetkellä todennäköisyydellä ja etäisyydellä atomiytimestä saman alkuaineen kaikissa atomeissa on yhtä monta protonia protonien lukumäärä on samalla alkuaineen järjestysluku jaksollisessa järjestelmässä saman alkuaineen atomeilla voi kuitenkin olla eri määrä neutroneja ja sen mukaisesti eri massaluku tällä tavalla toisistaan eroavia atomeja sanotaan alkuaineen eri isotoopeiksi saman alkuaineen eri isotooppien kemialliset ominaisuudet ovat samanlaisia mutta ne voivat erota esimerkiksi radioaktiivisuutensa puolesta atomin ydin määrää siis alkuaineen mutta elektroniverho sen millaisia ioneja ja yhdisteitä voi syntyä elektroniverhossa ovat mahdollisia vain tietyt muutokset jotka määräytyvät elektronien energiatilan mukaan kaikista vakaimmat ja vähiten reagoivat alkuaineet ovat jalokaasut koska niillä on elektronia uloimmalla kuorellaan eli ne ovat oktetissa elektronit jakaantuvat eri pääkvanttitasoille eli elektronikuorille ytimestä ulospäin tasot ovat joko ja tai vaihtoehtoisesti k l m n o p ja tasot elektroneja mahtuu ensimmäiselle eli k tasolle vain kaksi kappaletta toiselle energiatasolle mahtuu elektronia kolmannelle tasolle kappaletta neljännelle kappaletta viidennelle kappaletta kuudennelle kappaletta ja seitsemännelle kappaletta taso on ytimestä katsottuna etäisin jossa minkään nykyisin tunnetun alkuaineen atomilla on perustilassa elektroneja elektronien maksimilukumäärä yhdellä energiatasolla voidaan laskea yksinkertaisella laskutoimituksella n missä n korvataan tason järjestysluvulla näin teoreettisesti kuvitteelliselle kahdeksannelle tasolle mahtuvat elektronit lasketaan eli kahdeksannelle tasolle mahtuisi teoriassa elektronia ioneja muodostuu kun atomi tai kemiallinen yhdiste luovuttaa tai ottaa vastaan yhden tai useamman elektronin kemiallisissa reaktioissa osa atomien elektroneista voi siirtyä myös kahden atomin yhteisille orbitaaleille tällä tavoin atomien välille syntyy kovalenttinen sidos joka yhdistää atomit molekyyliksi kemialliset yhdisteet koostuvat yleensä joko tällä tavoin muodostuneista molekyyleistä tai positiivisista ja negatiivisista ioneista useat alkuaineetkin esiintyvät kahden tai useamman samanlaisen atomin muodostamina molekyyleinä eri atomien elektronipilvet vaihtelevat elektronien määrästä riippuen niitä voidaan kuvailla erilaisina atomin ympärillä olevina tilvauusmalleina joissa elektronit todennäköisimmiten ovat kvanttimekaaninen atomimalli kuitenkin antaa tarkemman kuvauksen elektronien paikasta elektronipilvessä kvanttimekaaninen atomimalli lähtee ajatuksesta että elektronin sijainnin määrää neljä tekijää pääkvanttiluku n sivukvanttiluku l magneettinen kvanttiluku ml ja spin s jokainen elektronitaso eli pääkvanttiluku jakaantuu useisiin sivukvanttilukuihin eli orbitaaleihin jokaista pääkvanttilukua kohti on sivukvanttilukuja yksi vähemmän kuin pääkvanttiluvun järjestysnumero on eli tottelee kaavaa l n minus näin ollen se voi saada arvon nolla jokaista arvoa kohti on annettu oma kirjainsymboli ja ne näkyvät taulukosta jokaista pääkvanttilukua kohden ovat mahdollisia kaikki sivukvanttilukuarvot jotka ovat itseään vähintään yhtä pienempiä toisin sanoen toinen energiataso saa sivukvanttiluvut ja eli toisella energiatasolla on sekä s orbitaali ja p orbitaali p orbitaaleja on kolme jokaisella orbitaalilla on yksilöllinen muoto s orbitaalit on pallomaisia ja p orbitaalit ovat muodoltaan kahdeksikkoja p orbitaaleja on aina kolme kullakin energiatasolla jokaiselle ulottuvuudelle yksi eri p orbitaaleja merkitään px py ja pz orbitaaleiksi yleensä erikseen merkitseminen on turhaa ja kaikki orbitaalit ilmoitetaan kuin yhtenä orbitaalina kaikki samalla energiatasolla olevat p orbitaalit ovat samanenergisiä magneettinen kvanttiluku saa samat arvot kuin sivukvanttiluku mutta se saa vastaavat arvot myös negatiivisina spin on yksi tärkeimmistä elektronin ominaisuuksista kun mietitään atomin elektronikonfiguraatiota eli elektronien sijoittumista elektronipilveen spinin voidaan ajatella olevan tietynlaista elektronin pyörimistä elektronin pyörimistä ei pidä sekoittaa pyörimiseen jonka ihminen havaitsee vaan se on jotakin muuta jos elektronin pyöriminen akselinsa ympäri olisi vastaavaa kuin klassisen fysiikan ymmärtämä pyöriminen elektroni pyörisi lähes kymmenkertaisella valonnopeudella akselinsa ympäri elektronin spin voi olla joko tai minus spin ilmoittaa pyörimissuunnan elektroneja sijoitetaan orbitaaleille kolmen säännön avulla minimienergiaperiaatteen paulin kieltosäännön ja hundin säännön avulla alkuaineen järjestysluvun ja samalla elektronien lukumäärän kasvaessa eri orbitaalit täyttyvät seuraavassa järjestyksessä näissä merkinnöissä numerot tarkoittavat pääkvanttilukua jäljessä olevat kirjaimet sivukvanttiluvun mukaan määräytyviä orbitaaleja huomattava on että ylemmän kuoren s orbitaalit täyttyvät ennen alemman kuoren d ja f orbitaaleja alkuaineet joilla viimeksi tulleet elektronit ovat d orbitaaleilla ovat siirtymämetalleja alkuaineet joilla ne ovat f orbitaalilla ovat lantanoideja tai aktinoideja käsitteenä atomi on vanha jo demokritos ehdotti että kaikki koostuu atomeista ja tyhjyydestä ja koska atomeissa ei ole tyhjyyttä ne ovat jakamattomia sillä ainoastaan tyhjyys voi erottaa kappaleet toisistaan kemiassa atomin käsitteen otti käyttöön john dalton luvun alussa sen avulla hän selitti etenkin kerrannaisten painosuhteiden lain tämä laki sanoo että jos kaksi alkuainetta muodostaa useampia yhdisteitä keskenään niin ne määrät yhtä alkuainetta jotka voivat yhtyä samaan määrään toista alkuainetta ovat yksinkertaisessa yleensä pienillä kokonaisluvuilla ilmaistavassa suhteessa toisiinsa esimerkiksi grammaa hiiltä voi yhtyä joko grammaan happea muodostaen hiilimonoksidia tai tarkalleen kaksinkertaiseen määrään grammaan happea muodostaen hiilidioksidia tämä selittyy sillä että hiilimonoksidin molekyylissä on yksi hiili ja yksi happiatomi hiilidioksidin molekyylissä taas yksi hiili ja kaksi happiatomia tämän teorian ja kemiallisten reaktioiden avulla pystyttiin jo luvun alkupuolella määrittämään varsin tarkoin eri alkuaineiden atomien massojen suhteet toisiinsa ei kuitenkaan vielä tiedetty kuinka suuria niiden massat olivat gramman murto osina vain niiden suhteelliset massat tunnettiin siksi olikin otettava käyttöön erityinen atomimassayksikkö joka alkujaan määriteltiin vetyatomin massaksi nykyisin se on määritelty osaksi hiili atomin massasta samoihin aikoihin kehittyivät nopeasti myös lämpöoppi ja siihen läheisesti liittyvä kineettinen kaasuteoria joka myös edellytti kaasun koostuvat molekyyleistä kineettiseen kaasuteoriaan perustuva avogadron laki osoittautui myös hyödylliseksi kaasumaisten alkuaineiden atomimassojen määrityksessä atomiteoria tuli nopeasti tiedemiesten yleisesti hyväksymäksi joskin epäilijöitä oli vielä luvun lopullakin esimerkiksi ernst mach vasta radioaktiivisuutta koskevat tutkimustulokset sekä albert einsteinin vuonna esittämä brownin liikkeen selitys ratkaisivat kiistan lopullisesti ja tekivät myös mahdollisiksi määrittää atomimassayksikön ja gramman välisen suhteen demokritoksen tavoin myös dalton ja tiedeyhteisö vielä kauan hänen jälkeensäkin piti atomia jakamattomana elektrolyysin tutkimus kohti kuitenkin vähitellen siihen päätelmään että atomi voi saada sähkövarauksen eli ionisoitua mikä antoi aihetta olettaa että on olemassa atomiakin pienempiä sähköisesti varattuja hiukkasia runsaat vuotta sitten filosofi platon esitteli teoksessaan timaios eri alkuaineiden atomeja hän yhdisti jokaiseen klassiseen alkuaineeseen maahan ilmaan tuleen ja veteen säännöllisen monikulmion niin kutsutun platonin kappaleen niin että maata vastasi kuutio ilmaa oktaedri vettä ikosaedri ja tulta tetraedri platon ajatteli jokaisen alkuaineen koostuvan omanlaisistaan atomeista kuten nykyteoriatkin olettavat nykyisistä tieteellisiin havaintoihin perustuvista atomimalleista ensimmäinen on elektronin löytäjän joseph thomsonin rusinapullamalli atomin oli havaittu olevan sähköisesti neutraali mutta koostuvan erimerkkisesti varautuneista hiukkasista klassisen teorian mukaan ainoa mahdollinen pysyvä atomimalli oli sellainen jossa positiiviset ja negatiiviset hiukkaset ovat tasaisesti levittyneet atomiin kuin rusinat pullaan ernest rutherford teki kuitenkin kokeen jossa hän pommitti ohutta kultakalvoa alfahiukkasilla suureksi yllätyksekseen hän havaitsi että pieni osa hiukkasista kimposi kalvosta takaisin muiden mennessä läpi ikään kuin suurin osa atomista olisi tyhjää täynnä ja vain pieni ydin sisältäisi kaiken massan rutherford päätyi aurinkokuntamalliin jossa elektronit kiertävät positiivista ydintä samaan tapaan kuin planeetat aurinkoa rutherfordin atomimallin mukainen atomi ei kuitenkaan klassisen fysiikan mukaan olisi vakaa sillä ympyräliikkeessä olevat elektronit säteilisivät energiansa pian pois niels bohr ratkaisi ongelman esittämällä että elektronit kiertävät ydintä vain tietyillä pysyvillä stationaarisilla radoilla bohrin mallissa elektronit säteilevät vain siirtyessään radalta toiselle absorboimalla tai emittoimalla fotonin mallin heikkoudet liittyvät siihen että se ei mitenkään selitä tätä kvantittumista lopulta fyysikot kuten erwin schrödinger saivat kehitettyä kvanttimekaanisen atomimallin jossa elektronit muodostavat ytimen ympärille todennäköisyyspilviä koskaan ei voi tietää varmasti missä elektroni on vaan se on ikään kuin levittäytynyt koko avaruuteen kvanttimekaniikan monimutkaisuuden ja järjenvastaisuuden vuoksi rutherfordin ja bohrin yksinkertaisia malleja käytetään edelleen opetuksessa ja useimmat ihmiset ajattelevatkin atomeja edelleen pieninä aurinkokuntina kvanttimekaaninen atomimalli on kuitenkin todistettu päteväksi useilla äärimmäisen tarkoilla kokeilla analogisuus viittaa teknologiassa laitteisiin joissa mekaaniset prosessit ja fysikaaliset prosessit toimivat analogioina suhteessa teknologian tuottamaan lopputulokseen analogiseen teknologiaan kontrastina on digitaalinen teknologia jossa data on varastoitu binäärisinä koodeina eikä muodosta minkäänlaista analogiaa analogiseen teknologiaan perustuvassa laskimessa rattaiden ja akselien kulkemat matkat toimivat analogioina laskettujen numeroiden suuruuteen tiimalasit sekä aurinko ja vesikellot mallintavat ajan kulun joko muutoksena materiaalissa tai jonkun luonnon säännönmukaisen suhteen asemana kuten auringon asema suhteessa maahan jolloin nämä seikat toimivat ajan määrän analogiana samoin analogisissa kelloissa rattaiden ja akselien kulkema matka on analogia ajan määriin muita analogisia teknologioita ovat esimerkiksi sekstantit ja astrolabit jotka hyödyntävät analogiaan perustuvaa laskentaa materiaalin muotojen ja äänen välille analogian tekevät perinteiset levysoittimet sekä perinteiset analogiset televisiot ja radiot joissa radioaallot olivat analoginen fysikaalinen mallinnus äänestä ja kuvasta analogisessa filmissä taas pyörivät kelat ovat analogia liikkeeseen joka syntyy yksittäisten liikkumattomien kuvien näyttämisestä peräkkäin spesifimpi analoginen teknologia olivat luvun alkupuolella käytetyt sähköverkkojen elektroniset pienoismallit jotka olivat mittakaava analogia suhteessa varsinaisiin sähköverkkoihin sähköisessä analogisessa teknologiassa esimerkiksi sähkövirran määrä voi olla analogia lukujen suuruuteen joita kyseinen laite laskee teknologian historia on täynnä analogisia laitteita mutta etenkin luvulta lähtien analogiset laitteet ovat alkaneet korvautua digitaalisilla laitteilla kun digitaaliteknologian kehitys on mahdollistanut yhä pienempien ja halvempien digitaalilaitteiden käytön analogisen teknologian etu digitaaliseen oli pitkään sen suoraviivaisuuden aiheuttama nopeusetu analogisessa teknologiassa esimerkiksi yksinkertainen pluslasku tehdään suoraan kun taas digitaalisessa joudutaan käyttämään mahdollisesti ää loogista porttia kuten transistoria tämän vuoksi digitaalinen teknologia ei varhaisessa kehitysvaiheessa pärjännyt analogisen teknologian nopeudelle luvun loppupuolelle tultaessa digitaaliset tietokoneet kuitenkin alkoivat syrjäyttää analogisia tietokoneita vielä luvulla oli käynnissä tutkimusta jossa selvitettiin voisivatko analogiset tietokoneet olla joissakin monimutkaisissa tehtävissä esimerkiksi tehtävät joissa yhdistyvät hyvin suuret datamäärät ja fourierin muunnokset digitaalista nopeampi vaihtoehto analogisessa tiedonsiirrossa signaali vastaa arvoiltaan suoraan sitä dataa joka siirretään digitaalisessa tiedonsiirrossa tehdään ensin analoginen digitaalinen eli ad muunnos ja varsinainen signaali koostuu dataa kuvaavista numeerisista arvoista tällä menettelyllä mahdollistetaan pienempi häiriötodennäköisyys virhe signaalissa ei automaattisesti merkitse virhettä signaalin informaatiosisällössä ja parempi virheenkorjaus analogisessa järjestelmässä voi siis olla ääretön määrä lukuja kun taas digitaalisessa niitä on rajattu määrä analogisuutta voi verrata rajatulla lukualueella oleviin reaalilukuihin digitaalisuus taas on portaittaisuutta jota voi verrata rajatulla lukualueella oleviin kokonaislukuihin analogisen tiedonsiirron ominaisuuksia muunnettaessa dataa analogisesta digitaaliseksi hukataan tietoisesti dataa tämä kannattaa kun mitoitetaan virhe tarvittavan tarkkuustason ulkopuolelle esimerkiksi sopivalla näytteenottotaajuuden ja kvantisointitasojen lukumäärän valinnalla tällöin päästään analogista siirtoa huomattavasti parempaan virheensietokykyyn varsinaisessa siirrossa auringonpilkku on auringon pinnassa eli valokehässä näkyvä tumma alue pilkut näyttävät tummilta niitä ympäröivää kuumaa valtavan kirkasta valokehää vasten sillä viileämmän kaasun pintakirkkaus on pienempi kuin kuumemman auringonpilkun keskiosan lämpötila on noin c kun muualla fotosfäärissä auringon pintalämpötila on vajaat c pilkut aiheutuvat voimakkaista paikallisista magneettikentistä ja niitä voi esiintyä joko yksin tai ryhminä ne näyttävät liikkuvan fotosfäärissä koska aurinko pyörii akselinsa ympäri pilkun ympäristöä alhaisempi lämpötila johtuu magneettikentästä joka estää konvektion eli lämmön vaikutuksesta sisältä nousevat kaasuvirtaukset suuri auringonpilkku näkyy jopa katsottaessa auringon pintaa paljain silmin paksun sumun läpi aurinkoa ei saa koskaan katsoa suoraan kiikarilla tai kaukoputkella tai tuijottaa paljain silmin auringonpilkut ovat pyöreähköjä tai soikeita mutta muodoltaan hyvin epäsäännöllisiä ne ovat kuoppia auringon pinnassa ja niiden kohdalla on laskuvirtaus auringonpilkkujen koko vaihtelee suuresti eikä tyypillistä kokoa ole keskimäärin niiden on sanottu olevan suunnilleen maapallon kokoisia auringonpilkkuryhmien elinikä vaihtelee jotkut voivat elää jopa sata päivää mutta sellaiset ovat hyvin harvinaisia auringonpilkkuryhmän elinikä on suhteessa sen kokoon isommat ryhmät elävät pitempään pienimpien elinikä voi olla tunteja pilkuista voidaan usein erottaa syvä tumma umbra ja sitä ympäröivä vaaleampi osa penumbra auringonpilkun tumman keskusosan umbran lämpötila on c ja puolitumman reunuksen penumbran lämpötila jopa c pilkun lämpötila alenee siis normaalista pinnan asteesta noin astetta koska kirkkaus on verrannollinen lämpötilan neljänteen potenssiin pilkut ovat muuta aurinkoa tummempia penumbrassa on pilkun keskustasta ulospäin osoittavaa kuitumaista rakennetta fibrillejä fibrillirakenne näkyy pilkun keskustasta katsoen säteittäisinä tummempina ja vaaleampina alueina umbrassa magneettikenttä on suunnilleen pystysuora penumbrassa vaakasuora auringonpilkun aiheuttava magneettinen häiriö ulottuu ainakin kaksi kertaa penumbran läpimitan alapuolelle auringonpilkut ovat magneettikentän napoja ja esiintyvät usein pareina jotka ovat vaakasuorassa auringon pyörimiseen nähden auringonpilkkuihin liittyvät magneettikentät aiheuttavat flareja eli roihuja ja muita auringon purkauksia myös muilla tähdillä on auringonpilkkuja vastaavia tähdenpilkkuja jotka saattavat olla hyvinkin suuria tähden kokoon nähden auringon pilkkuisuus kullakin hetkellä ilmoitetaan auringonpilkkuluvulla joka on auringonpilkkujen määrää kuvaava luku zrichin auringonpilkkuluku auringonpilkkujen runsaus vaihtelee keskimäärin vuoden jaksoissa ja niiden määrä vaikuttaa maan päällä muun muassa radioyhteyksien olosuhteisiin auringon aktiivisuus saavuttaa maksiminsa vuodessa ja palaa minimiin vuodessa auringon ollessa aktiivisimmillaan auringonpilkkuja esiintyy runsaasti ja kun aktiivisuus on minimissään niitä on vähän tai ei ollenkaan jaksollisuuden havaitsi ensimmäisenä samuel heinrich schwabe vuonna jakson pituus vaihtelee sen on havaittu olevan vuotta jakson aiheuttaa auringon magneettikentän kääntyilyn vuoden jaksoissa tämä johtuu virtaavan plasman kiertojaksosta päiväntasaajalta navoille ja takaisin auringon aktiivisuus vaikuttaa ilmeisesti myös maapallon lämpötilaan ja otsonikerrokseen erityisesti auringon aktiivisuus vaikuttaa kosmiseen säteilyyn ja hiili n muodostumiseen vaikka pilkut ovat tummia suurempi pilkkujen määrä merkitsee silti suurempaa aktiivisuutta ja suurempaa säteilyä ja kirkkaampaa aurinkoa koska pilkkuja ympäröivät alueet ovat aktiivisempia ja kirkkaampia auringonpilkkujakson alussa pilkut ilmestyvät leveysasteelle ja vaeltavat jakson edetessä kohti auringon päiväntasaajaa muilla tähdillä on havaittu spektrimittauksissa auringonpilkkujaksoja muistuttavia muutoksia jo luvulla charles a young löysi auringosta ionisoituneen kalsiumin h ja k emissioviivat myöhemmin huomattiin nämä viivat vahvemmiksi auringon magneettisesti aktiivisten alueiden yllä vuonna gustav eberhard ja karl schwarzschild löysivät h ja k viivat muilta tähdiltä ja väittivät että muiden tähtien mahdolliset pilkkujaksot näkyisivät näissä viivoissa he eivät ehtineet tutkia väitettään vuonna olin wilson alkoi tutkia muiden tähtien mahdollisia pilkkujaksoja mittaamalla h ja k viivoja ja monen vuoden tutkimuksen jälkeen löysikin pilkkujaksoja rahoittajien ajoittaisesta pessimismistä huolimatta näitä jaksoja voi kutsua tähdenpilkkujaksoiksi tai aktiivisuuskierroksi eli aktiivisuussykleiksi mitä nuorempi ja aktiivisempi tähti on sitä voimakkaammat kalsiumin h ja k emissioviivat sillä on auringolla voimakkaat h ja k viivat tulevat kromosfääristä auringon kaasukehästä pilkkujen yltä joillakin tähdillä h ja k viivojen voimakkuus vaihtelee noin vuoden jaksoissa esim hd llä toisilla tähdillä muutokset muistuttavat auringon muutoksia esimerkiksi hd llä on noin vuoden jakso joillakin tähdillä esim hd llä ei tapahdu lainkaan jaksollisia muutoksia spektriviivoissa nuoret tähdet pyörivät nopeammin ja silloin niiden dynamo tuottavaa lyhyen epäsäännöllisen aktiivisuusjakson kun tähti vanhenee siitä poistuu ajan mukana impulssimomenttia pois ja sen pyörimisliike hidastuu pilkkujakso pitenee ja muuttuu säännölliseksi lopulta pilkkujakso häviää samanikäiset aurinkoa kevyemmät tähdet ovat magneettisesti nuorempia ja silloin niiden pilkkujakso säilyy luultavasti epäsäännöllisenä pidempään auringonpilkkujen synty liittyy auringon magneettikenttään joka syntyy aurinkoon konvektiovirtauksissa dynamoteorian mukaisesti auringon aine on täysin ionisoitunutta eli sähköistä joten siinä voi syntyä voimakkaita sähkövirtoja ja magneettikenttiä kaasun virtauksen vaikutuksesta auringon energia syntyy sen ytimessä vedyn palaessa fuusioreaktiossa energia siirtyy ulospäin aluksi lähinnä säteilemällä auringon konvektiivinen kerros on ulompi kerros jossa energia siirtyy ulospäin kaasun virtauksissa auringonpilkkujakso liittyy magneettikentän vaihtumiseen pituuspiirien suuntaisesta leveyspiirien suuntaiseksi magneettikenttä syntyy konvektiovirtauksen pyörteisyydestä eli turbulenssista aurinko pyörii nopeammin päiväntasaajalla kuin navoilla päiväntasaajalla yksi pyörähdys vie päivää ja navoilla noin aluksi auringonpilkkuminimissä auringolla on kaksinapainen magneettikenttä jonka voimaviivat kulkevat auringon pituuspiirin suunnassa auringon erilainen pyöriminen eri leveysasteilla differentiaalirotaatio venyttää magneettiset voimaviivat ensin v n muotoisiksi siten että v n kärki osoittaa päiväntasaajalla auringon pyörimissuuntaan magneettikenttä jäätyy kiinni aurinkoaineeseen v n kärki venyy pitkäksi sormea muistuttavaksi kärjeksi näin aluksi suorat magneettikentän viivat muistuttavat lopulta spiraaleja jotka peittävät auringon pintaa aluksi päiväntasaajaa vastaan pystysuorat voimaviivat muuttuvat lähes vaakasuoriksi viivojen venyessä differentiaalirotaation takia auringon edelleen pyöriessä kentän voimaviivat lähestyvät toisiaan magneettikentän viivojen tihentyminen vahvistaa magneettikenttää auringon pinnan alle syntyy kenttäviivojen tihentyessä putkimaisia tai lankamaisia magneettikenttärakenteita joita syntyy ja kuolee jatkuvasti magneettiputki pyrkii kyllin vahvistuttuaan nousemaan auringon sisuksista pintaa kohti koska sen sisäinen magneettikenttä harventaa siinä olevaa kaasua joillain alueilla käy niin että monia pystysuoria lankamaisia kenttiä kietoutuu yhteen jolloin syntyy köyttä muistuttava pitkäikäinen rakenne auringonpilkku lopussa auringon kaksinapainen kenttä kääntyy vastakkaiseksi auringonpilkkujakson pituus riippuu auringon pyörimisnopeudesta teorioiden mukaan auringon pyöriminen on hidastunut huomattavasti ajan mukana pyörimistä ovat hidastaneet auringon magneettikenttä ja auringosta puhaltava hiukkasvirta aurinkotuuli lähitähtiä tutkimalla tiedetään joillakin nuorilla nopeasti pyörivillä tähdillä olevan auringonpilkkujaksoja jotka ovat vain noin vuoden mittaisia ja epäsäännöllisiä toisaalta joillakin aurinkoa vanhemmilla hitaasti pyörivillä tähdillä ei havaita spektriviivoista auringonpilkkujaksoja lainkaan aurinkoa kylmemmän pääsarjan tähden konvektiivinen kerros on paksumpi mutta virtaus siinä hitaampaa tällainen aurinkoa vanhempi hitaasti pyörivä tähti voi olla aurinkoa magneettisesti aktiivisempi ja nuorempi joidenkin tutkijoiden mukaan auringon aktiivisuus varsinkin oletettu pitkä vuotinen jakso vaikuttaa ilmastoon auringonpilkkujaksojen ja sään välille ei ole selitetty fysikaalista mekanismia vain tilastollisia vastaavuuksia jotka nekin perustuvat varsin lyhyisiin havaintosarjoihin sanotaan että kun auringonpilkkuja on vähän sää on kolea ja sateinen suomen leveyksillä leveyspiirin pohjoispuolilla kun auringonpilkkuja on paljon on lämmintä auringonpilkkujen aiheuttamat muutokset perustuvat ehkä niiden mukana vaihtelevan ultraviolettisäteilyn aiheuttamiin muutoksiin otsonikerroksessa lämpiminä kausina pohjoisia leveyksiä lämmittävät lisääntyneet pohjois eteläsuuntaiset virtaukset tällöin auringon aktiivisuuden vaihtelut muuttavat suursäätiloja ns maunderin miniminä tunnetaan ajanjakso kun auringonpilkut olivat hyvin harvinaisia sama ajanjakso tunnetaan myös niin sanottuna pienenä jääkautena jolloin eurooppa ja pohjois amerikka kärsivät kylmistä talvista maapallo on saattanut viiletä tuolloin jopa yhden asteen erikoisesti vuodet tunnetaan suomessa suuren nälänhädän vuosina jolloin huomattava osa kansasta kuoli nälkään ja tauteihin andrei linde s maaliskuuta moskova on venäläis yhdysvaltalainen kosmologi hän opiskeli moskovan valtionyliopistossa ja lebedevin fysiikan instituutissa vuosina hän kehitti väitöskirjaansa david kirzhnitsin kanssa vuonna hänestä tuli lebedevin fysiikan professori linde siirtyi cerniin sveitsiin ja stanfordin yliopistolle linde ja yhdysvaltalainen alan guth kehittivät luvun alussa inflatorisen maailmankaikkeuden teorian josta on vähitellen tullut vakio paradigma kosmologiassa alkuräjähdyksen klassisen mallin lisäksi linden malli korjasi suurimmat ongelmat guthin mallista samalla säilyttäen sen tärkeimmät piirteet vuonna hän ehdotti kaoottisesti inflatorista teoriaa josta tuli uusien mallien prototyyppi hän on kirjoittanut yli julkaisua hiukkasfysiikasta ja kosmologiasta hänen kaksi inflatorista teoriaansa käsittelevää kirjaa ovat inflation and uantum cosmology ja particle physics and inflationary cosmology linde sai neuvostoliiton lomonosov palkinnon ja oskar klein mitalin fysiikasta tukholman yliopistolta vuonna hänelle ojennettiin dirac mitali vuonna hän sai peter gruber palkinnon inflatorisen maailmankaikkeuden teorian kehittämisestä aprillipäivä on joka vuosi huhtikuuta latinan aprilis ja useiden nykykielten april tarkoittavat huhtikuuta aprillipäivänä on tapana puijata leikkimielisesti ihmisiä useissa lehdissä julkaistaan jokin pilailumielessä kirjoitettu artikkeli suomessa aprillipäivää ei ole otettu kalenteriin vaikka sitä on joskus ehdotettu koska sen teho perustuu yllätyksellisyyteen aprillipäivä voi osua joka vuosi eri viikonpäivälle vuoden aprillipäivä on maanantaina ja vuoden aprillipäivä keskiviikkona kun uusi käytäntö kohdistui vain yhden merkkipäivän paikkaan se antoi varmasti ranskassa hyvät mahdollisuudet kiusoitella niitä jotka eivät hyväksyneet uudistusta ja narrata niitä jotka eivät yksinkertaisesti tienneet siitä huijausperinne saattoi hyvin saada alkunsa aprillipäivän aikoihin pilailumielessä lähetetyistä uudenvuodenlahjoista tai kutsuista olemattomiin uudenvuodenjuhliin vuoden päästä ranskassa siirryttiin uuteen kalenteriin ja saatiin vielä uusi sykäys päivämäärillä leikittelyyn aprillausperinteen leviämisestä muualle eurooppaan ei ole tarkkaa käsitystä uuteen kalenteriin siirtyminen ei selitä sen tuloa ainakaan englantiin sillä aprillipäivä oli jo vakiintunut ennen vuotta jolloin siellä omaksuttiin uusi ajanlasku keväinen hassutteluperinne tunnetaan kuitenkin ympäri maailmaa ja sen perinne tuntuu juontuvan lukua selvästi vanhempaan aikaan jo roomalaiset viettivät hilaria juhlaa maaliskuuta ja hindujen maaliskuun alussa viettämä värien juhla holi on vähintään yhtä vanha molempiin kuuluu yleinen hilpeys ja sosiaalisen koodin keventyminen tämän perusteella on luultavaa että hullutteluperinteen alku ei ole ajanlaskun muutoksissa ja luvuilla vaan ne antoivat vain hyviä tekosyitä ilmaista kevään tulemiseen liittyvää ikiaikaista hulluttelumieltä suomessa useat sanomalehdet piilottavat joka vuosi aprillipäivänä uutistensa sekaan yhden valheellisen uutisen usein sanomalehtien aprillipilat ovat sellaisia ettei niitä voi ottaa kovin vakavasti esimerkiksi vuonna savon sanomat ilmoitti suomen kieltävän perunoiden kotikasvatuksen ja mikropc ipadien lähettävän käyttäjiensä sormenjäljet yhdysvaltain tiedustelupalvelulle onnistuneen huijauksen jälkeen lausutaan huijatulle lorunpätkä jolloin hän tajuaa kyseessä olevan aprillipila aprillilorulla toivotellaan leikkimielisesti aprillipäivää ja samalla ivataan aprillipilaan langennutta suomessa tutuin aprilliloru on aprillia syö silliä juo kuravettä päälle tämän hokeman lähteenä voidaan pitää sen ruotsinkielistä vastinetta april april din dumma sill aprillauksen uhria kutsutaan englannissa aprillinarriksi ranskassa ja italiassa aprillikalaksi ranskassa aprillipäivänä on tapana tehdä poisson d avril eli aprillikala se on paperista tehty kala joka kiinnitetään toisen selkään espanjassa ja muissa espanjankielisissä maissa aprillipäivä on joulukuuta eli viattomien lasten päivänä afrikka on maailman toiseksi suurin maanosa sen pinta ala on neliökilometriä joka on prosenttia maan maapinta alasta afrikan noin miljardia asukasta muodostaa noin prosenttia ihmiskunnasta afrikka koostuu useista ylätasangoista mantereen suurin joki on niili laajin järvi victorianjärvi ja korkein vuori kilimanjaro suurin osa afrikkaa kuuluu trooppiseen ilmastovyöhykkeeseen pohjoisimmat ja eteläisimmät alueet subtrooppiseen pohjois afrikassa sijaitsee suuri saharan aavikko ja keski ja länsi afrikka ovat tiheiden ja kosteiden trooppisten sademetsien peitossa afrikassa on moni muotoinen eläimistö afrikassa on useita tuhansia etnisiä ryhmiä nykyisin afrikassa on itsenäistä valtiota niiden rajat ovat peräisin siirtomaa ajalta eivätkä perustu kansallisuuksiin tai heimoihin pääosa afrikan maista itsenäistyi luvulla sodat epävakaus ja väestönkasvu koettelevat maanosaa nykyäänkin afrikka on luonnonvaroiltaan rikas mutta taloudeltaan köyhä maanosa afrikassa kulminoituvat monet maailman pahimmista ongelmista kuten köyhyys aids ruoan ja veden puute sekä huono hallinto afrikkalaiset kärsivät vuosisadan siirtomaajärjestelmästä ja tätä ennen orjuudesta antiikin kreikkalaiset kutsuivat maanosan pohjoisosaa libya nimellä ensimmäinen tunnettu africa maininta on luvun eaa alusta roomalaiselta runoilijalta enniukselta hän viittasi sanalla karthagon seutuun roomalaiset hävittivät karthagon vuonna eaa ja nimesivät ensimmäisen välimeren eteläpuolisen provinssinsa africaksi provinssi käsitti suurin piirtein nykyisen tunisian ja osan algeriaa myöhemmin afrikka laajentui tarkoittamaan laajempaa aluetta mutta vasta luvulta lähtien se on tarkoittanut koko maanosaa afrika nimen alkuperä saattaa olla foinikian kielen sanassa afer musta monikossa afri roomalaiset kutsuivat alueella asuneita berbereitä afreiksi afrikka rajautuu pohjoisessa välimereen koillisessa suezin kanavaan ja punaiseenmereen idässä intian valtamereen ja lännessä atlanttiin afrikka jaetaan maantieteellisesti viiteen osaan pohjois afrikka itä afrikka länsi afrikka keski afrikka ja eteläinen afrikka afrikan pinta ala on miljoonaa neliökilometriä afrikan pohjoisimmasta kohdasta ras ben sakkasta tunisiassa n eteläisimpään cape agulhasiin etelä afrikassa on matkaa suunnilleen kilometriä manteren läntisimmästä kohdasta kap verden niemimaasta senegalissa w itäisimpään kohtaan sar hafuniin somaliassa e on noin kilometriä afrikan rantaviivan pituus on noin kilometriä muihin maanosiin verrattuna afrikan rannikot ovat melko suoria ilman laajoja niemimaita tai lahtia afrikan kaakkoisrannikolla sijaitseva madagaskar on maailman neljänneksi suurin saari afrikka koostuu useista ylätasangoista jotka itä afrikan hautavajoama halkaisee mantereen itäosissa afrikan luoteisosissa ovat atlasvuoret jotka ovat geologisesti mantereen nuorinta osaa afrikan korkein vuori on kilimanjaro jonka huippu on metriä merenpinnasta afrikan suurin joki on välimereen laskeva niili jota pidetään noin kilometrin pituudellaan maailman pisimpänä jokena muita afrikan suurimpia jokia ovat kongojoki km sambesi km ja nigerjoki km useimmat afrikan suurista järvistä sijaitsevat itä afrikan hautavajoaman alueella suurimpia järviä ovat esimerkiksi victorianjärvi tanganjikajärvi njassajärvi albertinjärvi ja tadjärvi suurin osa afrikkaa kuuluu trooppiseen ilmastovyöhykkeeseen pohjoisimmat ja eteläisimmät alueet subtrooppiseen pohjois afrikassa on suuri saharan kuumuusaavikko sen pohjoispuolella on kapea välimeren rannikkovyöhyke saharan eteläpuolella on sahel joka on kuiva puoliaavikosta savanniksi asteittain muuttuva alue keski ja länsi afrikka ovat tiheiden ja kosteiden trooppisten sademetsien peitossa eteläisessä afrikassa on kalaharin puoliaavikko ja namibin aavikko pleistoseenin lopun joukkotuho vaikutti afrikassa vähemmän kuin muissa maanosissa osittain tämän vuoksi afrikka onkin tullut tunnetuksi moni muotoisesta eläimistöstään siellä on maailman muihin alueisiin verrattuna huomattavan paljon suurikokoisia eläimiä varsinkin nisäkkäitä sellaisia ovat petoeläimistä leijona leopardi gepardi ja hyeena kasvis syöjistä esimerkiksi afrikannorsu kirahvi virtahepo kafferipuhveli ja sarvikuono afrikassa on myös suuri joukko antilooppilajeja sekä kädellisiä kuten paviaanit sekä ihmis apinoihin kuuluvat simpanssit ja gorillat afrikassa on myös suuria lintuja kuten strutseja sekä matelijoita kuten krokotiileja yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma unep totesi vuonna metsäkadon olevan afrikassa noin kaksi kertaa nopeampaa kuin muualla on jopa väitetty että prosenttia länsi afrikan alkuperäisistä metsistä olisi jo tuhoutunut madagaskarin alkuperäisistä metsistä prosenttia on tuhoutunut sen jälkeen kun ihmiset asuttivat saaren noin vuotta sitten noin prosenttia afrikan viljelysmaasta kärsii maaperän köyhtymisestä ateena on kreikan pääkaupunki ja samalla maan suurin kaupunki se on myös attikan alueen pääkaupunki varsinainen ateenan kaupunki muodostaa samannimisen kunnan dmos athinaon ja on keski ateenan alueyksikön hallinnollinen keskus kunnan pinta ala on neliökilometriä ja väkiluku ateenan metropolialue koostuu lisäksi neljästä muusta alueyksiköstä pohjois ateenan etelä ateenan länsi ateenan ja pireuksen alueyksiköistä ja siihen voidaan lukea myös suuri osa itä attikan ja länsi attikan alueyksiköiden kunnista yhteensä noin kuntaa koko metropolialueen pinta ala on ja väkiluku vuonna lisäksi alueella asuu noin maahanmuuttajaa joiden status ei ole pysyvä ateenan varsinainen kaupunki on erittäin tiheään asuttu sen väestötiheys on noin asukasta km ateenan metropoli on kasvamassa ja levittäytymässä sekä pohjoiseen että itään päin ateena on kreikan politiikan talouden yritysmaailman teollisuuden ja kulttuurin keskus antiikin aikaan ateena hallitsi muuta attikaa ja oli yksi kreikan johtavista kaupunkivaltioista kaupungista ovat lähtöisin niin länsimainen demokratia käsite kuin filosofiakin ateenan nimi pohjautuu kreikkalaisen jumaltaruston pallas athene nimiseen viisauden jumalattareen tarun mukaan ateenan nimi on peräisin kreikkalaisten jumalten athenen ja poseidonin kilpailusta poseidon ja athene kilpailivat siitä kumpi saisi toimia kaupungin suojelusjumalana he päättivät että se kumpi antaisi kaupungille parhaimman lahjan voittaisi poseidon puhkaisi lähteen akropoliille ja athene loi oliivipuun jonka öljyä voitiin käyttää moniin eri tarkoituksiin kuten valaistukseen öljy oli kansalaisille arvokas lahja joten athene voitti ja kaupunki nimettiin hänen kunniakseen ateenaksi kaupungin muinaiskreikkalainen nimi on monikossa ateenat kuten monet muutkin antiikin kreikkalaisten ja roomalaisten kaupunkien nimet tämä näkyy edelleen monien kielien nimissä ateenalle esimerkiksi latinaksi athenae espanjaksi atenas ja englanniksi athens monikollisuus saattaa johtua esimerkiksi siitä että ateena on syntynyt useiden kylien yhdistyessä ateena sijaitsee manner kreikassa attikan niemimaan eteläreunalla kaupunki levittäytyy attikan tasangolle jonka itäpuolella kohoaa ymitts eli hymettosvuori koillispuolella pentli eli pentelikonvuori pohjoispuolella prnitha eli parnesvuori ja länsipuolella aigleo ja pokilo vuoret lounaassa kaupunkialue ulottuu saroninlahdelle tasangolla kaupungin alueella sijaitsee useita kukkuloita joista tunnetuin on akropolis muinaisen ateenan linnavuori muita kukkuloita ovat akropoliin viereiset areiopagi filopppou filopappos ja pnyks sekä akropoliista koilliseen sijaitseva lykavitts lykabettos iliss ja kifiss jokien laaksot sijaitsevat ateenan länsiosissa ateenan vanha keskusta nykyinen plkan vanhakaupunki ja monastirkin alue sijaitsee akropoliin itä koillis ja pohjoispuolella ateenan tultua kreikan pääkaupungiksi kaupungille suunniteltiin uusi asemakaava jonka keskeiseksi piirteeksi tuli vanhan keskustan pohjoispuolella sijaitseva kolmion muotoinen alue jota rajaavat stadou peirais ja ermo kadut sen sisäpuolella on psyrn kaupunginosa kolmion itäisen sivun kulmissa ovat keskusaukiot sntagma ja omnoia tämän vanhan keskustan ympärillä ovat muun muassa kaupunginosat thiseo makryginni akadima exrcheia kolonki ja mets sekä kansallispuutarhan ja zppeion puiston alueet nykyään suur ateena on levinnyt koko tasangon alueelle mikä vaikeuttaa kaupungin tulevaa laajenemista kaupungin nopea kasvu luvulla ja siihen liittynyt teollisuuden ja autoliikenteen lisääntyminen ovat aiheuttaneet vakavia ympäristöongelmia muun muassa savusumua ja vesistöjen saastumista varsinainen ateenan kunta dmos on jaettu seitsemään suuralueeseen dimotik kointita kunnallisyhdyskunta suuralueet sekä niissä sijaitsevat kaupunginosat ja muut alueet ovat ateenan kaupunkialueeseen kuuluvat varsinaisen ateenan kaupungin ja kunnan lisäksi keski ateenan pohjois ateenan etelä ateenan ja länsi ateenan alueyksiköiden kunnat nämä neljä alueyksikköä muodostavat suur ateenan alueen aiemmin alue muodosti ateenan prefektuurin joka lakkautettiin vuoden alussa alueen väkiluku on vuonna suur ateenaan kuuluvat seuraavat kuntaa ateenan taajaan asuttuun kaupunkialueeseen voidaan lukea suur ateenan lisäksi suur pireus eli pireuksen alueyksikön viisi kuntaa ne ovat pireus keratsni drapetsna korydalls nkaia gios ionnis rntis ja prama näin laskettuna koko ateenan suurkaupunkialueen väkiluku on ateenan metropolialueeseen voidaan lukea mainittujen viiden alueyksikön lisäksi myös suuri osa niitä ympäröivien itä attikan ja länsi attikan alueyksiköiden kunnista koko metropolialueen väkiluku on noin varhaisimmat jäänteet asutuksesta ateenassa ovat neoliittiselta kaudelta noin eaa tuolloin asutus keskittyi akropolis kukkulalle mutta viimeistään keskisellä pronssikaudella eaa asutus oli levinnyt myös kukkulaa ympäröivälle tasangolle muun muassa myöhemmän agoran alueelle varsinaisena kaupunkina ateenasta voidaan kuitenkin puhua vasta mykeneläisellä ajalla luvulta eaa lähtien jolloin athene jumalatar voitti tarun mukaan kaupungin herruuden meren jumala poseidonilta samoihin aikoihin sijoittuu myös tradition mukaan kaupungin perustaminen joka tapahtui kekropsin hallituskaudella vuonna eaa todennäköisenä pidetään että ateena on useimpien muiden kreikan kaupunkivaltioiden tavoin ollut alkujaan kuningaskunta akropoliilla oli kuninkaanpalatsi noin eaa antiikin lähteissä mainitut ateenan kuninkaat ovat kuitenkin joitakin myöhäisimpiä mahdollisesti lukuun ottamatta ilmeisesti taruhenkilöitä mykeneläisen ajan päättymisestä ateena vaikuttaa selvinneen muita keskuksia rauhallisemmin se ei tuhoutunut doorilaisvalloituksissa muiden mykeneläisten keskusten tavoin mutta koki silti kulttuurisen muutoksen niin kutsuttujen pimeiden vuosisatojen aikana viimeistään luvulla eaa ateenan hallintoa johtivat arkontit eikä kuningasta enää ollut mainitun vuosisadan arkonteista tunnetuin on drakon joka myös sääti ateenan vanhimmat tunnetut lait viimeistään arkaaisella ajalla luvulla akropoliilla oli varhaisia temppelirakennuksia solon uudisti kaupungin hallintoa lakeja ja taloutta noin eaa uudistuksia voidaan pitää eräänä ateenan demokratian alkupisteistä hieman myöhemmin peisistratos kuitenkin nousi kaupungin tyranniksi peisistratoksen suvun tyrannia kesti vuodet ja eaa pysyvästi demokratian vakiinnutti vasta kleistheneen valtiosääntöuudistus vuonna eaa uudessa järjestelmässä ateenan köyhimmätkin vapaat miespuoliset kansalaiset saivat olla mukana päättämässä valtion asioista sitä vastoin eivät edelleenkään naiset orjat eivätkä kansalaisoikeutta vailla olevat maahanmuuttajat kansalaiset kokoontuivat kansankokouksessa eli ekklesiassa jo luvulla ateena valtasi koko attikan maakunnan kun vähän aasian joonialaiskaupungit kapinoivat persian valtakuntaa vastaan ateena lähetti joukkoja heidän tuekseen tämä sai persialaiset lähettämään kaksi retkikuntaa kreikkaan niin kutsutut persialaissodat dareios i n aloittama sotaretki päätyi ateenan voittoon marathonin taistelussa vuonna eaa kymmenen vuotta myöhemmin dareioksen poika kserkses i aikoi vallata koko kreikan tässä yrityksessä vuonna eaa persialaiset hävittivät ateenan kaupungin mutta ateenan ja muiden kaupunkivaltioiden laivastot löivät persialaisten laivaston pian tämän jälkeen salamiin taistelussa persialaiset lyötiin lopullisesti plataiain taistelussa eaa sen jälkeen ateena jälleenrakennettiin klassisen antiikin aikana ateena oli merkittävin kreikkalainen kaupunki ja koko kreikkalaisen maailman kulttuurin ja kaupankäynnin keskus kaupunkiin rakennettiin myös suuri kaupunginmuuri themistokleen muuri sekä myöhemmin pireuksen satamakaupunkiin ulottuvat niin kutsutut pitkät muurit ateena perusti niin sanotun deloksen meriliiton johon kuului suurin osa egeanmeren saarista seuraavien vuosikymmenien aikana liitosta muodostui ateenan imperiumi ja muista liiton jäsenistä tuli ateenan alamaisia tuon ajan merkittävin johtaja oli perikles akropoliin suuret rakennushankkeet mukaan lukien parthenon toteutettiin eaa ateenan kasvava valta sai spartan aloittamaan peloponnesolaissodan vuonna eaa sota loppui ateenan tappioon vuonna eaa spartalaiset asettivat ateenan johtoon niin sanotut kolmekymmentä tyrannia mutta demokratia saatiin palautettua jo seuraavana vuonna luvulla eaa ateena sai osittain jälleenrakennettua vanhan imperiuminsa mutta makedonian kuningas filippos ii kukisti ateenan ja theban joukot vuonna eaa hellenistisellä ajalla ateena ei enää ollut itsenäinen vaan makedonian vallan alla vuonna eaa se joutui rooman valtakunnan vallan alle rooman valtakunnan osana ateena kuului aluksi makedonian provinssin alaisuuteen mutta vuodesta eaa eteenpäin uuteen akhaian provinssiin johon kuuluivat kreikka thessalia ja epeiros vuonna eaa sulla hävitti ja ryösti ateenaa sillä se oli asettunut pontoksen kuninkaan mithridates vi n puolelle roomalaisia vastaan myös pompeiuksen ja caesarin välisessä taistelussa sekä brutuksen taistelussa octavianusta ja antoniusta vastaan kaupunki oli asettunut väärälle puolelle mutta voittajat kohtelivat kaupunkia kuitenkin lempeästi roomalaisen ylemmän luokan nuorukaisen koulutukseen kuului useimmiten opiskelu ateenan filosofikouluissa rikkaat roomalaiset suosivat kaupunkia myös tekemällä sille lahjoituksia ja varsinkin keisari hadrianus piti kaupungista erityistä huolta hän muun muassa rakennutti sinne yhden kokonaan uuden kaupunginosan ja restauroi useita vanhoja rakennuksia vuonna gootteihin kuulunut herulien heimo tuhosi kaupunkia mikä tarkoitti käytännössä klassisen kaupungin loppua väestö vetäytyi pienelle alueelle akropoliin pohjoispuolelle sata vuotta myöhemmin vuonna länsigootit ryöstivät kaupunkia alarikin johdolla kaupunki kuitenkin rakennettiin uudelleen näiden hyökkäysten jälkeen antiikin aikana klassiselta ajalta aina roomalaisajalle kaupungissa toimi useita filosofikouluja joista tunnetuimmat olivat platonin akatemia ja aristoteleen perustama lykeionin peripateettinen koulu kyyninen koulukunta sai nimensä kynosargeen gymnasionista stoalainen koulukunta puolestaan stoa poikilesta ateena säilyi tärkeänä opiskelukaupunkina vuoteen jolloin sen viimeisetkin filosofikoulut lakkautettiin kaupungin pakanallisia temppeleitä muutettiin kirkoiksi jo luvulta lähtien rooman valtakunnan jakautuessa ateenasta tuli osa itä roomaa myöhempää bysantin valtakuntaa ateenasta tuli arkkipiispanistuin noin vuonna ja lukuja kutsutaan ateenan bysanttilaisen taiteen kultakaudeksi tuolloin kaupunki vaurastui saippuan ja väriaineiden tuottajana ja sinne rakennettiin lukuisia bysanttilaisia kirkkoja ja luostareita ateena säilyi bysantin osana luvun alkuun vuonna italialais ja frankkiristiretkeilijät valtasivat kaupungin luvut ateena oli osa erilaisia ristiretkeläisvaltioita kuten ateenan herttuakuntaa vuodesta osmaanien valtakunnan sulttaani mehmed ii valloitti kaupungin vuonna sulttaani ihastui kaupunkiin ja kielsi tuhoamasta sen raunioita kuoleman uhalla parthenon muutettiin moskeijaksi osmaniajalla kaupungin väkiluku laski ja muutoinkin kaupunki taantui muun valtakunnan mukana luvulla ajan myötä antiikin rakennuksista ei enää pidetty huolta ja parthenonkin päätyi ammusvarastoksi venetsialaisten hyökkäyksen aikana temppeliin osui taistelujen aikana tykinlaukaus mikä aiheutti sille suurta tuhoa propylaia oli vaurioitunut ruutivaraston räjähdyksessä jo kaupunki oli venetsialaisten vallassa ja sen jälkeen tyhjillään kaksi vuotta kreikkalaiset ja turkkilaiset palasivat kaupunkiin kaupungin antiikin aikaiset muistomerkit olivat luvulle tultaessa rappeutuneen niin pahoin että usein ajateltiin niiden säilymisen kannalta olevan parasta viedä ne pois maasta tunnetuimpana tapauksena ovat lordi elginin parthenonista irrottamat marmorit niin kutsutut elginin marmorit jotka vietiin lontooseen kreikan itsenäisyyssodan aikana kaupunki oli vuoroin osmaanien vuoroin itsenäisyystaistelijoiden hallinnassa ateenalaiset piirittivät akropoliilla olleita turkkilaisia ja tämän jälkeen karkottivat nämä kaupunki oli kreikkalaisten valvonnassa vuoteen jolloin turkkilaiset puolestaan piirittivät akropoliilla olleita kreikkalaisia ateena antautui turkkilaisille ja nämä pitivät akropoliin hallussaan vuoteen tuona aikana taisteluissa pahoja vaurioita kärsinyt muu osa kaupungista oli pari vuotta tyhjillään mutta kreikkalaiset alkoivat jo rakentaa uutta ateenaa akropoliin ympärille maaliskuuta turkkilaiset lopulta antautuivat ja ateenasta tuli osa kreikkaa ateenasta tuli vastasyntyneen kreikan kuningaskunnan pääkaupunki syyskuuta perusteluna valinnalle oli lähinnä kaupungin loistava menneisyys tuolloin kaupungissa oli asukkaita vain noin kuningas ja hovi muuttivat ateenaan nfpliosta ateenaa alettiin rakentaa maan pääkaupungiksi valtionhallinto toimi aluksi kirkoissa ja moskeijoissa ateena kasvoi huomattavasti seuranneina vuosikymmeninä kaupungista rakennettiin moderni kaupunki uusklassiseen tyyliin samaan aikaan sai alkunsa kaupungin arkeologinen tutkimus sekä antiikin monumenttien aktiivinen suojelu kaupungissa järjestettiin vuoden kesäolympialaiset jotka olivat ensimmäiset modernit olympialaiset uudemman kerran ateena alkoi laajeta voimakkaasti luvulla kun siihen liitettiin useita esikaupunkialueita jotta saataisiin tilaa vähästä aasiasta kreikan ja turkin väestönvaihdon seurauksena tulleille pakolaisille kaupunkiin syntyi useita kaupunginosia joiden nimet viittasivat vähä aasian entisiin kreikkalaisalueisiin pireus kasvoi käytännössä yhteen ateenan kanssa toisen maailmansodan aikana kaupunki oli saksalaisten miehittämä toukokuusta lähtien kaupunki kärsi suuresta nälänhädästä vuosina ateena ja kreikka vapautettiin lokakuuta sodan jälkeen kaupunki jatkoi kasvuaan kiivaaseen tahtiin ja lähes hallitsemattomasti aina noin vuoteen väkiluvun nousu johti saasteongelmiin joita on luvulla pyritty ratkaisemaan muun muassa rajoittamalla autoliikennettä keskustassa ja parantamalla julkista liikennettä toimet ovat tehonneet ja varsinkin smogin aiheuttamat ongelmat pienenneet huomattavasti antiikin aikana kaupunki levittäytyi ateenan linnavuoren akropoliin ympärille muinaisen kaupungin rakennuksista on jäljellä jonkin verran raunioita eri puolilla keskustaa persialaissotien aikana vuonna eaa akropoliin koko siihenastinen rakennuskanta hävitettiin mutta pian sen jälkeen alueelle rakennettiin entistä komeampia rakennuksia joista osa on säilynyt nykyaikaan saakka kuuluisin on athene jumalattarelle omistettu parthenonin temppeli jota ollaan parhaillaan restauroimassa akropoliilla sijaitsi myös muita temppeleitä muun muassa erekhtheion joka on tunnettu naishahmoisista pylväistään eli karyatideista sekä pieni nikelle eli voiton jumalattarelle omistettu temppeli kukkulan länsireunalla ainoa sisääntuloreitti kukkulalle oli antiikin aikaan kuten nykyäänkin sen länsireunalla jossa edelleen kohoaa mahtava porttirakennelma propylaia akropoliin länsipuolella sijaitsee areiopagin kukkula siellä toimi antiikin aikana ateenan korkein tuomioistuin jonka tehtävät tosin eri aikoina vaihtelivat areiopagi on tullut tunnetuksi myös apostoli paavalin siellä raamatun ap t mukaan pitämästä puheesta jonka vaikutuksesta syntyi ateenan ensimmäinen kristillinen seurakunta puhe on nykyisin kaiverrettuna myös paikalle kiinnitettyyn metallilaattaan antiikin aikaisen kaupungin keskusta sijaitsi agoralla eli torilla akropoliin luoteispuolella alueella on suoritettu arkeologisia kaivauksia luvulta lähtien ja löytöihin kuuluu muun muassa useita stoia eli pylväshalleja esim kuninkaallinen stoa ja stoa poikile roomalaisaikainen agrippan odeion temppeleitä ja hallintorakennuksia esim bulen eli neuvoston kokoontumispaikka buleuterion alueen näyttävimpiä rakennuksia ovat hefaistoksen temppeli jota kutsuttiin aiemmin virheellisesti theseuksen temppeliksi sekä luvulla uudelleen rakennettu attaloksen stoa klassisen ateenan maamerkkejä olivat myös akropoliin etelärinteellä sijainnut dionysoksen teatteri jolla useimmat meille säilyneistä antiikin kreikkalaisista näytelmistä on kantaesitetty akropoliin etärinteessä sijaitsevat myös asklepioksen kulttipaikka asklepieion eumeneen stoa ja hyvin säilynyt herodes atticuksen odeion jossa järjestetään edelleen näytelmä ja musiikkiesityksiä roomalaisaikana kaupungin painopiste siirtyi agoralta hieman itään minne muodostui uusi torialue roomalainen agora se sijaitsee nykyisen monastirki aukion lähellä roomalaisajan innokkaimpia kaupungin uudistajia oli keisari hadrianus luvulla jaa hän rakennutti muun muassa suuren kirjastorakennuksen niin kutsutun hadrianuksen kirjaston roomalaisen agoran tuntumaan sekä saattoi loppuun noin vuotta aiemmin aloitetun zeus olympioksen temppelin olympieion rakentamisen noin puoli kilometriä akropoliista kaakkoon sijaitsevalla alueella jossa on tehty myös muita arkeologisia löytöjä kyseinen temppeli on suurin antiikin kreikkalaisista temppeleistä agoran luoteispuolella sijaitsi antiikin aikana kerameikoksen kaupunginosa se tunnettiin erityisesti savenvalajien kaupunginosana ja sen nimikin on samaa alkuperää kuin sana keramiikka kaupungin muuri jakoi kerameikoksen sisempään ja ulompaan kerameikokseen muurin ulkopuolella sijaitsi myös kerameikoksen hautausmaa sillä hautaaminen muurien sisäpuolelle oli antiikin aikana kielletty alueella on suoritettu arkeologisia kaivauksia hautakivien lisäksi sieltä on löydetty myös jäänteitä kaupungin muureista ja dipylon portista muita antiikin raunioita kaupungissa ovat muun muassa pnyks kukkulalla säilyneet jäänteet kansankokouspaikasta muun muassa puhujan koroke sekä lysikrateen muistomerkki plkassa platonin akatemiasta on säilynyt joitakin jäänteitä sen mukaan nimetyssä akadima pltonoksen kaupunginosassa noin kilometriä dipylon portilta luoteeseen lykeionin osia on arveltu löydetyn rigllis kadun varrelta kolonkista elävän ateenan suosituimpia ja idyllisimpiä alueita on vanha kaupunki plka jonka kadut säästyivät ja luvulla suurimmassa osassa kaupunkia tapahtuneelta uudelleenrakentamiselta alueen kadut ovat kapeita ja sokkeloisia ja vanhoissa taloissa toimii paljon ravintoloita kauppoja ja hotelleja plkan alueeseen voidaan lukea myös monastirki sekä akropoliin koillisrinteessä sijaitseva pieni anafitikan alue joka muistuttaa rakennustyyliltään perinteistä kykladista saaristokylää plkan alueella sijaitsevat myös useat ateenan lukuisista bysanttilaisista kirkoista niistä vanhimpia on panaga kapnikaran kirkko joka sijaitsee plkan pohjoislaidalla keskellä ermo katua toinen tunnettu bysanttilaisaikainen kirkko on ateenan entinen piispankirkko pikku mitrpolis eli panaga gorgoepkooksen kirkko joka on rakennettu luvulla ja jossa on upeat seinämaalaukset pikkuruinen kirkko sijaitsee aivan nykyisen katedraalin eli neitsyt marian ilmestyksen katedraalin suuren mitrpoliksen kyljessä platea mitropleos aukiolla modernin ateenan keskusaukio on sntagma eli perustuslain aukio sen laidalla sijaitsee muun muassa entinen kuninkaallinen palatsi eli nykyinen kreikan parlamenttitalo tuntemattoman sotilaan hauta sekä joitakin kaupungin kalleimmista hotelleista kuten kaupungin ensimmäinen hotelli grande bretagne aukio on myös tärkeä liikenteen solmukohta kaksi ateenan kolmesta metrolinjasta kulkee sen ali ja lisäksi sieltä lähtee useita linja autolinjoja sntagmalta länteen kulkee ermo katu joka on kaupungin keskeisimpiä ostoskatuja parlamenttitalon takana levittäytyy kansallispuutarha joka on vihreä keidas kaupungin keskellä muutoin ateenassa on kokoonsa nähden suhteellisen vähän puistoja kansallispuutarhan läheisyydessä sijaitsee panathinak stadion se rakennettiin luvun lopulla kaupungin antiikin aikaisen stadionin paikalle ja sen mallin mukaan ensimmäisiä nykyaikaisia olympialaisia varten stadion tunnetaan myös nimellä kallimarmaron eli kauniin marmorinen sillä se on maailman ainoa stadion joka on rakennettu kokonaisuudessaan valkoisesta marmorista ateenassa toimii lukuisia museoita osa niistä on valtion osa yksityisten tahojen ylläpitämiä tärkeimmät museot ovat ateenan julkisen liikenteen muodostavat linja auto raitiovaunu sekä metroliikenne ateenan metro koostuu kolmesta linjasta linja linja ja linja linja vihittiin alun perin käyttöön helmikuuta höyryjunayhteytenä ateenan ja pireuksen välillä linja sähköistettiin vuonna nykyään metrolinja kulkee pireuksesta kifisin esikaupunkialueelle ja se tunnetaan myös vihreänä linjana se on edelleen pääosin maanpäällinen varsinaisten metrolinjojen ja rakentaminen alkoi marraskuussa metrolinjojen lisäämisellä tavoiteltiin liikenneruuhkien pienentämistä ja ateenan yllä leijuvan savusumun vähentämistä linjat vihittiin käyttöön vuonna metrolinja josta käytetään myös nimitystä punainen linja kulkee elliniksta peristrin anthopoliin metrolinja joka tunnetaan sinisenä linjana kulkee aga marnasta ateenan lentoasemalle metron keskeisimmät risteysasemat ovat keskustan sntagma monastirki ja omnoia ateenan rautatieasema sijaitsee kaupungin keskustan luoteispuolella ja sinne kulkee metron linja asemalta kulkee kaukojunia muun muassa thessalonikiin josta pääsee edelleen muun muassa sofiaan skopjeen ja belgradiin ateenan paikallisjunaliikenteen junista käytetään nimitystä proastiaks myös paikallisjunalinjoja on kolme linja linja ja linja junia kulkee muun muassa lentoasemalle sekä no lisiaan kitoon ja chalkdaan ateenan raitiotieliikenne aloitettiin uudestaan vuonna linjasto koostuu kolmesta linjasta ateenan kansainvälinen lentoasema sijaitsee kaupungista noin kilometriä itään pääosin spta artmidan kunnan alueella kenttä aloitti toimintansa vuonna ja korvasi vanhan vuonna rakennetun ellinikn kansainvälisen lentoaseman joka suljettiin uuden lentoaseman valmistuttua lentokenttä on kreikan tärkein ja vilkkain ja sille laskeutuu noin lentokonetta päivässä ateenassa toimii kuusi yliopistoa nämä ovat ateenan yliopisto ateenan kansallinen teknillinen korkeakoulu ateenan kauppakorkeakoulu ateenan maatalousyliopisto ateenan taidekorkeakoulu ja charokpeio yliopisto ateenan metropolialueella sijaitsevat lisäksi kallithassa toimiva panteion yliopisto sekä pireuksessa toimiva pireuksen yliopisto ateenassa toimii useita ulkomaisia arkeologisia instituutteja eräs niistä on suomen ateenan instituutti jonka rakennus sijaitsee makryginnin kaupunginosassa akropoliin eteläpuolella pohjoismaisia instituutteja palvelee yhteinen pohjoismainen kirjasto ensimmäiset nykyaikaiset olympialaiset olivat ateenassa järjestetyt vuoden kesäolympialaiset ateena on ollut olympialaisten isäntäkaupunki myös vuoden kesäolympialaisissa niin kutsutut välikisat sekä vuoden kesäolympialaisissa ateenasta ovat kotoisin urheiluseurat aek panathinaikos ja panionios aek lla on toimintaa muun muassa jalka ja koripallossa panathinaikosilla jalka kori ja lentopallossa sekä panioniosilla jalka ja koripallossa ateenalla on ystävyyskaupunkia arto tapio paasilinna huhtikuuta kittilä lokakuuta espoo oli suomalainen kirjailija paasilinna julkaisi uransa aikana kolmekymmentäviisi romaania hänen teoksiaan on käännetty yli neljällekymmenelle kielelle ja niitä on myyty maailmanlaajuisesti yli kahdeksan miljoonaa kappaletta tunnettuja paasilinnan teoksia ovat jäniksen vuosi ulvova mylläri ja hurmaava joukkoitsemurha arto tapio paasilinna syntyi huhtikuuta kittilän alakylässä hänen vanhempansa olivat poliisikonstaapeli ja asioitsija väinö paasilinna ent gullstn ja emäntä hilda maria maija paasilinna o s niva myös hänen veljensä erno reino ja mauri paasilinna ovat kirjailijoita paasilinnat olivat kotoisin petsamon salmijärveltä talvisodan sytyttyä vuonna perhe pakeni norjaan he palasivat suomeen seuraavan vuoden huhtikuussa ja asuivat eri puolilla lappia perheen viides lapsi arto syntyi mäkivaara nimisessä autiotalossa jonka vanhemmat olivat vuokranneet kittilästä arton ollessa vuotias paasilinnat jättivät kittilän taakseen he asuivat useilla paikkakunnilla ennen kuin asettuivat tervolaan kuikeron asutustilalle syksyllä valtio antoi evakoille maata mutta lopusta he saivat huolehtia itse tontilla ei ollut asuinrakennusta mutta väinö vuokrasi perheelle väliaikaisesti yhden huoneen hirsimökin sota ja pitkä evakkotaival olivat suistaneet perheen köyhyyteen väinö paasilinna hoiti asioitsijan töitä mutta asiakkailla ei aina ollut varaa maksaa palkkioita tilannetta pahensi hänen sairastamansa tuberkuloosi väinö isä kuoli maaliskuussa paasilinnan perheessä arvostettiin kirjasivistystä ja arto osasi lukea ja kirjoittaa jo ennen kouluun menoa koulumatkoillaan hän viihdytti usein nuorempia sisaruksiaan sirpaa ja mauria kertomalla tarinoita paasilinnan ensimmäiset kirjoitukset julkaistiin pohjolan sanomien nuortensivuilla paasilinna suoritti asepalveluksen pohjan prikaatissa oulussa ja pääsi siviiliin helmikuussa sotamiehenä paasilinna oli vuodesta naimisissa terttu annikki paasilinnan o s kasper kanssa hänellä on kaksi poikaa aiemmasta avioliitosta hilkka onerva nousun kanssa paasilinna opiskeli lapin kansankorkeakoulussa vuosina hän työskenteli ja luvulla toimittajana useissa lehdissä hän aloitti lapin kansan toimitusharjoittelijana vuonna vuosina paasilinna oli warkauden lehden uutistoimittaja koillissanomien toimitussihteeri kainuun sanomien erikoistoimittaja pohjolan työn päätoimittaja apu lehden toimittaja ja vuosina ja suomen kuvalehden vakituinen avustaja vuosina hän oli nuoren voiman ja vuosina viikkosanomien päätoimittaja paasilinna toimi avun kolumnistina vuodet ja teki luvulta alkaen lehtiartikkeleiden ja pakinoiden lisäksi myös radio ja televisiotyötä paasilinna julkaisi esikoisteoksensa karhunkaataja ikä alpi vuonna ja ensimmäisen romaaninsa operaatio finlandia vuonna vapaaksi kirjailijaksi hän ryhtyi vuonna suomalaisen kirjallisuuden seuran ja kirjallisuuden vientikeskus filin tilastojen mukaan arto paasilinnan käännetyimmät teokset olivat jäniksen vuosi käännetty kielelle ja ulvova mylläri kielelle kaikkiaan paasilinnan kirjoja oli filin mukaan käännetty kielelle teoksia on filmattu sekä suomessa että ranskassa jäniksen vuosi ja ulvova mylläri saksassa suloinen myrkynkeittäjä suomessa on tehty elokuviksi myös ere kokkosen ohjaamina elämä lyhyt rytkönen pitkä hurmaava joukkoitsemurha ja kymmenen riivinrautaa sekä televisiosarjaksi suloinen myrkynkeittäjä muita elokuvia ovat hannu kahakorven ohjaama onnellinen mies ja jouko suikkarin ohjaus hirtettyjen kettujen metsä paasilinnan kirjoista on myös suomessa tehty kymmeniä näytelmiä sekä ammatti että harrastajanäyttämöille painettuja romaaneja suomessa ja ulkomailla on arviolta miljoonaa nidettä paasilinnan teoksista on elokuva ja näytelmäsovituksien lisäksi tehty myös sarjakuvasovituksia hannu lukkarinen on piirtänyt kaksi paasilinnan romaaneihin perustuvaa sarjakuvateosta vuonna ilmestyi ronkoteus sarjakuva joka perustuu paasilinnan romaaniin lentävä kirvesmies karvainen kamaripalvelija ilmestyi vuonna ja se perustuu rovasti huuskosen petomainen miespalvelija romaaniin ranskalaisen l express lehden kriitikko on verrannut arto paasilinnaa marcel aymhen paasilinna tuomittiin maaliskuussa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta vamman tuottamuksesta ja liikennepaosta päiväsakkoon sekä maksamaan korvauksia hänen kolaroituaan toisen auton kanssa moottoritiellä paasilinna ajoi kiellettyyn ajosuuntaan vuonna tämän arveltiin johtuneen paasilinnan aiemmin kärsimien epileptisten kohtausten aiheuttamasta näkökentän kapenemisesta paasilinna sai lokakuussa aivoinfarktin ja samalla aivoverenvuodon ja huhtikuussa hänet siirrettiin hoitokotiin keväällä paasilinnan vointi koheni mutta entiselleen hänen ei enää odotettu palaavan hän asui sairaalahoidon jälkeen hoivakodissa huhtikuussa kerrottiin paasilinnan toipuneen niin hyvin että hän oli pystynyt kirjoittamaan ja oli tehnyt hoitokodissa sivuisen luonnoksen uudesta kirjasta arto paasilinna kuoli lokakuuta espoolaisessa hoitokodissa vuotiaana listassa ovat elokuvat ja tv sarjat jotka pohjautuvat arto paasilinnan romaaneihin lisäksi itse kirjailijasta on tehty dokumentteja jotka eivät ole tässä listassa radioteatteri esitti vuonna arto paasilinnan vuotissyntymäpäivän kunniaksi kuunnelmasovitukset teoksista onnellinen mies ja operaatio finlandia arabia arabiaksi on afroaasialainen kieli jota puhuu äidinkielenään yli miljoonaa ihmistä etenkin arabian niemimaalla ja muualla lähi idässä sekä pohjois afrikassa se on maailman viidenneksi tai neljänneksi puhuttuin kieli äidinkielisten puhujien lisäksi arabiaa osaa yli miljardi muslimia sillä arabia on islamin pyhä kieli arabia jakautuu standardiarabiaan sekä lukuisiin paikallisiin variantteihin jotka poikkeavat toisistaan huomattavan paljon arabiaa kirjoitetaan perusmerkistä koostuvalla arabian aakkostolla oikealta vasemmalle arabiaa puhuu äidinkielenään maailmassa yli miljoonaa ihmistä arabimaiden lisäksi se on enemmistökieli afrikan tadissa sekä vähemmistökieli esimerkiksi afganistanissa israelissa iranissa ja nigeriassa lisäksi yli miljardi muslimia islamilaisen maailman alueella opettelee arabian vieraana kielenä tai toisena kielenään arabiasta tuli vuonna yhdistyneiden kansakuntien kuudes virallinen kieli suomessa oli tilastokeskuksen mukaan vuoden lopussa henkilöä joiden äidinkieleksi oli rekisteröity arabia näin ollen arabia on nykyisin suomen kolmanneksi puhutuin vieras kieli viisi vuotta aikaisemmin arabian puhujia oli suomessa arabia kuuluu afroaasialaisen kielikunnan seemiläisiin kieliin yhdessä esimerkiksi heprean kanssa vanhin säilynyt arabiankielinen kirjoitus on luvulta jaa peräisin oleva kaiverrus syyrian aavikolta arabit alkoivat kirjoittaa rikasta suullista perinnettään järjestelmällisesti ylös kuitenkin vasta luvulla arabiasta tuli islamin leviämisen myötä pyhä kieli ja koraanin arabiasta kauniin arabian malli myös muille kuin arabeille arabien ekspansion seurauksena arabian kieli levisi laajalle alueelle pohjois afrikkaan ja lähi itään ja syrjäytti entiset valtakielet kuten aramean koptin kielen ja kreikan espanja ja persia säilyttivät omat kielensä arabivallasta huolimatta mutta näissäkin maissa kieli sai arabiasta lainoja etenkin hallinnon ja tieteen sanastoonsa arabiasta tuli myös koko islamilaisen maailman tieteen kieli arabian tieteellisen sanaston loivat luvulta alkaen ennen muuta kristityt kreikantaitoiset kielenkääntäjät nykyarabian katsotaan syntyneen luvulla arabia jakautuu eri variantteihin näistä arvostetuin on klassinen arabia koraanin kieli jota käytetään nykyisin muodollisissa yhteyksissä sen nykyaikainen ja kieliopiltaan hiukan muunneltu variantti on standardiarabia jota käytetään kautta arabimaailman yhteisenä kirjoitettuna kielenä oppineet arabit käyttävät lisäksi yhteisenä puhekielenään oppineiden puhekieltä joka on standardiarabian ja tavallisen puhekielen sekoitusta tavallinen kansa eri maissa käyttää puhekielenään arabian eri murteita jotka eroavat toisistaan huomattavasti niin kieliopiltaan sanastoltaan kuin ääntämykseltäänkin klassisen arabian ja puhekielen suuri ero on johtanut siihen että kaikki koulutusta saaneet jopa koraanikoulua käyneet arabit elävät diglossiassa eli he käyttävät saman kielen eri muotoja erilaisissa yhteyksissä kirjakielen lisäksi egyptin murteella on merkitystä arabien yhteisenä kommunikaatiovälineenä tämä johtuu egyptin merkittävästä asemasta koko arabimaailman populaarikulttuurituotannossa esimerkiksi egyptiläisiä elokuvia katsotaan laajalti maan rajojen ulkopuolella egyptissä myös puhekielisellä teatterilla on pitkät perinteet vaikka kaunokirjallisuus laaditaankin arabialaisella kielialueella lähes yksinomaan kirja arabiaksi joitain arabian murteita arabiaa kirjoitetaan arabialaisen kirjaimistoon perustuvalla merkistä koostuvalla arabian aakkostolla kirjoitussuunta on oikealta vasemmalle ja ylhäältä alas kirjoituksessa merkitään konsonantit puolivokaalit ja pitkät vokaalit lyhyet vokaalit merkitään vain poikkeustapauksissa kuten oppikirjoissa lastenkirjoissa ja koraanissa lyhyiden vokaalien ääntämys vaihteleekin suuresti murteesta toiseen muissa paitsi egyptin murteessa lyhyitä vokaaleita pudotetaan pois tavallisessa puheessa esimerkiksi sana kitaab suom kirja voidaan ääntää ktaab arabian sanat muodostetaan seemiläisille kielille tyypillisesti yleisimmin kolmesta juurikonsonantista jotka määrittävät sanan yleisemmän merkityksen sekä vokaaleista koostuvasta osasta joka antaa sanalle kieliopillisen merkityksen esimerkiksi sanajuuri k t b yhdistettynä vokaaleihin i tuottaa sanan kitb kirja ja sama sanajuuri yhdistettynä vokaaleihin i tuottaa sanan ktib kirjoittaja eli kirjuri arabian verbit taipuvat säännöllisesti aikamuotoja on kaksi perfekti ja imperfekti perfekti muodostetaan jälkiliitteillä ja sillä ilmaistaan mennyttä aikaa imperfekti muodostetaan etuliitteillä ja sillä ilmaistaan nykyhetkeä tai tulevaisuutta muita verbimuotoja ovat käskytavat aktiivin ja passiivin partisiipit sekä verbisubstantiivi verbit taipuvat kolmessa persoonassa kolmessa luvussa yksikkö kaksikko ja monikko ja kahdessa suvussa klassisessa arabiassa ensimmäisen persoonan sukua tai kaksikkoa ei ole ja nykymurteista kaksikko on kadonnut klassisessa arabiassa on myös passiivimuotoja klassisessa arabiassa substantiivien sijamuotoja ovat nominatiivi genetiivi ja akkusatiivi nykymurteissa substantiiveja ei enää taivuteta sijamuodoissa pronominit esiintyvät sekä jälkiliitteinä että itsenäisesti anni kyllikki polva oik polviander o s heinonen oli suomalainen kirjailija hänet tunnetaan erityisesti tiina kirjoista jotka ilmestyivät vuosina polva syntyi pietarissa venäjällä mutta asui lapsuutensa nuoruutensa ja opiskeluaikansa tampereella hän työskenteli kirjanpitäjänä tarjoilijana ja kutojana avioiduttuaan unto polvianderin kanssa vuonna hän muutti turkuun missä asui kuolemaansa saakka omaelämäkerrallinen teos elettiin kotirintamalla kertoo kirjailijan muutosta turkuun ja sotavuosista polva kirjoitti niin lasten nuorten kuin aikuistenkin kirjoja hän kirjoitti urallaan kirjaa hänen kirjojaan on myyty lähes kolme miljoonaa kappaletta joista tiina kirjojen osuus on yli miljoona kappaletta vuonna polva sai suomen kirjailijaliiton tunnustuspalkinnon lisäksi hän sai tiina kirjoistaan kolme plättä palkintoa polva oli ensimmäinen jolle palkinto myönnettiin vaikka polva saikin tunnustusta monelta taholta hän arvosti korkeimmalle juuri plättä palkinnon koska sen olivat kirjastoa käyttävät lapset hänelle äänestäneet lounais suomen kirjailijat ry on jakanut vuodesta joka toinen vuosi anni polva palkintoa kirjasarjassa ilmestyneelle lasten tai nuortenkirjalle antiikki eli vanha aika on aikakausi erityisesti kreikkalaisessa ja roomalaisessa historiassa noin eaa jaa antiikin ajaksi kutsutaan muinaisen kreikan ja rooman suuruuden aikaa ajanjaksoa on pidetty merkittävänä koska on katsottu että länsimainen sivistys ja yhteiskunta juontavat juurensa tuosta ajasta muun muassa monet keksinnöt tavat arvostukset ja tyylit ovat joko antiikin kreikkalaisten tai roomalaisten luomia tai heidän kauttaan länsimaiseen kulttuuriin omaksuttuja antiikista ovat peräisin myös latinalaiset aakkoset foinikialaisilta peräisin oleva kirjaimisto kehittyi kreikkalaisten ja roomalaisten muokkaamana niin sanotuksi latinalaiseksi kirjaimistoksi joka on käytössä useimmissa länsimaissa myös suomessa klassisella tai klassillisella kulttuurilla tarkoitetaan yleensä erityisesti antiikin ajan kulttuuria antiikintutkimus on poikkitieteellinen antiikkia tutkiva tieteenala johon kuuluvat muun muassa klassillinen filologia ja klassillinen arkeologia antiikin kreikkaa on pidetty eurooppalaisen sivistyksen kehtona kreikkalainen kulttuuri perustui monilta osin aikaisempien korkeakulttuurien esimerkiksi egyptiläisten ja foinikialaisten luomalle perinnölle rooman valtakunta alkoi laajentuessaan dominoida antiikin maailmaa se paitsi loi omia kulttuurimuotojaan mm kristinusko roomalainen laki myös välitti antiikin kreikkalaista kulttuuria edelleen keskiajalle ja uudelle ajalle klassinen kreikkalainen filosofia suuntautui ennen kaikkea inhimilliseen järkeen hyveisiin kyselemällä tehtyyn tutkimukseen ja asioiden perusteiden etsintään se perustui kreikkalaisiin ihanteisiin joissa tärkeintä oli hyveen kehittäminen ja hyvä elämä kreikkalaisessa kaupunkivaltiossa poliksessa kreikkalainen filosofia laski pohjan modernille tieteelle ja filosofialle monilla tavoilla varhaisesta kreikkalaisesta filosofiasta kulkevat selkeät katkeamattomat linjat varhaiseen islamilaiseen filosofiaan keskiajan filosofiaan renessanssiin valistusaikaan ja nykyajan kriittisiin tieteisiin antiikin kirjallisuuden alkuvaihetta aina hellenistisen kauden alkuun saakka kuvaa vahva suullinen perinne ja se että kirjallisuus oli tarkoitettu pitkälti esitettäväksi antiikin varhaisinta kirjallisuutta ja samoin länsimaisen kirjallisuuden alkua edustavat homeroksen runoelmat jotka kirjoitettiin ylös suhteellisen varhain kreikkalaisen kirjaimiston kehittämisen jälkeen todennäköisesti luvulla eaa kreikan klassisella ajalla n eaa ja rooman klassisella ajalla n eaa jaa syntyivät monet suuret teokset jotka ovat edelleen homeerisen kirjallisuuden ohella länsimaisen kirjallisen kulttuurin ytimessä kreikkalainen kirjallisuus vaikutti merkittävästi roomalaisen kirjallisuuden syntyyn musiikilla oli kreikkalaisessa kulttuurissa keskeinen asema ja joitain katkelmia kreikkalaisesta musiikista nuottikirjoituksena on säilynyt nykyaikaan asti musiikilla oli keskeinen osa kreikkalaisessa koulutuksessa ja pojille opetettiin musiikkia kuudesta ikävuodesta eteenpäin antiikin pääsävellyslajit olivat doorinen fryyginen ja lyydinen doorinen oli vakavahko asteikko lyydinen pehmeä ja nautinnollinen fryyginen intohimoinen asteikot soitettiin ylhäältä alas antiikin tieteen historia liittyy läheisesti antiikin filosofian historiaan koska useimmat tieteet eivät olleet vielä tuolloin erkaantuneet filosofiasta vaan ne luettiin sen osaksi antiikin tieteen tunnuspiirteitä ovat instituutiomaisuus teoreettisuus yhdistettynä filosofiseen pohdiskeluun uskonnoista ja mytologioista riippumatta antiikin kulttuurissa urheilulla oli merkittävä rooli urheileminen oli kreikkalaisille itsestäänselvyys ja hyve liikkumattomuutta pidettiin sivistyksen puutteena ja sopusuhtainen lihaksikas keho oli osa kreikkalaista kauneusihannetta urheilulla oli myös tärkeä osa sotaväen kunnon ylläpitämisessä urheilu oli kreikkalaisia yhdistävä tekijä sen uskonnollisen ulottuvuuden kautta urheillessaan kreikkalainen palveli jumalia ja teki heille kunniaa ja suurimmat urheilukisat pidettiinkin tärkeimpien uskonnollisten juhlien yhteydessä auto tune on antares audio technologiesin valmistama äänitysstudioissa käytettävä pääasiassa laulussa esiintyvien sävelkorkeuden epätarkkuuksien korjaamiseen tarkoitettu tietokoneohjelma auto tune pystyy prosessoimaan muutakin materiaalia kuin laulua mutta kuitenkin vain yksiäänistä signaalia jonka sävelkorkeus on helposti tunnistettavissa digitaalisesti auto tune virittää käsiteltävän signaalin käyttäjän määrittelemän sävelasteikon mukaisesti käyttäjän on myös mahdollista piirtää haluamansa sävelkulku johon käsiteltävä materiaali viritetään muita säädettäviä parametreja ovat muun muassa herkkyys reagointinopeus ja vibrato auto tune on saatavana myös erillisenä ilman tietokonetta toimivana laitteena käytettäväksi esimerkiksi live esiintymisten yhteydessä myös monet muut valmistajat ovat kehittäneet erilaisia virekorjaukseen tarkoitettuja ohjelmia ja laitteita näistä esimerkiksi melodyne osaa korjata ja manipuloida myös moniäänisen signaalin virettä ja sävelkorkeutta englanninkielinen yleisnimitys tämänkaltaisille sovelluksille on pitch corrector ja niiden käyttämästä tekniikasta käytetään yleisnimitystä pitch correction puhekielessä termiä autotune käytetään usein viittaamaan virekorjaukseen huolimatta siitä millä ohjelmistolla tai laitteella efekti on toteutettu normaaliasetuksille säädetyn auto tunen käyttöä on vaikeaa havaita valmiista musiikkikappaleesta kunhan korjauksen määrä pysyy kohtuullisena tarpeeksi vahva virekorjaus voi tehdä laulusta steriilin ja konemaisen virekorjausta hyödynnetään toisinaan myös efektiluonteisesti jolloin ääriasetuksilla saavutetaan luonnottoman nopeat ja tarkat siirtymät eri sävelkorkeuksien välillä ensimmäinen edellä kuvattua efektitekniikkaa hyödyntänyt suuren yleisön tietoisuuteen noussut kappale oli cherin vuonna julkaistu kappale believe algoritmi on yksityiskohtainen kuvaus tai ohje siitä miten tehtävä tai prosessi suoritetaan jota seuraamalla voidaan ratkaista tietty ongelma j g brookshearin määritelmän mukaan algoritmi koostuu järjestyksessä olevista yksiselitteisistä toiminnoista jotka voidaan suorittaa ja jotka määrittelevät lopputulokseen johtavan prosessin algoritmi on alkujaan matemaattinen käsite algoritmeja ovat jo nekin koulun alaluokilla opetetut menetelmät allekkain kertomisesta ja jakokulmassa jakamisesta joilla mitkä tahansa luvut voidaan kertoa tai jakaa keskenään mutta toisinaan termillä on tarkoitettu nimenomaan eukleideen algoritmia kahden kokonaisluvun suurimman yhteisen tekijän etsimiseksi nykyisin algoritmin käsite kuitenkin liittyy ennen kaikkea tietokoneiden ohjelmointiin ja tietojenkäsittelytieteeseen joissa niillä on erityisen suuri merkitys etenkin tietorakenteiden yhteydessä tietojenkäsittelyn terminä brookshearin määritelmä algoritmille tarkoittaa sitä että on mahdollista rakentaa algoritmia vastaava turingin kone joka pysähtyy kaikilla syötteillä esimerkiksi keittokirja on oikeastaan kokoelma algoritmeja joita seuraamalla ruoanlaiton pitäisi onnistua vastaavasti koottavan kirjahyllyn mukana pitäisi tulla algoritmi jonka avulla palasista saa rakennetuksi toimivan kirjahyllyn todellisuudessa algoritmit ovat kuitenkin usein monimutkaisempia ja sisältävät myös toistoja ja haarautumia loogisen päättelyn perusteella tietokoneohjelmien toiminta perustuu kehittyneisiin ohjelmointikielillä ilmaistuihin algoritmeihin sana algoritmi tulee persialaisen matemaatikon ja tähtitieteilijän muhammed ibn musa al khwarizmin nimestä myös äänen ja kuvanpakkaukseen liittyvät koodekit käyttävät erilaisia algoritmeja matemaattisia algoritmeja alfred joseph hitchcock oli englantilainen elokuvaohjaaja hän siirtyi hollywoodiin jossa hän teki useimmat merkittävimmistä elokuvistaan hitchcockia pidetään jännityselokuvan mestarina the master of suspense jonka juonenkuljetus oli taidokasta hänen katsottiin olleen aikansa muodikkaimpia ja kokeilunhaluisimpia elokuvantekijöitä hitchcock ohjasi useita klassikkomaineen saaneita elokuvia joiden tunnuspiirre on musta huumori ranskalaiset elokuvateoreetikot nostivat vain viihdeohjaajana pitkään pidetyn hitchcockin luvulla suureksi auteuriksi hitchcockin ainoa oscar palkinto on vuonna myönnetty irving g thalbergin muistopalkinto hitchcock on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista elokuvaohjaajista hän julkaisi kaikkiaan yli elokuvaa joista huomattava osa on saanut klassikkomaineen hän tuli tutuksi myös menestyneiden televisiosarjojen alfred hitchcock esittää ja the alfred hitchcock hour isäntänä edellistä on jopa pidetty yhtenä kaikkien aikojen parhaista televisiosarjoista vuonna moviemaker lehti nimesi hitchcockin kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmaksi elokuvaohjaajaksi hitchcockia on sanottu kaikkien aikojen kuuluisimmaksi elokuvaohjaajaksi hitchcockin ura elokuvan parissa kesti noin kuusikymmentä vuotta hän aloitti elokuvauransa välitekstien suunnittelijana ja lavastajana vuonna hän kokeili ohjaamista jo vuosina ja mutta hänen ohjaustyönsä tältä ajanjaksolta ovat suurelta osin kadonneet hitchcockin ensimmäinen täysin säilynyt ohjaustyö oli rikosdraamaelokuva the pleasure garden vuodelta ensimmäinen varsinainen hitchcock elokuva on vuoden elokuva vuokralainen ja sen myötä hänestä tuli arvostettu ohjaaja hitchcockin kultakautena voidaan pitää vuosia sillä tänä aikana ilmestyivät esimerkiksi muukalaisia junassa vertigo punainen kyynel mies joka tiesi liikaa psyko ja linnut luvun lopulla hitchcock ohjasi useita epäonnistuneita elokuvia ja menetti suosiotaan vuoden elokuva frenzy ja vuoden elokuva perintö sen sijaan olivat menestyselokuvia alfred joseph hitchcock syntyi sunnuntaina elokuuta leytonstonessa lontoossa william ja emma jane hitchcockin kolmantena ja nuorimpana lapsena isällä oli ruokatavarakauppa leytonstonessa perhe oli katolinen sillä emma hitchcock oli irlannin katolisia toisessa polvessa ja william hitchcock oli saanut äidiltään katolisen kasvatuksen vaikka hänen isänsä kuului anglikaaniseen kirkkoon ja williamin vanhemmat oli vihitty vain anglikaanisen kirkon menoin hitchcock on sanonut lapsuutensa olleen yksinäistä hän kertoi lapsuudestaan mielellään tarinaa kuinka hänen ollessaan noin viisivuotias isä rankaisi häntä jostakin pahanteosta lähettämällä hänet paikalliselle poliisiasemalle paperilapun kanssa asemalla päivystävä poliisi luki lapun ja lukitsi alfredin vähäksi aikaa selliin tapahtuman todenperäisyydestä ei ole minkäänlaista varmuutta donald spoto on analysoinut tätä kertomusta hitchcock elämäkerrassaan jos tarina on tosi william hitchcockin kasvatusmenetelmät ovat olleet varsin kyseenalaisia jos se taas on ollut hitchcockin omaa keksintöä se heijastaa aikuisen hitchcockin kokemusta omasta lapsuudestaan ja isästään spoto huomauttaa myös että hitchcock oli tunnetusti monenlaisten tarinoiden ja kaskujen kertomisen mestari ja tämä kertomus on saattanut olla tietoinen harhautus joka antoi haastattelijoille pätevältä kuulostavan psykologisen selityksen lukuisiin hitchcockin elokuviin olipa tarina totta tai ei se kuitenkin kuvastaa syyllisyyden keskeistä asemaa hitchcockin koko tuotannon kantavana teemana vuoden lopulla hitchcockit muuttivat lähemmäksi lontoon keskustaa poplariin east endiin william hitchcockin ruokakauppa oli laajentunut ja oli nyt myös kalakauppa poplarissa hitchcock aloitti myös koulunkäynnin joka jostakin tuntemattomasta syystä ei ollut alkanut hitchcockin ollessa vuotias pari vuotta myöhemmin perhe muutti läheiseen stepneyyn jossa hitchcock aloitti koulunkäynnin syksyllä jesuiittojen perustamassa sankt ignatius collegessa hitchcock lopetti koulun heinäkuussa ja antoi omalta osaltaan panoksensa perheen toimeentuloon hän kävi iltakoulua joskaan varmaa tietoa ei ole siitä mitä kursseja hän kävi sillä niistä ei ole olemassa merkintöjä melko varmasti voi kuitenkin sanoa että hitchcock opiskeli ainakin navigoinnin sähköopin mekaniikan ja piirtämisen perusteita william hitchcockin kuolemalla joulukuuta oli suuri vaikutus hitchcockin ja hänen äitinsä toimeentuloon alkuvuodesta hitchcock sai toimistotyötä sähkökaapeleita valmistavassa w t henley telegraph companyssa hänen toimenkuvaansa kuului muun muassa kapasitanssin mittaaminen samanaikaisesti hän opiskeli iltaisin taiteita ja harrasti vapaa ajallaan piirtämistä ja maalausta henleyn yrityslehdessä hitchcock julkaisi karikatyyripiirroksia ja kertomuksia niiden ansiosta hän sai pian ylennyksen mainospiirtäjäksi ja hän vastasi henleyn ilmoitusten ja mainosten suunnittelusta ja muotoilusta yhdysvaltalainen famous players lasky elokuvatuotantoyhtiö perusti vuonna tytäryhtiön famous players lasky british ja elokuvastudion islingtoniin kun hitchcock kuuli että ensimmäinen elokuva olisi marie corellin romaanin the sorrows of satan filmatisointi hän osti romaanin ja suunnitteli siihen välitekstit famous players laskyyn ne eivät kuitenkaan tehneet vaikutusta sillä yhtiö oli päättänyt kuvata toisen romaanin the great dayn hitchcock palasi seuraavana päivänä uusien piirustusten kanssa ja saikin aluksi muutamia pieniä töitä ensimmäisenä the great dayn ennen kuin hän sai välitekstien suunnittelijana täysipäiväisen työpaikan vuoden loppupuolella ja irtisanoutui henleyltä islingtonin studioilla hitchcockin kokeili myös ensimmäisen kerran ohjaamista mrs peabody eli number vuonna famous players lasky british oli kuitenkin ajautunut selvitystilaan ja elokuvan kuvaukset keskeytettiin sittemmin kaikki kuvattu materiaali on kadonnut seuraava ohjausmahdollisuus tuli jo seuraavana vuonna kun islingtonin studioilla kuvatun always tell your wife elokuvan ohjaaja hugh croise sairastui ja hitchcock sai ohjata elokuvan loppuun hitchcock suoriutui tehtävästä hyvin ja hän sai apulaisohjaajan paikan balcon saville freedman elokuvatuotantoyhtiöstä joka oli vuokrannut islingtonin studiot famous players lasky britishin jouduttua vuonna konkurssiin uuden yhtiön henkilökuntaan kuului myös alma reville josta pari vuotta myöhemmin tuli hitchcockin vaimo balcon saville freedman ehti tuottaa vain kaksi elokuvaa nainen naista vastaan ja valkoinen varjo joissa kummassakin hitchcock oli apulaisohjaajana käsikirjoittajana ja lavastajana ensimmäinen menestyi hyvin mutta toinen epäonnistui niin pahasti että tuotantoyhtiön omistajat lopettivat yrityksen tuottaja michael balcon perusti kuitenkin heti uuden tuotantoyhtiön gainsborough picturesin jonne myös hitchcock siirtyi balcon etsi jatkuvasti yhteistyökumppaneita ja solmi sopimuksen elokuvasta die prinzessin und der geiger kanssa ufa hoiti rahoituksen ja gainsborough pictures vastasi puolestaan tuotannosta ja levityksestä saksan ulkopuolella elokuva kuvattiin ufa n babelsbergin studioilla jonne hitchcock lähti muun kuvausryhmän mukana kuvausmatkalla oli suuri vaikutus hitchcockiin hän oli englannissa työskennellyt vain pienessä brittiläisessä studiossa ja oli nyt tuon ajan suurimmassa ja merkittävimmässä elokuvastudiossa viereisessä studiossa f w murnau kuvasi viimeistä miestä jolla oli hitchcockiin suuri vaikutus murnaulta hitchcock oppi monia lavastukseen trikkikuvaustekniikkaan ja elokuvakerrontaan liittyviä asioita murnaun ja myös fritz langin g w pabstin sekä saksalaisen ekspressionismin vaikutus näkyy ennen kaikkea hitchcockin mykkäelokuvissa esimerkiksi vuokralaisessa ja puhtauden lunnaissa die prinzessin und der geiger elokuvan kuvaukset eivät kuitenkaan sujuneet hyvin naimisissa olleella ohjaaja graham cuttsilla oli suhde virolaiseen tanssijattareen ja kuvausten loppupuolella he karkasivat hitchcock ja alma reville joutuivat ohjaamaan elokuvan loppuun elokuvan jälkituotanto tehtiin englannissa paluumatkalla hitchcock oli kosinut alma revilleä ja saanut myöntävän vastauksen seuraavan elokuvan the prude s fall kuvausten aikana hitchcock oli huomannut että ohjaaja cuttsin suhtautuminen häneen oli muuttunut pahansuovaksi cutts ilmoittikin ettei hän halunnut hitchcockia seuraavaan elokuvaansa gainsborough oli tässä vaiheessa laajentumassa ja tuottaja michael balcon ehdotti hitchcockille oman elokuvan ohjaamista balcon oli tarkkaillut hitchcockin työskentelyä vuosien ajan ja oli vakuuttunut että hitchcock pystyisi ohjaamaan elokuvan cutts joka oli myös yhtiön osakas vastusti sitä balconin perusteluina oli että tuotannon laajentuessa cutts ei mitenkään ehtisi ohjata kaikkia gainsboroughin elokuvia ja lisäksi oli halvempaa käyttää jo palkkalistoilla olevaa työntekijää kuin palkata joku ulkopuolinen balcon sai tahtonsa läpi ja hitchcock sai ensimmäisen elokuvan ohjattavakseen hitchcockin ensimmäinen ohjaustyö oli brittiläis saksalainen yhteistuotanto the pleasure garden ulkokuvaukset tehtiin italiassa ja studiokuvaukset saksassa sen vastaanotto oli myönteinen mutta se ei ollut arvostelu tai yleisömenestys kunnolliseen levitykseen se pääsi vasta kun hitchcockin vuokralaisesta ensi ilta syyskuussa oli tullut menestys seuraavaksi valmistunut melodraama the mountain eagle on ainoa hitchcockin ohjaamista elokuvista joka on kadonnut jollei oteta huomioon keskeneräiseksi jäänyttä elokuvaa number vuonna ensi iltansa saanut vuokralainen oli hitchcockin ensimmäinen jännityselokuva se oli myös hitchcockin ensimmäinen yleisö ja arvostelumenestys sitä pidettiin jopa kaikkien aikojen parhaana brittielokuvana ja teknisten innovaatioidensa ansiosta hitchcock sai ihmepojan maineen hitchcockin omasta mielestä vuokralainen oli ensimmäinen hitchcock elokuva siinä hitchcock käytti myös ensimmäisen kerran syyttömänä syytteeseen joutuvan miehen teemaa jota hän muunteli lukuisissa myöhemmissä elokuvissaan vuokralaisessa on myös hitchcockin ensimmäinen cameorooli vuokralaisen kuvausten jälkeen alfred hitchcock ja alma reville vihittiin joulukuuta heidän ainoa lapsensa patricia hitchcock syntyi heinäkuuta vuokralaisen menestystä seurasi kuitenkin alamäki alamäkeen kevytkenkäinen ja kehä saivat vielä melko myönteisen vastaanoton mutta farmarin naimakauppa champagne ja man saaren tuomari menestyivät jokseenkin kehnosti kevytkenkäisen jälkeen kuvattu mutta ensi ilta vasta hitchcock oli siirtynyt gainsboroughilta british international picturesille bip joka oli luvannut suurempia budjetteja ja suurempaa taiteellista vapautta vuokralaisen nostattamat odotukset hitchcockin kyvyistä alkoivat jo laantua kunnes puhtauden lunnaat sai ensi iltansa puhtauden lunnaiden kuvaukset alkoivat mykkäelokuvana mutta viime hetkellä siitä päätettiin tehdä äänielokuva elokuva oli välitön yleisö ja arvostelumenestys ja jopa kaikkein penseimmät kriitikot suhtautuivat siihen myötämielisesti äänielokuvan tulon myötä musikaali ja revyyelokuvia tehtiin runsaasti koska se koettiin oivaksi tavaksi osoittaa äänielokuvan mahdollisuudet niinpä hitchcock joutuikin osallistumaan episodielokuvaan elstree calling jonka hitchcockin elämäkertoja john russell taylor kuittaa sanoilla omituinen välinäytös junoa ja riikinkukkoa voidaan pitää hitchcockin ensimmäisenä todellisena äänielokuvana sillä elokuva tuotettiin alusta alkaen äänielokuvana irlantilaisia käsittelevä aihe oli perienglantilaiselle hitchcockille täysin vieras mutta kriitikoiden mielestä hän käsitteli irlantilaisia mestarillisesti epäiltynä murhasta vahvisti jälleen hitchcockin mainetta jännityselokuvien ohjaajana vaikka se olikin enemmän tyypillinen kuka sen teki tarina kuin jännitykseen perustuva hitchcock elokuva sitä seurannut rikkauden huuma epäonnistui kuitenkin täydellisesti hitchcockin viimeiset elokuvat british international picturesille olivat nopeasti tehdyt tilaustyöt talo numero ja lord camber s ladies joka oli hitchcockin ainoa pelkkänä tuottajana tekemä elokuva bip n jälkeen hitchcock siirtyi gaumont britishille joka oli bip n ohella britannian johtava elokuvatuotantoyhtiö hitchcockin ura gaumontilla ei kuitenkaan alkanut hyvin sillä hän sai ohjattavakseen waltzes from vienna musiikkielokuvan jota hän itse piti uransa pohjanoteerauksena hitchcockin ura ennen vuotta oli ollut hyvin epätasainen vuokralainen ja puhtauden lunnaat olivat olleet suuria yleisö ja arvostelumenestyksiä mutta niiden vastapainona oli ollut runsaasti epäonnistuneita elokuvia waltzes of vienna elokuvan kuvausten aikana gaumont britishin johtaja michael balcon jonka gainsborough pictures oli nyt osa gaumontia tarjosi hitchcockille mahdollisuuden ohjata haluamansa elokuva heti kun hitchcock vain löytäisi sopivaa materiaalia hitchcockilla oli jo sellainen tiedossa ja hän osti bip ltä sapperin bulldog drummondin elokuvaoikeudet ja ohjasi siitä vuonna elokuvan mies joka tiesi liikaa siitä alkanutta ja vuoteen kestänyttä ajanjaksoa hitchcockin elämäkertoja john russell taylor nimittää hitchcockin englannin kauden suuruuden ajaksi robert a harris ja michael s lasky puolestaan puhuvat jännityksen mestarin synnystä tuottajat michael balcon ja ivor montagu antoivat hitchcockille vapaat kädet elokuvan mies joka tiesi liikaa tekoon ja se oli sekä arvostelu että yleisömenestys vaikka se rikkoi kaikki siihenastiset brittiläiset yleisöennätykset se oli tappiollinen koska sitä esitettiin kakkoselokuvana kiinteään hintaan hitchcockille mies joka tiesi liikaa merkitsi läpimurtoa jonka ansiosta hän sai seuraavan elokuvan tekoon vapaammat kädet ja suuremman budjetin nuori ja viaton menestyi yhtä vaatimattomasti kuin sitä edeltäneet kaksi elokuvaa ja varsinkin jälkikäteen elokuvatutkimus on pitänyt sitä elokuvan nainen katoaa sormiharjoituksena nainen katoaa oli ennennäkemätön menestys siitä tuli pian britannian menestynein elokuva ja menestys yhdysvalloissa oli samaa luokkaa aikalaiskriitikot olivat lähes hurmostilassa ja elokuvaa verrattiin jopa paul czannen ja igor stravinskyn töihin myöhemmissä arvioissa elokuvaa on pidetty hitchcockin parhaana brittielokuvana ja ylipäätään yhtenä hänen parhaista elokuvistaan nainen katoaa elokuvan myötä hitchcockin sopimus gaumont britishin kanssa umpeutui hitchcock oli jo neuvotellut ja metro goldwyn mayerin kanssa mutta neuvottelut kariutuivat hitchcockin palkkapyyntöihin nainen katoaa elokuvan kuvausten aikana david o selznick teki hitchcockille tarjouksen titanic aiheisesta elokuvasta hitchcock lensi heinäkuussa yhdysvaltoihin neuvottelemaan sopimuksesta joka loppujen lopuksi takasi hänelle elokuvasta palkka oli lisäksi säännöllinen eli hitchcock sai palkkansa riippumatta siitä kuvasiko hän elokuvaa vai ei lisätäkynä neuvotteluissa selznickillä oli ollut hitchcockia kiinnostaneet elokuvaoikeudet rebekkaan josta tulisi hitchcockin toinen hollywood elokuva titanic elokuva peruttiin ja hitchcockien muutto yhdysvaltoihin siirtyi alkuvuoteen väliaikana hitchcock suostui ohjaamaan elokuvan jamaica innin rannikkorosvot vaikka se oli yleisömenestys kritiikki oli nuivaa niin ensi illan jälkeen kuin myöhemminkin maaliskuussa hitchcockit lähtivät yhdysvaltoihin mukaan lähti kokin ja palvelijan lisäksi myös joan harrison joka oli ollut hitchcockin sihteeri vuodesta alkaen hitchcock aloitti selznickillä huhtikuussa ja ryhtyi joan harrisonin kanssa muokkaamaan rebekan käsikirjoitusta rebekan tuotannon aikana hitchcock joutui totuttelemaan hollywoodin tuotantojärjestelmään selznickin kaltainen kaikkeen myös luovaan työhön sekaantuva tuottaja oli hitchcockille aivan uutta sillä britanniassa studioiden johtajat olivat olleet vain voitosta kiinnostuneita liikemiehiä työskentelytavastaan hitchcock ei kuitenkaan luopunut selznickin painostuksesta huolimatta hollywoodissa oli tapana kuvata kohtauksista useita versioita eri kuvakulmista ja kuvatusta materiaalista tuottaja pystyi halutessaan leikkaamaan itseään tyydyttävän version hitchcock suunnitteli elokuvat etukäteen viimeistä piirtoa myöten ja myös kuvasi vain ja ainoastaan sen mitä oli suunnitellut leikkausvaiheessa kuvatusta materiaalista saattoikin tehdä vain hitchcockin haluaman version rebekka oli suuri yleisö ja arvostelumenestys ja toi selznickille toisen parhaan elokuvan oscar palkinnon edellisenä vuonna hän sai saman palkinnon elokuvasta tuulen viemää hitchcock oli ehdolla ensimmäistä kertaa parhaasta ohjauksesta mutta hävisi john fordille tuulen viemän ja rebekan suurten tuottojen vuoksi selznick joutui verojen välttämiseksi tekemään monimutkaisia pääomatulojen siirtoja ja niiden takia hän joutui keskeyttämään elokuvien tuottamisen kolmeksi vuodeksi siksi selznick lainasi hitchcockin muille studioille seuraavien vuosien aikana hitchcockin ensimmäinen elokuva david o selznickin ystävällisellä luvalla oli ulkomaankirjeenvaihtaja itsenäiselle tuottajalle walter wangerille se on sota ajan alankomaihin sijoittuva jännityselokuva jossa on monia piirteitä hitchcockin elokuvasta askelta se oli arvostelumenestys ja menestyi hyvin myös taloudellisesti ulkomaankirjeenvaihtajan jälkeen selznick lainasi hitchcockin rko picturesille kahta elokuvaa varten ensimmäinen oli hitchcockille epätavallinen perinteinen komediaelokuva herra ja rouva smith joka menestyi taloudellisesti hyvin mutta sen saamat arvostelut olivat vaihtelevia toinen oli romanttinen jännityselokuva vaarallisia valheita joka oli hitchcockin ensimmäinen yhteinen elokuva cary grantin kanssa elokuva oli suuri yleisömenestys mutta arvostelijat kritisoivat etenkin elokuvan vesitettyä loppua selznickin piti toimia hitchcockin seuraavan elokuvan viidennen kolonnan mies tuottajana mutta selznick myi koko paketin universalille sota aikaan sijoittuvan elokuvan teema on sama kuin askeleessa ja vaarallisessa romanssissa syylliseksi epäilty joutuu todistamaan syyttömyytensä elokuvan yleisö ja arvostelumenestys oli yllätys niin hitchcockille kuin studiollekin sillä lukuisten kompromissien takia kukaan ei ollut tyytyväinen valmistuneeseen elokuvaan epäilyksen varjossa hitchcock kuvasi ulkokohtaukset studion ulkopuolella aidossa ympäristössä mitä hän oli suurimittaisesti tehnyt viimeksi mykkäelokuvan aikoina amerikkalaiseen pikkukaupunki idylliin sijoittuva jännityselokuva oli takaikkunan ohella hitchcockin suurimpia suosikkeja omasta tuotannostaan donald spoto arvelee sen johtuvan siitä että missään muussa elokuvassaan hitchcock ei anna näin paljon viitteitä omasta tunne elämästään ja persoonastaan hitchcockin kolmas sota aikaan sijoittuva elokuva on pelastusvene jonka kaikki tapahtumat sijoittuvat pelastusveneeseen perinteisen cameoroolinsa hitchcock ratkaisi esiintymällä laihdutustuotteen mainoksessa lehdessä jota eräs pelastusveneessä oleva luki pelastusvene sai jokseenkin murskaavat arvostelut sillä sen katsottiin ihannoivan natseja muutamaa yhdysvaltalaista suurkaupunkia lukuun ottamatta se ei innostanut myöskään katsojia pelastusveneen kuvausten päätyttyä hitchcock vietti kahdeksan kuukautta englannissa siellä hän ohjasi britannian tiedotusministeriölle ranskankieliset propagandalyhytelokuvat aventure malgachen ja bon voyagen matkan tärkein anti oli kuitenkin yhteistyön tiivistyminen vanhan ystävän sidney bernsteinin kanssa joka oli erittäin kiinnostunut yhteisestä itsenäisestä tuotantoyhtiöstä hitchcockin kanssa hitchcockin elämäkertoja john russell taylor pitää noiduttua hitchcockin ensimmäisenä todellisena amerikkalaisena elokuvana sitä edeltäneet yhdysvaltalaiset elokuvat olivat olleet periaatteessa joko englantilaisia elokuvia tai propagandaelokuvia myös amerikkalaiseen pikkukaupunkiin sijoittuva epäilyksen varjo on taylorin mielestä elokuva jonka vain ulkomaalainen saattoi tehdä noiduttu oli välitön yleisö ja arvostelumenestys ja se oli myös ensimmäinen psykoanalyysia popularisoiva menestyselokuva romanttinen jännityselokuva kohtalon avain on hitchcockin arvostetuimpia elokuvia se oli valtava yleisö ja arvostelumenestys ja varsinkin elokuvan pääosassa esiintynyt ingrid bergman sai ylistäviä arvosteluja hitchcockin ohjaus on kuin oppitunti elokuvan teosta tapahtumien kulku ja jännityksen rakentaminen on moitteetonta elokuvan vaikuttavimpia kohtauksia ovat pitkä kamera ajo juhlavieraiden yleiskuvasta erikoislähikuvaan bergmanin kädessä olevaan avaimeen ja cary grantin ja bergmanin pitkä suutelukohtaus oikeussalidraama pisaraa viiniä oli hitchcockin viimeinen selznickille tekemä elokuva ja se epäonnistui lähes täydellisesti elokuvan valtavat tappiot vaikuttivat osaltaan siihen että selznickin itsenäinen levitysyhtiö joutuu lopettamaan toimintansa alfred hitchcock oli ollut jo useita vuosia tyytymätön selznickin kanssa tekemäänsä sopimukseen toisaalta kyse oli ollut rahasta toisaalta valinnanvapauden puutteesta ajatus omasta tuotantoyhtiöstä alkoi konkretisoitua hitchcockin lontoon matkalla kun hän keskusteli asiasta vanhan ystävänsä sidney bernsteinin kanssa neuvottelut jatkuivat kesällä ja transatlantic pictures yhtiön perustamisesta kerrottiin julkisuudessa huhtikuussa kun pisaraa viiniä oli vielä tuotannossa ja hitchcockin välinpitämättömyys koko elokuvaa kohtaan oli julkinen salaisuus hollywoodissa transatlantic picturesin ensimmäinen elokuva oli jännityselokuva köysi joka oli samalla hitchcockin ensimmäinen värielokuva elokuvan vastaanotto oli laimeaa mutta se onnistui kuitenkin tuottamaan voittoa transatlanticin toinen elokuva britanniassa valmistunut historiallinen pukudraama kauriin merkeissä epäonnistui kuitenkin niin täydellisesti että yhtiö ajautui konkurssiin transatlanticin konkurssin jälkeen hitchcock solmi warnerin kanssa sopimuksen useasta elokuvasta niistä ensimmäinen esirippu laskee sai kuitenkin edellisten elokuvien tapaan laimean vastaanoton sitä seurannut muukalaisia junassa oli kuitenkin valtava menestys ja aloitti hitchcockin paluun elokuvamaailman huipulle teemallisesti elokuvan murhia vaihtavat miehet jatkavat jo epäilyksen varjossa esiintynyttä teemaa kahdesta samankaltaisesta ihmisestä jotka edustavat tavallaan yhden persoonan hyvää ja pahaa puolta minä tunnustan elokuvan tekemistä hitchcock oli suunnitellut jo luvulta lähtien rippisalaisuuteen perustuva elokuva ei kuitenkaan menestynyt perinteisempi tai hitchcockmaisempi täydellinen rikos menestyi jo paremmin sen pääosaan hitchcock valitsi grace kellyn jonka hän varasi heti myös kahteen seuraavaan elokuvaansa täydellinen rikos oli hitchcockin viimeinen warnerille tekemä elokuva jonka jälkeen hän siirtyi paramount picturesille kesällä hitchcock solmi sopimuksen paramountin kanssa yhdeksästä elokuvasta viiden elokuvan tekijänoikeudet siirtyisivät hitchcockille ja neljän elokuvan oikeudet jäisivät paramountille loppujen lopuksi hitchcock teki paramountille vain kuusi elokuvaa ja paramountille jäivät vain elokuvan varkaitten paratiisi oikeudet hitchcockin ensimmäinen elokuva paramountille oli takaikkuna jonka tapahtumat sijoittuvat yhteen ainoaan lavasteeseen elokuva kuului epäilyksen varjon ohella hitchcockin omiin suosikkeihin ja se on ylipäätään hitchcockin arvostetuimpia ja suosituimpia elokuvia pääosaa näytteli grace kelly joka oli myös seuraavan hitchcockin elokuvan varkaitten paratiisi pääosassa varkaitten paratiisi kuvattiin ranskan rivieralla kesällä kuvausmatkan merkittävin anti liittyi hitchcockin arvostukseen elokuvantekijänä hitchcock tapasi silloin vaikutusvaltaisen ranskalaisen elokuvakriitikon andr bazinin bazinin vähän myöhemmin cahiers du cinma lehdessä julkaisema artikkeli laukaisi keskustelun siitä oliko hitchcock vakavasti otettava taiteilija vai vain lahjakas tarinankertoja ja elokuvatekniikan soveltaja bazinin mielestä hitchcock oli vain lahjakas tarinankertoja mutta nuorempi kriitikkopolvi suhtautui asiaan toisin kiistelyn yksi tulos oli kuitenkin että ric rohmer ja claude chabrol julkaisivat ensimmäisen hitchcockin elokuvia käsittelevän kirjan mutta kuka murhasi harryn oli hitchcockin omien sanojen mukaan hänen yhdysvaltalaisista elokuvistaan englantilaisin elokuvan brittiläinen musta huumori ei kuitenkaan purrut yhdysvaltalaiseen yleisöön ja arvostelijakaartiin mutta sitä paremmin elokuva menestyi britanniassa ja ranskassa hitchcockin kuuluisuuden kannalta paljon merkittävämpi oli vuoden toinen projekti televisiosarja alfred hitchcock esittää hitchcockia edustanut agentuuri oli ajautunut viihdekonserni omistukseen ja sitä kautta hitchcockilta kysyttiin kiinnostusta televisiosarjan tekemiseen hitchcock suostui ja perusti sitä varten shamley productions yhtiön sarjan tuottajaksi hän kutsui entisen luottotyöntekijänsä joan harrisonin hitchcock itse esitteli jokaisen jakson omalla sarkastisella mustan huumorin höystämällä tyylillään televisioesiintymiset tekivät hitchcockista etenkin yhdysvalloissa ennennäkemättömän kuuluisan televisiosarjan suosio poiki myös lukuisia oheistuotteita kuten taskukirjoja joiden nimet olivat tyyliin tarinoita joita en saanut tehdä televisiossa sekä jännityslukemisto alfred hitchcock magazinen televisiotuotannon ansiosta hitchcockin varallisuus kasvoi huomattavasti ja vuonna hän oli jo mca n ja sitä kautta myös universalin viidenneksi suurin omistaja mutta kuka murhasin harryn jälkeen hitchcockin seuraava elokuva oli uudelleenfilmatisointi mies joka tiesi liikaa joka perustui hitchcockin omaan elokuvaan vuodelta franois truffaut n haastattelussa hitchcock sanoi ensimmäisen version olleen lahjakkaan amatöörin tekemä kun taas toinen oli ammattilaisen elokuva oli kassamenestys parissa viikossa siitä tuli vuoden tuottoisin elokuva yhdysvalloissa vuonna ensi iltansa saanut väärä mies käsittelee hitchcockin suosikkiteemaa väärin perustein syytetystä miehestä erikoista on kuitenkin että elokuva perustui tositapahtumiin ja että hitchcock jopa säilytti tosielämän repliikit vaikka ne heikensivät elokuvan draamallista rakennetta john russell taylor pitääkin elokuvaa nopeasti tehtynä mustavalkoisena välityönä hitchcockin ystävänpalveluksena warner brothersille väärän miehen jälkeen hitchcock aloitti elokuvan vertigo punainen kyynel valmistelut jotka kestivät odotettua kauemmin elokuvan pääosassa piti olla vera miles mutta hänen tultuaan raskaaksi tilalle palkattiin kim novak vertigon ensi iltavastaanotto oli vaisu kriitikot kehuivat vain kim novakin roolisuoritusta luvulla hitchcock veti vertigon pois levityksestä ja se sai uusintaensi iltansa pari vuosikymmentä myöhemmin sen jälkeen vertigon maine hitchcockin parhaana ja syvällisimpänä elokuvana on vain kasvanut sight sound lehden äänestyksessä se valittiin maailman parhaaksi elokuvaksi vertigon tuotantovaiheessa hitchcock teki sopimuksen kanssa hammond innesin romaanin s s mary dearen haaksirikko filmatisoinnista innesin romaanin aihe osoittautui kuitenkin epäkiitolliseksi ja siksi hitchcock ja käsikirjoittaja ernest lehman ryhtyivät laatimaan studion tietämättä käsikirjoitusta johon kuuluisi takaa ajo mount rushmorella lopputuloksena syntyi vaarallinen romanssi vertigon vaimean vastaanoton jälkeen vaarallinen romanssi sai haltioituneen vastaanoton elokuva tuotti erittäin hyvin ja arvostelut olivat ylistäviä psykon taustalla oli hitchcockin pyrkimys tuottaa halvalla laadukas kauhuelokuva elokuva alaa tiiviisti seuranneena hitchcock oli huomannut miten esimerkiksi american international pictures tuotti mitättömällä budjetilla pökkelömäisiä elokuvia jotka kuitenkin tuottivat huomattavia voittoja psykon tuotanto eteni ripeästi sillä sitä tehtiin kuin alfred hitchcock esittää sarjan jaksoa mustavalkoinen kuvaus pieni budjetti ei uusia lavasteita psykon ensi ilta oli erittäin suuri yleisömenestys pelkästään yhdysvalloissa se tuotti yli miljoonaa dollaria ja dollarin budjetin elokuva olikin hitchcockin tuottoisin kriitikkojen mielipiteet olivat ristiriitaisia ja monet kriitikot olivat närkästyneitä jo siitä että joutuivat katsomaan elokuvan tavallisten katsojien joukossa psyko mullisti kauhuelokuvan lajityypin perusteellisesti sillä se esitteli tavallisen oloiselta vaikuttavan psykopaattisen murhaajan ja siirsi kauhuelokuvan tapahtumapaikat arkielämän ympyröihin psykon menestys laukaisikin lukemattomien samankaltaisten elokuvia tulvan linnuissa hitchcock jatkoi kauhuelokuvalinjalla se oli hitchcockin siihenastisen uran kallein elokuva ja elokuvan mainoskampanja oli myös poikkeuksellisen suuri elokuvassa ei ollut lainkaan musiikkia hitchcockin vakiosäveltäjä bernard herrmann vastasi kuitenkin koko elokuvan äänimaailmasta joka suunniteltiin äärimmäisen tarkasti arvostelijoiden reaktio oli laimeahko ja vaikka lintuja ja erikoistehosteita kehuttiin henkilöitä pidettiin latteina ja elokuvan alkua hidastempoisena katsojia tämä ei kuitenkaan haitannut vaan linnuista muodostui suuri yleisömenestys lintujen yleisömenestyksen jälkeen marnie vaarallisella tiellä sai nuivan vastaanoton niin kriitikoilta kuin katsojiltakin hitchcockille marnie oli myös jäähyväiset monelle pitkäaikaiselle työtoverille kuvaaja robert burks joka oli kuvannut kaikki hitchcockin elokuvat vuodesta alkaen psykoa lukuun ottamatta kuoli tulipalossa pian elokuvan valmistumisen jälkeen myös leikkaaja george tomasini kuoli pian elokuvan valmistumisen jälkeen säveltäjä bernard herrmannillekin se jäi viimeiseksi hitchcock elokuvaksi kriitikot repivät hitchcockin seuraavan elokuvan revitty esirippu täysin riekaleiksi ja yleisö oli samaa mieltä vuonna ensi iltansa saanut topaz sai murhaavan vastaanoton niin kriitikoilta kuin katsojiltakin hitchcockin ura ja maine olivat vaakalaudalla kolmen toinen toistaan huonomman elokuvan jälkeen hitchcockin ura oli vuonna pohjalukemissa katsojat ja kriitikot alkoivat jo arvella hitchcockin olevan vanhuudenhöperö topaz oli hitchcockin uran kallein elokuva ja samalla myös tappiollisin frenzy oli monin tavoin paluu juurille se kuvattiin englannissa ja budjetti oli vaatimaton monet kohtaukset tuovat mieleen vuokralaisen ja elokuvan alkukohtaus on kuin suoraan nuoresta ja viattomasta frenzystä tuli suuri arvostelu ja yleisömenestys se tuotti yhtä paljon kuin psyko kaksitoista vuotta aikaisemmin nihkeimmät arvostelut tulivat britanniasta jossa ei pidetty elokuvan vanhanaikaisesta lontoo kuvasta vuonna valmistunut perintö jäi hitchcockin viimeiseksi elokuvaksi se oli komediallinen jännityselokuva jonka vastaanotto oli suopeahko ja varsinkin sen humoristisuutta arvostettiin alkuvuonna hitchcock aloitti the short night elokuvan valmistelut käsikirjoittajana oli aluksi ernest lehman mutta hänen tilalleen palkattiin loppuvuodesta david freeman joka sai käsikirjoituksen valmiiksi toukokuussa käsikirjoituksen ohella myös esituotanto oli käynnissä storyboardin tekeminen alkoi kuten myös sopivien näyttelijöiden etsintä koko projekti peruttiin kuitenkin kun hitchcock erosi toukokuuta universal ei haikaillut sillä hitchcockin toimisto tyhjennettiin parissa päivässä hitchcockille myönnettiin yhdysvaltain elokuvainstituutin elämäntyöpalkinto vuonna alfred hitchcock kuoli munuaisten vajaatoimintaan ja sydänvaivoihin los angelesin kodissaan huhtikuuta hänen vaimonsa kuoli kaksi vuotta myöhemmin kuningatar elisabet ii oli saman vuoden alussa myöntänyt hänelle kbe arvon knight commander of the order of the british empire jonka hitchcock vastaanotti toimistossaan tammikuuta hitchcockin elokuvallisen kerrontatavan perusperiaatetta voi ehkä parhaiten kuvata hitchcockin omalla määritelmällä okista shock ja jännityksestä suspense okki on hitchcockin mukaan kohtaus jossa miehet pelaavat korttia huoneessa jossa tapahtuu yllättäen räjähdys hitchcockilla pitkäveteinen kohtaus jonka lopussa on paljon melua jännitystä on sen sijaan sama kohtaus jossa katsoja tietää että pöydän alla on aikapommi hitchcock myönsi tosin että tällaisessa jännitystilanteessa pommi ei saisi räjähtää hitchcock rikkoi kuitenkin omaa sääntöään useasti esimerkiksi sabotaasi ja psyko parhaita esimerkkejä tästä lienee vertigo punainen kyynel jossa hitchcock paljastaa elokuvan keskeisen yllätyksen jo puolivälissä elokuvaa vertigon tekovaiheessa hitchcock joutui puolustelemaan tätä poikkeuksellista juonenkäännettä hitchcockin mukaan oli tärkeää että katsoja tietää enemmän kuin sankari sillä silloin katsoja ymmärtää kumpaakin osapuolta ja myös tajuaa mitä kumpikin ajattelee ja miksi he toimivat niin kuin toimivat hitchcockille juuri tämä oli elokuvan todellista draamaa ei okeeraava yllätysloppu hitchcockin elokuville tyypillinen piirre on myös macguffin elokuvan henkilöille erittäin tärkeä asia mutta katsojalle täysin yhdentekevä se esiintyy etenkin hitchcockin vakoiluelokuvissa ja niissä se on tavallisesti vain tekosyy syyttömän sankarin pakomatkan kuvaukseen parhaita esimerkkejä macguffinin mestarillisesta käytöstä ovat askelta ja vaarallinen romanssi kummassakaan elokuvassa ei selviä kunnolla minkä takia kaikki olivat niin hanakasti elokuvien sankareiden perässä mielenkiintoisena sivukommenttina voitaneen mainita että kriitikot joiden mielestä vaarallinen romanssi oli hitchcockin paras yhdysvaltalainen elokuva ovat myös sitä mieltä että askelta oli hitchcockin paras englantilainen elokuva elokuvauksen tekniset haasteet olivat hitchcockille henkilökohtaisesti kaikkein mielenkiintoisimpia ensimmäisessä menestyselokuvassaan vuokralainen hitchcock käytti eräässä kohtauksessa lasilevyä kattona kuvatakseen yläkerrassa asuvan salaperäisen vuokralaisen salamyhkäisyyttä puhtauden lunnaissa hitchcock käytti schfftanin menetelmää luomaan mielikuvaa että elokuva olisi tosiasiassa kuvattu british museumissa hitchcockin uran kuuluisimmat kohtaukset ovat psykoa lukuun ottamatta pitkiä kamera ajoja nuoressa ja viattomassa elokuvan päähenkilöt etsivät rikollista jolla on elohiiri elokuvan loppukohtauksessa kamera lähtee katonrajasta yleiskuvasta ja etenee metriä kunnes kuvassa näkyy vain elohiiren nykimä silmä amerikan kaudelta vaikuttavin kamera ajo on elokuvasta kohtalon avain jossa kamera ajo alkaa yleiskuvasta ja päätyy lähikuvaan ingrid bergmanin kädessä olevasta avaimesta monissa hitchcockin elokuvissa on romanttinen sivujuoni hänen elokuviensa naishahmot ovat usein mystisiä vaaleaverikköjä kun grace kelly vetäytyi hollywoodista monacoon hitchcock palkkasi naispääosiin tippi hedrenin kim novakin janet leighin ja eva marie saintin hitchcockin vakionäyttelijöitä olivat kellyn lisäksi ingrid bergman james stewart ja cary grant muita kuuluisia pääroolien esittäjiä olivat henry fonda montgomery clift sean connery janet leigh ja anthony perkins myöhempinä vuosinaan hitchcock katsoi paremmaksi työskennellä vielä läpimurtoaan odottavien näyttelijöiden kanssa ajan kohunimien sijasta yhdeksi syyksi tähän on sanottu kahnauksia revityn esiripun miespääosan esittäjän paul newmanin kanssa metodinäyttelemisestä toinen syy lienee ollut hitchcockin halu karsia budjettia käyttämällä halvempia mutta ei huonompia näyttelijöitä hitchcockin on sanottu kohdelleen näyttelijöitään tylysti haastatteluissa hän sanoi että näyttelijöitä tulee ohjata kuin karjaa laitumella monet hänen näyttelijöistään pitivät itseään suuren ohjaajan oppipoikina hitchcock vaati molemminpuolista kunnioitusta eikä antanut näyttelijöiden puuttua ohjaukseen kuvausvaiheessa hitchcockin elokuva oli jo valmis se vain täytyi pistää purkkiin kaikki oli huolellisesti valmisteltu storyboardissa hitchcock pitikin kuvausvaihetta äärimmäisen tylsänä hänhän oli jo nähnyt elokuvansa useat naisnäyttelijät muun muassa tippi hedgren grace kelly vera miles kim novak ja janet leigh ovat paljastaneet myöhemmin joutuneensa hitchcockin seksuaalisen häirinnän kohteeksi hitchcock näyttäytyi elokuvissaan lyhyissä cameo rooleissa kertaa arizona on yhdysvaltoihin liitetty osavaltio osavaltion naapurit ovat meksiko etelässä new mexico utah nevada ja kalifornia suurimmat kaupungit ovat phoenix tucson ja mesa muita tunnettuja paikkoja yuma ja flagstaff grand canyonin lisäksi osavaltiossa on useita muita kansallispuistoja monumentteja ja intiaanireservaatteja osavaltion asukasluku vuonna oli noin miljoonaa osavaltion naapurit ovat meksiko etelässä new mexico idässä utah pohjoisessa nevada ja kalifornia lännessä coloradon ylänkö pohjoisessa muodostaa kaksi viidesosaa osavaltiosta sen halki virtaava coloradojoki on kaivertanut grand canyonin osavaltion luoteisosaan ja ylänköä halkovat muutkin teräväreunaiset jokilaaksot ylänköalueella on myös vuoria joista korkein on humphrey s peak metriä merenpinnan yläpuolella monument valleyssa utahin rajalla nähdään eroosion muovaamia kallionmuotoja osavaltion eteläosaa halkovat luode kaakko suuntaiset vuorijonot joiden välissä on viljavia laaksoja siellä missä saadaan riittävästi vettä nämä laaksot sopivat hyvin vihannesten viljelyyn noin puolet arizonasta on puoliaavikkoa kolmannes aavikkoa ja loput kosteaa aluetta coloradon ylängöllä talvet ovat kylmiä ja siellä sataa tyypillisesti mm vuodessa osavaltion eteläosassa sateet tulevat rajujen ukonilmojen yhteydessä kesäkuukausina kun meksikonlahdelta virtaa sinne kuumaa ja kosteaa ilmaa vuoden kuumin kuukausi on heinäkuu jolloin keskimääräinen ylin lämpötila phoenixissa on noin astetta viileimpinäkin kuukausina tammi ja helmikuussa keskimääräinen alin on siellä asteen yläpuolella flagstaffissa heinäkuun keskimääräinen ylin on astetta ja joulu ja tammikuun keskimääräinen alin astetta arizonassa on kolme kansallispuistoa grand canyonin kansallispuisto petrified forestin kansallispuisto ja saguaron kansallispuisto arizonan ensimmäiset merkit ihmisasutuksesta ovat löytyneet yli vuoden takaa vuoteen mennessä arizonan alueelle oli kehittynyt maanviljelyskulttuureja anasazin kulttuuri kukoisti osavaltion koillisosissa mogollonin kulttuuri itäisellä vuoristoseudulla ja hohokamin kulttuuri osavaltion keski ja eteläosissa luvun kuivuus ajoi esihistorialliset kulttuurit rappiolle arizonan kirjoitetun historian aika alkoi espanjalaisten meksikosta tulleiden löytöretkeilijöiden myötä fransiskaani marcos de niza teki löytöretken alueelle coronadon löytöretki alueelle tapahtui tuolloin arizonassa eli intiaaneja kolmesta eri kieliperheestä vanhin ryhmistä oli anasazeista polveutuvat hopi intiaanit ensimmäisiä tutkimusmatkailijoita seurasi myös lähetyssaarnaajia jotka perustivat arizonaan lähetysasemia vuonna alueelle tullut eusebio kino perusti muun muassa san xavier del bacin lähetysaseman lähelle nykyistä tucsonia tubac oli puolestaan arizonan ensimmäinen merkittävä asutuskeskus jonka espanjalaiset perustivat etuvartioasemaksi eusebio kinon lähetystyö loi asutuskeskuksineen pimeria altan alueen joka koostui nykyisen sonoran pohjoisosasta ja nykyisen arizonan eteläosasta etelä arizona kuului uuden espanjan varakuningaskunnan uuden navarran provinssiin jonka siirtolaisväestö koostui erityisesti baskeista ja navarralaisista alue tunnettiin myös sonora sinaloan provinssina pohjois arizona eli suurin osa tulevasta arizonasta kuului uuden espanjan kalifornioiden provinssiin vuosina kunnes siitä tuli alta californian ylä kalifornia osa alueen asukkaat olivat espanjasta tulleiden siirtolaisten ja mestitsien jälkeläisiä vuonna meksiko itsenäistyi ja nykyisestä pohjois arizonasta tuli osa alta californian territoriota ja etelä arizonasta osa sonora sinaloan osavaltiota vuosien meksikon yhdysvaltain sodassa meksiko menetti gilajoen pohjoispuoliset alueet eli kalifornian yhdysvalloille alue liitettiin new mexicon territorioon ja nykyisen osavaltion eteläisimmät osat hankittiin gadsdenin ostossa sonora exploring and mining co järjesti charles debrille postonin johtaman seurueen joka perusti tubaciin hopeakaivoksia tätä seurasi nousukausi ja tubacista tuli laaksonsa suurin asutuskeskus arizonalaiset alkoivat samalla haaveilla myös omasta territoriostaan yhdysvaltain sisällissodan alussa arizona julistautui etelävaltioiden territorioksi virallisesti arizonan territorio perustettiin helmikuuta sen ensimmäinen pääkaupunki oli prescott tucsonista tuli pääkaupunki prescottista uudestaan ja phoenixista vuonna perustetusta phoenixista kasvoi nopeasti maatalouden keskuskaupunki arizonasta tuli helmikuuta yhdysvaltain osavaltio puheet osavaltion asemasta olivat alkaneet jo luvulla mutta vuonna kongressi hyväksyi lain joka mahdollisti arizonan tulemisen osavaltioksi arizonan lainsäädäntövaltaa käyttää kaksikamarinen osavaltion parlamentti ylähuoneessa eli senaatissa on jäsentä alahuoneessa eli edustajainkokouksessa on jäsentä jäsenet valitaan kaksivuotiskausille jokaisesta vaalipiiristä valitaan yksi senaattori ja kaksi alahuoneen jäsentä kukin jäsen voi olla parlamentissa korkeintaan neljä kautta yhteen menoon mutta yhden kauden poissaolon jälkeen hänet voidaan valita taas uudelleen ylintä toimeenpanovaltaa käyttää kuvernööri vuodesta kuvernöörinä on ollut doug ducey osavaltio on jaettu piirikuntaan arizona kuuluu niihin osavaltioihin jotka ottivat kuolemanrangaistuksen jälleen käyttöön vuodesta alkaen arizona tuottaa enemmän kuparia ja muita kaivannaisia polttoaineita lukuun ottamatta kuin mikään muu yhdysvaltojen osavaltio arizonan bruttokansantuote vuonna oli miljardia yhdysvaltain dollaria mikä tekee siitä suurimman talouden yhdysvalloissa arizonalaisista työskenteli korkean teknologian sektorilla vuonna tehden noin prosenttia yksityisen sektorin miljoonan ihmisen työvoimasta erityisiä aloja olivat tietokoneohjelmistot ja tietokoneet elektroniikkakomponenttivalmistus ilmailuvalmistus arkkitehtuuri ja rakennus telekommunikaatio ja instrumenttivalmistus arizona kerää henkilökohtaisia tuloveroja viidessä luokassa prosenttia prosenttia prosenttia prosenttia ja prosenttia arizonan transaction privilege tax arvolisävero ja käyttöverot ovat yleisesti noin prosenttia arizonassa on kaikkiaan lentoasemaa suurin niistä on sky harborin kansainvälinen lentoasema phoenixin lähellä arizonan miljoonasta asukkaasta on valkoisia kaikkiaan luokitellaan hispaanoiksi tai latinoiksi vuonna arizonassa oli vain yksi miljoonakaupunki ja yhteensä seitsemän yli asukkaan kaupunkia osavaltion nimen on selitetty tarkoittavan pientä lähdettä papago intiaanikielen sanoista ari pieni ja onak lähde kansanetymologian mukaan nimi puolestaan johtuisi espanjan sanoista arida zona kuiva alue arizonan kansalliskukka on saguarokaktuksen kukka jalokivi turkoosi nisäkäs kissafretti ja lintu kaktuspeukaloisen alalaji campylorhynchus brunneicapillus couesi aasia on maapallon suurin maanosa niin väestöltään kuin pinta alaltaankin sen pinta ala on noin miljoonaa neliökilometriä mikä tarkoittaa prosenttia maapallon maapinta alasta ja prosenttia kokonaispinta alasta aasiassa asuu vähän yli miljardia ihmistä eli yli prosenttia maailman väestöstä maanosan nimi tulee antiikin kreikkalaisilta jotka käyttivät nimeä anatolian alueesta valtauskonnot ovat islam buddhalaisuus ja hindulaisuus aasiassa sijaitsee maailman korkein vuoristo himalaja keski aasia on kuivaa tai puolikuivaa aluetta mutta intian niemimaalla ja kaakkois aasiassa vallitsee kuuma ja kostea ilmasto pohjoisen siperiassa on laaja havupuumetsäalue aasia on geologisesti hyvin aktiivinen maanosa ja siellä on laajalti vuoristoja ja vulkaanisia alueita aasian ja koko maailman korkein vuoristo on himalaja sen pohjoispuolella on tiibetin ylänkö joka on maailman korkein ylänkö indonesiassa on vulkaaninen kaari sekä japanissa ja filippiineillä tulivuorijonoja aasiassa on myös maailman vanhinta kallioperää varsinkin intian ja arabian niemimailla sekä siperiassa aasiassa on suurta virtaa joiden pituus on vähintään kilometriä pisimpiä jokia ovat jangtse keltainenjoki indus ganges ja mekong aasia voidaan jakaa ilmastollisesti etelä kaakkois ja itä aasian kosteaan monsuunivyöhykkeeseen sekä kuivaan tai puolikuivaan keski aasiaan etelä ja kaakkois aasiassa vallitsee kuuma ja kostea ilmasto himalajalla ja keski aasian vuoristoissa talvet ovat kylmiä ja runsaslumisia keski aasia on kuivaa tai puolikuivaa aluetta jossa kesät ovat lämpimiä ja talvet kylmiä kaakkois ja etelä aasiassa on trooppisia sademetsiä jotka on tosin suurimmaksi osaksi hakattu subtrooppista itä aasiaa peittävät osin ikivihreät lehtipuumetsät pohjoisempana on kesävihantia lehtimetsiä tiibetin ylänkö on lähes puutonta tundraa vähäsateisia alueita peittävät ruohostot ja intian sekä thaimaan ylängöillä on trooppista ruohostoa keski aasian puolikuivat alueet ovat lauhkean vyöhykkeen ruohostoa siperiassa on laaja havupuumetsikköalue taiga aasian alueen luonto on erittäin rikasta ja siellä elää paljon sellaisia eläimiä joita ei muualla tavata lisäksi aasian alueella on maaperässä runsaasti mineraaleja ja arvometalleja persian lahden ympärillä ovat maailman runsaimmat maaöljy esiintymät kiinalla on enemmän vesivoimavaroja kuin millään muulla maailman maalla jopa kaksi kertaa enemmän kuin venäjällä hiilivarantojen suhteen venäjä ja kiina kuuluvat maailman suurimpiin aasian maiden tulotasot vaihtelevat suuresti aasiassa on muutamia hyvin rikkaita maita esimerkiksi japani ja eräitä alueellisia finanssikeskuksia kuten hongkong ja bahrain monet aasian maat ovat teollistuneet hiljattain viime vuosikymmeninä toisaalta aasiassa on myös vähiten kehittyneisiin maihin kuuluvia kehitysmaita esimerkiksi afganistan bangladesh ja nepal aasian väestöstä suurin osa asuu monsuunivyöhykkeellä ja saa maataloudesta elantonsa vehnän ja riisin viljely on intensiivistä tuolla vyöhykkeellä aasian väestön nopean kasvun seurausta oli valtaisa ravinnontarve tämän vuoksi viljeltyä aluetta jouduttiin lisäämään ottamalla autiomaiden reuna alueita ja muita maataloudelle marginaalisia alueita käyttöön sekä hakkaamalla metsää niin sanottu vihreä vallankumous oli onnistunut yritys lisätä maatalouden tuotantoa lannoitteita ja torjunta aineita käyttämällä sekä parantamalla siemenlaatua saatiin usein jopa kolminkertaiset sadot aasiassa huolta on kuitenkin aiheuttanut muun muassa kemikaaleista johtuvat ympäristöongelmat laidunnus ja vehnän viljely ovat keski aasian maatalouden tärkeimmät muodot johtuen alueen kuivuudesta lisäksi alueella viljellään laajalti puuvillaa kastelun ansiosta myös entiset keski aasian neuvostotasavallat ovat siirtymässä hitaasti vapaaseen markkinatalouteen näiden maiden teollisuus on kuitenkin vielä vähäistä azerbaidanilla on huomattavat öljyvarat ja kazakstan tuottaa kemikaaleja ja metalleja aasiassa puhutaan moniin eri kieliryhmiin kuuluvia kieliä lähi idässä valtakieli on seemiläisiin kieliin kuuluva arabia keski aasian valtioissa puhutaan muun muassa turkinsukuisia kieliä aasian eteläosissa iranista bangladeshiin saakka puhutaan indo eurooppalaisen kielikunnan indo iranilaiseen haaraan kuuluvia kieliä kuten persiaa urdua ja hindiä joiden ohella etelä intiassa puhutaan myös dravida kieliä joista laajimmalle levinnyt on tamili austronesialaiset kielet kuten malaiji ja indonesia ovat kaakkois aasian pääkieliä myös thain ja burman kielillä on paljon puhujia mantereen puolella kaikista maailman kielistä eniten äidinkielisiä puhujia on mandariinikiinalla sen ohella itä aasian eniten puhuttuja kieliä ovat sille lähisukuiset wu ja kantoninkiina sekä lisäksi korea ja japani entisissä neuvostotasavalloissa käytetään yleisesti venäjän kieltä kaikki laajimmalle levinneet uskonnot ovat syntyneet aasiassa lähi idästä ovat peräisin juutalaisuus kristinusko ja islam joista viimeksi mainittu on nykyisin aasiassa laajimmalle levinnyt keski ja itä aasian valtauskontoja ovat buddhalaisuus ja hindulaisuus kiinan ja intian vanhojen filosofisten perinteiden pohjalta on kehittynyt useita uskontoja tai uskontoon rinnastettavia suuntauksia aasian varhaiset korkeakulttuurit syntyivät mantereen eri puolilla suurten jokien varsilla mesopotamian ja indus jokilaakson kulttuurin välillä oli yhteyksiä mutta jangtse joen ympäristö oli lähes eristyksissä niistä silti tietyt yhteiset kulttuuripiirteet osoittavat että jo varhaisen kiinan ja lähi idän kulttuurien välillä oli tuntemattomia yhteyksiä vain hevosilla kulkevat paimentolaiset pääsivät suurten arojen yli ja himalaja kaukasus sekä siperian suot ja metsät muodostuivat heillekin liikenne esteiksi vasta silkkitie yhdisti kiinan lähi itään ja eurooppaan toisen maailmansodan jälkeen aseelliset yhteenotot ovat jatkuneet mantereella taiwan eli kiinan tasavalta erosi kiinasta maan kommunistisen vallankumouksen jälkeen kiina ei ole hyväksynyt eroa sodan jälkeen myös vietnam ja korea jakautuivat kahdeksi eri valtioksi kapitalistiseen etelään ja kommunistiseen pohjoiseen etelä vietnam ja pohjois vietnam yhdistyivät vuonna vietnamin sodan päätyttyä etelä korea ja pohjois korea taas ovat yhä sotatilassa tosin vain muodollisesti myös himalajan vuoristossa sijaitsevan kashmirin osavaltion kysymys on yhä vailla ratkaisua vuonna pakistanin ja intian välille syntyi sota sodan seurauksena syntyi bangladeshin valtio aseellisia yhteenottoja kiinalla on ollut vietnamin neuvostoliiton ja intian kanssa johtuen kiistoista kiinan rajalinjasta filippiinien vietnamin malesian taiwanin ja kiinan välillä on nykyään jännitteitä johtuen spratlysaarten omistuksesta asteroidi muinaiskreikan sanoista aster tähti ja eides muotoinen on varsinaista planeettaa pienempi ja meteoroidia suurempi kivinen kappale joka kiertää aurinkoa nimityksiä pikkuplaneetta ja planetoidi on käytetty pitkään synonyyminä asteroidi sanalle mutta nykyään kaikissa lähteissä kaikkia pikkuplaneettoja kuten transneptunisia kohteita ei aina luokitella asteroideiksi esimerkiksi vuoden planeetan määritelmässä pienkappaleita koskevassa osiossa asteroidit ja transneptuniset kohteet on mainittu erikseen asteroidi sanan voikin katsoa viittaavan aurinkokunnan sisempien osien pikkuplaneettoihin suurin osa aurinkokuntamme tunnetuista asteroideista sijaitsee päässä auringosta sijaitsevalla asteroidivyöhykkeellä hakuteoksissa mainitaan sanan asteroidi keksijäksi saksalais englantilainen tähtitieteilijä william herschel mutta asteroidi spesialisti glifford cunningham on löytänyt arkistoista uutta tietoa kun keväällä astronomit väittelivät kahdesta marsin takaa havaitusta kappaleesta jotka enemmistön mielestä olivat planeettoja herschelin mielestä ne poikkesivat planeetoista niin paljon että hän halusi nimetä ne toisin herschelin runoilijaystävä charles burney tuli nimipulmassa avuksi ehdotuksillaan asterisko ja stelulla runoilijan poika charles burney junior oli kreikan kielen tutkija ja hänen ehdotuksensa oli asteroidi tähden kaltainen herschel tarjosi nimitystä kollegoilleen kirjoittamassaan tieteellisessä artikkelissa mutta sana ei saanut vastakaikua koska planeetat olivat planeettoja vasta luvulla asteroidi sana otettiin käyttöön kun marsin takaa tällaisia kappaleita löydettiin kymmenen suurin osa asteroideista on epäsäännöllisen muotoisia sillä niiden painovoima ei riitä muovaamaan niistä säännöllisen pallomaisia ne luokitellaankin pienkappaleiksi asteroidit koostuvat lähinnä kivistä ja pölystä asteroideja pienemmät kappaleet ovat meteoroideja kokorajasta ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä lähteestä riippuen se vaihtelee metristä metriin suurin asteroideista on kääpiöplaneetta ceres joka on läpimitaltaan noin kilometriä giuseppe piazzin uudenvuodenyönä löytämä ceres oli ensimmäinen löydetty asteroidi ceres on tällä hetkellä ainoa kääpiöplaneetaksi luokiteltu asteroidi sillä se on niistä ainut joka on oman painovoimansa pyöristämä cerestä ja kolmea sen jälkeen löytynyttä asteroidia pallas juno ja vesta pidettiin puolen vuosisadan ajan planeettoina astraean löydyttyä ne poistettiin planeettojen joukosta luvulla nykyään suurin osa numeroiduista pikkuplaneetoista on asteroideja ja uusia löydetään noin kappaleen kuukausivauhdilla suomalaiset löysivät asteroideja paljon ja lukujen taitteessa yrjö väisälän johdolla katso luettelo väisälän löytämistä asteroideista löydettäessä asteroideille ja muille pikkuplaneetoille annetaan ensin väliaikainen nimi esim d seuraavaksi numero esim ja lopulta nimi esim eros asteroideja tutkimalla saadaan tietoa aurinkokuntamme synty ja varhaisvaiheista sillä useimpien asteroidien uskotaan olevan hyvin vanhoja osa asteroideista on niitä suurempien kappaleiden pirstaleita joillakin asteroideilla on kuita monien planeettojen pienet kuut taas ovat luultavasti kiertoradalle siepattuja asteroideja asteroidien koostumus vaihtelee kivisestä ja metallisesta jäiseen ja niiden seoksiin raja asteroidien ja komeettojen välillä ei ole selvä asteroidivyöhykkeellä kiertää kappaleita joissa tumma kuona peittää jäistä ydintä joskus niistä purkautuu kaasua kuten komeetoista ne luokitellaankin myös komeetoiksi ja niitä kutsutaankin päävyöhykkeen komeetoiksi asteroidi ceresin tiheys on g cm mikä on enemmän kuin jään ja vähemmän kuin kiven jään tiheys on g cm silikaatin g cm ja raudan g cm tämä viittaa km n läpimittaiseen silikaattiytimeen ja sen yllä olevaan jäävaippaan joka on kohteen massasta ceresin spektrissä näyttää olevan veden ammoniakin tai raudan rikastamia fytosilikaatteja tiheyteen vaikuttaa asteroidin aineiden lisäksi myös sen huokoisuus alle kg massaiset alle km n läpimittaiset asteroidit lienevät hyvinkin huokoisia jopa yli ceresin rakenne saattaa muistuttaa saturnuksen kuun dionen rakennetta vertailun vuoksi muut asteroidit voivat olla tiheämpiä pallas g cm ja vesta g cm eroksen tiheys on g cm monien asteroidien massat ja siksi tiheydet tunnetaan epätarkasti monien asteroidien tiheydet näyttävät olevan välillä g cm mitä kauempana auringosta kohde sijaitsee sitä suurempi on tavallisesti jään osuus asteroidit ovat lähes kokonaan kivisiä tai metallisia komeetat puolestaan koostuvat lähestulkoon kokonaan jäästä ja pienistä määristä kiveä asteroidit muistuttavat meteoriitteja koostumukseltaan asteroidien pinnalla on kraattereita ja pölyä ja pienten asteroidien rakenne on monesti löyhähkö pöly ja kivikasamainen suurimmat asteroidit ceres pallas ja vesta ovat taas varsinaisten planeettojen tapaan kehittyneitä taivaankappaleita ne ovatkin selvinneitä protoplaneettoja asteroidivyöhykkeellä on asteroideja kaikkiaan x kg eli kuun massasta cereksen massa x kg on asteroidivyöhykkeen kokonaismassasta seuraavat kolme asteroidia nostavat yhteisen massan iin vesta pallas ja hygiea tämän jälkeen davida interamnia ja juno lisäävät kokonaismassaan asteroideja luokitellaan muun muassa sijaintinsa tai koostumuksensa mukaan kaikkien asteroidien yhteenlaskettu massa on x kilogrammaa eli maan massasta tai kuun massasta tai kolme kertaa suurimman asteroidin ceresin massa seuraavaksi suurimman pallasin massa on ja vestan kymmenenneksi suurin asteroidi on massaltaan ceresin massasta kokonaismassasta on yli sadan kilometrin läpimittaisissa asteroideissa yli km n läpimittaisista asteroidivyöhykkeen asteroideista tunnetaan luultavasti kaikki mutta vain km n läpimittaisista suurempia asteroideja on vähemmän kuin pienempiä alle km n läpimittaisten asteroidien massajakautuma noudattaa kaavaa n d ja suurempien n d yli km n läpimittaisia asteroideja on yli km n läpimittaisia ja yli km n läpimittaisia km n läpimittaisia asteroideja on yli kilometrin läpimittaisia asteroideja on sata kappaletta yli km n kokoisia on ja yli km n läpimittaisia on yli km n läpimittaisia asteroideja on asteroidien massajakauma selittyy osin keskinäisillä törmäyksillä vain yli km n läpimittaisen kohteet selviävät km s törmäyksistä vastaavan kokoisten kappaleiden kanssa pieni osa asteroidivyöhykkeen ulkopuolisista asteroideista uhkaa törmätä maahan erotukseksi meteoroideista jotka maan ilmakehään iskeytyessään yleensä hajoavat suurimmaksi osaksi asteroidit voivat selvitä lähes sellaisenaan pinnalle asti ja aiheuttaa suurta tuhoa asteroidin törmätessä maahan se kaasuuntuu törmäyskitkan kuumentaessa sen nopeasti ja tämä kaasu leviää räjähdyksenä ympäristöön asteroiditörmäys aiheuttaa pahimmillaan maailmanloppumaisen katastrofin maassa jossa suuri osa elämästä pyyhkiytyy pois pienemmät törmäykset voivat aiheuttaa suurkaupungin tai valtion kokoisella alueella suurta tuhoa muutamia suurimpia asteroideja asteroidien kokojakauma noudattaa kaavaa n d yli km kappaleiden osalta ja alle km kappaleiden osalta n d adolf hitler oli itävaltalaissyntyinen saksalainen poliitikko joka nousi saksan valtakunnankansleriksi ja johti natsihallinnon aikana maata diktaattorina saksan valtakunnanjohtajana fhrer hitlerin politiikka perustui hänen kehittämäänsä kansallissosialismina tunnettuun aatesuuntaan joka pohjautui nationalismiin rasistiseen rotuoppiin ja jyrkkään antisemitismiin johtamansa saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen avulla hitler perusti saksaan totalitaarisen hallinnon jossa toisinajattelijat kukistettiin väkivalloin hitlerin aloittamat valloitussodat johtivat toisen maailmansodan syttymiseen euroopassa ja hänen hallintonsa harjoittama hirmuvalta johti rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja holokaustina tunnettuun kansanmurhaan tästä huolimatta hitler oli monien aikalaistensa kannattama ja palvoma johtaja hänen valtakautensa päättyi saksan tappioon ja hitlerin itsemurhaan keväällä hitler oli taitava propagandisti ja puhuja ja hyödyntäen räikeää juutalaisvastaista propagandaa saksalaisten keskuudessa vallinnutta tyytymättömyyttä ensimmäisen maailmansodan lopputuloksesta sekä luvun lopun talousvaikeuksia hän kohosi saksan diktaattoriksi maaliskuussa hänen valtakautensa alkoi versailles n rauhansopimuksen yksipuolisella mitätöinnillä ja sitä seuranneella asevarustelulla sekä valtiojohtoisilla teollistamishankkeilla jotka nostivat saksan ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä talouskriisistä samalla saksasta muotoutui yksipuoluediktatuuri hitlerin aloittamat valloitussodat sytyttivät vuonna toisen maailmansodan jonka kestäessä saksa liittolaisineen valloitti suuren osan eurooppaa sodan uhrien lisäksi saksan hallitus järjestelmällisesti surmasi noin kuusi miljoonaa juutalaista ja miljoonia muita ihmisiä ei toivottuna pidetyn rodun uskonnon poliittisen vakaumuksen tai vamman vuoksi saksan häviön käytyä epäonnistuneen neuvostoliiton valloitusyrityksen jälkeen väistämättömäksi hitler teki itsemurhan bunkkerissaan puna armeijan saartamassa berliinin hallituskorttelissa sodan viimeisinä päivinä adolf hitlerin isä alois hitler loi uransa saksan ja itävallan välisellä rajalla tullivirkailijana alois hitler avioitui kolmesti ensimmäistä kertaa anna glasl hörerin kanssa avioliitto oli lapseton ja erottuaan annasta alois nai talouden keittäjättären franziska matzelsbergerin franziska synnytti aloisille pojan alois junior pian tämän jälkeen syntyi toinen lapsi tytär angela franziskan kuoltua tuberkuloosiin alois avioitui piispan erikoisluvalla serkkunsa klara pölzlin s kanssa jonka kanssa hänellä oli ollut suhde vielä toisen vaimonsa eläessä alois hitler oli luonteeltaan kova tiukkaan kuriin ja järjestykseen uskova väkivaltainen mies katkeroitunut ja ajan myötä alkoholisoitunut alois pieksi vaimoaan ja perhettään usein pienimmistäkin syistä alois ja klara saivat yhdessä kuusi lasta joista kolme ensimmäistä kuolivat alle kaksivuotiaina vasta neljäs adolf eli pitempään adolfin syntyessä alois oli vuotias miestään vuotta nuorempi klara pölzl puolestaan oli siisti vakava ja ahkera nainen joka hoiti taloutta parhaansa mukaan miellyttääkseen puolisoaan syvästi uskovainen klara oli onneton ärtyisän ja väkivaltaisen aloisin puolisona ja suri syvästi kolmea ensimmäistä vauvaiässä kuollutta lastaan neljännen lapsen adolfin jälkeen perheeseen syntyivät myös edmund joka kuoli kuusivuotiaana tuhkarokkoon ja paula joka eli sisarusparvesta pisimpään vuoteen saakka adolf hitler syntyi huhtikuuta braunau am innissä itävalta unkarissa salzburger vorstadt kadun varrella olevan talon toisessa kerroksessa hänet kastettiin katolisen kirkon jäseneksi nimellä adolfus hitler pariskunta pelkäsi ettei heidän neljäskään lapsensa sisarustensa tapaan selviäisi kovin vanhaksi pariskunnan kuudesta lapsesta vain adolf ja hänen nuorempi sisarensa paula elivät aikuisikään asti kun hän kuitenkin jäi henkiin ja kasvoi hemmotteli klara poikaansa parhaansa mukaan lapsuudessaan adolf joutui usein hakemaan yhä enemmän juopottelevan isänsä kotiin lähiseudun kapakoista kirjassaan taisteluni mein kampf hitler kuvaa isäänsä tiukaksi kurinpitäjäksi jonka karskin kuoren alla piili lempeä ja perheestään huolehtiva tunnollinen mies yksityisesti hitler muistellessaan lapsuuttaan kuvasi isäänsä todellisuudessa sadistiseksi ja väkivaltaiseksi öykkäriksi joka kulutti perheen rahat alkoholiin pieni adolf hakikin kepeillä vöillä ja remmeillä annettujen selkäsaunojen jälkeen lohtua ja turvaa lempeästä ja rakastavasta äidistään selkäsaunoista huolimatta adolf ei alistunut vaan pani vastaan isälleen joka puolestaan rankaisi poikaansa aina vain kovemmin varsinkin velipuolensa alois juniorin karattua kotoa vuotiaana sisaren paulan mukaan adolf sai selkäänsä päivittäin lapsuutensa leikeissä hitler pyrki olemaan johtaja hän johti joukkonsa muun muassa villin lännen taisteluihin joihin hän sai mallin suositulta saksalaiselta lännenkirjailijalta karl maylta samoin buurisodan taistelut innoittivat hitlerin leikkejä niin ikään seuraa johtajaa oli hitlerin lempileikkejä jos hän itse sai johtaa vaikka hitlerillä oli lapsena ystäviä perhe muutti usein ja hitler joutui toistuvasti erilleen vanhasta kaveripiiristään siksi hän vietti välillä yksinäisiä kausia ja joutui joskus myös tappeluihin ainoat hitlerin lapsuuden paikoista joita hän aikuisena muisteli lämpimästi olivat linz ja tämän lähellä sijaitseva maalaiskylä leonding hiukan ennen kuudetta ikävuottaan adolf laitettiin fischlhamnin kylän kansakouluun siellä hän oppi lukemaan ja kiinnostui jo lukutaipaleensa alussa historiasta vuonna klara laittoi hänet lambachilaiseen luostarikouluun toivoen että adolfista tulisi munkki hänet kuitenkin erotettiin koska hänet oli saatu kiinni tupakoinnista luostarin alueella lambachin benediktiiniläisen apottiluostarin kirkon pääkulkuväylän varrella oli myös edesmenneen apotti theoderich hagnin vaakuna jonka keskeisin piirre oli hakaristi perhe muutti pian linziin jossa adolf jatkoi kansakoulua pärjäten vielä hyvin eri opettajat ovat kuvanneet häntä eri tavoin mikä johtuu siitä että nuori hitler pärjäsi lempiaineissaan piirtämisessä historiassa ja liikunnassa hyvin kun taas vastenmieliset aineet hän läpäisi rimaa hipoen pääsääntöisesti opettajien mukaan hitler oli asenteellinen omapäinen ja uhmakas mutta toisaalta ujo ja haaveileva vuonna alois asetti vastentahtoisen poikansa oppikouluun ja toivoi hänestä tulevan itsensä lailla valtion virkamiehen aloisilta tämä oli kuitenkin jonkinlainen huolen ja ohjauksen osoitus poikaansa kohtaan sillä oppikoulu vaati taloudellista sijoitusta taisteluni kirjassaan hitler kuvailee ensimmäisiä kouluvuosiaan tärkeiksi kansallisen identiteettinsä määrittelemisen kannalta eri kansallisuusaatteitten villitsemässä lukujen vaihteen itävallassa saksan vastaisella rajalla ihailtiin eniten juuri saksalaisuutta saksalainen poika älä unohda olevasi saksalainen ja tyttö muista että sinusta pitää tulla saksalainen äiti olivat aikansa isku ja oppilauseita joita viljelivät muun muassa innokkaimmat opettajat erityisellä lämmöllä hitler muistelee oppikoulun historianopettajaansa tohtori leopold pötschiä jonka saksan historiasta pidetyt oppitunnit olivat hänelle ikimuistoisia muutoin hitler vihasi kouluaan ja varsinkin isänsä ajatusta tulevaisuudestaan virkamiehenä piirtämistaidoistaan äidiltään tovereiltaan ja opettajiltaan kehuja saanut hitler oli vakuuttunut halustaan tulla taiteilijaksi hänellä oli kyky katsoa rakennusta ja tallentaa se myöhemmin paperille yksityiskohtaisen tarkasti isän äkillinen kuolema keuhkoverensyöksyyn kodin lähellä sijainneessa oluttuvassa vuoden alussa vapautti tuolloin vuotiaan hitlerin unelmoimaan taiteilijanurasta äitinsä toiveesta hitler kuitenkin jatkoi oppikoulussa steyrissä jossa hän alkuun pärjäsi hyvin hänen keskiarvonsa alkoivat kuitenkin laskea ja ne olivat jo selvästi keskitasoa huonommat steyrissä hän myös joi itsensä humalaan elämänsä ensimmäisen ja viimeisen kerran opettajiensa mukaan hän oli lahjakas ja älykäs mutta vastahakoinen omahyväinen ja laiskahko hitler sairastui keuhkotautiin ja lääkärin neuvosta hän joutui ilokseen keskeyttämään opintonsa ainakin vuodeksi hitler palasi syksyllä kouluunsa hakemaan todistuksen mutta vakuuttuneena pärjäämisestään taiteilijana ja opettajiinsa kyllästyneenä hän lopetti ennen kirjoittamistaan ylioppilaaksi klara hitler vei teini ikäisen poikansa spitaliin maaseudulle sukulaistensa luo toipilaaksi tuon ajan hitler nautti kiertelemällä kaunista ympäristöä piirtäen ja maalaten peltotöitä välttääkseen hitler vetosi heikkoon kuntoonsa samaan aikaan klara muutti adolfin sisaren paulan kanssa linziin jonne hitlerkin palasi maalta oopperassa hän tapasi august kubizekin nuoren muusikonalun joka hyvänä kuuntelijana osoittautui täydelliseksi ystäväksi hitlerille nuoret kiertelivät ympäri kaupunkia keskustelemassa arkkitehtuurista ja taiteesta haaveillen loistavasta tulevaisuudesta kulttuurin parissa hitler hahmotteli myös ensimmäisiä poliittisia mielipiteitään kubizekille joka ajoittain säikähti hitlerin raivokasta paatosta hänen päästessään vauhtiin kubizekin mukaan hitler myös rakastui nuoreen naiseen nimeltä stephanie jansten jolle hän kirjoitti useita rakkausrunoja mutta jonka kanssa hän ei koskaan edes keskustellut hitler selitti parin viestivän pelkin katsein mutta stephanie menikin naimisiin nuoren ratsuväenupseerin kanssa tapahtuneen masentama hitler suunnitteli jopa itsemurhaa jonka hän suorittaisi stephanien kanssa kuultuaan toisen maailmansodan jälkeen ihailijastaan stephanie oli järkyttynyt mutta muisti saaneensa oudon ja nimettömän kosiokirjeen hitler toipui kuitenkin onnettomasta rakkaudesta nopeasti otti pianotunteja luki sepitti runoja ja maalasi myöhemmin hitler kuvailikin huoletonta aikaa linzissä elämänsä onnellisimmaksi ainoa elämäniloa himmentävä seikka oli äidin sairastelu klaralla todettiin rintasyöpä ja hänet leikattiin tammikuussa klaran päästyä sairaalasta hitler hoiti äitiään siskoaan ja perheen taloutta kun äiti loppukesään mennessä näytti voivan paremmin hitler jätti äitinsä sisarensa paulan hoiviin ja matkusti wieniin pääsykokeisiin pikkupojasta asti innokkaasti piirtänyt hitler keräsi vuotiaana rohkeutensa toteuttaakseen unelmansa ja haki arvostettuun wienin kuvataideakatemiaan hitler oli optimistinen ja itsevarma mutta pettyi pahasti sillä hän putosi jo pääsykokeen toisessa vaiheessa hakijasta hitler oli niiden joukossa jotka eivät päässeet sisälle hitlerin kyky hahmottaa ja jäljentää rakennuksia huomattiin ja häntä kannustettiin hakemaan akatemian arkkitehtiosastolle tullakseen hyväksytyksi arkkitehtiosaston pääsykokeisiin hitler olisi kuitenkin tarvinnut kahta vuotta aiemmin lopettamansa oppikoulun päästötodistuksen vuosi toi lisää murheita hitler matkusti takaisin linziin pitämään huolta äidistään jonka terveydentila heikkeni hitlereiden juutalainen perhelääkäri eduard bloch kuvaili adolfin huolenpitoa myöhemmin vuonna hän oli mitä hellimmin kiintynyt äitiinsä ja tarkkaili tämän jokaista liikettä voidakseen auttaa häntä pienimmissäkin asioissa hitlerin äiti kuoli muutamaa päivää ennen jouluaattoa tohtori bloch muisteli ettei vuotisen uransa aikana nähnyt toista niin surun murtamaa nuorta miestä eikä ottanut kuin pienen palkkion tavallisesti kalliista hoidosta hitler oli tästä blochille ikuisesti kiitollinen ja suojeli häntä poikkeustapauksena myöhempien juutalaisvainojen aikana loppukesästä hitler haki taideakatemiaan toistamiseen muttei onnistunut tälläkään kertaa kubizek vuorostaan menestyi musiikkiopinnoissaan ja kerran palatessaan linzistä kubizek huomasi hitlerin muuttaneen ilmoittamatta pois heidän yhteisestä asunnostaan syy oli osittain heikentyneessä rahatilanteessa mutta ratkaiseva tekijä oli kubizekin mielestä se ettei menestymätön hitler enää kokenut olevansa auktoriteetti ystävyssuhteessa euroopassa elettiin vaikeita aikoja ja unelmiensa lisäksi molemmat vanhempansa menettänyt hitler ajautui pummiksi hän nukkui puistonpenkeillä ja söi hyväntekeväisyyskeittiöiden soppajonoissa talvisin hän asui asuntolassa ja köyhien yhteisasumuksissa michael burleigh arvioi näiden kokemusten jäädyttäneen lopullisesti hitlerin inhimilliset tunteet hitler alkoi kohota aallonpohjasta päästyään kaupungin yömajasta laadukkaampaan miesten asuntolaan joka oli rahoitettu rothschildin kaltaisten sukujen hyväntekeväisyydellä elantonsa hitler sai tekemällä vesi ja öljyvärimaalauksia wienin nähtävyyksistä joita hän ja hänen asuntolatoverinsa reinhold hanisch myivät myynnillä ja satunnaisilla tilaustöillä he tulivat kohtuullisesti toimeen vuonna hitler saattoi vuokrata pienen huoneiston ja hänen sanotaan ostaneen ainoastaan parasta laatua olevia värejä siveltimiä ja kankaita yhteistyö hanischin kanssa katkesi kun hitler ilmoitti poliisille hanischin varastaneen häneltä pari maalausta myöhemmin ennen natsien valtaannousua hanisch yritti kostaa tuomioksi saamaansa viikon vankeutta kertomalla lehdistölle skandaalinkäryisiä mutta väritettyjä tai keksittyjä tarinoita hitlerin elämästä wienissä kirjassaan taisteluni hitler kertoi poliittisen ajattelunsa ja antisemitisminsä heränneen wienissä siellä hän olisi myös ensimmäistä kertaa ymmärtänyt rodullisen ja kansallisen paremmuutensa on kuitenkin epävarmaa tapahtuivatko asiat juuri näin sillä kirjaa ei voi pitää kaikilta osin luotettavana lähteenä se on kirjoitettu poliittiseksi muistelmaksi tilanteessa jolloin hitler luultavasti koki tarvetta propagoida tekstillään wienissä hitlerillä oli myös juutalaisia ystäviä joista eräälle hän antoi talven lähestyessä päällystakkinsa myös monet hänen asiakkaistaan olivat juutalaisia kuten myös hänen taulujensa uusi välittäjä unkarilainen kauppias neumann hitler oli kuitenkin kyllästynyt heikkona pitämäänsä habsburgien itävaltaan jonka babylonin kaltaisessa rodullisesti ja kansallisesti sekasortoisessa pääkaupungissa hän ei ollut kokenut muuta kuin pettymyksiä ja kurjuutta hitler joka ei tuntenut itävaltaa kohtaan lojaaliutta oli vuonna jättänyt menemättä asevelvollisuuskutsuntoihin ja tiesi kutsuntaviranomaisten etsiskelevän häntä niinpä täytettyään vuotta ja saatuaan osuutensa isänsä perinnöstä hän pakkasi tavaransa ja lähti toukokuussa todellisen kansansa luokse mncheniin saksaan keväällä hitler muutti baijerin pääkaupunkiin mncheniin schwabingin alueelle hitler maalasi yhä elääkseen luki ja kirjoitti runoja mnchenissä hän tunsi voivansa hengittää ja tulla taloudellisestikin toimeen paremmin kuin kalliimmassa wienissä hitler vietti puolittaista erakkoelämää yksinkertaisessa huoneistossaan mutta iltaisin hän kävi pitkiä keskusteluja politiikasta vuokraisäntänsä kanssa joka kertomansa mukaan seurasi hitlerin pitkiä ja kiihkeitä yksinpuheluja hämmentyneesti ihaillen luterilaisuuden perustajan martti lutherin näkemykset juutalaisista olivat parhaiten esillä juuri mnchenissä siellä toimivat erilaiset poliittiset liikkeet ryhmät ja salaseurat joista monet olivat luonteeltaan hyvin antisemitistisiä mikäli hitlerin juutalaisvastaisuus ja inho marxismiin olivat syttyneet wienissä täällä ne saivat varmasti lisää pontta hitler seurasi vielä enimmäkseen kuitenkin saksan sisä ja ulkopolitiikkaa sekä saksan ja itävallan välisiä suhteita itävallan armeija tavoitti hitlerin tammikuussa ja vaati tätä tulemaan kutsuntalääkärintarkastukseen helmikuussa hitler matkusti vastahakoisesti salzburgiin jossa vetosi vanhaan keuhkotautiinsa niin uskottavasti että kutsuntalääkäri totesi hänet kelpaamattomaksi palvelukseen kesäkuussa tuli uutinen että itävallan kruununperillinen franz ferdinand oli murhattu sarajevossa hitler oli innoissaan ensimmäisen maailmansodan syttymisestä ja halusi palvella nimenomaan saksan eikä itävallan armeijassa hitler ilmeisesti ilmoittautui lähimmällä kutsuntapaikalla jossa hänen kansalaisuuttaan ei kysytty mnchenin elisabetinkoulun kasarmilla annetun vajaan kolmen kuukauden koulutuksen jälkeen hitler saapui lokakuussa rintamalle baijerin reservijalkaväkirykmentin komentajansa mukaan nimetyn listin rykmentin ensimmäiseen komppaniaan hitler sai tulikasteensa vielä saman kuukauden päivän aamuna lillen laitamilla pohjois ranskassa runsasta kuukautta myöhemmin joulukuun hänet palkittiin urheudesta lähettinä vihollistulen alla wytschaeten taistelussa toisen luokan rautaristillä entiselle vuokraisännälleen hän kirjoitti sen olleen elämänsä onnellisin päivä hitler palveli vaikeissakin tilanteissa ensiluokkaisesti ja sai kiitoksia useilta komentajiltaan sodan aikana ja sen jälkeen juoksuhautojen hitler oli upseerien ja rintamamiesten muistoissa toverillinen harkitseva erityisen urhea reipas ja altis vapaaehtoinen toisin kuin kouluaikoina hän ei niskuroinut eikä kyseenalaistanut käskyjä kaikesta huolimatta jo ensimmäisenä vuonna saavutettu ylennys korpraaliksi jäi hitlerin ainoaksi tähän olivat syynä puuttuvat johtajanominaisuudet yleensä epäsotilaallinen käytös ja huolittelematon univormu michael burleigh n mukaan sotakokemukset raaistivat entisestään hitlerin persoonaa elokuussa lähes neljän sotavuoden jälkeen hitler palkittiin ensiluokkaisesta palveluksesta rivimiehille harvoin myönnetyllä ensimmäisen luokan rautaristillä tällä mitalilla palkittiin sodan aikana henkilöä vertailun vuoksi ii luokan rautaristin sai miljoonaa henkilöä erään kertomuksen mukaan mitalin myöntämiseen ja pian saatuun lomaan saattoi vaikuttaa muutamaa viikkoa aiemmin courthiezyssa tehty uroteko jossa hitler raahasi kranaatin pahoin haavoittaman komppanianpäällikön takaisin omien linjoille tämä mitali myönnettiin rykmentin adjutantin hugo guttmanin esityksestä tarina ei tiettävästi pidä paikkaansa vaan se mielletään osoitukseksi hitlerin sotilasuran ympärille kansallissosialismin aikakaudella kerääntyneestä mytologiasta ja yksityiskohtien tarkoituksellisesta vääristelemisestä todennäköisesti hitler sai kunniamerkkinsä rykmenttinsä adjutantin esityksestä suoritettuaan taistelulähettitehtävän jota pidettiin yleisesti sekä tavallisena että vaarallisena helsingin yliopiston tutkijatohtorina toimineen oula silvennoisen mukaan rautaristin i luokkaa jaettiin suhteessa selkeästi enemmän hitlerin kaltaisille esikuntajoukoille kuin rintamasotilaille eikä sen saamisen taustalla ollut niinkään taistelukentällä osoitettu urheus vaan läheisyys kunniamerkkejä myöntäviin esikuntiin sodan aikana hitler osallistui länsirintamalla noin taisteluun mukaan lukien ypres fromelles messines wytschaeten somme artois la basse arras chemin des dames marne ja la montagne hän haavoittui kahdesti ensimmäisen kerran jalkaan lokakuussa melko tarkkaan kaksi vuotta myöhemmin ypresin edustalla wervickin eteläpuolella englantilaiset ampuivat kaasukranaatteja yön ajan rintamalle hitler kesti yön kaasunaamarinsa turvin mutta sai viimein aamulla keltaristikaasumyrkytyksen hän menetti näkönsä tilapäisesti pasewalkin sotasairaalaan kuljetettu hitler pelkäsi menettävänsä näkönsä kokonaan ja oli ajoittain hysteerinen sairaalan psykiatrin edmund robert forsterin mukaan hänen näönmenetyksensä saattoi johtua psykologisista syistä forster analysoi hitlerin myös psykopaatiksi marraskuun alussa hänen näkökykynsä palautui mutta hetkellisen ilon ja helpotuksen pilasi musertava uutinen sodan päättymisestä saksan häviöön pian sodan jälkeen katkera hitler joka ei rintamapalveluksen aikana osoittanut juutalaisvastaisuutta tukeutui selkäänpuukotusteoriaan teorian mukaan juutalaiset ja juutalaisjohtoiset kommunistit työskentelivät kotirintamalla saksan häviön eteen jotta he voisivat ottaa vallan venäjän vallankumouksen tapaan vaikka hitler tiesi useiden yksikössään palvelleiden olleen juutalaisia hän nielaisi teorian sellaisenaan ja käytti sitä myöhemmin propagandassaan sodan päätyttyä saksan tappioon se joutui luovuttamaan suuria maa alueita ja maksamaan suuret sotakorvaukset hitlerin palatessa mncheniin baijeria hallitsi sosiaalidemokraattien muodostama ja radikaalin juutalaisen kurt eisnerin johtama vallankumouksellinen väliaikaishallitus sotilaskasarmeilla pitivät valtaa vallankumoukselliset sotilasneuvostot vuotias hitler jolla ei ollut selkeitä tulevaisuudensuunnitelmia päätti jäädä toistaiseksi sotilaspalvelukseen ansioituneena veteraanina hän saattoi pysyä armeijassa joka supistettiin mieheen versailles n rauhan vaatimusten mukaan radikaalein vasemmisto pyrki jatkamaan vallankumousta saksassa ja keväällä kommunistit perustivat muutaman viikon ikäiseksi jääneen baijerin neuvostotasavallan jonka vastavallankumoukselliset freikorps joukot toukokuussa kukistivat hitler oli sodan jälkeen aluksi pari kuukautta vartijana traunsteinin sotavankileirillä ja sen jälkeen mnchenin kaupungilla neuvostotasavallan aikana hänet valittiin pataljoonan sotilasneuvoston vaalissa äänellä komppaniansa varaluottamusmieheksi mikä tarkoitti periaatteessa vallankumoushallintoon osallistumista tämä herätti myöhemmin huhuja että hän olisi ollut tuolloin sosiaalidemokraattien tukija todellisuudessa hitler kuitenkin inhosi koko ajan vallankumousta ja lienee osallistunut neuvoston toimintaan lähinnä opportunistisista syistä hän ei osallistunut neuvostotasavallan kukistamiseen mutta oli nopeasti sen jälkeen ilmiantamassa kumousta tukeneita sotilastovereitaan mnchen oli nyt sotilashallinnon alainen ja armeija järjesti antibolevistisia puhujakursseja propagandisteiksi koulutettaville sotilaille joiden oli tarkoitus kitkeä kumoukselliset ajatukset miehistön keskuudesta kesäkuussa kapteeni karl mayr määräsi vastavallankumouksellisena tunnetun hitlerin ensimmäiselle näistä kursseista kurssilla hitler kuuli muun muassa gottfried federin innostavan luennon korko orjuuden murtamisesta ja huomasi ensi kertaa kykenevänsä itse vaikuttamaan puhujantaidoillaan muihin kurssin aikana hitlerissä heräsi ajatus poliittisesta urasta mayr vakuuttui hitlerin kyvyistä ja nimitti hänet poliittiseksi koulutusupseeriksi reichswehrin sotilasleirille lechfeldiin hitlerin pitämien puheiden ja esitelmien sanotaan saaneen helposti sotilaiden mielenkiinnon hän hyökkäsi puheissaan mielellään varsinkin juutalaisia vastaan ja mayr alkoi pitää häntä aiheen asiantuntijana hitleristä tuli vähäksi aikaa mayrin oikea käsi vallankaappausten pelossa armeija tarkkaili mnchenissä tapahtuvaa poliittista toimintaa urkkijana toiminut hitler määrättiin vakoilemaan erään pienpuolueen toimintaa kun hän osallistui syyskuuta sivustakatsojana saksan työväenpuolueen dap n deutsche arbeiterpartei kokoukseen sterneckerbräu ravintolassa paikalla oli lähes koko puolueen jäsenistö henkilöä alkuun järjestettiin kolehti jolla pyrittiin kartuttamaan puolueen kassaa jossa ennestään oli muutama kymmenen markkaa hitler seurasi kokousta ikävystyneenä kunnes erään professori baumannin puheenvuoro jossa vaadittiin baijerin eroa saksasta pakotti hänet lausumaan oman mielipiteensä kiihkeän puheenvuoron jälkeen hämmentynyt professori vetäytyi ja hitler kääntyi kannoillaan poistuakseen hitlerin puhevoimasta lumoutunut puolueen puheenjohtaja anton drexler sujautti hänelle kirjoittamansa lehtisen ja ehdotti puolueeseen liittymistä kasarmilla hitler kirjoitti kokouksesta raportin johon hän oli hahmotellut lisäksi omia poliittisia ajatuksiaan mayr luki ihastuneena raportin ja pyysi hitleriä täsmentämään joitain ajatuksiaan juutalaisista hitler kirjoitti juutalaismietintönsä jossa hän vaati juutalaisten täydellistä poistamista saksalaisesta yhteiskunnasta hitler sai pian kutsun dap n seuraavaan kokoukseen ja lisäksi tiedon että hänet oli jo liitetty puolueeseen jäsennumerolla hitler oli ajatellut perustaa oman puolueensa mutta päättikin tehdä dap sta mieleisensä myöhemmin jäsenkirjaan kirjoitettiin numero sillä puolue halusi vaikuttaa suuremmalta kuin se oli hitler itse mainitsee kirjassaan oikean jäsennumeron olleen hän kuitenkin piti päätöstään puolueeseen liittymisestä elämänsä merkittävämpänä jäsenenä oli myös vanhempi äärioikeistolainen ja antisemitistinen runoilija dietrich eckart jolla oli suuri vaikutus hitlerin vielä kehittyvään poliittiseen aatteeseen hitler joka aikaisemmin oli ahminut kaikenlaista kirjallisuutta luki nyt mieluiten poliittisia ja yhteiskunnallisia tekstejä karl mayr väitti myöhemmin määränneensä hitlerin liittymään dap n jäseneksi jolloin ratkaisu ei olisikaan ollut hänen omansa käytännöstä poiketen hänen ei tarvinnut erota armeijasta puolueeseen liityttyään ja hän saattoi näin nauttia armeijan palkkaa aloitellessaan uraansa poliittisena agitaattorina hitler vapautettiin armeijan palveluksesta maaliskuuta puolueen nimi vaihdettiin saksan kansallissosialistiseksi työväenpuolueeksi hitler suunnitteli sille myöhemmin kuuluisaksi tulevaa rekvisiittaa tervehdyksistä hakaristisymboleista ja lipuista lähtien hitlerin ernst hanfstaenglilta lainaamilla rahoilla puolue perusti oman lehden völkischer beobachterin jonka päätoimittajaksi tuli hänen ystävänsä eckart alkuun jäsenmäärän kasvu oli hidasta mutta hitler ei lannistunut hän kehitti puhetaitojaan ja käytti hyväkseen jokaisen mahdollisuuden saada huomiota hitler laati drexlerin ja eckartin kanssa kohtaisen kansallissosialistisen puolueohjelman erityisesti versailles n häpeärauhan purkaminen vetosi aikalaisyleisöön vähitellen räiskyvästä ja energisestä hitleristä tuli puolueen keulahahmo hitlerin ollessa vierailulla berliinissä kasvavasta yksinapaisuudesta huolestunut anton drexler ja muut perustajajäsenet yrittivät heikentää hänen valtaansa puolueessa kirjoittamalla syytekirjelmän jossa hitleriä syytettiin diktatorisista otteista ja jopa juutalaismaisesta toiminnasta hitler teki tästä teeman julkisessa kokouksessa ja drexler joutui eroamaan kirjassaan hitler kuvasi drexleriä yksinkertaiseksi työläiseksi armeijaa käymättömäksi ja sotaa kokemattomaksi lahjattomaksi puhujaksi intohimottomaksi ja liian heikoksi johtamaan puoluetta jonka johtoon kaivattiin miestä joka on nopea kuin vinttikoira sitkeä kuin nahka ja kova kuin kruppin teräs hitlerin voimakkaan esiintymisen avulla natsiaate veti puoleensa myös muita tulevia kuuluisuuksia kuten hermann göringin joseph goebbelsin ernst röhmin ja rudolf hessin kustantaja ernst hanfstaenglin avulla hitler tutustui varakkaaseen väestönosaan jolta puolue saikin taloudellista tukea inflaatio alkoi vaikuttaa kansalaisten elämään ranskalaisten suorittaman ruhrin miehityksen aikoihin vuonna tämä toi hitlerille rutkasti lisää kannatusta ja puolueesta alkoi tulla merkittävä tekijä baijerissa kun myös arvostettu kenraali erich ludendorff liittyi sen tukijaksi hitler alkoi kerätä kannatusta muuallakin saksassa puoluejohtajan henkivartiokaartiksi perustettu ernst röhmin johtama sturmabteilung sa laajeni puolueen omaksi pienarmeijaksi hitlerin suuresti ihailema fasistijohtaja benito mussolini kaappasi vallan italiassa vuonna seuraavana vuonna baijerin kolmijäseninen osavaltiohallinto niin kutsuttu baijerin triumviraatti riitaantui berliinin kanssa ja alkoi hitlerin myötävaikutuksella suunnitella vallankaappausta koko maassa triumviraatti vastusti natseja periaatteessa mutta käytännössä joutui ottamaan heidät huomioon poliittisena tekijänä hitler innoittuneena mussolinin menestyksestä päätti ottaa vallankaappauksen omiin käsiinsä osavaltiohallinnon johtajan gustav ritter von kahrin pitäessä suurta kokousta mncheniläisessä oluttuvassa brgerbräukellerissä hitler hälytti sa n piirittämään talon ja keskeytti kokouksen tarkoituksenaan pakottaa triumviraatti toimimaan natsijohtoisen vallankaappauksen puolesta hitlerin poistuessa vartijaksi jäi kenraali ludendorff jonka hyväuskoisuuden vuoksi triumviraatti pääsi pakenemaan ja hälyttämään armeijan vallankaappaajia vastaan natsit kokoontuivat mielenosoituskulkueeseen jonka marssin aseistautunut poliisi keskeytti seuranneessa tulituksessa hitler loukkaantui henkivartijansa vetäessä hänen käsivartensa sijoiltaan sa miestä kuoli ja suuri osa natsijohtajista pakeni maasta tai pidätettiin seuraavina päivinä hitler pakeni hanfstaenglien huvilaan jossa helene hanfstaengl kertomansa mukaan esti hitleriä ampumasta itseään oikeudenkäynti venyi pitkäksi mutta natsit saivat heitä sympatisoineelta tuomarilta rikoksen laatuun nähden vain vähäiset tuomiot hitler sai lisäksi tuoda poliittisia ajatuksiaan julki kansainvälisen lehdistön seuratessa aitiopaikalta sodassa ansaittu rautaristi oli myös eduksi vaikka hitler ei ollut saksan kansalainen häntä ei ajettu maanpakoon koska hän oli palvellut maan armeijassa rintamalla huhtikuussa hänet tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen landsbergin vankilaan mutta ehdonalaisuutta hän saattoi hakea jo puolen vuoden kuluttua masentunut hitler ryhtyi nälkälakkoon lisäksi hänelle kehittyi hermostollinen oire joka sai hänen vasemman kätensä ja jalkansa vapisemaan oire katosi muutamassa vuodessa kunnes palasi toisen maailmansodan loppupuolella ernst hanfstaengl sai kuitenkin itsemurhaa hautovan hitlerin piristymään vaimonsa helenan vierailujen avulla landsbergin vankilassa hitler vietti verrattain mukavia aikoja sillä hänen vartijansa olivat suureksi osaksi häntä palvovia kansallissosialisteja vankilaan puolueen naisjäsenet lähettivät ihailijakirjeitä sekä leivonnaisia ja makeisia vankilassa hitler saneli kirjaansa taisteluni ja suunnitteli poliittisen strategiansa uudelleen kahdeksan kuukauden jälkeen hitler vapautui joulukuussa ja palasi kovasti pienentyneen puolueensa johtajaksi hitler halusi todistaa jo julkaisseille natsijohtajille kuten goebbelsille ja alfred rosenbergille että hänkin kykenisi laittamaan poliittisen ajattelunsa paperille hän aloitti kirjansa sanelemisen heinäkuussa landsbergissa aluksi hänen sihteerinään toimi emil maurice ja myöhemmin rudolf hess nimeksi hän kaavaili neljä ja puoli vuotta taistelua valheita typeryyttä ja pelkuruutta vastaan hänen julkaisijansa ja entinen sotakaverinsa max amann vaihtoi nimeksi taisteluni kirjan ensimmäinen muistelmallinen osa valmistui vankila aikana ja toisen poliittisohjelmallisen osan työstämistä hän jatkoi kirjan alkuosassa joka julkaistiin erikseen loppuvuonna hitler käy läpi vuotista henkilöhistoriaansa muistelmaosaa ei ole pidetty luotettavana lähdeteoksena hitlerin nuoruuden vuosilta sillä hän kirjoitti sen vaiheessa jolloin hänellä oli tarve propagoida jopa omalla menneisyydellään toinen osa julkaistiin siinä hitler esittelee poliittisia aikomuksiaan natsipuolueen luonnetta ja saksan ja saksalaisten tarpeita ja tulevaisuutta hitlerin poliittinen ajattelu sitoutui vahvasti rodullisuuteen ja erityisesti antisemitismiin juutalaisuus oli hitlerin mukaan kaiken pahan alku ja juuri kun ensimmäinen painos julkaistiin kirjailija lion feuchtwanger laski teoksesta tuhansia kielioppivirheitä teos oli huonosti kirjoitettu se oli sekava siinä käytettiin outoja ilmaisuja ja viljeltiin pitkiä sanoja sitä ei voitu verrata hitleriin sujuviin ja voimakkaisiin puheisiin huolimatta sekavuudestaan hitlerin kirjasta tuli aikaa myöten kansallissosialistien raamattu natsihallinnon aikana se oli tavallinen hää ja ristiäislahja vuoteen mennessä teos oli julkaistu kielellä ja sitä oli myyty miljoonaa kappaletta myynti teki hitleristä rikkaan miehen vuonna weimarin tasavallan olot olivat vakiintuneet vuoden loppuun mennessä hitlerin puolueessa oli jäsentä ja vuonna vain hitler jakoi maan kannattajiensa kesken alueisiin jotka vastasivat suunnilleen saksan vaalipiirejä näiden alueiden johtajina toimivat piirijohtajat joille jakautui suuresti valtaa myöhemmin natsi saksassa hän perusti myös lasten ja nuorten järjestön hitler jugendin hitler nuoret samoin kuin muutkin ammatti ja kansalaisryhmille suunnatut järjestönsä niin ikään hän jakoi puolueosastot tehtävien mukaan eri ryhmiin vaikka kannattajakunta oli toistaiseksi pieni sen korvasi tehokas organisaatio sa n mellakointia rauhoitettiin ja hitler lähestyi myös porvaristoa ja teollisuusjohtajia niinpä koko järjestelmä oli valmis kun luvun lama ja työttömyys iskivät saksaan hitlerin vankilassa kehittämä uusi suunta osoittautui toimivaksi uhmakkaan vallankumouksellisen sijasta hänestä oli tullut juonikas reaalipoliitikko baijerin sijasta hän liikkui koko saksan alueella vahvistamassa kansallissosialistien kannatusta ja rintamaa hän tarjosi kaikille jotakin omaa sekä uuden ajatuksen saksalaisesta ykseydestä hitler myös liikkui kansan parissa kätellen ihmisiä jopa sa esiintyi edukseen kommunistien pieksämisen ohella se järjesti soppakeittiöitä köyhille ja kodittomille myös raivoisat hyökkäykset juutalaisia kohtaan vähenivät vaikka hän säilytti puheissaan arvostelevan ja ylenkatsovan asenteen heitä kohtaan niinpä vuoden vaaleissa natsit saivat yllätysvoiton prosenttia kaikista äänistä ja paikkaa nousten toiseksi suurimmaksi puolueeksi valtiopäivillä eli saksan parlamentissa pätevä organisaatio antoi hitlerille myös vapaa aikaa sillä puolue hoiti itsensä paremmin kuin kaappausta edeltäneenä aikana laman tullen hitler oli ehtinyt ansaita jo mukavasti kirjansa myyntituloilla ja omisti tilavan joskin makunsa mukaan askeettisesti sisustetun kattohuoneiston mnchenissä hän lomaili ajoittain kauniissa obersalzbergissä jossa hänellä oli loma asunto vuonna hitler otti sisarpuolensa angela raubalin mökkinsä taloudenpitäjäksi hitler ihastui raubalin tyttäreen tuolloin vuotiaaseen geliin ja ryhtyi tämän holhoajaksi noihin aikoihin hitler tutustui myös eva brauniin gelin ja hitlerin välisestä suhteesta kohuttiin mutta sen seksuaalisesta luonteesta ei ole todisteita geli oli kuitenkin onneton yliholhoavan enopuolensa otteessa ja todennäköisesti ampui itsensä riideltyään hitlerin kanssa syyskuussa hitler menetti jälleen ruokahalunsa ja lähes luhistui surusta usein aiemminkin kasvisruokavaliota harkinnut hitler lopetti lihan syömisen gelin itsemurhan jälkeen hän kuitenkin toipui tyypilliseen tapaansa nopeasti pitämään kokouksen merkittävimmille sa johtajille ja gauleitereille hampurissa uusi poliittinen suunta ei miellyttänyt kaikkia puolueen vasemmistosiiven johtoon kuuluvat veljekset gregor ja otto strasser arvostelivat hitleriä työläiskeskeisen vallankumouksellisuuden hylkäämisestä niin ikään ernst röhm tunsi olonsa levottomaksi heinrich himmlerin johtaman syödessä hänen sa miestensä arvovaltaa hampurin kokouksessa hitler ojensi rivejään sekä puolueessa että sen järjestöissä tapahtui muutoksia hänen ajamaansa suunnan mukaiseksi vuoden alussa taloudellisen nousukauden lähestyessä valtaa pitävät konservatiivit olivat haluttomia pitämään presidentinvaaleja hitler kiirehti saamaan kansalaisuutensa jonka hänelle myönsi braunschweigin kansallissosialisteihin lukeutunut sisäministeri vaikka hitler tiesi ettei tulisi valituksi tuore kansalainen kuitenkin vaati vaaleja pidettäväksi ja asettui itse ehdokkaaksi lähinnä mittauttaakseen kannatuksensa lupaavan alun jälkeen natsien kampanja tehostui toiselle kierrokselle mentäessä istuva presidentti sotamarsalkka paul von hindenburg kampanjoi poliittisilla teemoilla kun natsien vaalilause oli laman keskellä houkuttelevan yksinkertainen vapauden ja leivän puolesta hindenburg voitti mutta natsien saama suosio oli jälleen yllättävän suuri vaikka sa oli mellakoinut vaalien aikana juhlan pilasi sosiaalidemokraattisen sanomalehden etusivulla julkaistu uutinen joka paljasti ernst röhmin homoseksuaalisuuden hitler oli tiennyt röhmin seksuaalisesta suuntautumisesta jo kauan ja omannut siihen yllättävän vapaamielisen suhtautumisen asian tultua julki hän haukkui punastelevan ja kiemurtelevan röhmin pahanpäiväisesti tässä vaiheessa hän ei kuitenkaan antanut skandaalin häiritä valtapyrkimyksiään erotettuaan vanhan hallituksen hindenburg nimitti uuden johtoon franz von papenin joka järjesti uudet parlamenttivaalit heinäkuussa natsipuolueesta tuli paikalla valtiopäivien suurin puolue hallitus jäi lyhytikäiseksi natsien ja toiseksi suurimman ryhmän kommunistien välisten riitojen vuoksi marraskuun vaaleissa natsit menettivät kannatustaan säilyttäen yhä suurimman puolueen asemansa hindenburg korvasi papenin tehokkaaseen juonitteluun kyenneellä kenraali kurt von schleicherilla joka pyrki muodostamaan enemmistöhallituksen muun muassa kristillisten sosiaalidemokraattien ja gregor strasserin vasemmistosiiven kanssa lojaali strasser kieltäytyi hitler joka goebbelsin kiihotuksen vuoksi epäili strasserin pettävän hänen puolueensa ajautui riitaan strasseria vastaan joka johti lopulta strasserin eroon työväenluokan suosion menettämistä pelänneen hitlerin sanotaan purskahtaneen itkuun strasserin lähdettyä hän kuitenkin kokosi itsensä ja piti työväestön houkuttamiseksi yhden parhaimmista puheistaan kenraali schleicher jäi juonittelutaidoissa toiseksi hitlerille joka kävi salaisia keskusteluja papenin kanssa joka tunsi itsensä schleicherin pettämäksi papen puolestaan sai sosiaalidemokraatteja kosiskelleen schleicherin suosion laskemaan heihin epäluuloisesti suhtautuneen hindenburgin silmissä kun schleicher onnistui kääntämään lähes jokaisen poliittisen ryhmän itseään vastaan hindenburg erotti hänet tammikuuta papenin kehotuksesta hindenburg väsyneenä jatkuviin poliittisiin ongelmiin ja niiden seurauksia peläten päätti vihdoin nimetä hitlerin valtakunnankansleriksi natsit pystyttivät saksaan totalitaarisen järjestelmän säilyttääkseen asemansa ylimmän vallan haltijana hitler harjoitti hajota ja hallitse politiikkaa jossa hän suosi puolueen ja valtion eri organisaatioiden välistä kilpailua taloudellinen nousu oli ensisijaisesti hjalmar schachtin kaltaisten pätevien virkamiesten ja teollisuusmiesten kuten fritz thyssenin ansiota mutta natsit ottivat siitä kunnian ja hyödyn yhteiskuntaluokkien välille luotiin sovinto jonka hitler järjesti muun muassa pitämällä salaisen kokouksen teollisuusjohtajille kokouksessa hän lupasi että vapaita vaaleja ei enää pidettäisi eikä ammattijärjestöjä sallittaisi kokous oli niin menestyksekäs että entinen natsien vastustaja gustav krupp von bohlen und halbach liittyi välittömästi kansallissosialistiseen puolueeseen ja hitlerin ylistäjiin täydellisen sovinnon aikaansaamiseksi riitaisimmat on hiljennettävä vahvimpien vastustajien alistamiseksi tarjoutui syy kun hollantilaissyntyinen anarkokommunisti marinus van der lubbe sytytti helmikuuta palamaan berliinin valtiopäivätalon raatihuoneen ja linnan muut sammutettiin nopeasti mutta valtiopäivätalon paloa ei saatu hillityksi goebbelsien luona illallisella ollut hitler tuli paikalle ja kuuli göringiltä että teosta oli pidätetty kommunisti hitler kutsui tulta taivaan merkiksi itselleen mutta kommunisteille se oli hänen mukaansa tarkoittanut merkkiä vallankaappauksen aloittamiseksi levottomien aikojen päättymistä toivoneet saksalaiset eivät nyt suvainneet rauhanrikkojia ja hyväksyivät seuraavana päivänä säädetyn ihmisoikeuksia ja sananvapautta jyrkästi rajoittaneen valtakunnanpresidentin määräyksen kansan ja valtion suojelemiseksi kuolemantuomio tuli rangaistukseksi useista rikoksista varsinkin jos ne koskivat valtiota tai puoluetta lubben aikomus kannustaa teollaan tovereita taisteluun natsivallan torjumiseksi kääntyi saman tien kommunisteja itseään vastaan ja osansa saivat myös muut kansallissosialistien viholliset kuten sosiaalidemokraatit ja äänekkäimmät weimarin tasavallan kannattajat kommunistipuolueen johtajat vangittiin ennen seuraavia vaaleja ja puolue kiellettiin maaliskuuta ensimmäiset keskitysleirit perustettiin mnchenin lähelle dachauhun ja berliinin kylkeen oranienburgiin joihin aluksi joutuivat hankalina pidetyt poliittiset viholliset kansallissosialistinen puolue sai prosenttia äänistä maaliskuuta pidetyissä vaaleissa hitlerin hallitus sai enemmistön noin prosenttia valtiopäivillä vain liittoutumalla saksalaiskansallisen kansanpuolueen kanssa kun valtiopäivät kokoontuivat ensimmäistä kertaa palon jälkeen hitler ajoi läpi lain kansan ja valtakunnan kurjuuden helpottamiseksi gesetz zur erhebung der not von volk und reich eli valtalain maaliskuuta kun kommunistit oli vangittu ainoastaan sosiaalidemokraatit uskalsivat äänestää lakia vastaan mutta sa n joukot taivuttelivat muut edustajat vaadittavaan kahden kolmasosan enemmistöön hitler sai weimarin tasavallan lait kumoavat diktaattorin valtaoikeudet ja käytännössä kaikki valta saksassa keskittyi kansallissosialisteille lain säätämisen jälkeen myös sosiaalidemokraattinen puolue kiellettiin eikä heinäkuun jälkeen uusia puolueita enää saanut perustaa hitlerille diktaattorin oikeudet takaava ermächtigungsgesetz uudistettiin säännöllisesti neljän vuoden välein myös sodan aikana muut puolueet päättivät hajottaa itsensä välttääkseen pidätykset ja keskitysleirituomiot heinäkuuta saksan kansallissosialistinen työväenpuolue julistettiin ainoaksi lailliseksi puolueeksi ammattiyhdistysliike allgemeiner deutscher gewerkschaftsbund murskattiin toukokuuta kun sa ja nationalsozialistische betriebszellenorganisation valloittivat sen tilat ja sen johtajat vangittiin tärkeimmät liitot määrättiin yhdistymään virallisesti toukokuuta perustettuun ammattijärjestöön deutsche arbeitsfrontiin joka oli kansallissosialistinen järjestö tammikuun päivänä vuonna saksan osavaltiot lopetettiin lailla ja niiden tehtävät siirrettiin keskushallitukselle kesällä tapahtui kansallissosialistisen puolueen puhdistus pitkien puukkojen yö kesäkuuta heinäkuuta hitler määräsi ss n surmaamaan sa n ernst röhmin ja muut johtajat entisen valtakunnankansleri von schleicherin sekä muutamat papenin alaisista puhdistuksen aikana ss surmasi ainakin ja joidenkin arvioiden mukaan jopa valtakunnanpresidentti hindenburg kuoli elokuuta kello yhdeksän aamulla kolme tuntia aikaisemmin hallitus oli säätänyt lain joka astuisi voimaan hänen kuoltuaan uusia presidentinvaaleja ei järjestetty vaan hitler määräsi valtakunnankanslerin ja valta kunnan presidentin virat yhdistettäväksi ja siirrettäväksi fhrer und reichskanzler adolf hitlerille kuten laki määräsi muutos hyväksyttiin kansanäänestyksessä jossa hitler sai annetuista äänistä tästä lähtien hitler käytti arvonimeä fhrer joka tarkoittaa yksinkertaisesti johtajaa pian hitler määräsi jokaisen asevoimien jäsenen vannomaan hänelle henkilökohtaisen uskollisuudenvalan vala kuului seuraavasti minä vannon jumalan edessä ehdotonta uskollisuutta saksan valtakunnan ja kansan johtajalle sekä wehrmachtin ylipäällikölle adolf hitlerille ja rohkeana sotilaana vakuutan noudattavani tätä valaa aina kuoleman uhallakin saatuaan diktatuurisen valta aseman ilman äänestäjien enemmistön hyväksyntää hitler hankki kansan luottamuksen puhetaidoillaan ja propagandaministeri joseph goebbelsin avulla valtion hallinnassa oleva lehdistö sai kansan uskomaan hitlerin olevan vapahtaja lamasta kommunismista versailles n sopimuksesta ja juutalaisista fhrer myytti vuoden nrnbergin lakien mukaan juutalaiset menettivät kansalaisuutensa ja heidät erotettiin valtion viroista heiltä kiellettiin monet ammatit ja kaupankäynti seksuaalinen kanssakäyminen ja avioliitto juutalaisen kanssa kiellettiin rangaistuksen uhalla joka pahimmillaan oli vankeustuomio muutamaksi kuukaudeksi juutalaisvastaista propagandaa harjoitettiin laajasti määräykset tiukkenivat etenkin vuoden niin sanotun kristalliyön jälkeen jonka jälkeen maasta pakeni ennen sodan alkua yli juutalaista maastamuutto oli kielletty jollei jättänyt omaisuuttaan jälkeensä maaliskuussa hitler julisti versailles n rauhansopimuksen mitättömäksi ja otti jälleen käyttöön asevelvollisuuden hän aloitti massiivisen sotakoneiston wehrmachtin rakentamisen siihen kuuluivat myös uusi laivasto kriegsmarine ja ilmavoimat luftwaffe työttömyys väheni nopeasti laajojen rakennushankkeiden ja sotateollisuuden ansiosta maaliskuussa hitler rikkoi jälleen versailles n sopimusta miehittämällä demilitarisoidun reininmaan kun yhdistynyt kuningaskunta ja ranska eivät reagoineet hitler jatkoi eteenpäin heinäkuussa alkoi espanjan sisällissota jossa kenraali francisco francon johtamat kansalliset kapinoivat tasavaltalaista kansanrintamahallitusta vastaan hitler lähetti joukkoja espanjaan tukemaan francoa ja testaamaan saksan uusia asevoimia neuvotteluissa italian ulkoministerin galeazzo cianon kanssa julistettiin lokakuuta syntyneeksi rooma berliini akseli jonka ympäri muut euroopan maat pyörisivät saksan ja italian epämuodollinen ystävyyssopimus muuttui toukokuussa solmitulla terässopimuksella muodolliseksi sotilasliitoksi kesäkuussa solmittu kolmen vallan sopimus toi japanin mukaan samaan liittoon johon myöhemmin yhtyivät unkari romania ja bulgaria nämä maat tunnettiin akselivaltoina hitlerin hallitus sijoitti arkkitehtuuriin valtavasti varoja ja albert speer tuli tunnetuksi valtakunnan johtavana arkkitehtina berliini isännöi vuoden kesäolympialaisia jotka hitler avasi koreografit esittelivät avajaisissa arjalaisen rodun ylivoimaisuutta suhteessa muihin elokuvaohjaaja leni riefenstahl teki kisoista dokumentaarisen propagandafilmin vuonna aloitettiin hitlerin suunnitelman mukaisesti jälleenvarustautuminen jonka hitler esitti nrnbergin puoluepäivillä siitä alkaen varustelumenot alkoivat kasvaa parantuneen talouden myötävaikutuksesta taustalla oli kuitenkin myös hallinnon pitkäaikainen ja johdonmukainen pyrkimys paisuttaa varustelumenoja sen valmistautuessa sotaan vuodesta lähtien hitler itse muutti saksan talouden sotateollisuuden tarpeisiin asettamalla aina vain korkeampia vaatimuksia aseistautumiselle ja vaatimalla talouden ja työvoiman valmistautumista armeijan täyteen liikekannallepanoon neuvostoliiton viisivuotissuunnitelmasta innoittunut natsipuolue laati oman nelivuotissuunnitelmansa jonka johtoon tuli göring suunnitelman tarkoitus oli kehittää teollisuutta ja alusrakennetta sekä vähentää työttömyyttä hitlerin erityisestä vaatimuksesta juutalaiset tuli poistaa liike elämästä kokonaan tavoitteena oli saavuttaa taloudellinen omavaraisuus vuoteen mennessä jolloin saksan tuli olla valmis sodankäyntiin hitler järjesti marraskuuta salaisen kokouksen valtakunnankansliassaan paikalla olivat hitlerin lisäksi asevoimien komentajat ja ulkoministeri konstantin von neurath kokouksessa hitler täsmensi laajentamissuunnitelmaa jonka hän oli laatinut tuleviksi vuosiksi saksan tuli käydä pieniä ryöstösotia euroopassa hankkiakseen elintilaa mutta välttää joutumista sotaan britannian tai ranskan kanssa taloudelle hän asetti vaatimukseksi omavaraisuuden jotta saksa voisi käydä sotaa ilman huolta teollisuuden ja voimavarojen riittävyydestä asevoimien komentaja werner von blomberg maavoimien komentaja werner von fritsch ja ulkoministeri vastustivat suunnitelmaa peläten sen johtavan suursotaan hitler raivostui ja halusi korvata vastustajat myötämielisellä henkilöstöllä hitler sai tekaistujen syytteiden avulla erotettua blombergin fritschin neurathin ja monia muita blombergin hitler korvasi wilhelm keitelillä samoin muut erotetut korvattiin natsimielisillä upseereilla näin hitler sai siirrettyä itselleen korkeimman vallan myös armeijassa helmikuussa hitlerin uhka pakotti itävallan diktaattori schuschniggin eroamaan itävallan johtoon nousi maan kansallissosialistisen puolueen arthur seyss inuart hän kutsui saksan joukot apuun ja itävalta liitettiin kansanäänestyksessä saksaan anschluss seuraavaksi hitler aloitti kansainvälisen kriisin tekkoslovakian saksalaisten asuttaman sudeettialueen kysymyksestä syyskuussa päätettiin hitlerin mussolinin joka toimi välittäjänä kokouksessa yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri chamberlainin ja ranskan pääministeri daladierin kesken mnchenissä sudeettialueen luovuttamisesta saksalle tammikuussa yhdysvaltalainen time lehti valitsi adolf hitlerin vuoden mieheksi yhdysvaltalaisessa lehdistössä sävy oli kuitenkin muuttunut enää ei kirjoitettu komeasta adolfista joka nähtiin saksan nykyaikaisena johtajana ja uudelleenrakentajana sen sijaan kristalliyön tapahtumien juutalaisvainojen diktatorisen ja sortavan sisäpolitiikan sekä aggressiivisen ulkopolitiikan ansiosta hitleristä oli tullut demokratian ja vapautta rakastavan maailman suurin uhka väestön keskuudessa alkoi nousta natseja vastustava henki ja maiden väliselle kaupalle vaadittiin asetettavaksi boikotteja saksassa sarja verettömiä voittoja toi hitlerille laajan kansansuosion ja ruokki hänen kuvaansa voittamattomuudesta saksan laajeneminen toi sille myös tärkeitä voimavaroja kuten tekkoslovakian teollisuuden joita ilman riittävien sotavoimien rakentaminen olisi ollut mahdotonta vuonna hitler oli vakuuttunut etteivät versailles n sopimuksen allekirjoittajat enää vastustaisi saksan laajenemista itään ja että pienemmistä maista tulisi saksan satelliittivaltioita hitler kerskaili mielellään uuden armeijansa voimakkuudella mutta se ei ollut vielä niin vahva kuinka hän julkisesti vakuutteli heinäkuun ja tammikuun välillä armeijan vahvuutta lisättiin laajoin varusteluohjelmin kaikissa kolmessa puolustushaarassa wehrmacht eteni prahaan maaliskuuta nykyisin tekkiin kuuluvista alueista muodostettiin böömi ja määrin protektoraatti eli suojelualue slovakiasta tuli hitlerin hyväksymä nukkevaltio joka sai muodollisen itsenäisyyden kuitenkin käytännössä saksa oli miehittänyt maan vähän myöhemmin saksa sai myös memelin alueen liettualta lisäksi hitler vaati saksan puolalle versailles n rauhassa menettämiä alueita tällöin hitler kohtasi ensi kertaa vastarintaa tavoitteilleen puola ei suostunut luovuttamaan alueita eikä alistumaan saksan tahtoon hitlerin reaktiona oli rangaista puolalaisia heidän taipumattomuudestaan elokuussa hitlerin saksa liittoutui yllättäen josif stalinin johtaman neuvostoliiton kanssa solmittu molotov ribbentrop sopimus myös hitler stalin sopimus elokuuta oli luonteeltaan hyökkäämättömyyssopimus mutta sen salainen lisäpöytäkirja jakoi itä euroopan etupiireihin maiden kesken kauppasopimuksia solmittiin romanian ja jugoslavian kanssa puola oli nyt eristettynä hitler ja pääosa wehrmachtin sodanjohdosta eivät tulleet keskenään toimeen hitler ympäröi itsensä mieluummin luottamillaan puolueen jäsenillä kuin sotilailla joihin hän suhtautui epäluuloisesti ja jäisesti jopa vihamielisesti erityisesti aatelistoon kuuluvien sotilaiden kohdalla tähän oli syytäkin sillä kenraalit laativat natsihallinnon aikana useita vallankaappaus ja attentaattisuunnitelmia sodan jälkeen upseerien muistelmissa ja tulkinnoissa saksa hävisi sodan juuri hitlerin sekaantumisen vuoksi ja se olisi mahdollisesti voittanut mikäli wehrmacht olisi saanut toimia itsenäisesti tämä ei pidä täysin paikkaansa sillä ansio sodan alun menestyksistä kuuluu myös hitlerille ensimmäisellä maailmansodalla oli myös suuri vaikutus hitlerin komentajan kykyihin myöhemmin toisessa maailmansodassa hitler olisi tarkkaavaisena ja yksityiskohtiin huomiota kiinnittävänä ollut ehkä hyvä taktikko pelkästään rintamakokemuksensa nojalla strategina jolta vaaditaan kykyä ymmärtää laajoja yhteyksiä hän ei juuri loistanut lupaavan alun jälkeen hitlerin johtaessa sotaa hänen pikkumaisuutensa epävakaisuutensa epävarmuutensa ja äkkipikaisuutensa pääsivät vahvasti esille ja koituivat monen saksalaisen sotilaan turmaksi ja lopulta koko sodan tappioksi hitlerin maailmankuva oli pieni eikä hänellä ollut käsitystä minkälaisia voimavaroja joukkojen riittävä huolto tuhansien kilometrien päähän itärintamalle vaati niin ikään hän ei ymmärtänyt siellä vallitsevia oloja vaan hän käsitti venäjän alusrakenteen yhtä hyväksi ja talven yhtä leudoksi kuin keski euroopassa samoin hänen mielessään jokainen divisioona oli aina täysi ja taistelukuntoinen hitler kiinnitti eniten huomiota maavoimiin muun kustannuksella ilmasodan hän jätti mieluusti hermann göringin harteille ja merisodankäyntiä hän ei ymmärtänyt juuri ollenkaan hitlerillä oli myös taipumus panna suurta painoa tapahtumien propagandistiselle ja poliittiselle arvolle tämä vaikutti tuhoisasti hänen sotilaallisiin päätöksiinsä kuten kävi esimerkiksi stalingradin taistelussa hitlerin heikkenevällä terveydellä ja joidenkin teorioiden mukaan myös häntä hoitaneiden lääkäreiden hoidoilla oli suuri vaikutus siihen että sota päättyi natsien kannalta katastrofiin ranskan ja yhdistyneen kuningaskunnan sodanjulistuksesta huolimatta hyökkäystä ei kuitenkaan tapahtunut ja länsirintaman sotaa nimitetäänkin nimellä sitzkrieg istumasota hitler oli sodanjulistuksesta raivoissaan hän määräsi armeijan valmistautumaan talvihyökkäykseen ranskaa vastaan ja ehti antaa lähes kertaa hyökkäyskäskyn mutta sotilaskomentajat suostuttelivat johtajaansa lykkäämään sotaliikettä lopulta huono sää pakotti luopumaan hyökkäyksestä myöhemmin hän syytti kenraaleita siitä että oli menettänyt tilaisuuden yllättää sotaan varautumaton ranska ja heikot yhdistyneen kuningaskunnan joukot vuoden lopulla hitler valvoi henkilökohtaisesti kevään hyökkäyksen valmistelua hän ei hyväksynyt puolustuksellista vaihtoehtoa vaan päätti tuhota länsivallat yhdellä ratkaisevalla iskulla hyökkäyssuunnitelma operaatio keltainen perustui valmistuessaan ensimmäisen maailmansodan schlieffen suunnitelmaan johon oli lisätty hyökkäys myös hollannin kautta kiertäen sen tarkoituksena oli saartaa koko ranskan armeija jonka päävoimat tukeutuivat vahvasti linnoitettuun maginot linjaan erich von mansteinia suunnitelma ei vakuuttanut ja hän laatikin suunnitelman jossa perusajatuksena oli että länsiliittoutuneet olettavat saksan hyökkäävän operaatio keltaisen eli schlieffen suunnitelman mukaan von manstein laati guderianin avustuksella suunnitelman jossa hän ehdotti hyökkäystä ardennien metsien läpi tämä aiheutti ylijohdossa skandaalin ja von manstein siirrettiin pommeriin johtamaan reserviarmeijakuntaa helmikuuta von manstein tapasi hitlerin uusien armeijakunnankomentajien esittelyssä missä hän yllättyi ettei hitler ollut hänen suunnitelmastaan tietoinen von manstein laati nopeasti yhteenvedon johon hitler ihastui varsinkin hän pohdiskeltuaan itse samantyyppisiä ajatuksia maaliskuun päivänä hitler ilmoitti lopullisen suunnitelman olevan se että saksa aluksi hyökkää operaatio keltaisen mukaisesti jolloin länsiliittoutuneet lähtisivät belgiaan vastaan ja kaksi päivää myöhemmin hyökättäisiin päävoimilla von mansteinin suunnitelman mukaisesti tästä hitler piti kiinni vastoin kaikkia varoituksia ja neuvoja suunnitelmasta lähes luovuttiin siinä pelossa että yhdistynyt kuningaskunta valtaisi skandinavian päästen saksan joukkojen sivustaan jälleen hitler vaati varoituksista huolimatta norjan valtausta ennen kuin yhdistynyt kuningaskunta ehtisi tehdä sen hiljaiselo päättyi huhtikuussa kun saksan joukot hyökkäsivät tanskaan ja norjaan länsirintaman sota alkoi toukokuussa kun saksa hyökkäsi ranskaan valloitti alankomaat luxemburgin ja belgian ranska antautui kesäkuuta suurista riskeistä huolimatta molemmat hyökkäykset johtivat suuriin voittoihin voittojen sarja sai hitlerin pääliittolaisen benito mussolinin italian liittymään sotaan toukokuussa kesällä saksa oli saanut mantereen hallintaansa hitler tarjosi rauhaa yhdistyneelle kuningaskunnalle mutta winston churchillin johtama hallitus hylkäsi kaikki tarjoukset yhdistynyt kuningaskunta jäi yksin sotaan saksaa vastaan hitler aloitti heinäkuussa ilmasodan joka oli tarkoitettu edeltämään operaatio merileijonana tunnettua maihinnousua kuninkaalliset ilmavoimat pääsivät viimein niskan päälle luftwaffea vastaan lokakuussa sillä yhdistynyt kuningaskunta tiesi lähestyvien saksalaisten lentokoneiden sijainnin uuden keksintönsä tutkan avulla pommitukset blitz kestivät toukokuuhun keväällä ilmahyökkäykset britanniaan päättyivät ja armeija valmistui hyökkäykseen neuvostoliittoon toukokuussa suunnitelman keskeytti kuitenkin brittien väliintulo balkanille kun yhdistyneen kuningaskunnan joukot saapuivat kreikkaan samaan aikaan juuri kun jugoslaviassa vallassa ollut hitler mielinen hallitus oli allekirjoittamassa sopimuksen akselivaltoihin liittymisestä maassa tapahtui natseja vastustaneiden upseerien järjestämä vallankaappaus huhtikuussa jugoslavia vallattiin ja yhdistyneen kuningaskunnan joukot ajettiin kreikasta laskuvarjojoukot valtasivat kreetan hitlerin mukaan neuvostoliitto oli yhdistyneen kuningaskunnan ainoa toivo hitler arvioi että jos saksa kukistaisi neuvostoliiton yhdistynyt kuningaskunta antautuisi puna armeijan surkea suoriutuminen suomea vastaan talvisodassa loi esikunnassa vaikutelman että neuvostoliitto olisi helppo kukistaa hyökkäys neuvostoliittoon ristiretki bolevismia vastaan pääsi käynnistymään kuukausi aikataulusta myöhässä kesäkuuta saksan kolmen miljoonan miehen joukot hyökkäsivät neuvostoliittoon rikkoen aiemmin solmitun hyökkäämättömyyssopimuksen operaatio barbarossaksi nimetty hyökkäys eteni syvälle baltian maihin ukrainaan ja venäjälle hitler suunnitteli jo tulevaa ja määräsi sotatuotannon keskittymään maavoimien kaluston sijasta ilmavoimiin ja laivastoon valmistellakseen uutta hyökkäystä yhdistynyttä kuningaskuntaa ja mahdollisesti yhdysvaltoja vastaan hitler ilmoitti jo maaliskuussa neuvostoliittoa vastaan käytävän tuhoamissotaa ja joukko hitlerin päämajasta maalis kesäkuussa annettuja päiväkäskyjä antoivat saksalaisille joukoille luvan teloittaa juutalais bolevikkinen älymystö ja poliittiset komissaarit tämä käsky jossa määrättiin muun muassa neuvostovaltion puna armeijan tai kommunistisen puolueen palveluksessa olevien juutalaisten miesten murhaamisesta oli natsi saksan ensimmäinen suorasanainen juutalaisten järjestelmälliseen tuhoamiseen valtuuttanut määräys toinen toukokuuta annettu käsky poisti siviileihin kohdistuvat rikokset sotaoikeuden piiristä ja poisti velvollisuuden rangaista sotilaita vihamielisiä siviileitä vastaan tehdyistä rikoksista saksan hyökkäys neuvostoliitossa pysähtyi syksyn mutiin ja neuvostojoukot aloittivat vastahyökkäyksen moskovan edustalla joulukuussa tappioista huolimatta hitler määräsi että rintaman täytyi pitää joulukuuta hän päätti ottaa armeijan suoraan komentoonsa joulukuuta saksa julisti myös sodan yhdysvalloille liittolaisensa japanin tueksi nyt saksa oli sodassa yhdistyneen kuningaskunnan ja neuvostoliiton lisäksi yhdysvaltoja vastaan yhdysvalloista hitlerillä oli pinnallinen kuva hän piti rooseveltia imbesillinä ja yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa huijauspolitiikkana hän ei pitänyt yhdysvaltoja suurena uhkana vaan uskoi japanin kykenevän pidättelemään maata kunnes saksa olisi lyönyt neuvostoliiton kevään saapuessa hitler ymmärsi että armeija oli riippuvainen öljystä edellissyksynä hän oli tehnyt virheen määrätessään eteläisen armeijaryhmän vaihtamaan etenemisen kohteeksi viljavan ukrainan ja kaukasian öljykenttien sijasta moskovan nyt hän vaati että itärintaman taisteluissa painopiste siirrettäisiin rintaman eteläosaan saksalaiset yksiköt etenivät öljykenttien laita alueille mutta koska puna armeija oli vetäytyessään sytyttänyt tuleen tai tuhonnut öljynporaustornit eivät saksalaiset juuri hyötyneet valtauksestaan sotaonni kääntyi talvella saksalle epäsuotuisaksi lähi idän ja suezin kanavan valloitus pysähtyi el alameinin taisteluihin marraskuussa hitlerin periaatteena oli että vetäytyminen oli mahdotonta tämän seurauksena menetettiin suuri joukko laivoja yrityksessä huoltaa rommelin pohjois afrikan joukkoja jotka saksa lopulta menetti kokonaan itärintamalla stalingradin taistelussa saksa menetti mottiin jääneen armeijansa hitlerin vaadittua sitä pitämään asemansa siitä huolimatta että murtautuminen saarrosta olisi saattanut olla mahdollista kun kriisi paheni hitler hyväksyi göringin lupauksen huoltaa joukot ilmateitse mutta tämä johti suuriin tappioihin myös ilmavoimissa seuraavana kesänä saksalaisjoukot kärsivät tappion kurskissa samaan aikaan yhdysvaltain ja yhdistyneen kuningaskunnan joukot nousivat maihin sisiliassa hitler menetti liittolaisensa italian kun kuningas viktor emanuel iii irtisanoi mussolinin pääministerin virasta ja pidätytti hänet heinäkuussa hitlerin määräyksestä saksalaiset erikoisjoukot vapauttivat mussolinin ja asettivat hänet italian sosiaalisen tasavallan saksan miehittämän pohjois italian nukkehallitsijaksi hitlerin terveys rapistui hänen vasen kätensä alkoi vapista ja sitä oli vaikea ohjata kesäkuussa alkoivat yhtä aikaa normandian maihinnousu ja suurhyökkäys itärintamalla saksassa realistit päättelivät tappion olevan väistämätön joukko upseereja virkamiehiä ja poliitikkoja yhdisti voimansa heinäkuun päivän salaliittona tunnetun vallankaappausyritykseen eversti claus von stauffenberg asetti pommin heinäkuussa hitlerin itä preussin päämajaan wolfsschanzeen mutta hitler pelastui täpärästi hitlerin salamurhaa oli aiemminkin suunniteltu ja jopa yritetty mutta yksikään ei ollut päässyt kovin lähelle onnistumista hitlerin hyvän onnen ansiosta seuranneissa kostotoimenpiteissä gestapo vangitsi yli ihmistä kansantuomioistuin jakoi kuolemantuomioita ja lähes teloitettiin vastarintaliike murskattiin yhdistyneen kuningaskunnan kanssa käyty ilmasota oli vakuuttanut hitlerin siitä että vihollisen teollisuuden pommittamisella ei saavutettu juuri mitään ja hän otaksui pitkän aikaa liittoutuneiden strategisten pommitusten olevan vain terroritaktiikkaa johon vastattiin omalla terrorilla saksan strategisia aseita olivat muun muassa v ja v ohjukset mitään laajempaa yritystä yhdentää ilmavoimia laajempaan kokonaisstrategiaan ei kuitenkaan tehty vuosina ja hitler suhtautui vihamielisesti sotilaskomentajien ehdotuksiin keskittyä pommituksilta puolustautumiseksi hävittäjäkoneiden tuotantoon hävittäjäpommittajien ja kevyiden pommittajien sijaan kuitenkin vuonna laajamittaisten pommitusten kiihtyessä hän raivostui ilmavoimien komentajille koska he eivät olleet tehneet tarpeeksi pysäyttääkseen hyökkäykset ja uhkasi koko luftwaffen lopettamisella luftwaffelta puuttui kunnollinen komentaja koko loppusodan ajan mutta hitler kieltäytyi erottamasta göringiä suosituksista huolimatta sodan loppua kohden saksan tilanne heikentyi molemmilla rintamilla hitler kääntyi jopa omia joukkojaan vastaan syyttäen heitä pelkuruudesta ja pätemättömyydestä ja erotti kaikki jotka uskalsivat uhmata häntä hitlerin näkemykset olivat peräisin korpraalina toimimisesta ensimmäisessä maailmansodassa ja hänen katsantokantansa mukaan armeijalla oli yksi tehtävä tuhota vihollinen hyökkäyksellä eikä perääntyä kenraalit kuitenkin vetäytyivät ja ryhmittyivät puolustuskannalle mikä suututti hitleriä pitkän vetäytymisen ja liikkuvan puolustuksen aikana saavutettujen voittojen voidaankin katsoa tulleen pikemmin hitleristä huolimatta kuin hänen ansiostaan saksan sodanjohdossa nähtiin sarja itsemurhia alkaen luftwaffen ernst udetista ja hans jeschonnekista sotamarsalkkoihin rommel von kluge ja model puna armeijan joukot saavuttivat lopulta berliinin huhtikuussa hitlerin avustajat kehottivat häntä pakenemaan baijerin tai itävallan vuorille mutta hän oli päättänyt kuolla pääkaupungissa ja vetäytyi fhrerbunkeriin heinrich himmler yritti antautua länsiliittoutuneille ruotsalaisen diplomaatin folke bernadotten välityksellä itsemurhaansa edeltävänä päivänä hitler halusi testata sinihapon tehoa ja niin hänen koiransa blondi lopetettiin sinihappokapselilla bunkkerin ulkopuolella olevassa puutarhassa huhtikuun kello neljältä aamulla hitler viimeisteli testamenttinsa hän meni naimisiin eva braunin kanssa bunkkerinsa karttahuoneessa huhtikuuta pian puolenyön jälkeen tämän jälkeen hän saneli poliittisen testamenttinsa sihteerilleen traudl jungelle ennen menemistään nukkumaan neljän aikaan testamentissaan hitler erotti himmlerin ja göringin puolueesta ja kaikista viroista hän nimitti suuramiraali karl dönitzin valtakunnanpresidentiksi ja goebbelsin valtakunnankansleriksi goebbels ja hänen vaimonsa magda tekivät kuitenkin itsemurhan toukokuuta magdan myrkytettyä ensin syanidilla heidän kuusi lastaan iltapäivällä hitler piti tapaamisen puolueen sihteerin martin bormannin kanssa adolf ja eva hitler hyvästelivät fhrerbunkerin henkilökunnan ja asujat kuten goebbelsin perheen bormannin sihteerit ja upseerit tämän jälkeen he vetäytyivät yksityistiloihin kun kamaripalvelija heinz linge ja bormann avasivat oven hitlerit istuivat sohvalla kuolleina adolf hitler oli ampunut itseään ohimoon pistoolilla niellen samalla sinihappokapselin saksan armeija antautui ehdoitta toukokuuta reimsissä hitlerin tuhatvuotiseksi julistama valtakunta oli kestänyt kaksitoista vuotta saksa koki täydellisen tappion ja maa alistettiin voittajavaltioiden hallintaan vuosiksi hitlerin ja braunin ruumiit löysi myöhemmin puna armeijan vastavakoilun yksikkö hitlerin ruumis haudattiin aluksi salaa magdeburgiin neuvostoarmeijan paraatikentän alle myöhemmin hitlerin jäänteet tuhkattiin ja huuhdeltiin kaupungin viemäriin koko hitlerin vallassaolon aikana saksassa ja sen miehittämillä alueilla sovellettiin kansallissosialistista rotuoppia jonka tarkoituksena oli nostaa arjalainen rotu muiden yläpuolelle hitlerin tavoitteena oli myös levittää arjalaista rotua hankkimalla sille lisää elintilaa idästä lebensraum monet ihmisryhmät esimerkiksi homoseksuaalit romanit vammaiset marxilaiset kommunistit sosialidemokraatit tunnetuimpina juutalaiset ja jehovan todistajat joutuivat vainon kohteiksi kansallissosialistit perustivat jo luvulla keskitysleirejä joihin he kokosivat edellä mainittuja ryhmiä ja myös rikollisia myöhemmin jo sodan sytyttyä perustettiin useita tuhoamisleirejä joissa pantiin toimeen lopullista ratkaisua jonka tarkoituksena oli hävittää juutalaiset kommunistit ja muut yhteiskuntaan kelpaamattomat ihmiset massiivisissa tuhoamisoperaatioissa suurin osa tuhoamisleireistä perustettiin nykyisen puolan alueelle tunnetuin näistä lienee auschwitzin birkenau hitlerin hallinto oli vastuussa jopa miljoonan ihmisen murhaamisesta heistä yli viisi miljoonaa oli juutalaisia siirryttyään politiikkaan hitler suunnitteli puolueelle monenlaista rekvisiittaa ja tarpeistoa hakaristitunnuksen merkkejä julisteita käsivarsinauhoja sekä kirjojen ja puoluelehtien kansia kun natsit nousivat valtaan hän sai mahdollisuuden toteuttaa kykyjään arkkitehtina hän piirsi luonnoksia rakennuksista joita hänen suosimansa arkkitehdit kuten paul ludwig troost ja myöhemmin albert speer toteuttivat rudolf von altin lisäksi hitlerin suurimpia suosikkeja maalaustaiteessa olivat koristeellinen mystikko hans makart sekä maalaisromantikot franz von defregger ja eduard von grtzner nämä taidemaalarit edustavat luvun realismin tyylisuuntia maisemamaalausta uusklassista historiamaalausta sekä kansallisromantiikkaa kolmannen valtakunnan maalaustaide rajoittui hitlerin maun mukaiseksi kuvanveistäjistä arno breker ja josef thorak olivat hitlerin suosikkeja hitler vihasi modernisteja ja piti heitä puhtaan arjalaisen tradition katkaisseen juutalaisvaikutuksen uhreina heidän tekemäänsä taidetta natsit kutsuivat rappiotaiteeksi entartete kunst hitlerin persoonallisuudesta ja mielenterveydestä on esitetty erilaisia teorioita useiden historioitsijoiden sekä yhdysvaltalaiselle tiedustelutoimistolle psykologisen profiilin laatineen psykoanalyytikkoryhmän mukaan hitler saattoi olla psykopaatti piristeeksi hitler sai varsinkin sodan aikana muun muassa kofeiinia ja pervitiiniä joka on metamfetamiinia lääkitys vaikutti hänen persoonallisuuteensa ja teki hänestä entistäkin ehdottomamman ja hysteerisen vuodesta hän ei sietänyt minkäänlaisia vastaväitteitä keneltäkään hänen vointinsa huononi keväällä hitleriä aiemmin vaivannut vasemman käden vapina palasi helmikuussa kärsityn influenssatartunnan ja stalingradin tappion jälkeen hitler sai raivokohtauksia eikä tinkinyt päähänpistoista ja käsityksistään helmikuussa hitler oli vain raunio entisestään albert einstein lausunta saksaksi oli saksanjuutalainen teoreettinen fyysikko joka loi suhteellisuusteorian hän vaikutti myös merkittävästi kvanttimekaniikan ja kosmologian kehitykseen ja häntä pidetään yleisesti luvun tärkeimpänä fyysikkona einstein sai vuonna nobelin fysiikanpalkinnon valosähköisen ilmiön selittämisestä sekä muista ansioista svante arrheniuksen pitämästä puheesta käy ilmi että näihin muihin ansioihin kuuluu myös se että einstein osoitti ensimmäisenä brownin liikkeen avulla atomien olemassaolon tästä hänelle ehdotettiin nobelia jo vuonna einstein osoitti teoreettisesti miten hiukkasen siksak liike johtuu molekyylien lämpöliikkeestä einstein sai vuonna arvostetun copley mitalin ja neljä vuotta myöhemmin hänelle myönnettiin ensimmäinen max planck mitali albert einstein syntyi pienessä eteläsaksalaisessa kaupungissa ulmissa osoitteessa bahnhofstrae b maaliskuun päivänä vuonna pauline ja hermann einsteinin perheeseen einsteinin suvun juuret ovat buchaun kaupungissa kilometriä hänen synnyinpaikkakunnaltaan etelään vuosi albertin syntymästä perhe muutti mncheniin jossa he asuivat hermannin veljen jakob einsteinin yrityksen tiloissa myöhemmin veljekset keskittyivät kokonaan sähkötekniikkaan albert siis varttui sähkötekniikan yrityksen vaikutuspiirissä mikä vaikutti osaltaan hänen tieteelliseen työhönsä einstein kehittyi kielellisesti varsin hitaasti minkä hän itse myönsi hän halusi luoda ainoastaan täydellisiä lauseita ja siksi hän ensin mietti mielessään lauseen rakenteen toisti sen kuiskaten ja vasta varmistuttuaan lauseen täydellisestä muotoilusta hän esitti vastauksen kysyjälle tästä tavasta hän luopui vasta seitsemän tai kahdeksanvuotiaana einstein viihtyi paremmin omissa oloissaan rakennellen palapelejä ja pystyttäen torneja hän ei piitannut muiden lasten pihaleikeistä eikä muiden pikkupoikien tappeluista einstein osasi olla myös hyvin ärhäkkä elleivät asiat menneet hänen tahtonsa mukaan hänen ollessaan viisivuotias hänelle palkattiin kotiopettaja joka lopetti työnsä pian einsteinin raivonpuuskien vuoksi einstein aloitti syksyllä koulun katolisessa kansakoulussa peterschulessa sillä muita kouluja ei ollut yksityisopetuksen ansiosta einstein pääsi suoraan toiselle luokalle einstein oli luokkansa ainoa juutalainen mutta osallistui mielellään katolisille uskonnontunneille koulumatkoilla kokemansa kiusanteon vuoksi albert kuitenkin tunsi itsensä ulkopuoliseksi opettajat pitivät einsteinista tämän kypsyyden vuoksi einstein oli luokkansa priimus toisella luokalla eli ensimmäisenä kouluvuotenaan hänet siirrettiin luokaltaan toiselle äkillisten raivonpuuskiensa vuoksi einstein kasvatettiin juutalaisia periaatteita noudattaen mutta hän kasvoi perheessä jossa hän pystyi opiskelemaan luonnontieteitä luonnontiede vieraannutti einsteinin uskonnosta ja siksi hänellä ei ollut bar mitsvaa eikä häntä hyväksytty oikeaksi juutalaiseksi einsteinin sukulaiset ja vanhemmat eivät olleet vihoissaan vaikka pojasta tuli vapaa ajattelija jakob setä opetti albert einsteinille algebraa yli koulutason albert oli niin kiinnostunut matematiikasta ja varsinkin euklidisesta geometriasta että käytti vuotiaana kolme viikkoa todistaakseen onnistuneesti pythagoraan lauseen sedän lisäksi häntä opettivat max talmud joka aika ajoin toi einsteinille uusia oppikirjoja luettavaksi talmud toteaa että pian einsteinin kyvyt kehittyivät niin paljon että hänellä itsellään oli vaikeuksia pysyä perässä talmud sanoo myös että heidän keskustelunsa olivat hyvin filosofisia vuotiaana einstein luki immanuel kantin teosta puhtaan järjen kritiikki matematiikan ohella einstein kiinnostui musiikista hermann isä ei juuri ymmärtänyt musiikkia mutta pauline oli pianonsoitonopettaja kun einstein oli kuusivuotias pauline palkkasi hänelle viulunsoitonopettajan einstein oli tyytymätön opettajiensa tasoon sillä heille musiikki ei ollut käsityötä korkeampaa einstein soitti äitinsä kanssa duettona mozartia ja beethovenia einstein itse piti erityisen paljon mozartin musiikista einstein siirtyi syksyllä mnchenin luitpold lyseoon lyseossa opetettiin klassista kreikkaa ja latinaa joista einstein sai aina vähintään kakkosen eli toiseksi parhaan arvosanan lyseon opetussuunnitelman aineet eivät olleet einsteinin mieleen sillä suurin osa oppitunneista oli kieliä ja vähemmälle jäivät matematiikka fysiikka ja maantieto einstein opiskeli matematiikkaa ja fysiikkaa itsenäisesti hyvin paljon ja pystyi näin täyttämään opetussuunnitelman vaatimukset ennen kuin niitä opiskeltiin itse tunneilla viimeisenä vuonna uusi luokanvalvoja oli kyllästynyt einsteinin piittaamattomuuteen muita kouluaineita kohtaan ja sanoi einsteinille kuuluisat sanat sinusta ei ikinä tule mitään luokanvalvoja pyysi einsteinia häipymään koulusta koska jo tämän läsnäolo vei tehon koulun toiminnasta einstein oli samaa mieltä sillä hän inhosi aina koulunsa mekaanista opetusta einstein pyysi matematiikanopettajaltaan todistusta siitä että hän osasi matematiikkaa yli opintovaatimusten einstein sai todistuksensa minkä jälkeen hän pyysi eroa ja lopetti lyseon jo seitsemän opiskeluvuoden jälkeen koulusta erottuaan einstein matkusti milanoon vanhempiensa luo einsteinin vanhemmat eivät olleet tyytyväisiä poikansa omavaltaiseen toimintaan ja pelkäsivät tämän tulevaisuuden puolesta jakob setä kuitenkin ehdotti einsteinin seuraavaksi opiskelupaikaksi zrichin eidgenössische polytechnikumia jonne pääsyn edellytyksenä ei ollut ylioppilastutkinto einstein valmistautui zrichin korkeakoulun pääsykokeisiin kirjoittamalla ensimmäisen tieteellisen esseensä vuonna esseen nimi oli ber die untersuchung des aetherzustandes im magnetishen felde einstein itse piti sitä roskana hän käsittelee esseessään eetteriä ja heinrich hertzin vuonna löytämiä sähkömagneettisia säteitä einsteinin essee on tuskin ollut kokonaan hänen oma taidonnäytteensä sillä esseen ja tuon ajan populaarien tiedejulkaisujen väliltä on löydetty monia yhtäläisyyksiä einstein oli vuotiaana liian nuori korkeakouluun mutta perhe sai hankittua hänelle poikkeusluvan pääsykokeisiin einstein kuitenkin reputti kokeen suurimmat ongelmat olivat sanallista kuvailua vaativissa aineissa einsteinin lahjat matematiikassa ja fysiikassa tekivät kuitenkin vaikutuksen professori heinrich friedrich weberiin joka pyysi einsteinia tulemaan toisen vuoden opiskelijoille tarkoitetuille luennoilleen einstein kieltäytyi ja päätti siirtyä opiskelemaan vuodeksi aaraun kantonikouluun aaraun koulusta einsteinille jäi toisenlaiset muistot kuin luitpold lyseosta koulu oli tunnettu vapaamielisyydestään ja lisäksi fysiikkaa painotettiin enemmän kuin luitpold lyseossa opettajien kokouksessa todettiin että uudella opiskelijalla on ranskan kielen taidossa suuria puutteita jotka tulisi paikata pikaisesti einstein sai vapautuksen liikunnasta lisäksi sovittiin että viulutunneilla käynti korvaisi lauluopetuksen einstein luopui saksan kansalaisuudesta vuonna koska hän ei halunnut liittyä armeijaan einstein kirjoittautui lokakuussa zrichin teknillisen korkeakoulun osastolle vi jossa koulutettiin matematiikan ja luonnontieteiden opettajia samalla osastolla opiskeli oppilasta joista yksi oli hänen tuleva vaimonsa mileva mari einsteinia opetti kaksi arvostettua matematiikan opettajaa adolf hurwitz ja hermann minkowski hyvistä opettajista huolimatta einstein laiminlöi opiskelujaan eikä käynyt erityisen aktiivisesti luennoilla koska kuvitteli ettei fyysikko tarvitse matematiikasta kuin perustiedot hyvän ystävänsä marcel grossmannin avulla hän sai kuitenkin muistiinpanot joista oli paljon apua tentteihin valmistautuessa einstein katui myöhemmin ettei käynyt luennoilla opintosuunnitelman mukaisesti einstein suoritti lokakuussa välitutkinnon hän oli mielestään keskinkertainen opiskelija eikä pitänyt kokeisiin lukemisesta kokeita edeltävän kesän hän vietti lähes kokonaan lukemalla kokeisiin marcel grossmannin kanssa ja heidän työntekonsa tuotti hyvät arvosanat einstein sai kahdesta aineesta kuusi eli korkeimman arvosanan ja muista einsteinin keskiarvo oli näin eli vuosiluokkansa korkein einstein valmistautui kesälomalla yhdessä tyttöystävänsä mileva mariin kanssa pian koittaviin vuoden diplomitöihin einstein käsitteli työssään lämmön johtumista hän kuvaili myöhemmin ettei koko aihe kiinnostanut häntä ollenkaan einstein sai arvostelussa pisteiksi elämäkerturi albrecht fölsingin mukaan einstein luotti diplomityön jättämisen jälkeen suorittamassaan lopputentissä ehkä liiaksi grossmannin muistiinpanoihin sillä hän ei yltänyt entiseen tasoon erilaisten painotusten jälkeen einsteinin keskiarvo oli ja hän sai diplomin einsteinin rahatilanne alkoi heikentyä kun vanhemmat ja muut sukulaiset eivät enää lähettäneet rahaa heikko menestys loppututkinnossa ei kuitenkaan ollut lannistanut einsteinia vaan hän ryhtyi tutkimaan kapillaari ilmiötä hän sai sitä koskevan käsikirjoituksen valmiiksi joulukuussa ja kirjoitus julkaistiin annalen der physik lehdessä maaliskuuta kirjoitus oli pieni läpimurto kapillaari ilmiön selittämisessä mutta se sisälsi vielä paljon virheitä kirjoituksen ansiosta saksalaiset fyysikot kuitenkin noteerasivat einsteinin niin kiinnostuneita he eivät silti olleet että olisivat palkanneet hänet assistentikseen einstein haki paikkaa kymmeniltä kuuluisilta fyysikoilta mutta näyttää siltä ettei yksikään edes vastannut siksi einstein poti ajoittain masennusta sitten einstein sai yllättäen marcel grossmannilta kirjeen jossa tämä kertoi bernin patenttiviraston hakevan apulaista ennen patenttitoimistoon pääsyä einstein työskenteli opettajana niin yksityisenä kuin kouluissakin hän toimi bernin patenttitoimistossa luokan asiantuntijana ja hänen työnkuvaansa kuului sähkömagneettisille laitteille tehtyjen patenttihakemusten arviointi bernin patenttitoimiston työpaikkailmoitus oli ollut hieman johdatteleva sillä ilmoituksessa sanottiin että hakijalla pitäisi olla perusteellista korkeakoulusivistystä mekaanis teknisellä tai fysiikan alalla näyttäisi siltä että hakemus olisi suunnattu juuri einsteinille sillä patenttivirasto ei ollut aikaisemmin palkannut fyysikoita työpaikan varmistuminen bernissä olisi suuri helpotus rahavaikeuksissa olevalle einsteinille ja hänen tulevalle puolisolleen mileva mariille sillä mari odotti heidän esikoistaan einsteinin asuessa bernissä ja pitäessä väliaikaisesti yksityiskoulua vuokran kattamiseksi mari synnytti tyttölapsen äitinsä ja isänsä luona novi sadissa einstein ymmärsi tuolloin ettei lapsen saaminen niin nuorena ja varsinkin naimattomana ollut sopivaa tilanne oli vaikea einsteinin vanhemmille jotka olivat hyvin vihoissaan sekä poikansa vaimolle että tämän perheelle aika patenttivirastossa oli einsteinille erityisen surullinen sillä hänen isänsä oli kuollut hän oli kuitenkin saanut isältään luvan avioitua mileva mariin kanssa he avioituvat vuonna einstein valittiin kesäkuuta virkaan vuosipalkalla einstein piti kahdeksantuntista työpäivää puuduttavana ja raskaana sillä hän antoi päivittäin yksityisopetusta ja teki myös aktiivisesti työtä fysiikan parissa tuolloin hän syventyi erityisesti termodynamiikkaan patenttivirkailijan mieli kuitenkin muuttui ja hän alkoi pitää työtään uusia ajatuksia herättävänä ja virikkeitä fysiikan tutkimukseen antavana einstein kävi patentteja läpi vielä sittenkin kun ei enää ollut patenttiviraston palveluksessa myöhempinä vuosinaan hän toimi eräänlaisena asiantuntijana patenttiriidoissa einsteinin hyväksymiä tai hylkäämiä patentteja on säilynyt vain yksi kappale lain mukaisesti kaikki patentit on hävitetty vuoden kuluttua patentin hakemisen jälkeen jolloin patenttisuoja oli kulunut loppuun säilynyt patentti on sähkökongressi hakemus vaihtovirtakoneelle einstein hylkäsi hakemuksen liian epäselvänä patenttitoimistossa työskenteli myös einsteinin ystävä michele besso einstein ja besso perustivat pienen ryhmän nimeltä akademie olympia joka kokoontui viikoittain puhumaan tieteestä ja filosofiasta he lukivat yhdessä muun muassa david humen henri poincarn ja ernst machin teoksia patenttiviraston työvuosina einstein sai valmiiksi neljä suurta työtä kaikki valmistuivat samana vuonna annus mirabilis töihin kuuluivat suppea suhteellisuusteoria valosähköinen ilmiö brownin liike sekä massan ja energian verrannollisuus e mc joka kuitenkin usein liitetään suppeaan suhteellisuusteoriaan kaikki työt saivat muiden fyysikoiden huomion työ patenttivirastossa ei ehkä ollut einsteinille kovin haastavaa mutta sen ansiosta hänelle jäi aikaa uusimpien fysiikanteorioiden lukemiselle ja omalle itsenäiselle ajattelulle tämän uskotaan olleen merkittävä asia hänen vuonna julkaisemiensa teorioiden kehittymisen kannalta einsteinilla oli jo mainetta tunnettujen fyysikkojen keskuudessa ja ihmeteltiinkin miksi hän yhä työskenteli patenttivirastossa hän sai lokakuuta työn zrichin yliopiston professorina einstein sai kunniatohtorin arvon jo ennen tehtävään astumista mukaansa hän otti vaimonsa ja lapsensa hans albertin työ oli yllättävän raskasta kokemattomalle puhujalle opiskelijat kuitenkin pitivät einsteinista ja laativat jopa vetoomuksen että tämä yritettäisiin pitää yliopistossa mahdollisimman kauan hän kun osasi selittää fysiikan vaikeat ongelmat ymmärrettävästi einsteineille syntyi kolmas lapsi heinäkuuta hänen nimekseen tuli eduard einstein ei kuitenkaan viipynyt zrichissä kauan vaan etsi itselleen toista paikkaa se löytyi prahasta josta hän sai vahvistuksen nimitykselleen tammikuuta siellä hänellä oli kuitenkin ongelmia uskontonsa takia koska prahassa ei voinut oleskella uskontokuntaan kuulumaton siksi albert einstein merkitsi itsensä juutalaiseksi prahassa einstein tajusi haluavansa sieltä pois mahdollisimman nopeasti koska perhettä pidettiin muukalaisena eivätkä tekit pitäneet saksalaisista hän palasikin zrichiin jo heinäkuuta tällä kertaa hän ansaitsi zrichin yliopistolla huippupalkkaa zrichissä ollessaan einstein sai kutsun opettamaan berliiniin hän suostui siihen ja oli berliinissä keväällä mari ja lapset tulivat ensin einsteinin mukaan berliiniin mutta he palasivat zrichiin jo kesäkuussa einstein piti tuossa vaiheessa avioeroa väistämättömänä euroopassa alkoi sota elokuuta einstein oli sodan vastustaja mutta jäi berliiniin hän liittyi poliittiseen järjestöön joka pyrki nopeaan rauhaan ja siihen ettei tulevaisuudessa olisi sotia einstein sai valmiiksi yleisen suhteellisuusteorian marraskuuta silloin hän ilmestyi fysikaalis matemaattiseen kokoukseen kertomaan teoriastaan toukokuussa einstein valittiin kahdeksi vuodeksi saksan fysikaalisen seuran puheenjohtajaksi einstein alkoi sairastella ja joutui maksasairauden vuoksi luopumaan matkasta hollantiin lääkärin mukaan hänellä oli sappikiviä sairaudet johtuivat todennäköisesti raskaasta työstä ja huonosta ravinnosta sillä berliinissä vallitsi sodan takia ruokapula tieteellisellä rintamalla alkoi kuitenkin voittokulku vuoden auringonpimennys mahdollisti einsteinin teorian mukaisen auringon lähellä tapahtuvan valon taipumisen testaamisen joka sitten osoitti ennusteen todeksi syntyi valtava kohu ja einstein sai osakseen paljon huomiota eri puolilla maailmaa einstein itse ihmetteli suhteellisuusteorian saamaa huomiota olihan se kuitenkin niin kaukana käytännön elämästä vaikka julkisuus toi rahaa ja hänellä oli hyvä palkka se ei riittänyt mariin elatusapujen maksamiseen sillä saksan markan kurssi laski kovaa vauhtia tästä syystä einstein kävi eri yliopistokaupungeissa luennoimassa hyvää korvausta vastaan einstein oli eronnut vaimostaan vuonna einstein matkusti yhdysvaltoihin keräämään rahaa kaavaillulle jerusalemin juutalaiselle yliopistolle new yorkissa einsteinia vastassa oli muun muassa kaupungin pormestari kerätessään rahaa einstein myös luennoi suurissa yliopistoissa luennot jouduttiin kääntämään saksasta englantiin koska einsteinin kielitaito oli huono hänet vihittiin new jerseyn princetonin yliopistossa kunniatohtoriksi hän palasi eurooppaan britannian kautta sielläkin hän luennoi ja sai manchesterin yliopistossa kunniatohtorin arvon kolmen kuukauden matka vahvisti einsteinin juutalaista identiteettiä ja matkan jälkeen häntä pidettiin sekä juutalaisten että weimarin tasavallan lähettiläänä sen takia hän osallistui paljon politiikkaan ja kuului esimerkiksi kansainliiton henkisen yhteistyön komiteaan berliinin epävakaan tilanteen vuoksi einstein pakeni vähäksi aikaa turvaan kieliin mutta palasi pian takaisin seuraavana vuonna hän sai kutsun japaniin luennoimaan ja aikoi paluumatkalla vierailla palestiinassa ja espanjassa jonne oli saanut vierailukutsun einstein saapui japaniin marraskuuta ja lähti sieltä joulukuuta palestiinan matka oli hänelle juutalaisena liikuttava kokemus matka jatkui ranskaan mutta ennen paluuta berliiniin hän vietti kaksi viikkoa espanjassa siellä hänet nimitettiin akatemian kunniajäseneksi vihittiin kunniatohtoriksi ja vietiin kuninkaan puheille matkan aikana marraskuussa albert einstein sai kuulla että hänelle oli myönnetty nobelin palkinto jonka takia hänestä oli tullut virallisesti saksalainen ja preussilainen heinäkuussa einstein matkusti ruotsiin ottaakseen vastaan nobelin palkinnon palkintoa oli yritetty saada einsteinille jo pitkään mutta vasta suhteellisuusteorian varmistaminen vuonna oli tuonut mukanaan vahvan ehdokkuuden nobel myönnettiin einsteinille loppujen lopuksi valosähköisen ilmiön selittämisestä eikä suhteellisuusteoriasta koska nobelin palkinnot myönnettiin keksinnöille ja suhteellisuusteoria ei ollut keksintö siten kuin se oli määritelty alfred nobelin testamentissa rahapalkinnon einstein antoi suoraan mariille siten että he saisivat vuosittain sen korot mariille järjestely ei sopinut ja sovittiin että ostettaisiin taloja joiden vuokratulot menisivät mariille palkinnon valmisteluvaiheessa sveitsin suurlähettiläs oli katsonut edustavansa maata jonka kansalainen einstein oli samaa oli kuitenkin korostanut myös saksan suurlähettiläs sveitsin suurlähettiläs antoi periksi ja saksan suurlähettiläs otti palkinnon vastaan pian kuitenkin huomattiin ettei einstein kuitenkaan ollut saksalainen vaan sveitsiläinen välttääkseen nolon tilanteen berliinin ulkoministeriö keksi että einsteinista oli vuonna virkaan astuessaan tullut saksalainen einstein oli saanut kolme vuotta aiemmin kutsun etelä amerikkaan mutta kieltäytynyt nyt aika oli otollinen ja hän lähti matkalle maaliskuun alussa politiikan ja tieteen johtomiehet osoittivat ihailuaan hänet vihittiin argentiinan akatemian ulkomaiseksi jäseneksi hän vietti kolme viikkoa argentiinassa ja matkusti sitten uruguayihin lopuksi hän matkusti brasiliaan ja kolme kuukautta kestäneen matkan jälkeen hän palasi berliiniin matkansa jälkeen einstein alkoi keskittyä kenttä ja kvanttiteoriaan sen lisäksi hän jatkoi työtään jerusalemin heprealaisen yliopiston kuraattorikunnassa ja kansainliiton henkisen yhteistyön komissiossa einstein kutsuttiin osram konserniin sveitsiin maaliskuussa kun hän yöllä saapui määräasemalle zuoziin hän joutui raahaamaan matkalaukkujaan kinosten keskellä alppimajalle seurauksena oli verenkiertohäiriö joka vei hänet lähelle kuolemaa palattuaan berliiniin hän oli huonossa kunnossa ja joutui olemaan kymmenen viikkoa vuodelevossa tervehtyäkseen hän lähti lomailemaan itämeren rannikolle vielä palattuaankin syyskuussa hän oli heikkokuntoinen hänen tammikuuta ilmestynyt yhtenäisyysteoriansa sai suuren huomion ennen matkaa yhdysvaltojen länsirannikolle einstein kiersi parisen viikkoa euroopassa ensin hän osallistui brysselissä solvay konferenssiin sen jälkeen hän vietti kolme päivää lontoossa josta hän matkusti brysseliin tapaamaan belgian kuningatarta elisabetia sitten hän jatkoi zrichiin jossa hän osallistui kunniavieraana teknillisen korkeakoulun vuotisjuhlaan berliiniin palattuaan einsteinilla oli kolme viikkoa aikaa ennen kalifornian matkaansa matka alkoi joulukuuta antwerpenistä mukaansa hän otti vaimonsa elsan sekä sihteerinsä kotiapulaisensa ja laskijansa sillä hän aikoi työskennellä matkan aikana laiva pysähtyi new yorkin edustalle viideksi päiväksi einstein aikoi olla niiden aikana laivan sisätiloissa toimittajat haastattelivat einsteinia jo laivassa vastoin suunnitelmia einstein kulki niiden viiden päivän aikana tilaisuudesta toiseen hänestä tehtiin new yorkin kunniakansalainen matka jatkui panaman kanavan kautta san diegoon jonne laiva saapui joulukuuta matkalla hän tapasi charlie chaplinin ja kirjailija upton sinclairin kahden kuukauden kuluttua einstein sai tarpeekseen yhdysvalloista ja lähti junalla halki yhdysvaltojen takaisin kohti eurooppaa helmikuuta hän saapui new yorkiin josta lähti keskiyöllä laiva eurooppaan einstein piti puheen pasifistisille järjestöille ja synnytti suuren hurmoksen illalla hän puhui juutalaisten palestiinassa tekemän rakennustyön tukemisen puolesta palattuaan berliiniin einstein pelkäsi saksan muuttuvan diktatuuriksi lisäksi saksassa oli talouslama ja natsien katumellakoita hän tajusi että hänen on pian muutettava pois saksasta einstein palasi pian kaliforniaan tällä kertaa laiva vei hänet ja elsan suoraan kaliforniaan ilman pysähdystä new yorkissa laivamatka alkoi joulukuuta sitä ennen he olivat viettäneet muutaman päivän belgiassa ja hollannissa einstein saapui los angelesiin juuri ennen vuoden vaihtumista einstein piti muutamia luentoja ja kertoi myös pasifistisista ajatuksistaan einstein tapasi matkalla abraham flexnerin joka aikoi perustaa new jerseyhyn instituutin jossa tiedemiehet voisivat keskittyä tutkimustyöhön ilman normaaleja yliopiston rutiineja he aikoivat jatkaa keskusteluaan seuraavana keväänä oxfordissa maaliskuun alussa einstein palasi jälleen eurooppaan hän tiesi palaavansa yhdysvaltoihin seuraavana vuonna mutta ajatus pysyvästä muutosta yhdysvaltoihin ei miellyttänyt häntä vietettyään pari viikkoa berliinissä hän matkusti cambridgeen pitämään muutaman luennon sieltä matka jatkui oxfordiin jossa hän tapasi flexnerin he sopivat että einstein muuttaisi lokakuussa flexnerin instituuttiin joka perustettiin princetonin yliopiston yhteyteen mutta oli siitä riippumaton einstein ilmoitti kuitenkin lehdistölle ettei muuttaisi yhdysvaltoihin pysyvästi joulukuuta einstein lähti puoleksi vuodeksi yhdysvaltoihin laiva meni panaman kautta los angelesiin adolf hitler nousi saksassa valtaan tammikuuta ja saatuaan siitä tiedon einstein sanoi ettei uskalla enää palata saksaan hän lähti vaimonsa elsan kanssa kaliforniasta junalla mantereen halki ensimmäinen pysähdyspaikka oli chicago jossa oli rahankeruutilaisuus jerusalemin heprealaisen yliopiston hyväksi matka jatkui new yorkiin jossa oli päivittäin vastaanottoja ja kokouksia sitten he lähtivät laivalla takaisin eurooppaan heti antwerpeniin saavuttuaan einstein ajoi brysseliin ja luovutti saksan passinsa sikäläiselle saksan edustustolle ilmoittaen luopuvansa saksan kansalaisuudesta hän oli jo aikaisemmin tehnyt kirjeitse eroilmoituksen preussin akatemialle akatemian lisäksi einstein kuului useihin muihin tieteellisiin yhdistyksiin ja seuroihin ja hän pyysi ystäväänsä virallisesti erottamaan hänet niistä einsteinin rahat saksassa takavarikoitiin mutta onneksi hän oli säilyttänyt rahaa saksan lisäksi myös leidenissä ja new yorkissa sa ryösti einsteinin berliinin talon ennen paluutaan yhdysvaltoihin einstein vietti neljä viikkoa englannin rannikolla norfolkissa hän nousi syyskuuta southamptonissa yhdysvaltoihin lähtevään laivaan johon hänen vaimonsa oli noussut jo antwerpenissa he matkustivat vierailuviisumilla sillä heidän tarkoituksensa oli viettää amerikassa vain puoli vuotta ja palata sitten taas eurooppaan toisin kävi sillä hän ei palannut enää koskaan kun laiva lähestyi new yorkin satamaa sen vierelle tuli moottorivene joka otti einsteinin mukaansa kun tullimuodollisuudet oli hoidettu lähdettiin pikaisesti princetoniin einstein oli siellä jo ennen kuin itse laiva saapui satamaan einstein tapasi yhdysvaltojen presidentin rooseveltin tämän kutsusta tammikuuta elsan tytär ilse sairastui pariisissa ja elsa lähti yksin pariisiin ilse kuoli lopulta vuotiaana instituutin kesäloman aikana einstein purjehti rhode islandin rannikolla elsa palasi järkyttyneenä pariisista päätettyään pysyä princetonissa einstein anoi yhdysvaltojen kansalaisuutta sen takia einstein matkusti brittiläiseen bermudaan sillä muuttolupa oli anottava yhdysvaltojen ulkomaisessa konsulaatissa elsan silmiin oli ilmestynyt pahaa turvotusta joka oli oire verenkierto ja munuaisongelmista hän kuoli joulukuuta kotonaan princetonissa einstein vietti kesän long islandilla häntä saapui sinne tapaamaan kaksi hänen ystäväänsä professorit eugene wigner ja le szilrd jotka olivat huolissaan atomipommeista he tulivat einsteinin puheille koska pelkäsivät belgian myyvän uraania saksalle ja hän tunsi belgian kuningattaren belgian kongossa oli suuret esiintymät uraania josta pystyttäisiin ehkä tekemään suurta vahinkoa aiheuttava atomipommi einstein kirjoittikin kirjeen belgian hallitukselle koska tämä kirje ei vaikuttanut juuri mitään einstein kirjoitti maaliskuuta uuden kirjeen molemmat turhaan einsteinin luona kävi toukokuussa laivaston luutnantti joka johti tehoräjähteisiin erikoistunutta tutkimusryhmää einsteinia pyydettiin laivaston neuvonantajaksi tehoräjähteisiin koskevissa kysymyksissä ja hän suostui tästä lähtien hänen luonaan vieraili silloin tällöin räjähdeasiantuntijoita jotka pyysivät häntä selvittämään torpedojen optimaalista räjäytystä näillä tutkimuksilla ei kuitenkaan ollut mitään seurauksia järjestö joka huutokauppasi kuuluisien kirjailijoiden käsikirjoituksia ja antoi rahat yhdysvaltain sotakassaan tuli pyytämään suhteellisuusteorian käsikirjoitusta einstein oli kuitenkin tuhonnut sen suhteellisuusteorian ilmestyttyä painettuna mutta tarjosi tilalle bivektorikenttiä koskevaa käsikirjoitustaan ja se otettiin kiitollisena vastaan lisäksi hän kirjoitti uudelleen suhteellisuusteorian käsikirjoituksensa huutokaupassa uudelleen kirjoitetusta suhteellisuusteorian käsikirjoituksesta saatiin miljoonaa dollaria ja bivektorikenttien alkuperäisestä käsikirjoituksesta viisi miljoonaa dollaria kun einstein sai tietää että yhdysvalloilla oli ydinpommeja hän kirjoitti ystävänsä le szilrdin pyynnöstä rooseveltille kirjeen jossa hän ilmaisi huolensa poliitikkojen atomipommeja koskevasta tietämyksestä ja hallituksen kyvystä käyttää aseita oikealla tavalla roosevelt ehti kuitenkin kuolla ennen kirjeen perille tuloa sodan loputtua julkaistiin smythin raportti jossa selostettiin atomipommin kehittelyä siinä mainittiin einsteinin kirjoittama kirje ja siksi hän ei enää voinut olla osallistumatta atomipommista käytävään keskusteluun nähtyään atomipommin vaikutukset hiroshimassa einstein alkoi puoltaa yleisen aseistariisunnan ajatusta hiroshimassa vierailtuaan einstein kärsi valtavista henkisistä tuskista ja hän tunsi itsensä miltei suurimmaksi syylliseksi tuhoon hän ei kuitenkaan koskaan tuominnut pommien pudottamista japaniin tavoitteena hänellä oli edelleen lopettaa sodat lopullisesti new yorkissa järjestettiin nobelin muistoksi juhlatilaisuus joulukuuta ja einstein piti siellä puheen jossa käsitteli tiedemiesten vastuuta ja syyllisyydentuntoa ja kertoi myös omasta osuudestaan atomipommin synnyssä einstein vaati tässä tilanteessa rohkeita tekoja ja ajattelutapojen muutosta einsteinia pyydettiin puheenjohtajaksi komiteaan joka halusi valistaa suurta yleisöä ja poliitikkoja atomipommiin liittyvistä vaaroista einstein suostui siihen ja hän onnistui rahankeruussa ja asian puolesta puhumisessa einstein puhui usein komitean puheenjohtajana radiossa ja lehdissä komitea sai aluksi paljon julkisuutta mutta lopetti toimintansa loppuvuodesta einstein myös sairasteli mihin syynä oli vatsanpohjan valtimon pullistuma lääkärit totesivat kesällä että einsteinin aortta aneurysma oli alkanut kasvaa sen jälkeen hän tiesi kuolevansa pian hän allekirjoitti testamenttinsa maaliskuuta siinä määrättiin hänen käsikirjoituksensa luovutettavaksi jerusalemin heprealaiselle yliopistolle huhtikuuta einstein allekirjoitti vetoomuksen kilpavarustelua vastaan muutaman päivän kuluttua alkoivat suuret kivut ja hänen lääkärinsä pelkäsi että aneurysmassa oli ilmennyt vuoto hänet vietiin sairaalaan jossa tila koheni sen verran että hän alkoi valmistella radiopuhetta jota hän ei kuitenkaan ehtinyt saattaa valmiiksi huhtikuuta kello yöllä hän kuoli sanottuaan sitä ennen saksaksi muutaman sanan joita hoitaja ei ymmärtänyt tohtori thomas stoltz harvey teki hänelle ruumiinavauksen jossa kuolinsyyksi vahvistui puhjennut aneurysma harvey poisti albert einsteinin aivot ja säilöi ne tutkimustarkoituksiin einsteinin ruumis polttohaudattiin aamuneljältä trentonissa new jerseyssä hänen kuolinpäivänään ilman seremonioita ja tuhkat levitettiin hänen omasta toivomuksestaan tuntemattomaan paikkaan harvardin lääketieteellisen tiedekunnan professori erik h erikson havaitsi luvulla että einsteinin hidas kielellinen kehitys haluttomuus olla tekemisissä muiden lasten kanssa sekä ennen kouluikää ilmenneet ajoittaiset raivokohtaukset antoivat aihetta epäillä niin sanottua lapsuuden laaja alaista kehityshäiriötä eli autismin kirjon häiriötä myös maailman tunnetuimpiin autismitutkijoihin kuuluva cambridgen yliopiston kehityspsykopatologian professori simon baron cohen on havainnut että einsteinin kohdalla täyttyivät monet autismin kirjoon kuuluvan aspergerin oireyhtymän tunnuspiirteet einstein oppi puhumaan vasta kolme vuotta täytettyään einsteinin elinaikana ei tunnettu laaja alaisia kehityshäiriöitä joten mainitut arviot perustuvat einsteinin elämäkerralliseen aineistoon farmakologian tohtori glen elliottin mukaan elämäkerrallisen aineiston perusteella tehdyt diagnoosit ovat hyvin epäluotettavia ja ihmisen käyttäytyminen voi johtua monista eri syistä lisäksi elliot huomauttaa että einsteinilla oli hyvä huumorintaju mitä vaikeasti aspergerinsyndroomaisilla ei ole käytännöllisesti katsoen koskaan autismin kirjon henkilöiden huumorintajun puutteesta ei ole kuitenkaan olemassa tutkimusnäyttöä eikä sitä mainita myöskään diagnostisissa kriteereissä einstein seurusteli vuotiaana häntä muutamaa vuotta vanhemman opettajaksi opiskelevan marie wintelerin kanssa albert tutustui marieen hänen vanhempiensa välityksellä koska asui heidän luonaan täysihoidossa muutettuaan sveitsiin suorittamaan lukion viimeistä luokkaa einsteinin tunteet marieta kohtaan laimenivat kun hän muutti zrichiin suorittamaan yliopisto opintoja suhde päättyi lopullisesti keväällä syynä arvellaan olevan einsteinin serbialaisen kurssitoverin mileva mariin jonka kanssa einstein ryhtyi sittemmin seurustelemaan albert einstein ja mileva mari seurustelivat lähes koko opiskeluaikansa mutta einsteinin vanhemmat vastustivat vuosikaupalla heidän avioitumistaan vaikkeivät olleet edes tavanneet miniäkandidaattiaan etenkin einsteinin äiti katsoi ettei mileva ollut kyllin hyvä puoliso hänen pojalleen koska hän oli neljä vuotta albertia vanhempi ja lisäksi hän ontui nuorena sairastamansa tuberkuloosin vuoksi äidillä oli myös epäilys ettei kirjaviisas nainen kykenisi huolehtimaan riittävällä tarmolla tulevasta perheestään einsteinin isä kuoli vuotiaana lokakuuta ja antoi kuolinvuoteellaan luvan einsteinin ja mileva mariin avioliittoon pian äitikin taipui lopulta poikansa tahtoon einstein avioitui mariin kanssa tammikuuta ennen avioitumista he olivat saaneet lieserl tyttären lieserlistä ei tiedetä paljoakaan mutta todennäköisesti hänet annettiin adoptoitavaksi ja hän kuoli syyskuussa abram ioffe väittää einstein elämäkerrassa että mari auttoi miestään huomattavasti vaativissa laskutoimenpiteissä suhteellisuusteorian laadinnan yhteydessä albrecht fölsing antaa omassa elämäkerrassaan mariin roolista maltillisemman kuvan mariille ja einsteinille syntyi myöhemmin vielä kaksi poikaa hans albert einstein ja eduard einstein mari muutti poikien kanssa pois miehensä luota kun sai selville että einsteinilla oli suhde serkkunsa elsa löwenthalin kanssa asumusero astui voimaan vuonna ja mari ja pojat palasivat sveitsiin mari suostui lopulliseen eroon vasta helmikuussa mari määrättiin lasten huoltajaksi ja einstein joutui sopimuksen mukaan maksamaan vuodessa elatusapua mariille kesäkuussa einstein avioitui elsa löwenthalin kanssa einstein valitti jo pian ystävilleen avioliiton koettelevan raskaasti kärsivällisyyttä myös elsa piti avioliittoa einsteinin kanssa joka suhteessa hermoille käyvänä ja hankalana kaikkein hankalinta oli albertin jatkuva uskottomuus einsteinin ja löwenthalin avioliitosta ei syntynyt lapsia mutta einstein adoptoi elsan tyttäret ilsen ja margot n jotka olivat hänelle sukua sekä äidin että isän puolelta myöhemmin einstein piti avioitumisiaan virheinä viimeiset elinvuotensa einstein seurusteli johanna fantovan kanssa einstein tunsi häntä vuotta nuoremman fantovan jo prahan professuurinsa ajoilta jolloin hän vieraili kaupungin juutalaisen kulttuurieliitin suosimassa fantovan silloisen miehen vanhempien isännöimässä fantan salongissa fantova pakeni juutalaisvainoja yhdysvaltoihin vuonna jolloin einstein palkkasi hänet järjestämään kirjastoaan einsteinin menestyksekkäin vuosi fysiikan saralla oli tuona vuonna hän esitteli yhteensä viisi tieteellistä julkaisua joista jokainen vaikutti paljon nykyfysiikan kehittymiseen vuotta kutsutaan fysiikkapuheessa usein nimellä annus mirabilis ihmeiden vuosi alun perin annus mirabilis termiä käytettiin vuosista jolloin isaac newton keksi omat teoriansa valosähköisen ilmiön selittäminen on kvanttimekaniikan kivijalka ilmiön avulla huomattiin sähkömagneettisella säteilyllä olevan aaltomaisen luonteen lisäksi myös hiukkasluonne tästä kehittyi myöhemmin aalto hiukkasdualismi valosähköisessä ilmiössä on kyse siitä että kun metallia säteilytetään tietyn taajuisella sähkömagneettisella säteilyllä kuten valolla metallista irtoaa elektroneja einstein keksi että valon energia absorboituu elektroneihin kvantteina jos säteilyllä on tarpeeksi energiaa se saa elektronin irti metallista ilmiön selittämisestä einstein sai nobelin fysiikanpalkinnon valon hiukkasluonnetta vahvistavat muun muassa mustan kappaleen säteily ja comptonin sironta ilmiö on havaittavissa useilla aineilla mutta parhaiten se kuvastuu juuri metalleissa materiaalista karanneita elektroneja kutsutaan usein fotoelektroneiksi fotonin energia saadaan kaavasta missä jos fotonin energia planckin vakion ja taajuuden tulo ei ole suurempi kuin irrotustyö elektroni ei irtoa gustav kirchhoff esitti jo vuonna ongelman joka koski mustan kappaleen säteilyä kirchhoffin aikainen tekniikka ei ollut tarpeeksi kehittynyttä jotta hänen emissiota ja absorptiota koskevia teesejään jotka ovat voimassa kaikilla aineilla olisi voitu testata kirchhoffin mukaan mustien kappaleiden emissiokyvyn määrittelee funktio joka riippuu lämpötilasta ja säteilyn taajuudesta kirchhoffin mukaan funktion keksiminen olisi todella tärkeää koko fysiikan kannalta kirchhoff kuoli vuonna ja vasta tämän jälkeen tekniikka kehittyi niin paljon että teoriaa voitiin arvioida mittaustulosten perusteella wilhelm wienin keksimä kaava oli parhaimpia siihenastisista mutta se ei toiminut infrapunan matalilla taajuuksilla max planck keskittyi ongelmaan vuodesta lähtien hänen mukaansa kaiken takana oli jotakin absoluuttista heinrich rubens ja ferdinand kurlbaum keksivät niin sanotun jäännössäteilymenetelmän joka antoi aivan omaa luokkaansa olevia tuloksia infrapunasäteilystä korkeissa lämpötiloissa rubens vieraili vaimonsa kanssa planckien luona lokakuuta rubens kertoi saamistaan mittaustuloksista planckille joka oli oletettavasti innoissaan asiasta koska vieraiden lähdettyä hän alkoi luoda teoriaa ja keksi samana iltana säteilykaavan seuraavina viikkoina hän pohti kaavan teoreettista tulkintaa planck esitteli joulukuuta tulkintansa jonka mukaan lämpövärähtelyjen energia koostuu täsmälleen yhtä suurista paketeista planck ja muut tuon ajan fyysikot pyrkivät yhtenäistämään planckin tulkintaa klassisesta fysiikasta fyysikot eivät kyseenalaistaneet valon aaltoluonnetta toisin kuin albert einstein einsteinia innostivat planckin teoria energiapaketeista ja myös heinrich hertzin huomio siitä että kipinän kirkkaus kasvaa kun kipinöintialueelle kohdistetaan ultraviolettisäteilyä einstein kyseenalaisti eetterin jo opiskeluvuosinaan ja vaikuttaisi siltä että einstein keksi valokvantit jo vuonna einstein ei kuitenkaan julkaissut ajatustaan missään virallisesti ihmevuotenaan hän julkaisi viisisivuisen artikkelin joka käsitteli sähkö magneettisen säteilyn kvanttiluonnetta ja valosähköistä ilmiötä sen sijaan että planckin vuonna esittämän teorian mukaan vain lämpösäteily syntyy tietyn suuruisina kvantteina einsteinin mukaan kvantti luonne on aina ominaista valolle ja muille sähkö magneettisen säteilyn muodoille syntyvätpä ne millä tavalla tahansa tämän olettamuksen avulla einstein selitti valosähköisen ilmiön ominaisuudet valokvantti sai myöhemmin nimen fotoni ilmiön selittäminen on vaikuttanut suuresti teknologian kehittymiseen valosähköistä ilmiötä käytetään hyväksi muun muassa fotodiodeissa ja aurinkopaneeleissa joilla tuotetaan sähköä mm satelliitteihin tai ladataan kesämökin akkuja brownin liikkeellä tarkoitetaan pienten hiukkasten epämääräistä liikettä nesteessä tai kaasussa mikroskoopilla tarkasteltaessa huomataan että hiukkaset liikkuvat nesteessä epämääräisiä ratoja einstein esitti että satunnainen liike johtuu molekyylien lämpöliikkeestä brownin liike oli ensimmäinen kokeellinen todistus atomien olemassaolosta liike johtuu siitä että hiukkasiin törmäilee jatkuvasti muita hiukkasia toiselle puolelle enemmän ja toiselle vähemmän suurilla hiukkasilla törmäysten suhde on keskimäärin sama jolloin suuret hiukkaset pysyvät lähes paikallaan brownin liike on nimetty luvulla eläneen kasvitieteilijä robert brownin mukaan vastaava liike on tunnettu aikaisemminkin mutta varsinaisesti liike huomattiin vuonna jolloin robert brown tutki siitepölyä nesteessä ennen einsteinia liikettä yrittivät selittää muun muassa thorvald thiele ja louis bachelier einstein ja marian smoluchowski huomasivat että jos kineettinen kaasuteoria pitää paikkansa vesimolekyylien pitäisi liikkua satunnaisesti tämän vuoksi hiukkasiin kohdistuisi iskuja iskut johtaisivat brownin havaitsemaan liikkeeseen ihmevuotenaan einstein esitti teorian jonka mukaan aika ja avaruus olisivat kytköksissä toisiinsa näin syntyi käsite neliulotteisesta avaruudesta d einstein esitti teoriansa annalen der physik lehdessä artikkelissa jonka nimi on zur elektrodynamik bewegter körper suomeksi liikkuvien kappaleiden sähködynamiikasta einsteinin mukaan aika ja avaruus ovat molemmat suhteellisia eivät absoluuttisia niin kuin newton oli aiemmin väittänyt samalla einstein kiisti eetterin olemassaolon ennen einsteinia skotlantilainen fyysikko james maxwell oli arvellut valon olevan aaltomaista ja myöhemmin sen todisti heinrich hertz tuolloin arveltiin valon tarvitsevan jonkinlaisen väliaineen eetterin jota pitkin valo ja muu sähkömagneettinen säteily etenisi eetteri oli monimutkainen ja ristiriitainen käsite eetterin kun olisi pitänyt olla samaan aikaan kovaa nestemäistä ja vielä kitkatonta eetteriä ei löydetty kokeissa ja koko käsite joutui huonoon valoon tarvittiin muutosta silloiseen fysiikan tuntemukseen tai väliaineen unohtamista luvun alussa ehdotettiin ajan ja pituuden käsitteiden muuttamista suppean suhteellisuusteorian perusperiaatteet ovat teorian lopputulokset poikkeavat täysin klassisesta fysiikasta suhteellisuusteorian seurauksia ovat esimerkiksi einstein julkaisi suppean suhteellisuusteorian kesällä mutta täydensi sitä muutaman kuukauden päästä kolmisivuisella artikkelilla samalla suppeaan suhteellisuusteoriaan lisättiin ehkä kaikkein kuuluisimmaksi yhtälöksi noussut e mc tämä työ luetaan usein neljänneksi annus mirabilis työksi vaikka se on vain suppean suhteellisuusteorian täydennys yleinen suhteellisuusteoria on suppean suhteellisuusteorian laajennus einstein esitteli yleisen suhteellisuusteorian vuonna teoria kilpaili suomalaisen gunnar nordströmin kaksi vuotta aikaisemmin julkaiseman teorian kanssa einstein kehitti ja luennoi hyvin paljon nordströmin teoriasta nordströmin teoria oli kuitenkin vajavainen eikä se selittänyt kaikkia ilmiöitä tai ei selittänyt niitä oikein suppeassa suhteellisuusteoriassa einstein tarkasteli tasaista liikettä yleisessä suhteellisuusteoriassa einstein yleisti näkemystä ja lisäsi siihen voimia etenkin painovoiman ollessaan vuonna töissä bernin patenttitoimistossa hän alkoi pohtia painovoimaa einstein kuvitteli tilanteen jossa mies on vapaasti alaspäin putoavassa hississä mies ei tunne omaa painoaan kun hissi putoaa vapaasti painovoimakentässä tämän pohjalta einstein ajatteli painovoiman olevan näennäisvoima joka johtuu koordinaatiston valinnasta einstein ajatteli liikkeen olevan aina suoraviivaista mutta massan käyristävän avaruutta lommolle ja aiheuttavan poikkeaman suoraviivaisessa liikkeessä tämä taas havaitaan voimana einstein myös uudisti aikakäsitystään yleisessä suhteellisuusteoriassa aika on suhteellista mutta lisäksi paikallista avaruuden kaareutuminen vaikuttaa myös ajan kulkuun myöhemmin einstein lisäsi yleiseen suhteellisuusteoriaan niin sanotun kosmologisen vakion suhteellisuusteorian mukaan näytti siltä että avaruus joko laajenee tai romahtaa einstein joutui kehittelemään jotakin joka pitäisi maailmankaikkeuden vakaana ja kehitti kosmologisen vakion myöhemmin einstein sanoi tämän olleen hänen suurin munauksensa kosmologinen vakio voi kuitenkin olla perusteltu hypoteesi luvulla tehdyt havainnot supernovista osoittavat että maailmankaikkeus laajenee kiihtyvällä nopeudella tämä voidaan selittää kosmologisen vakion arvolla joka on hieman nollasta poikkeava einstein kuten monet muutkin fyysikot oli tyytymätön kvanttimekaniikan antamaan kuvaan fysikaalisesta todellisuudesta tämän pohjalta einstein boris podolsky ja nathan rosen loivat ajatuskokeen joka horjutti kvanttimekaniikan tukijalkaa heisenbergin epätarkkuusperiaatetta heisenbergin epätarkkuusteorian mukaan esimerkiksi nopeutta ja paikkaa ei voida mitata äärettömän tarkasti yhtä aikaa epr ajatuskokeen mukaan tämä taas on mahdollista kun kaksi hiukkasta lähetetään samasta pisteestä ja mitataan toisen hiukkasen nopeus ja toisen paikka epr paradoksin mukaan voidaan tämän pohjalta päätellä toisen hiukkasen paikka ja toisen aika ajatuskoe tuotti runsaasti harmaita hiuksia niels bohrille joka kuitenkin sai vielä samana vuonna vastauksen valmiiksi ja onnistui kumoamaan epr ajatuskokeen einstein yritti suhteellisuusteorioidensa jälkeen yhdistää kvanttimekaniikan ja suhteellisuusteorian hän työskenteli kaiken teorian parissa lähes vuotta onnistumatta mutta loi pohjaa tulevalle einstein työsti kaiken teoriaa vielä kuolinvuoteellaan einstein saattoi tehdä virheen siinä ettei yrittänyt luoda kaiken teoriaa kvanttimekaniikan päälle hänen suurimmaksi kompastuskivekseen osoittautui suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan yhdistäminen ja varsinkin halu poistaa fysiikasta kvanttimekaniikkaan kuuluva epävarmuus albert einstein oli sosialisti opiskeluvuosista lähtien ja kannatti demokratiaa ja valtiojohtoista taloutta kapitalismin sijalle einsteinin ehkä tunnetuin ei luonnontieteellinen kirjoitus on monthly review lehdessä julkaistu why socialism hän oli mukana monien ihmisoikeusjärjestöjen toiminnassa ja häntä pidetään usein humanistina einstein arvosti vladimir leniniä ja sanoi hänestä kunnioitan leniniä miehenä joka täydellisesti uhrasi itsensä ja antoi kaiken energiansa sosiaalisen tasa arvon toteuttamiseksi en pidä hänen menetelmiään käytännöllisinä mutta yksi asia on varma hänen tapaisensa miehet ovat ihmisyyden suojelijoita ja palauttajia yhdysvalloissa suhtauduttiin einsteiniin varoen fbi keräsi kansion einsteinin toiminnasta ja suositteli ettei tälle myönnettäisi kansalaisuutta perusteena esitettiin yhdysvaltojen lainsäädäntöä alien exclusion act ja einsteinin kytköksiä kommunismiin einsteinin sanotaan olleen pasifisti mitä hän olikin julkisesti nuorena muun muassa ensimmäisen maailmansodan aikaan hän yllytti miehiä kieltäytymään asevelvollisuuden suorittamisesta einstein kuitenkin osallistui sota aikana lentokonesiipien suunnitteluprojektiin jossa hänen ideansa epäonnistuivat sodan jälkeen einstein osallistui hyrräkompassin kehittämiseen eikä potenut omantunnonvaivoja vaikka keksinnöstä olivat kiinnostuneita lähinnä sotalaivastot hän sai jonkin verran tuloja kompassista mutta toisen maailmansodan alettua patenttimaksut lakkasivat vaikka einstein kyseli niiden perään saksasta saksan ja japanin merivoimat käyttivät hyviksi osoittautuneita kompasseja toisessa maailmansodassa einstein hylkäsi julkisen pasifismin hitlerin päästyä valtaan saksassa hän kirjoitti belgialaisille aseistakieltäytyjille jos olisin belgialainen en nykyisissä olosuhteissa kieltäytyisi asepalveluksesta sen sijaan astuisin palvelukseen iloisena siinä uskossa että auttaisin täten eurooppalaisen sivilisaation pelastamisessa einstein auttoi juutalaisia pakenemaan natsi saksasta ja yhdysvalloissa asuessaan hän otti kantaa maassa harjoitettua mustien rotusortoa vastaan einstein suositteli yhdysvalloille atomipommin kehittämistä jottei hitler ehtisi ensin ja jopa lähetti kollegojensa taivuttelemana presidentti franklin d rooseveltille kirjeen jossa suositteli ydinaseen kehittämiseen tähtäävän ohjelman aloittamista itse aseen kehittämiseen hän ei kuitenkaan osallistunut koska yhdysvallat piti häntä poliittisesti epäluotettavana atomiasetta käytettiin saksan sijasta japanin pakottamiseksi rauhaan ja einstein katui lähettämäänsä kirjettä koska oli lähettänyt sen uskoen saksalla olevan valmisteilla atomiaseita sodan jälkeen albert einstein alkoi kampanjoida ydinaseriisunnan puolesta einsteinin ehdottama ratkaisu oli maailmanhallitus jonka alaisuuteen yhdysvallat neuvostoliitto ja muut sotilasmahdit antaisivat asevoimansa adolf hitler äänestettiin saksan valtakunnankansleriksi vuoden tammikuussa ensimmäisinä tekoinaan hänen hallituksensa säädätti lain gesetz zur wiederherstellung des berufsbeamtentums joka esti juutalaisia ja muita epämääräisiä ryhmiä työskentelemästä hallintotöissä ja säädös koski myös yliopistojen professoreita poikkeuksena olivat henkilöt jotka olivat osoittaneet poikkeuksellista lojaalisuutta saksaa kohtaan ensimmäisen maailmansodan aikana kuukautta ennen hitlerin valintaa einstein oli matkustanut yhdysvaltoihin luennoimaan abraham flexnerin juuri perustamaan institute for advanced study nimiseen korkeakouluun einstein hylkäsi jälleen saksan kansalaisuutensa ja päätti asettua pysyvästi yhdysvaltoihin einstein suhtautui hyvin kielteisesti entiseen kotimaahansa myös toisen maailmansodan päätyttyä einstein oli sionisti kulttuurisessa mielessä mutta hän ilmaisi usein varauksensa sionismin nationalistisen soveltamisen suhteen hän esimerkiksi sanoi eräässä puheessa ymmärrykseni juutalaisuuden olennaisimmasta luonteesta vastustaa ajatusta juutalaisvaltioista rajoineen armeijoineen ja aineellisen voiman määrää olkoon se kuinka hillittyä tahansa lisäksi hän allekirjoitti new york timesissa julkaistun avoimen kirjeen jossa hän tuomitsi menachem beginin ja tämän nationalistisen herut puolueen erityisesti tavan jolla herutin edeltäjä irgun oli kohdellut alueen alkuperäisväestöä edustaneita arabeja einstein kieltäytyi israelin presidentin virasta jota hänelle tarjottiin vuonna politiikka on vain tätä päivää mutta yhtälöt ovat ikuisia einstein kuitenkin vaikutti voimakkaasti esimerkiksi jerusalemin heprealaisen yliopiston toiminnan aloittamiseen einstein piti elämänsä loppuvaiheissa henkiolentoihin uskomista lapsellisena eikä uskonut jumalaan joka olisi antropomorfinen itsenäinen persoonallisuus ja rankaisisi tai palkitsisi nuoremmalla iällä hän mainitsi vuonna rabbi herbert goldsteinille uskovansa spinozan jumalaan toisin sanoen jumalaan joka on substanssi eli luonto einstein käytti paljon uskoon ja jumalaan perustuvia vertauksia mutta ne eivät silti todista einsteinin uskovan jumalaan kuuluisin tällainen ilmaisu lienee jumala ei heitä noppaa einstein merkitsi virallisiin dokumentteihin usein olevansa uskontokuntaan kuulumaton mutta kirjoitti olevansa juutalainen jos uskontokunta oli pakko valita einstein kirjoitti tiedelehti natureen vuonna artikkelin science and religion jossa pohti uskonnon ja tieteen välistä ristiriitaa artikkeli antaa kuvan että einstein piti tieteen ja uskon välisiä eroavaisuuksia väärinymmärryksinä vuonna hän taas kirjoitti erittäin uskontovastaisen kirjeen saksalaisfilosofi eric gutkindille kirjeessä hän kuvailee uskontoa lapselliseksi taikauskoksi ja haukkuu raamatun kokoelmaksi alkukantaisia legendoja einstein myös kieltää juutalaisten aseman valittuna kansana hän kirjoittaa heillä juutalaisilla ei ole mitään erityisominaisuuksia muihin ihmisiin nähden minulle juutalainen uskonto on kuten kaikki muutkin lapsellisten taikauskojen ruumiillistuma minulle sana jumala ei ole muuta kuin inhimillisen heikkouden ilmaisu ja tuote raamattu on kokoelma kunniallisia mutta alkukantaisia legendoja jotka ovat melko lapsellisia edes hienostuneet tulkinnat eivät voi tätä asiaa muuttaa einstein toteaa kirjeessään arkipäivän tasolla einsteinin vaikutus on ollut mullistava jo vuonna einstein esitteli stimuloidun emission joka myöhemmin toteutettiin laserina valokennojen toiminta perustuu valosähköiseen ilmiöön jonka einstein selitti ja loi siten pohjan sen kehittämiselle aurinkokennojen ja ovisilmien kaltaisiin käytännön sovelluksiin lisäksi einsteinin keskeinen oivallus oli se että valo kvanttiutuu luonnostaan tämä loi pohjaa kvanttimekaniikalle jota käytetään sellaisenaan esimerkiksi kemiassa proteiinien laskostumisen simulointiin lääkekehitystä varten sekä elektroniikkatutkimuksessa suhteellisuusteorian merkittävä käyttökohde on gps paikannus suoranaista hyötyä tavoittelemattoman perustutkimuksen ulkopuolella einstein myös paransi jääkaapin toimintaa kehittämällä tehokkaampia lämpöpumppuja einsteinilla oli ensisijainen vaikutus moderniin tieteeseen mutta sen kautta hän vaikutti olennaisesti modernin taiteen muotoutumiseen einsteinin julkaisemat suhteellisuusteoriat osoittivat maailman olevan täysin erilainen kuin aiemmin oli ajateltu tämä yhdessä muiden tieteellisten ja filosofisten edistysten kanssa aiheutti luvun alussa maailmankuvan muuttumisen jota taiteilijat hyödynsivät einsteinia on perinteisesti pidetty yhtenä merkittävimpänä tekijänä pablo picasson luomaan kubistiseen taiteeseen jossa tietty kappale on samanaikaisesti kuvattu eri suunnista arthur i millerin esittää teoksessaan einstein picasso space time and the beauty that causes havoc kuitenkin että ranskalainen matemaatikko henri poincar on linkki suhteellisuuden ja kubismin välillä picasso ja einstein tutkivat samanaikaisesti yhtäaikaisuuden parissa einstein ajallisen ja picasso avaruudellisen samanaikaisuuden millerin mukaan molempien ajatuksiin vaikutti poincarn la science et l hypothse teos kenties kuuluisin otos albert einsteinista on arthur sassen valokuva tiedemiehestä tämän vuotissyntymäpäivänä valokuvasta on tullut yleinen aihe ympäri maailman niin t paidoissa kuin mainosjulisteissa ja kahvikupeissakin einstein oli ollut juuri lähdössä princetonissa pidetyiltä syntymäpäiväjuhlilta einsteinin kävellessä tohtori frank aydelotten ja tämän vaimon kanssa autolle ulkona odottaneet toimittajat ja valokuvaajat ottivat valokuvia einsteinista ja yrittivät saada häntä hymyilemään einstein oli tilaisuuden jälkeen siinä määrin kyllästynyt hymyilemiseen ettei suostunut kuvaajien pyyntöihin vielä einsteinin istuessa auton takapenkillä toimittajat yrittivät houkutella hymyä einsteinilta mutta hänen kerrotaan vain huutaneen sen riittävän huudot eivät kuitenkaan tehonneet vaan toimittajat jatkoivat kuvien ottamista seurueesta toimittajan pyytäessä vielä kerran einsteinia poseeraamaan syntymäpäiväkuvaa varten fyysikkokuuluisuus päätti näyttää heille kieltä samalla hetkellä arthur sasse otti valokuvan seurueesta einstein piti kuvasta erittäin paljon sen nähtyään hän leikkasi kuvan siten että vain hänen päänsä näkyi rajaten näin aydelottet pois einstein teetti kuvasta muutaman kopion ja kuvia kiitoskortteihin einstein on innoittanut suuresti kirjallisuutta elokuva ja näyttämötaidetta vuonna ilmestynyt jean claude carrier n romaani einstein s il vous plat nicolas roeg on ohjannut elokuvan yhtä tyhjän kanssa jossa näyttelijä michael emil esitti tosin nimeämättä jätettyä mutta ilmiselvästi einsteinia tarkoittavaa fyysikkoa ja fred schepisi elokuvan i einstein oli myös aiheena philip glassin oopperassa einstein on the beach sanasta einstein on tullut nerouden ja neron synonyymi tässä mielessä on myös nimetty viihteellinen tiedeohjelma nelosella sanan saattomielteenä saattavat tosin olla myös hajamielisyys ja kehnot sosiaaliset taidot yhdistyneet kansakunnat julisti vuoden fysiikan vuodeksi koska albert einsteinin suppea suhteellisuusteoria täytti sata vuotta juhlavuonna kunnioitettiin erityisesti albert einsteinia ja hänen saavutuksiaan einsteinin hahmo esiintyy myös tietokonepeleissä muun muassa pelitalo westwood studiosin kehittämässä strategiapelissä jonka alussa einstein päättää estää toisen maailmansodan käynnistymisen ja rakentaa aikakoneen jonka avulla hän matkustaa vuoteen tappamaan hitlerin pelissä kuitenkaan sota ei esty vaan neuvostoliitto ja yhdysvallat alkavat taistella euroopasta akatemia on korkeasti oppineiden yhteisö kuvaannollisesti sekä myös kirjaimellisesti kun puhutaan akateemikkojen ryhmistä akatemia voi olla akateeminen voi tarkoittaa akateemikko voi olla alkuperäinen akademeia aikaisemmin hekademeia oli puistomainen urheilupaikka joka oli saanut nimensä hekademos nimisen kreikkalaisen sankarin mukaan se sijaitsi hivenen ateenan ulkopuolella myöhemmin sinne perustettiin opiskelun pyhättö platon jolla itsellään oli maita lähistöllä valitsi sen opetuspaikakseen niin tekivät sitten myös hänen seuraajansa joita alettiin kutsua nimellä akadmikoi akatemialaiset akatemiassa opetettiin ideaoppia ja muita platonistisia ajatuksia klassillisten opintojen viritessä uudelleen luvun italiassa alettiin oppineiden yhdistyksiä yleensä kutsua akatemioiksi antiikin kreikan mallin mukaan cosimo de medici perusti epämuodollisen taiteilijoiden ja ajattelijoiden piirin firenzen akatemian ensimmäisenä virallisena taideakatemiana pidetään kuitenkin giorgio vasarin vuonna firenzeen perustamaa accademia del disegnoa akatemioiden rooli voimistui ja niistä tuli kunkin maan taide elämän keskuksia euroopassa ja ne myös kouluttivat kuvataiteilijoita kuten taidemaalareita ja kuvanveistäjiä ne sanelivat huolellisesti laadittuja ohjeita ja kauneudellisia oppeja joten sana akateeminen alkoi ennen pitkää tarkoittaa enemmänkin näitä oppeja soveltavaa kuin jotain luovaa koska sanaan akatemia liittyi ja liittyy yhä paljon myönteisiä mielleyhtymiä älyllisestä loistosta monet laitokset ja koulut ovat valinneet sen osaksi nimeään nykyään akatemioiksi kutsutaan korkeakouluja yliopistoja tiede taide tai kirjallisuusseuroja ja akateemisella ajatellaan tarkoitettavan mitä tahansa nimenomaan korkeakouluihin ja yliopistoihin sekä korkeaan tieteelliseen tutkimukseen liittyvää kirjallisista akatemioista kuuluisin on ranskan akatemia perustettu pohjoismaissa huomattavin on svenska akademien ruotsissa tieteellisistä akatemioista mainittakoon ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia det kongelige danske videnskabernes selskab tanskassa videnskabs selskabet norjassa royal society englannissa ja akademie der wissenschaften saksassa suomessa tieteellisiä akatemioita vastaavat lähinnä suomen tiedeseura ja suomalainen tiedeakatemia kirjallista akatemiaa suomalaisen kirjallisuuden seura tekniikan alalla toimivat teknillisten tieteiden akatemia ja svenska tekniska vetenskapsakademien i finland aldous leonard huxley heinäkuuta godalming englanti marraskuuta los angeles yhdysvallat oli englantilainen kirjailija hänet tunnetaan erityisesti dystooppisesta tieteisromaanista uljas uusi maailma huxley kävi koulua etonissa ja valmistui oxfordin yliopiston balliol collegesta vuonna hän aloitti uransa kirjoittamalla runoja ja novelleja esikoisromaaninsa crome yellow n ja toisen romaaninsa antic hayn myötä huxleysta tuli tunnettu kirjailija hän satirisoi molemmissa teoksissa aikansa englannin kirjallisuus ja älymystöpiirejä myös seuraavat teokset those barren leaves ja elämän kontrapunkti jatkoivat samalla linjalla romaanissa uusi uljas maailma näkyy huxleyn epäluottamus luvun politiikkaa ja teknologiaa kohtaan myös teos eyeless in gaza kritisoi modenia yhteiskuntaa huxley tunnetaan myös aistiharhoja aiheuttavan meskaliinin käyttökokemuksia kuvaavasta kirjastaan tajunnan ovet josta the doors yhtyeen sanotaan ottaneen nimensä kirjan nimi on puolestaan peräisin william blaken runosta sääli uutta sukupolvea sisältää esseitä uljaan uuden maailman aihepiiristä huxleyn viimeinen teos saari on utopiakuvaus yhteiskunnasta joka yhdistelee buddhalaisuuden ja hindulaisuuden periaatteita liberaaleja läntisiä arvoja sekä psykologian ja lääketieteen oppeja hänen tuotantonsa käsittää myös esseitä ja matkakertomuksia huxley vietti paljon aikaa italiassa ennen asettumistaan kaliforniaan luvun loppupuolella hänen teoksensa kärsivät sensuurista muun muassa yhdysvalloissa neuvostoliitossa ja irlannissa suomessakin sensuuria ilmeni teosten tietoisen kääntämättä jättämisen muodossa huxleyn isoisä thomas henry huxley ja veli julian huxley olivat kuuluisia biologeja nobel palkittu fysiologi ja biofyysikko andrew huxley oli hänen velipuolensa alabama on yhdysvaltain osavaltio joka kuuluu kulttuurisesti etelävaltioihin sen pääkaupunki on montgomery osavaltion väkiluku vuonna oli noin miljoonaa alabama on saanut nimensä alabamajoen mukaan jonka puolestaan nimesivät varhaiset eurooppalaiset tutkimusmatkailijat intiaaniheimon mukaan alabama rajoittuu idässä georgian osavaltioon pohjoisessa tennesseehen lännessä mississippiin ja etelässä floridaan eteläosastaan alabamalla on myös merenrantaa meksikonlahteen alabamajoen ja tembigbeejoen suistoalueella mobilen kaupungin kohdalla alabaman maasto muodostuu meksikonlahden laakeista rannikkotasangoista ja niiden pohjoispuolelle levittäytyvistä kukkuloista osavaltion korkein kohta on cheha vuori metriä vuoden kuuminta aikaa on heinä elokuu jolloin keskimääräinen päivän ylin lämpötila on birminghamissa lähellä astetta viileintä on tammikuussa keskimääräinen alin yksi celsiusastetta alueen ensimmäisiä asukkaita olivat intiaanit kuten alabamat cherokeet ja creekit vuosien jälkeen ajanlaskun alun alue oli osa mississipin kulttuuria ensimmäiset eurooppalaiset alueella olivat ranskalaiset jotka perustivat mobilen siirtokunnan vuonna aluetta hallitsivat vuorotellen ranska espanja ja englanti kunnes se liitettiin yhdysvaltoihin alabamasta tuli yhdysvaltojen osavaltio joulukuuta yhdysvaltain sisällissodan lähestyessä liittovaltiosta erkanemaan pyrkivät etelävaltiota perustivat amerikan konfederaation englanniksi confederate states of america alabaman montgomeryssä etelävaltiot antautuivat osavaltion orjat vapautettiin samana vuonna kun yhdysvaltain perustuslain lisäys astui voimaan alabama oli sotilashallinnon alaisuudessa toukokuusta vuoteen jolloin osavaltio liittyi virallisesti takaisin unioniin osavaltion nykyinen perustuslaki astui voimaan alabamassa kasvatettiin puuvillaa lukuisilla plantaaseilla kunnes puuvillakärsäkäs esti sen viljelyn vuonna osavaltion jim crow rotuerottelulait lakkautettiin asteittain luvun puolivälissä alabaman lainsäädäntövaltaa käyttää kaksikamarinen osavaltion parlamentti ylähuoneessa eli senaatissa on jäsentä alahuoneessa eli edustajainkokouksessa on jäsentä ylintä toimeenpanovaltaa käyttää kuvernööri joka vuodesta lähtien on ollut republikaanien kay ivey osavaltion vuonna ratifioitu perustuslaki on maailman pisin se on neljäkymmentä kertaa yhdysvaltain perustuslakia pidempi ja sisältää melkein lisäystä sekä alabama on jaettu piirikuntaan kuolemanrangaistus on käytössä alabamassa joinakin vuosina kuolemantuomioita annetaan jopa enemmän kuin texasissa jolla on viisinkertainen väkiluku alabamaan verrattuna ensisijaisena teloitusmenetelmänä käytetään myrkkyruisketta muiden etelävaltioiden tapaan alabama tunnetaan konservatiivisena osavaltiona demokraattisen puolueen vanhoillinen rotuerottelua kannattava siipi hallitsi osavaltion politiikkaa luvun alkuun asti jolloin puolue alkoivat siirtyä liberaalimpaan suuntaan tämä johti republikaanipuolueen nousuun osavaltiossa toukokuussa kuvernööri kay ivey allekirjoitti yhdysvaltain tiukimman aborttilain joka rajaa aborttioikeuden niihin tapauksiin jossa äidin henki on vaarassa tai sikiö on hengenvaarallisesti vaurioitunut laittoman abortin suorittaneille lääkäreille maksimirangaistus on vuoden vankeus pääelinkeino on maatalous lähinnä siipikarjan ja munien tuotanto merestä kalastetaan katkarapuja taskurapuja ja ostereita kalanviljelmillä kasvatetaan monneja pohjoisen kukkuloilla on hiilikaivoksia ja osavaltion lounaisosassa maakaasu ja öljylähteitä birminghamin lähistöltä louhitaan kalkkikiveä osavaltiossa on myös paperi ja puutavarateollisuutta sekä kumi ja muoviteollisuutta alabaman teollisuuden perusta oli birminghamin rauta ja terästeollisuus joka perustui paikallisiin rautamalmiin ja kivihiileen sekä kalkkikiveen kuuluisaa marmoria louhitaan edelleen nykyisin sitä käytetään lähinnä murskeena monenlaisiin tarkoituksiin kuten paperiteollisuudessa vuonna osavaltion neljä suurinta työllistäjää olivat alabaman energiayhtiö huntsvillen sairaala kiinteistöyhtiö manske john ja birminghamin yliopistosairaala kukin niistä tarjosi töitä noin viidelletuhannelle hengelle alabamassa on kaikkiaan lentoasemaa suurin niistä on birminghamin kansainvälinen lentoasema alabamassa on kaikkiaan satamaa joista vilkkaimmat sijaitsevat alicevillessä colombiassa ja mobilessa vuonna alabamassa asui joista arviolta prosenttia on maassa laittomasti suurin etninen ryhmä on valkoiset joita on prosenttia väestöstä sukujuurien kautta määritellen suurin ryhmä osavaltiossa on afroamerikkalaiset joita on prosenttia amerikkalaisia oli heistä suurin osa on taustaltaan englantilaisia mutta tunnistavat itsensä amerikkalaisiksi johtuen sukupuittensa pitkästä amerikkalaisesta perinteestä englantilaisia irlantilaisia saksalaisia sekä ulsterin skotteja kaksi prosenttia arviolta prosenttia alabaman väestöstä on pääosiltaan englantilaista myös taustaltaan ulsterin skotteja on todellisuudessa enemmän kuin kaksi prosenttia alabama kuuluu niin sanottuun raamattuvyöhykkeseen mobilessa asuu suuri määrä katolilaisia johtuen alueen ranskalaisesta ja espanjalaisesta kulttuuriperinnöstä vuonna alabaman kolme suurinta uskonnollista yhteisöä olivat eteläinen baptistikonventio jäsenellä yhdistynyt metodistikirkko jäsenellä ja katolinen kirkko jäsenellä mikäli tunnustuskuntiin sitoutumattomat protestanttiset seurakunnat olisivat yksi ryhmä olisivat ne kolmantena jäsenellään alabama on kulttuurisesti syvää etelää alabamaa ovat tehneet tunnetuksi esimerkiksi lynyrd skynyrdin kappaleessa sweet home alabama sekä reese witherspoonin tähdittämä samanniminen elokuva alabaman gospellaulu on edelleen tärkeä osa musiikkielämää kevyen musiikin varhaisia nimiä olivat hank williams ja w c handy alabaman tunnuslintu on kultatikka nimikkokukka kamelia puu pitkäneulasmänty ja hedelmä persikka alabamassa ei ole yhtään joukkuetta ammattilaisurheilun korkeimmalla sarjatasolla muutamia ammattilaisjoukkueita osavaltiosta kuitenkin löytyy abba on ruotsalainen pop yhtye joka on yksi kaikkien aikojen suosituimmista ja tunnetuimmista yhtyeistä abba nousi kansainväliseen suosioon vuonna voitettuaan euroviisut kappaleellaan waterloo tuon jälkeen yhtye sai suurta menestystä levylistoilla ympäri maailmaa ja se on säilyttänyt suosionsa myös vuonna tapahtuneen hajoamisensa jälkeen vuoteen mennessä abban levyjä oli myyty noin miljoonaa kappaletta yhtyeen jäsenet agnetha fältskog björn ulvaeus benny andersson ja anni frid lyngstad esiintyivät yhdessä jo vuonna nimellä festfolk yhtyeen ensimmäinen single vuonna julkaistiin nimellä björn benny agnetha anni frid vuonna he esiintyivät nimellä björn benny agnetha frida nimi abba syntyi kun yhtyeen manageri stig stikkan anderson loi sen jäsenten etunimien etukirjaimista abban musiikkiin perustuvan mamma mia musikaalin vuodelta on nähnyt yli miljoonaa ihmistä mikä tekee siitä yhden maailman menestyneimmistä musikaaleista musikaalin elokuvaversio vuodelta oli myös suurmenestys sai ensi iltansa vuonna huhtikuussa uutisoitiin yhtyeen äänittäneen uutta musiikkia abban manageri görel hanser kertoi tiedotustilaisuudessa että yhtyeeltä ilmestyy kaksi uutta kappaletta abban tulevat muusikot björn ulvaeus ja benny andersson tapasivat ensimmäisen kerran kesäkuussa ulvaeus oli menestyksekkään folkyhtye hootenanny singersin jäsen kun taas andersson soitti kosketinsoittimia ruotsin suosituimmassa popyhtyeessä the hep starsissa kaksikko kirjoitti ensimmäiset laulunsa myöhemmin samana vuonna ja vuosikymmenen loppuun mennessä he olivat vakiinnuttaneet asemansa lauluntekijäkaksikkona näihin aikoihin andersson oli jo lähtenyt hep starsista ja ulvaeuksen hootenanny singers työskenteli ainoastaan studiossa se levytti polar music nimiselle yhtiölle jota johti stig stikkan anderson hänestä tuli myöhemmin abban manageri joka yhtyeen ensimmäisinä vuosina myös sanoitti monia sen kappaleita ulvaeus ja andersson tapasivat keväällä kaksi naista joista tuli abban toinen puolisko sekä myöhemmin heidän aviopuolisonsa agnetha fältskog oli ollut menestyksekkäällä soolouralla vuonna julkaistusta ensisinglestään lähtien hän ja björn ulvaeus avioituivat heinäkuussa anni frid frida lyngstad oli aloittanut oman soolouransa hieman ennen fältskogia hän oli syntynyt norjassa mutta muuttanut jo lapsena ruotsiin benny andersson avioitui lyngstadin kanssa lokakuussa vuonna nelikon lauluäänien hyvä yhteissointi innoitti festfolk nimisen kabareeyhtyeen perustamiseen yritys epäonnistui mutta keväällä he levyttivät kappaleen people need love josta tuli kohtalaisen iso hitti ruotsissa yhtye käytti tuolloin itsestään nimeä björn benny agnetha anni frid suosion innoittamana se osallistui myös vuoden ruotsin euroviisukarsintaan kappaleella ring ring se jäi karsinnan kolmanneksi mutta maan myyntilistoilla ring ring ja samanniminen albumi menestyivät erittäin hyvin ring ring kappale saavutti menestystä myös muissa euroopan maissa yhtye muutti nimensä vuonna abbaksi jäsenten etunimien ensimmäisten kirjaimien mukaan abba oli myös ruotsalainen purkitettua kalaa valmistanut yhtiö joka antoi yhtyeelle luvan käyttää nimeä samana vuonna yhtye pyrki jälleen euroviisuihin kappaleella waterloo tällä kertaa abba valittiin ruotsin edustajaksi huhtikuuta britannian brightonissa järjestettyyn loppukilpailuun jonka se myös voitti waterloo nousi listojen kärkeen ympäri eurooppaa sekä yhdysvaltain top een myös samanniminen albumi oli suuri menestys ruotsissa euroviisuvoitto aiheutti kuitenkin myös sen ettei yhtyettä tahdottu ottaa vakavasti abba joutuikin odottamaan seuraavaa suurta hittiään puolentoista vuoden ajan kunnes sos muodostui kansainväliseksi menestykseksi se julkaistiin yhtyeen nimikkoalbumilla abba toinen siltä peräisin oleva kappale mamma mia palautti abban britannian listaykköseksi mamma mia nousi kärkeen myös australiassa jossa yhtyeellä oli seuraavina vuosina kaikkiaan kuusi listaykköstä abba vakiinnutti paikkansa yhtenä maailman suosituimmista yhtyeistä vuonna kyseisenä vuonna britanniassa ja australiassa julkaistut kokoelmat greatest hits ja the best of abba ovat edelleen näiden maiden kaikkien aikojen myydyimpiä albumeja suuria hittejä maailmalla olivat fernando ja dancing ueen jälkimmäisestä muodostui lisäksi yhtyeen ainoa listaykkönen yhdysvalloissa dancing ueen sisältyi vuoden lopulla julkaistulle menestyksekkäälle albumille jonka muita hittejä olivat money money money ja knowing me knowing you arrivalin julkaisua seurasi suosittu konserttikiertue euroopassa ja australiassa vuoden alussa australiassa aloitettiin myös yhtyeestä kertovan elokuvan kuvaukset sen ensi ilta oli joulukuussa jolloin julkaistiin myös yhtyeen uusi levy the album sillä olivat hitit the name of the game ja take a chance on me yhtyettä alettiin vahvasti promotoida yhdysvalloissa keväällä minkä myötä take a chance on me nousi listan kärkisijoille ja the album top een yhtye oli siirtymässä diskotyylisempään ilmaisuun mistä esimerkkinä vuoden single summer night city vuonna ilmestyi ensin single chiuitita jota seurasi huhtikuussa kuudes studioalbumi voulez vous se jatkoi diskotyylistä linjaa ja sisälsi listahitit does your mother know chiuitita voulez vous ja i have a dream björn ulvaeuksen ja agnetha fältskogin avioero oli astunut voimaan aiemmin samana vuonna se ei merkinnyt abban loppua mutta loi särön yhtyeen imagoon jossa kaksi onnellista paria teki yhdessä musiikkia syksyllä ilmestyi single gimme gimme gimme a man after midnight jota seurasi kiertue kanadassa yhdysvalloissa ja euroopassa samoihin aikoihin julkaistiin myös yhtyeen järjestyksessään toinen kokoelma greatest hits vol abba aloitti maaliskuussa kiertueen japanissa missä se piti samalla viimeiset konserttinsa loput vuodesta käytettiin uuden super trouper albumin työstämiseen sen kuuluisia kappaleita ovat super trouper ja the winner takes it all myös lay all your love on me saavutti menestystä uuden vuosikymmenen myötä yhtyeen musiikillinen ilmaisu oli muuttunut runsaampien syntetisaattoreiden myötä myös sanoitukset olivat aiempaa henkilökohtaisempia benny anderssonin ja anni frid lyngstadin avioero astui voimaan helmikuussa se oli samalla viimeinen isku abban imagolle joka koostui kahdesta onnellisesta parista musiikin teko kuitenkin jatkui vuoden lopulla ilmestyi yhtyeen kahdeksas ja viimeinen studioalbumi the visitors jonka suurin hitti oli one of us se saavutti maailmanlaajuista menestystä joulukuussa abban jäsenten kiinnostus yhtyeeseen alkoi hiipua vuonna ja björn ulvaeus ja benny andersson käsikirjoittivat chess nimisen musikaalin agnetha fältskog ja anni frid lyngstad puolestaan alkoivat luoda uudelleen soolouriaan vuoden ainoa abba albumi oli kokoelma joka sisälsi myös kaksi uutta kappaletta niistä the day before you came on myöhemmin luettu abban parhaiden sävellysten joukkoon mutta sen kaupallinen menestys oli verrattain heikkoa vuoden lopulla abba päätti jäädä tauolle yhtyeen jäsenet järkeilivät että halutessaan he voisivat palata muutaman vuoden päästä tauon alettua yhtyeen naisjäsenet lähtivät soolourille ja miesjäsenet ryhtyivät kirjoittamaan musikaaleja chess kristina frn duvemla viimeisen kerran abba levytti touko elokuussa osa levytyksistä kuten under attack julkaistiin singleinä jotka päätyivät myös yhtyeen marraskuussa ilmestyneelle kokoelmalle loput julkaistiin vuotta myöhemmin vuonna yhtye teki lyhyen paluun esittämällä ruotsalaisessa tv ohjelmassa kappaleen nimeltä tivedshambo abban suosion toinen aalto alkoi vuonna kun kokoelma abba gold julkaistiin abba gold on britanniassa toiseksi myydyin levy miljoonaa myytyä levyä myydyin on ueen yhtyeen greatest hits miljoonalla musikaali mamma mia sai ensi iltansa lontoossa vuonna ja siitä tuli menestys uusi abba video our last video ever nähtiin istanbulin eurovision laulukilpailun semifinaalissa vuonna vuonna ruotsalainen yhtye the airwaves levytti kappaleen hey you ring me tonight joka on kunnianosoitus abba yhtyeelle laulun on kirjoittanut englantilaisen black widow yhtyeen jäsen clive jones keväällä istanbulin euroviisujen semifinaalissa nähtiin abban uusi video our last video ever uutuusvideon vuoksi media ryhtyi huhuamaan abban comebackista huhuista huolimatta yhtye ei tehnyt comebackia vaikka heille on tiettävästi vuonna tarjottu comeback kiertueesta miljardi dollaria björn ulvaeus on toistuvasti sanonut että abban paluu olisi ennen kaikkea pettymys faneille koska lavalla olisi neljä yli vuotiasta laulajaa björn haluaa fanien muistavan abban sellaisena kuin se oli luvulla mamma mia musikaali sai ruotsin ensi iltansa helmikuussa tukholman circus teatterissa kaikki abban neljä jäsentä saapuivat esitykseen tämä oli ensimmäinen kerta kun abban jäsenet ilmestyivät samaan tilaisuuteen julkisesti sitten vuoden he toki eivät nousseet lavalle yhdessä mutta huhujen mukaan kyllä tapasivat toisensa esityksen jälkeen abba lauloi yhdessä vuonna entisen yhteistyökumppaninsa vuotispäivillä tukholman skeppsholmenilla mutta tapahtuma ei ollut julkinen abba esitti tuolloin vain yhden kappaleen ruotsalaisen onnittelulaulun med en enkel tulip benny andersson vihjasi keväällä the times lehdelle että paluu olisi mahdollinen joulukuussa myös agnetha fältskog sanoi m magasinille antamassaan haastattelussa että abba voisi vielä esiintyä yhdessä kerran yksittäinen tilaisuus ehkä jonkin aatteellisen asian yhteydessä lausuma herätti ruotsissa runsaasti huomiota ja iltapäivälehdissä sitä siteerattiin jo ennen kuin lehti oli ehtinyt ilmestyä huhtikuussa abba ilmoitti levyttäneensä kaksi uutta kappaletta vuoden tauon jälkeen kappaleet ovat i still have faith in you ja don t shut me down björn ulvaeusin ja benny anderssonin mukaan yhtye ei kuitenkaan enää aio tehdä konsertteja abba oli luvun kaupallisesti suosituin popyhtye vuoteen mennessä sen levyjä oli myyty noin miljoonaa kappaletta rock and roll hall of fameen abba valittiin maaliskuussa tukholman djurgrdeniin avattiin toukokuussa abba museo kaikki abban jäsenet olivat esiintyneet suomessa jo ennen abba uraansa agnetha ja frida sooloartisteina benny hep stars yhtyeessään ja björn hootenanny singers yhtyeessään abba on esiintynyt suomessa kerran konsertissa osana pohjoismaista kiertuettaan tammikuuta finlandia talossa helsingissä konsertissa abba esitti kappaleet gonna sing you my love song hasta maana he is your brother hey hey helen honey honey intermezzo no i ve been waiting for you king kong song ring ring rock n roll band rock me sitting in the palmtree so long watch out encorena waterloo varsinaisen konsertin jälkeen yhtye astui lavalle myös hesperian yökerhossa abban hajottua on yksittäisistä jäsenistä frida lyngstad esiintynyt suomessa kahdesti helsingissä vuosina ja ensimmäinen esiintyminen oli osa shine albumin promootiokiertuetta jälkimmäinen puolestaan svenska teaternin järjestämässä hyväntekeväisyysiltamassa abba teki albumia minkä lisäksi tähän mennessä on julkaistu kokoelmaa luvun lopulla ja luvun alussa nuorisoyhtye a teens sai luvan levyttää abban vanhoja kappaleita uudestaan ja uudelleenlevytykset nousivat musiikkilistoille ympäri maailman vuonna poplaulaja madonna sai luvan käyttää gimme gimme gimme a man after midnight kappaleen huilusamplea kappaleessaan hung up myös ruotsalainen kitaristi yngwie malmsteen on tehnyt cover version kyseisestä kappaleesta mike oldfield teki arrival kappaleesta version albumilleen e australia eli australian yhteisö on valtio eteläisellä pallonpuoliskolla australia on ainoa valtio joka kattaa kokonaisen mantereen australian nimi tulee latinan sanasta australis eteläinen australian läheisiä valtioita ovat indonesia itä timor ja papua uusi guinea pohjoisessa salomonsaaret ja vanuatu koillisessa ja uusi seelanti kaakossa australian nykyinen väkiluku on noin miljoonaa ja se on keskittynyt enimmäkseen suuriin rannikkokaupunkeihin sydneyyn melbourneen brisbaneen perthiin ja adelaideen alkuperäisasukkaita eli aboriginaaleja on koko väestöstä prosenttia australia on ainoa asuttu maanosa joka sijaitsee kokonaan eteläisellä pallonpuoliskolla se sijaitsee intian valtameren ja tyynenmeren välissä australian ja aasian välisiä merialueita kutsutaan arafuran ja timorinmeriksi australia on myös maanosista pienin kuivin ja laakein itä australiassa kohoavat australian kordillieerit joiden rinteet ulottuvat lumirajan yläpuolelle jolloin laskettelukin on mahdollista kordillieerit laskeutuvat länsiosassaan alangoksi jossa virtaavat maanosan tärkeimmät joet kuten darling ja murray alangon keskialueilla on useita laskujoettomia suolajärviä alankoalueen länsipuolella pinnanmuodot kohoavat keskimäärin noin metriä korkeaksi ylängöksi joka on lähinnä kuivaa pensasaroa ja aavikkoa australian suurimmat kaupungit ovat sydney milj as melbourne milj brisbane milj perth milj ja adelaide milj pääkaupunki canberrassa on asukasta australian pohjoisosat kuuluvat kuumaan keskiosat lämpimään ja eteläosat lauhkeaan ilmastovyöhykkeeseen keskiosat ovat pysyvien korkeapaineiden leveysasteilla ja muistuttavat saharaa ja kalaharia sateisemmat alueet reunustavat mantereen kuivaa ydintä trooppisessa pohjoisosassa sadekausi ajoittuu marraskuun ja huhtikuun välille kun pasaatituulten kohtaamisvyöhyke liikkuu alueelle samaan aikaan syntyy australian monsuuni ja vallitseva tuulensuunta on koillisesta australian itä ja kaakkoisosissa sateita saadaan ympäri vuoden keskiosan aavikko ulottuu länsirannikolle ja eteläisen leveyspiirin välisellä alueella sekä etelärannikolle ja itäisen pituuspiirin välisellä alueella trooppiset syklonit osuvat australiaan pari kertaa vuodessa yleensä maan pohjois ja luoteisosaan koska australia on ollut pitkään eristyksissä muista maanosista sen luonto on saanut rauhassa kehittyä omanlaisekseen varsinkin mantereen eläimistö on kehittynyt pitkään muista erillään australiassa elää monia endeemisiä eläin ja kasvilajeja joita ei tavata missään muualla maapallolla tunnetuimpia australialaisista kasveista ovat eukalyptukset australia on suurimmaksi osaksi aavikkoa tai savannia vain itärannikolla on trooppisia ja subtrooppisia sademetsiä ja lounaisosassa on nahkealehtistä kasvillisuutta australiassa on arvioitu elävän eläinlajia joista tunnetaan vasta kolmannes nisäkkäitä tunnetaan lajia lintuja yli lajia matelijoita lajia sammakkoeläimiä lajia ja makeanveden kaloja noin lajia loput lajit ovat selkärangattomia mantereelle erityisen luonteenomainen on runsas pussieläinlajisto johon kuuluvat muun muassa yli kengurulajia sekä koala ja vompatit australian eläimistöön kuuluu myös vesinokkaeläin joka on neljän nokkasiililajin ohella yksi maailman viidestä munivasta nisäkäslajista australian pohjoisosien sademetsäalueilla elää krokotiileja joiden saaliiksi jää silloin tällöin ihmisiäkin australian asuttivat noin vuotta ennen ajanlaskun alkua aasiasta muuttaneet kivikauden ihmiset jotka ovat nykyisten aboriginaalien esi isiä he saapuivat australiaan luultavasti pohjoisesta veneillä tai kanooteilla eurooppalaisten saapuessa luvulla aboriginaalit olivat metsästäjiä ja keräilijöitä ja käyttivät aseinaan keihäitä nuijia ja bumerangeja viljan viljely kotieläimet saviastiat ja metallit olivat heille tuntemattomia vaeltavasta elämäntavasta johtuvan eristymisen vuoksi heistä muodostui yhteensä noin heimoa joista jokaisella oli oma kielensä tai murteensa sekä oma yhteiskunta ja kulttuurimuotonsa hollantilaiset tutkimusmatkailijat vierailivat australiassa luvulla ensimmäinen australian mantereen nähnyt eurooppalainen oli hollantilainen willem janszoon jonka alus purjehti cape yorkin niemimaan läheltä vuonna luvun aikana hollantilaiset tutkivat australian länsiosien rannikkoa ja alkoivat nimittää aluetta uudeksi hollanniksi mutta he eivät perustaneet sinne siirtokuntia kilpailevan teorian mukaan portugalilaiset löysivät australian jo luvun alkupuolella englantilainen william dampier kävi australiassa vuosina ja kapteeni james cook julisti alueen britannian omaisuudeksi vuonna vuonna britit perustivat rangaistussiirtokunnan nykyisen sydneyn paikalle noin vankia joutui alueelle ennen kuin vankien kuljetukset britanniasta lopetettiin luvulla alueelle saapui myös monia omasta tahdostaan muuttaneita siirtolaisia ja luvulla kultakuume houkutteli yhä uusia muuttajia myös australian sisämaa alueet tulivat vähitellen kartoitetuiksi kun niitä tutkivat ja luvuilla useat tutkimusmatkailijat kuten ludwig leichhardt charles sturt john mcdouall stuart ja augustus charles gregory villan ja vehnän viennin turvattua taloudellisen perustan uudisasukkaat alkoivat vaatia suurempaa itsenäisyyttä britannialta vuonna itä australian siirtokunnille myönnettiin osittainen itsehallinto uusi etelä wales oli saanut saman etuoikeuden jo vuonna siirtolaisten alettua asuttaa maata ja laiduntaa lampaita aboriginaalit karkotettiin sisämaahan mikä yhdessä sairauksien ja vähentyneen syntyvyyden kanssa aiheutti aboriginaalien määrän selvän vähenemisen kuusi osavaltiota muodostivat vuonna liittovaltion australian kansainyhteisön commonwealth of australia vielä sen jälkeen se kuului brittiläiseen imperiumiin autonomisena dominiona mutta vuonna säädetty westminsterin säädös vahvisti sen aseman itsenäisenä valtiona vuonna annettu asetus katkoi viimeisetkin määräykset joilla australia oli ollut britannian alainen ensimmäisessä maailmansodassa sadattuhannet australialaiset taistelivat britannian joukoissa monet saivat surmansa gallipolin taisteluissa vuonna toisessa maailmansodassa australia seurasi britannian esimerkkiä ja julisti sodan saksalle vuonna japani valloitti singaporen jolloin australia haki turvaa yhdysvalloilta ja antoi sen käyttää aluettaan tyynenmeren taisteluiden tukikohtana vuonna australia osallistui vietnamin sotaan yhdysvaltojen puolella työväenpuolueen hallituskausi kesti vuodet pääministeri paul keating pyrki lähentämään maata aasiaan ja tekemään siitä tasavallan tasavallan kannatus kansanäänestyksessä vuonna jäi kuitenkin prosenttiin tasavaltaa olisi johtanut parlamentin nimittämä presidentti john howardin johtama liberaalipuolue piti hallitusvaltaa yhteistyössä kansallispuolueen kanssa vuosina howard veti tiukkaa linjaa australia tuki irakin sotaa vastusti kioton ilmastoprotokollaa kohteli tylysti turvapaikanhakijoita ja kieltäytyi pyytämästä anteeksi aboriginaaleilta näiden kokemaa riistoa ja syrjintää vuonna vaalit voitti työväenpuolue kevin ruddin johdolla ja rudd toimi pääministerinä kesäkuuhun asti jolloin pääministeriksi nousi ruddin varapääministeri julia gillard australian ensimmäinen naispääministeri vuonna yökerhopommi surmasi australialaista balilla vuonna pommi australian lähetystön edessä jakartassa tappoi ainakin yhdeksän ja vahingoitti kymmeniä kesäkuussa kevin rudd nousi taas australian pääministeriksi kolme vuotta sen jälkeen kun julia gillard oli syrjäyttänyt ruddin työväenpuolueen johdosta ja noussut ruddin tilalle pääministeriksi nyt ruddin toivottiin pystyvän kohentamaan työväenpuolueen heikkoja kannatuslukuja joten hänet äänestettiin uudelleen puolueen johtoon syyskuussa parlamenttivaaleissa oppositiossa ollut liberaalien kansallispuolueen koalitio kuitenkin voitti työväenpuolueen koalitio sai paikkaa ja työväenpuolue paikkaa paikkaisessa australian parlamentissa koalitio palasi valtaan kuuden vuoden tauon jälkeen ja pääministeriksi nousi liberaalipuolueen johtaja tony abbot joten ruddin toinen pääministerikausi jäi vain muutaman kuukauden mittaiseksi kevin rudd ilmoitti myös jättävänsä työväenpuolueen johtajuuden vaalitappion takia syyskuussa malcolm turnbull tuli australian uudeksi pääministeriksi sen jälkeen kun hän oli liberaalipuolueen johtaja äänestyksessä voittanut pääministeri tony abbotin puolueen huonot lukemat mielipidemittauksissa olivat abbotin syrjäyttämisen taustalla heinäkuun parlamenttivaaleissa pääministeri turnbullin koalitio sai vaalivoiton ja turnbull jatkoi pääministerinä elokuussa puolestaan turnbull syrjäytettiin liberaalipuolueen johdosta joten puolueen uusi johtaja scott morrison nousi austaralian pääministeriksi turnbullin tilalle parlamenttivaaleissa toukokuussa hallitseva liberaalien kansallispuolueen koalitio kiri yllätysvoittoon vaikka mielipidemittaukset olivat luvanneet vaalivoittoa oppositiossa olleelle työväenpuolueelle vaalien jälkeen työväenpuolueen johtaja bill shorten ilmoitti jättävänsä puoluejohtajan tehtävät ja pääministeri scott morrison ilmoitti johtamansa koalition jatkavan hallitusvallassa vaalien keskeiset kysymykset olivat olleet ilmastonmuutos ja verouudistus työväenpuolue oli vaatinut ilmastonmuutoksen takia tiukkoja vähennyksiä maan ilmastopäästöihin vaalitulos oli hallitsevalle koalitiolle paikkaa työväenpuolueelle paikkaa ja paikkaa itsenäisille enemmistöön vaaditaan paikkaa joten pääministeri scott morrisonin oikeistolainen hallituskoalitio saattoi jatkaa hyvin pienellä parlamentaarisella enemmistöllä australian maastopalot ovat vuodenvaihteessa esiintyneet poikkeuksellisen rajuina ja aiheuttaneet paljon tuhoa australian valtiomuoto on perustuslaillinen monarkia sen valtionpäämies on kuningatar elisabet ii joka on myös yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar ja asuu siksi lontoossa australiassa hänen valtaansa edustaa liittovaltiotasolla kenraalikuvernööri ja osavaltiotasolla kuvernöörit käytännössä maata johtaa pääministeri jolla on laajat toimeenpanovaltuudet australian kenraalikuvernöörinä on ollut heinäkuusta lähtien david hurley australiassa on kaksikamarinen liittoparlamentti senaattiin eli ylähuoneeseen valitaan kuuden vuoden kaudeksi senaattoria kustakin osavaltiosta ja kaksi kustakin mantereen territoriosta kolmen vuoden välein pidettävissä vaaleissa valitaan yleensä puolet senaattoreista kerrallaan senaatin vaalitapa on suhteellinen edustajainhuoneeseen eli alahuoneeseen valitaan edustajaa yhden edustajan vaalipiireistä jotka on jaettu väkiluvun mukaan puolue jolla on enemmistö alahuoneessa muodostaa hallituksen myös alahuoneen vaalikausi on kolme vuotta australian politiikkaa hallitsee kolme puoluetta vuoden parlamenttivaalien jälkeen kansallispuolueen ja liberaalien koalitiolla on paikkaa työväenpuolueella paikkaa vihreillä yksi paikka ja muilla neljä paikkaa australiassa on voimassa äänestyspakko ja naiset saivat äänioikeuden vuonna parlamentissa vaalitavan takia lähinnä ylähuoneessa on edustettuna myös muutama pienempi puolue vihreillä on liittovaltion senaatissa yhdeksän paikkaa parlamenttivaalit on järjestetty viime aikoina vuosina ja liberaalien kansallispuolueen koalitio on saanut vaalivoiton näissä kolmessa viimeisimmissä vaaleissa ja työväenpuolue on ollut oppositiossa vuodesta työväenpuolue puolestaan voitti vuosien ja vaalit vuosina pääministerinä oli liberaalipuolueen john howard tätä ennen työväenpuolueen valtakausi kesti vuodet jolloin pääministeri oli bob hawke vuosina ja paul keating vuosina pääministeri vuosina oli liberaalipuolueen malcolm fraser kiinan vaikutusvallan lisääntyminen on australiassa huolta aiheuttanut asia australian talous on kiinasta varsin riippuvainen kolmannes viennistä menee kiinaan ja maassa on suuri kiinalaisvähemmistö yhdysvallat on australian perinteinen poliittinen liittolainen australian historian pahin massamurha tapahtui tasmaniassa tuolloin martin bryant ampui ihmistä ja haavoitti ta hän sai tuomion murhasta murhan yrityksistä ja ruumiinvamman tuottamisista tuomioksi tuli vuotta vankeutta ilman mahdollisuutta päästä vapauteen bryantin tekojen jälkeen australia sääti maailman tiukimmat aselait puoliautomaattiaseet kiellettiin kokonaan vuoden aikana viranomaisten haltuun tuli yli miljoona asetta ja aseita omistavien kotitalouksien määrä puolittui aseilla tehdyt veriteot vähenivät australiassa vuodessa prosentilla teosta sataatuhatta asukasta kohden tekoon sataatuhatta asukasta kohden vuonna australiassa tilastoitiin murhaa ja niistä vain tehtiin ampuma aseilla australia koostuu kuudesta osavaltiosta sekä useista territoriosta joista kaksi sijaitsee mantereella osavaltiot ovat uusi etelä wales ueensland etelä australia tasmania victoria ja länsi australia manner australiassa sijaitsevia territorioita ovat pohjoisterritorio ja australian pääkaupunkiterritorio territoriot toimivat suurimmaksi osaksi samalla tavalla kuin osavaltiotkin mutta australian liittovaltion parlamentilla on oikeus puuttua niiden lainsäädäntöön osavaltioiden lainsäädäntöön sen sijaan liittovaltio voi puuttua vain australian perustuslain pykälän niin salliessa kaikilla osavaltioilla on oma kaksikamarinen parlamenttinsa lukuun ottamatta pohjoisterritorion australian pääkaupunkiterritorion ja ueenslandin yksikamarisia parlamentteja parlamentin alahuone on nimeltään lakiasäätävä kokous legislative assembly tosin etelä australiassa ja tasmaniassa se tunnetaan nimellä house of assembly parlamentin ylähuone puolestaan on lakiasäätävä neuvosto legislative council osavaltioiden tehtävänä on järjestää paikallishallinto osavaltiot ja pohjoisterritorio jakautuvat kuntia vastaaviin paikallishallintoalueisiin local government areas joilla on vain rajoitetusti valtaa australialla on myös useita pienempiä asutettuja territorioita joihin kuuluvat uuden etelä walesin rannikolla sijaitseva sotilastukikohta jervis bay sekä norfolkinsaari joulusaari ja kookossaaret jotka tunnetaan myös nimellä keelingsaaret asuttamattomia territorioita ovat ashmore ja cartiersaaret korallimerensaaret heardsaari ja mcdonaldinsaaret sekä australian antarktinen territorio australialla on rikas länsimainen markkinatalous jonka bruttokansantuote henkeä kohti on suunnilleen sama kuin saksassa ja hieman korkeampi kuin yhdistyneessä kuningaskunnassa ranskassa tai suomessa maa on toisella sijalla yhdistyneiden kansakuntien vuoden inhimillisen kehityksen indeksillä mitattuna ja kuudentena the economist lehden maailmanlaajuisessa elämänlaatuindeksissä vuonna vuonna konservatiivisen heritage foundationin julkaisemassa economic freedom raportissa australia määriteltiin maailman kolmanneksi vapaimmaksi markkinatalousmaaksi heti hongkongin ja singaporen jälkeen raportin mukaan liberaalit rahoitusmarkkinat minimaalinen työmarkkinoiden sääntely korkea liiketoiminnan vapaus vahva yksityisomaisuuden suoja ja kaupankäynnin esteiden redusoiminen ovat pääsyitä australian korkeaan sijoitukseen australialla on maailman suurimmat tunnetut uraanivarannot ja se on merkittävä uraanin tuottaja australian kolme uraanikaivosta tuottavat yhteensä keskimäärin tonnia uraanioksidia vuodessa vuonna australian bruttokansantuote oli yhdysvaltojen dollaria henkeä kohti eli maailman ksi korkein palvelusektori tuotti siitä noin prosenttia teollisuus prosenttia ja maatalous vajaat neljä prosenttia työttömyysaste oli prosenttia australian merkittävimpiin luonnonvaroihin kuuluvat kivihiili rautamalmi bauksiitti kupari uraani hopea tina jalokivet ja kulta merkittävimmät vientituotteet ovat villa kivihiili vehnä koneet ja kulta australiassa harjoitetaan vehnänviljelyä erityisesti australian lounaiskulmassa perthin ympäristössä australian rautatieverkon pituus on kilometriä maanteitä on km koko mantereen poikki adelaidesta alice springsin kautta darwiniin kulkee säännöllinen junavuoro the ghan merkittäviä matkustajaliikenteen merisatamia ovat brisbane cairns darwin fremantle geelong gladstone hobart melbourne newcastle port adelaide port kembla sydney näistä melbourne ja sydney ovat konttisatamia nestetytettyä kaasua viedään neljästä satamasta darwin karratha burrup ja curtis island suuria rahtisatamia ovat dampier dalrymple bay hiilisatama hay point hiilisatama port hedland rautamalmia port walcott rautamalmia australiassa toimii lentoyhtiötä joilla on yhteensä rekisteröityä lentokonetta ne käyttävät lentopaikkaa joista llä on pitkiin lentoihin tarvittava yli kolmen kilometrin kiitotie sydneyssä päämajaansa pitävä australialainen antas lentoyhtiö nimettiin saksalaisen aero international aikakauslehden listalla maailman turvallisimmaksi lentoyhtiöksi suurin osa australialaisista on kolonialismin aikana australiaan tulleiden eurooppalaisten jälkeläisiä jotka muodostavat noin prosenttia väestöstä suurin osa eurooppalaisista tuli britteinsaarilta vuoden väestönlaskennassa suurin osa ilmoitti olevansa taustaltaan australialaisia heitä oli prosenttia väestöstä muita ryhmiä olivat englantilaiset irlantilaiset skotit italialaiset saksalaiset kiinalaiset ja kreikkalaiset vuonna aboriginaaleja oli noin torresinsalmen saarten asukkaat eivät ole australian aboriginaaleja vaan he ovat etnisesti melanesialaisia nykyisin monet alkuperäisistä asukkaista asuvat reservaateissa länsi australian pohjoisterritorion ja ueenslandin syrjäisimmillä seuduilla osa heistä on muuttanut kaupunkeihin aboriginaaleja syrjivät kohdat poistettiin maan perustuslaista toukokuun kansanäänestyksen jälkeen kun yli prosenttia australialaisista kannatti muutosta vuonna australian hallitus pääministeri kevin ruddin johdolla esitti parlamentissa anteeksipyyntönsä aboriginaaleille anteeksipyyntö televisioitiin koko maahan sille hurrattiin mutta aboriginaalien edustajat sanoivat että pahoittelun lisäksi heidän pitäisi saada korvauksia australialla ei ole valtionuskontoa mutta kristinusko on maan valtauskonto kristittyjen osuus väestöstä on jo pitkään ollut laskeva vuoden tilaston mukaan maan väestöstä prosenttia on kristittyjä joista katolilaisia on prosenttia ja anglikaaneja prosenttia saman tilaston mukaan prosenttia väestöstä on uskonnottomia ja heidän osuutensa kasvaa nopeimmin islam on maan toiseksi suurin uskonto ja sitä seuraavat buddhalaisuus ja hindulaisuus yhteensä prosenttia maan väestöstä kuuluu ei kristillisiin uskontoihin prosenttia vastaajista kieltäytyi määrittelemästä uskonnollista vakaumustaan viikoittain kirkossa kävi vuonna vain prosenttia australialaisista eikä uskonnolla ole keskeistä asemaa suurelle osalle maan väestöä ikäjakauma alkaa australiassa painottua vanhusväestöön vuonna joka seitsemäs australialainen oli yli vuotias vuonna iäkkäitä on maan väestöstä ennusteiden mukaan prosenttia aluksi australian kulttuuri oli leimallisesti brittiläistä kulttuuria joka hitaasti sopeutui uudenlaiseen ilmastoon luvulta alkaen kulttuuri on saanut enemmän vaikutteita sekä aasialaisten ja keskieurooppalaisten maahanmuuttajien että aluksi syrjittyjen aboriginaalien kulttuureista alkuvuosista alkaen australiassa on ollut kuvataiteilijoita ja kirjailijoita kuten nobel palkittu patrick white sydneyn oopperatalo tunnetaan arkkitehtuuristaan ja joka toinen vuosi järjestettävät adelaiden festivaalit tuovat maahan kansainvälisiä tähtiä kuten royal shakespeare companyn ja kirov baletin elokuvaohjaaja peter weir on ollut usein sekä oscar että golden globe ehdokkaana weirin läpimurtoelokuva huviretki hirttopaikalle oli ensimmäisiä kansainvälisesti menestyneitä australialaiselokuvia weirin myöhempiä australialaisia elokuvia olivat gallipoli ja rakkaus veitsenterällä joissa kummassakin oli pääosassa tuolloin vielä jokseenkin tuntematon australialainen näyttelijä mel gibson didgeridoo on erikoislaatuinen australian aboriginaalien puhallinsoitin joka valmistetaan termiittien ontoksi kaivertamasta puunrungosta australialaiset ovat menestyneet maailmalla kevyen musiikin eri osa alueilla australialaisia yhtyeitä ja artisteja ovat muiden muassa ac dc kylie minogue nick cave air supply sia iggy azalea ja mirusia louwerse ennen eurooppalaisten tuloa aboriginaalit söivät paikallisia kasveja ja eläimiä monipuolisesti ensimmäiset eurooppalaiset söivät pääasiassa perunoita ja lihaa aluksi riistaa myöhemmin nautaa ja lammasta kalan ja äyriäisten syöminen on kasvanut luvulta ja vihannesten kulutus luvulta alkaen nykyisin australialaiset huippukokit tunnetaan fuusiokeittiöstä eli eri maiden perinteiden yhdistämisestä tavalliset ihmiset kuluttavat pikaruokaa enemmän kuin missään muualla maailmassa unescon maailmanperintöluettelossa on australiasta kohdetta niistä kolme on kulttuurikohteita australian rangaistussiirtolat royal exhibition building ja carlton gardens sekä sydneyn oopperatalo neljä sekakohdetta kakadun kansallispuisto tasmanian erämaat uluru kata tjutan kansallispuisto ja willandran järvialue ja loput luontokohteita australian itä keskiosien sademetsien suojelualueet australian nisäkäsfossiililöydökset riversleigh naracoorte fraser island greater blue mountains alue heard ja mcdonaldinsaaret iso valliriutta lord howen saariryhmä macuariensaari purnululun kansallispuisto ueenslandin tropiikki ja shark bay australia on osallistunut olympialaisiin vuodesta alkaen ensimmäisen kerran sillä oli edustaja talviolympialaisissa vuonna australia on isännöinyt olympialaisia kahdesti vuonna melbournessa ja vuonna sydneyssä maa on menestynyt parhaiten perinteisissä brittiläisissä joukkuelajeissa kriketissä rugbyssa maahockeyssa ja verkkopallossa yksilölajeista uimarit pyöräilijät yleisurheilijat soutajat ja purjehtijat ovat saaneet useita olympiamitaleita eniten kultamitaleita viisi on saanut uimari ian thorpe australiassa on käytössä useita jalkapallokoodeja suosituimmat ovat rugbyn eri lajit eli australialainen jalkapallo rugby league ja rugby union eurooppalainen jalkapallo on suosituimmuudessa toissijainen edellä mainittuihin jalkapallokoodeihin verrattuna australian jalkapallomaajoukkue oli tammikuussa fifan rankingissa sijalla jalkapallomaajoukkue on voittanut ofc nations cupin neljästi ja sijoittui toiseksi vuoden aasian mestaruuskilpailuissa maailmanmestaruuskilpailuissa australia on ollut kolmesti paras sijoitus on saksassa saavutettu neljännesvälieräpaikka golf on australiassa suosittua kaikissa yhteiskuntaluokissa australian avoin tennisturnaus on yksi neljästä arvostetusta grand slam turnauksesta australian jääkiekkomaajoukkue on osallistunut kansainvälisiin kisoihin aktiivisesti vuodesta lähtien ja joukkue on vuoden maailmanrankingissa sijalla australia on kansainyhteisön kisoissa eniten mitaleja voittanut maa moottoriurheilussa tunnettuja australialaisia autourheilijoita ovat jack brabham alan jones ja daniel ricciardo kaikki formula sekä mark webber formula wec kestävyysajot kaksipyöräisissä tunnettuja kuljettajia ovat casey stoner ratamoottoripyörät ja stefan merriman enduro australiassa ajetaan vakioautojen v supercars sarjaa formula sten australian osakilpailu on järjestetty adelaiden katuradalla vuosina ja melbournen katuradalla vuodesta lähtien animaatio latinan sanasta animatio elävöittäminen on tekniikka jossa elokuva toteutetaan kuva kuvalta animaatio voidaan valmistaa kuvaamalla piirrettyjä pieniä muutoksia sisältäviä kuvia filmille tai tekemällä pieniä muutoksia fyysiseen malliin esimerkiksi esineeseen animaationukkeen tai vahaan ja kuvaamalla muutokset kun kuvattu filmi näytetään normaalinopeudella peräkkäin nopeasti vaihtuvat kuvat luovat illuusion liikkeestä animaatio voidaan toteuttaa myös tietokoneen avulla muinaisten luolamaalausten eläimillä saattaa olla monta päätä ja jalkaa ja jotkut ovat arvelleet että tällaiset kuvat antoivat lepattavan soihdun valossa tarkoituksellisesti vaikutelman laukkaavasta eläimestä joissakin ranskalaisissa ja pyreneiltä löydetyissä esihistoriallisissa luulevyissä on eri puolilla kuva eläimestä eri asennossa on ehdotettu että tällaisia esineitä pyöritettiin narussa ja saatiin vaikutelma liikkeestä iranista shahr e sukhtehin kaupungista yli vuoden takaa on löydetty savimalja jonka pinnalle oli maalattu pukki liikeradan eri vaiheissa nopeasti pyöritettynä tällainen malja olisi saanut pukin loikkimaan paikallaan euroopassa oli katseltu jo luvulla pieniä selattavia vihkosia joiden avulla esitettiin etenkin pornografisia animaatioita luvulla viktoriaanisissa salongeissa olivat suosittuja taikalyhtyesitykset joissa heijastettiin yleisön nähtäville kuultokuvia tuolloin oli jo huomattu että näyttämällä nopeasti peräkkäin kuvia toiminnan eri vaiheista saatiin aikaan vaikutelma liikkeestä joseph plateau keksi vuonna fenakistoskoopin ja william george horner vuonna zoetroopin joitka hyödynsivät tätä periaatetta näissä kummassakin vain yksi tai muutama henkilö kerrallaan pystyi katsomaan elävöitettyä kuvaa näitä vekottimia käytettiin tivoleiden ohjelmanumeroina ja torien markkinahuvina ranskalainen mile reynaud kehitti vuonna praksinoskoopin jossa liikkuvat kuvat pystyttiin vihdoin heijastamaan taikalyhdyn tavoin kankaalle suuremman yleisön nähtäväksi praksinoskoopissa piirrokset oli sijoitettu pyörivälle rummulle ja ne heijastettiin valkokankaalle peilien avulla reynaudin theatre optiuessa oli mukana myös musiikkia ja tehosteääniä ja hänen animaatioissaan oli juoni ensimmäinen kokonaan animaatiolle perustunut elokuva oli ilmeisesti james stuart blacktonin valmistunut noiduttu hotelli jossa esineet oli saatu liikkumaan stop motion tekniikalla blackton kuvasi samana vuonna myös ensimmäisenä varsinaisena piirroselokuvana pidetyn humorous phases of funny faces filmin pilapiirtäjänä aloittanut mile cohl oli yksi ranskalaisen animaation perustajia hän aloitti vuonna tekemällä liitutauluanimaatioita jotka perustuivat tikku ukkohahmojen muodonmuutoksiin sen jälkeen hän siirtyi yhdysvaltoihin ja teki siellä animaatiosarjaa newlyweds joka sai paljon jäljittelijöitä yhdysvaltalainen winsor mccay valmisti vaudeville numeroiden vetonauloiksi animaatioitaan ja teki useita animaatioon liittyneitä keksintöjä muun muassa avainpiirrosten ajatuksen hänen tunnetuin animaationsa on dinosaurus gertie argentiinassa uirino cristiani teki mahdollisesti maailman ensimmäisen kokoillan animaation el apstol ja ensimmäisen kokoillan äänianimaation peludpolis kumpikin elokuva on jo tuhoutunut vuonna pat sullivan kehitti ilkikurisen kissan nimeltä felix jota piirtämään hän otti studiolleen otto messmerin felix oli ajalleen poikkeuksellisen ilmeikäs hahmo joka myös tiesi olevansa piirroshahmo piirretyssä maailmassa ja pystyi hyödyntämään sitä kekseliäästi sullivan ei kuitenkaan siirtänyt felixiä väri ja äänielokuvaksi mikä lopetti sen suosion newyorkilaiset max ja dave fleischer loivat animaation supertähdet koko klovnin out of the inkwell betty boopin ja kippari kallen he valmistivat myös historian toisen kokoillan värianimaation gulliverin retket fleischerit toimivat alalla yli kaksikymmentä vuotta mutta he eivät suostuneet valmistamaan mitään oheistuotteita ja jäivät disneyn varjoon yhdysvaltalainen walt disney aloitti animaatiouransa liisasta ihmemaassa kehitti oswald jäniksen ja lopulta läpimurtohahmonsa mikki hiiren disneyn höyrylaiva ville oli edistynyt äänianimaatio joka nosti animaation tunnustetuksi teatteriviihteeksi disney perusti disney yhtiöt ja nousi luvulla hollywoodin suurimmaksi itsenäiseksi elokuvatuottajaksi disneyn studio teki vuonna maailman ensimmäisen kokoillan värianimaatioelokuvan lumikki ja seitsemän kääpiötä sen jälkeen disney on tuottanut useita klassikon asemaan nousseita kokoillan animaatioita ja niiden lisäksi paljon lyhytanimaatioita ja myös sota animaatioita disney on säilyttänyt asemansa johtavana animaatiotalona vielä nykyaikanakin yhdysvalloissa lyhyitä piirroselokuvia tekivät luvulta alkaen myös warner bros metro goldwyn mayer ja united pictures of america warner aloitti animaatiotuotantonsa ja se keskittyi merrie melodies ja looney tunes lyhytfilmisarjoihin warnerin animaatiot olivat disneyyn verrattuna räväkämpiä ja luvulla ne alkoivat ottaa mallinsa screwball komedioista warnerin tunnetuimpia animaatiohahmoja ovat väiski vemmelsääri repe sorsa sekä kelju k kojootti ja maantiekiitäjä ja merkittävimpiä tekijöitä chuck jones friz freleng ja tex avery sekä ääninäyttelijä mel blanc mgm n animaatio osaston tunnetuimpia tekijöitä olivat tex avery sekä hanna barbera kaksikko ja sen tunnetuimpia hahmoja lurppa susi sekä tom ja jerry yhdysvalloissa teatterilyhytanimaatioiden tekeminen lopetettiin liian kalliina vuonna sen jälkeen piirrosfilmien julkaisu siirtyi televisioon ja niitä alettiin tehdä paljon aiempaa halvemmalla menestyneimpiä piirrossarjoja oli hanna barberan kiviset ja soraset jota alettiin esittää televisiossa saksalainen mainosanimaatio oli luvulla rohkean kokeilevaa oskar fischingeristä tuli luvulla merkittävä animaattori saksassa mutta hän joutui poistumaan yhdysvaltoihin jouduttuaan natsihallinnon epäsuosioon adolf hitler piti disneyn piirroselokuvista ja joseph goebbels perusti vuonna saksalaisen animaatioteollisuuden sodan jälkeen animaatio sai valtion tukea ja siellä tuotettiin esimerkiksi nukkumatti sarjaa länsi saksan tunnetuimpia animaatiosarjoja oli nikke knatterton britannian tunnetuimpia animaatioelokuvia ovat olleet esimerkiksi eläinten vallankumous keltainen sukellusvene sekä aardmanin tuottamat wallace ja gromit vaha animaatiot ranskassa paul grimault oli luvulla maan tunnetuimpia animaatioelokuvien tekijöitä hänen jälkeensä tärkeimmät ranskankieliset animaatiot valmistettiin belgiassa tunnetuimpina tintin asterixin ja strumffien sarjakuvista mukaillut tarinat neuvostoliitossa kehitettiin omaperäinen pehmeä tapa kuvata liikettä josta tuli maan animaation tunnusmerkki alkuvuosikymmeninä animaation tehtävä oli tuottaa materiaalia kommunismin rakentamiseksi myöhemmin maassa alettiin käyttää paljon rotoskooppausta piirrosmainen animaatio alkoi nousta maassa luvulla yksi maan arvostetuimmista animaationtekijöistä oli juri norstein luvun lopulta alkaen tekkoslovakian tunnetuimpia ja kansainvälisesti arvostetuimpia animaattoreita oli nukkeanimaattori ji trnka lastenanimaatioista tunnetuimpia on zdenk milerin myyrä animaatiota on suomessa tehty melko pienimuotoisesti ja tekijöitä on aina ollut vähän animaattoreiden suurin työllistäjä on ollut televisio ja varsinkin lastenohjelma pikku kakkonen jossa on esitetty muun muassa camilla mickwitzin ja heikki partasen lyhyitä pala animaatioita animaation pioneeri suomessa oli ola fogelberg pekka puupään luoja fogelberg teki luvulla viisiminuuttisen puupää piirrosfilmin joka ei kuitenkaan tiettävästi ole säilynyt jälkipolville vuonna ilmestyneen elokuvan lentävä kalakukko alkutekstit esitettiin animaationa jossa kalan päällä ja pyrstöllä varustettu pahvijuna liikkui eteenpäin esiintyjien nimet vuorollaan vaunuissa animaation kukoistuskausi suomessa oli luku jolloin pala animaatio tuli suosituimmaksi animaatiotekniikaksi riitta nelimarkka teki luvulla yhdessä jaakko seeckin kanssa useita pitempiä animaatioelokuvia kuten valmistuneen seitsemän veljestä heikki prepula on tehnyt pala animaatiota luvun lopulta lähtien muun muassa kössi kenguru selluloidianimaatiota suomessa on tehnyt trikkikuvaajana tunnettu jan eric nyström hänen tunnetuin animaatioelokuvansa on valmistunut kidnapping tietokoneanimaation edelläkävijä suomessa oli tööt filmi oy jonka tuottamista animaatioelokuvista tunnetuin on valmistunut mennyt manner suomalaisista nukkeanimaation tekijöistä tunnetuin on katariina lillvist jonka animaatio tyttö ja sotamies palkittiin tampereen lyhytelokuvajuhlilla lumifilm oy on tuottanut nukkeanimaatiosarjat turilas ja jäärä sekä urpo ja turpo suomalainen animaatio on luvulta lähtien kokenut uuden nousun mikä johtuu sekä alan opetustarjonnan kasvusta että erilaisten tietokoneavusteisten animointiohjelmien kehityksestä vuonna aloitti tietokoneanimoitu itse valtiaat satiirisarja ja sarjan tekijöiltä valmistui vuonna ensimmäinen kokopitkä tietokoneanimaatioelokuva keisarin salaisuus vuonna valmistunut röllin sydän on osittain suomalaisten tekemä kokoillan piirretty vuonna ilmestyi suomalais tanskalais irlantilais saksalaisena yhteistyönä valmistunut elokuva niko lentäjän poika josta tuli myös kaikkien aikojen laajimmalle levitetty suomalainen elokuva sillä sen markkinointioikeudet on myyty jo yli sataan maahan toisen maailmansodan jälkeen japanilainen animaatio anime alkoi kehittyä voimakkaasti osamu tezuka antoi töillään animelle suuntaviivat japanista on tullut animaation suurvalta ja siellä tuotetaankin animaatiota enemmän kuin missään muualla maailmanlaajuisesti tunnettuja anime elokuvia ovat esimerkiksi akira ghost in the shell aaveääni ja henkien kätkemä tietokoneanimaatio sai alkunsa vuonna kun yhdysvaltalaiset charles csuri ja james shaffer julkaisivat kymmenminuuttisen hummingbird animaationsa sen jälkeen lyhytanimaatioita alettiin tehdä muissakin maissa vuonna disney julkaisi tietokonegrafiikkaa käyttävän tieteiselokuvan tron jota oli valmistettu seitsemän vuoden ajan pixar animaatiostudio julkaisi ensimmäisen kokonaan tietokoneella tehdyn kokoillan animaatioelokuvan toy story leluelämää vuonna animaatiota ja näytelmäelokuvaa on usein yhdistetty king kongin apinajaksot oli toteutettu animaatiolla kuka viritti ansan roger rabbit elokuvassa klassiset animaatiosankarit liikkuvat elävinä ihmisten joukossa yksi esitysmuoto ovat pitkien näytelmäelokuvien alkuteksti animaatiot usein animaatioissa näytetään päähenkilöiden karikatyyrihahmoja tai muuta aiheeseen etäisesti liittyvää alkutekstien yhteydessä esimerkiksi kaupunkicowboyt käytti tätä animaatio voi olla myös aiheeseen varsinaisesti liittymätön kuten vaaleanpunainen pantteri sarjassa jonka spin offina syntyi piirrossarja kissahahmon ympärille animaatiotekniikoita on monenlaisia ja niitä voi myös yhdistellä piirrosanimaatio on kuva kuvalta piirrettyä animaatiota joka yleensä liitetään taustamaalaukseen nykyisin piirrosanimaatio tehdään usein tietokoneella jolloin puhtaaksipiirretyt kuvat skannataan kuvankäsittelyohjelmaan jossa ne väritetään ja koostetaan kuvasarjaksi ennen tietokoneita piirrosanimaatiot tehtiin selluloidikalvoille joiden yhdelle puolelle piirrettiin ääriviivat ja toiselle puolelle maalattiin väripinnat piirrosanimaattori piirtää ensin pääkuvat eli liikkeen kannalta olennaiset piirrokset minkä jälkeen niiden väliin piirretään välikuvat piirretyissä animaatioissa samoja kuvasarjoja eli syklejä käytetään melko usein sillä se säästää aikaa stop motion animaatio on mikä tahansa animaatio joka kuvataan ruutu ruudulta nukkeanimaatiossa ja vaha animaatiossa rakennetaan nuket tai vahahahmot jotka sitten kuvataan pienoismallinomaisissa lavasteissa pala animaatiossa hahmot muodostetaan paperista tai sen kaltaisesta materiaalista irti leikatuista paloista joita liikutellaan kuvauspöydällä ja kuvataan ylhäältäpäin monitasokameralla pala animaatio on suhteellisen nopeaa ja halpaa tehdä esineanimaatiossa liikutellaan esineitä ja kuvataan niitä ruutu ruudulta piksillaatioanimaatio kuvataan ihmisnäyttelijöillä joita käytetään samaan tapaan kuin nukkeanimaatiossa hahmojen luominen eli karakterisointi määrittelee kaiken hahmolle tunnusomaisen kuten miltä animaation hahmo näyttää miten hän liikkuu ja ääntelee ja myös sen kuka hän on animaatiohahmot ovat usein monin tavoin liioiteltuja mutta samalla visuaalisesti pelkistettyjä myös hahmojen liikkeet ovat usein vakiintuneella tavalla liioiteltuja ennakoiminen on varsinaista liikettä edeltävä vastaliike esimerkiksi kun hahmo venyy taaksepäin ennen juoksuun ampaisemista todellisessa maailmassakin tapahtuvat venyminen litistyminen kiihtyminen ja hidastuminen sekä primäärinen ja sekundäärinen liike voimakkaan liikkeen aiheuttaessa pienempiä liikkeitä täytyy animaatiossa esittää huolellisesti tauot ja rytmitys ovat myös tärkeitä sillä ilman niitä animaatiosta tulee levoton animaatioelokuvan maailmaan voi myös luoda täysin uusia olosuhteita kuten elastisia esineitä ja seiniä joiden läpi voi juosta animaatioelokuvan äänet tehdään yleensä valmiiksi ennen varsinaista animointia animaatioelokuvan ilmaisussa musiikilla on usein tärkeä osa ääntä ja musiikkia voi käyttää paitsi luonnollisena taustana myös tulevien tapahtumien ennakoimiseen liikkeiden ajoituksen laskeminen on erityisesti animaatiossa olennaista täysanimaatiossa hahmot liikkuvat enintään kuvan sekuntivauhdilla jolloin jokaista liikettä kuvataan kahdesti sillä elokuva pyörii kuvaa sekunnissa vähemmällä kuvamäärällä liike muuttuu nykiväksi aikakone on suomalainen nelihenkinen popyhtye yhtye toimi nimellä aikakone vuosina ja kolmen vuoden tauon jälkeen vuodet nimellä aika vuonna yhtye vaihtoi nimensä takaisin aikakoneeksi ja jäi tauolle viimeisen kiertuekeikkansa jälkeen paluun aikakone teki vuonna uuden helmikuussa ilmestyneen kokoelmalevyn greatest hits myötä aikakone julkaisi debyyttialbuminsa tähtikaaren taa vuonna se myi triplaplatinaa ja sisälsi läpimurtokappaleet alla vaahterapuun odota taas saan lentää nimikkokappaleen tähtikaaren taa ja matkustanut oon jotka kaikki saivat runsaasti radiosoittoaikaa samana vuonna duettona samuli edelmannin kanssa sanin esittämä kappale tuhat yötä nousi hitiksi aikakoneen seuraava levy toiseen maailmaan ilmestyi vuonna siltä hiteiksi nousivat nti groove opettelen salaa ja keltainen tuolloin aikakone osallistui euro vision laulu kilpailujen karsintoihin ensimmäistä kertaa kappaleellaan ihan hiljaa joka on levyn raita sijoitus karsinnoissa oli kuudes vuotta myöhemmin ilmestyi uusi pitkäsoitto maa maa albumin ensimmäinen hittisingle oli veran tulkitsemana tulisitko sitä seurasivat magiaa perhosten yö ja veran kirjoittama joulun ajalle tarkoitettu hiljaisuus niiden lisäksi julkaistiin ep se sisälsi neljä kappaletta rakkauden lähetti joka tehtiin suomalaisen työn liitolle anna mun bailaa remix aikapyörä ja seis single myi tuplaplatinaa sen jälkeen yhtye jäi pitemmälle tauolle yhtye teki paluun vuonna esiintyen uudella nimellä aika esiintymiskieli oli vaihdettu englantiin syystä että se oli ollut yhtyeen jäsenten pitkäaikainen haave ensimmäisestä kappaleesta little by little tuli pitkäsoiton hear me now avausraita mutta siitä tuli vähemmän tunnettu single seuraava suosittu single oli albumin nimikappale hear me now josta tuli myös suosittu kesäbiisi kyseinen kappale oli myös syksyllä ilmestyneen young love nuorisoelokuvan tunnusmusiikki samassa elokuvassa olivat elokuvamusiikkina myös ajan kappaleet glittering lights ja rock me baby hear me now albumi myi kultaa aika yhtye päätti osallistui toistamiseen euroviisuihin vuonna kappaleella stay ja sijoittui toiseksi suomen karsinnassa kappale ei kuitenkaan saanut toivottua radiosoittoaikaa hear me now albumilta julkaistiin kuitenkin vielä yksi single glittering lights vuonna aika ilmoitti jäävänsä tauolle ja lopettavan toimintansa jäähyväiskiertueen jälkeen kaikki siirtyivät omille urilleen sani soolouralle alex elämäntapavalmentajaksi ja elokuvamusiikkisäveltäjäksi maki tekemään sävellyksiä muille artisteille ja vera kirjoittamaan yhtye julkaisi vielä jäähyväissinglen uudet tuulet sekä hittikokoelmalevyn saman vuoden toukokuun loppuun levyllä on mukana kaikki aikakoneen suurimman suosion saaneet kappaleet toukokuuta jäi yhtyeen viimeiseksi esiintymiseksi klubilla joka oli helsingin kaivohuoneella ja samalla myös toistaiseksi viimeiseksi päiväksi jolloin yhtyeen jäsenet esiintyivät nimellä aikakone lähes vuosikymmenenmittaisen uransa aikana yhtye myi yhteensä noin levyä teki keikkaa ja edustaa hittimäärällään luvun suomalaisen popmusiikin kärkeä aikakone teki paluun vuonna jolloin helmikuun lopulla julkaistiin kokoelmalevy kahdelle cd lle mitoitettu kokoelmalevy sisältää aikakoneen suosituimmat hitit sekä myös joitain yhtyeen tutuimmista hiteistä remiksattuja versioita lisäksi levyllä on kolme kokonaan uutta kappaletta vuoristorata nostan sut ja karnevaali yhtye valitsi yhdeksi esiintymisekseen suomen euroviisukarsinnat toimien siellä väliaikaesiintyjänä vuoden kiertueella oli veran äitiysloman aikana tuuraamassa susanna laine vuonna aikakoneelta ilmestyi jälleen uusi single sig yhtyeen hitistä vuosisadan rakkaustarina tehty cover versio oli myös mainosmusiikkina r kioskille televisiomainoksessa singleä seurasi samanniminen albumi jolla on uutta kappaletta aikakone julkaisi toukokuussa singlen historiaan ja osallistui saman vuoden syksyn sävel kilpailuun kappaleella nirvana yhtye oli mukana kappaleilla vielä täydessä kokoonpanossaan ja alkuperäisjäsenistönä heinäkuussa julkisuudessa liikkui tieto että vera oli lähtenyt yhtyeestä hänen tilalleen yhtyeeseen tuli myöhemmin samana vuonna jasmin jazu hertzberg toukokuussa aikakone julkaisi uuden singlen liian vanha kappale on osa reumaliiton liikkeestä hyvinvointia kampanjaa kappale oli ensimmäinen single lokakuuta julkaistulta albumilta vuodesta eteenpäin jenna jatkaa aikakoneen riveissä nykyään satunnaisesti vierailevana laulajana keskittyäkseen soolouran luomiseen jenna veen taiteilijanimellä akustiikka eli äänioppi kuulla on tieteenala joka tutkii ääntä akustiikka on monitieteinen ala äänen syntymekanismien ja etenemisen tutkimus kaasussa nesteessä tai kiinteässä väliaineessa liittyy läheisesti fysiikkaan erityisesti mekaniikkaan kun taas äänen havaitsemisen ja kuulon tutkimus eli psykoakustiikka on lähellä psykologiaa ja lääketiedettä toisaalta akustiikalla tarkoitetaan arkikielessä äänen kuuluvuuden laatua tilassa konserttisalissa on hyvä akustiikka jos musiikki kuulostaa siellä miellyttävältä puhumisen kannalta huoneen akustiikka on huono jos puheesta ei saa siellä selvää esimerkiksi koska huoneen jälkikaiunta aika on liian pitkä akustiikka liittyy läheisesti hyvin moniin aloihin kuten musiikkiin arkkitehtuuriin ja meritieteeseen akustiikan sovelluksia kutsutaan äänitekniikaksi jonka pohjana on nykyisin yleensä elektroniikkaa ja signaalinkäsittelyä audiotekniikassa äänen taajuus on rajattu ihmiskorvalle kuultaviin ääniin eli taajuusalueelle hz khz meluntorjunta on akustiikan osa alue joka pyrkii vaimentamaan ei toivottua ääntä ja vähentämään sen aiheuttamia haittoja melua syntyy liikenteessä työpaikoilla ja rakennuksissa joten meluntorjunnalla on yhteyksiä konetekniikkaan ja rakennustekniikkaan akustiikan alalla toimivaa henkilöä kutsutaan akustikoksi akustikko on äänitekniikan asiantuntija joka toimii usein konsulttitehtävissä tai tutkimuksen ja tuotekehityksen parissa suomessa akustikkoja työskentelee konsulttiyrityksissä tieto ja viestintätekniikan alalla ministeriöissä raskaassa teollisuudessa ja yliopistoissa sekä ammattikorkeakouluissa akustikolla voi olla peruskoulutus eri aloilta joita ovat ainakin akustiikka arkkitehtuuri fysiikka rakennustekniikka konetekniikka sähkötekniikka ja tietotekniikka useimmilla akustikoilla on diplomi insinöörin tai maisterin tutkinto joillain akustiikan asiantuntijoilla on filosofian tohtorin tai tekniikan tohtorin tutkinto aalto yliopistossa voi opiskella diplomi insinööriksi akustiikan ja audiotekniikan pääaineesta joka kuuluu englanninkieliseen ccis maisteriohjelmaan pääsyvaatimuksena on kandidaatin tutkinto soveltuvalta alalta koulutus on kaksivuotinen ja sen järjestävät yhteistyössä aalto yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu ja perustieteiden korkeakoulu aalto yliopistossa voi myös opiskella tekniikan tohtoriksi akustiikan alalta tällöin jatko opintojen tutkimusala on akustiikka ja äänenkäsittelytekniikka ja opetuksen järjestää aalto yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu pääsyvaatimuksia ovat mm maisterin tutkinto soveltuvalta alalta ja riittävä opintomenestys tekniikan tohtorin opintojen nimelliskesto on neljä vuotta arpanet advanced research projects agency network oli yhdysvaltalainen pakettikytkentäinen tietokoneverkko josta kehittyi internet verkko siirtyi käyttämään tcp ip protokollapinoa tammikuuta arpa n johtajan charles herzfeldin mukaan verkko perustettiin koska tehokkaat tietokoneet ja niitä käyttävät tutkijat olivat maantieteellisesti etäällä toisistaan arpanetin projektijohdossa toiminut lawrence roberts esitti lokakuussa paperin nimeltä multiple computer networks and intercomputer communication joka tiivisti suunnitelman arpanetin rakentamiseen verkkoa varten käytettiin interface message processor imp minitietokoneita verkkoliikenteeseen joka salli verkkoon liitettävien suurtietokoneiden toiminnan verkosta riippumatta imp n korvasivat myöhemmin reitittimet ensimmäisen verkkoa kuvaavan rfc dokumentin kirjoitti steve crocker huhtikuuta otsikolla host software network control protocol ncp oli arpanetissä ensimmäinen standardi tietoliikenneprotokolla joka otettiin käyttöön joulukuussa neljä ensimmäistä tietokonetta verkossa olivat ensimmäinen viesti arpanetissä lähetettiin lokakuuta ucla n opiskelija charley kline lähetti viestin ucla n tietokoneelta sri n tietokoneelle tarkoituksena kirjautua sisään tavoitteena oli lähettää viesti log jolloin sri n tietokone lisäisi in täydentääkseen sanan login kirjainten l ja o jälkeen stanfordin kone kuitenkin kaatui toisella yrityksellä koko sana kulki sigma ltä lle arpanet vaikutti myös ranskalaisen cyclades verkon kehitykseen sekä cyclades että npl verkko vaikuttivat arpanetin kehitykseen eri verkot käyttivät erilaisia yhteensopimattomia protokollia joka johti tcp ja ip protokollien kehitykseen yhdistelmästä käytetään nykyään nimitystä tcp ip protokollien kehitystä on dokumentoitu sri n on line system järjestelmässä arpanetin siirtyminen ncp protokollasta tcp ip pinoon on kuvattu dokumentissa ncp tcp transition plan tiedot verkossa olevista koneista olivat alkuun jokaisella koneella olevassa tiedostossa joka korvattiin ensin keskitetyllä tiedolla ja myöhemmin dns nimipalvelujärjestelmällä verkon kasvaessa vuonna arpanet jakaantui kahteen eri verkkoon milnet ja arpanet arpanet jäi tutkimus ja siviilikäyttöön ja levisi yliopistojen ja tutkimuslaitosten välisestä verkostosta huimaa vauhtia nopeasti halventuvan teknologian takia siihen liittyi pian runsaasti ulkomaisia solmuja etenkin länsi euroopasta university college london englanti ja norsar norja vuonna eunetiin lisättiin reitittimet joilla verkko liittyi arpanetiin arpanet suljettiin vuonna ja internet korvasi sen vuonna yhdysvaltain asevoimien tutkimusrahoitusorganisaatio arpa nimettiin darpa ksi defense advanced research projects agency tämän takia verkkoa kutsuttiin joskus nimellä darpanet airbus a on eurooppalaisen airbusin valmistama nelimoottorinen laajarunkokone konetyyppi on suunniteltu pitkille reiteille joilla kulkee paljon matkustajia koneen suunnittelu aloitettiin luvun puolessa välissä ja siinä hyödynnettiin airbus a konetta varten kehitettyjä osia sekä tekniikoita kuten fly by wire ohjausjärjestelmää ja komposiittirakenteita a ja a koneissa on pienempien a perheen koneiden kanssa yhtenevät ohjaamot jolloin lentäjien koulutus siirryttäessä konetyypistä toiseen lyhenee viikoista muutamiin päiviin lisäksi koneiden rungon halkaisija on sama kuin vanhemmissa airbus a ja a koneissa joten eri airbus laajarunkokoneita operoivat lentoyhtiöt voivat käyttää olemassa olevia matkustamotarvikkeita ja sisustuksia a ssa on a n sama runko laskutelineet a kpl a kpl ohjaamo sekä siiven ulkomuoto airbus a on kaksi ja a nelimoottorinen kone erilaisten moottoriratkaisujen lisäksi konetyyppien siivissä on rakenteellisia eroja moottorien sovittamiseksi a on kahden moottorinsa ansiosta halvempi operoida kuin a jolla puolestaan on pidempi toimintamatka a ja koneissa on aikaisempia malleja suurempi siipi sekä uudelleen suunniteltu siiven kiinnitys runkoon ratkaisuilla saatiin kasvatettua koneiden siipipinta alaa sekä polttoainekapasiteettia sekä suurinta sallittua lentoonlähtöpainoa lisäksi keskimmäiseen päälaskutelineeseen lisättiin yksi rengaspari kantamaan kasvanutta massaa ahvenanmaa on saariryhmä sekä suomen historiallinen ja nykyinen maakunta sekä ainoa jolla on itsehallinto ahvenanmaan ainoa virallinen kieli on ruotsi prosentilla väestöstä on äidinkielenään ruotsi noin prosenttia on suomenkielisiä ja muunkielisiä asukkaita on yhteensä noin seitsemän prosenttia ahvenanmaa on sekä väkiluvultaan henkeä että maapinta alaltaan suomen pienin maakunta ollen kuitenkin väestötiheydeltään as km maakuntien mediaanissa maakunta sai laajan itsehallinnon vuonna jolloin kansainliitto päätti alueen kuuluvan suomelle ahvenanmaan ainoa kaupunki on sen hallintokeskus maarianhamina ahvenanmaan elintaso kuuluu suomen korkeimpiin elinkeinorakenne on painottunut palveluihin tärkein elinkeino on merenkulku joka synnyttää lähes prosenttia alueen bruttokansantuotteesta ahvenanmaan tuhansista saarista on asuttuja jääkausi on hionut saarten punaisen graniitin monin paikoin silokallioiksi kasvillisuus on rehevää ja runsaslajista sekä kasvillisuus että eläimistö poikkeavat manner suomen lajistosta ja maakunnalla on omia rauhoitusmääräyksiään ruotsin sana tarkoittaa yksinään pientä jokea mutta ahvenanmaan ruotsinkielisen nimen land alkuosan arvellaan olevan muuta alkuperää sillä ahvenanmaalla ei juuri ole jokia lars huldnin esittämän teorian mukaan land nimen alkuosa on muunnos muinaispohjoismaisesta sanasta ahva joka on sama sana kuin latinan aua vesi toisaalta hän pitää mahdollisena sitäkin että lähtökohtana voisi olla suomalainen sana ahvena ahven josta kielen äännekehityksen sääntöjen mukaan on voinut kehittyä maakunnan nimen alkuosa ahvenanmaa sijaitsee saaristomeren lounaisosassa ahvenanmeren itäpuolella ja selkämeren eteläpuolella ahvenanmaan itäpuolella on turun saaristo varsinais suomessa jonka suuntaan rajana on kihti maakunnan pääsaaren manner ahvenanmaan keskellä on lumparnin merenselkä ja vrdön ja kumlingen välillä teili niminen merenselkä manner ahvenanmaalta on ruotsin mantereelle kilometriä ja suomen mantereelle kilometriä ahvenanmaahan kuuluvalla märketin luodolla on suomen läntisin kiinteän maan kohta ahvenanmaan saaristoon lasketaan kuuluvan vähintään hehtaarin kokoista saarta ja luotoa joista on asuttuja maakunnan suurimmaksi järveksi lasketaan joko finströmin ja saltvikin kunnissa sijaitseva vandöfjärden km tai jos se lasketaan merenlahdeksi kanavan yhdistämät östra och västra kyrksundet sundin kunnassa niiden pinta ala on noin kolme neliökilometriä manner ahvenanmaa on pohjoisesta etelään kilometriä pitkä ja idästä länteen kilometriä leveä saaren pinta ala on neliökilometriä siihen ovat siltayhteydessä kapean marsundin erottama eckerö ja lemströmin kanavan mantereesta erottama lemland josta on edelleen siltayhteys lumparlandiin muita huomattavia saaria ovat vrdö föglö sottunga kumlinge kökar ja brändö ahvenanmaan korkein huippu on orrdalsklint metriä saltvikin kunnassa manner ahvenanmaalla ahvenanmaan peruskallio on enimmäkseen karkearakeista punertavaa graniittilajia ahvenanrapakiveä ahvenanmaan rapakivigraniitti on yksi suomen laajimmista rapakivi intruusioista lumparnin selältä on tavattu ordovikikauden kalkkikiviä ahvenanmaalta on löytynyt ordovikikauden fossiileita kuten trilobiitteja ajalta jolloin nykyisen ahvenanmaan sisältänyt manner oli lähellä päiväntasaajaa viime jääkauden jäljet näkyvät ahvenanmaan kallioissa saarten jäätikön tulosuunnan puoleiset sivut ovat hioutuneet viistoiksi silokallioiksi kun taas saarten vastakkaisella sivulla on jyrkemmät seinämät kivikkoisia pirunpeltoja on vanhoilla yoldiameren ja ancylusjärven rannoilla ahvenanmaan ilmasto on lauhkeampaa kuin muualla suomessa vuoden keskilämpötila c helmikuun c oheinen ilmastotaulukko kuvastaa ahvenanmaan pääsaaren sisäosien ilmastoa puuvartisten kasvien menestymisvyöhykkeissä ahvenanmaa kuuluu suotuisimpaan vyöhykkeeseen a ahvenanmaa on yksi suomen luonnontieteellisistä maakunnista se kuuluu hemiboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen lehdot ja lehtoniityt ovat tyypillisiä mutta myös havumetsiä on runsaasti kasvillisuus on yleensä rehevää kasvisto on runsaslajinen siemenkasveja on noin lajia niistä mainittakoon harvinainen suomessa vain ahvenanmaalla kasvava euroopanmarjakuusi ja rantamaisemiin leimaa antava tyrni jalot lehtipuut kasvavat yleisempänä ahvenanmaalla kuin eteläisessä manner suomessa esimerkiksi etelä suomessa harvinaisiksi tai harvalukuisiksi luokitellut puulajit kuten vuorijalava ja saarni ovat ahvenanmaalla yleisiä ahvenanmaan rantaniityillä lajirunsaus on suurempi kuin missään suomessa ahvenanmaalla on omat ympäristösäännöksensä joihin sisältyy erityisiä rauhoitusmääräyksiä riistalajeja lukuun ottamatta nisäkkäät esimerkiksi saukko ja itämerennorppa ja linnut ovat rauhoitettuja lisäksi maakunnan hallituksen päätöksellä on rauhoitettu neljä matelijaa viisi sammakkoeläintä yksi nilviäinen ahmattikotilo perhoslajia yksi kovakuoriainen isolampisukeltaja ja kaksi korentoa lajien suojelusta vastaa ahvenanmaan maakunnan hallitus noin kasvia on rauhoitettu niiden joukossa ovat useimmat kämmekkälajit ahvenanmaalla on kaikkiaan luonnonsuojelualuetta ja noin luontopolkua hirviä kaadetaan nykyisin vuosittain ja metsäkauriita harmaahylkeitä on metsästetty vuosittain noin sata kangaskäärmettä tavataan ahvenanmaalla muttei manner suomessa ahvenanmaan kuntien sijainti käy ilmi oheisesta kartasta maakunnan kuntaa ovat ahvenanmaalla ei ole tehty kuntaliitoksia vuonna toteutettiin osakuntaliitos kun jomalasta liitettiin maarianhaminaan alue jossa oli asukasta ahvenanmaan maakuntahallitus päätti että sottunga liitettäisiin naapurikuntaan vuoden eduskuntavaaleihin mennessä mutta päätös jäi toteuttamatta ahvenanmaalla on kolme seutukuntaa mariehamns stadin seutukuntaan kuuluu vain maarianhamina lands landsbygdin seutukuntaan kuuluvat eckerö finström geta hammarland jomala lemland lumparland saltvik ja sund sekä lands skärgrdin seutukuntaan brändö föglö kumlinge kökar sottunga ja vrdö ahvenanmaan korkeimmat kohdat saltvikissä sijaitsevat orrdalsklint ja lngbergen alkoivat kohota merestä noin vuotta sitten syntynyt saaristo sai ensimmäiset asukkaansa kivikaudella suomesta saarten vanhimmat arkeologiset löydöt edustavat idästä levinnyttä kampakeraamista kulttuuria noin ajalta eaa noin eaa ahvenanmaalle saapui kuoppakeraamisen kulttuurin edustajia ruotsin puolelta kökarista on löytynyt hylkeenpyytäjien asuinpaikka pronssikaudelta rautakaudella varsinkin merovingi ja viikinkiajoilla arkeologiset aineistot ovat ahvenanmaalla runsaat viikinkiaikaisia kalmistoja on useimmat niistä pääsaarella kulttuuriyhteyksiä oli sekä ruotsin että manner suomen suuntaan kaukaisemmista kauppayhteyksistä kertovat saarilta löytyneet arabialaiset kolikot suomalaisen asutuksen historia näkyy saariryhmän paikannimissä luettelo ahvenanmaan suomalaisperäisistä paikannimistä ja sovinnaisnimistä keskiajalla ahvenanmaasta tuli kastelholman linnaläänin keskusalue joka kuului suomen käskynhaltijakuntaan ja turun hiippakuntaan luvulla ahvenanmaa oli osana prinssi juhanalle annettua suomen herttuakuntaa ja luvuilla ahvenanmaa kuului hallinnollisesti turun ja porin lääniin suuri postitie suomen ja ruotsin välillä kulki ahvenanmaan kautta ja talonpojilla oli velvollisuus kuljettaa postia vuoteen asti suomen sodan jälkeisessä haminan rauhassa vuonna ahvenanmaa liitettiin muun suomen mukana venäjän keisarikuntaan ahvenanmaalaiset pyysivät saada jäädä osaksi ruotsia mutta tähän ei suostuttu ja ahvenanmaasta tuli osa suomen suuriruhtinaskuntaa venäjä rakensi saarille bomarsundin linnoituksen joka myöhemmin tuhoutui oolannin sodassa maarianhamina sai kaupunginoikeudet vuonna sodan jälkeen saaret demilitarisoitiin venäjä sitoutui pariisin rauhassa vuonna olemaan linnoittamatta ahvenanmaata mutta rakensi sinne kuitenkin linnoituksia ensimmäisen maailmansodan aikana venäläisten tekemän linnoituksen raunioita on boxön saarella suuriruhtinaskunnalta ahvenanmaa periytyi suomen tasavallalle venäjän vallankumouksen jälkeen venäläinen sotaväki alkoi esiintyä hillittömästi myös ahvenanmaalla tämän seurauksena siellä heräsi eräissä piireissä ajatus ahvenanmaan liittämisestä ruotsiin tämä pyrkimyksen johtomiehiä olivat varatuomari c björkman ja toimittaja j sundblom he olivat helmikuussa keränneet hengen allekirjoittaman adressin jossa vaadittiin saarten liittämistä ruotsiin adressi toimitettiin ruotsin kuninkaalle jossa lisäksi maan oikeistopiirit olivat kiinnostuneita alueliitoksesta mutta suomessa se kohtasi jyrkkää vastustusta suomen sisällissodan aikana vuonna ruotsi lähetti saarille sotilasretkikunnan nimellisesti suojelemaan ahvenanmaalaisia siviilejä mutta todellisuudessa ilmeisesti valmistelemaan saarten liittämistä osaksi ruotsia vaasan senaatin pyynnöstä saksalaiset joukot nousivat saarille jonka seurauksena ruotsalaiset sotilaat poistuivat sieltä samoihin aikoihin godbyn taistelussa valkoinen saariston vapaajoukko voitti harry borgin johtaman punakaartin elokuussa suomi ruotsi ja saksa sopivat ahvenanmaan linnoitusten purkamisesta ja maakunnan aseman tulevasta järjestelystä myöhemmin ruotsi vei suomen tietämättä omistusasian voittajavalloille ja esitti kiistan ratkaisemista tulevassa pariisin rauhankongressissa paikallisten separatistien toiminta kiihtyi ja landlehden päätoimittjaja sundblom matkusti pariisiin edistämään ruotsiin liittämistä voittajavaltiot eivät kuitenkaan ottaneet suomen kannan mukaisesti asiaa käsiteltäväkseen heidän mielestään suurin osa suomenruotsalaisista jäisi jatkossa suomen kansalaisiksi vaikka maakunta liitettäisiin ruotsiin ahvenanmaalaista sepatarismia pyrittiin hillitsemään myös ruotsin puolelta koska se uhkasi kaikkien suomenruotsalaisten asemaa suomessa ahvenanmaan kysymys päätyi britannian aloitteesta vuonna kansainliiton neuvoston käsiteltäväksi tämän kesäkuussa tekemän päätöksen mukaan ahvenanmaan saaret jäivät vastoin ahvenanmaalaisten enemmistön toiveita suomen yhteyteen mutta saarten ruotsinkielisen väestön kansallisuuden kielen ja kulttuurin turvaamiseksi oli myönnettävä eräitä takeita jotka suomen eduskunta hyväksyi lisäyksinä ja muutoksina ahvenanmaan jo saamaan laajaan itsehallintoon mikäli ahvenanmaa olisi liitetty ruotsin yhteyteen jotkut suomalaiset olivat valmistautuneet vaatimaan suomelle pohjois ruotsin suomenkielistä aluetta länsipohjaa torniossa perustettiin jopa länsipohjan toimikunta jonka tehtävänä oli aikaansaada länsipohjassa suomalaiskansallista liikehdintää lokakuussa tehtiin genevessä kansainvälinen sopimus ahvenanmaan linnoittamattomuudesta ja neutralisoimisesta ahvenanmaan linnoitukset oli purettu jo vuonna ahvenanmaan maakuntapäivät kokoontui ensimmäiseen täysistuntoonsa kesäkuuta päivää juhlitaan nykyään ahvenanmaan itsehallintopäivänä jatkosodan alkaessa kesäkuuta operaatio kilpapurjehduksessa suomi lähetti ahvenanmaalle sota aluksia ja joukkoja pyrkien siten estämään neuvostoliiton maihinnousun oman lipun ahvenanmaa sai vuonna ahvenanmaan postilaitos on julkaissut vuodesta ahvenanmaan omia postimerkkejä vuonna ahvenanmaan postista tuli oma postilaitoksensa joka on pohjoismaiden pienin ahvenanmaa liittyi pohjoismaiden neuvoston jäseneksi vuonna maakunnalla on neuvostossa kaksi maakuntapäivien valitsemaa edustajaa jotka muodostavat yhdessä maakunnan hallituksen valitsemien edustajien kanssa ahvenanmaan valtuuskunnan pohjoismaiden neuvostossa ahvenanmaalla järjestettiin liittymisestä eu hun oma erillinen kansanäänestys sillä on veropoikkeus joka koskee arvonlisäveroa ja valmisteveroja ja mahdollistaa verovapaan myynnin lauttaliikenteessä suomen ja ahvenanmaan välillä ahvenanmaan oma ensimmäisen tason internet verkkotunnusten pääte ax otettiin käyttöön vuonna matti vanhasen ii hallitusta muodostettaessa vuonna ahvenanmaan oma edustaja oli ensi kertaa mukana muotoilemassa hallitusohjelmaa saarimaakuntaa koskevissa asioissa samassa hallituksessa istui astrid thors suomen historian ensimmäinen ahvenanmaa ministeri eli ministeri oikeusministeriössä jonka toimialana olivat ahvenanmaan asiat käytännössä itsehallinto antaa ahvenanmaalaisille oikeuden säätää lailla omista sisäisistä asioistaan ja päättää maakunnan tulo ja menoarviosta itse hallinto lakia voidaan muuttaa tai se voidaan kumota vain suomen edus kunnan ja ahvenan maan maa kunta päivien yhtä pitävällä päätöksellä jonka eduskunta on hyväksynyt perustus lain säätämis järjestyksessä ja maakunta päivät vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä ahvenanmaan itsehallinnon uudistusta valmistelee komitea jonka työn odotetaan valmistuvan kesällä lainsäädäntövaltaa itsehallintolaissa määritellyissä asioissa käyttää ahvenanmaan maakuntapäivät maakuntalait säädetään maakunnan hallituksen aloitteesta itse hallinto laki sisältää yksityis kohtaiset säännökset siitä millaisista asioista maa kunta saa säätää omia lakeja ja millaisista asioista suomen valtion lait ovat voimassa myös ahvenan maalla ylintä toimeenpanovaltaa maakunnan itsehallintoon kuuluvissa asioissa käyttää ahvenanmaan maakunnan hallitus jonka valitsee maakuntapäivät tasavallan presidentillä on ehdoton oikeus määrätä säädetty laki raukeamaan kokonaan tai osittain ennen veto oikeuden käyttöä presidentin on pyydettävä asiasta korkeimman oikeuden lausunto kansainväliset sopimukset jotka vaikuttavat maakunnan itsehallinnon piiriin kuuluviin asioihin tulevat voimaan maakunnan osalta vasta kun maakuntapäivät ovat ne ratifioineet lainvalmistelussa ja riitakysymyksissä maakunnan ja valtakunnan kantojen yhteensovittamiseksi sekä lausuntojen antamiseksi toimii ahvenanmaan valtuuskunta johon kuuluu kaksi valtioneuvoston ja kaksi maakuntapäivien valitsemaa jäsentä sekä puheenjohtajana maaherra tai muu tasavallan presidentin maakuntapäivien puhemiehen suostumuksella tehtävään määräämä henkilö seuraavilla aloilla itsehallinnollinen ahvenanmaan maakunta toimii lähinnä kuten itsenäinen valtio omine lainsäädäntöineen ja hallintokoneistoineen ahvenanmaan valtionvirasto toimii ahvenanmaan maakunnan alueella suomen tasavallan aluehallintoviranomaisena se toimii suomen tasavallan edustajana itsehallintolaissa määritellyissä asioissa kuten verotoimiston ja käräjäoikeuden asioissa maakunnan itsehallinnon takia valtionvirastolla on kuitenkin erilaiset tehtävät kuin muun suomen aluehallintovirastoilla ahvenanmaan valtionviraston johtaja on muista aluehallintovirastoista poiketen maaherra maaherra on maakunnassa ensi sijassa suomen hallituksen edustajana maaherra avaa ja päättää presidentin puolesta ahvenanmaan maakuntapäivät hänen tehtäviinsä kuuluu myös toimia ahvenanmaan valtuuskunnan puheenjohtajana ahvenanmaalta valitaan suomen eduskuntaan aina yksi edustaja riippumatta alueen asukasluvusta ahvenanmaan vaalipiiri on yksi eduskuntavaalien vaalipiireistä ahvenanmaalta valittu edustaja vuodesta mats löfström kuuluu perinteisesti ruotsalaiseen eduskuntaryhmään kun rkp jäi oppositioon löfströmille ehdotettiin siirtymistä keskustan riveihin sillä hän itse edustaa ahvenanmaan keskustaa hän ei kuitenkaan siirtynyt ahvenanmaalla toimivat eri puolueet kuin manner suomessa joista osalla on suora vastine maakunnassa ne toimivat eduskuntavaaleissa maakuntapäivien vaaleissa ja kunnallisvaaleissa presidentinvaaleissa ja europarlamenttivaaleissa ahvenanmaalaiset äänestävät samoja ehdokkaita kuin mannersuomalaisetkin ahvenanmaalla toimivia puolueita ovat suomen liittyessä euroopan unioniin sovittiin erikseen ahvenanmaan itsehallinnon ja eu jäsenyyden yhteensovittamisesta minkä lisäksi ahvenanmaalaiset saivat itse päättää omasta jäsenyydestään vaihtoehtona oli myös ahvenanmaan jääminen unionin ulkopuolelle tanskalle kuuluvien grönlannin ja färsaarten tavoin suomen liittymissopimukseen liitettiin niin sanottu ahvenanmaan pöytäkirja johon ahvenanmaalaiset saivat menestyksekkäästi lähes kaikki erityisvaatimuksensa joskaan eivät toivomaansa omaa edustajaa euroopan parlamenttiin ahvenanmaa oli mukana suomen eu kansanäänestyksessä lokakuuta mutta piti myös oman erillisen kansanäänestyksensä marraskuuta valtakunnallisessa äänestyksessä eu jäsenyyttä kannatti vain prosenttia ahvenanmaalaisista mutta omassa äänestyksessä kuukautta myöhemmin peräti prosenttia maakuntapäivät hyväksyi eu jäsenyyden joulukuuta äänin eu jäsenyyden myötä ahvenanmaan itsehallinto vahvistui ahvenanmaa on osana suomea eu n jäsen mutta se ei kuulu eu n veroliittoon tämä mahdollistaa verottoman myynnin laivaliikenteessä ahvenanmaan ja eu n välillä tavaran lähettäminen verorajan yli manner suomeen tai muualle eu hun katsotaan maahantuonniksi tällöin alle euron arvoiset postilähetykset pl alkoholi tupakka ja kosmetiikka voidaan myydä suomeen ilman arvonlisäveroa ahvenanmaa on täten niin kutsuttu veroparatiisi euroopan unionin asioissa maakunnalle on varattu mahdollisuus tuoda omat näkemyksensä esille lainsäädännön valmisteluvaiheessa maakunnan hallituksen puheenjohtajalla on oikeus tulla kuulluksi eu ministerivaliokunnassa silloin kun asia kuuluu ahvenanmaan maakunnan toimivaltaan tai on muutoin maakunnalle erityisen tärkeä ahvenanmaalla on myös oma erityisasiantuntijansa suomen pysyvässä eu edustustossa brysselissä euroopan unionin asioissa maakunnalle on varattu mahdollisuus tuoda omat näkemyksensä esille lainsäädännön valmisteluvaiheessa mikäli maakunta jättää panematta täytäntöön jonkin unionin säädöksen joka kuuluu sen toimivaltaan ja suomi tuomitaan tästä laiminlyönnistä rahalliseen seuraamukseen maakunta vastaa sakosta täysimääräisesti ahvenanmaan malli herättää jonkin verran kiinnostusta maailmalla maakuntaan saapuu usein tutkijoita toimittajia ja poliitikkoja tutustumaan itsehallintojärjestelmään joka on kansainvälisesti katsoen varsin epätavallinen esimerkiksi serbia on ehdottanut kosovon kysymyksen ratkaisuksi sille annettavan ahvenanmaan kaltaisen aseman itsenäistymisvaatimuksien sijaan ahvenanmaa on ollut demilitarisoitu krimin sodan päättymisestä vuonna lähtien tämän jälkeen siellä on oleskellut sotajoukkoja ainoastaan maailmansotien aikana ahvenanmaan demilitarisaatiosta on sovittu suomen saksan tanskan ruotsin britannian ranskan italian latvian ja puolan kesken vuoden sopimuksella ahvenanmaan saarten linnoittamattomuudesta sops lisäksi ahvenanmaan saarten demilitarisaatiosta on erikseen sovittu vuonna suomen ja neuvostoliiton välillä sops molemmat sopimukset kieltävät suomea rakentamasta alueelle mitään kiinteitä puolustuslaitteita sotilaslentokenttiä tai muita sotilaallisiin tarkoituksiin suunniteltuja laitteita sotatilanteessa suomella on vuoden sopimuksen mukaan oikeus miinoittaa ahvenanmaan vesiä ja sijoittaa alueelle sen puolueettomuutta uhkaavan hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellisia joukkoja sopimuksen perusperiaatteena on kuitenkin että allekirjoittajavallat jättäisivät sotatilanteessakin ahvenanmaan sotatoimien ulkopuolelle ne ahvenanmaalaiset joilla on kotiseutuoikeus ovat nykyisin käytännössä vapautettuja asevelvollisuuden suorittamisesta ase palveluksen sijasta heidät voitaisiin ahvenan maan itse hallinto lain mukaan velvoittaa palvelemaan luotsi ja majakkalaitoksessa tai muualla siviili hallinnossa mutta niin kauan kuin asiasta ei ole erikseen säädetty lakia he ovat vapautettuja ase velvollisuudesta vapautus ei koske niitä jotka vuotta täytettyään ovat muuttaneet maakuntaan jotkut ahvenan maalaiset kuitenkin suorittavat varusmiespalveluksen vapaaehtoisina lähinnä uudenmaan prikaatissa toisen maailmansodan aikana työikäiset ahvenanmaalaiset olivat työvelvollisina merimiehinä korvauksena siitä etteivät joutuneet sotaan ahvenanmaalla on voimassa kotiseutuoikeusjärjestelmä hembygdsrätt henkilöllä tulee olla kotiseutuoikeus ennen kuin hänen on mahdollista omistaa kiinteää omaisuutta saarella äänestää maakuntapäivävaaleissa tai harjoittaa elinkeinoa kotiseutuoikeuden saa automaattisesti jos se on jommallakummalla vanhemmista kotiseutuoikeutta voi hakea ruotsin kielen taitoinen suomen kansalainen joka on asunut maakunnassa vähintään viisi vuotta suomen kansalaisella on oikeus itsehallintolain mukaan käyttää ahvenanmaalla suomea tuomioistuimissa ja ollessaan tekemisissä valtion viranomaisten kanssa tarvittaessa käytetään tulkkia ahvenanmaan itsenäisyyttä ajaa maakunnan sisällä toimiva ahvenanmaan tulevaisuus puolue itsenäisyydellä pyritään turvaamaan maakunnan ruotsinkielinen kulttuuri itsenäisyyden kannatus on kymmenen prosentin luokkaa ahvenanmaan tulevaisuus on myös pyrkinyt tuomaan esille muiden vastaavien alueiden kuten färsaarten itsenäistymispyrkimyksiä esimerkkeinä ahvenanmaalle professori göran djupsundin mukaan yleinen harhaluulo manner suomessa suomalaisten keskuudessa on että ahvenanmaalaisilla olisi haluja kuulua ruotsiin tammikuussa julkaistun kyselyn tulos paljasti kuitenkin että ahvenanmaalaisista haluaa säilyttää maakunnan autonomisena osana suomea saman kyselyn mukaan väestöstä kannattaisi ahvenanmaan itsenäistymistä ja vain kannattaisi ahvenanmaan liittymistä ruotsiin seuraavassa kuvaajassa on esitetty ahvenanmaan väestönkehitys kymmenen vuoden välein vuodesta lähtien maakunnan väkiluku oli henkeä vuonna ahvenanmaan asukkaasta ruotsia puhui äidinkielenään henkeä suomea henkeä ja vieraskielisiä oli henkeä suomen jälkeen suurimmat vähemmistökielet ovat latvia ja romania noin puhujaa viro noin ja venäjä thai englanti ja saksa kullakin noin sata puhujaa vuonna ahvenanmaalla oli asukasta joista ruotsia puhui suomea ja muita kieliä henkeä vuodesta vuoteen kaikkien kolmen ryhmän koko on kasvanut ja ruotsinkielisten suhteellinen osuus väestöstä hiukan pienentynyt ahvenanmaan väestöstä asuu syntymäkunnassaan on syntynyt jossain toisessa ahvenanmaan kunnassa muualla suomessa syntyneitä on ruotsissa syntyneitä ja muissa maissa syntyneitä henkeä tiedot vuodelta muut maat joissa syntyneitä ahvenanmaalla asuu vähintään sata henkeä olivat latvia romania viro thaimaa ja iran ahvenanmaalaisista oli suomen ja ruotsin kansalaisia yli sadan hengen suuruisia ulkomaiden kansalaisten ryhmiä olivat liettuan romanian viron ja thaimaan kansalaiset vuoden lopussa ahvenanmaan asukkaasta asui taajamissa haja asutusalueilla ja asukkaan asuinpaikan koordinaatit eivät olleet tiedossa maakunnan taajama aste oli prosenttia maarianhaminassa prosenttia väestöstä asui taajamissa maarianhaminan lisäksi taajamaväestöä oli eckerössä finströmissä hammarlandissa jomalassa lemlandissa ja saltvikissä muissa kunnissa ei ollut taajamia vuoden lopussa ahvenanmaalla sijaitsi yhdeksän taajamaa maakuntakeskusta vastaava keskustaajama on lihavoitu suomenmaa kirjasarjan ahvenanmaata koskevan osan mukaan ahvenanmaalla oli kylää ja yksinäistilaa vuonna lands statistik och utredningsbyrn tilaston perusteella ahvenanmaalla on kylää ja maarianhaminan kaupunginosaa osassa kylistä ei ole lainkaan pysyviä asukkaita vuonna suurin kylä oli asukkaan godby ja muut yli asukkaan kylät olivat vesterkalmare storby prästgrden österkalmare söderby ödkarby ingby ja sviby vuonna kuului prosenttia ahvenanmaalaisista suomen evankelis luterilaiseen kirkkoon muihin uskontokuntiin kuului prosenttia ja uskontokuntiin kuulumattomia oli prosenttia kirkkoon kuuluvien osuus on ollut jatkuvassa laskussa vuonna kirkkoon kuului prosenttia ahvenanmaalaisista vuonna luku oli prosenttia ja vuonna enää prosenttia ahvenanmaan evankelisluterilaiset seurakunnat ovat ruotsinkielisiä ja kuuluvat siksi porvoon hiippakuntaan seurakuntia on kaikkiaan kymmenen joista puolet ovat yhden kunnan omia ja puolet useamman kunnan yhteisiä brändö kumlinge eckerö finström geta hammarland jomala lemland lumparland maarianhamina saltvik sund vrdö sekä föglössä kökarissa ja sottungassa toimiva ahvenanmaan eteläinen saaristoseurakunta kappeliseurakuntia ovat lisäksi föglö geta kökar sottunga ja vrdö seurakunnat muodostavat ahvenanmaan rovastikunnan lääninrovastina toimii eckerön kirkkoherra mrten andersson luterilaisen kirkon sisäisistä herätysliikkeistä ahvenanmaalla toimii ainakin evankelisen herätysliikkeen ruotsinkielinen järjestö svenska lutherska evangeliföreningen eli slef järjestöllä on kokoontumistilat maarianhaminassa sekä rukoushuone vrdössä myös vanhoillislestadiolaisten turun rauhanyhdistys järjestää ahvenanmaalla välillä seuroja ahvenanmaan ortodoksit kuuluvat turun ortodoksiseen seurakuntaan joka on osa helsingin hiippakuntaa ahvenanmaan katoliset kuuluvat pyhän birgitan ja autuaan hemmingin seurakuntaan turussa seurakunta järjestää messuja maarianhaminassa helluntaiherätystä maakunnassa edustaa pingstkyrkan p land jolla oli vuonna noin jäsentä seurakunta toimii maarianhaminasta käsin missionskyrkan i finlandilla on myös seurakuntansa maakunnassa nimeltään missionskyrkan p land jonka keskuspaikka on maarianhamina seurakunta on perustettu jo vuonna maarianhaminassa toimii myös församlingen ordet joka on taustaltaan osa tunnustuskuntiin sitoutumatonta uuskarismaattisuutta ja on perustettu vuonna muista uskonnoista islamia edustaa vuonna perustettu lands muslimska förening rf ahvenanmaan elintaso kuuluu suomen alueista korkeimpiin vuonna markkinahintainen bruttokansantuote henkeä kohti oli siellä suomen tilastoalueista toiseksi suurin uudenmaan jälkeen vielä vuonna yli puolet työskenteli maataloudessa mutta luvulla sen osuus työllisistä laski noin prosenttiin vuonna ahvenanmaan työllistäjiä olivat yhteiskuntapalvelut kauppa ja liikenne rahoitus teollisuus rakentaminen maatalous ja muut työttömiä oli vieraskielisten on ahvenanmaalla ollut helpompi löytää töitä kuin muualla suomessa saarimaakunnan tärkein elinkeino on merenkulku joka vuonna toi prosenttia sen bruttokansantuotteesta maarianhaminassa pitävät pääkonttoriaan viking line eckerö konserni lillgaard ja godby shipping ahvenanmaalaisten omistama kauppalaivasto ylitti miljoona bruttotonnia vuonna vuosina ahvenanmaan lipun alla purjehtivien alusten osuus pieneni viidenneksellä kun taas ulkomaille liputettujen alusten tonnimäärä kasvoi prosenttia merenkulun parissa ahvenanmaalaisissa yrityksissä työskenteli prosenttia työvoimasta vuonna vuoden lopussa ahvenanmaalla oli noin yritystä niistä neljännes toimi kaupan ja matkailun alalla viidennes rahoitus ja viidennes rakennusalalla teollisuus on jäänyt saarimaakunnassa melko pienimuotoiseksi suurin teollisuusyritys chips group nykyisin osa orkla confectionery snacks konsernia jalostaa perunoista lähinnä snack tuotteita sipsi ja ranskanperunatehdas on käyttänyt ahvenanmaan koko perunasadon ja lisäksi manner suomessa tuotettua perunaa yhteensä noin miljoonaa kiloa vuodessa se vaikuttaa välillisesti myös kuljetus ja maatalousalan työllisyyteen vuonna orkla ilmoitti harkitsevansa tehtaan sulkemista s ryhmään kuuluvista alueosuuskaupoista varuboden osla toimii uudenmaan lisäksi ahvenanmaalla landsbanken on ahvenanmaalainen pankki jonka pääkonttori on maarianhaminassa lands centralandelslag myy meijerituotteitaan myös manner suomeen ja ruotsiin osuuskunnan tavaramerkkejä ovat landsmejeriet ja landsbagarn ahvenanmaalla on käynyt vuosittain noin kaksi miljoonaa matkailijaa joista yli prosenttia tuli ruotsista ja muut pääosin suomesta yöpyjiä on vuosittain yli vuonna ruotsalaisia yöpyjiä oli hiukan enemmän kuin suomalaisia maakunnassa on noin kesämökkiä ahvenanmaalla tuotetaan yli puolet suomen omenasadosta ahvenanmaan itsehallintolain mukaan jos maakunnassa verovuodelta maksuun pantu tulo ja varallisuusvero ylittää prosenttia vastaavasta verosta koko maassa ylimenevä osa kuuluu maakunnalle verohyvitys verohyvityksen lisäksi valtio maksaa tasoitusmaksun ahvenanmaan verotuksesta joka on prosenttia valtion kokonaistuloista vuonna verohyvitys oli miljoonaa euroa ja tasoitusmaksu miljoonaa euroa vuosina ahvenanmaan osuus valtion verotuloista suhteessa manner suomeen oli kun taas osuus valtion menoeristä vaihteli välillä ahvenanmaan maakunta on ilmoittanut halukkuutensa saada itselleen ansiotuloveron veronkanto oikeuden mutta valtion kannalta tässä on haitallisen verokilpailun ja kiellettyihin valtiontukiin liittyvä ongelma ahvenanmaalla toimii ahvenanmaan raha automaattiyhdistys paf sillä on oikeus tarjota raha ja uhkapeleljä ahvenanmaalla ja merillä ja internetissä se jakaa veikkauksen tapaan avustuksia ja niitä voivat saada myös esim mannersuomalsiet projektit ahvenanmaan tienumerointi on osittain päällekkäinen manner suomen kanssa päätie päätie ja päätie lähtevät maarianhaminasta ja vievät eckeröhön vrdöhön ja lumparlandiin päätie kulkee godbystä getaan pienempiä teitä ovat tie jomalasta hammarlandiin ja tie saltvikissä tie tie ja tie ovat maarianhaminassa ahvenanmaan ja manner suomen yhdistävän tien rakentamista pohdittiin varsinais suomessa luvulla maarianhaminan lentoasema on ahvenanmaan ainoa kaupallisessa käytössä oleva lentoasema se sijaitsee jomalan kunnassa kolme kilometriä maarianhaminan keskustasta pohjoiseen vuonna lentoaseman kautta kulki noin matkustajaa kotimaan lennoilla ja matkustajaa kansainvälisessä liikenteessä ahvenanmaalla on myös kumlingen lentokenttä maarianhaminan matkustajalaivaterminaali sijaitsee kaupungin länsisatamassa noin kilometrin päässä keskustasta yöllä suuret ruotsin ja suomen väliä kulkevat matkustajalautat pysähtyvät maarianhaminan sijasta lngnäsin satamassa noin kilometriä maarianhaminasta itään kolmas matkustajaterminaali on berghamnin satama eckerössä ahvenanmaalla sijaitsevia majakoita ovat bogskär flötjan gustaf daln kökarsören lgskär marhällan märket ja sälskär nyhamnin majakka ei ole enää toiminnassa maarinhaminassa on ilmainen paikallisbussiliikenne sieltä lähtee myös viisi eri linja autoreittiä ahvenanmaan pääsaaren eri osiin landstrafikenin saaristolautoilla ihmiset ja polkupyörät kulkevat ilmaiseksi mutta moottoriajoneuvojen kuljetus on maksullista kesällä liikkuu myös erityisiä polkupyörälauttoja pohjoinen saaristoreitti johtaa kumlingesta brändön ja kumlingen saaristokuntien kautta vrdön hummelvikiin satamaan eteläinen saaristolauttareitti kulkee galtbyn satamasta korppoosta kökarin sottungan ja föglön överön sataman kautta manner ahvenanmaalle lngnäsin satamaan lumparlandissa lemströmin kanava yhdistää toisiinsa lumparnin ja maarianhaminan itäpuolella sijaitsevan slemmernin ahvenanmaalaisella energiayhtiö on väliaikainen laillinen monopoli ahvenanmaan pääsähkönsiirtoverkkoon jonka se myös omistaa kraftnät land hoitaa sähköverkkoa ja tarjoaa sähkönsiirtopalveluja ahvenanmaalla lähinnä maakunnan ja kuntien omistamaa vuonna perustettua kraftnät landia voidaan pitää yleishyödyllisenä yhteisönä jonka tulot kertyvät pääasiassa siirtopalveluista mutta se saa tuloja myös tasepalveluista sekä käyttämättömien päästöoikeuksien myynnistä ja valokuidun vuokrauksesta varavoimana kraftnät land käyttää vuonna käyttöön otettua omistamaansa megawatin kaasuturbiinilaitosta lisäksi yrityksellä on sopimus mariehamns energi ab n kanssa sen koko varavoimakapasiteetin käytöstä yhteensä megawattia valtaosa ahvenanmaan sähköstä tulee ruotsista kraftnät landin omistaman vuonna käyttöön otetun megawatin vaihtosähkökaapelia pitkin ja ahvenanmaa kuuluu ruotsin sähköverkkoon poikkeustilanteiden varalta ahvenanmaan ja manner suomen välille rakennettiin uusi ahvenanmaa naantali merikaapeli joka valmistui vuonna ja se kulkee merenpohjassa kilometrin matkan jomalasta naantaliin ahvenanmaalla on myös poikkeustilanteita varten muutamia iäkkäitä kaasuturbiinilaitoksia merikaapeliyhteys on varayhteyskäytössä mutta se yritetään saada osittain markkinoiden käyttöön vuonna sopimusten mukaan merikaapeliyhteyttä ei voi käyttää tuulivoimaloiden ylijäämän myymiseen vaan ylijäämäsähkö myydään ruotsiin vuonna ahvenanmaalla käytetystä energiasta noin prosenttia tuotettiin tuulivoimalla muutaman vuoden sisällä määrän odotetaan kasvavan prosenttiin perusterveydenhoitoa antavat terveyskeskukset joita on maarianhaminassa ja godbyssä sekä terveysvastaanotot joita on lähes jokaisessa kunnassa vastaanotolla annetaan rokotuksia mitataan verenpainetta hoidetaan akuutit vaivat ja tarvittaessa tilataan sairaankuljetus jatkohoitoon yli vuotiaiden luokse tehdään kotikäyntejä erikoissairaanhoitoa saa maarianhaminassa hammashoitoa on tarjolla julkisella puolella alle vuotiaille sekä erityisryhmille ahvenanmaan maakuntahallitus yritti viikolla rajoittaa vuoden koronaviruspandemian aikana matkustusta manner suomesta ahvenanmaalle asettamalla vahvan kahden viikon karanteenisuosituksen ahvenanmaan sosiaali ja terveysministeri annette holmberg jansson perusteli asiaa sillä että muiden maiden tavoin myös suomi on ahvenanmaan ulkopuolella hän kuitenkin myöhemmin tarkensi että se on vain suositus mutta silti monet työntekijät joutuivat jäämään kotiin oikeusministeri anna maja henriksson linjasi kuitenkin että ahvenanmaan maakuntahallituksella ei ole toimivaltuuksia asettaa suomen sisäisiä liikkumisrajoituksia eikä työmatkaliikenteelle ahvenanmaan ja muun suomen välillä ole siten estettä vuonna ahvenanmaalla toimi peruskoulua niistä kahdeksan kattoi sekä ylä että alakoulun kaksi oli yläkouluja ja alakouluja luokat peruskoulun jälkeisiin opintoihin voi valita joko lands lyceumin perinteisen lukion tai ahvenanmaan ammattilukion jossa suoritetaan kaksoistutkintona lukion ja ammattiopintojen aineita ahvenanmaan ammattikorkeakoulu antaa opetusta merenkulussa konetekniikassa sähkötekniikassa it ssä talous hotelli ravintola ja hoitoaloilla suomen kieli on ollut lukiossa pakollinen mutta peruskoulussa vapaaehtoinen aine jonka kuitenkin prosenttia oppilaista on valinnut vuonna ehdotettiin pakkosuomen poistamista lukioista ulkomailla opiskeli vuonna noin ahvenanmaalaista joista ruotsissa noin ja suomessa noin henkilöä lähes prosenttia heistä opiskeli korkeakoulussa tai yliopistossa ahvenanmaalla toimii ahvenanmaan rauhaninstituutti joka on sekä tutkimuslaitos että käytännön toimista vastaava organisaatio se vastaa myös rikosoikeudellisesta sovittelusta ahvenanmaalla ahvenanmaan poliisin toimipaikka on maarianhaminassa ja sivukanslia sijaitsee kumlingessa maakunnassa toimii ahvenanmaan käräjäoikeus joka kuuluu turun hovioikeuden alaisuuteen juhannus on ahvenanmaalla tärkeä juhla lähes jokaiseen kylään pystytetään juhannussalko kullakin kylällä on oma perinteinen salkomallinsa ahvenanmaan perinteisen ruokakulttuurin pohjana on kala etenkin silakka silakkaa kalastettiin syksyisin ja suolattiin talven varalle ahvenanmaan maakuntaleipä mustaleipä sopii hyvin suolakalojen seuraan saaristossa kasvatetaan myös lampaita ahvenanmaan pannukakku sisältää puuroa ja kardemummaa vuonna ahvenanmaalaisten identiteettiä tutkittiin kyselytutkimuksella asteikolla vastaajat kokivat olevansa eniten ahvenanmaalaisia keskimäärin pistettä sitten pohjoismaalaisia suomalaisia suomenruotsalaisia ja eurooppalaisia maakunnan nähtävyyksiä ovat muun muassa kulttuuritalo alandica ahvenanmaan museo ahvenanmaan merenkulkumuseo ja museolaiva pommern maarianhaminassa ahvenanmaan metsästys ja kalastusmuseo ja eckerön posti ja tullitalo eckerössä bomarsundin linnoituksen rauniot kastelholman linna ja jan karlsgrdenin ulkoilmamuseo jomalan kirkko on suomen vanhin kivinen pitäjänkirkko ja vanhin muurattu kivirakennus myös eckerön finströmin föglön getan hammarlandin kumlingen kökarin lemlandin saltvikin sundin ja vrdön kirkot ovat keskiaikaisia kivikirkkoja lisäksi lemlandissa on lemböten kappeli joka on keskiaikaisen kivikirkon raunio brändön lumparlandin ja sottungan kirkot on rakennettu puusta maarianhaminassa sijaitsevat pyhän yrjön kirkko ja rakennettu pyhän martin kirkko ahvenanmaalle on muiden suomen maakuntien tavoin valittu maakuntatunnukset maakuntaeläin on metsäkauris maakuntajärvinä ovat östra och västra kyrksundet maakuntakala on hauki maakuntakukka kevätesikko maakuntakiveksi on valittu eloperäinen kalkkikivi ja maakuntalinnuksi merikotka maakuntalaulu on ahvenanmaalaisten laulu ahvenanmaan vaakunassa on kuvattu saksanhirvi ja ahvenanmaan lippu on vuodelta maakuntaan sijoittuvia romaaneja ovat sally salmisen katriina ja anni blomvistin viisiosainen romaanisarja myrskyluoto josta on tehty tv sarja myrskyluodon maija ahvenanmaalle sijoittuu myös elokuva oppipoika ahvenanmaan palloilupääsarjojen urheiluseuroja ovat jalkapallon veikkausliigassa pelaava ifk mariehamn ja naisten jalkapallon liigajoukkue land united sekä if land saarimaakunnan tunnetuin urheilija on kestävyysjuoksija ja euroopan mestari janne holmn ahvenanmaalaisista jalkapalloilijoista suomen maajoukkueessa ovat pelanneet mikael granskog anders eriksson daniel sjölund ja annica sjölund alandia cup on suomen suurin vuotiaiden jalkapalloturnaus se on myös ahvenanmaan suurin urheilutapahtuma jonne kerääntyy tuhansia jalkapallojunioreita ja heidän vanhempiaan island games on järjestetty ahvenanmaalla ja urheiluareenat ovat keskittyneet maarianhaminaan jalkapalloa pelataan wiklöf holding arenalla suurin sisähalli on eckerö halli ja pääsaarella on jäähalli islandia jomalassa sijaitsee maarianhaminan ravirata jossa pelattavien totopelien järjestäjä on ruotsin totopeliyhtiö atg ahvenanmaan omasta radio ja televisiotoiminnasta vastaa lands radio och tv ab yritys tämä ahvenanmaan maakuntahallinnon omistama osakeyhtiö päättää mitä radio ja tv kanavia ahvenanmaalla lähetetään televisioverkossa näkyvät kanavanippu a sta yle tv n yle tv n ja yle teema femin ohjelmat vuonna tutkittiin eri televisiokanavien katselua ruotsin tv n kanavia katsoi prosenttia vastanneista eniten kanavaa ylen ruotsinkielistä kanavaa katsoi runsaat prosenttia vastanneista kun taas suomenkielisistä kanavista tv tä katsoi prosenttia tv ta ja mtv a vielä vähemmän ahvenanmaalaisilta ei peritä yleisradioveroa sen sijaan ahvenanmaalla on oma televisiomaksu televisionsavgift vuonna maakuntahallitus teki ehdotuksen ns mediaverosta medieskatt jolla korvattaisiin televisiomaksu vero jonka suuruudeksi ehdotettiin koskisi kaikkia yli vuodessa tienaavia ehdotus meni läpi ja se koskee yksityishenkilöiden lisäksi myös yrityksiä sanomalehdistä landstidningen ilmestyy kolme kertaa viikossa nya land ilmestyy seitsemän kertaa viikossa arkisin paperilla ja viikonloppuna sähköisenä lehtenä posten land julkaisee itse omat postimerkkinsä normaalin postinjakelun lisäksi advanced micro devices inc amd on vuonna perustettu yhdysvaltalainen puolijohdevalmistaja yhtiö valmistaa muun muassa suorittimia ram muistipiirejä grafiikkasuorittimia ja emolevyjen piirisarjoja yhtiö on intelin jälkeen maailman toiseksi suurin x ja x arkkitehtuurien suoritinvalmistaja yhtiö kilpailee nvidian kanssa grafiikkasuorittimien valmistuksessa yhtiön valmistamia osia on myös applen tietokoneissa ja lukemattomissa muissa elektroniikkalaitteissa amd n perusti ryhmä fairchild semiconductorilla työskennelleitä insinöörejä yhtiö aloitti valmistamalla logiikkapiirejä ja ram piirien valmistuksen se aloitti vuonna myöhemmin yhtiö aloitti intel kloonien valmistamisen tarjoten muun muassa ja vastaavia suorittimia huokeampaan hintaan amd on valmistanut menestyksekkäästi aritmetiikkasuorittimia kuten vuonna esitelty am amd osti ati technologiesin vuonna globalfoundries irtaantui amd stä vuonna jolloin amd jäi ilman omaa piirien valmistusta amd on ilmoittanut vuonna valmistuttavansa tulevia piirejä tsmc n tehtailla samsungin ollessa vielä vaihtoehtona globalfoundries osti ibm n piirivalmistuksen vuonna yhtiön toimitusjohtajaksi tuli lisa su lokakuussa aiemman toimitusjohtajan rory readin siirryttyä sivuun sun ansioiksi lasketaan amd n pelastaminen taloudellisesti heikosta tilanteesta yhtiö ilmoitti lokakuussa xilinxin ostamisesta miljardin dollarin arvoisella kaupalla joka suoritetaan kokonaan osakkeiden vaihdolla yrityksen zen ja radeon arkkitehtuureihin perustuvia tuotteita käytetään eksaluokan supertietokoneissa amd on valmistanut useita am ja am sarjojen suorittimia amd accelerated processing unit apu on amd n tuotelinja jossa samalle prosessoriytimelle yhdistetään keskussuoritin ja grafiikkaprosessori apu mallistosta aiemmin myös nimellä amd fusion on tarkoitettu kannettaviin ja edullisempiin pöytäkoneisiin mallistoa käytetään myös playstation ja xbox one pelikonsoleissa uudemmissa apu malleissa sovelletaan hsa arkkitehtuuria vuonna esitelty amd on bittinen suoritinarkkitehtuuri siinä on lisäksi x arkkitehtuurin laajennus joka tukee suoraan vanhoja x käskyjä ja on siten yhteensopiva myös vanhojen ohjelmistojen kanssa muita etuja edellseen arkkitehtuuriin nähden on kaksinkertaistettu rekisterien määrä ja sse käskykanta käskykantaa on käytetty amd k arkkitehtuurista lähtien amd on käyttänyt mikroarkkitehtuurista nimiä amd k ja amd k amd n aiemmin käyttämästä k termistä on luovuttu k sarjan suorittimet alkaen amd k stä vuonna saivat nimen inspiraationa krytoniitista uudemmissa sarjoissa käytetään perhe numeroa jonka perässä on kirjain h amd h sarjan mikroarkkitehtuuri bulldozer josta julkaistiin useampia sukupolvia piledriver steamroller excavator vähävirtaisiin kuuluvat amd bobcat h amd jaguar h ja amd puma h uusin mikroarkkitehtuuri on amd zen radeon ent ati radeon on amd n grafiikkaprosessorien gpu nimi radeoniin perustuvien näytönohjainten ajurit olivat aiemman nimetty catalyst mutta myöhemmin nimeksi on tullut crimson graphics core next gcn on radeon grafiikkasuorittimissa käytetty mikroarkkitehtuuri josta on julkaistu useampia sukupolvia arkkitehtuurin seuraajat ovat radeon dna rdna ja compute dna cdna huhtikuussa amd julkaisi tuoreimman rx sarjan grafiikkasuorittimet jotka perustuvat rx sarjan polaris mikroarkkitehtuuriin elokuussa julkaistu rx vega sarja perustuu graphics core next arkkitehtuurin viidenteen sukupolveen sarjaan kuuluvat rx vega ja rx vega mallit jotka tukevat hbm muistiteknologiaa radeon instinct on syväoppimiseen suunnattu sarja radeon open compute rocm on ohjelmistoalusta grafiikkasuorittimien ohjelmointiin jonka ensimmäisen version amd julkaisi vuoden huhtikuussa instinct mi on compute dna cdna arkkitehtuuriin perustuva kiihdytinkortti joka on suunnattu tekoälyohjelmistojen ja vaativien matematiikkakuormien kanssa supertietokoneisiin ja huippuluokan palvelimiin mi käyttää arcturus koodinimellä tunnettua grafiikkasuoritinta amd zen on koodinimi amd n uudelle suoritinsukupolvelle jonka ensimmäinen suoritin on nimellä ryzen sarjaan kuuluu threadripper nimellä tunnettu mallisarja epyc on zen arkkitehtuuriin perustuva palvelinkäyttöön suunniteltu zen pohjainen suoritin joka kilpailee intelin xeon suorittimien kanssa infinity fabric on hypertransport väylän kehitysaskel zen arkkitehtuurin sukupolvia ovat zen zen zen ja zen amd aloitti luvulla omien suorittimien suunnittelun jäljitellen intel pentium pro arkkitehtuuria ensimmäisen oman amd k suorittimen tuotanto aloitettiin vuonna prosessorilla oli paljon ongelmia ja se oli huomattavasti intelin vastaavaa hitaampi kokonaislukunopeudessa ja liukulujen käsittelyssä joten suoritin ei käynyt hyvin kaupaksi amd oli juuri rakentanut uuden fab tehtaan austinin texasiin valmistamaan k suoritinta joten sillä ei ollut resursseja suunnitella nopeasti uutta amd osti vuonna nexgen nimisen yhtiön jolla sai oikeuden nx suorittimeen amd nimesi uudelleen amd k ksi ja muutti rakenteen käyttämään intelin kanssa samaa socket kantaa näin k suorittimen pystyi asentamaan mihin tahansa intel pentium emolevyyn intel yhteensopivuuden lisäksi siihen oli lisätty risc suorittimissa yleisiä ominaisuuksia vielä samana vuonna julkaistiin dnow simd multimedialaajennuksella varustettu amd k sen laajennettu käskykanta sisälsi ominaisuuksia nopeampaan liukulukulaskentaan jota tarvittiin etenkin d grafiikan kiihdyttämiseen amd n markkina asema ei ollut vielä niin vahva että ohjelmistovalmistajat olisivat suuremmissa määrin hyödyntäneet näitä ominaisuuksia sitä vastoin ohjelmistovalmistajat tukivat vähän aiemmin julkaistua intelin mmx käskykantaa tammikuussa viimeinen k sarjaan kuuluva suoritinmalli näki päivänvalon se oli mhz n k iii ja kilpailukykyinen intelin kärkisuorittimien kanssa tämä suoritin oli k n päivitetty versio johon oli lisätty kilotavua täydellä nopeudella toimivaa l välimuistia integroituna ytimeen ja parempi haarautumisen ennakointi vaikka se vastasi kokonaislukulaskuissa pentium ii iii suoritinta liukulukuyksikkö oli vanhentunut eikä voinut kilpailla intelin uusimpien suorittimien kanssa athlon on amd n seitsemännen sukupolven x prosessori joka julkaistiin kesäkuussa toisin kuin aiempi k tätä ei voinut lisenssisyistä asentaa intelin emolevyhin slot joten amd siirtyi käyttämään slot a ta amd sai vihdoin nopeuskruunun ja intel vastasi lähtemällä nopeuskilpailuun joten ghz raja ylitettiin ennen vuosituhannen vaihdetta amd piti nopeuskruunua vuosikaudet yhtiön toimitusjohtajana pitkään ollut yksi perustajista jerry sanders jäi eläkkeelle vuonna amd julkaisi ensimmäisen amd suorittimensa opteronin maaliskuussa opteron suunniteltiin työasemiin ja palvelimiin sisältäen myös ne joissa on enemmän kuin yksi suoritin amd julkaisi athlon ja athlon fx mallit syyskuussa jotka päättäväisesti ottivat nopeuskruunun itselleen molemmat suorittimet voittivat pentium n ja sen huippumallin pentium extreme editionin lähes kaikissa tehokkuustesteissä joulukuussa julkistettiin phenom nimellä kulkevat neliytimiset k suorittimet turion suorittimen oli tarkoituksena on kilpailla kannettavien suoritin markkinoilla intelin pentium m n kanssa turion tukee amd käskykantaa ja sitä voi pitää käytännössä vähävirtaisena athlon nä sempron on athlon n pikkuveli ja tarkoitettiin budjettiluokan kokoonpanoihin bulldozerilla saavutettiin maailman korkein x suorittimen kellotaajuus mhz ja se on guinnessin maailmanennätys avoin lähdekoodi tarkoittaa tietokoneohjelmien tuottamis ja kehitysmenetelmiä jotka tarjoavat käyttäjälle mahdollisuuden tutustua ohjelman lähdekoodiin ja muokata sitä omien tarpeidensa mukaisesti avoimen lähdekoodin periaatteisiin kuuluu myös vapaus käyttää ohjelmaa mihin tahansa tarkoitukseen ja kopioida ja levittää sekä alkuperäistä että muokattua versiota paitsi ohjelmistojen kehitysmenetelmiin avoimella lähdekoodilla voidaan viitata myös niiden avulla tuotettuihin ohjelmistoihin sekä kehittäjäyhteisöön käytännössä avoin lähdekoodi tarkoittaa pitkälti samaa asiaa kuin vapaat ohjelmistot joista puhuttaessa halutaan usein painottaa ohjelmistokehityksen eettisiä ulottuvuuksia avoimesta lähdekoodista puhuttaessa huomio saattaa pikemminkin kiinnittyä vapaudesta ja avoimuudesta seuraaviin käytännön hyötyihin vapaiden ohjelmistojen ja avoimen lähdekoodin vastakohtana voidaan pitää omisteisia ohjelmistoja ja suljettua lähdekoodia tunnetuimpia avoimen lähdekoodin tuotteita ovat firefox selain libreoffice toimisto ohjelmisto ja linux käyttöjärjestelmä joka pääosin muodostuu linux ytimestä ja gnu hankkeen rakentamasta rungosta myös älypuhelimissa yleinen android käyttöjärjestelmä on avointa lähdekoodia termi avoin lähdekoodi kehitettiin helmikuussa vastauksena netscapen päätökseen julkaista nettiselaimensa lähdekoodi vapaalla lisenssillä osa vapaiden ohjelmistojen liikkeen edustajista halusi ottaa etäisyyttä liikkeen ideologiseen taustaan ja muotoilla toimintamallinsa pragmaattisemmin termein jotka sopisivat myös yrityselämän käyttöön paremmin kuin englanninkielinen sana free joka voi tarkoittaa paitsi vapaata myös ilmaista linux ytimen alkuperäinen kehittäjä linus torvalds asettui heti tukemaan uutta nimitystä ja sen edustamaa näkökulmaa uuden termin omaksumista harkitsi aluksi myös vapaan ohjelmiston määritelmän kehittänyt gnu hankkeen ja free software foundationin johtaja richard stallman joka päätyi kuitenkin torjumaan sen stallman on arvostellut avoimen lähdekoodin liikettä liiasta pragmaattisuudesta ja vapaiden ja puolivapaiden ohjelmien rajan hämärtämisestä stallman rinnastaa ohjelmistojen vapauden sananvapauteen joka on itseisarvo ja sanoo että jos avointa lähdekoodia perustellaan vain käytännön hyödyillä avoimuudesta on helppo luopua silloin kun se edellyttää ylimääräiseltä tuntuvaa vaivannäköä vaikka termistössä ja ajattelutavoissa on siis vivahde eroja avoimen lähdekoodin ja vapaiden ohjelmistojen liikkeiden väliset ristiriidat eivät ole olleet yhteensovittamattomia käytännössä kaikki vapaat ohjelmistot ovat myös avoimen lähdekoodin ohjelmistoja ja avoimen lähdekoodin ohjelmistot vapaita englanniksi vapaista ja avoimen lähdekoodin ohjelmistoista käytetäänkin usein yhdistettyä akronyymiä foss free and open source software tai floss free libre and open source software suomeksi voidaan vastaavasti joskus käyttää akronyymiä valo avoimeen lähdekoodiin pääsee kuka tahansa tutustumaan ja halutessaan käyttäjä voi korjata ohjelman virheitä ja lisätä uusia ominaisuuksia tai pestata jonkun muun tekemään sen puolestaan jos ei itse osaa tai ehdi tästä seuraa että korjaukset tehdään yleensä nopeasti parhaissa tapauksissa muutos on saatavilla muutamassa tunnissa mikä on tärkeää esimerkiksi tietoturva haavoittuvuuksia korjattaessa omisteisen ohjelmiston käyttäjä ei yleensä pääse näkemään lähdekoodia mikäli ohjelmassa on puutteita käyttäjä joutuu raportoimaan niistä ohjelman tekijälle tai vain sopeutumaan tilanteeseen yrittäen vähimmäistää haitat jos lähdekoodi on avoin voi käyttäjä itse muokata koodia tai palkata kenet tahansa tekemään siihen haluamansa muutokset avoimen lähdekoodin kehitystä tekevät sekä yritykset että vapaaehtoiset henkilöt yritykset osallistuvat avoimen lähdekoodin kehitystyöhön koska tulisi kalliimmaksi kehittää vastaavanlainen kokonaan uusi tuote tai ostaa jonkin omisteisen tuotteen lisenssi avointa lähdekoodia kehitetään jatkuvasti sitä ei pidetä sanan perinteisessä mielessä valmiina tuotteena vaan prosessina ehkä tämän vuoksi joissakin avoimen lähdekoodin ohjelmissa esimerkiksi käyttöoppaiden kehitys jää puolitiehen avoimen lähdekoodin suosion syy ei ole ohjelmiston ilmaisuus avoimen lähdekoodin todellinen voima on yhteistyössä avoimen lähdekoodin projektin parissa työskentelee lukuisia ihmisiä jotka kykenevät tekemään siitä entistä paremman kun taas suljettua lähdekoodia kehittää vain yksi henkilö tai yksi yritys avoimeen lähdekoodiin perustuvaa yhteistyötä on ollut jo vuosikymmenten ajan tekniikan alan suuryritykset google ja facebook ovat tehneet suuria kontribuutioita avoimen lähdekoodin maailmaan avaamalla osan ydintuotteistaan ohjelman käyttö on ydinasia ja ilman käyttäjiä ohjelma ei materialisoidu perinteiseen malliin verrattuna joka riippui markkinointilupauksista ja yksittäisistä esittelyversioista avoimen lähdekoodin ohjelmissa käyttäjä tietää täsmälleen mitä saa eikä luota pelkkiin lupauksiin lähdekoodin voi nähdä yksi tai henkilöä ja kehittäjät eivät voi tehdä lepsusti avoimen lähdekoodin ohjelmien kehitys perustuu julkiseen kehitysympäristöön ympäristöön kuuluu tyypillisesti versionhallinnalla varustettu lähdekoodin talletuspaikka palvelin kehitysympäristöön kuuluu myös keskustelualueita ja virheenilmoitusjärjestelmä johon voi kirjata myös toiveita kehitysyhteisöön voi kuulua kotoistusryhmiä jotka kääntävät ohjelman eri kielille kotoistukseen kuuluu ohjelman kansainvälistäminen internationalisointi ja sitten kotoistus lokalisointi kotoistukseen liittyvät tietokoneohjelman käyttämän kielen lisäksi idiomit tekstin vierityssuunta päivämäärän esitysmuoto valuutta desimaalierotin ja värit kotoistus kattaa myös käyttöoppaat ja lisenssit kehittäjäyhteisöön voi kuulua laaturyhmä joka huolehtii ohjelman laadusta ulkonäöllisiin seikkoihin kiinnittää huomion siihen keskittyvä ryhmä avoimen lähdekoodin kehitysyhteisöihin voi liittyä kuka tahansa jäsenet voivat kertoa mielipiteensä uusista ominaisuuksista testata ohjelmistojen toimivuutta tarkistaa lähdekoodia korjata virheitä ja kirjoittaa uutta lähdekoodia kilpailu kehittäjien välillä on kovaa etuna on se että koodia kehitetään kunnianhimoisesti kovan kilpailun haittavaikutuksia ovat yhteisön sisäiset erimielisyydet teknisistä yksityiskohdista termeistä toteutuksesta projektien organisoinnista ja tavoitteista kiistoista tunnetuin koskee termejä avoin lähdekoodi vai vapaa ohjelmisto jotkin ohjelmistot kuten mysl ovat saatavilla vapaasti gnu gpl n alaisena ja lisäksi maksullisena versiona niille jotka haluavat sisällyttää koodin osaksi omaa suljetun lähdekoodin tuotettaan tällöin tulee korostetusti esille että vapaa ohjelmisto ei ole ilmainen siinä mielessä että sen saisi omia itselleen vaan muokattu koodi tulee antaa muiden käyttöön näin varmistetaan se että kehittäjät saavat nauttia muiden työstä ja ohjelmiston kehittäminen jatkuu kaupallisessa käytössä gnu gpl ei vaadi lähdekoodien julkaisua mikäli muokattua lähdekoodia ei käytetä julkaistussa tuotteessa avoimen lähdekoodin ohjelmistojen kehitysmallien ominaispiirre on joukko toisistaan riippuvia ohjelmakoodin laatua parantavia prosesseja eikä täysin lineaarista etenemistä julkaisuun perinteisessä kehitysmallissa on joukko itsenäisiä jaksoja aktiviteetteja joiden sarja johtaa julkaisuun avoimen lähdekoodin kehitysmallissa on ryhmien välistä yhteistyötä jatkuvan integraation ja jatkuvan testaamisen hyödyntämistä sekä suurempi loppukäyttäjien mukanaolo perinteisen suuren paljastuksen mallin sijaan avoimen lähdekoodin malli kannustaa jatkuvaan ja itsenäiseen ominaisuuksien kehittämiseen uudet ominaisuudet voidaan integroida nopeammin ja niiden varaan voidaan kehittää aikaisemmin varhainen ja usein tapahtuva julkaisu release early release often johtaa varhaisempaan koodin katselmointiin hyvissä ajoin ennen julkaisua ja malli kannustaa jatkuvaan katselmointiin jossa kaikki yhteisön jäsenet voivat kommentoida malli myös kannustaa pieniä asteittaisia muutoksia jotka ovat helpompia ymmärtää ja testata kehittäjien ollessa aktiivisesti mukana avoimen lähdekoodin malli korostaa katselmointia koko kehityskaaren läpi useissa avoimen lähdekoodin ohjelmistoprojekteissa käytettyä kehitysprosessia on kuvattu jatkuvan kehityksen mallina avoimen lähdekoodin kehitystä on myös kritisoitu useat osallistujat tekevät vain muutamia pieniä bugikorjauksia ja suuri osa kehityksestä on edelleen pienen ydinryhmän vastuulla ydinryhmän vastuulla on myös bugiraporttien käsittely ja kritiikkiin vastaaminen joka lisää työmäärää jotkin yritykset kuten facebook ja google maksavat työntekijöille avoimen lähdekoodin projekteissa työskentelystä täysipäiväisesti jonka avulla projektit ovat virkeitä joitakin huolestuttaa osallistumisesta maksamisen muuttavan miten ja miksi sitä ylipäätään tehdään kansainvälisiä yhdistyneet arabiemiirikunnat eli arabiemiirikunnat myös emiraatit vanha nimi arabiemiirikuntien liitto on pääosin autiomaan peittämä valtio arabian niemimaan koillisosassa persianlahden rannikolla sen rajanaapurit ovat oman ja saudi arabia maa koostuu seitsemästä emiirikunnasta ja sen pinta ala on noin neliökilometriä väkiluvuksi on arvioitu noin yhdeksän miljoonaa joista suurin osa on kansalaisuutta vailla olevia vierastyöläisiä arabiemiirikuntien pääkaupunki on abu dhabi arabiemiirikunnat on historiansa aikana kuulunut muun muassa persian sassanidien portugalin ja osmanien valtakunnan vaikutuspiiriin luvun lopulta lähtien se oli brittiläisen imperiumin alainen protektoraatti kunnes kuusi alueen eikkikunnista yhdistyi ja perusti itsenäisen valtion vuonna nykyään arabiemiirikunnilla on muista arabimaista poiketen suhteellisen vahva ja monipuolinen talous joka on suuntautunut öljyn ja maakaasun lisäksi kauppaan ja matkailuun valtaosa maan asukkaista on muslimeja ja islamilla on ollut merkittävä vaikutus maan kulttuuriin arabiemiirikunnat sijaitsee omanin ja saudi arabian välissä omaninlahden ja persianlahden rannalla sillä on myös kilometriä rajaa atarin kanssa tästä rajasta samoin kun persianlahden saarten omistuksesta on kiistaa ja siksi arviot maan pinta alasta ovat vaihdelleet omanilla on pieni enklaavi arabiemiraattien alueella maan itäosassa on vuoria suurin osa alueesta on hiekka aavikkoa maan sijainti on strateginen hormuzinsalmen puolustuksen takia rannikolla on monia saaria hiekkasärkkiä ja koralliriuttoja joten navigointi on vaikeaa dubai on paras luonnonsatama abu dhabin alueella on kaksi merkittävää keidasta joiden pohjavesivarat riittävät maanviljelyyn arabiemiraattien ilmasto on pääosin kuuma ja kuiva kuuminta on heinä ja elokuussa jolloin lämpötila rannikkotasangolla nousee asteeseen vuorilla on selvästi viileämpää loppukesällä kostea kaakkoistuuli tekee rannikkoalueiden säästä erityisen epämiellyttävää rannikolla sataa vuodessa alle mm vuorilla paikoin jopa mm rankkasateet saavat toisinaan aikaan paikallisia tulvia hiekkamyrskyt haittaavat säännöllisesti näkyvyyttä rannikon ekosysteemeissä saarilla koralliriutoilla vuorovesirannikolla ja mangrovesoilla elää monenlaisia kasvi ja eläinlajeja arabiemiraattien ensimmäiset meriluonnonsuojelualueet perustettiin ja vuonna ne kattoivat yhteensä km aavikoilla on käynnissä metsitysohjelmia itäosan hajarvuoristo tarjoaa turvapaikan harvinaisille eläimille kuten leopardille ja arabiantarille hemitragus jayakari nykyisellä yhdistyneiden arabiemiirikuntien alueella on ollut asutusta jo pronssikaudella yli kaksituhatta vuotta eaa umm al nariksi kutsuttu kulttuuri kehittyi nykyisen abu dhabin lähellä sen vaikutus levisi pitkälle sisämaahan ja rannikkoa pitkin omaniin asti samaan aikaan alueella oli muitakin asutuskeskuksia myöhemmin alueella oli kreikkalaisten ja varsinkin persialaisten vaikutusta sassanidit hallitsivat aluetta islamin tuloon eli vuoteen asti ja kristityt nestoriolaiset perustivat sir bani yasin luostarin samannimiselle saarelle lähelle abu dhabia luvulla keskiajalla hormuzin eli ormusin kuningaskunta hallitsi koko aluetta pian sen jälkeen kun vasco da gama vuonna oli purjehtinut afrikan ympäri intiaan persianlahden etelärannikon eikkikunnat joutuivat portugalin ylivallan alaisiksi portugalin valta alueella kesti luvulle saakka minkä jälkeen alue oli pitkään osmanien valtakunnan vaikutusvallan alaisena koska rannikolla harjoitettiin merirosvousta alue tuli euroopassa tunnetuksi nimellä merirosvorannikko britannia ryhtyi vuonna sotatoimiin saadakseen merirosvouksen loppumaan seuraavana vuonna kaikki alueen eikit tekivät britannian kanssa rauhansopimuksen myöhemmin tehtiin uusia sopimuksia joilla britannian vaikutusvalta alueella kasvoi entisestään lopulta vuonna alueesta tuli britannian protektoraatti josta käytettiin nimiä trucial states trucial oman trucial sheikdoms tai trucial coast suomeksi sopimusvaltiot helmenkalastus oli tärkeä elinkeino ja kun luonnonhelmien kysyntä väheni luvun alussa alue vajosi köyhyyteen eikit olivat keskustelleet öljyn etsimisestä ja ensimmäiset kaivausluvat annettiin ensimmäinen raakaöljylasti lähti abu dhabista ja dubai seurasi perässä vuonna britannia päätti vetäytyä alueelta mikä toteutui joulukuuta seuraavana päivänä kuusi persianlahden etelärannan nyt emiirikunniksi julistautunutta entistä eikkikuntaa abu dhabi ajman dubai fujaira arda ja umm al aiwain perustivat yhteisen valtion nimeltä arabiemiirikunnat vuonna ra s al khaima liittyi niihin vuotta myöhemmin koska oman bahrain ja atar päättivät jäädä liittovaltion ulkopuolelle rajaviivat ovat erikoisia ja maassa on yksi enklaavikin yhdistyneet arabiemiirikunnat oli yksi persianlahden yhteistyöjärjestön perustajajäsenistä vuonna se on tukeutunut järjestöön myöhemmin kun iranin kanssa on tullut kiistaa abu musan ja tunbsaarten hallinnasta maa lähetti joukkoja kuwaitiin persianlahden sodan aikana se on osallistunut myös rauhanturvatehtäviin useissa maissa liikepankki bcci josta abu dhabin hallitsijasuku omistaa yli prosenttia teki vararikon vuonna ja sen johtoa syytettiin väärinkäytöksistä vuonna presidentti eikki zayid ibn sultan al nahyan kuoli seuraajaksi valittiin hänen poikansa khalifa arabiemiirikuntia hallitsee korkein neuvosto johon kuuluvat kunkin emiirikunnan johtajat neuvosto valitsee presidentin ja varapresidentin joka viides vuosi vaikka järjestely on epävirallinen presidenttiys periytyy käytännössä abu dhabin al nahyanin klaanin sisällä ja pääministeriys on varattu dubain al maktum klaanille neuvosto valitsee myös korkeimman oikeuden jäsenet kun taas kaikista emiraateista koottu jäseninen unionin neuvosto tarkastaa kaikki ehdotetut lait eikki zayid ibn sultan al nahyan oli unionin presidentti perustamisesta kuolemaansa asti marraskuuta hänen poikansa khalifa seurasi häntä abu dhabin johtoon perustuslain mukaisesti korkein neuvosto äänesti presidentistä seuraavana päivänä ja valitsi khalifa al nahyanin myös liittovaltion presidentiksi maassa ei ole poliittisia puolueita vuonna pidettiin ensimmäiset vaalit joissa valittiin puolet unionin neuvoston jäsenistä kunkin emiraatin johto sai valita ketkä saivat äänestää syyskuussa pidettiin toiset vaalit joissa jälleen valittiin puolet neuvoksista yhdistyneiden arabiemiirikuntien lakijärjestelmä pohjaa koraaniin myös ranskalaisten vaikutus näkyy lakiteksteissä islamin lakia ariaa noudatetaan etenkin sosiaalisessa lainsäädännössä kuten avioeroa ja perintöasioita koskevissa määräyksissä arabiemiraattien huumelainsäädäntö on ankara turisteja on tuomittu vuosien vankeusrangaistuksiin heidän vaatteistaan löytyneistä huumausainejäänteistä liittovaltio muodostuu seitsemästä emiraatista niiden nykyiset johtajat ovat yhdistyneet arabiemiirikunnat on luvun alkupuolella aseistautunut voimakkaasti vuonna se oli maailman kolmanneksi suurin aseiden tuoja kiinan ja intian jälkeen maa on hankkinut muun muassa f e ja mirage hävittäjää vuosina maan sijainti hormuzinsalmen äärellä on strateginen öljykuljetuksien kannalta muista arabimaista poiketen arabiemiirikuntien liitolla on poikkeuksellisen vahva ja monipuolinen talous joka ei ole täysin riippuvainen öljystä ja maakaasusta erityisesti dubai on matkailun ja vapaan kaupan voimalla kohonnut koko persianlahden liikekeskuksen asemaan yksi monipuolistamisen suurimmista tuloksista on vakaasti kehittyvä matkailuteollisuus joka on keskittynyt rannikolle aavikolle urheilukohteisiin ja infrastruktuuriin näiden kokeilujen menestys sekä muut tekijät kuten edulliset kuluttajahinnat lämmin ilmasto tekniikan ihmeet kuten burj al arab hotelli ja palmusaaret ja ystävällisyys lännelle ovat johtaneet monia kutsumaan sitä lähi idän hongkongiksi siirtotyöläiset jotka työskentelevät yleensä noin euron kuukausipalkalla ovat auttaneet erityisesti arabiemiirikuntien rakennusprojekteja toteutumaan nopeasti tällä hetkellä yli prosenttia maan väestöstä on siirtotyöläisiä joilla ei ole kansalaisoikeuksia yhdistyneissä arabiemiirikunnissa ei ole lakko oikeutta eikä ammattiyhdistysliikettä siirtotyöläisten ihmisoikeudet ovat herättäneetkin usein kansainvälistä keskustelua maassa on lentokenttää ja kilometriä maantietä moottoritiet ovat hyväkuntoisia ja koko matkaltaan valaistuja ja matkailijoille suositellaan auton vuokraamista abu dhabin ja dubain välillä on säännöllinen linja autoyhteys vuoden väestönlaskennassa ilman kansalaisuutta olevien maahanmuuttajien lukumäärä arvioitiin huomattavasti suuremmaksi kuin aikaisemmin siihen perustuva arvio vuoden väkiluvusta on miljoonaa aiemmankin arvion mukaan alle prosenttia väestöstä oli emiraattien kansalaisia yli puolet väestöstä on etelä aasiasta islam on valtionuskonto muslimit muodostavat prosenttia ja kristityt prosenttia väestöstä muiden uskontojen osuus on prosenttia väestöstä josta pääosa on hinduja ja buddhalaisia arabian kieli on maan virallinen kieli ja sitä käytetään hallituksessa ja byrokratiassa mutta englannin kieli on kasvattanut tärkeyttään talouselämässä ja toimii lingua francana arabiantaidottomille maahanmuuttajille vuoden arvion mukaan noin prosenttia väestöstä osaa lukea ja kirjoittaa kulttuurin perusta on islamilaisuudessa ja arabiemiirikunnilla on vahvat siteet muun arabimaailman kanssa hallitus on omistautunut perinteisten taide ja kulttuurimuotojen säilyttämiselle muun muassa abu dhabin kulttuurihallinnon kautta jonka ohella myös muissa emiraateissa on omat kulttuurihallintonsa vuodesta rakennettu louvre abu dhabi valmistui vuonna kuitenkin sosiaalisessa elämässä tapahtuu suuria muutoksia asenteet naisia kohtaan ovat vaihtumassa ja uudet urheilulajit ovat tulossa suosituiksi perinteisten kameliajojen rinnalle muslimien perinteiden vuoksi sianlihaa ja alkoholia ei tarjoilla yleisesti mutta hallitsijoilla on kunnioitusta myös vähemmistöuskontoja kohtaan he muun muassa sallivat hindutemppeleiden rakentamisen sukulaisten väliset avioliitot ovat yleisiä serkusten tai pikkuserkkujen välillä avioliitoista solmitaan yli puolet synnynnäisiä epämuodostumia esiintyy jopa prosentilla serkkujen välisistä lapsista talouskasvun myötä maahan on perustettu huippuravintoloita joita pyörittävät kuuluisat ravintoloitsijat ja kokit gordon ramsaystä alkaen olympialaisiin arabiemiirikunnat on osallistunut vuodesta alkaen ainoan olympiamitalin on voittanut ahmed al maktoum joka voitti kaksoistrapissa olympiakultaa ateenan olympialaisissa arabiemiirikuntien jalkapallomaajoukkue on esiintynyt kertaalleen mm kisoissa vuonna jolloin se putosi ensimmäisellä kierroksella maajoukkue on esiintynyt aasian mestaruuskilpailuissa kahdeksan kertaa ja sen paras sijoitus on toinen vuodelta lokakuussa se oli fifa rankingissa sijalla muita suosittuja urheilulajeja ovat kameli ja hevoslaukat haukkametsästys kriketti golf ja tennis moottoriurheilun osalta formula sarjan osakilpailu abu dhabin grand prix on ajettu vuodesta lähtien yas marinan radalla amd duron on x yhteensopiva suoritin jota valmisti amd se julkaistiin kesällä edulliseksi vaihtoehdoksi yhtiön omalle athlon suorittimelle se kilpaili myös intelin pentium iii ja celeron suorittimien kanssa duronin kanta on yhteensopiva athlonin kanssa joten ne toimivat samoilla emolevyillä ero näiden suorittimien välillä on sisäinen duronissa ja athlonissa on sama kilotavun l välimuisti mutta duronissa on vain kilotavua l välimuistia kun athlonissa on kilotavua tämän takia duron on athlonia hitaampi toimisto ohjelmissa mutta yhtä nopea liukulukuoperaatioissa alkuperäinen duron toimi mhz n väylänopeudella kun athlon pystyi toimimaan mhz n nopeudella myöhemmin myös duron tuki mhz n väylää alkuperäistä duronia valmistettiin spitfire ytimellä vuosina ja nopeuksilla mhz se pohjautui athlonin thunderbird ytimeen seuraavaa duronia morgan ytimellä valmistettiin nopeuksilla mhz ja se perustui athlon xp n palomino ytimeen jossa oli lisänä muun muassa tuki sse käskyille sekä muutamia pikkuparannuksia erona näissä duroneissa athlon isoveljiinsä oli l välimuistin koon lisäksi myös valmistusprosessi duronit oli valmistettu nm n alumiinijohdinprosessilla athlonit nm n kuparijohdinprosessilla minkä takia duronit eivät kellottuneet yhtä suuriin kellotaajuuksiin kuin athlonit vuonna amd julkaisi seuraavan duron ytimen joka perustui athlon xp n thoroughbred ytimeen eli se oli valmistettu nm n valmistustekniikalla ytimen nimi oli applebred sitä oli saatavilla ja mhz n kellotaajuuksilla jotka kaikki käyttivät mhz n väylää duron mallisto lopetettiin vuonna sen korvasi sempron arnold alois schwarzenegger vrtsnr saks anlt vatsn s heinäkuuta thal itävalta on itävaltalais yhdysvaltalainen kehonrakentaja näyttelijä ja poliitikko schwarzenegger voitti urallaan kaikki tärkeimmät kansainväliset kehonrakennuskilpailut muun muassa kehonrakennuksen suurimman tittelin mr olympian ennätyksellisesti seitsemän kertaa ja hän on lisäksi tehnyt lajia tunnetuksi monin tavoin niin kilpailu uransa aikana kuin sen jälkeenkin schwarzeneggeristä tuli conan barbaarin pääosan myötä kansainvälisesti tunnettu elokuvanäyttelijä ja seuraavien elokuviensa myötä toimintaelokuvien supertähti hänen tunnetuimpia toimintaelokuviaan ovat terminator tuhoaja commando total recall unohda tai kuole ja terminator tuomion päivä hän on esiintynyt myös komedioissa vuosina republikaaneja edustanut schwarzenegger toimi kalifornian kuvernöörinä kahden kauden ajan sen jälkeen hän on palannut näyttelemään hollywood elokuviin schwarzenegger syntyi vuonna pienessä thalin maalaiskylässä lähellä grazia itävallan kaakkoisosassa hänen isänsä gustav schwarzenegger oli kylän poliisipäällikkö ja äitinsä aurelia kotirouva joka oli miestään vuotta nuorempi arnoldilla oli myös isoveli nimeltä meinhard veli oli isän suosikki eivätkä ylimielisen meinhardin ja arnoldin välit olleet hyvät meinhard joutui erilaisten ilkitöidensä seurauksena lopulta koulukotiin isä gustav oli roteva mies joka piti perheessään kovaa kuria ja järjestystä kotona oli tiukat kotiintuloajat ja kaikenlaisesta velvollisuuksista laistamisesta gustav rankaisi poikiaan kurittamalla myös thalin koulussa pidettiin kovaa kuria schwarzenegger on kertonut että ankara kuri kuului saksalais itävaltalaiseen mielenlaatuun ja sen tarkoituksena oli murtaa lasten oma tahto jotta heistä ei kasvaisi yksilöitä arnold kapinoikin nuorena isänsä julmuutta vastaan usein tekemällä asiat tarkoituksellisesti päinvastoin kuin piti gustav kuoli vuonna jälkeenpäin schwarzenegger on kertonut oppineensa ymmärtämään sotavammoista kärsinyttä isäänsä ja tämän kurinpitoa ja juomista ja pitävänsä isäänsä pohjimmiltaan hyvänä ihmisenä äitinsä aurelian kanssa arnold tuli hyvin toimeen ja äiti opetti arnoldille lempeyttä ja hyväntahtoisuutta joita arnold ei isältään saanut arnoldin lapsuusvuosina thalin kylää koetteli sodanjälkeinen niukkuus ja köyhyys ja alue oli brittijoukkojen miehittämä arnold oli lapsena myös melko sairaalloinen ja veljeään pienikokoisempi arnold oli jo nuorena luonteeltaan seurallinen ja hyväntuulinen kujeilija koulunkäynnistä tai isänsä tuputtamasta korkeakulttuurista hän ei koskaan perustanut isä halusi arnoldista poliisin ja äiti puusepän ja arnold menikin puusepän oppiin graziin kehonrakennuksesta urheilullinen itsenäinen ja kurinalainen schwarzenegger löysi kutsumuksensa hän alkoi harjoitella ahkerasti grazilaisen voimailuliitto athletik unionin alkeellisessa kuntosalissa hän sopeutui hyvin lajin sosiaaliseen ja rempseään ilmapiiriin ja alkoi jo teini ikäisenä rakentaa koko elämänsä kehonrakennuksen ympärille hän aloitti anabolisten steroidien käytön vuotiaana aikana jolloin ne eivät olleet vielä kiellettyjä vuonna schwarzenegger aloitti vuoden mittaisen pakollisen asepalveluksen atleettisuutensa ja kurinalaisuutensa ansiosta armeija sujui häneltä helposti ja hän herätti armeijatovereissaan kunnioitusta hän sai mahdollisuuden jatkaa kovaa harjoittelua kun kehonrakennuksesta pitävä upseeri pystytti hänelle kuntosalin jota hän sai käyttää vapaasti hän sai myös ensimmäistä kertaa elämässään syödä kyllikseen minkä ansiosta hän sai armeijavuotensa aikana yli kiloa lisää lihasmassaa vuoden syksyllä schwarzenegger karkasi varuskunnan aidan yli luvattomalle lomalle osallistuakseen stuttgartissa saksassa pidettävän mr europe kisan juniorisarjaan jonka hän voittikin matkallaan hän loi myös tärkeitä kontakteja saksan kehonrakennuspiireihin ja tutustui sardinialaiseen kehonrakentajaan franco columbuun josta tuli hänen pitkäaikainen ystävänsä palattuaan kasarmille hänet lukittiin viikoksi selliin mutta teosta ei koitunut hänelle muuta vahinkoa ja esimiehet näkivät schwarzeneggerin uskaliaan teon jopa hänelle ansioksi kotiuduttuaan armeijasta vuonna schwarzenegger muutti mncheniin saksaan hän pääsi ensin asumaan pieneen huoneeseen kuntosalin yhteydessä ja onnistui pian säästämään kunnolliseen vuokra asuntoon hän herätti jo tuolloin huomiota kehonrakennuspiireissä sekä ison kokonsa että kovan harjoittelunsa ansiosta jo samana vuonna schwarzenegger osallistui ensimmäisiin mr universe kilpailuihinsa jotka pidettiin lontoossa alkeellisesta poseeraustekniikastaan huolimatta hän sijoittui amatöörisarjan kakkoseksi seuraavana vuonna schwarzenegger voitti mr universe kilpailun amatöörisarjan tuohon aikaan hän harjoitteli jo viisi kuusi tuntia päivässä ja oli kuntosalin osakas voittonsa jälkeen schwarzenegger teki etelä afrikassa kiertueen reg parkin kutsumana jonka kanssa hän oli jo aiemmin ystävystynyt noihin aikoihin saksan maaperä oli alkanut polttaa schwarzeneggerin jalkojen alla joidenkin hänen hämärien liiketoimiensa vuoksi ja hän alkoi suunnitella muuttoa yhdysvaltoihin missä hän voisi toteuttaa unelmansa vuonna schwarzenegger voitti ammattilaisten mr universe kilpailun lontoossa ja lensi miamiin yhdysvaltoihin sikäläiseen mr universe kilpailuun jossa hän sijoittui toiseksi hän oli pettynyt häviöstään mutta päätti jäädä joksikin aikaa yhdysvaltoihin kehittyäkseen paremmaksi tunnettu liikemies lehtimagnaatti ja kehonrakennuksen markkinoija joe weider ryhtyi edistämään schwarzeneggerin uraa ja arnold muutti kaliforniaan kehonrakennuksen mekkaan hän alkoi treenata venicen kuuluisalla gold s gymillä oppi puhumaan englantia ja sai lempinimen the austrian oak itävallan tammi joe weider järjesti schwarzeneggerin vanhalle ystävälle franco columbulle töitä los angelesista ja columbu muutti schwarzeneggerin kanssa samaan kaksioon schwarzenegger myös kävi englannin kielen liiketalouden matematiikan ja taiteen kursseilla vuonna schwarzeneggeristä oli tullut weiderin lehden mr america vakituinen kansikuvapoika hän mainosti lehdessä jatkuvasti weiderin tuotteita ja esiintyi lehden valokuvissa ja jutuissa hän kävi markkinointimatkalla myös suomessa syyskuussa lehti hyödynsi schwarzeneggerin viriilin naissankarin elämäntyyliä ja loi hänelle miehekästä imagoa osin vastavetona kehonrakennukseen silloin liittyneille homoseksuaalisille mielikuville jotka usein perustuivatkin todellisuuteen vuonna schwarzenegger voitti yhdysvaltalaisen mr universe kilpailun mutta jäi ensimmäisessä mr olympia kilpailussaan toiseksi vuonna schwarzenegger voitti lontoon mr universe tittelin uuden mr world tittelin ja vihdoin myös ensimmäisen mr olympia tittelinsä schwarzenegger oli kehonrakentajan uransa huipulla hän voitti mr olympia tittelin kuusi kertaa peräkkäin ja ansaitsi suuren osan tuloistaan kehonrakennusnäytöksillä ympäri maailmaa vuonna hän suunnitteli jo kilpauransa lopettamista ja kehonrakennuksen suojelijaksi ja promoottoriksi siirtymistä hän jatkoi kuitenkin uraansa tulevan dokumenttielokuvaprojektin arnold on rautaa vuoksi ja lopetti vasta voitettuaan kuudennen peräkkäisen mr olympia tittelinsä seuraavana vuonna schwarzenegger oli jo ryhtynyt promoottoriksi ja järjesti itse mr olympia kilpailut arnold on rautaa elokuvan myötä hän oli oppinut myös paljon elokuvanteosta ja hän piti röyhkeän ja itsevarman miehen mainettaan yllä provokatiivisella käyttäytymisellään ja televisioesiintymisillään hän kirjoitti omaelämäkerrallisen treenioppaan arnold the education of a bodybuilder josta tuli myyntimenestys ja teki lisäksi videoita kehonrakennuksesta ja suuren markkinointikiertueen yhdysvalloissa hän palasi vielä kerran kilpailulavoille vaikkakaan ei enää parhaassa kunnossaan ja voitti kiistanalaisesti vuoden mr olympia tittelin jota hän piti hyvänä mainoksena tulevalle conan barbaari elokuvalleen schwarzeneggerin kilpailupaino oli ja hänen rinnanympäryksensä pisimmillään schwarzenegger oli noin vuonna hän kertoi olevansa pitkä ja celebheights com sivuston arvion mukaan hän on nykyisin pitkä schwarzenegger on kertonut käyttäneensä suhteellisen pieniä annoksia anabolisia steroideja kahden kuukauden ajan ennen kilpailuja hänen mukaansa steroidit auttoivat häntä säilyttämään lihaksensa tiukan dieetin aikana hän piti käyttöä välttämättömänä kilpauransa kannalta ja on sanonut ettei siitä koitunut hänelle myöhempiä terveysongelmia uransa jälkeen hän on vastustanut dopingin käyttöä vuonna schwarzenegger loi yhdessä jim lorimerin kanssa vuotuisen huipputason kehonrakennuskilpailun nimeltä arnold classic josta kehittyi myöhemmin monilajinen arnold sports festival schwarzeneggerin kilpailu ura kehonrakennuksessa ja voimanostossa voittaja ellei toisin mainittu schwarzenegger oli haaveillut jo teini ikäisenä filmitähteydestä hänen ensimmäinen pääroolinsa oli elokuvassa hercules new yorkissa schwarzenegger esitti olemukselleen sopivaa roolia kreikkalaisena puolijumalana jota myös hänen esikuvansa reg park oli useasti elokuvissa esittänyt elokuvaa varten schwarzenegger käytti taiteilijanimeä arnold strong schwarzeneggerin puhe dubattiin sillä hän ei osannut puhua englantia selkeästi vuoden dvd julkaisussa on kuitenkin mukana hänen oma äänensä elokuva ei menestynyt ja sitä on aina pidetty surkeana schwarzeneggerin valmistautumisesta vuoden mr olympia kilpailuihin tehtiin dokumentti arnold on rautaa dokumentti toi schwarzeneggerin tutuksi suurelle yleisölle ja sillä on myös arveltu olleen suuri merkitys fitness kulttuurin suosion kasvussa yhdysvalloissa rooli kehonrakentajana elokuvassa loputon treeni toi schwarzeneggerille parhaan uuden näyttelijän golden globe palkinnon lopetettuaan kehonrakentajan kilpailu uransa luvun lopulla schwarzenegger aikoi vakavasti otettavaksi näyttelijäksi ja ryhtyi käymään metodinäyttelemisen opettaja eric morrisin tunneilla lopulta hän turhautui omaan rajoittuneisuuteensa ja luopui tavoittelemasta vakavaa näyttelijänuraa sen sijaan hän otti tavoitteekseen nousta suureksi tähdeksi ja viihdyttäjäksi schwarzenegger kertoi haastattelussa vuonna että hänellä oli alusta lähtien varaa olla valikoiva elokuvarooliensa suhteen sillä hänellä ei ollut puutetta rahasta hän pyrki siksi valitsemaan vain rooleja jotka edistäisivät hänen uraansa tavalla tai toisella schwarzeneggerin läpimurtorooli oli esihistoriallisena miekkasankarina conan barbaarina menestyselokuvassa conan barbaari hän esiintyi pääosassa myös elokuvan vielä toiminnallisemmassa jatko osassa conan hävittäjä james cameronin ohjaama scifi jännityselokuva terminator tuhoaja nosti schwarzeneggerin toimintaelokuvien supertähdeksi schwarzenegger esitti elokuvassa tulevaisuudesta lähetettyä kyborgia terminatoria joka pyrkii surmaamaan ihmisten kapinajohtajan äidin erään elokuvakriitikon mukaan robottimaisen kyborgin rooli nosti schwarzeneggerin tähdeksi siitä syystä että elokuva teki hänen rajoittuneisuudestaan hyveen terminatorin menestyksen myötä schwarzeneggerista tuli supertähti jonka muita menestyneitä toimintaelokuvia olivat commando predator saalistaja juokse tai kuole total recall unohda tai kuole terminator tuomion päivä tosi valheita eraser suojelija ja end of days schwarzenegger laajensi alaansa myös komedioihin ja teki muun muassa elokuvat identtiset kaksoset lastentarhan kyttä junior ja isäni on turbomies toimintakomedia last action hero parodioi toimintaelokuvia mutta se ei menestynyt hänen suosituimpien toimintaelokuviensa tavoin ennen identtisiä kaksosia schwarzenegger oli saanut elokuvaa kohti dollarin palkkioita identtisistä kaksosista hän kuitenkin pyysi lipputuloista itselleen aluksi osuutta elokuvan suurmenestyksen myötä hänen palkkionsa nousikin lopulta selvästi miljoonaa dollaria korkeammaksi elokuvasta isäni on turbomies schwarzenegger sai dollarin palkkion end of daysista ja dollarin peruspalkkion schwarzenegger jatkoi elokuvien tekemistä vuoteen asti jolloin hänet valittiin kalifornian kuvernööriksi schwarzeneggerin ensimmäinen päärooli poliittiselta uralta paluun jälkeen oli vuoden elokuvassa the last stand schwarzenegger ja saman ajan toinen toimintatähti sylvester stallone olivat luvulla toistensa kovia kilpailijoita jotka stallonen mukaan vihasivatkin toisiaan heistä tuli kuitenkin ystäviä ja he ovat esiintyneet sittemmin yhdessä elokuvissa the expendables the expendables sekä escape plan syyskuussa schwarzeneggerin vahvistettiin tehneen sopimuksen diili tositelevisiosarjan isännöimisestä vuodesta alkaen schwarzeneggerin ensimmäinen julkkis diilin kausi kuvattiin vuonna ja sitä alettiin esittää yhdysvalloissa tammikuussa ohjelman katsojaluvut ovat jääneet pieniksi ja schwarzenegger on ilmoittanut ettei aio jatkaa ohjelmassa enää toista kautta schwarzenegger otti tavoitteekseen nousta merkittäväksi poliitikoksi jo ennen elokuvauransa alkua voitettuaan amatöörien mr universe kilpailun hän kertoi aikovansa voittaa kilpailun uudelleen monta kertaa ryhtyä elokuvanäyttelijäksi tulla miljardööriksi sekä lopulta ryhtyä poliitikoksi schwarzenegger oli jo euroopassa asuessaan oppinut tuntemaan vastenmielisyyttä sosialismia ja valtiojohtoisuutta kohtaan hän ryhtyi republikaanisen puolueen kannattajaksi pian saavuttuaan yhdysvaltoihin kun hän kuuli republikaanisen presidenttiehdokkaan richard nixonin vaalipuheita televisiosta nixonissa hän arvosti tämän näkemyksiä vahvasta taloudesta ja vapaasta yritteliäisyydestä tavattuaan vuonna tulevan vaimonsa maria shriverin ja tämän poliitikkosukulaiset kennedyjen klaanissa schwarzenegger pääsi perehtymään maan puoluepolitiikkaan schwarzenegger kertoi vuonna haastattelussa että jos hän pyrkisi johonkin poliittiseen virkaan hän pyrkisi kalifornian kuvernööriksi elokuvatähteytensä alkuvaiheissa luvulla hän ei juurikaan osallistunut republikaanisen puolueen toimintaan sillä hän ei halunnut vieraannuttaa osaa elokuvayleisöstään hänen elokuvissaan oli kuitenkin usein republikaaninen ja reaganilainen sanoma kuten yksilökeskeisyyden ja lainkuuliaisuuden korostaminen sekä antikommunismi vuonna schwarzenegger osallistui george h w bushin vaalikiertueeseen sen jälkeen hän alkoi valmistautua omaan tulevaan poliittiseen uraansa pehmentämällä imagoaan hän ryhtyi näyttelemään koko perheen elokuvissa ja otti osaa lasten auttamiseen tähtääviin julkisiin ohjelmiin schwarzeneggerin ensimmäinen poliittinen virka oli liittovaltion liikunta ja urheiluneuvoston president s council on physical fitness and sportsin puheenjohtajuus presidentti george h w bushin nimittämä schwarzenegger toimi tehtävässä myöhemmin luvulla hän toimi california governor s council on physical fitness and sports neuvoston puheenjohtajana schwarzenegger on määritellyt itsensä veroasioissa konservatiiviseksi ja yhteiskunnallisissa asioissa maltilliseksi republikaaniksi vuonna hän ehdotti että republikaanit siirtyisivät kohti keskustaa saadakseen lisää kannattajia schwarzenegger valittiin kalifornian kuvernööriksi vuonna erityisvaalissa jossa äänestäjät erottivat istuvan kuvernöörin gray davisin schwarzenegger sai kuvernöörinvaalissa äänistä toiseksi tullut demokraatti cruz m bustamante sai schwarzenegger kävi suuren osan vaalikampanjaansa vakavien poliittisten ohjelmien ja lehtihaastattelujen sijaan television viihteellisissä keskusteluohjelmissa kuten the tonight show ssa ja oprahissa hän myös hyödynsi elokuvistaan tutuksi tulleita lentäviä lauseita kuten hasta la vista baby schwarzenegger valittiin uudelle kaudelle marraskuussa hän sai äänistä toiseksi tullut demokraatti phil angelides sai prosenttia kausi päättyi tammikuuta schwarzenegger kannatti lainkuuliaisen kansalaisen oikeutta omistaa ase mutta hän tuki myös tiettyjä aseiden ostorajoituksia ja turvamääräyksiä hän pyrki rajoittamaan osavaltion kasvihuonekaasupäästöjä vuoteen mennessä ilmastonmuutoksen torjumiseksi hän suunnitteli perustavansa muiden osavaltioiden ja mahdollisesti euroopan unionin kanssa päästökauppajärjestelmän ympäristönsuojeluun nihkeästi suhtautuvat george w bushin liittovaltion hallituksen jäsenet kuitenkin kielsivät tämän minkä vuoksi kalifornian osavaltio haastoi liittovaltion ympäristönsuojeluviranomaisen oikeuteen schwarzenegger ajoi osavaltion hallinnon kulujen leikkaamista ja hallinnon keventämistä hän ajoi väliaikaisia verojen korotuksia hän vastusti homoavioliittoja mutta kannatti homojen oikeutta esimerkiksi adoptioon sekä edisti etnisyyksien välistä tasa arvoa työelämässä hän kannatti oikeutta aborttiin hän vastusti marihuanan laillistamista schwarzenegger edisti huono osaisten koulujen toimintaa ja koululaisten kerhotoimintaa monin tavoin hän edisti myös monia kansanterveyteen keskittyviä hankkeita kuten lääkekulujen korvauksia verovähennyksiä ja lasten lihomisen vastaisia toimenpiteitä hän suhtautui nuivasti laittomien maahanmuuttajien oikeuksien laajentamiseen schwarzenegger edisti kuvernöörinä yksityistä vankeudenhoitoa hän kannattaa kuolemanrangaistusta ja kieltäytyi armahtamasta kaliforniassa kuolemaan tuomittuja vankeja mikä aiheutti vuonna välirikon hänen ja hänen itävaltalaisen kotikaupunkinsa grazin välillä schwarzeneggerin suosio oli hänen kautensa alussa korkea mutta lopussa taantuman aikana enää noin prosenttia hän ei ollut vihattu mutta monen mielestä hän ei onnistunut yritteliäisyydestään huolimatta muuttamaan osavaltion poliittista kulttuuria lupaustensa mukaisesti schwarzenegger on kertonut aikovansa pyrkiä yhdysvaltain presidentiksi jos maan laki sen sallisi yhdysvaltain perustuslain mukaan presidentiksi voidaan valita vain syntyperäinen yhdysvaltain kansalainen eikä hän itävallassa syntyneenä ja kansalaisuuden myöhemmin elämässään saaneena voi asettua ehdolle lehtitietojen mukaan hän on kuitenkin lobannut lakimuutoksen tai lain uudenlaisen tulkinnan puolesta schwarzenegger suoritti vuonna bachelor of arts tutkinnon university of wisconsin superiorissa jossa hän opiskeli liiketaloutta ja kansainvälistä liiketoimintaa sittemmin schwarzeneggerille on myönnetty kolme kunniatohtorin arvoa university of wisconsin chapman university ja usc muun työnsä ohella schwarzenegger on toimii usc schwarzenegger institute for state and global policy instituutissa jossa hänen nimikkeensä on governor downey professor of state and global policy schwarzeneggerin ensimmäinen pitkäaikainen naisystävä oli barbara outland jonka kanssa hän seurusteli ja asui viiden vuoden ajan vuodesta lähtien vuonna schwarzeneggerin veli meinhard kuoli auto onnettomuudessa ja seuraavana vuonna myös hänen isänsä gustav kuoli arnold ei mennyt kummankaan hautajaisiin mutta otti taloudellisen vastuun meinhardin vuotiaan patrick pojan kasvatuksesta tämän jälkeen hänen suhteensa äitiinsä lähenivät ja hän alkoi kutsua äitinsä käymään säännöllisesti luonaan kaliforniassa hänen äitinsä kuoli vuonna schwarzenegger sai vuonna yhdysvaltain kansalaisuuden mutta säilytti edelleen myös itävallan kansalaisuuden schwarzenegger meni vuonna naimisiin televisiotoimittaja maria shriverin kanssa jonka kanssa hän oli seurustellut kahdeksan vuoden ajan kennedyn sukuun kuuluvan shriverin äiti on eunice kennedy shriver ja eno yhdysvaltain murhattu presidentti john f kennedy heillä on neljä lasta huhtikuussa pariskunta ilmoitti eroavansa eron syynä oli paljastus schwarzeneggerin syntyneestä aviottomasta lapsesta jonka äiti on schwarzeneggerille työskennellyt kotiapulainen asumuserosta huolimatta schwarzenegger ja shriver pysyivät virallisesti naimisissa schwarzenegger on tukenut etenkin special olympics toimintaa sekä koulujen ja lasten hyväntekeväisyyttä schwarzenegger alkoi luvulla sijoittaa rahojaan kiinteistöihin mikä tuotti hänelle ajan myötä merkittävän omaisuuden hänen omaisuutensa arvoksi vuonna on arvioitu noin miljoonaa dollaria schwarzeneggerillä on synnynnäinen sydänvika hänelle tehtiin vuonna sydänleikkaus jossa hänen synnynnäinen aortan läppävikansa korjattiin schwarzenegger joutui maaliskuussa avosydänleikkaukseen saatuaan komplikaatioita sydänläppäoperaatiosta buddhalaisuus on magadhassa nyk osa intiaa noin luvulla eaa syntynyt elämänfilosofia tai uskonto sen perustaja on yleensä historiallisena henkilönä pidetty prinssi siddhartha gautama joka kuitenkin luopui rikkauksistaan ja tuli myöhemmin buddhaksi eli valaistuneeksi kirj herännyt hän itse opetti olevansa tavallinen ihminen ei jumala tai profeetta usein kiistellään siitä pitäisikö buddhalaisuus luokitella uskonnoksi vai elämänfilosofiaksi tämä johtuu mm siitä että toisin kuin useimpien uskontojen perustajat buddha ei opettanut minkään jumalten palvontaa eikä ylistänyt sokeaa uskoa sen sijaan buddha kehotti oppilaitaan ajattelemaan itse ja tutkimaan opetuksia kriittisesti niiden ymmärtämiseksi kuuluisassa kalamasutrassa buddha sanoo ettei mitään tule uskoa vain siksi että niin on usein sanottu tai niin on tapana uskoa vain koska niin huhutaan tai niin sanotaan pyhissä teksteissä vain päättelyn tai olettamusten pohjalta tai sen ajatuksen perusteella että tämä munkki on opettajamme buddhalaisuuden tärkein opetus on että elämässä on kärsimystä paal dukkha tai se on epätyydyttävää eivätkä ohimenevät asiat voi tuottaa todellista onnea tästä huolimatta buddhalaisuus ei ole pessimistinen uskonto sillä kärsimyksestä voi myös vapautua buddhan neljän jalon totuuden mukaan kärsimystä on ensimmäinen totuus mutta sillä on syy eli janoaminen sekä tietämättömyys toinen totuus se voidaan lopettaa pääsemällä irti sen syistä ja valaistumalla kolmas totuus ja on olemassa tapa saada se loppumaan jalo kahdeksanosainen polku neljäs totuus buddhalaisuuden keskeinen päämäärä on valaistuminen eli nirvana joka nähdään kaiken kärsimyksen loppuna valaistumisen voi saavuttaa kehittämällä jaloa kahdeksanosaista polkua joka jakaantuu kolmeen pääosaan hyveen keskittymisen ja viisauden kehittämiseen valaistunut tajuaa olemassaolon perimmäisen luonteen eikä siksi enää takerru maailmaan näin hänen takertumisensa lakkaa ja sen myötä myös kärsimys siddhartha gautama syntyi lumbinissa nykyisessä nepalissa noin luvulla eaa hän kuului shakya heimon ylhäisösukuun perimätiedon mukaan hänen isänsä oli shakyoiden kuningas mutta tästä ei ole historiallisia todisteita siddhartha eli kuitenkin aikakauteensa nähden hyvin ylellistä elämää kuuluisan buddhalaisen legendan mukaan hänen isänsä oli yrittänyt varjella poikaansa näkemästä kaikkea maailman pahuutta mutta täytettyään vuotta ylellisyyksiin kyllästynyt gautama näki palatsin ulkopuolella kävellessään sairaan vanhuksen kuolleen ja askeetikon kokemuksen sävähdyttämänä tuleva buddha luopui entisestä elämästään puki yllensä okranvärisen kaavun ja pakeni palatsistaan seuraavan kuuden vuoden ajan siddhartha eli askeetikkona vanhojen kirjoitusten mukaan hän opiskeli meditaatiota aikansa kuulujen mestareiden alaisena mutta kun ei saavuttanut tämän kautta valaistumista päätti ryhtyä äärimmäisen ankaraan askeesiin ja esimerkiksi lopetti syömisen käytännössä kokonaan lopulta hän huomasi ettei tämäkään harjoitus johtanut valaistumiseen ja luopui ankarasta askeesista syöden hieman riisivelliä palauttaakseen ruumiinvoimansa lopulta siddhartha päätti istua bodhipuun alle vannoen ettei nousisi ennen kuin oli täysin valaistunut vielä samana yönä hän buddhalaisen perimätiedon mukaan näki todellisuuden luonteen valaistui ja tuli buddhaksi tämän jälkeen hän ryhtyi opettamaan muita vaikka tiesi ettei valaistumista itseään voitu ilmaista sanoin sen sijaan hän päätti opettaa tavan saavuttaa se itse ensimmäisen opetuspuheensa gautama piti sarnathin metsäkaurispuistossa viidelle entiselle askeetti ystävälleen sutraa kutsutaan nimellä dharman pyörän paneminen liikkeelle siddhartha gautama kuoli buddhalaisen näkemyksen mukaan saavuttaen paranirvanan lopullisen vapautumisen kärsimyksistä n eaa jälkeensä hän jätti oppinsa ja luostarilaitoksen joka piti niitä suullisesti elossa vuosisatojen ajan kuningas aoka eaa kääntyi verisen taistelun kauhut nähtyään buddhalaiseksi ja auttoi uskontoa leviämään laajemmalle hänen pilareihin kaiverruttamansa mietelauseet ovat varhaisimmat tunnetut buddhalaiset kirjoitukset myöhemmin buddhalaisuus jakautui opillisten erimielisyyksien seurauksena nk kahdeksaantoista koulukuntaan intiassa buddhalaisuus alkoi kadota luvulta lähtien mikä johtui mahdollisesti hindulaisuuden renessanssista luvulta muslimivalloitukset hävittivät buddhalaisuuden intiasta käytännössä kokonaan tässä vaiheessa buddhalaisuus oli kuitenkin jo asettunut muualle aasiaan buddhalaisuuden lukuisat suuntaukset jaotellaan usein niin harjoittajien kuin tutkijoiden osalta karkeasti kahteen theravadaan ja mahajanaan eroavaisuuksista huolimatta molemmille koulukunnille yhteistä on hyväksyä keskeiset buddahalaiset opetukset theravada buddhalaisuus on vanhin nykypäiviin asti selvinnyt varhaisbuddhalainen koulukunta nimitys theravada tarkoittaakin vanhimpain tietä se on nk hinajana suuntaus skr hinajana pieni vaunu eli siinä korostetaan harjoittajan omaa valaistumista ja vapautumista kärsimyksestä theravada buddhalaisen opetuksen mukaan jokainen on itse vastuussa päätöksistään ja valaistumisestaan mahajanan seuraajien piirissä theravadaa kutsutaan joskus yksinkertaisesti hinajanaksi mutta nimitystä pidetään alentavana theravadan tunnustama pyhien kirjoitusten kokoelma on paalinkielinen tipitaka paal tipitaka skr tripitaka kolme koria johon on koottu buddhan opetuspuheita allegorisia kertomuksia sekä buddhalaista runoutta perinteisesti theravadassa tunnustetaan myös vuosisatojen varrella tipitakaa varten kirjoitetut selitysteokset theravadaa harjoitetaan varsinkin kaakkois aasian maissa kuten thaimaassa burmassa ja sri lankassa mahajana buddhalaisuus sisältää useita suuntauksia kuten puhtaan maan buddhalaisuus zen ja tiibetinbuddhalaisuus mahajanalle ominaista on myötätunnon syvempi painottaminen kuin muissa koulukunnissa siinä missä theravadassa ihanteena on tulla arhatiksi paalia jalo jälleensyntymien ketjusta vapautuneeksi valaistuneeksi olennoksi mahajanassa ihanteeksi muodostui bodhisattva sanskritia valaistumisolento bodhisattva vannoo jatkavansa jälleensyntymien kierrossa elämistä muiden auttamista ja polun opettamista kunnes jokainen olento on valaistunut theravada kritisoi mahajanaa siitä että se hyväksyy osaksi opetustaan kirjoitukset joiden alkuperänä eivät olisi buddhan opetukset mahajana ei hyväksy kritiikkiä nykyisin mahajana buddhalaisuutta tavataan erityisesti kiinassa tiibetissä ja japanissa vajrajana timanttipolku eli tantrinen buddhalaisuus on mahajanan alainen suuntaus joka yhdistyy nykyisin erityisesti tiibetinbuddhalaisuuteen se on esoteerinen perinne jossa erilaisten rituaalien ja mielikuvaharjoitusten kautta pyritään vapauttamaan alitajuisia voimia jotka tukevat pyrkimystä valaistumiseen koska vajrajana harjoitusten katsotaan olevan vaarallisia ellei harjoittajan mieli ole hyvin kehittynyt perinteen mukaan niitä tulee harjoittaa ainoastaan gurun eli laman ohjastamana ja ne pidetään visusti salassa buddhan arvioidaan käyttäneen opettaessaan magadhan valtakunnan puhekieltä magadhi prakritia perimätiedon mukaan pian buddhan edesmenon jälkeen arhatia täysin valaistunutta seuraajaa kokoontui neuvonpitoon jossa munkkikuri vinaya ja opetukset dharma kerrattiin ja jaettiin osiin munkkiryhmien mieleenpainettaviksi varhaiset buddhalaiset jakautuivat munkkikuri ja oppitulkintojen takia useisiin koulukuntiin noin keisari aokan valtakaudesta alkaen ja jokainen koulukunta lisäsi teksteihin omia kommentaarejaan sri lankalaisen historiateoksen mahavamsan mukaan keisari aoka lähetti n eaa poikansa buddhalaisen munkin mahindan sri lankaan poika sai paikallisen kuninkaan devanampiya tissan kääntymään buddhalaiseksi noin sata vuotta myöhemmin luvulla eaa theravada koulukunnan versio tripitakasta paalinkielinen kaanoni kirjoitettiin muistiin juuri sri lankassa tämä oli ilmeisesti ensimmäinen kerta kun buddhalaiset tekstit saivat kirjallisen muodon tripitaka kolme koria sanskr paaliksi tipitaka on buddhalaisen kaanonin eri versioiden yhteinen nimitys joka jakaantuu perinteisesti kolmeen osaan vinayaan eli luostarisäännöstöön dharmaan eli opetuksiin ja abhidharmaan eli korkeampiin opetuksiin jotka nykykäsityksen mukaan ovat myöhempiä filosofisia tekstejä näistä ainoastaan vinaya on käytännössä identtinen kaikissa tripitakoissa dharma osio sisältää tiettyjä yhteisiä sutria ja abhidharma on kaikissa erilainen tripitakan eri versiot ovat erittäin laajoja esimerkiksi korealainen tripitaka joka kuuluu unescon maailmanperintöluetteloon on kaiverrettu yli puulaatalle buddhalainen filosofia käsittelee laajasti metafysiikan fenomenologian etiikan ja tietoteorian ongelmia buddhalaisuus hylkää monet jo buddhan elinaikana kehittyneet intialaisen filosofian ajatukset erityisesti atman opin hindulaisen filosofian näkökulmasta buddhalainen filosofia luetaan heterodoksisiin nastika koulukuntiin koska buddhalaisuus ei tunnusta veda kirjoja uskonnollisena auktoriteettina buddha itse oli opettajana käytännönläheinen ja painotti harjoituksen pikemmin kuin spekulaation merkitystä ymmärryksen saavuttamisessa mutta myöhemmin hänen opetuksiaan selittämään on kehittynyt metafyysisiä rakennelmia jotka ovat käsitteellisessä syvyydessään nykyfilosofian vertaisia buddhan ensimmäinen opetuspuhe jonka hän piti viidelle askeetti ystävälleen valaistumisensa jälkeen käsitteli neljää jaloa totuutta joiden voidaan katsoa muodostavan buddhalaisen opetuksen ytimen neljä jaloa totuutta ovat jalo kahdeksanosainen polku on buddhalaisuuden neljäs jalo totuus polku vapautumiseen kärsimyksestä polun tekijät eivät ole portaita siinä mielessä että niitä seurattaisiin askel askeleelta vaan kaikki osatekijät ovat läsnä yhtä aikaa ja toisiaan tukien polku jaetaan kolmeen osaan viisauteen itsekuriin ja meditaatioon tai keskittymiseen bikkhu bodhi kuvaa oikeaa tarkkaavaisuutta seuraavasti prattyasamutpda paalinkieltä sanskr pratitya samutpada ehdonvarainen seuraamus on yksi buddhalaisuuden keskeisistä opetuksista ehdonvarainen seuraamus tarkoittaa sitä että kaikki olemassa olevat asiat ja ilmiöt ovat toisistaan riippuvaisia ja edellyttävät toistensa olemassaoloa kaikki asiat ja ilmiöt vaativat tiettyjä ilmiöitä ja olosuhteita syntyäkseen ja myös muuttuvat tai katoavat olosuhteiden muuttuessa esimerkiksi ihminen tarvitsee pysyäkseen hengissä tai terveenä muita ihmisiä ruokaa vaatteita ilmaa hengitettäväksi vettä juotavaksi jne kahdentoista nidanan ketju on tämän periaatteen sovellutus joka osoittaa jälleensyntymän perimmäisen syyn eli tietämättömyyden ketjun jokainen linkki edellyttää aina edellisen olemassaoloa ja johtaa seuraavaan ketjun viimeinen linkki johtaa taas ensimmäiseen ja kierre on valmis nidanaa ovat tietämättömyys joka johtaa tahdollisiin muodostelmiin eli karmaan se taas johtaa tietoisuuden heräämiseen joka mahdollistaa nimen ja muodon paaliksi nama rupa eli fyysisten ja psyykkisten ilmiöiden olemassaolon nimen ja muodon myötä syntyvät kuusi perustaa tai aistia siis tavalliset viisi aistia sekä mieli kun on aistit syntyy kosketus joka buddhalaisessa terminologiassa tarkoittaa aistin sen kohteen ja aistitietoisuuden yhtäaikaista läsnäoloa kosketus johtaa tuntemukseen miellyttävään epämiellyttävään tai neutraaliin joka mahdollistaa halun tanhan ja takertumisen synnyn näistä seuraa tuleminen ja jälleensyntymä mikä loppujen lopuksi aiheuttaa sairauden vanhuuden ja kuoleman buddhan opetuksen mukaan kaikki ilmiöt ja havainnot ovat pysymättömiä anicca epätyydyttäviä dukkha ja vailla minuutta anatta nämä kolme tuntomerkkiä eivät kuvaile vain materiaalista maailmaa vaan myös psykologisia ilmiöitä kuten tunteita ja mielentiloja buddhalaisuuden kolme elementtiä ovat valaistuminen joka henkilöityy buddhan hahmossa buddhalaiset opetukset eli dharma ja buddhalainen yhteisö sangha nämä muodostavat kolme jalokiveä joihin buddhalaiset turvautuvat ja joista haetaan apua kärsimyksen keskellä karma eli syyn ja seurauksen laki tarkoittaa tahdonvaraista tekoa ja sen seurauksia karma viittaa toimintaan ja sen takana olevaan tarkoitukseen kehon ajatusten ja puheen kautta tehdyt teot johtavat tulevaisuuden seuraamuksiin taidokkaat teot ja aikeet johtavat toivottaviin seurauksiin kun taas taidottomat ja pahantahtoiset kärsimykseen karma voi ilmetä henkisinä tiloina tai fyysisinä tapahtumina koko uudelleensyntymisen ketju määräytyy karman mukaan buddhan opetuksen mukaan karma voidaan puhdistaa ja poistaa jolloin on mahdollista päästä irti pakollisesta syntymisestä uuteen kehoon etiikka muodostaa suuren osan jalosta kahdeksanosaisesta polusta ja on siksi tärkeässä asemassa buddhalaisuudessa vääryyksien välttäminen auttaa puhdistamaan mieltä pahansuovista ajatuksista ja haitallisista tavoista taitavien ajattelumallien kuten hyväntahtoisuuden ja myötätunnon kehittäminen taas tasapainottaa tunne elämää poistaa liiallisen syyllisyydentunnon ja valmistelee mieltä meditaatiota varten eettinen elämä edistää onnellisuutta ja on tärkeä askel kärsimyksestä vapautumista kohti buddhalaisen etiikan pääkohdat tiivistyvät viiteen silaan paal panca sila viisi hyvettä edellä mainitut ohjeet eivät ole käskyjä koska buddhalainen etiikka ei perustu auktoriteettien määräyksiin sen sijaan ne kaikki tukevat elävien olentojen rauhaisaa yhteiseloa ja pyrkimystä valaistumiseen kuhunkin ohjeeseen sisältyy myös positiivinen periaate esimerkiksi ensimmäiseen ohjeeseen sisältyy kiellon lisäksi rakastavan ystävällisyyden kehittäminen kaikkia eläviä kohtaan karma ei buddhalaisessa katsannossa välttämättä toteudu yhden elämän aikana vaan se vaikuttaa myös eri elämien nk jälleensyntymien välillä jälleensyntymän avulla voidaan selittää miksi toiset esimerkiksi syntyvät hyviin oloihin ja toiset köyhyyteen ja miksi toisten kohtalona näyttää olevan kärsimys ja toisten rajallinen onni tällaiset asiat määrittää menneiden elämien karma toisin kuin hindulaisuudessa buddhalaisuudessa karmaa ei käsitetä vääjäämättömänä kohtalona vaan siihen voi itse vaikuttaa jokaisella päätöksellään vaikka syntyisikin huonoihin oloihin hyvää karmaa tekemällä on mahdollista saavuttaa onnea tässä ja seuraavissa elämissä buddhalaisuudessa jälleensyntyminen ei tarkoita samaa kuin hindulaisten sielunvaellus jossa yksilön sielu siirtyy seuraavaan olomuotoon sillä buddhalaisen anatta periaatteen mukaan ei mitään sielua tai itseä lopullisessa katsannossa ole sen sijaan jälleensyntyminen merkitsee tiedostamistapahtuman jatkumista kuoleman jälkeen karman lain mukaisesti suotuisa jälleensyntymä tukee myös valaistumispyrkimystä esimerkiksi ihmiseksi syntyminen on erittäin harvinaista ja suuri onni koska päinvastoin kuin eläimillä ihmisillä on mahdollisuus ymmärtää valaistumisen tavoittelun tärkeys ja viedä itseään omalla toiminnallaan kohti nirvanaa tämän vuoksi usein painotetaankin että ihmisen tulisi käyttää hyväkseen tämän elämän tarjoama mahdollisuus pyrkimällä valaistumiseen vaikka suotuisa karma ja jalot toimet takaavat maallisenkin menestyksen buddhalaisuudessa niiden päätarkoituksena on tukea pyrkimystä valaistumiseen eli nirvanaan paal nibbana sidoksista vapautuminen joka kuvataan kaiken kärsimyksen ja jälleensyntymisen lopuksi elämänkierrosta eli samsarasta vapautumiseksi toisaalta sanotaan ettei nirvanaa oikeastaan voi kuvailla koska se on kaiken käsitteellisen tiedon tuolla puolen eräänlainen suora kokemus todellisuudesta ilman järjen erotteluja nirvanan saavuttaneen henkilön kuolemaa kutsutaan parinirvanaksi jossa jälleensyntyminen lakkaa koska parinirvanan saavuttanut ei enää voi suoranaisesti auttaa muita olentoja mahajana buddhalaisuuden piirissä ihanteeksi on nostettu bodhisattva sanskritia paal boddisatta valaistumisolento joka jatkaa valaistuttuaankin jälleensyntymistä kaikkien tietoisten olentojen auttamiseksi buddhalaisuus ei ole vaikuttanut juutalaisuuteen eikä kristinuskoon sillä näiden uskontojen alueet ovat maantieteellisesti etäällä toisistaan sen sijaan islamilla ja buddhalaisuudella on todettu tiettyjä yhtäläisyyksiä havainto ei sovi perinteiseen käsitykseen jonka mukaan islam olisi syntynyt arabian niemimaan luoteisosassa tuhansien kilometrien päässä buddhalaisuuden vaikutusalueista se sopii kuitenkin kilpailevaan teoriaan jonka mukaan islam olisi voinut syntyä persiassa ja mahdollisesti sen koillisessa khorasanin maakunnassa joka rajoittuu nykyiseen afganistaniin vielä luvulla afganistanin valtauskontona oli buddhalaisuus muistona siitä olivat talibanien vuonna räjäyttämät buddhan jättiläispatsaat maantieteellinen läheisyys avaa mahdollisuuden siihen että khorasanin keskuksessa mervissä mahdollisesti muotoutunut islam olisi saanut vaikutteita buddhalaisuudesta unkarilaisen ignaz goldziherin k mukaan islamiin kuuluva fatalismi saattaisi olla peräisin intiasta tuhannen ja yhden yön saduissa fatalismi esiintyy muun muassa ilmaisuna jonka mukaan ihmisen kohtalo on kirjoitettu hänen otsaansa vastaavasti intiassa brahma kirjoitti syntymättömän lapsen otsaan tämän tulevan kohtalon islamin suuntauksista suufilainen mystiikka muistuttaa buddhalaista mietiskelyä markus gross on jatkanut buddhalaisvaikutteiden kartoitusta profeetta muhammedin kerrotaan syntyneen elefantin vuonna elefantti kuuluu myös buddhan syntymään buddhan äiti näki raskaana ollessaan unta elefantista buddha oli edellisessä elämässään elefantti tai jopa syntyi valkoisena norsuna varsinkin islamilainen pyhiinvaellus on täynnä buddhalaisvaikutteita luvun alkuun sijoitetussa selonteossa kuvataan nava viharan buddhalaisluostaria kankaalla peitetyksi kuutioksi jonka ympäri uskovat kiersivät kuvaus muistuttaa kaaban temppelin kiertämistä pyhiinvaeltajien kääriytyminen valkeaan viittaan joka jättää oikean olkapään paljaaksi on buddhalaista pukeutumista jota muslimit eivät muuten käytä pyhiinvaeltajilta kiellettyjen tekojen luettelo vastaa buddhalaismunkkien kieltoja niihin kuuluu jopa kielto tappaa hyönteisiä pyhäkön kiertäminen tunnetaan kaikissa maailmanuskonnoissa omituisin yhdenkaltaisuus on se että intian bodhgayan mahabodji temppelissä joka on paikassa missä buddha valaistui on pitkänomainen rata jota pyhiinvaeltajat kävelevät edestakaisin se vastaa tarkasti safa ja marwa vuorten välistä pyhiinvaeltajien juoksureittiä mekassa ja sijaitsee jopa samassa kohtaa suhteessa pääpyhäkköön sekä kristinuskossa että juutalaisuudessa viinillä on tärkeä uskonnollinen merkitys näin on myös koraanissa kunnes lehmän suurassa viini kielletään buddhalaisuudessa viinin kieltäminen kuuluu viiteen käskyyn jotka on osoitettu kaikille buddhalaisille islam on voinut saada viinikieltonsa buddhalaisuudesta ellei se ole syntynyt omia aikojaan buddhalaisvaikutteita on löydetty myös uskottomien suurasta al kafirun suura se on tulkittu buddhalaiseksi runoksi joka on käännetty osittain väärin arabiaksi tärkein buddhalainen juhla on vesak jota vietetään toukokuun täysikuupäivänä theravada perinteessä se juhlistaa buddhan syntymää valaistumista ja parinirvanaa mahajanassa vesak päivänä juhlitaan ainoastaan buddhan syntymää tiibetinbuddhalaisuudessa taas pelkästään valaistumista toinen kuuluisa juhla on dharmachakra päivä silloin juhlistetaan buddhan ensimmäistä opetuspuhetta joka käsitteli neljää jaloa totuutta karjalankannaksella on luvuilla ollut buddhalaisia kalmukkeja jotka toimivat venäläisten kasakkajoukoissa autonomian aikana suomessa alettiin tutkia jonkin verran ja vuonna julkaistiin carl robert sederholm kirjoittama kirja buddha den upplyste och hans lära joka on ensimmäinen suomalainen kirja buddhalaisuudesta buddhalainen toiminta itsenäisessä suomessa alkoi vuoden tienoilla kun buddhismin ystävät ry perustettiin vuonna nimi vaihtui bodhidharma ry ksi sen toiminta kuitenkin lakkasi väliaikaisesti luvulla vuonna fwbo länsimaisen buddhalaisen veljeskunnan ystävät aloitti toimintansa suomessa luvun loppuun mennessä buddhalaisuus ei vielä ollut suomessa erityisen järjestäytynyttä tai näkyvää vasta viime vuosikymmenen kuluessa buddhalaisia järjestöjä on alkanut kunnolla rantautua suomeen nykyisin suomessa toimii miltei neljäkymmentä pienehköä järjestöä suomen buddhalainen unioni sbu pyrkii toimimaan eri ryhmittymien yhteistyöjärjestönä suomessa olevien buddhalaisten määräksi arvioidaan alle suomalaisia buddhalaisen perinteen munkkeja ja nunnia on ollut vain hyvin vähän näiden joukossa tae hye sunim ani sherab sekä entinen munkki thanavuddho santeri ahola suomen ensimmäinen buddhalainen temppeli suomen vietnamilaisten buddhalaisten yhdyskunnan lin tm luostari on rakennettu turun moisioon heinäkuussa avattiin kuopion karttulan syvänniemen kylällä burmalais suomalaisen yhteisön buddhalainen ratanasukhan luostari maailman pohjoisin ja suomen ainoa stupa sijaitsee taide ja retriittikeskus samjessa siikaisissa buddhalainen taide ilmaisee buddhan opetuksia mandalat ovat tärkeä buddhan opetusten ilmentäjä se on hiekasta tai kivistä tehty taideteos joka lopulta pyyhitään pois kuvaamaan opetukseen pysymättömyydestä lopulta hiekan voidaan sirotella jokeen lahjana maailmalle buddhalainen musiikki oli ennen pitkälti mantrojen resitointia erityiseesti tiibetin buddhalaiset harjoittavat kurkkulaulua nykyään musiikkilla säestetään tanssia buddhasta ja hänen elämästään kertovat buddhapatsaat kymmenillä erilaisilla symboleilla on eri merkitykset pitkät korvalehdet kertovat siddhartha gautaman kuninkaalisesta suvusta ja viisaudesta makaava buddha kuvastaa lopullisesti vapautuvaa buddhaa ja silmät auki oleva taas nirvanaan vaipumista jos silmät ovat kiinni buddha on saavuttanut lopullisen nirvanan eli parinirvanan buddhan kädet voivat olla myös eri asennoissa kämmenet päällekkäin buddha mietiskelee kämmen kohti katsojaa tarkoittaa siunaavaa buddhaa ja maata kohti oleva käsi kertoo hyvän voittavan pahan biologia on elollisen luonnon ilmiöitä ja lainalaisuuksia tutkiva luonnontiede biologian tutkimuskohteet rajoittuvat yksinomaan maapallolle siitä syystä että ulkoavaruudesta ei ole löydetty elämää mutta astrobiologia pyrkii löytämään elämää ulkoavaruudesta maantiede on biologian läheinen tiede koska se ikään kuin antaa pohjan elämän esiintymiselle maalla vedessä ja ilmassa lisäksi kaikki biologiassa on fysiikan laeille ja kemiallisille reaktioille alisteista tieteen menetelmin maailmaa tutkivana tieteenhaarana sen tutkimuskohteet vaihtelevat mikrotason ilmiöiden kuten molekyylibiologian ja solujen tutkimuksesta aina kokonaisten eläinten lajien tai populaatioiden tutkimukseen se on eliöiden ominaisuuksia yhteisöjä elintoimintoja rakenteita alkuperää kehitystä leviämistä ja taksonomiaa tutkiva luonnontiede jean baptiste lamarck ja gottfried reinhold treviranus ottivat biologie sanan käyttöön toisistaan riippumatta vuonna sana biologia on johdettu kreikan sanoista bios elämä ja logos sana aihe järkeily jne koko oppialan perustajana voidaan pitää aristotelesta jonka säilyneisiin biologisiin tutkielmiin lukeutuvat eläinoppi eläinten syntymisestä eläinten osista eläinten liikkeestä ja eläinten kehittymisestä aristoteleen oppilasta ja seuraajaa theofrastosta puolestaan pidetään kasvitieteen isänä hänen teoksensa kasvitieteellisistä tutkimuksista peri fytn historin ja kasveja koskevia syitä peri fytn aitin ovat säilyneet osittain myöhemmin plinius vanhempi kirjoitti tietosanakirjan naturalis historia joka oli koottu monesta eritasoisesta lähteestä tiedot oli hankittu ennemmin kirjallisista lähteistä eikä suoraan luonnosta mutta se tarjosi kaikenkattavan esityksen aiheesta kirja loi yli puolitoista vuosituhatta perustan kulttuurimme luonnontieteelliselle näkemykselle kasvien tutkimus oli pitkälti lääkekasvien tutkimusta konrad gesner john ray ja joseph pitton de tournefort olivat ensimmäisiä jotka pääosin kehittivät kasvien mutta myös eläinten luokittelua samoihin aikoihin myös antonie van leeuwenhoek oli kehittänyt mikroskoopin joka myöhemmin teki mahdolliseksi solujen löytämisen biologian kehittäminen tieteellisen vallankumouksen aikana on pääosin carl von linnn ansiota hän tuli tunnetuksi koko maailmassa yrityksissään luokitella kaikki elollinen kasvit sekä eläimet hänen suurin saavutus oli nykyisen taksonomian ja systematiikan luominen kun hän antoi jokaiselle eliölle latinankielisen binominimen hän esitteli järjestelmän ensi kertaa linn otti teoksissaan laajalti käyttöön binominimet systema naturae latinankieliset kuvailevat nimet korvattiin lyhyemmällä kaksiosaisilla nimillä esimerkiksi marjalyhtykoison kuvaileva nimi physalis amno ramosissime ramis angulosis glabris foliis dentoserratis korvattiin nimellä physalis angulata elämän määritelmä on tärkeää sitä tutkivan tieteen kannalta elämän katsotaan koostuvan eliöistä olioista joilla on tiettyjä yhteisiä piirteitä lisääntymiseen aineenvaihduntaan ja sopeutumiseen kykenevät yksiköt ovat biologian kannalta eliöitä linja auto eli bussi latinan sanasta omnibus kaikille on suurehko auto jota käytetään kuljettamaan useita ihmisiä ja kaukoliikenteessä yleensä myös rahtia paikasta toiseen suomen lain mukaan linja autolla tarkoitetaan ajoneuvoa joka on tarkoitettu kuljettajan lisäksi vähintään yhdeksän matkustajan kuljetukseen kuljettajan ja enintään viidentoista matkustajan linja autoa sanotaan pikkubussiksi tai minibussiksi julkisessa liikenteessä olevat linja autot pysähtyvät ottamaan ja jättämään matkustajia matkakeskuksissa linja autoasemilla sekä pysäkeillä ajoneuvon kuljettajaa kutsutaan linja autonkuljettajaksi linja auto voi olla myös yksityisessä liikenteessä tästä esimerkkinä ovat musiikkiartistien ja puolustusvoimien omassa sisäisessä henkilö ja laitteistokuljetuskäytössä olevat ja omaan omistukseen hankitut linja autot hevosvetoinen kaupunkilinjavaunu esiteltiin ensimmäisen kerran pariisissa vuonna sen oli kehitellyt blaise pascal kumppaneineen mutta se oli toiminnassa ainoastaan muutaman vuoden linjavaunu tuli käyttöön ranskan bordeaux ssa ja sen jälkeen pariisissa lontoossa ja new yorkissa hevosvetoiset matkavaunut yleistyivät manner euroopan maissa luvun ensimmäisellä puoliskolla enimmäkseen ne välittivät liikennettä kaupunkien välillä mutta niitä käytettiin myös suurimpien kaupunkien sisäisessä liikenteessä paikkakuntien välisessä liikenteessä niiden merkitys kuitenkin väheni rautatieliikenteen kehittyessä ruotsin postilaitos järjesti maan ensimmäisen diligenssilinjan tukholman ja ystadin välille vuonna linjalla kuljetettiin postin ohella matkustajia linja lopetettiin kuitenkin kannattamattomana vuonna muutamat yksityisyrittäjät alkoivat kuitenkin joitakin vuosia myöhemmin harjoittaa matkustajien kuljettamista hevosvetoisilla matkavaunuilla ja myös ruotsin postilaitos aloitti jälleen postin ohella myös matkustajien kuljettamisen ruotsin viimeinen postidiligenssilinja lakkautettiin vuonna postinkuljetuksen siirryttyä rautateille mutta ruotsin maaseudulla viimeiset yksityiset hevosvetoiset linjat lakkautettiin vasta vuonna moottorikäyttöiset linja autot otettiin käyttöön luvun alussa rahtia ja matkustajia kuljettavia linja autoja eli seka autoja käytettiin aikanaan yleisesti luvun alkuvuosikymmeninä linja autoliikenne kasvoi nopeasti ja monin paikoin syrjäytti rautatie ja sisävesiliikennettä säännöllisen linjaliikenteen alkuvaiheessa matkatavarat kuljetettiin pääasiassa matkustamon takaosassa matkustajien ja tavaran määrän kasvaessa liian suureksi tavaraa kuormattiin myös kattotelineelle ja auton takapuskurin päälle varapyörän ympärille linja autoilla kuljetettiin usein myös polkupyöriä joita varten kiinnitettiin pyöräkoukut korin takaseinään linja autojen korkeuden kasvaessa alettiin luvulla rakentaa autoihin tavaratila akselien väliin lattian alle jolloin kattotelineistä joilla matkatavarat olivat olleet alttiina pölylle sateelle ja lialle voitiin vähitellen luopua samoihin aikoihin myös pyöräkoukut katosivat linja autoista jo aiemmin oli autojen takaosaan takimmaisen istuinrivin alle tehty koko auton levyinen tavaratila linja autojen korirakenteessa siirryttiin puusta teräkseen ja lukujen aikana tiettävästi suomen ensimmäinen yritys aloittaa linjaliikenne oli vuonna järjestetty lyhytaikaiseksi jäänyt diligenssi eli postivaunuliikenne helsingin ja turun välillä kymmenen vuotta myöhemmin kokeiltiin henkilölinjaliikennettä pietarista helsingin kautta turkuun seuraavat linjakokeilut tehtiin vasta luvun lopulla vuonna saksasta hankitulla linja autolla ajettiin linjaliikennettä uudenkaupungin ja turun välillä ja seuraavana kesänä kaupunkiliikennettä turussa helsingissä linja autoliikennettä kokeiltiin ensimmäisen kerran vuoden aikana vuosina kotkassa kokeiltiin sveitsiläisellä autolla linja sekä tilausliikennettä mutta ensimmäinen maailmansota keskeytti toiminnan vuonna yritettiin kaupunkiliikenteen aloittamista myös tampereella jo varhaisissa yrityksissä olivat nähtävissä useimmat linjaliikenteen peruspiirteistä maaseudun ja kaupungin välinen asiointiliikenne rautateiden ja laivojen jatkoyhteydet kaupunkien sisäinen liikenne ja autojen matkailukäyttö laajempi linja autoliikenne alkoi suomessa luvulla sekä yksityisten että julkisten toimijoiden harjoittamana linja autoliikennöitsijäin liitto nykyisin linja autoliitto perustettiin vuonna ensimmäiset linja autoasemat avattiin vuonna tampereelle ja hämeenlinnaan huoltoasemien yhteyteen ensimmäinen linja autoasemaksi suunniteltu rakennus oli viipurin linja autoasema vuonna vuoden alussa perustettiin oy matkahuolto ab hoitamaan keskitetysti koko maan asematoimintaa ja pian asemaverkosto laajeni kattamaan koko maan joustavuutensa ja edullisuutensa ansiosta linja autoliikenne syrjäytti pian kestikievarilaitoksen ja kehittyi kilpailijaksi sisävesien höyrylaivaliikenteelle säännöllisen liikenteen alkuvaiheessa linja autot olivat pitkittäissuuntaisin penkein varustettuja avolavaisia kuorma autoja umpikoreja alettiin rakentaa luvulla ja erityisesti linja autokäyttöön suunniteltuja alustoja alkoi tulla markkinoille luvun lopulla linja autoliikenteestä tuli vuonna suomen merkittävin joukkoliikennemuoto sen ohitettua rautatieliikenteen henkilökuljetussuoritteen ja tuolloin säännöllinen linja autoliikenne kattoi jo prosenttia maanteistä vuonna käyttöön vihitty tampereen linja autoasema oli tuolloin pohjoismaiden suurin vuonna suomessa oli yli autoa omistanutta linja autoyhtiötä talvi ja jatkosodan aikana suuri osa linja autoista otettiin puolustusvoimien käyttöön ja niistä suurin osa muutettiin ambulansseiksi sekä talvi että jatkosodankin aikana linja autoja otettiin armeijalle noin kappaletta suuri osa armeijan käyttöön otetuista linja autoista palautettiin omistajilleen asemasodan aikana kotirintamalla ongelmana oli autojen ylikuormitus ja korvaavien polttoaineiden aiheuttamat hankaluudet autoja tuhoutui rintamalla ja suurin osa palautetuistakin autoista oli kärsinyt vaurioita pula tarvikkeista polttoaineesta ja kalustosta haittasi linja autoliikennettä koko luvun loppupuolen mutta jo vuonna saavutettiin liikenteessä sotia edeltänyt taso paikallisliikenteen ja vakiovuoroliikenteen matkustajamäärät ovat suomessa laskeneet luvulta lähtien tilausliikenteen puolestaan kasvaessa muutos on kiihtynyt erityisesti autoistumisen ja yksityisautoilun lisääntymisen takia vuoroja on vähennetty ja lipunhintoja korotettu matkustajien vähentyessä mutta ei läheskään samassa tahdissa eräissä kaupungeissa on kokeiltu menestyksekkäästi lippuhintojen alentamista autoistuminen ja kaupunkirakenteen hajautuminen sekä kuntien talousvaikeudet ovat uhkia joukkoliikenteelle koko maassa linja autoissa on useimmiten dieselmoottori myös bensiinikäyttöisiä linja autoja on käytössä joissakin maissa nykyisin myös maakaasulinja autot ja nestekaasulinja autot ovat yleistyneet ne ovat ympäristöystävällisempiä kuin dieselbussit joissakin paikoissa maailmalla käytetään sähköllä toimivia johdinautoja johdinautoissa eli trollikoissa käyttövoima saadaan linja auton yläpuolella kulkevista sähköjohdoista kuten raitiovaunuissa pienet linja autot rakennetaan pakettiautojen pohjalle kun taas suuret raskaiden kuorma autojen perustalle bussit kuluttavat dieselöljyä autotyypistä ja ajettavasta liikennetyypistä riippuen litraa km polttoainepihit pikavuorobussit kuluttavat l km hyvissä olosuhteissa ja nivelautot pysähtelevässä kaupunkiliikenteessä l km suurissa linja autoissa moottori sijaitsee yleensä auton takaosassa yksi takamoottorirakennetta ensimmäisinä käyttäneistä valmistajista oli saksalainen mercedes benz luvulla tämä rakennetyyppi yleistyi ensimmäiseksi kaupunki ja lähiliikenteen autoissa koska sen ansiosta auton lattiakorkeutta voitiin madaltaa ja siten sujuvoittaa asiakaspalvelua taakse sijoitettu moottori voi olla autossa pitkittäin tai poikittain pienehköissä autoissa moottori on taas auton etuosassa mikä rakenne oli luvulle saakka yleinen suurissakin linja autoissa käytössä on ollut kahden tyyppisiä etumoottorisia linja autoja bulldog mallissa moottori ja kuljettajan paikka ovat etuakselin päällä ns hetku tyypissä taas yhdessä etuoven kanssa etuakselin etupuolella jälkimmäinen tyyppi on kuljettajarahastuksen kannalta käytännöllisempi luvulla hyvin yleiseksi rakenneratkaisuksi tuli auton keskiosaan lattian alle sijoitettu niin sanottu makaava moottori mahuri jolloin melu auton matkustamossa saatiin pienemmäksi volvo ja leyland olivat tuoneet omat keskimoottoriset mallinsa markkinoille jo vuonna mutta tällaiset autot pysyivät osittain teknisten ongelmien vuoksi pitkään harvalukuisina keskimoottoria käyttivät omissa malleissaan myös sisu ja vanaja tämä moottorityyppi on viime vuosina kuitenkin harvinaistunut volvo lopetti keskimoottoristen linja auton alustojen valmistuksen vuonna linja autot alkoivat luvulta lähtien eriytyä käyttötarkoituksen mukaan omiksi tyypeikseen perinteisten ensisijaisesti vakiovuoroille rakennettujen autojen tilalle alettiin tarvita erikseen kaupunki ja lähiliikenteeseen pikavuoroille ja tilausliikenteeseen räätälöityjä autoja samaan aikaan kun suurin osa vakiovuoroista alkoi olla jo tehnyt tehtävänsä luvulla kaupunkiautoksi vakiintui matalalattiainen bussi jonka moottori on auton perässä kaupunkiautojen kehittämisen suurin haaste on matkustajien mahdollisimman helppo ja sujuva liikkuvuus pikavuoroilla on tärkeä rooli myös rahdin kuljetuksessa mikä edellyttää suuria tavaratiloja eniten kuormitetuilla pikavuoroilla käytettävissä autoissa on takaosassa jopa koko auton korkuinen rahtitila tilausajoina toteutettavat tilapäiset henkilökuljetukset ovat linja autoalan kärkituote ja edellyttävät oman erikoisvarustellun kalustonsa perinteinen maaseudun vakiovuoroauto on jo käytännössä kadonnut linja autotyyppi ja vielä jäljellä olevia maaseutuvuoroja ajetaan pääasiassa pikkubusseilla suomessa linja auton suurin sallittu ajonopeus on vuoden alussa voimaan tulleen ajoneuvoasetuksen mukaan pääsääntöisesti km h linja auto saa kuitenkin ajaa km n tuntinopeudella mikäli se on katsastuksessa hyväksytty käytettäväksi suuremmalla ajonopeudella siinä on lukkiutumattomat jarrut turvavyöt kaikilla istumapaikoilla ja km h n tunnus auton takaosassa eikä siinä ole seisovia matkustajia turvavöiden käyttö linja autossa on pakollista mikäli sellaiset on autoon asennettu sellaisessa linja autossa jota ei käytetä yli km h n ajonopeudella pääosin kaupunki ja lähiliikenteen linja autot sekä vanhat autot ei vaadita turvavöitä useissa suurissa kaupungeissa kuten tampereella tukholmassa ja tallinnassa käytetään kaksiosaisia nivelbusseja joihin mahtuu yleensä noin matkustajaa suuriin nivelbusseihin sekä tuplaniveliin mahtuu jopa matkustajaa mutta niihin tarvitaan erikoislupa nivelbussien tekniikka on normaalibusseja kalliimpaa ja niissä ei ole kovin montaa ylimääräistä istumapaikkaa verrattuna huomattavasti edullisempiin telibusseihin on myös niin kutsuttuja midibusseja joita on tampereella kaksi ja helsingissäkin ollut pari kappaletta ne ovat lyhyitä ja liikennöivät usein asiointilinjoilla monet pienet kaupungit ja kylät jotka olivat viime vuosikymmeniin asti rautatien varassa liikennöidään nykyään ainoastaan linja autoilla linja autoreitit täydentävät rautateitä tarjoamalla yhteyksiä paikkakunnille joille ei pääse junalla aikaisemmin matkustajia riitti niin paljon että junat ja bussit kilpailivat verisesti ja niiden terminaalit sijaitsivat kaukana toisistaan nykyään autoistumisen tuoman matkustajakadon myötä yhteistyötä on ollut pakko lisätä ja hyödyntää kummankin liikennemuodon hyviä puolia kaukojunien ja kaukoliikenteen linja autojen välisiä vaihtoja on helpotettu rakentamalla matkakeskuksia linja autoliikenne muodostuu paikallis tilaus ja kaukoliikenteestä kaukoliikenne jakautuu edelleen vakiovuoroihin ja pikavuoroihin vakiovuoro on maaseudulla ja kaupunkien välillä ajava vuoro joka pysähtyy pienemmissä kylissä ja tarvittaessa kaikilla reitin varrella olevilla pysäkeillä vakiovuororeittien pituus vaihtelee kilometristä jopa satoihin kilometreihin pikavuoroja ajetaan keskikokoisten ja isojen kaupunkien välillä ja ne pysähtyvät vain merkityillä pikavuoropysäkeillä pikavuoro voi kuljettaa matkustajien lisäksi rahtia pitkillä yhteysväleillä voi kulkea myös erikoispikavuoroja jotka ajavat nopeammin ja mahdollisimman suoraan päätepisteeseen pysähtymättä pienemmissä kaupungeissa reitin varrella basic lyhenne sanoista beginner s all purpose symbolic instruction code oli alkujaan ohjelmointikieli joka kehitettiin dartmouth collegessa vuonna ohjelmoinnin alkeiden opetukseen siihen aikaan ohjelmat täytyi usein ohjelmoida itse ja basic suunniteltiin sellaiseksi että sen voisi oppia ilman matemaattis luonnontieteellistä taustaa kieli oli epärakenteellinen mutta myöhemmät yleisesti käytetyt murteet ovat tehneet kielestä rakenteellisen ja proseduraalisen sekä lisänneet olio ohjelmoinnin ominaisuuksia basic on säilyttänyt suosionsa useiden eri murteiden muodossa ja vaikuttanut uudempiin ohjelmointikieliin kuten microsoftin visual basiciin ja sen net versioon vuonna net in käyttäjistä ohjelmoi vain visual basic netillä basic oli suosittu kieli etenkin luvulla kun lähes jokaisessa kotimikrossa oli basic tulkki joko sisäänrakennettuna tai oheisohjelmana basicin suosio kotitietokoneissa on jäljitettävissä stanfordin yliopiston lehtori dennis allisonin julkaisemaan tiny basic ohjelmointikielen määritelmään ja haasteeseen joka julkaistiin people s computer company uutiskirjeessä myöhemmin dr dobb s journal harrastajat toteuttivat tiny basicin useille eri suorittimille ja tietokoneille ja julkaisivat ne lähdekoodeineen useimmat suositut basic versiot niin bittisissä kuin kehittyneemmissäkin koneissa ovat microsoftin kehittämiä ja polveutuvat paul allenin ja bill gatesin altair lle vuonna kirjoittamasta altair basic tulkista joka oli ensimmäinen microsoftin julkaisema tietokoneohjelma esimerkiksi commodoren pet ja commodore koneissa käyttämä basic perustui jack tramielin luvulla bill gatesilta kertamaksulla ostamaan microsoftin basiciin microsoftin basic oli kehittynyt ja sisälsi ominaisuuksia jotka eivät olleet itsestään selvyys se osasi käsitellä liukulukuja vaikka tuon ajan suorittimet eivät niitä suoraan tukeneet rakenteiseen ohjelmointiin on gosub käsky joka hyppää aliohjelmaan ja palaa sieltä return käskyllä merkkijonot ovat objekteja joiden muisti vapautetaan automaattisesti tämän vuoksi apple lisensoi microsoftin basicin apple ii koneeseensa aiemman vain kokonaislukujen käsittelyyn pystyneen tulkkinsa sijaan msx kotitietokoneisiin tuli luonnollisesti microsoft version basic joka sisälsi käskyt grafiikan ja musiikin tuottamiseen sekä alkeellisen poikkeusten hallinnan on error goto microsoft jatkoi basic in kehittämistä eteenpäin ibm pc koneen mukana tuli microsoftilta lisensoitu basica tulkki ja ms dosin mukana sen kanssa yhteensopiva gw basic versio vuonna microsoft julkaisi uickbasic kääntäjän tässä vaiheessa rivinumeroiden pakollisesta käytöstä luovuttiin commodoren amiga koneiden amigaos ndash n mukana toimitettiin myös microsoftin kehittämä amigabasic uickbasicin riisuttu versio ilman kääntäjää toimitettiin viimein ms dos n mukana nimellä basic nykyään muita suosittuja basic ohjelmointikieliä microsoftin visual basicin lisäksi ovat alustariippumattomissa ympäristöissä tunnettu realbasic sekä pelikehitykseen suunnatut coolbasic darkbasic ja blitzbasic joista jälkimmäisin julkaistiin jo amigalle ja jota käytettiin mm ensimmäisen worms pelin kehittämiseen esimerkki perinteisestä rivinumero basicista toimii esimerkiksi useimpien bittisten koneiden tulkeissa vastaavan toiminnallisuuden saa useimmissa basic tulkeissa myös yhdellä rivillä edellisen kaltainen kompakti ohjelmointityyli jossa välilyöntejä ei käytetä oli jopa suositeltavaa luvulla niissä basic tulkeissa joissa se oli mahdollista sillä siten saatiin aikaan vähemmän muistitilaa vieviä ohjelmia myös kommentit jotka alkoivat joko rem tai jätettiin yleensä pois samasta syystä perinteistä siistiä tyyliä välilyönteineen ja kommentteineen näki lähinnä aloittelijoiden ohjelmointioppaissa etenkin perinteisiä rivinumero basiceja on kritisoitu siitä että niiden puutteelliset rakenteelliset ominaisuudet totuttavat aloittelevan ohjelmoijan kirjoittamaan niin sanottua spagettikoodia jossa mielivaltaisiin paikkoihin sijoitettujen ohjelmanpalasten välillä hypitään goto käskyillä vaikka nykyiset basicit ovatkin rakenteellisilta ominaisuuksiltaan monipuolisempia ei kielen huono maine ole vieläkään täysin hävinnyt bruttokansantuote lyhenne bkt tai bkt tai gross national product gnp on kotimaisen tuotannon mitta kansantaloudessa koska tuotanto luo talouteen tuotannon arvoa vastaavan tulon on bkt myös kotimaisen tulonmuodostuksen mitta koska se on maan tai alueen tulonmuodostuksen mitta sitä käytetään usein maan tai alueen taloudellisen suorituskyvyn mittana bkt on kansantalouden tilinpidon keskeinen käsite koska se kuvaa hyvin taloudellisen toiminnan laajuutta ja siinä tapahtuvia muutoksia bkt n muutoksen avulla voidaan tunnistaa taloudellisen kasvun määrä taloudellinen taantuma ja taloudellinen lama kansantalouden tilinpito on tilastojärjestelmä jolla pyritään kuvaamaan kansantalouden toimintaa mitatuin suurein mitattujen suureiden avulla voidaan paremmin ymmärtää kansantalouden kokonaisuutta osien suhteen ja tapahtuvia muutoksia yhtenäinen järjestelmä mahdollistaa talouden tilan ja kehityksen tarkastelun sekä kansainvälisen vertailun kansantalouden tilinpito kuvaa taloudellisen toiminnan kolme perusmuotoa tuotannon kulutuksen ja varallisuuden muodostuksen tilinpito rakentuu talouden reaali ja rahankiertokulkujen esittämiseen kahdenkertaisen tilinpidon keinoin kansantalouden tilinpidossa esitetään kansantalouden tilaa ja kehitystä kuvaavat keskeiset tunnusluvut bruttokansantuote ja bruttokansantulo sekä näiden komponentit bkt käsitteen syntyhistoria kytkeytyy kiinteästi kansantalouden tilinpidon kehityshistoriaan yhtenäisen käsitejärjestelmän puuttuminen haittasi taloustieteen kehitystä aina luvulle asti kokonaistalouden hahmottamiseen tarvittavien välineiden tarve syntyi suuren talouslaman kokemuksista ja tarpeista hallita sotataloutta toisen maailmansodan aikana kehitystyön lähtökohtana oli kokonaistalouden ymmärtämisen välineistön kehnous kehitystyötä tehtiin euroopassa ja yhdysvalloissa ja tavoitteena oli ratkaista asia kvantifioimalla kokonaistalouden tärkeimmät muuttujat toisen maailmansodan jälkeen yk otti vastuun kansantalouden tilinpidon kehittämisestä ensimmäinen kansantalouden tilinpidon käsikirja sna system of national accounts ilmestyi vuonna talous on siitä monimutkaistunut ja tilinpito on sekä kehittynyt että tarkentunut seuraavat versiot sna ja sna ovat huomattavasti laajentuneet ja tarkentuneet taloudellista kasvua kuvaavia aikasarjoja on laadittu myös ajalle ennen bkt käsitteen käyttöönottoa suomessakin ulottuen luvulle asti bkt on oleellinen osa kansantalouden tilinpitoa ja se määritellään muutamien talousteorian peruslausekkeiden avulla kansantalouden tilinpito perustuu kansantalouden kokonaiskysynnän ja kokonaistarjonnan yhtäsuuruuteen joka ilmaistaan seuraavasti kokonaistarjonnan erät ovat kotimainen tuotanto bkt ja tuonti eli kaavana kokonaistarjonta tarkoittaa hyödykemäärää tavarat ja palvelut joka tarjotaan ostettavaksi tiettynä ajankohtana ja tiettyyn hintaan kansantalouden tilinpidossa tätä määrää mitataan tarjonnan arvolla bkt on tästä kokonaistarjonnasta se osa joka on tuotettu kotimaisin tuotantopanoksin engl gross domestic product maahan tuodut ja tuotannossa käytetyt materiaalit raaka aineet energia esim raakaöljy jne eivät sisälly bruttokansantuotteeseen mutta niiden jalostamiseen tarvittavat tuotantopanokset siihen sisältyvät kokonaiskysynnän erät ovat yksityinen kulutus julkinen kulutus investoinnit ja vienti eli kaavana kun kokonaistarjonnan ja kokonaiskysynnän lausekkeet merkitään yhtä suuriksi saadaan bkt n määrittelyksi lauseke tämä määrittely on yksi kolmesta tavasta määritellä bkt ja sitä kutsutaan bkt määrittelyn lopputuotemenetelmäksi se kertoo miten bkt käytetään erilaisina lopputuotteina bruttokansantuote lasketaan suomessa arvonlisäysmenetelmällä tässä menetelmässä tuotantoyksiköiden aikaansaamat brutto arvonlisät lasketaan yhteen ja saatu summa on bkt bruttokansantuotteen muodostuminen arvolisistä voidaan havainnollistaa yksinkertaisen esimerkin avulla esimerkissä on kaksi yritystä a ja b sekä kolmantena tuotantoyksikkönä julkinen tuotanto muutamia pieniä eriä on jätetty pois periaatteen selkiyttämiseksi kun bkt lasketaan arvonlisäysmenetelmällä se tapahtuu vähentämällä yrityksen myyntituotoista ostot muilta yrityksiltä ja päädytään markkinahintaiseen bruttoarvonlisäykseen arvonlisäyksessä tarkastellaan ja mitataan sitä arvonlisäystä jonka yritys jalostustoimillaan saa aikaan ostamiinsa tuotantopanoksiin esimerkissä näitä ostoeriä ovat materiaaliostot energiaostot ja ostopalvelut kansantalouden tilinpidossa näitä eriä kutsutaan välituotteiksi bruttokansantuote lasketaan tuotantoyksiköiden bruttoarvonlisäysten summana näin menetellen yritysten arvonlisäykset ovat yhteenlaskettavia eikä mitään panoksia lasketa useampaan kertaan kun markkinahintaisesta bruttoarvonlisäyksestä vähennetään tuoteverot joista suurimman muodostaa arvonlisävero päädytään perushintaiseen bruttokansantuotteeseen perushintainen tarkoittaa sellaista tuottajan saamaa hintaa josta on vähennetty tuoteverot siitä käytetään myös nimityksiä tuotantokustannushintainen ja tuotannontekijähintainen perushintainen bkt vastaa yrityksissä käytössä olevaa jalostusarvon eli arvonlisän käsitettä kun perushintaisesta bruttoarvonlisäyksestä vähennetään pääoman kulumisesta johtuvat poistot päädytään nettoarvonlisäykseen ja niiden summana nettokansantuotteeseen lyhenne nkt nettokansantuotteesta päästään kansantuloon ottamalla huomioon ulkomaisten tulojen vaikutus joka pienuutensa vuoksi on jätetty pois esimerkistä tästä syystä nettokansantuote ja kansantulo on esimerkissä merkitty yhtä suureksi kansantulo jakautuu erilaisiin tuloihin ja veroihin palkkatuloihin lasketaan palkkana sekä rahana että luontoisetuina maksetut tulot omaisuustuloja ovat vuokra korko ja osinkotulot eli korvauksia erilaisten omaisuuserien käyttämisestä yrittäjätuloon kuuluvat voitot ja ylijäämät julkisessa tuotannossa arvonlisäysmenetelmää ei voida käyttää ja bkt lasketaankin palkkatulojen ja poistojen summana julkisen tuotannon tuotos otetaan huomioon bkt ssa tuotantokustannusten mukaisena esimerkkilaskelmassa huomataan että aikaansaatu bkt käytetään kansantaloudessa erilaisina tuloina ja veroina tämä tapa määritellä bkt on kolmas tapa ja sitä kutsutaan bkt n määrittelyn tulomenetelmäksi bkt n ymmärtäminen tulomenetelmän avulla on paras tapa kun haluaa ymmärtää bkt n hyvinvointivaikutuksia bkt on kotimaisen tuotannon mitta ja samalla se on kotimaisen tulonmuodostuksen mitta bkt n hyvinvointivaikutukset ovat kansantaloudessa maksettuja tuloja ja veroja tuloilla kansantaloudet saavat ostovoimaa ja vapaa aikaa veroilla rahoitetaan julkinen tuotanto bkt n laskentarajat määräytyvät tarkasti kansantalouden tilinpidon määrittelyjen mukaisesti maan bruttokansantuotteeseen lasketaan mukaan sellainen tuotantotoiminta joka bkt ei sisällä seuraavia asioita bkt mittaa hyvinvointivaikutuksina kansantaloudelle tuloja ja veroa bkt n rajoituksia hyvinvoinnin mittarina ovat muun muassa seuraavat bkt kuvaa kotimaisen tuotannon kokoa ja palvelee sellaisena hyvin kansantalouden ymmärtämistä analysointia suunnittelua ja ohjausta reaalisen bruttokansantuotteen kasvu kertoo kansantalouden kasvusta ja sen suorituskyvyn vahvistumisesta taantuma on taloudellinen häiriö jossa maan bruttokansantuote laskee kahtena peräkkäisenä vuosineljänneksenä puoli vuotta ilman talouskasvua tarkoittaa siis taantumaa lama on taantuman pitkittyminen johon liittyy muitakin vakavia häiriötekijöitä taloudellisen kehityksen ja häiriöiden ja niiden asteen ymmärtäminen bkt mittausten avulla on välttämätön ehto oikeille talouspoliittisille ohjaustoimille koska bkt kuvaa kansantalouden taloudellista suorituskykyä sitä käytetään paljon maan taloudellisen kantokyvyn mittatikkuna kansainvälisessä yhteistoiminnassa sitä käytetään muun muassa kansainvälisten jäsenmaksujen yk oecd kehitysapu jne ja eu budjetoinnin perusteena eu n aluepolitiikassa taloudellisen tuen kohteeksi valitaan alueita joiden taloudellinen suorituskyky on keskimääräistä heikompi bkt n arvonlisäykseen perustuvaa mittaustapaa käytetään siis myös maan sisäisten alueiden taloudellisen suorituskyvyn mittaukseen bruttokansantuotteeseen kytketyt kriteerit ovat tärkeitä eu n taloudellisessa ohjauksessa eu ssa sovittu ohjauskriteeri jonka perusteella maan julkisen sektorin alijäämä lainanotto ei saa ylittää kolmea prosenttia bruttokansantuotteesta on esimerkki bkt n roolista eu n taloudellisessa ohjauksessa koska bkt on kansantalouden kotimaisen tuotannon mitta siihen ilmiöitä suhteuttamalla saadaan useita tärkeitä talouden tunnuslukuja tällaisilla osien suhdetta kokonaisuuteen kuvaavilla tunnusluvuilla bkt osuuksilla voidaan havainnollisesti kuvata kansantalouden rakennetta ja siinä tapahtuvia muutoksia sekä käyttää niitä talouden ohjauskriteereinä tyypillinen tunnusluku on esimerkiksi veroaste eli verojen osuus bkt sta muita samanlaisia tunnuslukuja ovat julkisen talouden ulkomaankaupan kulutuksen investointien osuudet bkt sta kansantalouden rakenne voidaan havainnollistaa alkutuotannon jalostuksen ja palvelujen bkt osuuksilla ostovoima tarkoittaa sitä mitä hyödykkeitä tavaroita ja palveluja tietyllä rahamäärällä saadaan eri olosuhteissa ostovoima on erilainen jos toisessa maassa samalla rahamäärällä saadaan erilainen määrä hyödykkeitä koska elinkustannukset vaihtelevat maiden välillä käytetään maiden välisessä vertailussa tavallisesti ostovoimakorjattua bruttokansantuotetta jossa kunkin maan hintataso otetaan huomioon ostovoimapariteetin avulla nimellisarvoinen bkt syntyy tuotantoyksiköiden ilmoitusten perusteella bruttoarvonlisäysten summana nimellisarvoinen suure syntyy kun bkt n erät arvotetaan käypiin hintoihin eli niihin hintoihin jotka käytännössä on maksettu nimellisarvoisesta bruttokansantuotteesta laatii tilastonpitäjä aina myös reaaliarvoisen aikasarjan reaaliarvoinen bkt kuvaa kokonaistuotannon määräkehitystä se saadaan nimellishintaisesta bkt sta eliminoimalla siitä hintojen muutosten vaikutus reaaliarvoinen bkt on siis määräsuure ja sellaisena vertailukelpoinen ajan suhteen mistä syystä se on tärkeä suure tuotannon määrällisen kehityksen ymmärtämisessä taloudellinen kasvu ilmaistaan usein reaaliarvoisen bkt n kasvuprosenttina nimellisarvoisesta bkt n aikasarjasta saadaan reaaliarvoinen aikasarja bkt n hintaindeksin avulla operaatio on teknisesti yksinkertainen jakolasku jossa nimellisarvoiset arvot jaetaan hintaindeksillä hyvän hintaindeksin tuottaminen ei aina ole ongelmatonta ja siinä esiintyvät virheet tulostuvat reaaliarvoiseen aikasarjaan sitä vääristäen reaaliarvoisen bkt n indeksiä kutsutaan bkt n volyymi indeksiksi joka nimensä mukaisesti kertoo bkt n määrällisestä muutoksesta indeksit kuvaavat suhteellista muutosta ja niiden välillä vallitsee seuraavanlainen riippuvuus joka on helppo todeta esimerkissä taloudellinen kasvu ilmaistaan yleensä mittayksiköllä kasvuprosentti vuosi se tarkoittaa samaa kuin bkt n volyymi indeksi mutta ilmaistuna prosenteissa esimerkin bkt n volyymi indeksi kertoo prosentin vuosikasvusta nimellisarvoisen ja reaaliarvoisen rinnalla käytetään niiden synonyymeja nimellisarvoinen tarkoittaa samaa kuin käypähintainen joka kertoo että arvo lasketaan käypien hintojen mukaan reaaliarvoinen tarkoittaa samaa kuin kiinteähintainen joka kertoo että arvo lasketaan kiintein hinnoin bruttokansantuotteeseen sisältyvät sekä tavaroiden että palveluiden tuotanto sosialistisissa maissa siihen sisältyi vain tavaratuotanto marxilaisessa tarkastelussa vain tavaroilla oli arvo joka saattoi lisääntyä ihmistyön perusteella palvelusektorin tuottama arvonlisäys oli epämarxilainen arvonlisäyksen lähde kapitalististen maiden tapa sisällyttää palvelut bruttokansantuotteeseen vaikeutti sen laskemista kuinka suuri osuus työläisten tuottamasta tavaroiden arvonlisäyksestä jäi heille itselleen ja kuinka suuren osuuden kapitalistit pidättivät itselleen niin sanottuna lisäarvona stiglitzin komitean tehtävä oli tehdä parannusehdotuksia kansantalouksien taloudellisen suorituskyvyn ja väestön hyvinvoinnin mittaamiseen raportointiin ja tilastointiin komitean työn käynnisti ranskan presidentti nicholas sarkozyn aloite helmikuussa toimeksiannon lähtökohtana oli tyytymättömyys niihin tilastollisiin tietolähteisiin joilla oli keskeinen rooli talouden ja yhteiskunnallisen kehityksen mittaamisessa ja ohjaamisessa stiglitzin komitean raportti julkaistiin syyskuuta stiglitz al sivuinen raportti antaa kokonaiskuvan kansakuntien taloudellisen suorituskyvyn ja väestön hyvinvoinnin mittaamistavoista ja niiden parantamisehdotuksista raportin johtopäätöksissä todetaan että hyvinvointi well being on moniulotteinen käsite jonka kaikkia komponentteja pitäisi ainakin periaatteessa käsitellä samanaikaisesti hyvinvointia tarkastellaan seuraavan kolmen pääotsikon alla taloudellisen suorituskyvyn mittaaminen erityisesti tuotanto tulonmuodostus kulutus ja varallisuus elämänlaatu kestävä kehitys ja ympäristö stiglitz al simpura bkt n ajatellaan usein olevan arvovapaa ja kertovan siitä mihin kansantalous pystyy mutta ei sitä mitä pitäisi tehdä bkt n kanssa kilpailevat mittarit muun muassa bhutanin gnh happy planet index ja stiglitzin mittari määrittelevät hyvinvoinnin tarkoittamaan asioita joita määrittelijät ideologisesti tai erilaisiin tutkimuksiin perustuen pitävät yhteiskunnan tai ihmisten hyvinvoinnin kannalta tärkeinä näiden bkt lle vaihtoehdoiksi esitettyjen kansantalouden mittareiden on joskus väitetty olevan bkt ta helpommin alttiina poliittiselle manipulaatiolle william henry bill gates iii kbe s lokakuuta seattle washington yhdysvallat on microsoft ohjelmistoyhtiön perustaja ja pitkäaikainen johtaja vuodesta lähtien vain sen hallituksen jäsen gatesin johtama microsoft sai windowsillaan luvulla monopoliaseman pc tietokoneiden käyttöjärjestelmänä gatesista tuli miljardööri vuonna ja hän on vuoden jälkeen ollut monena vuotena maailman rikkain henkilö marraskuun tilastojen mukaan gates on jeff bezosin jälkeen maailman toiseksi rikkain ihminen miljardin dollarin omaisuudeellaan gates harjoittaa hyväntekeväisyyttä vaimonsa kanssa bill ja melinda gatesin säätiön kautta ja hän on lahjoittanut suuren osan omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen bill gates syntyi lokakuuta seattlessa washingtonissa hänen isänsä william h gates oli asianajaja ja äitinsä mary maxwell opettaja joka teki myös vapaaehtoistyötä ja hyväntekeväisyyttä sekä toimi usean yrityksen johtokunnassa gatesilla on isosisko ja pikkusisko gates luki lapsena paljon hakuteoksia kuten tietosanakirjoja hän menestyi koulussa erinomaisesti kaikissa aineissa gates oli vuotias kun hän sai äidiltään kaukokirjoitinpäätteen jolla gates saattoi käyttää koulunsa tietokonetta hän ohjelmoi sillä esimerkiksi ristinollapelin basic kielellä opiskellessaan lakesiden koulussa teini ikäisenä gates tutustui paul alleniin joka oli häntä kaksi vuotta vanhempi he viettivät vapaa aikansa yhdessä tehden tietokoneohjelmia ja gates kehitti esimerkiksi palkkalistaohjelman tietokonefirmalle ja lukujärjestysohjelman koululleen gates oli vuotias kun hän ja allen kehittivät vuonna traf o data nimisen tietokoneohjelman joka tarkkaili seattlen liikennettä pojat saivat ohjelmastaan dollaria he halusivat perustaa oman yrityksen mutta gatesin vanhemmat halusivat pojan käyvän koulun loppuun ja menevän yliopistoon opiskelemaan asianajajaksi gates valmistui lakesiden koulusta vuonna hän sai sat kokeessa huipputuloksen pistettä gates aloitti opinnot harvardissa ja suunnitteli lakiuraa hän vietti kuitenkin aikansa lähinnä yliopiston tietokonehuoneessa eikä paneutunut opintoihinsa gates keskeytti opintonsa kahden vuoden jälkeen lähteäkseen liikeuralle paul allenin kanssa allen oli näyttänyt gatesille popular electronics lehden juttua altair minitietokoneesta ja allen ja gates innostuivat henkilökohtaisen tietokoneen mahdollisuuksista he ottivat yhteyttä altairia valmistavaan mits yhtiöön ja tarjosivat sille ohjelmointiapua he kirjoittivat yhtiölle malliksi ohjelman ja kun se toimi mits palkkasi allenin ja gates seurasi häntä pian kun mits myytiin toiselle yhtiölle gates ja allen joutuivat lähtemään vuonna he perustivat micro soft ohjelmistoyrityksen jonka nimestä yhdysmerkki jätettiin pois seuraavana vuonna gatesista tuli yrityksen johtaja ja puhemies joka kiersi maata markkinoimassa microsoftin ohjelmistoja hän tarkisti henkilökohtaisesti jokaisen koodirivin jonka yritys julkaisi ja kirjoitti usein koodia tarvittaessa uusiksi gates oli jo varhain urallaan monesta muusta tietokoneintoilijasta poiketen julkisesti sitä mieltä että ohjelmistojen ilmainen levittäminen oli haitallista ja estäisi hyvien ohjelmien tekemisen marraskuussa ibm etsi käyttöjärjestelmää tulevaan ibm pc tietokoneeseen ibm yritti lisensoida cp m käyttöjärjestelmän mutta neuvottelut kariutuivat seurauksena ibm päätti lisensoida käyttöjärjestelmän microsoftilta gatesin yritys osti dos käyttöjärjestelmän seattle computer productsilta scp sopimuksessa scp n kanssa microsoft sitoutui maksamaan asiakkaiden määrän mukaan mutta asiakkaita oli vain ibm microsoft sai lisenssin rahaongelmissa oleva scp myöhemmin myi koko ohjelmiston ei vain lisenssiä microsoftille microsoft muokkasi dos sta jonka nimi muuttui dos ksi ibm lle pc dosin ja myi sitä itse ms dos nimellä cp m n kehittäjä gary kildall haastoi yrityksen oikeuteen nähtyään yhtäläisyyden omaan käyttöjärjestelmäänsä hän ei ollut kertonut yritykselle ibm stä minkä seurauksena yritys haastoi microsoftin ja gatesin myöhemmin oikeuteen juttu sovittiin oikeussalin ulkopuolella gates myi ms dos käyttöjärjestelmänsä ibm lle samalla hinnalla kuin oli sen itse ostanut dollarilla ibm olisi halunnut ostaa lähdekoodin josta gates kieltäytyi microsoft kasvoi nopeasti ja vuonna yrityksellä oli jo työntekijää ja miljoonan dollarin liikevaihto gates oli sen pääjohtaja ja johtokunnan puheenjohtaja allen jätti microsoftin vuonna sairastuttuaan siihen aikaan microsoftin käyttöjärjestelmällä oli jo prosentin osuus maailman tietokoneista vuonna microsoft julkaisi graafisen käyttöliittymän ms dos ille nimeltä windows windows sai muutamassa vuodessa monopolin pc koneiden käyttöjärjestelmänä microsoft listattiin pörssiin vuonna ja gatesin omistamien microsoft osakkeiden arvoksi tuli heti miljoonaa yhdysvaltain dollaria gates maksoi asuntolainansa takaisin välittömästi gates toimi microsoftin toimitusjohtajana vuoteen asti sen jälkeen hän toimi sen pääohjelmistoarkkitehtina vuoteen asti hän lopetti microsoftin johtajana vuonna mutta jatkoi sen hallituksen puheenjohtajana helmikuuhun saakka jolloin hän jättäytyi vain hallituksen jäseneksi vuoden maaliskuussa hän jätti myös yhtiön hallituksen ja kertoi keskittyvänsä hyväntekeväisyyteen lopetettuaan päivittäisen työnsä microsoftin johdossa vuonna gates alkoi käyttää enemmän aikaansa perustamansa hyväntekeväisyyssäätiön bill ja melinda gatesin säätiön johtamiseen bill gates on lahjoittanut omaisuudestaan bill ja melinda gatesin säätiön kautta muun muassa tarttuvien tautien torjuntaan kehitysmaissa ja koulutukseen gates on ilmoittanut aikovansa lahjoittaa lähes koko omaisuutensa hyväntekeväisyyteen vuonna gates lahjoitti miljoonaa microsoftin osaketta säätiölle time lehti valitsi gatesin vaimoineen vuoden henkilöiksi kuningatar elisabet ii löi gatesin ritariksi vuonna gatesille ja hänen vaimolleen on myönnetty monia kunnianosoituksia heidän hyväntekeväisyystyönsä johdosta kuten presidentin vapaudenmitalin vuonna vaikka gates keskeytti opintonsa harvardissa hänelle myönnettiin vuonna oikeustieteen kunniatutkinto gates oli talouslehti forbesin listauksen mukaan maailman rikkain ihminen vuosina gates oli samaisen lehden listauksessa maailman rikkain myös vuodesta vuoteen saakka mutta vuonna hän menetti paikan carlos slimille vuonna gates nousi jälleen maailman rikkaimmaksi pääasiassa microsoftin pörssinousun myötä gatesin omaisuuden ollessa miljardia dollaria vuoden listalla gates oli toisena jeff bezosin jälkeen hänen omaisuutensa arvioitiin marraskuuta miljardin dollarin suuruiseksi botniatv oli vaasassa toiminut vlp n vaasan läänin puhelin psp n pietarsaaren seudun puhelin sekä kopu n kokkolan puhelin kaapeliverkoissa näkynyt paikalliskanava joka näkyi jokaisessa kaapelitaloudessa vaasan seinäjoen ja kokkolan muodostaman kolmion sisällä botniatv lakkautettiin kesäkuussa ohjelmat koostuivat vaasan ja mustasaaren kaupungin kunnanvaltuuston kokouksista kahdella kielellä esitettävistä paikallisuutisista ti pe sekä sekalaisista ohjelmista ruoanlaitosta fitness ohjelmiin osa ohjelmista oli omatuotantoa ja osa saatu ostettu turku tv ltä tai jyväskylän paikallistelevisiolta ohjelmaa oli pääosin klo välillä sekä perjantai ja lauantaiöisin näytettiin juonnettua tekstiviestichattia päivisin näytettiin infokehää kanavalla oli myös oma tekstitelevisio erikoisuutena kanavalla oli puhelimella ohjattava citykamera jolloin soittaja oli voinut ohjata vaasan keskustassa olevan linkkitornin huipulla olevaa kameraa ja nähdä kameran kuvaa kanavalta mikäli ei ollut muuta ohjelmaa biseksuaalisuus tarkoittaa ihmisen kykyä tuntea seksuaalisia tai romanttisia tunteita kahta sukupuolta kohtaan joillekin termi on samantasoinen homo ja heteroseksuaalisuuden kanssa kun taas joillekin se on niiden kahden sekoitus biseksuaalit ovat merkittävä seksuaalivähemmistö vaikka biseksuaalisuutta on ollut olemassa läpi koko tunnetun historian sitä on tutkittu yleisesti vasta luvun loppupuoliskosta alkaen biseksuaalinen terminä viittasi luvulla intersukupuolisuuteen ja seksuaalista suuntautumista sillä alettiin tarkoittaa ilmeisesti luvulla eräät arvostetut psykologit kuten sigmund freud ja wilhelm stekel uskoivat ihmisen olevan synnynnäisesti biseksuaalinen ihmisen biseksuaalisuudelle on saatu vahvistusta ihmisen läheisimmän sukulaislajin bonobon eli kääpiösimpanssin seksuaalikäyttäytymisestä lähes kaikki bonobot ovat biseksuaalisia ja noin prosenttia bonoboiden harjoittamasta seksistä ei liity lisääntymiseen älykkäistä nisäkäslajeista delfiini on kykeneväinen biseksuaalisuuteen tutkija alfred kinsey loi kinseyn asteikon kuvaamaan ihmisen seksuaalista identiteettiä merkitsee asteikolla täyttä heteroseksuaalisuutta ja täyttä homoseksuaalisuutta kaikki näiden väliltä olevat henkilöt määritellään hänen mukaansa biseksuaaleiksi täyttä biseksuaalisuutta eli yhtäläistä homo ja heteroseksuaalisuutta kuvaa arvo biseksuaalinen suuntautuminen käsittää kaikki suuntautumiset joissa ihminen tuntee vetoa kahta tai useampaa sukupuolta kohtaan biseksuaaliset ihmiset eivät välttämättä ole kiinnostuneita kaikista edellä mainituista sukupuolista yhtä paljon vaan monilla seksuaalinen veto kohdistuu ensisijaisesti tiettyyn sukupuoleen biseksuaalin kiinnostuksen kohde saattaa myös vaihdella elämän eri vaiheissa yksi näkemys biseksuaalisuudesta on että homo ja heteroseksuaalisuudet ovat kaksi monoseksuaalista suuntautumista kun taas biseksuaalisuus ympäröi niitä molempia toinen näkemys taas on että biseksuaalisuus on yksi erillinen seksuaalinen suuntautuminen homo ja heteroseksuaalisuuden kanssa biseksuaalisuden määritelmä ei ole täysin selkeä biseksuaalisia seksuaalifantasioita saattaa esiintyä myös henkilöillä jotka määrittelevät itsensä täysin hetero tai homoseksuaalisiksi toisen tutkimuksen mukaan biseksuaaleja on ihmisistä ja wilston holtin mukaan jokaisessa ihmisessä on sekä hetero että homoseksuaalisia taipumuksia on kuitenkin kiisteltyä riittääkö esimerkiksi yksi homoseksuaalinen kokemus elämän aikana määrittelemään muuten heteroseksuaalista henkilöä biseksuaaliksi bryssel bysl brsl brslz on belgian pääkaupunki bryssel on myös flanderin alueen pääkaupunki sekä euroopan unionin tosiasiallinen de facto pääkaupunki bryssel on myös sekä flaamien että belgian ranskalaisen yhteisön pääkaupunki suomen kielessä kaupungin nimeksi on vanhastaan vakiintunut bryssel toisen maailmansodan jälkeen bryssel on ollut merkittävä kansainvälisen politiikan keskus euroopan unionin keskuspaikka ja naton päämaja sijaitsevat brysselissä brysselin metropolialueella joka käsittää pääkaupunkialueen ja ympäröivää asuinkuntaa on melkein miljoonaa asukasta bryssel on eu n kolmanneksi kallein kaupunki mitattuna menoilla asukasta kohti bryssel on virallisesti kaksikielinen alue historiallisesti bryssel on ollut hollanninkielinen mutta nykyään useimmat asukkaista ovat ranskankielisiä nimeä bryssel voidaan käyttää laajemmassa tai suppeammassa merkityksessä brysselistä on muodostunut vähitellen euroopan ja etenkin euroopan unionin hallinnollinen pääkaupunki vaikka asiasta ei ole koskaan tehty virallista päätöstä brysselissä sijaitsee valtaosa euroopan unionin hallintorakennuksista kymmeninetuhansine virkamiehineen sekä naton päämaja lisäksi brysselissä on noin kansainvälistä organisaatiota suurlähetystöä ja yli diplomaattia mikä tekee brysselistä yhden maailman diplomaattisista keskuksista kolme euroopan unionin pääinstituutiota euroopan komissio euroopan unionin neuvosto ja osin euroopan parlamentti pitävät päämajojansa brysselissä tämän vuoksi brysselin nimeä käytetään usein myös tarkoittamaan euroopan unionia samaan tapaan kuin washingtonilla tarkoitetaan usein yhdysvaltojen liittohallitusta bryssel yhdessä luxemburgin ja strasbourgin kanssa alkoivat isännöidä instituutioita vuonna tärkeimmät eu rakennukset ovat nykyään edustajisto on lisääntynyt euroopan parlamentin ja komission vallatessa yhdessä neliömetriä toimistotilaa kaupungin itä osassa etenkin eurooppa korttelissa schumanin liikenneympyrän lähistöllä instituutioiden edustus on aiheuttanut ghetto ilmiön tässä osassa kaupunkia kuitenkin edustus on lisännyt brysselin merkittävyyttä kansainvälisenä keskuksena ja eri alojen euroopan keskusjärjestöjen asemapaikkana euroopan unionin erillisvirastoista kaupungissa toimii euroopan gnss virasto koulutuksen audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanovirasto sekä euroopan puolustusvirasto vanhin keskiaikainen rakennus on ollut pyhän gaugeriuksen kappeli on brysselissä sennejoen saaressa n vuodelta virallisesti brysselin perustaminen sijoittuu vuoteen noin brysselin ensimmäiset muurit rakennettiin luvulla ja kaupungin kasvu alkoi vuosien ja välillä rakennettiin uudet muurit laajemmalle alueelle nykyään sisempi kehätie kiertää brysselin ydinkeskustaa näiden muurien paikalla vuonna kuningas lähettämät ranskalaiset sotilaat pommittivat brysseliä tykistöllä kolmasosa kaupungista grand place sekä rakennusta tuhoutui belgia itsenäistyi ja leopold i asettui belgian ensimmäiseksi kuninkaaksi vuonna ensimmäisessä maailmansodassa saksalaiset miehittivät kaupungin hyökätessään ranskaan belgian kautta kaupunki ei kuitenkaan kärsinyt suuria vahinkoja sodan aikana toisessa maailmansodassa saksan luftwaffen pommikoneet pommittivat brysseliä toukokuuta alkaen saksan armeijan joukot valtasivat kaupungin toukokuuta välisenä aikana suurimmat sotavahingot kaupunki kärsi kuitenkin vuosina liittoutuneet vapauttivat kaupungin saksalaismiehitykseltä syyskuuta pohjoisen ja eteläisen midi rautatieaseman yhdistävä tunneli valmistui vuonna ensimmäiset maanalaiset raitiovaunutunnelit valmistuivat vuonna ensimmäinen brysselin metrolinja avattiin vuonna brysselissä vallitsee meri ilmasto atlantilta tulevien ilmamassojen vaikutuksesta ilmasto on sateinen keskimäärin perustuen mittauksiin viimeisen vuoden ajalta arviolta päivänä vuodessa sataa brysselin pääkaupunkialueella brysselin grand placen kaupungin keskusaukion suurtorin ympärillä on sekä keskiaikaisia rakennuksia että nykyaikaisia eu n hallintorakennuksia grand place on kirjattu vuonna unescon maailmanperintöluetteloon muita rakennuksia ovat brysselissä on yli museota muun muassa modernin taiteen museo ja belgian kuninkaallinen taidemuseo taidemuseossa on huomattava kokoelma merkittävien taidemaalarien teoksia kuten flaamilaisten taidemaalarien brueghel rogier van der weyden robert campin anthony van dyck ja jacob jordaens bryssel on kuuluisa paikallisista vohveleista suklaasta ranskalaisista perunoista ja olutlajeista brysselin ruusukaali on myös tunnettu kieliraja jakaa belgian pohjoiseen hollantia puhuvaan ja eteläiseen ranskaa puhuvaan alueeseen brysselin alue on virallisesti kaksikielinen brysselin alue joka sijaitsee maantieteellisesti enklaavina flanderin eteläosassa oli ennen lukua hollanninkielinen vuosien kuluessa kaupunkiin on kuitenkin asettunut yhä enemmän ranskaa puhuvia virkamiehiä ja liikemiehiä ja enemmistö asukkaista prosenttia puhuu nykyisin ranskaa myös englantia puhutaan yleisesti vaikka sillä ei olekaan virallista asemaa brysseliä palvelee brysselin lentoasema joka sijaitsee zaventemin kunnassa flanderissa sekä halpalentoyhtiöiden suosima brussels south airport lähellä charleroita brysselistä on nopeat junayhteydet pariisiin amsterdamiin ja kölniin thalys junilla sekä lontooseen eurostar junilla suurin rautatieasema on gare du midi eli zuidstation kaupungin sisäinen joukkoliikenne perustuu vuonna avattuun metroon jossa on nykyisin neljä linjaa sekä varsin kattavaan raitiovaunu ja bussiliikenteeseen raitiovaunuliikenne on osittain maanalaista cinuantenaire on eu alueen vieressä sijaitseva puisto puiston laidalla on kolmoiskaari ja palais du cinuantenaire joka rakennettiin belgian vuotisjuhlan kunniaksi siihen liittyy kolme museota kuninkaallinen taidemuseo sotamuseo musee royal de l armee jossa laaja kokoelma lentokoneita ja automuseo autoworld fort de soignes on suurempi osin luonnontilainen metsäalue kaupungin eteläpuolella brysselissä on useita yliopistoja joista tunnetuimpiin kuuluvat ranskankielinen vapaamuurareiden perustama ja vieläkin johtama universit libre de bruxelles ulb ja hollanninkielinen vrije universiteit brussel vub molemmat nimet merkitsevät samaa brysselin vapaa yliopisto suluissa postinumero björk koko nimeltään björk gumundsdttir s marraskuuta reykjavk islanti on islantilainen laulaja lauluntekijä säveltäjä näyttelijä ja tuottaja jonka ura alkoi jo vuonna hän on julkaissut kolme albumia sugarcubesin laulajana kymmenen sooloalbumia ja kaksi elokuvasoundtrackia hänet tunnetaan laajasta sopraanon äänialastaan ja omintakeisesta tyylistään niin musiikkinsa julkisten esiintymisensä musiikkivideoidensa ja pukeutumistyylinsä suhteen björkin musiikista voi havaita vaikutteita mm popista alternative rockista jazzista ambientista elektronisesta klassisesta folkista ja trip hopista björkin levy yhtiö one little indian kertoi hänen myyneen maailmanlaajuisesti yli miljoonaa albumia yhteensä björkin arvioidaan myyneen miljoonaa äänitettä björk on saavuttanut grammy ehdokkuutta brit awards ehdokkuutta academy award ehdokkuuden ja kaksi golden globe ehdokkuutta joista toisen näyttelijäntyöstään björk voitti parhaan näyttelijättären palkinnon vuoden cannesin elokuvajuhlilla roolistaan elokuvassa dancer in the dark vuonna björk voitti yhdessä ennio morriconen kanssa polar music prizen jonka arvo on miljoona ruotsin kruunua hänen sanottiin liikkuvan avantgarden ja popmusiikin välillä vapaammin kuin kukaan muu artisti ja hän on jättänyt pysyvän jäljen popmusiikkiin ja moderniin kulttuuriin syvästi persoonallisen musiikin sanoitusten huoliteltujen sovitusten ja uniikin äänensä ansiosta hänen viimeisin albuminsa utopia julkaistiin maailmanlaajuisesti marraskuuta björkin ensimmäinen levy kokonaan islanninkielinen björk ilmestyi joulukuuta levyllä on muun muassa the beatles coverkappale lfur t r hl the fool on the hill ja björkin itsensä säveltämä instrumentaalinen jhannes kjarval jossa hän soittaa huilua tämän jälkeen hän lauloi tappi tkarrass yhtyeessä joka levytti kaksi levyä vuosina ja kukl yhtyeen kautta hän eteni vuonna the sugarcubes yhtyeeseen jossa hän sai ensimmäisen kerran myös kansainvälistä mainetta vuonna björk julkaisi ensimmäisen englanninkielisen soololevynsä debut josta tuli odotettua suurempi menestys levylle valikoitiin björkin aiemmin säveltämiä kappaleita sekä yhteistyössä tuottajansa nellee hooperin kanssa tehtyjä uusia kappaleita kaksi vuotta myöhemmin julkaistu post sisälsi samoin aikaisempaa tuotantoa ja se tehtiin yhteistyössä hooperin trickyn graham masseyn ja howie b n kanssa kun kaksi ensimmäistä sooloalbumia olivat eräänlaisia muiden muusikoiden kanssa tehdyn yhteistyön hedelmiä oli vuonna julkaistu homogenic yksin björkin visioiden tulosta minimalistisen elektronisella levyllä kuullaan aggressiivisia rytmejä jotka heijastavat islannin maisemia ja tuliperäisyyttä seuraava studioalbumi vuonna ilmestynyt vespertine oli tunnemaailmaltaan täysin vastakkainen edelliseen levyyn verrattuna tuutulaulumaiset ja hyvin henkilökohtaiset kappaleet sisältävät hentoja mikrorytmejä inuitkuoron laulua ja kamariorkesterin soittoa vuonna valmistui medlla jonka tekovaiheessa björk oli päättänyt jättää melkein kaikki soittimet pois ja joka siten koostuu pelkillä ihmisäänillä tuotetuista rytmeistä ja melodioista äänien tekemisessä björkillä oli apuna useita kuoroja sekä yksittäisiä artisteja ainoastaan kahdessa kappaleessa soitettiin pianoa ja yhdessä gongia björkin kuudes studioalbumi volta ilmestyi toukokuuta björk on itse kirjoittanut ja tuottanut kaikki uuden albumin kymmenen kappaletta hänen apunaan albumia ovat olleet tekemässä muun muassa hiphop tuottaja timbaland sekä islantilainen kirjailija sjn viimeisin björkin albumi vulnicura julkaistiin tammikuuta alun perin albumi oli tarkoitus julkaista maaliskuussa mutta albumin kappaleiden vuodettua internettiin levy päätettiin julkaista ennenaikaisesti vulnicura käsittelee muun muassa björkin eroa pitkäaikaisesta kumppanistaan matthew barneystä björk ja barney erosivat vuonna björk esiintyi suomessa vuoden flow festivaalilla helsingin suvilahdessa ja finlandia talossa heinäkuussa björkin on määrä esiintyä helsingin hartwall arenalla heinäkuuta björk on myös näytellyt jonkin verran muutamassa suhteellisen tuntemattomassa melko vanhassa islantilaisessa elokuvassa mm the juniper tree ja sittemmin lars von trierin elokuvassa dancer in the dark jonka pääroolista björk sai cannesin elokuvafestivaalien parhaan näyttelijättären palkinnon vuonna itse elokuvan voittaessa parhaan elokuvan palkinnon hän sävelsi elokuvaan myös musiikin joka julkaistiin nimellä selmasongs ja joka oli myös ehdolla oscar palkinnon saajaksi björk kertoi festivaalien jälkeen ettei enää näyttelisi elokuvissa sillä björkillä ja von trierillä oli elokuvan teon aikana suuria riitoja lisäksi björkin omien sanojen mukaan elokuvan teko oli muutenkin erittäin tuskallista vuonna valmistuneessa matthew barneyn ohjaamassa kokeellisessa elokuvassa drawing restraint björk palasi kuitenkin jälleen elokuvien pariin näyttelemällä valaaksi muuttuvaa ihmistä sekä säveltämällä teokseen musiikin björk on säveltänyt tunnusmusiikin the comet song elokuvaan muumi ja punainen pyrstötähti yhdessä kirjailija muusikko sjnin kanssa molemmat taiteilijat ovat suuria muumi faneja björkillä ja hänen ex kumppanillaan matthew barneylla on tytär ja entisen sugarcubes yhtyekaverinsa r eldonin kanssa björkillä on poika björk on äänityypiltään dramaattinen sopraano ja hänen äänensä yltää kolmeen oktaaviin f e björkin laulutyyli perustuu pitkälti improvisaatioon mikä näkyy hänen live esityksissään klassisen musiikin säveltäjä john tavener on ylistänyt björkin olevan älykkäämpi kuin useat oopperalaulajat musiikkikriitikko alex ross on maininnut björkin yhtenä lahjakkaimmista äänistä nykyään hän sijoittui greatest voices in music listalla belgian kuningaskunta eli belgia on länsieurooppalainen liittovaltio sen naapurimaat ovat ranska saksa alankomaat ja luxemburg belgian pääkaupunki on bryssel jossa sijaitsee myös huomattava osa euroopan unionin keskushallinnosta belgian pinta ala on noin neliökilometriä ja asukasluku on miljoonaa asukkaista suurin osa on katolilaisia belgia on jakautunut kahteen merkittävään kieliyhteisöön pohjoiseen hollanninkieliseen flanderiin ja eteläiseen ranskankieliseen valloniaan maan kolmas virallinen kieli on saksa belgian keskeinen sijainti euroopassa nyky ranskan ja saksan välissä on tehnyt sen alttiiksi suurvaltojen valtapyrkimyksille antiikin rooman ajoista asti nykyisen belgian aluetta ovat hallinneet niin kaarle suuri kuin habsburgitkin belgia itsenäistyi luvulla ja sillä oli siirtomaita afrikassa maailmansodissa se oli jälleen suurvaltojen välisten kiistojen näyttämönä ja sotien jälkeen se oli perustamassa natoa ja euroopan unionia belgian pinta ala on neliökilometriä maalla on pohjanmeren rantaviivaa kilometriä belgia jakaantuu kolmeen selvästi erilaiseen alueeseen rannikkoon keskitasankoon ja ardenneihin rannikon tasanko koostuu hiekkadyyneistä ja mereltä vallatuista alueista kempenin nummialue lähellä hollannin rajaa on harvaanasuttua keskustasanko on tasaista hedelmällistä maata jota halkovat monet kastelukanavat ardennien vuoristo maan kaakkoisosassa on metsäistä ja vuoristoista seutua se on paljon korkeamman vuoriston jäänne jota jäätiköt ja myöhempi eroosio ovat kuluttaneet joet kulkevat siellä jyrkissä rotkolaaksoissa maan pohjoinen puolisko kuuluu flanderin alueeseen siellä asuu yli puolet belgian asukkaista ja myös historialliset bruggen gentin ja antwerpenin kaupungit sijaitsevat siellä maan korkein paikka on metrinen signal de botrange belgian suuret joet meuse ja schelde alkavat ranskan puolelta schelden varrella sijaitsevat antwerpenin brysselin ja gentin satamat sen sivujokia ovat lys dendre senne dyle gette demer nthe ja rupel suurin osa belgian keskustasangosta kuuluu sen valuma alueeseen meuse puolestaan kerää ardennien sadevedet sen suurimmat sivujoet ovat sambre ja ourthe pienempiä ovat ton semois viroin hermeton lesse lomme boc moligne hoyoux amblve vesdre berwinne geer vierre ja rulle belgian alavassa pohjoisosassa ilmasto muistuttaa alankomaiden ilmastoa maan keskiosassa maasto on hiukan korkeampaa talvet kylmempiä ja kesät lämpimämpiä kuin rannikolla brysselissä vuoden kylmimmän kuukauden helmikuun keskimääräinen alin lämpötila on astetta ja vuoden kuumimman kuukauden elokuun keskimääräinen ylin astetta ardenneilla on jo selvästi kylmempää ja siellä lunta on maassa keskimäärin päivänä talvessa kun pohjoisosassa lumi kestää keskimäärin kymmenen päivää virtonissa ardennien laaksossa vuoden kylmimmän kuukauden helmikuun keskimääräinen alin lämpötila on astetta ja vuoden kuumimman kuukauden elokuun keskimääräinen ylin astetta belgiassa on vain yksi kansallispuisto hoge kempenin kansallispuisto joka perustettiin vuonna se sijaitsee maan itäosassa ja koostuu lähinnä havumetsistä ja nummista vanhoista soranottokuopista on tullut pieniä lampia puistossa elää metsäkauriita ritariperhosia ja muurahaiskorentoja ardenneilla tavataan myös villisikoja ja villikissoja rannikon kosteikot ovat tärkeä muuttolintujen levähdyspaikka vuonna maassa nähtiin susi ensimmäistä kertaa sataan vuoteen belgiassa kasvaisi luonnostaan lehtimetsää mutta luvulta alkaen maahan on istutettu havumetsää flanderissa kasvaa hehtaaria mäntyä ja euroopanmustamäntyä hiekkapitoisilla mailla joissa luonnostaan kasvaisi tammea koivua ja pyökkiä valloniassa kasvaa hehtaaria metsäkuusimetsää sille oikeastaan sopimattomassa ympäristössä missä luonnostaan olisi tammea pyökkiä tervaleppää ja saarnea yksilajisten taloushavumetsien monimuotoisuutta pyritään lisäämään vähitellen belgian alueen asukkaat mainitaan ensimmäisen kerran vuonna eaa julius caesarin gallian sotaa käsittelevässä kirjassa jossa belgae heimot mainitaan rohkeimmiksi kaikista galleista rooman valtakunnan romahduksen jälkeen germaaniset heimot valtasivat gallian luvulla frankit perustivat merovingien valtakunnan joka hallitsi luvulta luvun puoliväliin asti dynastian ensimmäinen kuningas klodvig kääntyi vuonna kristinuskoon viimeiset merovingikuninkaat olivat käytännössä nukkehallitsijoita sillä valta oli vähitellen siirtynyt kuninkailta heidän major domuksilleen merovingeja seurasivat valtaistuimelle karolingit major domus pipin heristalilaisen jälkeläiset ensimmäiseksi karolingikuninkaaksi itsensä huudatti vuonna pipin heristalilaisen pojanpoika pipin pieni pipiniä puolestaan seurasi hänen poikansa kaarle suuri kaarle suuren valtakunnan hajottua burgundin herttuakunta yhdisti nykyisen luxemburgin alankomaiden ja belgian alueen vuonna alue päätyi perimysten kautta habsburgien espanjan kaarlen perillinen filip ii päätti kukistaa alankomaiden protestantit mikä johti itsenäisyyssotaan utrechtin liitossa muodostettu seitsemän yhdistyneen alankomaan tasavalta kapinoi espanjan valtaa vastaan alankomaat itsenäistyivät kahdeksankymmenvuotisen sodan päätyttyä vuonna flanderin ja brabantin maakunnat jotka käsittivät pääosan nykyisestä belgiasta jäivät kuitenkin edelleen espanjan alaisuuteen ja niistä käytettiin tämän jälkeen nimeä espanjan alankomaat kunnes ne vuonna joutuivat itävallalle ja saivat sen mukaisesti nimen itävallan alankomaat ranskan vallankumouksen jälkeen napoleon valloitti belgian ja alankomaat ja liitti ne ranskaan napoleonin häviön jälkeen alankomaista belgiasta ja luxemburgista muodostettiin yhtenäinen kuningaskunta elokuussa belgialaiset kapinoivat ranskan sotajoukkojen avustuksella kapinassa katolilaiset ja liberaalit vastustivat autoritaarista protestanttia kuningasta aluksi belgian oli tarkoitus liittyä ranskaan mutta yhdistyneen kuningaskunnan painostuksesta maahan kutsuttiin kuningas saksalaisesta saksi coburg gothan suvusta kuningas leopold i astui valtaistuimelle heinäkuuta sota alankomaita vastaan jatkui vielä vuoteen jolloin maiden välille solmittiin rauhansopimus uudella monarkialla oli moderni liberaali perustuslaki vaikkakin äänioikeus oli rajattu noin yhdelle prosentille väestöstä ja ranska oli vähemmistöasemastaan huolimatta ainoa virallinen kieli kongo tunnustettiin kuningas henkilökohtaiseksi omaisuudeksi vuonna berliinin konferenssissa ja hän joutui lahjoittamaan sen belgialle siirtomaaksi vuonna tätä ennen oli brittiläisessä lehdistössä paljastettu kongon raakuudet joissa viidennes väestöstä eli kymmenen miljoonaa kongolaista oli kuollut belgian paikka ranskan ja saksan välissä on historian saatossa osoittautunut vaaralliseksi vaikka suur vallat olivat vuonna tehdyllä sopimuksella taanneet belgian pysyvän puolueetto muuden saksa hyökkäsi sekä ensimmäisessä että toisessa maailmansodassa maan läpi ranskaan belgia oli mukana perustamassa euroopan unionia ja natoa molempien järjestöjen päämajat sijaitsevat belgian pääkaupungissa brysselissä flanderi oli pitkään ollut belgian maatalousvaltaista takamaata mutta luvulla talouden painopiste alkoi siirtyä kun flanderi alkoi rikastua uusien teollisuudenmuotojen ansiosta samaan aikaan vallonian kaivosten merkitys pieneni talouden noustua flaamilaiset alkoivat haluta lisää valtaa ja luvulla kielirajoista tehtiin viralliset belgian hallintoa on tämän jälkeen jatkuvasti uudistettu flanderi vallonia ja bryssel saivat luvulla poliittista itsemääräämisoikeutta ja vuonna maasta muodostettiin liittovaltio kesäkuussa pidetyt liittovaltion parlamenttivaalit aloittivat epävakaiden hallitusten ajan vaalit päättyivät flaamien osalta yves letermen johtaman cdv n va listan ja vallonien osalta liberaalisen mouvement rformateurin ja kristillisdemokraattisen voittoon näiden keskisen oranssi sinisen hallituksen muodostamisneuvottelut pitkittyivät vallonien vastustaessa flaamien äänestäjilleen lupaamia uudistuksia belgian liittovaltion rakenteisiin kiistan ytimessä oli bryssel halle vilvoorden hallinto ja vaalipiirin jakaminen maahan nimitettiin tilapäinen guy verhofstadtin kolmas hallitus ennen kuin maaliskuussa kuningas nimitti yves letermen pääministeriksi johtamaan hallitusta johon otettiin mukaan myös vaalitappion kärsineitä ranskankielisiä sosialisteja leterme jätti kuitenkin kuninkaalle eronpyyntönsä vain muutaman kuukauden pääministerikauden jälkeen heinäkuuta epäonnistuttuaan esittelemään belgian hallintouudistuksen parlamentille luvatussa aikataulussa kuningas ei kuitenkaan myöntänyt eroa joten letermen hallitus jatkoi toimissaan alle puoli vuotta myöhemmin yves leterme jätti uudelleen eronpyyntönsä joulukuuta tällä kertaa kuningas myönsi eron johon oli syynä fortis pankin myyntiin bnp paribasille liittyvä jupakka leterme palasi pääministeriksi marraskuuta kun hänen seuraajansa herman van rompuy valittiin euroopan unionin ensimmäiseksi presidentiksi huhtikuuta leterme jätti eropyyntönsä kuninkaalle flaamien liberaalipuolueen jätettyä aiemmin hallituksen johtuen kiistasta joka koski ranskankielisten oikeuksia hollanninkielisellä alueella brysselin ympäristössä ero johti uusien liittovaltion parlamenttivaalien järjestämiseen kesäkuussa vaalien jälkeen hallitusneuvottelut pitkittyivät ja lopulta uusi hallitus saatiin muodostettua ennätyksellisten päivän eli kuukauden neuvotteluiden jälkeen uutta hallitusta valittiin johtamaan elio di rupo joka on vuoteen ensimmäinen maan ranskankielinen pääministeri heinäkuussa kruununprinssi philippe tuli belgian uudeksi kuninkaaksi hänen isänsä kuningas albert ii n luovuttua kruunusta maaliskuussa lentoasemalle ja maalbeekin metroasemalle tehdyissä pommi iskuissa kuoli ihmistä ja yli loukkaantui viisi kuukautta vuoden parlamenttivaalien jälkeen belgiaan muodostettiin uusi hallitus lokakuussa uusi vuotias pääministeri charles michel oli belgian nuorin pääministeri vuoden jälkeen uusi keskustaoikeistolainen hallitus korvasi edellisen pääministerin sosialisti elio di rupon hallituksen michelin johtaman ranskankielisen liberaalipuolueen lisäksi hallituksessa oli mukana kolme flaamilaista konservatiivipuoluetta pääministeri michelin hallitus hävisi parlamentin luottamuslauseäänestyksen joulukuussa jatkaen sen jälkeen toimitusministeriönä toukokuussa belgiassa pidettiin vaalit joiden jälkeen hallitusta ei saatu muodostettua marraskuussa charles martin aloitti uutena eurooppa neuvoston puheenjohtajana ja hänen seuraajakseen belgian pääministerinä maan toimitusministeristön johdossa tuli sophie wilmes joka oli belgian ensimmäinen naispääministeri belgia on perustuslaillinen monarkia ja parlamentaarinen demokratia joka on toisen maailmansodan jälkeen muovautunut yhtenäisvaltiosta liittovaltioksi liittovaltion parlamentti on kaksikamarinen ja koostuu senaatista ja edustajainhuoneesta belgian kuningas nimittää liittohallituksen jonka tulee nauttia edustajanhuoneen luottamusta hallituksessa on perustuslain määräyksen mukaisesti yhtä monta ranskankielistä ja hollanninkielistä ministeriä liittovaltiossa on kolme alueellista osaa brysselin pääkaupunkialue flanderi ja vallonia joilla kullakin on omat hallituksensa ja parlamenttinsa belgian hallintorakenne on hyvin monimutkainen sillä maantieteellisen jaon lisäksi hallinto on myös kielellisesti jaettu hollannin ranskan ja saksankielisiin yhteisöihin joista ranskan ja saksankielisillä yhteisöillä on myös aluehallituksista erilliset hallitukset siten belgiassa on yhteensä kuusi eri hallitusta kielikysymys hallitsee monella tavoin poliittista rakennetta ja esimerkiksi puolueet ovat jakautuneet ranskankielisiin ja hollanninkielisiin puolueisiin äänestäminen on belgiassa pakollista minkä johdosta äänestysprosentti on belgiassa aina hyvin korkea yli prosenttia belgian valtapuolueet ovat oikeistolaisia liberaaleja keskustalaisia kristillisdemokraattisia ja sosialistisia flanderissa on viime vuosina saanut kasvavaa kannatusta oikeistopopulistinen ja separatistinen vlaams belang vuosina belgiaa johtivat liberalistisen pääministeri guy verhofstadtin hallitukset ensin niin sanottu sateenkaarihallitus joka koostui liberaaleista sosialisteista ja vihreistä ja sitten sosialistien ja liberaalien niin sanottu violettihallitus kesäkuussa pidetyt liittovaltion parlamenttivaalit aloittivat epävakaiden hallitusten ajan hallitusneuvottelut pitkittyivät vallonien vastustaessa flaamien äänestäjilleen lupaamia uudistuksia belgian liittovaltion rakenteisiin kiistan ytimessä on bryssel halle vilvoorden hallinto ja vaalipiirin jakaminen joulukuussa hallitus saatiin vihdoin muodostetuksi päivän yrittämisen jälkeen hallitukseen tuli kuuden puolueen edustajia sillä kaikista puolueista on sekä ranskan että hollanninkielinen versio vuoden parlamenttivaalien jälkeen alahuoneen suurimmat puolueet ovat flaamien uusi allianssi nieuw vlaamse alliantie n va paikkaa ranskankielinen sosialistipuolue parti socialiste eli ps paikkaa flaamilaiset kristillisdemokraatit cdv paikkaa flaamilaiset liberaalidemokraatit open vld paikkaa ranskalainen uudistusliike mr paikkaa ja flaamilainen sosiaalinen edistysvaihtoehto sp a paikkaa vuoden parlamenttivaaleissa flaaminationalistinen n va jatkoi suurimpana puolueena parlamentin toiseksi suurin puolue oli ranskankielinen sosiaalidemokraattipuolue ps maahanmuuttovastainen ja flanderin itsenäisyyttä ajava vlaams belang kasvoi belgian parlamentissa kolmesta paikasta paikkaan ja nousi kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi äärioikeiston nousun ja puoluekentän sirpaleisuuden takia hallituksen muodostaminen vaikutti taas erittäin vaikealta belgian asevoimissa on neljä osaa maavoimat ilmavoimat merivoimat ja lääkintäjoukot belgia on naton jäsen ja sen asevoimat on täysin integroitu naton toimintaan ne perustuvat ammattisotilaisiin ja elävät tiukalla budjetilla parlamentaarisen kontrollin alaisina vuonna maa käytti prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustusmenoihin mikä oli vähemmän kuin monet muut nato maat maan ilmavoimilla on kappaletta f fighting falcon hävittäjiä belgia on osallistunut naton rauhanturvaoperaatioihin afganistanissa ja kosovossa belgia jakautuu kolmeen alueeseen brysseliin flanderiin ja valloniaan flanderi ja vallonia jaetaan vielä kumpikin viiteen provinssiin eli maakuntaan ja nämä edelleen arrondissementtiin belgialla on erityisen avoin talous antwerpenin satama on rotterdamin jälkeen euroopan toiseksi suurin satama belgian tärkeimmät talouskumppanit ovat saksa alankomaat ranska yhdistynyt kuningaskunta italia yhdysvallat ja espanja merkittävimmät luonnonvarat ovat rakennusmateriaalit piihiekka ja karbonaatit tärkeitä vientituotteita ovat kemikaalit elintarvikkeet koneet timantit ja tekstiilit maatalous belgiassa on keskittynyt maan pohjoisosan viljavalle tasangolle maanviljelyllä on maan talouden kannalta vähäinen merkitys vaikka valtion pinta alasta puolet onkin viljelyskäytössä tärkeimpiä viljelykasveja ovat muun muassa perunat vehnä ohra sekä sokerijuurikas maanviljelyä suurempi merkitys taloudellisesti on karjankasvatuksella maan yleisimpiä kotieläimiä ovat naudat ja siat maatalous työllistää kaksi prosenttia väestöstä ja tuottaa prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna maasta prosenttia oli viljelymaana ja siitä neliökilometriä keinokastelun piirissä maan harvaan asutulla ylänköalueella jossa muun muassa ardennien vuoristo sijaitsee on metsätalous merkittävin teollisuudenala pyökki ja tammi ovat tuon alueen tärkeimmät puulajit belgia on teollistunut maa ja sen väestö on keskittynyt kaupunkeihin kivihiili on maan huomattavin luonnonvara mutta sen tuotanto on kuitenkin jo kauan ollut laskussa ja valloniassa muun muassa hainaut ssa sijaitsevat hiilikaivosalueet kamppailevat nykyään talousvaikeuksissa tämän vuoksi belgia on riippuvainen ulkomailta tuoduista polttoaineista ja raaka aineista maan kaikesta energiasta viidesosa ja sähkövoimasta melkein prosenttia tuotetaan yhteensä kahdeksassa ydinvoimalassa suurin osa maan teollisuuskeskittymistä sijaitsee flanderin alueella antwerpenissa sijaitsee euroopan suurimpia öljynjalostamoita lisäksi kaupungissa on muun muassa petrokemian ja muoviteollisuutta sekä koneiden valmistusta belgian tekstiiliteollisuus taas on keskittynyt bruggeen ja gentiin muita tärkeitä teollisuudenaloja ovat lasinvalmistus elintarviketeollisuus sekä teräs ja rautateollisuus maassa on erinomaisen tiivis liikenneverkosto joka käsittää satamia kanavia rautateitä ja moottoriteitä yhdistäen teollisuuden naapureiden kanssa kanavista vilkkaimpia ovat ligen ja antwerpenin välinen albertin kanava sekä gentin bruggen ja brysselin charleroin kanavat maan eteläosassa tapahtuva muun muassa lyijyn ja sinkin valmistus on kivihiilen tuotannon tavoin supistunut joka on johtanut kannattamattomien tuotantolaitosten sulkemisiin näiden teollisuudenalojen lisäksi myös flanderin perinteinen tekstiiliteollisuus on menettänyt markkinoitaan halvemmille maille timantit ovat merkittävä teollisuuden ala antwerpenissa kaupungissa myydään vuosittain timantteja yli miljardin yhdysvaltojen dollarin edestä teollisuuden vaikutukset näkyvät luonnossa muun muassa maasjoen tärkeän juomaveden lähteen likaantumisena tämä johtuu lannoitteiden käytöstä ja teollisuuden jätevesistä belgiassa ja sen naapurimaissa on myös teollisuuden aiheuttamia happamia sateita belgiassa on lentopaikkaa joista kuudella on yli kolme kilometriä pitkä kiitotie rautatietä on kilometriä ja päällystettyä maantietä kilometriä josta kilometriä moottoritietä suurimmat rahtisatamat ovat antwerpen gent liege ja zeebrugge belgian ja britannian välillä on autolauttaliikennettä maan sisäisessä liikenteessä juna on tärkein kulkuneuvo paitsi ardenneilla turvaudutaan linja autoihin paikallisliikennettä hoidetaan busseilla ja joissakin kaupungeissa raitiovaunuilla brysselissä ja antwerpenissa on myös metro moottoritiet ovat kokonaan valaistuja ja pienikokoisen maan puolelta toiselle ajaa muutamassa tunnissa brysseliä kiertävät kehätiet ovat muodoltaan litistyneitä soikioita koska ne kiertävät niitä vastustaneiden asukkaiden asuinalueet autoilijat pitävät kiinni etuajo oikeudestaan ja liikenneonnettomuuksien määrä onkin euroopan suurimpia vuonna belgiassa oli asukasta valtauskonto on katolilaisuus jonka seuraajia arvioidaan olevan prosenttia väestöstä protestantteja on prosenttia kristinuskon jälkeen eniten on islamilaisia juutalaisia ja buddhalaisia uskonnottomia väestöstä on prosenttia joista on ateisteja belgiassa on kolme virallista kieltä hollanti ranska ja saksa kullakin kielellä on hallinnollisesti itsenäisen kieliyhteisön asema kieliyhteisöt vastaavat muun muassa koulutuksesta ja kulttuurista kielistä hollanti ja ranska ovat selvästi tärkeimmät hollanninkielisillä alueilla elää prosenttia väestöstä ranskankielisillä prosenttia kaksikielisen brysselin asukkaita on prosenttia ja saksankielisiä noin prosenttia asukkaista koska kielikysymykset ovat herkkiä ja riitaisia belgian väestönlaskennoissa ei vuoden jälkeen ole kysytty mitä kieltä kansalaiset puhuvat ethnologue kirjan mukaan suuri osa noin kuusi miljoonaa hollanninkielisiksi laskettavista belgialaisista puhuu flaamin murretta vuoden arvion mukaan miljoonaa varsinaista hollantia belgiassa puhuttu ranska poikkeaa vain hieman ranskassa puhutusta ranskasta lähinnä muutamien paikallisten sanojen ja sanontojen osalta sekä puhujasta riippuen myös ääntämykseltään vallonian alueella ranskan kieli on luvun aikana syrjäyttänyt vallonin kielen jota joskus pidetään myös ranskan murteena noin puhuu limburgin kieltä tai murretta vuonna saksankielisten määräksi arvioitiin kaupungin asukasluku vuonna suluissa alankomaiden keskiaikainen kulttuuri kukoisti erityisesti nykyisessä belgiassa ja hollantilaiset alueet olivat siitä syrjässä kun alankomaat itsenäistyi luvulla taantui nykyisen belgian alueen kirjallisuus pitkäksi aikaa ensimmäinen nimeltä tunnettu alueen kirjailija on hedrik van veldeke joka on kuollut ennen vuotta huomattava on myös naiskirjailija hadewijch jota pidetään euroopan ensimmäisenä kansankielisten flaaminkielisten uskonnollisten runojen tekijänä niistä tunnetuin on beatrijs runo muutoin hänen elämästään tiedetään varsin vähän flaamilaisen runouden varsinaisena perustajana pidetään jacob van maerlantia n n keskiajalla kukoisti myös näyttämötaide alueella ei sittemmin ilmestynyt merkittävää kirjallisuutta ennen lukua belgian itsenäistyttyä vuonna alkoi kirjallisuuden varsinkin runouden uusi kukoistusaika luvun runoilijoista tunnetuimpia ovat hendrik conscience ja guido gezelle symbolismi sai voimakkaasti jalansijaa seuraavan sukupolven kuten stijn streuvelsin ja herman tierlinckin tuotannossa ensimmäisen maailmansodan jälkeen alkoi ekspressionismin kausi jonka tunnetuin nimi on paul van ostaijen sarjakuvat ovat belgiassa suosittuja ja maa on muun muassa hergn tintti morrisin lucky luke peyon smurffit ja boulen ja billin vili bill kotimaa komisario maigret n työtä käsittelevistä salapoliisiromaaneistaan tunnettu georges simenon on kotoisin ligestä muita tunnettuja belgialaisia kirjailijoita ovat hendrik conscience suzanne lilar ja amlie nothomb sekä runoilija mile verhaeren runoilija ja näytelmäkirjailija maurice maeterlinckille annettiin nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna belgialaisen maalaustaiteen kulta aika kesti luvulta luvulle flaamilaiset mestarit muodostivat euroopan toisen taidekeskuksen italian ohella jan van eyck ja rogier van der weyden hakivat realistisia materiaaleja ja värejä pieter brueghel vanhempi maalasi värikästä maalaiselämää peter paul rubens oli aikansa kuuluisin maalari joka keskittyi ihmisten kuvaamiseen luvulla taide oli alamaissa mutta luvulla james ensor ja ren magritte johtivat avant gardea nykyinen belgian seutu oli huomattava eurooppalaisen musiikin keskus ja luvulla jolloin sitä nimitettiin alankomaalaiseksi koulukunnaksi se muodostui kahdesta osasta flaamilaisesta koulukunnasta jolla oli yhteyksiä saksaan päin ja vallonilaisesta koulukunnasta joka liittyi ranskalaisuuteen varhaisiin säveltäjiin kuuluivat josuin desprez ja orlando di lasso k myöhempiä musiikin huippuja olivat oopperasäveltäjä andr ernest modeste grtry ja säveltäjä csar franck belgialainen adolphe sax kehitti saksofonin vuonna belgian luvun kuuluisimmat muusikot olivat elektronimusiikkisäveltäjä henri pousseur laulaja lauluntekijä jacues brel ja jazzmuusikko toots thielemans nyky belgiassa elää voimakkaasti myös afrikkalainen erityisesti kongolainen musiikki belgialaista perusruokaa ovat perunat ja leipä useimpiin aterioihin kuuluu sian kanan tai naudanlihaa pohjoisosassa myös kalaruoat ovat suosittuja paistamiseen käytetään useammin voita kuin ruokaöljyä vohvelit ja ranskanperunat ovat alkujaan lähtöisin belgiasta waterzooi on flanderin alueelta peräisin oleva yleensä kalapohjainen pata belgia on myös tunnettu suklaakonvehdeistaan ja vahvoista oluistaan belgiassa myydäänkin useita satoja paikallisia oluttyyppejä joiden joukossa on myös erikoisuuksia kuten luostariolutta panevat trappist panimot ja villihiivapohjainen lambic unescon maailmanperintöluettelossa on belgiasta kymmenen kohdetta belgiassa suosittuja lajeja ovat jalkapallo ja pyöräily belgiassa kansallissankarin asemaan on noussut viisinkertainen ranskan ympäriajojen voittaja pyöräilijä eddy merckx tom boonen on menestyksekäs nykypyöräilijä belgian jalkapallomaajoukkuetta jota kutsutaan punaisiksi paholaisiksi les diables rouges rode duivels voi pitää yhdistävänä tekijänä muuten hajanaisessa maassa paras saavutus on mm kisoissa jolloin joukkue sijoittui kolmanneksi toukokuussa joukkue oli fifa rankingissa ykkösenä belgiassa on myös autourheiluratoja joista tunnetuimmat ovat formula rata spa francorchamps ja zolderin rata belgian grand prix on vuodesta alkaen järjestetty autokilpailu joka on vuodesta ollut lähes joka vuosi osana formula luokan maailmanmestaruussarjaa belgia on isännöinyt kerran kesäolympialaisia antwerpenissa vuonna maan menestyksekkäimmät urheilumuodot olympialaisissa joihin maa on osallistunut vuodesta ovat olleet jousiammunta ja pyöräily eniten mitaleita on saanut jousiampuja hubert van innis kuusi kultaa ja neljä hopeaa benelux maat on euroopassa sijaitseva talousliitto joka käsittää alankomaiden belgian ja luxemburgin valtiot nämä kolme pinta aloiltaan pientä valtiota sijaitsevat saksan pohjoisosan länsipuolella ja ranskan pohjoispuolella lännessä lähin naapuri tosin pohjanmeren ja englannin kanaalin toisella puolen on yhdistynyt kuningaskunta benelux nimitys tulee valtioiden alkukirjaimista belgi nederland luxembourg benelux maat muodostivat tulliliiton vuonna ja talousyhteisön the benelux economic union union conomiue benelux jo ennen euroopan unionin ja sen edeltäjien perustamista edistämään pääoman työvoiman palveluiden ja tuotteiden vapaata liikkumista jäsenmaidensa alueella niillä on myös yhteinen parlamentti het beneluxparlement le parlement benelux ja oikeisistuin cour de justice benelux kaikki benelux maat ovat euroopan unionin ja naton perustajajäseniä ranskan vallankumouksen jälkeen napoleon valloitti belgian ja alankomaat ja liitti ne ranskaan napoleonin häviön jälkeen alankomaista belgiasta ja luxemburgista muodostettiin yhtenäinen kuningaskunta balkan on niemimaa ja toisaalta geopoliittinen alue euroopan kaakkoisosassa sitä rajoittavat lännessä adrianmeri ja joonianmeri idässä egeanmeri marmaranmeri ja mustameri sekä niiden väliset salmet niemimaan ulommaisimpina osina ovat peloponnesoksen ja traakian niemet balkan on saanut nimensä balkanvuorista ja ne taas turkin kielen vuoriketjua tarkoittavasta sanasta alueen rajoista on erilaisia käsityksiä toiset määrittelevät sen kulttuurin toiset maantieteen mukaan aluetta rajaavat selväsi adrianmeri joonianmeri ja mustameri mutta pohjoisessa sen raja on epämääräisempi balkaniin kuuluvat valtiot myös kroatia slovenia ja romania sijaitsevat osittain balkanilla arkeologisista löydöistä tiedetään että balkanilla on ollut asutusta ennen neoliittisen ajan alkua vanhalla ajalla balkanin niemimaan eteläosassa sijaitsivat antiikin kreikan monet kaupunkivaltiot joista huomattavimpia olivat ateena ja sparta niiden pohjoispuolella sijaitsivat makedonia ja traakia kahden viimeisen vuosisadan kuluessa ennen ajanlaskumme alkua koko balkanin niemimaa joutui vähitellen rooman valtakunnan alaisuuteen ja sen pohjoisrajana oli pitkään tonava keisari trajanus valloitti luvulla myös daakian eli nykyisen romanian tonavan pohjoispuolelta rooman valtakunnan hajottua balkanin niemimaa muodosti pääosan itä rooman eli bysantin valtakunnasta kunnes osmanien valtakunta valloitti sen vähitellen ja luvuilla myös venetsian tasavalta hallitsi ajoittain eräitä alueita balkanin niemimaan rannikoilla bulgaareilla oli myös hetkellisesti itsenäinen kuningaskunta balkanilla lopullisesti bysantin valtakunta lakkasi olemasta kun osmanit valloittivat sen pääkaupungin konstantinopolin vuonna tämän jälkeen osmanien valtakunta hallitsi lähes koko balkania luvulle saakka vain niemimaan läntisin osa kuului itävaltaan myöhemmin itävalta unkariin osmanien hallitsemaa balkanin eteläosaa kutsuttiin nimellä rumelia luvulla osmanien valtakunnasta itsenäistyi ensin kreikka myöhemmin serbia montenegro bulgaria ja romania kun taas valtakunnan muista alueista irralleen joutunut bosnia hertzegovina joutui itävalta unkarin miehittämäksi näiden välitse osmanien valtakunnan alue ulottui kuitenkin edelleen adrianmereen saakka kunnes kreikka bulgaria ja serbia jakoivat keskenään suurimman osan sen euroopan puoleisista alueista balkanin sodissa vuosina samalla myös albania itsenäistyi ensimmäisen maailmansodan päättyessä vuonna itävalta unkari hajosi sen balkanilla sijainneet alueet yhdistettiin serbian ja montenegron kanssa jugoslaviaksi toisen maailmansodan aikana saksa miehitti jugoslavian ja kreikan kroatia julistautui saksan tuella itsenäiseksikin mutta oli käytännössä saksan miehittämä toisen maailmansodan jälkeen valtioiden rajat balkanilla palautettiin eräitä pieniä muutoksia lukuun ottamatta samoiksi kuin ne olivat olleet ennen sotaa mutta kommunistit nousivat valtaan kaikissa muissa balkanin maissa paitsi kreikassa sekä osittain balkanilla sijaitsevassa turkissa kylmän sodan aikana romania ja bulgaria kuuluivat varsovan liittoon kun taas kreikka liittyi natoon myös albania kuului aluksi varsovan liittoon mutta erosi siitä luvulla jugoslavia kuului puolueettomiin maihin vaikka sekin oli sosialistinen valtio vuosina kommunistit menettivät valtansa balkanin maissa kuten muissakin itä euroopan maissa pian tämän jälkeen jugoslavia hajosi sen osavaltioiden julistauduttua itsenäisiksi bosnia hertzegovinassa tämä johti julmaan sisällissotaan balkanin alueen valtiollinen hajaannus luvun alussa synnytti käsitteen balkanisoituminen sana tuli uudelleen ajankohtaiseksi jugoslavian hajoamista luvulla seuranneissa sisällissodissa se kuvaa nyt hajaannusta väkivaltaa uskonnollista suvaitsemattomuutta ja etnisiä puhdistuksia balkanin pinta ala on noin neliökilometriä balkanin niemimaan pohjoisrajoina ovat joet tonava ja sava mustameri ja välimeren osat adrianmeri joonianmeri egeanmeri ja marmaranmeri ympäröivat niemimaan balkan on hyvin vuoristoinen suurimmat vuoristot ovat balkanvuoret dinaariset alpit ja pndos muita korkeita vuoristoja ovat pila rhodopes ja pirin balkanin vesistöistä tonava sivujokineen on merkittävin balkanin puolen suurimpia tonavan sivujokia ovat kupa sava krka una ja morava suurimpia järviä ovat skutarijärvi ohridjärvi ja prspa bangladeshin kansantasavalta eli bangladesh on valtio etelä aasiassa lukuun ottamatta lyhyttä rajaa myanmarin kanssa maan kaakkoisosassa ja bengalinlahtea maan eteläpuolella bangladesh on kokonaisuudessaan intian ympäröimä yhdessä intian länsi bengalin osavaltion kanssa maa muodostaa bengalin etnis kielellisen alueen nimi bangladesh tarkoittaa bengalin valtiota ja kirjoitetaan bengaliksi lausutaan bangladeshin rajat määriteltiin intian jaon yhteydessä kun siitä tuli pakistanin itäinen osa itä pakistan kilometrin päässä emämaastaan huolimatta yhteisestä uskonnosta alueiden etniset ja kielelliset eroavaisuudet länsi pakistanin apaattisen hallituksen lisäksi johtivat bangladeshin itsenäistymiseen vuonna eikki mujibur rahmanin hallinnassa verisessä bangladeshin itsenäisyyssodassa maata tuki intia itsenäistymisen jälkeiset vuodet ovat olleet poliittisesti epävakaita ja maassa on ollut kolmentoista eri valtionjohtajan lisäksi ainakin neljä vallankaappausta bangladeshin väkiluku on maailman kahdeksanneksi suurin mutta maan neliökilometrin suuruinen alue sijoittuu maailmassa vasta sijalle bangladesh onkin yksi maailman tiheimmin asutuista valtioista ja pieniä kaupunki tai saarivaltioita lukuun ottamatta kaikkein tiheimmin asuttu se on myös maailman kolmanneksi suurin muslimienemmistöinen valtio mutta bangladeshin muslimiväestö on kuitenkin jonkin verran intian muslimivähemmistöä pienempi maantieteellisesti bangladeshia hallitsee hedelmällinen gangesin brahmaputran suisto maa kokee vuosittaisia monsuunitulvia ja trooppiset hirmumyrskyt ovat yleisiä bangladesh on perustajajäsenenä south asian association for regional cooperation ja bimstecissa bay of bengal initiative for multi sectoral technical and economic cooperation sekä jäsenenä islamilaisessa yhteistyöjärjestössä ja developing countries jäänteet sivilisaatiosta laajemmalla bengalin alueella ovat vuotta vanhat tähän aikaan aluetta asuttivat dravidalaiset tiibetiläis burmalaiset ja austroaasialaiset kansat sanan bangla tai bengali tarkkaa alkuperää ei tiedetä mutta sen uskotaan tulleen bang nimiseltä dravidaheimolta joka asettui alueelle noin vuonna eaa indoarjalaisten saapumisen jälkeen gangaridain kuningaskunta muodostui viimeistään vuosisadalla eaa se yhdistyi myöhemmin biharin kanssa magadha ja maurya valtakunniksi tämän jälkeen bengali oli osa gupta valtakuntaa luvuilla valtakunnan romahdettua bengalilainen shashanka perusti vaikuttavan joskin lyhytaikaisen kuningaskunnan sekasortoisen vaiheen jälkeen buddhalainen pala dynastia hallitsi aluetta neljänsadan vuoden ajan tätä seurasi lyhytaikaisempi hindulaisen sena dynastian valtakausi islam saapui bengaliin luvulla sufilaisten lähetyssaarnaajien mukana ja seuranneet muslimivalloitukset auttoivat uskonnon levittäytymistä koko alueelle bakhtiyar khalji turkkilainen kenraali voitti sena dynastian lakshman senin ja valloitti suuren osan bengalia sulttaanien ja feodaaliherrojen dynastiat hallitsivatkin aluetta seuraavien vuosisatojen ajan lukuun mennessä suurmogulien valtakunta sai bengalin hallintaansa ja dhakasta tuli merkittävä mughal hallinnon paikallinen keskus eurooppalaiset kauppiaat saapuivat bengaliin luvun lopulla heidän vaikutusvaltansa kasvoi kunnes englannin itä intian kauppakomppania otti bengalin haltuunsa plasseyn taistelun jälkeen vuonna vuoden verinen sepoykapina johti vallan siirtymiseen yhdistyneen kuningaskunnan kruunulle jonka edustajana toimi intian kenraalikuvernööri siirtomaahallinnon aikana intian niemimaa kärsi useita kertoja nälänhädästä joista pahimpiin kuului kolme miljoonaa uhria vaatinut bengalin nälänhätä vuosina bengalia yritettiin jakaa kahteen alueeseen dhakan toimiessa itäisen alueen pääkaupunkina kun intia jakautui kahtia vuonna myös bengali jaettiin uskonnollisten rajojen mukaan läntiset osat liittyivät intiaan ja itäinen osa pakistaniin itä bengalin provinssiksi joka nimettiin myöhemmin uudelleen itä pakistaniksi pääkaupunkinaan dhaka vuonna itä bengalissa toteutettiin maauudistus joka lakkautti feodaalisen zamindari järjestelmän kuitenkin idän väestöllisestä ja taloudellisesta painoarvosta huolimatta pakistanin hallitusta ja armeijaa piti suureksi osaksi hallussaan länsiosan eliitti vuoden kieliliike oli ensimmäinen merkki pakistanin kahden osan välisestä kitkasta tyytymättömyys keskushallitukseen talous ja kulttuuriasioissa kasvoi seuraavan vuosikymmenen kuluessa ja sosialistisesta awamiliitosta tuli bengalinkielisen väestön keskeinen poliittinen äänitorvi se agitoi autonomian puolesta luvulla ja vuonna sen presidentti mujibur rahman vangittiin hänet päästettiin vapaaksi vuonna odottamattoman kansannousun jälkeen vuonna massiivinen sykloni tuhosi itä pakistanin rannikkoa ja keskushallitus vastasi alueen hätään huonosti bengaliväestön viha kasvoi kun mujibur rahmania mujib jonka johtama awamiliitto voitti enemmistön vuoden parlamenttivaaleissa estettiin astumasta virkaansa lavastettuaan neuvottelut mujibin kanssa presidentti yahya khan pidätti hänet marraskuuta ja käynnisti operaatio searchlightin pitkitetyn sotilaallisen hyökkäyksen itä pakistaniin yahyan keinot olivat verisiä ja sodan väkivalta johti lukuisiin siviiliuhreihin väkivallan tärkeimmät kohteet olivat alueen älymystö ja hindulainen väestö noin kymmenen miljoonaa ihmistä pakeni naapurimaahan intiaan arviot uhrien kokonaismäärästä vaihtelevat kolmensadan tuhannen ja kolmen miljoonan välillä suurin osa awamiliiton johtajista pakeni maasta ja perusti pakolaishallituksen kolkataan intiaan bangladeshin itsenäisyyssota kesti yhdeksän kuukauden ajan sissiliike mukti bahini sai lopulta tukea intian armeijalta joulukuussa ja jagjit singh auroran komennossa armeija sai voiton pakistanista joulukuuta ottaen yli sotavankia intian pakistanin sodassa itsenäistymisensä jälkeen bangladeshista tuli parlamentaarinen demokratia ja mujibista sen pääministeri vuoden vaaleissa sosialistis islamilainen awamiliitto voitti ehdottoman enemmistön maanlaajuinen nälänhätä syntyi bangladeshiin vuosina ja ja vuoden alussa mujib aloitti sosialistisen yksipuoluejärjestelmän juuri muodostamansa baksal liittonsa kanssa elokuuta keskitason sotilasupseerit tappoivat mujibin ja hänen perheensä sarja verisiä vallan ja vastavallankaappauksia seuraavina kolmena kuukautena kulminoituivat kenraali ziaur rahmanin valtaannousuun hän palautti monipuoluejärjestelmän ja perusti bangladeshin nationalistipuolueen bnp n zian valtakausi päättyi kun armeija salamurhasi hänet vuonna bangladeshin seuraava merkittävä johtaja oli kenraali hossain mohammad ershad joka nousi valtaan verettömässä vallankaappauksessa vuonna ja hallitsi vuoteen jolloin hänet syöstiin vallasta kansannousussa tämän jälkeen bangladesh on ollut parlamentaarinen demokratia zian leski khaleda zia johti bnp n vaalivoittoihin vuosina ja sekä toimi pääministerinä vuosina sekä abdur rahman biswas toimi presidenttinä häntä edelsi ja seurasi shahabuddin ahmed sheikh hasina yksi mujibin tyttäristä ja awamiliiton johtaja toimi pääministerinä vuosina maa kärsii yhä valtavasta korruptiosta epäjärjestyksestä ja poliittisesta väkivallasta tammikuussa maahan asetettiin sotilaiden tukema hätätilahallitus ja suunnitellut vaalit peruutettiin eri ryhmittymien tukijoiden poliittisten väkivaltaisuuksien vuoksi molempien puolueiden johtajia suunniteltiin karkotettavaksi maasta mutta tämä epäonnistui ja heinäkuussa hallituksesta pidätettiin korkea arvoista poliitikkoa liikemiestä ja virkamiestä korruptiosta epäiltynä mukaan lukien khaleda zian ja sheikh hasinan awamiliitto voitti vuonna järjestetyt vaalit se sai yli parlamentin paikasta ja sheikh hasinasta tuli pääministeri presidentti zellur rahman kuoli maaliskuussa ja hänen tilalleen nousi abdul hamid abdul hamid valittiin uudelleen vuonna maan presidentiksi joka virka on lähinnä seremoniallinen pääministerin ollessa maan tärkein poliittinen vallankäyttäjä elokuun alussa intia vaihtoi maa alueita bangladeshin kanssa kun intian enklaavia liitettiin bangladeshiin ja bangladeshin enklaavia liitettiin intiaan bangladeshin parlamenttivaaleissa joulukuussa pääministeri sheikh hasinan johtama hallitseva awamiliitto sai murskaavan vaalivoiton se sai äänistä ja liittolaisineen paikkaa parlamentin paikasta oppositiopuolue bnp ei tunnustanut tulosta bnp n johtaja khaleda zia oli vankilassa tuomittuna korruptiosta ja hänen poikansa tariue rahman puolestaan oli maanpaossa saatuaan elinkautisen vankeustuomion osallisuudesta salaliittoon hasinan surmaamiseksi hasina voitti kolmannen peräkkäisen virkakauden pääministerinä bangladeshin bkt on noussut vuosikymmenessä ja köyhyys on vähentynyt vuosittainen talouskasvu on ollut mutta korruptio on maassa suuri ongelma bangladesh on parlamentaarinen demokratia maan presidentti toimii valtionjohtajana mutta virka on suureksi osaksi seremoniallinen todellinen valta on pääministerillä joka johtaa hallitusta lakiasäätävä elin valitsee presidentin viideksi vuodeksi kerrallaan normaalisti hänellä on rajatut valtaoikeudet joita kuitenkin laajennetaan toimitusministeristön aikana pääasiassa uuteen hallitukseen siirtymisen valvomiseksi bangladesh on ottanut käyttöön ainutlaatuisen vallansiirtojärjestelmän hallituskauden lopussa valta luovutetaan siviilivirkamiehille kolmen kuukauden ajaksi nämä järjestävät uudet vaalit ja siirtävät vallan kansan valitsemille edustajille vaalien jälkeen järjestelmää käytettiin ensimmäisen kerran vuonna ja se institutionalisoitiin vuonna kolmantenatoista lisäyksenä maan perustuslakiin pääministerin jonka täytyy olla parlamentin jäsen ja nauttia parlamentin enemmistön luottamusta nimittää seremoniallisesti bangladeshin presidentti ministereistä koostuvan hallituksen valitsee pääministeri ja nimittää presidentti yksikamarinen parlamentti jäseninen jatiyo sangshad valitaan vaaleilla yhden edustajan vaalipiireistä viideksi vuodeksi kerrallaan maassa on yleinen äänioikeus kaikille vuotta täyttäneille bangladeshin perustuslaki laadittiin vuonna ja siihen on tehty kolmetoista lisäystä korkein tuomiovaltaa käyttävä elin on bangladeshin korkein oikeus jonka tuomarit nimittää presidentti oikeuslaitos ei ole riippumaton valtionhallinnosta mikä on viime vuosina aiheuttanut runsaasti kiistoja lakijärjestelmä perustuu löyhästi brittiläiseen lakiin mutta perhettä kuten avioliittoa ja perintöä koskevat lait perustuvat uskonnollisiin kirjoituksiin ja eroavat siten eri uskonnollisten yhteisöjen välillä kaksi merkittävintä puoluetta bangladeshissa ovat bangladeshin nationalistipuolue bnp ja awamiliitto bnp on läheinen islamistipuolueiden kuten jamaat e islami bangladeshin ja islami oikya jotin kanssa kun taas awamiliitto on lähempänä vasemmistolaisia ja sekularistisia puolueita kolmas merkittävä voima on jatiya puolue jota johtaa entinen sotilasjohtaja ershad awamiliiton ja bnp n välinen kilpailu on ollut katkeraa ja siihen on liittynyt mielenosoituksia väkivaltaa ja murhia opiskelijapolitiikalla on bangladeshissa erityisen vahva asema perintönä vapautusliikkeen ajoista lähes kaikilla puolueilla on huomattavan aktiiviset opiskelijajärjestöt ja opiskelijoita on valittu parlamenttiin puolueet ovat kiistelleet siitä kumpi edesmenneistä valtiomiehistä vaikutti enemmän bangladeshin itsenäistymiseen awamiliiton johtajan hasinan isä sheikh mujibur rahman vai bnp n johtajan khaleda zian aviomies kenraali ziaur rahman kahden radikaali islamistisen puolueen jagrata muslim janata bangladeshin jmjb ja jama atul mujahideen bangladeshin jmb toiminta kiellettiin helmikuussa ryhmiä on syytetty vuodesta lähtien tapahtuneiden pommi iskujen tekijöiksi ja satoja epäiltyjä jäseniä on pidätetty lukuisissa turvallisuusoperaatioissa mukaan lukien puolueiden johtaja vuonna ensimmäinen vahvistettu itsemurhapommi isku tapahtui bangladeshissa marraskuussa bangladesh jaetaan seitsemään osaan jotka on nimetty pääkaupunkiensa mukaan barisal chittagong dhaka khulna rajshahi rangpur ja sylhet nämä jaetaan edelleen piirikuntiin jotka tunnetaan nimellä zila bangladeshissa on yhteensä piirikuntaa jokainen piirikunta jakautuu poliisipiireihin thana jotka tunnettiin aiemmin alapiirikuntina upa zila jokaisen poliisiaseman alue metropolialueita lukuun ottamatta jakautuu useisiin unioneihin jotka vuorostaan koostuvat useista kylistä metropolialueilla poliisipiirit jakautuvat erillisalueisiin jotka vuorostaan jakautuvat mahalla yksiköihin alue piirikunta tai thana tasolla ei ole vaaleilla valittuja virkailijoita ja hallinto koostuu vain hallituksen virkamiehistä suoria vaaleja joissa valitaan puhemies ja tietty määrä edustajia pidetään unioni tai erillisaluetasolla vuonna parlamentin asetus määräsi jokaisessa unionissa kolme paikkaa kahdestatoista naisehdokkaille dhaka on bangladeshin pääkaupunki ja suurin kaupunki muita tärkeitä kaupunkeja ovat chittagong khulna rajshahi barisal ja sylhet näissä metropoleissa pidetään pormestarinvaalit kun taas muissa kunnissa valitaan vain puhemies pormestarit ja puhemiehet valitaan viideksi vuodeksi kerrallaan bangladesh sijaitsee alavalla gangesin brahmaputran suistoalueella suiston muodostavat toisiinsa yhdistyvät joet ganges paikallinen nimi padma tai pdda brahmaputra jamuna tai jomuna ja meghna sekä niiden sivujoet jokien tuoma tulvamaa on luonut yhden maailman hedelmällisimmistä tasangoista suurin osa bangladeshista on metrin korkeudella merenpinnasta ja merenpinnan noustessa metrillä maan alueesta noin prosentin uskotaan jäävän veden alle esimerkiksi kesällä puolet maasta oli veden alla bangladeshin korkein kohta on mowdokin vuoristossa metrin korkeudessa chittagong hill tractsin alueella maan kaakkoisosassa merkittävä osa maan rannikosta muodostuu soistuneesta viidakosta sundarbansista maailman suurimmasta mangrovemetsästä jolla on monimuotoinen eläin ja kasvikanta alueella asuu muun muassa intiantiikereitä vuonna sundarbans julistettiin vaarantuneeksi bangladesh sijaitsee kravun kääntöpiirillä maan ilmasto on trooppinen leuto talvi kestää lokakuusta maaliskuuhun ja kuuma kostea kesä maaliskuusta kesäkuuhun lämmin ja kostea monsuunikausi joka tuo suurimman osan maan vuotuisesta sademäärästä kestää kesäkuusta lokakuuhun luonnonkatastrofit kuten tulvat trooppiset syklonit tornadot ja vuorovesiportaat ovat lähes jokavuotinen ongelma niiden vaikutuksia pahentavat metsien hakkuut ja eroosio bangladeshissa chittagongin kaupungin eteläpuolella sijaitsee maailman pisin luonnollinen ja katkeamaton hiekkaranta kilometriä pitkä cox s bazar huolimatta pitkäaikaisista kotimaisista ja kansainvälisistä yrityksistä parantaa bangladeshin taloudellista ja demografista tilannetta maa on yhä alikehittynyt ja ylikansoitettu bruttokansantuote henkeä kohden oli vuonna alhainen dollaria silti kuten maailmanpankki huomautti raportissaan heinäkuussa maa on edistynyt huomattavasti inhimillisessä kehityksessä keskittyessään lukutaidon kasvattamiseen sukupuolten välisen tasa arvon lisäämiseen koulutuksessa ja väestönkasvun hidastamiseen juutti oli aiemmin bangladeshin talouden moottori maan osa maailman vientimarkkinoista saavutti huippunsa prosenttia toisen maailmansodan aikana sekä luvun lopulla ja muodosti vielä luvulla merkittävän osan bangladeshin vientituloista polypropeenituotteita alettiin kuitenkin käyttää juutin sijasta joten juuttiteollisuus taantui bangladesh kasvattaa merkittäviä määriä riisiä teetä ja sinappia vaikka kaksi kolmasosaa bangladeshilaisista onkin maanviljelijöitä yli kolme neljäsosaa maan vientituloista saadaan vaateteollisuudesta joka alkoi houkutella maahan ulkomaisia investoijia luvulla halvan työvoiman ja edullisten vaihtokurssien avulla vuonna teollisuus vei maasta tuotteita miljardin dollarin arvosta vaateteollisuuden palveluksessa on yli miljoonaa henkeä joista prosenttia on naisia vaateteollisuuden työolosuhteet ovat usein huonot ja onnettomuudet ovat tavallisia viimeksi huhtikuussa sattui vakava tehdasonnettomuus jossa kuoli yli ja loukkaantui noin työntekijää esteitä talouskasvulle ovat yleiset trooppiset myrskyt ja tulvat tehottomat valtion omistamat yritykset huonosti ylläpidetyt satamat työpaikkojen syntyvauhdin ylittävä työväestön kasvu energiavarojen kuten maakaasun tehoton käyttö riittämättömät energiavarannot talousuudistusten hidas toteutus poliittiset kiistat ja korruptio vaikeuksista huolimatta vuodesta lähtien maan vuosittainen kasvu on ollut maailmanpankin mukaan viiden prosentin luokkaa keskiluokka ja kuluttajamarkkinat ovat kasvaneet jonkin verran joulukuussa neljä vuotta raportoituaan nousevista bric talouksista brasilia venäjä intia ja kiina goldman sachs nimesi bangladeshin seuraavan yhdentoista joukkoon yhdessä egyptin indonesian pakistanin ja usean muun maan kanssa merkittävä osa maahan virtaavasta ulkomaisesta valuutasta muodostuu ulkomailla asuvien siirtolaisten lähetyksistä suorat ulkomaiset investoinnit bangladeshiin ovat lisääntyneet monet kansainväliset yritykset kuten unocal corporation ja tata group ovat tehneet merkittäviä investointeja erityisesti maakaasusektorille joulukuussa bangladeshin keskuspankki ennusti prosentin kasvua bruttokansantuotteessa eräs merkittävä tekijä talouden kehityksessä on ollut mikrolainojen yleistyminen mistä muhammad yunus voitti yhdessä grameen bankin kanssa nobelin rauhanpalkinnon vuonna loppuun mennessä grameen bankilla oli miljoonaa jäsentä ja samantyyppisillä järjestöillä lisäksi miljoonaa jäsentä bangladeshissä on kaikkiaan lentopaikkaa joista kahdella on yli kolme kilometriä pitkä kiitotie vilkkain on zian kansainvälinen lentoasema dhakassa kaksi muuta kansainvälistä lentokenttää ovat patengan lentoasema chittagongissa ja osmanin lentoasema sylhetissä rautatietä on km ja päällystettyä maantietä km navigointikelpoisia vesireittejä on km mutta kuivalla kaudella niistä voidaan käyttää vain kilometriä satamia ovat chittagong ja mongla port vesiliikenne on hidasta mutta varsin kehittynyttä maassa jonka julkista liikennettä lonely planet kuvaa muuten kolmella sanalla halpaa epämukavaa ja pelottavaa bangladeshin väkiluku vuoden laskennassa oli ja siihen perustuva arvio vuoden heinäkuulle cia n arvio vuodelle oli kumpikin luku on maailman kahdeksanneksi suuri nigerian ja venäjän välissä koska bangladeshin pinta ala on vain neliökilometriä alle puolet suomesta maa on myös erittäin tiheään asuttu bangladeshin väestönkasvu oli maailman voimakkaimpien joukossa ja luvuilla jolloin maan väkiluku kasvoi stä miljoonaan mutta ehkäisyvalistuksen myötä luvulla kasvu saatiin hidastumaan keskimääräinen hedelmällisyysaste on nyt lasta naista kohden vielä kolme vuosikymmentä sitten luku oli maan väestö on suhteellisen nuorta vuotiaiden ikäryhmä muodostaa prosenttia väestöstä kun taas vain prosenttia on vuotiaita tai vanhempia elinajanodote on vuotta sekä naisille että miehille bangladesh on etnisesti homogeeninen valtio sillä bengalit muodostavat prosenttia väestöstä jäljelle jäävä väestönosa koostuu pääasiassa biharista tulleista muuttajista ja alkuperäiskansoista chittagong hill tractsin alueella elää yhteensä eri heimoryhmää joista suurin on chakmat alueella on ollut etnisiä jännitteitä bangladeshin valtion synnystä lähtien suurimmat ryhmät hill tractsin alueen ulkopuolella ovat santalit ja garot ihmiskauppa on ollut ongelma bangladeshissa ja laiton maahanmuutto on aiheuttanut kitkaa myanmarin ja intian kanssa kuten länsi bengalissa maan tärkein kieli on bangla indoarjalainen kieli jonka alkuperä on sanskritissa kielellä on oma kirjoitusjärjestelmänsä englantia käytetään korkeamman asteen koulutuksessa ja keski ja yläluokka käyttävät sitä toisena kielenä vuoden presidentin asetuksesta lähtien banglaa käytetään kaikissa virallisissa yhteyksissä kaksi merkittävintä bangladeshissa harjoitettua uskontoa ovat islam arviolta prosenttia väestöstä vuonna ja hindulaisuus prosenttia vuonna maassa asuvat biharit ovat pääasiassa iiamuslimeja muihin uskonnollisiin ryhmiin lukeutuvat buddhalaiset kristityt ja animistit bangladeshin terveys ja koulutustasot ovat viime aikoina alkaneet parantua köyhyyden vähetessä maa on tästä huolimatta yksi maailman köyhimmistä suurin osa bangladeshilaisista elää maaseudulla omavaraistaloudessa lähes puolella väestöstä on käytettävänään alle yksi dollari päivässä bangladeshissa on suuria terveysongelmia pintaveden saastumisesta arsenikkipitoiseen pohjaveteen ja maassa esiintyviin tauteihin kuuluvat malaria leptospiroosi ja denguekuume lukutaitoaste maassa vuonna on noin prosenttia miehillä ja naisilla prosenttia maassa on ollut merkittävää epätasa arvoa sillä vuonna lukutaitoaste oli miehillä prosenttia ja naisilla vain prosenttia vuonna lukutaito on kuitenkin noussut useiden sen parantamiseen tähtäävien ohjelmien ansiosta menestyksekkäimpien joukossa ovat ruokaa koulutuksesta ohjelma ffe joka aloitettiin vuonna ja stipendiohjelma naisille alkeis ja toisen asteen koulutusta varten uutena valtiona vanhalle kansalle bangladeshin kulttuurissa yhdistyvät sekä vanhat että modernit elementit bengalin kielellä on rikas kirjallinen perinne jonka bangladesh jakaa yhdessä intian länsi bengalin osavaltion kanssa vanhin banglankielinen teksti on charyapada luvulta keskiajalla bangla kirjallisuus oli usein joko uskonnollista esimerkkinä chandidas tai mukaelmia muunkielisistä teoksista esimerkkinä alaol luvulla kirjallisuus kypsyi ja modernisoitui maan kirjallisuuden merkittävimpiä ikoneita ovat runoilijat rabindranath tagore ja kazi nazrul islam tagore sai kirjallisuuden nobelin vuonna bangladeshilla on myös pitkä kansankirjallisuuden perinne jonka osoittavat teokset maimansingha gitika ja thakurmar jhuli tai gopal bhariin liittyvät tarinat bangladeshin musiikkiperinne on keskittynyt sanoituksien ympärille baniprodhan soitinten käytön ollessa vähäistä baul on bengalin kansanmusiikin ainutlaatuinen perinne ja bangladeshissa on useita muitakin musiikkiperinteitä jotka vaihtelevat alueittain gombhira bhatiali ja bhawaiya ovat parhaiten tunnettuja musiikillisia muotoja bengalin kansanmusiikkia säestää usein ektara yksikielinen soitin muita soittimia ovat dotara dhol huilu ja tabla bangladeshissa on myös aktiivinen pohjoisintialaisen klassisen musiikin perinne bangladeshin tanssimuodot liittyvät musiikin tavoin läheisesti kansanperinteeseen varsikin heimoryhmien perinteisiin sekä lisäksi laajempaan intialaiseen tanssiperinteeseen bangladeshissa tuotetaan noin elokuvaa vuodessa suuren hindinkielisen elokuvateollisuuden tuotokset ovat myös suhteellisen suosittuja kuten myös kolkatassa tuotetut filmit onhan kaupungilla oma kukoistava bengalinkielinen elokuvateollisuutensa bangladeshissa julkaistaan yli päivälehteä ja aikakauslehteä mutta tästä huolimatta lehtien säännöllinen lukijamäärä on alhainen noin prosenttia väestöstä bangladeshilaiset kuuntelevat paikallisia ja kansallisia radio ohjelmia bangladesh betarin kautta sekä bbc n ja voice of american bengalinkielistä ohjelmistoa maassa on valtion omistama televisiokanava mutta viime vuosina yksityisten televisioasemien vaikutus on kasvanut huomattavasti ne leviävät sekä kaapelia että satelliittia käyttäen bangladeshin ruokaperinteillä on läheiset suhteet intian ja lähi idän keittiöihin mutta alueen ruoilla on myös monia omaperäisiä piirteitä riisi ja kala ovat perinteisiä suosikkiruokia mikä on johtanut sanontaan machhe bhate bangali kala ja riisi tekevät bengalilaisen lihan kulutus on lisääntynyt ja tuotanto kasvanut viime vuosina bangladeshissa valmistetaan maitotuotteista perinteisiä makeisia joihin kuuluvat muun muassa rshogolla chmchm ja kalojam sari shai on selvästi yleisin bangladeshilaisten naisten käyttämä vaate kuitenkin myös salwar kameez shaloar kamiz on suhteellisen suosittu ja kaupunkialueilla jotkut naiset käyttävät länsimaisia vaatteita miesten keskuudessa eurooppalaiset vaatteet ovat yleisemmin hyväksyttyjä miehet käyttävät myös kurta paejama yhdistelmää usein uskonnollisissa tilaisuuksissa lungi eräänlainen pitkä hame on myös miesten käyttämä vaate kaksi eidiä eid ul fitr ja eid ul adha ovat islamilaisen kalenterin suurimmat festivaalit päivä ennen eid ul fitriä tunnetaan nimellä chd rat kuun yö ja sitä juhlitaan usein ilotulittein myös muita islamilaisia juhlapäiviä vietetään tärkeitä hindulaisia juhlia ovat durga puja ja saraswati puja buddha purnima joka juhlistaa gautama buddhan syntymäpäivää on yksi merkittävimmistä buddhalaisista festivaaleista kun taas joulua bengaliksi bodin suuri päivä juhlii valtion kristitty vähemmistö tärkein maallinen festivaali on pohela baishakh tai bengalilainen uusivuosi bengalilaisen kalenterin alku muita juhlapäiviä ovat nobanno poush parbon poushin festivaali ja kansalliset juhlapäivät kuten kieliliikkeen muistoksi vietetty shohid dibosh kriketti on yksi suosituimmista urheilulajeista bangladeshissa vuonna bangladeshin krikettijoukkueelle annettiin test cricket status ja se liittyi international cricket councilin kansallisten joukkueiden eliittiliigaan pelaamaan testiotteluita muita suosittuja urheilulajeja ovat jalkapallo maahockey tennis sulkapallo käsipallo lentopallo shakki korona ja kabaddi bangladeshin kansallisurheilulaji jota pelataan kahdessa seitsemän jäsenen joukkueessa ilman palloa tai mitään muuta välinettä bangladesh sports control board säätelee eri urheiluliiton toimintaa bangladesh on osallistunut olympialaisten kesäkisoihin vuodesta alkaen urheilijan joukkueella se on maailman väkirikkain valtio joka ei ole koskaan saanut olympiamitaleita maan jalkapallojoukkue oli huhtikuussa fifan rankingissa sijalla benot b mandelbrot marraskuuta varsova puola lokakuuta cambridge yhdysvallat oli ranskalainen matemaatikko jonka ansiosta suuri yleisö kiinnostui fraktaaligeometriasta mandelbrot syntyi puolassa mutta asui nuoruutensa ranskassa jonne perhe pakeni hitlerin vainoja luvulla hänen ollessaan yksitoistavuotias hänen perheellään oli akateeminen tausta äiti oli lääkäri ja setä szolem mandelbrot oli kuuluisa pariisilainen matemaatikko joka opetti hänelle matematiikkaa mandelbrot opiskeli sodan jälkeen ranskassa ja kaliforniassa ja väitteli hän aloitti tutkijana ja oli yrityksen palveluksessa vuoteen jolloin hän jäi eläkkeelle vaikkakin jatkoi yhä uraansa tutkijana ja työskenteli professorina yalen yliopistossa vuoteen hän oli sekä ranskan että yhdysvaltojen kansalainen mandelbrot kehitti gaston julian matematiikkaa hän kehitti fraktaaligeometrian ja mandelbrotin joukkona tunnettu fraktaali on nimetty hänen mukaansa hän löysi fraktaalin yrittäessään määritellä britannian rantaviivan pituutta hänen tutkimuksensa olivat kaaosteorian kannalta erittäin merkittäviä vaikkakin jotkut matemaatikot pitivät häntä pop matemaatikkona hänen teorioidensa sovellutuksia ovat esimerkiksi ohjelmat joilla voi pakata kuvia ja luoda maisemia animaatioihin klassikoksi noussut teos the fractal geometry of nature ilmestyi mandelbrot vieraili suomessa syksyllä ja luennoi helsingin yliopistossa mandelbrot kuoli haimasyöpään sairaalassa yhdysvalloissa mandelbrot on saanut muun muassa wolfin palkinnon fysiikassa ja jaetun japani palkinnon blackjack on suuresti venttiä muistuttava korttipeli jossa tavoitteena on saada kahdella tai useammalla kortilla pelikäsi jolla voittaa jakajan käden joko siten että pelaajan käden pistemäärä on lähempänä kahtakymmentäyhtä kuin jakajan tai siten että jakajan käden pistemäärä menee yli kahdenkymmenenyhden blackjackissä ässä on arvoltaan joko yksi tai yksitoista kaikki kuvakortit kymmenen ja muut kortit nimellisarvonsa verran pelaaja pelaa pankkia jakaja vastaan jakaja jakaa pelaajalle kaksi korttia kuvapuoli ylöspäin ja itselleen kaksi korttia joista toisen kuvapuoli ylöspäin ja toisen kuvapuoli alaspäin pelaaja ilmoittaa haluaako hän uuden kortin jakaja jakaa kunnes pelaaja ei tahdo enää lisää kortteja tai korttien summa on yli kaksikymmentäyksi tämän jälkeen jakaja ottaa itselleen kortteja kunnes hänen kätensä on kuusitoista tai enemmän jos käden arvo on seitsemäntoista tai enemmän jakaja ei saa ottaa enempää kortteja pelin voittaa se jolla korttien yhteislukema on suurempi menemättä yli kahtakymmentäyhtä tai tasan kahdella ensimmäisellä kortilla saatu pistemäärä kaksikymmentäyksi on nimeltään blackjack ja se voittaa useammalla kuin kahdella kortilla saadun pisteen summan jos pelaajalla ja jakajalla on yhteislukema sama pelaaja häviää paitsi jos kyseessä on tasapeli kahdessakymmenessäyhdessä tai blackjackissä niin sanottu stand off jos yhteislukema on suurempi kuin kaksikymmentäyksi sen summan saanut häviää pistevoitolla pelaajan pelipanos voittaa blackjack voittaa pelaajalla on mahdollisuus tehdä myös jokin seuraavista toiminnoista pelin aikana pelaaja voi halutessan tuplata panoksensa saatuaan kahdella ensimmäisellä kortillaan yhteispistemääräksi tällöin pelaaja saa yhden kortin lisää ja hänen pelivuoronsa päättyy säännöistä riippuen tuplausrajat voivat olla erisuuria ja tuplaus voi olla mahdollista myös jakamisen jälkeen alla mikäli pelaajan saamat kaksi ensimmäistä korttia ovat samanarvoiset pelaajalla on mahdollisuus jakaa kortit kahdeksi eri kädeksi tällöin pelaajan on myös tuplattava panoksensa ja jaettava se näiden kahden käden kesken tasan jaetut kädet pelataan tämän jälkeen normaalisti jaetun käden voi säännöistä riippuen jakaa tai tuplata myös jakamisen jälkeen tuplauksesta poiketen pelaaja voi ottaa molempiin jaettuihin käsiin niin monta korttia lisää kuin vain on mahdollista paitsi jos jaettu pari on ässät jolloin molempiin käsiin tulee vain yksi lisäkortti pelaaja voi halutessaan antautua saatuaan kaksi ensimmäistä korttiaan tällöin pelaaja häviää puolet pelipanoksestaan ja saa pitää toisen puolikkaan mikäli jakajan ensimmäinen kortti on ässä pelaaja voi vakuuttaa kätensä tavallisesti vakuutuspanoksen arvon on vastattava puolta alkuperäisestä panoksesta mutta joillain säännöillä vakuutus voi olla myös suurempi tai pienempi mikäli jakajan seuraava kortti on arvoltaan kymmenen eli jakaja saa blackjackin pelaajan vakuutuspanos voittaa mikä käytännössä tarkoittaa sitä että pelaaja saa pitää panostuksensa eli ei voita eikä häviä mitään mikäli jakajan toinen kortti on mikä tahansa muu eli jakaja ei saa blackjackia pelaaja häviää vakuutuspanoksen ja peli jatkuu normaalisti mikäli jakajan ensimmäinen kortti on ässä ja pelaajalla on blackjack pelaaja voi halutessaan pyytää tasarahan tällöin pelaajan pelipanos voittaa normaalisti ja peli päättyy mikäli pelaaja ei halua tasarahaa ja jakaja saa myös blackjackin peli on tasan ja panokset palautetaan niin sanottu talon etu blackjackissa muodostuu siitä että jakaja ottaa kortteja vasta pelaajan jälkeen mikäli jakajan mennessä yli hävinneittenkin pelaajien panokset palautettaisiin optimaalisin pelistrategia olisi sama mitä jakaja käyttää ota kortti aina kuudestatoista tai vähemmässa ja jää aina seitsemääntoista blackjackista on tehty useita elokuvia kuten bebop eli bop on jazzin tyylisuunta jonka luonteenomaisia piirteitä ovat nopea tempo sekä kappaleen harmoniseen perusrakenteeseen ja melodiaan perustuva improvisaatio bebop syntyi yhdysvalloissa luvun alkupuolella musiikkityylin synty oli seurausta kunnianhimoisten mustien jazzmuusikoiden tarpeesta esittää jotakin vaativampaa kuin perinteinen jazz johon suhtauduttiin tanssi ja viihdemusiikkina bebopin synty aiheutti luvun jazzmaailmassa jyrkän kahtiajaon modernistien ja bebopia vieroksuvien traditionalistien välillä coleman hawkinsin levytys body and soul vuodelta on bebopin tärkeä avaus ja edeltäjä hawkins halusi poiketa tavanomaisesta melodiakulusta ja hänen äkilliset siirtymänsä tuplatempoon merkitsivät etääntymistä jazzin ja swingin valtatyylistä levytys oli myyntimenestys mutta sen merkitys perustui ennen kaikkea inspiraatioon jota kansas cityn nuoret muusikot siitä ammensivat merkittävimmät alkuajan hahmot olivat charlie parker ja dizzy gillespie jazzin yksinäiset sudet dizzy gillespie charlie parker bud powell ja thelonious monk saivat vaikutteita edeltävän sukupolven rohkeilta kokeilijoilta heitä olivat pianistit art tatum ja earl hines tenorisaksofonistit coleman hawkins ja lester young ja trumpetisti roy eldridge gillespie ja parker jotka molemmat soittivat uransa alkuvaiheessa earl hinesin orkesterissa chicagossa olivat olleet kiertueella esi bebopin mestareiden jack teagardenin ja jay mcshannin kanssa nämä muusikot olivat jo ehtineet tutkia edistyksellisiä harmonioita mutkikkaita rytmejä sekä sijais ja altered chord sointuja varsinainen bopsukupolvi vei kehitystä eteenpäin tähän suuntaan minton s playhouse ja monroe s uptown house nimisistä klubista new yorkissa tuli varhaisten bebop soittajien harjoitussali ja kokeilunäyttämö tärkeimpiä heistä oli kitaristi charlie christian joka oli jo ennättänyt benny goodmanin yhtyeessä soittamissaan sooloissa viitata välähdyksittäin bop tyyliin christianin uudistukset perustuivat ennen muuta rytminkäsittelyyn hän korosti yleensä heikkoja tahtiosia ja tahdinosien välisiä kahdeksasosia off beats ja päätti fraasinsa usein neljännen iskun jälkeiseen offbeatiin christian kokeili myös epäsäännöllisillä fraaseilla tästä tuli myöhemmän bebop tyylin tavaramerkki swing improvisaatiot rakentuivat yleensä kahden tai neljän tahdin säkeistä jotka vastasivat kappaleen laulumuodon aaba soinnullisia rakenteita kadensseineen ii v i bop improvisoijien fraasit kestivät usein parittoman määrän tahteja ja ulottuivat tahtiviivojen ja kadenssirakenteiden yli christian ja muut varhaiset bop muusikot saattoivat myös ennakoida tulevia harmonioita sooloissaan jo ennen kuin ne esiintyivät rytmisektiolla tällainen hetkellinen dissonanssi toi voimakkaan eteenpäin vievän tunnun improvisoituun sooloon swing improvsoijat korostivat yleensä tahdin ykköstä ja kolmosta dizzy gillespien salt peanutsin kaltaisessa bebop sävellyksessä rytmiset painotukset vaihtuvat tahdin kakkoselle ja neloselle tällaiset uudet rytminkäsittely ja fraseeraustekniikat antavat bebop soololle vapauden kellua vapaasti rytmisektion yläpuolella ilman pohjalla olevan laulumuodon kahlitsevaa vaikutusta swing rumpalit olivat pitäneet vakaata pulssia yllä soittamalla bassorummulla neljä iskua tahtia kohden boprumpalit kuten kenny clarke siirsivät tämän roolin ride tai hi hat symbaalille bassorummulle jäi aksentoijan tehtävä ja näitä korostuksia kutsuttiin muusikoiden keskuudessa putoileviksi pommeiksi huomattavat boprumpalit max roach philly joe jones roy haynes ja kenny clarke ryhtyivät tukemaan solisteja ja vastaamaan heidän ideoihinsa kysymys vastaus periaatteen mukaisesti kontrabasson rooli korostui rumpalien lähestymistavan muuttuessa basso huolehti paitsi kappaleen harmonisen perustan ylläpidosta myös pulssista soittamalla walking bass linjoja neljä iskua per tahti pienet swing kokoonpanot olivat saattaneet tulla toimeen ilman bassoa mutta uusi bop tyyli edellytti basson jatkuvaa läsnäoloa vuoden tienoilla toisen polven bebop muusikot clifford brown sonny stitt ja fats navarro alkoivat omassa musiikissaan lieventää varhaisen bebopin rytmisiä erikoisuuksia katkonaisten fraasien sijaan heidän improvisaationsa muodostuivat pitkistä tasaisten kahdeksasosanuottien jatkumoista rytminen vaihtelu saatiin aikaan yksinkertaisesti korostamalla tiettyjä säveliä bebop musiikki erosi täydellisesti swingkauden suoraviivaisista sävellyksistä sen luonteenomaisia piirteitä olivat nopeat tempot epäsymmetrinen fraseeraus monimutkaiset melodiat ja rytmisektiot joiden rooli oli paljon laajempi kuin pelkkä pulssin ylläpito bebop kuulosti erittäin sekasortoiselta benny goodmanin tai glenn millerin iloiseen ja tanssittavaan tyyliin tottuneista kuulijoista bebop oli hurjapäistä hermostunutta ja katkonaista jazzmuusikoiden ja asialle vihkiytyneen jazzyleisön mielestä bebop merkitsi kuitenkin jännittävää ja tervetullutta musiikillista vallankumousta swing kaudella harrastettiin tiukan järjestelmällisiä big band sovituksia bebop oli paljon vapaampaa rakenteeltaan teema usein swingkauden pop tai jazzstandardi esiteltiin kappaleen alussa ja lopussa väliin mahdutettiin joukko improvisaatioita kappaleen pääosa muodostui improvisoiduista sooloista ja ainoa koossa pitävä voima oli rytmisektion pitäytyminen kappaleen harmoniseen runkoon joskus improvisaatioihin sisällytettiin sitaatteja alkuperäisestä melodiasta tai jostakin muusta tunnetusta melodiasta mutta useimmiten ne olivat alkuperäisiä spontaaneja esityshetkellä luotuja melodioita bebop kappaleiden sointurakenteet otettiin usein suoraan swingkauden hiteistä ja niihin liitettiin uusi mutkikkaampi melodia siten luotiin kokonaan uusia sävellyksiä käytäntö oli tunnettu jo varhaisemman jazzin yhteydessä mutta bebopissa siitä tuli keskeinen periaate bebop soittajat käyttivät myös useita aiemmin tuntemattomia harmonisia keinovaroja perussoinnut korvattiin mutkikkailla sijaissoinnuilla ne sisälsivät usein tiettyjä dissonoivia intervalleja kuten pieni tai ylennetty nooni ja ylennetty undesimi tai tritonus klassiseen bebop yhtyeeseen kuului saksofoni trumpetti basso rummut ja piano tätä kokoonpanoa käyttivät sekä gillespie että parker luvun bändeissään ja levytyksissään joskus joukkoon liitettiin ylimääräinen saksofoni tai kitara sähköinen tai akustinen tai muita puhaltimia usein pasuuna oli myös mahdollista jättää yksi kvintetin soittimista pois ja muodostaa kvartetti vaikka bebop on vain yksi osa rikasta jazzmusiikin perinnettä sitä soitetaan jatkuvasti eri puolilla maailmaa improvisaatio on muuttunut sitten bebopin harmoniasidonnaisen tyylin mutta jazzkoulutuksen perustavoitteena pidetään edelleen bebopin edellyttämää kykyä improvisoida mutkikkaan muunnesointutaustan pohjalta sanan bebop on sanottu syntyneen scat laulussa käytetyistä merkityksettömistä tavuista vuoden tienoilla on myös spekuloitu charlie christianin hymisseen jotakin samalta kuulostavaa soittaessaan uskottavin selitys lienevät kuitenkin latinalaisamerikkalaisten bändinjohtajien arriba arriba huudot heidän kannustaessaan orkesteriaan termit bebop ja rebop olivat käytössä rinnakkain ja arriba muistuttaa amerikkalaisittain lausuttuna jälkimmäistä vuoden tienoilla sanat bebop ja rebop olivat merkityksettöminä sanoina laajalti käytössä rhythm blues musiikissa esimerkiksi lionel hamptonin kappaleessa hey ba ba re bop ja muutamia vuosia myöhemmin rock and rollissa esimerkiksi gene vincentin hitissä be bop a lula bebopin vaikutus näkyy myös rock and rollissa jossa esiintyy joskus bop tyylisiä sooloja ja lukujen hipeillä oli bopparien tapainen epämuodollinen pukeutumistyyli ulkopuolisille käsittämätön slangi sekä taipumus muodostaa yhteisöjä musiikkimaun pohjalta bebopin ihailijoita oli paitsi yhdysvalloissa myös ranskassa ja japanissa joissa tyyli saavutti suoranaisen kulttiaseman nykypäivän hip hop artistit kuten a tribe called uest ja guru ovat maininneet bebopin olleen esikuvana rytmiikalleen ja räppäämiselleen boeing lempinimeltään jumbo jet on boeingin valmistama nelimoottorinen laajarunkoinen ja osittain kaksikerroksinen erittäin pitkän toimintamatkan matkustajalentokone boeing on kaksi ja puoli kertaa niin suuri kuin boeingin ensimmäinen suihkulentokone boeing kone esiteltiin virallisesti vuonna mutta se suoritti ensilentonsa jo helmikuuta koneen pääsuunnittelijana toimi joe sutter boeing oli maailman suurin käytössä oleva matkustajalentokone lähes vuoden ajan sen paikan vei vasta vuonna airbus a kun kone aloitti kaupallisen toimintansa lokakuuta singapore airlinesin lennolla singaporesta sydneyyn boeing stä on kehitetty yksi lyhennetty versio sp rahtiversioita laajarunkoisempi versio dreamlifter jne yhdysvaltain presidentin kone air force one on ollut b luvun alusta alkaen nasan käytössä on entisen liikennejumbon sp versio runkoon rakennettu sofia stratosfääri infrapunaobservatorio lisäksi nasa käytti kahta erikoisvarusteltua b konetta avaruussukkulan siirtämiseen eli yleensä varalaskupaikasta kennedyn avaruuskeskukseen yhdysvaltain ilmavoimat on käyttänyt tähtien sota ohjelmassaan b konetta kuljettamaan suurteholaseria boeing osallistui luvun puolivälissä yhdysvaltain ilmavoimien cx hls tarjouskilpailuun jossa oli tavoitteena kehittää uusi strateginen äänennopeutta hitaampi kuljetuskone lockheed voitti kilpailun lockheed c galaxy koneellaan tuohon aikaan uskottiin yleisesti että matkustajalentojen tulevaisuus olisi yliäänikoneissa kun yliäänikoneet eivät täyttäneet odotuksiaan lentoyhtiöiden mielenkiinto alkoi suuntautua entistä suurempiin ääntä hitaampiin matkustajakoneisiin boeing tutki ensin mahdollisuutta pidentää konettaan mutta tämä olisi vaatinut laskutelineiden ja siipilaatikon uudelleensuunnittelua sekä voimakkaampia moottoreita kuin markkinoilla oli tarjolla siksi boeing päätti kehittää cx hls tarjouksestaan kaupallisen version boeing suunniteltiin rahtikoneen pohjalta joten sen ohjaamo suunniteltiin sijoitettavaksi ylös jotta koneen nokkaan voitaisiin sijoittaa ylöspäin avautuva rahtiovi rungon leveys suunniteltiin siten että kaksi metriä leveää standardikonttia mahtuisi vierekkäin kun kone muutettiin matkustajakoneeksi matkustamossa oli tilaa kahdelle käytävälle ja rahti voitiin kuljettaa matkustamon alla pääsuunnittelijana toimi joe sutter matkustamon ovista tehtiin tuplasti leveämpiä kuin aiemmissa lentokoneissa jotta hätätilanteessa matkustajat saataisiin evakuoitua nopeasti koneen suurimmaksi lentoonlähtöpainoksi valittiin kilogrammaa joka asetti suuria vaatimuksia moottoreille moottoreina päätettiin käyttää kehitteillä olleita ohivirtaussuihkumoottoreita koneen suuri massa pakotti lisäämään laskutelineitä takalaskutelineitä joissa jokaisessa on neljä pyörää on neljä kappaletta tämä tasaa koneen painoa tasaisemmin sekä suojaa renkaan puhkeamiselta jolloin voitiin käyttää normaaleja lentokoneen renkaita turvallisuuden takia monet järjestelmät suunniteltiin erittäin redundanteiksi esimerkiksi hydrauliikkajärjestelmiä on neljä jotka kaikki ovat itsenäisiä ja käyttävät omaa moottoriaan koneesta tuli lopulta huomattavasti edeltäjiään suurempi matkustamon leveys oli yli metriä suurempi kuin edeltävässä ssä pituudeltaan oli yli metriä pidempi kuin ja sen suurin lentoonlähtöpaino oli yli tonnia sitä painavampi koneeseen mahtui yli matkustajaa ja sen lentonopeus oli mach kantamaksi oli suunniteltu noin kilometriä boeing oli aluksi olettanut että stä tulisi suosittu rahtikone mutta luvulla lentomatkustamisen suosio nousi nopeasti ja ennusteiden mukaan kasvu jatkuisi luvulla tästä syystä lentoyhtiöt tarvitsivat lisäkapasiteettia ja pitivät ää tehokkaana vaihtoehtona pitkille reiteillä sillä siihen mahtui yli matkustajaa se oli nopeampi kuin edeltäjänsä ja edullisempi käyttää matkustajaa kohti pan american airways tilasi huhtikuuta lentokonetta miljoonalla dollarilla mikä oli silloinen maailman suurin lentokonetilaus boeing n suunnittelu aloitettiin vuonna ja ensilento oli helmikuuta ensimmäinen versio alkoi liikennöidä pan amin väreissä tammikuussa jo saman vuoden lokakuussa teki ensilentonsa ja se esiteltiin seuraavana vuonna ssa oli tehokkaammat moottorit ja suurempi enimmäislentoonlähtöpaino sekä pitempi toimintamatka myös rahtiversiot c convertible ja f freighter kehitettiin myös lyhyille matkoille kehiteltiin omat sr versiot short range uusitussa matkustamossa on yhdessä rivissä kymmenen istuinta joiden välissä on kaksi käytävää niin että istuimia on kolme vierekkäin kummallakin sivulla ja neljä keskellä viimeinen toimitettiin maaliskuussa china airlinesille valmistetuista boeing koneesta eli noin prosenttia on tammikuuhun mennessä tuhoutunut onnettomuuksissa terroriteoissa ja muissa tapahtumissa vertailun vuoksi saman aikakauden laajarunkokoneista vastaava osuus on prosenttia ja lockheed l tristarilla prosenttia boeing koneet ovat olleet osallisena kahdessa ilmailuhistorian pahimmassa onnettomuudessa pahin onnettomuus tapahtui maaliskuuta kun kaksi konetta törmäsi toisiinsa teneriffan pohjoisella lentoasemalla onnettomuudessa kuoli ihmistä toiseksi pahin onnettomuus oli uhrimäärältään lähes yhtä suuri japan airlinesin lennon sivuperäsin irtosi ja hydraulijärjestelmät lakkasivat toimimasta äkillisen paineistuksen menettämisen seurauksena miehistö sai pidettyä koneen ilmassa minuuttia mutta se törmäsi lopulta vuoreen ja ihmistä kuoli bittikarttagrafiikka on tietotekniikassa käytetty yleinen tapa esittää kuvia digitaalisessa muodossa tällaisia kuvia kutsutaan bittikarttakuviksi pikselikuviksi tai rasterikuviksi bittikarttakuva muodostuu pikseleistä kuvapisteistä kuva alkioista jotka muodostavat akkilaudan kaltaisen ruudukon jokaisella pikselillä on tietty väri ja ne tallennetaan yleensä järjestyksessä riveittäin vasemmalta oikealle bittikarttagrafiikka on yleisin tapa esittää kuvia tietotekniikassa sitä käytetään muun muassa valokuvien digitaalisessa tallennuksessa ja www sivuilla esiintyvien kuvien ja kaavioiden esittämisessä kuvankäsittelyohjelmat muokkaavat ensisijaisesti bittikarttagrafiikkaa vektorigrafiikkaohjelmia ei yleensä kutsuta kuvankäsittelyohjelmiksi bittikarttakuvat kannattaa tehdä riittävän suureen pikselikokoon josta voi myöhemmin tehdä pienempiä kopioita esimerkiksi www käyttöä varten tiedostokoko bittikarttakuvia käsitellessä onkin usein suuri ainakin pakkaamattomana yleisesti käytettyjä bittikarttatiedostomuotoja ovat bittikarttakuvan mahdollistaman kuvanlaadun määrää kaksi suuretta lisäksi mahdollinen häviöllinen kuvanpakkaus vaikuttaa lopputulokseen tarkemmin ottaen häviöllisesti pakattu kuva ei välttämättä ole bittikarttakuva pakkausdatasta muodostetaan sellainen katselua varten sopivan paperikoko kuvanlaatusuhteen etsimiseksi voidaan puolestaan laskea pikselitiheyksiä kuvan pikseliresoluutio yleensä käytetään epäselviä ilmauksia resoluutio erottelukyky tai koko ilmaisee pikselien määrän leveys ja korkeussuunnassa sen yhteyteen liitetään joskus myös värisyvyys resoluutio kirjoitetaan muotoon leveys korkeus syvyys kuvan todellista resoluutiota eli erottelukykyä ei voida parantaa jälkeenpäin teknisesti pikseliresoluutiota voidaan kyllä kasvattaa erilaisilla algoritmeilla mutta tästä on harvoin hyötyä yksityiskohtia ei tule lisää vaan kuva vain sumenee tai pikselöityy palikoituu legoilee suuri pikseliresoluutio mahdollistaa kuvan suurentamisen tai pienentämisen mutta ei takaa terävää kuvaa seuraava kuva esittää pikseliresoluution vaikutusta bittikarttakuvan laatuun pikselit ovat piirretty terävärajaisiksi neliöiksi helpottamaan hahmotusta usein pikselit näytetään pehmeästi toisiinsa sulautuneina jotta kuva näyttäisi hyvältä paperilla pikseleitä tulee olla riittävän tiheässä siten silmä ei erota niitä neliöiksi pikseliresoluutioonsa nähden liian suurelle paperille tulostettu bittikarttakuva näyttää epäselvältä pikselitiheys määrää kuvan tarkkuuden luonnossa ja sitä mitataan yksiköllä ppi pixels per inch pikseliä tuumalla se lasketaan jakamalla pituus pikseleinä pituudella tuumina tarkoituksesta riippuen yleensä ppi riittää terävään bittikarttagrafiikkaan kaupallisiin julkaisuihin ppi on minimi ja ppi suositus toki myös suunniteltu katsomisetäisyys vaikuttaa toisinaan pikselitiheyttä kutsutaan fyysiseksi resoluutioksi tai vain tarkkuudeksi usein siitä käytetään virheellisesti yksikköä dpi dots per inch pistettä tuumalla yksikköä dpi tulisi kuitenkin käyttää vain tulostimen resoluutiosta joka on eri asia kuin pikselitiheys ppi digikameroiden mainonnassa käytetään megapikseleitä bittikarttakuvan kaikkien pikselien lukumäärää jos pikselitiheyttä pidetään kuvanlaadun mittarina niin megapikselit ovat pikseliresoluutioon verrattuna harhaanjohtava tapa ilmaista kuvanlaatua cm cm kokoon tulostetun megapikselin kuvan pikselitiheys on ppi megapikselin kuvan ppi megapikselin kameran kuva on siis vain parempi ei värisyvyys kertoo kuinka monta bittiä käytetään värin esittämiseen pikseliä kohden nykyään kuvien värisyvyys on lähes aina bpp bits per pixel eli kolme tavua pikseliä kohden yksi tavu jokaiselle rgb väriavaruuden komponentille bitillä voidaan esittää miljoonaa väriä jolloin silmä ei erota vierekkäisiä väriarvoja toisistaan pelkkä bittimäärä ei kerro kaikkea esimerkiksi bpp värinen kuva voi joko olla mustavalkoinen tai sisältää erityisen väripaletin johon on valittu käytetyt värit värisyvyyksistä on enemmän tietoa artikkelissa värisyvyys benjamin harrison oli yhdysvaltain presidentti vuosina hän oli yhdysvaltain presidentti ennen presidentiksi nousuaan harrison palveli vapaaehtoisena unionin armeijassa yhdysvaltain sisällissodassa sisällissodan päättymisen jälkeen hän pyrki tuloksetta kahdesti indianan kuvernööriksi kunnes hänet vuonna valittiin yhdysvaltain senaattiin senaatissa hän puolusti paikallisia asukkaita rautatieliikenteen laajentumista vastaan vastusti kiinalaisten maahanmuuttoa rajoittanutta chinese exclusion act lakia sekä ajoi sotaveteraanien oikeuksia harrison nousi yhdysvaltain presidentiksi vuonna valitsijamiesäänten turvin vaikka sai vähemmän kansanääniä kuin vastaehdokkaansa grover cleveland presidenttinä hän tuli tunnetuksi erityisesti liittovaltion roolin vahvistamisesta yhdysvaltain taloudessa sekä yhdysvaltain kansainvälisen merkityksen korostamisesta benjamin harrison syntyi elokuuta north bendissä ohiossa hänen isänsä john työskenteli maanviljelijänä harrison kuului poliittisesti aktiiviseen sukuun hänen isoisänsä william henry harrison toimi yhdysvaltain presidenttinä vuonna ja hänen isänsä john scott harrison oli ollut edustajainhuoneen jäsenenä vuosina harrisonin sukujuuret olivat englantilais skotlantilaiset nuoruusvuotensa benjamin harrison vietti perheensä ohiojoen lähellä sijainneella maatilalla hän valmistui miamin yliopistosta vuonna seuraavana vuonna hän meni oxfordissa naimisiin yhdessä caroline lavinia scottin kanssa pari sai yhteensä kaksi lasta russell benjaminin ja mary scottin tämän jälkeen harrison opiskeli hetken lakia cincinnatissa kunnes hän perusti oman lakitoimiston indianapolisiin indianan osavaltioon muutettuaan indianaan harrison alkoi vaimonsa rohkaisemana osallistua paikallispolitiikkaan harrison liittyi juuri perustettuun republikaaniseen puolueeseen joka ajoi tuolloin erityisesti orjuuden lakkauttamista harrison oli poliittisilta näkemyksiltään maltillinen republikaani vuoden presidentinvaaleissa harrison tuki puolueen ensimmäistä presidenttiehdokasta john c frmontia joka kuitenkin hävisi vaalit demokraattien james buchananille myös vuoden vaaleissa harrison tuki republikaanien ehdokasta presidentiksi valittua abraham lincolnia pian lincolnin vaalivoiton jälkeen konfederaatio julistautui itsenäiseksi ja aloitti myöhemmin sisällissodan unionia vastaan harrison liittyi vapaaehtoisena armeijaan ja hänet sijoitettiin luutnantiksi indianan vapaaehtoisjalkaväkirykmenttiin sodan loppuun mennessä harrison oli jo nimitetty bvt prikaatikenraaliksi sodan päätyttyä harrison palasi indianaan jossa hän jatkoi asianajajana ja oli aktiivinen politiikassa vuonna harrison haki indianan kuvernööriksi mutta ei kuitenkaan voittanut puolueensa esivaaleja neljä vuotta myöhemmin harrison pyrki jälleen kuvernööriksi ja voittikin republikaanien esivaalit mutta hävisi niukasti lopullisissa vaaleissa vuonna harrison valittiin indianan edustajaksi yhdysvaltain senaattiin senaatissa hän pyrki ajamaan maanomistajien ja alkuperäisasukkaiden oikeuksia kasvavaa rautatieliikennettä vastaan ja vaati sisällissodan veteraaneille runsasta eläkettä palveluksistaan harrison riitautui puolueensa kanssa vuonna kun republikaanit ajoivat kongressissa kiinalaisten siirtolaisten maahanmuuton kieltävää chinese exclusion act lakiehdotusta harrisonin mielestä uusi laki oli ristiriidassa kiinalaisille siirtolaisille aiemmin myönnettyjä oikeuksia kohtaan eikä harrison tahtonut vahvana periaatteen miehenä rikkoa aiempaa sopimusta laki kuitenkin hyväksyttiin senaatissa ilman harrisonin tukea vuonna harrison menetti senaatinpaikkansa indianan demokraattiehdokkaalle david turpielle seuraavana vuonna harrison valittiin republikaanien presidenttiehdokkaksi hänen vastaehdokkaansa oli istuva presidentti demokraatti grover cleveland toisin kuin valtaosa aiemmista presidenttiehdokkaista harrison päätti käyttää niin kutsuttua kuisti kampanjointia koko maan laajuisen kiertueen sijaan harrison antoi eri delegaatioille useita puheita kotikaupungissaan indianapolisisissa harrison sai noin ääntä vähemmän kuin cleveland mutta voitti valitsijamiehissä lukemin ja nousi näin yhdysvaltain presidentiksi yhtenä harrisonin voiton tärkeimmistä seikoista pidetään sitä että hän onnistui voittamaan tärkeät new yorkin ja indianan valitsijamiehet puolelleen myöhemmin harrisonin vastustajat väittivät hänen käyttäneen lahjontaa new yorkissa ja indianassa mutta väitteitä ei ole koskaan pystytty todistamaan harrisonin presidenttikaudella pitkään jatkunut taloudellinen taantuma lisäsi ihmisten halua vahvistaa liittovaltion valtaa talousasioissa vuonna harrison jota oli jo pitkään luonnehdittu protektionistiksi tuki ohion kongressiedustajan ja tulevan presidentin william mckinleyn nimellä mckinley tariff tunnetuksi tullutta lakiehdotusta joka määräsi yhdysvaltojen rajalle huomattavia suojatulleja kotimaisen tuotannon tukemiseksi harrisonin kaudella yhdysvaltain kongressi käytti ensimmäisen kerran rauhan aikana yli miljardi dollaria mikä vihastutti useita ihmisiä harrisonin ja muun republikaanipuolueen katsottiin joissakin piireissä ajavan liiaksi rikkaiden etuja köyhempien kustannuksella lisäksi harrison ajoi presidenttikautensa aikana john shermanin talouteen liittyviä sherman silver purchase act ja sherman antitrust act lakeja jotka velvoittivat liittovaltiota ostamaan miljoonaa unssia hopeaa joka kuukausi ja rajoittivat yritysten vapautta yhdistyä ja tehdä keskinäisiä sopimuksia ulkopolitiikassa harrison onnistui presidenttikautensa aikana vahvistamaan yhdysvaltain kansainvälistä asemaa vuonna washingtonissa järjestettiin amerikan valtioiden ensimmäinen kansainvälinen konferenssi johon osallistuivat kaikki alueen merkittävät valtiot harrisonin ulkoministeriö sai myös neuvoteltua britannian ja saksan kanssa sopimuksen joka asetti samoan yhdysvaltain suojeluksen alaiseksi lisäksi harrison sai britannian ja kanadan rajoittamaan hylkeidenpyyntiä beringinmerellä harrison kuitenkin epäonnistui yrityksissään saada kongressi tukemaan kanavahanketta nicaraguassa ja havaijin liittämisestä yhdysvaltoihin harrisonin presidenttikauden lopussa hänen kansansuosionsa oli laskenut huomattavasti hänen suosiotaan söivät muun muassa suojatullien kannatuksen lasku populistit sekä ammattiliittojen järjestämät laajat lakot harrison valittiin kuitenkin uudelleen demokraattien presidenttiehdokkaaksi vaaleissa hänen vastaehdokkaakseen tuli jälleen demokraattien grover cleveland minkä lisäksi vaaleissa oli mukana kolmannen puolueen yhdysvaltain populistisen puolueen james b weaver vaalikampanjoinnin alussa harrisonin vaimo caroline harrison sairastui vakavasti minkä seurauksena kampanjoinnista tuli huomattavasti edellisiä vaaleja vaatimattomampia eikä yksikään ehdokas ollut mukana poliittisissa skandaaleissa harrison ei vaimonsa sairauden takia kampanjoinut juurikaan tärkeimpien osavaltioiden ulkopuolella caroline harrison kuoli lopulta lokakuussa kaksi viikkoa ennen vaalipäivää harrison hävisi valitsijamiesvaalit selkeästi äänin näin clevelandista tuli yhdysvaltain ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa presidentti joka on toiminut virassa kahdessa eri jaksossa presidenttikautensa jälkeen harrison muutti takaisin indianapolisiin jossa hän jatkoi asianajajana vuonna hän meni new yorkissa naimisiin carolinen veljen tai sisarentyttären mary lord dimmickin kanssa pari sai yhden yhteisen lapsen elizabethin eläkepäivillään harrison tuli tunnetuksi lukuisista pitämistään julkisista puheista hän toimi johtavana neuvottelijana venezuelan ja britannian välisessä rajariidassa harrison kuoli keuhkokuumeeseen maaliskuuta indianapolisissa hänet on haudattu crown hillin hautausmaalle william jefferson bill clinton synt william jefferson blythe iii elokuuta hope arkansas on yhdysvaltalainen demokraattipoliitikko hän oli yhdysvaltain presidentti kahden kauden ajan sitä ennen clinton toimi arkansasin kuvernöörinä presidenttinä clinton edisti koulutusta tuki perhevapaita lisäsi vähemmistöjen edustusta hallinnossa rajoitti käsiaseiden myyntiä ja edisti ympäristönsuojelua hän palautti valtion budjetin ylijäämäiseksi ulkopolitiikassa hän vei eteenpäin vapaakauppaa ja toimi välittäjänä maailman konflikteissa kuten pohjois irlannissa ideologisesti clinton kuului poliittiseen keskustaan ja kampanjoi niin sanottuna uutena demokraattina demokraatti clintonin suhde republikaanien hallitsemaan yhdysvaltain kongressiin oli ongelmallinen clintonia vastaan nostettiin syyte niin sanotussa lewinsky skandaalissa mutta senaatti julisti hänet syyttömäksi bill clinton syntyi hopen kaupungissa arkansasissa ja varttui hot springsissä hän sai nimen william jefferson blythe iii isänsä william jefferson blythe ii n mukaan isä kuoli liikenneonnettomuudessa kolme kuukautta ennen poikansa syntymää vuonna billin äiti virginia dell cassidy meni uudelleen naimisiin roger clintonin kanssa uusi isäpuoli oli alkoholisti joka pahoinpiteli vaimoaan ja joskus myös billin velipuolta rogeria bill käytti uutta sukunimeään jo peruskoulussa vaikkakin vaihtoi sen virallisesti vasta viidentoista ikäisenä billillä on monesti naimisissa olleen biologisen isänsä puolelta useita puolisisaruksia clinton valmistui georgetownin yliopistosta jossa hän opiskeli kansainvälistä politiikkaa hän sai rhodes stipendin oxfordin yliopistoon minkä jälkeen hän luki lakia yalen yliopistossa josta valmistui vuonna siellä hän tapasi hillary rodhamin jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna heidän ainut lapsensa chelsea syntyi vuonna clinton opetti lakia arkansasin yliopistossa ja työskenteli samalla yksityisenä asianajajana hän pyrki edustajainhuoneeseen mutta hävisi vuonna clinton oli jimmy carterin vaalikampanjan paikallispäällikkö arkansasissa hän toimi arkansasin yleisenä syyttäjänä vuonna clinton aloitti vastavalittuna arkansasin kuvernöörinä hän kuitenkin hävisi seuraavat kuvernöörinvaalit vuosina clinton työskenteli little rockissa asianajajana hänet valittiin uudelleen arkansasin kuvernööriksi ja hän voitti myös seuraavat kuvernöörinvaalit ja clinton harjoitti kuvernööriaikanaan keskustalaista politiikkaa ja ajoi vahvasti koulutusuudistuksia arkansasissa hän uudisti myös sosiaalitukijärjestelmää rohkaisemaan tuensaajia työhön hän kannatti kuolemanrangaistusta ja lisäsi afroamerikkalaisten määrää hallinnossa hän kiinnitti usein huomiota mielipidetiedustelujen tuloksiin antaessaan tukeaan lakiehdotuksille clinton nousi viiden kuvernöörikautensa aikana demokraattisen puolueen johtavien uudistusmielisten kuvernöörien joukkoon ja hän alkoi muokata itselleen kansallista profiilia hän toimi kansallisen kuvernöörien järjestön puheenjohtajana clinton toimi luvun alussa democratic leadership councilissa puolueen vahvistamiseksi ja yhdistämiseksi sekä pyrki laajentamaan sen äänestäjäkuntaa clinton lähti tavoittelemaan yhdysvaltain presidenttiyttä demokraattien ehdokaskilvassa vuonna hän voitti muut demokraattiehdokkaat selkeästi siitäkin huolimatta että hänen vietnamin sodan välttelynsä ja väitetty uskottomuutensa nousivat esille vaalikampanjassaan demokraattien ehdokkaana clinton korosti edellisten presidenttien reaganin ja bushin luomaa alijäämää ja maan talouden huonoja tulevaisuudennäkymiä varapresidenttiehdokkaakseen clinton otti tennesseen senaattori al goren presidentinvaalissa clinton voitti osavaltiossa ja sai prosenttia äänistä istuvan presidentti george bushin prosenttia vastaan näin hänestä tuli yhdysvaltain presidentti clinton astui virkaansa tammikuuta virkaanastujaispuheessaan hän peräänkuulutti uudistumista vastuullisuutta ja uhrauksia clinton valittiin toiselle kaudelleen presidentinvaalissa republikaanien bob dolea vastaan gore jälleen varapresidenttiehdokkaanaan clinton voitti osavaltiossa ja sai prosenttia äänistä ensimmäisellä presidenttikaudellaan clinton hyväksyi useita lakeja jotka liittyivät perhe ja sairausvapaisiin naisiin kohdistuvaan väkivaltaan rikollisuuteen ja aseväkivaltaan koulutukseen ympäristöön ja sosiaaliturvauudistukseen hän ryhtyi supistamaan maan budjettialijäämää hän perusti pohjois amerikan vapaakauppa alueen joka poisti kauppaesteet yhdysvaltain kanadan ja meksikon väliltä hän pyrki luomaan kattavan sairausvakuutusjärjestelmän ja nimitti vaimonsa hillaryn johtamaan suunnittelukomiteaa uudistus ei kuitenkaan mennyt läpi kongressissa kongressivaaleissa republikaanit saivat lisäpaikkaa ja enemmistön alahuoneeseen ensimmäistä kertaa vuoteen tämä johti ja alkuvuodesta taisteluihin kongressin ja presidentin välillä puhemies newt gingrichin johdolla republikaanit vaativat laajoja leikkauksia valtion menoihin jotka clinton hylkäsi republikaaneilla oli niin suuri ylivoima että he pystyivät ohittamaan presidentin veto oikeuden eivätkä esitelleet uutta budjettia vaan liittovaltion toimintoja jouduttiin ajamaan alas alkuvuodesta rahoituksen loppuessa demokraatit hyökkäsivät republikaanien oletettuja motiiveja vastaan tilanteen oletetaan kääntyneen clintonin hyväksi ja auttaneen hänen uudelleenvalintaansa loppuvuodesta clinton nimitti useita naisia ja vähemmistöjen edustajia tärkeille paikoille hallinnossaan kuten oikeusministeri janet renon korkeimman oikeuden jäsenen ruth bader ginsburgin ja toisella kaudellaan ulkoministeri madeleine albrightin vuonna clinton palautti vallasta syöstyn haitin presidentti jean bertrand aristiden valtaan vuonna clintonin hallinto välitti daytonin rauhanneuvotteluja joilla lopetettiin bosnian sota clintonin toisen kauden aikana yhdysvallat nautti terveestä taloudesta korkeasta työllisyydestä ja teknologiabuumista vuoden valtion budjetti oli ensimmäistä kertaa kolmeen vuosikymmeneen ylijäämäinen kuten kaksi seuraavaakin clintonin hallinto toimi välittäjänä pohjois irlannin rauhansopimuksen solmimisessa samana vuonna yhdysvallat pommitti irakin asetehtaita ja vuonna maa johti naton operaatiota kosovon etnisten puhdistusten lopettamiseksi vuonna clinton allekirjoitti lain joka normalisoi kauppasuhteet kiinan kanssa kuva clinton approval rating png thumb px clintonin hyväksymisluku toisen presidenttikauden aikana vaihteli kyselyissä prosentin molemmin puolin ylin käyrä kuvaa hyväksymistä keskimmäinen käyrä vastustusta bill ja hillary clintonin toimia tutkittiin clintonin ensimmäisen presidenttikauden aikana niin sanotussa whitewater skandaalissa vuonna tapahtuneista epäselvyyksistä kiinteistöalalla clintonit todettiin syyttömiksi vuonna mutta useita muita asiaan liittyneitä henkilöitä tuomittiin vankeuteen arkansasin hallinnon työntekijä paula jones syytti vuonna clintonia vuonna hotellihuoneessa tapahtuneesta ahdistelusta juttu sovittiin kun clinton maksoi jonesille dollaria jonesin jutun tutkinnassa kävi ilmi että clintonilla oli ollut salasuhde valkoisen talon harjoittelijaan monica lewinskyyn asian ilmitulemisesta syntyi skandaali clinton kiisti aluksi suhteen ja häntä syytettiin väärästä valasta hänet vapautettiin syytteistä clinton alkoi kerätä varoja william j clinton foundation säätiölleen presidenttikautensa jälkeen säätiö tukee muun muassa pienyrittäjyyttä kasvihuonekaasujen rajoittamista koululaisten terveyttä halpoja aids lääkkeitä köyhille maille sekä afrikan ja latinalaisen amerikan viljelijöitä clinton on ansainnut suuria summia pitämällä puheita yrityksille clinton tuki voimakkaasti ja näkyvästi vaimonsa hillary clintonin esivaalikampanjaa vuoden presidentinvaaleissa clintonille tehtiin sydämen ohitusleikkaus ja sydämen pallolaajennus sepelvaltimon ahtauman takia wall street journalin nbc newsin ja annenbergin vuonna teettämässä kyselyssä bill clinton oli selvästi arvostetuin maan viimeisen neljän presidentin joukossa uinnipiacin yliopiston teettämässä kyselyssä clintonia piti maan parhaana sodanjälkeisenä presidenttinä prosenttia vastaajista toiseksi eniten ronald reaganin jälkeen cern eli cern virallisesti ja alun perin virallisesti on euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus se tutkii aineen perusolemusta ja voimia jotka pitävät sen koossa keskuksen keskeisin tutkimuslaitteisto on vuonna käyttöönotettu lhc cernissä on noin vakituista työntekijää ja vuosittain siellä vierailee lähes tutkijaa cernin kanssa yhteistyössä tai sen kanssa työskentelee yli kolmasosa maailman kokeellisista hiukkasfyysikoista organisaation jäsenvaltioina on maata suomi liittyi organisaation jäseneksi vuonna suomen osallistumista cernin projekteihin hoitaa suomalaisten yliopistojen yhteinen fysiikan tutkimuslaitos hip cern on lyhenne sanoista conseil europen pour la recherche nuclaire tämä conseil eli neuvosto perustettiin ja se muuttui organisaatioksi nimilyhenne säilytettiin kuitenkin ennallaan nykyisin cerninä tunnetun tutkimuskeskuksen rakentaminen aloitettiin se sijaitsee geneven kaupungin kupeessa sveitsin ja ranskan rajalla pääosin sveitsiläisen meyrinin ja ranskalaisen prvessin mons n alueella järjestön päämaja on meyrinissä vuonna cerniin valmistui pääasiassa elektronien kiihdyttämiseen tarkoitettu lep törmäytin large electron positron collider kiihdytinputki on kilometriä pitkä rengas joka kulkee ranskan ja sveitsin alueella noin sadan metrin syvyydessä maan alla kiihdytinputken varrella on neljä väliasemaa joissa kussakin on erilaisia hiukkasilmaisimia tai esim hiukkasinjektointipiste alemman tason kiihdyttimistä lep ajettiin lopullisesti alas marraskuuta ja purettiin pois tulevan lhc n tieltä sillä mitattiin erityisesti w ja z bosonien ominaisuuksia tarkkuudella joka antoi luottamusta hiukkasfysiikan standardimalliin uuden törmäyttimen suunnittelu alkoi rakennettavaksi valittu large hadron collider eli lhc suuri hadronitörmäytin törmäyttäisi kahta vastakkain kiertävää protonisuihkua lhc käynnistettiin ensimmäisen kerran syyskuussa kiihdytin rakennettiin samaan olemassa olevaan lep iä varten rakennettuun putkeen mutta juuri magneettien parantamisella saadaan aikaiseksi suurempi kiihdytysjännite koekäyttöjen jälkeen ensimmäiset varsinaiset kokeet aloitettiin maaliskuuta kiihdyttimen ensimmäinen päätehtävä oli löytää higgsin bosoni jonka löytymisestä raportoitiin heinäkuuta cernissä oli käytössä cernet niminen tietokoneverkko suurtietokoneiden ja minitietokoneiden välillä luvulla joka muistutti rakenteeltaan arpanetiä mutta käytti eri protokollia berkeley unixin myötä tcp ip levisi myös cerniin ulkoiset yhteydet jatkoivat iso ja decnet yhteyksillä vuoteen saakka cernin fyysikko tim berners lee keksi tiedonsiirtojärjestelmän tutkimustulosten automaattiseen jakamiseen tutkijoille ympäri maailmaa tämä www eli world wide web laajeni sittemmin maailmanlaajuiseksi cern toimii grid laskentaverkon tier keskuksena vuonna cern säilöi noin petatavua dataa jota tuli petatavua kuukaudessa lisää noin kymmenen toimintavuoden jälkeen lhc tä on ehdotettu päivitettäväksi high luminosity large hadron collider eli hl lhc muotoon cernin tulevista hankkeista on suunnittelun ja alustavan kehittelyn alla kaksi erityyppistä törmäytintä lineaarikiihdytin clic ja lhc n kaltainen mutta suurempi rengaskiihdytin fcc eli future circular collider fcc olisi halkaisijaltaan kilometriä ja törmäysenergialtaan jopa tev cernin ylin päätäntävalta on neuvostolla jossa on kustakin jäsenmaasta kaksi edustajaa toinen edustaja edustaa valtion hallintoa ja toinen tieteellistä yhteisöä cernillä on jäsenvaltiota jäsenet ovat israelia lukuun ottamatta euroopan valtioita ja useimmat kuuluvat eu hun varsinaisten jäsenten lisäksi cernillä on kahdeksan tarkkailijajäsentä tarkkailijajäsenet ovat euroopan ulkopuolisia tai ei valtiollisia tahoja ne joilla on tarkkailijastatus eivät ole jäseniä eivätkä osallistu päätöksentekoon mutta niillä on mahdollisuus osallistua neuvoston kokouksiin ja saada neuvoston dokumentteja kumppanijäsenistä kaksi on esivaiheessa ennen varsinaista jäsenyyttä muita kumppanijäseniä on viisi cernin tarkkailijajäseniä on kuusi connecticut on yksi yhdysvaltain osavaltioista osa uuden englannin aluetta ja yksi niistä iso britannian kolmestatoista siirtokunnasta jotka julistautuivat itsenäisiksi yhdysvaltain vapaussodan tuoksinassa vuonna connecticutia reunustaa etelässä long islandin salmi lännessä new york pohjoisessa massachusetts ja idässä rhode island monet osavaltion asukkaat työskentelevätkin new york cityssä tärkeimmät kaupungit ovat pääkaupungin lisäksi new haven new london norwich stamford waterbury ja bridgeport kaiken kaikkiaan osavaltiossa on kaupunkia connecticutin korkein osa on berkshireksi kutsuttu seutu osavaltion luoteisrajalla sieltä maasto laskee etelään kohti long islandin salmea connecticut joki kulkee keskeltä osavaltiota laskien long islandin salmeen muita suuria jokia ovat housatonic ja thames vuoden lämpimin kuukausi on heinäkuu jolloin keskimääräinen ylin lämpötila bridgeportissa on astetta keskimääräinen alin on pakkasen puolella joulukuusta maaliskuuhun alimmillaan tammikuussa noin astetta sateet jakautuvat melko tasaisesti kaikille vuodenajoille säätila vaihtelee suuresti sekä päivästä toiseen että vuodesta toiseen voimakkaita sääilmiöitä ovat toisinaan esiintyvät hurrikaanit ja tornadot sekä nimellä nor easter kutsuttavat lumimyrskyt ennen eurooppalaisia nykyistä connecticutin aluetta asuttivat algonkin kansat ensimmäiset eurooppalaiset uudisasukkaat connecticutissa olivat englantilaisia puritaaneja massachusettsista vuonna hollantilaiset kävivät alueella turkiskauppaa kunnes englantilaiset ajoivat heidät pois vuonna connecticutin siirtokunta sai kuninkaallisen määräyskirjan joka määritteli sen itsehallinnon se osallistui muun siirtokunnan kanssa amerikan vallankumoukseen vuonna connecticut luopui orjuudesta connecticutin pääkaupunki on ollut hartford vuodesta sitä ennen new haven ja hartford toimivat vuorotellen pääkaupunkina osavaltion nimi tulee mohikaanien kielen sanasta uinnehtukut joka tarkoittaa paikkaa pitkän joen lähellä yhdysvaltojen presidentti george w bush syntyi connecticutissa new havenin kaupungissa heinäkuuta vuonna peuotit saivat reservaatin ledyardin kaupunkiin he perustivat kasinon ja ovat keränneet sillä huomattavan varallisuuden connecticutin lainsäädäntövaltaa käyttää kaksikamarinen osavaltion parlamentti ylähuoneessa eli senaatissa on jäsentä alahuoneessa eli edustajainkokouksessa on jäsentä ensimmäinen perustuslaki astui voimaan tammikuuta nykyinen järjestyksessään neljäs perustuslaki on vuodelta ylintä toimeenpanovaltaa käyttää kuvernööri demokraattisen puolueen ned lamont astui kuvernöörin toimeen tammikuussa osavaltio on jaettu kahdeksaan piirikuntaan niillä ei ole omaa hallintoa vaan niitä käytetään vain kuvaamaan missä osassa osavaltiota joku kaupunki sijaitsee kaupunkeja on connecticut luopui kuolemanrangaistuksesta vuonna seitsemäntenätoista osavaltiona connecticutin bruttokansantuote vuonna oli miljardia dollaria se oli yhdysvaltojen osavaltioista tilalla vuonna osavaltion bruttotuote oli yhteensä miljardia yhdysvaltain dollaria bruttotuote asukasta kohti oli vuonna mikä oli enemmän kuin missään muussa yhdysvaltain osavaltiossa kaivosteollisuus oli aikaisemmin merkittävää mutta viimeiset rauta ja kuparikaivokset on suljettu kauan sitten osterien ja kampavenussimpukoiden tuotanto on merkittävä osa connecticutin taloutta vuonna se työllisti henkeä ja tuotti yli miljoonaa dollaria käytössä oli kalastusalusta osavaltio vuokraa määräaloja merenpohjasta osterinviljelyä varten joulukuussa connecticutin työttömyysaste oli eli prosenttiyksikköä huonompi kuin koko yhdysvalloissa keskimäärin vuoden väestönlaskennan mukaan connecticutin asukasluku oli connecticutin weberin piste eli väestöllinen keskipiste sijaitsee cheshiren kaupungissa vuonna prosenttia osavaltion asukkaista oli ulkomaalaissyntyisiä vuoden väestölaskennassa prosenttia osavaltion yli vuotiaista asukkaista puhui kotikielenään englantia prosenttia espanjaa prosenttia italiaa prosenttia ranskaa ja prosenttia puolaa connecticut on voimakkaasti kaupungistunutta siellä ei kuitenkaan ole yhtään todella suurta kaupunkia erot köyhien ja rikkaiden alueiden välillä ovat jyrkkiä erityisesti hartfordin new havenin ja bridgeportin keskustat ovat kurjistuneet yli sadantuhannen asukkaan kaupunkeja on viisi yalen yliopisto on ollut merkittävät tekijä connecticutin kulttuurielämässä sen teatterikoulu oli yhdysvaltojen ensimmäinen alan korkeakouluopetusta antava laitos ja yliopistokirjapaino on tunnettu akateeminen kustantaja connecticutissa on toiminut ammattilaisjoukkueita eri urheilulajien pääsarjatasoilla osavaltion nhl joukkueen hartford whalersin siirtyminen muualle aiheutti suurta vastustusta nykyisin osavaltion asukkaat kannattavat lähialueidensa joukkueita connecticutissa toimii edelleen alemmilla tasoilla useita urheiluseuroja coffeeshop tarkoittaa alankomaissa usein kahvilaa jossa myydään virvokkeiden ja kahvin lisäksi erilaisia kannabistuotteita yksityiseen käyttöön ne voivat olla kannabisuutteella kyllästettyjä leivoksia tai joko kakkuja eli ns space cake tai muita samantyylisiä tuotteita kuten uutteella kyllästettyjä kynttilöitä alankomaiden lainsäädännössä huumeet on luokiteltu mietoihin ja vahvoihin huumeisiin ja mietojen huumeiden myynti sallitaan coffee shopeissa jotta mietojen huumeiden käyttäjät eivät tulisi kosketuksiin vahvojen huumeiden kanssa kunnat voivat kuitenkin erikseen määritellä sallivatko ne coffee shoppeja ja millä ehdoilla ensimmäinen kannabista myyvä coffee shop avattiin alankomaiden pääkaupunkiin amsterdamiin luvulla myöhemmin coffee shopien toimintaa on ryhdytty säätelemään toimilupakäytännön avulla alankomaissa laki kieltää kannabistuotteiden myynniin mutta käytännössä se on mahdollista coffee shopeissa lakia ei sovelleta niissä kun seuraavat ehdot täyttyvät coffee shopit eivät saa suoranaisesti mainostaa myyvänsä kannabistuotteita mutta useimmiten kannabistuotteita myyvän coffee shopin tunnistaa rastafari symboleista ja värityksestä voimassa olevan lain mukaan coffee shopit eivät saa julkaista internetissä listaa myynnissä olevista kannabistuotteista coffee shop voi tarkoittaa myös tavallista kahvilaa erityisesti englanninkielisissä maissa alankomaissa vastaava sana on koffiehuis caf puolestaan tarkoittaa baaria tanskan kööpenhaminan kristianian alueella on ollut kahviloita jotka myyvät kannabistuotteita poliisi kuitenkin sulki näitä paikkoja paljon vuosina coloradon osavaltio yhdysvalloissa laillisti kannabiksen myynnin yli vuotiaille vuoden alusta claude jade oik claude marcelle jorr lokakuuta dijon ranska joulukuuta boulogne billancourt ranska oli ranskalainen näyttelijä joka esiintyi kolmessa franois truffaut n elokuvassa christine darbonia hän näytteli uransa aikana sekä elokuvissa että televisiossa ja teatterissa koulutuksensa hän oli saanut nimenomaan näyttämötaiteeseen claude jade syntyi vuonna dijonissa hänen vanhempansa olivat yliopistoprofessoreita jade opiskeli ensin kolme vuotta dijonin näyttämötaiteen konservatoriossa ja muutti vuonna pariisiin missä hän opiskeli jean laurent cochet n ja mary maruet n alaisuudessa jade esiintyi luigi pirandellon näytelmässä enrico iv kun elokuvaohjaaja franois truffaut löysi tämän truffaut valitsi jaden vuoden elokuvaansa varastettuja suudelmia jean pierre laud n vastanäyttelijäksi sen jälkeen jade sai roolin alfred hitchcockin elokuvasta topaz johon truffaut oli tätä hitchcockille kirjeessään suositellut jade palasi luvulla truffaut n antoine doinel elokuvien sarjaan ja christine darbonin hahmoon nuori pari sai ensi iltansa vuonna ja rakkaus karkuteillä vuonna pääosa jaden luvun rooleista oli televisiossa niistä merkittävin oli sarjassa l le aux trente cercueils hän näytteli myös lyonissa jean meyerin teatteriseurueessa ja esiintyi muun muassa jean giraudoux n henry de montherlantin james joycen ja jean racinen näytelmissä jade muutti vuonna neuvostoliittoon diplomaattimiehensä bernard costen kanssa ja jatkoi uraansa moskovassa hän näytteli bolevikki inessa armandia sergei jutkevitin elokuvassa lenin pariisissa ja kansainvälisesti tuotetussa vakoiluelokuvassa teheran palattuaan ranskaan jade näytteli edelleen useissa televisiosarjoissa ja yksittäisissä elokuvissa kuten jeann pierre mockyn elokuvassa bonsoir jadesta tuli vuonna ranskan kunnialegioonan ritari hänen omaelämäkertansa baisers envols julkaistiin vuonna jaden viimeiseksi rooliksi jäi jacues rampalin climne et le cardinal jota esitettiin pariisissa ja teatterifestivaaleilla jade kuoli joulukuussa etäpesäkkeitä lähettäneeseen silmasyöpään hän oli jo aiemmin menettänyt silmänsä syövän takia ja käytti muovista tekosilmää climne et le cardinal näytelmässä kristoffer kolumbus genova genovan tasavalta toukokuuta valladolid kastilian kruunu oli genovalainen tutkimusmatkailija kolumbus ylitti atlantin vuonna ja saapui amerikan itäpuolisille saarille ensimmäisenä eurooppalaisena hän purjehti aragonian ja kastilian nykyinen espanja kuningasparin suojelemana kolumbus ei etsinyt uutta maanosaa vaan meritietä intiaan hän uskoikin kuolemaansa saakka löytäneensä intian eikä uutta mannerta kolumbus asettui uusien alueiden kuvernööriksi ja teki kaikkiaan neljä matkaa amerikkaan kolumbus ei ollut ensimmäinen amerikassa käynyt eurooppalainen sillä ainakin viikingit olivat käyneet siellä aiemmin hänen löytöretkensä antoivat kuitenkin lähtölaukauksen eurooppalaiselle amerikan valloitukselle ja imperialismille sen seurauksena euroopan amerikoiden ja afrikan välille muodostuivat kiinteät yhteydet myöhempinä vuosisatoina kristoffer kolumbuksen taustasta ja varhaisvaiheista ei tiedetä paljonkaan hän itse suhtautui aiheeseen vältellen eikä hän koskaan esimerkiksi kertonut työläisvanhemmistaan vaan vain vihjasi suvussaan olleen amiraaleja kolumbuksen poika fernando coln kirjoitti isänsä elämäkerran kauan tämän kuoleman jälkeen italiaksi käännetty ja vuonna julkaistu teos on puutteellinen kaunisteltu ja kiistanalainen ei ole kuitenkaan selvää onko virheiden alkuperä fernandolta vai kristofferilta kolumbuksen uskotaan syntyneen genovassa nimellä cristoforo colombo elokuun ja lokakuun päivän välillä vuonna kolumbuksen kirjoittamaksi uskotussa hänen jälkeläistensä oikeusriidoissa käytetyssä testamentissa vuodelta hän itsekin kirjoittaa syntyneensä genovassa siendo yo nacido en genova myös aikalaiskronikoitsijat ja kirjailijat kutsuivat häntä genovalaiseksi ja myös moni asiakirja osoittaa samaan suuntaan kolumbuksen on myös ehdotettu syntyneen muun muassa portugalissa kataloniassa espanjassa juutalaiseksi korsikassa kreikassa kristofferin isä domenico colombo oli kankuri ja äitinsä susanna fontanarossa kankurin tytär hänellä oli neljä pikkusisarusta veli bartolomeo nuorena kuollut veli giovanni pellegrino sisar bianchinetta ja veli giacomo hänen ei tiedetä opiskelleen pavian yliopistossa vaikka hänen elämäkerrassaan näin väitetäänkin kristoffer ja veli bartolomeo lähtivät merille jo nuorina vaikka toisinaan työskentelivätkin villankarstaajina vuonna koko perhe muutti savonaan genovasta länteen jossain vaiheessa kolumbus muutti lissaboniin kolumbuksen muistelmissa on monia vaikuttavia ja joidenkin epäilemiä tarinoita nuoruuden meriseikkailuista välimerellä ja islannin länsipuolella hänen tiedetään kuitenkin varmasti käyneen vuoden heinäkuussa madeiralla ostamassa sokeria kolumbus meni noin lissabonissa naimisiin alhaisaatelistonaisen filipa moniz de perestrellon kanssa ja sai portugalin kansalaisoikeudet hänen ensimmäinen poikansa diego syntyi eikä äidistä sen jälkeen ole tietoja merimatkojensa välillä kolumbus asui lissabonin lisäksi myös porto santossa ja madeiralla hän hankki elantonsa kartanpiirtäjänä jonkun kartoittajan palveluksessa ja velkaantui huomattavasti kolumbus teki luvun alussa useita merimatkoja guineaan mistä siihen aikaan kuljetettiin kultaa ja orjia portugaliin kolumbus keräsi jatkuvasti tietoa portugalilaisten tekemistä merimatkoista afrikkaan ja keskusteli usein merimiesten kanssa hän alkoi kehitellä ajatusta purjehtimisesta aasiaan lännen kautta atlantin valtameren yli intiaan missä oli monenlaisia rikkauksia kolumbus tutustui pierre d aillyn vuonna ilmestyneeseen teokseen imago mundi ja opiskeli sitä ahkerasti hän kirjoitti tunnetulle kartantekijälle toscanellille firenzeen ja vaihtoi tämän kanssa käsityksiä maailmankartasta ja aasiaan purjehtimisesta maapallo tiedettiin pallonmuotoiseksi jo kolumbuksen aikoina mutta arviot sen koosta vaihtelivat guinean matkoillaan kolumbus teki tarkkoja muistiinpanoja ja laski maapallon ympärysmitaksi päiväntasaajan kohdalla kilometriä mikä on lähes kilometriä todellista vähemmän kolumbus uskoikin löytävänsä japanin vain kilometrin päästä kanariansaarilta länteen vaikka todellisuudessa matkaa on kilometriä kolumbus esitti purjehdussuunnitelmansa portugalin kuningas mutta ei saanut vastakaikua kuninkaallisen komission asiantuntijat totesivat matkan paljon pidemmäksi kuin kolumbus kuvitteli eivätkä uskoneet täysin japaninkaan olemassaoloon kuninkaalla ei myöskään ollut varaa antaa laivoja näin epävarmaan yritykseen kolumbus lähti portugalista kastiliaan vuoden lopussa kolumbus saapui kastiliaan luultavasti vuonna kolmivuotiaan diego poikansa kanssa hän alkoi käyttää kastiliassa nimeä cristbal coln kolumbus asui kreivi luis de la cerdan talossa kahden vuoden ajan kreivi kirjoitti kolumbuksesta kastilian kuningattarelle isabellalle joka kehotti lähettämään kolumbuksen luokseen vuonna kolumbus asui crdobassa odotti tapaamista kuningattaren kanssa ja myi kirjoja kesällä hän sai uuden naisystävänsä kanssa pojan nimeltä fernando kun kolumbus pääsi esittelemään ajatuksensa kuningattarelle ja kuningas ferdinandille nämä kiinnostuivat kolumbuksen ajatuksesta mutta antoivat asian harkittavaksi oppineiden komissiolle komissio käsitteli asiaa monen vuoden ajan ja kolumbukselle maksettiin sinä aikana tukea valtion kassasta kolumbus kirjoitti myös portugalin kuninkaalle ja pyysi tätä vielä kerran harkitsemaan ehdotustaan kuninkaan vastaus vuonna oli rohkaiseva mutta kolumbuksen ei tiedetä enää palanneen portugaliin samana vuonna bartolomeu dias ilmoitti löytäneensä meritien intiaan afrikan eteläkärjen kautta mikä teki kolumbuksen kaavailemasta reitistä vähemmän tarpeellisen portugalilaisille kolumbus lobbasi kastilaissa väsymättä suunnitelmiaan hänen tukijoihinsa ja kannattajiinsa kuului genovan ja firenzen kauppiaita la rbidan luostarin ja kuninkaallisen hovin munkkeja kanariansaarten espanjalaisvalloituksen rahoittajia prinssi don juanin hovi sekä aragonian valtionrahasto vuonna kolumbus kutsuttiin asumaan hoviin granadan edustalle missä espanjalaiset piirittivät maureja seuraavana vuonna kolumbuksen asiaa käsitellyt toimikunta antoi asiasta kielteisen lausunnon toimikunta ei uskonut kolumbuksella olleen sellaista tietoa asioista joita muilla ei ollut he uskoivat matkan intiaan kestävän kolme vuotta eikä paluu olisi välttämättä enää mahdollista hallitsijapari ei kuitenkaan tyrmännyt kolumbuksen ideaa vaan ilmoitti hänelle että asia voidaan ottaa esille myöhemmin kun sota granadaa vastaan olisi ohi granada antautui tammikuussa uusi toimikunta hyväksyi kolumbuksen ajatukset kolumbus vaati itselleen kuitenkin niin suurta korvausta palveluksistaan että toimikunta ja hallitsijapari torjuivat hänet aluksi jyrkästi hallitsijapari pyörsi kuitenkin päätöksensä ehkä kuninkaan rahastonhoitajan luis de santngelin vaikutuksesta kolumbuksen kanssa tehtiin alustava sopimus ja kolumbus sai lainan hän meni palosin kaupunkiin keväällä herättelemään merenkulkijaporvareissa kiinnostusta tulevaan matkaansa huhtikuun päivänä kuningatar ja kuningas allekirjoittivat kolumbuksen kanssa tehdyn sopimuksen siinä kolumbuksesta tehtiin valtameren suuramiraali ja aatelinen ja hän sai perinnöllisen varakuninkuuden ja kuvernöörinoikeuden löytämiinsä maihin sekä osuuden kaikista voitoista myönteisen päätöksen saanut kolumbus lähti granadasta toukokuussa ja matkusti satamakaupunki palosiin siellä hän sai kaupungilta sopimuksensa mukaisesti käyttöönsä kaksi karavelia pintan ja nian joiden miehistölle valtio maksoi etukäteen neljän kuukauden palkan lippulaivakseen kolumbus sai santa mara nimisen aluksen laivat olivat lähtövalmiit kymmenen viikon kuluttua matkan järjestelyissä ja miehistön hankinnassa tärkeässä osassa olivat pinznin veljekset kolmella laivalla matkaan lähti yhteensä miestä joista oli espanjalaisia kolumbuksen osuus matkan kustannuksista oli ehkä kahdeksasosa minkä hän oli lainannut kolumbus lähti palosista elokuuta hän purjehti ensin kanariansaarille jotka kuuluivat kastilialle siellä hän täydensi varastojaan ja korjasi aluksia syyskuuta alkoi matka meren yli länteen kolumbus aikoi purjehtia suoraan länteen kunnes kohtaisi maata hän navigoi kartan tähtitaivaan ja päivän pituuden mittauksen avulla spekulatiivinen kartta perustui kolumbuksen virheelliseen käsitykseen maapallon ympärysmitasta sekä cipangun japanin oletetusta sijainnista kapinahenki voimistui laivoilla viikko viikolta kun maata ei alkanut näkymäänkään kolumbus alkoi väärentää lokikirjaan päivämatkojen pituuksia pienemmiksi jotta miehistö ei tietäisi kuinka kauas oli jo purjehdittu nämä lukemat olivat kuitenkin lähempänä todellisuutta kuin kolumbuksen oikeat arviot sillä kolumbuksella oli tapa yliarvioida purjehdittu matka kolumbus käänsi kurssin lounaaseen lokakuuta ehkä koska miehistö näki lintuja tai koska kapinamieliala oli kasvanut liian voimakkaaksi kolumbuksen päiväkirjamerkinnän mukaan ensimmäisenä maata näki pintan miehistöön kuulunut rodrigo de triana kolumbus saavutti viimein lokakuuta saaren jolle hän antoi nimen san salvador pyhä vapahtaja ja kirjasi muistiin alkuasukkaiden sille antaman nimen guanahani alkuasukkaat olivat rauhallisia ja ystävällisiä ja kolumbus uskoi että heidät voitaisiin käännyttää kristinuskoon ilman väkivaltaa hän vangitsi joitain intiaaneja vietäväksi takaisin espanjaan ja yritti selvittää heiltä mistä löytyy kultaa vieläkään ei ole varmuutta mikä bahamasaarista kolumbuksen ensin löytämä saari oli sillä hänen muistiinpanonsa eivät tarjoa konkreettisia tuntomerkkejä saaren uskotaan yleisimmin olevan watlings island joka nimettiin sen vuoksi uudelleen san salvadoriksi muita suosituimpia ehdokkaita ovat samana cay ja grand turk bahamasaarten asukkaat olivat monien muiden karibian saarten taino intiaaneille sukua olleita lucayaneja jotka katosivat melko pian kolumbuksen vierailun jälkeen san salvadorilta kolumbus matkasi toisille saarille ja kirjoitti ylös havaintojaan saarten ihmeellisestä luonnosta ja alkuasukkaiden tavoista koska hän luuli tulleensa aasiaan hän kutsui alkuasukkaita nimityksellä indios intiaanit indias oli tuolloin japanista kiinasta ja intiasta käytetty yhteisnimitys kuuban pääsaaren kolumbus tavoitti lokakuuta yllätyksekseen hän ei löytänyt kuubasta kuningasta kultaa eikä mausteita muutamaa päivää myöhemmin martn alonso pinznin johtama pinta lähti jostain syystä omille teilleen tammikuun neljäntenä kolumbus lähti paluumatkalle hispaniolan pohjoisrannikkoa pitkin ainoalla laivallaan kolmantena päivänä he kohtasivat pintan ja jatkoivat matkaa yhdessä tammikuuta he joutuivat pieneen kahakkaan karaibi intiaanien kanssa tammikuun päivänä he ottivat kurssin avomerelle koilliseen helmikuuta laivat joutuivat yhteen vuosisadan rajuimmista myrskyistä mutta selviytyivät lopulta portugalille kuuluneille azoreille portugalilaiset halusivat pidättää kolumbuksen mutta hän näytti heille kastilian kuninkaan ja kuningattaren kirjeitä ja kieltäytyi antautumasta kolumbus jatkoi azoreilta itään helmikuuta myrskyt nousivat uudelleen ja kolumbus joutui hädissään purjehtimaan portugalin rannikolle kuningas otti hänet ystävällisesti vastaan vaikka vaatikin aluksi löydettyjä saaria ja maita itselleen kolumbus nosti ankkurin maaliskuuta ja purjehti lähtösatamaansa palosiin minne hän saapui maaliskuuta myös azoreilla omille teilleen myrskyssä joutunut pinta löysi tiensä takaisin espanjaan kastilian majesteetit kiittivät kolumbusta tämän suurista palveluksista ja kutsuivat hänet luokseen he pitivät hyvin tärkeänä että kolumbus tekisi pian uuden matkan ja kolumbus ehdottikin että hispaniolaan lähetettäisiin siirtolaista jotka rakentaisivat sinne kaupunkeja ja käännyttäisivät intialaisia kristinuskoon majesteetit pyrkivät myös varmistamaan että löydetyt maat tunnustettaisiin heille kuuluviksi paavi vahvisti tämän oikeuden toukokuussa barcelonassa kolumbus sai sankarin vastaanoton hän toi näytteille alkuasukkaita eksoottisia eläimiä kultaa puuvillaa aloeta mausteita ja nahkoja intiaanit kastettiin ja yksi heistä toimi myöhemmin tulkkina kolumbuksen uusilla matkoilla kolumbuksen löytämien saarten luonteesta syntyi erimielisyyttä kolumbus uskoi löytäneensä juuri sen mitä oli lähtenyt hakemaankin meritien aasiaan monet uskoivat häntä mutta monet myös kiistivät kolumbuksen löytämien saarten olevan aasiassa kuningaspari asettui varauksellisesti kolumbuksen kannalle kolumbus kirjoitti ensimmäisestä matkastaan päiväkirjan suomennettu amerikan löytöretken päiväkirja suomennos erkki valkeila joka on säilynyt nykypäivään bartolom de las casasin jäljentämänä las casas on lyhennellyt kirjaa monin paikoin mutta ilmeisesti kuitenkin poistanut vain lähes mielenkiinnottomia osia kuten mainintoja säästä toiselle matkalleen kolumbus lähti syyskuuta hänellä oli seitsemäntoista laivaa henkeä hevosia siemenviljaa viiniköynnöksiä ja muuta tavaraa uusiin maihin perustettavien siirtokuntien tarpeisiin mukana oli myös kristofferin veli diego kolumbus hän jäi hispaniolan saarelle perustetun la isabela siirtokunnan ylipäälliköksi kristoffer löysi saaren sisäosista kulta alueen sen jälkeen hän purjehti kuubaan ja jamaikaan mutta palasi sieltä huonossa kunnossa syyskuussa la isabelaan minne oli sillä välin tullut hänen toinenkin veljensä bartolom kristofferin ollessa matkalla osa väestöä oli alkanut niskuroida diegoa vastaan kapinoijat anastivat lopulta bartolomn laivat ja lähtivät espanjaan kantelemaan kuningasparille kolumbusta vastaan lähes satatuhantinen intiaaniväestö kävi mellastelevien espanjalaisten kimppuun vaikka kolumbus olikin kaikin tavoin omalta osaltaan pyrkinyt rauhallisiin väleihin intiaanien kanssa ennen matkaa kuningatar isabella oli antanut hänelle tarkat ohjeet että intiaaneja on kohdeltava hyvin ja rakkaudella jotta näistä tulisi katolisia kristittyjä ja espanjan kuninkaan alamaisia syksystä kevääseen käytyjen taistelujen ja intiaanien oman poltetun maan taktiikan seurauksena intiaaneja kuoli historioitsija pietro martire d anghieran mukaan mahdollisesti jopa kaksi kolmasosaa koko väestöstä kolumbus onnistui rauhoittamaan saaren ehkä ainakin väliaikaisesti maaliskuussa sen keskiosiin tekemällään invaasiolla joskin taistelut jatkuivat seuraavana vuonna viisisataa intiaania lähetettiin sevillaan myytäviksi orjiksi espanjaan menneet niskurit saivat aikaan sen että kuningaspari lähetti hispaniolaan luottamusmiehen tutkimaan saaren oloja kolumbus palasi espanjaan ja sai helposti kumotuksi häntä vastaan esitetyt syytökset kolmannelle matkalle kolumbus lähti toukokuuta kuudella aluksella matkalle ei riittänyt miehiä sillä sota ranskaa vastaan oli käynnissä ja kolumbus sai laivojensa väeksi maanpakolaisuuteen tuomittuja rikollisia kanariansaarilla kolumbus jakoi laivastonsa kahtia toinen osa purjehti suoraan hispaniolaan toisella hän itse lähti eteläisempää tietä kap verden saarien kautta ja päätyi monen vastuksen perästä ensi kertaa etelä amerikan mantereelle orinocojoen suun seuduille sieltä kolumbus kiirehti kuitenkin hispaniolaan missä oltiin tyytymättömiä bartolom kolumbuksen tiukkaan hallintoon ja saaren ylituomari oli asettunut kapinallisten johtajaksi kristoffer kolumbus saapui juuri silloin saarelle antautui neuvotteluihin kapinallisten kanssa ja rauhan saavuttamiseksi suostui nöyryyttäviin ehtoihin hallitessaan karibialla varakuninkaana ja kuvernöörinä kolumbuksen huhuttiin harjoittaneen kovaa kuria johon saattoi kuulua rikoksiin syyllistyneiden silpominen nöyryyttäminen ja myyminen orjaksi panettelijoiden puheiden seurauksena hispaniolaan oli lähetetty uusi käskynhaltija francisco de bobadilla joka perille tultuaan hankki itselleen joukkojen suosion antamalla kaikille kullankaivuluvan kolumbuksen veljesten poissa ollessa kolumbusta koskeneiden väitteiden ja hänestä laaditun raportin seurauksena kastilian kuningaspari palautti ongelmallisen kolumbuksen kahlittuna espanjaan siellä kolumbus vapautettiin mutta hän menetti arvonimensä ja ylivaltansa uudessa maanosassa neljännelle ja viimeiselle matkalleen meren taakse kolumbus lähti toukokuuta hänellä oli neljä pientä laivaa ja sataviisikymmentä miestä joukossa veljensä bartolom ja kolmetoistavuotias poikansa fernando hispaniolan saaren käskynhaltija ovando ei sallinut kolumbuksen nousta lainkaan maihin joten kolumbus jatkoi matkaansa hondurasin rannoille sieltä hän etsi salmea josta pääsisi intian valtamereen sellaista salmea ei löytynyt mutta veraguan tienoilla hän löysi kultaa hän ryhtyi perustamaan sinne siirtokuntaa mutta joutui pakenemaan intiaanien hyökkäystä jamaikalle vuotavat laivat ohjattiin matalikolle ja apua lähdettiin pyytämään hispaniolasta sitä kuitenkaan saamatta kolumbus sairastui ja espanjalaiset suututtivat saaren alkuasukkaat kolumbus pelastautui intiaaneilta maaliskuuta tapahtuneen kuunpimennyksen avulla jonka hän tiesi tapahtuvan hän lähetti intiaanipäällikölle sanan että jumala on päättänyt rangaista heitä koska he näännyttivät nälkään hänen valittunsa ja vihansa merkiksi jumala pimentäisi kuun kun kuu pimeni kolumbuksen ennustamalla hetkellä kantoivat hätääntyneet intiaanit kolumbukselle ruokatarvikkeita ja kolumbus lupasi että jos he vastakin huolehtisivat haaksirikkoisten muonituksesta jumala antaisi kuun paistaa kahdeksan kuukauden jälkeen syntyi tyytymättömän miehistön keskuudessa aseellinen kapina jonka bartolom kolumbus kukisti siirtolaisten suuttumusta peläten käskynhaltija ovando joutui lopulta lähettämään laivan noutamaan haaksirikkoisia hispaniolasta kolumbus kuukauden kuluttua palasi veljineen ja poikineen espanjaan valtameren amiraali ja intian varakuningas valitteli nyt köyhyyttään sillä viimeiset varansa hän oli antanut merimiesten palkoiksi joita hallitus ei suostunut maksamaan hän saapui kotimaahan marraskuuta kolumbus ei käynyt enää amerikassa palattuaan kastiliaan kolumbus sai nauttia ennenkokematonta vaurautta hispaniolasta tulevien rahalähetysten ansiosta hänen terveytensä oli kuitenkin jo huono ja heikkeni nopeasti koska hän ei kyennyt kivuiltaan enää matkustamaan hoviin poika diego hoiti hänen asioitaan kolumbuksella oli leskeksi jääneen kuninkaan kanssa kiistaa viroistaan sekä saamistaan rahallisista avustuksista ja tuotoista ja kolumbus syytti kuningasta lupauksiensa pettämisestä vastineeksi kuningas tarjosi läänityksiä kastiliassa minkä kolumbus torjui kolumbus kuoli valladolidissa toukokuuta häntä vaivanneeksi sairaudeksi on vuosisatojen ajan arveltu kihtiä luvulla todennäköiseksi kuolinsyyksi on nostettu reaktiivinen niveltulehdus jonka kolumbus sai todennäköisesti ruokamyrkytyksestä matkoillaan kolumbus haudattiin aluksi valladolidiin mutta hänen jäännöksensä on sen jälkeen siirretty useasti vuonna hänen poikansa diego siirrätti jäännökset sevillaan las cuevasin luostariin vuonna diegon leski kuljetutti jäännökset atlantin yli santo domingoon hispaniolaan sieltä ne siirrettiin havannaan kuubaan vuonna jäännökset palautettiin valtameren yli sevillaan santo domingosta oli kuitenkin vuonna löydetty laatikko jossa oli luunkappaleita ja kolumbuksen nimi sevillaan palautetuista luista otettiin dna näytteet joista vuonna varmistui tutkijoiden mukaan että ainakin osa niistä todella oli kolumbuksen jäännöksiä kolumbuksesta ei tunneta yhtään muotokuvaa joka olisi tehty hänen elinaikanaan kolumbuksen poika fernando kuvasi kolumbuksen sopusuhtaiseksi ja keskimääräistä pitemmäksi hän kertoi kolumbuksella olleen pitkät kasvot kyömynenä vaaleat silmät vaalea ja hiukan punertava iho ja että hänen vaalea tukkansa muuttui vuoden iässä valkoiseksi las casasin kuvauksen mukaan kolumbuksen parta ja hiukset olivat punaisia kunnes muuttuivat valkoisiksi tärkeimmät kolumbukseen liittyvistä primaarilähteistä ovat kolumbuksen omat päiväkirjat joita hän kirjoitti matkoillaan kuningasparin luettavaksi alkuperäiset kirjat ovat kadonneet mutta ensimmäisestä ja kolmannesta kirjasta on olemassa osittaiset ennallistukset neljännestä matkasta ei ole olemassa päiväkirjaa mutta siltä on säilynyt kolumbuksen pojaksi ferdinandiksi oletetun kirjoittajan silminnäkijäkuvaus ferdinand kirjoitti isästään myös elämäkerran kolumbukselta on lisäksi säilynyt kirjeenvaihtoa kuningasparin ja näiden läheisten kanssa kolumbus oli syvästi uskonnollinen ja hän kirjoitti vuosien ja aikana kokoelman raamatullisista ennustuksista joiden hän ilmeisesti ajatteli liittyvän itseensä kolumbuksen kuoltua hänen poikansa diego ja fernando kävivät kastilian kruunua vastaan pitkällisiä oikeuskiistoja tuotoista jotka he katsoivat kruunun olevan heille velkaa kruunu tukeutui luvun alkupuoliskon aikana hanakasti erilaisiin väitteisiin joiden mukaan kolumbus ei olisi ollutkaan amerikan todellinen löytäjä jotkut väittivät martn pinznin tai kolumbusta edeltäneen tuntemattoman luotsin löytäneen maanosan ennen kolumbusta jotkut jopa todistivat oikeudessa ettei kolumbus olisi edes käynyt mannermaalla kolmannen matkansa aikana kolumbuksen edelle nostettiin myös löytöretkeilijä amerigo vespucci jonka väitettiin virheellisesti käyneen amerikan mantereella ennen kolumbusta lopulta koko maanosa nimettiin pian kolumbuksen kuoltua vespuccin mukaan sillä vespuccin väitettiin hataralta pohjalta ensimmäisenä tienneen käyneensä uudessa maanosassa eikä aasiassa kolumbusta on kutsuttu uuden maailman löytäjäksi vaikka viikinkejä olikin käynyt pohjois amerikassa ennen häntä vasta kolumbuksen matkan seurauksena amerikka kuitenkin avautui eurooppalaisille löytöretkeilijöille hyödyntäjille ja asuttajille historiankirjoitus olikin perinteisesti suhtautunut kolumbukseen sankarina jonka eurooppaan tuomat rikkaudet ja amerikan avaaminen eurooppalaisasutukselle hyödyttivät espanjaa ja muuta eurooppaa suuresti nykyisin kolumbusta arvioitaessa kiinnitetään kuitenkin huomio amerikan eurooppalaisvalloituksen tuottamaan tuhoon esimerkiksi alkuperäisasukkaille ja maanosaan rahdatuille afrikkalaisorjille kolumbuksen taidot kapteenina kokeneena merenkävijänä ja navigoijana arvostetaan nykyisinkin korkealle kolumbus osasi valita reittinsä amerikkaan ja takaisin taitavasti ja samat reitit ovat edelleenkin käytössä hän osasi myös hyödyntää taitavasti kanarianvirtaa hän kykeni lisäksi löytämään laskelmiensa avulla takaisin edellisillä matkoillaan löytämilleen satamille kolumbus piti kuitenkin lisääntyvistä todisteista huolimatta kuolemaansa saakka itsepintaisesti kiinni luulostaan että hän oli löytänyt meritien euroopan ja aasian välillä kolumbuksen maihinnousua juhlistetaan edelleen monissa amerikan maissa sekä espanjassa ja italiassa latinalaisessa amerikassa monet juhlistavat kolumbuksen sijaan alkuperäisväestön ja espanjalaisten kulttuurien yhdistymistä yhdysvalloissa vietetään vuosittain lokakuun toisena maanantaina kansallista juhlapäivää kolumbuksen päivää luvulle tultaessa kolumbuksen juhlinta oli alkanut herättää myös vastustusta alkuperäiskansojen kohtalon vuoksi ja jotkut ovat ehdottaneet päivän tilalle alkuperäiskansojen päivää kristoffer kolumbuksen mukaan on nimetty amerikassa useita kaupunkeja alueita ja muita paikkoja kuten kolumbian tasavalta etelä amerikassa washington district of columbia kanadan provinssi brittiläinen kolumbia ohion pääkaupunki columbus oregonin columbiajoki ja columbian yliopisto johan carl ludvig engel oli saksalainen arkkitehti joka työskenteli vuodesta suomen suuriruhtinaskunnassa hänen arkkitehtuurinsa edusti uusklassista empiretyyliä engel loi pääkaupungiksi korotetulle helsingille monumentaalikeskustan ja toimi koko suomalaisen rakennustaiteen suunnannäyttäjänä luvun alkupuoliskolla preussilaissyntyinen engel työskenteli berliinissä tallinnassa ja pietarissa ennen siirtymistään suomeen hän sai ensin helsingin uudelleenrakennuskomitean arkkitehtina ja myöhemmin intendentinkonttorin johtajana laajan vaikutusvallan ja ainutlaatuiset mahdollisuudet toteuttaa arkkitehtonisia visioitaan engelin päätyö helsingissä on senaatintorin empiremiljöö johon kuuluvat helsingin tuomiokirkko valtioneuvoston linna helsingin yliopiston päärakennus ja kansalliskirjasto hän suunnitteli myös runsaasti kirkkoja ja julkisia rakennuksia eri puolille suomea sekä piirsi useiden kaupunkien kuten turun ja porvoon ruutu asema kaavat johann carl ludwig engel syntyi vuonna berliinissä silloisessa preussin kuningaskunnan pääkaupungissa hänen isänsä oli muurarimestari johann philipp engel isänsä esimerkkiä seuraten engel suuntautui rakennusalalle ja aloitti opinnot berliinin maineikkaassa rakennusakatemiassa bauakademissa akatemiassa opetettiin teknisten aineiden lisäksi rakennustaiteen historiaa ja hyvää arkkitehtonista makua hyvällä maulla tarkoitettiin käytännössä tuon ajan muotityyliä uusklassismia engelin kanssa samaan aikaan bauakademissa opiskeli karl friedrich schinkel myöhemmin preussin maineikkain arkkitehti ja berliinin uusklassisen keskustan luoja ei kuitenkaan ole näyttöä siitä että engel ja schinckel olisivat tunteneet toisensa opiskeluaikanaan vuoteen mennessä engel valmistui bauakademista maanmittariksi ja vuonna arkkitehdiksi tutkintotodistuksensa mukaan hän oli tehnyt oppilastöinä piirustukset koulua virastotaloa myllyä ja viljavarastoa varten todistuksessa korostettiin erityisesti engelin eleganttia piirustustapaa valmistumisensa jälkeen engel sai viran preussin rakennushallituksessa virassaan hän pääasiassa avusti vanhempia arkkitehteja ja suunnitteli teollisia rakennuksia ja rakennelmia kuten myllyjä patoja ja vesipumppuja ansioluettelossa jonka engel laati erottuaan rakennushallituksen palveluksesta hänen mainitaan suunnitelleen kahdeksan myllyä sekä tehneen piirustusta pienempiä pato ja myllylaitteita sekä vesipumppuja varten entisen opettajansa arkkitehti philipp bernhard bensonin kanssa hän suunnitteli myös kolme julkista rakennusta neuruppinin kaupungin raatihuoneen ja pyhän marian kirkon sekä zittaun kaupungin raatihuoneen näistä neuruppinin kirkko on edelleen jäljellä engelin vanhin säilynyt rakennuspiirustus on suunnitelma preussin kruununleipomoksi vuodelta tätä rakennusta ei kuitenkaan toteutettu vuonna ranska voitti preussin jenan auerstedtin taistelussa maa joutui antautumaan napoleonille mikä lamautti preussin rakennustoiminnan työpulan vuoksi engel otti vuonna vastaan kaupunginarkkitehdin viran venäjän keisarikuntaan kuuluvasta tallinnasta jonka asukkaista suurin osa oli baltian saksalaisia engelin tallinnaan suunnittelemista rakennuksista tiedetään vain vähän ja vain yksi kaupungin vanhassa keskustassa sijaitseva yksityistalo on onnistuttu identifioimaan hänen työkseen tallinnakaan ei kuitenkaan tarjonnut engelille riittävästi työtä joten hän suuntasi katseensa keisarillisen venäjän pääkaupunkiin pietariin engel erosi tallinnan kaupunginarkkitehdin virasta ja siirtyi pietarilaisen tehtailijan c r lomanin palvelukseen hän matkusti turkuun johtamaan lomanin omistaman sokeritehtaan laajennusta ja vietti siellä kaksi vuotta engelin turussa viettämät vuodet osoittautuivat merkityksellisiksi hänen tulevalle uralleen hän tutustui turun akatemian fysiikan professoriin gustaf gabriel hällströmiin jonka kautta hän sai suunniteltavakseen akatemian tähtitornin vuonna valmistuneesta vartiovuoren tähtitornista tuli engelin ensimmäinen merkittävä suunnittelutyö suomessa ilmeisesti turussa solmittujen kontaktien kautta engelin nimi kantautui johan albrecht ehrenströmin korviin j a ehrenström vanha kustavilainen diplomaatti ja hovimies oli helsingin uudelleenrakennuskomitean puheenjohtaja ehrenström oli laatinut pääkaupungiksi korotetulle helsingille hienostuneen uuden asemakaavan mutta hänellä oli vaikeuksia löytää suunnitelman toteuttajaksi sopiva arkkitehti ruotsin vallan aikaisia arkkitehteja kuten uuden yleisten rakennusten intendentinkonttorin johtajaksi nimitettyä charles bassia pidettiin tyyliltään vanhentuneina ja liian ruotsalaisina engel vieraili ehrenströmin luona helsingissä mukanaan nippu rakennuspiirustuksia hän teki hyvän vaikutuksen ehrenströmiin joka päätti suositella engeliä uudelleenrakennuskomitean arkkitehdiksi ehrenström kehotti engeliä piirtämään suunnitelman helsinkiin suunniteltua pörssitaloa varten ja käyttämään sitä työnäytteenä virkaa hakiessaan ehrenström kirjoitti engelistä suosituskirjeet suomen asiain komitean edustajalle carl johan walleenille ja ministerivaltiosihteeri robert henrik rehbinderille eräässä kirjeessään ehrenström kuvailee tapaamistaan engelin kanssa sokeritehtaan valmistuttua engel seurasi lohmania pietariin missä hän imi vaikutteita uusklassismin venäläisestä muodosta pörssitalon lisäksi hän laati luonnokset teatteriksi pietariin sekä valtavaksi kirkoksi moskovaan nämä piirustukset esiteltiin keisari ja ne saivat suopean vastaanoton keisarilta joka oli innokas arkkitehtuurin harrastaja virantäyttöprosessi kesti silti vuosia etenkin carl walleen oli varauksellinen engeliä kohtaan ja toivoi että uudelleenrakennuskomitean palvelukseen kiinnitettäisiin joku pietarin taideakatemian oppilas keisarilliseen byrokratiaan turhautunut engel valmisteli jo muuttoa takaisin kotikaupunkiinsa berliiniin mutta hänen suunnitelmansa keskeytyivät helmikuussa tuolloin keisari hyväksyi ehrenströmin ehdotuksen engelin kiinnittämisestä helsingin uudelleenrakennuskomitean arkkitehdiksi vuotias engel muutti samana vuonna perheineen helsinkiin kaupunkiin jonka uudelleenrakentamisesta tuli hänen elämäntyönsä engelin päätyö oli senaatintorin ja sitä ympäröivien rakennusten suunnittelu ehrenströmin asemakaava korosti klassismin ihanteiden mukaisesti aukion symmetriaa pohjoisreunalle oli varattu paikka luterilaiselle kirkolle ja sen edessä olevalle päävartiolle itä ja länsireunoille taas senaatintalolle ja kenraalikuvernöörin palatsille joiden tuli olla keskenään symmetriset engelin ensimmäinen työ helsingissä oli senaatintorin eteläreunassa sijainneen bockin talon muuttaminen alun perin väliaikaiseksi kenraalikuvernöörin palatsiksi myös muut ruotsin vallan aikaiset kauppiastalot jotka reunustivat toria etelästä modernisoitiin klassismin ihanteiden mukaisiksi vuonna valmistui torin itäreunalle massiivinen senaatintalo nyk valtioneuvoston linna jota engel piti parhaana siihenastisena työnään ja johon hän myöhemmin viittasi mestariteoksenaan länsireuna varattiin aluksi kenraali kuvernöörin palatsille mutta myöhemmin siihen päätettiin sijoittaa yli opiston pää rakennus koska turusta vuonna helsinkiin siirretty yliopisto tarvitsi kipeästi tiloja ja koska kenraalikuvernöörillä oli jo torin varrella sangen edustava palatsi päärakennus valmistui engelin päätyöksi muodostui luterilaisen pääkirkon nikolainkirkon nyk helsingin tuomiokirkko suunnittelu hän hioi kirkon piirustuksia vuosikymmenen ajan ja pyrki tekemään siitä mahdollisimman puhtaan ja klassismin ihanteiden mukaisen kirkon rakennustyöt alkoivat vuonna ja ne olivat kesken vielä engelin kuollessa hänen seuraajansa saattoivat rakennustyöt päätökseen mutta samalla tekivät lisäyksiä engelin alkuperäisiin piirustuksiin ja muuttivat ratkaisevasti kirkon ulkoasua intendentinkonttorin johtaja charles bassi erosi tehtävästään auennutta intendentin virkaa tarjottiin välittömästi engelille jota pidettiin liki ainoana pätevänä ehdokkaana koko maassa engel antoi kuitenkin vältteleviä vastauksia koska hän hautoi jälleen kerran suunnitelmia paluusta berliiniin hän kävi kirjeenvaihtoa preussilaisten viranomaisten kanssa ja tiedusteli mahdollisuuksiaan valtion virkoihin tämä aiheutti huolta helsinkiläisissä jotka pelkäsivät menettävänsä engelin itse keisari aleksanteri i vaati että engelistä oli pidettävä kiinni keinolla millä hyvänsä ja julisti en halua menettää tätä miestä saatuaan berliinistä kielteisiä vastauksia engel ottikin nopeasti intendentin viran vastaan sangen muhkein ehdoin hän sai nauttia palkkaa sekä uudelleenrakennuskomitean arkkitehdin että intendentinkonttorin johtajan virasta ja sai päälle eläkkeen sekä muita etuisuuksia intendentinkonttorin myöh rakennushallitus tehtävänä oli valvoa julkista rakentamista suomen suuriruhtinaskunnassa kaikkien julkisten rakennusten piirustukset tuli lähettää konttoriin tarkastusta ja hyväksymistä varten jonka lisäksi siellä laadittiin tilauksesta rakennuspiirustuksia konttorissa suunniteltiin engelin vuotisen toimikauden aikana useita kymmeniä rakennuksia vuodessa kirkkoja pappiloita kartanoja kouluja raatihuoneita läänin hallituksia sairaaloita kasarmeja vankiloita tulli kamareja ja majakoita yleisin tuote olivat kirkot engelin valvonnassa suunniteltiin kaikkiaan kirkkoa ja tapulia sekä kymmenen kirkon uudistustyöt konttorissa työskenteli intendentin lisäksi aluksi kaksi ja myöhemmin kolme arkkitehtia konduktöörin virkanimikkeellä lisäksi engel joka halusi huolehtia uuden sukupolven kasvattamisesta piti konttorissa myös arkkitehtioppilaita engelin siirtyessä intendentiksi hänen vaikutusvaltansa laajeni siis helsingistä koko maahan hän suhtautui virkaansa kunnianhimoisesti ja piti tehtävänään levittää maakuntiin parempaa arkkitehtuuria ja hyvää makua konttorin laajasta tuotannosta luonnollisesti vain pieni osa oli engelin itsensä suunnittelemaa mutta kaikki sen arkkitehdit seurasivat hänen tyyli ihanteitaan konttorin kautta uusklassismi levisi luvun alkupuoliskon määrääväksi rakennustyyliksi pappiloiden raatihuoneiden ja kartanoiden kautta tyyli omaksuttiin kaupunkien porvaristaloihin ja myös vauraimpiin maalaistaloihin kenties kuuluisin engelin helsingin ulkopuolisista töistä on eckerön postitalo joka nousi ahvenanmaan läntisimpään pitäjään eckeröön ruotsista tulleen ikiaikaisen merireitin varrelle hän suunnitteli postitalosta tietoisesti liian suuren sillä sen oli tarkoitus toimia suomen suuriruhtinaskunnan voimanosoituksena ruotsin suuntaan engelin lukuisista uusklassisista kirkoista huomattavimmat ovat luterilaiset lapuan tuomiokirkko oulun tuomiokirkko ja haminan kirkko nyk johanneksen kirkko sekä turun ortodoksinen kirkko myös porin raatihuone ja haminan raatihuone kuuluvat hänen huomattaviin töihinsä intendentin ominaisuudessa engel laati myös useiden kaupunkien asemakaavat ensimmäisen näistä hän teki turkuun vuoden palon jälkeen jossa kaupunki oli tuhoutunut lähes täysin uusklassismin ihanteiden mukainen ruutukaava korosti paloturvallisuutta kadut olivat leveitä korttelit väljiä ja yli yksikerroksiset puurakennukset kiellettyjä samoja periaatteita engel sovelsi myös muissa asemakaavoissaan tampereella hämeenlinnassa porvoossa jyväskylässä ja mikkelissä engelin suunnittelema porvoon asemakaava kuitenkin toteutettiin vain osittain vanha porvoo jäi ennalleen mutta sen etelä puolelle rakennettiin engelin suunnitelman mukainen uusi kaupungin osa engel kuoli toukokuuta kotonaan bulevardilla sairasteltuaan viimeisinä vuosinaan hänet on haudattu perhehautaan hietaniemen hautausmaalle engel avioitui saksalaissyntyisen vaimonsa charlotte sophien omaa sukua barth kanssa viimeistään vuonna charlotte engel oli kotoisin lneburgista perheeseen syntyi viisi lasta aikalaiset kuvailivat carl ludvig engeliä pidättyväiseksi herrasmieheksi joka pukeutui elegantisti ja käyttäytyi aina ryhdikkäästi ja moitteettomasti engel oli julkisesti esiintyessään jäykkä ja vähäpuheinen mikä saattoi johtua siitä ettei ruotsin kieli ollut hänen äidinkielensä hän puhui elämänsä loppuun saakka ruotsia paksulla saksalaisella korostuksella helsingin seurapiirien suhtautuminen engeliin oli kaksijakoista hänen taitavuuttaan arkkitehtina ihailtiin mutta monia hänen rakennussuunnitelmiaan pidettiin liian korkealentoisina ja uhkarohkeina ja eräät pitivät häntä jopa saksalaisena seikkailijana nämä ennakkoluulot saavuttivat huippunsa nikolainkirkon ongelmallisen rakennustyön aikana kirkkoa pidettiin liian huterasti suunniteltuna ja helsinkiläisten väitettiin jopa lyöneen vetoa siitä mihin suuntaan se kaatuu engel viihtyi parhaiten pienessä ja luotetussa piirissä hänen parhaita ystäviään olivat kenraalikuvernöörin kanslian tirehtööri e b von weissenberg koskenperkaustoimikunnan johtaja carl rosenkampff sekä vuoriyli intendentti nils nordenskiöld tämä herranelikko kokoontui säännöllisesti juomaan teetä von weissenbergin taloon vanhan kirkon porttia vastapäätä seurue puhui keskenään todennäköisesti saksaa sillä von weissenberg ja rosenkampff olivat syntyisin liivinmaalta jonka yläluokka oli tuolloin vielä saksankielistä berliiniläissyntyinen engel ei koskaan kunnolla kotiutunut helsinkiin joka oli hänen silmissään pieni kylmä ja kulttuuritarjonnaltaan puutteellinen provinssikaupunki saatuaan senaatintalon valmiiksi engel harmitteli ystävälleen kirjeessä että se sijaitsi helsingissä eikä berliinissä jossa sille olisi osattu antaa oikeanlaista arvoa etenkin pitkien ja pimeiden talvien aikana hän kärsi koti ikävän puuskista ja hautoi suunnitelmia paluusta preussiin engel ei kuitenkaan koskaan pannut näitä suunnitelmia täytäntöön sillä hän tiesi ettei voisi kotimaassaan saavuttaa samanlaista asemaa ja saada yhtä ainutlaatuisia suunnittelutöitä kuin suomessa lopullisesti hän hylkäsi lähtösuunnitelmansa saadessaan intendentinkonttorin johtajan viran intendentinkonttorin johtajaksi päästyään engel ryhtyi suunnittelemaan perheelleen omaa taloa se valmistui vuonna bulevardille joka oli muodostunut helsingin yläluokan suosimaksi asuinalueeksi bulevardi ssa sijainnut puinen empiretalo oli aikansa helsinkiläisellä mittapuulla ylellinen siinä oli sali ruokasali vieraiden vastaanottohuone engelin työhuone isäntäväen makuuhuoneet sekä keittiö ja palvelusväen tilat taloa ympäröi suuri puutarha jonka hoitamiseen engel keskittyi erityisellä innolla taloa ja puutarhaa hoiti suuri palveluskunta engelin talo sijaitsi alkuperäisellä paikallaan vuoteen asti jolloin se purettiin ruotsinkielisen tyttölyseon koulurakennuksen tieltä engelin kuuluisuuden vuoksi hänen nimiinsä pannaan usein rakennuksia jotka ovat hänen oppilaidensa suunnittelemia tai joiden piirustukset on tehty intendenttikonttorissa hänen johtajakaudellaan chester alan arthur lokakuuta marraskuuta oli yhdysvaltain presidentti hän nousi virkaansa varapresidentin paikalta edeltäjänsä james garfieldin kuoltua salamurhan uhrina ennen presidentiksi nousuaan arthur toimi lakimiehenä unionin armeijan majoitusmestarina ja new yorkin sataman tullivirkailijana presidenttinä arthurin merkittävin saavutus oli spoils järjestelmää eli poliittisia virkanimityksiä rajoittaneen niin sanotun pendletonin lain läpivieminen munuaissairautensa takia arthur ei pyrkinyt toiselle presidenttikaudelle chester alan arthur syntyi lokakuuta fairfieldissä vermontissa hänen isänsä oli irlannista yhdysvaltoihin muuttanut baptistipappi william arthur ja äiti vermontissa syntynyt malvina stone arthur chesterillä oli kaksi nuorempaa veljeä sekä neljä vanhempaa ja kaksi nuorempaa siskoa chesterin ollessa nuori perhe muutti williamin työn takia paljon vermontin lähialueilla chester joka tunnettiin myös lempinimellään chet opiskeli union collegessa schenectadyssa new yorkin osavaltiossa josta hän valmistui vuonna valmistumisensa jälkeen arthur toimi opettajana ja opiskeli lakia state and national law schoolissa ballston spassa new yorkissa luvun alussa hän toimi north pownalin vermont ja cohoesin alueiden koulujen rehtorina vuonna arthur sai luvan lakimiehen ammatinharjoittamiseen new yorkissa vuonna arthur meni naimisiin virginialaisen ellen nell lewis herndonin kanssa arthur toimi lakimiehenä new yorkin kaupungissa ja voitti useita tunnettuja kansalaisoikeustapauksia yksi arthurin lakimiesuran tunnetuimmista oikeustapauksista tapahtui vuonna kun hän edusti tummaihoista elizabeth jennings grahamia tämän haasteessa newyorkilaista raitiovaunuyhtiötä vastaan graham oli poistettu ihonvärinsä takia yksityisen yrityksen omistamasta raitiovaunusta graham voitti oikeudenkäynnin ja tapaus vaikutti rotuerotteluun new yorkin julkisessa liikenteessä toinen arthurin tunnetuista oikeudenkäynneistä oli niin kutsuttu lemmonin orjatapaus vuonna tuolloin new yorkin korkein oikeus määräsi että kaikki new yorkin osavaltion läpi kuljetetut orjat ovat vapaita oikeudenkäynnin aikoihin arthur liittyi uuteen orjuutta vastustaneeseen republikaaniseen puolueeseen vuonna republikaanien presidentti ulysses s grant nimitti vaikutusvaltaisen republikaanipoliitikko roscoe conklingin suosituksesta arthurin new yorkin satamaan tullitehtäviin virkamiesten poliittinen nimittäminen oli tuohon aikaan normaalia ja sitä kutsuttiin spoils järjestelmäksi arthur joka sai nimityksen myötä noin tuhat alaista palkkasi alaisikseen conklingin tukijoita hallituksen rahoilla palkatut conklingin tukijat taas antoivat osan palkastaan suoraan republikaaniselle puolueelle lopulta vuonna presidentti rutherford b hayes pyrki lopettamaan poliittiset nimitykset ja tämän takia erotti myös arthurin virastaan seuraavana vuonna arthurin vaimo ellen herndon kuoli keuhkokuumeeseen vuoden presidentinvaaleja edeltäneessä republikaanien puoluekokouksessa puolue oli jakautunut kahtia aiemmin presidenttinä toimineen ulysses s grantin ja senaattori james blainen tukijoihin ennätyksellisen äänestyskierroksen jälkeen puolue valitsi kompromissina presidenttiehdokkaakseen unionin kenraalina ja kongressiedustajana kunnostautuneen james garfieldin arthur valittiin garfieldin varapresidenttiehdokkaaksi vaaleissa garfield voitti vastaehdokkaansa demokraattien winfield hancockin ja nousi maaliskuuta yhdysvaltain presidentiksi alle neljä kuukautta virkaanastujaistensa jälkeen garfieldia vastustanut illinoisilainen lakimies charles j guiteau ampui tämän juna asemalla washingtonissa garfield haavoittui vakavasti ja kuoli kaksi kuukautta myöhemmin syyskuuta valkoisessa talossa varapresidenttinä toiminut arthur vannoi presidentin virkavalansa asunnossaan manhattanilla aikaisin seuraavana aamuna koska arthur oli ennen presidentiksi nousuaan kannattanut virkamiesten poliittisia nimityksiä ihmiset yllättyivät kun hän ryhtyi edeltäjänsä tapaan vastustamaan poliittisia nimityksiä tammikuussa arthur hyväksyi pendletonin lain joka oli merkittävä askel poliittisten nimitysten kitkemiseksi laki kielsi virkamiesten palkkaamisen tai erottamisen poliittisten näkemysten mukaan lakia valvomaan perustettiin civil service commission niminen komissio poliittisten nimitysten uudistamisen lisäksi arthur pyrki presidenttinä myös vaihtelevalla menestyksellä alentamaan tullimaksuja hän käytti veto oikeuttaan kiinalaisten maahanmuuttoa rajoittaneeseen chinese exclusion act lakiehdotukseen joka kuitenkin lopulta hyväksyttiin kongressin kumottua presidentin veton lisäksi arthurin hallinto pyrki tämän presidenttikaudella toimimaan yhdysvaltain postilaitoksessa paljastuneita väärinkäytöksiä vastaan ja uudistamaan yhdysvaltain laivastoa noin vuoden tienoilla arthur sairastui tuolloin brightin tautina tunnettuun sairauteen mikä vaikeutti hänen munuaistensa toimintaa arthur piti sairastumisensa salassa mutta se esti hänen kampanjoimisensa uudelle presidenttikaudelle vuoden vaaleissa republikaanit valitsivat presidenttiehdokkaakseen lopulta ulkoministeri james blainen joka kuitenkin hävisi demokraattien grover clevelandille jätettyään valkoisen talon maaliskuussa arthur muutti takaisin new yorkiin jossa hän jatkoi hetken aikaa uraansa lakimiehenä arthurin terveydentila kuitenkin heikkeni nopeasti ja hän kuoli kotonaan marraskuuta hänet on haudattu vaimonsa viereen albany rural cemetery hautausmaalle menandsiin new yorkiin vuonna arthur meni naimisiin virginialaisen ellen nell lewis herndonin kanssa jonka isä oli yhdysvaltain laivaston upseeri pari sai yhteensä kolme lasta joista kaksi chester arthur jr ja ellen herndon arthur selvisivät aikuisikään asti ellen kuoli vuonna alle kaksi vuotta ennen arthurin nousemista yhdysvaltain presidentiksi ensimmäisen naisen tehtäviä arthurin presidenttikaudella hoiti hänen siskonsa mary mcelroy valkoisessa talossa arthur tuli tunnetuksi hyvästä pukeutumisestaan sekä kiintymyksestään hienoihin huonekaluihin arthurin väitettiin omistaneen jopa erilaiset housut ja hän saikin presidenttikaudellaan lempimiä kuten gentleman boss ja elegant arthur john calvin coolidge jr heinäkuuta tammikuuta oli yhdysvaltain presidentti presidentti warren g hardingin odottamattoman kuoleman jälkeen coolidge nousi presidentiksi elokuussa ja joutui saman tien skandaalien keskelle mutta selvisi niistä varsin hyvin seuraavissa vaaleissa vuonna hänet valittiin presidentiksi coolidge oli ensimmäinen presidentti joka käytti uutta keksintöä radiota hyväkseen hän oli ensimmäinen presidentti jonka virkaanastujaistilaisuus radioitiin ja ensimmäinen joka piti poliittisen puheen radiossa ja puhui valkoisesta talosta coolidge oli viimeinen yhdysvaltain presidentti joka ei puuttunut talouden kulkuun vaan antoi markkinoiden toimia säätelemättä hänen kaudellaan koettiin suuri talouskasvu roaring twenties joka päättyi pian hänen virkakautensa jälkeen suureen lamaan myöhemmin on käyty väittelyä siitä olisiko aktiivisempi talouspolitiikka voinut estää suuren laman mutta luvulla juuri kukaan ei nähnyt ennalta tulevaa katastrofia coolidgen lempinimi oli hiljainen cal silent cal koska hän ei pitänyt puheäänestään erään kertomuksen mukaan eräs valkoisen talon päivälliskutsuille osallistunut vieras oli lyönyt vetoa siitä että hän saisi coolidgen sanomaan vähintään kolme sanaa aterian aikana kun coolidge kuuli tästä hän sanoi vieraalle vain sinä häviät you lose diktaattori sanelija on henkilö jolla on valtiossa rajaton hallintavalta usein vallananastuksen perusteella diktatuurille on ominaista poliittisen opposition tukahduttaminen sekä sananvapauden ja muiden perinteisten vapauksien rajoittaminen alun perin rooman tasavallassa diktaattori oli konsulien hätätilassa määräajaksi nimittämä virkamies jolla oli rajoittamaton valta tuolloin diktaattori ei merkinnyt hirmuhallitsijaa rooman tasavallassa diktaattori oli viranhaltija joka valittiin etenkin sotatilanteessa määräajaksi entisten konsulien joukosta diktaattori otti hetkellisen vastuun valtakunnasta eikä hänen valtaansa rajoitettu yleinen pituus diktaattorin toimikaudelle oli kuusi kuukautta esimerkiksi diktaattori cincinnatusta pidettiin kansalaishyveiden ruumiillistumana nykyaikana diktatorisen hallinnon edustajista kuuluisimpia ovat olleet adolf hitler natsi saksa saddam hussein irak benito mussolini italia francisco franco espanja mao zedong kiina kim il sung pohjois korea josif stalin neuvostoliitto muammar gaddafi libya ja kim jong un pohjois korea näihin diktatuureihin liittyi olennaisesti henkilöpalvonnan luominen diktatuuri on usein ollut köyhien tai muuten kehityksenalaisten valtioiden hallitusjärjestelmä toisen maailmansodan jälkeen diktatuureja perustettiinkin eniten latinalaiseen amerikkaan ja afrikkaan joille olivat tyypillisiä sotilasdiktatuurit psykologian professori fred coolidge arvioi että monia diktaattoreita ajaa yhdistelmä geeniperäisiä persoonallisuushäiriöitä kuten narsismi paranoia ja antisosiaalisuus piirteet voivat myös auttaa pysymään vallassa esimerkiksi vainoharhainen franois duvalier papa doc vältti ainakin kuusi murhayritystä psykologian tutkimus on löytänyt erilaisia selityksiä diktaattoreiden mielenlaadulle esimerkiksi diktaattoreilla on paljon psykopaattien piirteitä mutta he eivät näytä yleensä olevan psykopaatteja diktaattorit esimerkiksi valehtelevat toisille ja itselleen kun stalin kutsui jotakuta petturiksi hän manipuloi myös omaa mieltään gaddafi tuntui aidosti uskovan vielä kansannousun alettuakin että kansa on valmis kuolemaan hänen puolestaan ja oppositio on uhka koko libyalle oikeat psykopaatit eivät näytä tuntevan mitään diktaattorit näyttäisivät tuntevan psykologi scott atranin tutkimusten mukaan uusnatsi ja terroristijärjestöjen johtajia ja muita voimaa ihannoivien järjestöjen johtajia näyttää ajavan pikemminkin periaatteellisuus kuin ahneus tai sadismi diktaattorit alkavat nähdä maailman epärealistisesti ja yksinkertaistetusti elävät kuplassa saattavat kuvitella useimpien kannattavan heitä eikä ympärillä ole arvostelijoita kuplaa rikkomassa tästä syystä heidän käyttäytymisensä muuttuu vuosi vuodelta hullummaksi he elävät fantasiassa jossa he ovat sankareita saddam hussein vielä vihollisen lähestyessä bagdadia mutta diktaattorit saattavat taistella loppuun asti vaikka olisi järkevämpää paeta tai neuvotella sopimus ajoissa zimbabwen robert mugaben kerrotaan olleen nuorempana askeettinen kohtelias ja tarkasti muita kuunteleva mutta valta lienee muuttanut häntä valta saa ihmisen vähitellen huonommaksi kuuntelemaan muita ja taipuvaksi uskomaan saavutuksikseen asioita jotka johtuivat sattumista artikkelissaan how power corrupts tutkijaryhmä arvelee vallan vähentävän stressiä vaikkapa autoilusta ja asuntolainoista ja siten kortisolin eritystä siksi heillä on kapasiteettia erityisen stressaaviin asioihin kuten moraalittomat teot ja vähemmän taipumusta katua esimerkiksi rutiininomainenkin valehtelu on hyvin stressaavaa kun testihenkilöille annettiin iso toimisto ja päällikkyys he tekivät vaikeita päätöksiä paljon helpommin kuin alaisiksi asetetut ja heillä oli vähemmän kortisolia ja stressipisteitä diktatuuri tarkoittaa yhden henkilön tai pienen eliitin voimakkaaseen valtaan perustuvaa valtiomuotoa diktatuurissa valta keskittyy niin sanotulle diktaattorille joka voi itsevaltaisesti sanella yhteiskunnassa noudatettavat toimintatavat termiä diktatuuri käytetään valtioista joiden valtionpäiden valtaa ei lainkaan rajoiteta eli valtionpäämiehellä on rajoittamaton valta diktatuuri on autoritarismin laji diktatuuri on kuitenkin eri asia kuin itsevaltius despotismi tai tyrannia diktatuurille on ominaista poliittisen opposition tukahduttaminen sekä sananvapauden ja muiden perinteisten demokraattisten vapauksien rajoittaminen diktatuuri on tehokas ja päätöksenteoltaan selkeä valtiomuoto ja se muodostaa yleisesti vastakohdan demokratialle diktaattorilla voi kuitenkin olla laaja kannatus kansalaisten keskuudessa vaikka vaihtoehtoja ei olisi saatavilla ja diktaattori voi työskennellä yhteiskunnan ja kansalaisten hyväksi diktatuurin etu voi olla se että se estää tehokkaasti keskimääräistä huonompien ehdokkaiden johtajiksi tulon modernina aikana diktatuuri on usein ollut köyhien tai muuten kehityksenalaisten valtioiden hallitusjärjestelmä toisen maailmansodan jälkeen diktatuureja perustettiinkin eniten joille olivat tyypillisiä sotilasdiktatuurit maanpäälliset digitaalitelevisiolähetykset suomessa dvb t dvb t kertoo suomalaisesta antenniverkon kautta kiinteistöön tai ajoneuvoon siirrettävästä digitaaliseen ohjelmasiirtoon perustuvasta televisiojärjestelmästä siitä käytetään yleisesti ilmaisua digi tv suomessa digitaalisten lähetysten järjestelmäksi on valittu eurooppalainen dvb järjestelmä joka perustuu liikkuvan kuvan häviölliseen mpeg pakkaukseen otettiin myös käyttöön dvb t järjestelmä joka tukee mpeg pakkausta dvb t järjestelmään siirrytään lähivuosina siirtymän oli tarkoitus toteutua mutta tv yhtiöt ovat sopineet siirtymän viivästymisestä digitaalitelevision lähetykset voivat olla sdtv tai hdtv lähetyksiä jotka voidaan lähettää maanpäällisen lähetysverkon dvb t dvb t kaapeliverkon dvb c laajakaista tv n dvb iptv tai satelliitin dvb s kautta digisiirtymä suomessa aloitettiin radiolähetyksistä ylellä oli vuodesta käytössä digiradion koeverkko jonka toiminta lopetettiin vuonna syy digiradion lopettamiseen oli se että kuulijat eivät hankkineet digitaalisia vastaanottimia koska eivät kokeneet siitä saatavan lisähyötyä tavallisiin radiolähetyksiin verrattuna ensimmäinen digitaalinen radiokanava oli radio peili valtioneuvosto teki toukokuussa periaatepäätöksen rakentaa suomeen digi tv n maanpäällisen lähetyksen kautta ajatuksena oli siirtyminen kokonaan digitaaliseen televisioon vuoden loppuun mennessä yleisradio aloitti koelähetykset espoon kivenlahden ja helsingin santahaminan lähettimiltä lokakuuta lähettäen kanavia tv ja tv digita aloitti maanlaajuisen digitaalisen kuvasignaalin siirtoverkon rakentamisen kesäkuussa ensimmäiset lähetykset näkyivät pääkaupunkiseudulla tampereella ja turussa syyskuuta alkaen digitaalitelevisio otettiin käyttöön virallisesti suomessa elokuuta jonka myötä myös digisovittimien myynti vauhdittui hallitus teki siirtymistä koskevan periaatepäätöksen maaliskuussa että analogiset lähetykset suomessa suljetaan elokuuta maaliskuussa päätettiin lisäksi että kaapeliteitse saa tämän jälkeen lähettää analogisia lähetyksiä jos niiden rinnalla lähetetään digitaalinen signaali liikenneministeriö antoi toimiluvat mtv oy lle oy ruutunelonen ab lle deuterium oy lle ja wellnet oy lle lisäksi valtioneuvosto myönsi toimiluvan usealle digitaaliselle erikoiskanavalle elokuva koulutus ja urheilukanavalle ja alueellista ohjelmistoa lähettävälle televisiokanavalle lisäksi yksi kanavanippu varattiin täysin yleisradio oy n käyttöön julkisen palvelun televisiotoiminnalle lisää toimilupia jaettiin joulukuussa jolloin seitsemän uutta toimijaa sai kanavia uuteen kanavanippuun kaikki toimiluvan saaneet kanavat eivät kuitenkaan ole aloittaneet ja lisäksi monien aloittaneiden televisiokanavien nimet profiilit sekä omistajayritykset ovat muuttuneet alkuvaiheessa kaavailtujen interaktiivisien palvelujen mm mhp kehitys on tyrehtynyt kokonaan tähän vaikutti varhaisten digitelevisioiden huono käytettävyys interaktiivisten palveluiden osalta mobiilipäätelaitteiden nopea kehitys sekä varsinaisten internet palveluiden myöhempi yleistyminen älytelevisioissa suomessa multipleksia kutsutaan usein kanavanipuksi se sisältää useita tv kanavia jotka välittyvät saman datavirran eli multipleksin kautta katseltaessa televisiota digisovitin säätää virittimen vastaanottamaan aina yhtä kanavanippua ja valitsee sen datavirrasta kanavan kuvaamiseen tarkoitetun datan josta muodostuu digi tv kanavan kuva ja ääni lisäksi kanavanipussa välitetään kanavakohtaisia tekstitykseen liittyvää informaatiota dvb tekstitys ja ohjelmatietoja epg yhdessä dvb t kanavanipussa voidaan välittää halutusta laadusta riippuen sdtv kanavaa mitään rajoituksia kanavien lukumäärälle kanavanipussa ei asetettu toimilupia jaettaessa kanavanipun datavirta on mbit s josta jaetaan kaistaa kullekin kanavalle vaihtelevalla datamäärällä esim urheilulähetykset saattavat viedä enemmän dataa kuin uutislähetykset jolloin kaistaa annetaan enemmän urheilulähetykselle käytännössä kanavat multiplekstaan yhteen datavirtaan niin että jokaisen kanavan sen hetkinen kuvanlaatu on optimoitua parhaaksi suhteessa toisten kanavien viemään datamäärään kunkin kanavan kuvan pakkauksessa käytetään mpeg algoritmia mobiilitelevision dvb h ssa sen sijaan käytettiin mpeg sta dvb h standardin lakkautuspäätös tehtiin valtioneuvostossa ja sen korvaajaksi päätettiin luoda uusi dvb t teräväpiirtostandardin hdtv kanavanippu digita sulki dvb h mobiili tv verkon kokonaan maanpäälliset televisiolähetykset muuttuivat suomessa digitaalisiksi syyskuuta klo tämän jälkeen tv kanavan analogiset lähettimet olivat vielä päällä viikon jolloin ne näyttivät pelkkää tiedotetta digisiirtymästä alun pitäen kaikki lähetykset tuli vastaanottaa digitaalisina mutta myönnytyksiä siirtymään annettiin sairaaloille taloyhtiöille ja viimeiseksi kaapeli tv yhtiöille signaalimuunnoksen edellytys oli rinnakkaisen digitaalisen signaalin lähettäminen sairaalat saivat kolme vuotta lisäaikaa potilastilojensa digitalisoimiseen potilaat pystyivät katsomaan huoneissaan analogiseksi muunnettuja digilähetyksiä vuoden elokuuhun asti taloyhtiöiden on mahdollista käyttää keskusdigiboksia lähetysten muuntamiseen mutta tätä vaihtoehtoa ovat käyttäneet harvat taloyhtiöt kaapeliverkossa liikenne ja viestintäministeriö ei hallinnoi analogisten tv kanavien lähettämistä vaan tv yhtiöt ja kaapeliyhtiöt voivat päättää tästä vapaasti keskenään jos yleisradion digitaalinen signaali lähetetään myös kaapelin kautta kaapelikotien siirtyminen analogisista digitaalisiin lähetyksiin alkuvuodesta sai monet luopumaan televisiosta tv lupien määrä väheni maaliskuun aikana yli kappaleen verran huhtikuun aikana irtisanomistahti hiljeni maksullisten tv lupien määrä väheni kappaleen verran televisiolupien määrä väheni vuoden toukokuun aikana kappaleen verran toukokuun lopussa oli voimassa maksullista televisiolupaa uusia tv ilmoituksia on tehty alkuvuoden aikana kappaletta digisiirtymässä suomessa oli monia sosiaalisia ja teknisiä ongelmia ne kirvoittivat niin kuluttajien kuin asiantuntijoidenkin kritiikkiä digivastaanottimen omistavista kotitalouksista vielä reilulla puolella oli maaliskuussa jonkinlaisia teknisiä hankaluuksia television kanssa puoli vuotta aiemmin tehdyssä kyselyssä niitä oli yli kahdella kolmasosalla yleisimmät katseluun liittyvät ongelmat koskivat tekstitystä ja kuvanlaatua tai sitä että kuva saattoi jumiutua tekstitysongelmien vuoksi perustettiin tammikuuta yle extran tyhjäksi jättämälle kanavapaikalle väliaikainen kiinteällä tekstityksellä varustettu kanava yle tv yleisin syy olla hankkimatta digitelevisiota oli sen kokeminen tarpeettomaksi monet valistuneet kuluttajat odottavat teräväpiirtolähetysten tuloa tilastokeskuksen arvion mukaan digisiirtymässä jopa taloutta on luopunut televisiosta analogisessa lähetyksessä pienet häiriöt kuten sade yleensä huonontaa kuvaa vain hieman sen sijaan digi tv n kuva pikselöityy tai katoaa kokonaan vastaanotto vaatii aiempaa tehokkaamman antennin heikon antennin korjaaminen mastovahvistimilla tai antennia nostamalla ja suuntaamalla uudestaan ei aina riitä sillä antennin pitää lisäksi olla tarkoitettu niille kanaville joilla kyseisen alueen ohjelmat lähetetään antennin taajuusalueen tulee kattaa ääritapauksessa jopa kaikki uhf kanavat jos katselu tapahtuu kiinteästä paikasta ja kaikkien kanavanippujen taajuudet ovat lähellä toisiaan riittää kapeakaistaisempi antenni esimerkiksi turussa tarvitaan kevään taajuusmuutosten jälkeen vain kanavilla toimiva antenni sen sijaan vaikkapa asuntovaunussa tai matkailuautossa käytettävän antennin on syytä kattaa kaikki kanavat suuremman antennin asennuksessa tarvitaan myös asiantuntemusta tehokkaampi antenni on hieman hintavampi antennihankinnoissa kannattaa varautua myös tulevien teräväpiirtolähetysten vaatimaan kanava alueeseen kanavanippujen taajuudet saattavat myös muuttua jolloin laajakaistainen koko alueen antenni on taas tarpeen vanhaa kanavien vhf antenniakaan ei kannata poistaa jos se on kunnossa sen vastaanottamille taajuuksille on mahdollisesti tulossa uusia kanavia digita rakensi lisälähettimiä muun muassa itärajalle jossa oli katvealueita jos digi tv n lähetystä ei muuten saada näkyviin katselu yksittäistapauksissa voidaan järjestää satelliittiantennilla tarkempia tietoja digilähetysten näkyvyydestä saa lähetysverkoista vastaavalta digitalta digi tv n hankkiminen aiheutti vuonna kuluttajalle paljon päänvaivaa pohdittiin tarvittiinko uusi digisovitin antenniin kaapeliin vai satelliittiin sekä normaalikuvalle teräväpiirrolle vai molemmille myös katselutilanteessa joutui selvittämään millainen laite vaaditaan kuvan katseluun onko kuvan mittasuhteet oikeita onko se tarkkuudeltaan normaaliresoluutioista teräväpiirtoa onko kuva näennäisteräväpiirtoa vai oikeaa teräväpiirtoa seuraavassa on listaus esiintyneistä ongelmista kritiikki konkretisoitui tv lupien määrän laskuna antennilähetyksien loppuessa kymmeniätuhansia talouksia oli ilman digimuunninta kaapelitalouksien siirtyessä digilähetyksiin maaliskuun alussa n televisiotalouksista oli ilman edelleen digimuunninta digisiirtymä vähensi televisioluvan maksaneiden määrää noin viidellä tuhannella ja kaikkiaan digisiirtymä aiheutti n n tv maksun irtisanomisen vuoden alusta lukien televisiokodeista joka kahdeskymmenes oli edelleen ilman digimuunninta maaliskuussa digisiirtymässä televisiottomien talouksien määrä kasvoi huomattavasti aiemmin ilman televisiota oli siirtymän jälkeen digitaalisesta televisiosta piti alun perin tulla vuorovaikutteinen televisio joka kodin viihdekeskus jossa on liki samat ominaisuudet kuin tietokoneessa internet selainta käytettäessä interaktiivinen televisio jäi ensimmäisessä vaiheessa toteutumatta paluukanavan puutteesta johtuen vaikka vuorovaikutteisuus liittyi vuonna tehtyyn valtioneuvoston päätökseen lähetysten digitalisoimisesta kuitenkin vuorovaikutteisuus saattaa tulla televisioon toisessa vaiheessa kodin tietokoneen ja television yhteistoimintana langattoman yhteyden kautta on ennustettu että vuoteen mennessä tietokone ja televisio sulautuisivat yhteen muodostaen kodin viihdekeskuksen joka toisi interaktiivisuuden televisioon digitaaliset teräväpiirtotelevision koelähetykset alkoivat vuoden toukokuussa euroviisujen näyttämisellä espoon lähetinasemalta seuraavan vuoden elokuussa lähetettiin pekingin olympialaiset salaamattomana samalta lähettimeltä kilpailutusta perustellaan monopolin avaamisella sillä tv kanavat ovat arvostelleet digitaa monopolihinnoista teräväpiirto ohjelmiston toimiluvat tulivat hakuun syksyllä jolloin selvisi millaisia ohjelmia kanavilla nähdään teräväpiirtolähetysten katsomisesta hyötyy vain teräväpiirtotelevisiolla teräväpiirtolähetyksien vastaanottaminen tarvitsee uuden vhf antennin ja digivastaanottimen dvb t virittimellä aiemmassa digisiirtymässä antennit piti vaihtaa ja digiboksit hankkia teräväpiirtosiirtymä ei aluksi ole kaikille pakollinen sillä tavalliset digilähetykset jatkuvat nykyisellä tekniikalla toistaiseksi teräväpiirto ohjelmat vaativat kuitenkin uudet antennit ja digiboksit näkyäkseen terävänä hdtv standardi ei määrittele millä tekniikalla kuvaa tulee siirtää lähetyksiä voi välittää satelliitit maanpäälliset lähetysasemat kaapelioperaattorit tietoverkot tai muu hdtv tä yhteensopiva jakelulaite vaikkapa kännykkä maanpäällisessä hdtv verkossa tullaan käyttämään dvb t standardia koelähetyksiä on suomessa tehty kesästä alkaen yle tv hd yle tv hd yle fem hd ja yle teema hd aloittivat myös muita hd kanavia on antennijakelussa kun dvb t lähetykset loppuvat kokonaan tarvitaan dvb t virittimellä varustettu televisio tai digiboksi antenniverkon varsinaiset hd lähetykset alkoivat tammikuuta kanavanipuissa dna välitti kanavanippuja vhf a vhf b ja vhf c asiakkaiden puutteen vuoksi dna sulki antenniverkkonsa yleisradio ja digita sopivat että yleisradion teräväpiirtokanavat lähetetään vuosina digitan uhf antenniverkossa lähetykset käynnistettiin osalla lähetysasemista mennessä ylen hd kanavien näkyvyys antenniverkossa oli laajentunut valtakunnalliseksi digitaalisuus on datan syöttämisessä käsittelyssä siirrossa tallennuksessa ja esittämisessä käytettävä menetelmä jossa data esitetään täsmällisinä arvoina joita on rajallinen määrä tavallisin digitaalinen järjestelmä on binäärijärjestelmä jossa käytetään vain kahta numeroa ja digitaalisuuden vastakohtana on analogisuus jossa muuttuja voi saada laajasti eri arvoja digitaalisuus on portaittaisuutta jota voi verrata rajatulla lukualueella oleviin kokonaislukuihin analogisuutta taas voi verrata rajatulla lukualueella oleviin reaalilukuihin tietoa käsittelevissä laitteissa on yleensä sekä digitaalisia että analogisia osia esimerkiksi digitaalikameran a d muunnin muuttaa valon analogisen signaalin digitaaliseksi signaaliksi ja tallettaa sen muistiinsa tavallisesti tämä digitaalinen tieto muunnetaan d a muuntimessa etsimen tai näytön analogiseksi kuvasignaaliksi näkyvä valokuva on siten analoginen mutta kuvan tallennusmuoto digitaalinen sana digitaalinen tulee latinan kielen sanasta digitus joka tarkoittaa sormea nykyään digitaalisuus mielletään usein koskemaan sähköisiä järjestelmiä vaikka vanhoissa koodijärjestelmiin perustuvissa järjestelmissä onkin ollut digitaalisia toimintaperiaatteita binäärijärjestelmän muuttujan eli bitin kahdelle mahdolliselle eri arvolle voidaan antaa nimet esimerkiksi ja sähkövirtana nämä kaksi arvoa voidaan esittää esimerkiksi vaihtoehtoina virta kulkee virta pois tai vaihtoehtoina voltti volttia olennaista on vuo joka vaihtelee kahtena vaihtoehtona esimerkiksi kaapelissa kulkevan valon säätäminen kahdeksi vaihtoehdoksi yleensä digitaalisen esityksen muuttujaa joka saa kaksi arvoa kutsutaan bitiksi mikä tahansa lukuarvo voidaan esittää bittien sarjana symbolit kuten aakkoset voidaan helposti esittää digitaalisesti hävittämättä tietoa koska ne ovat toisistaan erotettavia ja niitä on rajallinen määrä jos esimerkiksi aakkosia on noin kukin kirjain voidaan esittää viidellä bitillä sen sijaan alun perin analogisen jatkuva arvoisen materiaalin kuten kuvan ja äänen muuntaminen digitaaliseksi merkitsee alkuperäisen esityksen täydellisyyden menetystä mutta näin tapahtuu enemmän tai vähemmän muussakin muodossa lähetetylle tai talletetulle tiedolle digitaalisen tiedonsiirron ominaisuuksia ovat yleisesti ottaen digitaalinen tiedonsiirto ja tallennus vaativat analogista monimutkaisemman laitteiston mikä viivytti aikoinaan niiden käyttöönottoa poikkeuksena sähkötys nykyinen elektroniikan ja mikropiirien kehittyneisyys kuitenkin tekee digitaalisen siirron kannattavaksi vaikka digitaalisuus yhdistetään tavallisesti binääriseen elektroniikkaan on digitaalisuus itsessään huomattavasti vanhempi keksintö demokratia eli kansanvalta on kansan valtaan perustuva valtiojärjestys demokratian perusajatuksena on että hallintovallan edustajat nousevat kansan joukosta ja että hallintovalta toteuttaa kansan tahtoa demokratia tulee sanoista demos tavallinen kansa ja kratos valta hallita politiikan tutkimuksessa demokratiaan kuuluu pieni määrä eri valtiomuotojen yhdistelmiä ja myös poliittista filosofiaa tavallisena demokratian ominaispiirteenä pidetään sitä että tärkeimmistä valtiollisista asioista päättää joko kansa itse tai kansan yleisillä vaaleilla kilpailevien ehdokkaiden joukosta valitsemiensa edustajien muodostama toimielin parlamentti jotta kilpailulliset vaalit voisivat toteutua kunnolla se edellyttää tavallisesti että vallitsee ilmaisun ja lehdistönvapaus ja jonkinasteinen oikeusturva armeijan siviilimääräysvalta on usein nähty välttämättömäksi että voidaan ehkäistä sekä sotilasdiktatuuri että armeijan puuttuminen politiikkaan joissakin maissa demokratia perustuu tasa arvo oikeuksien filosofiselle periaatteelle demokratian pääperiaatteena on enemmistösääntö vaikka monet demokraattiset järjestelmät eivät noudatakaan tätä kurinalaisesti edustuksellinen demokratia on suoraa demokratiaa yleisempi demokratian muoto ja tällä yleensä pyritään turvaamaan vähemmistön oikeuksia uhkakuvalta niin kutsutusta enemmistön tyranniasta kansan itsemääräämisoikeus on tavallinen muttei universaali kannustava filosofia demokratian vakiinnuttamisessa demokratia juontaa juurensa muinaiseen intiaan antiikin kreikkaan ja roomaan muinaiseen eurooppaan sekä pohjois ja etelä amerikkaan mutta aikojen saatossa mielikuvat demokratiasta ovat merkittävästi muuttuneet ja luoneet eri suuntauksia demokratiaa on kutsuttu viimeiseksi valtiomuodoksi ja se on levinnyt merkittävästi ympäri maailmaa vaikka termiä demokratia tyypillisesti käytetään poliittisen valtion asiayhteydessä ovat periaatteet sovellettavissa myös yksityisiin organisaatioihin ja muihin ryhmiin aikojen kuluessa äänioikeutta on laajennettu monilla lainkäyttöalueilla suhteellisen kapeista ryhmistä tietyn etnisen ryhmän varakkaat miehet mutta asia on yhä pysynyt kiistanalaisena koskien kiistelyn kohteina olevia maa alueita merkittävän maahanmuuton alueita ja tietyt kansalliset ryhmät poissulkevia maita yhdistyneet kansakunnat on julistanut syyskuuta kansainväliseksi demokratian päiväksi sana demokratia on peräisin antiikin kreikkalaisesta dmokratia sanasta jolla nykyaikana tarkoitetaan tavallisesti kansanvaltaa sana dmokratia on muodostettu alkuosasta dmos kansa väkijoukko monet ja kratos komento tai valta latinankielisistä teksteistä varhaisimmat maininnat on löydetty luvulta kuten edellisessä kappaleessakin kreikan sana dmos käännetään tavallisesti kansaksi alkuperäisesti dmos ei kuitenkaan tarkoittanut koko kansaa nimitystä dmos lienee käytetty alun perin eräistä attikan alueista vasta myöhemmin se on muuttunut merkitsemään tällaisen alueen syntyperäisten asukkaiden muodostamaa yhteisöä yhdyssana dmokratia saattoi tarkoittaa köyhälistön etuja ajavaa köyhälistön valtaa kuten esimerkiksi aristoteleen politiikassa b modernina aikana sana demokratia on tullut niin täyteen myönteissävyisiä sivumerkityksiä että miltei mitä tahansa hallitustapaa on kutsuttu demokraattiseksi esimerkiksi iso britannian alankomaiden belgian ja skandinavian maiden monarkiaa yhdysvaltojen meksikon ja latinalaisamerikkalaisten maiden kaltaisia tasavaltoja sekä neuvostoliiton ja kiinan kansantasavallan kaltaisia kommunistivaltioita demokratiakäsite on laajentunut antiikinaikaisesta kansanvallasta paljon siihen liitettyjen myönteisten mielleyhtymien vuoksi tällaisia ovat muun muassa poliittinen vapaus tasa arvo ja osallistumisoikeus nykyään demokratia on jakautunut eri muotoihin ja ideologisia eroja syntyy jo sen perusteella minkälaisia mielikuvia demokratiaan liitetään empiirisessä tutkimuksessa keskeisiä demokratian tunnusmerkkejä ovat kansalaisten poliittiset perusoikeudet ja päättäjien valinta kilpailullisilla vaaleilla yleisesti hyväksyttyä demokratian määritelmää ei ole mutta mielleyhtymät kuten tasa arvo ja oikeudenmukaisuus kuvastavat nykydemokratiaa monet ihmiset käyttävät liberaalin demokratian lyhenteenä demokratia termiä johon saattaa sisältyä lisäelementtejä muun muassa poliittisesta moniarvoisuudesta yhdenvertaisuudesta lain edessä oikeudesta vedota vaaleilla valittuihin viranomaisiin epäkohtien oikaisemiseksi oikeusturvasta kansalaisoikeuksista ihmisoikeuksista ja hallituksen ulkopuolisesta kansalaisyhteiskunnasta yhdysvalloissa vallanjaolla usein viitataan sivuominaisuuteen mutta muissa yhdistyneen kuningaskunnan kaltaisissa maissa parlamentaarinen itsemääräämisoikeus on määräävänä filosofiana vaikka yleisesti käytännössä pidetään yllä oikeuden riippumattomuutta muissa tapauksissa demokratiaa käytetään tarkoittamaan suoraa demokratiaa edustuksellinen demokratia käsittää kansaa edustavien hallitusvirkailijoiden valinnan yleisimpiin mekanismeihin kuuluu ehdokkaan valinta äänten enemmistöllä tai lukuisuudella edustajat saatetaan valita edustamaan tiettyä aluetta tai vaalipiiriä tai suhteellisen järjestelmän myötä edustamaan koko äänestäjäkuntaa käyttäen valinnassa joskus näiden kahden yhdistelmää jotkut edustukselliset demokratiat sisältävät myös kansanäänestyksen kaltaisia suoran demokratian elementtejä kansan valittua edustajansa toimimaan sen etujen mukaisesti se säilyttää itsellään vapauden toimia oman harkintakykynsä sekä mielensä mukaisesti tämä on edustuksellisen demokratian tunnuspiirre parlamentaarisessa demokratiassa hallituksen jäsenten edellytetään nauttivan parlamentin luottamusta toisin kuin muunlaisissa valtiojärjestelmissä joissa valtionpäämies nimittää hallituksen jäsenet oman mielensä mukaan hallitusvaltaa käyttää toimeenpaneva ministeristö ja hallitus on kansan valitseman ja lakeja säätävän parlamentin tarkistusten ja tasapainottavien tekijöiden alainen sekä käynnissä olevan tarkastelun kohde liberaali demokratia on edustuksellista demokratiaa jossa valittujen edustajien kyky käyttää päätöksentekovaltaa on laillisuusperiaatteen alaisuudessa sitä tavallisesti suitsitaan perustuslailla joka korostaa yksilöiden vapauksien ja oikeuksien suojelua ja asettaa rajoituksia johtajille silloin kun enemmistön tahtoa käytettäisiin vähemmistöjen oikeuksien vastaisesti kts kansalaisoikeudet liberaalissa demokratiassa osallistuminen ei ole arvo sinänsä vaan on ennemminkin jokaisen oma asia osallistuuko hän politiikkaan esimerkiksi äänestämällä vai ei oleellista on yksilöiden mahdollisuus äänestämällä vaihtaa vallan pitäjät omien intressiensä ja vapauksiensa turvaamiseksi käsitys korostaa tiedotusvälineiden politiikkaa arvioivaa roolia ihmiset nähdään tässä perinteessä yksilöinä kansan käsitteellä tai luokka ja kulttuurieroilla ei ole suurta merkitystä perimmäisenä ajatuksena on organisoida yhteiskunta demokratian avulla siten että alkuperäistä valtiotonta tilaa luonnehtivaa vapautta jää yksilöitten käyttöön mahdollisimman paljon suora demokratia on poliittinen järjestelmä jossa kansalaiset henkilökohtaisesti osallistuvat päätöksentekoon ilman välittäjiä tai edustajia suoran demokratian kannattajat väittävät että demokratia on muutakin kuin vain prosessioikeudellinen äänestämiseen liittyvä kysymys useimmat suorat demokratiat ovat olleet muodoltaan heikkoja suhteellisen pieniä yhteisöjä tavallisesti kaupunkivaltioita esimerkiksi antiikin ateena kuitenkin erittäin suuressa yli miljoonan asukkaan kalifornian järjestäytyneessä yhteisössä tavattu kalifornian mallin mukainen laaja kansanäänestysten käyttö on joidenkin mielestä sukua suoralle demokratialle sveitsissä viisi miljoonaa äänestäjää osallistuu päätöksentekoon kansallisissa kansanäänestyksissä ja aloitteissa kahdesta neljään kertaan vuodessa kantoni ja kunta tasolla suoran demokratian instrumentit ovat myös hyvin vakiintuneita virtaava demokratia on suoran demokratian ja edustuksellisen demokratian välimuoto siinä äänestäjä voi joko äänestää itse tai delegoida äänensä jollekulle toiselle äänestäjälle sosialistisella ajattelulla on useita eri näkemyksiä demokratiasta sosialidemokratia demokraattinen sosialismi ja proletariaatin diktatuuri tavallisesti pantu toimeen neuvostodemokratian myötä ovat joitakin esimerkkejä monet demokraattiset sosialistit ja sosialidemokraatit uskovat edustuksellisella demokratialla yhdistettyyn osallistuvan demokratian sekä työpaikkademokratian muotoon marxistiortodoksien keskuudessa on vihamielisyyttä yleisesti kutsuttua liberaalia demokratiaa kohtaan tällä he yksinkertaisesti viittaavat parlamentaariseen demokratiaan usein sen keskitetyn luonteen vuoksi koska marxistit leninistit ja trotskilaiset halusivat tuhota kapitalistisen yhteis kunnan poliittisen eliitin he uskovat kommuunijärjestelmän tai neuvostojen avulla toteutettuun suoraan demokratiaan tämä järjestelmä pohjimmiltaan julistaa itseänsä neuvostodemokratiana ja ensi alkuun työpaikkademokratiana katso demokratia marxismissa monet anarkistit hyväksyvät ainoana demokratian muotona suoran demokratian jotkut anarkistit vastustavat suoraa demokratiaa kun taas toiset suosivat sitä pierre joseph proudhon väitti että ainoa hyväksyttävä suoran demokratian muoto on sellainen jossa tunnustetaan se etteivät enemmistöpäätökset senhetkisestä yksimielisyydestä huolimatta sido vähemmistöä kuitenkin anarkokommunisti murray bookchin arvosteli yksilöanarkisteja demokratian vastustamisesta ja sanoo enemmistösäännön olevan yhdenmukainen anarkismin kanssa jotkut anarkokommunistit vastustavat suoran demokratian enemmistöluonnetta tuntien että se voi haitata yksilönvapautta ja valitsevat suositellun konsensusdemokratian ei enemmistömuodon mikä on yhtenevä proudhonin suoran demokratian asenteen kanssa arpomisen myötä suoritettavan päätöksentekijöiden valintaprosessin sanotaan joskus olevan demokratiaa ilman vaaleja tarkoitus tähän on se että valitut edustavat kansan mielipiteitä ja kiinnostuksia laajassa mittakaavassa ja valitut ovat reilumpia ja tasapuolisempia kuin vaaleilla valittu virkailija käytäntö oli levinnyt laajalle ateenalaisessa demokratiassa ja nykyään sitä yhä käytetään muun muassa yhdys valloissa juryn valitsemisessa todellisten vaalien puutteen vuoksi kaikkialla ei olla yhtä mieltä siitä voidaanko arpomista pitää demokratiana konsensusdemokratiassa päätöksen tekoon ei riitä yksin kertainen enemmistö vaan sitä varten vaaditaan eriasteista konsensusta tai määräenemmistöä tyypillisesti tällä yritetään suojella vähemmistön oikeuksia enemmistösäännön määräysvallalta monissa maissa perustus lain muuttaminen edellyttääkin vähintään tietyn suuruista määrä enemmistöä vuorovaikutteinen demokratia pyrkii hyödyntämään informaatioteknologiaa äänestäjien ottamiseksi mukaan lainsäätämiseen se tarjoaa järjestelmän uusien lakien ehdottamiseksi ehdotusten tärkeysjärjestykseen asettamiseksi parlamentin kautta selkiyttämiseksi ja kansanäänestyksen myötä voimaan saattamiseksi rooman sopimus määritti enemmistöäänestämisen olemaan päätösten saavuttamisen pääasiallinen toimintatapa euroopan ministerineuvostossa tämä järjestelmä jakaa ääniä euroopan unionin jäsenvaltioille osittain väkiluvun mukaan mutta sitä on vahvasti painotettu pienempien valtioiden eduksi tämä saattaa näyttää edustuksellisen demokratian muodolta mutta neuvoston edustajat saatetaan nimittää ilman että heidät valittaisiin vaaleilla suoraan jotkut saattaisivat tarkastella asiaa siltä kannalta että yksilöt edustavat demokraattisesti valtioita ennemmin kuin kansaa kuten monissa muissa kansainvälisissä organisaatioissa euroopan parlamentin jäsenien vaaleilla valitseminen demokraattisesti perustuen yleiseen äänioikeuteen saatetaan nähdä esimerkkinä ylikansallisesta demokraattisesta instituutiosta yksi aikaisimmista maininnoista demokraattisista sivilisaatioista tai joskus väitetyistä oligarkioista löydettiin muinaisen intian tasavalloista jotka perustettiin ennen eaa ja ennen gautama buddhan syntymää nämä tasavallat tunnettiin mahajanapadoina ja näistä vajjin valtiossa vaishalin kaupungissa joka nykyään on intian bihar kehitettiin maailman ensimmäinen tasavalta demokraattisia sangha gana ja panchayat järjestelmiä käytettiin joissakin näissä tasavalloissa nykyään panchayat järjestelmää käytetään yhä intian kylissä myöhemmin luvulla eaa aleksanteri suuren aikana kreikkalaiset kirjoittivat nykyisten pakistanin ja afganistanin paikalla olleista sabarcaen ja sambastain valtioista joiden valtiomuoto oli demokraattinen ja ei loistelias tuon ajan oppineiden kreikkalaisten mukaan ensiksi demokratian käsite ilmaantui antiikin kreikan poliittisessa ja filosofisessa ajattelussa filosofi platon vertaili demokratiaa hallittujen vallan järjestelmää vaihtoehtoisiin monarkian yksilön valta oligarkian pienen eliittiluokan valta ja timokratian järjestelmiin vaikka nykyään monien mielestä ateenalainen demokratia oli ollut suoran demokratian muoto alun perin sillä oli kaksi nyky aikaisesta demo kratiasta poikkeavaa ominaisuutta ensinnäkin tavallisten kansalaisten jakaminen monen valinta hallitus ja oikeusvirkoihin sekä toiseksi kaikkien kansalaisten kokoontuminen kaikki miespuoliset ateenan kansalaiset olivat oikeutettuja puhumaan ja äänestämään kansan kokouksessa joka sääti kaupunkivaltion lait mutta poliittisia oikeuksia ja kansalaisuutta ei annettu naisille orjille eikä metoikeille ateenan asukkaasta vain noin oli kansalaisia ja heistäkin ehkä vain on saattanut osallistua säännöllisesti yhteen tai useampaan kansankokouksen tapaamiseen useimmat ateenan hallituksen virkamiehistä ja tuomareista määrättiin virkaansa vain kenraalit strategokset ja muutamat muut upseerit valittiin vaaleilla rooman tasavallassa järjestettiin vaaleja mutta edelleen naiset orjat ja suuri ulkomainen väestö eristettiin politiikasta varakkaiden äänille annettiin enemmän painoarvoa ja alun perin kaikki korkea arvoiset virkailijat tulivat harvoista ylimysperheistä kunnes vuodesta eaa alkaen virat olivat kaikille kansalaisille avoimia keskiajalla käytössä oli monta hallitusmuotoa jotka edellyttivät yleisiä äänestyksiä äänioikeus oli usein rajattu vain pienelle osalle väestöstä silloin oli käytössä useita erilaisia vaalimenetelmiä toisistaan poikkeavia historian saatossa käytettyjä menetelmiä tai järjestelmiä ovat olleet muiden muassa gopalan vaali bengalissa puolalais liettualainen kansainyhteisö allting islannissa italian keskiaikaiset kaupunkivaltiot irlannin tuatha järjestelmä keskiajan novgorodin ja pihkovan tasavaltojen vete skandinavian käräjät tirolin ja sveitsin säätyjen kokoontumiset sekä luvun japanin sakain itsehallinnollisen kauppakaupungin vaalit ne olivat kokoontumisia sisältäviä järjestelmiä kuitenkin osallistumisoikeus oli usein rajoitettu pienelle väestönosalle joten nämä voitaisiin pikemminkin luokitella oligarkioiksi keskiajalla useimpia alueita hallitsi papisto tai feodaalinen ylimystö englannissa magna carta rajoitti kuninkaan valtaa de montfort n parlamentti vuonna oli ensimmäinen vaaleilla valittu englannin parlamentti se silti kokoontui vain kuninkaan kutsusta mikä riippui täysin hänen mieli vallastaan tavallisimmin parlamentti kutsuttiin koolle kun kuningas tarvitsi lisää varoja vuoden mainion vallankumouksen jälkeen vuonna säädettiin englannin bill of rights joka vahvisti tietyt kansalaisten perus oikeudet ja lisäsi parlamentin vaikutusvaltaa äänioikeus pysyi vieläkin yläluokkaisen vähemmistön erioikeutena minkä vuoksi vielä vuonna alle kolme prosenttia väestöstä saattoi äänestää parlamentin vaaleissa vaali oikeus järjestelmään liittyi historiallisista syistä epä johdon mukaisuuksia niinpä joillakin vanhoilla aikojen kuluessa melkein autioituneilla asutuskeskuksilla ns lahonneilla kauppaloilla oli yhä oikeus valita edustaja parlamenttiin kun taas monilla suuriksikaan kasvaneilla uudemmilla kaupungeilla ei ollut myöhemmin äänioikeutta laajennettiin aste asteelta parlamentti sai vähitellen lisää valtaa ja lopulta monarkista tuli lähinnä vain valta kunnan keulakuva demokratiaa toteutettiin tietyssä laajuudessa myös irokeesikonfederaation kaltaisissa ihmisjoukkioissa ja heimoissa kuitenkin irokeesikonfederaatiossa vain tiettyjen klaanien miespuoliset pystyivät olemaan johtajia ja joitakin klaaneja suljettiin politiikasta pois vain vanhimmat naispuoliset samasta klaanista pystyivät valitsemaan ja syrjäyttämään johtajat tämä sulki suurimman osan väestöstä ulkopuolelle päätöksiä tehtäessä mielenkiintoinen yksityiskohta on se ettei äänestämällä päätetty enemmistön tuesta vaan johtajien keskuudessa piti vallita yksimielisyys lukumäärältään tavallisesti jäsentä käsittävillä busmannien kaltaisilla ryhmäyhteiskunnilla usein ei ole johtajia ja päätöksenteko perustuu enemmistössä vallitsevaan yksimielisyyteen vaikka perustajaisät eivät kuvailleetkaan yhdysvaltoja demokratiaksi sitä on kuvattu ensimmäiseksi liberaaliksi demokratiaksi sillä perusteella että sen perustajia yhdisti päättäväisyys rakentaa amerikkalaisuus vapauden ja tasa arvon periaatteiden varaan vuonna hyväksytty yhdysvaltain perustuslaki sääti vaaleilla valitun hallituksen ja turvasi kansalaisoikeudet ja vapaudet kuitenkin siirtomaakaudella ennen vuotta vain aikuiset valkoiset miespuoliset varallisuuden omistajat pystyivät äänestämään äänioikeutta ei ollut afrikasta tuoduilla orjilla vapaillakaan mustilla eikä naisilla läntisillä raja seuduilla demokratiasta tuli elämäntapa laajoin sosiaalisin taloudellisin sekä poliittisin tasa arvoin vuonna vallankumouksellinen ranska laati ihmisoikeuksien julistuksen jonka mukaan kaikilla miespuolisilla oli mahdollisuus äänestää kansallis kokouksen vaaleissa joskin tämä jäi lyhyt ikäiseksi luvulla varallisuuteen perustuneita äänestämisen ehtoja poistettiin muissakin maissa ja äänioikeuden saivat myös köyhät aikuiset miehet liberaalit demokratiat olivat harvassa ja usein lyhytikäisiä ennen luvun jälkipuoliskoa monet eri kansakunnat ja alueet ovat väittäneet olleensa ensimmäisiä yleisine äänioikeuksineen siirtymät liberaaliin demokratiaan ovat tapahtuneet perättäisinä demokratian aaltoina vaihtelevasti sotien vallankumousten siirtomaavallan purkautumisen ja taloudellisten asianhaarojen seurauksena suomessa otettiin käyttöön yleisillä vaaleilla valittu sukupuolia erottelematon yksikamarinen kansaneduskunta vuonna tällöin suomi oli vielä autonominen venäjän suuriruhtinaskunta ja suuriruhtinaalla oli veto oikeus kansaneduskunnan säätämiin lakeihin tilanne muuttui oleellisesti vuoden vallankumouksen yhteydessä minkä seurauksena suomesta tuli itsenäinen tasavalta ensimmäinen maailmansota sekä ottomaanien valtakunnan ja itävalta unkarin hajoaminen johtivat uusien kansallisvaltioiden luomiseen eurooppaan ja useimmat uusista valtioista olivat ainakin nimellisesti demokraattisia luvulla demokratia kukoisti mutta suuri lama aiheutti pettymystä ja useimmat euroopan latinalaisen amerikan ja aasian maat muuttuivat vahvan miehen valloiksi tai diktatuureiksi fasismi ja diktatuurit rehottivat natsi saksassa italiassa espanjassa ja portugalissa sekä muissakin epä demo kraattisiksi kehittyneissä maissa kuten baltian ja balkanin maissa brasiliassa kuubassa kiinassa ja japanissa samaan aikaan myös josif stalin sai neuvostoliitossa diktaattorin aseman niinpä luku tunnetaankin diktaattoreiden aikakautena läntisessä euroopassa tämän trendin huippu oli toinen maailmansota miehitetyn saksan läntisten miehitys vyöhykkeiden itävallan italian ja japanin menestyksekäs demokratisointi tarjosi mallin myöhemmälle hallintojärjestelmän vaihtoteorialle kuitenkin suurin osa itä euroopasta muun muassa neuvostoliiton miehitysvyöhyke saksassa eli myöhempi saksan demokraattinen tasavalta pakotettiin epädemokraattiseen neuvostoblokkiin sotaa seurasi siirtomaavallan purkaminen ja jälleen useimmilla uusilla itsenäisillä valtioilla oli nimellisesti demokraattiset perustuslait toista maailmansotaa seuraavina vuosikymmeninä useimmilla läntisillä demokraattisilla kansakunnilla oli puitetaloudet ja kehittyneet hyvinvointiyhteiskunnat jotka heijastelivat niiden äänestäjäkunnan ja puolueiden keskuudessa vallitsevaa yksimielisyyttä ja luvuilla talouskasvu oli vahvaa sekä läntisissä että kommunistisissa maissa mutta myöhemmin se heikkeni valtio johtoisissa talouksissa luvulla suuri osa kansallisvaltioista oli nimellisesti demokratioita vaikka enemmistö maailman väestöstä eli valtioissa joissa vaalitulosta vääristeltiin kuten erityisesti kommunistissa maissa ja entisissä siirto maissa seuraava demokratisoitumisen aalto toi mukanaan monille kansakunnille huomattavia edistysaskeleita kohti todellista liberaalia demokratiaa luvun lopulla espanja portugali ja luvun alussa useat muut sotilasdiktatuurit etelä amerikassa argentiina vuonna bolivia uruguay brasilia ja chile luvun alussa palasivat siviilivaltaan luvun puoliväliin ja loppuun mennessä tätä esimerkkiä seurasivat itä ja etelä aasian kansakunnat luvun taloudellinen huonovointisuus yhdessä kommunistisen painostuksen aiheuttaman mielipahan kanssa edisti kylmän sodan päättymisen merkkinä olevaa neuvostoliiton romahtamista ja entisen itäblokin maiden demokratisoimista ja liberalisoimista maantieteellisesti ja kulttuurisesti lähimpänä läntistä eurooppaa olevat uudet demokratiat ovat olleet menestyksekkäimpiä ja ne ovat nykyään euroopan unionin jäseniä tai jäsenehdokkaita luvulla liberaali trendi levisi joihinkin afrikan valtioihin merkittävimmin etelä afrikkaan viimeisimpiin liberalisaation yrityksen esimerkkeihin kuuluvat suharton suistaminen vallasta indonesian vallankumouksessa jugoslavian vallankumous georgian ruusuvallankumous oranssivallankumous ukrainassa setrivallankumous libanonissa ja tulppaanivallankumous kirgisiassa tällä hetkellä maailmassa on demokraattista valtiota ja määrä kasvaa edelleen onkin spekuloitu että kasvu saattaisi jatkua tulevaisuudessa siihen pisteeseen saakka että liberaalidemokraattisista kansallisvaltioista tulee ihmisyhteiskunnan universaali standardimuoto tämä ennustus muodostaa francis fukuyaman kiistanalaisen historian loppu teorian ytimen näitä teorioita arvostelevat pelkäävät liberaali demokratioiden muuttuvan jälkidemokraattisiksi toisaalta taas tätä teoriaa puolustavat korostavat epäliberaalien demokratioiden suurta määrää pew research center tutkimuslaitoksen lokakuussa julkaisemassa kyselytutkimuksessa tutkitussa maassa keskimäärin prosenttia vastanneista piti edustuksellista demokratiaa hyvänä hallintomuotona omassa maassaan ja prosenttia huonona suoraa demokratiaa piti hyvänä hallintomuotona keskimäärin prosenttia vastaajista ja huonona prosenttia epädemokraattisista hallintomuodoista asiantuntijoiden hallinto sai prosentin hyväksynnän vahvan hallitsijan hallinto prosentin hyväksynnän ja sotilashallinto prosentin hyväksynnän edustukselliseen demokratiaan sitoutuneita vastaajia jotka eivät hyväksyneet mitään epädemokraattista hallintomuotoa oli eniten pohjois amerikassa ja euroopassa euroopan unionin tutkitun jäsenmaan mediaani oli prosenttia yhdysvaltain prosenttia ja kanadan prosenttia suomi ei tutkimuksessa ollut mukana lähi idässä keskiarvo oli prosenttia latinalaisessa amerikassa prosenttia saharan eteläpuolisessa afrikassa prosenttia ja aasian ja tyynenmeren alueella prosenttia yksittäisistä maista korkeinta sitoutuminen edustukselliseen demokratiaan oli ruotsissa prosenttia yli prosentissa euroopan maista olivat myös saksa alankomaat ja kreikka vähiten edustukselliseen demokratiaan sitoutuivat venäläiset prosenttia vastaajista myös intiassa meksikossa ja vietnamissa luku oli alle prosenttia elinkeinoelämän valtuuskunnan arvo ja asennetutkimuksessa vuonna demokraattista poliittista järjestelmää suomen hallintomuotona erittäin hyvänä piti vastaajista ikäluokasta riippuen prosenttia nuorissa aikuisissa demokratian arvostus oli matalinta vanhoissa ikäluokissa korkeinta suomessa prosenttia aikuisväestöstä pitää demokratiaa muita hallitsemistapoja parempana vuoden eduskuntavaalitutkimuksen mukaan demokratian kannatus on noussut vuodesta jolloin se oli prosenttia kannatus nousi myös vuosien ja välillä joskin täysin samaa mieltä olevien määrä laski julkisen piirin lisäksi samanlaisia äänestyksen ja edustuksen demokraattisia periaatteita ja mekanismeja on käytetty muunlaisien yhteisöjen ja organisaatioiden hallitsemiseen aristoteles vertaili suuren ihmisjoukon valtaa demokratia politeia harvojen valtaa oligarkia aristokratia ja yhden henkilön valtaa tyrannia monarkia tai tämän päivän autokratia toisiinsa hänen mukaansa jokaisesta järjestelmästä oli sekä hyvä että paha muunnelma jos vallanpitäjät käyttivät valtaa vain omiin itsekkäisiin tarkoituksiinsa kyseessä oli paha järjestelmä aristoteles pitikin demokratiaa politeian turmeltuneena vastineena modernien politiikan teoreetikkojen keskuudessa on kolme kilpailevaa käsitystä demokratiasta kokonaisdemokratia käyttää demokraattisia prosesseja kansalaisten preferenssien tavoittelemiseen ja siten kokoaa ne yhteen hyväksyttävien yhteiskunnan sosiaalipoliitikkojen määrittämiseksi näin ollen tämän näkemyksen kannattajien mielestä demokraattisen osallistumisen pitäisi ensisijaisesti keskittyä äänestykseen jossa eniten ääniä saanut politiikka pannaan täytäntöön aggregatiivinen demokratia jakautuu moneen haaraan minimalismin mukaan demokratia on hallitusjärjestelmä jossa kansalaiset antavat poliittisten johtajien joukkueille oikeuden hallita tietyn vaalikauden ajan tämän minimalistisen käsitteen mukaan kansalaiset eivät voi eikä heidän pitäisi hallita koska esimerkiksi useimmiten heillä ei ole selkeitä näkemyksiä useimmista kysymyksistä tai heidän näkemyksensä eivät ole kunnolla perusteltuja joseph schumpeter puki tämän sanoiksi kuuluisimmin kirjassaan kapitalismi sosialismi ja demokratia sen aikaisiin minimalismin puolestapuhujiin kuuluvat william h riker adam przeworski richard posner toisaalta suora demokratia demokratia sisältää sen että kansalaisten pitäisi voida osallistua lakien säätämiseen ja politiikan tekoon suoraan eikä pelkästään edustajiensa välityksellä poliittinen aktiivisuus voi olla itsessään arvokasta sen sosiaalistaessa ja kouluttaessa kansalaisia ja populaari osallistuminen voi hillitä voimakkaita eliittejä pääargumentti on se etteivät kansalaiset todellisuudessa hallitse itseänsä elleivät he päätä suoraan laeista ja politiikasta hallituksilla on taipumus tuottaa mediaaniäänestäjän näkemyksiä lähellä olevia lakeja ja poliitikkoja mediaaniäänestäjän vasemmalla puolella on puolet äänestäjistä ja oikealla puolella loput tosiasiassa tämä ei ole toivottava lopputulos kun se edustaa äänistä kilpailevien itsekkäiden ja jonkin verran vastuuttomien poliittisten eliittien tekoja downs olettaa ideologisten poliittisten puolueiden olevan välttämättömiä niiden toimiessa välittäjänä yksilöiden ja hallitusten välillä anthony downs toi tämän näkemyksen esille vuonna ilmestyneessä kirjassaan demokratian taloudellinen teoria robert a dahl väittää että demokratian perus peri aate koskien kollektiivisten päätösten yhdistämistä on se että poliittisessa yhteisössä jokaisella henkilöllä on oikeus siihen että hänen etujaan tarkastellaan yhtäläisesti kaikki ihmiset eivät ole välttämättä yhtä tyytyväisiä kollektiiviseen päätökseen hän käyttää polyarkian termiä viitatakseen yhteiskuntiin joissa on olemassa tällaisessa demokratiassa johtaviksi miellettyjä tiettyjä toimielinten ja menettelytapojen joukkoja ennen kaikkea näiden instituutioiden keskuudessa on kaikkea tai suurinta osaa yhteiskunnan julkista politiikkaa käsittelevien edustajien valitsemiseen käytettävien vapaiden ja avoimien vaalien esiintyminen kuitenkaan nämä polyarkiset menettelytavat eivät välttämättä luo täyttä demokratiaa jos esimerkiksi köyhyys estää poliittista osallistumista jotkut näkevät ongelman siinä että varakkailla on enemmän vaikutusvaltaa ja näin ollen esittävät syitä kampanjarahoitusuudistuksen kaltaisen uudistuksen puolesta jotkut saattavat nähdä sen ongelmana että äänestäjien enemmistö päättää politiikasta toisin kuin koko väestön enemmistösääntö tätä voidaan käyttää perusteluna poliittisen osallistumisen tekemiselle pakolliseksi pakkoäänestyksen myötä tai sen tekemiselle malttavaisemmaksi ei pakollinen yksinkertaisesti kieltämällä hallitusvallan ennen kuin täysi enemmistö tuntisi taipumusta tuoda julki ajatuksensa keskusteleva demokratia perustuu näkemykselle että demokratia on keskusteluhallitus neuvottelevat demokraatit väittävät että lakien ja poliitikkojen pitäisi perustua järkiperusteille jotka kaikki kansalaiset voivat hyväksyä poliittisen areenan pitäisi olla sellainen missä johtajat ja kansalaiset perustelevat kuuntelevat ja muuttavat mieltänsä radikaali demokratia perustuu idealle että yhteiskunnassa on olemassa hierarkkisia ja painostavia valtasuhteita demokratian tehtävä on näiden suhteiden saattaminen näkyville ja niiden haastaminen sallimalla erilaisuus mielipide erot ja vastakohtaisuus päätöksentekoprosessissa erityisesti tarkastellessa yhdysvaltain perustajaisien teoksia luvun historiallisissa asiayhteyksissä sana demokratia yhdistettiin radikaaliin egalitarismiin millä usein tarkoitettiin sitä mitä nykyään kutsutaan suoraksi demokratiaksi samassa historiallisessa yhteydessä sanaa tasavalta käytettiin viittaamaan edustukselliseen demokratiaan esimerkiksi james madison federalistikirjoituksissa kannattaa demokratian sijaan perustuslaillista tasavaltaa yksilön suojelemiseksi enemmistöltä madison pyrki erottamaan suoran ja edustuksellisen demokratian mutta hänen sanavalintansa demokratia ja tasavalta eivät perustuneet sanojen ensisijaiseen käyttötarkoitukseen senaikaisessa läntisessä käytössä termillä demokratia tavallisesti viitataan kansan valitsemaan joko suoraan tai edustukselliseen hallitukseen termillä tasavalta on monia eri merkityksiä mutta nykyään sillä viitataan edustukselliseen demokratiaan ja erityisesti valtioihin joissa presidentti tai muu valtionpäämies valitaan yleisillä vaaleilla määrä ajaksi toisin kuin monarkioissa joissa valtion pää miehen asema on yleensä perinnöllinen joskin monissa sellaisissakin vallitsee edustuksellinen demokratia jossa hallituksen päämiehenä on vaaleilla valittu pääministeri tämän vuoksi tasavalta nimitystä on käytetty myös saksan demokraattisesta tasavallasta ja neuvostoliitosta yhdysvaltojen perustuslaissa todetaan että valta on kansalla me kansa kuitenkin huolimatta selvästä demokratiasta perustuslaillisessa tasavallassa jotkut väittävät että yhdysvaltain kansalaisia hallitsee laillisuusperiaate kansan enemmistön sijaan perustuslailliset tasavallat ovat tarkoituksellisia yrityksiä rahvaanvallan uhan pienentämiseksi ja näin ollen ne suojelevat vähemmistöryhmiä enemmistön tyrannialta asettamalla väestön enemmistövallalle pidätteitä thomas jefferson totesi että enemmistön oikeudet eivät voi olla olemassa jos myöskään yksilön oikeudet eivät ole kansan enemmistön valtaa tarkistetaan rajoittamalla vaaleilla valittujen edustajien valtaa edustajat hallitsevat kaikkia koskevan perustuslain rajoissa ennemmin kuin kansanäänestys tai hallitus jolla on valtaa kieltää mikä tahansa luovuttamaton oikeus lisäksi vaaleilla valittujen edustajien valtaa myös rajoitetaan yksittäisen yksilön vastaisilla kielloilla lainsäädännöllisen oikeudellisen ja toimeenpanollisen vallan ollessa olemassa jotta perustuslakia on erittäin vaikeata muuttaa john adams määritteli perustuslaillisen tasavallan ei ihmisten vaan lakien hallitukseksi yhdysvaltain perustuslain alkuperäiset laatijat olivat huomattavan tietoisia siitä vaarasta että enemmistö saattaisi loukata yksilönvapautta he loivat huolellisesti perustuslain ja yhdysvaltain ihmisoikeusjulistuksen instituutiot he säilyttivät enemmistösäännön elementit joiden he olettivat olevan parhaita perustuslaki lievensi näitä suojelemalla yksilönvapautta vallanjaolla ja kerrostuneella liittovaltion rakenteella luovuttamattomat oikeudet viittaavat ihmisoikeuksiin joita ei katsota hallituksen antamiksi ja joista ei voi antaa periksi yhdysvaltain perustuslaki kirjoitettiin kansalaisten luovuttamattomien oikeuksien suojelemiseksi vaikkakin enemmistösäännöllä toteutetuilta mahdollisilta hallituksen väärinkäytöksiltä luovuttamattomia oikeuksia ei ole antanut hallitus vaan luonto republikanismilla ja liberalismilla on monitahoinen suhde demokratiaan ja tasavaltaan alkuaan amerikan ja ranskan vallankumousten jälkeen oli avoimena kysymys pitäisikö demokratiassa olla tarkistamattoman enemmistösäännön rajoittamiseksi elitistinen ylähuone jonka jäseniksi saatettaisiin valita ansioituneita asiantuntijoita tai muita henkilöitä joilla olisi elin ikäinen virassa pysymis oikeus tai pitäisikö perustuslaillisella monarkilla olla rajoitettua mutta todellista valtaa joissakin maissa kuten britanniassa alanko maissa belgiassa skandinavian maissa ja japanissa monarkia säilyi mutta hallitsijan valtaa rajoitettiin yhä enemmän kunnes hänelle jäi vain symbolisia tehtäviä usein monarkian mukana lakkautettiin aristokraattinen järjestelmä kuten tehtiin yhdysvalloissa ranskassa kiinassa venäjällä saksassa itä vallassa unkarissa italiassa kreikassa ja egyptissä useimpien maiden lain säädäntö elimiin kuului edelleen elitistinen ylä huone jonka jäsenillä oli usein elinikäinen virassapysymisoikeus mutta lopulta nämä senaatit menettivät valtaa kuten britanniassa tai niistäkin tuli vaaleilla valittavia jolloin ne saattoivat säilyttää valtansa kuten yhdysvalloissa dieselveturi on veturi jonka voimanlähteenä on dieselmoottori moottorilta saatu voima välitetään akseleille joko mekaanisella vaihteistolla lähinnä eräät pienveturit hydraulisesti diesel hydraulinen esimerkiksi dv tai sähköisesti dieselsähköinen esimerkiksi dr maailmanlaajuisesti yleisin menetelmä dieselvetureissa on dieselsähköinen voimansiirto dieselvetureiden koko ja teho vaihtelee suuresti pienimpien ns pienvetureiden paino saattaa olla alle tonnia ja teho luokkaa hv keskikokoisten yleensä neliakselisten ja keskiohjaamollisten usein hyvin monikäyttöisten vetureiden paino on usein noin tonnia ja teho hv näitä vetureita käytetään usein tai veturia yhteenliitettynä ns monikäytössä varsinaisten neli tai kuusiakselisten linjadieselvetureiden paino vaihtelee suunnilleen tonnista tonniin yhdysvalloissa ja venäjällä jopa tonniin ja teho on yleensä yli hv tehokkaimpien vetureiden yltäessä aina een jotkut jopa hv aan pääkoneteholla mitattuna euroopassa suuria linjadieselvetureita ajetaan monikäytössä vain harvoin mutta yhdysvalloissa on tavallinen käytäntö kytkeä useita jopa lähemmäs kymmenen suurta linjadieselveturia monikäyttöön dieselveturin teho ilmoitetaan yleensä pääkoneen tehona todellisen junan vetoon käytettävän tehon ollessa huomattavasti alempi apulaitteiden tehon ja voimansiirtolaitteiston aiheuttaman tehohäviöiden vähentäessä käytettävissä olevaa todellista nettotehoa niinpä esimerkiksi hv n dieselveturin teho vetolaitteesta mitattuna on suunnilleen luokkaa hv voimansiirtoratkaisusta riippuen karkeana nyrkkisääntönä voidaan sanoa että suurimpien dieselvetureiden teho vetolaitteesta mitattuna on samaa luokkaa kuin pienimpien sähkövetureiden ts veturin koon kasvaessa sähkövetureiden tehot alkavat siitä mihin dieselvetureiden tehot loppuvat dieselveturit ovat yleensä monimutkaisempia ja huomattavasti painavampia kuin vastaavan tehoiset sähköveturit ja samoin niiden huollon tarve sekä myös vikaantumisherkkyys on korkeampi uusien dieselvetureiden suunnittelussa on huomioitava muun muassa elinikäiset eli lcc kustannukset mahdollisimman pitkät huoltovälit sekä kiristyvät pakokaasupäästönormit yhdessä optimaalisen polttoaineenkulutuksen kanssa tavoitteena on pitää rakenne mahdollisimman ongelmattomana ja yksinkertaisena sekä kustannuksiltaan edullisena ja siksi veturi pyritään mahdollisimman usein suunnittelemaan neliakseliseksi vain niissä tapauksissa joissa tavoitellaan mahdollisimman suurta yksikkötehoa tai vetovoimaa käytetään kuusiakselista rakennetta euroopassa uusien raskaiden linjadieselveturien tilaukset ovat käyneet hyvin vähäisiksi tähän on vaikuttanut kaikkien tärkeimpien päärataosuuksien sähköistäminen ja sähkövetureissa tapahtunut kehitys aikaisemmin eurooppalaisessa tavaraliikenteessä varsin yleinen käytäntö vetää tavarajunia dieselvedolla vaikka suurin osa rataosuudesta on sähköistetty on johtunut siitä että maiden rajoja ylittävässä liikenteessä sähköveturia on usein ollut pakko vaihtaa rajalla sähköistysjärjestelmän vaihtuessa lisäksi lastaus ja purkupäässä on ollut yleisesti pieniä sähköistämättömiä osuuksia ja ratapihoja vaikka pääradat olisivat sähköistettyjä molemmat edellä mainitut syyt tekivät koko matkan kestävästä dieselvedosta käytännöllisemmän vaihtoehdon uusimmat sähköveturit voidaan varustaa ilman kovin suuria lisäkustannuksia monivirtajärjestelmillä ja pienehköllä ns last mile dieselgeneraattorilla jolloin yhden sähköveturin käyttö koko matkan ajan on tullut mahdolliseksi koska veturit ovat yleisesti pitkäikäisiä olemassaoleva dieselkalusto näyttää riittävän hyvin rautatieoperaattoreille sähköistämättömien rataosien vähäisempiin tarpeisiin myös varsinaisia sähkökäyttö dieselkäyttö hybridivetureita on tullut markkinoille stadler eurodual josta on sekä neli että kuusiakseliset versiot sekä viimeisimpänä siemens vectron dual mode josta db cargo on tehnyt kappaleen kehystilaussopimuksen näissä dieselgeneraattorin teho riittää normaaleihin ajonopeuksiin sähköistämättömillä osuuksilla ja pelkkää sähkökäyttöä käytetään sähköistetyillä osuuksilla tällainen hybridiveturi on kuitenkin kalliimpi ja painavampi kuin nykyaikainen dieselveturi tai sähköveturi yhdysvalloissa ja muuallakin pohjois ja etelä amerikassa ratojen sähköistys on vähäistä joten raskaita linjadieselvetureita sekä käytetään että tilataan edelleen david william duchovny s elokuuta new york on yhdysvaltalainen näyttelijä hänet tunnetaan parhaiten roolistaan televisiosarjassa salaiset kansiot jossa hän näyttelee fbi agentti fox mulderia salaisista kansioista on tehty myös kaksi elokuvaa joista uudempi sai ensi iltansa vuonna ennen salaisia kansioita duchovnyn tunnetuin rooli oli twin peaks televisiosarjassa jossa hän esitti transvestiittia agenttia salaisten kansioiden jälkeen duchovnyn suosituin rooli on ollut pääosa televisiosarjassa californication david duchovny meni naimisiin ta leonin kanssa vuonna heillä on kaksi lasta tytär madelaine west ja poika kyd vuoden elokuussa duchovny hakeutui vieroitushoitoon seksiriippuvuutensa takia duchovnyn ja leonin avioero astui voimaan heinäkuussa duchovnylta julkaistiin kirja holy cow a modern day fairy tale helmikuussa duchovnyn mukaan kirja on satu aikuisille ja lapsille ja se kertoo elsie bovary nimisestä lehmästä joka ystävystyy juutalaisen shalom sian ja iphonea käyttävän tom kalkkunan kanssa eläimet kiertävät maailmaa ja saavat aikaan rauhan israelin ja palestiinan välille suomeksi se ilmestyi helmikuussa nimellä pyhä lehmä like duchovnyn seuraava kirja oli bucky f cking dent joka julkaistiin marraskuussa toukokuussa ilmestyi duchovnyn kolmas kirja miss subways helmikuussa julkaistaan duchovnyn neljäs kirja truly like lightning dx kuuntelu on radioharrastus jossa kaukaisten yleisradio ja tv asemien lähetyksiä vastaanotetaan radio tai televisiovastaanottimella harrastukseen voi kuulua kuuluvuudesta raportoimista kirje tai sähköpostitse lähetysasemalle ja niiltä saatujen vastausten keräämistä suomessa on joitain alueellisia dx kuunteluyhteisöitä ja valtakunnallisesti suomen dx liitto dx kuuntelua silloin kun se ei kohdistu hyötyradioliikenteeseen kutsutaan yleisradiokuunteluksi englanniksi broadcast listening bcl johon sisältyy myös ei kaukaisten eli lähetysalueeltaan tavanomaisten yleisradiolähetysten kuuntelu kaukaisten radioasemien kuuntelu harrastuksena alkoi heti am yleisradiolähetysten alkaessa ensin pitkillä aalloilla luvulla ja myöhemmin keskiaalloilla luvulla myös radioasemille oli oleellista saada palautetta lähetyksen kuuluvuudesta sekä ohjelmien sisällöistä dx lyhenteen vuoksi radion kaukokuuntelusta voidaan käyttää nimitystä diksaaminen ja kaukokuuntelijasta diksari englanniksi dxer dx kuuntelu eroaa radioamatööritoiminnasta ja la radiopuhelin tai pmr radiopuhelin harrastuksesta siinä että dx kuuntelussa on kyse vain kuuntelusta ja nimenomaan yleisradioasemien kuuntelusta ei radiolähetystoiminnasta keskustelusta käytössä on vain radiovastaanotin ei lähetin vastaanotinta näin ollen dx kuunteluun ei tarvita mitään radioaseman pitämiseen tarvittavaa lupaa kuitenkin joissain maissa vieraiden radio ohjelmien kuuntelu saattaa olla kiellettyä radionkuuntelun vaikeuttamiseksi voidaan myös radiolähetyksiä tarkoituksellisesti häiritä radiohäirintää suoritetaan yleensä silloin kun ohjelmien lähettäjät pyrkivät kohdemaassa tai alueella yhteiskunnallisiin muutoksiin radion kaukokuuntelu alkoi järjestäytyä luvulla maailman ilmeisesti vanhin keskiaaltoihin keskittynyt dx kerho on perustettu yhdysvaltalainen national radio club euroopassa ilmeisesti vanhin kerho on lyhytaaltolähetysten vastaanotolle pääasiassa perustunut international short wave league joka perustettiin siitä erkani the medium wave circle keskiaaltojen kuuntelulle pohjoismaiden vanhin dx kerho on ruotsalainen sveriges radioklub joka on perustettu luvulla norjalainen dx listeners club aloitti ja tanskalainen danish shortwave club samoin kuin ruotsalainen sveriges dx förbund suomen dx liitto ry perustettiin suomessa dx kuuntelun liittona toimii edelleen suomen dx liitto ry siihen kuuluu myös lukuisia erikoistuneita yhdistyksiä joiden koordinoijana liitto toimii se julkaisee säännöllisesti radiomaailma lehteä suomen dx liitto ry hyn kuuluvia yhdistyksiä ovat muun muassa lahden radioharrastajat lahti radiomäki sisä suomen radioaktiiviset jyväskylä tampereen dx kuuntelijat ry tampere kainuun dx kuuntelijat kajaani ja oulun dx klubi ry oulu dx kuuntelun tavallisin muoto on lyhyillä aalloilla toimivien radioasemien kuunteleminen lyhyillä aalloilla voi kuulla esimerkiksi suurimpien yleisradioyhtiöiden ulkomaanlähetyksiä kuten saksalaisen deutsche wellen venäläisen voice of russian yhdysvaltalaisen voice of american tai kiinalaisen china radio internationalin ohjelmia osa kuuntelijoista on erikoistunut keskiaalloilla ja pitkillä aalloilla toimivien radioasemien kuunteluun fm kuuntelussa kuunnellaan ula alueen radioasemia tavallisesti aaltoalueella on kuultavissa paikallisradioasemia mutta sopivien radiokelien vallitessa myös kaukoasemien kuuleminen on mahdollista esimerkiksi suomessa on eurooppalaisten radioasemien lisäksi kuultu pohjoisafrikkalaisia ja aasialaisia asemia kaukaisin suomessa sporadisen e n kautta kuultu asema on kilometrin päästä atarista ja kaukaisin troposfäärisellä etenemisellä kuultu asema on kilometrin päästä romaniasta sporadinen e eli es ja troposfäärinen eteneminen ovat yleisimmät fm kuuntelussa käytettävät kelityypit fm kuuntelussa käytetään usein jagiantennia samalla tavalla kuin fm dx kuuntelussa kuunnellaan ula aalloilla radioasemien niiden tavanomaisen kuuluvuusalueen ulkopuolella katsellaan televisiota sen tavanomaisen näkyvyysalueen ulkopuolella tätä kuuntelun lajia kutsutaan tv dx ksi tv diksaamiseksi vhf ja uhf aaltoalueilla voi nähdä lyhytaikaisesti radiokeleistä riippuen ulkomaisia televisiolähetyksiä auringonpilkkumaksimien aikaan suomessa on nähty f keleillä televisioasemia muun muassa thaimaasta kiinasta malesiasta ghanasta ja zimbabwesta yleisradiolähetysten lisäksi tulevat kyseeseen kuunneltavina kohteina myös laittomasti ilman toimilupaa lähettävät radioasemat piraattiradioasemiksi on kutsuttu myös ja erityisesti radioasemia jotka lähettävät radiolähetyksiä laivoilta kansainväliseltä merialueelta myöhemmin samankaltaisesti myös maalta jonkin valtion alueelta ilman lähetyslupaa lähettäviä radioasemia on ryhdytty kutsumaan piraattiradioasemiksi näitä radioasemia kutsutaan merirosvo eli piraattiasemiksi merirosvoradioiden kulta aikana lähettimet sijoitettiin usein laivoihin jolloin voitiin toimia kohdealueen tai maan lainkäytön ulkopuolella kansainvälisillä vesillä aluevesirajan ulkopuolella toisen lähetystensä kohdealueella lähetyslupaa saamattoman asemaryhmän muodostavat clandestine asemat ne ovat kotimaisten oppositioiden tai vieraiden hallitusten ylläpitämiä tai rahoittamia radioasemia jotka pyrkivät vaikuttamaan kohdemaan tai alueen yleiseen mielipiteeseen tavalla jota tätä maata tai aluetta hallitsevat eivät halua kyseessä on kuuntelu joka ei kohdistu lähetettäviin ohjelmiin vaan lähetteisiin joita ei ole tarkoitettu suurelle yleisölle kuten erilaiset ilma meri rautatie ja maantieliikenteeseen liittyvät radiolähetteet paikallisen hyötyradioliikenteen kuuntelua vhf ja uhf alueilla kutsutaan usein skanneroimiseksi nimitys johtuu taasjuusalueiden läpikuunteluradioista skannereista jotka kykenevät parhaimmillaan käymään läpi satoja kanavia sekunnissa toistuvasti tämä on hyödyllistä ennalta tietämättömien lähetysten taajuuksien nopeaan löytämiseen suomalaiset radioamatöörit perustivat hyötyliikennekuuntelijnoita varten suomen radioamatööriliitto ry een kuulumattoman suomen kuuntelija amatöörit ry n kun edellisen vuotena oli kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö vapauttanut radioamatööritoiminnan alkaneesta toisen maailmansodan aikaisesta kiellosta hyötyliikenteen kuunteluun katsottiin tällöin myös radioamatööriliikenteen vastaanottaminen radioamatööriksi pääsemiseen vaadittiin ennen sähkötyskoe jotta sotilasradiosähköttäjien määrän tuottaminen olisi ollut helpompaa ensimmäinen helpotus tähän oli tietoliikenneluokka ja teknillinen luokka mitkä sähkötysvaatimuksen lakkauduttua tuottivat uuden perusluokan ja entisen yleisluokan lähetysoikeudet parhaat sotilasradiotiedusteluradiot kykenevät käymään lävitse kymmenentuhatta taajuutta sekunnissa ja kenttäradiot lähettäessään taajuushyppelemään neljätuhatta taajuutta sekunnissa kuuntelutulos varmennetaan laatimalla lähettävää asemaa varten kuuluvuusraportti kuuluvuusraportissa pyritään yksilöimään lähete siten että lähettävä radioasema pystyy todentamaan kuullun lähetyksen omakseen kuuluvuusraporttiin merkitään muun muassa kuunneltu taajuus kuunteluaika ja lähetteen laatu kuuluvuuden arviointia varten on vakioitu sinpo luokitus missä asteikoilla heikoin ja voimakkain arvioidaan signaalin voimakkuus s häiriöt muista lähettimistä i ilmakehän häiriöt n signaalin voimakkuuden huojuminen p ja yleisarvosana o dx kuuntelija voi myös lähettää radioasemalle ääninäytteen esimerkiksi c kasetilla cd levyllä tai äänitiedostona sähköpostitse asemien dx kuuntelijoille lähettämiä vastauksia kutsutaan lyhenteellä sl varsinkin aiemmin radioasemat painattivat erityisiä sl kortteja dx kuuntelijoita varten mutta sl vahvistuksena voi toimia myös sähköpostiviesti tai kirje vahvistuksen mukana kuuntelija voi saada muutakin aineistoa esimerkiksi erilaisia viirejä ja muuta radioasemien promootiomateriaalia mikäli radiossa on numerollinen taajuusnäyttö on taajuuden varmistaminen helpompaa kuin osoittimesta arvioimalla kuuluvuutta voidaan parantaa käyttämällä radiovastaanottimen oman antennin sijaan ulkopuolista antennia kuten dipoli tai pitkälanka antennia harvinaisempien radioasemien signaalien vastaanotossa tarvitaan suunta antennia kuunneltavasta taajuusalueesta riippuen pitkälanka antennien pituudet voivat olla kymmenistä metreistä yli kilometriin taajamissa mihin ei voi sijoittaa pitkiä tai suuria antenneja voidaan käyttää esimerkiksi aktiiviantenneja joissa antennin radiotekninen pituus muodostetaan sähkökomponenttien avulla tavanomaisessa dx kuuntelussa käytetyssä radiossa ula alueiden ja keskiaaltoalueiden lyhenne mw medium waves lisäksi on lyhyet aallot sw short waves jotka on jaettu useaan eri taajuusaluekaistaan niin sanottu maailmanradio engl world band receiver on suunniteltu ennen kaikkea matkoilla tapahtuvaan radion kuunteluun harrastuksen edetessä voi ostaa maailmanradiota kalliimman liikennevastaanottimen engl communications receiver se on suunniteltu erityisesti heikkojen signaalien vastaanottoon ja siinä on kuuntelua parantavia erikoissuodattimia ja lisäominaisuuksia liikennevastaanotinta muistuttaa skanneriradio jota käytetään pääosin hyötyliikenneasemien kuunteluun laite pystyy etsimään eli skannaamaan satoja kanavia sekunnissa skanneriradioissa kanavanhaku on liikennevastaanotinta nopeampaa mutta niiden vastaanottokyky on yleensä rajallisempi johtuen suodattimista ja modulaatioista liikennevastaanottimissa on yleensä ssb vastaanottomuoto joka joistain lähinnä fm alueella käytettävistä skannereista puuttuu yleisradiolähetyksiä voi nykyään kuunnella radion lisäksi myös internetin kautta netin kautta radioasemat lähettävät sekä suoraa lähetystä että aiemmin lähetettyjä ohjelmia myös televisiokuvaa voidaan vastaanottaa samalla tavalla tätä kuuntelua ei kuitenkaan yleisesti pidetä dx kuunteluna vaikka radioaseman tunnistamisen voi toki varmistaa kuuntelemalla samaa lähetystä radion lisäksi myös tietokoneelta kuunteluolosuhteisiin vaikuttaa yleensä suuresti radiosää eli suomen kielen puhekielessä radiokelit eli maan ilmakehässä tapahtuvat radioaaltojen heijastumiset vuorokaudenaika vuodenaika ja auringonpilkkujakso suotuisissa olosuhteissa pienitehoinenkin lähetyssignaali saattaa kuulua maapallon toiselle puolelle tähtitieteen harrastusta haittaavaa valosaastetta vastaa dx kuuntelussa erilaisten radiolähettimien voimakkuuden ja määrän kasvu tämä on johtanut siihen että pienitehoisemmat signaalit pyrkivät hukkumaan taustakohinaan ja saattavat jäädä lähes samalla taajuudella lähettävien voimakkaampien lähetysten jalkoihin kuuluvuuteen voi vaikuttaa käyttämällä suuntaavampia antenneja niiden avulla saadaan muista suunnista tulevat lähetteet vastaanotetuiksi heikommin voidaan käyttää myös suodattimia jolloin tarkalla vastaanottimella voidaan suodattaa vastaanotettavan lähetyksen ympäriltä pois kohinaa tai muita lähetyksiä diego rivera koko nimeltään diego mara de la concepcin juan nepomuceno estanislao de la rivera y barrientos acosta y rodrguez joulukuuta marraskuuta oli meksikolainen taidemaalari ja graafikko häntä pidetään yhtenä aikansa huomattavimmista monumentaalimaalareista vallankumouksen aatteita ajanut rivera toimi seinämaalaustensa avulla julistavana taidemaalarina hänen freskojaan oli rockefeller centerissä jotka on myöhemmin tuhottu poliittisista syistä new worker s schoolissa new yorkissa ja meksikon kansallispalatsissa rivera tunnetaan parhaiten suurista seinämaalauksistaan hänen lukuisten naissuhteittensa ohella kuohuntaa aiheutti yhdysvalloissa myös hänen kommunisminsa rockefeller centeriin tehty seinämaalaus sensuroitiin kun havaittiin riveran sisällyttäneen teokseen leninin kuvan rivera oli naimisissa meksikolaisen taidemaalarin frida kahlon kanssa death metal on metallimusiikista luvun alussa ja keskivaiheilla lähinnä yhdysvalloissa erityisesti floridassa ja kaliforniassa ja euroopassa erityisesti isossa britanniassa ja skandinaviassa edelleen kehittynyt tyylilaji musiikkityylille on ominaista nopea tempo ärhentelevä aggressiivinen laulutyyli lähes aina matalaääninen murina monimutkaiset kitarariffit ja nopeat kitarasoolot laulujen sanat ovat yleisilmeeltään tummanpuhuvia ja käsittelevät tyylisuuntauksen nimen mukaisesti usein sotaa kuolemaa väkivaltaa ja kauhua jotkut yhtyeet tosin käsittelevät sanoituksissaan myös muita aiheita kuten esimerkiksi politiikkaa ja yhteiskuntaa tavallisesti death metal kokoonpanoon kuuluu laulaja kaksi kitaristia rumpali ja basisti yleensä soittimet ovat matalavireisiä death metalin laulu on yleensä karkeaa tyypillisesti ilmaisu on korisevaa murinaa tai joskus kirkunaa tai muuta epätavallista tyyliä syvää ja hyökkäävää laulutyyliä korostavat voimakkaat mataliksi viritetyt särökitarat rumpujensoitto on nopeaa ja siinä hyödynnetään tekniikoita kuten tuplabasaria blast beatia ja synkooppia usein vaihtuvat nopeudet ja tahtilajit ovat myös tyypillisiä death metalissa hylättiin suurieleinen lavaesiintyminen jota tavattiin muissa metallityyleissä paitsi thrashissa death metal muusikot pukeutuvat yleensä arkisiin revittyihin farkkuihin ja nahkatakkeihin tästä poikkeutena toimii kuitenkin deiciden glen benton joka poltti ylöslaisen ristin otsaansa ja käytti haarniskaa lavalla morbid angel taas tunnetaan uusfasistisesta ulkonäöstään thrash metal alkoi kehittyä nopeasti ja synnytti muita exteme metal lajeja allmusicin mukaan slayerin reign in blood vaikutti koko death metal lajin syntyyn yhdysvalloissa death metal syntyi thrash metalista hc punkista ja useista muista rankemman musiikin tyylisuunnista tyylisuunnan tarkkaa syntymähetkeä ja paikkaa on vaikea osoittaa osasyynä tähän olivat ennestäänkin epäselvät genrerajat sekä kansainvälinen kasettivaihto eli treidaus jonka johdosta eri musiikilliset vaikutukset siirtyivät nopeasti euroopasta yhdysvaltoihin nwobhm yhtye venom oli yksi merkittävä tyylilajin vaikuttaja näiltä yhtyeiltä death metal suuntaus otti rienaavia ja pirullisia vaikutteita suuntauksen nimi on ilmeisesti peräisin kappaleesta death metal joka on possessed yhtyeen albumilta seven churches death metal hyödynsi sekä thrashin että hardcore punkin nopeutta ja hyökkäävyyttä nämä ainekset sitten yhdistettiin sanoituksiin jotka saivat innoitusta slasher elokuvien väkivallasta ja okkultismista ia death on usein kutsuttu death metalin isäksi vaikka death ei varsinaisesti ollut ensimmäinen levyttänyt death metal yhtye chuck schuldinerin luotsaamaa yhtyettä pidetään yleisesti yhtenä tyylilajin tärkeimmistä pioneereista ja merkittävimmistä suunnannäyttäjistä schuldinerin johdolla death teki ensimmäiset death metal demonsa nimellä mantas jo vuonna mutta esikoisalbumi scream bloody gore sekä sitä seurannut leprosy ovat ns klassista death metalia tampan kaupungissa floridan osavaltiossa tuottaja scott burnsin luotsaamalla morrisound studiolla syntyi luvun puolivälin jälkeen floridalainen death metal soundi joka tarttui monen aikalaisyhtyeen albumeille muun muassa atheist death deicide morbid angel ja obituary löysivät tampasta henkisen kotipaikan luvun loppuun mennessä buffalon liepeillä aluksi vaikuttanut cannibal corpse niinkin myöhään kuin vuonna vaikka kaupungissa ei varsinaisesti ollutkaan aktiivista metallimusiikin yhteisöä kuten thrash metalilla oli san franciscossa tai grindcorella englannissa yhteinen nimittäjä kaikille yhtyeille oli morrisound myös napalm deathilla on asemansa death metalin kehityksessä vaikka yhtye on varsinaisesti grindcoren kehittäjä ei death metalin musiikkityylien yhtymäkohdista huolimatta äärimmäisen nopeatempoinen ja atonaalisia piirteitä sisältävä grindcore perustuu metallimusiikin ja hardcore punkin sekoitukselle kun taas raskassoutuisempi ja selkeitä melodiakulkuja sisältävä death metal pohjautuu perinteiseen metallimusiikkiin napalm death ryhtyi demoaikojensa ja kahden ensimmäisen grindcore julkaisunsa jälkeen soittamaan death metalia samoin teki toinen goregrind pioneeri carcass yhdysvaltojen lisäksi death metal rantautui myös eurooppaan ja varsinkin ruotsissa death metal juurtui nopeasti luvun lopulla perustetut nihilist myöhemmin entombed grave dismember sekä unleashed loivat pohjan eurooppalaiselle ja skandinaaviselle death metalille nämä yhtyeet eivät kuitenkaan vielä soittaneet omaksi tyylisuunnakseen myöhemmin muotoutunutta melodista death metalia vaan enimmäkseen yhdysvaltalais ja englantilaisvaikutteista alkuperäistä death metalia yhtyeet loivat kuitenkin vankan pohjan vuosina tapahtuneelle melodisen death metalin kehitykselle kun erityisesti ruotsissa death metalin varaan rakentunut kannattajakulttuuri juurtui göteborgin ja tukholman alueille melodisen death metalin tekivät suosituksi ruotsalaisyhtyeet in flames dark tranuillity ja at the gates sekä suomalaisyhtyeet children of bodom kalmah ja norther skandinaaviset death metal piirit alkoivat myös kehittyä ja uraauurtavia yhtyeitä olivat muiden muassa ruotsalaiset entombed ja dismember myöhemmin ruotsalainen tiamat sveitsiläinen samael ja kreikkalainen rotting christ yhdistivät taidemusiikkia sekä pink floyd vaikutteita ja synnyttivät melodisesta death metalista eriytyneen sinfonisen black metal suuntauksen suuntausta ei harrastajien mukaan tulisi kuitenkaan sekoittaa samaan aikaan syntyneeseen melodiseen black metal suuntaukseen joka myös yhdisti klassista musiikkia ja metalia sinfonista black metal suuntausta onkin myöhemmin kutsuttu muun muassa dark metaliksi dark metal eroaa selkeimmin black metallista sanoituksissa lyriikka voi olla enemmän abstraktia ja tempo musiikissa voi olla hitaampaa death metal oli luvulla erityisen suosittua skandinaviassa ja etelä amerikassa skandinaavisesta death metalista kehittyi melodinen death metal tyyli ja yhdysvalloissa syntyi tekninen death metal jota edustivat yhtyeet kuten atheist ja cynic ne kehittivät kitaransoiton nopeuden ja teknisyyden poikkeuksellisen taitaviksi nykyään death metalia suositaan suurelta osin samoilla alueilla mutta suosio myös muualla euroopassa on lähtenyt hiljalleen kasvuun pohjois amerikasta on edelleen tullut jonkin verran brutaaleita death metal yhtyeitä mutta myös lukemattomia uudemman tyylisiä metalliyhtyeitä jotka ovat yhdistelleet death metalia black metalia thrash metalia nu metalia alternative metalia melodista death metalia eli nk göteborg metalia sekä hardcore punk vaikutteita näitä yhtyeitä kutsutaan yleensä metalcoreksi dns eli domain name system on internetin nimipalvelujärjestelmä joka muuntaa verkkotunnuksia ip osoitteiksi internetin laitteet kommunikoivat keskenään numeeristen osoitteiden avulla joiden muistaminen sellaisenaan olisi hankalaa nimipalvelun ansiosta niiden sijasta voidaan käyttää helpommin muistettavia nimiä nimipalvelun toinen tärkeä tehtävä on sähköpostin reititys nimipalvelun toteuttavia palvelintyyppejä on kaksi tietokoneita on nimetty niiden keksimisestä lähtien samoin tietoverkkoja dns on rakennettu tukemaan ip verkkoa ja nimipalvelun kannalta on epäolennaista kuinka nimet toimivat muissa verkoissa ip verkon alkuaikana osoitteille annettiin nimiä ainoastaan hosts tiedostossa jonka kopiota jaettiin koneiden välillä laitekannan kasvaessa menetelmä ei ollut käytännöllinen ja vuonna jon postel pyysi paul mockapetrisiä ratkaisemaan nimiin liittyvän ongelman alkuperäinen nimipalvelun määritelmä löytyy dokumenteista ja vuonna nimipalvelun määritelmiä päivitettiin ja dokumenteissa jolloin muodostui nykyisen nimipalvelun perusta nimipalvelua kehitetään edelleen vuosien aikana nimipalveluun on lisätty tietoturvaa tukevia tietotyyppejä sen dynaamisuutta on paranneltu ja määrityksiä täsmennetty ensimmäinen nimipalvelusovellus oli paul mockapetrisin luoma jeeves myöhemmin berkeleyn opiskelijat douglas terry mark painter david riggle ja songnian zhou kirjoittivat sovelluksen uusiksi ja antoivat sille nimeksi berkeley internet name domain eli bind verkkotunnuksen osat erotetaan toisistaan pisteellä yleensä osat kirjoitetaan järjestyksessä spesifisemmästä laajempaan vasemmalta oikealle eli juuresta katsottuna oikealta vasemmalle ensimmäisen tason verkkotunnus on juuri joka on pelkkä piste juuresta seuraavan tason tunnuksia nimitetään ylätason verkkotunnuksiksi top level domain eli tld kaikki ylätason verkkotunnukset ovat säädeltyjä ja lähes kaikilla ylätason verkkotunnuksilla on oma erillinen rekisterinsä ylätason verkkotunnuksia on kahta päätyyppiä maatunnuksia country coded tld eli cctld ja yleisluontoisia tunnuksia generic tld eli gtld esimerkiksi suomessa käytettävä maatunnus on fi yleisluontoisia puolestaan ovat com org ja net ylätason verkkotunnuksen haltija suomessa esimerkiksi traficom jakelee edelleen hallinnoimansa ylätason tunnuksen aliverkkotunnukset ylätason aliverkkojen kaksiosaisia tunnuksia esimerkiksi wikipedia org kutsutaan verkkotunnuksiksi verkkotunnuksen ylläpitäjä voi edelleen tehdä omalle verkkotunnukselleen aliverkkotunnuksia tällainen on esimerkiksi dhcp inet fi jonka alla olevat verkkotunnukset ovat samassa laajakaistaverkossa olevien koneiden tunnuksia verkkotunnuksia ip osoitteisiin puhelinluettelon tavoin liittävän nimipalvelun lisäksi on olemassa käänteisnimipalvelu jonka avulla saadaan selville ip osoitetta vastaava verkkotunnus käänteisosoitteiden juuri on in addr arpa osoitteet muistuttavat tavanomaisia verkkotunnuksia merkittävin ero on se että niihin viitataan eri tietotyypillä kuin tavallisiin nimiin käänteisverkkotunnuksen saa palveluntarjoajalta tai internet rekisteristä euroopan alueella internet rekisteri on ripe mukaan tammikuussa internetissä oli nimeä dns järjestelmässä arkikielessä nimipalvelimilla tarkoitetaan usein ainoastaan resolvereja jotka määritellään internetin tietokoneille staattisesti tai avulla tavallisesti resolvereita määritellään kaksi tai useampia resolvereiden tärkein tehtävä on etsiä vastauksia nimipalvelukyselyihin resolverit tallettavat vastauksia välimuistiin millä vältetään rekursio silloin kun jotain nimeä kysytään usein tämä parantaa resolvereiden tehokkuutta resolverin rekursio selvittää onko kysytty nimi tai sen osa välimuistissa mikäli koko nimi on välimuistissa eikä vanhentunut se palautetaan ilman rekursiota mikäli vain nimen vähemmän merkitsevä osa on välimuistissa tehdään ulossuuntautuvia kyselyjä jotta resolveri pystyy kertomaan pyydetyn tiedon samalla se myös tallennetaan välimuistiin jos välimuisti on tyhjä resolveri käyttää vihjetiedostoa jonne juurinimipalvelimet on merkitty ja ryhtyy sen kautta täyttämään välimuistiaan resolveri ei saa pitää välimuistissaan tietoja kauempaa kuin nimipalveluun on määritelty välimuistissapitämisaikaa time to live eli ttl säätelevät autoritääristen nimipalvelimien katso alempana ylläpitäjät käytössä olevan resolverin olisi syytä olla verkossa mahdollisimman lähellä ja tehokkaalla koneella jotta nimipalvelun käyttötuntuma olisi nopea resolverin tulisi vastata ainoastaan sen organisaation kyselyihin jonka käytössä kone on autoritääriset nimipalvelimet vastaavat resolvereiden tekemiin kyselyihin verkkotunnuksen suhteen vähemmän merkitsevät nimipalvelimet kuten juurinimipalvelimet eivät tiedä lopullista vastausta mutta tietävät millä nimipalvelimilla enemmän merkitsevä verkkotunnus sijaitsee tämä synnyttää rekursion juuri ja tld nimipalvelimia ylläpidetään ammattimaisesti ja ne on hajautettu jokulähetys anycast tekniikalla nimipalvelusisällön tld nimipalvelimet saavat verkkotunnusrekisteristä kolmannen tason verkkotunnuksille kuten example com auktoritatiiviset nimipalvelimet määrittelee verkkotunnuksen rekisteröijä kolmannen tason autoritääriset nimipalvelimet voivat olla enemmän tai vähemmän ammatillisesti ylläpidettyjä jokaisella verkkotunnuksella tulisi olla vähintään kaksi autoritääristä nimipalvelinosoitetta osoitteita voi olla enemmän kuin kaksi ja niitä voi hajauttaa fyysisesti useisiin paikkoihin jokulähetyksen tai kuormantasaajan avulla yhden autoritäärisistä nimipalvelimista täytyy olla master joka jakaa muille verkkotunnuksesta kopion kopioita vastaanottavien koneiden nimi on slave verkkotunnuksen kopion siirtymistä masterilta slavelle kutsutaan nimellä zone transfer joka on tavanomaisesti rajoitettu ainoastaan koneille jotka ovat nimipalvelimen pääsylistalla tai pitävät hallussaan tsig avainta autoritääriset nimipalvelimet voivat ottaa päivityksiä vastaan asiakaskoneilta tekniikka jolla päivitykset toteutetaan on nimeltään dynaaminen dns dyndns päivitysten tarkoituksena on asettaa nimi ja ip pareja asiakaskoneen pyynnöstä vastaamaan toisiaan autoritäärisille nimipalvelimille voidaan tehdä eri näkymiä view eri verkko osoitteista tai osoiteavaruuksista tuleville kyselyille näkymien avulla nimipalvelun ylläpitäjä voi joustavasti ohjailla liikennettä ellei näkymien käytön kanssa ole varuillaan niillä voi aiheuttaa outoja ongelmia autoritääristen nimipalvelimien on vastattava kaikkialta internetistä tuleviin kyselyihin nimipalvelun sisältötieto kulkee tietueiden välityksellä nimipalvelun kannalta verkkotunnus on tietue siinä missä nimi ip pari yleisimmin tarvittuja tietueita ovat tietueissa sallittuja merkkejä ovat kirjaimet numerot ja yhdysviiva pienet sekä isot kirjaimet tarkoittavat samaa ja muut merkit eivät ole sallittuja poikkeuksen muodostaa naptr tietue jossa on sallittu alaviiva ja tietuesisällössä säännölliset lausekkeet toinen poikkeus on srv tietue jossa on sallittu alaviivan käyttö seuraavat tietueet ovat verrattaen uusia resolveri voi tehdä myös any kyselyn joka ei ole varsinaisesti tietue tehtäessä any kysely vastaus sisältää kaikki tietueet jotka liittyvät nimeen vastaavasti autoritäärisille nimipalvelimille voidaan määritellä tähtitietue wildcard joka muuntaa verkkotunnuksen määrittelemättömät nimet vastaukseksi joka tähtitietueeseen on määritelty kolmas yleisesti tiedossa oleva melkein tietue on spf sender policy framework joka määritellään txt tietueen sisällöksi dns tietojen varmistamiseen ja suojaamiseen väärentämisen estämiseksi on kehitetty tekniikoita kuten dnssec ja dns over tls joista jälkimmäinen käyttää tls kerrosta dwight david ike eisenhower lokakuuta denison texas yhdysvallat maaliskuuta washington d c yhdysvallat oli yhdysvaltain presidentti vuosina liittoutuneiden euroopan joukkojen ylin komentaja toisessa maailmansodassa ja naton joukkojen komentaja presidenttinä hän aloitti kilpajuoksun avaruuteen perustamalla laajensi sosiaaliturvaa perusti interstate highway system nimisen valtakunnallisen maantieverkoston korosti ydinaseiden turvallisuuspoliittista merkitystä hän tuki yhdysvaltain rotuerottelun purkamista ja edisti afroamerikkalaisten oikeuksia syvässä etelässä eisenhower nimitti yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen merkittäviä ihmisoikeuksien puolesta taistelevia tuomareita kuten earl warrenin ja eisenhoweria on pidetty yhtenä arvostetuimmista yhdysvaltain presidenteistä luvulta eisenhower syntyi denisonin kaupungissa texasissa mutta perhe muutti jo vuonna abileneen kansasiin eisenhower valmistui paikallisesta high schoolista eisenhower meni naimisiin mamie geneva doudin kanssa denverissä coloradossa heinäkuuta he saivat kaksi poikaa joista toinen kuoli kolmevuotiaana tulirokkoon eisenhower oli protestantti vaikka hänen äitinsä ida e eisenhower olikin liittynyt luvulla raamatuntutkijoiden liikkeeseen eisenhowerilla oli pyrkimyksiä pelaamaan ammattitason baseballia hänen kertomaansa tarinaa lainataan usein eisenhowerin ollessa west pointissa armeijassa hän pyrki armeijan baseballjoukkueeseen mutta ei päässyt hänen kerrotaan sanoneen se etten päässyt joukkueeseen west pointissa oli elämäni suurimpia pettymyksiä ellei jopa suurin eisenhower pääsi kuitenkin west pointissa pelaamaan amerikkalaista jalkapalloa eisenhower aloitti opinnot yhdysvaltain sotilasakatemiassa west pointissa vuonna ja valmistui vuonna ensimmäisen maailmansodan ajan ike johti yhdysvaltojen panssarijoukkojen koulutusta camp coltissa pennsylvaniassa sodan jälkeen hänet ylennettiin majuriksi hänestä tuli kenraali fox connerin sijainen panaman kanavavyöhykkeen johdossa eisenhower sai hyviä yhteyksiä washingtoniin ja yhdysvaltain puolustusministeriöön kun hän toimi fox connerin alaisena panamassa vuonna fox connerin suosion avulla eisenhower siirrettiin jalkaväkirykmentistä washington d c n avustamaan kenraali john j pershingiä laatimaan tutkielman yhdysvaltojen armeijan suorituksista ensimmäisessä maailmansodassa american battle monuments commissionissa vuosina hän toimi apulaissotaministeri george moseleyn ja sen jälkeen yhdysvaltojen esikuntapäällikkön kenraali douglas macarthurin alaisena eisenhower oli mukana douglas macarthurin johtamassa joukossa joka poisti bonus armyn washington d c stä kesällä vuonna eisenhower ja douglas macarthurin siirtyivät filippiineille avustamaan filippiinien eisenhowerilla ja macarthurilla oli laajoja erimielisyyksiä filippiinien armeijan kehityksessä joulukuussa eisenhower palasi yhdysvaltoihin jolloin hänet nimitettiin johtamaan pataljoonaa jalkaväkirykmentissä fort lewisissa washingtonissa kesällä eisenhower nimitettiin kenraali walter kruegerin armeijan esikuntapäälliköksi eisenhower oli mukana yhdysvaltojen armeijan laajassa louisiana maneuvers harjoituksessa seuraavaksi eisenhower siirrettiin george c marshallin alaiseksi johtamaan yhdysvaltain armeijan operaatio osastoon japanilaisten hyökättyä pearl harboriin eisenhower palveli pääesikunnassa washingtonissa vuoteen jolloin hänet nimitettiin liittoutuneiden euroopan joukkojen ylipäälliköksi lontooseen eisenhower johti operaatio soihtua joka yhdysvaltojen armeijan ensimmäinen laaja operaatio välimerellä ja pohjois afrikassa eisenhower komensi liittolaisten heinäkuun jossa liittolaiset valtasivat strategisesti merkittävän sisilian ja lopulta valmisteli operaatio avalanchen hän neuvotteli italian hallituksen kanssa loppukesänä kun italian väliaikainen presidentti pietro badoglio ja kuningas viktor emanuel iii olivat syrjäyttäneet benito mussolinin vuoden alussa hänet nimitettiin komentajaksi jolloin hänen vastuulleen tuli muun muassa normandian maihinnousun ja operaatio dragoonin suunnittelu ja toteutus eisenhower ystävystyi ja tuli hyvin toimeen vapaan ranskan johtajan charles de gaullen kanssa tästä syystä charles de gaulle ja eisenhower johtivat pariisin vapautuksen paraatia eisenhower toimi yhdysvaltain maavoimien esikuntapäällikkönä vuosina saksan antauduttua hänet nimitettiin yhdysvaltain miehitysvyöhykkeen sotilaskuvernööriksi tuhoamisleirien tultua julkisuuteen hän käski kuvata todistusaineiston holokaustista sotarikosoikeudenkäyntejä varten eisenhower toimi columbian yliopiston presidenttinä mutta hän oli harvoin paikalla koska eisenhower avusti ja oli mukana laatimassa yhdysvaltain puolustusministeriön budjettia pentagonissa eisenhower myös toimi shapen ylipäällikkönä eisenhoweria oli pitkään pidetty presidenttiehdokkaana vuoden yhdysvaltain presidentinvaaleihin media ja monet poliitikot eivät kuitenkaan olleet vielä varmoja että kumpaan puolueeseen eisenhower kuuluisi niin demokraattipuolue kuin republikaanipuolue pyrki värväämään eisenhowerin presidenttiehdokkaaksi mutta eisenhower lopulta päätyi republikaanipuolueen ehdokkaaksi koska monet hänen ystävät kuuluivat republikaanipuolueeseen sekä lucius d clay painosti eisenhoweria ehdokkaaksi myös new yorkin kuvernööri ja republikaanipuolueen presidenttiehdokas vuoden ja presidentinvaaleissa thomas dewey oli antanut tukensa eisenhowerin presidenttiehdokkuudelle syksyllä nbcn meet the press televisio ohjelman suorassa lähetyksessä lopulta eisenhower taipui painostukseen ja hänen republikaani ystävänsä henry cabot lodge jr ja lucius d clay antoivat julkisesti tukensa eisenhowerille eisenhower voitti new hampshiren republikaanipuolueen esivaalit maaliskuussa vaikka hän hoiti vielä naton ylipäällikön tehtäviä pariisissa eisenhower palasi yhdysvaltoihin kesäkuussa jolloin hän virallisesti aloitti kampanjan suurella tapahtumalla kotikylässä kansasin abilenessa senaattori robert taftin rajut hyökkäykset kohdistuivat eisenhoweriin ja hänen vaimoonsa mamie eisenhoweriin henkilökohtaisesti taftin kampanja väitti että eisenhower olisi tehnyt aviorikoksia hänen sodanaikaisen rakastajattaren kay summersbyn kanssa sekä että eisenhower oli kommunistisen marsalkka georgi ukovin juomakaveri ja että paavi pius xii olisi kastanut eisenhowerin katoliseksi dwight eisenhower oli yhdysvaltojen historian ainoa valituksi tullut presidentti joka ei vaalien aikana kuulunut mihinkään kirkkokuntaan eisenhower liittyi washingtonin national presbyterian churchiin ja hänet kastettiin presbyteeriksi noin kaksi viikkoa ensimmäisen presidenttikauden virkaanastujaisten jälkeen dwight eisenhower oli kuitenkin uskovainen kristitty aina nuoresta asti eisenhower oli vahva ja suosittu presidenttiehdokas koska hän oli tunnettu sotasankari ja eisenhower oli tunnettu hänen pragmaattisesta ja yli puoluerajojen toimivasta johto kyvykkyydestä jonka hän oli saanut kokemuksistaan shaefin ylipäällikkönä näiden piirteiden avulla eisenhower onnistui voittamaan presidentinvaalit ylivoimaisesti eisenhower käänsi monia demokraattipuolueen silloisia vahvoja osavaltioita kuten texasin eisenhowerin kampanja käytti ensimmäistä kertaa yhdysvaltain historiassa televisiomainoksia jonka seurauksena eisenhoweria tukevia ja sekunnin mainoksista tuli kansan suosikkeja eisenhowerin kampanjointitiimi teki disneyn kanssa yhteistyötä ja mainoksista luotiin hyvin piirrettyjen lastenohjelmien näköisiä ja joissa soi melodinen i like ike you like ike everybody likes ike for president teemalaulu ja we don t want john sparkman or dean acheson or harry truman eisenhower valittiin presidentiksi kesken korean sodan republikaanien ehdokkaana vastassa ei ollut istuva demokraattipresidentti harry s truman republikaaneilla ei ollut ollut presidenttiä sitten vuoden jolloin roosevelt oli kukistanut epäsuositun herbert hooverin puolueen big government ideologian vastainen kampanja oli raju siinä vastustettiin muun muassa korkeaa tuloveroa ja valtion puuttumista eri yhteiskunnan toimintoihin eisenhowerin sanottiin voittaneen vaalit naisten äänin koska hänellä oli pitkän rasittavan kauden pula aika toinen maailmansota sitä seurannut työttömyys ja korean sota jälkeen parempia aikoja ennustanut hymy politiikan ulkopuolelta tuleminen ja sotasankarin maine olivat myös osa voiton avaimia vuoden vaaleihin eisenhowerin varapresidentiksi valittiin richard m nixon joka oli ammattipoliitikko ja miltei mccarthyn veroinen antikommunisti eisenhower valittiin toiselle kaudelle vuoden vaaleissa eisenhowerin hallinto ei vaalilupauksista huolimatta laskenutkaan veroja vaan jatkoi laajoja yhteiskunnan suurhankkeita joista kuuluisimmat eisenhowerin ajalta olivat interstate highway system nimisen freeway moottoriteiden verkoston rakentaminen joka loi yhdysvaltalaiset lähiöt suurkaupunkeihin seuraavina vuosina ja ydinohjusten rakentaminen suhteessa neuvostoliittoon vallitsi kaksijakoisuus liennytystä pyrittiin rakentamaan mutta neuvostoliittoon suhtauduttiin hyvin epäluuloisesti tämä johti muun muassa moniin neuvostoliiton ylittäneisiin vakoilulentoihin joista gary powersin u vakoilukoneella tekemä lento vappuna johti etenkin nixonin epäedulliseen asemaan seuraavissa vaaleissa kun lokakuussa ehdotettiin lännen ja idän välistä konferenssia eisenhower ilmoitti lokakuuta vastustavansa konferenssia ennen kuin neuvostoliiton aikeet on selvitetty kun neuvostoliitto hyväksyi konferenssin järjestämisen eisenhower sanoi joulukuuta osallistuvansa siihen vain jos saa varmuuden neuvostoliiton kunniallisista aikeista hän hyväksyi konferenssin järjestämisen vasta joulukuuta bermudalla kokouksessa winston churchillin ja joseph lanielin kanssa eisenhower ehdotti samana päivänä myös koko maailman ydinpolttoaineiden luovuttamista yk lle joka varmistaisi että ydinenergiaa käytettäisiin vain rauhanomaisiin tarkoituksiin tammikuuta hän kertoi kongressille suunnittelevansa ulkomaiden taloudellisen avun supistamista sekä pyrkivänsä pysymään aloitteellisena ulkopoliittisissa kysymyksissä eisenhower ehdotti neuvostoliitolle heinäkuuta vapaata vakoilulentojen tekemistä puolin ja toisin ja sotilaallisten asiakirjojen vaihtoa eisenhower lähetti vietnamiin ensimmäiset yhdysvaltalaiset sotilaat neuvonantajan nimikkeellä hänen hallintonsa oli jatkanut trumanin politiikkaa jossa ranskan sotatoimia tuettiin vietnamissa toimittamalla ranskan tarvitsemia aseita eisenhower loi myös uuden ulkopoliittisen opin dominoteorian katso myös eisenhowerin oppi teorian tarkoituksena oli estää kaakkois aasian maiden kaatumista kommunismiin teorian mukaan tämä piti tehdä viimeistään vietnamissa eisenhower pakotti israelin britannian ja ranskan perääntymään kun he olivat miehittäneet suezin kanavan suezin kriisin aikana vuonna eisenhower lähetti merijalkaväkipataljoonan libanoniin kosks maassa oli poliittinen kriisi joukot lopulta evakuoivat yhdysvaltalaisia libanonista eisenhowerin hallinto on vaikuttanut paljon yhdysvaltain politiikkaan republikaanien myöhemmissä hallituksissa monet hänen ministereistään toimivat myöhemmin nixonin hallituksessa ja monet nixonin ministereistä myöhemmin ronald reaganin hallituksessa bushien hallituksissa on taas ollut sekä nixonin että reaganin entisiä ministereitä näidenkin hallitusten politiikassa on ollut havaittavissa samankaltaista retoriikkaa ja toimintatapoja eisenhower kannatti korkeimman oikeuden brown vastaan koulutuslautakunta päätöstä jonka mukaan rotuerottelu kouluissa on perustuslain vastaista vuonna arkansasin osavaltion kuvernööri orval faubus kieltäytyi noudattamasta oikeuden päätöstä jolloin eisenhower otti arkansasin kansalliskaartin liittovaltion hallintaan ja lähetti yhdysvaltain maahanlaskudivisioonan joukkoja saattamaan yhdeksän afroamerikkalaista lasta valkoisten kouluun eisenhower myös nimitti merkittäviä ihmisoikeuksien puolustajia yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen kuten earl warrenin ja john marshall harlan ii n eisenhowerin nimittämät tuomarit vahvensivat yhdysvaltain kansalaisoikeusliikettä ja loivat pohjan luvun uudistuksille kuten vuoden civil rights actin vuoden vaaleissa eisenhower kannatti nixonia seuraajakseen mutta ei osallistunut tämän kampanjaan ennen vaaleja edeltäviä päiviä jäähyväispuheessaan eisenhower varoitti sotateollisen kompleksin vallasta kansan ja valtion päätöksenteossa puheessa eisenhower kritisoi yhdysvaltain ja neuvostoliiton turhasta kilpavarustelussa kun suuret sotilasmenot voitaisiin kohdistaa yhteiskunnallisiin palveluihin terveydenhuollon tutkimusiin ja kansalliseen hyvinvointiin jäähyväispuhetta on pidetty yhtenä yhdysvaltain parhaimpina puheina eisenhower vietti viimeiset vuotensa maatilallaan gettysburgissa joka on eisenhower national historic site nimisenä ollut avoinna vierailijoille vuodesta eisenhower kuoli vuotiaana espoo on kaupunki uudellamaalla helsingin metropolialueella suomenlahden rannalla sen naapurikunnat ovat vihti ja nurmijärvi pohjoisessa vantaa ja helsinki idässä kirkkonummi lännessä sekä kauniainen espoon sisällä espoon väkiluku oli asukasta sen pinta ala on km josta km on maata km sisävesiä ja loput km merta espoo on osa neljän kaupungin muodostamaa pääkaupunkiseutua jonka kunnilla on laissa säädettyinä yhteistoimintavelvoitteina jätehuolto ja joukkoliikenne hsy vastaa alueen jäte ja vesihuollosta ja hsl joukkoliikenteestä laajempaan helsingin seudun metropolialueeseen kuuluu espoon lisäksi uudenmaan kuntaa espoon kaupunkirakenne on vahvasti sidoksissa helsinkiin ja muihin ympäröiviin kuntiin lähes sen koko väestö asuu helsingin keskustaajaman alueella espoo on väkiluvultaan suomen toiseksi suurin kunta espoon väkiluku ohitti tampereen vuoden alussa espoon maapinta alasta oli vuoden lopussa kaavoitettuna hieman vajaa kolmannes espoossa on kaupungiksi varsin paljon metsää kaavoitetulla alueella metsää on noin ha ja lisäksi on kaavoittamattomat metsäalueet espoon pohjoisosassa on useita järviä joista suurimmat ovat bodominjärvi nuuksion pitkäjärvi pitkäjärvi loojärvi velskolan pitkäjärvi saarijärvi matalajärvi siikajärvi ja lippajärvi kaikkiaan espoossa on vähintään hehtaarin laajuista järveä espoon alueella on ollut asutusta vähintään vuotta esihistoriallisen ajan asuinpaikkoja tunnetaan kivikaudelta sekä varhaismetallikaudelta vanhin espoota koskeva historiallinen maininta on vuodelta espoo itsenäistyi kirkkonummesta omaksi seurakunnakseen luvulla espoon ensimmäinen kuntakokous pidettiin vuonna ja ensimmäinen edustuksellinen kunnanvaltuuston kokous vuonna espoosta tuli kauppala vuonna ja kaupunki espoo päivää vietetään elokuuta espoon kokonaispinta alasta maata on noin ja merta sisävesiä on runsaat espoon kokonaispinta ala on neliökilometriä joista maa aluetta neliökilometriä ja vesistöjä neliökilometriä etelä espoon saaristo ja rantavyöhyke muuttuu rehevien jokiseutujen ja keski espoon pelto ja kulttuuriaukeiden pohjoispuolella järvisyydeltään runsaaksi ja jylhäksi maastoksi paikoitellen pohjois espoon järvialue muistuttaa järvi suomea suurin osa nuuksion järviselänteestä sijaitsee espoon alueella ja paikoin se jatkuu vihdin puolelle uudenmaan suurimmat järvet lohjanjärvi ja hiidenvesi sijaitsevat selänteen länsipuolella espoon jylhän ja kallioisen topografian kivilajit ja rakenteet ovat syntyneet miljoonaa vuotta sitten nykyiseen ympäristöön on vaikuttanut etenkin viimeisin jääkausi mannerjäätikkö vetäytyi nykyisen espoon alueelta noin vuotta sitten ensimmäisinä merenpinnan alta paljastuivat pohjois espoon korkeat mäet kuten mustakorvenkallio rannikon ja saariston runsaat silokalliot ovat syntyneet mannerjään kulutuksesta niiden pinnoilla on havaittavissa uurteita jotka mukailevat mannerjään kulkusuuntaa mannerjäätiköstä irronneet jäävuoret ovat puolestaan kuljettaneet mukanaan useita siirtolohkareita joita ovat muun muassa kunnarlan siirtolohkare soukan siirtolohkare ja suomenojan siirtolohkare espoon kallioperän pääkivilajeja ovat gneissit migmatiitit graniitit gabrot amfiboliitit ja kiilleliuskeet nuuksiossa tavataan harvinaista pallokiveä esiintymä on myös kansainvälisesti arvokas useissa kohdin kallioperän päälle on kerrostunut paksua savikkoa ja savisiin laaksopainanteisiin on aikoinaan raivattu peltoja savipatjojen paksuus muodostui pääosin baltian jääjärvi ja yoldiamerivaiheessa perinteiseen espoolaiseen luonnonmaisemaan kallioperän vaikutus on huomattava loivasti aaltoilevilta pelloilta kohoaa jyrkästi korkeita kallioseinämiä pohjoisen espoon pitkänomaiset järvet sijaitsevat kallioperän ruhjelaaksoissa kallioperän muotoutuminen on määrännyt rannikon suuret muodot kuten espoonlahden ja laajalahden maankohoamisen metsämaan soistumisen ja järvien umpeenkasvun johdosta savikerroksen päälle on paikoin muodostunut soita ja turvekerrostumia espoon merialue on verraten kapea kaistale kirkkonummen ja helsingin merialueiden välissä merialueen eteläisen osan eli ulkosaariston syvyys on enimmillään joitakin kymmeniä metrejä helsingin ja tukholman välinen laivareitti halkoo merialueen uloimpia osia ja siellä täällä on pieniä puuttomia meren huuhtomia kallioluotoja ulkosaariston isoimmilla saarilla kasvaa puustoa niihin kuuluu muun muassa entinen linnakesaari kytö pienimmät saaret ovat matalia kallioluotoja kuten stenskär ne ovat merkittäviä lintujen pesimäpaikkoja ja monet niistä ovat suojeltuja kesäisin niillä saattaa kukkia niittylaikkuja lähempänä espoon rantaviivaa sijaitsevat muun muassa stora herrö pentala kopplorna ja lehtisaaret saarilla on runsaasti loma asutusta ja niitä kutsutaan toisinaan välisaaristoksi sisäsaariston saaret ovat suurempia ja rehevämpiä niissä on venesatamia rakennuksia ja lähimpänä mannerta sijaitsevilla saarilla on myös vakituista asutusta suvisaariston asuttuihin saariin on maayhteys ja se muodostaa oman kaupunginosansa joka tosin on ilmeeltään varsin maaseutumainen merialue työntyy sisämaahan useissa kohdin merenlahtina joista suurimmat ovat espoonlahti lännessä ja laajalahti idässä niiden välisellä rantavyöhykkeellä sijaitsevat muun muassa nuottalahti haukilahti ja otsolahti lahdet ovat matalia ja saaria on runsaasti etenkin espoonlahdella laajalahden saaret sijaitsevat pääosin helsingin hallinnollisella alueella espoon niemimaista suurin on soukka joka pirstaloituu etelässä saaristoksi näkymiä avomerelle ei siten juurikaan avaudu lähimmät laivasatamat sijaitsevat helsingissä espoon rannoilla on sitä vastoin useita pienvenesatamia suurimpana suomenojan venesatama espoon edustan vesiliikenne koostuu lähinnä erikokoisista moottoriveneistä vesiskoottereista ja saaristoliikennettä hoitavista lautoista luonnonmaantieteellisesti espoon rantavedet jakautuvat neljään merialueeseen jotka ovat lännestä lukien espoonlahti suvisaaristo lauttasaari ja seurasaari neljäs merialue on edellisten eteläpuolinen helsinki porkkala espoonlahden merialueen pinta ala on neliökilometriä sen pohjoisosassa sijaitsee espoonlahden luonnonsuojelualue merialueen länsiosa on kirkkonummen alueella suvisaaristo lauttasaaren merialueen pinta ala on neliökilometriä se ulottuu stora herrön ja pentalan rannoilta aina helsingin länsisatamaan seurasaaren merialueen pinta ala on neliökilometriä sen luoteisosassa sijaitsee laajalahden luonnonsuojelualue merialue on suurimmaksi osaksi helsingin alueella helsinki porkkalan merialueen pinta ala on neliökilometriä se ulottuu porkkalanniemen itärannalta aina suomenlinnaan ja santahaminaan alueella sijaitsee muun muassa kytö stenskär knapperskär ja gsgrund espoon rantaviivan pituus on noin kilometriä ja sen edustalla on saarta rantaviiva on moni ilmeinen maaduntalahtineen ruovikkoineen hiekkarantoineen rantakallioineen ja venesatamineen lähinnä westendissä on mereen rajautuvia omakotitontteja muualla espoossa rannat ovat pääosin yleisessä käytössä espoon rannoille on rakennettu niin kutsuttu rantaraitti jonka reitti kattaa lähes koko rantaviivan kivenlahdessa on rantakallioita ihmisen muokkaamaa rantaviivaa ja hiekkarantoja rinta rinnan maa kohoaa espoossa noin neljännesmetrin sadassa vuodessa ja kosteat maankohoamisrannat soistuvat vähitellen espoossa on kuusi natura aluetta bnbergetin aarnialue espoonlahti saunalahti osin kirkkonummen puolella laajalahden lintuvesi matalajärvi nuuksio osin kirkkonummen ja vihdin puolella sekä vestran suot lehdot ja vanhat metsät osin vantaan puolella espoon metsät ovat suurelta osin kuusi ja mäntyvaltaisia kangasmetsiä sekapuina on lehtipuita reheviä ja monimuotoisia lehtoja on paikoitellen niissä kasvaa runsaasti jalopuita kuten tammea eteläisen espoon ekologinen ydinalue on keskuspuisto joka muodostuu pääosin kahdesta metsämassiivista harmaakallio ja bosmalm espoon kuuluisin ja suosituin luontokohde on pohjoisen espoon järviylängöllä sijaitseva nuuksion kansallispuisto joka ulottuu myös kirkkonummen ja vihdin puolelle yhtenäisen metsäalueen ja makean veden altaiden ohella nuuksiossa on pieniä soita ja niittyjä alueella on myös reheviä lehtomaisia purolaaksoja espoon korkein kohta eli mustakorvenkallio sijaitsee velskolassa saarijärven lounaispuolella metriä merenpinnan yläpuolella ja yli metriä saarijärven vedenpintaa korkeammalla myös aivan rannikon tuntumassa on verraten korkeita paikkoja kuten soukan kasavuori joka kohoaa metrin korkeuteen merenpinnasta espoossa on yli sata järveä ja lampea joista on yli hehtaarin laajuisia espoon järvet syntyivät kun mannerjään sulettua maa alkoi hiljalleen kohota ja vettä jäi kalliopohjan painanteisiin espoon vanhimmat järvet ovat yli metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevat kalatoin iso majaslampi orajärvi ja pieni majaslampi tuolloin nykyinen itämeri oli niin sanotussa yoldiameren vaiheessa joka oli syntynyt baltian jääjärven pinnan laskettua lyhyessä ajassa kymmeniä metrejä nuuksio laajeni pikku hiljaa osaksi mannerta ja uusia järviä muodostui merenpinnan laskiessa kehitys pysähtyi noin puolentoista tuhannen vuoden ajaksi muinaisen itämeren alueen muututtua ancylusjärveksi sen pinta oli alkuun noin metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella ancylusjärvestä muotoutui suolainen litorinameri kun nykyiset tanskan salmet alkoivat aueta litorinameren pinta oli noin metriä nykyisen meren yläpuolella tuolloin lähes kaikki pohjoisen espoon järvet olivat kuroutuneet irti merestä vain nuuksion pitkäjärvi oli edelleen kapeana vuonomaisena merenlahtena litorinameren ranta pysyi varsin kauan paikoillaan maan kohoamisen hidastuttua tuolloisesta muinaisrannasta on jäänyt jäljelle kivikkopalteita mäenrinteisiin ja kallioille nuuksion pitkäjärvi kuroutui järveksi vasta noin vuotta sitten noin vuotta sitten maa oli kohonnut siihen pisteeseen että myös bodominjärvi lippajärvi ja muut keskisen espoon altaat muuttuivat matalista merenlahdista järviksi suurin osa espoon järvistä sijaitsee turunväylän pohjoispuolella etenkin nuuksion järviylängöllä pitkäjärvi nimisiä altaita on kolme pitkäjärvi nuuksion pitkäjärvi ja velskolan pitkäjärvi espoon suurin järvi on bodominjärvi sen pinta ala on km ja keskisyvyys metriä nuuksion pitkäjärven suurin syvyys on metriä ja keskisyvyys metriä sen km n suuruisella valuma alueella on kymmenittäin järviä ja lampia etelä espoossa järviä on niukalti kaitaalla sijaitsee kuuden hehtaarin laajuinen matala hannusjärvi ja pentalan saaressa on pieni pentalanjärvi koska salpausselkien eteläpuoliset makean veden altaat muodostuivat muinaisten merenlahtien perukoiden kurouduttua järviksi maankohoamisen seurauksena ne jäivät varsin vähäsaarisiksi yksi harvoja espoon sisävesien saaria on saarijärven viisitoistahehtaarinen saari aivan vihdin rajalla kallioiselle ja mäntymetsäiselle saarelle ehdotettiin aikoinaan nimeä partiosaari mutta asia raukesi espoon järvien pintojen korkeuserot ovat huomattavan suuria korkeimmalla sijaitsee pieni majaslampi metriä merenpinnan yläpuolella läheinen saarijärvi sijaitsee noin metriä pientä majaslampea alempana korkeuserojen seurauksena lähekkäin sijaitsevien vesialtaiden välisiin puroihin syntyy kevätaikaan lumien sulamisen myötä jopa pieniä koskia espoon kymmenen suurinta järveä pinta alan mukaisesti espoon alueella virtaa muutama vaatimaton joki kuten espoonjoki ja mankinjoki sijainti pohjoisilla leveysasteilla laajan euraasian mantereen ja vielä laajemman atlantin valtameren välillä aiheuttaa espoon säätilaan hyvinkin nopeita vaihteluita ilmastoon vaikuttaa olennaisesti myös maaston korkeus merenpinnasta espoolaiset elävät valtaosin bodominjärven eteläpuolella missä maasto kohoaa vain paikka paikoin yli metriä merenpinnan yläpuolelle pohjois espoossakaan ei ole varsinaista ylänköä siellä maasto on ylimmillään runsaat metriä mpy espoo sijaitsee hemiboreaalisella vyöhykkeellä eli tammen vyöhykkeellä merkittävin ilmastoon paikallisesti vaikuttava tekijä on suomenlahti jonka vaikutus on keväisin viilentävä ja syksyisin lämmittävä rannikkokonvergenssi lisää sademääriä sisämaahan mentäessä nuuksion paikallisilmasto poikkeaa muusta espoosta maasto nousee nuuksioon lähes kaikista ilmansuunnista mikä aiheuttaa ilmavirtauksille pakotetun nousun joka puolestaan vaikuttaa pilvisyyteen nuuksion selänne on sademäärältään suomen runsainta lisäksi nuuksion ilmastoon vaikuttaa rikkonainen maasto joka aiheuttaa sademääriä lisäävää kitkaa nupurissa mitattiin vuonna sademääräksi millimetriä joka on suomen ennätys eteläisessä espoossa suurpellon alue on ympäristöään hivenen viileämpi vaikka espoo on suomen toiseksi suurin kaupunki sen meteorologisia keskiarvoja ei ole mitattu naapurikuntien sääasemilla vuoden keskilämpötila oli kaudella noin c kylmintä on tammi helmikuussa ja lämpimintä heinä elokuussa vuodenaikojen väliset lämpötilaerot pienenevät rannikkoa kohden aivan rantaviivalla ja saaristossa lämpötila kohoaa harvoin yli c n ja laskee harvoin alle c n sademäärä on keskimäärin millimetriä vuodessa kuivinta on keväisin ja sateisinta elokuussa sekä lokakuusta joulukuuhun sadepäiviä on eniten syksyisin ilmatieteen laitoksella on espoossa kahdeksan havaintoasemaa friisilä kivenlahti kytö leppävaara luukki nuuksio otaniemi ja tapiola sääasemia ovat nuuksio ja tapiola jotka otettiin käyttöön luvulla nuuksion asema sijaitsee harvaanasutulla ja maastoltaan rikkonaisella järviselänteellä metriä mpy tapiolan sääasema sijaitsee suomenlahden rannikolla esikaupungissa metriä mpy keskimäärin lumipeite saadaan espooseen joulun jälkeen ja se katoaa maalis huhtikuun taitteessa lumiolot vaihtelevat rannikolla enemmän kuin sisämaassa lumitalvi saattaa kestää joinakin vuosina jopa viisi kuukautta toisinaan koko talvi saattaa olla lähes lumeton etenkin lounaasta saapuu matalapaineita tuoden mukanaan lauhaa ilmaa joka pitää lumipeitteen ohuena tai sulattaa sen kokonaan espoon vallitseva tuulensuuntasektori on etelä länsi kuten suomessa ylipäätään eli lounatuulta on eniten rannikkoseudun paikallistuuliin vaikuttaa laaja alaisesti merituuli joka voi itsenäisestikin luoda oman tuulikenttänsä se saattaa muuttaa perustuulen suuntaa ja nopeutta rannikon läheisyydessä useaan otteeseen vuorokauden aikana etenkin keväisin ja alkukesästä merituuli pitää saariston ja rantaviivan pilvettömänä kun taas etäällä sisämaassa on valkea pilvivalli joka toisinaan aiheuttaa kuuroluontoisia sateita espoon ilmanlaatu on verraten hyvä huolimatta liikenteen heikentävästä vaikutuksesta liukkaudentorjuntaan käytetään etenkin kävelyteillä hiekkaa mikä aiheuttaa huomattavan pölyongelman keväisin nastarenkaat nostavat niin ikään haitallisten hiukkasten määrää espoon ilmanlaatua mitataan leppävaarassa ja luukissa lisäksi on siirrettäviä mittausasemia lepän ja koivun siitepöly heikentää ilmanlaatua keväisin heinät ja pujo puolestaan kesäisin espoo sijaitsee pohjoisen leveyspiirin tuntumassa joten päivän pituus vaihtelee tuntuvasti kesäpäivänseisauksessa se on noin tuntia ja talvipäivänseisauksessa noin tuntia auringon kulma kesällä on korkeimmillaan ja talvella vastaavasti espoo on pohjoisimpia paikkoja jossa on nauttista hämärää myös kesäpäivänseisauksen aikaan eli aurinko on yön pimeimpänä hetkenä vähintään astetta taivaanrannan alapuolella varsinaista pimeää ei tuolloin ole talvipäivänseisauksen aikaan valoisa hetki jää puolestaan lyhyeksi varsinkin kun aurinkotunteja on marras tammikuussa niukalti rakennusten langettamat varjot ovat kesäisinkin pitkiä lyhimmillään ne ovat kesäpäivänseisauksessa keskipäivällä noin rakennuksen korkeudesta esimerkiksi niittyhuipun varjon pituus on tuolloin noin metriä talvipäivänseisauksessa keskipäivällä varjon pituus on peräti kertaa rakennuksen korkeus esimerkiksi tapiolan keskustornin varjo on tuolloin noin metriä pitkä espoon virallinen aika määritellään itäisen pituuspiirin mukaan kaupunki sijaitsee yli viisi pituusastetta siitä länteen joten solaarinen keskipäivä on yli minuuttia myöhemmin kuin pituuspiirillä espoo kuuluu kasvien menestymisvyöhykkeeseen b terminen kasvukausi kestää keskimäärin hieman yli puoli vuotta kasvukausi alkaa yleensä huhtikuussa ja päättyy lokakuussa toisinaan se jatkuu marraskuun alkupuolelle termisen kasvukauden tehoisan lämpötilan summa on yli cvrk ja vuosittaiset vaihtelut ovat suuria noin puolet suomen pesimälajistoon kuuluvista linnusta pesii nuuksiossa yleisimmät linnut ovat peippo ja pajulintu muita lintulajeja ovat muun muassa kaakkuri kuikka lehtokerttu sirittäjä ja varpuspöllö uhanalaiset kangaskiuru ja kehrääjä pesivät kalliomänniköissä yleisiä nisäkkäitä ovat hirvi kettu lepakko metsäjänis ja valkohäntäkauris harvinaisia ovat muun muassa ilves liito orava ja metsäkauris piisamia tavataan etelä espoossa suomenojan lintualtaalla vesieläinten lajisto on rikas espoon virtavesissä tavataan saukkoa ja merenluodoilla itämerennorppaa espoonlahden merialueen erikoisuus on uhanalainen meriupokaskuoriainen pienen sinivihreän ja erittäin harvinaisen kovakuoriaisen purohyrrän ainoa tunnettu suomalainen esiintymä on glomsinjoen rantalehdossa suomenojan lintuallas on lintujen kannalta valtakunnallisesti merkittävä siellä esiintyy muun muassa uhanalainen liejukana sekä mustakurkku uikku ja harmaasorsa yleisin ja kuuluvin laji on naurulokki joutsen on yleinen näky espoon saaristossa ja merikotkiakin voi tavata espoon alueella on ollut asutusta ainakin vuotta kivikauden asuinpaikkoja tunnetaan muun muassa nuuksiosta ja peringistä varhaismetallikauden asuinpaikkalöytöjä on puolestaan tehty mikkelästä ja esiroomalaiselle rautakaudelle ajoitetusta morbystä joista jälkimmäinen on karjatalouden tutkimuksen kannalta merkittävä kohde espoosta löytyneet rautakautiset esineet ovat pääosin peräisin savolais karjalaisista muinaispuvuista ja alueen naisilla on ollut samanlaisia koruja kuin mikkelin seudulla paikannimistöön on jäänyt jälkiä seudun varhaisesta asutuksesta esimerkiksi soukan alkuperäinen nimi on ollut soukko suurin osa espoon alkuperäisistä kylistä ovat olleet paikannimien valossa hämäläisten perustamia viimeistään luvulla hämäläistaloja oli kaukjärven eli nykyisen pitkäjärven rannalla kauklahdessa karvasmäellä bembölessä haapalahdessa ja finnevikissä ruotsalaisten uudenmaan kolonisaation seurauksena myös espooseen siirtyi luvulta lähtien väestöä ruotsista ensimmäiset ruotsalaiset tulivat alueelle todennäköisesti nykyisen kirkkonummen kautta ensiksi esbobyn tienoille josta he jatkoivat koilliseen kauklahteen bemböleen ja vanhakartanoon myöhemmässä vaiheessa siirtolaisia saattoivat tulla espooseen myös suoraan ruotsista todennäköisesti sveanmaalta espoon ruotsinkielinen nimistö on tältä ajalta siirtolaiset ruotsalaistivat hämäläisten suomenkieliset nimet esimerkiksi kaukalahti muuttui köklaxiksi ja karvasmäki kasvasbackaksi nykyiset suomenkieliset nimet saattoivat tässä prosessissa myös muuttua alkuperäisistä esimerkiksi paikannimi välli muuttui siirtolaisten suussa ruotsinkieliseen muotoon vällskog josta paikan nykyinen suomenkielinen nimi velskola juontaa juurensa espoon nimi viitannee joennimeen espoonjoki alkujaan esp esp jonka puolestaan arvellaan saaneen nimensä jokea reunustaneista haavoista ruotsin kielen haavikkoa tarkoittava sana on äspe nimi esiintyy ensimmäisen kerran vuonna alun perin nykyinen gumbölenjoki oli nimetty espoonjoeksi joen varrella sijainneen kylän mukaan kun sitten södrikin kylän liepeille rakennettiin kirkko espoonjoeksi nimettiin kirkkojärvestä kauklahteen virtaava joki espoon vaakunassa esiintyvä kruunu viittaa espoon kuninkaankartanoon ja hevosenkenkä kyyditysvelvollisuuteen joka kuninkaantien varrella sijainneella pitäjällä oli monin paikoin espoon teistä on jäljellä kuninkaantien keskiaikaista linjausta tämä suomen keskeisin historiallinen maantie turun ja viipurin välinen suuri rantatie syntyi tai vuosikymmenellä espoosta tuli oma seurakuntansa luvulla se oli aiemmin ollut kirkkonummen seurakunnan alainen kappeliseurakunta kirkosta erillinen kunnallishallinto perustettiin espoon tuomiokirkko sijaitsee espoonjoen varrella ja sen vanhimmat osat ovat luvulta se on yksi pääkaupunkiseudun vanhimmista säilyneistä rakennuksista joskin helsingin pitäjän kirkko on hieman vanhempi espoon keskus on kasvanut kirkon ja lähellä sitä sijaitsevan rautatieaseman ympärille vuonna espoo oli alle asukkaan maalaiskunta ja prosenttia asukkaista oli ruotsinkielisiä prosenttia koko väestöstä elätti itsensä maataloustyöllä kauniainen erotettiin espoon kunnasta vuonna mutta espoon ja kauniaisten välinen raja vahvistettiin vasta luvun lopulla espoo alkoi kasvaa voimakkaasti ja luvuilla ja se kehittyi maatalousvaltaisesta maalaiskunnasta nopeasti kauppa palvelu ja teollisuuskaupungiksi espoon sijainti helsingin vieressä houkutteli pääkaupungissa työskenteleviä muuttamaan kasvavaan naapurikaupunkiin jo ennen toista maailmansotaa oli rantaradan asemien läheisyydessä useita esikaupunkialueita kuten leppävaara ja kilo sekä teollisuustaajamaksi muodostunut kauklahti sen jälkeen kun uusi jorvaksentie nykyisen länsiväylän edeltäjä valmistui alettiin myös sen läheisyyteen rakentaa pientaloja varsinkin westendiin sodan jälkeen espooseen rakennettiin myös runsaasti rintamamiestaloja suuri väestönkasvu alkoi kuitenkin varsinaisesti vasta luvun alussa kun asuntosäätiö alkoi rakentaa tapiolaa ja samaan aikaan viereiseen otaniemeen alettiin rakentaa teknillisen korkeakoulun uutta kampusaluetta espoon ja kirkkonummen rajalla oleva espoonlahti oli vuosina myös neuvostoliiton hallussa olleen porkkalan sotilastukikohdan rajana suuri osa kirkkonummea mutta myös kaistale espoon vesialuetta ja muutamat siellä olevat saaret kuuluivat tukikohdan alueeseen espoossa lähellä porkkalan alueen rajaa sijaitsevasta kauklahden rautatieasemasta tuli suomen ja neuvostoliiton tiukasti vartioitu raja asema maayhteys porkkalan alueelle kulki kivenlahden sillan kautta sotilastukikohdan aikana osa espoon länsirannikosta oli evakuoitu asukkaistaan ja rajakylien talojen ikkunat neuvostoliiton puolella oli peitettävä iltaisin porkkalan vuokra alueen läpi kulkevien junien ikkunat peitettiin luukuilla ulkopuolelta läpiajon ajaksi espoolainen kulttuurimaisema alkoi muotoutua jokilaaksoihin ja maankohoamisen paljastamille lahdenperukoille raivatuista viljelyksistä laajimmat viljelysaukeat olivat jo luvun puolivälissä laaditussa pitäjänkartassa pääosin samassa muodossa kuin luvun lopulla tiiviitä pieniä rakennusryhmiä alkoi kehittyä viljelysten reunoille paikoitellen myös niiden keskellä kohonneille kukkuloille bodominjärven pohjoispuolella levittäytyy laaja snettansin ja röylän maisemakokonaisuus jonka eteläosassa sijaitsee backbyn kartano espoon kartanon länsipuolella on merkittävä maisemakokonaisuus joka ulottuu kirkkonummen puolelle pohjois espoossa velskolan kartanon ympärillä levittäytyy laaja viljelysmaisema espoon keskuksen koillispuolella on laajahko bembölen karvasmäen kulttuurimaisemakokonaisuus ja eteläpuolella söderskogin selkeärajainen maisemakokonaisuus pitkäjärven rannoilla itäisessa espoossa on varsin hyvin säilynyt gammelgrdin kylämaisema historiallisesti arvokkaimman maisemakokonaisuuden muodostaa espoonjokilaakso tuomiokirkon kohdalla jyrkkärinteinen laakso lienee raivattu viljelyskäyttöön jo muinoin kokonaisuuteen kuuluu kirkon ohella lukuisia kulttuurihistoriallisesti huomattavia rakennuksia tavanomainen espoolainen maatalouskylä oli pieni kaksi tai kolme taloa epäsymmetrisenä rykelmänä kyläkukkulalla gammelgrdin kylä oli huomattava poikkeus siellä oli vuonna kolmetoista kantataloa pienen taloluvun seurauksena isojako luvun jälkipuoliskolla ei juuri vaikuttanut espoon perinteiseen kulttuurimaisemaan espoolainen rakennustapa säilyi pitkään vanhoillisena matala paritupatyylinen asuinrakennus oli yleinen aina luvun loppupuolelle elokuun hirmumyrsky toi muutoksen kun tuhansista kaatuneista tukkipuista rakennettiin aikakauden tyylisuunnan mukaisia taloja kartanoita alkoi syntyä kun yksi kylän taloista kasvoi muita suuremmaksi ja kehittyi ratsutilaksi joka viimein päätyi säätyläisomistukseen lähes jokainen espoon kartanoista sijaitsee siten vanhan talonpoikaiskylän paikalla espoon kartano perustettiin uuden ajan taitteessa mutta valtaosa espoon kartanoista on muodostunut ilman virallista perustamista luvun loppupuoliskolla suomenlinnan upseerit ostivat maatiloja helsingin läheltä jolloin syntyi niin sanottuja upseerikartanoita kuten bodom hovgrd ja träskända kartanoiden päärakennusten myöhäiskaroliininen ulkoasu on säilynyt parhaiten bodomissa ja backbyssa albergan ja kilon kartanot edustavat luvun lopun tyyli ihanteita träskända edustaa parhaiten luvun alkua kartanoiden omistajat myivät maitaan kunnalle ja rakennusliikkeille luvulla etelä espoon kartanot ovat jääneet suurelta osin asutuksen ja tiestön alle olarin alueella sijaitsi keskiaikainen gräsan kartano joka oli espoon ainoa niin kutsuttu vanha rälssi gräsaa pidetään malliesimerkkinä kulttuurimaiseman nopeasta ja perinpohjaisesta muutoksesta hagalundin ja matinkylän kartanoista on säilynyt päärakennus frisansin ja finnon kartanoista ei ole jäljellä juuri mitään soukanpohja on etelä espoon ainoa yhtenäisenä rakennusryhmänä säilynyt kartano se muodostaa myös suppean maatalousmaisemakokonaisuuden luvun lopulla syntyneen uudisasutuksen keskellä tiestön vaikutus espoolaiseen kulttuurimaisemaan on eittämätön kuninkaantien varteen kasvoi kyliä ja tie toi mukanaan kulttuurivaikutteita maaseutumaisen espoon maisemat alkoivat muuttua hiljalleen luvun lopussa kun rannikolle alkoi kehittyä huvila asutusta säännöllisen höyrylaivaliikenteen myötä vasikkasaaressa sijaitsee hyvin säilynyt kesähuvilamiljöö luvun alusta monet villoista tunnetaan erityisesti kuuluisan arkkitehtinsa tai rakennuttajansa ansiosta kuten lars sonckin suunnittelema villa carlstedt kiloon ja leppävaaraan muodostui niin ikään laaja huvila asutus kaakkois espooseen kohosi luvulla karhusaaren huvila ja kaitaaseen villa rulludd suvisaariston huvila asutus alkoi luvulla tallholmin saarelta sitä ennen alueella oli ollut lähinnä kalastajayhdyskuntia rakennustaiteellisesti espoon huviloista arvokkain on villa miniato soukassa pasila karjaa rautatien valmistuminen muutti merkittävästi espoon kulttuurimaisemaa asemapaikkojen läheisyyteen alkoi nousta teollisuuslaitoksia jotka toivat mukanaan työväen asuinalueita rautatien varteen nousivat myös ensimmäiset esikaupunkitaajamat keuhkotauti oli luvun alussa suomalaisten yleinen kuolinsyy ja espoon kuivat ja valoisat rinteet mäntyineen nähtiin oivallisina taudin ehkäisemiseksi ja parantamiseksi espoota pidettiin terveellisenä vaihtoehtona helsingille mutta idästä tullut uudisasutus oli sangen moninaista ja uudet asuinalueet poikkesivat toisistaan suuresti kauniaisiin rakennettiin suurta ja näyttävää leppävaaraan vaatimattomampaa espoo kuuluu uudenmaan maakuntaan ylintä päätösvaltaa kunnassa käyttää espoon kaupunginvaltuusto valtuustossa on jäsentä jotka on valittu neljän vuoden toimikaudeksi espoo jakautuu seitsemään hallinnolliseen suuralueeseen joista asukasluvultaan suurin on suur leppävaara suuralueiden aluekeskuksiin on keskitetty kaupungin terveys sosiaali kulttuuri ja koulupalveluja suuralueiden lisäksi espoo on jaettu kaupunginosiin joita on tilastoinnissa on myös kohta muut johon oli laskettu henkeä vuodenvaihteessa väkiluvun vuosimuutos vaihteli pohjois espoon sta suur kauklahden iin postinumerot alkavat espoossa numeroilla kuten myös kauniaisissa kirkkonummella ja siuntiossa espooseen kuuluvat pois lukien kauniainen sekä numeroinnissä pienemmät alueet sijaitsevat etelässä ja suuremmat pohjoisessa kuntauudistuksen yhteydessä on esitetty ajatuksia että espoo tulisi liittää yhteen muun pääkaupunkiseudun sekä joidenkin kehyskuntien kanssa espoon kaupunginvaltuusto on kuitenkin ollut toistaiseksi vahvasti tätä vastaan kaupungissa on kolme toimialaa kunnanjohtajan virka tuli maalaiskuntiin vuoden kunnallislain myötä mutta espoossa se täytettiin ensimmäisen kerran vasta vuonna vuotta ennen kauppalaksi tuloa sitä ennen kunnanjohtajan tehtäviä hoiti kunnanvaltuuston puheenjohtaja espoo on voimasuhteiltaan selkeästi porvarillinen kaupunki suurin puolue on ollut pääsääntöisesti kokoomus vihreiden ja rkp n kannatus on myös espoossa suomen keskiarvoa suurempaa luvun suurimmat nousijat vaaleissa olivat vihreät sekä liike nyt espoon väkiluku on vuodesta kunkin vuoden viimeisen vuorokauden virallinen väkiluku suluissa muutos edelliseen ilmoitettuun vuoteen seuraavassa kuvaajassa on esitetty kaupungin väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta lähtien käytetty aluejako on tilanteen mukainen väestönkasvu vuoden lopussa espoossa oli asukasta joista asui taajamissa haja asutusalueilla ja asukkaan asuinpaikan koordinaatit eivät olleet tiedossa taajama aste lasketaan niistä asukkaista joiden asuinpaikan koordinaatit ovat tiedossa espoon taajama aste on espoon taajamaväestö jakaantuu kolmen eri taajaman kesken kaupungin keskustaajama on lihavoitu asteriskilla merkityt taajamat kuuluvat tähän kaupunkiin vain osittain espoon keskuspaikka espoon keskus leppävaara ja muut aluekeskukset eivät muodosta omia taajamiaan vaan ne ovat osa helsingin keskustaajamaa joka ulottuu espoon lisäksi usean helsingin lähikunnan alueelle yhteensä helsingin keskustaajamassa on asukasta ja sen pinta ala on neliökilometriä kolmirannan taajama sijaitsee pääosin espoossa mutta pieniltä osin myös kirkkonummella ruotsinkielisten osuus väheni erityisesti luvulla vuonna heitä oli väestöstä noin henkeä ja vuonna puolestaan noin henkeä tähän vaikutti ennen kaikkea suomenkielisten voimakkaasti positiivinen muuttotase ruotsinkielisten määrä kasvoi hitaasti luvun taitteeseen saakka jolloin heitä oli noin heidän osuutensa kuitenkin väheni vuodesta toiseen vuonna se laski alle kymmenen prosentin luvulle tultaessa ruotsinkielisiä oli seitsemisen prosenttia espoon väestöstä absoluuttisin luvuin espoo oli helsingin jälkeen suomen ruotsinkielisin kunta ennen raaseporia vaasaa ja porvoota vuonna espoon kaupunginosista ruotsia puhuttiin suhteellisesti eniten suvisaaristossa espoonkartanossa sepänkylässä ja bodomissa määrällisesti ruotsinkielisiä oli eniten haukilahden asukasta ja matinlahden asukasta kaupunginosissa suomenkielisten määrän kasvu on jatkunut ja se ylitti n rajan vuonna heidän osuutensa lisääntyi aiemmin ruotsinkielisten kustannuksella mutta kääntyi hienoiseen laskuun luvulla kun vieraskielisten osuus alkoi kasvaa selvään laskuun suomenkielisten osuus kääntyi luvulla vuonna suomenkielisiä oli noin prosenttia ja vuonna noin prosenttia vieraskielisten määrä on kasvanut voimakkaasti vuonna heitä oli noin neljä prosenttia ja vuonna noin prosenttia vieraskielisen väestön määrän kasvu oli luvulla hitaampaa kuin luvulla espoon vieraskieliset ovat kymmeniin kieliin jakautuva heterogeeninen ryhmä suurin on venäjää puhuvat joita oli vuonna noin prosenttia väestöstä vieraskielisten väestöosuus oli espoossa uudenmaan keskiarvoa korkeampi vuonna ulkomaan kansalaisia kaupungissa oli henkeä eli prosenttia väestöstä espoossa puhutut kielet vuodenvaihteessa vähintään tuhat tilastoitua henkilöä vuoden lopussa espoolaisista prosenttia kuului evankelis luterilaiseen kirkkoon vuoden aluejaon mukaan espoossa on seuraavat suomen evankelis luterilaisen kirkon seurakunnat nämä seurakunnat muodostavat espoon seurakuntayhtymän vuonna espoon asukkaista prosenttia kuului evankelis luterilaiseen kirkkoon prosenttia ei kuulunut uskonnollisiin yhdyskuntiin prosenttia kuului suomen ortodoksiseen kirkkoon prosenttia oli katolisia ja prosenttia jehovan todistajia suomen vapaakirkon jäseniä mormoneja juutalaisia muslimeja muita ortodokseja ja metodisteja oli prosenttia kutakin espoossa on viisi luterilaista kirkkoa jokaisella suomenkielisellä seurakunnalla on yksi jotka ovat espoon tuomiokirkko espoonlahden kirkko olarin kirkko tapiolan kirkko ja leppävaaran kirkko lisäksi espoossa on luterilaisen kirkon kappelia suomen ortodoksisen kirkon seurakunnista espoon alueella toimii helsingin ortodoksinen seurakunta seuraavassa luettelossa on mainittu historiallisella ajalla lakkautetut seurakunnat espoon kaupungin nykyisellä alueella espoossa sijaitsee aalto yliopiston otaniemen kampus jolla toimivat helmikuusta alkaen kaikki yliopiston kuusi korkeakoulua kaupungissa on myös metropolia ammattikorkeakoulun toimipiste entinen espoon vantaan teknillinen ammattikorkeakoulu sekä laurea ammattikorkeakoulun paikallisyksiköitä kauppakeskus sellon yhteydessä sijaitsee musiikkiopisto juvenalia espoon kulttuurikeskuksessa sijaitsee myös espoon musiikkiopisto espoon karvasmäellä sijaitsee jorvin sairaala joka tekee yhteistyötä hyksin kanssa ja kuuluu helsingin ja uudenmaan sairaanhoitopiiriin hus espoon kunnallisesta terveydenhuollosta vastaavia terveysasemia on yhteensä kymmenen espoo oli omavaraistaloudessa elävä maaseutuyhteisö vielä luvun puolivälissä teollisuutta oli vain nimeksi kylät olivat pieniä ja ne sijoittuivat varsin tasaisesti pitäjän eri osiin nykyisen espoon keskuksen tienoilla ja suuren rantatien varrella oli jonkinasteista väestönkeskittymää ja myös suomenlahden rannalla oli suhteellisen tiheää asutusta vuonna espoon miehistä noin sai elantonsa maataloudesta käsityöläisiä oli seitsemisenkymmentä ja teollisuudessa työskenteli noin kaksikymmentä henkeä espoon naisista useampi kuin joka viides työskenteli piikana espoon luvun taloushistoriaan kuuluu myös pienimuotoista kaivostoimintaa kilon kartanon alueella louhittiin malmia vuoden tienoilla ja toiminta jatkui luvulle malmi oli laadukasta mutta köyhää lisäksi malmijuonteet olivat katkonaisia kilosta louhittu malmimäärä jäi lopulta hyvin vähäiseksi albergan säteriratsutilan alueelta löydettiin malmia luvun alussa siellä työskenteli enimmillään seitsemän miestä mutta louhitun malmin määrä jäi myös albergassa pieneksi kaivostoiminta hiipui hiljalleen ja loppui tyystin espoon pitäjä ei ollut helsingin kaupungin rajanaapuri luvulla välissä oli helsingin pitäjän maita kiihkeää kasvuvaihetta elänyt helsinki veti espoolaisia puoleensa lyhyestä etäisyydestä huolimatta matka taittui siinä määrin hitaasti että muutto helsinkiin oli lähes välttämätöntä jos sieltä sai työpaikan helsingin nopea kehitys alkoi heijastua myös kaupungin hallinnollisten rajojen ulkopuolelle espoonlahden rannikon tuntumaan syntyi espoon ensimmäinen teollisuusalue luvun loppua kohden alueelle sijoittui kolme tiilitehdasta ja höyrysaha espoonlahden savi sopi hyvin tiilenvalmistukseen ja tiilet oli helppo kuljettaa vesiteitse helsinkiin muun muassa uspenskin katedraali on rakennettu stensvikin tiilitehtaan tiilistä espoon teollisuuden keskukseksi muodostui mulbyn kylä jonka väkiluku moninkertaistui myös muut lounaisen espoon kylät kasvoivat teollisuuden myötä rantaradan valmistuttua luvun alussa teollisuutta siirtyi radan varteen ja rautatie mahdollisti myös työssäkäynnin espoosta helsinkiin espooseen syntyi myös lasiteollisuutta pehr appelgrn perusti espoon rautatieaseman lähelle pullolasitehtaan toiminta lopetettiin kauklahden lasitehdas aloitti ja seuraavalla vuosikymmenellä se oli suomen suurin valaistuslasitehdas tehdas lopetettiin espoon lasiteollisuus ylipäätään hiipui luvulla teollisuuden ja palveluelinkeinojen kehittymisestä huolimatta espoo oli vielä varsin maatalousvaltainen pitäjä noin kaksi kolmasosaa väestöstä sai elantonsa maataloudesta ruis ja ohra olivat espoon vuosisataisia pääviljoja luvulle tultaessa karjatalouden merkitys lisääntyi ja samaan aikaan kauranviljely yleistyi rakentamisesta ja palveluelinkeinoista muodostui espoon talouselämän runko luvulta lähtien jolloin espoon nopea väestönkasvu alkoi luvulla työpaikkojen lukumäärällä laskettuna keskeisimmät toimialat ovat kauppa majoitus ja ravitsemistoiminta sekä asiantuntijapalvelut informaatio ja viestintäalan osuus on noin kymmenesosa noin kuudennes työpaikoista on teollisuudessa ja rakentamisessa julkinen sektori on suuri lähes neljännes työpaikoista oli julkisella sektorilla luvun puolivälissä muutos keskiaikaisesta maalaispitäjästä elimelliseksi osaksi helsingin suurkaupunkialuetta on pudottanut maa ja metsätalouden osuuden työpaikoista pariin promilleen espoossa sijaitsee useita globaalien yritysten pääkonttoreita ja lukuisia korkean teknologian yrityksiä tutkimus ja kehitystoiminnan keskiössä on aalto yliopiston kampusalue espoon kaakkoisosassa muun muassa nokian fortumin nesteen huhtamäen metsä boardin orionin oriolan outotecin ja lähitapiolan pääkonttorit ovat espoossa kunnallisveroprosentti oli kaupunki on henkilöstömäärältään espoon suurin työnantaja se työllisti vuonna noin henkeä espoo on allekirjoittanut yhdistyneiden kansakuntien vastuullisen sijoittamisen periaatteet rahastoja espoolla on viisi peruspalvelujen ja maanhankinnan investointirahasto peruspalvelujen kehittämisrahasto elinkeinojen ja työllisyyden kehittämisrahasto investointirahasto ja vahinkorahasto espoon erityispiirteenä on että kaupunki toteuttaa investointihankkeitaan tytäryhtiöidensä kautta espoolaisten tulotaso ylittää pääkaupunkiseudun ja etenkin muun suomen keskiarvot valtionveronalaisia tuloja espoolaisilla oli vuonna noin enemmän kuin suomalaisilla keskimäärin työttömyys on korkea mutta kuitenkin suomen keskiarvoa matalampi espoon suurituloisimmat alueet kuten westend ja haukilahti sijaitsevat pääosin rannikolla edellä mainitut kaupunginosat kuuluvat tapiolan suuralueeseen jonka tulotaso on huomattavasti espoon keskiarvoa korkeampi matinkylän ja espoonlahden suuralueiden tulotaso on lähellä espoon keskiarvoa leppävaaran ja etenkin vanhan espoon suuralueilla tulotaso on keskiarvoa matalampi espoo ei ole suuralueittain erityisen segregoitunut vaan tuloerot suuralueiden sisällä ovat huomattavasti suuremmat kuin suuralueiden välillä pienituloisilla osa alueilla keskitulo vastaa lähinnä helsingin keskitasoa eräillä osa alueilla kuten kivenlahdessa ja suvelassa se jää jopa vantaan keskiarvon alapuolelle pientalovaltaiset alueet ovat tyypillisesti kerrostaloalueita suurituloisempia espoon halki kulkee kaksi helsingistä länteen johtavaa moottoritietä länsiväylä joka on osa helsingin ja karjaan välistä kantatietä sekä turkuun johtava valtatie turunväylä näitä sekä muita helsingistä eri suuntiin johtavia pääteitä yhdistävät toisiinsa kehä i ja kehä iii jotka myös ovat osittain espoon alueella samoin kuin länsiväylältä turuntielle johtava kehä ii kokonaisuudessaan espoon pohjoisosan halki kulkee seututie joka on osa valtatie n vanhaa reittiä espoo on osa hsl n seutuliikennealuetta rantaradan lähiliikenne on tiheää ja junat on merkitty aakkosin l junat pysähtyvät jokaisella asemalla helsingin päärautatieasemalta kirkkonummelle e junat u junat l junat sekä x junat pysähtyvät kaikilla espoon ja kauniaisten asemilla lukuun ottamatta mäkkylää mäkkylään pysähtyvät ainoastaan a ja l junat helsingin ja siuntion välinen y juna pysähtyy leppävaarassa espoon keskuksessa ja kauklahdessa a juna käyttää leppävaaran kaupunkirataa ja sen pääteasema on leppävaara kaikki espoon halki kulkevat paikallisjunat pysähtyvät pasilassa josta on yhteys muun muassa tampereelle ja pietariin sekä huopalahdessa josta on yhteys p junalla helsinki vantaan lentoasemalle helsinki turku kaukojunat pysähtyivät aiemmin espoon keskuksessa syksystä alkaen ne alkoivat pysähtyä espoon keskuksen sijaan leppävaarassa espoon sisäistä joukkoliikennettä hoitavat useat bussilinjat etelä espoon linjat kulkevat matinkylän metroasemalle ja ruuhka aikoina suoraan kampin keskukseen lisäksi on tapiolaan kulkevia sisäisiä linjoja keski ja pohjois espoon bussilinjat kulkevat puolestaan töölön kautta elielinaukiolle kaikki espoon bussilinjat muutettiin kolminumeroisiksi luvulla numerolla yksi alkavat linjat liikennöivät pääosin espoon eteläosassa ja numerolla kaksi alkavat puolestaan espoon keski ja pohjoisosassa etelä ja keski espoon väliä kulkevat bussilinjat alkavat numerolla viisi jokerilinja kulkee westendin ja itäkeskuksen väliä helsingin kantakaupungin pohjoispuolitse helsingin metrolla on kuusi asemaa espoossa keilaniemen aalto yliopiston tapiolan urheilupuiston niittykummun ja matinkylän metroasemat radan jatko kivenlahteen valmistuu aikaisintaan tietoliikenteen osalta espoossa on ollut kuusitoista yleisradiolähetystaajuutta jotka on listattu alla olevaan avattavaan taulukkoon espoon virallisesta kulttuuritarjonnasta vastaa kulttuurin tulosyksikkö jonka palvelualueet ovat kaupunginkirjasto kaupunginmuseo kaupunginorkesteri tapiola sinfonietta sekä tapahtuma ja kulttuuripalvelut espoon taide elämän ytimet sijaitsevat ympäri kaupunkia tapiolassa järjestetään vuosittain elokuvafestivaali espoo cin sekä musiikkitapahtuma april jazz leppävaarassa järjestetään vuosittain kivenlahti rock vesipuisto serenassa järjestetään talvisin pacifiue kylpyläbileet espoon tuomiokirkossa järjestetään kesäisin finland festivals tapahtumaketjuun kuuluva konserttisarja urkuyö ja aaria suomen suurin ja euroopan suurin itsenäinen roolipelitapahtuma ropecon on vuodesta lähtien järjestetty dipolissa espoon kaupunginteatteri sijaitsee tapiolassa revontulentiellä sijaitsevan omien tuotantojen näyttämön revontulihallin lisäksi suomalaisia ja ulkomaisia vierailuesityksiä nähdään espoon kulttuurikeskuksen louhisalissa espoolaisia ja espoossa asuvia kirjailijoita ovat muun muassa antti hyry ja mauri kunnas koomisen kerronnan taituri arto paasilinna oli leimallisesti espoolainen prosaisti hänen romaaneissaan esiintyvät tapiola ja haukilahti teoksessa elämä lyhyt rytkönen pitkä otaniemi teoksessa aatami ja eeva ja jorvi teoksessa herranen aika espoon pitäjäruoiksi nimettiin luvulla turskaperunat kalastajan silakkapannu ja annan kakku ateriakokonaisuutena huomioitiin espoon kartanon päivällinen johon kuuluvat lihaliemi ja juustotangot vasikanpaisti ja kermakastike umpioidut herneet suolakurkut kermajäätelö ja umpioidut mansikat espoon urheiluseuroista tunnetuimpia ovat jääkiekkoseurat kiekko espoo ja espoo blues ja jalkapalloseura fc honka espoo blues saavutti sm hopeaa kaudella ja kaudella espoosta ovat kotoisin monet maailman huipulle edenneet urheilijat kuten jääkiekkoilijat teemu selänne ja jere lehtinen uimari antti kasvio taitoluistelija laura lepistö keihäänheittäjä tiina lillak hiihtäjä marjo matikainen ja autourheilija kimi räikkönen espoossa sijaitsevat vermon ravirata espoo metro areena tapiolan urheilupuisto leppävaaran urheilupuisto espoonlahden urheilupuisto ja vesipuisto serena espoon suurimmat uimahallit ovat leppävaaran uimahalli keski espoon uimahalli espoonlahden uimahalli ja tapiolan uimahalli muita liikuntakohteita ovat espoon keskuspuisto espoon ulkoilusaaret ja helsingin kaupungin ulkoilualueet luukki ja pirttimäki espoossa valitaan oma espoolainen vuoden urheilija tittelin ovat saaneet muun muassa seuraavat henkilöt espoon ystävyyskaupungit ovat korean tasavalta epävirallisesti etelä korea on korean niemimaan eteläosassa sijaitseva valtio sillä on yhteinen maaraja korean demokraattisen kansantasavallan eli pohjois korean kanssa sekä merialueraja lännessä kiinan ja idässä japanin kanssa etelä korean pinta ala on km ja siellä on noin miljoonaa asukasta joten se on yksi maailman tiheimmin asutuista valtioista maan suurin kaupunki on pääkaupunki soul jonka asukasluku on yli miljoonaa maan länsimainen nimi tulee goryeo dynastiasta joka hallitsi niemimaata vuosina arkeologisten löytöjen perusteella maan ensiasutus ajoittuu varhaispaleoliittiselle kaudelle milj vuotta sitten korean historian katsotaan alkavan legendaarisen dangunin perustamasta gojoseonin kuningaskunnasta eaa kun sillan johdolla korean niemimaan kolme kuningaskuntaa yhdistyivät koreaa ryhtyi hallitsemaan kory dynastia jolta maa sai nimensä ja sen jälkeen joseon dynastia korean itsenäisyys ja viimeinen dynastia päättyivät japanin keisarikunnan liitettyä maan itseensä vuonna toisen maailmansodan päätyttyä ja japanin antauduttua korean niemimaa jaettiin neuvostoliiton ja yhdysvaltain johtamiin miehitysvyöhykkeisiin etelä koreassa järjestettiin vuonna vaalit jotka johtivat korean tasavallan perustamiseen yhdistyneet kansakunnat vahvisti päätöslauselmallaan korean tasavallan niemimaan ainoaksi lailliseksi valtioksi mutta siitä huolimatta neuvostohallinnon tuella perustettiin pohjois koreaan kommunistien johtama kilpailijavaltio korean sota alkoi vuonna pohjoisen joukkojen hyökätessä etelään jonka kukistumisen esti yk n mandaatin saaneiden länsiliittoutuneiden erityisesti amerikkalaisten ja brittiläisten joukkojen interventio kun sota oli kääntymässä pohjois korean tappioksi kiinan kansantasavalta lähetti armeijansa niemimaalle sota päättyi vuonna rauhan sijaan edelleen voimassa olevaan aselepoon joka vahvisti vuoden jaon ja loi leveyspiiriä noudattavan demilitarisoidun vyöhykkeen maiden välinen demarkaatiolinja on edelleen maailman aseistetuin ja linnoitetuin raja seuraavina vuosikymmeninä etelä korean talous kehittyi merkittävästi nostaen vielä luvulla pohjois koreaa köyhemmän valtion yhdeksi maailman g talouksista sodan jälkeen alun perin demokraattinen valtio muuttui vähitellen autoritaarisemmaksi ajautuen lopulta sotilasvallankaappaukseen vuonna mistä lähtien etelä koreaa hallitsi markkinataloutta soveltava länsimielinen sotilasdiktatuuri vuonna maa siirtyi vapaiden vaalien kautta siviilihallintoon ja nykyään maa on vakaa presidentillinen liberaalidemokratia ja parlamentaarinen monipuoluejärjestelmä vuosikymmenten aikana korean tasavalta on käynyt läpi viisi suurta perustuslain muutosta maa on myös yksi maailman teknologisesti kehittyneimmistä ja digitaalisesti verkottuneimmista valtioista vuonna siellä oli maailman toiseksi eniten laajakaistaisia internet yhteyksiä asukasta kohti ja se on johtava näyttöjen ja matkapuhelinten valmistaja etelä korean viihdeteollisuus on kasvanut räjähdysmäisesti luvulta lähtien tuottaen aasian laajuisia menestyksiä popmusiikissa televisio ohjelmissa ja elokuvissa ilmiö tunnetaan nimellä hallyu eli korean aalto maassa on kuitenkin pidetty kiinni monista vuosisatoja vanhoista perinteistä kuten ainutlaatuisesta keittiöstä ja vainajien palvonnasta korean tasavalta käsittää aasian mantereelta noin kilometriä ulkonevan korean niemimaan eteläisen puoliskon vuoristoinen niemimaa rajoittuu lännessä keltaiseenmereen ja idässä japaninmereen sen eteläkärki ulottuu itä kiinan merelle ja korean salmelle maan pinta ala on yhteensä neliökilometriä arvio kasvaa vuosittain muun muassa maantäytön vuoksi maa on vuoristoinen ja suurin osa maasta ei sovellu viljelykseen alangot jotka sijaitsevat pääasiassa maan länsi ja kaakkoisosissa muodostavat vain noin prosenttia etelä korean alueesta maa voidaan jakaa neljään yleisluontoiseen alueeseen itäosaan korkeine vuorijonoineen ja kapeine rannikkotasankoineen länsiosaan leveine rannikkoalueineen jokilaaksoineen ja kukkuloineen lounaisosaan vuorineen ja laaksoineen sekä kaakkoisosaan jota hallitsee nakdong joen laaja tasanko maan länsi ja etelärannikkojen edustalla on noin saarta joista suurin osa on pieniä ja asumattomia jejun saari sijaitsee noin kilometriä maan etelärannikolta neliökilometrillään se on maan suurin saari jejulla sijaitsee myös korean tasavallan korkein kohta sammunut metriä korkea tulivuori hallasan euraasian suuren mantereen takia korean ilmasto on mantereinen vaikka maata ympäröi meri kolmelta puolelta se on myös pohjoisimpia alueita joissa havaitaan aasian monsuunin vaikutus sademäärät ovat suurimmillaan kesäkuusta syyskuuhun sillä välillä tavataan myös useimmat taifuunit joita tulee koreaan asti keskimäärin kerran vuodessa kesällä on helteistä ja talvet voivat olla kylmiä soulissa sataa lunta keskimäärin päivänä vuodessa maan eteläkärjessä noin kymmenenä päivänä vuodessa soulissa tammikuun keskimääräinen alin lämpötila on c ja elokuun keskimääräinen ylin c vuorialueiden eläimiä ovat olleet kauriit tiikeri ilves ja ruskea karhu lämpimämmillä alankoalueilla on elänyt kauluskarhuja aromyyriä fasaaneita ja harvinainen keijupitta nyttemmin suurin osa petoeläimistä on kadonnut tai sukupuuton partaalla viimeisiä kauluskarhuja uhkaavat salametsästäjät karhuja kasvatetaan karhutarhoilla ankeissa oloissa karhunlihan ja sappinesteen takia koreoiden välisestä demilitarisoidusta vyöhykkeestä on tullut villieläinten ja harvinaisten kasvien suoja alue km pitkä ja km leveä rajavyöhyke on vahvasti linnoitettu eikä siellä ole juuri liikkunut ihmisiä vuoteen piikkilanka aidat estävät myös suuria eläimiä tunkeutumasta sille joten siitä on tullut turvapaikka monille harvinaisille lajeille korean myyttisenä perustajan pidetään jumalkuningas dangunia jonka uskotaan perustaneen gojoseonin kuningaskunnan eaa gojoseonin romahduksen seurauksena koreaan syntyi ensimmäisen kolmen kuningaskunnan aikakautena useampia pieniä kuningaskuntia joista myöhemmin muodostui goguryeo baekje ja silla vaikka goguryeo ja baekje valtiot olivat vahvoja koko aikakauden laajeni silla vähitellen hallitsemaan koko koreaa ja lopulta syntyi ensimmäinen yhtenäinen valtio kattamaan suurimman osan korean niemimaata vuonna jaa yhtenäisyyttä ei kuitenkaan kestänyt kauan sillä vuonna jaa dae jo yeong perusti balhae kuningaskunnan entisen goguryeon alueille vuodet jaa olivat pohjoisen ja eteläisen valtion kaudeksi kutsuttu ajanjakso jonka aikana silla hajosi kolmeen osaan toinen kolmen kuningaskunnan kausi päättyi kun taejo wang geon yhdisti korean jaa balhaen kuningaskunta luhistui kitaanien liao dynastian hyökkäyksen seurauksena goryeo dynastian aikana lakisäännökset koottiin yhdeksi kirjaksi syntyi virkamieskunta ja kulttuuriin vaikuttanut buddhalaisuus kukoisti luvulla mongolit valtasivat kuitenkin maan ja korea oli alistettuna luvun puoliväliin asti jolloin yuan dynastia alkoi murentua vuonna yi seong gye perusti joseon dynastian vallankaappauksen seurauksena kuningas sejong suuren aikana toteutettiin lukuisia hallinnollisia sosiaalisia ja taloudellisia uudistuksia kiinalla oli voimakas vaikutus joseonin kulttuuriin maa solmi läheiset suhteet kiinan ming dynastiaan ja sen hallinto järjestettiin kiinalaisen mallin mukaan samalla uuskungfutselaisuus omaksuttiin vallitsevaksi ideologiaksi kuningas taejeon ja hänen seuraajansa aloittivat maan uusjaon yläluokalta muille luokille ja loivat samalla oppineen yangban aristokratian oppineisuus kukoisti maan alkuaikoina vuonna kuningas sejongin valtakaudella luotiin uusi hangul aakkosto korean kielen kirjoittamista varten korea oli vuodesta lähtien viisi vuosisataa yhtenäinen valtakunta vaikka se joutuikin useiden ulkopuolisten hyökkäysten kohteeksi ja luvuilla maa joutui useaan kertaan japanin ja kiinan ing dynastian valloittamaksi ja otti käyttöön tiukan eristäytymispolitiikan vuosina ing kiina ja japani kävivät korean hallinnasta sodan joka päättyi japanin voittoon kuningas gojong lopetti verojen maksun kiinalle ja julistautui keisariksi vuonna japani otti koko korean hallintaansa ja teki siitä siirtomaansa aluksi se toi maahan uusia vaikutteita ulkomailta mutta luvun loppupuolelta asti harjoitettiin voimakasta japanilaistamispolitiikkaa miehitys kesti toisen maailmansodan loppuun asti toisen maailmansodan jälkeen liittoutuneet neuvostoliitto ja yhdysvallat ottivat korean valvontaansa siten että leveyspiiri oli miehitysalueiden välinen raja huolimatta kairon konferenssissa annetuista lupauksista itsenäisestä ja yhtenäisestä koreasta liittoutuneiden välit huononivat nopeasti ja tuloksena oli korean jakautuminen elokuuta perustettiin yhdysvaltain miehitysalueella korean tasavalta presidenttinään syngman rhee neuvostoliiton miehitysalueella puolestaan julistettiin korean demokraattinen tasavalta syyskuuta kim il sung johtajanaan vuonna etelä korea julistautui itsenäiseksi mikä sai pohjois korean joukot hyökkäämään etelään kesäkuuta yhdistyneet kansakunnat tuomitsi hyökkäyksen ja valtuutti yhdysvaltain johtaman yk armeijan hyökkäystä vastaan pohjoisen joukot valloittivat aluksi lähes koko niemimaan kaakkoiskulman busania lukuun ottamatta yk joukkojen vastahyökkäys käänsi kuitenkin tilanteen ja eteni lähelle kiinan rajaa jolloin kiinan kansantasavallan vapaaehtoisjoukot tulivat pohjoisen avuksi sodan lopputuloksena koreoiden rajaksi vakiintui vuoden aselepolinja mutta lopullista rauhansopimusta ei koskaan allekirjoitettu pohjois korea irtisanoi aseleposopimuksen yksipuolisesti vuonna palauttaen sotatilan sodan jälkeen presidentti syngman rheen hallinto sai yhä autoritaarisempia piirteitä rheen kaaduttua opiskelijavetoisessa huhtikuun vallankumouksessa vuonna maan politiikassa seurasi lyhytaikainen demokraattisten uudistusten kausi toukokuuta kenraalimajuri park chung heen johtamat sotilaat kaappasivat vallan park julisti maan sotatilaan ja laajensi valtaoikeuksiaan hänen presidenttikaudellaan nopeaa keskusjohtoista ja vientivetoista talouskasvua säesti vakava poliittinen sorto park joutui lopulta murhatuksi vuonna ja pian tämän jälkeen valtaan nousi uudella sotilaskaappauksella kenraali chun doo hwan chunin valtaannousu sai aikaan laajalle levinneitä mielenosoituksia jotka tukahdutettiin verisesti gwangjun verilöylyssä vuonna tapausta seurasi kuitenkin demokratialiikkeen nousu ja chun joutui taipumaan demokraattisiin uudistuksiin ja vapaisiin vaaleihin vuonna chunin seuraajaksi nousi vaaleissa hänen läheinen avustajansa kenraali roh tae woo joka astui virkaansa maassa järjestettiin kuitenkin vapaat parlamenttivaalit ja samana vuonna soul isännöi kesäolympialaisia molemmat koreat otettiin yk n jäseniksi vuonna maa sai ensimmäisen siviilipresidenttinsä kim young samin noustessa korean tasavallan johtoon vuonna maasta tuli oecd n jäsen vuoden aasian talouskriisin aiheuttamasta takaiskusta huolimatta maa nousi nopeasti maailman suurimpien talousmahtien joukkoon nykyään korean tasavallan elintaso on monien länsi euroopan maiden tasolla luvulta lähtien valta on vaihtunut maassa rauhallisesti ja demokraattisesti vuoden vaaleissa presidentiksi valittiin pitkäaikainen demokratia aktivisti ja ihmisoikeusaktivisti kim dae jung kesäkuussa osana kimin päivänpaistepolitiikkaa korean demokraattisen kansantasavallan pääkaupungissa pjonjangissa pidettiin historiallinen koreoiden välinen huippukokous maiden välille avattiin rajanylityspaikka ja rajojen eri puolille jääneet ihmiset saivat tavata sukulaisiaan samana vuonna kim sai nobelin rauhanpalkinnon työstään demokratian ja ihmisoikeuksien sekä koreoiden välisen sovittelutyön parissa vuonna presidentiksi valittiin roh moo hyun roh erosi saecheonnyeon minju dang puolueesta ja perusti kannattajineen uuden uri puolueen hänen kahden kautensa jälkeen presidentiksi valittiin oikeiston lee myung bak lee oli virassa vuoteen jolloin hänen tilalleen valittiin etelä korean ensimmäinen naispresidentti park geun hye park erotettiin virastaan korruptiosyytteiden takia vuonna ja uudeksi presidentiksi valittiin moon jae in huhtikuussa etelä korean ja pohjois korean johtajien historiallinen huippukokous pidettiin demilitarisoidulla alueella panjumnonin etelä korean puoleisessa rauhan talossa jossa pohjois korean johtaja kim jong un ja etelä korean presidentti moon jae in tapasivat samalla pohjois korean johtaja kim jong un otti historiallisen askeleen etelän puolelle tätä ennen maiden aiemmat johtajat olivat tavanneet aiemmin kaksi kertaa mutta nämä tapaamiset oli järjestetty pohjois korean pääkaupungissa pjongjangissa lokakuussa tuomittiin vuosina maan presidenttinä toiminut lee myung bak vuodeksi vankeuteen korruptiosta tuomio tuli pian sen jälkeen kun hänen seuraajansa vuosina maan presidenttinä toiminut park geun hye oli vangittu korruption takia park kärsii puolestaan vuoden vankeustuomiota tuomiot olivat kova isku maan konservatiiveille korean tasavalta on demokraattinen tasavalta jossa valta jakautuu presidentin lainsäätäjien ja oikeusjärjestelmän kesken vuodesta maan perustuslaki on läpikäynyt viisi suurta muutosta joista jokainen loi uuden tasavallan nykyinen kuudes tasavalta syntyi edellisen reformin myötä vuonna etelä korean valta jakautuu presidentin parlamentin ja oikeusjärjestelmän kesken presidentin asema on vahva ja hänellä on valtaa niin sisä kuin ulkopolitiikassakin maan valtionpäämies on presidentti joka valitaan suorilla kansanvaaleilla viideksi vuodeksi presidentti on maan asevoimien komentaja ja hänellä on runsaasti toimeenpanovaltaa presidentti nimittää pääministerin kansalliskokouksen suostumuksella sekä valtioneuvoston ministerit pääministerin esityksestä huhtikuusta maan presidentti on ollut moon jae in lakiasäätävä elin on maan kansalliskokous yksikamarinen instituutio jonka jäsenet valitaan vaaleilla neljäksi vuodeksi kerrallaan parlamentissa on tällä hetkellä paikkaa joista täytetään alueellisilla vaaleilla ja loput suhteellisella vaalitavalla oikeuslaitos on suureksi osaksi itsenäinen korkein tuomiovaltaa käyttävä elin on korkein oikeus jonka tuomarit nimittää presidentti kansalliskokouksen suostumuksella lisäksi korean perustuslakituomioistuin valvoo perustuslain noudattamiseen liittyviä kysymyksiä korean tasavallan tärkeimmät poliittiset puolueet ovat vasemmisto liberaalinen demokraattinen puolue vuonna valitussa parlamentissa paikkaa ja oikeisto konservatiivinen suuri kansallispuolue gnp paikkaa tyypillistä maan puolueille on ollut tapa muuttaa identiteettiä ja nimeä tiheästi etelä korean parlamenttivaaleissa huhtikuussa hallitseva presidentti park geun hyen konservatiivinen saenuri puolue kärsi tappion maan parlamenttivaaleissa ensimmäistä kertaa vuoteen kolme oppositiopuoluetta saivat selkeän enemmistön edustajanpaikoista yhteensä paikkaa maan paikkaisessa parlamentissa vaalivoittajia oli pääoppositiopuolue minjoo sekä siitä erottautunut kansanpuolue etelä korean ulkopolitiikan suurin huolenaihe on naapurimaa pohjois korea jolla on nälkäongelmia ja joka haaveilee ydinaseesta luvulta vuoteen etelä korea yritti puolustaa pohjoista pakotteita vastaan ja lahjoitti elintarvikkeita ja lannoitteita vuonna valittu konservatiivinen presidentti lee myung bak valitsi tiukemman linjan välit kiristyivät myös pohjoisen ohjuskokeen takia vuonna sekä seuraavana vuonna eteläkorealaisen laivastoaluksen upotuksen ja yeonpyeongin laukausten seurauksena yhdysvalloilla on vuonna etelä koreassa edelleen kymmeniätuhansia sotilaita se on vetäytymässä etulinjasta ja aikoo siirtää vastuun sotilastoimista etelä korealle vuonna sekä vuoden että vuoden presidentinvaaleihin on väitetty vaikutettavan internetissä etelä korea jaetaan kahdeksaan provinssiin yhteen autonomiseen provinssiin kuuteen suurkaupunkiin ja yhteen erikoisasemassa olevaan kaupunkiin sekä yhteen autonomiseen erikoisasemassa olevaan kaupunkiin paikallishallinto on järjestetty siten että provinssit ja metropolikaupungit sekä soul jakautuvat kuntiin kaupunkien kunnallisyksikkö on kaupunginosa eli gu provinssien kunnat luokitellaan kaupungeiksi si tai piirikunniksi gun kunnat voidaan jakaa edelleen siten että piirikunnat muodostuvat taajamista eup ja kuntaosista myeon ja kaupunginosat muodostuvat naapurustoista dong tilastointia ja osoitejärjestelmää varten on olemassa vielä korttelit beonji sekä kylät ri korean tasavalta on maailman suurin talous ja aasian neljänneksi suurin japanin kiinan ja intian jälkeen yhtenä aasian taloustiikereistä se on saanut aikaan nopeaa vientivetoista talouskasvua mikä on ollut jyrkässä kontrastissa korean demokraattisen kansantasavallan neuvostoliiton hajoamisen jälkeen jumiutuneeseen talouteen korean tasavallan bruttokansantuote henkeä kohti on nyt noin kertaa suurempi kuin korean demokraattisessa kansantasavallassa maa selvisi vuosien aasian talouskriisistä maailmanpankin tuella mutta vuoden maailmanlaajuinen lama pysäytti koreankin talouskasvun etelä korean merkittävimmät luonnonvarat ovat kivihiili grafiitti volframi molybdeeni ja lyijy sekä vesivoimapotentiaali vienti suuntautuu ennen kaikkea kiinaan yhdysvaltoihin ja japaniin tuontia on samoista maista ja lisäksi saudi arabiasta ja australiasta alla olevassa listassa on etelä korean suurimmat yritykset tulojen mukaan vuonna fortune global korean tasavallan liikenteen hoitavat kattavat rautatie moottoritie bussi ja lauttaverkot sekä lentoreitit korean valtion junayhtiö korail palvelee kaikkia tärkeimpiä eteläkorealaisia kaupunkeja tihein vuorovälein kahta rautatielinjaa ollaan nyt yhdistämässä uudelleen korean demokraattisen kansantasavallan rautatieverkkoon korean tasavallassa on ranskalaiseen tgv juna ja rautatietekniikkaan pohjautuva nimellä korea train express tunnettu suurnopeusjunaverkko tärkeimmissä kaupungeissa on metroverkko näistä suurin on soulin metro joka on noin kilometriä pitkä maan tärkein kansainvälinen lentokenttä on incheonin kansainvälinen lentoasema incheonin lentoasema on myös etelä korean suurin lentoasema ja sen kautta kulkee vuosittain lähes miljoonaa matkustajaa muita kansainvälisiä lentoasemia etelä koreassa ovat gimpon busanin ja jejun lentoasemat maan kansalliset lentoyhtiöt ovat korean air ja asiana airlines etelä korea on maailman viidenneksi suurin ydinvoiman tuottaja ja toiseksi suurin aasiassa vuonna etelä korea on myös iter hankkeessa mukana ja toteuttajana suurin osa eteläkorealaisista elää kaupungeissa nopean ja luvuilla tapahtuneen talouden laajenemisen aiheuttaman maaltamuuton seurauksena pääkaupunki soul on myös maan suurin kaupunki ja taloudellinen keskus vuonna kaupungissa asui miljoonaa henkeä mikä teki siitä yhden maailman väkirikkaimmista kaupungeista muita tärkeitä kaupunkeja ovat busan miljoonaa incheon miljoonaa daegu miljoonaa daejeon miljoonaa gwangju miljoonaa ja ulsan miljoonaa asukasta maan väestörakennetta on muokannut myös kansainvälinen muuttoliike korealaisia on asettunut etenkin kiinaan yhdysvaltoihin kanadaan ja entisen neuvostoliiton maihin kaikkiaan etnisiä korealaisia asuu etelä ja pohjois koreassa noin miljoonaa ja niiden ulkopuolella miljoonaa eli kymmenen prosenttia mikä on suurempi osuus kuin mistään muusta aasian kansasta vaikka ei korealaisten määrä maassa on pieni se on noussut tasaisesti luvun alussa virallisesti huhtikuussa maassa asui yhteensä vierastyöläistä joista prosenttia oli maassa ilman lupaa tämä ulkomainen työvoima on pääasiassa kotoisin etelä ja kaakkoisaasialaisista maista mutta myös entisen neuvostoliiton alueelta sekä nigeriasta on paljon muuttajia näiden työntekijöiden lisäksi maassa on noin ulkomaista englannin kielen opettajaa ja noin yhdysvaltain armeijan henkilökuntaan kuuluvaa noin prosenttia eteläkorealaisista ei noudata mitään tiettyä uskontoa kristittyjä on prosenttia väestöstä ja buddhalaisia prosenttia maassa on myös jonkin verran islaminuskoisia buddhalaisuus on vahvinta maan itäosassa erityisesti yeongnamin ja gangwonin alueilla jossa se muodostaa yli puolet uskonnollisesta väestöstä kristinusko joka sai ensi kerran koreassa jalansijaa luvun loppupuolella kasvoi nopeasti ja luvuilla suureksi osaksi sotilashallinnon vastaisen kansalaisliikkeen myötä korealaisilla oli hyvin positiivinen kuva kristinuskosta kristittyjen lähetyssaarnaajien jälleenrakentaessa maata sodan jälkeen ja kirkkojen johtajien taistellessa park chung heen ajan diktatuuria vastaan toisaalta joka vuosi sadat jehovan todistajat joutuvat aseistakieltäytymisen vuoksi vankilaan yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusneuvoston kesäkuussa julkaiseman raportin mukaan prosenttia niistä todistajista jotka ovat aseistakieltäytymisen vuoksi vankilassa eri puolilla maailmaa on etelä koreassa kristittyjen vaikutusvallan kasvaessa myös arvostelu on alkanut kasvaa kristittyjen suhtautuessa suvaitsemattomasti muihin uskontoihin ja korealaisten herätyskristittyjen ollessa intomielisempiä kuin länsimaiset vastineensa etelä korea on nyt maailman toiseksi eniten lähetyssaarnaajia lähettävä maa yhdysvaltain jälkeen ja maailman suurin kirkko yoido full gospel church sijaitsee soulissa näiden muodollisten uskontojen lisäksi monet korealaiset noudattavat kungfutselaisia perinteitä ja monet buddhalaiset yhdistelevät uskontoaan korealaiseen amanismiin amanismia esiintyy yhä elinvoimaisena korealaisten keskuudessa etelä koreassa siitä käytetään nimitystä musok eli mudang menot etelä koreassa arvioitiin vuonna olevan mudang eli amaaneja noin väestöstä korean kansallisruokaa on kimchi kiinankaalista tehty mausteisen hapankaalin tyylinen salaatti bulgogi on paistetusta marinoidusta naudanlihasta tehty ruokalaji etelä korean viihdeteollisuus on kasvanut räjähdysmäisesti luvulta tuottaen aasian laajuisia menestyksiä popmusiikissa televisio ohjelmissa ja elokuvissa ilmiö tunnetaan nimellä hallyu eli korean aalto maassa on kuitenkin pidetty kiinni monista vuosisatoja vanhoista perinteistä kuten ainutlaatuisesta keittiöstä ja vainajien palvonnasta korealainen kansallispuku hanbok on käytössä juhlapäivinä ja erilaisissa seremonioissa korean kielessä etelä koreassa maasta käytetään nimeä daehan minguk hangul hanja kirjaimellisesti suuren han kansan valtio maan lyhyt nimi on hanguk han valtio jolla viitataan yleisesti koreaan tai namhan eteläinen han jolla viitataan etelä koreaan han tarkoittaa muinaisia samhan liittoja korean niemimaan eteläosassa hanguk on eteläkorealaisten useimmiten käyttämä nimi pohjois koreassa käytetään kuitenkin nimeä nam joseon eteläinen joseon joseon oli korean viimeisen yhtenäisvaltion nimi suomessa ja useimmissa eurooppalaisissa kielissä maasta käytetään usein yksinkertaisesti nimeä korea joka on peräisin goryeo dynastialta joka vuorostaan viittasi goguryeo kuningaskuntaan perinteiseen korealaiseen musiikkiin kuuluu monenlaisia lyömäsoittimia buddhalaisiin ja maanviljelijöiden perinteisiin pohjautuva samulnori on kehittynyt vuosien varrella sen neljä soitinta ovat kwaenggwari niminen kädessä pidettävä gongi pehmustetulla nuijalla lyötävä suuri gongi jing tiimalasin muotoinen rumpu janggu sekä tynnyrirumpu buk länsimaisen klassisen musiikin korealaisista esittäjistä on luvulla noussut esille pianisti yeol eum son eteläkorealainen popmusiikki kpop on hiljattain nostanut suosiotaan maailmanlaajuisesti useat pop yhtyeet kuten esimerkiksi bts boa psy super junior tvx teen top big bang wonder girls ne minute shinee t ara pm exo red velvet crayon pop twice girls generation b a p infinite ja f x ovat muodostaneet tärkeän osan luvun etelä korean musiikkia etelä korean suurimmat musiikkiyhtiöt ovat sm entertainment yg entertainment ja jyp entertainment joista käytetään yhteistä nimeä the big three vuonna niiden tuotto oli yhteensä miljoonaa yhdysvaltain dollaria the big three kasvattaa tuottoaan vuositasolla erittäin nopeasti ja vuonna niiden yhteen laskettu tuotto oli miljoonaa yhdysvaltain dollaria etelä korea on osallistunut olympialaisiin vuodesta sillä on ollut talviolympialaisissa yleensä pienempi joukkue luvulla urheilijaa kuin kesäolympialaisissa luvulla yli urheilijaa vuotta lukuun ottamatta se on aina saanut mitaleita kesäolympialaisissa vuodesta alkaen myös talvikisoissa vuonna soulissa järjestettiin kesäolympialaiset ja vuoden talviolympialaiset järjestettiin pyeongchangissa etelä korean jalkapallomaajoukkue on yksi aasian menestyneimmistä vuonna etelä korea järjesti yhdessä japanin kanssa mm kisojen lopputurnauksen jossa se eteni välieriin mm kilpailuissa etelä korea on esiintynyt kertaa aasian mestaruuden se on voittanut kahdesti lokakuussa se oli fifan rankingissa sijalla etelä korean jääkiekkomaajoukkue oli vuonna iihf n rankingissa sijalla ja pelasi ykkösdivisioonassa etelä korean koripallomaajoukkue voitti aasian mestaruuden ja se on pelannut olympialaisissa kuusi kertaa mutta jäänyt ilman mitaleita korealaiset jousiampujat ovat voittaneet useita olympiamitaleja luvun loppupuolelta alkaen myös judokat ovat voittaneet useita olympiamitaleita tunnettuja judokoita ovat muun muassa jeon ki young min ho choi lee won hee jae bum kim ja ki chun wang eteläkorealaiset ovat myös laajasti tunnettuja e urheilun osalta espanjan kieli espaol tai castellano kuuluu romaanisiin kieliin se on yksi maailman neljästä puhutuimmasta kielestä kiinan englannin ja hindin ohella ja lisäksi yksi yk n kuudesta virallisesta kielestä espanjaa puhuu äidinkielenään arviolta noin miljoonaa ihmistä espanjan lisäksi kieltä puhutaan erityisesti etelä ja keski amerikassa sekä meksikossa myös yhdysvalloissa on merkittävä espanjankielinen vähemmistö suomessa oli tilastokeskuksen mukaan vuoden lopussa henkilöä joiden äidinkieleksi on rekisteröity espanja amerikan mantereella puhuttu espanja poikkeaa ääntämiseltään ja sanastoltaan jonkin verran euroopassa puhutusta ja amerikassakin eri maissa käytetään hieman eri sanastoa erot eivät kuitenkaan ole niin merkittäviä etteivät espanjankieliset ihmiset esimerkiksi espanjasta ja chilestä ymmärtäisi toisiaan lisäksi kaikissa maissa sekä euroopassa että amerikassa oikeinkirjoitus ja sanojen taivutus on melko yhtenäinen toisin kuin esimerkiksi portugalin tai englannin kielissä espanjan sukulaiskieliä ovat muun muassa portugali katalaani galego sekä italia ja näiden kielten puhujat pystyvät omaa kieltään puhumalla ymmärtämään toisiaan ainakin jonkin verran tosin keskinäiseen ymmärrettävyyteen vaikuttavat merkittävästi murre erot genealogisen eli kielen alkuperään perustuvan luokittelun mukaan espanjan kieli kuuluu indoeurooppalaiseen kielikuntaan siinä espanja kuuluu romaanisten kielten pääryhmään johon kuuluvat muun muassa ranska ja italia espanjan lähimpiä sukukieliä ovat portugali ja katalaani ranskaa espanja muistuttaa enemmän kirjoitettuna kuin puhuttuna ja romaanisista kielistä espanjalle kaukaisinta sukua on romania sanajärjestystypologia jakaa kielet sen mukaan missä järjestyksessä subjekti objekti ja verbi ovat neutraalissa väitelauseessa espanja kuuluu svo kieliin mikä näkyy esimerkiksi lauseessa mi hijo practica la natacin suom poikani harrastaa uintia espanja on virallinen kieli seuraavissa valtioissa espanjan kieli espaol tunnetaan myös nimellä kastilian kieli castellano nimi viittaa kastilian alueeseen josta kieli on alun perin lähtöisin se kumpaa nimeä kielestä käytetään riippuu muun muassa asiayhteydestä puhujasta ja paikallisista tottumuksista espanjalaiset käyttävät kastilia nimeä erityisesti silloin kun kieli rinnastetaan muihin espanjan alueella puhuttaviin kieliin joita ovat muun muassa katalaani galego ja baski sen sijaan verrattaessa kieltä muiden maiden kansalliskieliin esimerkiksi englantiin ranskaan tai suomeen on tavallisempaa nimittää sitä espanjaksi alueellisten kielten puhujat käyttävät kuitenkin lähes aina maan valtakielestä kastilia nimeä katalaaniksi castell galegoksi casteln baskiksi gaztelania latinalaisessa amerikassa käytäntö vaihtelee maasta toiseen castellano on yleisempi nimitys kielelle muun muassa argentiinassa perussa boliviassa ja venezuelassa kun taas espaol on yleisempi meksikossa ja kolumbiassa chilessä molempia nimiä käytetään paljon tiedotusvälineissä esimerkiksi puhutaan espanjan kielestä ja kouluissa opetetaan kastiliaa espanjan kieli on varsin foneettinen eli ääntämisen ja kirjoittamisen välillä on melko yksikäsitteinen suhde kirjoitukseen käytetään latinalaisia kirjaimia aakkoset ovat digrafeja ch ja ll pidettiin aiemmin omina aakkosinaan mutta ne poistettiin aakkostosta real academia espaolan ja asociacin de academias de la lengua espaolan ortografa de la lengua espaola oikeinkirjoitusoppaan vuoden painoksessa espanjan oikeinkirjoituksen erikoisuus on että kysymys ja huutomerkit kirjoitetaan myös lauseen alkuun mutta ylösalaisin espanjan äänteistä suomen kielelle vieraita ovat ch sekä myös molemmat r äänteet joiden väliin suomalainen r asettuu vastoin tunnettua legendaa c n ja z n ääntäminen välivokaalin edellä na ei ole peräisin s vikaiselta kuninkaalta vaan luonnollisen rahvaanlatinan frikatiiviääntämyksen kehityksen tulos keskiajan iberoromaanisessa kantakielessä oli kuusi frikatiiviäännettä joista kolme f x ja on säilynyt nykypäivään affrikaattoja on yksi ja sibilantteja yksi s rahvaanlatinassa vaikuttaneen betasismin tuloksena b ja v ääntyvät espanjassa samalla tavalla s ei espanjan ja portugalin kielissä voi aloittaa sanaa eikä tavua jos sitä seuraa konsonantti tällöin sen eteen asetetaan e kirjain esim estocolmo tukholma ei stocolmo paino on viimeistä edellisellä tavulla jos sana päättyy vokaaliin n ään tai s ään muihin konsonantteihin päättyvällä sanalla paino on viimeisellä tavulla huomaa myös että y lasketaan konsonantteihin ja vahvat vokaalit a e ja o eivät muodosta diftongia ja kuuluvat eri tavuihin jos sanapaino ei noudata näitä sääntöjä se merkitään oikeinkirjoituksessa painomerkillä intonaatio on nouseva sellaisessa kysymyslauseessa jossa ei ole kysymyssanaa muulloin lausemelodia on laskeva useimmat espanjan adjektiivit taipuvat pääsanansa mukaan suvussa ja luvussa adjektiivin paikka on tavallisesti pääsanansa jäljessä tietyt adjektiivit vaihtavat merkitystä sen mukaan sijoitetaanko ne pääsanansa edelle vai jälkeen jos adjektiivi on pääsanansa edellä se voi myös kertoa pääsanastaan jotakin kontekstiin liittyvää olennaista korostettua tietoa adjektiivin komparatiivi muodostetaan adjektiivia ennen tulevalla ms sanalla ja superlatiivi määräisellä artikkelilla ja ms sanalla samaten voidaan muodostaa vähentävä komparatiivi menos sanalla suurin osa espanjan adjektiiveista on o maskuliini tai a feminiini päätteisiä tällöin ne yleensä taipuvat pääsanansa mukaan suvussa ja luvussa esimerkiksi un el gato amarillo keltainen uroskissa ja una la gata amarilla keltainen naaraskissa poikkeuksiakin on kuten violeta violetti naranja oranssi ja rosa vaaleanpunainen jotka eivät taivu useimmat adjektiivit taipuvat myös sanojan mukaan esimerkiksi lause olen sairas on naisen sanomana estoy enferma ja miehen sanomana estoy enfermo e ja konsonanttipäätteiset adjektiivit eivät yleensä taivu suvussa ja monikossa ne päättyvät es tällaisia adjektiiveja ovat esimerkiksi vihreä verde verdes harmaa gris grises ruskea marrn marrnes helppo fcil fciles ja vaikea difcil difciles joistakin konsonanttipäätteisistä adjektiiveista on tosin olemassa feminiinimuoto joka saadaan lisäämällä adjektiivin loppuun a esim espanjalainen espaol espaoles espaola espaolas jos adjektiivi päättyy z kirjaimeen monikossa z vaihtuu c kirjaimeksi esim onnellinen feliz felices adjektiivia voidaan korostaa absoluuttisella superlatiivilla joka on mahdollista muodostaa kolmella eri tavalla adverbilla muy muy bueno oikein hyvä päätteillä simo ja sima tai harvoissa poikkeustapauksissa rrimo rrima guapa guapsima oikein nätti sekä etuliitteillä kuten super ultra tai reuete fro superfro oikein kylmä adjektiivista muodostetun adverbin pääte on mente normal normalmente normaalisti substantiiveilla on kaksi sukua feminiini ja maskuliini näitä vastaavat artikkelit una ja un epämääräisessä ja la ja el määräisessä muodossa substantiivin monikon tunnus on s konsonantin ja painollisen a i tai u vokaalin jälkeen es määräisen artikkelin monikkomuodot ovat las ja los substantiiveilla on yksi sijamuoto nominatiivi muut sijamuodot ilmaistaan prepositioin ja artikkelein pääsääntö on että kaikki a cin sin tad ja dad päätteiset sanat ovat feminiinisukuisia ja o päätteiset maskuliinisukuisia on kuitenkin tärkeitä poikkeuksia kuten kreikkalaisperäiset ma loppuiset sanat jotka ovat maskuliineja el programa el problema el tema on myös harvoja poikkeuksia joissa o päätteinen sana on feminiini la mano la radio la foto la moto nämä sanat ovat pääasiassa lyhentymiä feminiinisukuisista sanoista radiodifusin fotografa motocicleta joihinkin substantiiveihin jotka sekä alkavat että päättyvät a kirjaimella käytetään yksikössä foneettisista syistä maskuliinista el artikkelia vaikka sanat sinänsä ovat feminiinisiä tällaisia ovat esimerkiksi el agua vesi ja el alma sielu tällaisia sanoja koskeva adjektiivi tulee kuitenkin feminiinisenä esim kylmä vesi el agua fra samoin monikossa käytetään feminiinistä artikkelia vedet las aguas espanjan kielen verbit taipuvat kuudessa persoonassa verbeillä on kaksi päämodusta eli tapaluokkaa indikatiivi indicativo ja subjunktiivi subjuntivo useimmissa kieliopeissa konditionaali condicional sisällytetään indikatiiviin kun taas jotkut pitävät sitä erillisenä tapaluokkana näiden lisäksi erilliseksi modukseksi on katsottava imperatiivi imperativo eli käskymuoto jolla tosin on omat muodot vain toisissa persoonissa muissa persoonissa ja kaikissa kielteisissä käskylauseissa käytetään subjunktiivimuotoja indikatiivissa espanjan verbit taipuvat kahdeksassa aikamuodossa jotka ovat subjunktiivilla on neljä aikamuotoa preesens presente de subjuntivo imperfekti pretrito imperfecto de subjuntivo perfekti pretrto perfecto de subjuntivo ja pluskvamperfekti pretrito pluscuamperfecto de subjuntivo arkaistinen subjunktiivin futuuri futuro de subjuntivo esiintyy nykyisin vain lakikielessä ja eräissä vakiintuneissa fraaseissa espanjassa on kolme olla verbiä englannin kieli on englannissa syntynyt germaaninen kieli sitä käytetään virallisena kielenä muun muassa kansainyhteisössä ja se on yhdysvaltain enemmistökieli englanti on yksi maailmankielistä se on maailman opetetuin ja ymmärretyin kieli ja se on yleisesti käytössä lingua francana englantia käytetään useammin toisena tai vieraana kielenä kuin mitään muuta kieltä englantia osaavia ihmisiä on arvioitu maailmassa olevan yhteensä noin miljoonaa englanti kuuluu indoeurooppalaisen kielikunnan germaanisten kielten läntiseen haaraan se kehittyi britanniaan luvulla tulleiden anglosaksien puhumista kielistä myös latina kreikka kelttiläiset kielet muinaisnorja ja etenkin luvun normannivalloittajien muinaisranska ovat vaikuttaneet englantiin lähes miljoonaa ihmistä puhuu englantia äidinkielenään englanti on enemmistön äidinkieli britteinsaarilla sekä joissain brittiläisen imperiumin entisissä siirtokunnissa ja territorioissa kuten yhdysvalloissa kanadassa australiassa ja uudessa seelannissa eniten englantia äidinkielenään puhuvia on yhdysvalloissa miljoonaa yli vuotiaista vuonna suomessa oli vuoden lopussa henkilöä joiden äidinkieleksi oli rekisteröity englanti brittiläisen imperiumin jäljiltä englanti on virallinen kieli useissa sellaisissakin kansainyhteisön maissa joissa se ei ole enemmistön äidinkieli kuten pakistanissa ghanassa intiassa nigeriassa etelä afrikassa keniassa ugandassa ja filippiineillä englantia puhuu toisena kielenään maailmassa noin miljoonaa ihmistä arvio englantia vieraana kielenä puhuvien ihmisten määrä ovat vaihdelleet määritelmän mukaan miljoonasta miljardiin euroopan unionin kansalaisista ilmoitti vuonna osaavansa englantia vieraana kielenä ja englanti oli puhutuin vieras kieli ssä niistä stä eu maasta joissa se ei ole virallinen kieli maailman suurimman yksityisen kielikouluttajan ef education firstin vuonna järjestämien kielikokeiden mukaan parhaiten englantia vieraana kielenä osataan tanskassa alankomaissa ruotsissa suomessa norjassa puolassa ja itävallassa heikoimmin taas irakissa libyassa ja kambodassa englannin kieli on nykyisin maailmankieli se on muun muassa kaupan tekniikan ja kulttuurin tärkein kieli englanti on ollut yksi yhdistyneiden kansakuntien virallisista kielistä sen perustamisesta lähtien englannin kielen nousulle maailmankieleksi voidaan löytää useita syitä yksi on englannin kielen historiallinen luonne eri kielten sekoituksena ja kielenä jota ei enää mielletä minkään kansakunnan omaisuudeksi toinen syy on brittiläinen imperiumi jonka myötä englanti levisi maapallon eri kolkkiin myös yhdysvaltain nousu toisen maailmansodan jälkeen taloudellista teknistä ja poliittista valtaa omaavaksi supervallaksi kasvatti englannin kielen merkitystä viime aikoina kiihtynyt globalisaatio on edesauttanut englannin kielen nousua kulttuurin talouden ja kaupan yhteiseksi kieleksi jonka avulla voidaan kommunikoida suoraan ilman tulkkien ja kääntäjien apua englannista on tullut myös internetin valtakieli ilmailussa ja lentoliikenteessä icao edellyttää lentäjiltä ja lennonjohtajilta tiettyä englannin kielen tasoa vaikka englanti nähdäänkin usein kansainvälistä asiointia helpottavana työkaluna sen valta asema on herättänyt monessa maassa myös huolta kielellisen monimuotoisuuden säilymisestä suomen peruskouluissa englanti valitaan lähes aina pakollisena opiskeltavaksi vieraaksi kieleksi prosenttia luokkalaisista opiskeli sitä vuonna englannista tuli vakituinen oppiaine tyttölyseoihin vuonna sekä poikakouluihin ja oppikouluihin englannista tuli suomen kouluissa eniten opiskeltu vieras kieli luvulla englannin kieli on suomessa yleistynyt etenkin luvulta alkaen muun muassa mainonnassa nuorisomediassa ja tuotenimissä ja suomen kieleen on tullut viime vuosikymmeninä paljon anglismeja englanninkielinen opetus on yleistynyt suomen yliopistoissa niillä aloilla joilla opiskelijoita koulutetaan globaaleille työmarkkinoille englanti kuuluu indoeurooppalaisen kielikunnan germaanisten kielten läntiseen haaraan samaan haaraan kuuluvat nykykielistä muun muassa skotti friisi saksa hollanti ja afrikaans nykyenglanti pohjautuu muinaisenglantiin joka oli hyvin läheistä sukua muinaisfriisille englanti ja friisi luokitellaankin yhteiseen anglofriisiläisten kielten haaraan englannin tavoin myös skotti pohjautuu muinaisenglantiin muinaisenglantia seurannut ja nykyenglantia edeltänyt kielimuoto tunnetaan nimellä keskienglanti englanti on levinneisyyteensä nähden yhtenäinen kieli sen päämurteet ovat brittienglanti ja amerikanenglanti jotka ovat keskenään ymmärrettäviä amerikanenglanti on yhdysvaltain hallitsevan aseman johdosta nykyisin maailmanlaajuisesti englannin merkittävin murre jotkut tutkijat pitävät afrikkalaisamerikkalaista englantia kokonaan omana kielenään myös esimerkiksi brittienglantiin perustuvat karibianenglanti australianenglanti ja intianenglanti ovat tunnettuja ja omaleimaisia englannin murteita kanadanenglannissa yhdistyy piirteitä niin brittienglannista kuin amerikanenglannistakin brittienglannin korrekteimpana muotona pidetään etelä englannissa kehittynyttä koulutetun väen ja yläluokan aksenttia joka sai luvun alussa nimekseen received pronunciation yleisesti oikeaksi hyväksytty ääntäminen sitä käyttävät muun muassa englannin kuninkaalliset ja yleisradioyhtiö bbc ja sitä on kutsuttu myös kuninkaan kuningattaren englanniksi bbc n englanniksi ja oxfordinenglanniksi englannin kielen pohjalta on syntynyt myös useita pidgin ja kreolikieliä kielen omakielinen nimi english tulee itäisen britannian luvulla valloittaneista angleista koko maata alettiin pian kutsua heidän mukaansa latinalaisittain angliaksi ja nimestä käytettiin myös engl alkuista rinnakkaismuotoa sana englisc esiintyy muinaisenglantilaisessa kirjallisuudessa ensi kertaa luvulla tarkoittaen sekä englantilaista adj että englannin kieltä englanti pohjautuu nykyisessä luoteis saksassa ja tanskan slesvigissä asuneiden anglien ja saksien kieliin ja murteisiin nämä kansat valloittivat luvulta alkaen yhdessä jyllannin juuttien kanssa kelttiläis roomalaisesta britanniasta nykyisen englannin alueen vulgaarilatina ja klassinen latina toivat englannin kielen mannereurooppalaisiin esimuotoihin vaikutteita jo ennen anglien ja saksien yhteisnimitykseltään anglosaksit saapumista britanniaan latinan vaikutus anglosaksien kieleen jatkui britanniassa myös roomalaisten lähdön jälkeen luvulla muinaisenglannin kirjakieli syntyi luvulla kun englantilaiset munkit alkoivat kirjoittaa osittain englanniksi kieltä oli aluksi kirjoitettu riimuilla mutta kristinuskon myötä sille kehitettiin latinalaisperäinen aakkosto joillekin äänteille otettiin riimukirjoituksesta kuitenkin edelleen omat merkit kuten joita ei nykyisin kuitenkaan enää käytetä kirjurit pyrkivät yleensä ääntämyksenmukaiseen kirjoitusasuun mutta esimerkiksi vokaalien yhteensopimattomuus latinalaisten kirjaimien kanssa murteiden erot ja latinan käytännöt aiheuttivat sanojen kirjoitusasun vaihtelua joka säilyi kielessä aina luvulle saakka säilyneiden tekstien perusteella muinaisenglanti jaetaan neljään päämurteeseen wessexiläiseen kentiläiseen mercialaiseen ja northumbrialaiseen joista kahta jälkimmäistä on kutsuttu myös yhteisesti angliksi muinaisenglanti eroaa nykyenglannista niin paljon että sen riittävä ymmärtäminen vaatii nykyenglantia ymmärtävältäkin paljon opiskelua muinaisenglannin kielioppi muistuttaa sijamuotoineen verbimuotoineen ja sukuineen enemmän saksaa tai latinaa kuin nykyenglantia ja sitä äännettiin ja kirjoitettiin myös hyvin eri tavalla kuin nykyenglantia kelttiläiset kielet säilyivät saaren reuna alueilla skotlannissa walesissa cornwallissa ja jossain määrin myös cumbriassa joita germaanit eivät asuttaneet muinaisenglantiin tuli kelttien kielistä kuitenkin vain vähän lainoja vuonna normannit valloittivat englannin ja sitä seuranneiden vuoden aikana normannikuninkaat ja ylhäisö puhuivat ja kirjoittivat vain muinaisranskaa ja sitä seuranneita ranskan uudempia muotoja englanti säilytti kuitenkin asemansa tavallisen kansan kielenä normannivalloituksen alkua pidetään usein keskienglantina tunnetun kielimuodon syntyajankohtana joskin moni ajoittaa vaiheen alun vasta luvulle englantiin siirtyi suuri määrä normannien käyttämiä sanoja ja muita kielen piirteitä jotka ovat säilyneet nykypäivään saakka muinaisenglannin monet vanhagermaaniset taivutusmuodot ja päätteet katosivat keskienglannin aikana ja tilalle tulivat sanajärjestyksen vaihtelu ja prepositioilmausten runsaus myös ääntäminen muuttui niin että muinaisenglannin vakiintunut kirjakieli oli luvulla jo nopeasti vanhentunut toisen vuosituhannen alussa myös muinaisnorjan sanasto oli jo levinnyt englannin puhekieleen vuoden jälkeen skandinaavisia sanoja alkoi esiintyä entistä useammin myös englannin kirjakielessä ja ne korvasivat monet anglosaksiset sanat laajalti kielen perussanastossa nykyenglannin yleiskielessä on noin muinaisnorjalaista lainasanaa tuolta ajalta ja murteissa sitäkin enemmän vuosien välillä tapahtuneessa suuressa vokaalisiirroksessa englannin äännejärjestelmä muuttui kun monet keskienglannin vokaalit vaihtuivat toisiksi luvun puoliväliin mennessä englannin kirjakieli oli erkaantunut ääntämisestä vaikka yksityisessä kirjeenvaihdossa noudatettiinkin vielä paikallista ääntämystä myös englannin ensimmäinen kirjanpainaja william caxton suosi uutta kirjoitustapaa näytelmäkirjailija william shakespeare vaikutti merkittävästi englannin kieleen luvun taitteessa ja hänen ajastaan katsotaan nykyenglannin vaiheen alkaneen shakespeare keksi lähes uutta sanaa ja kehitti myös kielioppia luvun alku on englannin kielen historiassa aikaa jolloin kieleen tuli eniten uusia sanoja osa lainattuja ja osa omaperäisiä monien vanhojen sanojen merkitykset myös muuttuivat pelko kielen liian nopean laajenemisen ja muutoksen vaikutuksista synnytti ensimmäiset englannin kielen sanakirjat kieliopit ja ääntämisoppaat englantilaisen samuel johnsonin sanakirja a dictionary of the english language vakiinnutti kielen oikeinkirjoituksen ja kieliopilliset muodot kodifioi ääntämisen sekä laajensi jokapäiväisen elämän sanastoa yhdysvaltalaisen noah websterin dictionary of the american language teki saman yhdysvalloissa syntyneelle amerikanenglannille sanakirjojen myötä kieleen syntyi oikeakielisyyden käsite ja korrektina pidetty yleiskieli englannissa standard english ja yhdysvalloissa standard american english luvun lopulla englannin kieli oli jo saavuttanut lähes nykyisen muotonsa niin kieliopin ääntämisen kuin oikeinkirjoituksenkin suhteen sen sanasto on senkin jälkeen laajentunut maailman muuttuessa brittiläisen imperiumin myötä englannin kieli oli myös levinnyt maailman eri kolkkiin englannin kieli on omaksunut lainasanoja vuoden historiansa aikana useasta kielestä nykyenglannin sanastosta lähes prosenttia on lainattu muualta vanhat germaaniset sanat muodostavat yhä kuitenkin englannin kielen perussanaston sadasta yleisimmästä sanasta germaanisia on ja tuhannesta yleisimmästä vielä englannin alkuperäinen sanasto on länsigermaanista latinasta tuli paljon lainasanoja jo englannin esimuotoihin ja vielä huomattavan paljon lisää muinaisenglannin aikana vuosina kelttien kielistä englantiin tuli vain vähän lainoja muinaisnorjasta lainasanoja on tullut vuodesta alkaen mutta suurin osa skandinaavisista lainasanoista on peräisin vasta keskienglannin ajalta ranskalaisia lainasanoja kieleen alkoi tulla luvulta lähtien normannivalloituksen jälkeen vuodesta englannin kieleen tuli kolmen vuosisadan aikana suuri määrä yläluokan omaksumia ranskankielisiä lainasanoja ranskasta lainatut sanat jotka liittyivät usein uskontoon hallintoon lakiin ja kulttuuriin olivat usein monitavuisia kun vanhemmat anglosaksiset perussanat olivat yksitavuisia luvulla englantiin alkoi tulla myös keskiranskalaisia lainasanoja alla olevassa taulukossa on esimerkkejä eri kielistä englantiin tulleista sanoista englannin kielessä on nykyisin poikkeuksellisen laaja sanasto jonka laajuutta on tosin vaikea määritellä tarkasti englantilaisen oxford english dictionary sanakirjan toisessa laitoksessa on noin käytössä olevaa erillistä sanaa ja kielen sanojen yhteismääräksi ilman teknistä tai alueellista sanastoa arvioitiin yli vuoden sanakirjassa on kaiken kaikkiaan yli sanamuotoa erään tutkimuksen mukaan koulutettu englantilainen käyttää aktiivisesti noin sanaa englannin kielessä on jäljellä enää vähän taivutusmuotoja useimpiin muihin indoeurooppalaisiin kieliin verrattuna siinä ei ole myöskään kieliopillista sukua lauseiden merkitys määräytyy suurelta osin sanajärjestyksen perusteella prepositioita on runsaasti ja niiden käyttö on monipuolista monikon pääte on yleensä e s joillakin sanoilla monikko ilmenee vokaalivartalon muutoksena kuten foot feet mouse mice sheep sheep jotkin vierasperäiset sanat säilyttävät alkuperäisen monikkonsa kuten medium media yksikkömuotoisiin ryhmäsanoihin liittyvä verbi voi olla monikossa esimerkiksi the staff are yksikön epämääräinen artikkeli on a an monikossa ei ole epämääräistä artikkelia määräinen artikkeli on the omistamista ilmaistaa usein genetiivin kaltaisella s päätteellä s päätteisissä monikoissa tämä sulautuu monikon tunnukseen ja omistamista ilmaisemaan jää kirjoituksessa pelkkä heittomerkki esineistä ja asioista käytetään usein of prepositiorakennetta adjektiivin vertailumuodot ovat komparatiivi er ja superlatiivi the est joidenkin adjektiivien etenkin pitkien tai partisiippien kuten scared kohdalla käytetään vertailumuotoja more most epäsäännöllisiä adjektiiveja ovat muun muassa good better the best hyvä ja many more the most paljon tapaa kuvaava adverbin pääte on ly esimerkiksi careful carefully varovasti joissakin sanoissa adjektiivi ja adverbi ovat samannäköisiä esimerkiksi straight suora ja suoraan persoonapronominit eri muotoineen ovat verbin aikamuotoja ovat preesens imperfekti oik preteriti perfekti pluskvamperfekti futuuri ja futuurin perfekti näistä jokaisella on yleis ja kestomuoto kestomuoto kuvaa jatkuvaa toimintaa ja yleismuoto tavallisesti esimerkiksi päättynyttä tai lyhyttä tapahtumaa alla olevassa taulukossa on säännöllisen to talk puhua verbin taivutus aikamuodoissa yksikön kolmannessa persoonassa tulevaa aikaa voi kuvata joskus myös preesensillä tai be going to rakenteella aikamuodot kuten myös pronominit sekä ajan ja paikan määreet muuttuvat tietyissä tilanteissa siirryttäessä suorasta esityksestä epäsuoraan verbin tapaluokkia ovat indikatiivi imperatiivi joka on perusmuodon kaltainen ja konditionaali joka muodostetaan would apuverbillä konditionaalilla on neljä muotoa nykyajan ja menneen ajan yleis ja kestomuodot säännölliset verbit taipuvat kuten talk verbi talk talked talked englannissa on hyvin paljon epäsäännöllisiä verbejä kuten go went gone mennä vaillinaisia apuverbejä joilta puuttuu tiettyjä muotoja ovat muun muassa can could must may might shall will should would passiivi muodostetaan apuverbillä be olla joka taipuu aikamuodon ja subjektin mukaan esimerkiksi the house was painted talo maalattiin myös we you they one ja people muotoisia passiiveja voidaan käyttää esimerkiksi they say that sanotaan että gerundi on verbin ing päätteinen muoto sitä käytetään esimerkiksi partisiipin preesensissä kuten flying lentävä tai minen muodossa kuten swimming uiminen lauseenvastikkeita esiintyy lähinnä kirjoitetussa kielessä yleisimpiä lauseenvastikkeita on ing esimerkiksi looking näyttäen muita lauseenvastikkeena käytettyjä muotoja ovat partisiipin perfekti ja infinitiivi englannin sanajärjestys on väitelauseissa suora subjekti predikaatti objekti ja kysymyksessä joskus käänteinen esimerkiksi silloin kun kysymyssana ei ole subjektina kuten who do you live with adverbiaalit ovat yleensä lauseen lopussa järjestyksessä tapa paikka aika muodollisia subjekteja ovat it ja there esimerkiksi it was lovely in may toukokuussa oli ihanaa tai there are apples in the basket korissa on omenoita alla olevassa taulukossa ovat englannin konsonanttifoneemit alla olevassa taulukossa ovat kaikille englannin aksenteille yhteiset konsonanttifoneemit ja niiden yleisimpiä kirjoitusmuotoja soinnittomat klusiilit p t k aspiroituvat painollisen tavun alussa kuten sanassa pen pn ne eivät aspiroidu painottomissa tavuissa kuten sanassa dipper tai s kirjaimen perässä kuten sanassa spun eivätkä ne aina aspiroidu sanan lopussa sibilantit ja ovat yleensä labialisoituneet eli ne äännetään pyörein huulin amerikan ja skotlanninenglannissa wh äännetään yleensä sanan alussa joka on oma foneeminsa ja ääntyy muuten samoin kuin w mutta soinnittomana r on yleensä retrofleksinen mutta skottienglannissa se on yhä yksi tai monitäryinen tremulantti englannin kielen eri aksentit voidaan jakaa r n ääntämisen mukaan kahteen ryhmään roottisiin ja ei roottisiin ei roottisissa aksenteissa r äännetään vain tavun alussa ja vokaalien välissä mutta roottisissa aksenteissa r äännetään aina kuten sanoissa beard ja war roottisten aksenttien esiintymisalueita ovat lounais englanti skotlanti irlanti länsi ja pohjois yhdysvallat kanada barbados ja osa jamaikaa ei roottisten aksenttien esiintymisalueita ovat suurin osa englantia wales etelä yhdysvallat new yorkin osavaltio ja uusi englanti australia ja uusi seelanti suurin osa karibiaa ja afrikka myös suurin osa afroamerikkalaisista puhuu ei roottisesti foneemilla l on kaksi allofonia l ja tumma jälkimmäinen esiintyy tavujen lopussa kuten sanoissa hill h ja elbow bo skotlanninenglannissa se esiintyy muissakin paikoissa glottaaliklusiili esiintyy joissain englannin murteissa kuten cockneyssa ja skotlanninenglannissa amerikanenglannissa ja ulsterin englannissa esiintyy alveolaarinen napausäänne esimerkiksi t n ja d n allofonina sanoissa latter ja ladder lar englannin kielen sana voi alkaa enintään kolmella konsonantilla kuten string ja päättyä jopa neljään konsonanttiin kuten twelfths tavu rakentuu vokaalin ympärille ja on muotoa kkkvkkkk konsonantteja voi olla vähemmänkin aina yksinäisen vokaalin muodostamaan tavuun asti myös tietyt konsonantit l r tai nasaali voivat toimia tavussa vokaalin asemassa vokaaleja englannin kielessä on moniin muihin kieliin verrattuna varsin paljon aksenttien välillä esiintyy lisäksi suuria vokaalinvaihteluita alla olevassa kuvassa ovat englannin kielen vokaalit ääntämispaikkoineen brittiläisessä standardienglannissa pitkien ja lyhyiden vokaalien ero ei ole foneettinen kontrasti on sen sijaan tiukkojen ja höllien vokaalien välillä näiden pituus vaihtelee allofonisesti höllä vokaali kuten on sentralisoitunut ja sen artikulointi on epätarkempaa kuin tiukan vokaalin kuten i joka lausutaan selkeästi artikuloiden murteesta riippuu muuttuuko pituus skottienglannissa höllät vokaalit ovat aina lyhyitä mutta tiukat voivat olla lyhyitä tai pitkiä alla olevassa taulukossa on received pronunciation aksentissa käytettävien vokaalifoneemien yleisimpiä kirjoitusmuotoja esimerkkisanoineen foneemit e ja o ääntyvät useimmissa murteissa diftongisina e ja o joskus myös i ja u äännetään diftongisesti i ja u amerikanenglannissa r yhdistyy edeltävän vokaalin kanssa usein r sävyiseksi vokaaliksi esimerkiksi plus r suuressa vokaalisiirroksessa ja lukujen välillä englannin kielen pitkät vokaalit saivat nykyisen muotonsa samalla vokaalien kirjoitusmuoto ja ääntäminen erkaantuivat toisistaan vokaalisiirroksen ensimmäisessä vaiheessa ylävokaalit i ja u diftongiutuivat muotoon a ja a näin sana my mi alettiin lausua ma ja hus nyk house hus alettiin lausua has näiltä vokaaleilta vapautuneeseen tilaan nousivat välivokaalit e ja o sekä alavokaali a vokaalisiirros tapahtui vaiheittain ja jotkin sanat jäivät sen ulkopuolelle kuten break alla olevassa taulukossa ovat tärkeimmät vokaalimuutokset vuosisadoittain useiden englannin kielten sanojen kirjoitusmuodoksi on vakiintunut luvun kirjoitusmuoto joka noudattaa silloista ääntämistä sanapaino vaihtelee englannin kielessä sanoittain ja voi esiintyä niin sanan alussa keskellä kuin joskus harvoin lopussakin jokaisessa nominissa verbissä adjektiivissa tai adverbissa on yksi pääpainollinen tavu ja joskus joitain sivupainollisia painottomien tavujen vokaali on vaa vokaali paino on englannissa osittain foneeminen on minimipareja joissa paino on eri tavuilla kuten pervert perverssi paino ensimmäisellä tavulla ja per vert vääristää paino viimeisellä tavulla englannin kieli ei ole tonaalinen kieli eli sanojen merkitys ei riipu sävelkorkeudesta sävelkorkeuden vaihtelulla voidaan englannissa kuitenkin korostaa tai selkeyttää lauseen merkitystä ja sen käyttö on yleistä englannin yleisimmät toonit merkityksineen ovat alla olevassa taulukossa elisio eli äänteiden poisjääminen on englannin puhekielessä melko yleistä yleisimpiä usein poisjääviä foneemeja ovat klusiilia seuraava heikko vokaali kuten today t de monimutkainen konsonanttiyhtymä kuten acts aks ja of sanan v ennen konsonanttia jotkin sanat lisäksi äännetään puheessa lyhyinä kuten had d has s will ll have ve ja are re englantia kirjoitetaan latinalaisen aakkoston kirjaimella a z tarkkeita käytetään joissain vierasperäisissä sanoissa kuten caf fiance morsian ja nave naiivi monessa sanassa niiden käyttö kuitenkin vähenee ajan myötä englannin oikeinkirjoitus on nykyisin poikkeuksellisen epäsäännöllistä muinaisenglannin oikeinkirjoitus oli vielä säännöllinen mutta normannivalloituksen jälkeen kielen ääntäminen muuttui nopeasti mutta oikeinkirjoitusta ei muutettu suuressa vokaalisiirroksessa englannin vokaalien ääntäminen muuttui edelleen merkittävästi kirjapainon käyttöönotto myös vakiinnutti sillä hetkellä käytössä olleen kirjoitustavan amerikanenglannin ja brittienglannin välillä on joitain eroja oikeinkirjoituksessa merkittävimpiä eroja ovat or our am color br colour ter tre ger gre ym am center theater meager br centre theatre meagre e oe ja e ae am estrogen esthetics pedophile br oestrogen aesthetics paedophile l ll am fulfillment traveler br fulfilment traveller ize ise am finalize br finalise lyze lyse am analyze br yl analyse og ogue am dialog br dialogue amerikkalaiset kirjoitusmuodot ovat usein brittiläisiä muotoja lyhyempiä amerikanenglannissa ei homofoneja pyritä välttämään yhtä usein kuin brittienglannissa kuten sanassa cheue br check am ekki useita yrityksiä englannin kirjoitussääntöjen uudistamiseksi on tehty mutta mikään niistä ei ole saanut laajaa kannatusta benjamin franklin esitteli asuessaan lontoossa vuonna kirjoituksessaan a scheme for a new alphabet and a reformed mode of spelling foneettisen kirjoitusjärjestelmän deweyn luokittelun kehittäjä melvil dewey ajoi myös asiaa hän jopa vaihtoi etunimensä melvillestä yksinkertaisempaan muotoon melvil ja kirjoitti osan elämästään sukunimensä muodossa dui yhdysvaltalainen liikemies andrew carnegie perusti vuonna arvovaltaisen komitean tutkimaan oikeinkirjoituksen yksinkertaistamista ja presidentti theodore roosevelt yritti ajaa komitean ehdotusta turhaan läpi maan hallinnossa erik edner heinäkuuta turku toukokuuta lempäälä oli suomalainen kirkkoherra joka toimi aloitteentekijänä tampereen kaupunkia perustettaessa ednerin vanhemmat olivat turun kaupungin kassanhoitaja raatimies erik edner ja hänen ensimmäinen puolisonsa anna maria detlofson hänen kasvatusisänään toimi haminalainen kauppias jakob forsell erik tuli ylioppilaaksi ja aloitti maisterinopinnot luonnontieteissä vuonna hän suoritti pro gradun ja maisteriksi hän valmistui vuonna edner vihittiin papiksi erik edner toimi lempäälässä ensin vt kirkkoherrana ja armovuodensaarnaajana sekä sitten seurakunnan kirkkoherrana vuodesta lähtien hän oli tarmokas kirkkoherra joka edisti köyhäinhoitoa aloitti lasten säännöllisen kouluopetuksen ja ankaralla kurinpidolla mm jalkapuun käytöllä lisäsi kansan lukutaitoa rovasti hänestä tuli vuonna erik edner valittiin suomen pappissäädyn edustajana vapaudenajan viimeisille valtiopäiville ja siellä hän teki merkittävän aloitteen kaupungin kauppalan perustamisesta lempäälän pohjoispuolelle tammerkoskelle häntä pidetään siis tampereen kaupungin syntysanojen lausujana edner perusteli esitystään tammerkosken ympäristöpitäjien asukkaiden pitkillä ja kalliilla kauppamatkoilla tammerkosken partaalle tulisi perustaa teollisuuslaitoksia ja vesiväylät perata poriin ja etelään aina helsinkiin saakka edner kannatti valtiopäivillä hattuja ja kuului siten vähemmistöön omassa säädyssään valtiopäivät hajotettiin vuonna kuninkaan tehdessä vallankaappauksen mutta kustaa iii allekirjoitti kuitenkin vuonna tampereen perustamiskirjan ednerin toiminnassa oli näkyvissä voimakas yleishyödyllisten taloudellisten asioiden harrastus erik edner oli naimisissa vuodesta anna magdalena justanderin kanssa anna justanderin isä henrik justander oli lempäälän kirkkoherrana ennen edneriä edner kuoli vuonna lempäälässä myönnetään vuosittain erik edner mitali huomattavaa kotiseudun kehittämistä tehneelle lempääläiselle lempäälän kuntaan vuonna valmistuneen virta kampuksen aulasali on nimetty erik ednerin mukaan erich anton paul von däniken s huhtikuuta zofingen aargau sveitsi on sveitsiläinen kirjailija jonka esittämien väitteiden mukaan ihmiskunnan kulttuuri on ollut maapallon ulkopuolisten vaikutusten alaisena jo esihistoriallisista ajoista saakka hän on myös esittänyt että samat tahot ovat ohjailleet ihmisen evoluutiota geeniteknologian avulla dänikenin teoksilla oli merkittävä vaikutus muinaisia astronautteja koskevan teorian suosioon ja luvuilla däniken vaikuttaa mm vuonna perustamassaan forschungsgesellschaft fr archäologie astronautik und seti yhdistyksessä joka järjestää seminaareja ja seuramatkoja myy dvd levyjä ja kirjoja sekä julkaisee sagensafte zeite lehteä däniken on myös suunnitellut ja osittain rahoittanut sveitsin interlakenissa sijaitsevan mystery park teemapuiston ja on mukana puiston johtokunnassa mystery park avattiin vuonna ja suljettiin vuonna teemapuiston ajauduttua taloudellisiin vaikeuksiin riittämättömien kävijämäärien vuoksi syynä mystery parkin epäonnistumiseen on pidetty dänikenin ideoille rakentuneen teemapuiston kyvyttömyyttä uusiutua sekä mediassa voimakkaasti esille noussutta kritiikkiä mystery parkin saamaa valtion tukea kohtaan muutaman vuoden tauon jälkeen uusi omistaja avasi jälleen teemapuiston kesäkaudeksi vuoden aikana tuli ulos myös hänen kirjoitustensa teemoihin perustuva neljän tuotantokauden kokoinen fiktiivinen televisiosarja jotka esitettiin nä minuutin jaksona dänikenin mukaan vieraalta taivaankappaleelta saapuneet muukalaiset ovat vierailleet maapallolla vuosituhansien kuluessa ainakin kolmena aikakautena ensimmäisen kerran he saapuivat ainakin kymmeniätuhansia vuosia sitten ja saivat silloin aikaan että homo sapiens erkani apinoiden suvusta toisen kerran heitä tuli maapallolle noin vuotta sitten viimeisen kerran he ovat hänen mukaansa käyneet maassa vuoden eaa aikoihin tällöin silminnäkijöihin kuului muun muassa vanhan testamentin profeetta hesekiel jonka kirjan ensimmäisen luvun däniken on selittänyt kuvaukseksi avaruusaluksen saapumisesta tämä kerta jäi hänen mukaansa kuitenkin viimeiseksi ja hän hylkäsikin joidenkuiden esittämän ajatuksen että myös esimerkiksi jeesus olisi ollut vieraalta planeetalta saapunut astronautti dänikenin kirjoissaan esittämiä keskeisiä väitteitä on että tunnetaan arkeologisia artefakteja jotka edustavat korkeampaa teknologiaa kuin maapallolla olisi ollut käytössä niiden valmistusaikoina ne ovat kirjailijan mukaan joko maapallon ulkopuolisten olentojen valmistamia tai niitä ovat valmistaneet ihmiset jotka ovat oppineet tarvittavat tekniset taidot näiltä olennoilta tällaisia artefakteja ovat mahdollisesti nazca linjat stonehenge pääsiäissaaren kivipatsaat antikytheran kone ja piri reisin kartta dänikenin kirjoittaman kirjan vieraita avaruudesta mukaan kymmenissä etelä amerikan muinaisissa nähtävyyksissä on havaittavissa mahdollisia viitteitä maapallon ulkopuolisista olennoista yhtenä esimerkkinä hän mainitsee eteläisessä perussa ollantaytambossa arkeologisen tutkimuskohteen jossa olisi nähtävillä tuhansia vuosia vanhoja maapallon ulkopuolisten olentojen avustamina laadittuja rakennelmia ollantaytambon linnoitus on rakennettu massiivisista graniittilohkareista jotka ovat epäsymmetrisesti leikattuja mutta niin tarkkaan toisiin kiviin nähden ettei sidosaineita tarvittu toisena esimerkkinä däniken ei kirjoittamansa twilight of the gods kirjan mukaan uskonut muinaisten inkojen pystyneen louhimaan kymmenien tonnien painoisia kivilaattoja sacsayhuamanin kallioista niin tarkasti ettei nykyäänkään ole pystytty vastaavaa toistamaan saatikka sitten siirtelemään ja sulattamalla tai pehmentällä kiveä muokkaamalla rakentamaan linnoituksia näistä kallioista däniken tulkitsi twilight of the gods kirjan mukaan apua saadun maapallon ulkopuolisilta olennoilta tai kyseessä olleen nykyihmistä edeltäneet mutta huomattavasti kehittyneemmät maapallolla asuneet nykyihmiselle tuntemattomat sivilisaatiot dänikenin esittämät väitteet lukuisista maan ulkopuolisten olioiden kohtaamisista tai niiden kohtaamisten vaikutuksesta perustuvat myös hajanaisiin muinaiskirjoituksiin sekä muinaisiin kivi ja savikuviin dänikenin mielestä osan mayojen ja sumerin alueen löydösten mahdollisesti maan ulkopuoliseen alkuperään on perustettava siihen ajatukseen että jos ensimmäisillä kirjoitus ja lukutaitoisilla esi isillämme on ollut jotain niin tärkeää kerrottavaa että ne on täytyneet saada parhaimmassa tapauksessa kiviin tai savitauluihin kirjoitettua miksi pitäisimme niitä automaattisesti kuvitelmina tai alkukantaisen ihmisen primitiivisenä tuotoksena sumerin alueelta löytyneistä savitauluissa dänikenin mukaan kuvataan joitain jumalia suoraan ulkonäoltä joista osa asui maan päällä halliten tiettyjä alueita dänikenin mukaan sumerin alueen monijumalisen uskonnon jumalat omasivat yliluonnollisia kykyjä yhteyksiä tähtiin ja olivat kuolemattomia samoin kuin osa maya hallitsijoista däniken käyttää esimerkkinä mahdollisesta maapallon ulkopuolisesta maya hallitsijasta k inich janaab pakalia jonka temppelistä löytyneessä kivilaatassa kuvataan sekä toisen km n päästä löytyneen maya keskuksen miradorin pyramidin kyljestä löytyneen maan syntyhistoriaa kuvaavan kivilaatan esihistoriallisessa taiteessa ympäri maailman erich von däniken on havaitsevinaan teemoja joiden voidaan tulkita esittävän astronautteja ilma ja avaruuskulkuneuvoja älykkäitä ei ihmismäisiä olentoja ja monimutkaisia teknisiä laitteita niissä hän väittää olevan yhtäläisyyksiä toisistaan riippumattomissa kulttuureissa däniken on esittänyt että uskontojen alkuperä voidaan selittää primitiivisten ihmisten ja ulkoavaruudesta kotoisin olevien vieraiden kohtaamisilla ihmiset olisivat pitäneet vieraiden teknologiaa yliluonnollisena ja vieraita itseään jumalina useimpien uskontojen suullinen tai kirjallinen traditio sisältää viittauksia taivaasta ja tähdistä saapuviin vieraisiin ja matkustamiseen ilman ja avaruuden halki näitä ei pidä hänen mukaansa niinkään tulkita symbolisiksi tai myyttisiksi kertomuksiksi kuin alun perin tarkoiksi historiallisiksi kuvauksiksi jotka ovat muuttuneet epäselvemmiksi aikojen kuluessa esimerkiksi eaa hesekielin ilmestyksen vanhassa testamentissa däniken tulkitsee yhdeksi mahdolliseksi kuvaukseksi avaruusaluksen laskeutumisesta sen hän yhdistää läheisenä aikana noin eaa tapahtumaa jossa taivaanjumalien väitetään luovuttaneen japanin ensimmäiselle keisarille jinmu tennolle valtakunnan vaikka tiedeyhteisö pitää von dänikenin esittämiä väitteitä paikkansapitämättöminä ne olivat suosittuja etenkin luvun lopulta luvun alkuun hänen teoksiaan on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle ja niitä on myyty kymmeniä miljoonia kappaleita etenkin vieraita avaruudesta oli suosittu dänikeniä on kritisoitu siitä että hän ei osaa geologian tai antropologian tai muidenkaan tieteenalojen alkeita eikä tunne historiallisia faktoja että hän esittää joko ymmärtämättömyyttään tai todennäköisimmin tahallaan asioita epäluotettavasti ei kerro lähteitään siteeraa ja kääntää väärin ja esittää hypoteeseja joihin ei itsekään usko toistuvia ovat myös etnosentriset näkemykset että historialliset kulttuurit ovat tai ovat olleet niin alkukantaisia että ne eivät olisi kyenneet luomaan puheena olevia kohteita kirjoissa esitettyjä ja kumottuja väitteitä ei useinkaan ole korjattu mutta däniken ei pitänyt sitä omana syynään teoksiin perustuvia tv ohjelmia on esitetty ainakin suomessa saksassa ja yhdysvalloissa suomessa dänikenin viimeisin televisiosarja esitettiin nimellä muinaiset avaruusoliot ulkomailla sarja on nimeltään ancient aliens ja se on esitetty kokonaisuudessaan ainakin history channel kanavalla sarjan esittämisen jälkeen ulkomainen ryhmä tutkijoita teki ancient aliens debunked nimisen kriittisen ohjelman vastineeksi dänikenin esittämille väitteille lisäksi dänikenin usein viittaaman kirjailija zecharia sitchinin väitteisiin on perustettu niitä kriittisesti tarkasteleva sivusto sitchiniswrong com ellipsi suomalaisittain yleensä soikio tai joskus myös ovaali on suljettu toisen asteen käyrä ellipsi on myös yksi kartioleikkauksista niiden tason pisteiden joukko joiden etäisyyksien summa kahdesta annetusta pisteestä on vakio matemaattinen määritelmä tehdään seuraavasti olkoot f ja f kaksi tason kiinteätä pistettä ellipsi on käyrä jolle kuuluu jokainen tason piste x jonka f stä ja f sta mitattujen etäisyyksien summalla xf xf on vakioarvo ellipsin soikeus määräytyy siitä kuinka paljon on xf xf suurempi kuin pisteiden f ja f välinen etäisyys pisteitä f ja f sanotaan ellipsin polttopisteiksi suoria joiden suhteen ellipsi on symmetrinen sanotaan ellipsin akseleiksi suoraa ab kutsutaan ellipsin isoakseliksi jana a on isoakselin puolikas suoraa cd kutsutaan ellipsin pikkuakseliksi jana b on pikkuakselin puolikas ellipsin pinta ala saadaan kaavasta kaavasta voidaan huomata että erityistapauksessa jossa puoliakselit ovat yhtä pitkiä kuvio on ympyrä ja pinta alan lausekkeeksi tulee pi middot rsup ellipsin kehän pituutta ei voi alkeisfunktioiden avulla lausua suljetussa muodossa tarkka kaava on eduskuntavaaleilla valitaan suomen eduskuntaan kansanedustajaa äänioikeutettuja ovat kaikki vuotta täyttäneet suomen kansalaiset edustajat valitaan vaalipiireittäin muodostetuista vaaliliitoista suhteellista vaalitapaa ja d hondtin menetelmää noudattaen ylin vaaliviranomainen on oikeusministeriö nykyinen vaalilaki on ollut voimassa vuoden alusta lähtien eduskuntavaalit järjestetään nykyään joka neljäs vuosi huhtikuun kolmantena sunnuntaina ellei eduskuntaa hajoteta ja määrätä uusia vaaleja pidettäväksi tasavallan presidentti paasikivi teki lokakuuta eduskunnalle lakiesityksen vaalikauden pidentämisestä kolmesta vuodesta neljään perustuslakivaliokunta hyväksyi esityksen marraskuuta vaalikautta pidennettiin vuodella vaalien jälkeen ennen vuotta eduskuntavaalien lain mukainen ajankohta oli heinäkuun alussa jotta kaikki äänioikeutetut olisivat päässeet äänestyspaikoille koska kulkuyhteydet olivat maaseudulla talvisin liian heikot käytännössä viimeiset heinäkuussa pidetyt eduskuntavaalit olivat kuitenkin jo vuonna ja vaalien ajankohtaa koskevasta säännöstä oli poikettu useasti jo ennen tätä ennen suomen itsenäistymistä vaaleja saatettiin pitää vuodenkin välein hallitsijan keisarin hajotettua eduskunnan usein viimeksi eduskunta on hajotettu presidentin määräyksestä vuonna sitä vastoin vuonna valitun eduskunnan toimikautta pidennettiin kaksikin kertaa poikkeuslailla koska sodan aikana ei vaaleja olisi pystytty järjestämään niinpä sen jälkeen seuraavat vaalit pidettiinkin vasta maaliskuussa ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin maaliskuussa ja viimeisimmät eduskuntavaalit eduskuntavaalien tulokset on luetteloitu vaaleittain vaalipiiri ja liittokohtaiset tulokset ovat ja artikkeleissa artikkeli eduskunta sisältää paikkajaon vaaleittain eduskuntavaaleissa saa nykyään äänestää jokainen vuotta viimeistään vaalipäivänä täyttävä suomen kansalainen äänestysikäraja säädettiin aluksi vuoteen mutta sitä on sotien jälkeen laskettu useaan otteeseen vaaleissa saivat äänestää vuotiaat vaaleissa vuotiaat ja vaaleissa vuotiaat ennen vuoden vaaleja äänestäjän tuli olla täyttänyt määrätty ikä ennen vaalivuoden alkua aikaisemmin äänioikeudelle oli säädetty eräitä rajoituksia jotka on nykyisin kumottu vuoden vaalilain mukaan äänioikeutta vailla olivat asepalveluksessa olevat holhouksen alaiseksi julistetut viranomaisille rekisteröitymättömät verot maksamatta jättäneet pysyvästi köyhäinavun varassa elävät omaisuutensa velkojille menettäneet vankeuteen tuomitut kansalaisluottamuksen menettäneet ja vaalirikoksiin syyllistyneet arviolta prosenttia ikäkriteerin täyttäneistä kansalaisista jäi rajoitusten vuoksi ilman äänioikeutta monet rajoituksista kumottiin vuosina ja minkä jälkeen äänioikeudettomien määrä on jäänyt hyvin pieneksi vaalikelpoinen eli kelpoinen ehdokkaaksi on jokainen joka on äänioikeutettu eduskuntavaaleissa ja joka ei ole vajaavaltainen kansanedustajaksi ei kuitenkaan voida valita sotilasvirassa olevaa henkilöä kansanedustajana eivät voi toimia oikeuskansleri eduskunnan oikeusasiamies korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto oikeuden jäsen eikä valtakunnansyyttäjä jos kansanedustaja valitaan tasavallan presidentiksi tai nimitetään johonkin edellä mainituista tehtävistä hänen edustajantoimensa lakkaa edustajantoimi lakkaa myös jos kansanedustaja menettää vaalikelpoisuutensa vuonna eduskunta hyväksyi lainmuutoksen jonka mukaan valtio tai maanpetoksesta tuomittu henkilö ei saanut asettua ehdolle eduskunta tai kunnallisvaaleissa kuuden vuoden kuluessa siitä kun hän oli kärsinyt rangaistuksensa tämä määräys kumottiin vuonna eduskuntavaalien vaalitapa on henkilö ja listavaalin yhdistelmä jossa äänestetään vaaliliittojen vaalipiireittäin asettamia ehdokkaita samaan vaaliliittoon kuuluvat yleensä tietyn puolueen ehdokkaat mutta myös eri puolueet voivat sopia että muodostavat yhteisen vaaliliiton vaaliliitot saavat äänimääräänsä vastaavan suhteellisen osuuden vaalipiirissä jaettavista paikoista ehdokaslistojen sisäinen järjestys määräytyy ehdokkaiden saamien henkilökohtaisten äänien mukaan ääntenlaskennassa noudatetaan d hondtin menetelmää ehdokkaat saavat vertailuluvut jotka lasketaan jakamalla vaaliliiton kokonaisäänimäärä järjestysluvulla joka osoittaa kuinka monenneksi eniten ääniä kukin ehdokas sai saman vaaliliiton ehdokkaista valituiksi tulevat ne ehdokkaat joiden näin lasketut vertailuluvut ovat suurimmat eduskuntavaaleissa käytettiin aikoinaan suurikokoisia äänestyslippuja joihin oli painettu ehdokkaiden nimet ehdokkaita listalla oli kolme sama ehdokas sai olla mukana useammalla listalla äänestäjä veti viivan ennen vuotta aina punaisen viivan valitsemansa ehdokkaan kohdalle äänestäjällä oli myös oikeus vaihtaa listan ehdokkaiden järjestystä tai kirjoittaa lippuun muita nimiä mutta nämä vaihtoehdot jäivät vaille käytännön merkitystä vuonna lakia muutettiin siten että listan ehdokasmäärää vähennettiin kahteen ja järjestyksen muuttaminen kiellettiin eduskuntavaaleissa siirryttiin yhden henkilön listoihin vuonna siirryttiin käyttämään nykyisen kaltaisia äänestyslippuja joihin ei ehdokkaiden nimiä ole painettu äänestäjä merkitsee valitsemansa ehdokkaan numeron lipussa olevan ympyrän sisään ennen puolueiden virallistamista mikä tapahtui vuoden alussa voimaan tulleella puoluelailla eduskuntavaalien ehdokasasettelu perustui ajatukselle että sen suorittivat äänioikeutettujen muodostamat spontaanit ryhmittymät kukin tällainen valitsijayhdistys saattoi asettaa yhden ehdokkaan ja liittyä edelleen toisten valitsijayhdistysten kanssa vaaliliitoksi jonka ehdokkaat sijoitettiin numerojärjestykseen yhteisen nimikkeen alle tosiasiassa puolueet hallitsivat vaalikenttää jo vuodesta lähtien hankkimalla ehdokkaat pystyttämällä valitsijayhdistykset ja muodostamalla ainakin omat sisäiset vaaliliittonsa hallintoneuvos lauri tarastin johtama vaalilakityöryhmä pohti suomen eduskuntavaalien uudistamista vuonna pääosin puoluesihteereistä muodostunut työryhmä ei saanut aikaiseksi yksimielistä esitystä työryhmän enemmistö esitti että koko maa olisi yhtenä vaalialueena valtakunnallinen äänikynnys olisi prosenttia ja piirikohtainen äänikynnys prosenttia esitykseen sisältyi myös vaaliliittojen kieltäminen sdp ja rkp vastustivat mallia perussuomalaiset halusivat matalamman äänikynnyksen toukokuussa hallitus sopi kolmen prosentin valtakunnallisesta äänikynnyksestä ja vaalipiirikohtaisen äänikynnyksen poistamisesta perustuslakivaliokunta ehdotti syyskuuta lakiehdotusten hylkäämistä vastalauseen esittivät perustuslakivaliokunnan perussuomalaiset vaikka pitivät kolmen prosentin äänikynnystä huonona mutta kuitenkin hyväksyttävänä osana lakiesityksen suurempaa kokonaisuutta eduskunnan äänestyksessä hylkäämistä puolsivat yksimielisesti kaikki muut eduskuntaryhmät paitsi perussuomalaiset jotka puolsivat lakiuudistusta eikä lakiuudistus mennyt läpi suomi on jaettu eduskuntavaaleissa maakuntien mukaan muodostettuun vaalipiiriin joista valitaan edustajia vaalipiirin asukaslukuun suhteutettu määrä ahvenanmaan yksi paikka määrätään vaalilaissa erikseen ennen vuoden vaaleja kansanedustajaehdokas sai asettua ehdolle useassa eri vaalipiirissä tällöin hänet valittiin siitä vaalipiiristä jossa hän oli saanut suurimman äänimäärän tai oikeammin suurimman vertailuluvun nykyisen vaalilain mukaan ehdokas saa asettua ehdolle vain yhdessä vaalipiirissä mutta tämän ei tarvitse olla sama vaalipiiri jonka alueella hänen kotikuntansa sijaitsee paikkajako vuoden eduskuntavaaleissa oli seuraava vuoden eduskuntavaaleissa vaalipiirien määrä väheni stä een kun pohjois savon ja pohjois karjalan vaalipiirit yhdistettiin uudeksi savo karjalan vaalipiiriksi sekä kymen ja etelä savon vaalipiirit uudeksi kaakkois suomen vaalipiiriksi euro symboli lyhenne e kansainvälinen valuuttatunnus eur on euroopan unionin yhteinen valuutta joka otettiin käyttöön tilivaluuttana tammikuuta ja käteisvaluuttana kahdessatoista eu maassa tammikuuta euro otettiin käyttöön euroopan talous ja rahaliiton maissa joiden valuuttakurssit kiinnitettiin toisiinsa ja jotka sitoutuivat harjoittamaan yhteistä raha ja valuuttakurssipolitiikkaa euro korvasi kansallisen valuutan euroopan unionin jäsenvaltiossa joihin kuuluvat alankomaat belgia espanja irlanti italia itävalta kreikka luxemburg portugali ranska suomi ja saksa euroalueeseen ovat liittyneet slovenia kypros ja malta slovakia viro latvia ja liettua ennen euro nimen vakiintumista yhteisestä valuutasta käytettiin lyhennettä ecu european currency unit viralliseen euroalueeseen kuuluu eu valtiota neljä eu n ulkopuolista euroopan kääpiövaltiota sekä eräät ranskan merentakaiset alueet euro on toinen maailman merkittävimmistä kansainvälisistä valuutoista yhdysvaltain dollarin ohella euron sadasosa on nimeltään sentti lyhenne snt tai c euro on monien muiden valuuttojen esimerkiksi yhdysvaltain dollarin tavoin fiat valuutta jonka arvo perustuu säännöksiin tai lakeihin eikä konkreettisiin seikkoihin suomen kielessä sana euro on yleisnimi sen vuoksi euro kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella muualla paitsi virkkeen alussa kuten mikä tahansa suomen kielen substantiivi se taipuu sijoissa yksi euro kaksi euroa kahden euron vaikka euroseteleihin ja kahden euron kolikkoon rahayksikön nimi on kirjoitettu vain perusmuodossa suomen kielessä on käytettävä asianmukaista taivutusmuotoa muissa kielissä on erilaisia suosituksia mutta usein rahayksikön nimeen lisätään tarvittaessa monikon tunnus tai kielen vaatimat sijamuodot hintamerkinnöissä voidaan käyttää euron symbolia se kirjoitetaan suomen kielessä lyhenteen tavoin aina rahamäärän perään ja erotetaan siitä sanavälillä joka tietokoneella kirjoitetaan mieluiten sitovana välilyöntinä symboli vastaa sellaisenaan nominatiivia yksi euro ja partitiivia kaksi euroa jos rahayksikköä pitää taivuttaa muissa sijoissa taivutuspääte liitetään symboliin kaksoispisteellä sain tingittyä hinnan oon usein yksinkertaisinta ja luontevinta on kuitenkin välttää symbolia ja kirjoittaa rahayksikön nimi sellaisenaan sain tingittyä hinnan euroon sitä vastoin englannin kielessä euron merkki kirjoitetaan rahamäärän eteen ilman sanaväliä esimerkiksi euron symboli on mukana unicode merkistössä u ac euro sign ja myös suppeammassa latin merkistössä joka on latin n euroaikaan päivitetty versio nykyään euron merkin käyttö tietotekniikassa ei ole vaikeaa suuraakkosin kirjoitettava kolmikirjaiminen valuuttatunnus eur on kehitetty käytettäväksi kansainvälisessä rahaliikenteessä ja muissa vastaavissa tilanteissa joissa valuutat on kyettävä yksiselitteisesti erottamaan toisistaan valuuttatunnuksen ja symbolin lisäksi eurolle ei ole virallista kansainvälistä lyhennettä mutta numeroita ja merkkejä koskevan kansallisen standardin sfs mukaan suomessa voidaan käyttää myös lyhennettä e tosin euro on niin lyhyt sana että sitä ei yleiskielisessä tekstissä ole syytä lyhentää euron lyhenteeseen tai tunnukseen ei kuulu lyhennepistettä kuten ei muihinkaan rahayksiköiden lyhenteisiin tai tunnuksiin euron sadasosaa tarkoittavalle sentille ei eu n tasolla ole määritelty mitään virallista lyhennettä tai symbolia suomen kielessä sentin lyhenteeksi kelpuutettiin ensin vain snt mutta myöhemmin sen rinnalle hyväksyttiin myös muun muassa ruotsin kielessä käytettävä lyhenne c jälkimmäistä on kuitenkin arvosteltu siksi että se voi sekaantua euron symboliin useimmissa fonteissa näyttää lähinnä c kirjaimelta jonka poikki on vedetty kaksi hentoa vaakaviivaa ja erityisesti heikkonäköisten ihmisten voi olla vaikea erottaa mistä merkistä kulloinkin on kyse esimerkiksi espanjassa on käytetty myös monikkomuotoon cntimos perustuvia lyhenteitä cts ja ctms yleensä senttiä ei lyhennetä vaan senttihinnat merkitään euron sadasosina senttien erottamiseen käytetään suomen kielessä pilkkua kuten muissakin desimaaliluvuissa kun rahasummaan kirjoitetaan näkyviin myös sentit summaa ei ole suotavaa kirjoittaa vain yhdellä desimaalilla kymmenien senttien tarkkuudella silloinkaan kun toinen desimaali olisi nolla sentit on siis paras kirjoittaa kahdella desimaalilla yksittäisten senttien tarkkuudella esimerkiksi eikä tai eikä tämä oli jo markka aikana vakiintunut tapa merkitä rahasummia sen sijaan suurempia lukuarvoja käytettäessä desimaalien määrän voi valita halutun esitystarkkuuden mukaan esim milj euroa eurosta on käytössä käteisrahana seteleitä ja kolikoita setelit ovat nimellisarvoiltaan yhtäläiset ja samannäköiset koko euroalueella mutta kolikoissa vain klaava eli arvopuoli on yhteinen ja kruunapuolen kuviointi vaihtelee käyttösetelien ja kolikkojen sarjassa toistuvat säännöllisesti arvojen ja kerrannaiset rahojen nimellisarvot ovat ja eurosetelien suunnittelemiseksi järjestettiin luvun puolivälissä eu maissa kilpailu johon kutsuttiin osallistumaan useita kuvataiteilijoita kilpailun voitti itävaltalainen setelitaiteilija robert kalina jonka voittotyö päätettiin joulukuussa ottaa euroseteleiden ulkoasun pohjaksi vuodesta alkaen vähitellen liikkeelle laskettavan toisen setelisarjan suunnittelija on saksalainen reinhold gerstetter toisin kuin eurokolikoissa euroseteleissä ei ole kansallisia kuva aiheita eikä tekstejä vaan niissä korostetaan eurooppalaisille yhteisiä arvoja pääasiasiallisena kuvituksena ovat eri aikakausien ja tyylisuuntien ikkunat ovet ja sillat jotka kuvastavat avautumista kohti muita ihmisiä ja yhteyksiä heihin sekä ensimmäisen että toisen setelisarjan setelien suuruudet eli nimellisarvot ja kuva aiheiden tyylisuunnat ovat seuraavat seteleiden mitat heijastavat niiden arvoa niin että euron seteli on pienikokoisin ja koko on sitä suurempi mitä arvokkaampi seteli on kyseessä tämä yhdessä setelien suurten numeroiden ja nimellisarvon mukaan vaihtelevien kohokuviointien kanssa tekee setelien tunnistamisen mahdolliseksi myös näkövammaisille kolikkojen nimellisarvot ovat euroa euro sekä senttiä ja sentti kaikissa jäsenmaissa yhteisen klaava eli arvopuolen kuvio muodostuu rahan nimellisarvosta sekä kartta aiheesta joka ja sentin kolikoissa esittää eurooppaa osana maapalloa ja suuremmissa kolikoissa yleisesti eurooppaa ennen vuotta italiassa itävallassa portugalissa san marinossa ja vatikaanivaltiossa ennen vuotta lyötyihin kymmenen sentin ja sitä suurempiin kolikoihin oli merkitty vain euron käyttöönoton aikaiset eu maata kolikkojen yhteiset puolet on suunnitellut belgialainen luc luycx jonka nimikirjaimet kaksois l ovat pienellä kolikoiden arvopuolella kruunapuolen eli niin sanotun kansallisen puolen aiheen päättää kukin kansallinen keskuspankki kansalliselle puolelle on kuitenkin aina lyötävä sekä kolikon lyöntivuosi poikkeuksena käteiseuron käyttöönottoa edeltänyt vuoden siirtymäaika jolloin kolikoihin sai lyödä joko lyöntivuoden tai käyttöönottovuoden uusimpien päätösten mukaan ainakin euroalueeseen tulevaisuudessa liittyvien uusien jäsenmaiden kolikoissa on kansallisella puolella oltava myös valtion nimi tai sen lyhenne useissa euromaissa on julkaistu kansallisia jotka ovat laillisia maksuvälineitä koko euroalueella niiden yhteinen arvopuoli on samanlainen kuin kaikissa kahden euron kolikoissa mutta kansallisen puolen aihe poikkeaa tavanomaisesta vain kahden euron kolikoista saa tehdä erikoisrahoja jokaisella euromaalla oli alkuaan oikeus laskea liikkeelle yksi aiheeltaan uusi erikoiskolikko vuodessa nykyisin määrä on kaksi vuodessa nämä erikoiskolikot liikkuvat yleisessä maksuliikenteessäkin mutta suuri osa niistä voi päätyä ennemmin tai myöhemmin keräilijöiden kokoelmiin alla lista suomessa julkaistuista erikoiskolikoista aiheineen muissa euromaissa kahden euron erikoiskolikoiden aiheina on ollut muun muassa merkittäviä tapahtumia ja henkilöitä saksassa on monien vuosien päähän ulottuva ohjelma jonka mukaan joka vuosi julkaistaan yhtä saksan osavaltiota ja sen historiallista rakennusta tai rakennelmaa kuvaava erikoiskolikko lisäksi jokaisella euromaalla on kansallinen juhlarahaohjelma useimmiten juhlarahat lyödään jostakin jalometallista tavallisimmin hopeasta ja eräät kullasta juhlarahat ovat euroarvoisia mutta ne ovat laillisia maksuvälineitä vain liikkeellelaskumaissaan juhlarahan nimellisarvo ei saa olla mikään tavallisten käyttökolikoiden nimellisarvoista juhlarahojen myyntihinta on kuitenkin yleensä korkeampi kuin niiden nimellisarvo ja sen vuoksi ne eivät käytännössä liiku maksuliikenteessä vaan päätyvät suoraan keräilijöille huolimatta siitä että juhlarahat ovat laillisia maksuvälineitä liikkeiden ei ole pakko hyväksyä niitä maksuksi kaupankäynnissä suomessa lyötiin vuosina yhdeksän erilaista viiden euron arvoista juhlarahaa yksi kutakin historiallista maakuntaa kohden ahvenanmaa häme karjala lappi pohjanmaa satakunta savo uusimaa ja varsinais suomi rahat ovat kaksimetallisia alumiinipronssia cualni ja kuparinikkeliä cuni sen jälkeen vastaavia viiden euron erikoisjuhlarahasarjoja on lyöty myös seuraavista aiheista viiden euron kolikot ovat muiden juhlarahojen tapaan käypää rahaa vain suomessa eikä liikkeiden täälläkään ole pakko ottaa niitä maksuksi vastaan suomen rahapaja valmisti vahingossa noin kappaleen erän virheellisiä kahden euron kolikoita loppuvuonna kolikossa oli uusi vuonna käyttöön otettavaksi tarkoitettu arvopuoli mutta vuoden kansallinen puoli tällainen virhe on syntynyt ilmeisesti siten että kun suomen rahapaja löi vuoden alusta eurot käyttöön ottaneen slovenian kolikot ja niihin kaikkiin tuli uuden mallinen arvopuoli niin sen jälkeen alettiin lyödä suomen vuoden kolikoita mutta arvopuolen meisti unohdettiin vaihtaa vanhan malliseksi virhelyönnin keräilyarvo oli alkuvuonna noin mutta kesän aikana hintataso laski euron tietämille muita pienempiä virheitä kolikoissa on ollut paljonkin tunnetuimpia ovat erilaiset ylimääräiset pahkurat kolikoiden kuvioissa esimerkiksi vuosiluvulla olevissa kolikoissa jonkin yhdeksikön renkaan sisäpuoli saattaa olla umpimetallia tällainen lyöntivirhe on johtunut meistin vaurioitumisesta siten että siitä on kulunut tai murtunut pois palanen ja tällainen kohta on jäänyt kolikon pinnassa siten koholle virhetyyppiä näkee joskus ulkonäkönsä vuoksi kutsuttavan virheellisesti valuviaksi vaikkei kolikoiden kuvioita muodostetakaan valamalla kolikko muottiin vaan lyömällä kaiverretulla meistillä suurella voimalla sileän kolikkoaihion pintaan kuvio näistäkin virhelyönneistä on toisinaan maksettu suurempi keräilyhinta kuin kolikon nimellisarvo suomessa päätettiin alusta alkaen olla käyttämättä yhden ja kahden sentin kolikoita syynä on pikkukolikoiden epäkäytännöllisyys käteisellä maksettaessa tähän oli suomessa totuttu jo markka ajan viimeisinä vuosina jolloin pienin käytetty kolikko oli kymmenpenninen yhden ja kahden sentin kolikot ovat silti suomessakin laillisia maksuvälineitä joskin kauppaliikkeet voivat kieltäytyä hyväksymästä niitä maksuksi jos ilmoittavat tästä näkyvästi esimerkiksi liikkeen ovella suomessa noudatetaan pyöristyssääntöä jonka mukaan maksettava summa pyöristetään lähimpään viiteen senttiin säästösyistä syyskuusta alkaen hollannin vähittäiskaupoissa käteisostosten loppusummat alettiin pyöristää lähimpään viiteen senttiin yhden ja kahden sentin kolikot kuitenkin säilyttivät asemansa laillisina maksuvälineinä rahaliitto valuuttaunioni yhteinen raha ei ajatuksena ole uusi vaan erilaisia usean kansan käyttämiä yhteisiä rahoja on käytetty historian saatossa usein levinneisyydeltään ja kestoltaan vaihdellen useimmiten kyse on ollut valloittajien mukanaan tuomasta käytännöstä tai pakosta mutta toisinaan myös vapaaehtoisesta yhteistoiminnasta rahojen käypyys valtakuntien rajojen ulkopuolellakin oli varsin luonnollista sillä kolikkorahojen arvo oli käytännössä niiden valmistamiseen käytetyssä metallissa kuten kulta hopea kupari euroopassa yhdeksi yhteisvaluutan ajaksi voidaan laskea antiikin rooman valtakunnan rahan käyttö maantieteellisesti laajalla valtakunnan alueella ja myös sen ulkopuolella käypänä maksuvälineenä vuonna ranska sveitsi italia ja belgia perustivat latinalaiseksi rahaunioniksi kutsutun liiton näiden maiden kulta ja hopearahat määrättiin pitoisuudeltaan läpimitaltaan ja painoltaan samansuuruisiksi kuva aiheet olivat kolikoissa kullakin maalla omansa samoin jäivät käyttöön kunkin maan omat rahayksikön nimet siis siten että esimerkiksi italialainen liiran kolikko oli kooltaan ja hopeapitoisuudeltaan samansuuruinen belgialaisen frangin kolikon kanssa myöhemmin latinalaiseen rahaunioniin liittyi kreikka ja monet muutkin maat alkoivat käyttää samoja standardeja rahaunioni oli virallisesti voimassa vuoden loppuun saakka käytännössä sen olemassaolo päättyi ensimmäisen maailmansodan aikana kultakanta ajan loppuun sijoittuva erilaisia taloudellisia alueita sisältänyt yhteisvaluutta alue oli itävalta unkari nykyiseen yhteisvaluuttaan euroon johtaneen kehityksen voi niin ikään sanoa olevan jo melko vanhaa perua sillä ajatus on esiintynyt jo ennen lukua varsinaisesti on kuitenkin kysymys toisen maailmansodan vuoksi syntyneestä tarpeesta euroopan maiden päättäjät halusivat yhdistää aiemmin keskenään verisesti sotineiden maiden kohtalot toisiinsa niin kiintein taloudellisin sitein että euroopan resurssien hallinnasta sotimiselle ei olisi enää mitään sijaa eikä tarvetta tämä yleistynyt perustelu on koskenut alun perin saksan ja ranskan talouksien yhdistämistä euroopan yhteisöin minkä huipentuma rahaunioni on yhteisvaluutta liittyi kiinteästi näihin euroopan unionin sitä edeltäneen eec n ja vielä varhaisemman euroopan hiili ja teräsyhteisön perustavoitteisiin kuten pääomien ja resurssien työvoima raaka aineet yms vapaaseen liikkuvuuteen ja maiden talouksien yhdentämiseen realistiset mahdollisuudet yhteisvaluutan synnyttämiseen olivat kuitenkin pitkään heikot maiden taloustilanteet vaihtelivat eri tahtiin tarvittiin laajan poliittisen tahdon lisäksi suotuisia taloudellisia oloja sekä yhteiskunnallisia ja lainsäädännöllisiä uudistuksia kunkin maan kansantalouden ja rahapolitiikan lähentämiseksi toisten maiden kanssa tätä tapahtuikin vähitellen ja yksi euron esivaihe syntyi kun luotiin euroopan valuuttayksikkö ecu tämä ei vielä kuitenkaan ollut varsinainen yhteinen raha vaan laskennallinen yksikkö budjetointikäyttöön vasta luvun alussa todellinen yhteisvaluutta alkoi näyttää yhdentymiskehityksen saavutusten puolesta mahdolliselta vuoden puolivälistä lasketaan käynnistyneen euroopan talous ja rahaliiton emu n ensimmäisen vaiheen sillä tuolloin silloisen eu n alueella oli saatu poistettua lähes kaikki entiset pääoman vapaan liikkuvuuden esteet ja lukujen vaihteen tietämiltä luvun alkuvuosiin jatkunut finanssimaailmassa levoton aika kuitenkin sisälsi muun muassa lamakausia eri maissa ja voimakkaita kansallisten valuuttojen kurssien vaihteluja joista osa johtui valuuttakeinottelijoiden toimista tämä myllerrys toisaalta lykkäsi yhteisvaluutan luomista mutta toisaalta vahvisti tahtoa saada yhteisvaluutta aikaan monen maan yhteinen raha nähtiin mahdollisuutena suojautua sellaisilta globalisoituvan maailmantalouden voimilta joita vastaan euroopan minkään maan kansallinen raha ei enää yksinään ollut riittävän suuri ja vahva levottomasta taloustilanteesta huolimatta ja samalla sen ansiosta kehitystä jatkettiin vuonna allekirjoitetussa maastrichtin sopimuksessa sovittiin emu n toimintatapa ja niin sanotut lähentymiskriteerit emu n toinen vaihe alkoi vuoden alusta jolloin aloitti toimintansa euroopan rahapoliittinen instituutti emi joka oli euroopan keskuspankin edeltäjä emu n kolmanteen vaiheeseen eli yhteisvaluuttaan silloin vielä nimettömään siirtymiseksi tarvittavat käytännön valmistelut alkoivat toden teolla tulevan yhteisvaluutan nimeksi päätettiin myöhemmin euro vuoden toukokuussa päätettiin mitkä valtiot olivat kelpoisia osallistumaan euroalueeseen päätöstä oli edeltänyt vähintään kahden vuoden pituinen erm ii vaihe jonka aikana kelpoisuus eli taloudellisten ehtojen täyttyminen kunkin maan osalta mitattiin kelpuutettuja valtioita oli yksitoista alankomaat belgia espanja irlanti italia itävalta luxemburg portugali ranska saksa ja suomi samalla kaikkien euroalueeseen osallistuvien maiden valuuttakurssit sidottiin euroon kiinteällä peruuttamattomalla kurssilla jota ei enää kutsuttu valuuttakurssiksi vaan muuntokertoimeksi nämä muuntokertoimet päätettiin määritellä virallisesti kuudella merkitsevällä numerolla taulukko niistä on jäljempänä kreikka sai luvan liittyä euroalueeseen vasta myöhemmin vuonna eurosta tehtiin varsin suuriarvoinen rahayksikkö yhden euron arvo oli korkeampi kuin minkään euroon osallistuvan maan rahayksikön irlannin puntaa lukuun ottamatta kun kyse oli kokonaan uuden rahayksikön luomisesta niin periaatteessa euron arvo olisi voitu määrätä millaiseksi tahansa käytännössä arvoksi kuitenkin päätettiin ottaa jo edellä mainitun maiden valuutoista muodostetun korivaluutan ecun silloinen arvo siten että eurosta tuli ecun suuruinen vuoden kesäkuun alusta euroopan keskuspankki aloitti toimintansa ja korvasi sitä edeltäneen emi n emu n kolmas vaihe eli yhteisvaluutan aika alkoi kun euro otettiin tilivaluuttana käyttöön tammikuuta edellä mainituissa maassa kukin maa kuitenkin jatkoi oman valuuttansa käyttämistä käteisrahana joita tästä eteenpäin pidettiin euron kansallisina ilmentyminä siihen asti kunnes käteiseurot tulisivat käyttöön tämän jälkeen kansallisten valuuttojen ja euron välinen muuntosuhde jota ei enää sanottu valuuttakurssiksi oli kiinteä käteiseurojen käyttöönottopäiväksi päätettiin tammikuuta näin euroalueen maille jäi kolmen vuoden siirtymäaika euroon valmistautumiseksi siirtymäaika oli tarpeen ainakin seuraavista syistä muutamaa viikkoa ennen varsinaista käteiseurojen käyttöönottoa yleisö sai ostaa niin sanottuja aloituspaketteja joissa oli muutamia eurokolikoita tutustumista varten samoin vähittäiskaupoille jaettiin tietyt määrät käteiseuroja sisältäviä paketteja jotta ne pystyivät aloittamaan jo tammikuuta vaihtorahojen antamisen asiakkaille euroina eurokolikot ja setelit otettiin suunnitelman mukaisesti käyttöön tammikuuta aikavyöhykkeiden takia aivan ensimmäisenä ranskan merentakaisella alueella runionilla syitä tähän on useita rahoja on muisto ja keräilykappaleina lojumaan jääneinä esim pikkukolikoina joita ei ole viitsitty lähteä vaihtamaan unohtuneissa kätköissä tuhoutuneina ja myös rikollisten käsiin jääneenä pimeänä rahana jota ei rahanpesukontrollin tiukennuttua ole saatu vaihdettua euroiksi on jopa ihmisiä jotka eivät hyväksyneet euroon siirtymistä ja ovat säästäneet vanhaa rahaa siinä toivossa että se palautettaisiin vielä uudelleen käyttöön ensimmäisten euromaiden kohdalla taulukon euro valuutaksi sarakkeessa on päivämäärä tammikuuta jolloin eurosta tuli todellinen rahayksikkö ja tilivaluutta siten esimerkiksi suomessa käyttöönottopäivä oli tuo tammikuuta vaikka käteisrahana euro tuli käyttöön vasta tammikuuta tätä myöhemmin euroon liittyneissä maissa euron käyttöönotto sekä tili että käteisrahana on tapahtunut yhtäaikaisesti kolmannessa sarakkeessa on valuutan kerroin euroiksi euro on kelluva valuutta eli sen kurssi suhteessa maailman muihin valtavaluuttoihin määräytyy kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla euron arvon tärkein mittari on sen valuuttakurssi yhdysvaltain dollariin nähden euron dollarikurssi on euron olemassaolon aikana vaihdellut voimakkaasti vuoden alussa euro oli hiukan alle dollaria mutta vuoden lokakuun lopulla euro heikkeni tähänastisen historiansa alimpaan arvoon noin dollariin sen jälkeen euro vahvistui vähitellen väliaikaisista laskukausista huolimatta niin että heinäkuuta yhden euron arvo oli tähänastisen historiansa korkein lähes dollaria vuoden alkuun tultaessa euron arvo oli jälleen heikentynyt noin dollariin myös dollari on kelluva sen vuoksi on tarkasteltava valuuttamarkkinoiden muitakin suhdannetekijöitä kuin euron ja dollarin keskinäistä kurssia jotta voi arvioida kurssinmuutosten syitä euron vahvistuminen tai heikkeneminen ei välttämättä ole vain euron tai euroalueen talouden omaa ansiota tai syytä vaan se voi johtua enemmän dollariin kohdistuvien tekijöiden aiheuttamasta dollarin heikkenemisestä tai vahvistumisesta euroopan keskuspankki harjoittaa jäsenmaista riippumatonta rahapolitiikkaa ja määrää peruskoron joka on sama kaikissa euromaissa korkotaso vaikuttaa rahan hintaan eli lainojen kustannuksiin markkinoilla ja sitä kautta sillä on vaikutusta myös euron arvoon suhteessa muihin valuuttoihin euron kansainvälinen asema valuuttana on vahvistunut vähitellen siitä on tullut maailman toiseksi merkittävin kansainvälinen valuutta yhdysvaltain dollarin jälkeen monet valtiot pitävät osan valuuttavarannostaan euroina eräät yhdysvaltojen politiikkaa vastustavat valtiot muun muassa iran ovat poliittisistakin syistä vaihtaneet dollarivarantojaan eurovarannoiksi eurosta on siten tullut dollarin kilpailija vaikkei euroopan keskuspankin virallisena tavoitteena olekaan muodostaa eurosta maailmanvaluuttaa tai muiden valuuttojen kilpailijaa kansainvälisen asemansa vuoksi euro käy dollarin tapaan usein vähittäiskaupoissa käteisenä maksuvälineenä monissa euroalueen ulkopuolisissakin maissa varsinkin turistien suosimilla alueilla tosin tällöin ostoksen hinta voi usein muodostua jonkin verran tai paljonkin kalliimmaksi kuin maan omalla valuutalla maksettaessa kauppiaiden valuutanvaihtokulujen ja ehkä myös voitontavoittelun vuoksi euro ajautui vuodesta alkaen syvään useamman vuoden kestäneeseen velkakriisiin kriisi oli osin seurausta vuosien taantumasta chartalistit ennustivat euron ajautumisen kriisiin jo euron syntyvaiheissa esimerkiksi ekonomisti warren mosler kirjoitti vuonna chartalismi on taloustieteen teoria joka tutkii fiat rahajärjestelmien toimintaa se on ollut kriittinen euron rakenteelle sen mukaan eurolta puuttuu mm yhdysvaltojen liittovaltion hallituksen tapainen julkaisija ja euron rakenne jossa ollaan liian riippuvaisia liikepankeista on kestämätön helsingin sanomien teetti vuonna ekonomistikyselyn siinä enemmistö vastaajista totesi että eurosta on ollut suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä verrattuna siihen että suomella olisi ollut oma vapaasti kelluva valuutta euroopan unioniin kuuluvat euromaat ovat alankomaat belgia espanja irlanti italia itävalta kreikka kypros latvia liettua luxemburg malta portugali ranska saksa slovakia slovenia suomi ja viro joissakin ruotsin kunnissa euro tosin on käytössä kruunun rinnalla vaikkei ruotsi muutoin euromaa olekaan ennen vuotta eu hun liittyneistä jäsenmaista euroa käytetään kaikissa paitsi britanniassa tanskassa ja ruotsissa vuonna eu hun liittyneistä maista ensimmäisenä euron otti käyttöön slovenia tammikuuta slovenian tolarin tilalle ja maasta tuli eu n euromaa seuraavaksi tammikuuta alkaen malta ja kypros siirtyivät käyttämään euroa maltan liiran mtl ja kyproksen punnan cyp sijaan mihin ne saivat luvan eu n ministerineuvostolta heinäkuuta tämä oli odotettavissa euroopan unionin komission suositeltua toukokuussa siirtymistä kun maat täyttivät tuolloin julkaistun lähentymisraportin mukaan lähentymiskriteerit toukokuussa varmistui slovakian liittyminen euroalueeseen tammikuuta slovakiasta tuli euroa käyttävä eu valtio viro liittyi euroalueeseen tammikuuta eu valtiona latviasta tuli osa euroaluetta tammikuuta ja eurot otettiin saman tien käyttöön latviasta tuli eu n jäsenvaltio joka otti euron käyttöön tammikuuta liettuasta tuli euroja valuuttana käyttävä maa euroja käytetään myös neljässä eu n ulkopuolisessa kääpiövaltiossa eli monacossa san marinossa vatikaanissa ja andorrassa kolmella ensin mainitulla oli jo euron käyttöä koskevat rahaliittosopimukset euroalueen kanssa andorra käytti alkuun ilman sopimusta yksipuolisella päätöksellään euroa mutta solmi kesäkuuta käytöstä sopimuksen eu n kanssa nämä käytännöt ovat jatkoa euroa edeltäneen ajan järjestelyille joiden mukaan kääpiövaltioissa käytettiin ympäröivien maiden valuuttoja tämä johtui siitä että kääpiövaltioiden olisi ollut tarpeettoman kallista ylläpitää omaa valuuttaa ja siihen liittyvää rahapolitiikkaa sekä setelipainoja ja rahapajoja kun ympäröivät maat vaihtoivat euroon myös kääpiövaltioiden valuutaksi oli luonnollista ottaa euro mailla on myös oikeus lyöttää jonkin verran niiden omilla kansallisilla kuva aiheilla varustettuja eurokolikoita jotka ovat käypää rahaa siinä missä eu hun kuuluvienkin euromaiden kolikot mutta päätyvät vähäisen lyöntimääränsä vuoksi nimellisarvojaan kalliimmalla hinnalla lähes yksinomaan keräilijöiden kokoelmiin andorran kolikoidenlyöntioikeus alkoi kolmea muuta maata myöhemmin heinäkuuta lisäksi euroa käytetään eräissä muissa eu n ulkopuolisissa maissa kuten montenegrossa ja kosovossa katso tarkemmin euroalue tämä käyttö jota on kutsuttu euroistumiseksi on vastaavan tyyppistä kuin eräissä muissa maissa tapahtunut niin sanottu dollarisoituminen eli maan oma aloitteinen päätös lopettaa oman valuuttansa käyttö ja alkaa käyttää sen sijaan yhdysvaltain dollaria edellä mainitun kaltaisia kääpiövaltioiden tapauksia lukuun ottamatta euroistuminen ja dollarisoituminen ovat yleensä merkki maan talousongelmista maan oma valuutta on hylätty sen arvon jatkuvan nopean heikkenemisen vuoksi ja alettu käyttää arvoltaan luotettavaa maailmanvaluuttaa euroistuminen ei millään muotoa tee maasta virallisesti eurokelpoista eikä euroalueeseen kuuluvaa eikä euroistuminen avaa tietä myöhempään viralliseen euroalueeseen liittymiseen yleensä päinvastoin koska vieraan valuutan käyttö kertoo maan talouden olevan tilassa jossa omaan valuuttaan ei voisi luottaa toisaalta mikään kansainvälinen tai euroalueen säännöstö ei estä itsenäistä mutta eu hun kuulumatonta valtiota ottamasta viralliseksi rahakseen euroa euroistunut valtio ei ole mukana euroopan keskuspankin eikä euroopan keskuspankkijärjestelmän toiminnassa useat eu jäsenvaltioista eivät käytä euroa vaan kansallisia valuuttojaan nämä maat voidaan jakaa kolmeen luokkaan sen mukaan mistä syystä ne eivät käytä euroa tanska oli eu n jäsen jo ennen maastrichtin sopimusta ja neuvotteli itselleen oikeuden olla ottamatta yhteisvaluuttaa käyttöön vuoden kansanäänestyksessä vastusti liittymistä yhteisvaluuttaan toisin kuin ruotsi tanska on kuitenkin kiinnittänyt kruununsa arvon euroon ja on erm ii vaiheessa voidaan siis sanoa että tanska on muodollisesti askelta lähempänä euron käyttöönottoa kuin ruotsi ruotsissa pidettiin kansanäänestys vuonna kruunujen vaihtamisesta euroihin vastusti euron käyttöönottoa ja kannatti toisin kuin britannia ja tanska ruotsi liittyi mukaan eu hun maastrichtin sopimuksen ollessa voimassa mikä periaatteessa velvoittaa sen vaihtamaan yhteisvaluuttaan ruotsi on pyytänyt eu lta että se saisi säilyttää oman valuuttansa muodollisena syynä on että erm vaiheeseen liittyminen on vapaaehtoista ja sen tulee edeltää euron käyttöönottoa ruotsissa keskustelu euroista oli kansanäänestyksen aikoihin hyvinkin kiivasta euron käyttöönotto eu maassa edellyttää tiettyjen taloudellisten kriteerien täyttymistä lähentymiskriteerit ja maastrichtin sopimus lähentymiskriteerien tarkoituksena on ohjata uudet euroa tavoittelevat maat laittamaan taloutensa riittävän hyvään kuntoon sekä maiden itsensä hyvinvoinnin kannalta että euroalueen suojaamiseksi eu hun liittyi vuonna kymmenen uutta jäsenmaata joista slovenia siirtyi käyttämään euroa vuonna kypros ja malta slovakia viro latvia ja liettua vuonna vanhoja kansallisia valuuttojaan käyttävät toistaiseksi puola tekki ja unkari näillä mailla ei ole eu liittymissopimuksessaan neuvoteltuna oikeutta pidättäytyä euron käyttöönotosta joten niillä on velvoite pyrkiä saattamaan taloutensa eurokuntoon ja ottamaan euro käyttöön niin pian kuin mahdollista puolan tekin ja unkarin valuuttojen vaihtaminen euroksi on vielä määrittelemättömässä tulevaisuudessa koska maiden talous ei täytä euron käyttöönottokriteerejä osa maista haluaisi euron käyttöön heti kun mahdollista eräissä muissa uusissa jäsenmaissa kuten puolassa hallitusvallassa olevien poliitikkojen kanta on ollut vähemmän euromyönteinen tai jopa eurovastainen tällaisessa tilanteessa maassa ei ole aktiivisesti pyritty kohti euron käyttöönottoa vuonna eu hun liittyivät bulgaria ja romania ja vuonna kroatia liittymissopimusten mukaan niiden tulee liittyä euroon kun ne täyttävät yhteisvaluutan kriteerit yksikään maa ei ole eronnut eurosta eikä eurosta eroamiseksi ole säädöksiä euroopan keskuspankin pääjohtajan mario draghin kanta on että euro on peruuttamaton euroopan komission puheenjohtajan jean claude junckerin mukaan yhteinen valuutta on sidottu vapaaseen liikkuvuuteen minkä vuoksi toisen loppuminen tuhoaisi myös toisen euromailla on yhteinen maksujärjestelmä jonka kautta maksut siirretään ekp n alaisuudessa olevan yhtenäisen euromaksujärjestelmän kautta sepa tilinsiirtoina suomalaistutkimuksen mukaan eurosta eroavan maan tulisi perustaa uusi maksujärjestelmä suomen kaltaiselle maalle joka on luopunut kokonaan omasta maksujärjestelmästään ja joutuisi perustamaan uuden tyhjästä maksujärjestelmän perustamiseen menisi aikaa puolesta vuodesta vuoteen toisaalta eu jäsenmaa voi erota euroopan unionista kuten iso britannia vuonna iso britannia ei kuitenkaan ole ollut euromaa jos euroa käyttävä eu maa päättää erota unionista maa joutuu poistumaan myös euroalueelta matkustaja autolautta m s estonian uppoaminen tapahtui keskiviikkona syyskuuta kello utc sen ollessa matkalla reitillään tallinnasta tukholmaan estonian aikataulunmukainen saapumisaika tukholmaan oli mutta noin kello utön saaren eteläpuolella aluksen keulavisiiri repeytyi irti aaltojen voimasta ja vettä alkoi tulvia autokannelle tämän vuoksi laiva kallistui aluksi noin astetta ja pian sen jälkeen astetta oikealle kallistuma sai aikaan myös sen että vettä alkoi tulvia sisään myös aaltojen rikkomista ovista ja ikkunoista kansilla ja tämän jälkeen alusta ei olisi voitu enää pelastaa aluksen uppoaminen oli nopeaa ja väistämätöntä hylyn sijaintipaikka on kansainvälisellä merialueella koordinaateissa noin meripeninkulmaa kilometriä utöstä eteläkaakkoon hylky lepää noin metrin syvyydessä aluksella oli onnettomuushetkellä ihmistä joista sai surmansa kaikkiaan laivalla ollutta eli matkustajaa ja miehistön jäsentä pelastettiin merestä onnettomuuspaikalla kuolleiden joukossa oli maan kansalaisia suurin osa uhreista oli ruotsalaisia ja virolaisia ruotsin kansalaisia kuoli virolaisia latvialaisia venäläisiä suomalaisia ja saksalaisia ruotsin kansalaisten joukossa oli myös ruotsinsuomalaista laivalla oli matkustajia myös muun muassa liettuasta alankomaista tanskasta ja norjasta tunnettuja estonian onnettomuudessa surmansa saaneita olivat virolainen muusikko urmas alender ruotsalainen poliitikko ja entinen valtiopäivämies lennart pettersson sekä laivalla risteilyisäntänä ja esiintyjänä työskennellyt ruotsalainen laulaja lauluntekijä pierre isacsson nuorimmat estonialta pelastuneet olivat vuotias norjalainen ja vuotias venäläinen poika miehistö oli virolais ruotsalaista mutta joukossa oli myös venäläisiä ja latvialaisia työntekijöitä oli myös ukrainasta keulaporttien sulkemiseen ryhdyttiin kiinnittämään erityistä huomiota kun maaliskuuta brittiläisen townsend thoresen varustamon autolautta m s herald of free enterprise kaatui haukattuaan vettä keulansa kautta autokannelle belgian rannikolla estonian onnettomuudessa vaikuttavana tekijänä ei kuitenkaan ilmeisesti ollut auki jäänyt keulaportti estonian onnettomuus vaikutti määrittämään solas sopimukseen safety of life at sea uudessa konventiossa asetettiin lastilauttojen vuotovakavuudelle ja keulaporttien ja avattavien ramppien lukituksille sekä lukitusten valvonnalle aiempaa tiukemmat vaatimukset suomessa onnettomuuden pelastustöitä johti saaristomeren merivartioston komentaja kommodori raimo tiilikainen ja onnettomuustutkintaa oikeusministeriön suuronnettomuustutkinnan suunnittelukunnan puheenjohtaja varatuomari kari lehtola tiilikainen toimi sittemmin vuosina kansanedustajana lehtola työskenteli vuosina onnettomuustutkintakeskuksen johtajana vuosina julkisen sanan neuvoston puheenjohtajana ja vuosina helsingin kaupunginvaltuustossa ruotsissa turmalle antoivat kasvot estonialta pelastuneet sara hedrenius turmahetkellä vuotias ja kent härstedt vuotias härstedtistä tuli onnettomuuden jälkeen valtakunnallinen poliitikko ja ruotsin valtiopäivien jäsen hedrenius nykyisin hedrenius andreasson työskentelee migrationsverketissä eli ruotsin maahanmuuttovirastossa suhteessa laivan matkustajamäärään estonian onnettomuudessa menetti henkensä useampi ihminen kuin titanicin uppoamisessa vuonna estonian kuolinprosentti oli ja titanicin estonian korvasi onnettomuuden jälkiseurauksena estline varustamon tallinna tukholma reitillä m s mare balticum nyk m s bluefort jonka oli alun perin tarkoitus tulla reitille estonian pariksi nimellä vironia nimien samankaltaisuuden vuoksi estline päätti kuitenkin antaa alukselle toisen nimen syyskuussa viro kertoi käynnistävänsä uuden onnettomuustutkinnan estonia aluksen kyljessä olevan noin nelimetrisen reiän vuoksi m s estonia lähti tallinnasta syyskuuta kello aikataulun mukaiselle vuorolleen kohti tukholmaa virallisen onnettomuustutkintaraportin mukaan minuuttia myöhässä tuulivaroituksia oli otettu estonialla vastaan iltapäivällä useilta eri tahoilta alus oli täyteen lastattu ja sillä oli epätasainen painojakauma joten sen vasemmanpuoleisiin painolastitankkeihin oli otettu vettä aluksen oikaisemiseksi tutkintakomissio päätteli estonian olleen ainakin osittain väärällä tavalla lastattu mutta tällä ei kuitenkaan ollut onnettomuuteen ainakaan välitöntä vaikutusta joidenkin todistajakertomusten mukaan kaikkea lastia ei olisi oltu kiinnitetty kunnolla vain osa perävaunuista olisi surrattu ja rekat ja muut autot olisi pysäköity omilla jarruillaan ja pyöräkiiloin tämän kuitenkin onnettomuudesta selvinneet miehistön jäsenet kiistävät yleinen käytäntö lautoilla hankalissa sääolosuhteissa on että kaikki ajoneuvot surrataan kanteen kiinni niiden mahdollisen liikkumisen aiheuttaman aluksen kallistumisen ja kaatumisriskin estämiseksi heti satamasta päästyään alus oli siirtynyt täyteen nopeuteen kaikkien neljän pääkoneen työntäessä alusta eteenpäin tämä konekäsky pysyi samana onnettomuuteen asti alkuillasta tuulen nopeus oli noin metriä sekunnissa osmussaaren majakan ohittaessaan alus oli suunnilleen aikataulussa nopeus oli noin solmua km h tämän jälkeen olosuhteet huononivat nopeasti olematta kuitenkaan mitenkään poikkeukselliset itämerellä kun estonia jätti rannikon suojan tuuli kääntyi lounaaseen ja sen nopeus nousi metriin sekunnissa merkitsevä aallonkorkeus oli metriä laivan kallistelu lisääntyi ja osa matkustajista tuli merisairaaksi noin kello alus saapui reittinsä kääntöpisteeseen ja jatkoi matkaansa luoteeseen nopeus oli tällöin solmua km h aallot hakkasivat laivan keularakenteita vasemmalta minkä vuoksi päällystö käänsi evävakaajat ulos kulun tasaamiseksi säännöllisellä tarkastuskierroksellaan ollut kansiosaston vahtimies matruusi silver linde kuuli vähän ennen kello yhtä metallisen pamahduksen keulan alueelta samaan aikaan kun laiva kohtasi suuren aallon jotkut alempien kansien matkustajista lähtivät jo tässä vaiheessa hyteistään kohti ylempiä kansia ja pelastusasemia linde ilmoitti kolahduksesta toiselle perämiehelle joka käski selvittää mikä äänen oli aiheuttanut linde jäi rampin luokse kuuntelemaan ja tarkisti myös rampin lukituslaitteiden merkkivalot hän ilmoitti että kaikki vaikutti normaalilta noin kello alkaen seuraavien kymmenen minuutin aikana vapaavahdissa hyteissään olleet miehistön jäsenet ja useat matkustajat kuulivat useita ylimääräisiä epätavallisia metallisia kolahduksia laivan rungosta linden palatessa kierrokseltaan vahdinvaihdon jälkeen hän näki päällikkö arvo andressonin saapuvan komentosillalle ennen häntä pian tämän jälkeen hänet käskettiin takaisin alas kansille ottamaan selvää mikä oli aiheuttanut ilmoitetut äänet alempien kansien väentungoksen ja ihmisten orastavan paniikin vuoksi linde ei kuitenkaan onnistunut jatkamaan matkaansa autokannelle saakka osa matkustajista kertoi hänelle nähneensä käytävillä vettä noin kello keulavisiirin lukkojen metalli antoi periksi visiiri kaatui eteenpäin ja upposi aaltoihin vetäen myös ajorampin auki mukanaan minkä seurauksena aluksen autokannelle pääsi vettä keulan käydessä vedenpinnan alapuolella aluksen stampatessa autokannelle päässeen veden aiheuttama vapaa nestepinta sai aluksen vakauden romahtamaan jolloin alus menetti kykynsä vastustaa kallistavia poikittaisvoimia liian suuri kallistuma ro ro aluksessa aluksesta riippuen noin saattaa aiheuttaa lastin kiinnitysten rikkoutumisen lastin siirtymisen ja sitä kautta aluksen kaatumisen nopeasti keulavisiirin murruttua alus kallistui nopeasti reilusti oikealle jolloin aluksen suuntaa muutettiin vasemmalle ja nopeutta vähennettiin matkustajat alkoivat rynnätä portaita ylös ja monin paikoin syntyi pakokauhua useat matkustajat jäivät loukkuun hytteihinsä eikä heillä ollut juuri minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä ajoissa ulos yleisissä tiloissa peli ja juoma automaatit ja muu irtaintavara siirtyi aluksen oikealle reunalle murskaten ihmisiä portaissa kaiteet repeytyivät irti niissä roikkuvien ihmisten painosta kuudennen kannen tanssiravintolassa ihmiset muodostivat ketjun auttaakseen toisiaan kahdeksannelle kannelle jossa ulkokansi ja pelastusveneet sijaitsivat ulkokannelle selvisivät vain vahvimmat pääasiassa nuoret ja keski ikäiset miehet pelastusliivejä levitettiin ympäri ulkokantta jotta jokainen kannelle tuleva saisi liivit ylleen aluksen kallistuessa lisää ihmiset kiipesivät kaiteiden yli laivan kyljelle pelastusveneitä ei saatu laskettua aluksen suuren kallistuman vuoksi lisäksi asteinen merivesi kangisti veden varaan joutuneet nopeasti monet kärsivät alilämmöstä koska tilanne muuttui vakavaksi hyvin nopeasti ei aluksen evakuointia ehditty järjestää aikaa evakuointiin olisi ollut vain noin minuuttia ennen kuin alus kallistui niin pahoin että ulospääsy oli liki mahdotonta pelastuneiden mukaan aluksen miehistö ei yrittänyt millään järjestäytyneellä tavalla auttaa ihmisiä ylemmäs laivan kannelle eikä minkäänlaisia toimintaohjeita annettu laivan kuulutusjärjestelmän kautta vain noin kello heikko naisääni kuulutti häire häire laeval on häire ja joitain epäselviä ohjeita kuulutus tuli laivan infopisteestä viidenneltä kannelta hetkeä myöhemmin annettiin miehistölle hälytys ja pelastusvenehälytys laivan peräportaikkoon laskettiin köysitikkaat ja köysiä laivalla annettiin myös miehistölle suunnattu palohälytys tunnussanoin mr skylight mr skylight laivan virolaiset perämiehet tormi ainsalu ja andres tammes lähettivät ensimmäisen mayday viestin kello meri vhf kanavalla hätäkutsu lähetettiin aluksen hätävirralla koska apu ja pääkoneet olivat pysähtyneet noin kello juuri ennen hätäkutsua laivassa oli tällöin sähkökatko ja kannella sijaitsevan hätägeneraattorin virtaa saivat vain tärkeimmät kohteet kuten komentosillan laitteisto sekä hätävalaistus hätäkutsuun yritti vastata ensimmäisenä lähistöllä tukholmaan matkannut viking linen m s mariella estonian kutsuessa m s silja europaa kuuli mariella myös europan vastauksen toisen hätäkutsun vastaanottivat yli alusta hätäkutsussa kerrottiin että aluksella on paha kallistuma oikealle puolelle yli astetta on mahdollista että aluksen kallistuma oli ilmoitettua paljon pahempi heti hätäkutsun jälkeen kaikki itämerellä liikkuvat alukset asettivat kurssin kohti estoniaa silja europan päällikkö esa mäkelästä tuli aluksi tapahtuman onnettomuuspaikan johtaja on scene commander osc matkalla kohti estoniaa mariella ja silja europa tavoittelivat helsinki radiota ja turku radiota turvallisuusradioliikenteestä vastaava toimija kello vastaanotettiin viimeinen mayday viesti estonialta viimeisessä yhteydessä silja europan kanssa estonia ilmoitti sijaintinsa dramaattinen viesti loppui sanoihin todella pahalta todella pahalta näyttää nyt tässä kyllä tämän jälkeen kuultiin enää yksi viesti jossa oli pelkästään joitakin epämääräisiä sanoja tuuli puhalsi alueella keskimäärin noin metriä sekunnissa kallistuman yhä lisääntyessä alkoi vesi tulvia hyttikansille veden tulon nopeutuessa asuintiloihin painui laivan oikea kylki kokonaan veden alle noin kello vielä ennen painumistaan pinnan alle aluksen kallistuma oli yli astetta ja vain keula oli enää näkyvissä muutamat pelastuneet ovat kertoneet kävelleensä aluksen keulan alueella pohjan päällä yksi heistä oli ruotsalainen mikael un joka otti tuossa tilanteessa kamerallaan viimeiset valokuvat estonialta unin tarkoituksena ei ollut ottaa kuvia vaan kiinnittää salamavalolla paikalle rientävien alusten huomio kuitenkin unin sattumalta ottamissa kuvissa näkyy virolainen janno aser istumassa kahdet pelastusliivit yllään laivan pohjan päällä pian kuvan ottamisen jälkeen hän putosi mereen mutta pelastui un oli onnettomuuden sattuessa avustusmatkalla viroon ja lahjoitti myös kuuluisista valokuvistaan saamansa rahat viroon lastenkotilapsille keulan ollessa yhä näkyvissä useat ihmiset havaitsivat ajorampin olevan suurin piirtein suljetussa asennossa mutta keulavisiiriä ei näkynyt alus upposi yhä nopeammin perä edellä ja aallot huuhtoivat pohjan päältä ihmiset mereen estonia katosi paikalle suuntaavien alusten tutkasta kello palaten vielä näkyviin viimeinen tutkahavainto saatiin noin kello mariellalla jonka jälkeen estonia hävisi lopullisesti tutkasta estonian onnettomuuden aikana suomenlahdella liikkui parikymmentä alusta alusta ja rannikkoradioasemaa vastaanotti estonian hätäviestit kaikki alukset kääntyivät estoniaa kohti saatuaan hätäviestit ja tiedon onnettomuudesta suomenlahdella olevan kovan myrskyn takia alukset eivät pystyneet ajamaan täyttä vauhtia koska se olisi ollut suuri turvallisuusriski ainoastaan muutama lännestä tuleva alus pystyi kulkemaan täydellä nopeudella kohti estoniaa tällaisia olivat muiden muassa m s isabella nyk m s isabelle ja m s silja symphony idän suunnasta tulevat eli ruotsia kohti kulkevat alukset mariella ja silja europa pystyivät kulkemaan keskimäärin vain solmun nopeudella koska tuuli lounaasta eli aallot löivät suoraan alusten keulaan matkalla kohti estonian turmapaikkaa alusten päälliköt keskustelivat tilanteen vakavuudesta ja siitä ettei pelastusveneitä voitu laskea mikä hankaloitti ihmisten pelastumismahdollisuuksia erittäin paljon ensimmäinen alus joka saapui estonian onnettomuuspaikalle oli mariella kello seuraavaksi saapui silja europa kello koska silja europa toimi pelastustöitä tapahtumapaikalla johtavana aluksena se ajelehti muista aluksista poiketen hiukan sivummalla seuraavan minuutin kuluessa paikalle saapuivat myös isabella ja silja symphony isabella ohjattiin mariellan eteläpuolelle ja silja symphony europan vierelle ensimmäinen pelastushelikopteri saapui paikalle kello kello saapui gts finnjet ja sen jälkeen vielä useita muita aluksia aluksilta laskettiin pelastuslauttoja jotta estonian lautoilla olevat pääsisivät niihin isabellalta ja silja symphonylta laskettiin pelastusliukumäet jotta ihmisiä saatiin vedettyä kannelle se osottautui hyväksi ideaksi ensimmäiset eloonjääneet nostettiin mariellalle kello kolmen aikoihin helikopterit toimivat alueella yli tuntia ja pintapelastajat saivat pelastettua niihin ihmistä mariella pelasti omilla lautoillaan vedestä ihmistä isabella ja silja europa yhden silja symphonylle tuotiin henkeä samoin mariellalle osa aluksille tuoduista oli kuolleita paikalle saapuneita pelastajia onnettomuustutkintakeskus aloitti onnettomuuden tutkinnan heti onnettomuuden jälkeen ja varsinaiseksi syyksi onnettomuuteen paljastui se ettei keulavisiiri kestänyt aaltojen iskuista aiheutunutta kuormitusta jolloin sen lukituslaitteet pettivät komentosillalla olleet miehistön jäsenet eivät myöskään vähentäneet aluksen nopeutta saatuaan ilmoituksen metallisista äänistä pikainen nopeuden vähentäminen tässä vaiheessa olisi todennäköisesti lisännyt selviytymismahdollisuuksia huomattavasti komentosillalta ei myöskään ollut näköyhteyttä keulavisiirille myös estonian rakentanutta telakkaa papenburgissa syytettiin siitä ettei estoniassa ollut ajorampin joka estoniassa toimi taaimmaisena vedenpitävänä porttina takana noin viiden metrin päähän rakennettua erillistä vesitiivistä laipiota tämä rakenne lisättiin aluksiin ensi kerran autokansille falklandin sodan aikana näitä laipioita rakennettiin myös matkustajalauttoihin jo ennen estonian rakentamista mutta jostain syystä estoniaan sitä ei rakennettu tämä rakenne olisi voinut pelastaa aluksen kun visiiri repi irrotessaan ajorampin osittain auki vesi ei olisi päässyt tunkeutumaan laivan kannelle vesitiiviin laipion läpi ainakin se olisi antanut lisää aikaa havaita visiirin puuttuvan onnettomuuden suureen uhrimäärään vaikutti osaltaan myös se että yleinen pelastusvenehälytys annettiin vasta siinä vaiheessa kun alus oli jo kallistunut huomattavasti ja pääsy hyteistä pelastusvenekansille oli erittäin vaikeaa lisäksi miehistö ei harjoittanut lähes minkäänlaista järjestäytynyttä evakuointitoimintaa matkustajien pelastamiseksi on arvosteltu että myös muille aluksille ja viranomaisille suunnattu hätäkutsu tehtiin liian myöhään viron johtava valtakunnansyyttäjä margus kurm esitti vuonna toiveen että estonian hylky tutkittaisiin vielä perinpohjaisesti kurmin mukaan hylyn kunnollinen tutkinta on ainoa tapa lopettaa spekulaatiot laivaonnettomuuden syistä ja varmistaa että rikosta ei ole tapahtunut kurm ihmetteli postimees lehdessä miksi ensimmäiset sukeltajat menivät hylylle vasta kaksi kuukautta onnettomuuden jälkeen tuolloin hylkyä kuvattiin vain osittain viron hallituksen estonia tutkintakomissiota johtanut kurm pitää mahdollisena että aluksen uppoamisen syy olikin aukko laivan kyljessä tuohon aikaan viron pääministerinä ollut andrus ansip torjui ehdotuksen osa matkustajista oli kuullut ennen uppoamista ääniä joiden he tulkitsivat tulleen laivan pohjasta kuin jokin metallinen olisi raapinut laivan pohjaa eräät matkustajat kuulivat ulinaa kitinää vinkumista ja raapimista hylyn etsinnät aloitettiin heti onnettomuutta seuranneena päivänä ja se löydettiin viistokaikuluotaimella syyskuuta parin kilometrin päästä estonian mayday kutsussa antamasta sijainnista se makaa itämeren pohjassa noin astetta kallistuneena keula on noin metrin syvyydessä ja perä noin metrin syvyydessä visiiri löytyi puolentoista kilometrin päästä länteen päin itse hylystä hylystä peräisin olevaa tavaraa on löytynyt muutama sata metriä hylystä länteen olevalta alueelta keulavisiiri nostettiin myöhemmin ylös tutkimuksia varten sitä on säilytetty tukholman lähellä ruotsin armeijan varastoalueella alus oli löydettäessä päältä päin melko hyvässä kunnossa eikä ulkoisia merkkejä onnettomuudesta juuri ollut pois lukien keulan vauriot sukelluksissa edettiin jonkin verran myös aluksen sisäosiin tutkimaan aluksen kuntoa ja haettiin laivan navigaatiolaitteita ja muuta tutkimusaineistoa hylyssä todettiin sukelluksilla yli sata ruumista yli ihmistä on edelleen kadoksissa muualla laivan uumenissa sukelluksia vaikeuttivat erityisesti irtaintavara ja murskaantuneet hyttiosastot lukuisiin paikkoihin laivassa kuten autokannelle ei ollut pääsyä sukeltaminen sinne olisi ollut liian vaarallista suomi ruotsi ja viro solmivat vuonna sopimuksen jossa osapuolet sitoutuivat olemaan nostamatta hylkyä ja määrittelevät sen uhrien viimeiseksi leposijaksi myöhemmin myös iso britannia latvia liettua puola tanska ja venäjä ovat liittyneet sopimukseen sopimusosapuolet myös sitoutuivat estämään kansallisella lainsäädännöllä leposijan rauhaa häiritsevät toimet erityisesti sukeltamisen tai muut toimet uhrien tai omaisuuden nostamiseksi hylystä tai merenpohjasta suomen valtio toteutti tämän säätämällä erillislain jossa kiellon rikkomisesta määrättiin rangaistukseksi sakkoa tai enintään vuosi vankeutta sopimusmaiden rannikkovartiostot ovat pyrkineet estämään jutta raben johtaman saksalais amerikkalaisen sukellusryhmän tutkimuksia hylyllä vaikkei tämä suoranaisesti olekaan kiellettyä kyseisten maiden kansalaisilta tässä tilanteessa sopimusmaiden tehtäväksi on käytännössä jäänyt tutkimusryhmien toiminnan tarkkailu jolloin sopimusmaiden aluksia ja helikoptereita on ollut paikalla estonian uppoamisesta on esitetty onnettomuustutkintakomission lopullisesta raportista poikkeavia teorioita vaihtoehtoisiksi uppoamissyiksi on esimerkiksi esitetty neuvostoliittolaista asemateriaalia joka olisi räjähtäessään upottanut aluksen myös venäjän mafian on epäilty tahallisesti upottaneen aluksen räjähteillä muutamien laivan miehistöön kuuluneiden henkilöiden on myös väitetty kadonneen pelastumisen jälkeen vuonna onnettomuustutkintakeskus julkaisi muistion vastauksista joihinkin edellä mainittuihin väitteisiin väitteet on onnettomuustutkimuskeskuksen mukaan todistettu erheellisiksi räjähdeteoria on onnistuttu lisäksi todistamaan vääräksi suomen keskusrikospoliisin tutkimuksissa joissa ei löydetty räjähdysainejäämiä keulan metalliosista mahdollinen räjähdys ei myöskään tallentunut helsingin yliopiston seismologian laitoksen porkkalanniemen mittausaseman eikä suomen merivalvontajärjestelmän laitteisiin estonian uppoamisen seurauksena autolauttojen turvallisuutta on parannettu monin tavoin keulaporttien mitoitusvaatimuksia ja laivojen vuotovakavuussääntöjä kiristettiin itämeren autolauttojen täytyy pysyä pystyssä vaikka autokannella olisi puoli metriä vettä ja aallonkorkeus neljä metriä ennen estonian uppoamista oli sattunut toistakymmentä tapausta joissa keulaporttien lukot olivat pettäneet mutta tieto läheltä piti tilanteista ei kulkenut vuonna tuli voimaan laki jonka mukaan alusten päälliköiden täytyy ilmoittaa vaaratilanteista liikenne ja viestintävirastolle pelastuskalustoa on kehitetty estonian oppien ansiosta modernit pelastuslautat kääntyvät itsekseen oikein päin meressä tai ne ovat sellaisia jotka toimivat kummin päin tahansa laivoihin on lisätty erilaisia verkkoja lauttoja ja vinssejä joiden avulla ihmisiä voidaan pelastaa vedestä henkilökunnalle vaaditaan enemmän koulutusta kriisitilanteisiin simulaattoreiden avulla merenkulkijat harjoittelevat haastavia tilanteita muita suuronnettomuuksia itämerellä englannin kanaali hiha on koillis atlantin salmi joka erottaa ison britannian saaren pohjois ranskasta ja yhdistää atlantin valtameren pohjanmereen kanaalin pituus on kilometriä ja se on kapeimmillaan vain kilometriä leveä leveimmillään noin kilometriä maantieteellisen määritelmän mukaan englannin kanaali ulottuu land s endin ja ouessantin väliseltä linjalta lännessä doverinsalmeen doverin ja calais n välillä idässä näin sen pinta ala on noin neliökilometriä kapein kohta on juuri doverinsalmessa doverin ja calais n lähellä olevan cap gris nez n välillä koko kanaali sijaitsee mannerjalustalla ja on suhteellisen matala keskisyvyys on m leveimmillä kohdilla kanaalin keskiosassa ja laskee noin metriin doverinsalmessa syvyys laskee vielä tästä koilliseen edettäessä vähitellen noin metriin syvin kohta noin metriä on hurds deep syvänteessä kilometriä guernseyn luoteispuolella huomattavimmat saaret ovat wightsaari englannin rannikolla sekä niin ikään britannialle kruunun alusmaina kuuluvat kanaalisaaret ranskan normandian rannikon tuntumassa jälkimmäisiin kuuluvat jersey guernsey alderney sark ja useita pienempiä saaria bretagnen länsipuolella olevaa ouessantia ei puolestaan yleensä lueta kanaalin saareksi vaikka se alueen rajalla sijaitsee sama koskee cornwallin länsipuolisia scillynsaaria joihin kanaalin raja land s endin sijasta joskus vedetään kanaalilla on ollut keskeinen merkitys englannin ja britannian itsenäiselle kehitykselle vuosisatojen saatossa sekä sotilaallisena suojana että valloitusreittinä roomalaiset hyökkäsivät englantiin julius caesarin johdolla eaa ja myöhemmin claudiuksen kaudella valloittivat sen provinssikseen jaa normandian herttua vilhelm ii nousi maihin sussexissa vuonna löi englantilaiset ja nousi maan valtaistuimelle ensimmäisenä normannikuninkaana vilhelm valloittajana sen sijaan englantia aikana uhannut espanjalaisten voittamaton armada epäonnistui valtauksessa ja kärsi tappion francis draken laivastolle kanaalin kuuluisimmassa meritaistelussa vuonna kanaali esti myös napoleonin ja hitlerin valloitusaikeet toisessa maailmansodassa englannin kanaali oli rannikko sukellusvene ja miinataistelujen ja nopeiden ilmahyökkäysten näyttämö liittoutuneiden normandian maihinnousu kanaalin ranskan rannikolle tehtiin kesäkuussa englannin kanaalin molemmat rannikot ovat taajaan asuttuja ja niillä sijaitsee useita tärkeitä satama ja lomanviettokaupunkeja yhteisväkiluku on yli miljoonaa tärkeimmät rannikkokaupungit yli asukasta vuosituhannen vaihteessa ovat englannin rannikko ranskan rannikko kanaalissa risteävät sen kautta kulkeva pohjois atlantin ja pohjanmeren välinen laivaliikenne ja britannian ja euroopan välinen lauttaliikenne se on yksi maailman vilkkaimmista vesiväylistä sen kautta kulkee noin laivaa päivittäin kanaalissa otettiin käyttöön maailman ensimmäinen tutkaohjattu laivaliikenteen valvontajärjestelmä dover traffic separation system tss tärkeimmät lauttareitit ovat englannin kanaalin alittavan tunnelin rakennustyöt aloitettiin vuonna ja liikenne ranskan ja englannin välillä käynnistyi kanaalin tunneli eli eurotunneli englannin folkestonesta ranskan couellesiin on kilometrin pituinen kilometriä siitä kulkee kanaalin alla doverinsalmen kohdalla keskimäärin metriä merenpohjan alapuolella kanaalin tunnelissa liikennöidään huoltoliikennettä lukuun ottamatta ainoastaan junalla tunneli on kuitenkin myös tärkeä osa tieyhteyttä junat kuljettavat autolauttojen tapaan sekä rahti että henkilöajoneuvoja liikenteessä on neljän tyyppisiä junia nopeimmat eurostar luotijunat kuljettavat matkustajia lontoon st pancrasin rautatieaseman ja mantereen puolella pariisin gare du nordin sekä brysselin bruxelles midin aseman välillä syksystä alkaen lontoon ja pariisin väli matkataan parhaimmillaan aikaan tuntia ja minuuttia lontoon brysselin väli tunnissa ja minuutissa eurotunnel shuttle on autojuna joka kuljettaa erilaisia maantieajoneuvoja matkustajineen folkestonen ja couellesin välillä lastauksineen matka kestää noin minuuttia freight shuttle train kuljettaa rekkoja näissä junissa kuljettajat matkustavat omissa vaunuosastoissaan tämän lisäksi tunnelissa kulkee normaaleja tavarajunia vuonna eurotunnelin läpi kuljetettiin noin miljoonaa henkilöautoa miljoonaa kuorma autoa ja linja autoa rahtia kulki noin miljoonaa tonnia eurostar junat kuljettivat kanaalin poikki noin miljoonaa matkustajaa vuonna kuumailmapallon avulla englannin kanaalin ylittivät ensimmäisinä ranskalainen jean pierre blanchard ja yhdysvaltalainen john jeffries tammikuuta lentokoneella kanaalin poikki lensi ensimmäisenä ranskalainen louis blriot yksitasoisellaan vuonna ensimmäinen puhelinkeskustelu pariisin ja lontoon välillä käytiin maaliskuuta kanaalin ali laskettua lennätinkaapelia myöten uimalla kanaalin ylitti ensimmäisenä englantilainen matthew webb joka ui doverista calais hen elokuuta ajassa tuntia ja minuuttia vastakkaiseen suuntaan ui enrico tiraboschi vasta vuonna ensimmäinen englannin kanaalin poikki uinut nainen oli amerikkalainen olympiavoittaja gertrude ederle joka vuonna ui ranskasta englantiin ajassa h min kaksi tuntia nopeammin kuin kukaan häntä ennen nykyinen kanaalinuinnin nopeusennätys on petar stoychevilla vuodelta edestakaisen uinnin ennätys on philip rushilla vuodelta h min useimmin kanaalin yli on uinut alison streeter kertaa joista kolme edestakaisia uinteja ja yksi kolminkertainen ylitys hänellä on kiistaton kanaalin kuningattaren titteli elokuva on tallenne jota esitettäessä liikkuva kuva äänitteineen muodostaa taiteellisen tai dokumentaarisen kokonaisuuden elokuva sanalla voidaan viitata myös elokuvataiteeseen elokuvateollisuuteen tai elokuva alaan elokuvassa luodaan liikkeen illuusio kun hiukan edellisestä ruudusta poikkeavia kuvia vaihdetaan taajaan yleensä kertaa sekunnissa elokuvia tehdään kuvaamalla filmi tai videokameralla animoimalla tai erikoistehosteilla elokuva voidaan tallentaa esimerkiksi filminauhalle magneettinauhalle tai kiintolevylle sanan elokuva keksi professori artturi kannisto aiemmin puhuttiin elävistä kuvista jonka ruotsinkielisestä versiosta levande bilder on suomen kielen slangissa säilynyt sana leffa elokuvan keksimisvuotena pidetään vuotta jolloin ranskalaiset lumiren veljekset louis ja auguste järjestivät pariisissa lyhyen elokuvaesityksen vastaavia esityksiä olivat tosin aikaisemmin järjestäneet myös amerikkalainen henry renno heyl sekä saksalaiset skladanowskyn veljekset nämä varhaisimmat elokuvat olivat korkeintaan minuutin mittaisia arkisia ja juonettomia tallennuksia tavallisista asioista kuten kävelevistä tai korttia pelaavista ihmisistä filmikelaa pyöritettiin veivaamalla kampea kädellä ja näin koneenkäyttäjä pystyi säätelemään kuvanopeutta ja jopa elokuvan suuntaa kertova elokuva syntyi luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ensimmäisenä nykyaikaisena kertovana elokuvana jolla on päähenkilöt ja tunnistettava juoni pidetään usein edwin s porterin suurta junaryöstöä tässä elokuvassa käytettiin ensi kertaa niin sanottua samanaikaista leikkausta eli samaan aikaan eri paikoissa tapahtuvia kohtauksia limittäin toinen kuuluisa elokuva tältä ajalta on georges mlisin matka kuuhun mlis käytti elokuvissaan paljon trikkitekniikkaa ja elokuvat värjättiin käsityönä lähikuvat tulivat yleisempään käyttöön elokuvissa luvun alussa ja sen myötä elokuvanäyttelijöistä alkoi tulla tunnettuja myös hahmojen tunnetilojen ilmaisu kehittyi elokuvaleikkauksen kehittymisen myötä elokuvan teko filmit ja kamerat yhdenmukaistuivat luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla ja alalle luotiin standardeja suuria elokuvatuottamoita perustettiin yhdysvaltoihin ja eurooppaan amerikkalaiset elokuvayhtiöt alkoivat vuoden tienoilla muuttaa ilmastoltaan suotuisaan hollywoodiin kaliforniaan jonne syntyi seuraavan kymmenen vuoden aikana useita edelleenkin toimivia suuria elokuvayhtiöitä elokuvan lajityypeistä luvun alkuvuosina suosituin oli komedia ja pitkät takaa ajokohtaukset olivat erityisen suosittu komedian aihe myös sarjaelokuvat olivat suosittuja elokuvien pituus alkoi kasvaa luvun puolivälissä euroopassa alettiin tehdä huolella lavastettuja taide elokuvia joiden aiheet otettiin kirjallisuudesta ja historiasta hollywoodissa pitkää elokuvaa alkoi ensimmäisenä tehdä d w griffith jonka kolmetuntinen kansakunnan synty saavutti niin suuren suosion että kaikki amerikkalaiset studiot ryhtyivät tekemään pitkiä elokuvia elokuvien pidentymisen seurauksena yhdessä elokuvanäytännössä alettiin näyttää vain yksi elokuva aikaisempien useiden lyhytelokuvien sijaan elokuvissa ei ollut ääniraitaa ennen luvun loppua tänä mykkäelokuvien aikana tehtiin paljon komedioita joita katsotaan ja arvostetaan edelleen mykkäkomedioiden komiikka perustui usein kaatuiluun ja asioiden hajottamiseen tunnetuimpia mykkäelokuvien koomikoita olivat esimerkiksi buster keaton charles chaplin ja harold lloyd heistä etenkin chaplin nousi suureen suosioon pitkillä elokuvillaan joissa oli komiikan lisäksi myös tunteellisuutta ja yhteiskunnallisia epäkohtia kuvaavaa realismia monien euroopan maiden mykkäelokuvan kultakausi ajoittui luvulle jolloin etenkin neuvostoliitto saksa ja ranska tuottivat tärkeitä mykkäelokuvia eurooppalainen mykkäelokuva oli amerikkalaiseen verrattuna kerronnaltaan ja kuvaukseltaan kokeilevampaa euroopan tärkein elokuvaohjaaja luvulla oli neuvostoliittolainen sergei eisenstein ranskassa tärkein suuntaus oli impressionistinen elokuva saksalaiset tekivät paljon kauhuelokuvaa ja niin sanottua ekspressionistista elokuvaa kuten tohtori caligarin kabinetti joissa todellisuutta kuvataan vääristyneenä ja liioiteltuna saksalaisista tieteiselokuvista tunnetuin on fritz langin metropolis ensimmäisenä äänielokuvana pidetään jazzlaulajaa western electric yhtiö kehitti vitaphone menetelmän jossa ääniraita kulkee filmin reunassa kuvaraidan vieressä tästä tuli alan hyväksytty standardi aina luvulle asti äänielokuva yleistyi hollywoodissa nopeammin kuin euroopassa mikä antoi amerikkalaisille johtoaseman maailman elokuvamarkkinoilla äänielokuvan yleistymisen johdosta moni mykkäelokuvan tähti menetti suosionsa mutta ääneltään sopivat pystyivät jatkamaan uraansa elokuvan klassiseksi kaudeksi kutsutaan vuosikymmeniä jolloin hollywood oli maailman johtava elokuvanvalmistaja tätä aikaa kutsutaan myös studiokaudeksi sillä elokuvien tekemisestä vastasivat silloin studiot joiden johdossa oli vaikutusvaltaisia elokuvamoguleja monet studiot omistivat myös elokuvateattereita joissa ne esittivät omia elokuviaan studiot erikoistuivat usein tietyntyyppisiin elokuviin esimerkiksi mgm teki suuria ja näyttäviä elokuvia warner halpoja rikoselokuvia ja universal kauhuelokuvia klassisella kaudella elokuvaan syntyivät kerronnan säännöt jotka vaikuttavat viihde elokuvaan edelleen elokuvan piti kertoa johdonmukainen tarina alusta loppuun ja päättyä selkeään ratkaisuun mitään ei saanut jättää selittämättä vaan elokuvan henkilöillä tuli olla tarkat ja helposti ymmärrettävät syyt toiminnalleen kehitettiin esimerkiksi kuvan ja vastakuvan periaate jossa puhuvan henkilön ja puheen kohteen kuvien täytyy olla samanlaisia klassisen hollywoodin yhtenä puhtaimmista tuotoksista pidetään oscar palkinnon voittanutta menestyselokuvaa tuulen viemää hollywoodin studiokauden tunnetuimmat elokuvat kuuluivat useimmiten johonkin kuudesta lajityypistä jotka olivat lännenelokuva rikoselokuva kauhu ja tieteiselokuva musikaali komedia ja melodraama lajityyppejä kuitenkin sekoitettiin paljon toisiinsa kuten komediaa lännenelokuviin ja rikoselokuviin kaikkien sääntöjen seurauksena hollywood elokuvasta tuli yksinkertaisempaa kuin eurooppalaisesta elokuvasta jossa tarina on usein pyritty kertomaan haasteellisemmin ja älyllisemmin hollywoodissa sääntöjä rikkoi esimerkiksi orson wellesin arvostettu citizen kane euroopassa realistisia elokuvia tekivät esimerkiksi ingmar bergman luchino visconti ja jean renoir italiassa syntyi neorealismin tyylisuunta jonka elokuvat kuvasivat tavallisia ihmisiä ja jotka tehtiin kaduilla luonnollisessa valaistuksessa neuvostoliitossa tehtiin sosialistista realismia joka oli ihanteellista ja silottelevaa intiassa satyajit ray poikkesi musikaalien valtavirrasta realistisilla elokuvillaan kokeellisen elokuvan tunnettuja tekijöitä oli esimerkiksi espanjalainen luis buuel italiassa neorealistinen suuntaus vaihtui luvulla seikkailu ja kauhuelokuvien sekä komedioiden kautta luvulla spagettiwesterneihin studiokaudella syntyi myös niin sanottu b elokuva jolla tarkoitettiin kaksiosaisen näytöksen ensimmäistä elokuvaa elokuvien studiokausi loppui luvulla kun elokuvissa alettiin monesta syystä käydä aikaisempaa harvemmin ja suuret elokuvastudiot alkoivat hajota värifilmi yleistyi pitkien elokuvien tuotannossa luvun loppupuolella jolloin käytettiin pääasiassa technicolor järjestelmää technicolor jakoi kuvan kolmeksi eri värikomponentiksi punainen vihreä ja sininen jotka tallennettiin omille mustavalkofilmeille tällä tekniikalla pystyttiin tuottamaan hyvinkin realistiset joskin nykystandardeilla kovin kylläiset värit myöhemmin keksittiin komposiittivärifilmi joka sisälsi kaikki värikomponentit samalla filmillä joskin technicoloria käytettiin elokuvan jälkituotannossa vielä luvun loppupuolella toisen maailmansodan jälkeen elokuva alettiin aiempaa selvemmin kokea taiteeksi eikä vain helpoksi viihteeksi lukujen elokuvaa kutsutaan usein modernistiseksi elokuvaksi tai uuden aallon elokuvaksi modernistinen elokuva pyrki hajottamaan klassisen elokuvan käsityksen todellisuudessa mahdollisesta yhtenäisestä tarinasta käyttäen katkelmallisuutta juonettomuutta sekä luopumista selkeästä tarinasta ja loppuratkaisusta tunnetuimpia modernistisia elokuvaohjaajia ovat ranskalaiset jean luc godard franois truffaut ja ric rohmer ranskalaiseen uuden aallon elokuvaan kuului myös ajatus auteurista ohjaajasta joka luo oman taideteoksensa filmaamalla oman käsikirjoituksensa italialisen neorealismin perinnön tunnettuja edustajia olivat federico fellini ja michelangelo antonioni saksan uudesta aallosta tunnetaan etenkin rainer werner fassbinder ja neuvostoliitosta andrei tarkovski itä euroopassa modernistista elokuvaa tekivät esimerkiksi andrzej wajda roman polaski mikls jancs ja ji menzel japanin tunnetuin elokuvaohjaaja on akira kurosawa joka yhdisti japanilaisen taisteluelokuvien perinteen moderniin kuvakerrontaan modernistista elokuvaa seurasi luvun puolivälistä alkaen postmodernistinen elokuva joka lainaa ja sekoittaa piirteitä vanhemmista taiteen ja viihteen muodoista luvulla tärkein postmodernistisen elokuvan maa oli ranska jonka tunnetuimpia ohjaajia olivat esimerkiksi jean jacues beineix ja luc besson espanjassa postmodernistista elokuvaa on tehnyt esimerkiksi pedro almodvar ja englannissa peter greenaway uusin elokuvan uudistamiseen pyrkinyt liike on dogma liike jonka aloitti tanskalainen ohjaaja lars von trier luvulla hollywoodiin tuli klassisen kauden päätyttyä luvulta alkaen eurooppalaista tietoisuutta ohjaajan merkityksestä elokuvassa myös perinteisiä menestyselokuvia tehtiin edelleen vaikka elokuvissa käyminen olikin dramaattisesti vähentynyt luvun ajoista uudenlaisia ohjaajia hollywoodissa olivat esimerkiksi robert altman francis ford coppola brian de palma george lucas martin scorsese ja steven spielberg heistä suurinta kaupallista menestystä on saavuttanut spielberg jonka elokuva tappajahai oli myös ensimmäinen niin sanottu event movie tapahtumaelokuva sillä tarkoitetaan elokuvaa joka tuo siihen sijoitetut rahat moninkertaisesti takaisin samankaltaisia menestyselokuvia ovat olleet myös muun muassa tähtien sota e t ja titanic vaikeasti luokiteltava tärkeä nykyohjaaja on stanley kubrick jonka tunnetuin elokuva on hollywoodissa tehdään menestyselokuville nykyisin runsaasti jatko osia kuten sarjakuviin perustuvat batmanit hämähäkkimiehet ja x menit myös tietokonepeleihin perustuvat elokuvat ovat luvulla yleistyneet aasiassa on aina tuotettu paljon elokuvia ja kiina japani ja intia ovat suuria ja tärkeitä elokuvien tuottajamaita kiinassa luvun kulttuurivallankumouksella oli rajoittava vaikutus maan elokuviin aina luvulle asti jolloin maan elokuvatuotanto vapautui hongkongissa on tuotettu paljon kungfu elokuvia arabimaista egyptissä tehtiin jo luvulla paljon elokuvia iranin elokuva on nousut länsimaissa esiin luvulta alkaen ensimmäinen kokonaan afrikkalaisin voimin tehty elokuva julkaistiin vuonna viimeisin elokuvatekniikan mullistus on digitaalisuus digitaalinen kuvaus editointi ja äänen taltiointi yleistyivät nopeasti luvun aikana ja niistä on tullut varsinkin amatöörielokuvaajien keskuudessa suosittuja tekniikan suhteellisen halpuuden takia ensimmäinen nykyaikainen dokumenttielokuva oli robert flahertyn ohjaama nanook pakkasen poika seuraavalla vuosikymmenellä englantilainen dokumenttielokuva koki kukoistuskautensa myös natsi saksassa luvulla tehdyt dokumenttielokuvat tahdon riemuvoitto ja olympia ovat jääneet dokumenttielokuvan historiaan toisen maailmansodan jälkeen syntyi ranskassa ja yhdysvalloissa niin sanottu totuuselokuva joka on tehty hyvin pienellä kalustolla ja joka seuraa tavallisten ihmisten elämää luvulla on tehty erityisen paljon poliittisia dokumenttielokuvia animaatioelokuvia alettiin tehdä jo luvun lopulla varhaiset animaatiot perustuivat yleensä sarjakuviin amerikkalaisen animaation tärkein hahmo on walt disney hänen studionsa on tehnyt lukuisia klassikoita kuten lumikki ja seitsemän kääpiötä joka oli maailman ensimmäinen pitkä värianimaatio myös warnerin ja mgm n animaatio osastot tuottivat paljon animaatioita kuten väiski vemmelsääri elokuvia television tulon seurauksena animaation taso laski yhdysvalloissa pitkäksi aikaa animaatioelokuvan uusi nousu alkoi luvulla eniten animaatioelokuvia nykyisin tehdään japanissa elokuvat voidaan luokitella lajityyppeihin eli genreihin esimerkiksi niiden sisällön ilmaisukeinojen ja sävyn perusteella samaan lajityyppiin kuuluvilla elokuvilla on yhteisiä piirteitä joista lajityypit voi erottaa toisistaan joidenkin lajityyppien tyypilliset piirteet liittyvät esimerkiksi lavastukseen kuvauspaikkoihin ja asuihin kuten lännenelokuvien ja tieteiselokuvien kohdalla joissain genreissä erottavina tekijöinä on kerronnan sävy ja vaikutus katsojaan kuten komediassa ja melodraamassa lajityyppi antaa käsikirjoittajalle kontekstin kun katsoja tuntee elokuvan lajityypin käsikirjoittajan ei tarvitse selittää tarinaa ja sen henkilöhahmoja erikseen näin elokuvan kerronta saadaan taloudellisemmaksi yleisiä lajityyppejä ovat esimerkiksi komediaelokuva jännityselokuva draamaelokuva lännenelokuva lastenelokuva nuortenelokuva musikaali kauhuelokuva sotaelokuva rakkauselokuva melodraama tieteiselokuva rikoselokuva toimintaelokuva ja film noir nuorena taiteenlajina elokuva on hyödyntänyt muiden taiteenlajien keinoja monipuolisesti elokuvateoreetikko ricciotto canudo kirjoitti jo vuonna että elokuvassa yhdistyvät arkkitehtuuri kuvanveisto maalaustaide kaiverrus musiikki ja tanssi samalla elokuva oli hänen mukaansa kuitenkin taidemuotona erikoislaatuinen elokuva on lainannut tarinoita teatterista kirjallisuudesta sarjakuvasta ja oopperasta visuaaliset taiteet ovat vaikuttaneet elokuvien lavastuksen puvustuksen ja kompositioiden suunnitteluun sekä joskus keskeisten teemojen hahmottamiseen kuvallisin keinoin arkkitehtuurilla käyttötaiteilla ja muodin trendeillä elokuviin on luotu ajankuvaa ja sosiaalista miljöötä musiikki on aina ollut tärkeä osa elokuvaa ja elokuvaesitystä äänielokuvassa musiikki on keskeisessä osassa elokuvan dramaturgiassa niin valtavirtaelokuvassa kuin taide elokuvassakin elokuva on saanut malleja ja inspiraatiota myös runoudesta sen vertauskuvallisuuden viitteellisyyden ja assosiaatioiden runsauden kautta suuri vaikutus elokuvaan on ollut lisäksi myös muun muassa valokuvauksella radiolla sekä tekstiili ja vaatetustaiteella yksittäisistä taiteilijoista elokuvia on erityisen paljon innoittanut luvun alun näytelmäkirjailija william shakespeare elokuvanteko voidaan jakaa viiteen päävaiheeseen ideointiin esituotantoon tuotantoon eli kuvaukseen jälkituotantoon sekä levitykseen ideointi on elokuvanteon ensimmäinen vaihe siinä elokuvalle keksitään idea lähtökohta tai visio tuotantoa varten idean kehittäjä pyrkii myymään ideansa tuottajalle jotta siitä tehtäisiin elokuva esituotantoon kuuluu kaikki elokuvatuotantoon liittyvä budjetoitu toiminta ennen varsinaisia kuvauksia elokuvan ideasta kirjoitetun synopsiksen pohjalta kirjoitetaan treatment ja sen jälkeen käsikirjoitus eri versioineen käsikirjoitus on suunnitelma jonka avulla elokuva voidaan kuvata käsikirjoituksen pohjalta luodaan elokuvan kuvausaikataulu ja kustannusarvio kun käsikirjoitus ja rahoitussuunnitelma ovat valmiit tehdään tuotantopäätös ja tuotantohenkilöstön palkkaaminen aloitetaan tuottaja käynnistää ja päättää elokuvatuotannon hän löytää ja kehittää projektin sekä järjestää sille rahoituksen hän palkkaa käsikirjoittajan ohjaajan näyttelijät ja muun tuotantohenkilöstön hän valvoo käskirjoituksen kehittelyä kuvauksia ja leikkausta hän voi myös osallistua elokuvan levitykseen ja markkinointiin joskus tuottaja ohjaa ja käsikirjoittaa elokuvan itse esituotantoon kuuluu elokuvan taustatyö esituotannon aikana elokuva myös roolitetaan eli siihen valitaan elokuvan roolihenkilöitä esittävät näyttelijät ja avustajat elokuvan kuvaus on elokuvanteon näkyvin vaihe kuvaushenkilöstöön voi kuulua kymmeniä henkilöitä jotka on jaettu ryhmiin koko kuvausten taiteellinen johtaja on elokuvaohjaaja omien ryhmiensä johtajina toimivat esimerkiksi elokuvaaja lavastaja pukusuunnittelija ja maskeeraaja ohjaajan apuna toimii apulaisohjaajaa kuvauksiin nimitetään myös esimerkiksi tuotantopäällikkö kuvauspäällikkö kuvaussihteeri ja muonittaja äänisuunnittelija on mukana elokuvan joka tuotantovaiheessa sisäkuvaukset suoritetaan yleensä studiossa missä kuvausolosuhteita voidaan kontrolloida ja kuvauskalustolle ja henkilöstölle on riittävästi tilaa lavastuksen avulla rakennetaan elokuvan miljööt eli tapahtumaympäristöt elokuvan sisältöä vastaaviksi lavastukseen kuuluu yleensä sekä fyysinen ympäristö että puvustus kun kuvaukset ovat ohi elokuvasäveltäjä pyydetään tekemään elokuvaan musiikki useimmat elokuvasäveltäjät saavat elokuvasta raakaversion johon he säveltävät musiikin animaatioelokuvassa musiikki poikkeuksellisesti sävelletään jo ennen piirrostyötä kun musiikki on sävelletty orkesteri tai yhtye esittää ja nauhoittaa sen yleensä säveltäjän johdolla jälkityöt ovat työtehtäviä jotka suoritetaan kuvausten päätyttyä niihin kuuluvat muun muassa kuvaleikkaus äänileikkaus trikit ja efektit äänen miksaus ja elokuvan värimäärittely kun elokuvan jälkituotanto on ohi siitä valmistetaan esityskopio elokuvan lopullinen formaatti jolta elokuva esitetään yleisölle elokuvaa markkinoidaan usein näkyvästi ennen julkaisua elokuvasta tehdään myös trailereita jotka ovat lyhyitä mainoksia lopulta elokuva saatetaan yleisön katsottavaksi elokuvan levityksen hoitaa usein jokin elokuvayhtiö eurovision laulukilpailu eli esc eli cec eli euroviisut on vuosittainen laulukilpailu johon saavat osallistua euroopan yleisradiounionin ebu aktiiviset jäsenmaat jokainen laulukilpailuun osallistuva maa lähettää kilpailuun yhden musiikkiesityksen ja ne äänestetään kansainvälisessä finaalissa paremmuusjärjestykseen kilpailuun saavat osallistua vain uudet laulut joita ei ole julkaistu ennen edeltävän vuoden syyskuuta kilpailun nimi tulee ebu n televisiojakeluverkosta eurovisio eurovisio nimeä käytti ensimmäisenä vuonna george campey joka oli evening standard lehden toimittaja ja myöhemmin bbc n tiedottaja hän oli kirjoittanut jutun kansallisen televisioyhtiön suunnitelmista kokeilla yhteisöjärjestelmää televisio ohjelmien vaihtamiseksi länsi euroopan maiden kesken ebu n jäseniä ovat televisioyhtiöt jotka valitsevat ja lähettävät osallistujan kilpailuun kaikki itsenäiset euroopan maat liechtensteinia vatikaania ja kiistanalaista kosovoa lukuun ottamatta ovat osallistuneet kilpailuun lakanneista valtioista kilpailuun eivät osallistuneet saksan demokraattinen tasavalta tekkoslovakia ja neuvostoliitto alkuvuosikymmeninä euroviisut olivat lähinnä läntisen euroopan välinen kilpailu ja itäisen euroopan maista mukana oli vain jugoslavia koko euroopan kattava tapahtuma euroviisuista tuli kun entisen itäblokin maat pääsivät viimein mukaan vuonna ebu lla on toisaalta jäseniä myös euroopan ulkopuolelta kaukasian maista armeniasta azerbaidanista ja georgiasta lähi idän maista israelista jordaniasta ja libanonista sekä pohjois afrikan maista algeriasta egyptistä libyasta marokosta ja tunisiasta näistä kuitenkin vain armenia azerbaidan georgia ja israel osallistuvat kilpailuun säännöllisesti israel vuodesta ja kaukasian maat luvulta lähtien näistä israel ja azerbaidan ovat voittaneet kilpailun marokko on osallistunut kerran vuonna tunisia ilmoittautui vuoden ja libanon vuoden kilpailuun mutta maat peruivat osallistumisensa liitännäisjäseniä ebu lla on ympäri maailmaa liitännäisjäsenistä euroviisuja vuodesta asti tiiviisti seurannut australia sai erityisluvalla osallistumisoikeuden vuonna euroviisujen juhlavuoden kunniaksi seuraavana vuonna maalle myönnettiin pysyvä osallistumisoikeus osallistuakseen laulukilpailuun valtion ei siis tarvitse sijaita maantieteellisesti euroopassa kilpailu on televisioitu aina vuodesta lähtien mutta mustavalkotelevision aikaan sitä enimmäkseen kuunneltiin radiosta eurovision laulukilpailun loppukilpailua seuraa yli sata miljoonaa televisiokatsojaa ja se on suosituin ei urheilulähetys euroopassa kaikkien kolmen lähetyksen yhteenlaskettu katsojamäärä on lähemmäs miljoonaa vuoteen asti kilpailu järjestettiin yhtenä iltana useimmiten lauantaina huhti tai toukokuussa mutta vuodesta kilpailu on järjestetty kaksiosaisena tapahtumana johon sisältyy semifinaali ja finaali vuodesta lähtien myös semifinaali on ollut jaettu kahteen osaan ensimmäinen semifinaali käydään tiistaina ja toinen semifinaali torstaina finaalilauantaita edeltävällä viikolla eurovision laulukilpailun televisiolähetyksessä perinteiseen rakenteeseen kuuluu kaikkien lauluesitysten esittäminen sekä äänestys jossa jokainen osallistujamaa äänestää lauluja paremmuusjärjestykseen kilpailulla on juontaja tai juontajapari joka juontaa kilpailun englanniksi ja ranskaksi perinteisesti jokaisella maalla joka televisioi kilpailun on oma selostaja joka selostaa kilpailun tapahtumat ja esittelee kilpailukappaleet omalla kielellä esitysten välillä nähdään lyhyitä videopätkiä niin kutsuttuja postikortteja joissa isäntämaa yleensä ei aina esittelee oman maansa kulttuuria vuodesta postikorteissa pääosassa ovat olleet kunkin maan artistit euroviisulähetyksen pituus oli pitkään noin kolme tuntia nykyään kesto vaihtelee kolmesta ja puolesta tunnista neljään tuntiin kaikkien osallistujamaiden on lähetettävä kilpailu suorana lähetyksenä nykyään kilpailussa on varattu tilaa myös mainoskatkoille jotka eivät estä kilpailuesitysten näkemistä ebu n lähetysten tunnussävelenä joka aina soitetaan myös eurovision laulukilpailun yhteydessä käytetään marc antoine charpentierin te deumin alkusoittoa ensimmäinen eurovision laulukilpailu pidettiin sveitsin luganossa vuonna idean isä oli ranskalainen voimahahmo marcel bezenon ebu n perustajayhtiöillä oli tarve keksiä kaikkia jäsenmaita kiinnostavia televisio ohjelmia pienin yhteinen nimittäjä löytyi laulukilpailusta ja esikuvana oli alkanut italian valtion tv yhtiö rai n ja sanremon kasinon järjestämä kansallinen laulukilpailu festival di sanremo eurovision laulukilpailuun osallistuivat eec maat eli alankomaat belgia italia luxemburg ranska ja saksan liittotasavalta sekä lisäksi sveitsi jokainen osallistujamaa sai lähettää kaksi laulua ja useimmilla oli myös kaksi solistia sveitsiläinen lys assia voitti kilpailun kappaleellaan refrain assiaa voitiin pitää ennakkosuosikkina sillä hän oli artisteista ylivoimaisesti nimekkäin voittajan valitsi tuomaristo johon kuului kaksi jäsentä jokaisesta osallistujamaasta luxemburgin televisioyhtiöllä ei ollut varaa lähettää yhden solistin lisäksi tuomareita joten maa pyysi sveitsiläisiä äänestämään heidän puolestaan iso britannia itävalta ja tanska olisivat osallistuneet vuoden laulukilpailuun mutta maat eivät ilmoittautuneet ajoissa seuraavina vuosina osallistujamaiden määrä kasvoi huimasti kahdenkymmenen kieppeille vuoden kilpailu käytiin sveitsin voitosta huolimatta länsi saksan frankfurt am mainissa jolloin säädettiin sääntö joka velvoittaa edellisvuoden voittajaa järjestämään seuraavan vuoden kilpailun edellisvuoden voittajamaa onkin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta järjestänyt seuraavan kilpailun muita kansainvälisesti tunnetuimpia euroviisuihin osallistuneita artisteja ovat muun muassa cliff richard olivia newton john julio iglesias baccara lara fabian the shadows nana mouskouri sandie shaw alla pugatova t a t u las ketchup dima bilan dj bobo patricia kaas andrew lloyd webber blue engelbert humperdinck cascada bonnie tyler ja darude suomi voitti vuoden eurovision laulukilpailun lordin kappaleella hard rock hallelujah ennätyksellisellä pisteellä kyseessä on tällä hetkellä suomen ainoa euroviisuvoitto vuonna mukana oli maata lordin pistemäärä rikottiin vuonna jolloin norjan alexander rybak lauloi kappaleen fairytale ja voitti pisteellä vuonna mukana oli viisi maata enemmän kuin eli yhteensä maata nykyisten sääntöjen mukaan maan esityksessä lavalla voi olla enintään kuusi esiintyjää ja jokaisen esiintyjän tulee olla täyttänyt vuotta finaalipäivään mennessä nykyisten sääntöjen mukaan esiintyjien kansalaisuutta tai esityksen kieltä ei ole rajoitettu eikä ebu puutu siihen miten kukin maa kilpailukappaleensa ja esittäjänsä valitsee kunkin maan oli pakko laulaa jollain virallisista kielistään vuosina ja kielisäännön ansiosta kilpailuissa on kuultu kappaleita monista yleisesti tunnetuista historiallisista henkilöistä ja kansainvälisesti ymmärretyistä käsitteistä sekä rallattelua ennen vuotta pidettiin selvänä että laulut lauletaan omalla kielellä vuonna ruotsi esitti laulunsa kokonaan englanniksi minkä takia laadittiin kielisääntö euroviisuissa kappale saa kestää korkeintaan kolme minuuttia eikä sanoituksissa saa käyttää kirosanoja tuotteiden nimiä poliittisia tai seksistisiä viittauksia esimerkiksi san marinoa vuonna edustaneen kappaleen sanoituksia jouduttiin muuttamaan sillä ne kertoivat facebookista vuoteen asti eurovision laulukilpailussa lauluja säesti suuri viihdeorkesteri jousineen puhaltimineen ja komppiryhmineen jokainen maa lähetti kilpailuun oman kapellimestarin joka vastasi laulun sovituksesta ison orkesterin säestämänä vuoden laulukilpailussa sallittiin taustanauhojen käyttö edellyttäen että instrumentteja oli kyettävä imitoimaan lavalla taustanauhan kanssa useimmiten lauluyhtyeet eivät soittaneet oikeasti lavalla vaan heidän säestyksenä tuli nauhalta vuoden kilpailussa nähtiin ensimmäinen esitys ilman orkesterin säestystä kyseessä oli italian kilpailukappale raggio di luna taustanauhojen ja orkesterin sekakäyttö yleistyi luvulla kun musiikissa käytettiin enemmän elektronisia soittimia luvun alussa viisuissa pyrittiin kieltämään taustanauhat mutta tuo sääntö ei ollut virallisesti voimassa vaikka taustanauhan käyttö vähäksi aikaa vähenikin vuoden laulukilpailussa sallittiin esitysten säestäminen pelkällä taustanauhalla ilman lavalla tapahtuvaa imitointia vuoden kilpailuun säännöistä poistettiin orkesterin järjestämisen velvoittava pykälä minkä jälkeen orkesteri on korvattu aina taustanauhoilla säännöissä ollaan kuitenkin ehdottomia siinä että nauhat eivät saa missään nimessä sisältää mitään lauluosuuksia kaikki mahdollinen ihmisääni esiintyjien on esitettävä suorassa lähetyksessä tämän säännön rikkominen on johtanut esimerkiksi siihen että vuonna kroatia menetti osan pisteistään vuoden kilpailun sääntöihin tehtiin myönnytys joka mahdollistaa ennalta nauhoitetut taustalauluosuudet kyseessä on yhden vuoden kokeilu euroviisulähetyksen pituutena on aina haluttu pitää korkeintaan kolmea tuntia joten kappaleiden tulisi voida olla esitettävissä noin kolmessa minuutissa vuonna kilpailijoiden maksimääräksi asetettiin maata ja vuonna maata kun itä euroopan radiojärjestö oirt vuonna liittyi euroopan yleisradioliiton ebu n jäseneksi myös itä euroopan maille tuli oikeus osallistua kilpailuun tämä lisäsi vähitellen osallistujamaiden lukumäärää ja lopulta kilpailun lähetysaika uhkasi venyä liian pitkäksi osallistujamaiden lukumäärää rajoitettiin siten että edellisenä vuonna huonosti pärjänneet maat pakotettiin viettämään välivuotta kun euroviisujen perinteisiä mahtimaitakin alkoi uhata putoaminen kilpailuista muutettiin sääntöjä vuodesta lähtien siten että ebu n suurimmat rahoittajamaat ranska saksa espanja ja iso britannia saivat automaattisen osallistumisoikeuden italia vaati myös automaattista osallistumisoikeutta samalla perusteella kun ebu ei tähän suostunut italia vetäytyi koko tapahtumasta pysyvästi lopulta vuosien kiistelyn jälkeen ebu suostui italian vaatimukseen ja vuoden euroviisuihin vuoden tauon jälkeen palanneesta italiasta tuli viides osallistumisoikeuden hallitsija kyseisiä maita kutsutaankin euroviisuissa big blokiksi koska viisujen osallistujamäärä lisääntyi euroopassa vuoden alkupuolella ebu ssa päätettiin muuttaa kilpailu kaksipäiväiseksi vuodesta lähtien jolloin vuosittain viisuihin voi osallistua korkeintaan maata tosin suomi rikkoi sääntöä vuonna lla osallistujamaalla suora finaalipaikka oli edellisen vuoden finaalin kymmenellä parhaiten menestyneellä maalla sekä big mailla muut joutuivat lunastamaan finaalipaikan ensimmäisenä kisapäivänä usein torstai järjestetyn karsintakilpailun semifinaalin kautta eurovision laulukilpailun suosion edelleen kasvaessa päätettiin jakaa semifinaali kahteen osaan vuodesta lähtien uusien sääntöjen mukaan vain järjestäjä ja big ovat automaattisesti finaalissa karsintakilpailuissa valitaan kaksikymmentä maata loppukilpailuun eikä niiden tuloksia ilmoiteta ennen loppukilpailun äänestyksen päättymistä karsintakilpailujen lopussa ilmoitetaan ainoastaan finaaliin selvinneet satunnaisessa järjestyksessä kilpailuun voi osallistua kerralla enimmillään ebu n aktiivijäsentä vuonna poiketen aiempaan menettelyyn finaaliin meni automaattisesti maata kun euroviisut täytti vuotta ja niiden kunniaksi ebu kutsui australian mukaan oletuksena oli että australian osallistuminen olisi kertaluontoinen eikä näin ollen haittaisi semifinaalissa kilpailevien maiden mahdollisuuksia päästä jatkoon syksyllä ebu ilmoitti että australia tulee kuitenkin osallistumaan jatkossakin mutta ilman oikeutta päästä automaattisesti finaaliin osallistujayhtiöiden on lähetettävä kilpailu suorana televisiolähetyksenä euroviisujen isäntämaaksi pääsee edellisen kilpailun voittaja mutta tästä kunniasta syntyvät suuret kulut ovat ajoittain muodostuneet ongelmaksi televisioyhtiöille kilpailun voittajaksi valitaan laulu joka saa eniten pisteitä äänestyksessä vuodesta lähtien jokaisessa maassa kokoontuivat tuomaristot ja pisteet jaettiin puhelinlinjojen välityksellä kilpailun järjestäjät ottavat suoran satelliittiyhteyden jokaiseen maan pistelautakunnan edustajaan joka lukee annetut pisteet ääneen juontaja perinteisesti toistaa annetut pisteet englanniksi ja ranskaksi omaa maata ei saa äänestää vuonna viidessä maassa kokeiltiin puhelinäänestystä joka otettiin jo seuraavana vuonna käyttöön lähes jokaisessa maassa keväällä mediassa puitiin paljon tutkimusta jossa väitettiin euroviisujen tuomaristojen sopineen pisteensä yleensä naapurivaltioiden kanssa etukäteen tämän vuoksi ebu määräsi vuonna jokaisen maan käyttämään puhelinäänestystä ainoana mahdollisena tapana äänestää euroviisuissa jokaisessa maassa istui kuitenkin edelleen kahdeksanhenkinen raati jonka tuloksia käytettiin mikäli puhelinäänestys epäonnistui raadin äänet on otettu käyttöön myös mikäli puhelinääniä on annettu niin minimaalisen vähän ettei se edusta tarpeeksi laajan joukon mielipidettä esimerkiksi monacossa raadin ääniä on käytetty säännöllisesti sillä heillä puhelinääniä annetaan vain satakunta siinä missä esimerkiksi saksassa puhelinääniä kertyy vuosittain lähes miljoona puhelinäänestyksen aikana pisteidenjakajiksi on kutsuttu monia julkisuuden henkilöitä useimmiten maan entisiä euroviisuedustajia raatiäänestyksen aikana pisteidenjakajat ovat yleensä olleet kunkin maan tuomariston puheenjohtajia vuoden euroviisuista lähtien finaalissa ja vuodesta lähtien myös semifinaaleissa on käytetty sekatekniikkaa jossa puolet pisteistä määritetään puhelinäänestyksen avulla ja puolet asiatuntijaraatien avulla vuodesta on pystynyt myös äänestämään kilpailun virallisen mobiiliohjelmiston kautta äänestysaika oli vuosina viisi minuuttia aika alkoi vasta koosteen jälkeen vuosina kymmenen minuuttia ja vuodesta lähtien minuuttia tosin viimeisimpinä vuosina tästä on kuitenkin lipsuttu reilustikin vuosina ja puhelinlinjat avattiin jo lähetyksen alussa ennen ensimmäistä kilpailukappaletta mutta vuonna tästä tavasta luovuttiin ja siirryttiin takaisin minuutin käytäntöön vuosina ja koosteet nähtiin esiintymisjärjestykseen nähden käänteisessä järjestyksessä kun muina vuosina ne ovat aina olleet esiintymisjärjestyksessä vuodesta lähtien äänestyskäytäntö on ollut sellainen että jokaisessa maassa annetaan ääniä kymmenelle kyseisen maan mielestä parhaimmalle esitykselle paras esitys saa pistettä toiseksi paras ja seuraavat kukin ja pistettä vuodesta lähtien pisteidenjakajat ovat ilmoittaneet pisteidenlaskun nopeuttamiseksi ääneen vain kolme suurinta pistemäärää ja pienimmät pisteet ilmestyvät välittömästi ruutuun ennen vuotta viisuissa oli erilaisia äänestyskäytäntöjä esimerkiksi jokaisella tuomarilla oli käytettävissään yksi ääni tai paikan päälle lähetettiin jokaisesta maasta kaksi tuomaria arvioimaan kaikki kappaleet samalla arvosteluasteikolla vuonna äänestys muuttui siten että jokainen maa antaa pisteet ja kahteen kertaan ensimmäisellä kierroksella julkaistaan jokaisen maan asiantuntijaraadin antamat pisteet ja toisella kierroksella julkaistaan kaikkien maiden yleisöäänestyksen määrittelemät pisteet yhteenlaskettuna eurovision julkistaa lähetyksen jälkeen yleisöäänestyksen tulokset maittain tällä tavoin pyritään pitämään jännitystä yllä viimeiseen saakka koska edeltävinä vuosina äänet olivat painottuneet hyvin paljon voittajalle ja voittaja oli selvinnyt jo kesken pisteidenannon niin että moni maa jakoi pisteitään vielä voittajan julistuksen jälkeen uuden pisteidenantosysteemin takia piste ennätykset ovat rikkoutuneet sillä annettavia ääniä on kaksi kertaa enemmän kuin aikaisemmin vuonna portugali olisi rikkonut piste ennätyksen myös vanhalla systeemillä vuonna saivat neljä parasta maata yhtä monta pistettä ja ne kaikki julistettiin voittajaksi sillä eurovisio säännöissä ei mainittu menettelytapaa tasapelitilanteessa niinpä sääntöihin tehtiin vuonna lisäys että jos kaksi tai useampi maa jakavat pisteidenannon jälkeen ykköstilan esittävät nämä maat kappaleensa uudestaan ja tämän jälkeen eri maiden tuomaristot tasatilanteessa olevia maita lukuun ottamatta äänestävät niistä suosikkiaan sääntö oli voimassa vuoden kilpailuun saakka jolloin sen korvasi käytäntö jossa voittajan ratkaisee tasatilanteessa suurimpien pistemäärien lukumäärä vuonna ruotsi ja ranska saivat saman pistemäärän ja yhtä monta kertaa täydet pistettä mutta koska ruotsi oli saanut toiseksi suurimpia pisteitä useammin kuin ranska ruotsi julistettiin voittajaksi vuodesta lähtien tätäkin käytäntöä on muutettu siten että tasatilanteessa korkeamman sijoituksen saa laulu joka on saanut useammalta maalta pisteitä laulukilpailun piste ennätyksiä on rikottu luvulla parin vuoden välein vanhalla pisteidenlaskutavalla jossa jokaisen maan asiantuntija ja puhelinäänestysten äänet lasketaan yhteen kaikkien aikojen suurimman pistesaaliin keräsi vuoden voittaja norjan alexander rybak kappaleellaan fairytale vuodesta lähtien pisteet on jaettu eri tavalla eli tuomarit antavat pisteet ja ja niiden jälkeen yleisöäänet annetaan yhteenlaskettuina täten pisteet kaksinkertaistuivat eikä uusi pisteidenlaskujärjestelmä ole vertailukelpoinen vanhan systeemin kanssa nykyistä piste ennätystä pitää hallussaan vuoden voittaja portugalin salvador sobral vuosina ja kummastakin semifinaalista valittiin yhdeksän osallistujaa loppukilpailuun puhelinäänestyksellä kymmenes osallistuja valittiin vararaatien äänistä siten että paikan sai eniten ääniä saanut niistä kappaleista jotka eivät oleet puhelinäänestyksessä yhdeksän eniten ääniä saaneen joukossa vuonna sääntö muuttui ja niin sanottua raatipaikkaa ei enää käytetä vaan semifinaaleihin otettiin käyttöön myös finaalissa ollut äänestys osallistujamaan on järjestettävä äänestys siinä semifinaalissa johon se itse osallistuu big ja järjestäjämaa jaetaan arvalla kahteen ryhmään jotka äänestävät eri semifinaaleissa vuodesta lähtien isäntämaa ja viisi suurinta rahoittajamaata esiintyvät semifinaalissa jossa äänestävät nämä maat pääsevät kuitenkin automaattisesti finaaliin vuodesta on kilpailupaikalla äänestystä valvonut ebu n virallinen valvoja vuoteen mennessä menestynein maa on irlanti joka on voittanut kisat seitsemän kertaa toiseksi menestynein maa on ruotsi jolla on kuusi voittoa luxemburgilla on viisi voittoa kuten myös alankomailla isolla britannialla ja ranskalla joiden voitoista yksi on jaettu neljän maan kesken eniten toisia sijoja kappaletta on isolla britannialla vuoden euroviisut jouduttiin äkillisesti perumaan koronaviruksen takia kyseessä oli ensimmäinen viisujen peruminen viisujen isäntämaa olisi ollut alankomaat rotterdam vuoden euroviisuihin osallistuu maata seuraavassa luettelossa on epäaktiivisten jäsenmaiden viimeisimmät osallistumiskerrat vuoden finaalissa kilpaili maata seuraavassa luettelossa on muiden maiden viimeisimmät kerrat finaalissa eduskunta eli valtiopäivät on suomen parlamentti eli valtion lainsäädäntövaltaa ja budjettivaltaa käyttävä elin lisäksi eduskunta valvoo hallituksen toimintaa ja osallistuu euroopan unionin päätöksentekoon kansanedustuslaitosta tarkoittava sana eduskunta otettiin käyttöön vuoden eduskuntauudistuksessa eduskuntasanastossa sen määritellään tarkoittavan nimenomaan suomen parlamenttia mutta sanalla voidaan viitata myös yleisesti kansanedustuslaitoksiin tai parlamentteihin suomen perustuslain mukaan valtiovalta kuuluu suomessa kansalle jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta pl eduskunta koostuu kansanedustajasta jotka valitaan neljän vuoden välein eduskuntavaaleilla pl hallitusvaltaa käyttävän valtioneuvoston tulee parlamentaaristen periaatteiden mukaisesti nauttia eduskunnan luottamusta pl eduskunnan istuntosalissa on vain paikkaa koska puhemies ei äänestä eikä pidä puheenvuoroja eduskunnan vuotuista työjaksoa nimitetään valtiopäiviksi eduskunta kokoontuu valtiopäiville säätämään lakeja joita noudattaen yhteiskunnassa toimitaan tuomioistuimet arvioivat yksittäistapauksissa onko lakeja noudatettu kansanedustajat jakautuvat puolueensa mukaisiin ryhmiin näitä ryhmiä kutsutaan eduskuntaryhmiksi jokainen ryhmä valitsee kansanedustajiensa keskuudesta ryhmälleen puheenjohtajan eduskuntavaalit määräävät eduskunnan voimasuhteet eduskunta valitsee valtioneuvoston eli hallituksen vaalien voittajapuolueen puheenjohtaja ryhtyy hallitustunnustelijaksi neuvottelemaan siitä mitkä puolueet pääsevät hallitukseen lopullinen hallitus on neuvottelujen tulos eikä välttämättä suoraan heijasta vaalien tulosta hallituksen ulkopuolelle jääneitä eduskuntaryhmiä kutsutaan oppositioksi jonka rooli on kritisoida ja kyseenalaistaa hallituksen politiikkaa esittämällä sille vaihtoehtoja ja vaatimalla ministereiltä perusteluja hallituksen ratkaisuille eduskunta siis valvoo ja arvioi hallituksen toimintaa valtioneuvosto valmistelee ja esittää valmistelemansa uudet lakiesitykset ja valtion vuosittaisen talousarvion eduskunnan hyväksyttäväksi eduskunta voi joko hyväksyä hallituksen esityksen sellaisenaan muuttaa sitä tai hylätä sen kokonaan myös kansanedustajilla on aloiteoikeus mutta yksittäisen edustajan esitys menee harvoin läpi usein edustajien omien lakialoitteiden motiivina onkin jonkin tärkeäksi koetun asian nostaminen eduskunnan asialistalle ja julkiseen keskusteluun jos lakialoitteen on allekirjoittanut yli kansanedustajaa sen menestymisen mahdollisuudet kasvavat merkittävästi vuonna voimaan tulleen perustuslain n mukaan kansanedustajalla on oikeus tehdä tällaisten aloitteiden lisäksi edustajat voivat tehdä myös muita valtiopäivätoimia niitä ovat kirjalliset kysymykset suulliset kysymykset keskustelualoitteet ja välikysymykset eduskunnassa käyneiden nimiluettelot ovat olleet aiemmin julkisesti saatavilla vuoden ajan sittemmin kansliatoimikunta päätti ensin salata ne mutta kun korkein hallinto oikeus tuomitsi joulukuussa eduskunnan vieraslistat julkisiksi ne määrättiin hävitettäväksi päivittäin asian veivät korkeimpaan hallinto oikeuteen avoin ministeriö ja svenska yle jotka halusivat tiedot lobbareista päivittäiset listat saa käyttöön vain erityisen anomuksen perusteella avoimuutta ajava järjestö open knowledge finland aikoo kerätä listat ja jakaa niitä järjestöön rekisteröityneille tiedotusvälineille vieraslistat on pyydettävä eduskunnasta samana päivänä ja ainakin toistaiseksi ne saa vain paperisina tästäkin svenska yle ja avoin ministeriö ovat tehneet korkeimpaan hallinto oikeuteen valituksen eduskuntavaalit järjestetään normaalisti neljän vuoden välein kansanedustajan valitsemiseksi äänioikeus on kaikilla vuotiailla ja sitä vanhemmilla suomen kansalaisilla ehdokkaan tulee olla vuotias tai sitä vanhempi suomen kansalainen joka ei ole vajaavaltainen vaaleissa suomi on jaettu vaalipiireihin paikkojen jaossa käytetään d hondtin menetelmää viimeksi eduskuntavaalit pidettiin huhtikuussa ja seuraavan kerran vaalit on määrä järjestää huhtikuussa vuonna on myös mahdollista hajottaa eduskunta ja järjestää ennenaikaiset eduskuntavaalit näin on viimeksi tehty vuonna vuonna voimaan tulleen perustuslain kuten jo muutetun hallitusmuodon mukaan tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta eduskunnan puhemiestä ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla hajottaa eduskunnan ja määrätä toimitettavaksi ennenaikaiset eduskuntavaalit vuoden valtiopäiväjärjestyksen mukaan venäjän keisarilla oli rajoittamaton oikeus hajottaa eduskunta ja määrätä uudet vaalit toimitettavaksi vuoteen saakka vaalit pidettiinkin tämän vuoksi joka vuosi keisarin luovuttua vallastaan katsottiin tämän oikeuden siirtyneen venäjän hallitukselle joka määräsi eduskuntavaalit suomen itsenäistymisen jälkeen hajotusoikeus siirtyi valtionpäämiehelle ja valtionhoitaja määräsikin pidettäviksi eduskuntavaalit jotka olivat itsenäisyyden ajan ensimmäiset valtiopäiväjärjestyksen ja säädetyn hallitusmuodon mukaan vuoteen saakka presidentin hajotusoikeus oli myös rajoittamaton presidentti on suomessa hajottanut eduskunnan seitsemän kertaa viimeksi eduskuntavaaleissa valitun eduskunnan toimikautta pidennettiin jatkosodan vuoksi poikkeuslailla ensin kahdella vuodella heinäkuun alkuun ja sitten vielä heinäkuun alkuun ja näin poikkeuksellisen pitkään istuneen eduskunnan kokoonpanosta käytetäänkin nimitystä pitkä parlamentti kuitenkin vaaleja lopulta aikaistettiin niin että eduskuntavaalit pidettiin jo maaliskuussa huolimatta pohjoisimmassa suomessa käydystä lapin sodasta tämä on ainoa kerta kun vaalit on järjestetty ennenaikaisesti ilman presidentin määräämää hajotusta suomen parlamentti sai nykyisen muotonsa eduskuntauudistuksessa vuonna eduskuntauudistuksen taustalla on venäjälle tappiollinen venäjän japanin sota vuosina sota vei venäjän levottomuuksiin ja suurlakkoon sekä johti esimerkiksi venäjän parlamentin duuman perustamiseen levoton aika johti myös suomessa suurlakkoon loka marraskuussa lakolla suomalaiset protestoivat erityisesti sortokautena tunnettuihin laittomina pitämiinsä venäläistämistoimiin suurlakon seurauksena keisari nikolai ii antoi marraskuun manifestin johon ensimmäisen sortokauden katsotaan päättyneen samassa yhteydessä annettiin lupaus yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvan kansanedustuslaitoksen luomisesta ja monista ihmisoikeuksista manifestin saneli sortokauden passiivista vastarintaa johtanut leo mechelin jonka johtama senaatti hallitus toteutti sen sisällön ja siten muodollisesti toi suomeen liberaalin demokratian joskin käytännössä suuriruhtinas rajoitti sen toteutumista suomessa kutsuttiin koolle ylimääräiset säätyvaltiopäivät joulukuussa toteuttamaan eduskuntauudistuksen samalla otettiin käsittelyyn muitakin demokraattisen kehityksen kannalta keskeisiä lakeja eli laki eduskunnan oikeudesta valvoa hallituksen jäsenten virkatointen laillisuutta laki sanan kokoontumis ja yhdistymisvapaudesta sekä painovapauslaki uutta valtiopäiväjärjestystä valmistelemaan asetettiin professori robert hermansonin johtama komitea ehdotus esiteltiin keisarille maaliskuussa ja toukokuussa hallitus antoi säädyille esityksen uudesta valtiopäiväjärjestyksestä ja vaalilaista säädyt hyväksyivät lait äänestyksen jälkeen kesäkuuta nikolai ii vahvisti lait ja määräsi uudistuksen tulemaan voimaan lokakuuta eduskuntauudistuksessa korvattiin tuolloin euroopan vanhanaikaisimmat luvulta periytyvät säätyvaltiopäivät aikansa uudenaikaisimmalla yksikamarisella eduskunnalla yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä suhteellinen vaalitapa olivat vielä varsin harvinaisia ja naisten äänioikeus valtiollisissa vaaleissa toteutui ensimmäisenä maana euroopassa juuri suomen eduskuntauudistuksessa samalla naiset saivat myös vaalikelpoisuuden ensimmäisenä maailmassa äänioikeutettujen suomalaisten määrä kymmenkertaistui äänioikeutettuun kun kaikki naiset ja säätyihin kuulumattomat miehet saivat äänioikeutensa äänioikeus ja vaalikelpoisuusikärajaksi asetettiin vuotta suomen ensimmäiset eduskuntavaalit toimitettiin ja maaliskuuta ensimmäiseen täysistuntoonsa uudet kansanedustajat kokoontuivat toukokuuta ja eduskunnan juhlalliset avajaiset pidettiin kaksi päivää myöhemmin koska kansanedustajaa eivät mahtuneet säätytaloon täysistunto pidettiin helsingin vapaaehtoisenpalokunnan talossa joka sijaitsi ateneumin naapurissa hakasalmenkadun nykyisen keskuskadun varrella eduskunta kokoontui siellä aina vuoteen asti jolloin uudeksi kokoontumispaikaksi tuli heimolan talo vuorikadun ja hallituskadun nykyisen yliopistonkadun kulmassa nämä molemmat rakennukset joissa eduskunta alkuvuosinaan kokoontui purettiin luvulla uusien liiketalojen tieltä heimolan talossa eduskunta hyväksyi suomen itsenäisyysjulistuksen joulukuuta vahvistettiin suomen hallitusmuoto joka määritteli eduskunnan aseman seuraavasti valtiovalta kuuluu suomessa kansalle jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta sama teksti sisältyy suomen nykyiseen perustuslakiin vuonna valtiopäiväjärjestystä uudistettiin nykyiseen eduskuntataloon muutettiin sen valmistuttua historiansa aikana eduskunta on kokoontunut ainoastaan kerran helsingin ulkopuolella eduskunta kokoontui täysin salaisesti kauhajoella sanssin koulussa talvisodan aikana joulukuuta helmikuuta pommitusten alettua eduskunta piti kaksi salaista täysistuntoa vallilan työväentalolla helsingissä istuntojen ulkopuolisessa salaisessa neuvottelussa päätettiin että eduskunta siirtyy kauhajoelle jonne muutto tapahtui välittömästi kello kolme joulukuun päivän vastaisena yönä kauhajoki valittiin koska se sijaitsi kaukana itärajasta eikä siellä ollut neuvostoliiton pommituksille kiinnostavia kohteita kuten satamaa tai lentokenttää kansanedustajilla avustajineen oli vain muutama tunti aikaa koota tavaransa pimeästä eduskuntatalosta ennen kuin kaksitoistatuntinen junamatka kauhajoelle alkoi kauhajoella eduskunnan tulosta tiedettiin vain tunti ennen junan saapumista kello ensimmäinen istunto pidettiin joulukuuta koko kauhajoella olon ajan eduskunnan toiminta oli niin salaista etteivät edes kaikki kauhajokelaiset tienneet mitä pitäjässä tapahtui eduskunta vietti satavuotisjuhlaansa kesäkuuta juhlien huomatuimmaksi tapaukseksi jäi vihreän liiton kansanedustajan heidi hautalan ryhmäpuheenvuoro jossa tuomittiin voimakkaasti venäjän demokratiakehityksen saama negatiivinen käänne presidentti vladimir putinin kaudella koska kansanedustajien määrä on pysynyt samana mutta väestön määrä on kasvanut on edustuksellinen suhde on kaksinkertaistunut sadassa vuodessa luvun alussa suomen väestö oli noin miljoonaa ihmistä eli yksi edustaja kansalaista kohden luvulla väestöä on noin miljoonaa eli yksi edustaja kansalaista kohden vuoden eduskuntavaalien jälkeinen uusi eduskunta kokoontui sibelius akatemian konserttisalissa eduskuntatalon naapurissa syyskuuta saakka kunnes eduskuntatalon peruskorjaus valmistui sibelius akatemia on eduskunnan kuudes kokoontumispaikka sen historian aikana näkyvin osa eduskunnan toimintaa ovat täysistunnot joihin eduskunta kokoontuu istuntokauden aikana neljä kertaa viikossa täysistunnoissa eduskunta käsittelee lakiesityksiä ja hallituksen talousarvioesitykset sekä käy tarvittaessa ajankohtaiskeskustelua torstaisin täysistunto alkaa suullisella kyselytunnilla jonka kuluessa edustajat voivat tehdä hallituksen jäsenille kysymyksiä heidän johtamiensa ministeriöiden toimialaan kuuluvista asioista eduskunnan täysistunnoissa puhetta johtaa eduskunnan puhemies joka on valtakunnan hierarkiassa toinen heti presidentin jälkeen eduskunta jakautuu valiokuntiin joissa hallituksen ja kansanedustajien laki ja talousarvioesitysten työstäminen käytännössä tapahtuu valiokunta voi asiantuntijoita kuultuaan ja esityksen sisällöstä keskusteltuaan suosittaa esityksen hyväksymistä sellaisenaan sen hylkäämistä tai ehdottaa esitykseen muutoksia tai kirjoittaa koko esityksen alusta alkaen uusiksi eduskunnan valiokunnat ovat suuri valiokunta perustuslakivaliokunta ulkoasiainvaliokunta valtiovarainvaliokunta tarkastusvaliokunta hallintovaliokunta lakivaliokunta liikenne ja viestintävaliokunta maa ja metsätalousvaliokunta puolustusvaliokunta sivistysvaliokunta sosiaali ja terveysvaliokunta talousvaliokunta tiedusteluvalvontavaliokunta tulevaisuusvaliokunta työelämä ja tasa arvovaliokunta sekä ympäristövaliokunta suuressa valiokunnassa on jäsentä ja varajäsentä valtiovarainvaliokunnassa jäsentä ja varajäsentä tiedusteluvalvontavaliokunnassa jäsentä ja varajäsentä sekä tarkastusvaliokunnassa jäsentä ja varajäsentä muissa valiokunnissa on jäsentä ja varajäsentä ennen valiokuntakäsittelyä hallituksen ja kansanedustajien lakiesityksistä käydään täysistunnossa lähetekeskustelu valiokuntakäsittelyn jälkeen esitykset palaavat täysistuntoon ensimmäiseen käsittelyyn valiokunnan kirjoittaman mietinnön kera ensimmäisessä käsittelyssä käydään yleiskeskustelu ja lakiesitykseen voidaan esittää muutoksia yksityiskohtaisessa käsittelyssä päätetään lain sisällöstä eli käytännössä äänestetään valiokunnan mietinnön ja sen kanssa ristiriidassa olevien esitysten välillä jos jokin muutosesitys menee läpi se kierrätetään vielä eduskunnan suuren valiokunnan kautta josta esitys palaa jatkettuun ensimmäiseen käsittelyyn toisessa käsittelyssä ei keskustella vaan ensimmäisen käsittelyn tuloksena oleva laki voidaan vain joko hyväksyä tai hylätä ehdotukset eduskuntaryhmien keskinäisestä istumajärjestyksestä täysistuntosalissa tekee puhemiesneuvosto jos istumajärjestyksestä syntyy erimielisyyttä ryhmien välillä siitä äänestetään eduskuntaryhmien istumajärjestys täysistuntosalissa on perinteisesti perustunut vasemmisto oikeisto ulottuvuuteen niin että vasemmisto on istunut edestä puhemiehen paikalta katsoen vasemmalla ja oikeisto oikealla poikkeuksena on ollut ruotsalainen eduskuntaryhmä joka on istunut oikeassa reunassa tulkkipalvelujen helpottamiseksi vuonna alkavalle istuntokaudelle rkp sijoitettiin omasta pyynnöstään keskemmälle salia ja perussuomalaiset vastoin haluaan salin oikeaan reunaan ryhmänjohtajat perustelivat muutosta euroopan parlamentin mallilla lainsäädännöstä ja valtion tulo ja menoarviosta päättämisen lisäksi eduskunta voi todeta hallituksen tai yksittäisen ministerin menettäneen eduskunnan luottamuksen jolloin hallitus tai kyseinen ministeri joutuu eroamaan tämä vaatii vähintään kansanedustajan allekirjoittaman välikysymyksen jonka pohjalta käytävän keskustelun jälkeen eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta kun enemmistö eduskunnan jäsenistä eli kansanedustajista kuuluu hallituspuolueisiin puhutaan enemmistöhallituksesta enemmistöhallituksen aikana hallituksen hajottaminen on vaikeaa koska hallituspuolueet ovat sitoutuneet hallituksen ja sen ministereiden politiikkaan hallituspuolueiden yksittäiset kansanedustajat eivät ryhmäkurin vuoksi mielellään vastusta enemmistön kantaa näin ollen enemmistöhallitus yleensä saa luottamuslauseen kuitenkin jos esimerkiksi yksittäinen ministeri on syyllistynyt moraalisesti arveluttavaan tai peräti rikolliseen tekoon hallitus ja oppositio voi olla yhtä mieltä epäluottamuksesta kyseistä ministeriä kohtaan eduskunnan vuotisjuhlien rahankäyttö nosti kohun tilintarkastajat ihmettelivät ylisuuria ylityökorvauksia eduskunnassa vuonna tilintarkastajilta yritettiin salata tietoja konsulttien mukaan eduskunnalla ei ole toimintastrategiaa eikä sitä johda kukaan eduskunnan puhemies sauli niinistö ajoi mallia jossa johto annetaan yksiin käsiin eduskunta on suomessa poikkeuksellinen elin sillä sitä ei valvo kukaan siellä tapahtuviin epäselvyyksiin eivät voi puuttua yleinen syyttäjä tai korkeimmat oikeusvalvojat oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies esimerkiksi eduskunnan kansliatoimikuntaa on arvosteltu siitä että tämä eduskunnan taloutta valvova instanssi näyttää suojaavan kansanedustajia siviilioikeudellisilta vaateilta asia oli julkisuudessa kun eduskunnan urheilukerholta kavallettiin rahaa rikoksesta tuomittu varainhoitaja ei kyennyt maksamaan korvauksia ja myös vastuunalaiset henkilöt jotka olivat kansanedustajia välttivät korvausvastuunsa eduskunnan vuotisjuhlan johdosta julkaistiin oliivinvihreä markan postimerkki toukokuuta postimerkin käypäisyysaika oli toukokuuta toukokuuta euroopan unioni eu on eurooppalaisen jäsenvaltion muodostama taloudellinen ja poliittinen liitto euroopan unioni perustettiin sopimuksella euroopan unionista maastrichtissa vuonna unioniin voivat liittyä kaikki sellaiset euroopan maat jotka täyttävät jäsenvaltiolle asetetut demokraattiset ja taloudelliset kriteerit euroopan unionin merkittävimpään toimivaltaan kuuluvat muun muassa sisämarkkina alue euroalue yhteinen maatalouspolitiikka ja kauppapolitiikka euroopan unionin jäsenvaltioiden yhteenlaskettu väkiluku on lähes miljoonaa ja pinta ala neliökilometriä väestötiheys eu ssa on asukasta km jos eu olisi valtio se olisi pinta alaltaan seitsemänneksi ja väkimäärältään kolmanneksi suurin maailmassa jäsenvaltiot ovat alankomaat belgia bulgaria espanja irlanti italia itävalta kreikka kroatia kyproksen tasavalta latvia liettua luxemburg malta portugali puola ranska romania ruotsi saksa slovakia slovenia suomi tanska tekki unkari ja viro eu n jäsenehdokkaat ovat turkki islanti jäsenyysneuvottelut keskeytetty montenegro serbia pohjois makedonia ja albania yhdistyneessä kuningaskunnassa kesäkuussa järjestetyn neuvoa antavan kansanäänestyksen tuloksen seurauksena valtion hallitus käynnisti eroprosessin unionista ja erosi tammikuuta euroopan unioni ei ole liittovaltio kuten esimerkiksi yhdysvallat koska sen jäsenvaltiot ovat riippumattomia ja itsenäisiä se ei ole myöskään puhtaasti hallitustenvälinen järjestö tapaan koska jäsenvaltiot ovat yhdistäneet unioniin voimavaransa saadakseen enemmän vaikutusvaltaa kuin niillä yksin voisi olla tämä on mahdollista unionin toimielinten tekemien yhteisten päätösten avulla eu n toimielimiä ovat vaaleilla valittu euroopan parlamentti jäsenmaiden valtion ja hallitusten päämiesten eurooppa neuvosto jäsenvaltioiden hallituksia edustava neuvosto sekä euroopan komissio joka laatii ehdotuksia uudeksi eu n lainsäädännöksi parlamentin ja neuvoston hyväksyttäväksi muita keskeisiä toimielimiä ovat euroopan unionin tuomioistuin joka huolehtii siitä että eu n lainsäädäntöä tulkitaan ja sovelletaan samalla tavalla kaikissa jäsenvaltioissa sekä euroopan keskuspankki ja tilintarkastustuomioistuin eu n toimielinten yhteenlaskettu henkilöstömäärä on noin työntekijää britannian pääministeri winston churchill esitti toisen maailmansodan jälkeen syksyllä zrichissä ajatuksen euroopan yhdysvalloista ja sotien ehkäisemisestä aloite johti euroopan neuvoston luomiseen vuonna totalitarismia vastustavassa ja rauhaa tavoittelevassa yhdentymisaikeessa olivat churchillin lisäksi aktiivisia konrad adenauer alcide de gasperi ja robert schuman läntiseen eurooppaan oli määrä luoda uudet osapuolten yhteiseen etuun pohjautuvat rakenteet ne taas perustuisivat sopimuksiin joilla taattaisiin oikeusvaltion periaatteiden noudattaminen ja eri maiden tasavertaisuus euroopassa haluttiin välttää uusi suursota ja saksan ja ranskan välistä jännitystä pyrittiin poistamaan asettamalla maiden rajaseudun saarin alueen hiilivarat kansainvälisen riippumattoman viranomaisen valvontaan euroopan hiili ja teräsyhteisö perustettiin vuonna ja perustussopimuksen allekirjoittivat pariisissa saksa ranska italia belgia alankomaat ja luxemburg hiili ja teräsyhteisön perustamisen seurauksena euroopan maiden välinen yhteistyö laajeni ja euroopan talousyhteisön ja euroopan atomienergiayhteisön sopimukset allekirjoitettiin roomassa vuonna euroopan talousyhteisö perustui jäsenmaiden väliseen tulliliittoon ja asteittain toteutettaviin yhteismarkkinoihin sopimuksessa päätettiin luoda yhteiset politiikat maataloudelle liikenteelle työvoiman liikkumiselle ja talouden tärkeille sektoreille kolmelle yhteisölle perustettiin yhteiset toimielimet vuonna tuli voimaan sulautumissopimus jolla euroopan yhteisöille perustettiin yhteinen neuvosto ja yhteinen komissio euroopan yhteisö laajeni vuonna kun siihen liittyivät yhdistynyt kuningaskunta irlanti ja tanska kreikasta tuli jäsen vuonna ja espanjasta ja portugalista vuonna yhteisörakenteiden ulkopuolisena järjestelmänä kehittyi luvulla myös poliittinen yhteistyö jota tuki eurooppa neuvoston perustaminen vuonna euroopan parlamentin vaikutusvalta vahvistui ja ensimmäiset suorat vaalit parlamentin jäsenten valitsemiseksi järjestettiin vuonna vuonna allekirjoitettiin euroopan yhtenäisasiakirja minkä jälkeen ryhdyttiin luomaan sisämarkkinoita jotka tekivät yhteisöstä tiiviimmän talousalueen euroopan poliittinen tilanne muuttui radikaalisti berliinin muurin murtuessa vuonna ja sosialistimaiden hakeutuessa pois neuvostoliiton etupiiristä saksat yhdistyivät joulukuussa ja neuvostoliitto lakkasi olemasta vuoden lopussa samaan aikaan jäsenvaltiot neuvottelivat uudesta sopimuksesta jolla luotaisiin euroopan unioni eu euroopan yhteisö muutti nimensä euroopan unioniksi vuonna allekirjoitetun maastrichtin sopimuksen myötä unionin yhteistyö ulotettiin ulko ja turvallisuuspolitiikkaan sekä oikeus ja sisäasioihin suomi ruotsi ja itävalta liittyivät euroopan unioniin vuonna mutta norja jäi kansanäänestyksen tuloksen johdosta sen ulkopuolelle maastrichtin sopimuksen suunnitelma talous ja rahaliitosta toteutettiin kolmessa vaiheessa euroopan keskuspankki aloitti toimintansa vuonna vuonna otti maata yhteisvaluutta euron käyttöön maaliskuussa eu hyväksyi niin kutsutun lissabonin strategian unionin talouden nykyaikaistamiseksi kun euroopan unioni jatkoi laajentumistaan itä ja keski eurooppaan unionin toimielinrakennetta ja päätöksentekoa uudistettiin ja tehostettiin amsterdamin sopimuksella vahvistettiin yhteistyötä oikeus ja sisäasioissa sekä lujitettiin yhteistä ulko ja turvallisuuspolitiikkaa nizzan sopimus valmisti unionia vuoden laajentumiseen silloin euroopan unioniin liittyi kymmenen uutta valtiota latvia liettua kypros malta puola slovakia slovenia tekki unkari ja viro jäsenmaiden määrä kasvoi ään vuonna kun unioniin liittyivät myös bulgaria ja romania kroatia liittyi jäseneksi vuonna euroopan perustuslakisopimus allekirjoitettiin roomassa vuonna sopimuksen tarkoituksena oli selkiyttää unionin ja jäsenvaltioiden toimivallanjakoa yksinkertaistaa unionin oikeusjärjestelmää sekä lisätä demokraattisuutta tehokkuutta ja avoimuutta unionin päätöksenteossa sopimusta ei kuitenkaan saatu ratifioitua sillä kansanäänestyksissä ranskassa ja hollannissa enemmistö äänesti sitä vastaan lissabonin sopimus hyväksyttiin jokaisessa jäsenvaltiossa maiden omien perustuslaillisten säännösten mukaisesti sopimus tuli voimaan joulukuussa kun myös irlanti oli sen hyväksynyt maailmanlaajuisen talouskriisin yhteydessä vuonna tuli ilmi että kreikka oli pitkään vääristellyt taloustilastojaan euromaat ja kansainvälinen valuuttarahasto tukivat kreikkaa satojen miljardien eurojen takuilla euromaat myös perustivat euroopan rahoitusvakausvälineen sekä euroopan vakausmekanismin turvaamaan euroalueen rahoitusvakautta kreikan jälkeen tukipaketteja jouduttiin tekemään myös espanjalle irlannille kyprokselle ja portugalille euroopan unionille myönnettiin vuoden nobelin rauhanpalkinto rauhan sovinnon demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisestä euroopassa iso britannia päätti neuvoa antavassa kansanäänestyksessä vuonna erota euroopan unionista ja erosi lopulta tammikuuta ensimmäisenä eu sta eronneena valtiona euroopan unionia ovat luvulla koetelleet lisäksi muun muassa ukrainan kriisi pakolaiskriisi ja terrorismi euroopan poliittisen ja taloudellisen yhdentymisen prosessi on aina ollut avoin sellaisille euroopan maille jotka ovat valmiita allekirjoittamaan perustamissopimukset ja omaksumaan eu n lainsäädännön kokonaan rooman sopimuksen artiklan mukaan jokainen euroopan valtio voi hakea yhteisön jäsenyyttä maastrichtin sopimuksen f artiklan mukaan jäsenvaltioilla on lisäksi oltava kansanvallan periaatteille perustuva valtiollinen järjestelmä ehdokasmaiksi kutsutaan valtioita jotka ovat hakeneet eu n jäsenyyttä ja joiden hakemus on hyväksytty virallisesti tämänhetkisiä jäsenehdokasmaita ovat albania pohjois makedonia montenegro serbia ja turkki aiemmin jäsenehdokkaana ollut islanti on vetänyt hakemuksensa pois jäsenyysneuvottelut turkin kanssa alkoivat lokakuussa islannin kanssa heinäkuussa mutta keskeytyivät elokuussa montenegron kanssa joulukuussa serbian kanssa tammikuussa ja albanian kanssa kesäkuussa balkanin maiden kanssa eu lla on erityisiä assosiaatiosopimuksia joiden tarkoituksena on tasoittaa tietä eu n jäsenyyteen ennen kuin ehdokasmaa voi liittyä unioniin sen on täytettävä kööpenhaminan kriteerit eurooppa neuvosto asetti kriteerit vuonna entisten kommunistimaiden pyrkiessä unionin jäseniksi niiden mukaan uusilla jäsenvaltioilla on oltava kunkin ehdokasmaan omat erityiset jäsenyysehdot määritellään euroopan komission kanssa käytävissä neuvotteluissa jotka kestävät yleensä vuosia ennen varsinaisia jäsenyysneuvotteluja käydään lähenemisneuvottelut ensin eurooppa neuvosto hyväksyy jäsenyysneuvottelujen aloittamisen uuden jäsenmaan kanssa minkä jälkeen uuden ehdokasmaan lakeja vertaillaan unionin säädöksiin neuvottelukokonaisuuksia on yleensä ja niiden arviointikriteereistä sovitaan ennen neuvottelujen aloittamista kustakin neuvottelukokonaisuudesta käydään erilliset neuvottelut jotka voivat kestää vuosia hakijamaan täyttäessä neuvottelukokonaisuuksien kriteerit se esittää sekä maansa kannan neuvotteluihin että toimenpide ehdotukset jonkin asian saattamisesta voimaan minkä jälkeen ministerineuvosto hyväksyy eu n kannan komission ja jäsenmaan välisiin neuvotteluihin varsinaiset liittymisneuvottelut käydään kunkin ehdokasmaan ja komission välillä liittymisneuvotteluiden jälkeen hakijamaan täytyy täyttää jäsenyysehdot ja sopeuttaa lainsäädäntönsä unionin vaatimusten mukaisesti tarvittaessa hakijamaalle voidaan myöntää erityisjärjestelyjä tai siirtymäaika jonkin asian saattamiseksi kuntoon sen jälkeen neuvostossa kokoontuvien jäsenvaltioiden edustajien on kannatettava jäsenyyttä yksimielisesti käytännössä jäsenvaltioiden kantaa on kysytty jo useaan otteeseen ennen tätä vaihetta myös euroopan parlamentilta on saatava sen jäsenten ehdotonta enemmistöä edustava puoltava lausunto jäsenvaltiot ja ehdokasmaa tai maat ratifioivat liittymissopimuksen omien perustuslaillisten menettelyjensä mukaan ehdokasmaat saavat neuvotteluaikana eu n tukea jotta niiden on helpompi kuroa umpeen taloudellisia kehityseroja esimerkiksi vuonna liittyneet kymmenen maata saivat tukea miljardia euroa kun käytiin keskustelua ilmeni että monia eurooppalaisia huolestuttaa kysymys unionin rajoista ja jopa identiteetistä esimerkiksi turkin mahdollinen jäsenyys herättää kysymyksen armenian ja georgian kaltaisten kaukasuksen maiden asemasta baltian maat puolestaan kannattavat ukrainan jäsenyyttä mutta valko venäjän poliittinen tilanne ja moldovan strateginen asema ovat ongelmallisia venäjän jäsenyys voisi synnyttää unioniin sekä poliittisesti että maantieteellisesti kestämättömän epätasapainon toisaalta liechtenstein norja ja sveitsi eivät ole hakemassa unionin jäseniksi vaikka täyttäisivätkin jäsenyysehdot sillä yleinen mielipide on näissä maissa liittymistä vastaan kaikkien eu maiden kansalliset kielet ovat unionin virallisia kieliä on esitetty kysymys onko kaikkien kielten rinnakkainen käyttö tarpeellista kaikissa tilanteissa euroopan unionilla on seitsemän virallista toimielintä joista jokaisella on oma tehtävänsä euroopan parlamentti eurooppa neuvosto euroopan unionin neuvosto eli ministerineuvosto euroopan komissio euroopan unionin tuomioistuin euroopan tilintarkastustuomioistuin ja euroopan keskuspankki euroopan parlamentissa työskentelee europarlamentaarikkoa jäsenmaasta lukumäärältään suhteessa kunkin maan väkilukuun heidät valitaan suorilla kansanvaaleilla viiden vuoden välein järjestettävissä europarlamenttivaaleissa edustamaan eu kansalaisia parlamentin toimipaikat ovat strasbourg bryssel ja luxemburg euroopan parlamentin kolme päätehtävää ovat lainsäädäntö valvonta ja talousarvio parlamentti hyväksyy euroopan komission ehdotuksiin perustuvaa eu lainsäädäntöä yhdessä eu n neuvoston kanssa se päättää kansainvälisistä sopimuksista ja eu n laajentumisista sekä arvioi euroopan komission työohjelmaa ja pyytää komissiolta lainsäädäntöesityksiä parlamentti toimii kaikkien unionin toimielimien demokraattisena valvojana se muun muassa valitsee euroopan komission puheenjohtajan hyväksyy uuden komission ja voi pakottaa sen eroamaan parlamentti päättää eu n talousarviosta yhdessä neuvoston kanssa sekä hyväksyy unionin pitkän aikavälin talousarvion parlamentti työskentelee valiokunnissa joissa valmistellaan lainsäädäntö ja täysistunnoissa joissa lainsäädäntö hyväksytään eurooppa neuvostossa määritellään yleiset poliittiset painopisteet mutta lainsäädäntövaltaa sillä ei ole neuvostoon kuuluvat eu maiden päämiehet eurooppa neuvoston puheenjohtaja ja komission puheenjohtaja eurooppa neuvosto kokoontuu vähintään kaksi kertaa kunkin puolivuotiskauden aikana yleensä kahden tai kolmen päivän ajaksi eurooppa neuvosto on virallinen aloitteentekijä unionin tärkeimpien toimialojen yhteydessä sillä on myös valtuudet sopia vaikeista asioista joista euroopan unionin neuvosto ei ole päässyt yksimielisyyteen eurooppa neuvosto käsittelee myös yhteiseen ulko ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviä ajankohtaisia aiheita jotta eu voisi diplomaattisissa kysymyksissä esiintyä yhtenä rintamana euroopan unionin neuvostossa oman maansa asioita ajavat kunkin eu maan hallitus ja ministerit neuvoston puheenjohtajana toimii kukin eu maa vuorollaan kaikkiin neuvoston kokouksiin osallistuu yksi ministeri jokaisesta jäsenmaasta sen mukaan mitä aihepiiriä käsitellään onko kysymys esimerkiksi ulkoasioista maataloudesta tai liikenteestä neuvostolla on lainsäädäntövalta jonka se jakaa euroopan parlamentin kanssa lisäksi neuvosto hyväksyy talousarvion yhdessä parlamentin kanssa neuvosto tekee myös euroopan komission neuvottelemat kansainväliset sopimukset neuvoston on tehtävä päätökset joko enemmistöpäätöksenä tai yksimielisesti riippuen käsiteltävästä aiheesta yksimielinen päätös vaaditaan tärkeissä kysymyksissä kuten perussopimuksen muuttaminen uuden yhteisen politiikan aloittaminen tai uuden jäsenvaltion liittyminen useimmissa muissa tilanteissa käytetään määräenemmistöäänestystä eli päätöksen hyväksymiseksi tarvitaan tietty ennalta määritetty äänimäärä kunkin eu maan äänimäärä vastaa suurin piirtein sen väestön kokoa euroopan komissio edustaa koko unionin etuja jäsenmaiden hallitukset valitsevat sen jäsenet jäsenet nimitetään viideksi vuodeksi kerrallaan jäsenvaltiot sopivat nimityksistä keskenään ja euroopan parlamentin on hyväksyttävä ne komissio on vastuussa parlamentille ja komission on erottava jos parlamentti antaa sille epäluottamuslauseen komissiossa on vuodesta ollut yksi jäsen kutakin jäsenvaltiota kohti komissio on hyvin itsenäinen sillä sen pitää huolehtia koko eu n edusta eikä se voi ottaa vastaan ohjeita yhdenkään jäsenmaan hallitukselta perussopimuksen valvojana sen on taattava että neuvoston ja parlamentin laatima lainsäädäntö pannaan täytäntöön jäsenvaltioissa jos näin ei tapahdu komissio voi viedä asian euroopan unionin tuomioistuimeen komissio on eu n toimeenpanoelin joten se toteuttaa neuvoston tekemät päätökset ja sillä on laajat valtuudet hallinnoida eu n yhteisiä politiikanaloja esimerkiksi tutkimusta ja teknologiaa kehitysapua sekä aluepolitiikkaa ja niitä koskevia määrärahoja euroopan komissiota avustaa pääosin brysselissä ja luxemburgissa toimiva virkamiehistö joka koostuu pääosastosta ja toimialasta euroopan unionin tuomioistuimen tehtävä on varmistaa että eu n oikeutta noudatetaan ja perussopimuksia tulkitaan ja sovelletaan oikein tuomioistuin toimii luxemburgissa ja siinä on yksi tuomari kustakin jäsenvaltiosta ja näiden apuna kahdeksan julkisasiamiestä tuomarit nimitetään jäsenvaltioiden hallitusten yhteisellä sopimuksella kuuden vuoden toimikaudeksi joka voidaan uusia euroopan unionin tilintarkastustuomioistuin pitää huolta siitä että unionin tulot ja menot on mitoitettu oikein ja laillisesti ja talousarviota on hallinnoitu moitteettomasti siinä on kustakin jäsenvaltiosta yksi jäsen joka nimitetään jäsenvaltioiden välisellä sopimuksella euroopan parlamentin kuulemisen jälkeen frankfurtissa toimiva euroopan keskuspankki ekp vastaa eurosta ja eu n rahapolitiikasta eu n seitsemää virallista toimielintä tukee viisi muuta tärkeää elintä euroopan talous ja sosiaalikomitea euroopan alueiden komitea euroopan investointipankki euroopan oikeusasiamies ja euroopan tietosuojavaltuutettu euroopan ulkosuhdehallinto avustaa unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa toimielinten yhteisiä elimiä ovat julkaisutoimisto joka tuottaa ja jakelee eu ta koskevia julkaisuja henkilöstövalintatoimisto joka palkkaa henkilöstöä eu n toimielimiin ja muihin elimiin henkilöstökoulutuskeskus joka tarjoaa koulutusta eu n henkilöstölle sekä tietotekniikan kriisiryhmä joka käsittelee toimielinten tietotekniikkajärjestelmiin kohdistuvia uhkia euroopan unionin jäsenmaihin on hajautettu erillisvirastoja hoitamaan tiettyjä teknisiä tieteellisiä tai hallinnointitehtäviä euroopan komission puheenjohtaja tiedosto charles michel cropped jpg charles michel eurooppa neuvoston puheenjohtaja tiedosto david maria sassoli the new president of the european parliament cropped jpg david sassoli euroopan parlamentin puhemies tiedosto josep borrell cropped jpg josep borrell unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja tiedosto lagarde christine official portrait jpg christine lagarde euroopan keskuspankin pääjohtaja euroopan unionin lainsäädäntö jakaantuu primaarilaisäädäntöön eli perussopimuksiin sekä sekundaarilainsäädäntöön euroopan unionin kaikki toiminta perustuu sen perussopimuksiin ne ovat jäsenmaiden kesken tehtyjä sitovia sopimuksia joissa määritellään unionin tavoitteet sen toimielimiä koskevat säännöt ja päätöksentekomenettelyt sekä suhteet unionin ja sen jäsenmaiden välillä perussopimukset ovat unionin jäsenmaiden vapaaehtoisesti ja demokraattisesti hyväksymiä euroopan unionin tärkeimmät perussopimukset voimaantulovuosineen euroopan unionin sekundaarilainsäädäntöön kuuluvat muun muassa asetukset direktiivit ja päätökset ne on johdettu perussopimuksissa määritellyistä periaatteista ja tavoitteista euroopan unionin päätökset on lissabonin sopimuksen voimaantulosta alkaen tehty tavalliseksi lainsäätämisjärjestykseksi kutsutun yleisen lainsäädäntömenettelyn mukaisesti poikkeuksellisesti yhteisessä ulko ja turvallisuuspolitiikassa käytetään hallitustenvälistä menettelyä ja unionin toimivaltaan siirrettyjen oikeus ja sisäasioiden kohdalla sovelletaan edelleen erityismenettelyjä joissa jäsenvaltioilla säilyy huomattava toimivalta euroopan unionin selvästi tärkein päätösmuoto on lainsäädäntö se voidaan jakaa sitoviin välineisiin ei sitoviin välineisiin sekä muihin välineisiin unionin sitovat välineet ovat asetus direktiivi ja päätös unionin lainsäädäädännöstä asetuksia on noin prosenttia vuonna päätöksiä noin prosenttia ja direktiivejä prosenttia direktiiveillä eu pyrkii harmonisoimaan unionin alueen oikeudenkäyttöä ja muilla määräyksillä se pyrkii tarkentamaan oikeusperustaa ja ohjaamaan sen soveltamista ja tulkitsemista unionin lainsäädännön ei sitovia välineitä ovat suositukset ja lausunnot niillä ei ole velvoittavaa luonnetta mutta niillä voidaan katsoa olevan poliittista vaikutusta unionin lainsäädännön muihin välineisiin kuuluvat muun muassa toimielinten sisäiset säännöt sekä erilaiset toimintaohjelmat lainsäädäntöön kuulumattomia päätöksiä ovat unionin budjetista päättäminen yhteiseen ulko ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvät päätökset perussopimusten muutoksista päättäminen sekä avoin koordinaatiomenetelmä euroopan unioni pystyy tekemään päätöksiä vain niillä politiikan osa alueilla joilla se on toimivaltainen euroopan unionin toimivaltuudet politiikan eri osa alueilla voidaan jakaa neljään luokkaan sen mukaan kuinka laajat ne ovat unionin päätöksentekoon vaikuttaa poliittisten päätöksentekijöiden poliittinen agenda eli se asioiden joukko jotka tiettynä ajanhetkenä ovat päätöksentekijöiden erityisen kiinnostuksen kohteena poliittinen agenda määrittelee mitkä asiat päätyvät käsiteltäviksi unionin yleisen päätöksentekoagendan ohella jokaiselle eu n toimielimelle voidaan myös määritellä sen tehtäviin liittyvä oma päätöksentekoagenda erilaiset intressiryhmät pyrkivät lobbaamalla vaikuttamaan itselleen tärkeiden kysymysten päätymiseen unionin päätöksenteon agendalle euroopan unionin oikeudenkäyttöä määrittävät ja rajaavat kolme perusperiaatetta ensinnäkin unioni voi toimia vain niillä alueilla joilla jäsenvaltiot ovat erikseen sille toimivaltuudet luovuttaneet toisekseen unionin oikeus on ensisijainen suhteessa kansainväliseen oikeuteen kolmanneksi kaikissa ratkaisuissa ja päätöksissä pyritään mahdollisimman lähelle päätöksenteon kohdetta euroopan unionin lainsäädäntö noudattaa niin sanottua tavanomaista eli tavallista lainsäätämisjärjestystä eri toimielinten roolit määritellään unionin perussopimuksissa komissiolla on yksinään jakamaton aloiteoikeus unionin lainsäädännön osalta euroopan parlamentin tulee hyväksyä lakiesitys ennen kuin se voi astua voimaan lakiesitys tarvitsee myös eu n neuvoston hyväksynnän jokainen näistä kolmesta toimielimestä voi tehdä tai esittää muutoksia lakiesitykseen varsinainen lakiesityksen käsittely voidaan jakaa neljään vaiheeseen ensimmäisessä vaiheessa komissio antaa lakiesityksen esikäsittelyn jälkeen esitys etenee ensimmäiseen käsittelyyn ensin euroopan parlamentissa sitten neuvostossa mikäli parlamentin ja neuvoston kannat eroavat toisistaan lakialoite etenee parlamentin toiseen käsittelyyn jonka pohjana on nyt neuvoston muotoilema yhteinen kanta jos neuvosto hyväksyy kaikki parlamentin esittämät muutokset esitys saa lainvoiman muussa tapauksessa lakiesitys etenee sovitteluvaiheeseen eli kolmanteen käsittelyyn joka tapahtuu erityisessä sovittelukomiteassa sen tekemä kompromissiehdotus joko hyväksytään tai hylätään euroopan parlamentin äänestyksessä euroopan unionin perussopimuksia voidaan muuttaa tavanomaisen muutosmenettelyn tai yksinkertaistetun muutosmenettelyn kautta tavanomaisessa muutosmenettelyssä jonkin jäsenvaltion hallitus euroopan parlamentti tai komissio tekee eurooppa neuvostolle esityksen perussopimusten muuttamiseksi eurooppa neuvosto kutsuu sen jälkeen koolle erityisen konventin joka laatii esityksen erityiselle hallitustenväliselle konferenssille sen puitteissa jäsenmaiden hallitukset käyvät keskusteluja löytääkseen yhteisymmärryksen perussopimusten muuttamiseksi jos eurooppa neuvosto päättääkin muutosesityksen suppeuden ja vähäisyyden johdosta olla kutsumatta koolle konventtia se antaa hallitusten väliselle konferenssille mandaatin valmistella perussopimusmuutos molemmissa tapauksissa lopuksi jäsenmaat päättävät ratifioivatko ne prosessin aikana hyväksytyt muutokset perussopimuksiin esitettävät muutokset tulevat voimaan ainoastaan jos kaikki jäsenvaltiot ratifioivat uuden sopimuksen yksinkertaistetussa muutosmenettelyssä perussopimuksia voidaan rajoitetusti muuttaa tavanomaista muutosmenettelyä huomattavasti kevyemmän proseduurin avulla sitä käytetään unionin sisäisiin politiikkoihin lukeutuvilla aloilla näiden lisäksi siltamenettelyllä eli passerelle menettelyllä eurooppa neuvosto voi yksimielisellä päätöksellä ottaa käyttöön enemmistöpäätösmenettelyn tai tavanomaisen lainsäädäntömenettelyn kunhan euroopan parlamentti asettuu tukemaan eurooppa neuvoston päätöstä lisäksi kaikki ehdotukset passerelle menettelyn käyttöön ottamiseksi on hyväksytettävä kaikissa kansallisissa parlamenteissa avoin koordinaatiomenetelmä on vuonna esitelty joustava ja kevyt menetelmä jota käytetään muun muassa kansallisten talousjärjestelmien uudistamisen tukena työllisyys ja sosiaalipolitiikassa sekä koulutus ja tutkimuspolitiikassa menetelmä perustuu jäsenmaiden väliseen vapaaehtoiseen yhteistyöhön jonka tavoitteena on vastavuoroinen oppiminen aluksi neuvosto määrittelee tavoitteet ja laaditaan yhteiset indikaattorit osallistuvat jäsenmaat laativat omat toimenpideohjelmansa ja sovitun ajanjakson jälkeen niiden suoritusta arvioidaan jäsenmaat vaihtavat kokemuksia ja käytäntöjä ja pyrkivät luopumaan huonoksi havaituista käytännöistä sekä lisäämään tietoa eri käytänteiden vaikutuksista erilaisissa olosuhteissa euroopan unionin puitteissa toimeenpanovaltaa käyttävät neuvosto ja komissio valtaosan unionin päätöksistä panevat toimeen jäsenmaat toimeenpanon ensimmäinen vaihe on laillinen toimeenpano jossa unionin lainsäädännön varsinaisen soveltamisen vaatimat toimenpiteet suoritetaan asetuksia sovelletaan heti niiden voimaantulon jälkeen mutta direktiivien toimeenpano edellyttää kansallisen lainsäädännön muuttamista toinen vaihe on käytännön toimeenpano eli tehtyjen päätösten konkreettinen toteuttaminen päävastuun päätösten toteuttamisesta kantavat yleensä jäsenvaltioiden virkamiehet kolmas vaihe muodostuu päätösten valvonnasta jäsenyysvelvoitteiden noudattamista valvoo komissio joka voi tarvittaessa nostaa kanteen tiettyä jäsenmaata kohtaan myös kansalliset tuomioistuimet suorittavat unionin lainsäädännön toimeenpanon valvontaa eu n nykyisen vuotuisen talousarvion suuruus on noin prosentti eu maiden yhteenlasketusta bkt sta ja se rahoitetaan niin sanotuista eu n omista varoista vuonna euroopan unionin budjetti oli noin miljardia euroa budjetti ei saa ylittää prosenttia kaikkien jäsenvaltioiden yhteenlasketusta bruttokansantulosta käytännössä talousarvio on pysynyt tämän katon alapuolella ja ollut esimerkiksi läpi luvun hyvin lähellä yhtä prosenttia bruttokansantulosta bktl varat ovat peräisin lähinnä tullimaksuista arvonlisäverosta ja jäsenvaltioiden maksuista vuotuisesta budjetista päättävät neuvosto ja parlamentti komission esityksen pohjalta komissio laatii alustavan talousarvioesityksen jonka euroopan parlamentti ja neuvosto käsittelevät ja pyrkivät saavuttamaan siitä yhteisymmärryksen lopuksi parlamentti äänestää talousarvion hyväksymisestä parlamentilla on myös valtuudet hylätä talousarvio mikäli se katsoo sen ensisijaisten tavoitteiden jääneen noudattamatta tällöin komission on laadittava uusi luonnos kunkin vuoden talousarvio kuuluu seitsenvuotiseen talousarviojaksoon josta käytetään nimitystä rahoitusnäkymät komissio euroopan parlamentti ja neuvosto sitoutuvat yhteiseen sopimukseen jonka tavoitteena on taata budjettikuri vahvistaa pitkän aikavälin suunnitelma ja parantaa yhteistyötä talousarviomenettelyn yhteydessä tähän sopimukseen sisältyy myös monivuotinen rahoituskehys jossa sovitaan kunkin talousarvion otsakkeen vuotuiset enimmäismäärät euroopan parlamentti ja euroopan tilintarkastustuomioistuin valvovat että talousarviota hallinnoidaan tehokkaasti eu n toimielinten on osoitettava parlamentille joka vuosi että ne käyttävät niille osoitetut varat asianmukaisesti vuosina eu n menot jakautuvat seuraavasti euroopan unionin sisämarkkinat käsittää unionin jäsenvaltioiden välisten kaupan esteiden poistamista kaupankäynnin vilkastuttamiseksi jäsenvaltioiden välisen kaupan ja vapaan kilpailun rajoitukset on vähitellen poistettu mutta sisämarkkinat eivät vielä merkitse yhtä ainoaa talousaluetta jotkin talouden alat lähinnä julkiset palvelut on jätetty kansallisen lainsäädännön alaisuuteen ja yksittäisillä eu mailla on edelleen päävastuu omasta verotuksestaan ja sosiaalisesta hyvinvoinnista suurin osa euroopan unionin maista käyttää yhteistä valuuttaa euroa se otettiin käyttöön muissa kuin käteismaksutapahtumissa ja kaikissa maksuissa vuonna jolloin laskettiin liikkeelle myös eurosetelit ja kolikot tuolloisista jäsenmaasta euron ovat ottaneet kaikki muut paitsi tanska yhdistynyt kuningaskunta ja ruotsi myöhemmin slovenia otti käyttöön euron malta ja kypros slovakia viro latvia ja vuonna liettua muut uudet jäsenvaltiot valmistautuvat ottamaan euron käyttöön sitä mukaa kuin täyttävät vaaditut kriteerit euroopan keskuspankki valvoo rahapoliittista vakautta ja jäsenvaltiot ovat sitoutuneet edistämään kasvua ja taloudellista lähentymistä euroseteleiden ja kolikoiden käyttöönotolla oli myös merkittävä psykologinen vaikutuksensa yli kaksi kolmasosaa eu kansalaisista hoitaa henkilökohtaiset raha asiansa euromääräisinä yhteinen valuutta antaa kuluttajille mahdollisuuden vertailla eri maiden hintoja suoraan varsinainen talous ja rahaliitto economic and monetary union emu luotiin vuonna maastrichtin sopimuksella joka sisälsi sitovan toteuttamissuunnitelman talous ja rahaliitosta euroalueen talouskriisi pakotti talous ja rahaliiton ulos maastrichtin sopimuksen maailmasta jossa jäsenmaiden talouspoliittinen suvereniteetti oli vahva eikä niillä ollut lainkaan yhteisvastuuta toistensa julkisista talouksista monet ovat nähneet tämän kehityksenä kohti liittovaltiota etlan ja ulkopoliittisen instituutin vuonna julkistetun tutkimuksen kolme tulevaisuuden mallia ovat liittovaltio emu fiskaaliunioni emu ja nyt syntymäisillään oleva pankkiunioni emu mahdollista liittovaltiota pidettiin tutkimuksen tekijöiden mielestä hankalana suomelle jos tärkeät ruotsi ja britannia jäisivät sen ulkopuolelle esimerkiksi jonkinlaisella liitännäisjäsenyydellä euroopan unionin euroalueen maiden ja eu n toimielimien käyttämä valuutta on euro eur muut valuutat eu n sisärajojen avaamisesta on ollut ilmeistä etua tavallisille ihmisille kun he voivat matkustaa ilman rajatarkastuksia vastapainoksi tosin eu n ulkorajojen valvontaa on tiukennettu jotta voitaisiin torjua ihmiskauppaa huumausaineiden salakuljetusta järjestäytynyttä rikollisuutta laitonta maahanmuuttoa sekä terrorismia euroopan yhteisön perustamissopimuksessa ei suunniteltu että euroopan maat yhdentyisivät oikeus tai sisäasioissa vapaan liikkuvuuden takia kävi kuitenkin tärkeäksi taata myös saman suojelu ja oikeussuoja kaikille missä tahansa eu n alueella alkuperäisiä perussopimuksia muutettiinkin vähitellen vuosien kuluessa euroopan yhtenäisasiakirjalla euroopan unionista tehdyllä sopimuksella maastrichtin sopimus ja amsterdamin sopimuksella vuonna alankomaiden belgian luxemburgin ranskan ja saksan hallitukset allekirjoittivat schengenissä sopimuksen joka helpotti matkustamista maiden välillä maat sopivat että ne lopettavat kaikki henkilötarkastukset yhteisillä rajoillaan yhdenmukaistavat muut kuin eu maiden rajoilla tehtävät tarkastukset ja ottavat käyttöön yhteisen viisumipolitiikan näin syntyi schengen alueena tunnetun vyöhyke jossa ei ole sisäisiä rajoja schengen sopimuskokonaisuudesta on sittemmin tullut osa eu n perussopimusta ja schengen alue on laajentunut nykyään sopimukseen kuuluu maata euroopan unionin maat irlantia lukuun ottamatta ja lisäksi norja islanti ja sveitsi eu maiden hallitukset ovat sopineet että turvapaikkahakemukset käsitellään yhteisesti sovittujen periaatteiden mukaan vuonna asetettiin tavoitteeksi että unionissa olisi yhteinen turvapaikkamenettely ja turvapaikan saaneiden asema olisi koko unionissa pätevä ja yhtenäinen lisäksi perustettiin euroopan pakolaisrahasto todellinen eu n yhteinen turvapaikka ja maahanmuuttopolitiikka ei silti ole toteutunut ranska ja saksa ovat todenneet puolalle ja unkarille että näiden pitää ottaa vastaan maahanmuuttajia tai jättää euroopan unioni toinen merkkipaalu on ollut europolin perustaminen se on haagissa sijaitseva poliisi ja tulliviranomaisista muodostuva eu n elin joka käsittelee kansainvälisen rikollisuuden koko kirjoa euroopan unionin eri jäsenvaltioissa on erilaiset oikeusjärjestelmät haagiin on kuitenkin perustettu eurojust yksikkö jonka tehtävä on auttaa eri valtioiden tutkinta ja syyttäjäviranomaisia tekemään yhteistyötä eurooppalainen pidätysmääräys joka on ollut voimassa tammikuusta korvaa pitkät luovutusmenettelyt siviilioikeuden alalla on pyritty lainsäädännön avulla helpottamaan tuomioistuinten päätösten täytäntöönpanoa valtioiden rajat ylittävissä avioero asumusero huoltajuus ja elatustapauksissa näin yhdessä maassa annettuja tuomioita voidaan soveltaa muissa eu maissa yhteisten menettelytapojen avulla yksinkertaistetaan ja vauhditetaan myös sellaisten siviilivaateiden sovittelua jotka ylittävät valtioiden rajat mutta ovat vähäisiä ja riitauttamattomia kuten velka tai konkurssitapaukset euroopan unionin ulkopolitiikkaan kuuluvat eu n yhteinen ulko ja turvallisuuspolitiikka yhteinen turvallisuus ja puolustuspolitiikka sekä eu n muut kansainväliset toimet euroopan unionin ulkopolitiikan tavoitteet määritellään eu n perussopimuksissa unionin yhteinen ulko ja turvallisuuspolitiikka yutp sekä euroopan turvallisuus ja puolustuspolitiikka etpp perustuvat maastrichtin amsterdamin ja nizzan sopimuksiin eu n jäsenmailla on mahdollisuus määritellä unionin ulkopolitiikan suuntaviivat ja toiminnan rajat eu n ulkopoliittinen päätöksenteko tapahtuu hallituksenvälisenä prosessina ja päätökset tehdään neuvostossa tai eurooppa neuvostossa euroopan unionin ulkopolitiikan yleinen tavoite on edistää ja turvata eu n intressejä ja arvoja niin sanotut eurooppalaiset arvot muodostavat eu n ulkopoliittisen agendan perustan unionin perussopimuksiin kirjattuja ulkopoliittisia tavoitteita ovat rauhan ja vakauden edistämisen ohella globaalin kestävän kehityksen edistäminen köyhyyden vastainen taistelu sekä ihmisoikeuksien puolustaminen ja edistäminen mukaisesti lissabonin sopimuksen määritelmän mukaisesti unionin kansainvälisen toiminnan tulee perustua niihin arvoihin jotka ovat toimineet euroopan integraation perustana unionin tulee kansainvälisessä toiminnassaan sitoutua myös demokratiaan oikeusvaltioperiaatteeseen ihmisoikeuksien kunnioittamiseen sekä tasa arvoon ja solidaarisuuteen lisäksi unionin tulee pyrkiä esimerkiksi edistämään ympäristönsuojelua ja katastrofintorjuntaa rauhanturvaamista konfliktinehkäisyä ja kansainvälisen turvallisuuden vahvistamista sopimuksen yksi tavoite on myös muodostaa unionin ympärille hyvinvoinnin ja hyvien naapuruussuhteiden vyöhyke jonka kautta lisätään vakautta eu n välittömässä läheisyydessä yleisiä linjauksia luovien perussopimusten ohella keskeinen eu n ulkopolitiikan käytännön tavoitteita määrittävä asiakirja on ollut euroopan turvallisuusstrategia vuodelta strategian linjaamat kolme päätavoitetta ovat uhkien torjunta turvallisuuden vahvistaminen eu n lähialueilla sekä multilateralismin vahvistaminen jossa edistetään moninapaisen maailmanjärjestyksen vahvistumista jossa tärkein asema olisi yhdistyneillä kansakunnilla vuonna euroopan unioni julkaisi ulko ja turvallisuuspoliittisen globaalistrategian jossa linjataan unionin yhteinen visio ja toimintasuunnitelma eu n toimille maailmassa sen viisi tavoitetta ovat unionin turvallisuus valtioiden ja yhteiskuntien kriisinsietokyky eu n itäisessä ja eteläisessä naapurustossa yhdennetty lähestymistapa konflikteihin yhteistyöhön perustuvat alueelliset järjestelmät sekä globaalihallinta luvulla saavuttaakseen ulkopoliittiset tavoitteensa euroopan unioni käyttää neljää pääinstrumenttia diplomaattisia instrumentteja ovat julistukset ja viralliset yhteydenotot oikeudellisia instrumentteja ovat kansainvälis oikeudelliset sopimukset usein kumppanuus ja yhteistyösopimukset kuten venäjän ja ivy maiden kanssa tai lähentymissopimukset kuten välimeren ei eu maiden eu jäsenyyttä tavoittelevien eurooppalaisten maiden sekä afrikan karibian ja tyynenmeren maiden kanssa kannustinjärjestelmiin lukeutuvat yleinen tullietuusjärjestelmä eu täysjäsenyys sekä erilaiset positiiviset ja negatiiviset sanktiot sotilas ja siviilikriisinhallinnan välineitä ovat erilaiset sotilaalliset operaatiot sekä konfliktien jälkeisen valtiorakennuksen tukeminen eu n sotiaallisen ulottuvuuden vahvistuminen luvulla on herättänyt keskustelua sotilasliitto naton ja eu n suhteesta yhdysvallat hyväksyy että euroopan unioni voi käyttää joitakin naton voimavaroja kuten tiedustelutietoja viestintäverkkoa komentolaitteita ja kuljetuskapasiteettia sellaisissa operaatioissa joissa yhdysvallat ei ole osallisena tiedonkeruu terrorismista ja sen torjuminen on laajentanut perinteisen puolustusyhteistyön käsitettä euroopan unionilla on yhteinen kauppapolitiikka euroopan unionin osuus maailman tuonnista ja viennistä on noin prosenttia olennainen osa eu n kauppapolitiikkaa on maailman kauppajärjestö wto kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa unionin jäsenvaltioita edustaa euroopan komissio joka myös käyttää eu n puheenvuorot wto ssa komissio tekee tiivistä yhteistyötä jäsenvaltioiden ja euroopan parlamentin kanssa lopulliset päätökset tekee eurooppa neuvosto neuvottelumandaateista sekä kansainvälisistä sopimuksista ja erilaisista kauppapoliittisista toimista päättää euroopan unionin neuvosto eu n kauppapolitiikka on kytköksissä sen kehitysapupolitiikkaan useimpien kehitysmaiden vienti eu hun on tullitonta tai tullit ovat alennettuja etuuskohtelun avulla pyritään edistämään talouskasvua köyhissä maissa euroopan unionin kehitysyhteistyökumppaneina on noin maata aluetta ja järjestöä eri puolilta maailmaa eu ja sen jäsenmaat käyttivät kehitysyhteistyöhön vuonna yhteensä noin miljardia euroa mikä on yli puolet kaikesta maailman julkisesta kehitysavusta niin euroopan unionilla kuin jokaisella jäsenmaallakin on oma kehitysyhteistyönsä ja politiikkansa jäsenmaat sopivat keskenään yhteisistä käytännöistä ja periaatteista jotka ohjaavat jäsenmaiden kehitysyhteistyön toimeenpanoa unionin kehitysyhteistyötä rahoitetaan kehitysyhteistyön rahoitusvälineen dci sekä eu n budjetin ulkopuolella olevan euroopan kehitysrahaston ekr kautta euroopan unionin jäsenmailla on niin sanotut turvatakuut eli keskinäinen velvoite auttaa toisiaan tarvittaessa sotilaallisesti unioni tekee myös tiivistä yhteistyötä naton kanssa ja sillä on kriisinhallinnassa mahdollisuus tukeutua naton johtamis ja komentojärjestelmiin euroopan unioni on ollut mukana useissa kriisinhallintatehtävissä eri puolilla maailmaa kriisinhallintaoperaatioihin osallistuminen on jäsenvaltioille vapaaehtoista vuonna unioni sopi nopean toiminnan taistelujoukkojen muodostamisesta joukot koostuvat kansallisten asevoimien joukko osastoista eivätkä muodosta erityistä euroarmeijaa aseiden valmistuksessa pyritään yhteistyöhön ja asejärjestelmiä kehitetään yhteensopiviksi thessalonikin eurooppa neuvosto päättikin perustaa euroopan puolustusviraston euroopan unionilla on ollut myös useita siviilikriisinhallinta operaatioita kriisialueilla sekä alueilla joilla oikeusjärjestelmän rakenteet kaipaavat tukea ja koulutusta euroopan unioni on luonut useiden kumppaneiden kanssa assosiaatio yhteistyö ja kauppasopimuksia joilla tiivistetään suhteita unionin ulkopuolisiin maihin eu järjestää myös säännöllisiä huippu ja ministerikokouksia eu n ja välimeren maiden yhteistyötä parantamaan perustettiin vuonna välimeren unioni euroopan unioni sopi vuoden huippukokouksessa prahassa politiikkansa vahvistamisesta ja suhteiden tiivistämisestä armenian azerbaidanin georgian moldovan ukrainan ja valko venäjän kanssa tämän niin sanotun itäisen kumppanuuden yhteistyö ja kehitystavoitteet keskittyvät erityisesti neljään teemaan ohjelman tarkoitus on tuoda maat yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti lähemmäs euroopan unionia sekä rohkaista niiden omia uudistusprosesseja kun rooman sopimus solmittiin myös jäsenmaiden merentakaisista alueista ja maista tuli unioniin assosioituneita maita siirtomaavalta purkautui luvulla jolloin suhde muuttui itsenäisten valtioiden väliseksi kanssakäymiseksi kesäkuussa beninin pääkaupungissa solmittiin cotonoun sopimus euroopan unionin sekä afrikan karibian ja tyynenmeren akt valtioiden välillä se on toistaiseksi kunnianhimoisin kauppaa ja tukea koskeva sopimus kehitysmaiden ja teollisuusmaiden välillä siinä otettiin myös käyttöön menettelytapoja joilla voidaan käsitellä ihmisoikeuksien loukkauksia euroopan unionin asukasluku vuonna oli noin miljoonaa eu n väestö kasvaa sekä luonnollisesti että nettomuuton seurauksena samalla unionin väestö ikääntyy euroopan unionin elintaso ostovoimakorjatulla bruttokansantuotteella mitattuna on korkein länsi euroopan maissa ja pohjoismaissa ja pienin itä euroopan maissa eu on perustanut rakennerahastoja jotta köyhempiä alueita voitaisiin kehittää ja eroja tasoittaa euroopan unionilla on virallista kieltä kaikki eu n asetukset ja muu lainsäädäntö julkaistaan kaikilla näillä kielillä iiriä lukuun ottamatta ja eu kansalaisilla on oikeus kommunikoida unionin toimielinten kanssa millä tahansa virallisella kielellä eu maissa puhutaan kaikkiaan yli tä alkuperäistä alue ja vähemmistökieltä kuten saamea ja näillä kielillä on noin miljoonaa puhujaa eu lla on monikielisyyspolitiikka jonka tavoitteena on tukea euroopan kielellistä monimuotoisuutta sekä edistää kieltenoppimista eu pyrkii vuoteen mennessä nostamaan uusiutuvien energialähteiden osuuden energiankulutuksesta prosenttiin ja parantamaan energiatehokkuutta prosenttia eu on asettanut tavoitteekseen vähentää kasvihuonekaasupäästöjään vuoden tasosta prosenttia vuoteen mennessä ja prosenttia vuoteen mennessä vuoden tavoitteensa eu onnistui saavuttamaan jo vuonna euroopan unionin jäsenmaat ovat riippuvaisia energian tuonnista sillä tuonti käsitti esimerkiksi vuonna prosenttia kulutetusta energiasta kypros luxemburg ja malta ovat lähes kokonaan riippuvaisia energian tuonnista mutta tanska on energian nettoviejä ja puolan riippuvuus tuonnista on vähäinen kolme neljäsosaa eu n rahdista kuljetetaan maanteitse ja matkustajista useampi kuin kolme neljästä liikkuu maanteitä pitkin eu kannustaa ihmisiä käyttämään joukkoliikennettä ja kuljetusyrityksiä siirtämään rahtia juniin laivoihin ja proomuihin jotta ruuhkat maanteillä helpottuisivat ja ympäristöä säästettäisiin euroopan parlamentti ja komissio loivat euroopan kulttuuripääkaupunki ohjelman jossa valitaan vuosittain eurooppalainen kaupunki kulttuuripääkaupungiksi eu n muita kulttuurisia hankkeita ovat olleet esimerkiksi seitsenvuotiset kulttuuriohjelmat kulttuuri ja kulttuuri sekä euroopan kulttuurikuukausi erilaiset mediaohjelmat kuten media i media ii media plus ja vuosien mediaohjelma sekä euroopan nuoriso orkesteri euroopan unionin kirjallisuuspalkinto jaettiin ensi kertaa vuonna palkinto on osa luova eurooppa ohjelmaa jolla pyritään tukemaan kirjankustannusalaa euroopassa euroopan unionin kansalaisuus on kirjattu perustamissopimukseen sen mukaan unionin kansalainen on jokainen jolla on jonkin jäsenvaltion kansalaisuus unionin kansalaisuus täydentää mutta ei korvaa jäsenvaltion kansalaisuutta maastrichtin sopimuksen mukaan euroopan unionin kansalaisilla on oikeus matkustaa työskennellä ja asua missä tahansa unionin alueella jokaisella on kansallisuuteen katsomatta oikeus äänestää ja olla ehdokkaana kunnallisissa sekä euroopan parlamentin vaaleissa siinä eu maassa jossa asuu vuoden amsterdamin sopimus vahvisti perusoikeuksien käsitettä sen mukaan eu maata vastaan voidaan ryhtyä toimiin jos se ei kunnioita eu kansalaisten perusoikeuksia sopimuksella laajennettiin syrjimättömyysperiaate koskemaan kansalaisuuden lisäksi sukupuolta rotua uskontoa ikää ja sukupuolista suuntautumista euroopan oikeusmiehen virka on perustettu eu n tuomiseksi lähemmäs kansalaisia lisäksi unionin kansalaisilla on oikeus tehdä vetoomus euroopan parlamentille euroopan unionin symboleja ovat euroopan lippu jonka tähteä kuvaavat yhtenäisyyttä ja harmoniaa sekä euroopan hymni joka on peräisin ludwig van beethovenin yhdeksännestä sinfoniasta eurooppa päivää vietetään toukokuuta eu n tunnuslause on moninaisuudessaan yhtenäinen jäsenmaista llä on yhteinen valuutta euro vuonna suomalaisista piti eu jäsenyyttä hyödyllisenä kaikista eu laisista ja äänestäisi eu jäsenyyden puolesta vastaan euroopan unionin kansalaisten mielipiteitä unionista mitataan vuosittaisella eurobarometri kyselytutkimuksella jonka julkaisee euroopan parlamentti toukokuussa julkaistun kyselyn mukaan noin prosenttia eu kansalaisista pitää maansa jäsenyyttä unionissa hyvänä asiana ja prosenttia kokee että heidän maansa hyötyy eu jäsenyydestä eu jäsenyyden kannatus on suurinta luxemburgissa vuonna eu jäsenyyden kannatus oli korkeimmillaan vuoteen matalimmillaan kannatus on ollut vuonna sussexin yliopiston eu tutkimuksen professorit aleks szczerbiak ja paul taggart jakavat euroskeptismin kahteen osaan kovan ja pehmeän linjan edustajiin kovan linjan edustajat vastustavat euroopan unionia periaatteesta he haluavat irrottaa oman maansa eu n jäsenyydestä ja tavoittelevat koko eu n lakkauttamista szcherbiak ja taggart luokittelevat kyseiseen ryhmään kuuluviksi euroopan parlamentin vapaa ja demokraattinen eurooppa ryhmän puolueet jolla ei ole suomalaisjäseniä pehmeän linjan kriitikot kannattavat eu jäsenyyttä ja eu n olemassaoloa mutta vastustavat tiettyjä eu n poliitikkoja ja liittovaltiokehitystä pehmeän linjan kriitikoihin kuuluvat parlamentin pohjoismaiden vihreä vasemmisto ryhmä joiden jäsenenä on vasemmistoliitto sekä euroopan konservatiivit ja reformistit ryhmä jonka suomalaisena jäsenenä ovat perussuomalaiset euroopan unionista eroaminen on tullut mahdolliseksi lissabonin sopimukseen vuonna lisätyn artiklan myötä eroa hakeva jäsenvaltio ilmoittaa ensin eroaikomuksestaan eurooppa neuvostolle saatuaan euroopan parlamentin hyväksynnän unioni neuvottelee ja tekee eurooppa neuvoston antamien suuntaviivojen perusteella ja euroopan unionin neuvoston toimesta kyseisen jäsenvaltion kanssa eroamiseen liittyvän sopimuksen on myös mahdollista että erosopimusta ei saada aikaan eron voimaantulon jälkeen asianomaiseen jäsenvaltioon ei enää sovelleta unionin perussopimuksia iso britannia on ensimmäinen eu n jäsenvaltio joka on käynnistänyt eroprosessin yhdistyneen kuningaskunnan hallitus aktivoi maaliskuuta eu n perussopimuksen artiklan ja täten aloitti eroprosessin koska kesäkuussa britanniassa pidetyssä kansanäänestyksessä enemmistö äänestäjistä prosenttia oli äänestänyt eu eron puolesta maaliskuulle suunniteltua eroa lykättiin alkuperäisestä päivämäärästä euroopan parlamentti hyväksyi sopimuksen britannian erosta tammikuuta minkä seurauksena ero tuli voimaan tammikuun lopussa eron jälkeen britannia ja eu aloittavat neuvottelut tulevasta suhteestaan eroa seuraa vuoden loppuun asti kestävä siirtymäaika jolloin britannian ja eu n oikeudet ja velvollisuudet toisiaan kohtaan eivät juurikaan muutu esperanto alkujaan lingvo internacia on luonnollisiin kieliin perustuva keinotekoinen kansainvälinen apukieli jonka loi l l zamenhof luvulla puolassa esperanto perustuu sanastoltaan enimmäkseen romaanisiin kieliin kun taas kieliopissa on vahvoja vaikutteita slaavilaisista kielistä sen tarkoitus ei ole korvata luonnollisia kieliä vaan toimia helposti opittavana kielenä joka helpottaa erikielisten ihmisten välistä kommunikointia vaikka mikään ylikansallinen elin ei ole ottanut esperantoa virallisesti käyttöön sillä on kasvava aktiivinen puhujayhteisö joka on käyttänyt kieltä jatkuvasti sen julkaisemisen jälkeen esperanton nykyinen nimi syntyi salanimestä dr esperanto tri toivoja jolla puolanjuutalainen silmälääkäri l l zamenhof julkaisi kielen vuonna tästä tarkemmin unua libro zamenhof itse käytti aluksi kielestään vain nimeä lingvo internacia kansainvälinen kieli hänen tarkoituksenaan oli luoda helposti opittava ja neutraali kieli käytettäväksi lingua francana erikielisten ihmisten kommunikointiin tällaisena yhteiskielenä toimivat noihin aikoihin keski euroopassa erityisesti ranska ja saksa zamenhofin asuinalueilla myös venäjä kun taas englannin merkitys oli varsin pieni nykyään esperantoa käytetään mitä moninaisimmissa yhteyksissä matkustettaessa kirjeenvaihdossa kirje ja sähköposti pikaviestimissä musiikissa kirjallisuudessa kirjojen käännös ja alkukielenä kulttuurivaihdossa ylipäätään kokouksien työkielenä siltakielenä eri kielten välillä sekä kielineuvonnassa sen kieliopin ehdottoman säännönmukaisuuden ja havainnollisuuden vuoksi merkillepantavaa on myös esperantoksi toimitettujen blogien ja muiden verkkosivustojen voimakas määrällinen kasvu esperantolla on noin tuhat äidinkielistä puhujaa suomen ensimmäinen esperantoyhdistys perustettiin jyväskylään vuonna zamenhof on kertonut kuinka hän kiinnitti huomiota usein näkemiinsä venäjänkielisiin kyltteihin veitsarskaja ovenvartijan huone ja konditerskaja konditoria jotka tulevat sanoista veitsar ovenvartija eteisvahtimestari ja konditer kondiittori näiden sanojen yhteinen pääte skaja sai hänet huomaamaan kuinka johdinten käyttö voi vähentää opeteltavien sanojen määrää hän päätti käyttää sanaston pohjana romaanisia ja germaanisia kieliä joita opiskeltiin eniten näin sanat olisivat tuttuja mahdollisimman monille zamenhof opetti kielensä varhaista versiota luokkakavereilleen hän työskenteli käännösten ja runouden parissa kuusi vuotta nähdäkseen mitkä hänen kielitieteellisistä teorioistaan todella toimivat ja mitkä täytyi hylätä kömpelyyden tai rumuuden vuoksi hän käänsi muun muassa osia raamatusta ja shakespearen teoksista kielelleen varhaisimmat zamenhofin kirjoittamat tekstit sisältävät nykyesperanton mukaan melko paljon virheitä sillä kieli ei ollut vielä kehittynyt lopulliseen muotoonsa eikä zamenhof toisaalta välttämättä ollut vielä itse sisäistänyt kielen kaikkia piirteitä kun hän vihdoin oli valmis julkaisemaan kielen tsaarin sensuuri oli liian tiukka sen julkaisemiseksi minkä vuoksi julkistaminen viivästyi ja zamenhofilla oli lisää aikaa kehittää kieltä vuonna hän julkaisi esperanton idean ja rakenteen kuvailleen vihkosen ns unua libro ensimmäinen kirja salanimellä dr esperanto tohtori toivova josta kielen nimi myöhemmin periytyi tältä pohjalta esperanto kehittyi nykyään puhutuksi kieleksi ensimmäisinä vuosina kieltä käytettiin pääasiassa zamenhofin ja kieltä aikaisin oppineiden julkaisuissa vuosina ilmestyi nrnbergissä ensimmäinen esperantonkielinen lehti la esperantisto vuonna zamenhof teki lehden julkaisijan wilhelm trompeterin ja joidenkin muiden johtavien esperantistien vaatimuksesta äänestyksen esperanton uudistamisesta uudistuksessa muun muassa ehdotettiin esperanton erikoismerkkien ja useimpien niitä vastaavien äänteiden poistoa ja näin ollen aakkosten määrän pudottamista een monikon j päätteen muuttamista i päätteeksi n päätteisen akkusatiivin korvaamista sanajärjestyksestä riippuvalla akkusatiivilla adjektiivien ja adverbien erottelun poistoa partisiippien vähentämistä kuudesta kahteen sekä korrelatiivitaulukon sanojen korvaamista enemmän latinaa muistuttavilla sanoilla lehden lukijat hylkäsivät ehdotukset murskaavasti mutta monet uudistusmieliset jättivät esperanton ja joitakin muutosehdotuksista käytettiin myöhemmissä esperantoon pohjautuvissa kielissä kuten idossa la esperantiston jälkeen alkoi vuonna uppsalassa ilmestyä lingvo internacia niminen lehti aluksi esperantoliike kasvoi eniten venäjällä ja itä euroopassa mutta se levisi pian länsi eurooppaan vuosina paikallisia yhdistyksiä syntyi esimerkiksi moskovaan pietariin vilnaan varsovaan helsinkiin mncheniin nrnbergiin malagaan uppsalaan göteborgiin ja sofiaan kuitenkin vasta vuonna perustettiin ranskan ensimmäinen esperantoliike pariisin vuoden maailmannäyttelyssä esiteltiin myös esperantoa ja liike saikin huomattavan paljon uusia jäseniä mukaan liittyi myös korkean luokan ranskalaisia vuonna liike oli levinnyt kanadaan vuonna algeriaan chileen japaniin meksikoon ja peruun vuonna tunisiaan sekä vuonna australiaan yhdysvaltoihin guineaan indokiinaan uuteen seelantiin tonkiniin ja uruguayhin vuonna maailmalla julkaistiin jo esperantonkielistä aikakauslehteä maakohtaiset järjestöt perustettiin italiaan ja sveitsiin vuonna meksikoon vuonna britanniaan vuonna belgiaan ja alankomaihin vuonna tanskaan saksaan ruotsiin ja japaniin vuonna suomeen ja irlantiin vuonna saksankieliseen itävalta unkariin ja yhdysvaltoihin vuonna kiinaan vuonna sekä uuteen seelantiin australiaan unkariin ja norjaan vuosina ja paikallisia järjestöt perustettiin bostoniin ja montevideoon vuonna pretoriaan ja samosiin vuonna ja jerusalemiin vuonna paikallisten järjestöjen lisäksi esperantistit perustivat esperantonkielisiä erikoisjärjestöjä esimerkiksi katolilaisille tiedemiehille ja lääkäreille vuonna pidettiin ensimmäistä kertaa pieni kansainvälinen esperantokongressi vuonna ranskan boulogne sur merissä pidetyssä ensimmäisessä kansainvälisessä esperanton maailmankongressissa oli yhteensä osanottajaa eri maasta kongressissa vahvistettiin esperanton muuttumattomaksi perustaksi zamenhofin kirjoittama esperanton peruskieliopin sisältävä fundamento de esperanto esperanton perusteet johon ylimmälläkään kielellisellä elimellä ei ole oikeutta tehdä muutoksia teos sisältää aiemmin julkaistun niin sanotun säännön kieliopin harjoituskirjan ekzercaro sekä sanaluettelon universala vortaro tässä kongressissa zamenhof myös irtisanoutui esperantoliikkeen johtajuudesta sillä hän ei halunnut häneen kohdistuvien ennakkoluulojen tai antisemitismin estävän kielen kehitystä esperanton maailmankongressi on järjestetty vuodesta lähtien joka vuosi lukuun ottamatta maailmansotien aikaisia vuosia vuonna vuotias sveitsiläinen hector hodler perusti genevessä universala esperanto asocion esperanton maailmanjärjestön jolla on nykyään jäseniä noin maasta uea vastaa esimerkiksi esperanton maailmankongressien järjestämisestä belgian ja saksan välissä vuosina sijainneen autonomisen moresnetin pienestä ja monikulttuurisesta väestöstä melko suuri osa puhui esperantoa vuonna wilhelm molly ehdotti että moresnetista olisi tehty maailman ensimmäinen esperantonkielinen valtio nimeltä amikejo ystävyyden paikka mutta ehdotus ei ehtinyt toteutua ennen moresnetin kaatumista kylmä sota hankaloitti esperantoliikkeen toimimista erityisesti ja luvuilla sillä sen molemmat osapuolet pelkäsivät että esperantoa käytettäisiin vastustajan propagandaan luvulla liike kuitenkin voimistui jälleen ja levisi uusille alueille vahvimmin iraniin vuonna vuonna afrikassa oli jo niin paljon esperantisteja että he pystyivät järjestämään oman mantereen esperantokongressinsa viime vuosina afrikan esperantoliike on edelleen kasvanut ja kehittynyt esperantoliikkeen vuonna hyväksymä rajoittaa kielen peruspiirteisiin ja arvoihin tehtäviä muutoksia julistus määräsi muiden asioiden ohella että kielen pohjan pitäisi säilyä fundamento de esperanton mukaisena ikuisesti eikä kenelläkään ole oikeutta tehdä siihen muutoksia julistus sallii kuitenkin uusien ilmaisujen esittämisen kuten puhuja sopivaksi näkee kunhan se noudattaa kielen tyyliä monet esperantistit uskovat että boulognen julistus on suuri syy siihen että esperantoyhteisöstä tuli paljon suurempi ja vakaampi kuin minkään muun keinotekoisen kielen puhujayhteisöstä liiallinen yritys on monien mukaan haitannut muiden keinotekoisten kielten kuten idon puhujayhteisön kehitystä tasapainoiseksi yhteisöksi monet keinotekoisten kielten luojat ovat myös liian omistushaluisia tuotoksiinsa ja ovat yrittäneet estää muita kehittämästä niitä esimerkiksi volapkin kehittäjän johann martin schleyerin sanotaan pitäneen kielensä kehitystä liikaa omissa käsissään mikä toisaalta aiheutti kiistoja ja hajaannusta kielen puhujien sisällä zamenhof sen sijaan julisti esperanton kuuluvan esperantisteille ja siirtyi taka alalle kielen julkistamisen jälkeen esperanton kieliopin kuvaus oli ensimmäisissä kirjoissa hyvin epäselvä joten yksimielisyys kielen joistakin piirteistä kehittyi vasta seuraavien vuosien aikana jo ennen boulognen julistusta kieli oli kuitenkin hyvin vakaa sillä siihen tehtiin vain yksi sanastollinen muutos julkaisemisen jälkeisenä vuotena aikaa ilmaisevien korrelatiivien kian milloin tian silloin nenian ei milloinkaan ian joskus ian aina an pääte vaihdettiin am päätteeksi kiam tiam neniam iam iam jottei se joidenkin sanojen kohdalla sekoittuisi adjektiivia ilmaisevien korrelatiivien akkusatiivimuotojen kian millaista tian sellaista nenian ei minkäänlaista ian jonkinlaista ja ian kaikenlaista kanssa kieleen on tehty joitakin pieniä muutoksia mutta vain suuren kannatuksen tukemana mikään määräysvalta ei ohjaile esperantoa joten siihen ei voi myöskään syntyä mielivaltaisia muutoksia kuten monissa muissa keinotekoisissa kielissä vaikka nykyaikainen esperanton käyttö eroaa jossakin määrin alkuperäisestä kuvauksesta ovat muutokset pikemminkin sanastollisia kuin kieliopillisia tai äänteellisiä esimerkiksi käännös lauseesta minä pidän tästä on usein mi atas i tiun vaikka se sanatarkasti tarkoittaa minä arvostan tätä perinteinen tapa sanoa se olisi i tiu plaas al mi joka tarkoittaa sanatarkasti tämä miellyttää minua nykyään molempia tapoja käytetään melko paljon nykyesperantossa ei myöskään tunneta juuri maskuliinisia juurisanoja kuten aikaisemmin ammattinimikkeet kuten dentisto hammaslääkäri ihmisiä kuvaavat sanat kuten junulo nuorukainen sekä verbeistä muodostetut substantivoidut partisiippimuodot kuten kuranto juoksija tarkoittivat aikaisemmin ainoastaan miestä ellei siihen lisätty feminiinistä ino päätettä dentistino junulino kurantino nykyesperantossa ainoastaan muutamat pääasiassa sukulaisuussuhteita kuvaavat sanat ovat oletuksena maskuliinisia lisäksi muutoksia on tehty valtioiden nimiin joiden ujo päätteet ovat muuttuneet io päätteiksi myös a päätteiset naisten nimet esimerkiksi maria hyväksytään nykyään vaikka a on adjektiivien pääte kun taas entiset kielenpuhdistajat olisivat vaatineet substantiivin päätettä o esimerkiksi mario näiden lisäksi esperantistit ovat muodostaneet useita sanoja ilmaisemaan tuoreempia käsitteitä vaikkakin nämä ovat mahdollisuuksien mukaan olleet yhdenmukaisia kielen olemassa olevan tyylin kanssa esimerkiksi tietokonetta kutsuttiin aikaisemmin komputeroksi tai komputoroksi englannin computer sanan mukaan kunnes sana komputilo pääte il ilmaisee työkalua juurisanasta komputi käsitellä tietoja vakiintui sen esperantolle paremmin sopivan tyylin vuoksi ero on toinen esimerkki vaikka valuutasta käytetään nimeä euro useimmissa euroopan unionin virallisissa kielissä sopii ero esperantoon paremmin sen fonologian vuoksi kaikki muutokset eivät ole kuitenkaan vielä laajalti hyväksyttyjä esimerkiksi sana ipa halpa on vaihtoehtoinen sana sanalle malmultekosta paljon maksavan vastakohta joidenkin esperantoharrastajien mielestä esperantoa vastaan ovat monet nykyisen maailmanjärjestelmän rakenteet kielien kääntämis ja koulutusbisnes ennakkoluulot ja eri maiden äärikansalliset ainekset silti se heidän mukaansa voisi levitä laajasti väestön ala ja keskiluokkien keskuudessa jolloin jossain vaiheessa saavutettaisiin se kriittinen massa jolloin markkinoijien ja poliitikkojen olisi pakko tunnustaa esperantistien olemassaolo tarvetta esperanton kaltaiselle kansainväliselle yleiskielelle on kuitenkin vähentänyt englannin kielen nouseminen yhä selvemmin lingua francan asemaan koska esperanto on keinotekoisesti luotu kansainvälinen apukieli se ei kuulu millekään kansalle tai valtiolle eikä sen käyttö rajoitu millekään tietylle alueelle sen puhujia on ympäri maailmaa arviolta noin maassa eniten kuitenkin keskisessä ja itäisessä euroopassa kiinassa ja itäisessä aasiassa esperanto ei ole minkään valtion virallinen kieli vaikka luvun alkupuolella oli suunnitelmia muodostaa moresnetista ensimmäinen esperantonkielinen valtio ja lyhytikäinen niminen keinotekoinen mikrovaltio käytti esperantoa virallisena kielenään vuonna kuitenkin se on useiden kansalaisjärjestöjen pääosin esperantoliikkeiden virallinen työkieli suurimmalla näistä järjestöistä lla esperanton maailmanliitto on viralliset neuvoa antavat suhteet yhdistyneisiin kansakuntiin ja unescoon washingtonin yliopiston professorin sidney culbertin tekemän tutkimuksen mukaan noin miljoonaa ihmistä puhuu esperantoa niin hyvin että osaa tervehtimisen lisäksi myös kommunikoida esperantoksi tyydyttävällä tasolla tutkimus ei koskenut pelkästään esperantoa vaan myös muita kieliä ja monet esperantistit epäilevät tämän korkean luvun todenperäisyyttä culbertin lukua on kuitenkin monissa tietolähteissä kuten ethnologuessa pidetty esperanton puolivirallisena puhujamääränä vaikkakin jälkimmäinen pyöristää luvun miljoonaan ethnologue myös arvioi maailmassa olevan äidinkielenään esperantoa puhuvaa henkilöä esperanton puhujamäärän määrittäminen on vaikeaa sillä useimmiten puhujamäärissä otetaan huomioon äidinkielenään kieltä puhuvat eikä kieltä opiskelleet henkilöt koska esperanto on tarkoitettu apukieleksi kansainväliseen kommunikointiin eikä korvaavaksi äidinkieleksi sillä on vain muutama äidinkielellinen puhuja joista kaikki ovat kaksi tai kolmikielisiä helsingin yliopiston professorin jouko lindstedtin hyvin suuntaa antavan arvion mukaan maailmassa on esperantoa puhuvia seuraavasti esperantosta ei ole syntynyt uusia murteita kuten luonnollisista kielistä tämä johtuu kielen säännönmukaisesta luonteesta ja käytön suunnitellusta alueesta ihmisillä on tapana luoda ja kehittää alueellisia muunnoksia päivittäin käyttämistään kielistä mutta esperanton tapauksessa tällainen tekisi kansainvälisestä kommunikoinnista paljon vaikeampaa ja olisi näin vahvasti kielen alkuperäistä tarkoitusta vastaan kuten murteita myöskään slangia ei esperantossa ole syntynyt juuri ollenkaan sillä samoin kuin murteiden tapauksessa se tekisi kansainvälisestä kommunikoinnista vaikeampaa joitakin yksittäisiä helposti tunnistettavia slangisanoja kuitenkin on näistä tunnetuimpia lienevät tervehdyksestä saluton moi muodostetut sal luton ja sa tai sen sijasta tervehdykseen käytettävä salaton salaattia muita slangisanoja ovat esimerkiksi sti sanasta esti olla espo sanasta esperanto ja etuliitteestä mal epä ja loppuliitteestä in tar tär muodostettu malino epätär mies poika uros koiras jne vuosien varrella monet ryhmät ja yksittäiset henkilöt ovat esittäneet uusia kieliprojekteja esperanton paranneltuina versioina melkein kaikki näistä projekteista ovat kuolleet epäonnistuttuaan kehittymään suunnitteluvaihetta pidemmälle ainoa joka on saanut jonkin verran menestystä on ido jälkeläinen esperantoksi joka esiteltiin pariisissa lokakuussa sen pääeroavaisuudet esperantoon nähden ovat yksinkertaistettu kirjaimisto ja jotkin kieliopilliset ominaisuudet aikaisemmin melko monet esperantistit vaihtoivat kannatuksensa esperantosta idoon mutta nykyään sillä arvioidaan olevan vain noin puhujaa jotkin pienet uudistusprojektit jotka vaikuttavat vain pieneen osaan kielestä ovat saavuttaneet muutaman kannattajan jotka puhuvat omintakeista versiotaan kielestä diftongien jälkiosana on puolivokaali j tai puolivokaali diftongeja ovat aj ej oj uj a ja e toisin kuin suomessa esperantossa lähes kaikki vokaalit lausutaan lyhyinä pitkä vokaali voikin esiintyä ainoastaan painollisessa tavussa sanoissa paino on aina toiseksi viimeisellä tavulla eli toiseksi viimeisellä vokaalilla ja j päätteiset diftongit muodostavat kuitenkin vain yhden tavun yksitavuisissa ja monissa pikkusanoissa kuten unu yksi apud vieressä ja ili he ei ole painoa kirjain r lausutaan joko yksitäryisenä apikoalveolaarisena tremulanttina tai apikoalveolaarisena tremulanttina kirjain v lausutaan joko labiodentaalisena frikatiivina labiodentaalisena puolivokaalina tai labioveraalisena puolivokaalina kirjaimet dz lausutaan affrikaattana konsonanttiklustereita voi esiintyä sanan alussa ja keskellä esimerkiksi instrui opettaa mutta ei lopussa paitsi vierassanoissa ja runomuotoisen sanapäätteiden poisjättämisen johdosta esperantossa on huolellisesti osattava erottaa soinnilliset ja soinnittomat konsonantit kuten b ja p g ja k sekä d ja t toisistaan lisäksi on huomattava ettei esperantossa ole suomen äännettä vaan n ja g lausutaan selvästi erillään esperanto on täysin äänteenmukainen kieli jokainen kirjain äännetään ja kukin kirjain merkitsee aina samaa äännettä sen kirjoittamiseen käytetään latinalaisia kirjaimia joista on kuitenkin poistettu kirjaimet w x ja y lisäksi siihen on lisätty kirjaimet ja näin ollen kirjaimia on yhteensä luetellessa kirjaimia vokaalit lausutaan normaalisti ja konsonanttien perään lisätään o äänne esperanton erikoiskirjaimet ovat tietokoneella käytettävissä iso latin ja unicode merkistöissä jos ei ole mahdollista käyttää kyseisiä merkistöjä erikoiskirjainten ylämerkit voidaan korvata toisella merkillä yleisimmin ylämerkkien sijaan käytetään x kirjainta jota ei muutoin esperantossa käytetä x merkkiä pidetään kuitenkin melko rumana ja häiritsevänä kirjaimen voi tässä tapauksessa korvata myös tavallisella u kirjaimella sillä sekaantumisen vaaraa ei ole x n tilalla käytetään usein myös h kirjainta lähinnä ulkoasullisten seikkojen vuoksi zamenhof itse suositteli h kirjaimen käyttöä ylämerkkien sijaan ja merkin korvaamista u merkillä h merkin käyttäminen ylämerkkien sijaan on kuitenkin melko ongelmallista sillä se voi sekoittua h äänteen kanssa myös merkkiä käytetään mutta hyvin harvoin kielen kirjoittamiseen on kehitetty myös muita järjestelmiä mutta mikään niistä ei ole saavuttanut merkittävää suosiota sillä tietotekniikan kehitys on jo tehnyt esperanton omien kirjainten käytön mahdolliseksi useimmissa yhteyksissä suosituin näistä ehdotetuista kirjoitusjärjestelmistä lienee nova help alfabeto nha joka pyrkii olemaan mahdollisimman kansainvälinen korvaamalla esperanton kirjaimet ja kirjainyhdistelmät merkeillä joita käytetään ympäri maailmaa nova help alfabeton ongelmana pidetään sitä että siinä liian moni merkki on korvattu jolloin teksti on vaikeasti ymmärrettävää esperanto on suurelta osin kieliopiltaan indoeurooppalaista tyyppiä oleva kieli mutta sen kielioppi on useimpien indoeurooppalaisten kielten kielioppia paljon yksinkertaisempi siinä substantiiveilla ei ole sukuja ja verbit taipuvat säännöllisesti substantiiveilla ja adjektiiveilla on kaksi sijamuotoa nominatiivi ja akkusatiivi sekä yksikkö ja monikko adjektiivien ja substantiivien taivutuksen tulee täsmätä toisiinsa nähden verbit eivät taivu persoonamuodoissa akkusatiivipääte voi osoittaa myös muun muassa liikkeen suuntaa tai korvata joitakin prepositioita akkusatiivin vuoksi esperantossa ei ole määrättyä sanajärjestystä esperanton kielioppi on erittäin säännöllinen sitä kirjoitetaan kuten lausutaan ja sen rakenne on hyvin looginen kaikki nämä ominaisuudet tekevät esperantosta useimmille erittäin helposti opittavan kielen kaikkien substantiivien pääte on o adjektiivien a ja sanajuurista muodostettujen adverbien e kaikki esperanton verbit taipuvat säännöllisesti ja käyttävät samaa taivutuskaavaa verbeillä on kolme aikamuotoa preesens preteriti ja futuuri joiden lisäksi voidaan muodostaa liittoaikamuotoja esti verbin ja pääverbin partisiipin avulla tapaluokkia ovat indikatiivi konditionaali ja volitiivi lisäksi verbeillä on aktiivin ja passiivin partisiippimuodot kaikissa kolmessa aikamuodossa verbeillä ei ole persoonamuotoja eli verbimuoto on sama kaikissa persoonissa verbit muodostetaan lisäämällä juurisanaan verbimuodon pääte infinitiivin pääte on i preesensin as preteritin is futuurin os volitiivin u ja konditionaalin us volitiivi on esperanton oma tapaluokka se muistuttaa käytöltään imperatiivia ja subjunktiivia sillä sillä ilmaistaan toivomusta yleisimmin sitä käytetään käskynä jolloin verbin edestä voi jättää persoonapronominin pois jos käsky osoitetaan yksikön tai monikon toiselle persoonalle muussa tapauksessa persoonapronominia pitää käyttää volitiivia käytetään myös ke että sivulauseissa kun päälauseessa on jokin toivomusta ilmaiseva verbi esperanton juurisanaa kattanut perussanasto määriteltiin zamenhofin vuonna julkaisemassa lingvo internacia teoksessa kielen puhujien sallittiin kuitenkin lainata sanoja tarvittaessa muista kielistä kunhan ne löytyisivät mahdollisimman useista kielistä vuonna zamenhof julkaisi ensimmäisen esperanton sanakirjan universala vortaron joka sisälsi huomattavasti enemmän juurisanoja käännettynä viidelle eri kielelle siitä lähtien esperantoon on lainattu useita sanoja muista kielistä pääosin kuitenkin länsieurooppalaisista kaikki yhden puhujan lainaamat sanat eivät ole kuitenkaan tulleet yleiseen käyttöön viime vuosikymmeninä useimmat uusista lainasanoista ovat olleet teknisiä tai tieteellisiä termejä jokapäiväiset sanat ovat useimmiten syntyneet vanhojen sanojen yhdistelmistä kuten komputilo tietokone joka muodostuu sanoista komputi käsitellä tietoja ja ilo työkalu väline tai niille annetuista uusista merkityksistä kuten muso hiiri joka tarkoittaa nykyään myös tietokoneeseen kytkettyä laitetta aivan kuten suomenkin kielessä esperantistien välillä on jatkuvia kiistelyitä siitä onko tietty lainasana oikeutettu vai pitäisikö uusi sana luoda yhdistelemällä vanhojen sanojen merkityksiä juurisanojen ja niiden säännöllisen yhdistelemisen sääntöjen lisäksi esperanton opiskelijan täytyy opetella myös muutamia idiomaattisia yhdistelmiä kuten eldonejo pois antamisen paikka eli kustantamo myös joillakin juurisanoilla on idiomaattisia merkityksiä niiden sananmukaisten merkityksien lisäksi esimerkiksi sanasta krokodilo krokotiili muodostuneella verbillä krokodili tarkoitetaan omalla äidinkielellä puhumista tilanteessa jossa tulisi puhua esperantoa esimerkiksi kansainvälisissä esperantokonferensseissa esperantossa sanat muodostuvat vartalosta siihen mahdollisesti liitettävistä etu ja jälkiliitteistä sekä päätteestä joka ilmaisee sanaluokan tai verbin aika ja tapamuodon yhdestä juurisanasta voi päätteillä ja sanaluokkia vaihtamalla muodostaa jopa kymmeniä eri sanoja suurin osa esperanton kantasanastosta on lainattu indoeurooppalaisen kielikunnan eri kieliryhmistä lukijan äidinkieli suomi sana konduku on luettu väärin konduktu lukijan äidinkieli italia lukijan äidinkieli tekki lukijan äidinkieli kuuluu ääntämisen vivahteissa mutta ei vaikuta ymmärrettävyyteen lukunäytteissä on joissakin kohdin hieman eri sanamuoto ensimmäisen näytteen teksti on alla kahdessa muussa toinen säe on sanktigata estu via nomo ja neljäs fariu via volo toisen näytteen lopussa on myös säe ar via estas la regno kaj la potenco kaj la gloro eterne patro nia kiu estas en la ielo via nomo estu sanktigita venu via regno plenumiu via volo kiel en la ielo tiel anka sur la tero nian panon iutagan donu al ni hodia kaj pardonu al ni niajn uldojn kiel anka ni pardonas al niaj uldantoj kaj ne konduku nin en tenton sed liberigu nin de la malbono amen esperantoksi on kirjoitettu tai käännetty yhteensä yli kirjaa ja säännöllisesti ilmestyviä esperantonkielisiä aikakausjulkaisuja ilmestyy yli sata suosituin tapa käyttää kieltä lienee kirjeystävien hankkiminen joita varten on olemassa jo kymmeniä erilaisia palveluita tai palstoja monet kielen puhujat käyttävät esperantoa matkustaakseen halvalla ympäri eurooppaa käyttämällä pasporta servo palvelua jossa moni esperantisti tarjoaa esperanton puhujille ilmaista lomamajoitusta omassa kodissaan sekä mahdollisesti myös muita palveluita esperantistit kerääntyvät myös lukuisiin tapahtumiin ympäri maailmaa joista suosituin on esperantistia keräävä maailmankongressi universala kongreso de esperanto esperantokirjallisuus sai alkunsa jo ennen kielen virallista julkistamista kun kielen luoja l l zamenhof käänsi runoutta ja proosaa esperantoksi testatakseen kielen kehittyneisyyttä ja ilmaisukykyisyyttä nykyesperantistit voivat löytää näistä teksteistä paljon kielivirheitä joka johtui kielen kehitysvaiheesta myös kielen julkaisun jälkeen zamenhof kirjoitti ja käänsi ahkerasti tunnetuimpia käännöksiä ovat vanha testamentti ja useat william shakespearen näytelmät nykyään esperantoksi julkaistaan joka vuosi satoja kirjoja joidenkin arvioiden mukaan keskimääräinen vauhti on yksi uusi julkaisu joka päivä tunnetuimmat merkkiteokset antoine de saint exupryn pikku prinssistä la eta princo j r r tolkienin taruun sormusten herrasta mastro de l ringoj on käännetty esperantoksi monien suomenkielisten teosten kuten kalevalan ja aleksis kiven seitsemän veljestä teoksen sep fratoj tavoin myös muutamat suomalaiset ovat kirjoittaneet suoraan esperantoksi tunnetuimpia esperantokirjailijoita ovat antoni grabowski william auld julio baghy kazimierz bein jorge camacho klmn kalocsay mauro nervi ja claude piron myös monet lastenkirjat ja sarjakuvat on käännetty esperantoksi kuten asterix asteriks pinokkio pinokjo tintti tinjo peppi pitkätossu pipi trumpolonga vaahteramäen eemeli emilo ronja ryövärintytär ronjo rabista filino sekä anu ja antti cisko kaj vinjo esperantoksi ilmestyy säännöllisesti yli sata lehteä joista tunnetuimpia ovat kansainvälisen esperantojärjestön esperanto kansainvälisen esperantonuorten järjestön kontakto ja uutislehti monato esperantoksi julkaistaan myös erikoisalojen lehtiä ja useilla esperantojärjestöillä on oma lehti jotkin lehdet ilmestyvät internetissä suomen esperantoliitto julkaisee kuusi kertaa vuodessa ilmestyvää esperantolehteä ranskalainen le monde diplomatiue ilmestyy verkkojulkaisuna myös esperantoksi musiikkia esperantoksi on tehty heti esperanton julkaisusta lähtien nykyään esperantomusiikki käsittääkin useimmat musiikin alalajit kuoromusiikista rockiin tunnetuimpia yhtyeitä ovat esimerkiksi akordo dolchamar jomo omart kaj nataa kaj tiel plu kajto kore esperanto desperado ja persone vinilkosmo on pelkästään esperantomusiikkia julkaiseva levy yhtiö esperantoksi lähetetään radiolähetyksiä niin radioverkoissa kuin internetissäkin nykyisin ainakin china radio international melbourne ethnic community radio radio habana cuba radio audizioni italiane rai radio polonia ja radio vatican lähettävät esperantonkielistä materiaalia internet radioita ja podcasteja on joitakin kymmeniä vuonna jacues louis mah tuotti ensimmäisen kokopitkän esperantonkielisen elokuvan angoroj vuonna sitä seurasi pienellä budjetilla tehty kauhuelokuva nimeltä incubus jonka pääosaa näytteli william shatner incubus sai monilta esperantisteilta vastaan kritiikkiä näyttelijöiden huonon lausumisen takia yhteensä esperantoksi on tehty noin parisenkymmentä elokuvaa lisäksi esperanto on esiintynyt monissa elokuvissa taustalla kuten ssä ja charles chaplinin diktaattorissa vuonna angalo niminen verkkosivusto aloitti hankkeen esperantonkielisen internetissä toimivan televisiokanavan perustamiseksi tarkoituksena oli kerätä lahjoituksin euroa mutta niitä tuli vain noin euroa hanketta ei kuitenkaan keskeytetty ja internacia televido niminen internet televisiokanava aloittikin toimintansa suunniteltua pienimuotoisempana maaliskuussa kanava esimerkiksi palkkasi vain kolme työntekijää kymmenen suunnitellun sijaan eikä se saanut hankittua itselleen omaa studiota materiaalin tekemistä varten kanava lähettää muun muassa kulttuuriohjelmia dokumentteja piirrettyjä elokuvia esperantokursseja ja piensarjoja ohjelmat on tuotettu pienellä budjetilla ohjelmaa tulee päivittäin minuuttia ja sitä näytetään peräkkäin koko päivän ajan jo aikaisemmin oli suunniteltu esperanto tv kanavan perustamista mutta hanke kaatui ennen kanavan julkaisemista toivoa espero kuvaavasta vihreästä väristä on tullut merkittävin esperanton symboli se esiintyy kaikissa kuviosymboleissa ja sitä käytetään jopa vertauskuvallisissa sanonnoissa esimerkiksi verda koro vihreä sydän tarkoittaa esperantistin sydäntä tai aatetta viisisakarainen tähti verda stelo vihreä tähti kuvaa viittä vanhan laskutavan mukaista mannerta verda stelo esiintyy myös esperanton lipun vasemmassa yläkulmassa rauhaa ja puolueettomuutta kuvaavan valkoisen neliön päällä lippua käytetään erittäin paljon mutta jotkut esperantistit pitävät lippua liian nationalistisena kansainväliselle kielelle joten monet järjestöt suosittelevatkin brasilialaisen esperantistin vuonna luoman jubilea simbolon riemusymboli käyttöä jubilea simbolossa on kaksi vihreää e kirjainta toisiinsa nähden vastakkain valkoisella pohjalla tämä malli ei kuitenkaan ole saavuttanut vielä kovin suurta suosiota ja useimmat esperantistit pitävätkin yhä perinteistä lippua ylikansallisen yhteenkuuluvuuden tai kansainvälisyyden symbolina joskus esperantomatkailijat pitävät pientä lippua esillä jotta muut esperantistit voisivat tunnistaa heidät esperantisteiksi esperanto on saanut vastaansa myös runsaasti kritiikkiä suuri osa siitä koskee yleisesti keinotekoisten apukielten tarpeellisuutta ja realiteetteja ja on kohdistettu juuri esperantoon sen suuren käyttäjämäärän ja tunnettuuden vuoksi yksinomaan esperantoa kritisoidaan muun muassa seuraavista syistä näiden johdosta esperantolle on syntynyt monia kilpailevia kieliä joita monet esperantistit ovat siirtyneet käyttämään tunnetuimpia näistä ovat esperanton pohjalta syntynyt ido esperanton naturalistisuudellaan haastava interlingua ja esperanton vastaisenakin esiintynyt fasile kritiikin myötä myös esperanton sisällä on esiintynyt erinäisiä reformoivia suuntauksia kuten riismi jossa esperanton persoonapronominit li hän m ja i hän f korvataan yhdellä persoonapronominilla ri riismissä juurisanoilla ei ole oletusarvoisesti mitään sukua vaan maskuliinisuus tulisi ilmaista jälkiliitteellä i kuten feminiinisyys ilmaistaan jälkiliitteellä in näin ollen isä olisi esperantoksi patrio ja äiti patrino riismi ei ole kuitenkaan saanut suurta suosiota eurovision laulukilpailu järjestettiin latvian riiassa toukokuuta kilpailun juonsivat kaksi latvian aiempaa euroviisuedustajaa marija naumova ja renrs kaupers kilpailun voitti turkin edustaja sertab erener kappaleellaan everyway that i can vuoden euroviisuissa suurimman kansainvälisen huomion keräsi kuitenkin venäjän edustaja kansainvälisesti menestynyt tyttöduo t a t u joka markkinoi itseään lesboina jäsenet julija volkova ja lena katina paljastivat suunnittelevansa esiintymistä alasti ja suutelua jotta he voittaisivat kilpailut mutta järjestäjät uhkasivat heitä diskaamisella minkä vuoksi he joutuivat esiintymään vaatteet päällä he kuitenkin väittivät harrastaneensa seksiä lavan takana yhtye sijoittui kolmanneksi ja venäjä syytti kilpailun järjestäjiä virheellisestä ääntenlaskennasta myöhemmin t a t u kertoi lesboutensa olleen pelkkä markkinakikka mutta he toisaalta kommentoivat kilpailujen olevan tarkoitettu pelkille aloittelijoille suomi makedonia sveitsi liettua ja tanska jättivät kisan väliin edellisvuoden huonoista sijoista johtuen kilpailu käytiin viimeistä kertaa yhtenä iltana seuraavana vuonna siiryttiin kilpailuun haluavien maiden yhä lisääntyessä kaksiosaiseen kilpailuformaattiin jokainen maa antoi kymmenelle mielestään parhaalle kappaleelle pisteet ja tuolloiset säännöt määräsivät että mikäli maan puhelinverkko kattaa väestöstä yli prosenttia tulee pisteet päättää puhelinäänestyksellä tämän säännön nojalla ainoastaan venäjä sai käyttää raatia pisteidensä antamiseen lisäksi irlannissa ja bosnia hertsegovinassa puhelinäänestys epäonnistui ja niiden kahden maan pisteet otettiin vararaadilta tummanvihreällä on merkitty kilpailun voittaja turkki se on myös lihavoitu sekä kilpailun muu kärkikymmenikkö pois lukien suurta rahoittajamaata kursivoitu koska ne pääsivät ensi vuonna automaattisesti finaaliin euroviisujen neljä suurinta rahoittajamaata on merkitty vaaleanvihreällä n kuvitusta elokuun kohdalla elokuu on gregoriaanisessa ja juliaanisessa kalenterissa vuoden kahdeksas kuukausi suomessa se käsitetään kesän viimeiseksi kuukaudeksi suomenkielisen nimensä elokuu on saanut elonkorjuusta eli viljan keräämisestä pelloilta elokuussa on päivää elokuuta ennen tulee heinäkuu ja syyskuu tulee elokuun jälkeen suomessa elokuu on etelässä sekä pohjoisessa pimenevien öiden lämpimien säiden ja sadonkorjuun aikaa yleensä elokuun lopulla voi jo pohjoisessa nähdä luonnossa merkkejä alkavasta syksystä koululaisten kesäloma päättyy suomessa nykyisin elokuun puolivälin tienoilla elokuu sai latinankielisen nimensä augustus rooman ensimmäisen keisarin augustuksen mukaan ennen muutosta kuukauden nimi oli sextilis joka viittasi siihen että se oli ollut vuoden kuudes kuukausi ennen kuin julius caesar siirsi vuodenvaihteen maaliskuun alusta tammikuun alkuun on väitetty että aikaisemmin elokuu olisi ollut ja helmikuu päiväinen karkausvuonna päiväinen ja elokuu olisi pidennetty ja helmikuu samalla lyhennetty päiväiseksi karkausvuonna päiväiseksi koska ajateltiin että augustuksen mukaan nimetyssä kuukaudessa pitää olla yhtä monta päivää kuin julius caesarin mukaan nimetyssä kuukaudessa heinäkuussa latinaksi julius tämä ei välttämättä pidä paikkaansa elokuun keskilämpötilat vaihtelevat eri puolella suomea vantaalla elokuun keskilämpötila on noin astetta lahdessa noin astetta tampereella noin astetta kuopiossa noin astetta oulussa noin astetta ja sodankylässä noin astetta elokuu on vuoden toiseksi lämpimin kuukausi heinäkuun jälkeen heinä elokuun vaihde on suomessa vuoden lämpimintä aikaa etelä suomessa elokuussa päivälämpötilat vaihtelevat normaalisti asteen molemmin puolin mutta helteen todennäköisyys vähenee hieman kuun loppua kohti toisinaan koetaan kuitenkin hellelukemia elokuun lopullakin mikäli kaakosta virtaa kuumaa ja kosteaa ilmamassaa näin kävi mm vuosina ja jolloin hellelukemia mitattiin vielä elokuun lopussa muutaman päivän ajanpohjois suomessa taas lämpötilat kieppuvat noin asteessa elokuun alku on suomessa vielä hyvin lämmintä helteitä esiintyy yleisesti kuun loppua kohti hellepäivien todennäköisyys vähenee hieman vaikkakin säät pysyvät koko kuukauden ajan kesäisen lämpiminä esimerkiksi etelä suomessa elokuun ensimmäisellä puoliskolla tyypillinen päivälämpötila vaihtelee ja asteen välillä ja kuun lopulla ja asteen välillä elokuun alkupuolella etenkin öiden lämpötilat voivat olla korkeita elokuun alussa sademäärät ovat koko suomessa huipussaan mutta myöhemmin syksyllä syys lokakuussa päästään yleisesti lähes samaan myöhemmin syksyllä sateet tosin ovat pitkäkestoisempia kuin elokuussa ja taivas jatkuvasti pilvien peitossa elokuun alkupuolella runsaimmat sateet ovat tavallisimmin konvektiivisia kuurosateita samaan tapaan kuin heinäkuullakin mutta jo kuun lopulla enimmäkseen pitkäkestoisia matalapaineiden tuomia sateita elokuu on parasta marjastusaikaa ensimmäiset kantarellit ilmaantuvat metsiin elokuun alussa tattien ja rouskujen aika alkaa vasta kuun lopulla päivätkin alkavat jo selvästi lyhetä vaikka ne ovat vielä melko pitkiä ja lapissa on valoisaa öisinkin mutta ei enää yöttömiä öitä etelä suomessa on jo selvästi pimeät tosin lämpimät yöt elokuu on ainoa kuukausi jossa ei suomen almanakassa nykyisin ole yhtään hengellistä eikä maallista merkkipäivää eno on entinen suomen kunta pohjois karjalassa pielisjoen varrella eno yhdistyi joensuun ja pyhäselän kanssa vuoden alussa muodostaen uuden joensuun kaupungin jossa on noin asukasta nimi eno tulee karjalan kielen sanasta eno joka tarkoittaa joen keskikohtaa jossa vesi virtaa voimakkaimmin enossa on kaksi taajamaa asukkaan enon kirkonkylä ja asukkaan teollisuuskeskus uimaharju koko kunnan väkiluku oli vuoden lopussa enon kirkonkylästä joensuun keskustaan on matkaa kilometriä enon kirkonkylästä oli aiemmin käytetty nimeä kaltimo sekä postitoimipaikan että rautatieaseman nimet muutettiin enoksi vuonna enon alueelta on löydetty esihistoriallisia ja kivikautisia asuinpaikkoja mutta varhaisimmat muistiin merkityt tiedot asutuksesta ovat vuodelta novgorodin vatjalaisen viidenneksen verokirjasta tuolloin asutusta oli enonkylän kuusjärven luhtapohjan löytöjärven nesterinsaaren nykyisen enon kirkonkylän alue ja revonkylän kylissä monet kylät autioituivat mutta asutus palasi niihin vuosien ruptuurisodan jälkeen lauri nuutisen vuonna tekemä suomen ensimmäinen tunnettu järvenlasku joka kuivatti sarvingissa sijainneen alimmaisen sarvinginjärven on esimerkki maanviljelystä edistämään tarkoitetuista keinoista luvulla eno kuului vuoteen saakka laajaan ilomantsin pitäjään ja enonkylä oli sen pohjoisosien keskus vuonna eno erotettiin keisarin päätöksellä ilomantsin käräjäkunnasta ja muodostettiin uusi enon käräjäkunta seurakunnallinen ero ilomantsista toteutui vuonna jolloin enon kappelista muodostettiin itsenäinen kirkkoherrakunta senaatin päätöksellä kuntahallinnon perustaminen oli hidasta mutta viimein vuonna perustettiin kuntahallitus kuvernöörin päätöksellä kunnanvaltuuston perustamistakin yritettiin vuosina mutta yritykset kaatuivat äänestyksissä enon ensimmäiset kunnallisvaalit pidettiin heinäkuuta ja kunnanvaltuusto kokoontui ensimmäisen kerran elokuuta samana vuonna tuolloin äänioikeutettuja oli mutta äänestysprosentti oli vain oikeistolaiset saivat sta valtuustopaikasta vuonna äänestysprosentti oli jo ja sdp stä tuli suurin puolue yli prosentin ääniosuudella vuoteen asti vaaleja järjestettiin vuosittain kulloinkin vaihtui kolmasosa valtuustosta luvulla lapuan liike näkyi myös enossa vuonna kunnanvaltuuston puheenjohtajaa emil sutista uhkailtiin ja vuonna luhtapohjan työväenyhdistyksen talo yritettiin räjäyttää luvulla poliittinen rikkonaisuus näkyi myös siinä että suuret puolueet menettivät kannatustaan pienemmille ryhmittymille ensimmäinen kunnantalo kunnantupa rakennettiin vuosina uutta kunnantaloa ryhdyttiin suunnittelemaan vuonna vanhasta lastenkodista kunnostettiin kuitenkin kunnantalo luvulla kunnantalossa istuttiin käräjät ja pidettiin kutsunnat vuonna valtuustoon toimitettiin luonnos uudesta kunnantalosta mutta sitä pidettiin liian pienenä lopulta vuonna uuden palolaitoksen yhteyteen rakennettu kunnantalo vihittiin käyttöön enossa toimi suomen pienin kunnallinen liikennelaitos se syntyi vuonna koululaisten kuljetustarpeesta mutta lakkautettiin kesäkuussa kannattamattomana enoon sijoitettiin viime sotien jälkeen pälkjärven siirtoväkeä enon kunnanvaltuusto päätti tammikuuta osallistua joensuun seudun kuntaliitosselvitykseen elokuuta valtuusto hyväksyi yksimielisesti joensuun kaupungin sekä enon kontiolahden polvijärven ja pyhäselän kuntien yhdistymisselvityksen loppuraportin ja päätti jatkaa kuntaliitosselvitystä toiseen vaiheeseen toinen vaihe alkoi syyskuuta ja sinne jatkoivat joensuun kaupunki sekä enon ja pyhäselän kunnat kontiolahden ja polvijärven kuntien jättäytyessä pois kuntaliitoshankkeen selvitystoimikunta hyväksyi toiseen vaiheeseen jatkaneiden kuntien hallinnon ja palvelujen järjestämissopimuksen sekä järjestämissuunnitelman kuntien käsiteltäväksi ensimmäiset tiedot enon väkiluvusta löytyvät ilomantsin seurakunnan kirkonkirjoista joita kirkkoherrat määrättiin pitämään jo luvulla enon kappelin kirkonkirjat alkavat vuodesta mutta vuosilta on säilynyt kappelin matkapäiväkirja johon on merkitty kastetut kuolleet ja vihityt vuosisadan vaihteessa enolaisia oli vuonna enolaisia oli jo vuonna enossa oli asukasta mutta seuraavan vuoden nälänhätä ja taudit laskivat väkilukua hengellä yhdessä vuodessa nälkävuotta edeltänyt väkimäärä saavutettiin kymmenen vuotta myöhemmin vuonna enossa oli asukasta väkiluku kasvoi luvun lopulle asti vuonna enossa oli asukasta ja vuonna jo asukasta vuonna enossa oli asukasta muuttoliike ja vähentynyt syntyvyys käänsivät väkiluvun laskuun vuonna enossa oli asukasta ja vuonna enää asukasta vuonna kunnassa oli asukasta vuonna asukkaita oli ja vuosituhannen vaihteessa enon yhdistyessä joensuuhun sen väkiluku oli vuonna työttömien osuus työvoimasta oli enossa luvun alun laman jälkeen vuonna enon työttömyysaste oli peräti mikä oli pohjois karjalan suurin työttömyysaste sen jälkeen työttömyysaste pääasiassa laski vuonna se oli vuonna ja vuonna enää enon työttömyysaste oli koko vertailujaksolla suurempi kuin pohjois karjalassa keskimäärin teollisuuden tulo enoon perustui pielisjoen koskiin ja hyviin uittoreitteihin aluksi kukin metsäyhtiö uitti omat puunsa ja rakensi omat uittolaitteistonsa vuonna annettiin asetus metsätuotteiden lauttaamisesta uitosta ja pielisjoen lauttaussääntö vahvistettiin vuonna uittomäärät kasvoivat ja pielisjoen lisäksi myös mm siihen laskeva koitajoki oli tärkeä uittoväylä koitajoen suulle rahkeenniemeen rakennettiin vuonna kaksiaukkoinen erottelu rahkeen erottelua laajennettiin ja uusittiin useita kertoja viimeisimmän kerran vuosina kunnes lopulta pamilon väylän valmistuminen teki sen tarpeettomaksi vuonna perustettiin kaltimon puuhiomo osakeyhtiö ja rakennettiin pahvitehdas keski kaltimon alapuolelle nykyisen kanavarannan kohdalle vuonna kaltimon puuhiomo myytiin kaukaalle ja myöhemmin se fuusioitiin kaukaaseen vuonna yhtiö päätti rakentaa kaltimon voimalaitoksen ja räjäyttää tehtaan pielisjoen rannalla on sijainnut myös lukuisia sahoja nykyään teollisuus on keskittynyt uimaharjuun enon suurimmat yksityiset työllistäjät olivat stora enson enocellin sellutehdas ja tehtaan yhteydessä toimiva uimaharjun saha vuonna enon työllistetystä työntekijästä työskenteli alkutuotannossa jalostuksessa ja palveluissa enossa toimii vuonna perustettu enon kisa pojat jonka lajeina ovat ampumahiihto hiihto kuntoliikunta suunnistus ja yleisurheilu sekä vuonna perustettu eno jets joka on lähinnä jääkiekkoon keskittynyt urheiluseura kahden päätaajaman enon kirkonkylän ja uimaharjun lisäksi enossa on useita kyliä suurimpia näistä ovat louhiojan ja ukkolan kylät kyläyhdistykset toimivat seuraavilla kylillä ahveninen karhunsalo kuisma majoinvaara louhioja luhtapohja palovaara paukkaja revonkylä sarvinki pirttivaara siikavaara savivaara pahkavaara ja ukkola enon paukkajavaarassa on toiminut pieni uraanikaivos jossa tehtiin koelouhintaa toiminta päättyi sittemmin kannattamattomana enon alueella saattaa kuitenkin olla uraaniesiintymiä jotka riittäisivät kannattavaan uraanin tuotantoon viime aikoina alueella on tehty uraanin etsintää kauppa ja teollisuusministeriö teki päätöksen uraanivaltauksesta enon ja kontiolahden rajalle päätös antaa ranskalaiselle cogema yhtiölle compagnic gnrale des matires nuclaires nykyisin areva oikeuden uraanin ja muiden malmien etsintään päätös ei oikeuta koelouhintaan tai koerikastukseen valtaus on voimassa vuotta yhtiö sai enossa ja kontiolahdella valtausoikeudet alueeseen niiden kokonaispinta ala on noin hehtaaria valtausalueilta etsitään uraania ja toriumia enon ystävyyskunta ruotsissa oli kinda kinda sijaitsee eteläisessä itä götlannissa ja siellä on noin asukasta ystävyyskuntatoiminta alkoi luvulla kummikuntatoiminnasta kinda avusti enoa rahallisesti kaltimon terveystalon rakentamisessa lähin kaupunki kindasta on linköping joka on joensuun ystävyyskaupunki enon pitäjäruoiksi nimettiin luvulla sirveli eli sianlihakastike sulakkavoileipä ja kokkelimaito eurooppa on maanosa jota rajaavat atlantin valtameri lännessä pohjoinen jäämeri pohjoisessa uralvuoret ja uraljoki idässä kaspianmeri kaukasusvuoret ja mustameri kaakossa sekä välimeri etelässä eurooppa muodostaa aasian kanssa laajan euraasian mantereen jonka läntisen viidenneksen se käsittää pinta alaltaan noin miljoonaa neliökilometriä eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa hieman suurempi kuin oseania euroopassa asuu hieman yli miljoonaa ihmistä joten se on asukasluvultaan kolmanneksi suurin maanosa aasian ja afrikan jälkeen euroopassa on valtiota nimi eurooppa on mahdollisesti peräisin kreikkalaisen mytologian prinsessa europasta joka joutui härän hahmon ottaneen zeuksen sieppaamaksi toisen teorian mukaan nimi tulee foinikialaisten auringonlaskua merkitsevästä sanasta ereb usein euroopalle piirretään useita erilaisia rajoja jotka perustuvat poliittisiin taloudellisiin kulttuurisiin tai käytännöllisiin näkökohtiin tämä on johtanut siihen että on monta eri eurooppaa jotka eivät ole identtisiä keskenään eri maita on luettu mukaan tai jätetty pois sen mukaan minkä piirteiden on katsottu olevan keskeisiä euroopan määrittelyn kannalta keskiajalla don jokea pidettiin yleisesti euroopan itärajana ural vuoristoa on pidetty maanosien rajana luvulta lähtien jolloin se oli myös venäjän itärajana käsitykset siitä missä kohdassa euroopan kaakkoisraja kulkee mustanmeren ja kaspianmeren välillä ovat myöhemminkin olleet vakiintumattomia ja vaihdelleet myös poliittisista syistä nykyisin rajan katsotaan tässä kohdassa tavallisimmin kulkevan kaukasus vuoristossa venäjän etelärajan kohdalla tai lähellä sitä jolloin georgia armenia ja azerbaidan luetaan aasiaan kuuluviksi kun viimeksi mainitut kuuluivat vielä neuvostoliittoon ne luettiin kuitenkin toisinaan eurooppaan kuuluviksi ja maanosien rajan katsottiin kulkevan neuvostoliiton silloista etelärajaa kaspianmereen saakka toisinaan kuitenkin kaukasiaa on kokonaisuudessaan pidetty aasiaan kuuluvana ja maanosien rajan katsottu kulkevan asovanmeren perukasta volgan suulle kaikki nykyisen maantieteellisen määritelmän mukaiset euroopan maat ovat valko venäjää ja vatikaanivaltiota lukuun ottamatta jäseninä laajassa euroopan valtioiden yhteistyöjärjestössä euroopan neuvostossa johon kuuluvat myös tavallisesti aasian puolelle luetut georgia armenia ja azerbaidan nykyään termiä eurooppa käytetään lisääntyvässä määrin tarkoitettaessa euroopan unionin jäsenmaita tällä hetkellä liitossa on maata joista kypros kuuluu maantieteellisesti aasiaan lisäksi muutamat maat neuvottelevat jäsenyydestä ja useiden muiden maiden uskotaan aloittavan neuvottelut tulevaisuudessa yhdistynyt kuningaskunta neuvottelee unionista irtautumisesta talouspoliittisena käsitteenä euroopalla voidaan tarkoittaa myös euroopan talousaluetta johon kuuluvat eu maiden lisäksi norja islanti ja liechtenstein euroopan kulttuuriperintö pohjautuu etenkin antiikin kreikkaan rooman valtakuntaan ja lähi idästä tulleeseen kristinuskoon antiikin kreikan historia ajoittui noin vuodesta eaa vuoteen eaa jolloin se liitettiin rooman valtakuntaan rooman valtakunta alkoi kehittyä jo eaa mutta sen suurimman kukoistuksen aika ajoittuu keisariajan alkuun luvulle jaa laajimmillaan rooman valtakunta oli vuonna rooman valtakunnan murentuessa euroopassa alkoi kansainvaellusten aika varhaisten aikojen perimätieto säilyi kuitenkin luostareissa luvulta alkaen arabipaimentolaiset valloittivat euroopan itä ja eteläosia vuonna rooman keisariksi kruunattu kaarle suuri hallitsi laajoja alueita länsi ja keski euroopasta häntä on kutsuttu euroopan isäksi hänen valtakuntansa hajoamisen jälkeen perustettiin pyhä saksalais roomalainen keisarikunta keskiajalla feodaaliyhteiskunnan malli levisi ranskasta muualle eurooppaan britanniassa aateliston ja kuninkaan kiista vallanjaosta johti magna cartan kirjoittamiseen ja parlamentin perustamiseen paavin valta kasvoi euroopasta lähdettiin ristiretkille ja inkvisitio vastusti harhaoppisia taide kulttuuri ja aatehistoriallnen murrosaika renessanssi aloitti uuden ajan luvulla luvulta lähtien eurooppalaiset valtakunnat erityisesti espanja aiemmin kastilia portugali sekä myöhemmin alankomaat ranska ja britannia aiemmin englanti rakensivat suuria kolonialistisia imperiumeja afrikkaan pohjois ja etelä amerikkaan sekä aasiaan teollinen vallankumous alkoi euroopassa luvun lopulla ja kiihdytti osaltaan raaka aineiden ja markkina alueiden kysyntää maaseudun ja tehtaiden teollistumisen myötä väkeä alkoi muuttaa työn perässä kaupunkeihin kaupungit olivat hyvin tiheään asuttuja ja tappavat kulkutaudit olivat yleisiä suurkaupungeissa lisäksi tehtaissa useimmat joutuivat työskentelemään pölyn ja noen seassa sivistystä järjenmukaisuutta ja yksilönvapautta kannattanut valistusliike sai laajaa suosiota luvulla nykyaikaisen demokratian katsotaan saaneen alkunsa ranskan suuresta vallankumouksesta joka tapahtui luvun lopulla valta asema alkoi vähitellen siirtyä yksinvaltaisilta monarkeilta porvaristolle luvun alussa ranskan ensimmäinen konsuli napoleon i pyrki saamaan koko euroopan yhdeksi valtioksi valloittamalla naapurimaitaan luvulla nationalismi nousi merkittävään asemaan ja työväenliike levisi britanniasta yli euroopan nämä johtivat paikoin jopa sisällissotiin monet valtiot itsenäistyivät ja toisaalta jotkin pienet ruhtinaskunnat yhdistyivät suuremmiksi kansallisvaltioksi erityisesti köyhinä ja vaikeina aikoina euroopasta virtasi siirtolaisia erityisesti yhdysvaltoihin ja kanadaan hyvinvoinnin kasvaessa luvulla kilpailu voimavaroista ja siirtomaaherruudesta johti aseellisiin yhteydenottoihin joista suurimmat olivat ensimmäinen maailmansota ja toinen maailmansota ensimmäinen maailmansota johti euroopassa talouden romahtamiseen ja epäoikeudenmukaiseen versailles n rauhansopimukseen ja useissa maissa diktaattorit nousivat uudelleen valtaan nämä johtivat lopulta toiseen maailmansotaan joka oli kaikkien aikojen tuhoisin ja vaikutusvaltaisin sota merkittävä vaihe euroopan historiassa on myös toisen maailmansodan jälkeen vallinnut poliittinen tila kylmän sodan aikana eurooppa oli jaettu kahteen suureen poliittiseen ja taloudelliseen blokkiin sosialistisiin valtioihin itä euroopassa ja kapitalistisiin valtioihin länsi euroopassa etenkin kapitalistisissa maissa talouskasvu ja demokratian kehitys on ollut nopeaa luvun alussa niin neuvostoliitto kuin itäblokki hajosivat samalla itä ja länsi saksa yhdistyivät luvulla euroopan unioni sai nykyisen muotonsa mutta balkanin alueella tapahtui samalla jugoslavian hajoamissotia toisaalta myös monet entisen itäblokin maat demokratisoituivat ja luvulla myös monet niistä liittyivät euroopan unioniin ja natoon vuodesta alkaen monet euroopan unionin jäsenmaat ovat ottaneet käyttöönsä yhteisvaluutta euron eurooppa on oikeastaan vain ryhmä euraasian läntisiä niemimaita joita ovat itämeren erottamat fennoskandia ja keski eurooppa sekä jälkimmäisestä pohjoiseen erkanevat bretagnen niemimaa ja jyllannin niemimaa sekä etelään välimereen erkanevat iberian niemimaa apenniinien niemimaa ja balkan venäjän suuntaan niemimaa levenee kunnes se kohtaa aasian rajan uralvuorilla idässä eurooppaa rajaa myös kaspianmeri lännessä eurooppaa rajaa atlantin valtameri etelässä välimeri mustameri ja kaukasuksen vuoristo euroopan pinnanmuodot vaihtelevat paljon pienillä etäisyyksillä eteläosassa on useita vuoristoja merkittävimpinä alpit pyreneet ja karpaatit sekä aasian rajan tuntumassa sijaitseva kaukasus kaukasuksen korkein huippu elbrus m sijaitsee vuoriston euroopan puoleisessa osassa länsi euroopan korkein vuori on alppeihin kuuluva mont blanc m pohjoisempana on laajoja ja alavia tasankoja ja vuoristoja on skotlannissa sekä skandit skandinaviassa euroopan alueella sijaitsee useita suuria saaria kuten atlantin valtameressä sijaitsevat iso britannia islanti ja irlanti sekä välimeressä sijaitsevat sisilia ja sardinia suurin saarista on iso britannia km euroopan pisimmät joet ovat volga km tonava km ural km ja dnepr km maanosan suurimmat luonnonmukaiset järvet ovat laatokka km ääninen km vänern km ja saimaa km euroopan mantereen ääripisteet ovat pohjoisessa norjan nordkinn prime n lännessä portugalin cabo da roca prime w etelässä espanjan punta marroui prime n ja idässä uralvuorten pohjoisosa venäjällä n e lähes koko eurooppa kuuluu euraasian laattaan islanti sijaitsee euraasian ja pohjois amerikan mannerlaattojen välisellä saumalla tulivuoria on etenkin islannissa ja etelä italiassa suurin osa euroopasta on seismisesti melko rauhallista aluetta mutta esimerkiksi italiassa kreikassa ja islannissa tapahtuu yleisesti maanjäristyksiä suurin osa euroopasta kuuluu lauhkeaan ilmastovyöhykkeeseen euroopan eteläisimmät osat kuuluvat subtrooppiseen vyöhykkeeseen ja vain kaikkein pohjoisimmat osat kuuluvat kylmään vyöhykkeeseen läntisen euroopan ilmasto on itäistä eurooppaa mereisempi eli toisin sanoen kesän ja talven lämpötilaerot kasvavat mitä idemmäksi mennään erityisesti brittein saarilla ja pohjoismaissa ilmastoa lämmittää golfvirta jonka ansiosta pohjoismaiden ilmasto on huomattavasti lämpimämpi kuin samoilla leveyspiireillä muualla maailmassa sateet ovat pääsääntöisesti länsi euroopassa runsaampia kuin itä euroopassa runsassateisia alueita ovat etenkin brittein saaret islanti sekä atlantin rannikko myös alpeilla ja dinaarisilla alpeilla sataa paljon verraten kuivia alueita löytyy esimerkiksi espanjasta unkarista ukrainasta venäjältä sekä suomen ja ruotsin lapista mikään euroopan alue ei tosin ole maailman mittakaavassa erityisen kuivaa pohjoisimman euroopan tundraseuduilla talvet ovat kylmiä ja yhtämittaiset pakkasjaksot kestävät yleensä lokakuulta huhtikuulle kesät ovat lyhyitä ja helteitä saadaan pari kertaa kymmenessä vuodessa näillä alueilla sateet painottuvat loppukesään havumetsävyöhykkeellä noin ja leveyspiirin välillä talvet ovat pääsääntöisesti kylmiä ja lumisia ja kesät vaihtelevat vuodesta riippuen viileästä kuumaan sateiden painopiste näillä alueilla painottuu voimakkaammin kesästä syksyyn mitä etelämpänä havumetsävyöhykettä ollaan tuulisinta on loppusyksystä ja alkutalvesta sekametsien hallitsemalla hemiboreaalisella vyöhykkeellä joka sijoittuu noin ja leveyspiirin väliin talvet voivat olla vuodesta riippuen joko hyvin kylmiä ja lumisia tai lauhoja ja sateisia kesät ovat alueella pääsääntöisesti lämpimiä vain harvoin hyvin viileitä sateet painottuvat syyskuukausiin mutta sadantaa tapahtuu vuoden ympäri keski euroopan lehtimetsävyöhykkellä noin ja leveyspiirin välillä talvia luonnehtii äärimmäinen ailahtelevuus keski euroopan talvi voi olla täysin lumeton myrskyinen ja leuto mutta toisinaan esiintyy pitkiäkin pakkasjaksoja keskitalvesta pysyvää lumipeitettä ei lehtimetsävyöhykkeellä saada kesät ovat yleensä miellyttävän lämpimiä joskus tukalankin kuumia sateet painottuvat syksyyn ja talveen itäisempänä samoilla leveysasteilla sijaitsevilla verraten kuivilla aroseuduilla ilmasto on äärevämpi noin leveyspiiriltä etelään siirtyessä ilmasto muuttuu vähitellen talvisateiden ilmastoksi aluetta luonnehtivat leudot runsassateiset jopa myrskyiset talvet ja vähäsateisemmat kuumat kesät sadantaa saadaan kuitenkin vuoden ympäri ja talven kylmimpään aikaan lämpötila voi päivisin olla vain muutama lämpöaste välimeren rannikkoseutuja hallitsevat leudot ja sateiset talvet ja pitkät kuumat ja kuivat kesät merkittävien lämpötila ja sademääräerojen takia euroopan kasvillisuuden paikalliset vaihtelut ovat suuria golfvirran lämmittävän voiman ansiosta metsänraja ulottuu euroopassa samoille leveyspiireille missä muualla maapallolla on puutonta tundraa euroopan pohjoisimmissa osissa jäämeren rannikolla maasto on puutonta ja vähäisen haihtumisen takia hyvin soista tundraa tyypillisiä alueen kasvilajeja ovat runsailla soilla kasvava tupasvilla ja rahkasammal sekä yleisesti kaikkialla pohjois euroopan tundralla kasvavat vaivaiskoivu ja variksenmarja metsänraja jonka eteläpuolella alkaa pohjoinen havumetsävyöhyke eli taiga sijoittuu skandinaviassa noin leveyspiirin tienoille ja idempänä venäjällä noin leveyspiirille skandinaviassa metsänrajan muodostaa tunturikoivu venäjällä sen muodostaa lähinnä mänty skandinaviassa mänty ja koivu syrjäyttävät tunturikoivun noin leveyspiirien tienoilla ja edelleen etelämpänä kuusi yleistyy ajaen männyn lähinnä karuimmille kasvupaikoille noin leveyspiirin tienoilla kaikkein kosteimmilla mailla esiintyy yleisesti turvesoita tyypillisesti nevoja havumetsävyöhyke jatkuu näiltä seuduilta vielä pitkälle etelään noin leveyspiirille saakka kuitenkin havumetsävyöhykkeen eteläisimmissä osissa noin leveyspiirin eteläpuolella pohjoistyyppiset lehtoalueet yleistyvät huomattavasti rehevillä mailla näissä lehdoissa pääpuulajit ovat yleensä kuusta haapaa ja koivua kuitenkin aluskasvillisuudessa on yleisesti vaateliaita lajeja kuten valkovuokkoa myös suotyypit ovat havumetsävyöhykkeen eteläosissa keidassoita pohjoisempien alueiden nevojen sijaan sekametsäalue eli hemiboreaalinen vyöhyke jossa on sekä taigan että lauhkeiden lehtimetsien piirteitä ulottuu euroopassa noin leveyspiiriltä leveyspiirille tämän kasvillisuustyypin pääaluetta ovat siten etelä ruotsi etelä norja tanska baltian maat osa valko venäjää ja osa venäjää sekametsien piirteitä alkaa näkyä pohjoisesta etelään tultaessa suomen etelärannikolla tukholman seudulla ruotsissa norjassa taas jo niinkin pohjoisessa kuin trondheim mikä johtuu golfvirran lämmittävästä vaikutuksesta selvin merkki sekametsävyöhykkeen läheisyydestä näkyy etelä suomessa esimerkiksi runsaasta lehti ja sekametsille tyypillisestä kevätaspektista valkovuokkoineen sekametsävyöhykkeen rehevillä mailla vallitsevat tyypillisesti kuusi ja lehtipuuvaltaiset sekametsät joissa kuusien rinnalla kasvaa runsaasti koivua haapaa pihlajaa raitaa vaahteraa tammea lehmusta jalavaa ja pähkinä pensasta metsätyypit ovat lähinnä lehtomaisia kankaita lännessä kuten etelä ruotsissa kasvaa myös pyökkiä karuilla seuduilla on lähinnä männiköitä kuten taigallakin lehtimetsävyöhyke ulottuu euroopassa noin leveyspiiriltä aina leveyspiirille saakka ja muodostaa siten pääosan keski euroopasta tämän vyöhykkeen kasvillisuus on kosteilla seuduilla lehtimetsää itä euroopan kuivemmilla seudulla taas joko sekä lehtimetsän ja arokasvillisuuden muodostamaa metsäaroa hieman harvempaa puistoaroa tai aivan puhdasta aroa karpaattien rajaamassa unkarin altaassa kasvaa myös kuivaa aroa paikallisittain pustaa lehtimetsäisillä seuduilla on hyvin monenlaisia metsätyyppejä kosteikkojen varsilla kasvaa saarnia ja tervalepikköjä parhaita paksumultaisia kasvupaikkoja hallitsee pyökki hieman karummilla paikoilla valtalajeja ovat tammi koivu ja lehmus kun taas kaikkein karuimmilla metsämailla kasvaa lähinnä mäntyä ja katajaa atlantin läheisyydessä lehtimetsien puulajikoostumus ja aluskasvillisuus poikkeavat mantereisempien seutujen lehtimetsistä atlantin rannikkoseuduilla tyyppilajeja ovat muratti talvitammi misteli ja orjanlaakeri jotka puuttuvat kokonaan itä euroopasta metsäaroilla kasvaa puina lähinnä tammea sekä tiettyjä juuri metsäaroille sopeutuneita valoa kaipaavia spesialisteja kuten omenapuita arokasvillisuus muistuttaa lännempänä ja metsäaroilla monin paikoin niittyä tai ketoa kukkineen ja ruohikkoineen mutta edelleen itään päin mentäessä vain sitkeimmät ruoholajit menestyvät lehtimetsien ja välimerenkasvillisuuden vaiheittumisvyöhyke sijoittuu noin leveyspiirin tuntumaan tällä vyöhykkeellä kasvillisuus on yhä pääosin lehtimetsää ja idässä aroa etelämmäs mentäessä ilmasto alkaa hiljalleen muuttua talvisateiden ilmastoksi mikä näkyy myös kasvillisuudessa lännessä talveksi lehtensä pudottavien lehtipuiden rinnalle ilmaantuu heti leveyspiirin eteläpuolella myös nahkealehtisiä ainavihantia lehtipuita kuten korkkitammia tämä välimerenkasvillisuuden ja lehtimetsien vaihettumisvyöhyke on nähtävissä selvimmin espanjan pohjoisrannikolla pohjois italiassa ja etelä ranskassa idässä arot törmäävät sen sijaan vuoristoihin kuten kaukasukseen jonka rinteillä kasvaa hyvin monimuotoisia metsiä varsinaista välimeren kasvillisuutta kasvaa euroopassa lähinnä kaikkialla välimeren rannoilla mutta myös pienenä erillisenä taskuna krimin niemimaan eteläkärjessä vuorten ja meren välissä mustanmeren rannikolla välimeren kasvillisuus lienee maapallon yksi monimuotoisimmista kasvillisuustyypeistä alueella kasvaa niin sankkoja nahkealehtisiä ainavihantia metsiä korkeita metsämäisiä piikkipensastoja matalampia tiheitä pensastoja siellä täällä kasvavine nahkealehtisine puineen kuin suuria kosteikkoja ja marskimaita jokien suistoilla kaikkein kuivimmilla seuduilla kuten espanjan keskiosissa kasvaa jopa puoliaavikon kasveja yhdessä nahkealehtisen matalan pensaston kanssa välimeren kasvillisuus on rehevintä seuduilla joissa on runsaimmat talvisateet sateisen talven jälkeen maalis huhtikuussa luonto on hyvin rehevää ja täydessä kukassa kesän kuivan kauden aikana kasvien kuten sitruspuiden mantelipuiden korkkitammen ja oliivien hedelmät taas kypsyvät edellä mainittujen valtioiden lisäksi on useita itsenäisiä valtioita joilla ei kuitenkaan ole kansainvälistä tunnustusta tai ovat vain muutaman valtion tunnustama eurooppa oli vuonna hallinnoitavien varojen perusteella maailman rikkain maanosa sillä kaiken kaikkiaan ne olivat yli biljoonaa yhdysvaltain dollaria kun taas vastaava luku pohjois amerikassa oli biljoonaa vuonna euroopan hallinnoitavat kokonaisvarat käsittivät kolmanneksen koko maailman varoista finanssikriisi luvun ensikymmenen lopulla on kuitenkin heikentänyt monen maan luottoluokitusta ja ajanut euroalueen velkakriisiin ennen kriisiä euroopan bruttokansantuote oli huipussaan vaurauden vaihtelu eri puolilla eurooppaa on suurta rikkaimmat maat sijaitsevat lähinnä länsi ja pohjois euroopassa kun taas sosialismin ja esimerkiksi jugoslavian hajoamissotien vaikutus näkyy yhä monissa itä euroopan ja balkanin maassa maailmanpankin mukaan euroopan rikkaimmat maat ostovoimakorjatun bruttokansantuotteen mukaan ovat luxemburg irlanti norja sveitsi ja alankomaat köyhimmät maat asukasta kohden ovat moldova ukraina bosnia ja hertsegovina albania ja serbia kansainvälisen valuuttarahaston mukaan neljä euroopan maata kuuluu kokonaisbruttokansantuotteeltaan maailman kymmenen suurimman kansantalouden joukkoon saksa yhdistynyt kuningaskunta ranska ja italia koko euroopan bruttokansantuote henkeä kohden vuonna oli yhdysvaltain dollaria vuonna yhteensä euroopan unionin jäsenmaata ottivat käyttöön yhteisvaluutta euron suomi mukaan lukien nykyään euro on käytössä eu maassa ja lisäksi neljässä eu n ulkopuolisessa kääpiövaltiossa euroopan tärkeimpiä finanssikeskuksia ovat lontoo zrich geneve ja frankfurt euroopassa on myös useita veroparatiiseja kuten monaco luxemburg andorra liechtenstein jersey ja mansaari vuonna liikevaihdoltaan suurin eurooppalainen yritys oli hollantilais brittiläinen energiayhtiö royal dutch shell joka oli yli miljardin yhdysvaltain dollarin liikevaihdollaan maailman kolmanneksi suurin yritys muita samana vuonna maailman suurimman yrityksen joukkoon kuuluneita eurooppalaisia yrityksiä olivat brittiläinen energiayhtiö bp saksalainen autoyritys volkswagen ag sveitsiläinen kaivos ja raaka aineyritys glencore saksalainen autoyritys daimler ag ja ranskalainen öljy yhtiö total euroopassa on hyvin kattava maantie ja rautatieverkko lukuisat eurooppatiet johtavat maasta toiseen ylittäen valtakunnan rajat keski euroopassa on tiheä moottoritieverkosto etenkin keski euroopassa on lisäksi erinomaiset junayhteydet maasta toiseen euroopan vilkkaimmat lentoasemat vuonna olivat lontoon heathrow n lentoasema pariisin charles de gaullen lentoasema amsterdamin schipholin lentoasema frankfurtin lentoasema istanbulin lentoasema madrid barajasin lentoasema ja barcelonan lentoasema euroopassa asuu nykyisin noin miljoonaa henkeä eurooppa on verraten tiheään asuttu maanosa yhtä neliökilometriä kohden euroopassa asuu keskimäärin yli ihmistä erityisen tiheään asuttuja maita ovat esimerkiksi englanti alankomaat belgia ja saksa sen sijaan itä ja pohjois euroopassa asutus on monin paikoin harvaa väkiluvun kasvu on euroopassa hidasta verrattuna muihin maanosiin johtuen muun muassa alhaisesta syntyvyydestä sen sijaan väestön ikääntyminen on nopeaa vuonna yli vuotiaiden osuus oli prosenttia väestöstä vuoteen mennessä sen on laskettu kasvavan prosenttiin eurooppalaisten elinajanodote on korkea noin puolella euroopan maista se on yli vuotta pisin se on sveitsiläisillä italialaisilla ja espanjalaisilla yli vuotta ja lyhin moldovalaisilla ukrainalaisilla ja venäläisillä noin vuotta euroopassa puhutaan noin kieltä mikä on vain maailman kielten lukumäärästä indoeurooppalaisten kielten puhujia on yli prosenttia suurimmat indoeurooppalaiset kieliryhmät ovat slaavilaiset germaaniset ja romaaniset kielet slaavilaisia kieliä puhutaan etenkin euroopan itäosissa ja niitä ovat esimerkiksi venäjä puola ja serbokroaatti germaanisia kieliä taas puhutaan etenkin keski ja pohjois euroopassa ja niihin kuuluvat muun muassa englanti saksa ja ruotsi romaaniset kielet taas ovat enemmän keskittyneet euroopan eteläosiin ja niitä ovat muun muassa ranska espanja ja italia pienempiä indoeurooppalaisia kieliryhmiä ovat esimerkiksi kelttiläiset ja balttilaiset kielet myös kreikan ja albanian kielet kuuluvat indoeurooppalaisiin kieliin euroopassa puhuttavia ei indoeurooppalaisia kieliä ovat esimerkiksi useat uralilaiset kielet kuten suomi viro ja unkari sekä isolaattikieliin kuuluva baski ja altailaisiin kieliin kuuluva turkki eurooppalaisista noin on kristittyjä ja muslimeja noin eurooppalaisista ei tunnusta mitään uskontoa juutalaisia on alle yksi prosentti lounais eurooppalaisista suurin osa on katolilaisia keski euroopassa asuu monin paikoin runsaasti niin katolilaisia kuin protestantteja pohjoismaissa ja britanniassa suurin osa väestöstä on protestantteja itä euroopassa taas asuu enemmän ortodokseja muslimeista suurin osa asuu venäjän ja turkin euroopan puoleisissa osissa bosnia hertsegovinassa albaniassa ja kosovossa euroopassa on yli miljoonan asukkaan kaupunkia vuoteen asti maailman suurimpien kaupunkien joukossa oli eurooppalaisia pääkaupunkeja mutta kehitysmaiden väestönkasvu ja kaupungistuminen ovat muuttaneet tilanteen kun kaupunkilaisiksi lasketaan kaupungin rajojen sisällä elävät asukkaat ja kaupungeiksi sellaiset joilla on oma paikallishallinto mutta ei useamman kunnan alueelle jakautuvia taajamia euroopan suurimmat kaupungit ovat eurooppalaisen kulttuurin juuret ovat antiikin kreikassa rooman valtakunnassa ja kristinuskossa ja sitä ovat vuosisatojen saatossa muokanneet muun muassa renessanssi kolonialismi valistus ja sodat euroopan yhteinen kulttuuriperintö yhdistetään alueiden alkuperäiskansojen kulttuurien ja kansanperinteiden kanssa jotka on jaettu karkeasti slaavilaiseen latinalaiseen ja germaaniseen mutta näiden lisäksi on euroopassa useita muita ryhmiä kuten kreikkalaiset ja keltit kulttuurien monimuotoisuus luonnehtii suurta osaa euroopasta ja vaihtelut ovat suuria varsin pienillä maantieteellisillä etäisyyksillä eurooppalaista arkkitehtuuria leimaavat voimakas alueellinen vaihtelu ja hyvin vaiheikas historia eteläeurooppalaiset kaupungit ja kylät ovat usein tiiviimmin rakennettuja kuin pohjoiseurooppalaiset euroopassa on edelleen jäljellä monta tiivistä ilman selvää asemakaavaa rakennettua vanhaakaupunkia ja ne ovat usein suojeltuja tällaisia löytyy esimerkiksi prahasta star msto tallinnasta tukholmasta ja venetsiasta antiikin ajan arkkitehtuuria löytyy edelleen etenkin roomasta ja eri puolilta kreikkaa antiikin kreikan arkkitehtuuri suosi yksinkertaisuutta ja tasapainoisia mittasuhteita sekä marmorin käyttöä ja se on vaikuttanut hyvin moneen myöhäisempään eurooppalaisen arkkitehtuurin tyylisuuntaan huomattavimpia antiikin kreikan arkkitehtuurin edustajia ovat pylväiden varaan rakennetut temppelit kuten ateenan parthenon antiikin rooman arkkitehtuuri oli hyvin käytännöllistä ja sitä edustavat muun muassa colosseum ja muut gladiaattoriareenat pantheonin temppeli ja akveduktit roomalaisten keksimää betonia käytettiin monien varsin vaatimattoman näköisten talojen rakennusmateriaalina etenkin pohjois euroopassa ja alpeilla on varhaisista ajoista lähtien käytetty rakennusmateriaalina paljon puuta keskiajalla vallitsevia tyylisuuntia olivat romaaninen tyyli ja hieman myöhemmin goottilainen tyyli ne ovat edelleen esillä monissa kirkoissa ympäri eurooppaa sillä keskiajalla kirkonrakentajat kulkivat maasta toiseen ja veivät vaikutteita mukanaan romaanisen tyylin tunnusmerkkejä ovat pyöreät holvikaaret paksut kiviseinät pienet ikkunat tynnyriholvit ja erilaiset freskot goottilaiseen tyyliin kuuluvat taas korkeat kirkontornit koristeelliset suippokaaret ja värikkäät ikkunamaalaukset esimerkkejä romaanisen tyylin edustajista ovat santiago de compostelan katedraali ja lundin tuomiokirkko kun taas goottilaista tyyliä edustavat muun muassa kölnin ja milanon tuomiokirkot sekä notre damen katedraali jotkin keskiaikaiset kirkot kuten turun tuomiokirkko sekoittivat romaanista ja goottilaista tyyliä keskiajan jälkimainingeissa arkkitehtuurin painopiste muuttui renessanssiin ja vaikutteita otettiin antiikin ajoilta renessanssia edustavat rakennukset ovat antiikin rakennusten tapaan selkeitä ja symmetrisiä ja pylväitä ja pyörökaaria käytettiin paljon renessanssi sai alkunsa italiasta jossa sitä edustaa muun muassa firenzen santa maria del fiore katedraali renessanssia edustavat myös muun muassa chambordin linna ranskassa ja frederiksborgin linna tanskassa myös palladiolainen arkkitehtuuri haki paljon vaikutteita antiikin roomasta ja sitä edustavat monet kartanot uuden ajan alkupuolella suosiotaan nosti myös barokki joka suosi mahtipontista koristelua raskaita tukirakenteita ja eritoten symmetriaa barokkia edustavat muun muassa fontana di trevin suihkulähde roomassa st paulin katedraali lontoossa sekä versaillesin ja wienin schönbrunnin linnat eurooppalaisen kirjallisuuden kehdoksi määritellään yleensä antiikin kreikka jossa kehittyi kaksi selkeää kirjallisuuden lajijakoa dionysos jumalan palvontamenoihin kuuluneen näytelmäkilpailuperinteen myötä kirjallisuus jaettiin tragedioihin ja komedioihin filosofi aristoteles puolestaan esitti runousopissaan kirjallisuuden kolmijaon draamaan lyriikkaan ja epiikkaan eräät maailmankirjallisuuden merkittävimmät tekstit ovat peräisin antiikin kreikasta kuten platonin dialogit homeroksen ilias ja odysseia sekä sofokleen kuuluisa tragedia kuningas oidipuksesta keskiaika oli kirjallisuuden lama aikaa jolloin kirjallisuus rajoittui lähes kokonaan kristinuskon aiheisiin antiikin perintö hylättiin ja pakanalliset teokset tuomittiin jyrkästi keskiajan tärkeimpänä teoksena pidetään italialaisen dante alighierin kuuluisinta teosta jumalainen näytelmä renessanssin aikana luvuilla ihannoitiin jälleen antiikkia ja aiheita kirjallisuuteen haettiin antiikin myyteistä sekä taruista myös yksilönvapauden ja ihmisyyden korostaminen sekä maailmankuvan laajeneminen kuuluivat renessanssin kirjallisuuteen merkittävimpiä renessanssiteoksia ovat muun muassa erasmus rotterdamilaisen tyhmyyden ylistys william shakespearen hamlet sekä miguel de cervantesin don uijote ranska oli luvulla merkittävä klassismin keskus jonka edustajia olivat muun muassa molire ja ren descartes elokuva keksittiin ranskassa luvun lopulla eurooppalaisen elokuvan parista on noussut runsaasti maailmankuuluja ohjaajia kuten alfred hitchcock vittorio de sica rainer werner fassbinder roberto rossellini federico fellini ingmar bergman lars von trier aki kaurismäki ja fritz lang merkittäviä eurooppalaisen elokuvan liikkeitä ovat esimerkiksi saksalainen ekspressionismi italialainen neorealismi ranskalaisen elokuvan uusi aalto uusi saksalainen elokuva ja dogma merkittäviä elokuvajuhlia järjestetään etenkin ranskan cannesissa italian venetsiassa ja saksan pääkaupungissa berliinissä euroopan tärkeimpiä klassisen musiikin säveltäjiä olivat muun muassa johann sebastian bach ludwig van beethoven frdric chopin wolfgang amadeus mozart gioachino rossini ja antonio vivaldi britanniaa pidetään länsimaisen populaarimusiikin supervaltana yhdysvaltojen ohella ja sieltä ovat lähtöisin muun muassa maailman kaikkien aikojen menestyksekkäin yhtye the beatles sekä muun muassa elton john david bowie ueen ja the rolling stones muita luvun suosituimpia eurooppalaisia populaarimusiikin artisteja ovat olleet muun muassa ruotsalainen abba saksalainen scorpions ja irlantilainen u vuodesta lähtien on järjestetty lähes joka vuosi eurovision laulukilpailu jossa jokainen laulukilpailuun osallistuva maa kilpailee yhdellä uudella lauluesityksellä jotka äänestetään kansainvälisessä finaalissa paremmuusjärjestykseen eniten euroviisuja ovat voittaneet irlanti kertaa ja ruotsi kertaa koska kilpailuun saavat osallistua kaikki euroopan yleisradiounionin aktiiviset jäsenmaat kilpailussa on nähty myös euroopan ulkopuolisia osallistujamaita kuten israel ja australia euroopan maiden keittiöt vaihtelevat hyvin suuresti etelä euroopassa käytettyjä ruoka aineita ovat muun muassa vihannekset sitrushedelmät yrtit pasta äyriäiset kylmäsavustettu kinkku oliiviöljy ja viini kun taas pohjoisempana erityisen käytettyjä ruoka aineita ovat muun muassa täysjyväviljatuotteet peruna juurekset lohikalat marjat ja sienet melko yhteistä eurooppalaisessa keittiössä on esimerkiksi se että liha ja kala tarjotaan usein näkyvästi tarjoilukokoisena toisin kuin esimerkiksi aasialaisessa keittiössä makkara on suosittu lihatuote eri puolilla eurooppaa euroopassa kuluu verraten paljon leipää sekä erilaisia maitotuotteita kuten kermaa ja juustoa etenkin ranskassa ja italiassa valmistetaan satoja erilaisia juustolaatuja joista monet ovat saaneet nimisuojan peruna on nykyään peruselintarvike lähes kaikkialla euroopassa vaikka se saapui eurooppaan espanjalaisten valloittajien mukana vasta luvulla maailmanlaajuisesti verraten euroopassa kulutetaan paljon alkoholijuomia etenkin ranska italia ja espanja kuuluvat maailman johtaviin viinintuottajiin ja kuluttajiin olutta kulutetaan paljon etenkin tekissä saksassa britanniassa ja irlannissa viski on suosittua brittein saarilla ja votka itä euroopassa eurobilltracker lyhenne ebt on internet palvelu johon kirjataan euroseteleitä palveluun kirjataan setelin tiedot ja sen jälkeen järjestelmä kertoo mikäli sama seteli on kirjattu jo aiemmin jonkun muun käyttäjän toimesta seteleistä kirjataan setelin saantipaikka kunta ja postinumero arvo painopaikan tunnuksen sisältävä setelipainokoodi sarjanumero ja vapaavalintainen kommentti aiemmista kirjauksista uusin kirjaaja näkee edellä mainitut tiedot ja kirjaajan tai kirjaajat aiemmin eri käyttäjän kirjaaman setelin kirjaamista uudelleen nimitetään osumaksi perusajatuksena on se että käyttäjät lisäävät vain omia seteleitään haittana palvelussa on mahdollinen väärinkäyttö mutta sitä vastaan käytetään seteleiden tarkistusta palvelu osaa myös kertoa setelistä sen painomaan ja liikkeellelaskumaan palvelussa on myös tilastoja jotka kertovat suuntaa antavasti euroseteleiden jakautumisen ja levinneisyyden euroalueella setelin sarjanumeron ja sijaintitiedon perusteella sivusto näyttää seuraavat asiat eurosetelit ja kolikot tulivat kiertoon tammikuuta ja eurobilltracker on seurannut seteleitä siitä lähtien sivuston alkuperäinen luoja on philippe girolami suomalainen anssi johansson on auttanut sivuston ylläpitämisessä vuoden puolivälistä lähtien sivuston kääntämisestä ja monista muista tehtävistä huolehtivat aktiiviset eurobilltrackerin käyttäjät eri maissa eurobilltracker ei ole millään tavalla yhteydessä euroopan unioniin euroopan keskuspankkiin tai muihin taloudellisiin instituutioihin eurobilltrackerin käyttö on täysin ilmaista tilanne tilanne tilanne vuosittaiset setelimäärät ovat olleet suuruusluokaltaan saman setelin toista kirjausta kutsutaan tavalliseksi osumaksi seuraavaa triplaosumaksi tai kolminkertaiseksi osumaksi seuraavaa nelinkertaiseksi osumaksi jne tällä hetkellä kesäkuuta suurin kerrannainen on viisinkertaiset osumat jollaisia on tullut kahdeksalletoista setelille osumien määrät energia energeia tunnus e tai w on kaikilla fysiikan aloilla keskeisessä asemassa esiintyvä suure jota koskee yleinen säilymislaki energia määritellään usein voiman kappaleen tai systeemin kyvyksi tehdä työtä fysiikan erityisesti termodynamiikan kehitys on kuitenkin johtanut energian käsitteen laajenemiseen eikä tämä määritelmä mutkattomasti sovellu kaikkiin energian muotoihin si järjestelmässä energian ja myös työn yksikkö on joule myös muita energian yksiköitä käytetään yleisesti energia voi ilmetä erilaisissa muodoissa joita ovat muun muassa liike energia potentiaalienergia lämpöenergia ja sähkömagneettinen energia muodot eivät ole pysyviä vaan energia voi muuttua eri muotoonsa kaikissa fysiikan tuntemissa ilmiöissä eri energianmuotojen summa kuitenkin pysyy vakiona toisin sanoen energiaa ei synny eikä häviä tämän ilmaisee energian säilymislaki joka tunnetaan myös energiaperiaatteena kaikki energian muodot eivät kuitenkaan ole käytettävissä mekaanisen työn suorittamiseen esimerkiksi lämpöenergia voi tehdä työtä vain jos se on epätasaisesti jakautunut exergia on se osuus energiasta joka voi tehdä työtä anergia on se osa jota ei voi täten hyödyntää esimerkiksi lämpöenergia ympäristön lämpötilassa suhteellisuusteorian mukaan myös aine massa sisältää energiaa energia voi vapautua aineesta esimerkiksi ydinreaktiossa systeemin esim kappaleen kokonaisenergia on jossa t on liike energia v potentiaalienergia ja u systeemin sisäinen energia kokonaisenergia e voidaan jakaa monella tavalla näihin komponentteihin joten eri havaitsijat voivat mitata samalle kappaleelle esim erilaisen liike energian tarkastellaan esimerkkinä liikkuvassa autossa olevaa kappaletta auton sisällä ja ulkopuolella olevat havaitsijat mittaavat kappaleelle erilaiset nopeudet ja siis myös erilaisen liike energian nyt kuitenkin v ja u ovat myös erilaisia siten että kokonaisenergia e aina on sama energian hyödyntämisen tehokkuutta mitataan hyötysuhteella mekaanisen energian muodot ovat liike energia sekä eri vuorovaikutuksiin liittyvät potentiaalienergian muodot käytännössä näistä erillisinä energian muotoina voidaan pitää myös esimerkiksi lämpöä latenttilämpöä ja kemiallista energiaa joista termodynamiikassa käytetään yhteisnimitystä kappaleen sisäinen energia atomi ja molekyylitasolla tarkasteltuna nämäkin oikeastaan ovat joko aineen pienimpien osasten liike energiaa tai niiden välisiin sähkömagneettisiin vuorovaikutuksiin liittyvää potentiaalienergiaa liike energia on kappaleen liikkeeseen varastoitunutta energiaa kappaleella on sitä enemmän liike energiaa mitä suurempi on sen nopeus ja mitä suurempi on sen massa kun kappaleen nopeus on paljon pienempi kuin valonnopeus sen etenemisliikkeen liike energia on klassisen fysiikan mukaan missä m on kappaleen massa ja v sen nopeus potentiaalienergia on kappaleeseen varastoitunutta energiaa se liittyy aina erilaisiin vuorovaikutuksiin joita vallitsee joko eri kappaleiden tai saman kappaleen eri osien välillä energia varastoituu kappaleeseen kun kappaleeseen kohdistetaan voima joka aiheuttaa muutoksen kappaleessa esimerkkejä potentiaalienergiasta ovat jouseen varastoitunut energia ja kappaleen asemaan nostettaessa varastoituva energia jousta jännitettäessä tehdään työtä jousen jäykkyysvoimia vastaan kappaletta nostettaessa taas tehdään maan painovoimaa vastaan työtä joka varastoituu kappaleen asemaan potentiaalienergiaksi nostotyön varastoima potentiaalienergia eli gravitaatiopotentiaalienergia voidaan laskea kaavasta evoluutio viittaa sukupolvien myötä tapahtuviin muutoksiin biologisten populaatioiden periytyvissä ominaisuuksissa evoluutioprosessit tuottavat monimuotoisuutta biologisen hierarkian jokaisella tasolla mukaan lukien lajien tasolla yksittäisten eliöiden tasolla ja molekyylievoluution tasolla kaikki elämä maapallolla polveutuu universaalista esivanhemmasta joka eli noin sitten toistuvat uusien lajien synnyt lajiutumiset lajien sisäiset erilaistumiset anageneesit ja lajien menetykset sukupuutot voidaan päätellä yhteisistä biokemiallisista ja morfologisista piirteistä sekä yhteisten dna jaksojen nämä homologiset piirteet ja jaksot ovat samankaltaisimpia lajeissa joiden sukuhaarojen eroamiseen yhteisestä esivanhemmasta on lyhin aika tätä tietoa voidaan käyttää rekonstruoimaan evoluution historiaa käyttäen sekä nykyisiä lajeja että fossiileja nykyisen biodiversiteetin kuviot ovat muotoutuneet sekä lajiutumisten että sukupuuttojen kautta on arvioitu että enemmän kuin maapallolla eläneistä lajeista on kohdannut sukupuuton maapallolla on arvioitu olevan tällä hetkellä eliölajia joista noin on dokumentoitu ehdotus että eläinlaji voisi polveutua toisen lajin eläimestä voidaan jäljittää ensimmäisiin esisokraattisiin kreikkalaisiin filosofeihin kuten anaksimandrokseen ja empedoklekseen tämänkaltaiset ehdotukset selviytyivät antiikin roomaan asti runoilija ja filosofi lucretius seurasi empedokleksen jalanjäljissä maailmankaikkeudesta nimisellä teoksella vastapainona näille materialistisille näkemyksille aristoteles käsitti kaikkien luonnollisten asioiden ei vain elävien asioiden olevan epätäydellisiä aktualisaatioita eri pysyvistä luonnollisista mahdollisuuksista jotka tunnetaan ideoina tämä oli osa hänen teleologista ymmärrystä luonnosta jossa kaikilla asioilla on tietty rooli jumalallisessa kosmisessa järjestyksessä tähän ajattelutapaan perustuvista variaatioista tuli vakiokäsitys keskiajalla ja niitä integroitiin kristinuskon oppeihin aristoteles ei kuitenkaan vaatinut että oikeat eläinlajit vastaisivat yksi yhteen täsmällisten metafyysisten ideoiden kanssa ja antoi esimerkkejä siitä miten uusia lajeja voisi syntyä muut sen ajan naturalistit spekuloivat että lajit voisivat ajan myötä muuttua evolutiivisesti luonnonlakeja seuraten pierre louis moreau de maupertuis kirjoitti vuonna että lisääntymisen yhteydessä ilmenevät luonnolliset muutokset voisivat kasaantua useiden sukupolvien aikana ja tuottaa uusia lajeja georges leclerc de buffon ehdotti että lajit voisivat degeneroitua eri eliöiksi ja erasmus darwin ehdotti että kaikki tasalämpöiset eläimet olisivat voineet polveutua yksittäisestä mikrobista tai filamentista ensimmäinen täysin kehittynyt evolutiivinen järjestelmä oli jean baptiste lamarckin transmutaatioteoria vuodelta tämän järjestelmän mukaan spontaani sikiäminen tuotti jatkuvasti yksinkertaisia elämänmuotoja joilla oli luontainen taipumus progressiiviseen kehitykseen ja jotka kehittyivät monimutkaisemmiksi eliöiksi paralleeleissa sukulinjoissa paikallisella tasolla nämä sukulinjat adaptoituivat ympäristöön perimällä ominaisuudet jotka olivat vanhempien käytössä jälkimmäistä prosessia kutsuttiin myöhemmin lamarckismiksi vakiintuneet naturalistit tuomitsivat nämä ajatukset spekulaatioina joilta puuttui empiirinen tuki erityisesti georges cuvier piti kiinni siitä että lajit olivat erillisiä ja pysyviä ja että niiden yhtäläisyydet heijasti jumalallista suunnitelmaa joka otti huomioon eliöiden toiminnalliset tarpeet samaan aikaan william paley oli käyttänyt rayn ajatuksia hyväntahtoisesta suunnitelmasta kehittääkseen natural theology or evidences of the existence and attributes of the deity nimisen myöhemmin charles darwinin ihaileman kirjan jossa hän ehdotti että monimutkaiset adaptaatiot olivat todisteita jumalallisesta suunnitelmasta ratkaiseva irtautuminen kiinteiden biologisten lajien käsitteestä alkoi kun charles darwin laati luonnonvalinnan kautta tapahtuvalle evoluutiolle tieteellisen teorian osittain thomas malthusin kirjoittaman an essay on the principle of population nimisen kirjan vaikutuksen alla darwin totesi että populaation kasvu johtaisi taisteluun olemassaolon puolesta jossa suotuisat variaatiot voisivat selviytyä kun toiset menehtyivät jokaisessa sukupolvessa lukuisat jälkeläiset eivät selviydy hengissä lisääntymisikään rajallisten resurssien takia tämä voisi selittää kasvien ja eläinten monimuotoisuus ja yhteinen alkuperä luonnonlakeihin perustuvilla prosesseilla jotka toimivat samalla tavalla kaikentyyppisiin eliöihin darwin kehitti luonnonvalinnaksi kutsumaansa teoriaa vuodesta eteenpäin ja oli kirjoittamassa isoa kirjaa aiheesta kun alfred russel wallace lähetti hänelle samankaltaisen teorian vuonna molemmat miehet esittivät erilliset tutkielmansa lontoon linnean society tutkimusseuralle vuoden loppupuolella darwinin julkaisema lajien synty selitti luonnonvalinnan yksityiskohtaisesti ja tavalla joka johti evoluutiokäsitteiden yhä laajempaan hyväksymiseen thomas henry huxley sovelsi darwinin ajatuksia ihmisiin ja käytti paleontologiaa ja komparatiivista anatomiaa esittääkseen vahvaa näyttöä sille että ihmisillä ja ihmisapinoilla on yhteiset esivanhemmat jotkut häiriintyivät tästä sillä se merkitsi että ihmisillä ei ole erityistä asemaa maailmankaikkeudessa perinnöllisyyden täsmälliset mekanismit ja uusien piirteiden alkuperä olivat edelleen arvoituksia tätä varten darwin kehitti väliaikaisen pangeneesi nimisen teorian gregor mendel kirjoitti vuonna että piirteet periytyivät ennakoitavalla tavalla elementtien myöhemmin geenien vapaan yhdistymisen ja erkanemisen kautta mendelin perinnöllisyyssäännöt syrjäyttivät lopulta suurimman osan darwinin pangeneesiteoriasta august weismann teki tärkeän erotuksen kehossa olevien itusolujen siittiöiden ja munasolujen ja somaattisten solujen välille osoittaen että perinnöllisyys tapahtuu vain ituradan kautta hugo de vries yhdisti darwinin pangeneesiteorian weismannin itu soma solujen erotukseen ja ehdotti että darwinin pangeenit sijaitsivat tumassa ja ilmaistuna siirtyivät solulimaan ja muuttivat solun rakennetta de vries oli myös yksi tutkijoista jotka tekivät mendelin työn tunnetuksi uskoen että mendeeliset piirteet vastasivat ituradan kautta periytyviä variaatioita selittääkseen kuinka uusia variaatioita syntyy de vries kehitti mutaatioteorian joka aiheutti hetkellisen välirikon darwinistisen evoluution tukijoiden ja de vriesin puolella olevien biometriikoiden välille vuosisadan taitteessa populaatiogenetiikan edelläkävijät kuten j b s haldane sewall wright ja ronald fisher asettivat evoluutioteorian perustan vankalle tilastolliselle filosofialle darwinin teorian geneettisten mutaatioiden ja mendelin perinnöllisyyssääntöjen välillä ollut perätön ristiriita oli siten ratkaistu sen jälkeen modernia synteesiä on edelleen laajennettu selittämään biologisia ilmiöitä koko biologisen hierarkian mitalta aina geeneistä lajeihin asti tämä evolutiivisena kehitysbiologiana epävirallisesti evo devona tunnettu laajennus painottaa sitä miten sukupolvien väliset eroavaisuudet evoluutio vaikuttavat yksittäisten eliöiden sisäisiin muutoskuvioihin kehitykseen eliöiden evoluutio tapahtuu periytyvien ominaisuuksien muutoksien kautta esimerkiksi silmien väri on peritty ominaisuus ja yksilö voi periä ruskeiden silmien ominaisuuden yhdeltä vanhemmalta geenit säätelevät perittyjä ominaisuuksia ja yksilön perimässä olevaa geenikokoelmaa kutsutaan yksilön genotyypiksi yksilön kaikkien havaittavien ominaisuuksien kokonaisuutta kutsutaan sen fenotyypiksi nämä ominaisuudet ovat genotyypin ja ympäristön vuorovaikutuksen tulos monet yksilön fenotyyppiin liittyvät ominaisuudet eivät tämän takia periydy esimerkiksi ruskettunut iho johtuu henkilön genotyypin ja auringon välisestä vuorovaikutuksesta eikä rusketus tämän takia periydy henkilön lapsille jotkut henkilöt kuitenkin ruskettuvat helpommin kuin toiset johtuen eroista heidän genotyypeissä esimerkiksi henkilöillä joilla on albinismin periytyvä ominaisuus eivät rusketu lainkaan ja ovat erittäin herkkiä auringonpolttamille periytyvät ominaisuudet siirtyvät yhdeltä sukupolvelta seuraavalle geneettisen informaation sisältävän dna molekyylin avulla dna on pitkä polymeeri joka koostuu neljän tyyppisestä emäksestä emästen järjestys tietyllä dna molekyylin jaksolla määrittelee geneettisen informaation samaan tapaan kuin kirjainten järjestys määrittelee lauseen ennen kuin solu jakautuu dna kopioidaan niin että kummassakin syntyvässä solussa on sama emäsjärjestys dna molekyylin osia jotka voidaan määritellä yksittäisiksi toiminnallisiksi yksiköiksi kutsutaan geeneiksi eri geeneillä on eri emäsjärjestys solujen sisällä olevat pitkät dna juosteet muodostavat kromosomeiksi kutsuttuja tiivistettyjä rakenteita dna jakson tarkkaa sijaintia kromosomissa kutsutaan lokukseksi jos dna jakso lokuksessa eroaa yksilöiden välillä tämän jakson eri muotoja kutsutaan alleeleiksi dna jaksot voivat muuttua mutaatioiden kautta tuottaen uusia alleeleja jos mutaatio tapahtuu geenissä uusi alleeli voi vaikuttaa geenin säätelemään ominaisuuteen muuttaen eliön fenotyyppiä on kuitenkin huomioitava että vaikka tämä yksinkertainen vuorovaikutus alleelin ja ominaisuuden välillä toimii joissain tapauksissa valtaosa ominaisuuksista on monimutkaisempia ja niiden kehitystä säätelevät useat vuorovaikutuksessa olevat geenit hiljattaiset löydökset ovat vahvistaneet tärkeitä esimerkkejä periytyvistä muutoksista joita ei voida selittää emäsjärjestyksien muutoksilla dna molekyylissä nämä ilmiöt luokitellaan epigeneettisiksi periytymisjärjestelmiksi kromatiinin merkitseminen dna metylaatiolla omavaraiset metaboliset kytkennät geenien vaimentaminen rna interferenssillä ja prionien kaltaisten proteiinien kolmiulotteiset konformaatiot ovat alueita joilla epigeneettisiä periytymisjärjestelmiä on löydetty eliötasolla kehitysbiologit ovat ehdottaneet että monimutkaiset vuorovaikutukset geneettisissä verkostoissa ja solujen välinen kommunikaatio voivat johtaa periytyviin variaatioihin jotka voivat olla kehityksen plastisuuden ja kanalisaation mekanismien taustalla perinnöllisyyttä voi esiintyä myös suuremmissa mittakaavoissa esimerkiksi eliöiden tavanomaiset ja toistuvat käyttäytymismallit omissa ympäristöissään ohjaavat ekologista periytyvyyttä ekolokeroiden rakentamisen prosessin kautta tämä tuottaa kirjon ilmiöitä jotka muuttavat seuraavien sukupolvien valintajärjestelmää jälkeläiset perivät geenien lisäksi esivanhempien ekologisten tekojen tuottamat ympäristötekijät muita esimerkkejä evoluutiossa esiintyvistä periytyvyyksistä jotka eivät ole suoraan geenien vaikutuksen alla ovat kulttuuripiirteiden periytyminen ja symbiogeneesi yksittäisen eliön fenotyyppi johtuu sekä sen genotyypistä että ympäristöstä jossa se on elänyt merkittävä osa populaatiossa olevien fenotyyppien variaatiosta johtuu eroista genotyypeissä synteettinen evoluutioteoria määrittelee evoluution muutoksina jotka tapahtuvat tässä geneettisessä variaatiossa ajan myötä tietyn alleelin frekvenssi tulee enemmän tai vähemmän yleiseksi suhteessa saman geenin eri muotoihin variaatio katoaa kun uusi alleeli saavuttaa fiksaation se on joko kadonnut populaatiosta tai se on korvannut esivanhemmilta perityn geenimuodon täysin luonnonvalinta johtaa evoluutioon vain jos populaatiossa on riittävän paljon geneettistä variaatiota ennen mendelin perinnöllisyyskokeita yksi yleinen hypoteesi oli perinnöllinen sekoittuminen perinnöllinen sekoittuminen johtaisi kuitenkin nopeasti siihen että geneettinen variaatio katoaisi tehden luonnonvalinnan kautta tapahtuvasta evoluutiosta epätodennäköistä hardyn weinbergin laki tarjoaa ratkaisun sille miten populaatiossa oleva variaatio pysyy yllä mendelin sääntöjen mukaisesti alleelien frekvenssi variaatiot geenissä pysyy vakiona jos ei ole valintaa mutaatiota migraatiota tai geneettistä ajautumista variaatio tulee perimässä olevista mutaatioista geenien uudelleenjärjestäytymisestä suvullisen lisääntymisen kautta ja populaatioiden välillä tapahtuvasta migraatiosta geenivirtauksesta vaikka uutta variaatiota tulee jatkuvasti mutaatioiden ja geenivirtauksen kautta suurin osa lajin perimästä on identtistä kaikissa kyseisen lajin yksilöissä siitä huolimatta suhteellisen pienikin muutos genotyypissä voi johtaa merkittäviin muutoksiin fenotyypissä esimerkiksi simpanssien ja ihmisten perimässä on vain noin eroavaisuuksia mutaatiot ovat solun perimän dna jaksossa tapahtuvia muutoksia mutaatiot voivat olla vaikutuksettomia muuttaa geenin tuotetta tai estää geenin toiminnan banaanikärpäsillä drosophila melanogaster tehtyjen tutkimusten perusteella on ehdotettu että jos mutaatio muuttaa geenin tuottamaa proteiinia tämä tulee todennäköisesti olemaan vahingollista noin näistä mutaatioista aiheuttavat haittaa ja loput ovat joko neutraaleja tai heikosti hyödyllisiä mutaatiot voivat aiheuttaa suurien kromosomin osien duplikaation eli kahdentumisen yleensä rekombinaation kautta mikä voi tuottaa ylimääräisiä kopioita geenistä perimään ylimääräiset geenien kopiot ovat merkittävä raaka ainelähde uusien geenien kehittymiselle tämä on tärkeää koska useimmat uudet geenit kehittyvät geeniperheissä jo olemassa olevista geeneistä joilla on yhteiset esivanhemmat esimerkiksi ihmisen silmä käyttää neljää geeniä tehdäkseen rakennelmia jotka aistivat valoa kolme värinäköön ja yksi hämäränäköön kaikki neljä polveutuvat yhdestä ainoasta esivanhemman geenistä uusia geenejä voi kehittyä esivanhempien geenistä kun kahdentuneessa kopiossa tapahtuu mutaatio ja geeni saa uuden funktion tämä prosessi on helpompaa kun geeni on kahdentunut koska se kasvattaa järjestelmän redundanssia yksi parin geeneistä voi saada uuden funktion samalla kun toinen kopio jatkaa alkuperäistä funktiota toisen tyyppiset mutaatiot voivat jopa kehittää kokonaan uusia geenejä aiemmin ei koodaavasta dna sta uusia geenejä voi myös kehittyä useiden geenien pienten osien kahdentumisesta nämä osat voivat uudelleenjärjestäytyä muodostaen uusia yhdistelmiä joilla on uusia funktioita kun uusia geenejä muodostuu olemassa olevien osien uudelleenjärjestäytymisen kautta proteiinidomeenit toimivat moduuleina joilla on yksinkertaiset itsenäiset funktiot nämä moduulit voivat sekoittua ja tuottaa uusia yhdistelmiä joilla on uusia ja monimutkaisia funktioita esimerkiksi polyketidisyntaasit ovat suuria entsyymejä jotka tuottavat antibiootteja ne sisältävät jopa sata itsenäistä domeenia joista jokainen katalysoi yhden prosessissa olevan vaiheen aivan kuten liukuhihnalla suvuttomasti lisääntyvissä eliöissä geenit periytyvät yhdessä tai linkitettyinä koska ne eivät voi sekoittua muiden eliöiden geenien kanssa lisääntymisen aikana sen sijaan suvullisten eliöiden jälkeläisillä on itsenäisen lajittelun kautta saavutetut satunnaiset sekoitukset vanhempien kromosomeista tähän liittyvän homologiseksi rekombinaatioksi kutsutun prosessin kautta suvulliset eliöt voivat vaihtaa dna ta kahden vastaavan kromosomin välillä rekombinaatio ja uudelleenjärjestely eivät muuta alleelien frekvenssejä mutta muuttavat sen sijaan mitkä alleelit ovat vuorovaikutuksessa keskenään tuottaen jälkeläisiä joilla on uusia alleeliyhdistelmiä suvullinen lisääntyminen kasvattaa yleensä geneettistä variaatiota ja voi kasvattaa evoluution nopeutta suvullisen lisääntymisen kaksinkertaisesta kustannuksesta kirjoitti ensimmäisenä john maynard smith ensimmäinen kustannus on se että vain yksi kahdesta sukupuolesta voi tuottaa jälkeläisiä toinen kustannus on se että suvullisesti lisääntyvä yksilö voi antaa vain omista geeneistään eteenpäin tästä huolimatta suvullinen lisääntyminen on ylivoimaisesti yleisin tapa lisääntyä useimpien aitotumaisten ja monisoluisten eliöiden keskuudessa punaisen kuningattaren hypoteesia on käytetty selittämään suvullisen lisääntymisen merkittävyyden keinona mahdollistaa jatkuva evoluutio ja mukautuminen reaktiona muiden lajien koevoluutiolle jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä geenivirta viittaa populaatioiden ja lajien välillä tapahtuvaan geenien siirtymiseen se voi siksi olla uusi lähde populaation tai lajin sisäiselle variaatiolle geenivirran voi aiheuttaa populaatioiden välillä liikkuvat yksilöt kuten hiirien liikkuminen sisämaan ja rannikkoalueiden populaatioiden välillä tai siitepölyn liikkuminen raskasmetalleja sietävien ja raskasmetalleja sietämättömien ruohopopulaatioiden välillä risteymät ja horisontaaliset geeninsiirrot ovat lajien välisiä geeninsiirtoja horisontaalisella geeninsiirrolla viitataan geneettisen materiaalin siirtymiseen yhdeltä eliöltä toiselle joka ei ole sen jälkeläinen tämä on yleistä bakteerien keskuudessa lääketieteessä tämä edistää antibioottiresistenssin leviämistä bakteeri voi nopeasti siirtää resistenssigeenit muihin lajeihin silloin kun se on hankkinut ne horisontaalista geeninsiirtoa bakteereista aitotumaisiin kuten leivinhiivaan saccharomyces cerevisiae ja callosobruchus chinensis nimiseen kovakuoriaiseen on tapahtunut esimerkkinä suuremman mittakaavan siirroista ovat aitotumaiset bdelloidea nimiset rataseläimet jotka ovat saaneet kirjon geenejä bakteereilta sieniltä ja kasveilta virukset voivat myös siirtää dna ta eliöiden välillä mahdollistaen geenien siirtymisen jopa biologisten domeenien välillä suuren mittakaavan geeninsiirtoja on tapahtunut myös aitotumaisten solujen esivanhempien ja bakteerien välillä kun viherhiukkaset ja mitokondriot tulivat aitotumaisiin soluihin on mahdollista että aitotumaiset itse saivat alkunsa bakteerien ja arkeonien välisistä horisontaalisista geeninsiirroista synteettisen evoluutioteorian näkökulmasta evoluutiota tapahtuu kun keskenään lisääntyvien yksilöiden populaatiossa olevien alleelien frekvensseissä tapahtuu muutoksia esimerkkinä voidaan pitää koiperhosten populaatiossa olevan mustan värin alleelin yleistyminen luonnonvalinta geneettinen ajautuminen geneettinen liftaaminen mutaatio ja geenivirta ovat mekanismeja jotka voivat johtaa muutoksiin alleelien frekvensseissä luonnonvalinnan kautta tapahtuva evoluutio on prosessi jonka kautta lisääntymistä edistävistä piirteistä tulee yleisempiä ja pysyvämpiä populaation peräkkäisissä sukupolvissa sitä on usein kutsuttu itsestään selväksi mekanismiksi koska se johtuu kolmesta yksinkertaisesta tosiasasta jokaisessa sukupolvessa on enemmän eliöitä kuin niiden on mahdollista selviytyä ja lisääntyä nämä olosuhteet tuottavat eliöiden välistä kilpailua selviytymisestä ja lisääntymisestä niinpä eliöt joilla on etulyöntiasema kilpailijoihinsa nähden piirteiden suhteen ovat todennäköisempiä siirtämään kyseiset piirteet seuraavaan sukupolveen luonnonvalinnan keskeinen käsite on eliön kelpoisuus kelpoisuus kuvaa eliön kykyä selviytyä ja tuottaa jälkeläisiä mikä määrittää kuinka suuri sen geneettinen vaikutus on seuraavaan sukupolveen kelpoisuus ei kuitenkaan ole sama asia kuin jälkeläisten kokonaismäärä sen sijaan kelpoisuudesta kertoo se osuus seuraavista sukupolvista jotka kantavat eliön geenejä esimerkiksi jos eliö voisi selviytyä ja tuottaa jälkeläisiä nopeasti mutta sen jälkeläiset olisivat liian pieniä ja heikkoja selviytyäkseen silloin kyseisellä eliöllä olisi pieni geneettinen vaikutus tuleviin sukupolviin ja sillä olisi siten matala kelpoisuus jos tietty alleeli kasvattaa eliön kelpoisuutta enemmän kuin muut saman geenin alleelit silloin tämän alleelin yleisyys kasvaa populaation jokaisessa peräkkäisessä sukupolvessa sanotaan että valinta suosii näitä piirteitä esimerkkeinä piirteistä jotka voivat kasvattaa kelpoisuutta ovat tehostunut selviytyminen ja lisääntynyt hedelmällisyys käänteisesti vähemmän hyödyllisestä tai vahingollisesta alleelista johtuva matalampi kelpoisuus johtaa kyseisen alleelin harvenemiseen valinta toimii piirrettä vastaan on tärkeää huomata että alleelin kelpoisuus ei ole kiinteä ominaisuus jos ympäristö muuttuu aiemmin neutraaleista tai vahingollisista piirteistä voi tulla hyödyllisiä ja aiemmin hyödyllisistä piirteistä haitallisia jos valinnan suunta kuitenkin muuttuu tällä tavoin piirteet jotka olivat aiemmin kadonneet eivät voi kehittyä uudelleen identtisesti katso dollon laki populaation sisäinen luonnonvalinta korkeuden kaltaista jatkumolla vaihtelevaa piirrettä kohtaan voidaan luokitella kolmeen tyyppiin ensimmäinen on suuntaava valinta joka on ajan myötä tapahtuva muutos piirteen keskimääräisessä arvossa esimerkiksi eliöistä tulee hitaasti korkeampia toinen on hajottava valinta joka suosii piirteen ääripäitä ja johtaa usein kahden eri arvon yleistymiseen valinta toimii keskiarvoa vastaan tämä tapahtuisi jos matalilla tai korkeilla eliöillä olisi etu mutta ei keskikorkeilla viimeisenä on tasapainottava eli stabiloiva valinta joka karsii piirteen kummankin ääripään arvoja ja johtaa keskiarvon ympärillä olevan varianssin ja monimuotoisuuden pienenemiseen tämä johtaisi esimerkiksi siihen että eliöistä tulisi hitaasti saman korkuisia tasapainottava valinta usein vähentää populaation geneettistä monimuotoisuutta ja voi siten heikentää populaation mahdollisuuksia mukautua muuttuviin olosuhteisiin seksuaalivalinta on erityinen luonnonvalinnan tapaus jossa valinta kasvattaa eliön houkuttelevuutta mahdollisille parittelukumppaneille lisääntymisen onnistumisen kasvattamiseksi seksuaalivalinnan kautta kehittyneet piirteet ovat erityisen esillä useiden eläinlajien urosten keskuudessa vaikka ne olisivat seksuaalisesti suosiossa hankalien sarvien parittelukutsujen suurten ruumiinkokojen ja kirkkaiden värien kaltaiset piirteet vetävät usein puoleensa saalistajia mikä vaarantaa yksittäisten urosten kyvyn selviytyä tämä haitta selviytymiselle tasapainottuu näiden seksuaalivalinnan kautta saavutettujen vaikeasti väärennettävissä olevien piirteiden omaavien urosten suuremmalla lisääntymiskyvyllä luonnonvalinta yleisesti ottaen tekee luonnosta mitan sille miten todennäköisesti tietyt yksilöt tai yksilölliset piirteet selviytyvät luonnolla viitataan tässä tapauksessa yksilön ympäristössä olevaan ekosysteemiin kukin tietyssä ekosysteemissä oleva populaatio täyttää tietyn ekologisen lokeron tai aseman jolla on tietyt vuorovaikutussuhteet muihin saman ekosysteemin osiin näihin suhteisiin vaikuttaa eliön elämänhistoria asema ravintoketjussa ja maantieteellinen sijainti laaja ymmärrys luonnosta auttaa tieteilijöitä erottamaan tiettyjä tekijöitä jotka yhdessä muodostavat luonnonvalinnan luonnonvalinta voi toimia eri tasoilla kuten geenien solujen yksittäisten eliöiden eliöryhmien ja lajien tasolla valinta voi toimia monella tasolla yhtäaikaisesti esimerkki valinnasta jota tapahtuu yksittäisen eliön tason alapuolella on hyppiöksi kutsuttu geeni joka voi replikoitua ja levitä koko perimään yksittäisen eliön tason yläpuolella oleva valinta kuten ryhmävalinta voi johtaa yhteistyön kehittymiseen sen lisäksi että mutaatiot ovat merkittävä lähde variaatiolle ne voivat myös toimia evoluution mekanismina silloin kun molekyylitasolla on olemassa eri todennäköisyydet mutaatioiden tapahtumiselle tätä ilmiötä kutsutaan mutaatiotaipumukseksi otetaan esimerkiksi kaksi genotyyppiä yksi jolla on nukleotidi g ja toinen jolla on nukleotidi a samassa kohdassa jos näillä kahdella genotyypillä on sama kelpoisuus mutta mutaatio g stä a han tapahtuu useammin kuin mutaatio a sta g hen silloin on taipumus kehittyä genotyyppejä joilla on a eri taipumukset liittymä tai häviämämutaatioihin eri taksoneissa voivat johtaa erikokoisten perimien kehittymiseen kehittymiseen ja mutaatioon liittyviä taipumuksia on havaittu myös morfologisessa evoluutiossa esimerkiksi baldwinin efektin mukaan mutaatiot voivat ajan myötä aiheuttaa ympäristön tuottamien piirteiden geneettisen assimilaation mutaatiotaipumuksen vaikutukset ovat päällekkäisiä muiden prosessien kanssa jos valinta suosii molempia mahdollisia mutaatioita samoissa määrin mutta molempien mutaatioiden yhtäaikaisesta ilmenemisestä ei ole hyötyä mutaatio joka ilmenee useimmin on se joka tulee todennäköisimmin fiksoitumaan populaatiossa vallitsevaksi geenin funktion menetykseen johtavat mutaatiot ovat paljon yleisempiä kuin mutaatiot jotka tuottavat uuden täysin toimivan geenin useimmat funktion menetykseen johtavat mutaatiot karsiutuvat valinnan kautta silloin kuitenkin kun valinta on heikkoa taipumus funktion menetykseen voi vaikuttaa evoluutioon esimerkiksi pigmenteistä ei enää ole hyötyä kun eläimet elävät luolien pimeydessä joten ne yleensä katoavat tämänkaltainen funktion menetys voi tapahtua mutaatiotaipumuksen takia ja tai koska funktiolla oli hinta kun funktiosta saatu hyöty katosi luonnonvalinta johti sen menetykseen bacillus subtilis nimisen bakteerin itiöintikyvyn menetys laboraatiossa tapahtuvan evoluution kautta johtuu ilmeisesti mutaatiotaipumuksesta eikä itiöintikyvyn ylläpitokustannusta vastaan tapahtuvasta luonnonvalinnasta silloin kun ei ole funktion menetykseen johtavaa valintaa menetyksen kehitysnopeus riippuu enemmän mutaationopeudesta kuin efektiivisestä populaatiokoosta tämä viittaa siihen että sitä ohjaa enemmän mutaatiotaipumus kuin geneettinen ajautuminen geneettinen ajautuminen viittaa populaation alleelifrekvenssien muuttumiseen sukupolvesta toiseen alleelien otantavirhealttiuden takia alleelifrekvensseillä on tämän seurauksena taipumus ajautua ylös tai alas sattumanvaraisesti satunnaiskulkuna silloin kun valintaa ohjaavia voimia ei ole tai ne ovat suhteellisen heikkoja tämä ajautuminen loppuu kun alleeli fiksoituu joko katoamalla populaatiosta tai korvaamalla muut alleelit täysin geneettinen ajautuminen voi siten eliminoida joitain alleeleja populaatiosta pelkästään sattuman takia valintaa ohjaavien voimien puutteessakin geneettinen ajautuminen voi aiheuttaa kaksi erillistä populaatiota jotka aloittivat samalla geneettisellä koostumuksella ajautumaan kahdeksi poikkeavaksi populaatioksi joilla on eri alleeliryhmät valinnan ja luonnollisten prosessien mukaan lukien geneettisen ajautumisen suhteellista tärkeyttä on tavallisesti vaikeaa mitata adaptiivisten ja ei adaptiivisten voimien suhteelliset tärkeydet evoluutiomuutosten ajamisessa on nykyaikaisen tutkimuksen kohde molekyylievoluution neutraali teoria ehdotti että suurin osa evoluutiomuutoksista johtuvat neutraalien mutaatioiden fiksaatiosta geneettisen ajautumisen kautta tästä seuraa että kyseisen mallin mukaan suurin osa geneettisistä muutoksista johtuvat jatkuvasta mutaatiopaineesta ja geneettisestä ajautumisesta tämä muoto neutraalista teoriasta on nyt suurimmaksi osaksi hylätty koska se ei vaikuta sopivan geneettiseen variaatioon jota nähdään luonnossa on kuitenkin olemassa uudempi ja paremmin tukea saanut versio tästä mallista molekyylievoluution lähes neutraali teoria ehdottaa että mutaatiot jotka ovat neutraaleja pienissä populaatioissa eivät välttämättä ole neutraaleja suurissa populaatioissa muut vaihtoehtoiset teoriat ovat ehdottaneet että geneettinen ajautuminen on mitätöntä verrattuna muihin stokastisiin evoluutiota ohjaaviin voimiin kuten geneettiseen liftaamiseen geneettisen ajautumisen kautta tapahtuvaan neutraalin alleelin fiksaatioon kuluva aika riippuu populaation koosta fiksaatio tapahtuu nopeammin pienemmissä populaatioissa populaatiossa olevien yksilöiden lukumäärä ei ole kriittinen mutta efektiivisenä populaatiokokona tunnettu suure on efektiivinen populaatiokoko on tavallisesti pienempi kuin koko populaatio koska se ottaa huomioon tekijöitä kuten sisäsiittoisuuden yleisyyden ja populaation elinkaaren vaiheen jossa sen koko on pienimmillään efektiivinen populaatiokoko ei välttämättä ole sama kaikille samassa populaatiossa oleville geeneille rekombinaatio mahdollistaa samalla dna juosteella olevien alleelien erottumisen rekombinaatioita tapahtuu kuitenkin harvoin noin kaksi tapahtumaa per kromosomi per sukupolvi tämän vuoksi kromosomissa lähekkäin olevat geenit eivät aina sekoitu kauas toisistaan geenit jotka ovat lähekkäin usein periytyvät yhdessä koska juosteen katketessa ne jäävät todennäköisesti sen samaan osaan ilmiötä kutsutaan geneettiseksi kytkennäksi taipumusta tähän mitataan löytämällä kuinka usein kaksi alleelia löydetään yhdessä yksittäiseltä kromosomilta verrattuna odotuksiin tätä kutsutaan alleelien kytkentäepätasapainoksi ryhmänä periytyvää alleeliryhmää kutsutaan haplotyypiksi tämä voi olla tärkeätä silloin kun tietyssä haplotyypissä olevasta yksittäisestä alleelista on paljon hyötyä luonnonvalinnan kautta tapahtuva valintapyyhkäisy voi johtaa muidenkin haplotyypissä olevien alleelien yleistymiseen populaatiossa tätä ilmiötä kutsutaan geneettiseksi liftaamiseksi jotkut neutraalit geenit ovat geneettisesti kytkeytyneinä muihin valinnan alaisiin geeneihin tästä johtuva geneettinen liftaaminen voidaan osittain havaita sopivalla efektiivisellä populaatiokoolla geenivirta viittaa populaatioiden ja lajien väliseen geenien siirtymiseen geenivirran läsnäololla tai puuttumisella on merkittävä vaikutus evoluution kulkuun eliöiden monimutkaisuuden takia missä tahansa kahdessa täysin eristetyssä populaatiossa tulee ajan myötä kehittymään geneettisiä yhteensopivuusongelmia neutraalien prosessien kautta esim bateson dobzhansky muller mallin mukaan vaikka molemmat populaatiot pysyisivät pohjimmiltaan identtisinä suhteessa niiden adaptaatioon ympäristön suhteen jos geneettistä erilaisuutta kehittyy populaatioiden välille populaatioiden välinen geenivirta voi tuottaa piirteitä tai alleeleja jotka ovat harmillisia paikallisessa populaatiossa tämä voi johtaa siihen että näiden populaatioiden sisällä olevissa eliöissä kehittyy mekanismeja jotka estävät lisääntymisen geneettisesti etäisten populaatioiden kanssa johtaen lopulta uusien lajien ilmestymiseen yksilöiden välillä tapahtuva geneettisen informaation vaihto on siten olennaisen tärkeää biologisen lajikäsitteen kehittämiselle modernin synteesin kehityksen yhteydessä sewall wright kehitti vaihtuvan balanssin teorian jonka mukaan geenivirta osittain eristettyjen populaatioiden välillä olisi tärkeä osa adaptiivista evoluutiota viime aikoina on kuitenkin ollut merkittävää kritiikkiä sille kuinka tärkeä vaihtuvan balanssin teoria on evoluutio vaikuttaa eliöiden jokaiseen muodolliseen ja käytökselliseen osa alueeseen näkyvimpiä ovat tietyt käytökselliset ja fyysiset adaptaatiot jotka ovat luonnonvalinnan lopputuloksia nämä adaptaatiot kasvattavat kelpoisuutta auttamalla ruuan etsinnän petoeläinten välttämisen tai parittelukumppanin houkuttelun kaltaisten toimintojen suorittamisessa eliöt voivat myös reagoida valintaan tekemällä yhteistyötä toistensa kanssa yleensä auttamalla sukulaisia tai osallistumalla molempia osapuolia hyödyntävään symbioosiin pidemmällä aikavälillä evoluutio tuottaa uusia lajeja jakamalla vanhoja eliöpopulaatioita uusiin ryhmiin jotka eivät voi tai eivät halua risteytyä nämä evoluution lopputulokset luokitellaan aikaskaalan perusteella makroevoluutioon ja mikroevoluutioon makroevoluutio viittaa evoluutioon joka tapahtuu lajien tasolla tai niiden yläpuolella olevilla tasoilla erityisesti lajiutumiseen ja sukupuuttoon mikroevoluutio viittaa pienempiin lajin tai populaation sisäisiin evoluutiomuutoksiin erityisesti alleelifrekvenssien muutoksiin ja adaptaatioon yleisesti ottaen makroevoluutiota pidetään pitkien mikroevoluution jaksojen lopputuloksena koska mikroevolutiiviset muutokset kasautuvat makroevoluutioksi ei mikro ja makroevoluution välinen ero siten ole perustavanlaatuinen ero on yksinkertaisesti aika joka on kulunut on kuitenkin huomattava että makroevoluutiossa koko lajin yhteiset piirteet voivat olla tärkeitä esimerkiksi suuri määrä variaatiota yksilöiden välillä mahdollistaa sen että laji voi nopeasti sopeutua uusiin elinympäristöihin pienentäen sukupuuton todennäköisyyttä toisaalta laaja maantieteellinen levinneisyys voi kasvattaa lajiutumisen todennäköisyyttä kasvattamalla todennäköisyyttä sille että osa populaatiosta eristäytyy tässä mielessä mikroevoluutioon ja makroevoluutioon voi sisältyä valintaa eri tasoilla mikroevoluutio vaikuttaa geeneihin ja eliöihin kun taas makroevoluution prosessit kuten lajivalinta vaikuttavat kokonaisiin lajeihin vaikuttamalla niiden lajiutumisien ja sukupuuttojen nopeuksiin yleinen väärinkäsitys on että evoluutiolla on tavoitteita tai pitkän aikavälin suunnitelmia realistisesti evoluutiolla ei ole pitkän aikavälin tavoitteita eikä välttämättä tuota suurempaa monimutkaisuutta evoluution tuloksia ei tule sekoittaa tavoitteellisuuteen vaikka monimutkaisia lajeja on kehittynyt ne ovat sivutuote siitä että eliöiden kokonaismäärä kasvaa yksinkertaiset elämänmuodot ovat edelleen yleisimmät biosfäärissä valtaosa lajeista ovat mikroskooppisia esitumallisia jotka muodostavat noin puolet maailman biomassasta niiden pienestä koosta riippumatta ja muodostavat valtaosan maapallon biodiversiteetistä yksinkertaiset eliöt ovat olleet dominoiva elämänmuoto maapallolla kautta sen historian ja ne jatkavat pääasiallisena elämänmuotona tänäkin päivänä monimutkaiset elämänmuodot vaikuttavat monimuotoisemmilta vain koska ne ovat helpommin huomattavissa tosiaan mikrobien evoluutio on erityisen tärkeää modernille evoluutiotutkimukselle koska niiden nopea lisääntyminen mahdollistaa kokeellisen evoluution tutkimisen ja evoluution ja adaptaation havainnoinnin reaaliaikaisesti adaptaatio on prosessi joka tekee eliöistä paremmin sopeutuneita elinympäristöihinsä adaptaatio voi myös viitata piirteeseen joka on tärkeä eliön selviytymiselle esimerkkinä hevosten hampaiden adaptaatio ruohon jauhontaan voimme erottaa sanan kaksi merkitystä käyttämällä adaptaatiota viittaamaan evoluutioprosessiin ja adaptiivista piirrettä prosessin tuotteeseen ruumiinosaan tai funktioon adaptaatiot ovat luonnonvalinnan tuottamia seuraavat määritelmät johtuvat theodosius dobzhanskyn työstä adaptaatio voi johtaa joko uuden piirteen hankkimiseen tai esivanhemmilta perityn piirteen menetykseen esimerkki joka havainnollistaa kummankin näistä muutoksista on bakteerien adaptaatio antibioottivalintaan jossa geneettiset muutokset aiheuttavat antibioottiresistenssin muuttamalla antibiootin kohdetta tai nostamalla antibioottia ulos solusta kuljettavien mekanismien tehokkuutta muita merkittäviä esimerkkejä ovat kolibakteerien escherichia coli kehittyminen käyttämään sitruunahappoa ravintoaineena pitkään kestäneessä laboratoriokokeessa flavobacterium nimisessä bakteerissa kehittynyt uudenlainen entsyymi joka mahdollistaa bakteerin kasvamisen nailonin valmistuksessa syntyvien sivutuotteiden päällä ja maaperästä löytyvä sphingobium niminen bakteeri jolla on kehittynyt täysin uudenlainen metaboliareitti joka hajottaa torjunta aineena käytettyä synteettistä pentakloorifenolia mielenkiintoinen mutta edelleen kiistanalainen ajatus on että jotkut adaptaatiot voisivat kasvattaa eliön kykyä tuottaa variaatiota ja adaptoitua luonnonvalinnan kautta kasvattaen eliön kehittymiskykyä adaptaatio tapahtuu olemassa olevien rakenteiden asteittaisen muuttumisen kautta tästä seuraa että sukua olevien lajien rakenteilla joilla on samanlaiset sisäiset järjestäytymiset voi olla eri funktiot tämä johtuu yksittäisten esivanhemmilta perittyjen rakenteiden adaptoimisesta eri tarkoituksiin esimerkiksi lepakoiden siivissä olevat luut ovat erittäin samanlaisia kuin hiirien jaloissa ja kädellisten käsissä olevat luut johtuen siitä että nämä ovat kaikki polveutuneet yhteisestä nisäkäsesivanhemmasta koska kaikki elossa olevat lajit ovat kuitenkin jossain määrin sukua toisilleen elimet joilla ei vaikuta olevan minkäänlaista rakenteellista samankaltaisuutta kuten niveljalkaisten kalmarien ja selkärankaisten silmät tai niveljalkaisten ja selkärankaisten raajat ja siivet voivat olla riippuvaisia yhteisistä homologisista geeneistä jotka säätelevät niiden rakenteita ja funktioita tätä kutsutaan syväksi homologiaksi jotkut rakenteet voivat evoluution aikana menettää alkuperäisen funktionsa ja muuttua surkastumiksi sellaisilla rakenteilla voi olla vähän jos lainkaan tehtävää nykyisissä lajeissa mutta niillä voi olla selkeä funktio esivanhemmissa tai muissa läheistä sukua olevissa lajeissa esimerkkeinä ovat pseudogeenit ei toimivat silmien jäänteet sokeissa luolakaloissa lentokyvyttömien lintujen siivet ja lonkkaluiden olemassaolo valaissa ja käärmeissä esimerkkejä ihmisten surkastumista ovat muun muassa viisaudenhampaat häntäluu umpilisäke ja muita käyttäytymiseen liittyviä surkastumia kuten kananlihalle meneminen ja primitiiviset refleksit kuitenkin monet yksinkertaisilta adaptaatioilta vaikuttavat piirteet ovat itse asiassa eksaptaatioita alun perin yhteen tarkoitukseen adaptoituja rakenteita joista on sattumalta tullut jokseenkin käytännöllisiä muihin tarkoituksiin ajan myötä esimerkkinä on holaspis guentheri niminen afrikkalainen lisko jossa kehittyi erittäin litteä pää jotta se voisi piiloutua halkeamiin tämä voidaan päätellä tarkastelemalla kyseisen liskon lähisukulaisia holaspis guentherin päästä on kuitenkin tullut niin litteä että siitä on hyötyä puusta puuhun liitämisessä eksaptaatio solujen sisällä bakteeriflagellien ja proteiinien lajittelukoneiden kaltaiset molekyylikoneet kehittyivät rekrytoimalla useita jo olemassa olevia proteiineja joilla oli aiemmin erilaiset tarkoitukset toinen esimerkki on glykolyysissä ja vierasaineiden aineenvaihdunnassa käytettyjen entsyymien rekrytoiminen eliöiden silmälinsseihin toimimaan kristalliiniksi kutsuttuina rakenteellisina proteiineina eräs evolutiivisen kehitysbiologian nykyisistä tutkimuskohteista on adaptaatioiden ja eksaptaatioiden kehityksellinen perusta tämä tutkimustyö käsittelee alkionkehityksen alkuperää ja evoluutiota ja miten muutokset kehityksessä ja kehitystä ohjaavissa prosesseissa tuottavat uusia ominaisuuksia nämä tutkimukset ovat osoittaneet että evoluutio voi muuttaa kehitystä tuottaakseen uusia rakennelmia esimerkkinä ovat alkion luuston rakenteet jotka kehittyvät leuoiksi muissa eläimissä muodostavat mieluummin osan välikorvaa nisäkkäissä on myös mahdollista että rakenteet jotka ovat kadonneet evoluution myötä voivat ilmestyä uudelleen kehitystä ohjaavissa geeneissä tapahtuvien muutoksien takia esimerkkinä ovat mutaatiot kanoissa jotka aiheuttavat että niiden alkioissa kasvaa krokotiilien hampaita muistuttavia hampaita nyt on tulossa selväksi että useimmat eliöiden muodoissa tapahtuvat muutokset johtuvat muutoksista jotka tapahtuvat pienessä säilyneiden geenien joukossa eliöiden väliset vuorovaikutukset voivat tuottaa sekä konfliktia että yhteistyötä kun vuorovaikutus on kahden lajin välillä esimerkiksi patogeenin ja isäntäeliön tai saalistajan ja saaliin välillä näissä lajeissa voi kehittyä toisiaan vastaavat adaptaatiot tässä tapauksessa yhden lajin evoluutio aiheuttaa adaptaatioita toisessa lajissa nämä jälkimmäisessä lajissa tapahtuvat muutokset taas aiheuttavat adaptaatioita ensimmäisessä lajissa tätä valinnan ja reaktion kiertokulkua kutsutaan koevoluutioksi esimerkkinä on tetrodotoksiinin tuotto länsirannikonsalamanterissa taricha granulosa ja tetrodotoksiinin vastustuskyvyn kehittyminen sen saalistajassa thamnophis sirtalis nimisessä käärmeessä tässä saalistaja saalis kaksikossa evolutiivinen kilpavarustelu on tuottanut suuren määrän myrkkyä salamanterissa ja vastaavasti korkean vastustuskyvyn käärmeessä kaikkiin lajien välisiin koevolutiivisiin vuorovaikutuksiin ei liity konfliktia lukuisia tapauksia molempia osapuolia hyödyttävistä vuorovaikutussuhteista on kehittynyt esimerkkinä on äärimmäinen yhteistyö joka on olemassa kasvien ja sienijuuren välillä sienijuuri kasvaa kasvin juuristossa ja auttaa sitä saamaan maaperästä paremmin ravinteita tämä on vastavuoroinen suhde jossa kasvit antavat sienille yhteyttämisen kautta tuotettuja sokereita tässä tapauksessa sienet itse asiassa kasvavat kasvisolujen sisällä antaen niiden vaihtaa ravinteita isäntäeliön kanssa samalla kun ne lähettävät signaaleja kasvin immuunijärjestelmän suppressoimiseksi saman lajin sisäisten eliöiden yhteenlyöttäytymisiä on myös kehittynyt äärimmäinen tapaus on mehiläisten termiittien ja muurahaisten kaltaisissa sosiaalisissa hyönteisissä esiintyvä aitososiaalisuus jossa lisääntymiskyvyttömät hyönteiset syöttävät ja vartioivat yhdyskunnan pienempää lisääntymiskykyistä jäsenkuntaa pienemmässä mittakaavassa somaattiset solut jotka muodostavat eläimen kehon rajoittavat omaa lisääntymistään jotta ne voivat ylläpitää vakaata eliötä joka vastaavasti ylläpitää pienempää lukumäärää sukusoluja jälkeläisten tuottamista varten tässä tapauksessa somaattiset solut reagoivat tiettyihin signaaleihin jotka ohjaavat niitä kasvamaan pysymään samanlaisina tai kuolemaan jos solut eivät huomioi näitä signaaleja ja lisääntyvät sopimattomalla tavalla niiden hallitsematon kasvu johtaa syövän kehittymiseen tämänkaltainen yhteistyö on voinut kehittyä sukulaisvalinnan prosessin kautta jossa yksilö toimii sukulaisen jälkeläisten eduksi valinta suosii tätä toimintaa koska jos auttava yksilö sisältää alleeleja jotka korostavat auttamista silloin on todennäköistä että sen sukulaisella on myös nämä alleelit ja siten kyseiset alleelit kulkevat eteenpäin muita prosesseja jotka voivat kasvattaa yhteistyötä ovat muun muassa ryhmävalinta jossa yhteistyöstä on hyötyä eliöistä koostuvalle ryhmälle lajiutuminen on prosessi jonka myötä laji eroaa kahdeksi tai useammaksi lajiksi polveutumisen kautta on lukuisia tapoja määritellä mikä on laji määritelmän valinta riippuu tarkasteltavan lajin yksityiskohdista esimerkiksi jotkut lajikäsitteet ovat paremmin sovellettavissa suvullisen lisääntymisen kautta lisääntyviin eliöihin kun taas toiset ovat paremmin sovellettavissa suvuttoman lisääntymisen kautta lisääntyviin eliöihin lajikäsitteet voidaan monipuolisuudestaan huolimatta luokitella kolmeen laajaan filosofiseen lähestymistapaan keskenään lisääntyviin ekologisiin ja fylogeneettisiin biologinen lajikäsite on klassinen esimerkki lähestymistavasta jonka mukaan eliöt kuuluvat samaan lajiin jos ne pystyvät luonnonoloissa tuottamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä keskenään ernst mayrin vuonna määrittelemä biologinen lajikäsite sanoo että lajit ovat luonnollisia populaatioryhmiä jotka todellisuudessa tai potentiaalisesti lisääntyvät keskenään ja ovat lisääntymiskyvyllisesti eristettyinä toisista samankaltaisista ryhmistä huolimatta sen pitkään jatkuneesta ja laajamittaisesta käytöstä biologinen lajikäsite ei muiden lajikäsitteiden tavoin ole ongelmaton esimerkkinä on se että näitä käsitteitä ei voida soveltaa esitumallisiin ja tätä kutsutaan lajiongelmaksi jotkut tutkijat ovat yrittäneet monistisen lajikäsitteen kehittämistä toiset taas ovat omaksuneet pluralistisen lähestymistavan ja ehdottaneet että voi olla olemassa eri tapoja joilla lajin määritelmää voidaan tulkita loogisesti kahden eriävän suvullisesti lisääntyvän populaation välillä on oltava isolaatiomekanismeja jotta populaatioista voisi tulla kaksi uutta lajia geenivirta voi hidastaa tätä prosessia levittämällä uusia geneettisiä variaatioita muihin populaatioihin riippuen siitä kuinka paljon lajit ovat eriytyneet toisistaan viimeisen yhteisen esivanhemman jälkeen on edelleen mahdollista että ne voivat tuottaa jälkeläisiä esimerkkinä muuliksi kutsuttu aasiorin ja hevostamman risteymä sellaiset risteymät ovat pääsääntöisesti hedelmättömiä tässä tapauksessa läheistä sukua olevat lajit voivat säännöllisesti risteytyä mutta valinta toimii risteymiä vastaan ja lajit pysyvät erillisinä on kuitenkin huomattava että hedelmällisiä risteymiä voi silloin tällöin syntyä näillä uusilla lajeilla voi olla ominaisuuksia jotka ovat niiden vanhempien fenotyyppien väliltä tai niillä voi olla täysin uusi fenotyyppi risteytymisen tärkeys uusien eläinlajien tuottamisessa on epäselvä vaikka useita tapauksia on havaittu lukuisissa eläinlajeissa hyla versicolor niminen sammakko on erityisen paljon tutkittu esimerkki lajiutumista on havaittu lukuisia kertoja sekä hallituissa laboratorio olosuhteissa että luonnossa suvullisesti lisääntyvissä eliöissä lajiutuminen johtuu lisääntymisesteen muodostumisesta ja sitä seuraavasta geneettisestä eriytymisestä lajiutumiselle on olemassa neljä mekanismia eläinten keskuudessa yleisin on allopatrinen lajiutuminen jota tapahtuu kun populaatiot joutuvat maantieteellisesti eristyksiin esimerkiksi elinympäristöjen pirstoutumisen tai migraation kautta näissä olosuhteissa tapahtuva valinta voi tuottaa erittäin nopeita muutoksia eliöiden ulkoasuissa ja käyttäytymisissä valinta ja ajautuminen toimivat itsenäisesti populaatioissa jotka ovat eristettyinä muista saman lajin populaatioista eristyksissä oleminen voi sen takia tuottaa eliöitä jotka eivät enää voi risteytyä toinen lajiutumisen mekanismi on peripatrinen lajiutuminen joka tapahtuu kun pienet eliöpopulaatiot joutuvat eristyksiin uudessa ympäristössä tämä eroaa allopatrisesta lajiutumisesta siinä että eristetyt populaatiot ovat luvullisesti paljon pienempiä kuin isäntäpopulaatio tässä tapauksessa perustajavaikutus aiheuttaa nopeaa lajiutumista sen jälkeen kun sisäsiittoisuuden kasvu kasvattaa homotsygootteihin kohdistuvaa valintaa joka johtaa nopeisiin perinnöllisiin muutoksiin lajiutumisen kolmas mekanismi on parapatrinen lajiutuminen tämä on samanlainen kuin peripatrinen lajiutuminen siinä mielessä että pieni populaatio siirtyy uuteen elinympäristöön mutta eroaa siinä että näiden kahden populaation välillä ei ole fyysistä estettä sen sijaan lajiutuminen johtuu näiden kahden populaation välistä geenivirtaa vähentävien mekanismien kehittymisestä yleensä tämä tapahtuu kun isäntäpopulaation elinympäristössä on tapahtunut raju muutos yksi esimerkki on heinäkasvi tuoksusimake anthoxanthum odoratum joka voi lajiutua parapatrisen lajiutumisen kautta reaktiona kaivoksista johtuvalle paikalliselle metallisaastumiselle tässä tapauksessa kehittyy kasveja joilla on korkea sietokyky maaperässä olevia metalleja kohtaan valinta toimi metalleja sietämättömien kasvien kanssa risteytymistä vastaan mikä johti siihen että näiden kahden populaation kukinta ajat eriytyivät asteittain tämä tuotti ajan myötä täydellisen lisääntymisisolaatioon kahden populaation risteymiä vastaan toimiva valinta voi johtaa lajin sisäistä parittelua tukevien piirteiden kehittymiseen ja lajien ulkonäölliseen erilaistumiseen viimeisenä on sympatrinen lajiutuminen jossa lajit eriytyvät ilman maantieteellistä eristäytymistä tai elinympäristössä tapahtuvia muutoksia tämä lajiutumisen muoto on harvinainen sillä pienikin geenivirtauksen määrä voi poistaa geneettiset erilaisuudet osasta populaatiota eläimien sympatrinen lajiutuminen vaatii yleensä perinnöllisten erilaisuuksien ja valikoivan parinmuodostuksen kehittymisen jotta lisääntymiseste voisi kehittyä yhteen sympatrisen lajiutumisen muodoista liittyy kahden läheistä sukua olevien lajien risteytyminen tuottaakseen uuden risteymälajin tämä ei ole yleistä eläimien keskuudessa koska eläinristeymät ovat yleensä lisääntymiskyvyttömiä tämä johtuu siitä että meioosin aikana kummankin vanhemman homologiset kromosomit ovat eri lajeista eivätkä siksi voi pariutua onnistuneesti tästä huolimatta se on yleisempää kasvien keskuudessa koska kasvit yleensä kaksinkertaistavat kromosomiensa lukumäärän muodostaen polyploideja tämä mahdollistaa sen että kummankin vanhemman kromosomit voivat muodostaa vastaavat parit meioosin aikana esimerkkinä tämänkaltaisesta lajiutumisesta on kun lituruoho arabidopsis thaliana ja hietapitkäpalko arabidopsis arenosa risteytyivät tuottaakseen uuden ruotsinpitkäpaloksi arabidopsis suecica kutsutun lajin tämä tapahtui noin kyseinen lajiutuminen on toistettu laboratoriossa mahdollistaen prosessissa mukana olleiden geneettisten mekanismien tutkimisen kromosomien lukumäärän kaksinkertaistaminen tietyissä lajeissa voi siten olla yleinen lisääntymisisolaation aiheuttaja sillä puolet kaksinkertaistuneista kromosomeista ovat pariutumattomia silloin kun laji risteytyy eliön kanssa joka ei ole kaksinkertaistanut kromosomiensa lukumäärää lajiutumiset ovat tärkeitä jaksoittaisen tasapainon mallille joka selittää fossiiliaineistossa olevat lyhyet evolutiiviset pyrähdykset suhteellisten pitkien suvantovaiheiden välissä jolloin muutosta ei juurikaan tapahdu tämän mallin mukaan lajiutuminen ja nopea evoluutio ovat linkittyneitä luonnonvalinta ja geneettinen ajautuminen vaikuttavat voimakkaimmin lajeihin jotka ovat kesken uusissa elinympäristöissä tai pienissä populaatioissa tapahtuvaa lajiutumista tämän seurauksena fossiiliaineiston suvantovaiheet vastaavat isäntäpopulaatioita ja eliöt jotka ovat kesken lajiutumista ja nopeaa evoluutiota ovat pienissä populaatioissa tai rajoitetuissa elinympäristöissä joten niistä syntyy harvoin fossiileja sukupuutto viittaa kokonaisen lajin katoamiseen sukupuutot eivät ole epätavallisia tapahtumia sillä lajeja jatkuvasti ilmestyy lajiutumisien kautta ja katoaa sukupuuttojen kautta lähes kaikki eläin ja kasvilajit jotka ovat eläneet maapallolla ovat nyt kuolleet sukupuuttoon ja sukupuutto vaikuttaa olevan kaikkien lajien lopullinen kohtalo näitä sukupuuttoja on tapahtunut jatkuvasti kautta elämän historian vaikka niiden tiheys kasvaa ajoittaisissa joukkosukupuutoissa liitukauden joukkosukupuutto jonka aikana dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon on parhaiten tunnettu mutta aikaisempi permikauden joukkotuho oli vielä vakavampi noin lajeista kuolivat silloin sukupuuttoon holoseenikauden joukkosukupuutto on meneillään oleva joukkosukupuuttotapahtuma joka liittyy viimeisen muutaman tuhannen vuoden aikana tapahtuneeseen ihmiskunnan levittäytymiseen ympäri maapalloa nykypäivän sukupuuttotiheys on kertaa suurempi kuin taustatiheys ja jopa nykyisistä lajeista voivat olla kuolleita vuoteen mennessä ihmistoimet ovat nyt pääasiallinen syy meneillään olevalle joukkosukupuuttotapahtumalle ilmaston lämpeneminen voi edelleen kiihdyttää joukkosukupuuttotapahtumaa tulevaisuudessa sukupuuttojen roolia evoluutiossa ei ymmärretä kovin hyvin ja tämä voi olla riippuvainen tarkastelun kohteena olevan sukupuuton tyypistä jatkuvasti tapahtuvien matalan tason sukupuuttojen aiheuttajat voivat olla rajoitetuista resursseista johtuvan lajien välisen kilpailun tulos syrjäyttävän kilpailun periaate jos yksi laji voittaisi toisen tässä kilpailussa se voisi johtaa lajivalintaan jossa kelvollisempi laji selviytyy ja toinen laji ajautuu sukupuuttoon ajoittain tapahtuvat joukkosukupuutot ovat myös merkittäviä mutta sen sijaan että ne toimisivat valintaa ohjaavina voimina ne rajusti vähentävät variaatiota epäspesifisellä tavalla ja tukevat selviytyjien keskuudessa tapahtuvia nopean evoluution ja lajiutumisien pyrähdyksiä erittäin korkeaenergiaisen kemian on ajateltu tuottaneen itsereplikoituvan molekyylin noin sitten puoli miljardia vuotta myöhemmin eli kaikkien elossa olevien eliöiden yhteinen esivanhempi nykypäivän tieteellinen konsensus on että elämää muodostava monimutkainen biokemia kehittyi yksinkertaisemmista kemiallisista reaktioista elämän alkuun on voinut osallistua rna n kaltaisia itsereplikoituvia molekyylejä ja yksinkertaisten solujen kokoonpanoja kaikki maapallolla olevat eliöt ovat polveutuneet yhteisestä esivanhemmasta tai esivanhemmilta peritystä geenivarastosta nykyiset lajit ovat vaihe evoluution prosessissa lajien monimuotoisuus on pitkän lajiutumisien ja sukupuuttojen sarjan tuote eliöiden yhteinen polveutuminen pääteltiin ensimmäisen kerran neljästä yksinkertaisesta tosiasiasta ensinnä niillä on maantieteelliset jakaumat joita ei voida selittää paikallisella sopeutumisella toiseksi elämän monimuotoisuus ei ole joukko täysin ainutlaatuisia eliöitä mutta eliöitä joilla on morfologisia yhtäläisyyksiä kolmanneksi surkastuneet piirteet ilman selkeää tarkoitusta muistuttavat toiminnallisia esivanhempien piirteitä viimeisenä eliöt voidaan näiden yhtäläisyyksien perusteella luokitella sukupuun kaltaiseen sisäkkäisten ryhmien hierarkiaan moderni tutkimus on kuitenkin ehdottanut että tämä elämän puu voi olla monimutkaisempi kuin yksinkertainen haarautuva puu koska jotkut geenit ovat levinneet itsenäisesti etäistä sukua olevien lajien välillä horisontaalisten geeninsiirtojen kautta menneet lajit ovat myös jättäneet merkkejä omasta kehityshistoriastaan fossiilit ja nykypäivän eliöiden vertailtavissa olevat anatomiset piirteet luovat perustan morfologisen eli anatomisen kehityshistorian tutkimukselle vertaamalla nykypäivän ja sukupuuttoon kuolleiden lajien anatomisia piirteitä paleontologit voivat tehdä johtopäätöksiä näiden lajien sukulinjoista tämä lähestymistapa on kuitenkin menestyneintä eliöillä joilla oli kovia ruumiinosia kuten kuoria luita ja hampaita lisäksi koska esitumallisilla kuten bakteereilla ja arkeoneilla on rajoitettu määrä yhteisiä morfologisia piirteitä niiden fossiilit eivät anna tietoa niiden sukujuurista todisteita yhteisestä polveutumisesta on hiljattain tullut eliöiden biokemiallisten yhtäläisyyksien tutkimisesta esimerkiksi kaikki elävät solut käyttävät samaa yksinkertaista nukleotidien ja aminohappojen joukkoa molekyyligenetiikan kehittyminen on paljastanut merkit jotka evoluutio on jättänyt eliöiden perimiin mutaatioiden tuottaman molekyylikellon avulla voidaan määrittää milloin lajit erosivat toisistaan esimerkiksi dna jaksojen vertailun kautta tiedetään että ihmiset ja simpanssit jakavat perimistään eroavien osien tutkiminen antaa tietoa siitä milloin näiden lajien yhteinen esivanhempi eli esitumalliset elivät maapallolla noin sitten mitään merkittäviä muutoksia näiden eliöiden morfologiassa tai solujen järjestäytymisessä ei tapahtunut seuraavan muutaman miljardin vuoden aikana aitotumaiset solut ilmestyivät sitten seuraava merkittävä muutos solujen rakenteessa tuli kun aitotumaiset nielaisivat sisäänsä bakteereja muodostaen niiden kanssa symbioottisen suhteen jota kutsutaan endosymbioosiksi nielaistut bakteerit ja isäntäsolut kehittyivät tämän jälkeen koevoluutiivisesti ja bakteereista kehittyi joko mitokondrioita tai hydrogenosomeja toinen nielaiseminen joka kohdistui syanobakteerien kaltaisiin eliöihin johti viherhiukkasten kehittymiseen levissä ja kasveissa elämän historia oli yksisoluisten aitotumaisten esitumallisien ja arkeonien historiaa kunnes noin sitten monisoluiset eliöt alkoivat ilmestyä ediacarakauden merissä monisoluisuuden evoluutio tapahtui lukuisten itsenäisten tapahtumien kautta eliöissä kuten sienieläimissä ruskolevissä syanobakteereissa limasienissä ja limabakteereissa pian näiden monisoluisten eliöiden ilmestymisen jälkeen esiintyi huomattava määrä biologista monimuotoisuutta noin kestäneen kambrikauden lajiräjähdykseksi kutsutun tapahtuman aikana suurin osa nykyisten eläimien pääjaksoista ilmestyivät fossiilikerrostumiin tässä tapahtumassa lukuisia syitä kambrikauden lajiräjähdykselle on ehdotettu mukaan lukien hapen kerääntyminen ilmakehään yhteyttämisen kautta noin sitten kasvit ja sienet asuttivat maan ja näitä seurasi pian niveljalkaiset ja muut eläimet hyönteiset menestyivät erityisen hyvin ja vielä tänäkin päivänä muodostavat enemmistön eläinlajeista sammakkoeläimet ilmestyivät ensimmäisen kerran noin sitten näitä seurasi varhaiset vesikalvolliset ja linnut noin sitten kumpikin matelijakaltaisista suvuista nisäkkäät noin sitten homininae noin sitten ja nykyihminen noin sitten on kuitenkin huomattava että näiden suurten eläinten kehityksestä riippumatta pienemmät eliöt ovat edelleen erittäin menestyksekkäitä ja vallitsevat maassa enemmistön sekä biomassasta että lajeista muodostavat esitumalliset evoluutiobiologiassa käytetyillä käsitteillä ja malleilla kuten luonnonvalinnalla on useita sovelluksia jalostus viittaa elävien eliöiden mikrobien eläinten tai kasvien kehittämiseen haluttuun suuntaan keinotekoisesti tätä on käytetty tuhansien vuosien ajan kasvien ja eläinten domestikaatioon tämänkaltaisesta valinnasta on hiljattain tullut merkittävä osa geenitekniikkaa jossa käytetään antibioottiresistenttien geenien kaltaisia geenitekniikan tekijöitä manipuloimaan dna ta haluttuja ominaisuuksia omaavia proteiineja kehitetään toistuvien mutaatioiden ja valintojen kierrosten kautta prosessissa jota kutsutaan ohjatuksi evoluutioksi useat sairaudet eivät ole pysyviä ilmiöitä vaan kykenevät muuttumaan evoluution myötä virukset bakteerit sienet ja syövät kehittyvät resistenteiksi immuunijärjestelmille ja lääkeaineille samat ongelmat ilmenevät maanviljelyssä kun käytetään hyönteismyrkkyjä ja herbisideja tietojenkäsittelytieteessä aloitettiin evoluution simulointi evoluutioalgoritmeja ja tekoelämää käyttäen luvulla evoluutioalgoritmeista tuli laajalti tunnustettu optimointimenetelmä ingo rechenbergin luvulla tekemän työn johdosta hän käytti evoluution strategioita ratkaisemaan monimutkaisia teknisiä ongelmia erityisesti geneettiset algoritmit nousivat suosioon john hollandin kirjoitusten kautta käytännön sovelluksiin lukeutuu myös tietokoneohjelmien automaattinen evoluutio nykyään evoluutioalgoritmeja käytetään optimoimaan järjestelmiä ja ratkaisemaan moniulotteisia ongelmia tehokkaammin kuin ihmisten kehittämät ohjelmistot uuden ajan aatehistoriassa on tapana puhua kahdesta suuresta vallankumouksesta ensimmäinen vallankumous oli maakeskisen todellisuuskäsityksen sortuminen tähtitieteilijä kopernikuksen mukaan tätä ensimmäistä vallankumousta joka tapahtui noin neljäsataa vuotta sitten kutsutaan kopernikaaniseksi vallankumoukseksi toinen mullistus alkoi kun darwin osoitti että ihmiskuntakin on osa luontoa eikä siitä erillinen ilmiö ajatus elämän kehittymisestä oli aktiivisen akateemisen keskustelun aiheena luvun aikana erityisesti lajien synnyn julkaisun jälkeen keskustelun keskipisteenä oli evoluutioteorian filosofiset yhteiskunnalliset ja uskonnolliset vaikutukset valtaosa nykypäivän tieteilijöistä hyväksyy synteettisen evoluutioteorian tästä huolimatta evoluutio on edelleen kiistanalainen käsite eräille teisteille useat uskonnot ja kirkkokunnat ovat tulleet sovintoon evoluutioteorian kanssa teistisen evolutionismin kaltaisten käsitteiden kautta tästä huolimatta on kreationisteja jotka uskovat että evoluutioteoria on ristiriidassa heidän uskonnossa olevan luomiskertomuksen kanssa ja vastustavat sitä kuten tuli ilmi vestiges of the natural history of creation nimisen kirjan julkaisua seuranneessa keskustelussa vuonna evoluutiobiologian kiistellyin ominaisuus on ihmisen evoluution implisiitti että ihmisillä on yhteinen esivanhempi apinoiden kanssa ja että ihmiskunnan järjellisillä ja moraalisilla kyvyillä on samat luonnolliset syyt ja perityt ominaisuudet kuin eläimillä joissain maissa eritoten yhdysvalloissa nämä tieteen ja uskonnon väliset jännitteet ovat ruokkineet uskonnollista konfliktia joka on keskittynyt julkista koulutusta ympäröivään politiikkaan vaikka kosmologian ja geotieteiden kaltaiset tieteenhaarat ovat myös ristiriidassa usean pyhän kirjoituksen sananmukaisen tulkinnan kanssa evoluutiobiologia on saanut osakseen huomattavasti enemmän vastustusta henkilöiltä jotka tulkitsevat pyhiä kirjoituksia kirjaimellisesti vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan prosenttia suomalaisista piti kehitysoppia oikeana ja prosenttia vääränä tämä oli tiedelehti sciencen mukaan epäilevämpää kuin monissa muissa euroopan maissa ja japanissa suomalaisten vakuuttuneisuus evoluutiosta on kuitenkin kasvanut vähä vähältä niin että vuonna teetetyn kyselyn mukaan prosenttia piti ihmisten kehitystä varhaisemmista eläinlajeista totena ja prosenttia ei elokuvaohjaaja on elokuvatuotannossa henkilö joka määrittelee elokuvan taiteelliset ja kerronnalliset piirteet elokuvaohjaaja on hyvin merkittävässä asemassa elokuvan kerronnallisen kokonaisuuden ja tunnelman aikaansaamisessa elokuvaohjaajalla on myös tuotannollinen vastuu elokuvasta kuuluisia elokuvaohjaajia ovat muiden muassa alfred hitchcock stanley kubrick george lucas steven spielberg james cameron roland emmerich tim burton peter jackson uentin tarantino ja christopher nolan elokuvaohjaajan hoitamia tehtäviä ovat esimerkiksi käytännössä ohjaaja siirtää usein osan vastuustaan kuvausryhmän muille jäsenille ohjaaja voi esimerkiksi kuvailla haluamansa kohtauksen yleistunnelman ja jättää varsinaisen kuvauspaikan etsinnän tai valaistuksen järjestämisen alaistensa huoleksi apulaisohjaaja on varsinaisen ohjaajan oikea käsi jonka vastuualueita ovat muun muassa apulaisohjaaja on useimmiten henkilö joka huutaa ennen ottoa hiljaisuus ja käskee kameraoperaattoria käynnistämään kameran suomessa elokuvaohjaajaksi voi valmistua aalto yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa myös ammattikorkeakouluissa voi suorittaa medianomin tutkinnon elektroniseksi musiikiksi tai konemusiikiksi kutsutaan musiikkia joka on tuotettu sähkökäyttöisin välinein ja laittein tällaisia välineitä ovat esimerkiksi syntetisaattorit samplerit rumpukoneet ja tietokone ensimmäiset elektroniset musiikkiteokset toteutettiin luvuilla ja luvun loppupuolelta alkaen elektroninen äänimaailma tuli osaksi populaarimusiikkia luvulla tietokoneiden niiden oheislaitteiden sekä ohjelmien kehittyessä ja halventuessa huimasti kuka tahansa pystyi helposti tuottamaan omaa musiikkia omalla tietokoneellaan vielä luvulla elektronista musiikkia tuotettiin lähinnä erikseen tätä tarkoitusta varten tehdyillä laitteilla nykyään huomattava osa kaikesta populaarimusiikista on elektronista musiikkia eikä sitä enää tyypillisesti kutsuta erikseen elektroniseksi musiikiksi se mitä nykyisin monesti mielletään elektroniseksi musiikiksi on ollut olemassa huomattavan lyhyen aikaa vain noin kolmekymmentä vuotta kuitenkin elektronisen musiikin historia on pitkä ensimmäinen laite jolla on tuotettu elektronista musiikkia tai lähinnä ääniä on teleharmonium laitteen rakensi thaddeus cahill vuonna ja se painoi noin seitsemän tonnia theremin on elektroninen soitin jonka kehitti venäläinen lon theremin vuonna vahingossa yrittäessään rakentaa radiota theremin on yksi harvoista soittimista joita soitetaan ilman fyysistä kosketusta wendy carlosin vuonna julkaisema switched on bach oli ensimmäinen kokonaan elektronisesti toteutettu äänilevy joka toi syntetisaattoreilla tehdyn musiikin ihmisten koteihin ja antoi vahvan näytön elektronisten laitteiden mahdollisuuksista musiikinteossa myös sellaisille kuulijoille jotka kokivat kokeellisen elektronisen musiikin pelkkänä hälynä levyllä oli käytetty moog syntetisaattoria joka oli kuuluisin varhaisista syntetisaattoreista moog oli muiden varhaisten syntetisaattoreiden tapaan yksiääninen sitä ohjattiin pianon koskettimia muistuttavalla koskettimistolla mikä ei sekään ollut itsestäänselvyys luvun syntetisaattoreissa moogin koskettimisto oli tosin niin kankea että carlosin levyn nopeat kohdat oli pakko nauhoittaa ensin hidastettuna carloksen perässä seurasi japanilainen isao tomita aloittaen vuoden levyllään snowflakes are dancing joka sisälsi sovituksia claude debussyn musiikista teknologian kehittyessä syntetisaattoreista tuli halvempia ja siirreltäviä ja luvun kuluessa jotkut pop musiikin yhtyeetkin käyttivät niitä musiikissaan proge yhtye emerson lake palmer oli ensimmäisiä syntetisaattoreita käyttäneitä yhtyeitä populaarimusiikissa pian myös kokeellisempaa jazzia tehneet artistit kuten weather report herbie hancock chick corea ja jan hammer alkoivat käyttää syntetisaattoreita elektronisia intrumentteja hyödyntävää pop musiikkia toteutettiin kuitenkin jo ennen kaupallisia syntesisaattoreita ainakin yhdysvaltalaisen oskillaattoreita käyttäneen vuonna silver apples nimisen albumin julkaisseen silver apples yhtyeen toimesta ensimmäiset nykyaikaisessa populaariin elektroniseen musiikkiin viittaavassa merkityksessä elektronista musiikkia edustaneet artistit ja yhtyeet kuten kraftwerk brian eno vangelis jean michel jarre herbie hancock ja tangerine dream popularisoivat täydellisen elektronisen musiikin luvun kuluessa analogisia syntetisaattoreita ja rumpukoneita käyttävissä teoksissaan syntetisaattorit olivat nyt arkipäiväinen ilmiö popmusiikissa myös elokuvateollisuus aloitti elektronisen musiikin laajamittaisen käytön tuotannoissaan esimerkkinä ilmestynyt kellopeliappelsiini jossa oli moogilla tehty soundtrack sekä tieteiselokuvat alien kahdeksas matkustaja ja blade runner jotka luottivat tunnelman luomiseen elektronisen musiikin ja elektronisesti luotujen ääniefektien avulla ensimmäiset kaupalliset digitaalisyntetisaattorit olivat luvulle tultaessa merkittävä askel elektronisen musiikin kehityksessä sillä ne toivat elektroniset soittimet kenen tahansa ulottuville missä kaupalliset analogisyntetisaattorit olivat vielä olleet liian kalliita useimmille ostajille samaan aikaan tuotiin markkinoille myös ensimmäiset edulliset rumpukoneet luvun alussa myös synapopista oli jo tullut oma musiikinlajinsa synapopin tunnetuimpia edustajia luvun alussa olivat esimerkiksi human league depeche mode ja omd kokonaan tai suurimmaksi osaksi elektronisin laittein syntetisaattorein ja samplerein tuotettua musiikkia tuli vakiintuneeksi osaksi popmusiikkia luvun lopulta alkaen syntetisaattorin ohella eniten elektronisen populaarimusiikin kehitykseen vaikuttanut laite on sampleri varhaiset samplerit kuten syntetisaattoritkin olivat kookkaita ja hinnakkaita ndash yritykset kuten fairlight ja new england digital myivät laitteita joiden hinta saattoi nousta jopa dollariin luvun keskivaiheilla tämä kuitenkin muuttui matalahintaisten samplerien kehityksen vuoksi sämpleri oli erityisen tärkeä hiphop ja rap musiikille jonka taustat toteutettiin tyypillisesti vain kyseistä laitetta hyödyntäen uusien musiikkilaitteiden luontainen kyky luoda sattumanvaraista riitasointuista ja sähköistä kohinaa johti myös tyylilajiin jota kutsutaan industrial musiikiksi eräät artistit kuten nine inch nails ja kmfdm omaksuivat konkreettisen musiikin musiue concrte kokeilunhalun ja sovelsivat sitä luoden mekaanisia tanssirytmejä toiset taas ottivat tämän uuden äänisuuntauksen vastaan yhdistäen sitä pop musiikkiin luoden electronic body musicin ebm tämän suuntauksen pioneereja oli muun muassa belgialainen front detroitissa syntynyt tekno musiikkisuuntaus ja chicagon house suuntaus saivat alkunsa luvun aikana ja myöhemmin brittiläinen acid housen muodostuminen luvun lopulla ja luvun alussa sekä niin sanottu aluksi maanalainen rave kulttuuri ruokkivat elektronisen musiikin kehitystä ja hyväksyntää suuren yleisön joukossa ja esittelivät yöklubeissa elektronisen tanssimusiikin elektronisen tanssimusiikin kulttuurissa musiikin tekijät eivät välttämättä itse esittäneet musiikkiaan lainkaan vaan tämän tekivät dj t jollaisina myös monet musiikin tekijät itse työskentelivät elektronisen säveltämisen avulla on mahdollista luoda nopeampia ja tarkempia rytmejä kuin tavanomaisilla lyömäsoittimilla elektroninen tanssimusiikki sisältää monesti elektronisesti muokattuja äänisampleja tavanomaisista soittimista ja lauluäänistä asianmukaisen laitteiston halpeneminen ja ennen kaikkea tietokoneohjelmistojen tai koneiden laskentakapasiteetin nopean kehitys on tarkoittanut sitä että nykyään huomattava osa populaarimusiikista tehdään elektronisesti eikä elektronista musiikkia enää erotella samalla tavalla oikeilla soittimilla soitetusta musiikista kuin aiemmin tunnetuimpia suomalaisia elektronisen musiikin uranuurtajia ovat säveltäjä osmo lindeman ja äänituotannon pioneeri erkki kurenniemi joka perusti helsingin yliopistoon elektronisen musiikin studion sähkökirja myös e kirja elektroninen kirja sähköinen kirja digitaalinen kirja on sähköisessä muodossa oleva kirjallinen teos sähkökirjoja julkaistaan useimmiten internetissä aiemmin cd levyllä sähkökirjaa voi yleensä lukea tietokoneelta älypuhelimista taulutietokoneilta ja lukulaitteilta joihin kirja ladataan luettavaksi laitteen näytöltä usein kaupallisiin sähkökirjoihin on asetettu suojauksia jotta kirjaa ei voisi vapaasti levittää tai tulostaa sähkökirjat kokivat boomin luvun alussa jolloin niiden ennustettiin nousevan haastamaan perinteisen kirjan yhdysvalloissa sähkökirjojen myynti onkin kasvanut voimakkaasti vuodesta lähtien siellä sähkökirjojen myynnin huippuvuosi oli jolloin sähkökirjojen osuus oli kirjojen kokonaismyynnistä sähkökirjojen lukulaitteiden myynti oli huipussaan britanniassa kuluttajien tarkoitettujen sähkökirjojen myynti saavutti huippunsa jonka jälkeen se on ollut laskussa nousua on ollut sen jälkeen lähinnä oppikirjoissa ja tieteellisessä kirjallisuudessa kuluttajille tarkoitettujen sähkökirjojen myynti romahti britanniassa samaan aikaan perinteisten kirjojen ja lehtien myynti kasvoi vuosina ndash sähkökirjojen myynnin arvo putosi yhdysvalloissa sähkökirjoja on runsaasti vapaassa levityksessä internetissä yksi tunnetuimmista ja laajimmista ilmaisten sähkökirjojen kokoelmista on gutenberg projekti johon on digitalisoitu tuhansia vapaasti levitettäviä kirjoja joiden tekijänoikeudet ovat menneet umpeen gutenberg projektin kirjat jaettiin aluksi tekstitiedostoina myöhemmin niitä on muotoiltu myös html kielellä ja muissa muodoissa kirjat kirjoitettiin digitaaliseen muotoon vuoteen asti käsin ennen kuvanlukijoiden ja tekstintunnistuksen kehitystä etenkin tietokirjallisuutta on jaettu paljon pdf muodossa adobe on lisännyt acrobat ohjelmaan myös ominaisuudet joilla pdf tiedostoja voidaan suojata ja estää niiden kopiointi ja tulostus uudemmat sähkökirjat tehdään nykyään yleensä epub muotoon syksyllä google ilmoitti frankfurtin kirjamessuilla ryhtyvänsä kirjojen digitointiin google books avattiin joulukuussa sen kautta voi tehdä hakuja kirjojen sisällöstä kuten googlen hakukoneella aiemmin webistä googlen hakukone näytti tuloksia myös tekijänoikeuden suojaamista teoksista ja viisi suurta kustantajaa haastoi pian googlen oikeuteen tekijänoikeuksiensa rikkomisesta juttu sovittiin vuonna google ilmoitti perustavansa sähköisen kirjakaupan kilpailemaan amazonin barnes noblen ja applen kanssa vapaasti jaettavien ja tekijänoikeuksiltaan vanhentuneiden teosten teksti ja html muodon lisäksi sähkökirjoille on kehitetty eräitä erikoistuneita formaatteja kaupallisten sähkökirjojen lukemiseen käytetään usein pdf muotoisia tiedostoja niitä voi lukea esimerkiksi adobe reader ja adobe digital editions ohjelmilla jotka ovat tehokkaita suojausominaisuuksiltaan ne myös säilyttävät kirjan muotoilun täsmälleen sellaisena jollaiseksi se on asetettu tietokoneesta ja käytettävistä ohjelmista riippumatta jonkin verran piratoituja kirjoja on jaettu microsoftin chm formaatissa microsoft compiled html help ja sarjakuvia harrastajien cbr ja cbz muodoissa jotka sisältävät skannattuja kuvia rar tai zip formaatissa international digital publishing forum idpf julkaisi avoimen epub standardin sähkökirjojen levittämiseksi ja myymiseksi sen etuna on tekstin juoksevuus jolla sisältö rivittyy usealle näyttökoolle sähkökirjoja voi itse julkaista ilmaiseksi mm seuraavilla tahoilla amazon kindle lukulaitteelle tarkoitetun kirjan tulee laatia microsoft wordin doc tai docx formaatissa ja tallentaa htm tai html suodattu formaatissa lulu kustantamossa kirjat julkaistaan epub formaatissa suomalainen ellibs verkkokauppa ottaa myyntiin ilman erillisiä kustannuksia pdf ja epub muodoissa olevia kirjatiedostoja smashwords kustantamossa hyväksytyt sähkökirjat kulkevat eri jakelupisteille kuten apple ibookstore barnes noble sony reader store kobo the diesel ebook store baker taylor s blio ja axis smashwords hyväksyy ainoastaan ms wordin doc formaatissa olevat kirjat yllä mainityissa kustannuspaikoissa julkaisija tekijä määrittää itse kirjansa myyntihinnan tekijän osuus on prosenttia myyntihinnasta gutenberg projekti hyväksyy ainoastaan ilmaisia julkaisuja tekstin tulee olla pdf formaatissa kirjoita itse palvelun kautta kuka tahansa voi saada kirjansa elisa kirjassa myyntiin sähköisessä muodossa projekti lönnrotissa vuodesta digitoidaan suomalaisten kirjailijoiden suomen ja ruotsinkielisiä teoksia sekä suomenkielistä käännöskirjallisuutta sinne tallennetaan tekijänoikeuksista vapaita kirjoja kirjailijan kuolemasta on kulunut yli vuotta kirjat on ladattavissa maksutta projektin sivulta helposti omalla koneella avautuvassa zip muodossa kirjat löytyvät kirjailijan mukaan tai valmistumisjärjestyksessä julkaisuja maalis huhtikuussa on noin projekti lönnrot tekee yhteistyötä project gutenbergin kanssa joka on vastaava kansainvälinen hanke lisärajoitteena ikärajoitteen lisäksi project gutenbergilla on että teoksen pitää olla julkaistu ennen vuotta eri kielialueilta viisi eniten gutenbergille julkaisuja tehneet englanti ranska suomi saksa ja hollanti kpl latausmuotoja gutenbergillä on useita html epub kindle plain txt txt ja zip epub ja kindle teokset voidaan lähettää myös dropboxiin google driveen ja tai onedriveen maaliskuussa project gutenbergin teosten lukumäärä on yli erikoistuneet sähkökirjojen lukulaitteet saivat uutta vauhtia luvun alussa e ink yhtiön kehitettyä samaa nimeä kantavan näyttötekniikan joka mahdollistaa taustavalottoman korkean kontrastin näytön valmistamisen lisäksi e ink tekniikka ei kuluta lainkaan sähköä näytön ylläpitämiseen mikä pienentää laitteiden virrankulutusta tämä tekniikan ensimmäisiä edustajia olivat sonyn laitteet kuitenkin amazon kindle nousi myydyimmäksi verkkokauppa amazon comin laajan sisältövalikoiman ansiosta huhtikuussa apple julkaisi oman ipad tablet tietokoneensa tosin perinteisellä näyttötekniikalla sen ibooks ohjelmalla voi hyödyntää applen omaa ibookstore verkkokauppaa lokakuussa barnes noble julkaisi värillisellä kosketusnäytöllä varustetun version nook lukulaitteestaan ja amazon tiedotti tuovansa kindle käyttäjiensä ulottuville lähitulevaisuudessa mahdollisuuden lainata ostamiaan sähkökirjoja toisilleen vuorokauden ajaksi ensimmäiset suomalaisten julkisten kirjastojen tarjoamat sähkökirjat lienevät olleet helsingin kaupunginkirjastolla kirjakaapelin perustamisen yhteydessä vuonna sen kaapelisolmu palvelimelta oli ladattavissa helsingin yliopiston ftp funet fi palvelimelta kopioitu kalevala tuva korsströmin haastattelukirja berättelsernas terkoms ja osuuskunta katto menyn tekemä sovitus wam katin zagrebin päiväkirjasta funetissa oli tuolloin ladattavissa kalevalan lisäksi myös vänrikki stoolin tarinat myöhemmin suomessa on julkaistu sähkökirjoina muun muassa creative commons lisenssillä levittämisen sallivat avoin elämä ja lueminut kirjat gummerus julkaisi marraskuussa ensimmäisen sähkökirjansa tuomas vimman gourmet n elisa kirja on elisa oyj n tuottama e kirjojen ja äänikirjojen palvelu ja sillä on tarjolla kaikkein laajin valikoima suomalaista kirjallisuutta sähköisessä muodossa elisa kirja perustettiin vuonna ja sen tarjontaan kuuluu yli teosta valikoimassa on myös runsaasti ilmaisia kirjallisuuden klassikkoja sähköisten kirjojen lukulaitteet tulivat suomessa myyntiin syksyllä syyskuussa akateeminen kirjakauppa avasi latauskauppa nimisen palvelunsa josta oli mahdollista hankkia sähkökirjoja ja lukulaitteita suomessa useilla kaupunginkirjastoilla ja erikoiskirjastoilla esimerkiksi yliopistojen kirjastoilla on kokoelmissaan jonkin verran sähkökirjoja joita voi joko lainata internetin kautta omalta kirjastoalueelta tai lukea kirjastossa monet suomalaiset kirjastot ovat ryhtyneet myös lainaamaan lukulaitteita asiakkaille alkuvuosina suomalaiset naiset lukivat sähköisiä kirjoja miehiä enemmän mutta vuonna ero tasoittui kun etenkin alle vuotiaat ja vähemmän koulutetut miehet löysivät e kirjat suomen suurimmat sähkökirjojen myyjät loppuvuonna olivat espanjan kuningaskunta eli espanja on lounais euroopassa sijaitseva valtio se jakaa iberian niemimaan portugalin ja isolle britannialle kuuluvan gibraltarin kanssa koillisessa rajan takana ovat ranska ja pieni andorran ruhtinaskunta ja etelässä on maarajaa marokon kanssa ks ceuta ja melilla maahan kuuluvat baleaarit välimerellä kanariansaaret atlantilla ceutan ja melillan kaupungit pohjois afrikassa sekä muutama asumaton saari marokon rannikolla espanjan pääkaupunki on madrid muita suuria kaupunkeja ovat muun muassa barcelona valencia sevilla mlaga bilbao ja zaragoza muinaiset roomalaiset valtasivat espanjan karthagolta toisessa puunilaissodassa ja roomalaisten käyttämä latina on espanjan kielen pohjana islaminuskoiset maurit hallitsivat espanjaa vuoden ajan vuosina luvulla maata hallinneet pienet katoliset kuningaskunnat yhdistyivät vaiheittain vuoteen mennessä yhdistyneestä espanjasta tuli mahtava siirtomaavalta luvulla se menetti hallitsemansa ulkomaat espanjassa ja luvulla siirtomaansa vuonna alkanutta sisällissotaa seurasi francon sotilasdiktatuuri vuoteen asti maan noin miljoonasta asukkaasta kolme neljäsosaa puhuu äidinkielenään espanjaa joka on koko maan virallinen kieli muita alueellisesti virallisia kieliä ovat katalaani tai valencia galicia baski ja araneesi espanja sijaitsee pyreneiden niemimaalla pohjoisessa maata rajoittaa pyreneiden vuorijono ja etelässä välimeren rannikon erottaa sisämaasta sierra nevadan vuoristo pääkaupunki madrid sijaitsee keskusylängöllä metrin korkeudessa yli metrin korkuisia vuoria on useita korkeimmat huiput kohoavat yli metriin espanjassa on noin jokea mutta monet niistä kuljettavat vain vähän vettä ja saattavat olla osan vuotta kuivillaan kasvillisuus ja ilmasto vaihtelevat voimakkaasti rannikon ja sisämaan välillä sekä korkeuden mukaan kesällä lähes kaikkialla on kuumaa ja kuivaa mutta talvella on suuria lämpötilaeroja eri alueiden välillä vuorilla voidaan lasketella kun taas rannikolla on paljon lämpimämpää vuoden kylmimmän kuukauden eli tammikuun keskimääräinen alin lämpötila a corunassa on astetta valladolidissa astetta pohjois espanjassa biskajanlahden rannoilla sataa runsaasti ja siellä kasvaa osittain lauhkeita ja osittain subtrooppisia lehtimetsiä näissä metsissä osa puustosta pudottaa lehtensä talveksi kun taas osa pitää ne ympäri vuoden etelä espanjassa välimeren rannoilla kasvaa välimereisiä metsiä ainavihantine tammilajeineen ja oliivipuineen vuorten takana espanjan keskiosissa on aavikoita joilla sataa vain harvoin niillä kasvaa ainoastaan kivikkokasveja kanariansaarten afrikan läheisillä saarilla on vain aavikoita mutta la palmalla kasvaa vehmasta subtrooppista kasvillisuutta vanhimmat merkit nykyihmisestä espanjassa ovat vuoden takaa espanjan varhaisimpia nimeltä tunnettuja asukkaita olivat iberit joiden puhuma kieli ei ollut indoeurooppalainen ajanlaskun alkua edeltävällä vuosituhannella foinikialaiset kreikkalaiset ja karthagolaiset perustivat espanjaan kauppatukikohtia roomalaiset valtasivat espanjan karthagolta toisessa puunilaissodassa luvulla eaa ja seuraavalla vuosisadalla käytiin ns keltiberisodat keltiberiheimojen ja roomalaisten välillä roomalaisten käyttämästä latinasta periytyy espanjan kieli länsi rooman hajoamisvaiheessa luvulta alkaen germaaniheimot kuten gootit ja vandaalit perustivat espanjan alueelle valtakuntia visigoottien valtakunta säilyi luvulta vuoteen jolloin afrikasta tulleet arabit ja berberit kukistivat sen islamilaiseksi muuttuneen espanjan eli al andalusin tärkein kaupunki oli crdoba joka oli myös umaijadidynastian perustaman crdoban emiraatin ja kalifaatin pääkaupunki nykyisen espanjan historia alkoi luvulla jolloin kristityt kuningaskunnat aloittivat iberian niemimaan takaisinvaltauksen reconuista vuoteen mennessä muslimivalta rajoittui enää granadan emiraattiin josta tehtiin veroa maksava vasallivaltio vuonna aragonian ja kastilian kuningaskunnat yhdistyivät kun hallitsijat kuningas ferdinand ja kuningatar isabella avioituivat katoliset kuningaskunnat lakkauttivat granadan itsenäisyyden tammikuuta samana vuonna kun kristoffer kolumbus löysi amerikan vuonna kuningas ferdinand valloitti osan navarran kuningaskunnasta ja koko espanja yhdistyi kirkon tueksi perustettiin inkvisitio ja juutalaiset ja muslimit käännytettiin tai karkotettiin maasta vuosina sodittiin espanjan perimyssota espanja ranska ja baijeri vastaan itävalta preussi englanti ja katalonia sota päättyi ranskan johtaman liittokunnan voittoon ja habsburgien hallitsijasuku vaihtui bourbon sukuun espanja menetti loputkin ulkomaiset alueensa euroopassa itävallalle alueet italiassa ja belgian savoijille sisilian ja gibraltar joutui englannille vuonna trafalgarin taistelussa horatio nelsonin johtama englannin laivasto voitti ranskan ja espanjan laivastot napolon asetti veljensä joseph bonaparten espanjan valtaistuimelle mutta englantilaisten tukemina miehitysjoukot ajettiin pois napoleonin joutuessa vaikeuksiin venäjällä ja bourbonit nousivat uudelleen valtaistuimelle ranskan miehityksen aikana siirtomaat etelä amerikassa olivat itsenäistyneet ja taloudellinen tilanne oli heikko käytiin lukuisia sisällissotia eri kansallisuuksien ja monarkistien ja tasavaltalaisten välillä vuonna espanjalais amerikkalaisessa sodassa espanja menetti siirtomaansa filippiinit kuuban puerto ricon ja guamin yhdysvalloille vuonna espanjasta tuli demokraattinen tasavalta joka kuitenkin ajautui jälleen sisällissotaan sota sai alkunsa armeijan johtamana sotilaskapinana tasavallan hallitusta vastaan saksa ja italia antoivat tukea kansallisille joukoille ja neuvostoliitto tasavaltalaisille sotaan osallistui myös kymmeniätuhansia ulkomaalaisia vapaaehtoisia sekä tasavaltalaisten että kansallisten puolella sodan aikana ja sen jälkeen teloitettiin satojatuhansia ihmisiä francon kuoltua espanja palasi monarkiaksi ja kuninkaaksi tuli francon valitsema seuraaja juan carlos i hän nimitti adolfo surezin pääministeriksi surez aloitti uudistukset sallien poliittiset puolueet samana vuonna pidettiin myös ensimmäiset vapaat vaalit vuoden perustuslain myötä myös historialliset alueet baskimaa katalonia ja galicia saivat itsehallinnon vielä francon tukijat everstiluutnantti antonio tejeron johdolla yrittivät vallankaappausta vaatien autoritäärisen hallinnon palauttamista kaappauksen epäonnistumista pidetään kuninkaan vaikutusvallan ansiona espanja on kehittynyt luvulta alkaen moderniksi teollisuusyhteiskunnaksi jolle matkailu on merkittävä elinkeino maa liittyi natoon ja euroopan unioniin eu hun liittyminen on tuonut maalle koheesiotukia jotka ovat auttaneet nostamaan elintasoa lähemmäksi eurooppalaista keskiarvoa vuonna perustettu baskien vapautusarmeija eta on tehnyt attentaatteja espanjassa vuosikymmenten ajan vuonna se surmasi pääministeri luis carrero blancon eta on julistanut tulitaukoja ja sekä viime vuosina eta ei ole enää iskenyt siviilejä vastaan vuonna islamistiterroristit iskivät madridiin kun madridin lähijunaliikenneverkostoa vastaan suunnatuissa koordinoiduissa pommi iskuissa kuoli ihmistä huhtikuussa baskien terroristijärjestö eta ilmoitti luopuvansa kokonaan aseistaan ja luovuttuvansa ase ja räjähdevarastonsa baskien kansalaisyhteiskunnan edustajille aseelliset iskunsa eta oli lopettanut vuonna julistettuaan pysyvän tulitauon espanjan pääministerinä oli vuosina espanjan sosialistista työväenpuoluetta psoe edustanut felipe gonzlez hänen pitkän hallituskautensa aikana espanja liittyi vuonna nato n ja vuonna eec n myöhemmin eu jäseneksi sekä pidettiin barcelonan kesäolympialaiset vuonna jos mara aznar nousi pääministeriksi vuonna kun hänen puolueensa oikeisto konservatiivinen kansanpuolue pp sai niukan vaalivoiton maltillisten baskinationalistien tuella pp uusi voittonsa vuonna murskaluvuin aznarin kausi kesti vuodet sillä pian madridin tuhoisten pommi iskujen jälkeen maaliskuussa vuonna pidetyissä vaaleissa voitti oppositiossa ollut sosiaalidemokraattinen espanjan sosialistinen työväenpuolue psoe joka nousi valtaan ja jose luis rodriguez zapaterosta tuli pääministeri hänkin pääsi toiselle kaudelle vuoden voiton jälkeen vuoden parlamenttivaalien jälkeen valtaan nousi taas pp ja mariano rajoy nousi pääministeriksi hän jatkoi pääministerinä vuoden vaalien jälkeenkin kaikkiaan vuodesta vuoteen vuonna kuningas juan carlos luopui kruunustaan oltuaan espanjan valtionpäämies vuodesta lähtien yli vuotta kruununprinssistä tuli espanjan uusi kuningas felipe vi kesäkuussa pääministeriksi tuli sosialistien pedro snchez sen jälkeen kun pääministeri rajoyn hallitus oli hävinnyt luottamuslauseäänestyksen heinäkuussa snchezin vähemmistöhallitus hävisi puolestaan luottamuslauseäänestyksen sosialistipuolue psoe oli voittanut huhtikuun lopussa järjestetyt vaalit muttei saanut enemmistöä parlamenttiin pääministeri ei onnistunut löytämään hallituskumppaneita espanjassa ajauduttiin taas enneaikaisiin parlamenttivaaleihin jotka olivat jo neljännet vaalit neljän vuoden aikana marraskuussa sosialistit onnistuivat säilyttämään asemansa suurimpana puolueena maan ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa sosialistit saivat äänistä prosenttia kannatus putosi hieman huhtikuun vaaleista ja puolue menetti kolme paikkaa parlamentissa nyt se sai paikkaa kaikkiaan jaossa parlamenttiin oli paikkaa toiseksi suurimpana puolueena jatkoi toinen vanha valtapuolue konservatiivinen pp se sai vajaat prosenttia äänistä mikä antoi puolueelle paikkaa puolue paransi asemaansa selkeästi kevään vaaleista suurin voittaja oli kuitenkin äärioikeistolainen vox joka nousi parlamentin kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi se sai äänistä prosenttia ja yli tuplasi paikkamääränsä parlamentissa saaden paikkaa puolue nousi ensimmäistä kertaa parlamenttiin huhtikuun vaaleissa vuonna vasemmistolainen unidas podemos ja keskustaoikeistolainen ciudadanos nousivat järisyttämään pp n ja sosialistien vuosikymmeniä kestänyttä hegemoniaa nyt tilannetta mutkisti vielä voxin nousu marraskuun vaaleissa sekä unidas podemos että ciudadanos kärsivät tappion unidas podemos putosi kevään paikasta een unidas podemos on vasemmistolainen vaaliliitto jossa podemos puolueen kumppanina on pieni yhdistynyt vasemmisto ciudadanos romahti kevään paikasta kymmeneen katalonian tasavaltalainen vasemmistopuolue erc sai paikkaa tammikuussa pääministeri pedro snchez sai parlamentin luottamuksen uudelle hallitukselleen parlamentin äänestyksen myötä espanja sai demokratian ajan ensimmäisen koalitiohallituksen snchezin sosialistipuolue psoe oli sopinut hallitusyhteistyöstä vasemmistolaisen podemos puolueen kanssa hallitus muodostettiin katalonian tasavaltalaisen vasemmistopuolueen erc n avulla se lupasi äänestää tyhjää luottamusäänestyksessä ja vastineeksi snchez lupasi istua samaan neuvottelupöytään katalonian separatistien kanssa vasemmistolaisen podemos puolueen johtaja pablo iglesias tuli yhdeksi hallituksen varapääministereistä toimialanaan sosiaalisiin oikeuksiin ja kestävään kehityksen liittyvät asiat espanja kärsi erittäin raskaasti vuoden alussa maailmanlaajuisesta koronaviruspandemiasta espanja oli italian jälkeen vaikeimmin koronaviruksesta kärsinyt maa euroopassa ja mennessä espanjassa oli todettu yli tartuntaa ja kaikkiaan yli ihmistä oli kuollut koronaviruksen aiheuttamaan covid tautiin huhtikuun alussa espanja ohitti italian vahvistettujen koronavirustartuntojen määrässä ja kuolonuhreja pandemiaan espanjassa oli tuolloin noin ja tartuntoja yli espanja on perustuslaillinen monarkia parlamentti cortes generales on kaksikamarinen alahuoneen tai edustajainhuoneen congreso de los diputados jäsentä valitaan suhteellisella vaalilla d hondtin menetelmällä nelivuotiskausiksi ylähuoneen eli senaatin senado jäsenestä valitaan suoralla kansanäänestyksellä ja loput nimittävät virkaan alueelliset lakia säätävät elimet myös he palvelevat nelivuotiskauden toimeenpanovaltaa käyttää ministerineuvosto jonka puheenjohtajan eli pääministerin parlamentti valitsee kuninkaan ehdotuksesta espanjan kaksi valtapuoluetta konservatiivipuolue partido popular pp ja sosialistipuolue psoe ovat vuorotelleet vallassa luvulta lähtien toukokuun europarlamenttivaaleissa niiden haastajaksi tuli saman vuoden maaliskuussa perustettu podemos puolue sen juuret ovat toukokuussa alkaneessa talouskurin vastaisessa protestiliikkeessä vuoden vaaleissa espanjan parlamenttiin nousi kaksi uutta puoluetta vasemmistoradikaali podemos ja keskustalainen ciudadanos kansalaiset huhtikuun vaaleissa parlamenttiin nousi myös äärioikeistolainen vox puolue ja tämä oli kovin äärioikeiston nousu espanjassa sitten diktaattori francon aikojen espanja on jaettu itsehallintoalueisiin joiden itsemääräämisvalta vaihtelee joillain on omat koulutus ja terveydenhuoltojärjestelmänsä muilla taas ei jotkin varsinkin nationalistipuolueiden hallitsemat alueet pyrkivät liittovaltio tai jopa valtioliittotasoiseen itsevaltaan keskushallitus on pyrkinyt rajoittamaan innokkaimpien itsehallintoalueiden valtaa katalonian itsehallintoalue julistautui itsenäiseksi lokakuuta katalonian kansanäänestys itsenäisyydestä vielä samana päivänä espanjan senaatti päätti rajoittaa katalonian itsehallintoa eli otti käyttöön perustuslain pykälän katalonian aluehallinnon johtaja carles puigdemont ja hänen hallituksensa erotettiin katalonian kriisi vuoden perustuslaki jakaa espanjan seitsemääntoista itsehallintoalueeseen comunidades autnomas itsehallintoalueet koostuvat yhdestä tai useammasta maakunnasta provincias joita on yhteensä viisikymmentä espanja on palveluvaltainen länsimainen talous jonka tilastoitu bruttokansantuote per capita on toisen maailmansodan jälkeen ollut matalampi kuin läntisessä keski euroopassa ja pohjois euroopassa espanjan ostovoimakorjattu bruttokansantuote vuonna on kansainvälisen valuuttarahaston arvion mukaan noin biljoonaa yhdysvaltain dollaria eli noin dollaria per capita muiden läntisten kehittyneiden talouksien tapaan myös espanjan osuus maailmantaloudesta laskee hiljalleen vuonna se on arviolta noin espanjan merkittävimpiä teollisuuden haaroja ovat tekstiilit ja jalkineet elintarvikkeet metallit kemikaalit laivat autot koneet ja työkalut espanja on maailman viidenneksi ja euroopan kolmanneksi suurin autojen valmistaja tärkeimpiä vientituotteita ovat koneet kulkuneuvot elintarvikkeet lääkkeet ja muut kulutustavarat viennin suurimmat kohdemaat ovat ranska saksa portugali italia ja britannia matkailu on espanjalle tärkeä elinkeino vuonna maa oli kävijämäärältään maailman neljänneksi suosituin matkailukohde vuoden aikana siellä vieraili miljoonaa matkailijaa vuonna espanja oli maailman kolmanneksi suosituin matkailukohde ja uusi ennätys oli miljoonaa matkailijaa espanjan merkittävimmät luonnonvarat ovat kivihiili rautamalmi uraani ligniitti elohopea lyijy sinkki ja kupari erilaiset teollisuusmineraalit kuten kaoliini sekä vesivoima ja hedelmällinen viljelysmaa työttömyys on varjostanut espanjan taloutta vuoden ensimmäisellä neljänneksellä työttömyys nousi prosenttiin ja työttömänä oli yli kuusi miljoonaa espanjalaista samaan aikaan vuotiaista nuorista työttöminä oli prosenttia työntekijöistä työskentelee palvelusektorilla teollisuudessa ja maataloudessa vuoden arvio vuonna työttömyys laski ensimmäisen kerran alle ja oli vuoden lopussa laskenut iin vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan espanjan tuottavin kaupunki oli vuonna madrid jonka bruttokansantuote oli miljardia dollaria maan toiseksi tuottavin kaupunki oli barcelona miljardilla dollarilla espanjan merkittävimpiä yrityksiä ovat esimerkiksi casa lentokoneet el corte ingls mercadona ja carrefour vähittäiskauppa repsol ja cepsa öljynjalostus iberdrola ja endesa energia ja sähköala iberia lentoyhtiö renfe rautatiet seat autot talgo veturit ja junanvaunut telefnica televiestintä inditex vaateteollisuusyritys torres viinitila ja derbi moottoripyörät espanjan vaihtotase on lievästi ylijäämäinen vuonna arviolta noin miljardia dollaria vuotuinen inflaatio on alle kaksi prosenttia espanjan tilastokeskuksen mukaan maan väkiluku heinäkuuta oli miljoonaa miehiä väestöstä vuonna oli prosenttia ja naisia prosenttia syntyvyys tuhatta ihmistä kohti vuonna oli ja kuolleisuus elinajanodote vuonna syntyneillä miehillä oli ja naisilla vuotta alle vuotiaita väestöstä vuonna oli prosenttia kaupungeissa espanjalaisista vuonna asui prosenttia ja maalla prosenttia espanjan suurin ja virallinen kieli on espanja sitä opetetaan kouluissa kautta maan se toimii myös virallisena opetus viestintä ja kulttuurikielenä espanjaa puhuu äidinkielenään maan noin miljoonasta asukkaasta kolme neljäsosaa muita alueellisesti virallisia kieliä ovat katalaani tai valencia galicia baski ja araneesi maassa puhutaan alueellisesti myös aragoniaa oksitaania asturiaa extremaduraa ja falaa vuonna espanjalaisista katolilaisia oli muita uskontoja edusti uskonnottomia oli joista ateisteja oli ja ei kertonut uskonnollista vakaumustaan espanja on perinteisesti ollut siirtolaisia luovuttava maa nykyisin maasta on kuitenkin vaurastumisen myötä tullut erittäin suosittu maahanmuuttomaa ihmisiä muuttaa espanjaan etenkin latinalaisesta amerikasta itä euroopasta ja afrikasta mutta myös muun muassa länsi euroopasta ja kiinasta espanjassa oppivelvollisuus alkaa vuotiaana ja kestää vuotta valtion kouluissa opetus on ilmaista alle vuotiaille pisa tutkimuksissa espanjalaiset koululaiset ovat sijoittuneet hiukan keskiarvon yläpuolelle tunnettuja espanjalaisia taidemaalareita ovat muun muassa diego velzuez francisco de goya joan mir pablo picasso ja salvador dal kreikassa syntynyttä el grecoa pidetään myös espanjalaisena taiteilijana sillä hän vaikutti toledossa picasson ja daln maalauksia on esillä madridissa reina sofan modernin taiteen museossa ja picasson kotikaupungissa mlagassa pradon taidemuseossa on muun muassa velzuezin ja goyan teoksia espanjan sijainti on tehnyt siitä kulttuurien kohtauspaikan joten sen arkkitehtuurin kerrostumissa näkyvät maailman kulttuurihistorian monet kerrostumat karthagon kreikan ja rooman siirtokunnat loivat kulttuurin perustan maurit toivat islamilaisia vaikutteita romaaninen taide ja arkkitehtuuri kehittyi niemimaan pohjoisosissa kevytlinjainen gotiikka kehittyi romaanisten luostarien vastakohdaksi espanjalainen barokki ilmestyi luvun lopussa espanjalaisista moderneista arkkitehdeista tunnetuin on antoni gaud espanjaan on suunniteltu viime vuosikymmeninä runsaasti näyttävää nykyarkkitehtuuria kuten bilbaon guggenheim museo unescon maailmanperintöluettelossa on kulttuurikohdetta espanjasta ne ulottuvat ajallisesti altamiran luolan esihistoriallisista maalauksista ja roomalaisaikaisista raunioista gaudin luvun töihin barcelonassa laajin kohde on km pitkä santiago de compostelan pyhiinvaellusreitti espanjan eri alueilla on omat kansantanssinsa flamenco ja sitä säestävä musiikki on andalusialaista perinnettä joka on noussut keskeiseksi koko espanjalaisessa musiikkielämässä jota on aragonialaista alkuperää ja sardana katalonialaista pohjois espanjassa on säilynyt kelttien musiikkiperintöä luvun espanjassa kehittyi bolero jossa hidasta soolo tai paritanssia säestetään kastanjeteilla ja kitaralla paso doble on espanjalainen tanssi ja myös kilpatanssilaji jossa on viitteitä härkätaistelusta espanjalaiset muusikot kuten andrs segovia toivat klassisen kitaran konserttilavoille myös monet espanjalaiset säveltäjät ovat käyttäneet kansanmusiikin aineksia töissään espanjalainen kevyt ooppera zarzuela on suosittua lähinnä espanjankielisissä maissa mutta oopperalaulaja plcido domingo on tehnyt sitä tunnetuksi laajemmissakin piireissä espanjalainen julio iglesias on kaikkien aikojen suosituin latinoartisti ja yksi maailman kymmenestä myydyimmästä laulajasta myös hänen poikansa enriue iglesias on menestynyt laulajana espanjan eniten myynyt naisartisti on kevyen musiikin laulaja roco drcal yhtyeistä kansainvälistä menestystä on saavuttanut esimerkiksi baccara luvulla espanja on voittanut euroviisut kahdesti vuosina ja mykkäfilmin aikana espanjalaisilla elokuvan tekijöillä oli yhteyksiä lähinnä ranskaan salvador dal ja luis buuel tekivät andalusialaisen koiran buuel kuvasi ranskan lisäksi yhdysvalloissa muut aikakauden espanjalaiset ohjaajat jäivät vaille kansainvälistä huomiota rafael rivelles ja juan calvo saivat pieniä palkintoja cannesin elokuvajuhlilla luvulla fernando rey voitti kultaisen palmun elokuvalla viridiana jonka esittämisen franco kielsi heti buuel muutti meksikoon ja muutkin filmintekijät tekivät yhteistyötä meksikolaisten kanssa kun spagettiwesternit tulivat muotiin espanjassa kuvattiin vuorostaan meksikoon sijoittuvia elokuvia kuten vain muutaman dollarin tähden francon aikana espanja oli erityksissä eurooppalaisesta kulttuurista carlos sauran metsästysretki sai berliinin elokuvajuhlilla hopeisen karhun francon kuolema vapautti kokonaisen sukupolven jonka kärjessä oli pedro almodvar almodvarin läpimurto oli naisia hermoromahduksen partaalla joka toi myös carmen mauran ja antonio banderasin kansainväliseen tietoisuuteen bigas luna kuvasi penlope cruzin ja javier bardemin ensikohtaamisen elokuvassa kinkkua kinkkua fernando trueba voitti oscarin elokuvalla belle poue muutosten aika luvulla on noussut uusi sukupolvi joka on erityisen viehtynyt kauhuun ja fantasiaan alejandro amenbarin meri sisälläni voitti parhaan vieraskielisen elokuvan oscar palkinnon espanjalaisia televisiosarjoja ovat muun muassa serranon perhe francon aika näin sen koimme ja naapureina madridissa vanhin säilynyt espanjankielinen kirjallinen teos on luvulla kirjoitettu runoelma cantar de mio cid jonka vanhin säilynyt kopio on vuodelta runoelman laulut kertovat legendaarisen sotapäällikkö el cidin vaiheista espanjan tunnetuin kirjailija on miguel de cervantes jonka pääteos don uijote ja on maailmankirjallisuuden merkkiteos ja nykyaikaisen romaanikirjallisuuden perustaja espanjan kulttuurin kultakauteen ja luvuilla kuuluivat myös näytelmäkirjailija flix lope de vega ja kirjailija francisco de uevedo benito prez galds oli oman aikansa merkittävin espanjalaiskirjailija maan tunnetuin runoilija on federico garca lorca nykyajan tunnetuimpia espanjalaiskirjailijoita ovat esimerkiksi camilo jos cela manuel vzuez montalbn antonio muoz molina s arturo prez reverte s carlos ruiz zafn javier maras s ja almudena grandes s kirjallisuuden nobelin ovat espanjalaisista saaneet jos echegaray y eizaguirre jacinto benavente juan ramn jimnez vicente aleixandre ja camilo jos cela muiden maiden kirjailijoista omaan tuotantoonsa ovat espanjalaisuudesta ammentaneet esimerkiksi ernest hemingway ja george orwell valtion omistama julkisen palvelun radiotelevisin espaola lähettää kahdeksaa televisiokanavaa näistä tve ja tve uutiskanava urheilukanava ja lastenkanava ovat valtakunnallisia digitv n kanavia lisäksi rtve llä on satelliitissa ja kaapelissa näkyviä lisäpalveluja yksityisiä kanavia ovat antena cuatro ja telecinco maassa on myös kolmetoista alueellista televisiokanavaa joita rahoittavat aluehallinnot ja lukuisia paikallisteelvisio asemia espanjan suurimmat lehdet ovat el pas el mundo el peridico la vanguardia ja abc näiden rinnalle ovat nopeasti nousseet ilmaisjakelulehdet jotka ovat saavuttaneet yli miljoona päivittäistä lukijaa minutos u metro directo ja adn tyypillisiä espanjalaisia kansallisruokalajeja ovat esimerkiksi paella riisiruoka joka sisältää mm vihanneksia lihaa tai kalaa paprikaa ja sahramia gazpacho kylmä vihanneskeitto joka sisältää mm valkosipulia kurkkua tomaattia paprikaa viinietikkaa oliiviöljyä ja leipäpaloja sopa de ajo valkosipulikeitto linssikeitto ja tortilla espaola espanjalainen perunamunakas erilaiset tapakset ovat suosittuja tapaksina voidaan tarjoilla vaikkapa oliiveja lihapyöryköitä katkarapuja chorizo makkaraa kinkkukuutioita marinoitua paprikaa tai herkkusieniä täytettyjä artisokanpohjia kuorittuja manteleita ja paneerattuja mustekalarenkaita kansainvälisesti tunnettu juusto on la manchan maakunnasta kotoisin oleva ueso manchego päivän pääateria syödään tyypillisesti klo maissa iltapäivällä ja perheet kokoontuvat usein lounaalle kotiin aamiaista sen sijaan jokainen saattaa nauttia omaan tahtiinsa ja illansuun tukevaksi välipalaksi voidaan ottaa tapaksia myös baarissa tai kahvilassa varsinainen päivällinen syödään taas perheen kesken tyypillisesti iltakymmeneltä kahvi tarjoillaan mustana caf solo maitotilkan kera caf cortado tai kuumaan maitoon sekoitettuna caf con leche alkoholiton maitomainen horchata de chufa maistuu mantelilta ja tehdään eräästä makeasta pähkinälajista espanja on tunnettu viinimaana maailmalla tunnettuja ovat esimerkiksi riojan viinit cava katalonialainen kuohuviini ja andalusiasta jerez de la fronterasta peräisin oleva sherry eli jerez sangra on suosittu viini ja hedelmäjuoma mutta sitä juovat enemmän matkailijat kuin paikalliset ruokajuomana myös olut cerveza on suosittu espanjalaiset oluet ovat yleensä keveitä ja virkistäviä kansallisia vapaapäiviä ovat pyhäpäivät saattavat vaihdella maan eri osissa lisäksi jokaisella provinssin pääkaupungilla on yleensä kaksi omaa juhlapäivää vuodessa espanjan barcelona isännöi kesäolympialaisia espanja osallistui olympiakisoihin ensi kertaa vuonna ja on osallistunut sen jälkeen vuodesta alkaen viime vuosina sillä on ollut kesäolympialaisissa noin talviolympialaisissa urheilijan joukkue espanjan jalkapallomaajoukkue voitti maailmanmestaruuden vuonna ja sijoittui neljänneksi vuonna jalkapallon euroopan mestaruuskilpailuissa espanja on voittanut mestaruuden vuosina ja olympiakisojen jalkapallossa maa voitti kultaa kotikisoissaan ja hopeaa ja myös seurajoukkueet fc barcelona ja real madrid kuuluvat maailman huippujoukkueisiin espanjan futsalmaajoukkue on maailman ykkönen espanja on yksi maailman vahvimpia koripallomaita myös käsipallossa se on ollut vahva mailapeleistä espanjassa suosituin on tennis jossa maa on myös menestynyt hyvin espanja on voittanut davis cupin neljä kertaa ja fed cupin viisi kertaa maan tunnetuimpiin pelaajiin kuuluu entinen maailmanlistan ykköspelaaja ja vuoden parhaaksi urheilijaksi valittu rafael nadal suosittuja kansallisia mailapelejä ovat esimerkiksi frontn ja padel golfissa espanjalla on ollut useita maailman huippuja pyöräily on espanjan suosituimpia urheilulajeja ja syyskuisin järjestettävä espanjan ympäriajo on yksi kolmesta suuresta maantiepyöräilykisasta voimalajeista menestystä on tullut etenkin judossa moottoriurheilussa ovat menestyneet muun muassa ralliautoilija carlos sainz sekä formula kuljettaja fernando alonso formula osakilpailuja on ajettu barcelonan lähistöllä vuodesta alkaen espanjan vuorilla on useita laskettelukeskuksia talviurheilijoista etenkin taitoluistelijat ovat menestyneet rannikoilla on hyvät purjehdusmahdollisuudet ja espanjalla onkin paljon menestystä purjehduksessa härkätaistelu on espanjassa perinteinen ja suosittu kansanhuvi sekä taide ja kulttuuriperinteen muoto ala työllistää maassa suoraan tai välillisesti neljännesmiljoona ihmistä härkätaistelun suosio on viime vuosikymmeninä kuitenkin laskenut aiemmasta ja sitä on arvosteltu myös pamplonan heinäkuisen san fermn festivaalin härkäjuoksut ovat suuri mediatapahtuma elektroniikka on sähkötekniikan osa joka perustuu elektronien liikkeen ohjaamiseen elektroniikka sisältää sähköisten laitteiden suunnittelua rakentelua käyttöä ja tutkimista elektroniikan aikakausi alkoi vuonna john ambrose flemingin keksittyä tyhjiödiodin jolloin hän myös loi elektroniikan käsitteen laajempia määritelmiä ovat antaneet alaa tutkivat insinöörit sekä standardointijärjestö suomen akatemian tieteen keskustoimikunnan elektroniikkajaoston mietintö vuodelta on seuraavanlainen elektroniikka on teknologia jossa puolijohdeainetta elektroniputkia ja muita elektronisia komponentteja käytetään hyväksi toteutettaessa mitä erilaisimpia järjestelmiä tiedonsiirtoa ja käsittelyä koneistojen automaattista valvontaa ja ohjausta ynnä prosessisuureiden niin tieteellistä kuin käytännöllistäkin mittausta varten sähköalan kansainvälinen standardisoimisjärjestö international electrotechnical commission iec sanoi vuonna että elektroniikka on se tieteen ala joka käsittelee sähkön johtumista tyhjiössä kaasussa ja puolijohteessa sekä näihin ilmiöihin perustuvien laitteiden sovellutuksissa yhdysvaltain sähkö ja elektroniikkainsinöörit taas määrittelevät että elektroniikka on se tieteen ja tekniikan ala joka käsittelee ihmisen aistin ja aivojen korvaamista ja täydentämistä laitteilla jotka keräävät ja käsittelevät informaatiota siirtävät sen haluttuun paikkaan jossa ohjaavat koneita tai esittävät informaatiota ihmisen käytettäväksi sähkövoimatekniikassa elektroniikan sovelluksia ovat muun muassa taajuusmuuttajat ja hvdc merikaapelit elektroniikassa käytetään monia erityisiä sähköteknisiä mittalaitteita joilla voidaan mitata ja tarkkailla erilaisia sähköisiä ilmiöitä elektronisissa laitteissa useat mittaus ja testauslaitteet ovat itsekin elektronisia laitteita vaikka vanhat mittalaitteiden periaatteet saattavatkin olla sähkömekaanisia sähköisten suureiden mittaamiseen käytettyjä laitteita ovat seuraavilla laitteilla voidaan tutkia elektroniikan ilmiöitä ja komponenttien toimintaa seuraavilla laitteilla voidaan tuottaa testaamisessa tarvittavia herätesignaaleita tutkittaville laitteille tutkittavalle laitteelle käyttöjännitettä tuottamaan voidaan käyttää laboratoriovirtalähdettä elektroniikan piireissä käytetään elektronisten aktiivisten komponenttien lisäksi passiivisia komponentteja joista osa on toiminnaltaan lineaarisia johtimet ja kaapelit passiivisiksi komponenteiksi kutsutaan komponentteja jotka kuluttavat energiaa aktiiviseksi komponentiksi kutsutaan komponenttia joka tuottaa energiaa tai osallistuu aktiivisesti piirin sähköiseen toimintaan tyypillisiä esimerkkejä ovat jännite virta ja teholähteet esimerkiksi paristo tai komponentit joilla saadaan aikaan vahvistusta mikropiirit ovat laajoja toimintoja sisältäviä aktiivisia komponentteja aktiiviset puolijohdekomponentit puolijohdekomponentteja ovat mm aktiiviset puolijohdekomponentit kuten transistorit ja seuraavat komponentit etelä afrikan tasavalta eli etelä afrikka on tasavalta eteläisessä afrikassa aivan afrikan mantereen eteläisimmässä kärjessä sen rajanaapureita ovat namibia botswana zimbabwe mosambik ja swazimaa lesothon valtio sijaitsee enklaavina etelä afrikan sisällä maan ilmasto vaihtelee alueittain läntisessä kapmaassa on välimerenilmasto ja sisämaa on aroa jossa sataa kesäisin kwazulu natalissa on subtrooppista vyöhykettä etelä afrikkaa voidaan pitää afrikan mantereen suurvaltana ja sillä on afrikan toiseksi suurin talous nigerian jälkeen maa on maailman johtavia mineraalien viejiä erityisesti mustat afrikkalaisnationalistit kutsuvat etelä afrikkaa azaniaksi etelä afrikka sijaitsee afrikan mantereen eteläkärjessä atlantin valtameren ja intian valtameren välissä sen rantaviiva on yli km pitkä ja ulottuu namibian aavikolta mosambikin subtrooppiselle alueelle matala rannikkokaistale on suurimmalta osalta kapea ja sen takana kohoaa vuoristoinen alue joka erottaa rannikon sisämaan ylängöltä paikoittain erityisesti kwazulu natalin provinssissa rannikkoalanko on laajempi etelä afrikan kallioperä on osittain arkeeista ja se sisältää verrattain paljon mineralisaatioita maa oli osa gondwana mannerta joka miljoonaa vuotta sitten hajosi lukuisiin osiin muodostaen uusia mantereita kuten afrikan tätä seuranneiden vuosimiljoonien aikana geologiset tektoniset ja vulkaaniset prosessit sekä eroosio muovasivat etelä afrikan nykyisen kaltaiseksi etelä afrikan mineraalimuodostelmista merkittävimpiä ovat kultaa sisältävä witwatersrandin kvartsiitti platinaa sisältävä bushveldin magmakivikompleksi sekä karoon sedimenteistä muodostuneet hiilivarat maan atlantin puoleisella merialueella kulkee kylmä etelämantereelta lähtöisin oleva benguelavirta jonka plankton ylläpitää rikkaita kalavesiä itärannikolla kulkevat puolestaan lämpimät mosambikin ja agulhasin merivirrat merivirrat vaikuttavat merkittävästi maan ilmastoon maan tärkeimmät joet ovat limpopojoki zimbabwen vastaisella rajalla sekä oranjejoki ja sen sivujoki vaal oranjejoen merkitys muun muassa maanviljelylle maan kuivassa keskiosassa on suuri etelä afrikan ilmasto vaihtelee paljon alueittain sisämaan suuri karoon tasanko on kuivaa aroa ja muuttuu luoteeseen mentäessä hitaasti kalaharin autiomaaksi maan lounaisosissa on välimerenilmasto sateisine talvineen ja kuumine kuivine kesineen korkein koskaan etelä afrikassa mitattu lämpötila on c se mitattiin vioolsdrifissä pohjois kapmaalla etelä afrikassa on viisi erilaista kasvillisuusvyöhykettä fynbos metsä karoo heinikko ja savanni fynbosin kasvillisuusvyöhyke sijaitsee maan lounaisosissa ja sen lajisto koostuu pääasiassa kanervista proteoista ja ruohomaisista restionaceae heimoon kuuluvista kasveista vaikka etelä afrikassa kasvaa yli tuhat kotoperäistä puulajia ovat suuret puut varsin harvinaisia monissa maan osissa maassa on kuitenkin laajoja metsiä knysna tsitsikamman alueella ja mpumalangan ja limpopon provinssien koillisosissa jossa puusto koostuu käpypalmuista maan pohjoisosissa kasvaa myös apinanleipäpuita etelä afrikan kotoperäisistä eläimistä tunnetuimpia ovat niin sanottu big five elefantti leijona sarvikuono leopardi ja kafferipuhveli jotka elävät bushveld ja savannialueilla suurista kissaeläimistä leijonan levinneisyysalue rajoittuu lähes yksinomaan maan kansallispuistoihin mutta leopardeja tavataan suuremmalla alueella myös eteläisessä kapmaassa ja maan pohjoisosissa gepardin kanta on varsin pieni ja rajoittuu maan pohjoisimpiin osiin ja luonnonpuistoihin etelä afrikassa esiintyy noin lintulajia joista noin on kotoperäisiä tunnetuimpia lintulajeja ovat strutsi jota esiintyy lähes koko maassa sarvinokat kurjet sekä useat kotka ja korppikotkalajit etelä afrikan rannikkovesillä esiintyy kahdeksaa eri valaslajia niistä yleisimmin havaittu on mustavalas joka poikii rannikon lahdenpoukamissa laji metsästettiin aikoinaan lähes sukupuuttoon mutta suojelun myötä sen kanta on vahvistunut maan aluevesien kalalajeja on yli joka on kaikista maailman kalalajeista kaupallisesti merkittävimpiä kaloja ovat sardiinit ja kummeliturskat runsaat vuotta sitten laajoilla alueilla eteläisessä afrikassa vallitsi nykyisten sanien esi isien kulttuuri sanien elämänmuoto perustui metsästykseen kalastukseen ja keräilyyn ja he olivat muodostaneet noin ihmisen kierteleviä metsästäjäryhmiä noin vuotta sitten eräät san ryhmät nykyisen botswanan pohjoisosissa kesyttivät ensimmäiset kotieläimet ja alkoivat liikkua kohti etelää heidän luomaansa uutta sosioekonomista järjestelmää on antropologien piirissä kutsuttu khoikhoi metsästäjäpaimentolaisuudeksi bantukieliä puhuvaa väestöä alkoi saapua itä afrikasta nykyisen transvaalin alueelle jo luvulla nguni tsongat asuttivat luvulla jo suurta osaa nykyisestä etelä afrikasta kuten natalin rannikkoalueita ja sotho tswanat oranje ja vaaljoen yhtymäkohdan pohjoispuolta maan eteläisimpään osaan he eivät kuitenkaan olleet levittäytyneet vaan siellä asuivat edelleen ainoastaan khoikhoi ja san kansat ja alue oli hyvin harvaan asuttua luvulle tultaessa nguni tsongat olivat jakautuneet lukuisiin pienempiin etnisiin ryhmiin kuten zuluihin xhosiin ja swazeihin ensimmäiset buurit asettuivat hyväntoivonniemelle nykyisen kapmaan alueelle vuonna siirtokunnan väkiluku kasvoi vuosisadan loppuun mennessä een ja sen pinta ala laajeni vielä nopeammin monet siirtokuntalaiset muuttivat myös sanien ja khoiden asuttamaan sisämaahan siirtolaiset kahakoivat jatkuvasti ympäröivien afrikkalaisheimojen kanssa vuosien välisenä aikana näissä kahakoissa kuoli san heimoon kuulunutta miestä ja naista sekä lisäksi joutui orjuuteen vuonna britit valloittivat kapmaan strategiseksi tukikohdaksi ranskalaisia vastaan hallitakseen meritietä itään vuosina noin buuria lähti suurelle vaellukselle kohti pohjoista muuttoliikkeen syinä olivat taloudelliset ongelmat xhosien ja buurien välinen aseellinen konflikti ja erityisesti tyytymättömyys brittihallintoa kohtaan voortrekkerien mielestä brittihallinto ei ollut tarjonnut turvaa xhosia vastaan vaan se oli edistänyt musta ja valkoihoisten välistä tasa arvoa ja kieltänyt orjakaupan kapmaassa shakan valloituksia pakoon lähti suuri joukko väestöä joka muodosti niin sanotun mfecaneliikkeen ja jonka vaikutukset tuntuivat keski ja itä afrikassa saakka eri banturyhmien valtiollinen kehitys nopeutui ja afrikkaan syntyi useita uusia kuningaskuntia kuten ndebele ja gaza sekä edelleen olemassa olevat besotho nykyinen lesotho ja swazi nykyinen swazimaa mfecanen aikainen sekasorto mahdollisti myös buurien levittäytymisen pohjoisemmaksi luvulta alkaen ja loi pohjan apartheidin aikana esitetylle myytille buurien muuttamisesta tyhjään maahan britit liittivät transvaalin pakolla siirtokuntaansa buurit protestoivat pakkoliittämistä nousemalla kapinaan joulukuussa majuba hillin taistelussa useisiin pieniin ryhmiin jakautuneet buurijoukot löivät brittiläiset joukot jotka kärsivät kovia tappioita william gladstonen johtama brittihallitus katsoi sodan menetetyksi ja allekirjoitti aselevon maaliskuuta lopullinen rauhansopimus allekirjoitettiin maaliskuuta buureille myönnettiin itsehallinto transvaalissa brittien valvonnassa vuonna kullankaivajat löysivät maailman suurimman kultaesiintymän witwatersrandista randi harjanteelta kullan löytämisen jälkeen tuhannet brittiläiset siirtolaiset alkoivat vyöryä rajan yli kapmaasta afrikaanerit hermostuivat uitlanderien läsnäolosta ja kielsivät heiltä äänestysoikeuden transvaal antoi vuonna uhkavaatimuksen joka johti sotaan oranje liittyi tuolloin transvaaliin hyvin alkaneesta sissisodasta huolimatta buurit joutuivat vuonna antautumaan brittijoukoille kärsimästään tappiosta huolimatta he onnistuivat säilyttämään oman kielensä ja kulttuurinsa ja kykenivät saamaan poliittista vaikutusvaltaa paikallisissa asioissa neuvoteltu rauhansopimus oli ennen kaikkea kuitenkin brittien ja buurien pragmaattinen liitto paikallista afrikkalaista väestöä vastaan etelä afrikan unioni syntyi toukokuuta neljän ison britannian siirtomaan kapmaan natalin transvaalin ja oranjen vapaavaltion yhdistyessä uudeksi itsenäiseksi brittiläiseksi dominioksi maan ensimmäisiä keskeisiä poliittisia kysymyksiä olivat lounais afrikan nykyinen namibia siirtyminen kansainliiton mandaatilla etelä afrikan hallintaan ja mustien ja valkoisten välisen aseman järjestäminen maan kaupungeissa hallitus pyrki ratkaisemaan näitä kysymyksiä vuoden kaivos ja työlailla mines and works act joka kielsi afrikkalaisilta suurimman osan korkeaa ammattitaitoa vaativista kaivostöistä jotka varattiin valkoisille vuonna etelä afrikka sai westminsterin säädöksellä lopullisesti itsenäisen valtion aseman mutta jäi edelleen kansainyhteisön jäseneksi vuonna maa erosi kansainyhteisöstä mutta liittyi siihen takaisin vuonna toisen maailmansodan jälkeen vuoden vaaleihin uudelleen yhdistynyt kansallispuolue lähti kampanjoimaan uuden apartheidiksi kutsumansa politiikan puolesta kansallispuolue lupasi myös turvata valkoisten työläisten edut ja työmahdollisuudet valkoisten alueilla ja sen vaalikampanjassa käytettiin iskulauseita kuten swart gewar musta vaara ja die kaffer op sy plek kafferi sinne minne kuuluukin puolue voitti vaaleissa parlamentin enemmistön vaikka saikin alle puolet annetuista äänistä ja muodosti hallituksen daniel franois malanin johdolla apartheid järjestelmä kehitettiin luvun aikana säätämällä lukuisia eri lakeja nämä lait liittyivät yleensä johonkin akuuttiin valkoista ylivaltaa uhanneeseen tilanteeseen eikä niiden yhteisvaikutuksia ollut mietitty tämän vuoksi lait aiheuttivat lukuisia ei toivottuja vaikutuksia ja ristiriitoja jotka alkoivat yhä enemmän ilmetä luvun kuluessa esimerkiksi bantuopetuksen tarkoituksena oli tuottaa kuuliaisia afrikkalaisia työläisiä jotka oli opetettu uskomaan etteivät he ansainneet yhteiskunnassa kuin palvelijan roolin sen sijaan se tuottikin nuoria aktivisteja jotka ymmärsivät ettei heillä ollut mitään menetettävää vastustaessaan hallitusta väkivaltaisesti apartheid järjestelmän keskeinen piirre oli niin sanottu suurapartheid siinä eri roturyhmille pyrittiin luomaan omat itsenäiset kotimaansa joissa niiden oli määrä kehittyä itsenäisesti etelä afrikkaan perustettiin kymmenen mustien kotimaata eli bantustania myös asuinalueet rakennukset palvelut ja julkiset tilat luokiteltiin rotujen mukaan muualla etelä afrikassa mustien asuinpaikat ja työpaikat määrättiin tarkasti ja heillä tuli olla passi bantustanit olivat elinkelvottomia ja yli puolet etelä afrikan mustista asui niiden ulkopuolella rotusorrosta huolimatta silti luvulta lähtien niitä yritettiin itsenäistää ensimmäisenä niistä transkei julistettiin itsenäiseksi vuonna sittemmin bophuthatswana venda ja ciskei käytännössä niiden itsenäisyys ei toteutunut eikä minkään niistä itsenäisyyttä tunnustanut yksikään muu valtio kuin etelä afrikka etelä afrikka erotettiin rotusortopolitiikan takia yhdistyneistä kansakunnista vuonna se hyväksyttiin jäseneksi uudestaan vuonna ja muiden järjestöjen vastarinta apartheid politiikkaa kohtaan kasvoi vuosikymmenien aikana ja lopulta maa ajautui pattitilanteeseen jossa musta oppositio ei kyennyt voimatoimin kaatamaan valkoista hallitusta mutta hallitus ei myöskään onnistunut hävittämään oppositiota vuonna maan presidentiksi noussut frederik de klerk katsoi että ulko ja sisäpoliittinen tilanne vaati neuvottelujen aloittamista apartheidia vastustaneiden järjestöjen kanssa hän uskoi että neuvotteluteitse olisi mahdollista saavuttaa maan valkoisen väestön kannalta parempi lopputulos jos ne käytäisiin hallituksen vielä ollessa suhteellisen vahvoilla sotilaallisesti lähes kolme vuotta jatkuneiden neuvottelujen jälkeen eri osapuolten onnistui luoda sovitteluratkaisu vallanjaosta ja vaalien ajankohdasta neuvottelujen aikana poliittinen väkivalta maassa lisääntyi valkoisten etupäässä afrikaanerinationalististen äärioikeistolaisten liikkeiden ja inkatha vapauspuolueen toiminnan vuoksi vuonna maassa pidettiin vaalit joihin saivat ensimmäistä kertaa osallistua kaikki etniset ryhmät vaaleissa maan johtoon nousi anc n johtama koalitio anc sai vaaleissa annetuista äänistä joka jäi hiukan alle perustuslain muuttamiseksi vaaditusta enemmistöstä maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi nousi kansallispuolue n kannatuksella toukokuuta etelä afrikan uusi parlamentti valitsi yksimielisesti nelson mandelan maan uudeksi presidentiksi maan kansalliskokouksen puhemieheksi valittiin frene ginwala vuonna kansallisen yhtenäisyyden hallitus nimitti totuuskomission selvittämään apartheidin aikaisia rikoksia komissio kuuli rikoksen uhriksi joutuneiden todistuksia ja poliittisista syistä rikoksia tehneet saattoivat anoa komissiolta armahdusta täydellistä rehellistä tunnustusta vastaan totuuskomissiota pidetään yleisesti onnistuneena yrityksenä selvittää maan traumaattista poliittista historiaa totuuskomission puheenjohtajana toimi vuoden nobelin rauhanpalkinnolla palkittu etelä afrikan anglikaanisen kirkon emeritusarkkipiispa desmond tutu apartheidin lakkaamisen jälkeenkään ero mustien ja valkoisten elintasossa ei ole kadonnut valkoisten elintaso vastaa teollisuusmaiden huippua mutta mustien tuskin afrikan keskitasoa etelä afrikka on perustuslaillinen demokratia jolla on kolmiportainen hallintomalli ja itsenäinen oikeuslaitos hallinto on jakautunut kansalliseen provinssi ja paikallistasoon sekä koko maan että provinssien tasolla toimii myös perinteisten afrikkalaisten johtajien neuvoa antavia elimiä maan kaksikamarinen parlamentti sijaitsee kapkaupungissa kansalliskokous koostuu vaaleilla valitusta edustajasta jotka valitaan viisivuotiskausiksi kansalliskokouksessa eri poliittisten puolueiden paikkaluku on suhteessa puolueen vaaleissa saamaan äänimäärään vuonna valitun parlamentin suurin ryhmä on anc joka sai paikkaa demokraattisen puolueen da edustajia oli kansankongressin cope ja inkatha vapauspuolueen vuonna ancin enemmistö pieneni mutta se on edelleen suurin puolue vastaavasti da n äänimäärä kasvoi kansankongressi menetti huomattavasti paikkoja parlamentin toinen kamari on provinssien neuvosto joka koostuu stä pysyvästä jäsenestä ja stä erityisdelegaatista jokainen maan provinssi lähettää neuvostoon edustajaa joista kuusi on pysyviä jäseniä ja erityisdelegaatteja joita johtaa provinssin päämies tai päämiehen nimittämä provinssin lakiasäätävän neuvoston jäsen neuvoston työskentelyyn saavat osallistua myös paikallishallinnon edustajat he eivät kuitenkaan saa äänestää etelä afrikan valtionpäämies on presidentti jonka kansalliskokous valitsee keskuudestaan viideksi vuodeksi korkeintaan kahdeksi peräkkäiseksi kaudeksi aikaisemmin presidentti oli lähinnä edustuksellinen ja seremoniallinen henkilö mutta vuonna kun pääministerin virka lakkautettiin presidentistä tehtiin hallituksen johtaja ja siten hänellä on merkittävä valta mutta toisin kuin presidentit yleensä hän on vastuussa parlamentille tämä tekee etelä afrikan valtiomuodosta poikkeuksellisen hallitus koostuu presidentistä varapresidentistä ja stä ministeristä presidentti nimittää varapresidentin ja ministerit ja voi myös erottaa heidät vain kaksi ministeriä voidaan valita kansalliskokouksen ulkopuolelta lakiesityksiä kansalliskokoukselle voivat ehdottaa ministerit ja varaministerit tai kansalliskokouksen komitean jäsenet kansalliskokous voi käsitellä kaikkia lakialoitteita provinssien neuvostossa lakiehdotuksia voivat tehdä sen jäsenet tai komiteat ja lait voivat liittyä vain tiettyihin perustuslain määrittelemiin asioihin kansalliskokouksen hyväksymät lakiehdotukset lähetetään provinssien neuvoston käsittelyyn joka voi hylätä lain tai ehdottaa siihen muutoksia näissä tapauksissa kansalliskokouksen täytyy käsitellä laki uudelleen ja se voi halutessaan ohittaa provinssien neuvoston n enemmistöllä perustuslain muutokset vaativat n enemmistön kansalliskokouksessa ja kuuden provinssin tuen provinssien neuvostossa perustuslain ensimmäisen luvun jossa määritellään valtion perusarvot muuttaminen vaatii enemmistön etelä afrikkaa on vuoden ensimmäisistä vapaista vaaleista lähtien hallinnut anc n johtama koalitio jolla on enemmistö kansalliskokouksessa ja joka hallitsee kahdeksaa maan yhdeksästä provinssista anc on onnistunut kasvattamaan suosiotaan vuoden vaaleissa sen kannatus oli vuoden vaaleissa ja vuoden vaaleissa maan parlamentissa on kuitenkin edustettuna eri puoluetta nelson mandelan jätettyä politiikan ennen vuoden vaaleja maan presidentiksi nousi thabo mbeki joka valittiin uudelleen vuonna mbeki oli riidoissa entisen varapresidenttinsä jacob zuman kanssa joka valittiin anc n johtoon joulukuussa syyskuuta mbeki suostui anc puolueen johdon vaatimuksesta eroamaan presidentin virasta ennen kautensa päättymistä kun mbekin zumaa vastaan ajamat syytteet oli hylätty oikeudessa maan virkaatekevänä presidenttinä vuoden huhtikuussa pidettyihin vaaleihin asti toimi kgalema motlanthe jonka jälkeen zuma nousi maan johtoon valtapuolue anc valitsi joulukuussa uudeksi johtajakseen presidentti jacob zuman tilalle cyril ramaphosan jacob zumaa syytettiin korruptiosta ja kansalliskongressi päätti helmikuussa erottaa hänet mutta hän vaati pitkää eroaikaa johon taas kansalliskongressi ei suostunut helmikuussa zuma joutui sitten eroamaan presidentin virasta ja hänen tilalleen etelä afrikan tasavallan uudesi presidentiksi valittiin cyril ramaphosa toukokuun parlamenttivaaleissa anc voitti ja se sai parlamenttiin ehdottoman enemmistön ja annetuista äänistä tulos oli kuitenkin anc n heikoin vaalitulos demokraattisen etelä afrikan historiassa uusi parlamentti valtuutti toukokuun vaalien jälkeen ramaphosan jatkamaan presidenttinä seuraavan täyden viisivuotiskauden anc n tärkeimmät liittolaiset ovat olleet ammattiyhdistysliike cosatu ja etelä afrikan kommunistinen puolue sacp joka on osallistunut maan parlamenttivaaleihin anc n ehdokaslistoilta liittolaisten välisiin suhteisiin muodostui luvun alussa jännitteitä kun cosatu ja sacp vaativat suurempaa vaikutusvaltaa päätettäessä maan talouspolitiikasta erimielisyydet johtivat vuoden syksyllä uuden puolueen congress of the people n cope perustamiseen kun entisen presidentin thabo mbekin kannattajat erosivat anc stä puolue haastoi anc n vuoden vaaleissa ohjelmalla joka nojaa vahvaan talouskasvuun ja liike elämän tukemiseen puolue ilmoittaa olevansa sosiaalidemokraattinen ja kuuluvansa vasemmistoon cope on myöhemmin kutistunut merkityksettömäksi pienpuolueeksi maan keskeiseksi oppositiopuolueeksi on noussut kesäkuussa perustettu demokraattinen allianssi da joka syntyi demokraattisen puolueen ja uuden kansallispuolueen liitosta da n puheenjohtajana toimi kevääseen asti demokraattisen puolueen entinen puheenjohtaja tony leon da on pyrkinyt kasvattamaan suosiotaan maan mustan väestön keskuudessa mutta ei ole toistaiseksi onnistunut sen kannattajakunta tulee pääasiassa valkoisesta keskiluokasta puolueen ensimmäinen mustaihoinen puheenjohtaja oli mmausi maimane toukokuun vaaleissa da edelleen tuli parlamentin toiseksi suurimmaksi puolueeksi anc n säilyttäessä ehdottoman enemmistönsä lokakuussa puolueen sisäisten ristiriitojen johdosta mmusi maimane erosi puoluejohtajuudesta sekä myös puolueen jäsenyydestä taustalla oli puolueen aikaisemman valkoihoisen puheenjohtajan helen zillen paluu valta asemiin etelä afrikan perinteinen mustien oppositiopuolue on ollut inkatha vapauspuolue joka perustettiin vuonna ja sitä johti vuotta mangosutho buthelezi jonka seuraajaksi puolueen puheenjohtajana valittiin elokuussa valenkosini hlabisa etelä afrikan politiikka on vuoden jälkeen ollut maltillista valkoiset oikeistopuolueet kuten konservatiivinen puolue ja avoimen rasistinen afrikaner weerstandsbeweging awb ovat marginalisoituneet afrikaanerinationalistinen buurien volkstaatin perustamista ajava vapausrintama plus ei myöskään ole onnistunut hankkimaan merkittävää kannatusta myös panafrikkalainen pac on menestynyt vaaleissa huonosti maassa on ollut vuodesta lisääntyviä mielenosoituksia lähinnä paikallishallintoa vastaan osa niistä on ollut väkivaltaisia levottomuudet johtuvat muun muassa peruspalvelujen kuten veden ja asuntojen puutteesta sekä kasvavista tuloeroista rikkaiden ja köyhien välillä parlamenttivaaleissa toukokuussa anc sai paikkaa da paikkaa eff paikkaa ja inkatha paikkaa anc ja da menettivät kumpikin paikkoja mutta siis anc n ehdoton enemmistö parlamentissa säilyi edelleen kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi tuli julius maleman johtama radikaali ja äärivasemmistolainen eff economic freedom fighters joka oli eniten kannatustaan vaaleissa lisännyt puolue taannoinen merkittävin oppositiopuolue inkatha sai paikkaa ja cope kuihtui taas aivan merkityksettömäksi apartheid hallinnon aikana etelä afrikan ulkopolitiikan keskeisin tavoite oli puolustaa ja suojella valkoisten ylivaltaa ylläpitävää poliittista järjestelmää tämän politiikan seurauksena maa joutui syrjään kansainvälisestä politiikasta ja päätyi lopulta niin sanottuun eristyksen diplomatiaan etelä afrikka erotettiin rotusortopolitiikan takia yhdistyneistä kansakunnista yk vuonna vuoden vaalien jälkeen tilanne muuttui maa hyväksyttiin yk n jäseneksi ja se otti keskeisen roolin afrikan politiikassa mandelan mukaan uuden ulkopolitiikan luominen oli avainasemassa uuden ja vauraan maan rakentamisessa etelä afrikan uusi ulkopolitiikka korostaa afrikan mantereen merkitystä ja etelä afrikan keskeisyyttä maanosan poliittisessa ja taloudellisessa tulevaisuudessa thabo mbekin hallinto on toteuttanut tätä politiikkaa muun muassa kautta maa liittyi myös vuonna afrikan yhtenäisyysjärjestöön se on myös pyrkinyt aktiivisesti osallistumaan mantereen kriisien sovitteluun muun muassa burundissa ja zairessa vaikka etelä afrikka on pyrkinyt kansainvälisesti edistämään ihmisoikeuksia ja demokratiaa se on joutunut kuitenkin reaalipoliittisista syistä tinkimään idealismistaan se ei esimerkiksi ole halunnut sekaantua zairen ja nigerian kriiseihin turvatakseen hyvät suhteensa näihin maihin ja on tunnustanut kommunistisen kiinan taiwanin sijaan taloudellisista syistä etelä afrikkaa kritisoitiin sen haluttomuudesta puuttua zimbabwen pahenevaan kriisiin ja ex presidentti robert mugaben hallintoon ennen vuotta etelä afrikassa oli etelä afrikan unionin mukaiset neljä provinssia entisten buuritasavaltojen alueista muodostetut transvaalin provinssi ja oranjen vapaavaltion provinssi sekä vanhoista brittien siirtokunnista muodosteut natalin provinssi ja kapmaan provinssi suurapartheid politiikan perusteella maahan perustettiin lisäksi kymmenen mustien kotimaata eli bantustania apartheidin jälkeen bantustanit liitettiin takaisin etelä afrikkaan ja maa jaettiin yhdeksään uuteen provinssiin itä kap vapaavaltio gauteng kwazulu natal limpopo mpumalanga pohjois kap luoteismaakunta ja länsi kap provinssit ovat kooltaan hyvin erilaisia pienin mutta tiheästi asuttu gauteng on pinta alaltaan vain noin km ja suurin kuiva sekä harvaan asuttu pohjois kapissa noin km pinta alaltaan kolmanneksi pienimmässä provinssissa kwazulu natalissa asuu eniten ja gautengissa toiseksi eniten ihmisiä provinssit eroavat myös kielellisesti itä kapin väestöstä noin puhuu xhosaa ja kwazulussa yhtä suuri osuus puhuu zulua afrikaans on puhutuin kieli kapkaupungissa ja sen ympäristössä jokaisella provinssilla on oma aluehallinto jossa lakiasäätävää valtaa käyttää parlamentti ja toimeenpanovalta on toimeenpanevalla neuvostolla ja provinssin päämiehellä provinssien parlamenttien koko vaihtelee stä een henkeen ja jäsenet valitaan viisivuotiskausiksi provinssin päämiehen toimikaudet on rajattu kahteen päämies nimittää toimeenpanevan neuvoston jäsenet jotka toimivat provinssin hallituksena etelä afrikan kansalliset puolustusvoimat koostuvat neljästä aselajista maavoimista ilmavoimista merivoimista sekä lääkintäpalveluista puolustusvoimien päämaja sijaitsee pretoriassa presidentti nimittää puolustusvoimien komentajan jostain neljästä aselajista ja tämän esimiehenä toimii puolustusministeri etelä afrikan puolustusmenot lähes kymmenkertaistuivat vuosien välisenä aikana noin miljardista randista miljardiin randiin dollareilla mitattuna ne pysyivät kuitenkin kutakuinkin vakiona puolustusmenot olivat luvulla keskimäärin valtion menoista luvun puoleen väliin tultaessa puolustusmenot olivat laskeneet jo alle iin bruttokansantuotteesta ja alle iin valtion menoista tiedustelutietojen perusteella tiedetään apartheid hallinnon tehneen luvulla ydinaseyhteistyötä israelin kanssa yhdysvaltojen viranomaisten mukaan sen keskustiedustelupalvelulla cia lla on todisteet israelin ja etelä afrikan laajasta yhteistyöstä ohjus ja rakettiteknologian alalla cia n tietojen mukaan kesäkuussa vuonna israel ja etelä afrikka toteuttivat myös yhteisen ydinkokeen ennen koetta etelä afrikassa oli vieraillut suuri joukko israelilaisia ydinfyysikoita insinöörejä ja sotilasvirkailijoita sekä israel että etelä afrikka kielsivät väitteet vuonna p w botha allekirjoitti israelin puolustusministerin shimon peresin kanssa salaisen sotilasyhteistyösopimuksen israel vei etelä afrikkaan aseita vuosien välisenä aikana vuosittain miljoonan dollarin arvosta mikä teki etelä afrikasta israelin toiseksi tai kolmanneksi suurimman kauppakumppanin sasha polakow suranskyn mukaan asekaupan kokonaisarvo ajanjakson aikana oli yli miljardia dollaria etelä afrikka toimitti israeliin tonnia uraania sen ydinaseohjelmaa varten ja vastavuoroisesti israel myi etelä afrikalle grammaa tritiumia neutronipommin rakentamiseksi syyskuussa maat suorittivat yhteistyössä ydinkokeen etelä atlantilla etelä afrikka luopui myöhemmin ydinaseohjelmasta ja liittyi pienen ydinasevarastonsa tuhottuaan ydinsulkusopimukseen vuonna vuonna etelä afrikassa oli noin miljoonaa opiskelijaa opettajaa ja koulua neljä prosenttia opiskelijoista kävi yksityiskoulua valtion rahoittamissa kouluissa opettaja oppilassuhde on noin oppilasta opettajaa kohden etelä afrikan koulujärjestelmä koostuu kolmesta oppiasteesta perusopetus ja koulutus jatko opinnot ja koulutus sekä korkein opetus ja koulutus kouluopetus kestää vuotta luokasta kolmanteentoista luokkaan joista perusopetukseen kuuluvat luokat kaikki vuotiaat ovat oppivelvollisia jatko opetus ja koulutus tapahtuu luokilla ja sisältää myös ammatteihin ohjaavaa koulutusta jota tarjoavat muun muassa tekniset oppilaitokset ja yksityiset koulut korkeimpaan opetukseen kuuluvat yliopisto opinnot ja jatko opinnot aina tohtorintutkintoon asti etelä afrikassa on valtion rahoittamaa korkeakoulua joissa opiskeli vuonna noin opiskelijaa eteläafrikkalaiset yliopistot saavat rahoitusta valtiolta mutta ovat autonomisia koulutuksen osuus valtion menoista on lähellä a mittavalla rahoituksella on pyritty korjaamaan vuoden apartheid hallinnon aiheuttamia vahinkoja apartheidin aikana etelä afrikan koulujärjestelmä oli räikeän epäoikeudenmukainen valkoisen etelä afrikan koulut olivat länsimaista tasoa ja koulutus niissä oli ilmaista ja pakollista mustien kouluista ssa ei ollut sähköä sta puuttui vesijohto ja vain puolessa oli viemäröinti kolmasosa mustien koulujen opettajista oli epäpäteviä mustille intialaisille ja värillisille koulutus myös maksoi eikä ollut pakollista hallitus käytti mustien koulutukseen luvulla varoja henkeä kohden vain valkoisiin koululaisiin käytetyistä varoista alkuasukasasian ministerin hendrik verwoerdin mukaan afrikkalaisille tuli opettaa heidän omaa kulttuuriperinnettään ja koulujärjestelmän tulee valmentaa ja opettaa ihmisiä heidän elämänsä mahdollisuuksien mukaisesti hallitus sääteli bantukoulutuksen sisältöä ja koulukirjat sisälsivät yleisesti sellaisia lauseita kuin kafferi on varastanut veitsen tämä kafferi on laiska koulutuksen kannalta vaikeimmat ongelmat ovat keskittyneet köyhälle maaseudulle erityisesti itä kapin ja kwazulu natalin provinssien alueella vauraampien gautengin ja länsi kapin koulut ovat yleensä paremmin varusteltuja lukutaidottomia yli vuotiaista on noin noin miljoonaa ihmistä valkoisista ja intialaisista etenee korkeakouluun kun vastaava osuus värillisistä on ja mustasta väestöstä on vaikka rotuerottelun aika maassa päättyi luvun alkupuolella se on jättänyt vahvan jäljen maan väestöön työn ja tulojen kuten myös väestön etninen rakenne ja asuinalueet noudattavat edelleen pitkälti apartheidin aikaisia rajoja myöskään ihonvärien varallisuusero ei ole kadonnut valkoisten varallisuus vastaa teollisuusmaiden huippua mutta mustien tuskin afrikan keskiarvoa etelä afrikan väestö provinsseissa vaikka etelä afrikka rajoittaa maahan otettavien siirtolaisten määrää turvatakseen omien erityisesti vähemmän koulutettujen kansalaistensa työllistymisen on siirtolaisuus maahan kasvanut tasaisesti vuonna maahan muutti ihmistä mikä merkitsi n kasvua edellisestä vuodesta suurimmat siirtolaisryhmät olivat nigerialaiset ja britit virallisen siirtolaisuuden lisäksi etelä afrikassa arvioidaan olevan miljoonaa laitonta siirtolaista laittoman siirtolaisuuden tärkeimpänä syynä on maan lähialueita nopeampi talouskasvu etelä afrikkaan saapuu laittomia siirtolaisia erityisesti mosambikista lesothosta angolasta ja zimbabwesta ilmiötä ovat voimistaneet myös mosambikin ja angolan sisällissodat joiden seurauksena miljoonia ihmisiä on joutunut pakolaisiksi laiton siirtolaisuus on vaikeuttanut maan hallituksen pyrkimyksiä parantaa kansalaistensa elinoloja siirtolaiset ovat myös vaikeuttaneet maan aids tilannetta ja lisänneet rikollisuutta monet eteläafrikkalaiset ovat myös päätyneet muuttamaan ulkomaille etelä afrikasta ei ole olemassa luotettavia tilastoja maahanmuutosta mutta noin erään laskelman mukaan valkoista neljästä miljoonasta on muuttanut pois etelä afrikasta vuoden jälkeen on arveltu että lähtijöistä suurempi osa olisi brittejä joista monilla on ison britannian ja etelä afrikan kaksoiskansalaisuus kuin afrikaanereita myös mustat värilliset ja intialaiset ovat halukkaita lähtemään kahdentoista vuoden aikana mustien yliopistotutkinnon suorittaneiden määrä on kasvanut sta miljoonaan vuodessa ja samalla maasta muuttohalukkaiden määrä on kaksinkertaistunut keskeisimpänä maastamuuton vaikuttimena erityisesti valkoisen väestön piirissä joka edelleen omistaa valtaosan maan varallisuudesta on rikollisuus maastamuuton keskeinen vaikutin on myös euroopan ja pohjois amerikan koulutetulle työvoimalle tarjoama korkeampi tulotaso suuria maastamuuttoaaltoja tapahtui myös vuosina ja eniten ihmisiä on muuttanut isoon britanniaan tämä aivovuodoksi kutsuttu trendi on koettu ongelmaksi koska maasta on esimerkiksi muuttanut lähes korkeasti koulutettua joka on noin maan koko teknologiatyövoimasta valtaosa eteläafrikkalaisista on kristittyjä suurin kristillinen kirkko on siionin kristityt johon kuuluu väestöstä siionin kristillisyys on eteläafrikkalainen erityisesti zulujen ja swazien suosima protestanttinen kristillinen kirkko jonka juuret ovat lähetystyössä ja joka sai alkuvaiheessa paljon vaikutteita yhdysvaltalaiselta christian catholic apostolic churchilta kirkolle tunnusomaisia piirteitä ovat ihmeparantuminen ja kielilläpuhumisen karismaattinen lahja helluntaiseurakuntiin kuuluu katoliseen kirkkoon ja metodisteihin afrikaanerien pääuskonto on reformoitu kirkko niin sanottuihin afrikaanerikirkkoihin kuuluvat nederduitse gereformeerde kerk nederduitse hervormde kerk ja gereformeerde kerk anglikaaniseen kirkkoon kuuluu ja muihin kristillisiin yhteisöihin väestöstä muslimeja on ja mihinkään järjestäytyneeseen uskontoon kuulumattomia suurin osa näistä harjoittaa perinteisiä afrikkalaisia uskontoja joille yhteinen piirre on esi isien kunnioitus monet ihmiset myös yhdistävät kristillisiä ja perinteisten uskontojen perinteitä tärkeä eteläafrikkalaisen kristillisyyden piiristä noussut teologinen liike on maan vapautuksen teologian kaltainen musta teologia se sai alkunsa luvun puolessa välissä vastauksena apartheidiin ja dialogista latinalaisamerikkalaisen esikuvansa kanssa kontekstuaalinen teologia korostaa raamatullista oikeudenmukaisuuden tematiikkaa ja sen tärkeimpiä edustajia ovat maan mustien ja värillisten kirkot liike oli erityisen voimakas apartheid hallinnon aikana mutta on vaikuttanut myös vuoden jälkeen etelä afrikan perustuslaki takaa uskonnonvapauden ja oikeus toteutuu yleisesti myös käytännössä maassa ei ole virallista valtionuskontoa vaikka kristityt ovat maan suurin uskonnollinen ryhmä keskeisissä asemissa hallinnossa olevat ihmiset kuuluvat useisiin eri uskontoihin kuten kristinuskoon islamiin tai juutalaisuuteen uskontojen väliset suhteet maassa ovat myös yleisesti hyvät ja maassa on virallisia ja epävirallisia ekumeenisia yhteyksiä eri kirkkokuntien välillä suurin ekumeeninen järjestö on etelä afrikan kirkkojen neuvosto johon kuuluvat muun muassa metodistit anglikaanit sekä eri luterilaiset ja presbyteerikirkot englanti on maan tärkein kaupan tieteen teknologian ja korkeakoulutuksen kieli ja myös eri kieliryhmien ylittävän kommunikaation pääkieli koska sitä pidetään yleisesti värittömänä ja neutraalina lingua francana arvioiden mukaan maan väestöstä osaa puhua englantia maan perustuslaki takaa virallisen kielen tasavertaisen aseman viralliset kielet ovat afrikaans englanti ndebele xhosa zulu pohjoissotho sesotho tswana swati venda ja tsonga maan perustuslaki mainitsee myös maassa puhutut maan alkuperäisväestön khoisanien puhumat khoin ja naman kielet viittomakielen arabian saksan kreikan gudaratin heprean hindin portugalin sanskritin tamilin telugun ja urdun näiden lisäksi maassa puhutaan muutamaa pidgin ja kreolikieltä maan viralliset kielet ovat vaikuttaneet toisiinsa merkittävästi ja esimerkiksi etelä afrikassa puhuttu englanti sisältää paljon sanoja ja sanontoja afrikaansista zulusta namasta ja muista afrikkalaisista kielistä afrikkalaisia kieliä puhuvat ihmiset myös käyttävät puheessaan lukuisia englannin ja afrikaansin sanoja kuten seuraava sowetosta tallennettu zulunkielinen näyte osoittaa afrikaansperäiset sanat lihavoitu englanninkieliset kursiivilla afrikaans on hollannista kehittynyt kieli jota joskus nimitetään myös die taaliksi afrikaansia kutsuttiin alun perin kapmaan hollanniksi mutta afrikaanerinationalismin myötä se julistettiin vuonna englannin rinnalle maan viralliseksi kieleksi apartheid hallinnon aikana hallitus pyrki aktiivisesti lisäämään sen käyttöä maassa ja sen ottaminen käyttöön koulujen toisena opetuskielenä johti vuonna soweton mellakoihin afrikaansia puhuvat pääsääntöisesti afrikaanerit värilliset ja osa mustasta väestöstä valtaosa kieltä äidinkielenään puhuvista ei ole enää eurooppalaistaustaisia maan parlamentissa saa käyttää mitä tahansa stä virallisesta kielestä ja siellä on tulkkipalvelu tosin osa virallisista kielistä on ainakin osittain keskenään ymmärrettäviä useissa yhteyksissä valtiovalta noudattaa ns kuuden kielen politiikkaa jolloin keskenään ymmärrettäviksi katsottavat xhosa zulu swati ja ndebele yhdistetään nguni ryhmään tswana sekä sestotho ja pohjoissotho taas sotho ryhmään tämän mukaisesti valtion viralliset asiakirjat edellytetään käännettäviksi englanniksi afrikaansiksi tsongaksi vendaksi sekä yhdelle sotho ryhmään ja yhdelle nguni ryhmään kuuluvalle kielelle etelä afrikan terveydenhuoltojärjestelmä koostuu suuresta julkisesta ja pienemmästä mutta nopeasti kasvavasta yksityisestä sektorista valtio tarjoaa ilmaiseksi perusterveydenhuoltoa jolla on kuitenkin liian vähän resursseja ja työvoimaa yksityiset terveyspalveluja tuottavat yritykset palvelevat pääsääntöisesti maan keski ja yläluokkaa joista suurella osalla on yksityisiä terveysvakuutuksia väestöstä sekä ulkomaalaisia jotka hakevat huippuluokan palveluja kohtuullisella hinnalla suurin osa maan terveydenhuollon ammattilaisista työskentelee yksityisellä sektorilla valtion osuus kaikista terveydenhuoltomenoista vuonna oli jolla tuotettiin palvelut noin lle väestöstä ennen vuotta maan terveydenhuoltojärjestelmässä vallitsi rotuerottelu ja eri rodullisilla ryhmillä oli omat sairaalansa suurin osa sairaaloista sijaitsi valkoisten alueilla eikä hallitus todellisuudessa pyrkinyt tarjoamaan terveydenhuoltopalveluita väestön enemmistölle viime vuosikymmenien aikana terveydenhuoltojärjestelmää on uudistettu niin että se olisi tasa arvoisempi ja palvelisi apua tarvitsevia vuoden jälkeisten poliittisten päätösten seurauksena etelä afrikan lapsikuolleisuus on puolittunut rokotusohjelmien ja terveydenhuollon osuus valtion budjetista on noussut iin ja esimerkiksi jo lapsista rokototetaan poliota ja tuhkarokkoa vastaan peruspalveluja on viimeisen vuosikymmenen aikana kohennettu rakentamalla vesijohtoverkostoa ja tuomalla sähkö yhä useampaan kotiin puhtaasta vedestä ja viemäröinnistä on pulaa erityisesti köyhillä asuinalueilla mutta tilanteen parantamiseksi nähdään vaivaa ahkera vesirakentaminen on tuonut alle kymmenessä vuodessa yli miljoonalle ihmiselle puhdasta vettä myös käymälöitä on yhä useamman kotitalouden käytössä aids ja muut köyhyyteen liittyvät sairaudet kuten tuberkuloosi ja kolera rasittavat maan terveydenhuoltojärjestelmää ja vaikeuttavat maan väestön terveyden yleistilan parantamista ylivoimaisesti suurin ongelma maan terveydessä on aids johon kuuden miljoonan eteläafrikkalaisen arvioidaan kuolevan seuraavan kymmenen vuoden aikana terveysministeriön tutkimuksen mukaan noin miljoonaa eteläafrikkalaista oli hiv positiivisia vuonna tämä vastaa yli väestöstä ja noin viidesosaa hedelmällisessä iässä olevista naisista hallitus ja lukuisat järjestöt ovat pyrkineet parantamaan tilannetta tiedottamalla ja tarjoamalla terveys ja sosiaalipalveluja sekä taloudellista apua aidsin uhreille aids epidemia on myös pahentanut maan tuberkuloositilannetta koska hiv positiiviset ovat herkempiä tuberkuloositartunnoille kuin muu väestö etelä afrikan hivin hoito ohjelma on saanut osakseen paljon kritiikkiä sillä siellä on suurin hiv tartuntojen määrä koko maailmassa maan hallitus suhtautui aluksi kielteisesti antiretroviraalilääkityksen antamiseen hiv positiivisille ihmisille ja siellä turvauduttiin uskomuslääkintään kuten yrttihoitoihin lääkehoito aloitettiin vasta vuonna kansalaisjärjestöjen painostuksesta vielä vuoden jälkeenkin lääkityksen käyttöönotto on ollut hidasta ja vain viruksen kantajista sai lääkitystä vuonna erityisen kritiikin kohteeksi on joutunut maan entinen presidentti thabo mbeki jonka on katsottu pitävän aidsin syynä pikemmin köyhyyttä kuin hi virusta ja joka on keskustellut useiden hivin ja aidsin yhteyden kieltävien toisinajattelijoiden kanssa etelä afrikalla on maailman suurin arv ohjelma vuonna arv lääkitystä sai miljoonaa eteläafrikkalaista etelä afrikassa on vasemmanpuoleinen liikenne maan liikenneinfrastruktuuri on korkeatasoinen ja monet eteläisen afrikan maat käyttävät sitä hyödyksi ulkomaankaupassaan julkisella kuljetusyhtiöllä transnet limitedillä on keskeinen asema maan kuljetusmarkkinoilla se käsittelee vuosittain miljoonaa tonnia juna ja miljoonaa tonnia maantierahtia pikkubussitaksit ovat tärkeä joukkoliikenteen muoto maan yli pikkubussitaksia toteuttavat kaupunkien sisäisestä matkustajaliikenteestä ja merkittävän osan myös maaseudulla ja kaupunkien välisistä matkoista maassa on yhteensä km rautateitä joista leveäraiteista metrin raideleveys on ja kapearaiteista m km rautateistä suuri osa on sähköistetty johannesburgin lentokenttä on koko eteläisen afrikan lentoliikenteen keskus south african airways on koko afrikan suurin lentoyhtiö sillä on eri lentokohdetta rikollisuus alkoi lisääntyä etelä afrikassa luvun puolessa välissä ja kasvu voimistui luvun alkupuolella erityisen paljon maassa on lisääntynyt väkivaltarikollisuus rikollisuus ei kosketa kaikkia eteläafrikkalaisia samalla tavoin suurin riski joutua väkivaltarikollisuuden uhriksi on nuorilla ja köyhillä townshipien asukkailla virallisten tilastojen mukaan maassa tapahtuu noin murhaa päivässä vuonna raportoitiin murhaa toisaalta omaisuusrikoksien uhreista suurempi osa on keski ikäisiä varakkaita esikaupunkien asukkaita tekemän vertailun perusteella etelä afrikassa on väkilukuun suhteutettuna eniten raiskauksia ja tuliaseella tehtyjä murhia maaseudulla yleinen väkivaltarikollisuuden muoto on maatilahyökkäykset joiden määrä kasvoi vuosina mutta on sittemmin tasaantunut tai kääntynyt laskuun valkoisiin maatilallisiin kohdistuneilla hyökkäyksillä on esitetty olevan ainakin osittain rasistiset motiivit etelä afrikan oikeusministeriön vuonna asettaman komitean tutkimuksen mukaan suurimmalla osalla tapauksista ei kuitenkaan ollut minkäänlaisia poliittisia vaikuttimia eikä taustalta myöskään ollut löydettävissä minkäänlaista organisoitunutta rikollisuutta joitain maanvaltaustapauksia lukuun ottamatta hyökkäyksissä on kuollut tähän mennessä arviolta henkilöä maailman kaikista maista etelä afrikassa tehdään eniten raiskauksia henkeä kohti yksi neljästä eteläafrikkalaisesta miehestä tunnustaa olevansa raiskaaja koululaisten keskuudessa tehdyssä kyselytutkimuksessa neljännes pojista mainitsi joukkoraiskausten olevan mukavaa ciet african kyselyssä vuonna kolmannes vastanneista naisista kertoi joutuneensa viimeisen vuoden aikana raiskatuksi etelä afrikassa on uskomus että raiskaus on miehinen teko etelä afrikan laajalle väkivaltarikollisuudelle on esitetty monia eri selityksiä laajan poliittisen muutoksen on monissa maissa nähty lisäävän rikollisuutta demokratisointiprosessin aikana maan sosiaalisen kontrollin välineet muuttuivat ja samalla uusia tilaisuuksia rikolliselle toiminnalle avautui etelä afrikassa myös oikeuslaitoksen organisointi uudelleen heikensi tilapäisesti sen toimintamahdollisuuksia selityksiä väkivaltarikollisuudelle on etsitty myös maan väkivaltaisesta poliittisesta historiasta eteläafrikkalaiset perheet altistuivat vuosikymmeniä institutionaaliselle väkivallalle apartheid hallinnon pakkosiirtojen ja siirtotyöläispolitiikan vuoksi mikä johti perhesiteiden heikentymiseen eteläafrikkalaisen the nedcor projectin selvitys crime violence and investment katsoo että vuosia jatkunut poliittinen väkivalta ja ihmisten altistuminen väkivallalle kotonaan ja naapurustossaan on luonut maahan väkivallan kulttuurin jossa eteläafrikkalaiset helposti turvautuvat väkivaltaan konfliktitilanteissa etelä afrikassa on myös paljon tuliaseita joita salakuljetetaan maahan lähialueilta joissa aseista on ylitarjontaa muita rikollisuutta lisääviä tekijöitä ovat muun muassa maan nuori väestö ja nopea kaupungistuminen etelä afrikka on koko afrikan ylivoimaisesti kehittynein talous joka on myös erityisesti vuoden jälkeen kasvanut nopeasti maan tärkein teollisuuden ala on kaivosteollisuus ja muita keskeisiä ovat tehdas kaasu ja öljy ja kemianteollisuus sekä maatalous ja turismi viime vuosina maan tekstiiliteollisuus sekä pankki ja finanssiala ovat kasvaneet nopeasti teollisuus on keskittynyt erityisesti gautengin alueelle jossa sijaitsee pääosa maan kaivoksista maalla on vahva finanssi ja teollinen infrastruktuuri jolla on merkittävä kasvupotentiaali apartheidin aikana maahan syntyi vaikea sosioekonominen epätasa arvo joka edelleen ilmenee muun muassa korkeana työttömyytenä laajana köyhyytenä ja rikollisuutena työttömyys on luonut maahan mittavan harmaan talouden joka on haaste maan taloudelliselle kehitykselle vaikka etelä afrikan talous on monilta osin pitkälle kehittynyt apartheidin aikainen eristyneisyys on jättänyt siihen merkittäviä jälkiä mandelan presidenttikaudella maan hallitus paneutui etelä afrikan talouden avaamiseen anc loi uuden talouspoliittisen ohjelman gear in joka perustui markkinalähtöiseen talouspolitiikkaan vuoden jälkeen etelä afrikka on pyrkinyt tekemään itsensä houkuttelevaksi ulkomaisille investoinneille ja se tarjoaa insentiivejä sekä ulko että kotimaisille investoinneille kaikille teollisuuden aloille maan talous on suuressa muutoksessa jossa yritykset ovat integroitumassa kansainväliseen talouteen ja ulkomaiset investoinnit ovat lisääntyneet merkittävästi etelä afrikan randi zar on viimeisen kymmenen vuoden aikana menettänyt lähes puolet arvostaan suuriin valuuttoihin verrattuna vaikka rahan arvoa pyrittiin ylläpitämään korkeilla koroilla ja inflaatio hidastui tuona aikana valuutan arvon heikkenemisen syyksi on epäilty kansainvälisten valuuttakeinottelijoiden toimintaa ja joidenkin markkina analyytikkojen mukaan valuutta on aliarvostettu alhainen randin arvo on auttanut maan turismi ja kaivosteollisuutta vuonna luottoluokituslaitos moody s investors service nosti maan luokituksen baa ksi viitaten maan valuuttavarannon paranemiseen ja nopeaan talouskasvuun vuonna yhdellä eurolla sai randia ja yhdysvaltain dollarilla noin etelä afrikan työttömyysprosentti vuonna on noin sosiaali ja työttömyysturva ovat lähes olemattomia maatalouden osuus maan on tärkein maatalouden alue on karjankasvatus ja vain maan pinta alasta on viljelykäytössä tärkeimmät viljelykasvit ovat maissi vehnä kaura sokeriruoko ja auringonkukka maan hallitus pyrkii kehittämään pienviljelyä luodakseen työpaikkoja tärkeimmät maatalouden vientituotteet ovat sitrushedelmät viini ja kukat apartheidin aikana mustien maaomistus oli rajattu vain iin maan pinta alasta maassa on aloitettu mittavan maareformin toteuttaminen koska suurin osa viljelymaasta on edelleen valkoisten omistuksessa valkoisten omistamien maatilojen keskikoko on hehtaaria kun mustien maatilojen on vain tähän asti reformia on toteutettu vain halukkaiden myyjien ja ostajien avulla mutta viranomaiset ovat ilmoittaneet että myös laajat pakkolunastukset ovat mahdollisia maareformin tavoitteena on siirtää viljelymaasta mustille eteläafrikkalaisille vuoteen mennessä talouspakotteiden päätyttyä eteläafrikkalaisen viinin vienti lähti kasvuun ja vuonna maasta vietiin jo miljoonaa litraa viiniä suosituimmat valkoviinirypäleet ovat chenin blanc colombard ja chardonnay ja punaviinirypäleet cabernet sauvignon pinotage ja shiraz punaviinin osuus on kasvussa valkoviini muodosti aiemmin vuonna tuotannosta vuonna valkoisen osuus oli enää etelä afrikka panostaa runsaasti tieto ja viestintäteknologiaan suuressa maassa etäisyydet ovat pitkiä marginalisoituneilla alueilla internet ja matkapuhelin ovat tärkeitä kaupankäynnin välineitä vuonna matkapuhelinta käytti väestöstä eli noin miljoonaa henkeä internetin käyttäjiä arvioitiin vuoden lopussa olevan miljoonaa ja kymmenen miljoonan rajan ennustettiin rikkoutuvan vuoden kuluessa valtion tavoitteena on saada laajakaistayhteys koko maahan vuoteen mennessä etelä afrikan tavoitteena on edistää kehitystä tieto ja viestintäteknologian avulla koska sen nähdään myös parantavan tasa arvoa syrjäseudun ihmiset pääsevät käsiksi samaan tietoon kuin kaupunkilaiset viestintäteknologia edistää myös kaupankäyntiä ja voi siten luoda myös uusia työpaikkoja samalla mielipiteenvapaus kasvaa ihmiset pääsevät julkaisemaan verkossa omia ajatuksiaan ja pääsevät käsiksi monipuoliseen materiaaliin etelä afrikan kulttuuri kuvastaa maan monietnistä ja kulttuurillista luonnetta maan nopea kaupungistuminen ja pyrkimys perinteisten kulttuurien hävittämiseen apartheidin aikana on johtanut siihen että perinteiset elämänmuodot ovat katoamassa vaikka mustien perinteiset kulttuurit vielä ovatkin vahvoja maaseudulla afrikaanerien kulttuuri kehittyi luvun aikana omaehtoisessa eristyksessä aikakauden liberaaleista ja demokraattisista aatesuuntauksista maaseudulla afrikaanerien elämänmuoto usein keskittyy edelleen konservatiivisten reformoitujen kirkkojen ympärille afrikaanerien jälkeen valtaosa maan valkoisesta väestöstä on brittiläistä alkuperää britit asuvat pääosin kaupungeissa ja hallitsevat edelleen maan liike elämää vuoden jälkeen syntyneessä uudessa etelä afrikassa on edelleen käynnissä uuden kansallisen luonteen ja kulttuurin luominen etelä afrikan musiikkiperinteessä yhdistyvät maan kotoperäiset ainekset ja ulkopuolelta tulleet vaikutteet luvun lähetystyön ja yhdysvaltalaisten negrospirituaalien vaikutuksesta maahan syntyi myös oma gospel perinne joka on edelleen elinvoimainen ja on yksi maan suosituimmista musiikkimuodoista hengellisen musiikin kuoroperinteeseen sekoittui myös afrikkalaisia vaikutteita tämän isicathamiyaksi kutsutun tyylin tunnetuin edustaja on länsimaissakin tunnettu ladysmith black mambazo senzeni na senzeni na senzeni na x senzeni na kulomhlaba amabhulu azizinja x kuyisono kubamnyama x kuyisono kulelizwe mitä olemme tehneet mitä olemme tehneet x mitä olemme tehneet tässä maassa buurit ovat koiria x on synti olla musta x se on synti tässä maassa apartheidin vastaisen kamppailun aikana musiikki nousi yhdeksi keskeiseksi elementiksi mustien liittyessä yhteen vastustamaan maan epäoikeudenmukaisena pitämäänsä hallintoa musiikin merkitys apartheidin vastaiselle liikkeelle oli niin suuri että eteläafrikkalainen jazzmuusikko abdullah ibrahim on kutsunut maan vallankumousta ainoaksi joka toteutettiin neliäänisellä harmonialla tunnetuimpia liikkeen lauluista on eteläafrikkalaisen muusikon vusi mahlaselan yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeen we shall overcome lauluun vertaama senzeni na mustien townshipeissa syntyivät ja luvun aikana uudet musiikinlajit bubblegum ja kwaito jotka ottivat vaikutteita yhdysvaltalaisesta disko ja tanssimusiikista kwaito on nykyisin maan kaupallisesti merkittävin musiikkityyli jossa rytmi on voimakkaasti korostunut ja jossa on piirteitä hip hop ja rapmusiikista vuonna on perustettu myös hiphop ja ravemusiikkia yhdistelevä zef musiikiksi itsensä luokitteleva die antwoord niminen ryhmä ensimmäiset eteläafrikkalaiset kaunokirjalliset teokset kirjoittivat maahan tulleet valkoiset siirtolaiset joiden suhtautuminen maan alkuperäisväestöön oli usein asenteellista tunnetuin tämän aikakauden kirjailija on h rider haggard jonka seikkailuteokset kuten kuningas salomon kaivokset ja allan uartermain olivat aikansa myyntimenestyksiä eteläafrikkalaisen kirjallisuuden perusteoksena pidetään usein olive schreinerin teosta the story of an african farm joka käsitteli monia aikakautensa yhteiskunnan piirteitä ja jossa on havaittavissa jo siirtomaaideologiaa vastustaneita ajatuksia musta eteläafrikkalainen kirjallisuus syntyi luvun alkupuolella ensimmäiset mustat kirjailijat olivat lähetyskoulujen kouluttamia ja pyrkivät palauttamaan maan mustan väestön omanarvontunnon palaamalla sankarilliseen afrikkalaiseen historiaan luvulla musta eteläafrikkalainen kirjallisuus puhkesi kukkaan peter abrahamsin mine boy kuvasi maalta kaupunkeihin muuttaneiden mustien huonoja oloja vuonna alan paton julkaisi teoksensa itke rakastettu maa joka nosti mustien aseman maassa koko maailman tietoisuuteen kirjasta tuli kansainvälinen myyntimenestys teos käsittelee korruption ja anteeksiantamuksen teemoja ja siitä välittyy patonin syvä kristillinen vakaumus vuonna nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut nadine gordimer julkaisi ensimmäiset novellinsa luvun alkupuolella gordimerin kaunokirjallisissa teoksissa on havaittavissa kirjailijan kehitys liberaalista valkoisesta kohti radikaalimpaa ajattelua ja pyrkimystä antaa maan mustien vapaustaistelulle ääni luvulla myös afrikaanerikirjallisuuden piiristä nousi lukuisia uusia kirjailijoita joiden teokset käsittelivät usein poliittisia aiheita sekä englanniksi että afrikaansiksi kirjoittaneen andr brinkin vuonna julkaistusta kirjasta kennis van die aand tuli ensimmäinen afrikaansiksi kirjoitettu etelä afrikassa kielletty kirja poliittisen ja seksuaalisen sisältönsä vuoksi etelä afrikassa on päivittäistä ja viikoittaista sanomalehteä joista valtaosa on englanniksi suurten kaupunkien sanomalehtien levikki on noin miljoonaa ja pienempien paikallislehtien maassa on myös useita uutisverkkosivustoja toimittajat ilman rajoja järjestö arvioi vuonna maan lehdistön maailman nneksi vapaimmaksi maasta televisiolähetykset alkoivat etelä afrikassa vasta vuonna joten se oli viimeisiä afrikan maita ilman säännöllistä televisiotarjontaa syynä tähän oli maan hallituksen vastustus hallitus pelkäsi television heikentävän sen otetta maan viestimistä etelä afrikan televisiolähetykset on alusta asti lähetetty värillisinä ja käyttäen pal standardia etelä afrikan julkisen palvelun televisioyhtiöllä oli monopoli televisiolähetyksissä vuoteen asti jolloin tilausperiaatteella toiminut mnet kanava perustettiin vuoden jälkeen niin sabc kuin yksityiset toimijat ovat perustaneet maahan lukuisia uusia kanavia sekä sabc että mnet lähettävät ohjelmaa afrikan laajuisesti etelä afrikan suosituimmat urheilulajit ovat rugby kriketti ja jalkapallo apartheidin aikana kaikki maan urheiluelämä oli täysin rotueroteltua ja tämän vuoksi muun muassa maailmanluokan kriketinpelaaja basil d oliviera joutui muuttamaan luvulla englantiin jonka maajoukkueessa hän loi uran vuonna englannin maajoukkueen tullessa maaotteluun etelä afrikkaan maan hallitus esti d olivieran pääsyn maahan eteläafrikkalaisia maailmanmestareita löytyy muun muassa uinnista yleisurheilusta lainelautailusta ja nyrkkeilystä etelä afrikka on isännöinyt formula kilpailuja kaikkiaan kertaa vuosina kilpailu on kulkenut nimellä etelä afrikan grand prix etelä afrikan viimeisen formula kisan voitti alain prost etelä afrikan rugby union maajoukkue eli springboks voitti vuonna ensimmäiset rugbyn maailmanmestaruuskilpailut ja vuonna se uusi kultansa ranskassa järjestetyissä maailmanmestaruuskilpailuissa uuden seelannin australian ja etelä afrikan vuodesta pelaaman tri nations cupin springboks on voittanut vuosina ja etelä afrikan kansallisen jalkapallon mestaruussarjan menestyneimpiä ja tunnetuimpia joukkueita on sowetosta kotoisin olevat vuonna perustettu kaizer chiefs ja perustettu orlando pirates kansallinen jalkapallon mestaruussarja on sponsorirahalla mitattuna maailman seitsemänneksi suurin mestaruussarja paikallisen jalkapallokulttuurin erikoispiirre on vuvuzela muovinen noin metrin pituinen ja värikäs puhallinsoitin etelä afrikan jalkapallomaajoukkue eli bafana bafana on apartheidin jälleen toiminut luvun alusta vuonna se voitti omalla maallaan pelatut afrikan mestaruuskilpailut ja osallistui maailmanmestaruuskilpailuihin vuosina sekä molemmilla kerroilla se jäi kierrokselle vuonna etelä afrikka toimi maailmanmestaruuskilpailujen isäntäjoukkueena turnausta varten rakennettiin viisi uutta stadionia joista kolme on ottelustadioneja ja kaksi harjoituskenttiä viidelle muille jo valmiina oleville stadionille tehtiin kunnostustöitä eteläafrikkalainen keittiö ilmentää maan monikulttuurista taustaa hollantilaisten siirtolaisten maatilojen työvoimaksi tuomat malaijiorjat toivat maahan myös oman ruokaperinteensä samoin kuin uskonnollista vainoa ranskasta paenneet hugenotit jotka perustivat maahan ensimmäiset viinitilat jo lvulla myöhemmin luvun aikana erityisesti natalin sokeriplantaaseille tuodut intialaiset rikastuttivat maan ruokakulttuuria omalla perinnöllään kuten myös kullan perässä maahan muuttaneet britit ja saksalaiset etelä afrikan lainsäädännön mukaan tapauksissa jossa kansallinen vapaapäivä osuu sunnuntaille sitä seuraava maanantai on yleinen vapaapäivä tiedotusvälineet etelä amerikka on maanosa läntisellä pallonpuoliskolla tyynenmeren ja atlantin välissä se on amerikan mantereen eteläosa etelä amerikan pinta ala on noin neliökilometriä eli prosenttia maan koko pinta alasta se on näin ollen neljänneksi suurin maanosa etelä amerikasta syntyi maayhteys pohjois amerikan mantereelle geologisesti äskettäin kolme miljoonaa vuotta sitten kun panamankannas muodostui andien vuorijono kulkee pitkin mantereen länsireunaa vuoristo on syntynyt tyynenmeren ja etelä amerikan mannerlaattojen törmäyskohtaan vuoriston alueella on tulivuorenpurkauksia ja maanjäristyksiä vuoristoketju on kapea mantereen pohjoisosassa ja keskeltä se laajentuu kohti keskellä etelä amerikkaa sijaitsevaa noin metriä korkeaa ylänköä ylängöllä sijaitsee muun muassa mantereen suurin järvi titicaca andit kapenee jälleen eteläosassa andien itäpuolella amazonin valuma alueella on enimmäkseen trooppista sademetsää pohjoisessa amazonin jokialue rajoittuu guyanan ylänköön ja etelässä brasilian ylänköihin ja mato grosson ylätasankoon mantereella on myös kuivempia alueita kuten patagonian tasanko ja atacaman autiomaa maailman korkein vesiputous metriä korkea angelin putous sijaitsee venezuelassa rantaviivaa etelä amerikalla on noin kilometriä etelä amerikan ilmastolliset erot ovat suuret manner ulottuu subpolaariselta alueelta tropiikkiin mantereen pohjoisosat kuuluvat pääasiassa trooppiseen vyöhykkeeseen ja eteläosa puolestaan kuuluu lauhkeaan vyöhykkeeseen pohjoisosan valtioissa venezuelassa guyanassa ja brasiliassa laajat metsäalueet ovat tyypillisiä johtuen maiden sijoittumisesta kostealle trooppiselle vyöhykkeelle jossa esimerkiksi maailman suurin sademetsä amazonin sademetsä sijaitsee nykyään laajoja alueita metsää on otettu maanviljelyn ja karjatilojen käyttöön koska sateiset ja kuivat kaudet vaihtelevat etelä amerikan pohjoisosissa ovat lehtipuut siellä yleisiä vähäsateisilla alueilla taas piikkipensaikot ja pensaat ovat tyypillistä kasvillisuutta eteläisen etelä amerikan lauhkeilla ja subtrooppisilla alueilla on laajoja harvakseen puita kasvavia ruohostomaita argentiinan pampa on hyvä esimerkki tällaisesta alueesta maanosan länsiosa on hyvin kuivaa aluetta ja siellä sijaitsevassa atacaman autiomaassa kasvillisuus on harvaa etelä chilessä on lauhkean vyöhykkeen sademetsää andien keskiosissa sade keskittyy metsiä kasvaville itärinteille vuoriston länsirinteiden kasvillisuus muodostuu pääasiassa piikkipensaista mikä johtuu alueen kuivuudesta mantereen eläimistö on runsas etelä amerikassa elää muun muassa leguaaneja laamoja ja vyötiäisiä lajeista jättiläisvyötiäinen ja jättiläismuurahaiskarhu ovat uhanalaisia ecuadorille kuuluvilla galpagossaarilla elää monia kotoperäisiä eli vain saarella eläviä eläimiä kuten vaikkapa merileguaaneja ja jättiläiskilpikonnia lisäksi mantereen länsirannikolla virtaavan kylmän perunvirran vuoksi lauhkean vyöhykkeen merivesissä on runsas eliökanta ei ole varmaa tietoa siitä milloin nykyihminen saapui etelä amerikkaan se tiedetään että monet eläimet kuolivat etelä amerikassakin sukupuuttoon jääkauden lopun aikoihin etelä amerikka asutettiin ainakin pääosin pohjois amerikasta monien mukaan nykyihminen olisi saapunut viimeistään vuotta sitten etelä amerikan eteläkärkeen kuljettaen mukanaan piikivisiä niin sanottuja kalanpyrstökärkiä on kuitenkin myös väitetty että etelä amerikassa olisi ollut ihmisiä huomattavasti aiemmin jo noin vuotta sitten noin vuotta sitten kylmien vuoristoniittyjen asukkaat perussa metsästivät sekä pitivät vikunjaa kotieläimenään ja viljelivät kasveja eteläisessä chilessa tulimaan cueva fellissä oli vuotta sitten asutusta vuotta sitten nykyisen bolivian alueella andien vuoriston rinteillä kasvatettiin perunaa chilipaprikoita ja papuja kasvatettiin vuotta sitten andien keskiosassa varhainen puutarhaviljely saattoi alkaa perussa ehkä jo eaa etelä amerikan vaeltelevien heimojen ja ryhmien asutus alkoi kiinteytyä joskus eaa paikoilleen pysyviin kyliin mikä näkyy muun muassa nanchocissa kalastukseen liittyen samoihin aikoihin amazonin altaassa oli keksitty saviastioiden tekotaito eaa taperinhassa santarmin lähellä saviastiat levisivät aikaa myöten sieltä ecuadoriin ja kolumbiaan maissia alettiin viljellä ehkä noin eaa jossain pohjoisessa etelä amerikassa mutta se ei ollut aluksi merkittävin ravinnon lähde etelä amerikan sivistyksen kehitys eteni kovinta vauhtia keski andeilla perun seuduilla kiinteät kylät alkoivat siellä kasvaa maanviljelyn tuottamien satojen voimalla viimeistään vuosituhannella eaa jolloin laama ja alpakka kesytettiin ja puuvillaa alettiin viljellä vuosisatojen myötä voimistuvia päällikkökuntia syntyi keski ja pohjois andeille noin eaa alkaen alettiin pohjois perun rannikolle ja sisämaahankin rakentaa monumentteja joissa oli tasannemaisia korokkeita jotka liittyivät uhritemppeleihin näistä tunnetuimpia on caral supjoen laaksossa noin eaa saviastioiden tekotaito saapui vihdoinkin peruun jossa rannikon keskukset olivat kasvaneet valtaviksi varsinkin pohjois perun casmajoen laaksossa missä oli sechin alton keskus näihin keskuksiin liittyi laajoja säännöllisiä tavallisesti pohjakaavaltaan u n muotoisia temppeleitä joissa oli erikalisia kiviveistoksia ne sotivat keskenään ja uhrauttivat ihmisiä seremonioissaan sechin alton temppelin ala oli hehtaaria ja pituus kilometriä suurin kumpu oli metriä korkea ja sen pohjan mitat olivat metriä noin eaa monet rannikon kaupunkivaltiot luhistuivat luultavasti kuivuuteen ja ylängön chavnin kulttuurin vaikutus levisi laajalle ehkä kaupan ehkä valloitussotien kautta chavnin luhistuttua syntyi monia paikalliskulttuureja noin jaa vallinnut moche joka oli varmuudella valtio pian sen luhistumisen jälkeen noin jaa ylängöllä kukoisti kaksi suurta keskusta tiwanaku ja wari jotka saattoivat olla keskenään liittolaisia tai kilpailijoita tätä ei tiedetä koska kirjoitettuja lähteitä ei ole säilynyt nämä molemmat rakensivat suuria kivimonumentteja andeille ja niiden pääkaupungeissa saattoi olla jopa asukasta kummassakin näiden valtioiden romahdus synnytti valtatyhjiön johon syntyi valtioita muun muassa lambayeue ja chimor joka laajeni rannikolla ja luvuilla ennen inkavalloitusta inkojen historia alkoi joskus eaa heidän alueensa oli vielä vuonna melko pieni ja käsitti lähinnä cuzcon lähistön valloittajakuninkaat pachachuti tpac inca yupanui ja huayna capac tekivät inkavaltioista suuren inkavaltio romahti francisco pizarron tekemään espanjalaisvalloituksen luvulla sen jälkeen kun siellä oli käyty tuhoisa veljessota kuninkuudesta atahualpan ja huscarin välillä muualla etelä amerikassa kuin keski andeilla oli vaihtelevia kulttuureja joista jotkut olivat edenneet heimoliittojen asteille yhteiskunnan kehityksessä kehittyneitä maanviljelyllä eläviä päällikkökuntia oli muun muass kolumbiassa venezuelassa ja amazonin altaassa sekä itä boliviassa sitä vastoin kehittymätön metsästyskulttuuri vallitsi etelä amerikan eteläkärjessä tulimaassa italialainen amerigo vespucci purjehti vuonna espanjasta etelä amerikkaan pedro alvarez cabral julisti brasilian portugalin alusmaaksi saavuttuaan sinne vuonna paikalliset intiaanit surmasivat juan diaz de solisin vuonna hänen saavuttua ensimmäisenä eurooppalaisena nykyisen argentiinan alueelle vuonna espanjalaiset perustivat mantereen pohjoisrannikolle siirtokunnan josta on kehittynyt nykyinen venezuelan valtio vuonna inkavaltio joutui sisällissotaan espanjalaisten hopealöydöt keski andeilta vuonna aiheuttivat ryntäyksen seudulle vuonna lavantautiin kuoli noin kaksi miljoonaa intiaania espanjalaiset perustivat vuonna buenos airesin siirtokunnan nykyisen argentiinan alueelle vuonna alankomaalainen willem schouten purjehti kap hornin ohi vuonna brasilian sokeriplantaaseille alettiin tuoda suuria määriä orjia afrikasta perussa vuonna tpac amaru ii nostatti espanjalaisia vastaan intiaanikapinan kapina kuitenkin epäonnistui vuonna sekä orjia että alkuperäisväestöä käytettiin työvoimana plantaaseilla brasiliassa mustien orjuus loppui maassa vuonna argentiina itsenäistyi vuonna ja brasilia vuonna espanja menetti siirtomaansa etelä amerikan itsenäisyyssodissa vuonna amazonin alueella alkoi voimakas kumintuotanto se veti puoleensa siirtolaisia sekä euroopasta että itärannikolta vuosina käydyn salpietarisodan seurauksena bolivia menetti yhteyden mereen kun se joutui luovuttamaan atacaman autiomaan chilelle vuosisadan alussa ensimmäinen maailmansota vähensi huomattavasti mantereen valtioiden kauppaa mutta eräiden maiden vienti puolestaan kääntyi kasvuun kaupungistuminen ja väestönkasvu kiihtyivät luvulla varsinkin uruguayssa ja argentiinassa syy tähän oli siirtolaisuus toisessa maailmansodassa brasilia oli liittoutuneiden puolella chilen santiago de chilen kaupungissa tapahtui ihmisen hengen vaatinut maanjäristys vuonna poliittisesti luvun jälkipuoli oli etelä amerikassa rauhatonta useissa maissa toimi marxilaisia sissijärjestöjä ja luvuilla muun muassa brasiliassa chilessä ja argentiinassa nousivat valtaan sotilasdiktatuurit sotilasdiktatuureista siirryttiin demokratiaan luvun kuluessa jonka jälkeen suurin osa etelä amerikan valtioista on ollut demokraattisia vuonna käytiin falklandin sota argentiinan ja ison britannian välillä vuonna rio de janeirossa brasiliassa pidettiin ympäristökokous mantereella asui vuonna noin ihmistä etelä amerikan selvästi suurin valtio sekä väestöltään että pinta alaltaan on brasilia jossa on yli miljoonaa asukasta muita väkirikkaita valtioita ovat noin miljoonan asukkaan kolumbia ja argentiina sekä yli miljoonan asukkaan venezuela ja peru aasiasta muinaista beringinsalmen maakannasta pitkin etelä amerikkaan tulleet intiaanit ovat mantereen alkuperäisasukkaita luvulta etelä amerikkaan muutti paljon uudisasukkaita espanjasta ja portugalista tuoden mukanaan maatalouden työvoimaksi afrikkalaisia euroopasta luvulla saapuneet siirtolaiset muodostivat muuttajien enemmistön myös aasiasta tuli muuttajia argentiinassa italialaisten jälkeläiset ovat merkittävä ryhmä perussa ja brasiliassa puolestaan japanilaiset ovat paikallisesti merkittäviä ryhmiä etelä amerikan talous on heterogeeninen ja vaihteleva alueen varakkaimmat valtiot ovat argentiina chile uruguay ja brasilia näillä alueilla sekä muissakin valtioissa on kehittynyttä teollisuustuotantoa mutta suuri osa etelä amerikasta elää edelleen alkutuotannosta myös erot eri valtioiden sisällä ovat merkittävät esimerkiksi brasilia jakautuu köyhään pohjoisosaan ja vauraampaan eteläosaan etelä amerikan köyhin valtio on bolivia suuret varallisuuserot ovatkin luonteenomaisia etelä amerikalle etelä amerikan talous alkoi monipuolistua luvulla jonka jälkeen alueella on koettu nousukausia ja kriisejä luvulta lähtien monissa alueen maissa liberalisoitiin voimakkaasti markkinoita viime vuosina kehitys on kuitenkin kulkenut toiseen suuntaan ja esimerkiksi venezuelassa on kansallistettu useita yrityksiä vuonna talouskriisi ravisteli alueen maita ja argentiinan talous romahti vuodenvaihteessa luvulla alueen maat kuitenkin kokivat nopeaa taloudellista kasvua esimerkiksi venezuelassa ja argentiinassa talous kasvoi vuonna kahdeksan prosenttia etelä amerikassa toimii erilaisia kauppaliittoja joista tärkeimmät ovat mercosur johon kuuluu suurin osa alueen maista sekä bolivaarinen vaihtoehto latinalaiselle amerikalle alba johon kuuluu venezuela ja muita vasemmistojohtoisia valtioita lisäksi alueen valtiot ovat integroituneet latinalaisen amerikan yhdentymisliitto aladiin asociacin latinoamericana de integracin etelä amerikassa viljeltiin monia maataloustuotteita esimerkiksi avokadoja ja maissia jo ennen eurooppalaisten saapumista mantereelle myös kautsua eli raakakumia tuottavia kasveja kasvoi alueella etelä amerikan jouduttua siirtomaavallan alle maataloutta lisättiin voimakkaasti tuomalla alueelle uusia lajeja kuten vehnää kahvia banaania riisiä ja sokeriruokoa mantereen pohjoisosissa tuotetaan nykyään banaaneja mangoja sokeria ja kumia kun taas etelän lauhkealla vyöhykkeellä kasvatetaan hedelmiä ja vehnää brasiliassa sokeriruokoa käytetään myös biopolttoaineiden valmistamiseen myös soija on merkittävä vientituote brasilia on lisäksi maailman suurin kahvintuottaja karjankasvatuksen perusta etelä amerikassa on siirtolaisten tuomat kotieläinlajit lampaiden kasvatusta lauhkean vyöhykkeen ruohostomailla lukuun ottamatta karjankasvatus on jakautunut eri ilmastovyöhykkeille karjankasvatus ja lihan vienti ovat tärkeitä elinkeinoja etenkin argentiinassa paraguayssa uruguayssa ja kolumbiassa mantereen alkuperäisiä eläinlajeja ovat muun muassa alpakka ja laama keinokastelu on tärkeää etenkin lännessä chilessä perussa ja ecuadorissa mantereen metsiä hakataan puutavaran takia ja etenkin amazonin alueen hakkuiden nopeudesta ja laajuudesta luonnonsuojelijat ovat huolissaan myös kolumbian huumausaineiden viljely on kansainvälinen huolenaihe mantereella on suuria mineraaliesiintymiä esimerkiksi venezuelassa on öljyä ja brasiliassa rautamalmia brasilian rautamalmista suurimman osan käyttää maa itse teräksen valmistukseen tästä huolimatta metallimalmeja riittää myös ulkomaille vietäväksi luvun jälkeen teollistuminen on nopeasti lisääntynyt etelä amerikan vesivoimavaroista suurin osa on hyödynnetty lisääntyneen sähkönkulutuksen vuoksi tuotantoaloja mantereella ovat muun muassa kemian ja metalliteollisuus sekä elintarvikkeiden jalostus myös kulutustavaroita ja kalliimpiakin tuotteita valmistetaan kotimarkkinoille sekä vientiin yksi esimerkki alueen teollisuustuotannosta on brasilialainen lentokonevalmistaja embraer matkailu on yksi nopeimmin kasvavista talouden aloista etelä amerikassa maanosassa on monia matkailijoita kiinnostavia kohteita kuten amazonin sademetsä ja amazonjoki andien vuoristo galpagossaaret sekä brasilian rannat maanosan suosituin matkailumaa on brasilia jonne suuntaa vuosittain viisi miljoonaa turistia maa on suosituin matkakohde maailmassa etelä amerikan liikenneinfrastruktuuri on edelleen vajavainen eikä hyviä liikenneyhteyksiä ole joka paikkaan maanosassa on noin kilometriä valtateitä ja kilometriä rautateitä jotka ovat lisäksi keskittyneet rannikkoalueille vain kaksi rautatielinjaa on maanosan halkaisevia transandina joka kulkee buenos airesista argentiinassa valparasoon chileen ja brasilian santosin ja bolivian santa cruz de la sierran välillä kulkeva yhteys lisäksi maanosan halki kulkee panamericana valtatie jonka jotkin osat ovat edelleen huonossa kunnossa tihein rautatieverkko on la platan alueella argentiinan ja uruguayn alueella jossa on noin kilometriä rautateitä ja lisäksi kaakkois brasiliassa so paulon rio de janeiron ja minas geraisin osavaltioiden alueella lisäksi lentoliikenne ja suuret joet ovat merkittäviä liikenneväyliä etelä amerikan alkuperäisasukkaat intiaanit puhuivat monia eri kieliä nykyään intiaanikielien puhujat ovat harvassa vaikkakin yleisesti käytetään esimerkiksi paraguayssa guaranin kieltä ja boliviassa ja perussa ketuan ja aimaran kieliä etelä amerikan puhutuin kieli on portugali jota puhuu äidinkielenään yli prosenttia mantereen väestöstä mantereen virallisia kieliä ovat espanja suurimmassa osassa etelä amerikan maita portugali brasiliassa hollanti surinamessa englanti guyanassa sekä ranska ranskan guayanassa myös alkuperäiskansojen kielillä on monissa maissa virallinen asema surinamessa ja guyanassa hindi kuten myös muutkin intian ja kaakkois aasian kielet ovat merkittäviä suurin osa etelä amerikan asukkaista on katolilaisia ainoastaan surinamessa ja guyanassa katolisuus ei ole valtauskonto surinamessa hindulaisuus on maan suurin uskonto guyanassa taas protestantismi on vallalla oleva uskonto ja surinamen tavoin katolisuus on vasta kolmanneksi yleisin etelä amerikan vanhin yliopisto on vuonna perustettu la universidad nacional mayor de san marcos yliopisto sijaitsee perun pääkaupungissa limassa suurin yliopisto taas on buenos airesissa argentiinassa sijaitseva universidad de buenos aires mantereella ei ole ollut merkittäviä sotia tai rajakiistoja luvulla alueen maiden välillä oli luvulla muutamia pieniä konflikteja monissa maissa kuten perussa uruguayssa ja kolumbiassa on kuitenkin ollut sisäisiä kiistoja hallituksien ja sissiliikkeiden välillä argentiina hyökkäsi vuonna britannian hallinnoimille falklandinsaarille brittien vastaiskussa kuoli yli tuhat ihmistä saarten hallinto palautui britannialle sodan päätyttyä egypti egyptinarabiaksi eli egyptin arabitasavalta egyptin virallinen nimi oli vuosina yhdistynyt arabitasavalta on pohjois afrikassa sijaitseva valtio sen naapurimaita ovat israel koillisessa libya lännessä ja sudan etelässä pohjoisessa egypti rajautuu välimereen ja idässä punaiseenmereen egyptin pinta ala on noin neliökilometriä egypti on asukasluvultaan maailman neljänneksitoista suurin valtio ja arabimaiden suurin suuri enemmistö maan miljoonasta asukkaasta elää niilin rannoilla sillä sinne on keskittynyt egyptin kaikki maanviljelykelpoinen maa alue suuret osat egyptiä ovat saharan autiomaata ja harvaan asuttuja noin puolet egyptiläisistä asuu nykyään kaupungeissa kuten koko lähi idän ja afrikan suurimmassa kaupungissa kairossa sekä aleksandriassa egypti on erityisen tunnettu muinaisesta korkeakulttuuristaan ja maailman tärkeimpiin ja vanhimpiin lukeutuvista muistomerkeistään kuten gizan pyramidista karnakin temppelistä kuninkaiden laaksosta ja gizan sfinksistä nykyään egyptiä pidetään yhtenä arabimaailman ja lähi idän tärkeimmistä kulttuurin ja politiikan keskuksista egypti oli pitkään autoritäärinen presidenttijohtoinen tasavalta kunnes valta helmikuussa siirtyi kansannousun jälkeen toistaiseksi armeijalle ja tammikuun parlamenttivaaleissa voittajiksi nousivat islamistit egyptin presidenttinä on vuodesta lähtien toiminut autoritaarinen kenraali abdel fattah al sisi ja islamistit on ajettu maan alle egyptin virallinen arabiankielinen nimikm m t niwt on semiittistä alkuperää ja vastaa suoraan heprean kielen sanaa mitzryim joka tarkoittaa kahta salmea ja mahdollisesti valtiota tai maata merkitsee myös arabiassa maata tai valtiota egyptin muinainen nimi kemet eli musta maa tulee niilin tulvien tuomasta hedelmällisestä mustasta maasta erotuksena autiomaan punaisesta maasta deshret tämä nimi muuttui myöhemmin muotoon keme koptin kielessä suomalainen nimi egypti on tullut latinan sanasta aegyptus joka taas vuorostaan on kreikan sanasta aigyptos tämä sana voi olla peräisin muinaisen egyptin kielen fraasista wt k pt hwt ka ptah joka tarkoittaa ptahin kan sielun osan kotia nimeä ptah jumalan temppelille memfisissä niilin vuosittaisten tulvien säännöllisyys ja rikkaus yhdessä aavikoiden aiheuttaman eristyneisyyden kanssa vaikuttivat suotuisasti maailman suurimpiin lukeutuvan sivilisaation kehitykseen yhdistyneen egyptin kuningaskunnan perusti noin vuotta ennen ajanlaskun alkua kuningas narmer joka todennäköisesti on sama kuin myöhempien historioitsijoiden mainitsema menes sen jälkeen sarja dynastioita hallitsi maata seuraavan kolmen vuosituhannen ajan muinaisen egyptin hallitsijoita nimitetään faaraoiksi välillä valtakunta tosin hajosi muutamia kertoja mutta yhdistyi jälleen ja sen vuoksi muinaisen egyptin historia jaetaan vanhan keskimmäisen uuden ja myöhäisen valtakunnan aikakausiin ja niitä erottaviin välikausiin vuonna eaa egyptin viimeinen kotimainen dynastia menetti valtansa kun persian kuningas kambyses ii valloitti maan persialaiset rakensivat suezin kanavan esiasteen yhdistäen välimeren ja punaisenmeren toisiinsa egypti oli eräitä lyhyitä välivaiheita lukuun ottamatta persian alaisuudessa kunnes makedonian aleksanteri suuri valloitti maan eaa hänen jälkeensä maata hallitsi makedonialaissyntyinen ptolemaiosten hallitsijasuku kunnes roomalaiset valloittivat maan vuonna eaa rooman valtakunnan hajottua kahtia maa joutui sen itäosalle eli bysantille samoihin aikoihin kristinusko tuli maassa vallitsevaksi uskonnoksi noin kolmen vuosisadan ajaksi arabit valtasivat egyptin vuoteen mennessä minkä jälkeen egypti kuului ensin damaskoksesta käsin hallittuun umaijadien valtakuntaan ja vuoden jälkeen bagdadista käsin hallittuun abbasidien valtakuntaan egyptiläisten kieli vaihtui arabiaksi ja heidän uskontonsa luvulle tultaessa islamiksi kalifaatin nimittämät muslimihallitsijat hallitsivat egyptin aluetta seuraavat kuusi vuosisataa vuosina egypti kuului fatimidien kalifaattiin joka oli iiamuslimien dynastia joka hallitsi suurta osaa pohjois afrikasta vuodesta viime vaiheessa kairosta käsin sen jälkeen egypti kuului salah al dinin saladin valtakuntaan ja sitten aijubidien valtakuntaan mamelukkien sotilasluokka otti vallan käsiinsä vuonna ja hallitsi egyptiä autonomisena valtiona vielä senkin jälkeen kun maa vuonna joutui osmanien valtakunnan alaisuuteen mamelukit puolustivat maataan vielä kun napoleon vuonna hyökkäsi egyptiin napoleon kuitenkin vetäytyi egyptistä koska britit samaan aikaan uhkasivat ryhtyä horatio nelsonin johdolla välimerellä merisotaan ranskan laivastoa vastaan vuodesta lähtien egyptiä hallitsivat osmanien alaisina varakuninkaina kediivit suezin kanavan valmistuttua vuonna egyptistä tuli tärkeä maailman liikenteen solmukohta mutta toisaalta maa velkaantui pahoin suojellakseen sijoituksiaan yhdistynyt kuningaskunta otti egyptin hallintoonsa vuonna vaikka nimellinen valta säilyikin osmaneilla vuoteen asti vuonna maasta tehtiin virallisestikin britannian protektoraatin alainen egyptin sulttaanikunta vuonna egypti virallisesti itsenäistyi mutta britannialla oli maassa huomattava vaikutusvalta vielä sen jälkeen koska sillä oli sotilastukikohtia suezin kanavan varrella jota se yhä piti hallinnassaan egyptin parlamentti laati vuonna uuden perustuslain suositun sa d zaghlulin johdolla vuosina maassa oli lyhytaikainen mutta menestyksekäs yritys muotoilla egyptin hallintoa eurooppalaisen mallin mukaan britit kuitenkin pitivät tietyn määrän valtaa hallussaan mikä johti hallituksen jatkuvaan epätasapainoon toiseen maailmansotaan egypti osallistui liittoutuneiden puolella vuonna sotilaallinen vallankaappaus pakotti kuningas farukin perustuslaillisen monarkin eroamaan poikansa hyväksi lopulta egyptin tasavalta julistettiin syntyneeksi kesäkuuta ja sen ensimmäisenä presidenttinä toimi kenraali muhammad nagib jouduttuaan syrjäytetyksi vuonna vietti nagib kotiarestissa vuotta aina seuraajansa nasserin kuolemaan saakka jonka jälkeen nasserin seuraaja anwar sadat vapautti nagibin tämän jälkeen hän oli pääasiassa poissa julkisuudesta kuolemaansa vuonna saakka jolloin hänelle järjestettiin valtiolliset hautajaiset vuoden vallankaappauksen pääarkkitehti gamal abdel nasser pakotti presidentti nagibin eroamaan vuonna ja nasser itse oli pääministeri vuodesta ja myös presidentti vuodesta noustuaan maan presidentiksi nasser kansallisti suezin kanavan mikä johti vuoden suezin kriisiin nasser nousi sodasta arabisankarina ja nasserismi sai laajaa vaikutusvaltaa alueella vaikka aiemmin arabinationalismiin usein välinpitämättömästi suhtautuneiden egyptiläisten keskuudessa se saikin aikaan hyvin erityyppisiä reaktioita vuonna nasser solmi egyptin ja syyrian välille unionin joka tunnetaan yhdistyneenä arabitasavaltana tämäkin yritys sai vastaansa ristiriitaisia reaktioita ja unioni hajosi jo vuonna egyptin virallisena nimenä oli kuitenkin yhdistynyt arabitasavalta vielä sen jälkeenkin vuoteen saakka vaikka monet egyptiläiset eivät pitäneet valtionsa tuhansia vuosia käytössä olleen nimen yhtäkkisestä vaihtumisesta vuonna kuuden päivän sodan jälkeen egypti oli menettänyt siinain niemimaan israelille nasserin ideologia oli arabisosialismi ja sen nimissä taloutta kansallistettiin egyptissä painotettiin arabimaiden yhtenäisyyttä ja poliittisesti liittouduttiin neuvostoliiton kanssa nasser oli myös perustamassa sitoutumattomien maiden liikettä ja nousi keulakuvaksi arabimaiden taistelussa israelia vastaan karismaattinen presidentti gamal abdel nasser kuoli sydänkohtaukseen syyskuussa johdettuaan kansakuntaansa presidenttinä vuotta nasserin kuolema merkitsi myös egyptin arabisosialismin kuihtumista ja neuvostoliiton vaikutusvallan ratkaisevaa heikentymistä arabimaailmassa ja alkua egyptin lähentymiselle länteen nasser kuoleman jälkeen häntä seurasi varapresidentti anwar sadat sadat vaihtoi egyptin puolta kylmässä sodassa neuvostoliitolta yhdysvalloille karkottaen maasta neuvostoliittolaiset neuvonantajat vuonna hän myös käynnisti taloudelliset intifah uudistukset murskaten samalla väkivaltaisesti sekä uskonnollisen että maallistuneen opposition myös egyptin nimi palautettiin viralliseen käyttöön vuonna egypti aloitti yhdessä syyrian kanssa yllätyshyökkäyksen israelia vastaan käynnistäen jom kippur sodan joka sotilaallisen voiton puutteesta huolimatta oli suurelta osin poliittinen menestys sekä yhdysvallat että neuvostoliitto sekaantuivat tapahtumiin ja egyptin ja israelin välille julistettiin tulitauko anwar sadatin vierailu israelissa vuonna oli alku prosessille joka johti vuonna egyptin ja israelin välille solmittuun rauhansopimukseen jossa israel luovutti siinain takaisin egyptille erillisrauha sai arabimaissa aikaan valtavasti kiistoja ja johti egyptin karkotukseen arabiliitosta maa otettiin takaisin vuonna maaliskuussa washingtonissa allekirjoitetettiin israelin ja egyptin välinen lopullinen rauhansopimus presidentti sadatin ja israelin pääministeri menachem beginin kesken rauhansopimus pohjautui heidän kesken edellisenä vuonna käytyihin yhdysvaltojen presidentti jimmy carterin välittämiin neuvotteluihin camp davidissa yhdysvalloissa ja näitä neuvotteluja seuranneeseen sopimukseen camp davidin rauha egyptistä tuli rauhansopimuksen myötä ensimmäinen israelin valtion olemassaolon tunnustanut arabimaa sadat ja begin saivat rauhanneuvotteluistaan tunnustuksena molemmat nobelin rauhanpalkinnon vuonna anwar sadatin murhasi ryhmä armeijan upseereita lokakuussa kairossa sotilasparaatissa joka oli järjestetty vuoden israelia vastaan käydyn sodan muistoksi erillisrauha israelin kanssa oli suututtanut monia egyptiläisiä ja aiheuttanut egyptissä myös väkivaltaisia mielenosoituksia presidentiksi nousi varapresidentti hosni mubarak neuvostoliiton sotilasakatemioissa koulutettu kenraali mubarakin aikana valta keskittyi lähes kokonaan presidentille joka valittiin vuotta yhden ehdokkaan vaaleissa viimeisiin vaaleihin saakka viimeiset presidentinvaalit joissa mubarak valittiin uudelleen eli viidennelle peräkkäiselle kaudelleen pidettiin syyskuussa helmikuussa mubarak ilmoitti yllättäen televisiolähetyksessä määränneensä maansa presidentinvaalijärjestelmän uudistettavaksi avaten tien uusille ehdokkaille seuraavissa vaaleissa mubarak sai äänistä prosenttia ayman nour prosenttia ja noman gomaa prosenttia hallituksen puuttumisesta äänten väärentämisen ja huijauksen kautta vaalitulokseen esitettiin vaalien jälkeen arvostelua lisäksi vaalien aikana tulivat näkyville mubarakin kannattajien väkivalta opposition mielenosoittajia kohtaan sekä poliisin aiheuttamat julmuudet monet egyptiläiset olivatkin epäileviä vaalien roolia ja demokratisoitumisen onnistumista kohtaan vain hyvin pieni osa äänioikeutetuista kävi äänestämässä vuoden vaaleissa sanomalehdet ottivat kuitenkin yhä enemmän vapauksia arvostellessaan presidenttiä ja vuoden parlamenttivaalit joissa islamistipuolueet kuten kielletty muslimiveljeskunta saivat runsaasti paikkoja osoittivat tilanteen olevan muuttumassa tunisian vallankumouksen jälkeen islamilaisen pohjois afrikan arabikuohunta levisi myös egyptiin tammikuussa mielenosoituksia ruokkivat egyptin vallanpitäjien itsevaltaiset otteet sekä korruptio kuin myös laaja työttömyys terveysministeriön mukaan mielenosoituksissa kuoli ihmistä ja loukkaantui mielenosoitukset johtivat ensin tammikuuta uuden hallituksen muodostamiseen ahmad shafiin johdolla ja sitten hosni mubarakin eroon virastaan helmikuuta ja vallan siirtymiseen armeijalle mubarak oli egyptin presidenttinä ennätyksellisen pitkään yhtäjaksoisesti lähes vuotta edeltäjänsä sadatin murhasta lokakuussa eroonsa helmikuuhun saakka mubarakin syrjäyttämisen jälkeen maata johtamaan nousi sotilasjuntta se koostui entisistä kenraaleista ja sitä johti entinen pitkäaikainen puolustusministeri muhammad hussein tantawi myös shafiin hallitus joutui eroamaan ja maaliskuuta uusi muodostettiin pääministeri essam sharafin johdolla joulukuuta tawanin valtuuttamana kamal ganzouri muodosti seuraavan hätätilahallituksen jonka johdolla parlamenttivaalit saatiin menestyksellä päätökseen mubarak jonka terveydentila on horjuva tuotiin lähimpien miestensä kanssa oikeuteen elokuun alussa heitä syytetään miljoonakavalluksista ja yli mielenosoittajan surmasta tammikuussa loppuneissa kolmivaiheisissa parlamenttivaaleissa valtaan nousivat islamistit muslimiveljeskunnan vapaus ja oikeuspuolueen ja äärikonservatiivisen al nour puolueen edustamina presidentinvaalien ensimmäinen kierros järjestettiin ndash toukokuuta kesäkuuta järjestettiin vaalien toinen kierros jolla olivat vastakkain islamisti mohammed mursi ja kansannousun syrjäyttämän hallinnon aikainen pääministeri ahmad shafi muslimiveljeskunta järjesti kansanäänestyksen uudesta perustuslaista joulukuussa oppositio ja jotkin ihmisoikeusjärjestöt kyseenalaistivat äänestyksen rikkomusten vuoksi heinäkuun päivänä armeija kaappasi vallan vaaleilla valitulta presidentti mursilta muslimiveljeskunta jatkoi katumielenosoituksia ja vaati mursin palauttamista valtaan heinäkuuta sotilashallituksen joukot ryhtyivät tyhjentämään aukioita mielenosoittajista arviolta satoja sai surmansa levottomuudet levisivät kairosta muihinkin kaupunkeihin varapresidentti mohamed elbaradei erosi tehtävästään verenvuodatuksen takia toukokuussa järjestettiin presidentinvaalit entinen sotilasjohtaja abdel fattah al sisi voitti ne ylivoimaisesti äänestysprosentti jäi alhaiseksi sillä useat ryhmät boikotoivat vaaleja presidentti al sisi on ollut autoritaarinen ja kovaotteinen johtaja hän on murskannut islamistit ja lähentänyt egyptin suhteita saudi arabiaan sekä varmistanut yhdysvaltojen sotilaallisen avun jatkumisen ihmisoikeuksien tila egyptissä on herättänyt huolta vaikka toisaalta iso osa kansasta tukee al sisiä ja pitää autoritaarista hallintoa yhteiskunnan vakauden ja tasapainon varmistajana kriitikkojen mielestä al sisin hallinto on vielä autoritaarisempi kuin mubarakin hallinto presidentinvaaleissa al sisi valittiin murskaavalla äänimäärällä uudelleen presidentiksi vaaleissa ei kuitenkaan ollut ehdolla ketään todellista haastajaa al sisille keväällä egyptiläiset hyväksyivät kansanäänestyksessä parlamentin jo aiemmin hyväksymät perustuslain muutokset jotka vahvistavat presidentin ja armeijan valtaa sekä mahdollistavat al sisin ehdokkuuden tulevissakin vaaleissa siten että hän vaalit voittaessaan voisi toimia presidenttinä jopa vuoteen saakka kriitikkojen mukaan kansanäänestys ei toteutunut reilussa ja vapaassa ilmapiirissä kesäkuussa egyptin entinen presidentti mohammed mursi kuoli sydänkohtaukseen kairossa kesken oikeudenistunnon islamistista muslimiveljeskuntaa edustanut mursi oli egyptin presidentti vuosina jolloin armeija syrjäytti hänet mursi oli vangittuna syrjäyttämisestään lähtien egyptin ensimmäinen vapailla vaaleilla valittu presidentti mursi oli eristyksessä suuren osan vankeudestaan vuonna al sisi ilmoitti että maa aikoo rakentaa uuden pääkaupungin kairosta itään siirron ensimmäisen vaiheen arvioidaan maksavan miljardia dollaria ja kestävän seitsemän vuotta syy uuden pääkaupungin rakentamiseen on kairon väestöräjähdys kairon väkiluvun oletetaan kaksinkertaistuvan seuraavan vuoden aikana suunnitelmissa on että presidentin palatsi parlamentti ministeriöt ja kairossa toimivat suurlähetystöt muuttaisivat uuteen pääkaupunkiin vuoteen mennessä egyptin asuntoministeri mustafa kamel madbuli lupaili uuteen pääkaupunkiin mm kansainvälistä lentokenttää huvipuistoa ja sähköistettyä junaa vuonna madbuli vieraili kazakhstanissa kuullakseen kokemuksia kazakstanin vastaavasta projektista kun maan pääkaupunki siirrettiin almatysta nur sultaniin egypti on semipresidentiaalinen tasavalta siitä tuli tasavalta kesäkuuta perustuslakia vuodelta on uusittu ja perustuslain mukaan egyptissä on kaksikamarinen parlamentti ylimmällä neuvostossa jäseninen majlis al shura on lähinnä neuvoa antava rooli alahuoneessa jäseninen majlis al sha b on paikan kiintiö naisille vuoden vaaleissa mubarakin puolue ndp sai edelleen murskaenemmistön mutta helmikuussa vallankumous hajotti parlamentin tammikuussa uudelleen järjestyneeseen parlamenttiin vapaus ja oikeuspuolue sai paikoista ja al nour vallankumousta johtaneet liberaalit olivat huolestuneita islamistien selvästä voitosta mutta muslimiveljeskunta on ilmoittanut ettei se pyri pakottamaan egyptiläisiä noudattamaan omia näkemyksiään elokuussa tuomioistuin kielsi myös muslimiveljeskunnan poliittisen siiven veljeskunta oli kielletty jo aiemmin armeijan otettua maassa vallan tämä tarkoitti ettei vapaus ja oikeuspuolue enää voi osallistua vaaleihin arabiliiton vakituinen päämaja sijaitsee kairossa liiton pääsihteeri on perinteisesti ollut egyptiläinen ja toukokuusta alkaen virassa toimii egyptin nabil elaraby ja ennen häntä entinen ulkoministeri amr moussa arabiliitto sulki egyptin lyhyeksi aikaa ulkopuolelleen protestoidakseen maan rauhansopimusta israelin kanssa vuonna mutta egypti palasi jäseneksi vuonna egypti oli ensimmäinen arabimaa joka solmi israelin valtioon diplomaattisuhteet tämä tapahtui maiden allekirjoitettua egyptin israelin rauhansopimuksen camp davidin neuvottelujen tuloksena vuonna egyptillä on ollut merkittävä vaikutus muihin arabimaihin ja se on toiminut usein välittäjänä näiden välisissä kiistoissa sekä israelin palestiinan konfliktissa monet arabimaat luottavat yhä egyptin rooliin jälkimmäisessä vaikka sen vaikutus onkin ollut rajoitettua diplomaattiset suhteet naapurimaahan sudaniin ovat olleet kireät kiistellyn hala ibin alueen vuoksi entinen egyptin pääministeri boutros boutros ghali toimi yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerinä vuosina egyptiläinen mohamed elbaradei taas toimii johtajana ja sai yhdessä järjestön kanssa nobelin rauhanpalkinnon vuonna egyptin asevoimat ovat ehkäpä afrikan vahvimmat ja lähi idän toiseksi suurimmat egyptin asevoimilla on myös enemmän käytännön taistelukokemusta kuin monilla muilla alueen armeijoilla armeija on yhteensä noin hengen vahvuinen asevelvollisuus on vuotiaille egyptiläisille miehille pakollinen mutta päätoimiset opiskelijat saavat lykkäystä ikävuoteen asti palveluksen kesto on kuukautta ja sen jälkeen ollaan yhdeksän vuoden ajan reservissä valmiina kertausharjoituksiin egyptillä ja yhdysvalloilla on runsaasti sotilaallista yhteistyötä ja egypti on osallistunut säännöllisesti sotaharjoituksiin yhdysvaltojen ja maan muiden eurooppalaisten ja arabiliittolaisten kanssa egypti osallistuu myös säännöllisesti yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvatehtäviin viime aikoina itä timoriin sierra leoneen ja liberiaan egypti on jaettu kuvernöörin hallintoalueeseen muhfazh kuvernööreillä on suurehko valta omien alueidensa kehittämiseen egypti rajautuu lännessä libyaan etelässä sudaniin ja koillisessa israeliin sekä gazan kaistaan egyptin tärkeä rooli geopolitiikassa juontuu sen strategisesta asemasta kahdella mantereella sijaitsevana maana sillä on hallussaan afrikan ja aasian välinen suezin kannas jonka vuorostaan lävistää välimeren punaisenmeren kautta intian valtamereen yhdistävä suezin kanava egyptin tärkeimpiä kaupunkeja ovat aleksandria yksi antiikin suurista kaupungeista assuan asyut kairo maan moderni pääkaupunki el mahalla el kubra giza tunnettu pyramideistaan hurghada luxor kom ombo port safaga port said sharm el sheikh shubra el khema suez zagazig ja al minya maata halkoo etelästä pohjoiseen maailman pisin joki niili jonka molemmilla puolilla levittäytyy lähes asumaton aavikko egyptiin kuuluu osia saharan ja libyan aavikoista tärkeitä keitaita ovat bahariyan keidas dakhlehin keidas farafran keidas khargan keidas ja siwan keidas egyptin ilmasto on maailman kuumimpia ja aurinkoisimpia aavikko peittää maan kokonaan lukuun ottamatta kilometriä leveää kaistaletta välimeren rannikolla jossa sataa talvella sielläkin sademäärä jää millimetriin vuodessa mikä ei riitä maanviljelykselle muualla kairon eteläpuolella sataa millimetriä vuodessa ja maan keski ja eteläosissa menee monin paikoin vuosia sateiden välillä kuukausien keskilämpötilat vaihtelevat pohjoisrannikolla noin c välillä aavikolla saattaa olla kesällä c yöllä ja c päivällä kesällä ja talvella yöllä c ja päivällä c etelästä niilin suistoon puhaltava kuuma khamsin tuuli voi nostaa keväällä aavikon lämpötilan c n yli välimeri viilentää rannikkokaistaletta kairossakin saattaa joskus olla talvella pari astetta yöpakkasta lunta saattaa joinain vuosina esiintyä siinain vuorilla ja pohjoisen kaupungeissa ja kuuraa keski egyptissä asti egyptissä on useita erilaisia elinympäristöjä niinpä sen eläimistöön kuuluu sekä aavikon että ruohikon jokien ja merien lajeja harvinaisimpiin eläinlajeihin kuuluvat manaatit sekä jyrsijöitä syövät aavikon käärmeet valtio on perustanut luvulta alkaen suojelualueita joita on jo yli kaksikymmentä vanhin niistä on sukeltajien tuntema ras mohamedin luonnonsuojelualue siinain niemimaan eteläkärjessä tuhannen kalalajin ja kahdensadan korallilajin lisäksi siellä tavataan mangrovepuita ja harvinaisia lintuja kuten kalasääskiä pyhän katariinan luonnonsuojelualue puolestaan kattaa etelä siinain keskiosien rikkonaisia vuorimaisemia siellä elää monia matelijoita ja harvinaisia nisäkkäitä egyptin mannerosan suojelualueisiin kuuluvat kivettyneen metsän suojelualue erikoisine dyyneineen sekä ashtum el gamilin luonnonsuojelualue deltan itäosassa joka tunnetaan rehevästä välimeren kasvillisuudesta ja monipuolisesta linnustosta egyptin talous tukeutuu pääasiassa maatalouteen matkailuun ja ulkomailla työskentelevien kotiin lähettämiin rahoihin egyptiläisiä siirtotyöläisiä on ollut etenkin suurissa öljymaissa kuten saudi arabiassa yhdistyneissä arabiemiraateissa kuwaitissa ja libyassa sekä yhdysvalloissa vuonna maailmanpankki arvioi heidän lähettämiensä palkkojen yhteissummaksi miljardia yhdysvaltain dollaria vuonna maatalous toi prosenttia bruttokansantuotteesta ja työllisti prosenttia työvoimasta maanviljely keskittyy niilin laaksoon vaikka kunnianhimoisissa projekteissa on yritetty ottaa erämaata viljelykäyttöön lämpimän ilmaston takia vuodessa saadaan useita satoja tärkeimmät viljelykasvit ovat puuvilla riisi vehnä maissi sokeri sipuli ja pavut aiemmin niilin vuosittaiset tulvat toivat sen rannoille ravitsevaa lietettä mutta assuanin padon valmistuminen vuonna ja siitä syntynyt nasserjärvi pidättävät nyt tulvan ja lietteen ja maatalous on kokenut rajun rakennemuutoksen matkailu on tuonut prosenttia bruttokansantuotteesta sen merkitys on vielä suurempi paikallisesti alueilla joilla ei ole muita tulonlähteitä esimerkiksi sharm el sheikhissä käy vuosittain neljä miljoonaa turistia levottomuudet ovat vähentäneet matkailijoiden määrää öljyn ja kaasun vienti kattavat noin prosenttia bruttokansantuotteesta myös suezin kanavan kautta kulkeva liikenne on tärkeä tulonlähde liikenne kanavalla väheni vuoden laman aikana mutta samaan aikaan noussut öljyn hinta kompensoi tulonmenetyksiä egyptin merkittävimmät luonnonvarat ovat öljy maakaasu rautamalmi fosfaatti ja mangaani merkittävimmät vientituotteet ovat öljy ja öljytuotteet sekä puuvilla ja hedelmät egyptissä on lentopaikkaa joista llä on yli kolmen kilometrin kiitotie suuria ovat kairon kansainvälinen lentoasema luxorin kansainvälinen lentoasema ja hurghadan kansainvälinen lentoasema egyptian national railways hallitsee yli viidentuhannen kilometrin rautatieverkkoa satamakaupunkeja vuorostaan ovat ayn sukhnah alexandria damietta el dekheila port said sidi kurayr ja suez egypti on afrikan toiseksi suurin valtio miljoonalla asukkaallaan lähes koko väestö on keskittynyt niilin rannoille erityisesti aleksandrian ja kairon ympärille niilin suiston alueelle ja suezin kanavalle noin prosenttia väestöstä on islaminuskoista ja suurin osa lopuista on kristittyjä pääasiassa kopteja egyptin väestö on erittäin homogeenista vuoden väestönlaskennassa prosenttia oli egyptiläisiä etnisiä vähemmistöjä ovat pieni määrä beduiiniarabeja itäisellä ja läntisellä aavikolla sekä siinain niemimaalla berberiä puhuvat siwit siwan keitaalla sekä muinaiset nubialaiset yhdyskunnat niilin varrella egyptin eteläisimmässä osassa egyptissä asuu myös noin pakolaista ja turvapaikanhakijaa ryhmä koostuu pääasiassa palestiinalaisista joita oli vuonna ja sudanilaisista pakolaisista aikoinaan elinvoimainen urbaani egyptin juutalais yhteisö on käytännössä hävinnyt maastamuuton takia urbaani kulttuuri on egyptissä voimakasta vuonna prosenttia väestöstä asui kaupungeissa myös perinteiset kylät ovat saamassa kaupunkimaisia piirteitä kairo ja etenkin sitä ympäröivät slummialueet kasvavat jatkuvasti kaupunkilaiset asuvat useimmiten vuokratuissa kerrostaloasunnoissa ja vuokrasääntelyllä on pitkät perinteet egyptin terveysministeriön tekemän tutkimuksen mukaan egyptiläisistä prosenttia on ylipainoisia ja prosentilla on diabetes egyptiläiset ovat pääasiassa islaminuskoisia noin prosenttia väestöstä ja suurin osa heistä on sunneja kristityt edustavat noin viittätoista prosenttia väkiluvusta ja heistä suurin osa prosenttia väestöstä on kopteja jäljelle jäävään prosenttiin kuuluu muun muassa katolisia kreikkalaisortodokseja syyrialaisortodokseja ja armenialaisortodokseja jotka asuvat pääasiassa aleksandriassa ja kairossa maassa on myös pieni arviolta noin hengen suuruinen juutalaisyhteisö perustuslain mukaan islam on egyptin valtionuskonto mutta perustuslaki takaa myös uskonnonvapauden käytännössä maan oikeusjärjestelmä tunnustaa kolme abrahamilaista uskontoa islamin kristinuskon ja juutalaisuuden egyptissä on myös ateisteja ja agnostikkoja mutta heidän määränsä on käytännössä tuntematon sillä näiden näkökulmien avoin edistäminen saattaa johtaa oikeustoimiin vuonna avoimen ateistinen egyptiläinen kirjailija joka puhui paikallisen ateistien asioita ajavan järjestön perustamisen puolesta haastettiin oikeuteen islamin ja sen profeetan loukkaamisesta neljässä kirjassaan egyptissä on kaksi merkittävää uskonnollista instituutiota al azharin yliopisto on vanhin islamilainen korkeakoulu perustettu noin vuonna egyptissä on myös vahva kristitty perintö aleksandrian patriarkan johtaman koptilaisen kirkon kautta vuonna koptilaisella kirkolla oli egyptissä yli miljoonaa jäsentä ja ulkomailla noin miljoonaa egyptin kulttuurilla on viisituhatvuotinen historia muinainen egypti oli maailman vanhimpien sivilisaatioiden joukossa ja tuhansien vuosien ajan maassa pysyi yllä monimutkainen ja yllättävän vakaa kulttuuri joka on vaikuttanut myöhempiin sivilisaatioihin euroopassa lähi idässä ja afrikassa faaraoiden kauden jälkeen egypti on itse joutunut ensin hellenismin sitten kristinuskon ja myöhemmin arabikulttuurin ja islamin vaikutuksen kohteeksi muinainen egyptin kieli joka muodosti oman haaransa afroaasialaisten kielten kielikunnassa oli yksi maailman ensimmäisistä kirjoitetuista kielistä ja tunnetaan erityisesti muistomerkeissä ja papyruksissa säilyneistä hieroglyfeistä vanhimmat kirjainmerkit ovat ajalta yli vuotta eaa roomalais aikana egyptin kielestä kehittyi koptin kieli jota alettiin kirjoittaa kreikka laisilla aakkosilla se on yhä käytössä egyptin koptilaisen kirkon kielenä mutta ei enää puhe kielenä arabian kieli tuli egyptiin muslimivalloituksen myötä luvulla ja egyptinarabiasta on sittemmin tullut maan nykyinen puhekieli sellaisena se syrjäytti koptin kielen vähitellen lopullisesti kuitenkin vasta luvulla kirjoitetun ja puhutun kielen välillä on suuria eroja ja puhutussa kielessä alueellisia murre eroja television ja radion myötä kairon murre leviää koko maahan ja muuallekin arabiankieliseen maailmaan egyptiin kuuluvassa osassa nubiaa asuu noin miljoona nilo saharalaisiin kieliin kuuluvien dongolan ja nobiinin kielen puhujaa nämä kielet ovat toisilleen läheistä sukua ja ne luetaan joskus saman kielen murteiksi maassa on myös satojatuhansia indo arjalaisen romanille sukua olevan doman kielen puhujaa egyptin laaja ja rikas kirjallisuus muodostaa tärkeän alueen niin maan kuin koko arabimaailmankin kulttuurielämässä egyptiläiset kirjailijat ja runoilijat olivat ensimmäisiä modernilla tyylillä arabiaksi kirjoittaneita ja heidän kehittämiään muotoja on imitoitu laajalti egyptiläinen romaanikirjailija naguib mahfouz oli ensimmäinen nobelin kirjallisuuspalkinnon voittanut arabi monia egyptiläisiä kirjoja myydään kautta lähi idän muinaisen egyptin kirjallisuuden perinne ulottuu kolmannelle vuosituhannelle ennen ajanlaskun alkua ja ensimmäinen kirjallisuuden muoto oli pyramiditekstit hallitsijoiden haudoille kaiverretut mytologiset ja rituaaliset tekstit myöhempi muinaisen egyptin kirjallisuus sisältää viisauden tekstit jotka olivat filosofisen opetuksen muoto uuden kuningaskunnan aikana syntyi egyptiläisen kirjallisuuden mestariteos kuolleiden kirja kreikkalais roomalaisella kaudella eaa egyptiläistä kirjallisuutta käännettiin muille kielille ja kreikkalais roomalainen kirjallisuus sulautui yhteen egyptiläisen kanssa tältä ajalta on peräisin rosettan kivi josta tuli avain muinaisen egyptin kirjoituksen tulkitsemiseen kolmannella vuosisadalla eaa aleksandrian kaupunki sai ylpeillä yli puolen miljoonan käsin kirjoitetun kirjan kirjastollaan kristityn kauden ensimmäisinä vuosisatoina egyptissä tuotettiin runsaasti askeettista kirjallisuutta koptin kielellä ja egyptiläisissä luostareissa käännettiin kreikan ja syyriankielisiä teoksia joita on nykyään jäljellä vain koptiksi islamin saavuttua maahan egypti säilyi kirjallisuuden keskuksena nyt arabian kielellä ja vuonna kairoon perustetusta al azharin yliopistosta tuli sunnalaisuuden tärkeimpiä opinkeskuksia luvulla juutalainen oppinut maimonides tuotti tärkeimmän teoksensa mishneh torahin asuessaan egyptissä modernin egyptin kirjallisuuden nimistä nobelin palkinnon saanut naguib mahfouz on tunnetuin muita kirjailijoita ovat nawal el saadawi joka tunnetaan feministisistä teoksistaan sekä alifa rifaat joka on konservatiivi ja kirjoittaa naisista ja perinteistä muinaisen egyptin virallinen taide keskittyi valtionuskonnon ympärille ja tuotti niin pieniä kuin suuriakin patsaita sekä historiaa ja mytologiaa kuvaavia seinämaalauksia egyptiläiset olivat maailman ensimmäisiä sivilisaatioita jotka loivat taiteelle sen tekemistä ohjaavat säännöstöt faaraoille tehdyt seinämaalaukset noudattivat tarkkaa visuaalisten sääntöjen ja merkitysten kaavaa varhaisessa egyptiläisessä taiteessa ei ole lainkaan syvyysperspektiiviä ja ihmiset ja esineet piirretään lähes aina sivulta katsoen nykyisin egyptiläiset taiteilijat elättävät itsensä teostensa myynnillä apurahoja ei juuri tunneta gallerioita on lähinnä vain kairossa maaseudulla elää edelleen kansantaidetta edistävä seinämaalausten perinne pelatuin ja katsotuin urheilulaji egyptissä on jalkapallo ja egyptiläiset seurat kuten erityisesti al ahly ja al zamalek tunnetaan kautta arabimaailman ja afrikan ja ne nauttivat myös kansainvälistä suosiota egyptin jalkapallomaajoukkue on menestynyt hyvin afrikan mestaruuskilpailuissa ja voittanut ne vuosina ja se on fifa rankingissa marraskuussa sijalla muita katsottuja urheilulajeja egyptissä ovat koripallo käsipallo suash ja tennis egyptin suash joukkue muistetaan niin luvulta kuin nykyaikanakin kovasta kilpailustaan maailmalla käsipallo on tullut egyptissä yhä suositummaksi egyptin joukkueen päästyä luvulla lajin huipputasolle voittaen sekä paikallisia että alueellisia kilpailuja maailmanmestaruustasolla joukkue saavutti neljännen sijan vuonna egypti on osallistunut olympialaisiin vuodesta alkaen sillä on ollut neljä kertaa yli sadan urheilijan joukkue ja kaksinkertaisia mitalisteja ovat painonnostaja ibrahim hassanien shams uimahyppääjä farid simaika ja painija karam ibrahim egyptin musiikki on rikas sekoitus egyptille alkuperäisiä arabilaisia afrikkalaisia ja länsimaisia vaikutteita arabien klassinen musiikki on kehittynyt koko sen kulttuurialueella mutta egypti on eräs keskeisistä paikoista egyptissä on elänyt kuuluisia klassisia esiintyjiä ja säveltäjiä kuten umm kalthum mohammed abd el wahaab abd el halim hafez ja sayed darwees egyptiläisellä ruoalla on yhtäläisyyksiä muihin lähialueiden välimerellisiin keittiöihin kuten kreikkaan jordaniaan ja libanoniin monet egyptiläiset pitävät maan epävirallisena kansallisena ruokalajina ful medamesia muhennettuja härkäpapuja egyptiläiset kristityt noudattavat liturgisen kalenterin määräämiä paastoaikoja jotka käytännössä käsittävät yli kaksi kolmasosaa vuodesta heidän ruokavalionsa on pääasiassa vegetaarinen egyptiläinen ruoka ei ole kovin mausteista maan islamilaisesta uskonnosta johtuen alkoholia ei ole laajalti saatavilla muualla kuin hotelleissa sekä joissakin ravintoloissa ja baareissa yksi egyptiläisen kaupunkielämän piirteistä ovat lukemattomat kahvilat ahwa joissa juodaan kahvin ja teen lisäksi muun muassa sitruunamehua oleskellaan ja poltetaan vesipiippua etelämanner on maapallon eteläisin manner se on lähes kokonaan eteläisen napapiirin eteläpuolella ja kokonaan eteläisen leveys piirin eteläpuolella mantereen sisäosissa sijaitsee etelänapa etelämanner voidaan jakaa läntiseen ja itäiseen etelä mantereeseen etelämantereen ja sitä ympäröivien saarten yhteisnimitys on antarktis etelä mantereen pinta ala on miljoonaa neliökilometriä ja se on viidenneksi suurin maanosa prosenttia etelä mantereesta on mannerjäätikön peitossa ja lisäksi sen rannikoilla on laajoja jäälauttoja etelämanner on ainoa maanosa jossa ei ole vakituista asutusta eikä yhtään valtiota vuosittain noin tutkijaa asuu tutkimusasemilla joita on rakennettu ympäri maanosaa etelä manner on maailman kylmin kuivin ja tuulisin maanosa ankaran ilmaston johdosta siellä selviytyvät vain kylmään todella hyvin sopeutuneet kasvit ja eläimet kuten pingviinit vuonna alle kirjoitettu antarktiksen sopimus estää etelämantereella sotilaallisen toiminnan ja kaivos toiminnan hyväksyy tieteellisen tutkimuksen ja suojelee maanosan eko systeemiä se solmittiin alun perin maan välillä ja vuonna sopijavaltioita oli etelämanner on päärynän muotoinen itäpuoli on muodoltaan pullistunut ja länsipuolella on etelä amerikkaa kohti kurottava pitkulainen antarktiksen niemimaa etelämannerta ja sitä ympäröivää merialuetta ja saaria eteläisen leveyspiirin eteläpuolella kutsutaan yhteisnimityksellä antarktis etelämanner jaetaan kahteen monin tavoin erilaiseen puoliskoon länsi etelämantereeseen ja itä etelämantereeseen länsipuoli on kokonaan maapallon läntisellä pallonpuoliskolla ja itäpuoli suurimmaksi osaksi itäisellä niiden luonnollisena rajana voidaan pitää transantarktisia vuoria itä etelämanner on etelämantereen puoliskoista selvästi suurempi pinta alaltaan australian kokoinen sen pohjoisrannikko kulkee melko tarkalleen eteläisen napapiirin mukaisesti pituusasteiltaan se sijaitsee afrikan aasian ja australian tasolla itä etelämantereen peruskallio on muinaista ja vakaata prekambrista kalliota ja se on merenpinnan yläpuolella kallion päällä on keskimäärin kahden kilometrin paksuinen jäätikkö jossa on prosenttia kaikesta etelämantereen jäästä rannikoilla on hiukan paljasta maata itä etelämantereen maa alueet ovat myötäpäivään luettuna kuningatar maudin maa enderbynmaa kemp land mac robertsonin maa princess elisabeth land kuningatar maryn maa wilkesinmaa adlienmaa george v land ja oates land itä etelämannerta reunustavat davisinmeri ja dumont d urvillen meri länsi etelämanner sijaitsee pituusasteiltaan amerikan ja uuden seelannin välissä kansainvälisen päivämäärärajan itäpuolella siihen kuuluu antarktiksen niemimaa jonka pohjoisosat ovat koko etelämantereen pohjoisimpia osia länsi etelämantereen maa alueita ovat ellsworthinmaa ja marie byrdin maa sitä rajaavat merenlahdet rossinmeri ja weddellinmeri muita reunameriä ovat amundseninmeri ja bellingshauseninmeri suurin osa länsi etelämantereen kallioperästä on merenpinnan alapuolella keskimäärin metriä sen ilmasto on lauhempi kuin itäpuoliskon sen kallioperä on nuorempaa se on vuoristoisempaa ja siellä on aktiivisia tulivuoria etelämantereen sisämaassa eteläisen leveysasteen kohdalla on maantieteellinen etelänapa sen ympäri päivän jaksoissa metrin etäisyydellä kiertää maan pyörimisakselin eteläpää etelämantereella tai sen läheisyydessä sijaitsee myös maapallon magneettinen etelänapa joka liikkuu jatkuvasti geomagneettisen etelänavan sijainti on etelämantereen luoksepääsemättömyyden napa eli kohta josta on pisin matka lähimmälle rannikolle sijaitsee kohdassa etelämantereella sijaitsevat kaikki maapallon aikavyöhykkeet tutkimusasemilla käytetään usein emämaan aikaa mukavuussyistä etelämantereella on useita suuria vuoriketjuja transantarktiset vuoret ulottuvat kilometrin pituudelta cape adaresta tyynenmeren eteläpuolelta coats landiin atlantin puolelle antarktiksen niemimaan vuorikeju on kilometriä pitkä kun etelämanner oli vielä yli miljoonaa vuotta sitten yhteydessä australiaan niemimaan vuoriketju oli yhteydessä australian itäosien vuoriketjuun etelämantereen korkein huippu on metrin korkuinen vinsonin massiivi ellsworthinvuorilla lähellä weddellinmerta etelämantereen vuoristoja näiden lisäksi on huomattava määrä vuoria ja muita pinnanmuodostumia jotka ovat lumen ja jään alla peitossa monet paikat ja luonnonmuodostelmat on nimetty tutkimusmatkailijoiden ja entisaikojen hallitsijoiden mukaan etelämantereen pysyvä jää peittää noin miljoonaa neliökilometriä koko mantereesta mannerjäätikkö peittää noin prosenttia rannikolla on lisäksi suuria jäälauttoja jäävuoria ja merijäätä etelämantereen mannerjäätikkö on keskimäärin kilometriä paksua paksuimmillaan se on mantereen itäpuolella metriä etelämantereen jäähän on sitoutunut prosenttia maapallon makeasta vedestä jääkupoli on niin paksu että se peittää mantereen useimmat vuoret ja vuoristot suuri osa mantereen itäosan jään alla olevasta maasta on merenpinnan yläpuolella mutta länsipuoliskon kallio on suurelta osin merenpinnan alapuolella painava mannerjäätikkö on painanut maankuorta alemmas ilman jääpeitettä etelä manner nousisi keskimäärin metriä merenpinnan ylle etelä mantereen jäätikön kylmässä ytimessä syntyy jäätä ilmassa olevan kosteuden tiivistyessä syntyvistä lumikiteistä reunalla jäätä syntyy enemmän matalapaineiden tuomasta lumesta maahan tulee mantereen keskellä lunta millimetriä vuodessa etupäässä härmästä ja ilman kosteuden tiivistymisestä lumi muuttuu jääksi noin metrin syvyydessä jään synty kerrostumalla vie aikaa vuotta etelä mantereen jää virtaa hitaasti mutta nopeus kiihtyy reunoja kohti mannerjäätikön keskustassa virtaus on vain noin luokkaa metri vuodessa lambertin jäätikkö virtaa alkupäässä metriä vuodessa ja loppupäässä kilometrin päässä merellä olevassa kielekkeessä yhden kilometrin vuodessa jään virtaus johtuu siitä että se muuttuu sitkaaksi ja siirappimaiseksi suurissa paineissa jotka syntyvät jäätikön omasta painosta joissain etelä mantereen osissa lähellä rannikkoa on niin sanottuja kuivia laaksoja joissa ei ole jäätä koska ympäröivät vuoret pysäyttävät jäätikön ja haihdunta on suurempi kuin sadanta suurimpia kuivien laaksojen alueista ovat larsemanin ja vestfoldin kukkulat bunger hills ja mcmurdon kuivat laaksot etelämantereen rannikolla etenkin lahdissa on laajoja jäähyllyjä ne muodostuvat paksusta ja kelluvasta jäästä ja ne kasvavat kun jäätä valuu sisämaasta rannikolle joskus myös lumisateista ja jäätyvästä vedestä korkeimmat jäähyllyt ovat paksuudeltaan jopa metriä jäähyllyjen pinnalla on lunta metriä pinnan alla lumijäätä metrin syvyydessä jäätä suurimpia jäähyllyjä ovat rossin jäähylly ja filchnerin jäähylly rossin jäähyllyn ala on neliökilometriä ja filchnerin jäähyllyn neliökilometriä jäähyllyistä irtoaa toisinaan suuria ja pieniä jäävuoria jotka lähtevät ajelehtimaan kohti pohjoista ja lopulta sulavat etelämannerta ympäröivä meri alkaa jäätyä syksyllä ensin weddellinmerellä seuraavaksi rossinmerellä ja bellingshauseninmerellä talven aikana merijää laajenee noin neljä kilometriä joka päivä rannikon jää pysyy kiinni mantereessa mutta kauempana on ajojäätä talven lopulla lokakuussa merijää ulottuu kilometrin päähän rannikosta ja sen pinta ala on miljoonaa neliökilometriä selvästi enemmän kuin itse mantereen jää on paksuimmillaan keskimäärin yhden metrin paksuista paikoin jopa metriä kesän loppuun mennessä suurin osa merijäästä on sulanut ja enää neljä miljoonaa neliökilometriä on jäljellä vain weddellinmerellä ja bellingshausenin merellä on vanhempaa kuin yhden vuoden ikäistä jäätä etelämannerta ympäröi polaaririntama ja leveysasteiden välissä sen eteläpuolella meriveden lämpötila laskee jyrkästi etelämantereella on järviä niin jäätikön pinnalla kuin jäätikön allakin jäätikön yläpuolisia sulia järviä muodostuu mantereen reuna alueille jäätikön pinnan painaumiin kesäisin jäätikön sulamisvedestä kun jäätikön pintajää on riittävän märkää ja vettä läpäisemätöntä tällaiset pintajärvet yleensä jäätyvät talveksi jäätikön alta on löydetty järviä vuoteen mennessä kappaletta niistä suurin on vostok joka on km ja satoja metrejä syvä suurin osa jäätikön alaisista järvistä sijaitsee alueilla jossa jää virtaa hitaasti tai jäätikön jakokohdissa järvet ovat yhteydessä toisiinsa jokien kautta jotkin järvet ovat olleet eristyksissä jopa miljoonan vuoden ajan ja niissä saattaa olla ainutlaatuista elämää jäätikön alaiset järvet sijaitsevat keskimäärin kolmen kilometrin paksuisen jään alla niitä pitää sulana mahdollisesti geoterminen lämpö sulat järvet nopeuttavat yläpuolisen jäätikön valumista pienentäessään jäätikön alareunan kitkaa suurimmat joet joissa liikkuu virtaavaa vettä ovat onyx ja alph etelämantereen taivaalla esiintyy revontulia etelä mantereen kuiva ilmasto tarjoaa ihanteelliset olosuhteet tähtitaivaan havainnointiin valon infrapuna alueella etelämantereen ilmakehän otsonikerroksessa havaittiin vuonna synteettisten kemikaalien aiheuttama aukko jonka kautta auringon ultraviolettisäteilyä pääsee maahan vuonna aukko oli kasvanut koko mantereen laajuiseksi etelämantereelta löytyy helposti avaruudesta pudonneita meteoriittieja sillä miljoonien vuosien aikana pudonneet meteoriitit ovat yleensä helposti näkyvillä jään pinnalla maankuori on etelämanterella yhtä paksua kuin muuallakin maapallolla noin kilometriä lännessä ja kilometriä idässä maankuori on niin vakaata että maanjäristyksiä ei esiinny joidenkin tulivuorten seutuja lukuunottamatta mantereen itäpuoliskon prekambrisen kauden kilpi kuului samaan kilpeen intian madagaskarin länsi australian ja eteläisen afrikan kanssa sen kivi on paikoin miljardia vuotta vanhaa mantereen länsipuolisko koostuu useasta pienestä laatansirpaleesta jotka ovat sulautuneet yhteen seudulla on poimuvuoristoja ja tulivuoria etelämanner on muodostunut useiden laattojen yhteentörmäysten vaikutuksesta sen vuoriketjut nousivat kun laatat törmäsivät ja ajautuivat toistensa alle läntisen puoliskon mannerliikunnot ovat huomattavasti nuorempia kuin itäisen puoliskon antarktiksen niemimaa muodostui vulkaanisena kaarena mesotsooisella kaudella miljoonaa vuotta sitten etelämanner oli aikoinaan osa gondwanan jättiläismannerta mutta alkoi sitten ajautua etelään uusi seelanti erkaantui etelämantereen länsipuoliskosta miljoonaa vuotta sitten australia irtautui siitä miljoonaa vuotta sitten ja etelä amerikka miljoonaa vuotta sitten rossinmeren seudun ja marie byrdin maan tulivuoritoiminnassa näkyy merkkejä siitä että manner olisi jakaantumassa kahtia etelämantereella on muun muassa hiiltä ja rautamalmia joskin niiden hyödyntäminen olisi hyvin vaativaa mannerjään ja suurten etäisyyksien vuoksi kaupallinen kaivostoiminta kuitenkin kiellettiin toistaiseksi vuonna voimaan tulleella sopimuksella sopimus tulee uudelleen arvioitavaksi vuonna etelämanner on maapallon kylmin manner koska auringonvalo tulee sinne pienemmässä kulmassa kuin muille mantereille jo eteläisen leveyspiirin kohdalla rossin jäälautan reunalla länsi etelämantereella auringonvalon intensiteetti on vain prosenttia päiväntasaajan saamasta auringonvalosta kesällä kun eteläinen pallonpuolisko on kallistunut aurinkoa kohti aurinko paistaa etelämantereella vuorokauden ympäri mutta talvella on pitkä kaamos etelämantereen paksut ja laajat jäätiköt sekä merivirtoihin vaikuttavat maamassat pitävät etelämantereen paljon kylmempänä kuin pohjoinen napa alue etelä mantereen kylmin kuukausi on alueesta riippuen kesä heinä elo tai syyskuu ja lämpimin joulu tammi tai helmikuu lauhimmankin kuukauden keskilämpötila jää nollan alapuolelle sisämaassa kesälämpötilan maksimi on alimmillaan minus astetta mantereen lämpimintä seutua on antarktiksen niemimaa jossa voi olla keskikesällä jopa astetta talvella sisämaassa on minus stä minus ään asteeseen rannikolla minus stä minus een etelämantereen ja koko maailman kylmyysennätys minus celsiusasteetta mitattiin venäläisellä vostok tutkimusasemalla heinäkuuta etelämantereen lämpöennätys astetta mitattiin helmikuussa esperanzan tutkimusasemalla etelämanner on maailman kuivin aavikko ja yhtä laaja kuin saharan aavikko vuoden aikana sataa noin millimetriä sisämaassa vain millimetriä keskisademäärä on millimetriä minimi millimetriä ja maksimi rannikolla millimetriä laajalla alueella mantereen keskustassa sataa alle jopa vain millimetriä etelä mantereen kylmä ilma sisältää hyvin vähän vesihöyryä noin miljoonasosan päiväntasaajan määrästä mutta suhteellinen kosteus on kylmyyden takia keskimäärin prosenttia jäätikön yllä havaitaan ilman kosteudesta tiivistyviä jääkiteitä joita liikkuu ilmavirtausten mukana ja jotka voivat vaikeuttaa horisontin erottamista muuten etelä mantereen ilma on kuulas ja kirkas etelämanner on maailman tuulisin paikka kovimmat katabaattiset tuulet puhaltavat rannikoilla voimakkaimmillaan jopa kilometriä tunnissa etelämanner on vaikea elinympäristö koska siellä on kylmää ja kuivaa sekä talvisin yhtäjaksoisesti pimeää eniten elämää on mantereen pohjoisimmissa osissa selkärankaisia maaeläimiä ei ole mutta esimerkiksi hylkeet pingviinit ja jäämyrskyliitäjä tulevat maalle lisääntymään selkärangattomista eläimistä punkkilajeja on hyppyhäntäisiä äyriäisiä sukkulamatoja karhukaisia kuusi ja rataseläimiä mikroskooppisia selkärangattomia elää paikoilla joissa on kosteutta kuten järvissä antarktiksen niemimaalta on löydetty kaksi siemenkasvia antarktiksenlauha ja kohokkikasvi colobanthus uitensis lähellä rannikkoa kasvaa harvakseltaan sammalta jäkälää levää ja maksasammalta sammalia ja niiden sukulaislajeja kasvaa noin lajia ja jäkäliä noin itä etelämantereen jäätiköllä ja etelänavalla ei kasva lainkaan kasveja etelämantereella oli monipuolinen luonto silloin kun manner ei vielä ollut ajautunut etelänavan kohdalle ja joutunut eristyksiin kylmien merivirtojen sisään ilmasto oli tuolloin lämmin ja kostea ilmaston muuttuessa kylmäksi viimeisten miljoonan vuoden aikana siellä tapahtui yksi maapallon historian suurimmista sukupuuttoaalloista paksun jääpeitteen vuoksi etelämantereelta on vaikea löytää fossiileja korkeiden leveysasteiden kasvillisuuden täytyi sopeutua matalalta tulevaan niukkaan valoon puiden lehdet esimerkiksi saattoivat laskeutua rungon suuntaisesti jotta ne saivat kerättyä mahdollisimman paljon valoa etelämantereen avoimissa metsissä eli paljon dinosauruksia pussieläimiä eli etelämantereella vielä miljoonaa vuotta sitten antarktiksen niemimaalta on löydetty miljoonaa vuotta sitten eläneen lentokyvyttömän jättiläislinnun fossiileja silloin kun etelämanner oli vielä maayhteydessä etelä amerikkaan ja australiaan moni eliölaji siirtyi sen kautta lännestä itään mantereelta toiselle etelämantereella ei ole asutusta lukuun ottamatta muutamaa kymmentä kansainvälistä tutkimusasemaa joilla työskentelee samanaikaisesti kaikkiaan muutama tuhat asukasta ensimmäinen etelä mantereella syntynyt ihminen oli vuonna argentiinan esperanza tutkimusasemalla syntynyt emilio palma ensimmäiset uskaliaat matkailijat saapuivat etelämantereelle luvulla newyorkilainen lars eric lindblad aloitti säännöllisen matkailutoiminnan vuonna kuljetettuaan matkailijoita laivalla etelä amerikasta sen jälkeen matkailijat ovat joko purjehtineet etelämantereen rannikoille laivoilla tai lentäneet mantereen yli lentokoneilla mantereelle järjestetään myös vaelluksia ja kiipeilyretkiä suurin osa tulijoista rantautuu kesäaikana antarktiksen niemimaalle tai sen rannikon saarille talvella jäät estävät rantautumisen mantereella ei ole hotelleja mutta tutkimusasemilta voi ostaa lahjatavaroita matkailu on tiukasti säänneltyä jotta se ei aiheuttaisi minkäänlaista vahinkoa ympäristölle kesällä etelämantereelle rantautui noin matkailijaa brittiläinen tutkimusmatkailija james cook purjehti vuonna eteläisen napapiirin eteläpuolelle mutta ei tarpeeksi etelään nähdäkseen etelämantereen rannikkoa manner havaittiin ilmeisesti ensimmäisen kerran tammikuun lopussa kun thaddeus von bellingshausen havaitsi erittäin korkean jäärinteen ja edward bransfield näki korkeita lumen peittämiä vuoria kapteeni john biscoe purjehti vuosina etelämantereen ympäri ja löysi muun muassa enderbynmaan ja grahaminmaan james clark ross löysi vuosina muun muassa rossinmeren vuonna alkoi niin sanottu etelänaparetkien sankariaika jolloin parinkymmenen vuoden aikana useat retkikunnat vaaroista huolimatta tutkivat mannerta ja saavuttivat myös etelänavan vuonna robert falcon scott ja ernest shackleton pääsivät kilometrin päähän etelänavasta vuonna shackletonin johtama retkikunta pääsi kilometrin päähän etelänavasta vuonna scott ja norjalainen roald amundsen lähtivät eri paikoista kohti etelänapaa amundsenin retkikunta saavutti etelänavan ensimmäisenä joulukuuta ja myös selvisi takaisin onnistuneesti myös scottin retkikunta pääsi etelänavalle asti mutta kaikki miehet kuolivat paluumatkalla kuolema koitui vuosisadan alussa monen muunkin uskaliaan rekikunnan kohtaloksi ensimmäisenä etelämantereen yli lensi richard e byrdin johtama retkikunta marraskuussa vivian fuchsin johtama retkikunta ylitti vuonna ensimmäisenä koko mantereen britannia perusti sodan aikana vuonna etelämantereen ensimmäisen pysyvän tukikohdan myöhemmin se muutettiin tutkimusasemaksi etelämantereella on nykyisin monen eri valtion perustamia tutkimusasemia kuten amundsen scott etelänavalla ja vostok mantereen itäosan keskustassa niillä tutkitaan muun muassa etelämantereen jäätä ja lunta merta kiviä ja säätä sekä avaruutta etelä manner ja sen läheisyydessä olevat saaret eivät kuulu minkään valtion alueisiin norja ranska australia uusi seelanti chile argentiina ja yhdistynyt kuningaskunta ovat kuitenkin vaatineet sieltä alueita kolme viimeksi lueteltua osittain samoja alueita kaikki nämä alue vaatimukset koskevat kahden pituuspiirin välisiä sektoreita mantereella ja antarktisessa saaristossa marie byrdin maan kohdalla olevaa sektoria ei mikään valtio ole vaatinut vuonna alle kirjoitetun antarktiksen sopimuksen mukaan etelämanner ei kuulu yhdellekään maalle vaan se on tarkoitettu ainoastaan tieteelle ja tutkimukselle etelämantereella noudatettavan lain säätää vuosittain maan ryhmä antarktiksen sopimuksen pohjalta lakikohdista tulee kaikkia näitä maita sekä tarkkailijamaata sitovia kun jokaisen maan lakijärjestelmä on hyväksynyt ne edie brickell s maaliskuuta dallas texas on yhdysvaltalainen laulaja lauluntekijä brickell syntyi dallasissa vuonna hän liittyi vuonna new bohemians yhtyeeseen ja kirjoitti sille lauluja seuraavien vuosien aikana edie brickell new bohemians yhtyeen esikoisalbumi shooting rubberbands at the stars oli suurmenestys ja myös kriitikkojen arvostama yhtyeen toinen albumi ei menestynyt ja yhtye hajosi brickell meni naimisiin muusikko paul simonin kanssa ja sai lapsen tauon jälkeen brickell julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa picture perfect morning seuraava studioalbumi oli volcano new bohemians palasi yhteen albumille stranger things brickellin kolmas sooloalbumi edie brickell ilmestyi vuonna steve martinin kanssa tehty love has come for you toi brickellille grammy palkinnon kaksikko kirjoitti sen jälkeen yhdessä musikaalin bright star joka sai ensi iltansa elektro joka on lyhennys sanoista electro funk tunnetaan myös nimillä robot hip hop ja electro hop on musiikin tyylilaji joka kehittyi luvulla yhdysvalloissa ja japanissa tyylin juuret ovat ennen kaikkea kraftwerkin tuotannossa ja funkmusiikissa toisin kuin esimerkiksi aikaisempien hip hop äänitteiden jotka olivat lähempänä diskoa yksi ensimmäisistä elektrolevyistä oli afrika bambaataan vuoden single planet rock joka samplasi reiluin ottein kraftwerkin trans europe express kappaletta elektrolle tyypillisiä muista genreistä erottuvia piirteitä ovat muun muassa epätasaisempi breakbeat rytmi useammin kuin suora biitti sekä hyvin konemaiset ja luonnottoman kuuloiset äänet usein elektrossa käytetään vokooderia tai tr rumpukonetta tai sen sampleja nykyään elektron käsite saatetaan alkuperäisen merkityksensä lisäksi yhdistää myös muun muassa luvun retrodiskoon sekä monentyyppiseen rock ja popmusiikin kanssa flirttailevaan elektroniseen musiikkiin elektron sekoittaa hyvin helposti electro houseen epilepsia on krooninen neurologinen sairaus jolle on tunnusomaista toistuvat ennalta arvaamattomat tajuttomuus kouristuskohtaukset tai tajunnan hämärtymiskohtaukset epileptinen kohtaus on ohimenevä aivotoiminnan häiriö jonka syynä on poikkeava purkauksenomainen aivosähkötoiminta ja joka saattaa levitä pahimmassa tapauksessa koko aivojen alueelle epilepsiaa tavataan myös eläimillä epileptinen kohtaus on yleisin aivokasvaimen aiheuttama alkuvaiheen oire jota esiintyy puolella aivokasvainpotilaista joista lapsia noin suomessa on toiminut vuodesta lähtien epilepsiapotilaiden ja heidän omaistensa etuja ajava valtakunnallinen epilepsialiitto epilepsiaa tutkiva tieteenala on epileptologia epilepsia voidaan luokitella häiriö aivojen hermosolujen sähköisessä toiminnassa voi johtua solujen vaurioitumisesta geneettisestä aivosolujen toimintahäiriöstä tai aivokasvaimesta aivosolujen vaurioituminen on voinut tapahtua esimerkiksi sikiöaikana tai synnytyksessä aivosolut ovat voineet tietyllä aivojen alueella kehittyä tai järjestyä toisiinsa nähden poikkeavasti myös alkoholin liikakäyttö saattaa aiheuttaa epileptisiä kohtauksia jos taustalla ei ole aivovammaa tai runsasta alkoholinkäyttöä noin viidenneksellä aikuisiällä alkaneista epileptisistä kohtauksista kärsivillä löytyy aivon tai keskushermoston syöpä vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan on saatu viitteitä siitä että epilepsia saattaa johtua aivoissa käynnissä olevista tulehduksellisista prosesseista epilepsia voi olla myös seurausta päähän kohdistuneesta voimakkaasta usein tajuttomuuteen johtavasta iskusta myös aivokasvaimet aivoverisuonimuutokset aivoveren kiertohäiriöt hydrokefalia tai aineenvaih dunnan häiriöt voivat olla epilepsian syynä on olemassa viitteitä siitä että epilepsia olisi yhteydessä autismin kirjon genotyyppeihin epilepsia on tavallista yleisempää autisteilla ja epilepsiaa sairastavilta löytyy selvästi muuta väestöä enemmän aspergerin ja kannerin oireyhtymään viittaavia oireita epileptinen kohtaus kestää sekunneista useisiin minuutteihin kohtausten tyyppi vaihtelee paljon ihmisten välillä kohtaukset ilmenevät useimmin muutaman sekunnin mittaisina toimintojen pysähtymisinä tai toimintakyvyn alentumina vakavammissa tapauksissa oireita ovat esimerkiksi kaatuminen koko vartalon ja raajojen kouristelu minuuttien ajan tai kirkuminen usein suusta erittyy myös vaahtoa joskus epilepsiaa sairastava ihminen voi satuttaa itsensä kohtauksen aikana esimerkiksi kaatuessaan yllättäen jossain tapauksissa epilepsiaa sairastava pystyy muutamia sekunteja tai aikaisemmin ennen kohtausta ennustamaan tapahtuvan tuntemalla ns auran esimerkiksi silmät eivät tottele silmien ollessa kiinni näkyy erilaisia valoilmiöitä jne epilepsiakohtauksen sattuessa kohtausta ei saa estellä kohtauksen saaneen päätä pitää suojata riski vammautua tai kuolla on merkittävä kun kohtaus on kestänyt enemmän kuin minuuttia pitkittynyt epileptinen kohtaus eli status epilepticus on hengenvaarallinen tila sen kehittymisen riski kasvaa epilepsiakohtauksen kestäessä yli minuuttia on arvioitu että noin prosenttia status epilepticukseen joutuvista on jo aiemmin todettuja epileptikkoja keskimäärin prosenttia status epilepticus potilaista kuolee kuukauden kuluessa kohtauksen päättymisestä kuolleisuus vaihtelee merkittävästi eri ikäryhmien välillä ja monilla status epilepticukseen joutuneilla on ilmennyt myöhemmin erilaisia jälkioireita status epilepticus saattaa ilmetä myös poissaolokohtauksina jotka kestävät muutamasta tunnista vuorokausiin oireiden laukaiseva tekijä vaihtelee yksilöittäin sairauskohtauksen voivat laukaista erilaiset välkkyvät valot tai tietokoneen ruudulla näkyvät graafiset efektit japanissa pokmon piirrossarjassa ollut graafinen efekti porygon jaksossa aiheutti lapselle samanaikaisesti epilepsiakohtauksen kaikille soitettiin ambulanssi mutta vain vietiin sairaalaan muut toipuivat ambulanssimatkan aikana kaksi lapsista joutui viettämään sairaalassa kaksi viikkoa tämän jälkeen pokmon oli neljän kuukauden ajan tauolla japanissa epileptiset kohtaukset ovat mahdollisia myös henkilöillä jotka eivät sairasta epilepsiaa tällöin niiden aiheuttajana saattaa olla esimerkiksi pitkäaikainen valvominen stressi eräät lääkkeet tai runsas alkoholin kulutus oireita voidaan hoitaa lääkkein vagusstimulaattorilla ketogeenisen ruokavalion tai toisinaan myös leikkauksen avulla epilepsian lääkehoidossa voidaan oireista riippuen käyttää muun muassa seuraavia lääkkeitä karbamatsepiini okskarbatsepiini valproaatti pregabaliini lamotrigiini gabapentiini tiagabiini topiramaatti levetirasetaami fenytoiini klonatsepaami klobatsaami natriumvalproaatti valtaosa saadaan hoidetuksi lääkkein kohtauksettomiksi noin viidesosalle sairastavista lääkkeistä ei ole kuitenkaan apua epilepsialääkkeet aiheuttavat lisäksi osalle potilaista esimerkiksi väsymystä muistivaikeuksia raivokohtauksia tai käsien tärinää epilepsialääkkeet kaksinkertaistavat myös itsemurhariskin epilepsialääkkeiden on todettu lisäävän myös riskiä saada sydänkohtaus sekä sairastua alzheimerin tautiin tai sairastua muunlaiseen dementiaan ketogeenisestä dieetistä on löytynyt myös apu silloin kun lääkkeet eivät ole auttaneet ollenkaan vaikeahoitoisen epilepsian hoidossa on käytössä myös elektroniikkaa aivojen sähkötasapainoa tasoittamaan on kehitetty kehoon implantoitava niin sanottu vagusstimulaattori joka lähettää hetkittäin sähköimpulsseja vagushermoon osaa potilaista voidaan auttaa leikkauksella jossa kohtauksia aiheuttava aivoalue poistetaan epilepsia luokiteltiin psykiatriseksi sairaudeksi vielä luvulla jolloin epilepsiaa sairastavia saatettiin jopa sulkea laitokseen terapeutit väittivät luvulla parantaneensa epilepsiapotilaita psykoanalyysin avulla suomessa epilepsia joka ei johtunut ulkoisesta syystä oli vielä luvulla este avioliitolle mutta tasavallan presidentti saattoi antaa epileptikolle poikkeusluvan avioliiton solmimiseen ruotsissa epilepsiaa sairastavat pääsivät naimisiin vain jos suostuivat steriloitaviksi yksittäisen epileptisen kohtauksen jälkeen määrätään euroopan unionissa kuukauden ajokielto jos tehtyjen selvitysten perusteella epilepsiadiagnoosia ei aseteta lääkitykselle ei nähdä tarvetta eikä kohtauksen voida arvioida olleen sekundaarinen aivojen sairaudelle tai vammalle kohtauksien toistuvuuden tai muiden stabiilien aivosairauksien esimerkiksi aivoinfarkti tai kontuusioarpi seurauksena kiellon pituus on kuukautta ja etenevän aivosairauden löydyttyä kielto on lääkärin harkinnan mukaan tätä pidempi kansainvälinen epilepsialiitto eli ibe perustettiin ja suomalainen epilepsialiitto kuuluisista henkilöistä esimerkiksi paavalin on epäilty sairastaneen epilepsiaa fjodor dostojevskillä oli epilepsia ja hän käsittelee aihetta useimmissa tunnetuimmista romaaneistaan epilepsiaa esiintyy myös eläimillä koiralla se on yleisin hermostollinen ongelma ja sitä on keskimäärin noin yhdellä prosentilla koirista mutta osuus vaihtelee roduittain ja sukulinjoittain ja muun muassa suomenpystykorvalla sitä esiintyy keskimääräistä yleisemmin virheenkorjauskoodi ecc on informaatioteoriassa koodi jossa jokainen datasignaali noudattaa tiettyjä rakennesääntöjä tällöin virhetilanteet voidaan havaita automaattisesti edac tarkoittaa virheen ja havaitsemista ja sen korjaamista virheenkorjausta varten tietokoneen muistipiireihin voidaan lisätä ylimääräisiä muistikennoja muistikennojen lisäys ei onnistu ellei piirisarja tue tätä harva on valmis maksamaan muistikennojen lisähinnasta aiheutuvan kustannuksen kotikoneeseensa joten virheenkorjauskoodi on käytännössä käytössä verkkopalvelimissa ja muissa kriittisissä kohteissa yksinkertainen esimerkki virheitä korjaavasta koodista on bitin toistokoodi tätä koodia käytettäessä kanavaan lähetetään peräkkäin n kpl nollia kun halutaan välittää vastaanottajalle bittitila ja vastaavasti n kpl ykkösiä kun halutaan välittää bittitila tämän koodi muodostuu siis koodisanajoukosta jos kanavan kautta kulkeneessa koodisanassa alle puolet biteistä on vaihtanut tilaansa koodisana on mahdollista tunnistaa virheitä korjaavien koodien teoriassa keskeinen käsite on koodin minimietäisyys kahden samanpituisen koodisanan välisellä etäisyydellä tarkoitetaan niiden kohtien lukumäärää joissa ne eroavat toisistaan esimerkiksi binäärisanojen ja välinen etäisyys on kolme koodin minimietäisyydellä tarkoitetaan pienintä arvoa minkä kahden eri kyseiseen koodiin kuuluvan koodisanan välinen etäisyys voi saada koodin määrittämiseksi valitaan yleensä ensimmäiseksi jokin aakkosto merk hyvin usein käytetään binääriaakkostoa kaikkien pituisten aakkoston sanojen joukkoa merkitään tavallisesti koodi jonka pituus on saadaan valitsemalla jokin ei tyhjä osajoukko koodisanojen ja välinen hamming etäisyys on koodin minimietäisyys on helposti todetaan että koodin jonka sanojen lukumäärä on minimietäisyyden laskemiseen tarvitaan yleisessä tapauksessa koodisanojen vertailua koodi kykenee korjaamaan virhettä jos koodisanakeskiset säteiset pallot ovat erilliset eli yhteispisteettömät koodin virheenkorjauskyky saadaan kun valitaan maksimaaliseksi koodia sanotaan täydelliseksi pituiseksi virhettä korjaavaksi koodiksi jos koodisanakeskiset säteiset pallot ovat yhteispisteettömät ja täyttävät koko avaruuden lineaarisia koodeja muodostettaessa aakkostoksi valitaan jokin äärellinen kunta missä on kunnan alkioiden lukumäärä eli kunnan kertaluku lineaariset koodit ovat vektoriavaruuden lineaarisia aliavaruuksia emolevy on tietokoneen keskeinen piirilevy johon tietokoneen muut osat kiinnitetään ja jonka avulla muut osat kommunikoivat osa näistä osista on juotettu emolevyyn kiinni integraatio voi vähentää valmistuskustannuksia yksinkertaistaa valmistusta ja parantaa suorituskykyä tapauksesta ja ratkaisusta riippuen järjestelmäpiirit eivät tarvitse ulkoisia siltapiirejä lainkaan nykyään emolevylle on usein integroitu myös verkko ohjain sekä äänikortti aiemmin integroitu näytönohjain löytyi vain halvimmista emolevyistä ja ne olivat laadultaan vaatimattomia nykyisin integroitu näytönohjain sisältyy moniin sellaisiinkin emolevyihin jotka on tarkoitettu tehokkaisiin kokoonpanoihin integroitujen näytönohjaimien kuvanlaatu on nykyisin useimmiten hyvä mutta niiden suorituskyky on silti liian vaatimaton esimerkiksi pelikäyttöön suorituskykyä vaativa käyttäjä joutuu siis yhä hankkimaan erillisen näytönohjaimen mutta joissakin kokoonpanoissa integroidun näytönohjaimen laskentatehoa voidaan hyödyntää erillisen näytönohjaimen rinnalla suorittimille on saatavilla useita erilaisia jäähdytysratkaisuja nykyisissä henkilökohtaisissa tietokoneissa perusmenetelmä on ilmajäähdytys ja vaihtoehtoina ovat nestejäähdytys sekä peltier elementti käyttötarpeen mukaan emolevyllä on prosessorituulettimen vaatimat virtaliittimet joiden kautta prosessorituulettimen pyörimisnopeutta voidaan säädellä suorittimen käyntilämpötilan mukaan emolevyjen agp ja pci express väylä näytönohjainväylä toimivat perinteisesti tai voltin jännitteellä nykyiset näytönohjaimet voivat käyttää huomattavan virtamäärän esimerkiksi wattia joten näytönohjaimissa on näissä tapauksissa oma virtapistoke johon voidaan kiinnittää virtalähteestä tuleva molex tai pci express standardin lisävirtajohto etätyö on työtä joka tehdään kiinteän toimiston ulkopuolella esimerkiksi kotoa etäpisteestä hotellista tai liikkuvasta toimistosta käsin uusista tavoista organisoida työtä käytetään muun muassa nimityksiä etätyö etyö mobiili työ ja monipaikkainen työ yhteinen piirre näille on sähköisen tieto ja viestintätekniikan keskeisyys etätyön ymmärretään usein olevan vain kotona tehtävää toimistotyötä mutta monissa muissakin ammateissa esimerkiksi myyntiedustajat huoltoasentajat ym liikkuvat ammatit raja etätyön ja muun työn välillä hämärtyy tietoliikenneyhteyksien nopeuden ja peiton jatkuvasti parantuessa etätyöstä on tullut myös hajautettavampaa ja työtä tehdään liikkuvasti nykyisin etätyön rinnalla käytetään myös täsmällisempiä käsitteitä kuten hajautettu työ ja läsnätyö toimistotyössä säännöllinen etätyö on voitu järjestää niin että työntekijä tekee kaikki tai osan töistään työpaikan ulkopuolella käsiteltävä tietoaineisto välitetään yrityksen ja työntekijöiden tietokoneiden välillä esimerkiksi työnantajan järjestämän suojatun verkkoyhteyden vpn kautta ja kokoukset pidetään konferenssipuheluiden sekä erityisten virtuaalikokousohjelmien avulla etätyömahdollisuuden tarjoaminen työntekijälle edellyttää työnantajan vahvaa luottamusta työntekijään ja mahdollisuutta pilkkoa työ itsenäisesti suoritettaviin palasiin tietoammateissa on helpompi järjestää etätyön mahdollisuus kuin perinteisemmissä ammateissa etätyön mahdollisuus voidaan järjestää työntekijöille joiden työn tekeminen ei ole paikkaan sidottua nykyisin työntekijä voi olla tehokkaalla tavalla yhteydessä työnantajaansa tietoliikenneverkkojen avulla ja yhteydenpito onnistuu helposti kiinnostus etätyöhön alkoi luvun loppupuolella kun tietokoneiden halventuminen ja tietoliikenneyhteyksien kehittyminen vähensivät riippuvuutta työpaikan toimistoympäristöstä ihmiset halusivat työskennellä ainakin osan aikaa kotonaan mökeillään tai maatiloilla työntekijällä on etätyössä mahdollisuus jaksottaa työ pienempiin jaksoihin ja ottaa huomioon henkilökohtaiset ja ympäristölliset seikat etätyön kielteisenä puolena pidetään työ ja vapaa ajan mahdollista sotkeutumista ja työpaikan sosiaalisten suhteiden heikkenemistä suomi on eri tutkimusten mukaan yksi euroopan kärkimaita etätyösovelluksissa tarkkaa etätyön tekijöiden lukumäärää on mahdoton sanoa koska etätyön määritelmät vaihtelevat suuresti tutkimuksesta toiseen arviot vaihtelevat viidestä prosentista lähelle kahtakymmentä suurin etätöitä tekevistä aloista on hallinnon ala johon on helppo liittää etätyön mahdollisuus etätyön mahdollisuus kohdistuu myös selvästi selvemmin yksityiselle sektorille kuin kunnalliselle suomessa on vietetty vuodesta kerran vuodessa syksyisin kansallista etätyöpäivää jolloin suomalaisia kannustetaan kokeilemaan etätyötä esimerkiksi ympäristösyistä etätyöskentely voi asettaa haasteita työn johtamiselle mutta tärkeimpänä tekijänä etätyöskentelyn onnistumiselle voi pitää molemminpuolista luottamusta työntekijän ja esimiehen välillä enigma oli saksan toisessa maailmansodassa käyttämä sähkömekaaninen salauslaite jonka toiminta perustui pyöriviin salauskiekkoihin tarkkaan ottaen kyse on kokonaisesta salauslaitteiden perheestä sillä ajan myötä laitteesta kehitettiin useita eri malleja enigman keksijä arthur scherbius sai ensimmäisen enigmaan liittyvän patenttinsa enigma oli kaupallisessa käytössä luvun alusta alkaen ja sitä myytiin jopa ulkomaille asti saksan sotilasmalli wehrmachtin ja erityisesti laivaston enigma on näistä malleista kuuluisin saksan asevoimat ottivat koneen käyttöön seuraavasti merivoimat maavoimat ja ilmavoimat myös monet muut hallinnonalat kuten ss poliisi ja rautatiet käyttivät enigmaa helppokäyttöisyys ja salauksen oletettu vahvuus olivat tärkeimmät syyt laajaan käyttöön myös saksalaisten tarve lyödä mahdollinen vastustaja nopeasti pienellä miehen armeijalla korosti ajan voittamisen tärkeyttä salauksen automatisointi ja liikkeen mahdollistavaa sodankäyntiä radioiden käyttö salaus kuitenkin murrettiin ja tämä lyhensi ainakin teoriassa toisen maailmansodan kestoa arvioiden mukaan ainakin vuodella tätä lähinnä brittien työtä kutsuttiin nimellä operaatio ultra britit eivät paljastaneet tätä ennen kuin luvuilla suomessa enigma laite on nähtävissä hämeenlinnassa museo militariassa enigma on sähköisten ja mekaanisten osien muodostama kokonaisuus mekaaninen osio koostuu näppäimistöstä pyörivistä salauskiekoista sekä mekanismista joka pyörittää kiekkoja jokaisen näppäimenpainalluksen yhteydessä kiekkojen jatkuva pyöriminen saa aikaan uuden koodauksen jokaista näppäimenpainallusta kohden varsinainen salaus tapahtuu sähköisesti mekaaniset osat muodostavat jatkuvasti muuttuvan sähköisen virtapiirin kun näppäintä painetaan virtapiiri sulkeutuu ja lopulta yksi lampuista syttyy jolloin nähdään mikä kirjain vastaa alkuperäistä tekstiä itse viestittäminen tapahtui kuitenkin perinteisesti sähköttämällä morse koodilla joko lennättimen tai radion välityksellä enigman tuottama salattu teksti merkittiin muistiin kirjain kirjaimelta esimerkiksi paperille ja tämä koodattu sanoma annettiin varsinaiselle sähköttäjälle vastaanottopäässä sama tehtiin käänteisesti eräissä enigman versioissa oli tulostinosa enigma järjestelmän onnistui murtamaan ensimmäisenä puolan tiedustelupalvelu he onnistuivat pääsemään tutkimaan enigman rakennetta viikonlopun ajan puolan postilaitoksen suojissa saksalaisten huolimattomuuden takia juuri ennen hyökkäystä puolaan saksalaiset kuitenkin muuttivat koneen rakennetta vaikeammaksi tätä puolalaiset eivät enää pystyneet avaamaan poznain yliopistolla aloitettiin salakirjoitusmatematiikan kurssi vuonna ja siitä seurasi yksi suurimmista toisen maailmansodan tiedusteluvoitoista enigman murtaminen perustui uuden matematiikan muun muassa ryhmäteorian käyttöön salakirjoituksen avaamisessa enigman rakenteellinen heikkous oli että kirjain ei koskaan koodautunut itsenään mikä rajasi ratkaistavia vaihtoehtoja enigman käytössä tehtiin virheitä esimerkiksi käyttämällä kaavamaisia sanomamuotoja jolloin viestin laatu oli mahdollista arvata koodatun tekstin sijainnin perusteella vaikka täsmällinen sisältö ei ollut tiedossa ratkaisuyritykseltä voitiin näin olettaa saatavan tietynlainen tulos kuten kellonaika enigman käyttäjien virheitä olivat esimerkiksi asetusten yksinkertaiset koodiavaimet jotka osaksi johtuivat taistelun stressistä enigman murtaminen oli jatkuvaa kilpajuoksua saksalaisten järjestelmään tekemien muutosten ja puolalaisten murtoyritysten kanssa vuoden alussa oli tultu tilanteeseen jossa puolalaisten resurssit oli käytetty loppuun saksalaisten viimeisimmän muutoksen kompensoimiseksi olisi tarvittu kymmenkertaiset resurssit aiempaan nähden ja kesäkuuta puolassa järjestettiin tapaaminen jossa puolalaiset kertoivat ranskan ja ison britannian edustajille kaiken mitä tiesivät enigman avaamisesta enigman avaamisen salaisuus siirtyi liittoutuneille tiettävästi puolalainen matemaatikko marian rejewski mursi ensimmäisenä enigman salauksen saksalaiset matemaatikot olivat hyvin tietoisia menetelmän yhdestä pienestä heikkoudesta järjestelmä ei koskaan koodatessa antanut samaa merkkiä mikä sille syötettiin eli kirjoitettaessa syötteenä a se ei koskaan koodautunut a kirjaimeksi laskettiin kuitenkin että seikan hyödyntäminen salauksen purkamisessa vaatisi matemaattisia laskelmia joiden eri mahdollisuuksien läpikäyminen veisi enemmän kuin seitsemänkymmentä vuotta aikamäärä tarkistettava joten tällä heikkoudella ei olisi mitään käytännön merkitystä laskutikkujen ja mekaanisten käsilaskimien aikakaudella se oli turvallisuuden kannalta hyväksyttävää koska enigma ei koskaan koodannut mitään kirjainta samaksi kirjaimeksi oli mahdollista sovittaa rinnakkain salateksti ja oletettu selkoteksti ja etsiä niiden välisiä kohdistuksia joissa ei ole osumia engl crash tässä englanninkielisestä wikipediasta lainattu ja suomennettu taulukko jossa verrataan arveltua selkotekstiä engl crib salatekstiin lause keine besonderen ereignisse tarkoittaa kutakuinkin ei mitään raportoitavaa ja oli vakiomuotoisten tervehdysten ohella melko yleinen osa leipätekstiä vertaamalla arveltua selkotekstiä salatekstiin oli mahdollista selvittää katkelma enigman generoimaa avainvirtaa tai ehdokkaita sellaiseksi ehdokkaiden avulla voitiin eri tekniikoita käyttäen yrittää ratkaista mm todennäköisiä roottorien alkuasentoja ja järjestyksiä ja siten selvittää avainvirran alku ja loppu sekä purkaa toisia saman avainvirran osilla koodattuja viestejä mekaanisena laitteena enigma on deterministinen eikä se voi tuottaa kuin rajallisen määrän eri avainvirtoja eri lähtöpisteistä alkaen todennäköisesti yksikään viesti ei kuitenkaan olisi yhtä pitkä kuin enigman teoreettinen pisin kertaukseton avainvirta noin merkkiä joten todennäköisyys että saman viestin tai edes saman päivän tai koko viikon aikana avainvirta alkaisi alusta oli erittäin vähäinen avain saatettiin kuitenkin alustaa samana päivänä useamman kerran esimerkiksi toisen viestin purkamista varten kiireessä tapahtui myös vahinkoja esimerkiksi sama viesti saatettiin lähettää uudestaan samalla avainvirralla koodattuna mutta hieman eri sisällöllä tällaisia päällekkäisyyksiä engl depth havaittiin välillä syynä tavallisesti se että vastaanottaja ei saanut purettua viestiä ja pyysi lähettämään sen uudestaan jos kahden lähekkäisen viestin salateksti alkoi samalla merkkisarjalla mutta muuttui sitten voitiin arvella että viestit on koodattu samalla avaimella roottorien alkuasennot samat viestin alkaessa ja käsittelevät todennäköisesti samaa aihetta tästä eteenpäin voitiin viestien loppuosiin jälleen soveltaa oletettuja selkotekstejä päällekkäisyyksien analysointiin perustuva menetelmä oli tärkeämmässä asemassa lorenz salauksen purussa puolalaiset olivat kehittäneet mekaanisesta laskimesta sähköautomatisoidun version joka laski monikymmenkertaisesti nopeammin kuin käsin lukuja syöttämällä tämä bombe laite pommi lyhensi kyllä laskuaikaa muttei enää riittävästi kun saksalaiset luvulla kehittivät enigman järjestelmää yhä monimutkaisemmaksi laskentatehoa olisi pitänyt pystyä lisäämään monikymmenkertaiseksi ja bombe laitteita ei ollut riittävästi saksan hyökättyä puolaan ja miehitettyä maan kryptoanalyytikot pakenivat maasta ja kääntyivät englantilaisten puoleen englannissa kerättiin bletchley parkin kartanoon parhaat matemaatikot sekä koodinmurtajat ja heille annettiin riittävät henkiset ja materiaaliset resurssit bombe koneita konstruoitiin lukuisasti ja niille syötettiin jatkuvasti lisää raakamateriaalia todennäköisyysmatematiikkaan perustuen alkoi enigman toimintatavan logiikka paljastua haastetta lisäsi se että saksan sotavoimien eri osilla oli omat koodistonsa lisäksi pohjois afrikan voimilla oli oma koodiavaimistonsa sodan muuttuessa liikkuvaksi murron merkitys korostui keväällä saksan ilmavoimien enigma saatiin murrettua ensimmäisenä saksalaiset luottivat niin paljon enigman pitävyyteen että heillä oli tiettyjä yleisavaimia eri aselajeille annettavia yleisohjeita varten tämä yksinkertaisti koodaustyötä saman avainkombinaation toimiessa lukuisille eri yksiköille se yksinkertaisti myös koodinmurtamista sillä mitä enemmän on samalla avainkombinaatiolla annettua materiaalia sitä todennäköisemmin laskenta saa yhdellä avaimella koodattua materiaalia ja koodi murtuu ja teksti saadaan desiferoiduksi selväkieliseksi saksalaiset tekivät enigman käytössä virheitä ja näin taistelulaiva bismarckin sijainti saatiin toukokuussa selville sen takia että sen tiedustelulentäjä lähetti luftwaffen enigmalla viestin sen sijaan että hän olisi käyttänyt suojatumpaa laivaston kriegsmarinen enigmaa brittihävittäjä hms bulldog valtasi toukokuuta saksalaisen u sukellusveneen josta valtaajat saivat haltuunsa koodikirjoja ja käyttökuntoisen enigman britit kykenivät lukemaan luftwaffen enigmaa lähes reaaliajassa saksalaisilla oli kautta sodan useita kymmeniä koodiavaimia liittoutuneet saivat ne murrettua vuoden kuluessa niitä hyödynnettiin muun muassa sukellusveneiden tehdessä paikka ja tilanneilmoituksia päivittäin tällöin tiedettiin missä olivat sukellusveneiden muodostamat saattueiden etsintäketjut näitä tietoja hyödyntämällä pystyttiin sukellusveneet kiertämään mahdollisimman kaukaa kun yhdysvallat liittyi mukaan toiseen maailmansotaan joulukuuta saatiin heidän materiaalikapasiteettinsa suoraan käyttöön ja pystyttiin perustamaan saattuetukialusten ympärille hunter killer ryhmiä tuhoamaan sukellusveneitä näiden tietojen pohjalta koska saksalaiset luottivat salausjärjestelmään oletettiin voitavan kauko ohjata sukellusveneitä mahdollisimman tehokkaasti susilaumataktiikan rudeltaktik tehostamiseksi se perustui siihen että rajallinen määrä saattoaluksia paimensi laivasaattuetta jos yksi kaksi venettä hyökkäsi saattueen kimppuun saattoalukset voitiin keskittää niiden tuhoamiseen tai ainakin poishäätämiseen mutta amiraali dönitz arvioi että jos samana yönä saattueen kimppuun hyökkäisi venettä ei saattuesuoja riittäisi yhtäaikaisesti kaikkien torjumiseksi saattueen löytänyt sukellusvene ei hyökännytkään heti saattueen kimppuun vaan lähetti paikka suunta ja nopeusilmoituksen päämajaan sen mukaan ja varjostavan sukellusveneen kutsumajakan mukaan kaikki läheiset veneet kiirehtivät paikalle ja aloittivat iltayöstä yhteishyökkäyksen saattueen kauppalaivoja vastaan toukokuuhun taktiikka toimikin tuolloin ferranti ja raytheon olivat kehittäneet tutkan riittävän tarkaksi havaitsemaan pintakulussa kulkevat sukellusveneet pinta aluksista käsin radiota käyttävät veneet puolestaan voitiin peilata ilmasta käsin ja lähettää niiden kimppuun syvyyspommein aseistettuja kaukopommituskoneita on kuitenkin huomattava että saksalaisilla oli myös koodiavaimia joita ei koskaan sodan aikana saatu murretuksi ne olivat yksittäiskoodeja joita käytettiin sen verran harvoin ettei raakakoodimateriaalia kertynyt tarpeeksi todennäköisyyslaskennan perusteeksi tutkimus ja purkutoimintaa siirrettiin myös yhdysvaltoihin ilmeisesti vastoin englantilaisten toiveita säilyttää koodinmurtamisen salat ominaan yhdysvalloissa rakennettiin sata pitkälle kehitettyä bombe laitteen versiota yötä päivää käsittelemään siepattua koodimateriaalia se nopeutti koodien purkamista kriegsmarinen ja luftwaffen ohella myös maavoimat lähetti liikkuvassa sodankäynnissään valtavat määrät tietoa esimerkiksi joukkojen liikkeistä ammus ja muonatarpeistaan haavoittuneiden ja kaatuneiden määristä joukko osastoittain ym näistä saatiin tilastomatematiikkaa käyttämällä hämmästyttävän tarkka käsitys siitä mitä liittoutuneilla oli odotettavissa vastaansa missäkin paikassa ja minäkin aikana bletchley parkin ultra järjestelmän kuten koodinmurtamisen koodinimi liittoutuneiden puolella oli avulla saatiin tietoa jopa niin paljon ja niin tarkkaa että sen hyödyntämisessä oli ongelmia esimerkiksi eräässä vaiheessa saatiin erwin rommelin hätähuuto polttoainetilanteesta rommelia lohdutettiin että jokin tietty laiva on juuri lähtenyt satamasta ja sen odotettiin olevan tobrukissa tiettynä päivänä liittoutuneiden puolelta olisi ollut uskaliasta lähettää vaikkapa sukellusvene odottamaan suoraan laivan reitille sillä nuo ohjausviestit toistuivat sen verran usein että suora toiminta olisi saattanut saada saksalaisissa epäilyksen koodin murtamisesta että lukeeko joku nyt pelikortteja olkapäämme takaa siksi käskettiin ensin tiedustelulentäjä etsimään vihollislaivoja oikeaan aikaan oikealta laivareitiltä ja laiva löytyi ennen pitkää saksalaiset lähettivät tunnollisesti avunpyyntöviestin kertoen lentokoneen havainneen heidät saksalaisten resurssit olivat vähäisempiä kuin liittoutuneiden joten liittoutuneet käyttivät ylivoimaansa upottaen rommelin tarvitseman bensiinin välimeren syvyyksiin myös saksalaisten suunnitelmat kurskin hyökkäyksessä paljastettiin ja vuodettiin venäläisille ultra tietojen perusteella voidaan sanoa melkoisen varmasti että normandian maihinnousu oli suoraan siitä riippuvainen kun saattueet saatiin turvallisesti atlantin yli syksystä alkaen voitiin ryhtyä keräämään tulevan maihinnousun varalle varastoja britanniaan niitä kerättiin riittävästi samanaikaisesti kun miehistöä koulutettiin ja laivattiin britanniaan keväällä saarivaltio oli kuin uppoamaton lentotukialus jolla oli suuret sotavoimat salassapito oli hyvin tiukkaa ja se onnistui paremmin juuri saariolosuhteissa kuten britanniassa suuren maihinnousun operaatio overlord salausprojekti oli nimeltään operaatio fortitude salauksen avulla saatiin aikaan riittävä paikallinen ylivoima jota hyökkäyssota ja erityisesti maihinnousuoperaatiot tarvitsevat ultra tietolähde pidettiin salassa melkein luvun loppuun asti britannia jakoi enigma laitteita entisiin siirtomaihinsa ja näin maa keräsi tietoa niiden salaiseksi uskomasta diplomaatti ja kaupallisesta viestityksestä britannia ei hyödyntänyt enigman murtamisessa saamaansa tietotaitoa vaan purkulaitteet ja niiden matematiikasta johdettu tietokone colossus purettiin suurelle yleisölle operaatio ultra paljastettiin f w winterbothamin kirjassa the ultra secret vuonna elektroni on alkeishiukkanen jolla on yhden alkeisvarauksen eli minus coulombin suuruinen negatiivinen sähkövaraus sen massa on minus kg mev c elektronin spin on eli se on fermioni sen spinistä aiheutuva magneettinen momentti on minus minus j t elektroni on kevein varautunut leptoni muut sähkövaraukselliset leptonit ovat myoni ja tau elektroneja on jokaisessa atomissa jossa ne ovat sijoittuneet elektronikuorille ytimen ympärille kvanttimekaanisessa atomimallissa elektroneja kuvataan aaltofunktioilla jotka selittävät havaitut elektronien ominaisuudet yksittäisen elektronin energiatilaa kuvataan tässä teoriassa kvanttilukujen avulla elektronia merkitään tavallisesti eminus elektronin antihiukkanen on positroni e joka on positiivista sähkövarausta lukuun ottamatta identtinen elektronin kanssa elektroni tuntee kaikki muut perusvuorovaikutukset paitsi vahvan vuorovaikutuksen eli värivoiman mikäli elektronin massan ajatellaan johtuvan kokonaan sen sähköstaattisesta potentiaalienergiasta voidaan sen säteelle klassisen sähköstatiikan ja suhteellisuusteorian perusteella laskea arvo klassinen elektronin säde r middot minus m elektronisäteily jota kutsutaan myös katodisäteilyksi on aineen atomeista ionisaatiossa irronneita elektroneja elektroniputket ja elektronimikroskooppi toimivat tyhjiössä lentävien elektronien avulla elektronisäteilyä syntyy myös neutronin ja monien radioaktiivisten ydinten hajotessa missä tapauksessa siitä käytetään nimitystä beetasäteily metalliatomeista uloimmat elektronit irtoavat helposti metallijohtimissa sähkövirta onkin juuri elektronien liikettä myös eristeaineista voi elektroneja irrota ja siirtyä kappaleesta toiseen etenkin niitä hangattaessa jolloin kappaleet saavat staattisen sähkövarauksen kappale johon täten syntyy elektronien vajaus saa positiivisen varauksen ja se johon niitä on kertynyt ylimääräisiä negatiivisen elektroniikassa käytettyjen komponenttien toimintaa kuvaava teoria on nimeltään elektronifysiikka elektronin löytäjänä pidetään brittiläistä fyysikkoa j j thomsonia joka vuonna todisti että katodisäteily ei ole aaltoja vaan koostuu pienistä sähköllä varatuista hiukkasista jo sitä ennen oli kuitenkin elektrolyysiä koskevien tutkimustulosten perusteella arveltu että on olemassa tietty pienin mahdollinen sähkövaraus alkeisvaraus elektronit ovat atomien osasia atomin ydin koostuu protoneista ja neutroneista elektronit taas liikkuvat ydintä ympäröivässä tilassa elektroneja voidaan kuvata asettamalla ne elektronikuorille neutraalissa atomissa elektroneja on yhtä paljon kuin protoneja ioneissa elektroneja on joko enemmän tai vähemmän kuin protoneja kovalenttisesti sitoutuneissa molekyyleissä osa uloimmista elektroneista on siirtynyt atomien yhteisiksi sitoen ne toisiinsa atomin elektronikuorien rakenne on keskeistä alkuaineen kemiallisten ominaisuuksien kannalta atomeja kuvataan kuorimallin avulla jos uloimmalla elektronikuorella on vain muutama elektroni ne on helppo ottaa pois ja aine on metalli jos taas täydestä elektronikuoresta puuttuu vain muutama elektroni on aine epämetalli elektronit ovat tavallisin sähkövirran kuljettaja kun tasavirtaa tuotetaan paristolla siihen varastoitu sähkökemiallinen potentiaalienergia muuttuu elektronien liike energiaksi elektronit lähtevät virtalähteen negatiivisesta navasta eli katodista ja kulkevat virtapiirin eri komponenttien kautta sen posiviitiselle navalle eli anodille johtimessa esiintyy energiapulsseja jotka viime kädessä johtuvat energian kvantittumisesta sähkövirran suunnaksi on aikoinaan määritelty positiivisen varauksen oletettu liikkumissuunta tästä määrittelystä pidetään yhä kiinni vaikka todellisuudessa negatiivisesti varautuneet elektronit liikkuvat päinvastaiseen suuntaan vaihtovirrassa elektronit eivät siirry pitkiä matkoja vaan kulkevat edestakaisin johtimessa vaihtovirtageneraattorin synnyttämä jännite saa kuitenkin aikaan että näin tapahtuu samanaikaisesti kaikkialla johtimessa joten tällä tavoin energia saadaan siirretyksi pitkänkin matkan päähän funktio eli kuvaus kertoo olioiden välisistä riippuvuussuhteista formaalisti funktio joukolta joukkoon on sääntö joka liittää jokaiseen joukon alkioon täsmälleen yhden joukon alkion funktiota merkitään yleensä symbolilla funktioon liittyviä joukkoja kutsutaan n lähtö eli määrittelyjoukoksi ja maalijoukoksi jos niin sanotaan että on joukon funktio määrittelyjoukon alkioita kutsutaan usein funktion argumenteiksi sitä että n argumenttiin liittämä arvo on merkitään yleensä eli funktion kuva alkio esimerkiksi asetetaan kuvitellussa tilanteessa n määrittelyjoukoksi nelihenkinen perhe on nyt siis ihminen tyyppisistä alkioista koostuva joukko jossa on neljä alkiota asetetaan sitten maalijoukoksi kaikkien mahdollisten suomalaisten etunimien joukko koska jokaiseen ihmiseen voimme liittää jonkin yksikäsitteisen etunimen niin voimme muodostaa funktion nelihenkisen perheen ja kaikkien etunimien joukon välille tämän funktion argumentit ovat perheenjäseniä ja arvot perheenjäsenten etunimet matematiikassa ja sen sovelluksissa tavallisin funktiotyyppi on sellainen jossa lähtö ja maalijoukot ovat lukujoukkoja ja funktion määrittelevä vastaavuus voidaan ilmaista laskutoimituksin tällöin on tavallista joskin muodollisesti epäkorrektia nimetä funktio määrittelyjoukon yleiseen alkioon kohdistuvan laskutoimituksen osoittavalla kaavalla esimerkiksi funktio jolla on funktio reaalilukujen joukossa tässä funktio liittää jokaiseen reaalilukuun luvun itsensä ks identtinen funktio jolla nyt funktio liittää jokaiseen reaalilukuun tämän luvun neliön jolla on kahden muuttujan funktio ks alla funktio liittää jokaiseen reaalilukupariin lukujen neliöiden summan yleensä edellä annettu määritelmä riittää pitkällekin menevissä matematiikan tutkimuksissa ja sovelluksissa kuitenkin on tarpeellista joskus määritellä funktio täsmällisemmin kuin lausein ja sanoin olkoot jälleen ja joukkoja tällöin näiden karteesisen tulon osajoukko on funktio jos sille pätevät ehdot toisin sanoen pari on funktion alkio jos ja vain jos jokaisella kuva alkiosta poikkeavilla alkioilla pari ei ole funktion alkio siispä funktiossa kukin n alkio esiintyy tarkalleen kerran n parin ensimmäisenä alkiona funktio on siis erikoistapaus yleisemmistä kaksipaikkaisista relaatioista eksaktin määritelmän avulla funktiot ja ovat samat kun ne ovat sama joukko eli pätee olkoon joukko ja joukko nyt näiden karteesinen tulo on joukko funktiot joukossa ovat osajoukot funktiota on yleensä tapana mahdollisuuksien puitteissa kuvata myös visuaalisesti tämän mahdollistaa funktion kuvaajan käsite täsmällisesti jos on funktio niin sen kuvaaja on karteesisen tulon osajoukko funktion kuvaaja koostuu siis määrittelyjoukon alkion ja vastaavan arvojoukon alkion muodostamista pareista funktion kuvaajan määritelmä on identtinen yllä esitetyn funktion eksaktin määritelmän kanssa esimerkiksi funktion kuvaaja on määritelmän mukaan karteesisen tulon osajoukko tässä tapauksessa koska joukko on tavallinen ulotteinen euklidinen avaruus niin voidaan funktion kuvaajaa hahmottaa visuaalisesti sijoittamalla tasoon kuvaaja joukon pisteet kuten oheisessa kuvassa näkyy jos ja niin on määriteltävissä funktio siten että funktio on funktioista ja yhdistetty funktio ja sitä merkitään jos esimerkiksi ja niin ja kun funktion lähtöjoukko on hahmotettavissa useamman joukon karteesiseksi tuloksi on usein tapana puhua usean muuttujan funktiosta tai vektorimuuttujan funktiosta jos niin funktion alkioon liittämää kuva alkiota merkitään yleensä esimerkiksi ilmanpaine tietyssä paikassa ja tietyllä hetkellä on neljän muuttujan kolme paikkakoordinaattia ja aika reaaliarvoinen funktio tutumpi esimerkki on yhteenlaskufunktio lukuparin yksikäsitteinen kuva alkio on lukujen ja summa ja sitä merkitään yksinkertaisemmin ks laskutoimitus vastaavasti funktion palauttama arvo voi olla usean joukon karteesisen tulon alkio tällöin on tapana puhua vektoriarvoisesta funktiosta esimerkiksi joen virtaussuunta tasokartalla ja nopeus kaksi arvoa voidaan ilmoittaa joen suulta mitatun etäisyyden funktiona missä on jokin vakio erityisesti fysiikassa vektoriarvoisen funktion sijasta puhutaan yleensä vektorikentästä esimerkiksi sähkökenttää voi kuvata funktio joka liittää tiettyyn paikka ja aika avaruuden pisteeseen kentän suunnan eli kyseessä on kuvaus olkoon funktio eli kuvaus toisinaan kuvajoukkoa merkitään ilman sulkeita funktion kuvajoukko on siis maalijoukon osajoukko ja se koostuu niistä n kuva alkioista joille määrittelyjoukon osajoukon alkiot kuvautuvat kuvauksessa jos asetamme osajoukoksi koko määrittelyjoukon ei välttämättä vastaava kuvajoukko ole koko maalijoukko esimerkiksi funktion määrittelyjoukon kuva joka on maalijoukon aito osajoukko funktion alkukuva on siis määrittelyjoukon osajoukko ja se koostuu niistä n alkioista jotka kuvautuvat joukon alkioille kuvauksessa yksittäisen alkion alkukuva on jos asetetaan osajoukoksi koko maalijoukko niin vastaava alkukuva on koko määrittelyjoukko koko määrittelyjoukko voi kuitenkin olla jonkin maalijoukon aidon osajoukon alkukuva esimerkiksi funktion maalijoukon osajoukon alkukuva on eli koko määrittelyjoukko matematiikassa ja sen sovelluksissa tavallisimpia reaalimuuttujan funktioita kutsutaan alkeisfunktioiksi alkeisfunktioita ovat ensinnäkin polynomit eli funktiot jotka määritellään muuttujasta ja vakioista yhteen ja kertolaskun avulla muodostetuilla laskulausekkeilla polynomifunktion yleinen muoto on polynomifunktioiden erikoistapauksia ovat vakiofunktiot missä on jokin vakio ja identtinen reaalimuuttujan funktio rationaalifunktiot määritellään lausekkein joissa voi esiintyä yhteen ja kertolaskun lisäksi myös jakolaskuja rationaalifunktion laskulauseke voidaan aina saattaa muotoon eli kahden polynomifunktion osamaaräksi koska nimittäjä voi olla nolla rationaalifunktion määrittelyjoukko ei yleensä voi olla koko reaalilukujen joukko kun funktion lausekkeen muodostamisessa saa käyttää myös juurenottoja funktio on algebrallinen funktio algebrallisten funktioiden lisäksi alkeisfunktioihin luetaan eksponenttifunktiot logaritmifunktiot trigonometriset funktiot käänteisfunktioineen ja kaikki näistä yhdistämällä muodostetut funktiot algebrassa voidaan funktioille lisäksi määritellä ytimen käsite joka on osoittautunut esimerkiksi isomorfisuuden tutkimisessa hyödylliseksi välineeksi olkoon seuraavassa g ja g ryhmiä ja jokin funktio missä merkintä tarkoittaa arvojoukon nolla alkiota toisin sanoen funktion ydin koostuu niistä määrittelyjoukon alkioista jotka kuvautuvat nolla alkiolle funktion ydin on siis erityisesti nolla alkion muodostaman yksiön alkukuva esimerkiksi funktion ydin koostuu pelkästä luvusta sillä jos ja vain jos erityisesti funktionaalianalyysissä hyödyllinen käsite on funktion kantaja jos funktion määrittelyjoukko on topologinen avaruus ja arvojoukko on reaali tai kompleksilukujen joukko funktion kantaja on joukon sulkeuma eli pienin kyseisen joukon sisältävä suljettu joukko sanan funktio etymologia perustuu latinan verbiin tehdä toimittaa sanaa sen matemaattisessa merkityksessä käytti ensimmäisenä saksalainen g w leibniz vuonna sveitsiläinen johann bernoulli käytti vuonna merkintää merkintää käyttivät ensi kerran ranskalainen alexis claude clairaut ja sveitsiläinen euler vuonna funktiolla ymmärrettiin pitkään laskulausekkeen tulosta mutta jo eulerilla esiintyy ajatus funktiosta minä hyvänsä lukujen välisenä yhteytenä saksalainen dirichlet esitti vuonna olennaisesti nykyisen funktion määritelmän joka ei sido funktiota lukujen laskutoimituksiin erityisesti cauchyn riemannin ja weierstrassin havainnot kompleksilukumuuttujan kompleksilukuarvoisista funktioista synnyttivät luvulla funktioteoriaksi kutsutun matematiikan osa alueen sen tutkimus on ollut elinvoimaista suomessa luvulla funktiolle on määritelty paljon erilaisia ominaisuuksia federico del sagrado corazn de jess garca lorca kesäkuuta fuente vauerosin kylä granada elokuuta oli espanjalainen runoilija ja näyttämötaiteilija joskin hän oli myös taidemaalari pianisti ja säveltäjä hän nautti kansainvälistä huomiota symbolina garca lorca oli yksi tuhansista espanjan sisällissodan aikana teloitetuista kansallismielisten kuolemanpartioiden uhreista garca lorcan isä federico garcia rodriguez omisti granadan laitamilla olevan maatilan ja kaupungin keskustassa olevan huvilan sekä työskenteli menestyksekkäästi sokerialalla garca lorcan äiti vincenta lorca romero oli opettaja ja lahjakas pianisti federicon ollessa vuotias perhe muutti granadan kaupunkiin hän arvosti maalla viettämäänsä lapsuutta ja piti tärkeänä luonnonläheistä elämää vuonna lukion suorittanut garca lorca aloitti opinnot granadan yliopistossa tuolloin hänen opintonsa sisälsivät lakia kirjallisuutta ja sävellystä nuoruudessaan hän oli mieltyneempi teatteriin ja musiikkiin kuin kirjoittamiseen hän harjoitteli nimenomaan klassisena pianistina ja hänen ensimmäisiä innoittajiaan olivat debussy chopin ja beethoven myöhemmin garca lorcan innoittajaksi tuli espanjalainen kansanmusiikki mihin vaikutti hänen ystävyytensä säveltäjä manuel de fallan kanssa kirjoittamista hän ei aloittanut ennen pianonsoittajanopettajansa kuolemaa vuonna ensimmäisissä proosateoksissaan nocturne ballad ja sonata hän käytti musiikillisista muotoa garca lorca kuului nuorten taiteilijoiden ryhmään joka kokoontui kahvila alamedassa granadassa vuosina ja hän matkusti kastiliassa lonissa ja galiciassa yliopistonsa professorin kanssa joka rohkaisi häntä kirjoittamaan ensimmäisen kirjan impresiones y paisajes vaikutelmia ja maisemia joka julkaistiin vuonna don fernando de los rios sai pojan perheen antamaan tälle vuonna luvan asettua madridiin edistykselliseen opiskelijaresidenssiin residencia de estudiantesiin resissä garca lorca tutustui luis buueliin pepn belloon manuel de fallaan ja salvador dalin nuoriin ja lahjakkaisiin taideopiskelijoihin joiden vaikutus tuntuisi myöhemmin ympäri espanjan suojelijaksi hänelle muodostui runoilija juan ramon jimenez ja tuolloin hänestä tuli myös läheinen näytelmäkirjailija eduardo maruinan ja madridin teatro eslavan ohjaajan gregorie martnesz sierran kanssa vuosina garca lorca kirjoitti ja lavasti ensimmäisen näytelmänsä el maleficio de la mariposa esitetty suom perhosen ilkityö joka on runomuotoinen näytelmä perhosen ja torakan mahdottomasta rakkaudesta ja sisältää joukon muitakin hyönteisiä näytelmä naurettiin lavalta jo neljännen esityksen jälkeen ja tapaus vaikutti pysyvästi garca lorcan suhtautumiseen teatterijulkisuutta kohtaan myöhemmin hän väitti että vuonna kirjoitettu mariana pineda oli itse asiassa hänen ensimmäinen näytelmänsä opiskeluaikanaan resissä hän luki myös lakia ja filosofiaa vaikka oli huomattavasti kiinnostuneempi kirjoittamisesta kuin opiskelusta garca lorcan ensimmäinen runokokoelma ilmestyi se sisältää vuonna kirjoitettuja runoja jotka oli valittu teokseen federicon veljen fransiscon avulla tekstien aihepiireihin kuuluivat muun muassa usko eristäytyminen ja luonto jotka olivat hallinneet myös garca lorcan proosapohdiskeluja alkuvuodesta granadassa garca lorca oli yhteistyössä säveltäjä manuel de fallan kanssa tarkoituksenaan edistää concurso de cante jondo festivaalitapahtumaa joka oli omistettu flamencoesityksille garca lorca julkaisi vuonna runokirjan libro de poemas hänen teoksensa poeta en nueva york ilmestyi se on surrealistinen teos jonka garca lorca kirjoitti yhdysvaltojen matkansa jälkeen hänen muita teoksiaan ovat esimerkiksi el romancero gitano bodas de sangre doa rosita la soltera la zapatera prodigiosa kreikkalainen säveltäjä mikis theodorakis on säveltänyt musiikin runoilija odysseus elytisin kreikantamaan teokseen romancero gitano laulusarjan kantaesittäjä on niin ikään kreikkalainen laulaja maria farantouri joka on tulkinnut lorcan tekstejä myös espanjaksi garca lorca jäi espanjan sisällissodan jalkoihin granadassa jossa oikeistolaiset kapinalliset murhasivat hänet elokuussa saksalaisessa tageszeitung lehdessä ulrike fokken kertoo elokuuta lorcan viimeisistä päivistä ja hänen homoseksuaalisuudestaan fokken kertoo että kun sisällissota espanjassa syttyi lorcan ystävä luis buuel pyysi häntä jäämään madridiin koska siellä hän olisi ollut paremmin turvassa myös muut ystävät painostivat häntä jäämään pääkaupunkiin tai pakenemaan ranskaan mutta ei missään tapauksessa menemään kotiseuduilleen granadaan granadassa hänet tunnettiin homoseksuaalina ja häntä haukuttiin rusettihomoksi hänen homoutensa oli kaikkien oikeistolaisten fasistien tiedossa hän oli kaikkialla oikeiston valtaamilla alueilla vaarassa lehdet olivat jo pitkään pilkanneet häntä ja erityisesti kevään aikaan kun hän lehtihaastattelussa oli arvostellut kaupungin porvaristoa lehdet kertoivat tarkasti hänen seurassaan liikkuvista nuorista miehistä oikeisto piti vasemmistolaista lorcaa vastustajanaan hänessä ruumiillistui liberaali demokraattinen ja suvaitseva espanja jonka fasistit nyt halusivat lopettaa väkivalloin lorcasta oli jo tullut menestyksekkäin espanjalainen kirjailija euroopassa ja etelä amerikassa hänen näytelmissään annettiin puheenvuoro alistetuille heitä olivat katolisen kirkon ja machokulttuurin leimaamassa espanjassa naiset lorcan naiset ovat vahvoja ja haluavat itse päättää seksuaalisuudestaan demokraattinen espanja juhli lorcaa uudistajana mutta vastapuolelle hänen romaaninsa olivat epämoraalisia epäkatolisia ja epäespanjalaisia lorca lähti aamulla heinäkuuta kotiseuduilleen granadaan siellä oli jo taisteluita vaikka sisällissota ei varsinaisesti ollut vielä puhjennut molempien osapuolten terroriteot vavisuttivat kaupunkia tasavaltalainen sotilaskuvernööri ei pystynyt hillitsemään väkivaltaa myöskään siviilikuvernööri joka oli lorcan lanko ei voinut väkivallalle mitään heinäkuuta franco julisti kanariansaarilla sotatilan mantereella sota puhkesi ensin sevillassa ja kaksi päivää myöhemmin granadassa lorca oli sodan alkaessa huerta de san vicentessä hedelmä ja kukkaplantaasilla jolla hän oli ollut vuodesta lähtien vuosittain hän oli kirjoittanut siellä useita näytelmiä vaikka huertan kylä oli aika eristynyt lorcan perhe sai heti kokea fasistien vallan julmuuden kaupungin pormestari joka oli lorcan sukulainen vangittiin heinäkuuta ja elokuuta tehtiin lorcan kotitaloon tarkastus kun etsittiin radiolähetintä jolla hänen väitettiin olevan yhteydessä venäläisiin elokuuta tuli paikalle ryhmä siviilipukuisia fasisteja ja pakotti talon väen ulos tilanhoitaja pahoinpideltiin samoin lorcan äiti ja kaikki uhattiin tappaa lastenhoitaja kertoi että federicoa haukuttiin homoksi ja häntä pahoinpideltiin tapauksen jälkeen lorca etsi suojaa runoilijaystävä luis rosalesin luota tämän isä ja veli olivat tunnettuja falangisteja lorcaa autettiin lorcan myöhemmin murhannut kävi kerran talossa mutta hänet heitettiin ulos hän tuli uudelleen elokuuta ja piti lorcaa vangittuna kaksi päivää lorcan perhe teki kaikkensa runoilijan pelastamiseksi falangistien johtaja sai sotilasjohdolta määräyksen vapauttaa lorca mutta häntä ei laskettu vapaaksi elokuuta vastaisena yönä hänet vietiin kolmen muun kanssa pienelle kukkulalle granadan ulkopuolelle yksi murhaajista kehui seuraavana päivänä että hän ampui lorcaa perseeseen koska se oli homo vasta sitten tuli kuolinlaukaus puolustuspuheessaan yksi murhaajista syytti lorcaa yhteistyöstä venäläisten kanssa toimimisesta vasemmistolaisen kulttuuriministerin sihteerinä ja homoseksuaalisuudesta lorcan kuolinkukkulalla on pieni tomuinen puisto historioitsijat olivat jo pitkään yrittäneet saada lupaa syrjässä olevan haudaksi arvellun paikan avaamiseen ja asianmukaiseen sekä arvokkaampaan hautaamiseen suku ei hyväksynyt avaamista irlantilainen lorca tutkijan ian gibsonin väitettiin löytäneen haudan vuonna syyskuussa vuotta lorcan kuoleman jälkeen tuli käänne kun perhe suostui uuteen hautapaikkaan lupa tuli kun tutkintatuomari baltasar garzn käynnisti sisällissodan ja francon ajan teloitusten laajan tutkinnan kymmenettuhannet ovat edelleen joukkohaudoissa lorcan kanssa samalla kertaa ammuttujen omaiset ovat suostuneet vainajien pois siirtämiseen kerran jo keskeytettyjä kaivauksia jatkettiin kesällä jolloin lorcan ruumiin arveltiin löytyneen dna tutkimukset eivät vahvistaneet asiaa joten lorcan jäänteet ovat edelleen kadoksissa chileläinen runoilija pablo neruda oli lorcan ystävä lorcan murha vaikutti suuresti nerudaan ja lähensi tätä ensin tasavaltalaisiin ja sitten kommunistisiin liikkeisiin lorca oli läheisissä väleissä myös taiteilija salvador dalin johon hänellä oli jonkinlainen suhde daln mukaan suhde oli syvä taiteellisella ja tunnetasolla mutta ilman fyysistä puolta joskin daln mukaan lorca joka oli häneen hyvin ihastunut olisi halunnut suhteen etenevän dal kertoi myöhemmin olleensa imarretu maineikkaan runoilijan huomiosta ja hän ihaili lorcan teoksia myös henkilökohtaisesti vuonna tehty espanjalais brittiläinen elokuva little ashes kertoo daln ja lorcan välisestä ystävyydestä lähde fysiikka fysis eli luonto on ainetta energiaa ja perusluonteisia luonnonlakeja tutkiva tiede fysiikka pyrkii löytämään luonnosta lainalaisuuksia joita voidaan kuvata matemaattisesti ja koetella kokeellisesti fysiikka on luonnontiede joka tutkii kaikkeutta käsitellen aineen energian avaruuden ja ajan käyttäytymistä perusvuorovaikutuksia ja näiden muodostamia kokonaisuuksia tämän vuoksi fysiikkaa voidaan pitää perustavanlaatuisena tieteenä johon muun muassa kemian maatieteiden biologian ja muiden luonnontieteiden ydintietämys pohjautuu fysiikan tutkijoita nimitetään fyysikoiksi kaikki luonnonlait kuuluvat fysiikan aihealueeseen fysiikan tutkimuskohteisiin kuuluvat painovoima sähkömagnetismi heikko vuorovaikutus ja vahva vuorovaikutus fysiikka on kokeellinen ja eksakti luonnontiede kokeellisuus eli empiirisyys tarkoittaa sitä että luonnonilmiöitä koskevat havainnot ja mittaukset ovat kaiken fysikaalisen tiedon pohja fysikaalinen tieto on aina kokeellisesti koeteltua eksaktisuus merkitsee että fysiikan tulokset pyritään ilmaisemaan matemaattisessa muodossa ilmiön havaittuja säännönmukaisuuksia esittävinä lakeina joiden avulla voidaan tehdä ilmiötä koskevia kvantitatiivisia ennusteita fysiikkaa sovelletaan muiden muassa koneissa ja teollisuudessa fysiikan kaavoja ovat esimerkiksi dynamiikan peruslaki paikan kaava ja matemaattisen heilurin kaava ajan hetkeä tai paikkaa milloin ja missä fysiikka olisi syntynyt on mahdotonta selvittää tai määrittää varhaisimmat löydökset fysiikan tutkimuksesta ajoittuvat vuosisataan eaa ja harappan sivilisaatioon mistä on jäänyt merkkejä kymmenjärjestelmään pohjautuvasta mitta asteikosta toisaalta on löydetty myös todisteita siitä että neanderthalin ja cro magnonin ihminen olisivat tehneet tähtitieteellisiä havaintoja jo vuotta sitten länsimainen fysiikan ja tieteen synty ajoittuu antiikin kreikkaan jolloin niin sanotut esisokraatikot olivat ensimmäisiä yrittäessään selittää maailmaa tukeutumatta uskontoon tai muuhun yliluonnolliseen olioon leukippos ja demokritos synnyttivät ajatuksen aineen rakenteesta demokritoksen mukaan aine koostui pienistä hiukkasista joita ei voi enää jakaa osiin hiukkasen nimi on atomos eli atomi demokritos kannatti ajatusta jonka mukaan maailmankaikkeus on muuttumaton ja ollut aina olemassa hänen jälkeensä syntyi filosofinen koulukunta nimeltä epikurolaisuus epikurolaisuus otti vaikutteita demokritoksen ajatuksesta aineen rakenteesta ja painotti jumalten neutraalia suhtautumista ihmisten asuttamaan maailmaan epikurolaisuuden mukaan jumalat eivät voi vaikuttaa millään tavalla maailmankaikkeuden toimintaan aristoteleen työtä fysiikan ja tieteen parissa voidaan pitää tieteenhistoriallisesti vaikuttavana sillä hänen oppejaan käytettiin vielä luvulle aristoteleen mielestä kaikella pitää olla luonnollinen syy hänen ajattelemansa fysiikka sisälsi myös luonnon filosofian aristoteles pohti paljon maailmankaikkeuden toimintaan muotoon ja rakenteeseen liittyviä asioita hän kuvasi empedokleen keksimille neljälle alkuaineelle niiden peruslaadut tuolloin kuvitellut alkuaineet olivat tuli vesi maa ja ilma aristoteleen mukaan maailmankaikkeus on aina ollut olemassa eikä sillä ole varsinaista syntyhetkeä hänen mukaansa jos maailmankaikkeus olisi joskus syntynyt pitäisi sen joskus myös tuhoutua tästä hän päätteli maailmankaikkeuden olevan ikuinen aristoteles kirjoitti myös teoksen fysiikka jossa hän selvittää kaikkeuden syvintä olemusta ja rakennetta sekä pohtii aikaan liittyviä asioita aristoteles myös hylkäsi atomiopin koska piti tyhjiötä mahdottomana hänen mukaansa jos aine koostuisi atomeista niin niiden väliin jäisi väistämättä tyhjiö kreikkalainen filosofi arkhimedes on tunnetuimpia antiikin tiedemiehiä hänet tunnetaan erityisesti matemaatikkona mutta arkhimedes oli myös taitava fyysikko ja insinööri kerrotaan että hän keksi nimeään kantavan nesteen nosteeseen liittyvän lakinsa ollessaan kylvyssä arkhimedes suunnitteli myös useita sotakoneita kuten roomalaisten laivojen purjeita polttaneen linssin ja arkhimedeen ruuvin tieteen ja fysiikan kehitys pysähtyi varhaiskeskiaikana mutta alkoi elpyä sydänkeskiajalta lähtien tällä välin tieteen eturintama oli siirtynyt islamilaiseen maailmaan arabeille mekan suunnan selvittäminen ja rukousten ajankohtien laskeminen olivat tärkeitä tehtäviä joihin tarvittiin matematiikkaa ja tähtitiedettä arabit käänsivät melkein kaiken kreikkalaisen tieteellisen kirjallisuuden arabiaksi ja luvuilla syynä oli kalifien tarve myötäillä persialaisten alamaisten kulttuuria johon kuului ajatus zarathustran kadonneiden kirjoitusten kokoamisesta luvulta alkaen eurooppalaiset alkoivat laajasti kääntää sekä arabialaista että kreikkalaista tieteellistä kirjallisuutta arabiasta ja kreikasta yhtenä suurimpana fyysikkona pidetty galileo galilei vastusti näyttävästi kirkon oppeja galilei loi pohjan klassiselle fysiikalle ja häntä kutsutaan usein klassisen fysiikan isäksi galilei teki paljon liikkeeseen liittyviä tutkimuksia yksi kuuluisimmista tarinoista on että galilei pudotteli eri painoisia kappaleita pisan kaltevasta tornista galilei huomasi mittaustensa ja aristoteleen oppien välillä ristiriidan kappaleiden putoamisaika ei riipu kappaleiden massasta galilei kehitti myös nykyisen tieteellisen menetelmän jonka mukaan teorian ja kokeiden pitää olla sopusoinnussa muita galilein aikalaisia olivat christiaan huygens johannes kepler ja blaise pascal samalla vuosisadalla termodynamiikka alkoi kehittyä nopeasti jo galilei esitti lämpömittarin toimintaperiaatteen mutta varsinaisesti termodynamiikan isänä voidaan pitää otto von guerickea joka kehitti luvulla ensimmäisen tyhjiöpumpun termodynamiikkaa kehittivät von guericken jälkeen muun muassa thomas young ja robert boyle tieteen vallankumous kulminoitui vuoteen jolloin isaac newton julkaisi teoksensa philosophiae naturalis principia mathematica teoksessaan newton esittelee liikelakinsa johon klassinen mekaniikka perustuu principiassaan newton esittelee painovoimalakinsa sekä muutaman teorian koskien virtausdynamiikkaa myöhemmin klassista mekaniikkaa muokkasivat ja laajensivat erityisesti leonhard euler joseph louis lagrange william rowan hamilton ja monet muut jotka tekivät uusia löytöjä teoreettisen fysiikan alalla vuonna daniel bernoulli julkaisi teoksensa hydrodynamica joka käsitteli statiikan teoriaa ja nesteiden liikkeitä samalla teos loi pohjan kineettiselle kaasuteorialle kuusikymmentä vuotta myöhemmin benjamin thompson havainnollisti kuinka mekaaniseen työhön käytetty energia muuttuu lopulta lämmöksi ja vuonna james joule sai mitatuksi mikä määrä mekaanista energiaa vastaa mitäkin lämpömäärää tämän perusteella hermann von helmholtz esitti yleisen energian säilymislain vuonna john dalton esitti epäsuorasti mallin joka viittasi atomien olemassaoloon fysiikan suurimpiin tutkimusalueisiin kuului luvulla sähkö robert boylen stephen grayn ja benjamin franklinin ja luvulla tehdyt tutkimukset koskien sähköä antoivat edellytykset sähkön tutkimiselle nämä tutkimukset johtivat sähkövirran ja jännitteen havaitsemiseen englantilainen fyysikko michael faraday esitteli näkemystä magnetismin ja sähkön yhdistämiselle tätä hän havainnollisti liikuttelemalla magneettia johtimen ympärillä siten että johtimeen indusoitui jännite skotlantilainen james clerk maxwell esitteli luvulla yhtälönsä joissa hän kuvaa sähkö ja magneettikenttiä sekä niiden vuorovaikutusta ne johtivat myös päätelmään että valokin on sähkömagneettista aaltoliikettä luvun lopulla saksalainen wilhelm röntgen löysi röntgensäteilyn ja sai havainnostaan ensimmäisen nobelin fysiikanpalkinnon ihmisen usko fysiikkaan ja muihin tieteisiin kohosi nopeasti huippuunsa luvulla tehdyt valtavat löydöt saivat ihmiset uskomaan tieteeseen ja siihen että tiede ratkoo kaikki ihmisten ongelmat tulevaisuudessa viisi vuotta myöhemmin albert einstein julkaisi tutkimuksen jossa hän planckin ideaa apuna käyttäen selitti valosähköisen ilmiön einstein julkaisi samana vuonna myös suppean suhteellisuusteorian ja selitti brownin liikkeen jota oli pyritty selittämään useaan otteeseen ennen einsteinia albert einstein oli merkittävä hahmo modernissa fysiikassa päätöidensä lisäksi hän oli mukana kehittämässä kvanttimekaniikkaa vaikka fysiikalla on usean tuhannen vuoden historia fyysikot eivät olleet luvun alussa vieläkään yhteisymmärryksessä aineen rakenteesta tuolloin vallitsevana mielipiteenä oli samankaltainen kuin demokritoksen aiemmin esitetty idea fyysikot totesivat että aine koostuu atomeista ennen lukua j j thomson suunnitteli kokeen joka vaikutti käsitykseen atomien rakenteesta kokeessa havaittiin että katodisäteet koostuivat negatiivisesti varautuneista hiukkasista elektroneista yksi atomin rakenneosista oli löytynyt thomson sai havainnostaan nobelin fysiikanpalkinnon ja myöhemmin hänen poikansa sai nobelin fysiikanpalkinnon elektronien aaltoluonteen löytämisestä modernin fysiikan ja klassisen fysiikan taitteessa pierre ja marie curie havaitsivat että jotkin aineet olivat radioaktiivisia henri becuerel löysi samaisen ilmiön tosin aiemmin muttei ollut varma mitä oli löytänyt marie curie oli fysiikan ja kemian harvoja merkittäviä naishahmoja curien löytöjen pohjalta syntyi uusi fysiikan haara ydinfysiikka aivan alkuaikoina röntgensäteilyn ja radioaktiivisissa prosesseissa syntyneen säteilyn vaarallisuutta ei tiedostettu ja monet tutkijat altistuivat vaaralliselle säteilylle liiaksi myös marie curie työskenteli radioaktiivisten aineiden kanssa ilman kunnollisia suojavarusteita hän kuoli leukemiaan uusiseelantilainen fyysikko ernest rutherford löysi vuonna atomin ytimen pommittaessaan alfa hiukkasia ohutta kultalevyä kohti rutherford totesi useimpien hiukkasten menevän kultalevystä läpi mutta yllätyksekseen hän havaitsi että osa hiukkasista sirosi takaisin päin tästä hän päätteli että suurin osa atomin massasta sijoittuu hyvin pieneen ytimeen jossa on positiivisesti varautuneita hiukkasia protoneja vuonna james chadwick löysi neutronit jotka osoittautuivat myös ytimen osasiksi tanskalainen niels bohr oli yksi suurimmista kvanttiteorian kehittäjistä ja puolestapuhujista bohr esitteli vuonna mallin atomin rakenteesta bohrin mallin mukaan elektronit sijoittuvat ytimen ympärille radoille joiden energia kasvaa sitä suuremmaksi mitä kauemmaksi ytimestä mennään malli ei kuitenkaan vastannut todellisuutta kovinkaan hyvin ja myöhemmin malli korvautui kvanttimekaanisella atomimallilla jonka mukaan elektronit eivät sijaitse tietyssä avaruuden pisteessä vaan ne sijaitsevat tietyllä todennäköisyydellä tietyssä pisteessä kun kvanttiteorian mukaan valolla on sekä aalto että hiukkasluonne sai louis de broglie vuonna aiheen olettaa että samoin on elektronien ja muidenkin alkeishiukkasten laita oletus osoittautui oikeaksi ja on kvanttimekaniikan perustana kvanttimekaniikan suurimpia kehittäjiä olivat muun muassa erwin schrödinger paul dirac ja werner heisenberg ydinfysiikan ja muun fysiikan kehityksellä oli oma merkityksensä toisessa maailmansodassa monet euroopasta yhdysvaltoihin muuttaneet fyysikot sekä yhdysvalloissa asuvat fyysikot liittyivät manhattan projektiin ja olivat mukana kehittämässä atomipommia yhdysvallat pudotti kaksi atomipommia japaniin vuonna tämä sai japanin antautumaan ja toinen maailmansota loppui nähtyään aiheutuneen tuhon monet manhattan projektiin osallistuneet fyysikot katuivat osallisuuttaan kärsimysnäytelmään ja sodan jälkeen vuonna useat kuuluisat fyysikot einstein mukaan luettuna allekirjoittivat russellin einsteinin manifestin joka varoitti maailman johtajia ydinpommien vaaroista chen ning yang ja tsung dao lee huomasivat tutkimuksissaan luvulla epäsymmetriaa hiukkasten hajoamisessa tutkimukset johtivat seuraavien vuosikymmenien aikana ydinvoimien tutkimiseen ja niiden parempaan ymmärtämiseen tämä johti standardimallin luomiseen luvulla yleisen suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan ristiriitaisuus johti säieteorian ja supersäieteorian syntymiseen supersäieteoria on yksi lupaavimmista teorioista yhdistää gravitaatio ja muut perusvuorovaikutukset yhdistyneet kansakunnat julisti vuoden fysiikan vuodeksi tämä oli kunnianosoitus albert einsteinin sataa vuotta aikaisemmalle uskomattomalle vuodelle jolloin hän julkaisi samana vuonna useita modernin fysiikan kannalta merkittäviä tutkimuksia fysiikan tutkimus on kiivasta monilla eri aloilla kiinteän olomuodon tai tiiviin aineen fysiikassa tutkimuksen etulinjassa ovat kvanttitietokoneet nanomateriaalit ja spintroniikka uudet energiaratkaisut kuten fuusioreaktorit ja tehokkaat tuulivoimaloiden generaattorit myös motivoivat uutta tutkimusta hiukkasfysiikassa standardimallin laajennuksia on ilmestynyt ja uusia mielenkiintoisia tuloksia on odotettavissa lhc n käynnistyttyä fysiikan perusteisiin menevä teoreettinen tutkimus taistelee kvanttimekaniikan ja yleisen suhteellisuusteorian yhdistämiseksi yhdeksi kvanttigravitaation teoriaksi havaintolaitteiden kehitys tuottaa myös selittämättömiä havaintoja astrofyysikoille sekä tähtitieteilijöille fysiikkaa jaotellaan tavallisimmin sen historiallisen kehityksen pohjalta erinäisiin osin toisiinsa limittyviin tutkimusaloihin tärkeimpiä niistä ovat vanhastaan olleet mekaniikka sähköoppi lämpöoppi optiikka ja akustiikka joiden ohella luvulla tärkeiksi tutkimuskohteiksi tulivat atomifysiikka ydinfysiikka hiukkasfysiikka ja tiiviin aineen fysiikka tätä jaottelua käytetään muun muassa fysiikan opetuksessa osa alueita muodostuu myös tietyn mittakaavan tai menetelmän perusteella kuten laskennallinen fysiikka tai astrofysiikka itse fysikaaliseen tietämykseen ja siten luontoon pohjautuvaa jaottelua ei ole fysiikan perusteoriat voidaan karkeasti jakaa klassiseen ja moderniin fysiikkaan näiden termien määritelmät vaihtelevat rajatuimman näkemyksen mukaan modernia on vain kvanttifysiikka ja sille läheiset aiheet yleisesti kuitenkin myös suhteellisuusteoria lasketaan moderniksi fysiikaksi laajemman niin sanotun historiallisen näkemyksen mukaan modernia fysiikkaa on kaikki ja luvulla tehty fysiikka yleensä klassisessa fysiikassa keskitytään ihmisen mittaskaalan ilmiöihin modernissa joko paljon pienempiin paljon suurempiin tai vastaavasti paljon kylmempiin tai paljon kuumempiin eli energeettisempiin ilmiöihin monet tärkeät klassiset ilmiöt esimerkiksi gravitaatio eli painovoima tai yhteyttämisen fysikaaliset perusteet pystytään selittämään täsmällisesti vain modernin fysiikan avulla itse asiassa minkä tahansa ilmiön täsmälliseen selittämiseen tarvitaan modernia fysiikkaa sillä klassinen fysiikka on moderniin fysiikkaan nähden niin sanottu efektiivinen keskiarvoistettu malli yleisen suhteellisuusteorian osalta klassisten teorioiden toimivuus on helppo ymmärtää se seuraa lorentz muunnoksen merkityksettömyydestä pienillä nopeuksilla kun nimittäjä on miltei yksi kvanttifysiikan osalta tilanne on monimutkaisempi klassisten lakien nouseminen kvanttifysiikasta on dekoherenssin ansiota klassinen mekaniikka on pitkälti isaac newtonin muotoilema ja joskus myös newtonin mekaniikaksi kutsuttu ala joka kuvaa makroskooppisia kappaleita ja niiden liikkeitä klassisessa mekaniikassa kuvataan kappaleiden välisiä vuorovaikutuksia jotka perustuvat kappaleiden massaan sekä näiden vuorovaikutusten aikaansaamia liikkeitä nykytietämyksen mukaan klassinen mekaniikka ei pidä paikkaansa suurilla nopeuksilla jotka lähentelevät valonnopeutta tai pienen kokoluokan atomitason ilmiöille se kuitenkin kuvaa hyvin tarkasti tavanomaisia ilmiöitä klassisen mekaniikan liikettä kuvaavat koordinaatistojärjestelmät voidaan jakaa karkeasti kahtia inertiaalikoordinaatistoon ja epäinertiaalikoordinaatistoon inertiaalikoordinaatisto on koordinaatisto jossa newtonin lait ovat voimassa newtonin ensimmäisen lain mukaan kappale on levossa tai tasaisessa liikkeessä ellei siihen vaikuta ulkoisia voimia inertiaalikoordinaatisto on ideaalinen koordinaatisto jota ei voi käytännössä olla olemassa kahdessa toistensa suhteen liikkuvassa inertiaalikoordinaatistossa on mahdotonta sanoa kumpi koordinaatisto on liikkeessä ja kumpi levossa eli kaikki inertiaalikoordinaatistot ovat keskenään samanarvoisia kahden inertiaalikoordinaatiston välinen siirtymä tehdään galilei muunnosta apuna käyttäen epäinertiaalisessakoordinaatistossa vaikuttavat newtonin lakien mukaisten voimien lisäksi niin sanotut näennäisvoimat klassinen mekaniikka voidaan jakaa kolmeen alaan jotka tutkivat hieman eri asioita nämä alat ovat kinematiikka dynamiikka ja statiikka kinematiikka tutkii kappaleen liikettä huomioimatta kappaleen massaa tai liikkeen aiheuttavia syitä liikettä kuvataan puhtaasti geometrisesta näkökulmasta dynamiikka tutkii liikettä liikkeen aiheuttavien voimien näkökulmasta peruslakeina ovat newtonin kehittämät mekaniikan peruslait statiikka eli tasapaino oppi tutkii levossa olevia kappaleita ja voimia joilla ne vaikuttavat toisiinsa kaasuja ja nesteitä tutkivia mekaniikan haaroja kutsutaan omilla nimillään nesteitä tutkivaa mekaniikan haaraa kutsutaan hydromekaniikaksi tämä sisältää hydrostatiikan ja hydrodynamiikan kaasujen mekaniikkaa tutkiva mekaniikan ala on nimeltään aeromekaniikka ala sisältää aerodynamiikan ja aerostatiikan klassinen mekaniikka jaetaan myös sen matemaattisen lähestymistavan mukaan omiksi haaroiksi näitä haaroja kutsutaan nimillä newtonin mekaniikka lagrangen mekaniikka ja hamiltonin mekaniikka newtonin kehittäessään mekaniikkaansa oli galileo galilein kehittämällä galilein mekaniikalla suuri merkitys sähkömagnetismi kuvaa varautuneiden hiukkasten vuorovaikutuksia se pohjaa james clerk maxwellin yhtälöille jotka kuvaavat varautuneiden hiukkasten ja niiden aikaansaamien kenttien välisiä vuorovaikutuksia sähkömagnetismi liittää magneettiset ja sähköiset ilmiöt yhteen sähkömagnetismi on varhaisimpia esimerkkejä fysikaalisesta yhtenäisteoriasta sähkömagnetismilla on historiallinen merkitys suhteellisuusteorian synnyn kannalta sähkö ja magnetismi sekä niiden useat sovellutukset ovat osa nyky yhteiskunnan perustarpeista sähkön ja magnetismin kytkeytymistä hyödynnetään muun muassa sähkön tuotannossa sähkön käyttö energialähteenä perustuu muutamiin perussovellutuksiin jotka mahdollistavat sähkön tuottamisen mekaanisesta liikkeestä generaattorilla ja muuttamisen mekaaniseksi liikkeeksi sähkömoottorilla yksinkertaisin magnetismin sovellutus on kuitenkin kompassi jonka toiminta perustuu kestomagneetin suuntautumiseen maan magneettikentässä magneetteja hyödynnetään sähkön tuotannon lisäksi myös useissa tiedontallennusvälineissä kuten kiintolevyissä toisaalta hyvin kookkaita ja voimakkaita magneetteja tarvitaan esimerkiksi hiukkasfysiikassa hiukkaskiihdyttimissä ja lääketieteessä magneettikuvauksissa voimakkaita magneetteja tarvitaan myös fuusioreaktoreissa plasman ohjailuun yksi fuusioreaktoreiden suurimmista haasteista onkin onnistua luomaan oikeanlainen magneettikenttä reaktorin sisälle termodynamiikka eli lämpöoppi tarkastelee lämpöenergiaan ja lämpötilaan liittyviä luonnonilmiöitä sekä mekaanisen energian suhdetta näihin aineen ominaisuuksia erityisesti nesteiden ja kaasujen kuvataan makroskooppisilla tilanmuuttujilla näitä niin sanottuja tilasuureita ovat lämpötila paine tilavuus ja sisäenergia tilasuureet määritellään riippumattomiksi aineen rakenteesta joten termodynamiikka on hyvin yleispätevä fysiikan haara termodynamiikka tutkii erityisesti lämpöä energiaa lämpötilaa ja työtä lämpöopin hallitseminen on tärkeässä roolissa yhteiskunnassa eri energiantuotantotavat pohjautuvat läheisesti termodynamiikkaan lämmön siirtyminen on tärkeä osa termodynamiikkaa monet laitteet perustuvat lämmönsiirtymiseen lämmönsiirtymistä käytetään hyväksi muun muassa ydinvoimaloiden lauhduttimissa ja kaukolämpövoimaloissa yhdessä ydinfysiikan ja sähkömagnetismin kanssa alat luovat maapallon energiatalouden selkärangan termodynamiikka on hyödyllinen apuväline myös muissa tieteissä termodynamiikan avulla voidaan selventää maantieteessä maan litosfäärilaattojen liikkeet ja vastaavasti taas meteorologiassa tuulen synty sairaaloissa hyödynnetään eri instrumenttien desinfioinnissa paineen ja lämpötilan suhdetta suurentamalla painetta saadaan veden kiehumispistettä nostettua ja näin saadaan mahdolliset taudin aiheuttajat tuhottua eri tieteen alojen lisäksi lämpöoppi on hyödyllinen apuväline arkipäiväisten ilmiöiden selittämisessä lämpöopin tärkeimpiin teorioihin kuuluu niin sanottu kineettinen kaasuteoria teoria perustuu matemaattiseen malliin kaasusta ideaalikaasuun ideaalikaasun avulla voidaan havainnollistaa kaasujen käyttäytymistä tilavuuden lämpötilan ja paineen muutoksissa toinen termodynamiikan ilmiöitä selittävä fysiikan ala on statistinen mekaniikka yhdeksi merkittäväksi tutkimuskohteeksi on noussut myös hyvin alhaisten lämpötilojen tutkiminen niillä on oma merkityksensä esimerkiksi suprajohteiden tutkimuksessa espoossa sijaitsevan teknillisen korkeakoulun kylmälaboratoriossa tehtiin vuonna kylmyysennätys kun lämpötila saatiin pudotettua vain kelvinasteen pk päähän absoluuttisesta nollapisteestä optiikka eli valo oppi tutkii valoa ja valon käyttäytymistä väliaineissa sekä rajapinnoissa optiikka ja sähkömagnetismi ovat läheisessä suhteessa toisiinsa nähden koska näkyvä valo on osa sähkömagneettisen säteilyn spektriä valo opin perusperiaatteisiin kuuluu valon äärellinen nopeus joka on tyhjiössä vakio valonnopeus optiikkaan kuuluu myös muiden aalto opillisten ilmiöiden tutkiminen optiikka tutkii muun muassa valon taittumista taipumista heijastumista ja polarisaatiota erikoisosa alueet tutkivat myös muita sähkömagneettisen säteilyn aallonpituuksia yksi suosittu tutkimuskohde on röntgensäteily perinteisesti valon taittumista hyödynnetään linsseissä joihin perustuu muun muassa mikroskooppien silmälasien kaukoputkien toiminta uudemmista sovellutuksista optiset kuidut ovat esimerkki valon kokonaisheijastumisen hyötykäytöstä optiset kuidut ovat uusimpia tärkeimmistä optiikan sovellutuksista valokaapeleita käytetään hyvin paljon tiedonsiirrossa optiikan tutkimus on mahdollistanut entistä tarkemman solubiologian tutkimuksen ja lääketieteen harjoittamisen akustiikka eli äänioppi on äänen etenemiseen tuottamiseen ja havaitsemiseen keskittynyt fysiikan ala ääni ja valo voidaan molemmat kuvata aaltoliikkeenä kuten valo ääni voi heijastua ja taittua rajapinnoista toisin kuin valo ääni tarvitsee kuitenkin edetäkseen väliaineen sillä se on atomien ja molekyylien mekaanista liikettä akustiikan oppeja käytetään tilojen äänimaailman suunnittelussa suurten teatteri ja oopperanäyttämöiden suunnittelussa akustiikalla on suuri merkitys jotta näytöksen kaikki katselijat kuulisivat äänen hyvin riippumatta istumapaikasta suurten tilojen ongelmana on yleensä myös kaiku eli äänen heijastuminen kaikua voidaan vähentää erilaisten äänienergiaa imevien materiaalien avulla akustiikalla on merkitys myös kuulovaurioiden ehkäisemisessä sekä melutason mittaamisessa akustiikan mukaan melu on ääntä joka on haitallista häiritsevää tai vahingollista akustiikka sovelletaan myös lääketieteessä sekä rakennusvirheiden tutkimiseen etenkin lääketieteessä ääntä pyritään käyttämään mahdollisimman paljon ja ionisoivan säteilyn käyttöä on pystytty vähentämään ultraäänen avulla ultraääntä hyödynnetään esimerkiksi sikiötutkimuksissa nivelvaurioiden hoidossa hammaskiven poistossa ja instrumenttien puhdistuksessa suppea ja yleinen suhteellisuusteoria kuvaavat toistensa suhteen suurella nopeudella liikkuvien koordinaatistojen havainnoitsijoiden välisten havaintojen suhdetta esimerkiksi samanaikaisuuden käsitettä yleinen suhteellisuusteoria myös selittää painovoiman avaruuden geometriseksi ominaisuudeksi suhteellisuusteoria poikkeaa klassisesta mekaniikasta hyvin paljon suhteellisuusteorioiden mukaan aika sekä avaruus ovat suhteellisia ja riippuvat nopeuksista toisin kuin klassisessa mekaniikassa suhteellisuusteorioiden mukaan mikään koordinaatisto ei ole erityisasemassa toisiin nähden suhteellisuusteoria syntyi sähkömagnetismin pohjalta james maxwellin töiden pohjalta huomattiin ristiriita klassisen suhteellisuusperiaatteen ja maxwellin yhtälöiden välillä newtonin liikeyhtälöt noudattavat galilei invarianssia galilei invarianssissa tasaisessa liikkeessä olevan kappaleen ja levossa olevan kappaleen aika käy samaa aikaa hendrik lorentz korjasi galilei invarianssia siten että aika käy eri tavalla liikkeessä olevan ja levossa olevan kappaleen välillä tämä tunnetaan lorentz muunnoksena suhteellisuusteoria nojautuu juuri lorentz muunnokseen erikoisen suhteellisuusteorian mukaan liikkeessä olevan kappaleen aika käy hitaammin kuin levossa olevan tämä tunnetaan aikadilaationa levossa olevan ja liikkeessä olevan kappaleen välinen aikaero on laskettavissa lorentz muunnosta apuna käyttäen vastaavanlainen ilmiö on havaittavissa pituuden suhteen pituus pienenee suurissa nopeuksissa pituus pienenee vain siinä suunnassa johon liikekin suuntautuu pituuden pieneneminen tunnetaan pituuskontraktiona nämä erot ovat lähes olemattomia normaaleissa nopeuksissa joten normaalissa elämässä ilmiöitä ei voi havaita siinä missä erikoinen suhteellisuusteoria on ristiriidassa newtonin liikelakien kanssa on yleinen suhteellisuusteoria ristiriidassa kvanttimekaniikan kanssa kvanttimekaniikka laajentaa klassisen fysiikan kuvausta hiukkasten ja kenttien välisestä vuorovaikutuksesta eli alueelle jossa klassinen mekaniikka ei enää päde tärkeitä ominaisuuksia kvanttimekaniikassa ovat hiukkasten aallon omaiset interferenssi ilmiöt vastaavasti kenttien hiukkastyyppiset ominaisuudet kuten kvantittuminen ja samantyyppisten hiukkasten tai aaltojen lomittuminen näitä ominaisuuksia tavataan yleensä erityisesti alkeishiukkasilta mutta myös hiukkasten ryhmittymät voivat käyttäytyä kvanttimekaanisesti yhtenä kollektiivisena joukkona kvanttimekaniikka syntyi max bornin ja hänen työryhmänsä tutkimustuloksena kun he yrittivät löytää syytä elektronin epäjohdonmukaiselle käyttäytymiselle kvanttimekaniikalle on tyypillistä indeterminismi eli tarkkojen ennustusten mahdottomuus fysikaalisten suureiden tarkkojen arvojen sijasta täytyy puhua niiden todennäköisyysjakaumasta koko kvanttimekaniikkaa kuvaa erityisen hyvin heisenbergin epätarkkuusperiaate jonka mukaan kahta komplementaarista ominaisuutta kuten paikka ja liikemäärä ei voida yhtä aikaa mitata äärettömän tarkasti toisen tarkka tuntemus väistämättä johtaa toisen epämääräisyyteen atomin todellisen rakenteen kuvauksen pohjana käytetään kvanttimekaniikkaa kvanttimekaanisen atomimallin jossa elektroneja käsitellään aaltoina eikä hiukkasina avulla kuvataan muun muassa elektronien järjestäytyminen atomin orbitaaleille kvanttimekaniikka ennustaa myös niin sanotun antimaterian olemassaolon tämä on suora seuraus diracin yhtälöstä tämä on kokeellisesti todistettu oikeaksi päätelmäksi kvanttimekaniikka on onnistunut selittämään kaikki muut luonnon perusvuorovaikutukset paitsi gravitaation kvanttimekaniikka ja suhteellisuusteoria voivat kuulostaa järjen vastaisilta kvanttimekaniikka ennustaa monia asioita joita voidaan pitää täysin järjettöminä esimerkiksi kvanttisuperpositio on tällainen kun on kysymys kappaleista joiden energiat ovat niin suuria että niiden rinnalla planckin vakio voidaan pyöristää nollaksi kvanttimekaniikka johtaa kuitenkin samoihin tuloksiin kuin klassinen fysiikka samaan tapaan suhteellisuusteoria johtaa klassisen fysiikan kanssa yhtäpitäviin tuloksiin silloin kun kaikki nopeudet ovat paljon valonnopeutta pienempiä hiukkasfysiikka tutkii aineen perimmäistä rakennetta eli alkeishiukkasia hiukkasfysiikan tutkimuksissa käytetään suuria hiukkaskiihdyttimiä joiden avulla törmäytetään suurella nopeudella kulkevia hiukkasia toisiinsa törmäyksissä syntyy uusia hiukkasia joiden perusteella pyritään todentamaan vallalla olevia teorioita aineen rakenteesta hiukkasfysiikkaa kutsutaan usein myös nimellä suurenergiafysiikka johtuen tutkittavien hiukkasten suuresta energiasta hiukkasfysiikka ja kosmologia pyrkivät etsimään vastauksia perustavanlaatuisiin kysymyksiin mitä maailmankaikkeuden syntyhetkellä tapahtui miten aine on syntynyt ja miten aine käyttäytyy suurissa lämpötiloissa ja tiheyksissä esimerkkinä alkuräjähdys ja mustat aukot teoreettisesti hiukkasfysiikka nojautuu kvanttimekaniikkaan ja suppeaan suhteellisuusteoriaan hiukkasfysiikan pohjana on luvulla kehitetty niin sanottu standardimalli jonka tarkoituksena on kuvata aineen vuorovaikutuksia rakennetta standardimallilla on tiettyjä heikkouksia joista johtuen teoreetikot yrittävät edelleen löytää parempaa teoriaa standardimalli sisältää kuitenkin kaikki muut vuorovaikutukset paitsi gravitaation cernin uuden large hadron colliderin toivotaan tuovan vastauksen muun muassa siihen onko oletettua hiukkasten massan selittävää higgsin bosonia olemassa säieteorioista toivotaan modernin fysiikan uutta aineen rakenteen teoriaa sen mukaan hiukkaset koostuvat pienen pienistä värähtelevistä energiakuiduista säikeistä säieteoriat ovat ehdokkaita niin sanotuksi suureksi yhtenäisteoriaksi joka yhdistäisi kaikki vuorovaikutukset teoriat ovat kuitenkin hyvin kiistanalaisia sillä sitä on vaikea osoittaa oikeaksi tai vääräksi nykyisillä mittausmenetelmillä ydinfysiikka tutkii atomin ydintä ja ytimien hajoamista ydinfysiikassa kuten hiukkasfysiikassa ydintä tutkitaan hiukkaskiihdyttimien avulla ydinfysiikassa käytetyt kiihdyttimet ovat useimmiten paljon pienempiä keskeisiä tutkimuskohteita ydinfysiikassa on radioaktiivisuus ydinfysiikka on yksi käytännön elämän tärkeimmistä fysiikan haaroista ydinfysiikan tutkimukset mullistivat koko energiatalouden ja energiantuotannon energiaa pystyttiin tuottamaan fission avulla aiempaa enemmän ennen ydinfysiikan valjastamista yhteiskunnalliseen rauhanomaiseen käyttöön sitä hyödynnettiin sotatoimissa ensimmäinen sotilaskäytössä ollut atomipommi pudotettiin elokuuta hiroshimaan ja kolmea päivää myöhemmin nagasakiin ydinfysiikalla on kuitenkin paljon rauhanomaisia sovellutuksia lääketieteessä ja muilla aloilla ydinfysiikan odotetaan mullistavan uudelleen energiateollisuuden kun ensimmäiset hallitut fuusioreaktorit saadaan kaupalliseen käyttöön nykyisessä fissioreaktiossa tuotetaan energiaa ketjureaktion avulla jossa raskaita atomin ytimiä halkaistaan pienemmiksi fuusion voidaan ajatella olevan täysin päinvastainen reaktio sillä reaktiossa yhdistetään kaksi kevyttä atomin ydintä yhteen fuusio tullaan toteuttamaan vedyn ja vedyn isotooppien avulla toistaiseksi ongelmana on saada fuusioreaktio tuottamaan energiaa enemmän kuin se kuluttaa kaupallisia fuusioreaktoreita ei odoteta ennen vuotta mutta fossiilisten polttoaineiden väheneminen saattaa nopeuttaa fuusioreaktoreiden kehitystyötä atomifysiikka ja molekyylifysiikka tutkivat atomin kokoluokan ilmiöitä tähän kokoluokkaan sijoittuu myös kemia hiukkasfysiikassa tutkitaan atomin rakenteen pienimpiä osasia kun taas atomifysiikassa tyydytään tutkimaan atomia eristäytyneenä yksikkönä atomifysiikka yhdistetään usein myös ydinfysiikkaan atomifysiikassa on kuitenkin kyse atomin elektronit ja ydin yhdessä tutkimisesta kun taas ydinfysiikassa ollaan kiinnostuneita atomin ytimen rakenteesta molekyylifysiikka tutkii molekyylien ja atomien välisten sidosten fysikaalisia ominaisuuksia molekyylifysiikka on luonut käsitteen molekyyliorbitaaleista joka kuvaa atomien orbitaalien yhdistymistä ja kertoo kovalenttisten sidosten syntytavan tiiviin aineen fysiikka tai kondensoituneen aineen fysiikka tutkii aineen makroskooppisia ilmiöitä aineen rakenneosasten tiivistyttyä yhteen olomuotoon aiemmin fysiikan haara tunnettiin nimellä kiinteän olomuodon fysiikka mutta nimitys tiiviin aineen fysiikasta vakiintui kun huomattiin vastaavanlaisten ilmiöiden tapahtuvan myös nesteillä tiiviin aineen fysiikka on fysiikan alan suurin tutkimusalue kvanttimekaniikka on tiiviin aineen fysiikan teoreettinen työkalu olennaisena osana tiiviin aineen fysiikkaa on hyvin matalissa lämpötiloissa havaitut ilmiöt kuten suprajohtavuus supranesteytyminen ja bosen einsteinin kondensaatti suurin osa alan teorioista liittyy johtavuuteen ja magnetismiin tiiviin aineen fysiikan tutkimuksen tuloksia sovelletaan materiaalifysiikassa ja nanoteknologian tekniikan ja kemian tutkimuksessa ehkä tärkeimpiä keksintöjä tiiviin aineen fysiikan alalla on vuonna keksitty transistori transistori on vaikuttanut merkittävästi kaikkiin elektronisiin laitteisiin esimerkiksi tietokoneen nykyisen kaltainen toiminta olisi mahdotonta ilman transistoria suuren magnetoresistanssi ilmiön löytäminen vuotta myöhemmin vuonna mahdollisti puolestaan nykyisen kovalevytekniikan merkittävä löytö oli myös intialaisen satyendra nath bosen ja albert einsteinin ennustama bosen einsteinin kondensaatti kvanttimekaniikan kehittyminen luvun lopussa on auttanut merkittävästi koko tiiviin aineen fysiikan kehittymisessä monien ilmiöiden selittäminen ilman kvanttimekaniikka ei olisi mahdollista astrofysiikka eli avaruusfysiikka on tähtitieteen haara joka tutkii avaruuden ilmiöitä joita on mahdollista kuvata ainakin matemaattisesti tutkimustyö kohdistuu eniten tähtiin sekä galakseihin ja niiden fysikaalisiin ilmiöihin tämän takia tutkimuksissa hyödyllinen fysiikan ala on plasmafysiikka astrofysiikka on olennainen osa maailmankaikkeuden tutkimista ja sen tutkimustulokset ovat hyvin tärkeitä monille muille fysiikan ja tähtitieteen haaroille olennainen osa avaruusfysiikan tutkimuksesta kohdistuu aurinkoon ja sen aiheuttamiin ilmiöihin maassa ja lähiavaruudessa suomessa avaruusfysiikkaa tutkiva laitos on ilmatieteen laitos astrofysiikan tutkimuksen tärkeimpiin teorioihin kuuluu yleinen suhteellisuusteoria jonka avulla on ennustettu useita ilmiöitä ja joka selittää uusia aiemmin mahdottomiksi luultuja ilmiöitä ilmiöistä saadaan tietoa ensisijaisesti satelliittien avaruusteleskooppien sekä suurten maanpäällisten kaukoputkien avulla vuonna laukaistun planck satelliitin odotetaan antavan paljon hyödyllistä tietoa maailmankaikkeuden alkuajoista mittaamalla mikroaaltotaustasäteilyä suomessa satelliitin tekniikkaan panostettiin miljoonaa euroa fysikaalisella todellisuuskäsityksellä tarkoittaa tässä fysiikan tämänhetkisiin tuloksiin perustuvaa kokonaiskäsitystä todellisuudesta ja sen rakenteesta havaittu kaikkeus muodostuu sisäkkäisistä rakenteista jotka vuorovaikuttavat keskenään neljällä perusvuorovaikutuksella tyypillistä on jakaa hahmotettavat asiat ja ilmiöt makroskooppisiin eli silmin havaittaviin ja mikroskooppisiin eli hyvin pieniin joita ei voida havaita silmin näiden väliin jäävää aluetta kutsutaan mesoskooppiseksi makroskooppiset ilmiöt voidaan useimmiten perustella mikroskooppisten ilmiöiden pohjalta esimerkiksi lämpötilan nousu johtuu rakenneosasten lämpöliikkeen nopeutumisesta fysiikka on kokeellinen teorioita todellisuudesta luova tiede fysiikan teorioiden tulee olla kokeellisesti testattavissa eli niiden tulee antaa kokeellisesti testattavia ennusteita fysiikka voidaan jakaa kahteen osaan teoreettiseen fysiikkaan ja kokeelliseen fysiikkaan teoreettisessa fysiikassa muodostetaan ja tutkitaan matematiikan ja intuition avulla teorioita kokeellisessa fysiikassa suoritetaan kokeita joilla testataan teorioiden antamien ennusteiden paikkansapitävyyttä kokeilla teoria saatetaan falsifoida eli todeta vääräksi tai puutteelliseksi mutta ei koskaan todistaa oikeaksi vaan ainoastaan kokeen kohteena olleessa tapauksessa selityskykyiseksi fysikaalinen tieto on jatkuvasti keskeneräistä aiempaa tarkemman havaintovälineen käyttöönotto voi tuoda uusia havaintoja joita vanha teoria ei selitä tai uusi teoreettinen keksintö tuo uuden näkökulman asiaan fysiikka tieteenä pyrkii mahdollisimman suureen rakenteellisuuteen rakenteellisuus merkitsee pyrkimystä irrallisista laeista kiinteän yhtenäisen kokonaiskuvan muodostamiseen pyrkimystä hierarkkiseen tietorakenteeseen jossa yksittäiset relaatiot ovat jäsentyneet hallittavaksi ymmärrettäväksi ja ristiriidattomaksi kokonaisuudeksi teoriaksi perimmäisenä pyrkimyksenä fysiikassa on luoda niin sanottu kaiken teoria joka selittäisi kaikki luonnon vuorovaikutukset fysiikka on matemaattinen tiede teoreettinen fysiikka ja yleensäkin teorioiden muodostaminen on kulkenut rinta rinnan matemaattisen kehityksen kanssa kokeellisen fysiikan kehitys on tiukasti sidoksissa tekniseen kehitykseen toisaalta fysiikka on keskeinen osa nykyistä teknistä kehitystä varhaisimpia esimerkkejä teknisen laitteen käyttöönotosta ja kokeellisen fysiikan kehitysaskeleesta on galileo galilein kaukoputkihavainnot ja ylipäätään tähtitieteen kehitys mittalaitteet mahdollistavat luonnon havainnoinnin ihmiselle muuten tavoittamattomissa olevilla tasoilla ne laajentavat ja tarkentavat näkökenttää uudempi niin kutsuttu tietotekniikka mahdollistaa laskennon ja mallintamisen laajentumisen ihmisen omia kykyjä suuremmaksi ne laajentavat ihmisen ajatuskykyä näin teknisestä kehityksestä tulee osa myös fysiikan teoreettista puolta suomessa fysiikan opiskelu alkaa pakollisena aineena peruskoulussa peruskoulun fysiikassa pyritään ennemmin kokeellisuuteen kuin teoreettiseen ajatteluun lukiossa fysiikasta on yksi pakollinen kurssi sekä seitsemän valtakunnallista syventävää kurssia valtakunnallisten kurssien lisäksi lukiot tarjoavat omia syventäviä kursseja yliopistojen opiskelijavalinnassa painotetaan fysiikan lisäksi matematiikan osaamista riittävä menestys ja opintojen laajuus lukio opinnoissa ja ylioppilaskirjoituksissa mahdollistaa usein yliopistoon pääsemisen ilman pääsykoetta ns paperivalinnan jolla valitaan noin opiskelijoista loput valitaan valintakokeen tai ja opintomenestyksen perusteella tiedekunnat päättävät itse opiskelijavalinnan yksityiskohdat pintapuolisesti fysiikkaa nk insinöörifysiikkaa opetetaan myös kaikissa teknisen alan oppilaitoksissa fysiikkaa opetetaan omana oppiaineenaan yliopistoissa yleensä matemaattis luonnontieteellisissä tiedekunnissa opintojen tutkintonimike on tasosta ja tiedekunnasta riippuen luonnontieteiden kandidaatti filosofian maisteri filosofian lisensiaatti filosofian tohtori tekniikan kandidaatti diplomi insinööri tekniikan lisensiaatti tai tekniikan tohtori riittävän tutkimustyön jälkeen henkilöä voidaan kutsua fyysikoksi puhdasta fysiikkaa opetetaan myös teknillisissä korkeakouluissa fysiikan opetus tapahtuu tavallisesti suomeksi mutta esimerkiksi oppikirjat ovat usein englanninkielisiä heti peruskursseista lähtien perustutkintoon kuuluvat luk tutkimus ja pro gradu työ tehdään yleensä suomeksi myös lisensiaatin työ saatetaan tehdä suomeksi mutta väitöskirja tehdään lähes aina englanniksi olennaisena osana fysiikan opiskeluun kuuluu matematiikan opiskelu sillä matematiikkaa hallitsemattomasta ihmisestä ei tule fyysikkoa tavallisesti fysiikkaa yliopistossa pääaineena opiskelevat lukevat matematiikkaa sivuaineena ja yleensä se kuuluukin pakollisena opintoihin muita tyypillisiä sivuaineita ovat kemia biologia sekä tietotekniikka fysiikkaa voidaan opiskella myös poikkitieteellisesti esimerkiksi jyväskylän yliopistossa nanotieteen koulutusohjelmassa opiskellaan fysiikkaa kemiaa ja biologiaa suomen liittyminen euroopan unioniin on helpottanut opiskelijoiden siirtymistä opiskelemaan ulkomaille tai antanut mahdollisuuden ulkomaalaisten opiskelijoiden tulla suomeen opiskelemaan esimerkiksi erasmus ohjelma antaa kaikkien alojen tutkinto opiskelijoille mahdollisuuden kuukauden tuettuihin korkea asteen opintoihin eu n jäsenmaissa eta maissa islanti norja ja liechtenstein ja turkissa suomi on yhteistyössä monien järjestöjen kanssa esimerkiksi cern in ja esa n kanssa kansainväliset palkinnot suomessa jaettavat palkinnot korkeakoulujen perusoppikirjoja suomenkielisen korkeakoulutasoisen fysiikan opetuksen tarjoajat fortran oli ensimmäinen todellinen korkean tason ohjelmointikieli iästään huolimatta sitä käytetään edelleen runsaasti erityisesti raskasta tieteellistä laskentaa vaativissa tehtävissä rakenteeltaan se on tyypillinen proseduraalinen ohjelmointikieli kielen kehitti john backus ja ensimmäinen versio ilmestyi backus johti kymmenen hengen ryhmää korkeamman tason kielen kehityksessä fortranin kehitys alkoi työryhmän kanssa vuonna ja sen ennakoitiin valmistuvan vuodessa mutta ilmenevät uudet ongelmat venyttivät valmistumista vuoteen ensimmäisenä kaikista ohjelmointikielistä kielelle luotiin standardi vuonna nykyään fortranista on käytössä useita versioita joista tärkeimmät ovat fortran fortran fortran fortran fortran ja fortran niin sanottu fortran iv eli fortran on jo jäänyt pois yleisestä käytöstä lisäksi on olemassa erityisesti rinnakkaislaskentaan tarkoitettu high performance fortran hpf fortranin aiemmat standardit eivät tue oliopohjaista ohjelmointia mutta fortran standardissa tuki olioiden kaltaisiin rakenteisiin on olemassa on jokseenkin vakiintunut tapa kirjoittaa fortran ää ja sitä edeltäviä versioita tarkoitettaessa kielen nimeksi fortran ja uudempia versioita tarkoitettaessa fortran fortranit sopivat erityisesti raskaaseen numeeriseen laskentaan ja kieleen liittyy useita juuri numeeriseen laskentaan liittyviä ominaisuuksia kuten taulukoiden ja matriisien käsittelyä suuri joukko erilaisia funktioita on fortran ohjelmissa käytettävissä ilman erillisten kirjastojen lataamista fortran on standardinsa ansiosta koodin siirrettävyyden kannalta eräs parhaita ohjelmointikieliä ja suoraviivaisen ja loogisen rakenteensa vuoksi kieli on helppo oppia nopeasti fortranin ja ohjelmointikielten kääntäjien kehitys ovat olleet kiinteässä vuorovaikutuksessa toisiinsa jo ensimmäisessä fortran kääntäjässä kiinnitettiin erityistä huomiota tuotetun konekielen nopeuteen koska sen suunnittelijat arvelivat ettei kukaan käyttäisi ohjelmointikieltä joka ei olisi tehokkuudeltaan verrattavissa assemblyyn nykyiset f kääntäjät ovat yleensä yhtä nopeita tai nopeampia kuin f kääntäjät fortran kääntäjät ovat alaspäin yhteensopivia joten f kääntäjällä on mahdollista kääntää myös f ohjelmia f koodiin on myös mahdollista sisällyttää f kielisiä osia sellaisenaan joskin f standardi määritti muutamat f n piirteet vanhentuneiksi eivätkä ne toimi enää f ohjelmissa huomattava osa edelleen käytössä olevista tieteellisen laskennan ohjelmista on toteutettu f lla c luvunarvauspeli luku lkm print anna luku read iarvaus lkm lkm if iarvaus lt luku then print liian pieni arvaus goto else if iarvaus gt luku then print liian suuri arvaus goto end if print oikein print tarvitsit lkm arvausta stop end eo esimerkissä fortran koodille tyypillisesti f ei myöskään tue pinoa vaan funktioilla on omat muistialueensa argumenteille ja datalle fortran ja standardit poikkeavat toisistaan vain vähän ja suurimmat erot liittyvät f n parempaan tukeen rinnakkaislaskennalle f eroaa ulkonaisesti jonkin verran f sta ja siinä pyritään välttämään eräitä f n ohjelman toimivuuden kannalta vaarallisia piirteitä samalla f sisältää monia ominaisuuksia jotka puuttuvat kokonaan f sta f n pohjalta on kehitetty myös datarinnakkainen versio high performance fortran hpf luvunarvauspeli program luvunarvauspeli implicit none integer luku lkm iarvaus logical virh luku lkm virh true do while virh call arvaus call vertailu end do write oikein write tarvitsit lkm arvausta contains subroutine arvaus write anna luku read iarvaus lkm lkm end subroutine arvaus subroutine vertailu if iarvaus luku then write liian suuri arvaus else virh false end if end if end subroutine vertailu end program luvunarvauspeli tässä esimerkissä fortran koodille tyypillisesti florida on yhdysvaltain osavaltio joka sijaitsee pohjois amerikan itärannikolla pääosin niemimaalla jonka läntisellä puolella on meksikonlahti ja itäisellä puolella atlantin valtameri kulttuurisesti ja historiallisesti sen katsotaan kuuluvan yhdysvaltain eteläisiin osavaltioihin floridan naapuriosavaltiot ovat georgia ja alabama floridasta tuli yhdysvaltain liittovaltion osavaltio maaliskuuta osavaltion väkiluku oli vuonna joten se on väkiluvultaan yhdysvaltain kolmanneksi suurin osavaltio pinta alaltaan se on laajin osavaltion pääkaupunki on tallahassee ja suurimpia kaupunkeja ovat jacksonville miami ja tampa florida sijaitsee pohjois amerikan itärannikolla pääosin niemimaalla jonka läntisellä puolella on meksikonlahti ja itäisellä puolella atlantin valtameri kulttuurisesti ja historiallisesti sen katsotaan kuuluvan yhdysvaltain eteläisiin osavaltioihin floridan naapuriosavaltiot ovat georgia ja alabama florida on geologisesti nuorta aluetta suurin osa maa alueesta on matalaa alle metriä merenpinnan yläpuolella maaperä muodostuu paljolti hiekasta ja kalkkikivestä suoalueet ja hiekkarannat ovat sille tyypillisiä ilmasto on eteläkärjessä trooppinen ja muualla floridaa subtrooppinen kesät ovat kuumia ja kosteita ja talvet suomen kesää vastaavia floridassa on ns hurrikaanikausi jolloin floridaan rantautuvat kaukana merellä syntyneet hurrikaanit usein hurrikaani on heikentynyt sen kuljettua läpi karibian maiden tai bahaman joten se ei yleensä ole murskaava mutta tällaisiakin on floridassa nähty pahiten floridaa koetellut hurrikaani on ollut hurrikaani andrew andrew n jälkeen floridassa ollaan kunnolla herätty varustautumaan vastaisuuden varalle teiden varsilla voi nähdä evacuation route kylttejä jotka opastavat oikean suunnan jos hurrikaanin alta on pakko paeta floridassa on paljon järviä ja soita suurin järvi on okeechobeejärvi eteläisessä floridassa sijaitsee kuuluisa evergladesin suoalue se on rauhoitettu vaikkakin siellä järjestetään turisteille paljon muun muassa ilmatyynyalusajeluja suoalueella on paljon muun muassa alligaattoreita joita elää floridassa ihmisasutuksien lähelläkin vuonna evergladesin suoalueelle putosi miamista lähtenyt lentokone jonka mukana kuoli matkustajaa tuolloin alligaattorit piirittivät uponnutta konetta eivätkä sukeltajat päässeet koneen hylylle ja tarkistamaan mahdollisia eloonjääneitä floridan rannikkovesissä elää haita jotka silloin tällöin purevat myös uimareita haiden takia floridassa ei suositella öisiä uinteja koska pimeän tultua hait uivat lähemmäksi rantaa kuin yleensä ja saattavat oleilla matalallakin vesissä on myös paljon muuta eläimistöä jotka voivat estää uimisen kuten meduusat ja varsinkin portugalinsotalaivat man o war tai muunlaiset vaarat kuten voimakas ristiaallokko näitä vaaroja valvotaan yleisillä uimarannoilla joissa varoitustaulut ja hengenpelastajat ovat tuttu näky floridan ensimmäiset asukkaat olivat metsästäjä keräilijöitä jotka asettuivat sinne ainakin vuotta sitten siihen aikaan meri oli alempana ja niemimaa laajempi kuin nykyisin ensimmäinen alueella käynnistä kirjoittanut eurooppalainen oli espanjalainen juan ponce de len vuonna hän kutsui niemeä nimellä pascua florida sen monien kukkien takia hernando de soto tutki aluetta etsien turhaan kultaa ja hopeaa espanjalaiset perustivat ensimmäisen siirtokunnan britit saivat alueen haltuunsa seitsenvuotisen sodan jälkeen yhdysvaltain vapaussodan jälkeen se siirtyi uudelleen espanjalaisille florida espanjalaisten hallinnassa oli merkittävä paenneille orjille koska he olivat siellä laillisesti vapaita uudisasukkaiden ei ollut myöskään vaikeaa saada maata käyttöönsä yhdysvaltain asevoimat vaikuttivat myös tuolloin harvaan asutulla alueella taistellen esim seminoli intiaaneja vastaan espanja luovutti floridan yhdysvalloille virallisesti tällöin floridasta tuli territorio ja liittohallinto alkoi poistaa alkuperäisväestöä järjestelmällisesti pakkokeinoin mikä johti kolmeen seminolisotaan ja nykyään jäljellä on neljä reservaattia vuonna floridan asukasluku oli kasvanut ään josta lähes puolet koostui orjista talouden perustana oli keskiseen floridaan keskittynyt maatalous ja sisällissotaan saakka viljelysmaiden omistajilla oli huomattavaa poliittista valtaa territoriossa vuonna floridasta tuli yhdysvaltojen osavaltio alkoi kolmas seminolisota yhdysvaltalaisten tarkoitus oli ajaa seminolit länteen mutta karkotus epäonnistui floridan lainsäädäntövaltaa käyttää kaksikamarinen osavaltion parlamentti ylähuoneessa eli senaatissa on jäsentä alahuoneessa eli edustajainkokouksessa on jäsentä alahuoneen jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi senaattorit neljäksi vuodeksi kerrallaan sama henkilö voi olla tehtävässä korkeintaan kahdeksan vuotta ylintä toimeenpanovaltaa käyttää kuvernööri vuodesta kuvernöörinä on ollut ron desantis uudet vaalit ovat tulossa osavaltio on jaettu piirikuntaan florida on luvulla ollut presidentinvaaleissa tärkeä vaa ankieliosavaltio jonka voittamisesta demokraatit ja republikaanit ovat kamppailleet kiihkeästi vuonna floridan vaalitulos oli niin täpärä että george w bushin voitto varmistui vasta yli kuukausi vaalipäivän jälkeen vuonna donald trump voitti hillary clintonin floridassa noin äänen erolla floridan bruttokansantuote vuonna oli miljardia dollaria se oli yhdysvaltojen osavaltioista neljännellä tilalla floridan bruttokansantuote vuonna oli miljardia yhdysvaltain dollaria henkilökohtaiset tulot henkeä kohti olivat dollaria eniten liittovaltiossa suurin tulonlähde on matkailu florida tuottaa myös paljon hedelmiä vihanneksia sekä raakafosfaattia orlando on yhdysvaltojen suosituin turistikohde ja yhdysvaltojen kansalaisten suurin turistikohde turistit ovat noin prosenttisesti yhdysvaltalaisia vuonna etelä floridan suurimmat työnantajat olivat floridassa on viisi suurta lentoasemaa fort lauderdale hollywoodin kansainvälinen lentoasema fort lauderdalessa southwest florida international fort myersissä miamin kansainvälinen lentoasema miamissa orlandon kansainvälinen lentoasema orlandossa ja tampan kansainvälinen lentoasema tampassa kaikkiaan osavaltiossa on lentoasemaa floridassa on satamaa joista suosituimmat ovat fort pierce jacksonville miami port everglades ja tampa amerikan intiaaneja floridan keskiosissa on seminoli intiaaniheimon reservaatteja koska intiaanit ovat floridassa alkuperäiskansaa heidän ei tarvitse maksaa veroja heille on annettu myös muita etuoikeuksia kuten rahapelien järjestäminen laitonta floridassa kuitenkin vain hallinnoimillaan alueilla suurin osa seminoleista asuu kuitenkin floridan ulkopuolella seminolisotien seurauksena floridan rannikolta manasota keystä on löydetty vuoden vanhoja ihmisen luita paikasta joka on aikoinaan ollut makeanveden allas ja hautausmaa niiden tutkimisen toivotaan uutta tietoa floridan esihistoriallisen ajan elämästä luiden sijoituksesta neuvotellaan seminoli intiaanien kanssa floridan väkiluku on nykyään yhdysvaltojen osavaltioista kolmanneksi suurin noin floridan väestöstä on valkoihoisia ja on mustia yli viidennes osavaltion väestöstä kuuluu hispaanoihin osavaltion pääuskontokunnat ovat protestanttituus ja katolilaisuus mutta osavaltiossa on myös huomattava juutalainen vähemmistö varsinkin talvisin osavaltiossa asuu eläkepäiviään viettäviä ihmisiä myös suomalaisia lake worth on yksi suomalaisten suosima paikka maailman suurin teema ja huvipuisto walt disney world sijaitsee orlandossa orlandossa on myös paljon muita erilaisia walt disney worldista erillään olevia huvittelupuistoja kuten wet n wild vesihuvipuisto eläin ja elämyspuisto sea world orlando universal studios florida universalin omat huvittelupuistot orlandosta noin kilometriä itään sijaitsee kennedy space center avaruuskeskus turisteille on rakennettu oma alueensa jossa voi tutustua nasan ja avaruustoiminnan eri osa alueisiin lisämaksusta on mahdollisuus päästä erilaisille kiertoajeluille lähemmäs muun muassa laukaisualustoja aivan floridan eteläkärjestä lähtee pitkä silloilla yhdistetty saarijono nimeltä florida keys saarijonon lopussa sijaitsee southern point eli yhdysvaltojen eteläisin kohta josta on matkaa kuubaan noin kilometriä golf on suosittu urheilulaji suotuisan ilmaston vuoksi viheriöt viheriöivät lähes aina varsinkin miamissa on paljon nähtävissä latinolaisvaikutteista kulttuuria floridassa asuu paljon muun muassa kuubalaisia ja puerto ricolaisia floridassa sijaitsee myös mikrovaltio conchin tasavalta joka painoi eräässä vaiheessa oman valuuttansa ja asetti rajatarkastusaseman tosin vain lyhyeksi ajaksi protestoidakseen hyljeksittyä asemaansa floridassa on paljon suuria ostoskeskuksia fort lauderdalessa on valtava ostospaikka nimeltä swap shop jossa on suuri kirpputori ja ulkoilmaelokuvateatteri siellä järjestetään erilaisia esityksiä sirkustyyliin ja siellä kiertää myös erilaisia näyttelyitä suurin osa baseballin pääsarjan major league baseballin joukkueista järjestää kevätharjoitukset floridassa osavaltio sai ensimmäisen ammattilaisurheilujoukkueensa vuonna kun miami dolphins perustettiin miamiin nykyisin ammattilaisurheilun lisäksi myös junioriurheilulla on vahva rooli osavaltiossa myös floridan yliopistot ovat vahvasti edustettuina yliopistosarjassa golf tennis ja moottoriurheilu ovat suosittuja urheilumuotoja floridassa osavaltiossa on viisi moottoriurheilurataa daytona international speedway homestead miami speedway sebring international raceway streets of st petersburg ja walt disney world speedway perinteisesti floridassa on järjestetty yksi atp kiertueen tennisotteluista world golf hall of fame sijaitsee osavaltiossa st augustinessa funktionaalinen ohjelmointi eli funktio ohjelmointi on ohjelmointiparadigma joka perustuu matemaattisten funktioiden käyttöön ja tarkemmin lambdakalkyyliin puhtaasti funktionaalisissa ohjelmissa ei ole lainkaan tilaa eikä siten myöskään sijoituslausetta tai silmukoita muuttujaan ei voida sijoittaa uutta arvoa ja suuret tietomäärät käsitellään rekursion avulla toisin kuin imperatiivisessa ohjelmoinnissa funktiolla ei ole sivuvaikutuksia eli sen arvo on aina sama samoilla parametreilla monet funktionaaliset ohjelmointikielet eivät ole puhtaasti funktionaalisia vaan tukevat myös tilamuuttujia ja sivuvaikutuksia puhtaudella on joitain ongelmallisia kohtia kuten monimutkainen syötön ja tulostuksen toteutus joka vastaavasti on helppo toteuttaa jos sivuvaikutukset sallitaan silti ohjelmointikieltä pidetään funktionaalisena mikäli sillä pääsääntöisesti ohjelmoidaan kuten puhtaasti funktionaalisilla kielillä yliopistoissa suosituimpia funktionaalisia ohjelmointikieliä ovat scheme ja haskell sekä symboliseen matematiikkaan mathematica yritysmaailmassa käytetään enemmän common lispiä erlangia scalaa ja xml tiedostojen muuntamiseen tarkoitettua xslt tä lisäksi monissa imperatiivisissa kielissä on jonkinlaista tukea funktionaaliselle ohjelmoinnille usein ainakin funktion voi antaa parametrina ja joskus kielessä on rakenne nimettömien funktioiden luomiseen lambda lausekkeella merkittävänä poikkeuksena java ei tue suoraan oikeastaan mitään funktionaalisen ohjelmoinnin apuvälinettä mutta jvm ympäristön päälle on toteutettu funktionaalisia kieliä kuten clojure ja scala ja javaan itseensä on suunnitelmissa lisätä tiettyjä funktionaalisia ominaisuuksia kuten sulkeumat vuonna siis ennen tietokoneita toisistaan erillään julkaistiin kaksi tietojenkäsittelytieteen matemaattisen pohjan muodostavaa laskennan mallia turingin kone ja lambda kalkyyli turingin kone on tietokoneen matemaattinen malli ohjelman suoritus etenee koneen tilaa muuttamalla lambda laskenta mallintaa funktion laskentaa sieventämällä lauseketta säännöllisesti yksinkertaisemmaksi saadaan selville funktion arvo pian turingin koneen ja lambda laskennan huomattiin olevan sama asia eri tavalla määriteltynä toisin sanoen turingin koneen ja lambda laskennan ohjelmat voidaan kääntää toisikseen kummatkin mallit ovat olleet hyödyllisiä turingin koneen pohjalta kehittyi aikanaan tietokone mutta ohjelmointikielet perustuvat enemmän lambda kalkyyliin funktionaaliset ohjelmointikielet ovat jopa hyvin lähellä alkuperäistä lambda kalkyyliä vuonna john mccarthy kehitti lambda kalkyylin pohjalta lisp kielen list processing tekoälyohjelmien määrittelyä varten esimerkkinä siitä kuinka yksinkertainen turing täydellinen kieli voi olla se perustui vahvasti lambda kalkyyliin mutta salli myös perinteisen imperatiivisen ohjelmoinnin lispin ei ollut tarkoitus olla oikea ohjelmointikieli siitä huolimatta mccarthyn kollega steve russell ohjelmoi lisp tulkin tietokoneelle erilaiset lispin muunnelmat yleistyivät nopeasti ohjelmointikäytössä vaikka lisp kieliperhe pohjautuu toiseksi vanhimpaan yleisesti käytettyyn ohjelmointikieleen se on säilynyt yhtenä tunnetuimmista ja käytetyimmistä funktionaalisista ohjelmointikielistä iästään huolimatta se ei ole muuttunut merkittävästi toisenlaiseksi kuten fortran esimerkeissä käytetään matematiikan tapaista pseudokoodia funktion parametreja ei kuitenkaan eroteta sulkeilla tai pilkuilla juuri missään funktionaalisessa kielessä joten func x x ilmaistaan seuraavasti func x x funktionaalisissa ohjelmointikielissä hei maailma ohjelman vastine on funktio joka laskee fibonaccin lukuja fib n kun n kun n fib nminus fib nminus kun n yllä olevasta käy heti ilmi että fib ei ole määritelty jos n plusyksi x x miinusyksi x x niinpä funktio joka lisää parametriinsa kaksi voidaan määritellä edellisen avulla pluskaksi x plusyksi plusyksi x funktio joka lisää yhteen parametrit x ja y onnistuu rekursion avulla plus x y x kun y plus plusyksi x miinusyksi y kun y tietojenkäsittelytieteen perusteita opetettiin funktionaalisella scheme kielellä noin sadassa oppilaitoksessa vuonna tällöin lähes poikkeuksetta oppikirja on kehuttu structure and interpretation of computer programs kirjan verkkoversio ja videoluennot ovat saatavilla verkosta yleensä funktionaalisia kieliä ei käytetä perusopetuksessa mutta tästä on nähtävissä yhä enemmän poikkeuksia myös suomessa esimerkkinä tästä on tiina partasen kirjoittama racket ohjelmoinnin oppimateriaali yliopistoissa funktionaalista ohjelmointia opetetaan usein syventävällä kurssilla esimerkiksi haskell tai scheme ohjelmointikielellä tästä on kuitenkin poikkeuksia imperial college lontoossa aloittaa ohjelmoinnin opetuksen kuuden viikon mittaisella haskell kurssilla siinä missä esimerkiksi suomessa haskell kieltä opiskellaan yleensä vasta toisena tai kolmantena opiskeluvuonna tai syventävissä opinnoissa koska suomenkielistä oppimateriaalia on hyvin vähän tarjolla ovat jotkin yksityishenkilöt päätyneet tarjoamaan ilmaista oppimateriaalia haskell kielen ideoiden opiskeluun haskell kielen oppiminen tukee hyvin minkä tahansa funktionaalisen tai funktionaalisia piirteitä sisältävän ohjelmointikielen oppimista tästä on esimerkkinä juuso vuorisen kirjoittama teos kanaherkun tuoksuinen johdatus funktionaaliseen ohjelmointiin teos korostaa tiedon käsittelyn näkökulmaa ja siinä tutkitaan jo moniin muihinkin ohjelmointikieliin tiensä löytäneet funktionaalista ohjelmointiparadigmaa edustavat funktiot map filter ja fold reduce edellä mainitut funktiot ovat käytössä myös lukuisissa ei funktionaalisissa kielissä joten niiden oppimisesta on hyötyä monen eri ohjelmointikielen ymmärtämisessä on myös huomattu että funktionaalinen ohjelmointi tukee matematiikan oppimista esimerkkinä algebran ja funktionaalisen ohjelmoinnin välillä havaittu positiivinen siirtovaikutus ohjelmointiajattelua väitöskirjassaan ruotinut tkt pia niemelä totetaa että erityisesti funktionaaliset kielet tuottavat vastavuoroisia hyötyjä matematiikan opetuksen kanssa filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat feto ry on vuonna perustettu yhdistys johon kuuluu filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajia yhdistys pyrkii kehittämään näiden aineiden opetusta ja tukemaan opettajia suomalaisissa lukioissa ja peruskouluissa jäseniä yhdistykseen kuuluu noin yhdistys perustettiin kun elämänkatsomustieto tuli kouluihin uutena oppiaineena vuonna uuteen opettajajärjestöön yhdistyivät kahden pienen toisiaan tukeviksi nähtyjen aineen eli filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat feto järjestää koulutusta jäsenilleen yhteistyössä opetushallituksen ja yliopistojen kanssa feto on ollut myös mukana järjestämässä filosofian kesälukiota virossa sekä nuorten filosofiatapahtuma nufitia järjestö on tehnyt yhteistyötä myös prometheus leirin tuki ry n kanssa feto järjesti ensimmäisen prometheus leirin vuonna yhdistys toivoo kaikkien filosofiaa ja elämänkatsomustietoa opettavien opettajien tai sellaisiksi aikovien liittyvän yhdistyksen jäseniksi forssavisio oy oli fsp tytäryhtiö joka tuotti ohjelmaa forssan kaapelitelevisioverkkoon forssavision alkuperäistä toimintaa oli paikallisohjelmatoiminta joka alkoi heti kaapelitelevisioyhtiön varsinaisen toiminnan alkaessa ensimmäisen tallennuksen vuonna tuotti hämeenlinnalainen tuotantoyhtiö paikalliskanavalla esitettiin pyörivässä kehässä myös teksti ja kuvaruutuja joissa oli paikallisia tiedotuksia ja mainoksia ruutukehän tuotantokalustona oli amiga tietokoneet ja yksinkertainen valvontakamera grafiikan tuottaminen oli huomattavasti työläämpää kuin nykyisillä laitteilla videotuotannossa ei alkuvaiheessa ollut omaa kalustoa lähinnä käytettiin forssalaisen olavi heikkilän oh tuotannon kalustoa ja palveluja paikalliskanavan videotuotantojen varsinainen käynnistäjä oli forssalainen ville koivisto joka kuvasi forssalaisen koripallon tähtihetkiä ja tuotti paikalliskanavalle monitori nimisiä ajankohtaisohjelmia joissa käsiteltiin forssalaista elämänmenoa joskus varsin vauhdikkaastikin samanaikaisesti paikallisohjelmien tuotannon kanssa koivisto tuotti videotekniikalla omia dokumentteja ja draamaa joista osaa suunnitellaan esitettäväksi paikalliskanavalla forssavisio hankki omaa tuotantokalustoa ja alkoi osittain harrastusmielessä tuottaa tallenteita forssalaisista tapahtumista ja esittää niitä viikoittain omalla kanavallaan forssavision kanavalla esitettiin syksystä kevääseen paikallisurheilua eli mestis otteluita ja paikallisten koripallojoukkueiden otteluita ja raveja pilvenmäen raviradalta lisäksi televisioitiin kaupunginvaltuuston kokoukset suorana lähetyksenä muutakin ohjelmatoimintaa oli tarvittaessa esimerkiksi kunnallisvaalien ja eduskuntavaalien alla paikallisia vaalipaneeleita lähetyskauden aikana esitettiin lähialueilla kesän aikana kuvattuja ohjelmia vuonna forssavisio oy alkoi tuottaa internet pohjaisia palveluja ja ict konsultointia forssavisio oy n internetpalvelut käsittävät portaaliratkaisujen lisäksi perinteisiä internetpalveluja kuten sähköposti kotisivu ja hostingpalvelut forssan seudun puhelin fuusioitui ssp n kanssa ja elokuussa se myi pois omistuksensa forssavisiosta vuonna forssavision www osoite kuuluu riihimäellä toimivalle yhtiölle jonka nimi on fv yhtiöt oy forssa on lounaishämäläinen suomen kaupunki joka sijaitsee kanta hämeen maakunnan länsiosassa kaupunki on forssan seutukunnan keskuspaikka forssan naapurikunnat ovat lännessä jokioinen idässä ja etelässä tammela pohjoisessa humppila ja urjala forssan seutukuntaan kuuluvat forssan kaupungin lisäksi jokioinen tammela humppila ja ypäjä kanta hämeen kolmesta kaupungista forssa on pienin noin asukkaallaan ja suomen kuntien joukossa forssa on väkiluvun perusteella mitattuna nneksi suurin väestö on keskittynyt kaupungin hallinnollisen alueen eteläosassa sijaitsevaan forssan keskustaajamaan joka ulottuu myös jokioisten ja tammelan kuntien alueelle kaupungin pohjoisosissa entisen koijärven kunnan alueella on harvaa maaseutuasutusta forssan pinta ala on neliökilometriä ja keskimääräinen on väestötiheys noin asukasta neliökilometriä kohti vesistöjen osuus pinta alasta on pieni mutta tärkeän elementin kaupunkikuvassa muodostaa loimijoki jonka alkupäässä kaupunki sijaitsee muita merkittäviä vesistöjä ovat osittain forssassa sijaitseva kaukjärvi ja vihreän liikkeen syntypaikkana tunnettu koijärvi forssa kasvoi ja kehittyi luvulla tekstiiliteollisuuden kasvun myötä luvun puolella kaupunki kasvoi tuskin lainkaan maailmansotien välisenä aikana uusi kasvujakso alkoi luvulla rakennusteollisuuden vauhdittamana suurimmillaan forssan asukasluku oli luvun puolivälissä jolloin kaupungissa oli kahden vuoden ajan vähän yli asukasta sittemmin kaupungin kasvu pysähtyi teollisuuden alkaessa supistaa toimintojaan vuoteen mennessä asukasluku laski muutamilla sadoilla mutta sen jälkeen väestön väheneminen kiihtyi vuoden loppuun mennessä forssa oli menettänyt huippuvuosiin nähden yli asukasta vuonna kaupungin väkiluku kasvoi ensimmäistä kertaa sitten vuoden vuoden jälkeen asukasluku on jälleen laskenut ollen vuonna noin nykyisin elintarviketeollisuus on merkittävä työllistäjä forssan sijaintia helsinki turku tampere kolmion keskellä pidetään joskus ihanteellisena sillä asiointimatkat maan suurimpiin kaupunkeihin sujuvat nopeasti etäisyys helsinkiin on tampereelle ja turkuun kilometriä forssan kehitys teollisuustaajamaksi alkoi kun tehtailija axel wilhelm wahren perusti vuonna loimijoen varrelle kehräämön nykyään forssan teollisuusyhdyskunta on määritelty yhdeksi suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä vuonna forssassa järjestettiin suomen työväenpuolueen puoluekokous niin kutsuttu forssan kokous jossa otettiin käyttöön uusi nimi suomen sosialidemokraattinen puolue ja hyväksyttiin uusi puolueohjelma itsenäisenä kuntana forssa syntyi vasta vuonna kun se irrotettiin tammelan kunnasta omaksi kauppalakseen kaupunginoikeudet forssa sai vuonna luvun alun lama koetteli forssaa pahoin mistä seurauksena oli talousongelmia ja edelleenkin korkeana pysyttelevä työttömyys kaupungin nykyisen vaakunan on suunnitellut olof eriksson vuonna sen heraldinen selitys kuuluu sinisessä kentässä hopeinen vesiratas tunnus kuvaa vesivoimaa ja kaupungin halki virtaavaa loimijokea vaakuna vahvistettiin elokuuta aiemmin käytössä oli a w ranckenin suunnittelema vaakuna vuodelta vaakunan kilpi oli aaltokoroisesti katkoinen alemmassa sinisessä kentässä oli hopeinen vesipyörä ylemmässä hopeakentässä aaltokoron päällä kolme sinistä aaltoviivaa ja niiden päällä punainen f kirjain vaakuna poistettiin käytöstä epäheraldisena forssan väestönkehitystä vuosina on tarkasteltu lounais hämeen kotiseutu ja museoyhdistyksen vuosikirjassa vuodelta ja risto o peltovuoren kirjoittamassa vuonna julkaistussa teoksessa forssan historia vuonna tapahtuneen itsenäistymisen jälkeen vuonna forssan väkiluku oli väkiluvun kehitys oli vaatimatonta vuoteen saakka silloin asukkaita oli tämän jälkeen väkiluvun kasvu nopeutui asukasta ylittyi vuonna asukasta vuonna asukasta vuonna asukasta vuonna ja vuoden asukasta ylittivät rajan koijärven liittäminen forssaan seuraavana vuonna nosti asukasluvun yli n vuonna liitettiin vielä tammelasta forssaan neliökilometrin kokoinen lempään alue jonka myötä kaupunki sai noin sata uutta asukasta forssa kasvoi nopeasti luvulla mutta luvun puolivälissä kaupungin kasvu pysähtyi suurimmillaan kaupungin väkiluku oli henkeä vuoden lopussa luvun puolivälin jälkeen kaupungin ja koko seutukunnan väkiluku alkoi laskea nopeasti vuosina väkiluku tasaantui noin asukkaaseen mutta kääntyi sen jälkeen jälleen laskuun ollen vuoden lopussa noin forssan tehdasyhdyskunnan väestökeskittymät olivat kalliomäen puutaloalue loimijoen pohjoispuolella sekä vanhan kuhalan uudenkylän ja yliskylän puutaloalueet joen eteläpuolella tämän forssan historiallisen keskuksen ympärille on vuosikymmenten mittaan rakennettu uusia kaupunginosia viksbergin kerrostalolähiö rakennettiin pääosin luvulla ja tölön ja luvuilla mutta niiden väestö on ollut laskusuunnassa viime aikoina väestö on kasvanut lähinnä uusien omakotitalojen rakentamisen myötä kaupungin laidoilla ja keskustassa elpyneen kerrostalorakentamisen myötä forssan asukkaista kuului vuoden lopussa vuotiaiden ikäryhmään prosenttia vuotiaiden ikäryhmään prosenttia ja yli vuotiaita oli prosenttia väestöstä pitkällä tähtäimellä lasten määrä ja osuus ovat vähentyneet huomattavasti vanhukset ovat sekä määrältään että osuudeltaan ainoa kasvava ikäryhmä lasten osuus alitti vanhusten osuuden vuonna eniten lapsia asuu keskustaajama alueen reunalla uusilla pientaloalueilla vanhusten osuus on suurimmillaan korkeavahassa ja keskustassa joissa vuotta täyttäneitä on yli asukkaista vuosina forssan kielijakauma on pysynyt melko vakaana suomenkielisten absoluuttinen määrä on laskenut noin hengellä mutta suhteellinen osuus on laskenut vain vähän prosentista prosenttiin ruotsinkielisten määrässä on laskenut noin kolmanneksella huomattavin kasvu on muita kuin suomea ja ruotsia puhuvien ryhmässä jonka koko on monikertaistunut valtaosa forssalaisista kuuluu suomen evankelis luterilaiseen kirkkoon vuoden lopussa kirkkoon kuului forssalaista mikä vastaa prosentin osuutta kaupungin asukkaista muut kaupunkilaista kuuluvat joko ortodokseihin muihin uskontokuntiin tai ovat kirjoilla väestörekisterissä vuoden aluejaon mukaan forssassa on suomen evankelis luterilaisen kirkon forssan seurakunta entinen koijärven seurakunta on liitetty forssan seurakuntaan kaupungissa on hämeenlinnan ortodoksiseen seurakuntaan kuuluva toimintakeskus jehovan todistajien valtakunnansali helluntaiseurakunnan saalem kirkko ja vapaaseurakunnan toimintaa vapaakirkko toimii forssa yhtiön rakennuttamassa kerholana tunnetussa rakennuksessa forssassa on myös vapaa ajattelijoiden hautausmaa forssan ensimmäiset suunnitellusti rakennetut alueet olivat wahreninkatu ja viksbergin pytingit kalliomäki linjoineen syntyi luvulta lähtien wahrenin määrättyä alueelle asemakaavan kalliomäen ohella forssan vanhimpiin asuinalueisiin kuuluvat vanha kuhala loimijoen eteläpuolella uusikylä rautatienkadun ja räynynojan välissä sekä yliskylä eli ameriikka hieman uudestakylästä länteen helga keräsen vuodelta olevassa tutkimuksessa silloinen forssan kauppala on jaettu kymmeneen fysiognomiseen alueeseen jotka olivat kalliomäen alue hämeentien suurasumusalue puiston alue forssan tehdasalue viksbergin tehdasalue forssan liikekeskus keski forssan pienasumusalue amerikka ja yliskylän uutisasumusalue tämä jaottelu koski vain forssan tiheästi rakennettuja alueita eikä ympärillä olevia maaseutumaisempia alueita vuoteen tultaessa tiheän puutaloasutuksen alue oli melko suppea verrattuna nykypäivän taajamoituneen alueen kokoon suurin osa nykyisistä asuinalueista oli peltoa edellä mainittujen alueiden lisäksi asutusta oli kekkalassa jonkin verran pispanmäessä ja lisäksi joitakin rakennuksia viksbergin kartanon mailla rantalanmäen rakentaminen oli tässä vaiheessa jo aloitettu kerrostaloja alettiin rakentaa kartanonkadun ja forssan torin ympäristöön sekä viksbergiin luvulla monet vanhat puutalot saivat vähitellen väistyä uudisrakentamisen tieltä jälkeenpäin monien rakennusten purkamista on arvosteltu ehkä tunnetuin purettu rakennus on säästöpankinkadun ja hämeentien kulmassa sijainnut piparkakkutalo kerrostalojen rakentaminen jatkui myös luvulla jolloin aloitettiin tölön rakentaminen rakennettiin punatiilisiä kerrostaloja pekolanraitille sekä jatkettiin viksbergin rakentamista kaupungin laajeneva teollisuus sai käyttöönsä entisiä viksbergin kartanon maita parma rakensi elementti ja ahlström villatehtaansa valtatie n länsipuolelle pispanmäkeen pientaloalueet levittäytyivät vähitellen kaupungin reunoilla talsoilan jälkeen rakennettiin omakotitaloja pohjoisessa lamminrantaan ojalanmäkeen kaikulaan ja vieremään paavolan rakentaminen aloitettiin luvulla ja alue on nykyään lähes täyteen rakennettu paavolassa järjestettiin myös asuntomessut vuonna forssan laajentuminen on ollut melko hidasta koska väkiluvun laskiessa uusien asuntojen kysyntä ei ole kovin suurta uusia omakotitaloja on kuitenkin rakennettu eniten uusia taloja on kaupungin itäosissa kuustossa jonkin verran myös pikkumuolaassa ja paavolassa sekä vieremän luoteisosassa keskustaan on parin viime vuoden aikana rakennettu uusia kerrostaloja etenkin makasiinirantaan vesistöjä on forssan pinta alasta vain km mikä on kokonaispinta alasta keskustaajaman alueella ainoat vesistöt ovat idässä osa kaukjärveä kaupungin halki virtaava loimijoki siihen laskeva lähes umpeenkasvanut loimalammi sekä linikkalanlammi linikkalassa ja mäkilammi vieremässä lähialueen suurin järvin on tammelan puolella sijaitseva pyhäjärvi forssan haja asutusalueen keskiosien halki virtaa loimijoen sivujoki jänhijoki jonka latvavesiin kuuluvat myös pohjoisempana lähellä tammelan rajaa sijaitsevat tammelan mustialan takamaiden pienten metsäjärvien ketjuun liittyvät kiimalammi ja luolalammi haja asutusalueen pohjoisosassa on koijärven lintujärvi siitä alkaa matkun ohi pitkin jokioisten ja humppilan rajaa länteen virtaava loimijoen suurin sivujoki koijoki tunnetaan myös nimillä kojonjoki tai koenjoki tämän joen toinen latvajärvi on valijärvi tammelan rajalla tammelan pyhäjärven latvavesiin kuuluu lunkinjärvi tammelan rajalla urjalan rajoilla osittain forssan alueelle ulottuvat urjalan halki virtaavan tarpianjoen latvavesiin kuuluvat kokonjärvi särkijärvi ja matkunjärvi forssassa on puistoa joiden yhteenlaskettu pinta ala on hehtaaria seuraavassa on lueteltu merkittävimpiä puistoja monet puistot ovat pääosin luonnontilassa olevia viheralueita eivätkä aktiivisesti hoidettavia paraatipuistoja forssan kaupunki on rakentunut alueelle jossa metsä ja peltomaisemat vuorottelevat kaupunki on asettanut tavoitteekseen kansallisen kaupunkipuiston aseman saamisen loimijoen varrella sijaitseville kolmelle alueelle forssan kansalliseen kaupunkipuistoon tulisivat kuulumaan ympäristöministeriöstä on arvioitu että forssalla on hyvät mahdollisuudet kaupunkipuiston saamiseen forssan keskustaajaman kautta kulkevat valtatie helsingistä forssan kautta poriin valtatie turusta forssan kautta hämeenlinnaan seututie somerolta forssaan seututie urjalasta koijärven kirkon kautta forssaan yhdystie jokioisten keskustasta forssaan kadunnimenä forssassa jokioistentie yhdystie tammelan keskustasta forssaan kadunnimenä tammelantie tunnetaan myös nimellä tammelansuora valtatie n heikkoa kuntoa on pidetty forssan kehitystä hidastavana tekijänä helsingistä alkunsa saavat valtatiet on muutettu moottoriteiksi mutta liikennemääriltään pienempi valtatie on edelleen tavanomainen kaksikaistainen valtatie kakkostietä parannettiin forssan lähistöllä vuosina rakentamalla paavolaan uusi silta ja jokioisille ohituskaista joka toimii myös ilmavoimien varalaskupaikkana matkun kautta kulkee turku toijala rata mutta junat eivät pysähdy enää matkussa ja vanha asemarakennuskin on purettu forssan keskustaajaman rautatierakenteet on purettu luvulla eikä kaupungilla näin ollen ole omia rautatieyhteyksiä lähin henkilöliikenteen asema on humppilassa toisinaan on esitetty rautatien rakentamista kaupunkiin esillä on ollut esimerkiksi rautatie helsingistä forssan ja humppilan kautta poriin hanketta voidaan kuitenkin ruveta toteuttamaan aikaisintaan luvun toisen puoliskon aikana toisena linjauksena on esitetty rautatien rakentamista riihimäeltä forssan kautta loimaalle haudankorvan kaupunginosassa sijaitsee forssan lentokenttä jota käytetään harrastustoimintaan lähimmät lentomatkustamiseen tarkoitetut lentoasemat ovat helsingissä tampereella ja turussa forssassa on pidetty ongelmallisena keskustan liikennettä esimerkiksi kauppakadulle asetettiin raskaan kaluston ajokielto alkuvuodesta suunnitteilla on pitkään ollut niin sanottu itäinen kehäväylä joka ohjaisi liikenteen kulkemaan forssan ydinkeskustan ohitse valtatieltä valtatielle ja mahdollisesti tästä edelleen tampereentielle osana tätä suunnitelmaa kaupungin uudeksi sisääntulotieksi etelästä päin valmistui loimalammintie ja aiemmin sisääntulotienä toimineen helsingintien liittymä valtatielle poistettiin yhtiönkadun jatkeen rakentaminen nykyisen yhtiönkadun päästä tampereentien päähän kirkon ohitse i linjaa pitkin on ollut suunnitteilla vuosikymmeniä katulinjaus on merkitty asemakaavaan vuonna ja uuteen maakuntakaavaan on myös merkitty katuyhteys yhtiönkadun ja tampereentien välille asemakaavaa pidetään vanhentuneena ja sen uudistamista on pohdittu usein kannatusta on ollut sekä erilaisille ratkaisuille tieyhteyden toteuttamiseksi että kadun rakentamatta jättämiselle hanke on ollut erittäin kiistanalainen ja toisinaan siitä on käyty runsaasti keskustelua forssan lehden mielipidesivuilla hämeenlinnan hallinto oikeus hylkäsi alueelle laaditun kadun sisältävän kaavan ja forssa valitti hallinto oikeuden päätöksestä mutta korkein hallinto oikeus hylkäsi valituksen myös kartanonkadun remonttia on suunniteltu pitkään kadun uudistustyöt käynnistyivät heinäkuussa ja niiden on tarkoitus valmistua saman vuoden loppuun mennessä kuntien osa alueita koskevissa tilastoissa forssan kaupunki jaetaan kolmeen suuralueeseen tilastoalueeseen ja pienalueeseen kaupungin kolme suuraluetta ovat keskustaajama forssaan kuuluva osa kuntarajat ylittävästä forssan keskustaajamasta ja ympäröivät maaseutualueet parkkiaro maaseutualue forssan keskiosissa ja entinen koijärvi entisen koijärven kunnan ydinalueet entisen koijärven suuralueeseen eivät kuulu osittain urjalaan liitetyt kokon ja matkun kylät toisaalta suuralueeseen kuuluvan kojon tilastoalueen eteläosa ei kuulunut koijärven kuntaan vaan osittain forssan kauppalaan kojon tilastoalueeseen kuuluu myös tammelan kuntaan aiemmin kuulunut lempään alue tilastoalueiden mukaiset kaupunginosat eivät välttämättä ole täsmälleen samoja kuin maanmittauslaitoksen kiinteistörekisterin mukaiset kaupunginosat sillä tilastoalueisiin saattaa kuulua esimerkiksi maarekisterikyliin luokiteltuja alueita kaupunginosia käsittelevissä artikkeleissa ne on kuitenkin samaistettu nimiltään vastaavien tilastoalueiden kanssa tilastoalueen nimi poikkeaa kuitenkin kahdessa tapauksessa kaupunginosan nimestä jolloin on käytetty maanmittauslaitoksen ilmoittamaa nimeä lisäksi pikku muolaan nimi kirjoitetaan usein muodossa pikkumuolaa keskustaajaman suuralueen kaupunginosaa tilastoaluetta on seuraavassa esitetty aakkosjärjestyksessä nimien perässä suluissa olevat numerot ovat maanmittauslaitoksen ilmoittamia kaupunginosien virallisia järjestysnumeroita oman suuralueensa muodostava parkkiaro on keskustaajaman suuralueen kaupunginosien lisäksi yksi forssan kaupunginosista tilastoalueista nimen perässä suluissa oleva numero on maanmittauslaitoksen ilmoittama kaupunginosan virallinen järjestysnumero entisen koijärven suuralue muodostuu kolmesta eri tilastoalueesta joita ei kuitenkaan pidetä kaupunginosina seuraavassa luetellut maarekisterikylät eivät noudata rajoiltaan edellä mainittujen kaupunginosien ja tilastoalueiden rajoja kylät on jaoteltu sen mukaan ovatko ne kuuluneet ennen vuoden kuntaliitosta forssan kauppalaan vai koijärven kuntaan kylien nimien perässä suluissa olevat numerot ovat maanmittauslaitoksen ilmoittamia tunnusnumeroita forssan kauppalan alueella sijainneita kyliä olivat forssaan liitetyn koijärven kyliä puolestaan olivat entisen forssan kauppalan alueeseen kuuluu osia myös jokioisten ja kaukjärven kylistä mutta nämä kylät sijaitsevat pääosin naapurikunnissa jokioisilla ja tammelassa toisaalta tammelassa sijaitsee osia haudankorvan linikkalan ja lunttilan kylistä mutta nämä kylät sijaitsevat kuitenkin pääasiassa forssan alueella vastaavasti entisen koijärven kunnan alueeseen kuuluvista kylistä kojo sijaitsee osin myös tammelassa ja matku osittain urjalassa kuntaliitoksessa kokon kylä liitettiin pääosin urjalaan ja myös menosten kylä sijaitsee pääosin urjalassa vuoden lopussa forssassa oli asukasta joista asui taajamissa haja asutusalueilla ja asukkaan asuinpaikan koordinaatit eivät olleet tiedossa taajama aste lasketaan niistä asukkaista joiden asuinpaikan koordinaatit ovat tiedossa forssan taajama aste on forssan taajamaväestö kuuluu vain yhteen taajamaan eli forssan keskustaajamaan jossa oli vuoden lopussa tämän kaupungin alueella asukasta forssan keskustaajama ulottuu forssan lisäksi jokioisten ja tammelan kuntien alueelle yhteensä forssan keskustaajamassa on asukasta ja sen pinta ala on neliökilometriä forssalle on ollut tunnusomaista vasemmistopuolueiden paikkaenemmistö valtuustossa vuoden vaaleihin saakka eduskuntavaaleissa forssa on ollut historiallisesti vasemmistoenemmistöinen kunta ja vuosina pidetyissä eduskuntavaaleissa sdp oli yhtäjaksoisesti suurin puolue vuoden vaaleihin asti jolloin se putosi toiselle sijalle myös presidentinvaaleissa sosialidemokraattien ehdokas on saanut eniten ääniä nykyisin eduskunnassa on kaksi kansanedustajaa forssasta aiemmin heitä on ollut useita forssan tuloveroprosentti vuonna on valtuuston päätöksen mukaisesti vuonna forssassa oli työpaikkaa jotka jakautuivat elinkeinosektoreittain seuraavasti jalostus on edelleen merkittävä elinkeino mutta sen osuus työpaikoista on laskenut huomattavasti enimmillään jalostuksen osuus työpaikoista on ollut vuonna myös työpaikkojen kokonaismäärä forssassa on laskenut enimmillään työpaikkoja kaupungissa oli yli vuonna laman myötä kaupungista katosi vuoteen mennessä noin työpaikkaa maataloutta forssassa harjoitetaan pääasiassa entisen koijärven kunnan alueella wahrenin luvulla alkuun saattama tekstiiliteollisuus oli kaupungin merkittävin työnantaja aina luvulle asti tämän jälkeen rakennusteollisuus nousi merkittävimmäksi teollisuudenalaksi armas puolimatkan perustaman rakennusvalmiste oy n kasvaneen toiminnan ansiosta a ahlströmin nykyisin saint gobain isover oy kolmas mineraalivillatehdas käynnistyi pilvenmäellä virallisesti lokakuuta tehtaan koekäyttö alkoi kuukauden verran aiemmin nykypäivän forssan suurin teollisuudenala on elintarviketuotanto hk ruokatalo oy on keskittänyt merkittävän määrän toimintaansa paikkakunnalle lisäksi kaupungissa toimii atria yhtymä ostettuaan muuallakin suomessa tunnettu forssan tuotemerkki säilyy edelleen markkinoilla paikallista elintarviketeollisuutta edustaa lihajalosteyritys hakala oy merkittäviä työantajia forssassa ovat mm forssan on perinteisesti ollut työpaikkaomavarainen vuoden tilaston mukaan työpaikkaomavaraisuus oli forssassa käy töissä ulkopaikkakuntalaista joista seutukunnan sisältä tulevia on ja muualta tulevia henkeä työpaikoista on sellaisia joissa työntekijä ei asu forssassa forssalaisista oli vuoden tilaston mukaan työssäkäyviä henkilöä heistä pääosa työskenteli forssassa ja henkilöä muilla paikkakunnilla muilla paikkakunnilla työskentelevistä työskenteli muissa seutukunnan kunnissa ja muualla suomessa forssan työllisistä ei siis työskentele asuinkunnassaan vuonna forssan työttömyysaste oli vain seuraavina vuosina työttömyys nousi jyrkästi ollen korkeimmillaan vuonna tuolloin joka neljäs oli vailla työtä sen jälkeen työttömyys lähti laskuun mutta kääntyi jälleen nousuun vuonna alimmillaankin forssan työttömyys oli noin kaksinkertainen luvun alun lamaa edeltäneeseen tilanteeseen verrattuna vuonna forssan työttömyysaste oli joka on kanta hämeen korkein työttömyysaste on ollut laskussa vuodesta forssan työttömyystilanne on vaikeampi kuin kanta hämeessä tai hämeenlinnan ja riihimäen seutukunnissa työ ja elinkeinoministeriö nimesi forssan seutukunnan äkillisen rakennemuutoksen alueeksi vuosiksi yli työntekijää koskeneiden irtisanomisten johdosta rakennemuutosalueeksi päätymiseen johtivat seuraavien yritysten irtisanomiset muita takavuosien irtisanomisia ovat olleet seuraavat elokuussa fenestra ilmoitti sulkevansa forssan ikkunatehtaansa forssassa toimii tällä hetkellä kahdeksan peruskoulua haudankorvan ala aste lakkautettiin keväällä keskuskoulusta ja kuhalan koulusta muodostettiin kaikki luokka asteet sisältävät yhtenäiskoulut kun entisen haudankorvan ala asteen oppilaat siirrettiin kuhalaan ja kuhalan ylä aste yhdistettiin keskuskouluun samalla kuhalan lukio lakkautettiin ja lukio opetus keskitettiin kuhalan lukioon joka otti nimekseen forssan yhteislyseo alakouluja forssassa on viisi koijärven koulussa opiskelevat keskustaajaman pohjoispuolen lapset yhtenäiskouluja forssassa on kaksi tässä yhtenäiskoululla tarkoitetaan koulua jossa on kaikki peruskoulun ikäluokat peruskoulujen lisäksi forssassa toimii vuonna linikkalan ja kuhalan lukioiden yhdistyttyä muodostettu vanhan nimensä uudelleen käyttöön ottanut forssan yhteislyseo joka jatkaa suomen vanhimman maaseutuoppikoulun perinteitä ammatillisesta koulutuksesta vastaa lounais hämeen koulutuskuntayhtymä yhtymässä on yhdistetty nuorisoasteen forssan ammatti instituutti fai ja ammaillista aikuiskoulutusta harjoittava faktia oy sekä nuorisoaste ja aikuiskoulutus toimivat samoissa kiinteistöissä poislukien faktian nosturikoulutus faktia on suomen ainoa torni ja ajoneuvonosturikoulutusta tarjoava oppilaitos ammatillista korkeakoulutusta tarjoaa hämeen ammattikorkeakoulun forssan yksikkö forssa kuuluu kanta hämeen pelastuslaitoksen toimialueeseen ja forssassa on vakinaisen palokunnan miehittämä forssan paloasema samalla asemalla operoi myös forssan puolivakinainen palokunta forssassa on kolme sopimuspalokuntaa forssan vpk matkun vpk ja suonpään vpk forssan kulttuurikeskus toimii historiallisella kehräämöalueella kaupungissa on useita museoita ja teatteri ja siellä järjestetään myös vuosittaisia tapahtumia forssalla on seitsemän ystävyyskaupunkia seuraavassa luettelossa ne on järjestetty ystävyystoiminnan alkamisvuoden mukaan lakkautetun koijärven kunnan kummikunta oli ruotsissa sijainnut hllnäsin kunta koijärvi kuitenkin liitettiin pääosin forssaan vuonna ja hllnäsistä tuli osa tierpin kuntaa vuonna forssan vieremässä ystävyydentien varrella on södertäljen sarpsborgin struerin serpuhovin ja hllnäsin mukaan nimetyt tiet seuraavassa on lueteltu välimatkat forssasta muihin lounais hämeen kuntiin sekä lähimpiin suuriin kaupunkeihin 
